Näkymätön mies

NELJÄSKOLMATTA LUKU

Epäonnistunut suunnitelma

"Mutta nyt", sanoi Kemp vilkaisten syrjäsilmällä ikkunaan, "mitä meidän sitten nyt on tehtävä?"

Hän astui lähemmäksi vierastaan ehkäistäkseen sen mahdollisuuden, että toinen voisi vilaukselta huomata ne kolme miestä, jotka lähestyivät kukkulalle johtavaa tietä myöten — sietämättömän hitaasti, niinkuin Kempistä tuntui.

"Mitä te suunnittelitte rynnätessänne Port Burdockiin? Oliko teillä mitään aikeita?"

"Aioin lähteä maasta pois. Mutta olen muuttanut mieltäni; kun sain tavata teidät. Luulen olevan viisasta, kun ilma nyt on lämmin ja sopii olla näkymätön, lähteä etelään. Etenkin senvuoksi, että salaisuuteni oli tunnettu ja jokainen olisi varuillaan naamioittua ja tiukasti umpeen kääriytynyttä miestä kohtaan. Täältähän kulkee höyrylaivoja Ranskaan. Aioin pujahtaa johonkin laivaan ja uskaltaa matkustaa kanaalin poikki. Sitten olisin lähtenyt junalla Espanjaan tai muuten Algieriin. Se ei olisi vaikeaa. Siellä voisi ihminen aina olla näkymätön ja kuitenkin elää. Ja tehdä kaikenlaista. Käytin sitä kulkuria rahakukkarona ja matkakapineitten kantajana, kunnes saisin selville, millä tavalla ennakolta lähettäisin kirjani ja tavarani, jotka sitten perisin ulkomailla."

"Se on selvää."

"Mutta sitten piti tuon saastaisen vintiön koettaa varastaa minulta!
Hän on kätkenyt kirjani, Kemp. Kätkenyt minun kirjani!

"Jospa voisin saada hänet käsiini!…"

"Paras suunnitelmahan olisi ensin saada kirjat häneltä takaisin."

"Mutta missä hän on? Tiedättekö te?"

"Hän on kaupungin poliisiasemalla telkien takana, omasta pyynnöstään, koko laitoksen vahvimmassa kopissa."

"Se roisto!" huudahti Näkymätön Mies.

"Mutta se sekoittaa vähän teidän suunnitelmianne."

"Meidän on saatava nuo kirjat. Ne ovat välttämättömät elinehdoilleni."

"Aivan niin", myönsi Kemp vähän hermostuneena koettaen päästä selville, oliko kuulunut askeleita ulkoa. "Ehdottomasti pitää päästä käsiksi niihin kirjoihin. Mutta se ei liene vaikeaa, jollei hän tiedä, mitä ne teille merkitsevät."

"Ei", sanoi Näkymätön Mies ja vaipui ajatuksiinsa.

Kemp koetti miettiä, millä saisi keskustelun pysymään vireillä, mutta
Näkymätön Mies ryhtyikin omasta aloitteestaan puhumaan.

"Teidän taloonne joutuminen, Kemp", virkkoi hän, "muuttaa suunnitelmani kokonaan. Sillä te olette ymmärtäväinen mies. Kaiken uhalla mitä on tapahtunut, tästä julkisuudesta, kirjojeni menettämisestä, kaikista kärsimyksistäni huolimatta on vielä jäljellä suuria mahdollisuuksia, suunnattomia mahdollisuuksia…

"Ette suinkaan ole kenellekään kertonut minun olevan täällä?" kysyi hän äkkiä.

Kemp epäröi. "Siitähän sovittiin", vastasi hän.

"Ei ainoallekaan?" tiukkasi Griffin.

"En ainoallekaan."

"No sitten…" Näkymätön Mies nousi seisomaan ja pannen kädet puuskaan alkoi astella edestakaisin Kempin työhuoneessa.

"Minä tein erehdyksen, Kemp, suunnattoman erehdyksen pannessani tämän muutoksen yksin toimeen. Olen tuhlannut voimia, aikaa, hyviä tilaisuuksia. Yksin! Ihmeellistä on, kuinka vähän ihminen voi yksinään! Ryöstää vähän, tehdä pahaa vähän, ja siihen se loppuu.

"Minä tarvitsen, Kemp, vartijaa, auttajaa ja piilopaikkaa, sellaista järjestelyä, jonka tukemana voin nukkua ja syödä ja levätä rauhassa ja luottavasti. Minulla täytyy olla liittolainen. Kun saan liittolaisen, ruokaa ja lepoa, voin toimittaa tuhansia asioita.

"Tähän asti olen kulkenut umpimähkään. Meidän on punnittava kaikkea, mitä näkymättömyys merkitsee, kaikkea, mitä se ei merkitse. Siitä on vähän apua räystääntippumista vastaan ja niin edespäin — siitähän syntyy ääni kuitenkin. Vähän se auttaa — hyvin vähän ehkä — jos murtautuu taloon, ja niin edespäin. Kun minut kerran saa kiinni, on helppo vangita minut. Mutta toiselta puolen on minua vaikea saada kiinni. Tämä näkymättömyys on tosiaankin hyvä vain kahdessa suhteessa. Se on hyödyllinen pakoon lähtiessä ja lähestyessä. Se on siis erittäin hyödyllinen tappamisessa. Minä voin hiipiä ihmisen ympäri, mikä ase hänellä sitten lieneekään kädessään, valita sopivan kohdan, iskeä mieleni mukaan, väistellä mieleni mukaan, lähteä pakoon mieleni mukaan."

Kempin käsi kohosi hipaisemaan viiksiä. Kuuluiko alakerrasta liikettä?

"Ja meidän täytyy tappaa, Kemp."

"Meidän täytyy tappaa", toisti Kemp. "Kuuntelen teidän suunnitelmaanne,
Griffin, mutta en hyväksy sitä, muistakaa se. Miksi tappaa?"

"Ei suotta tappaa, vaan oikein harkitusti surmata. Asia on näin: he tietävät, että on olemassa Näkymätön Mies — yhtä hyvin kuin me tiedämme Näkymättömän Miehen olevan olemassa — ja tämän Näkymättömän Miehen, Kemp, pitää nyt panna toimeen oikea hirmuhallitus. Niin, epäilemättä se on kauhistuttavaa, mutta sitä tarkoitan. Hirmuhallitus. Täytyy ottaa jokin kaupunki esimerkiksi teidän Burdockinne, saattaa se kauhun valtaan ja hallita sitä. Täytyy jaella käskyjä. Sellaista saattaa tehdä tuhansin tavoin — ihan riittäviä olisivat ovien alitse työnnetyt paperilaput. Ja kaikki, jotka eivät tottele määräyksiä, tapetaan. Samoin kaikki ne, jotka puolustavat vastahakoisia."

"Ohoh", sanoi Kemp, kuuntelematta enää Griffiniä, sillä muuan ääni ilmaisi hänen ulko-oveaan avattavan ja suljettavan.

"Minusta näyttää, Griffin" virkkoi hän salatakseen tarkkaavaisuutensa puutteen, "että teidän liittolaisenne olisi vaikeassa asemassa".

"Ei kukaan saisi tietää, että hän olisi liittolainen", sanoi Näkymätön
Mies innokkaasti. Ja sitten äkkiä: "Hst! Mitä siellä alakerrassa on?"

"Ei mitään", vastasi Kemp, ja alkoi äkkiä puhua kovaa ja pontevasti. "Minä en suostu siihen, Griffin", sanoi hän. "Ymmärtäkää minut oikein, minä en sitä hyväksy. Miksi haaveilla kamppailua kokonaista kansaa vastaan? Kuinka voitte toivoa siten saavuttavanne onnea? Älkää olko yksinäinen susi. Julkaiskaa tutkimuksenne — ottakaa koko maailma — ottakaa ainakin yksi kansakunta uskotuksenne. Ajatelkaahan, mitä voisitte tehdä miljoonan apulaisen tukemana…"

Näkymätön Mies keskeytti hänet — käsi ojennettuna. "Portaista kuului askeleita", sanoi hän.

"Mitä tyhjää", virkkoi Kemp.

"Antakaahan minun katsoa", pyysi Näkymätön Mies ja kulki käsi ojennettuna ovelle.

Sitten tapahtumat seurasivat toisiaan hyvin nopeasti. Kemp epäröi hetkisen ja sitten liikahti häntä pidättääkseen. Näkymätön Mies hätkähti ja seisahtui. "Petturi!" huusi Ääni, ja äkkiä aamupuku aukeni, ja istuutuen tuolille alkoi näkymätön riisuutua. Kemp harppasi kolme nopeaa askelta ovelle, ja heti hypähti Näkymätön Mies — jonka sääret olivat kadonneet — seisomaan ja kiljaisi. Kemp paiskasi oven auki.

Kun se avautui, kuului alakerrasta kiireisiä askelia ja ääniä.

Nopealla liikkeellä Kemp työnsi Näkymättömän Miehen takaisin, hypähti syrjään ja läimäytti oven kiinni. Avain oli ulkopuolella valmiina. Seuraavalla hetkellä olisi Griffin ollut yksinään vankina näkötornin työhuoneessa — jollei erästä pikku seikkaa olisi sattunut. Avain oli sinä aamuna työnnetty läpeen kiireesti. Kun Kemp paukautti oven kiinni, putosi avain kolahtaen matolle.

Kempin kasvot kalpenivat. Hän koetti tarttua ovenripaan molemmin käsin. Hetkisen hän seisoi sitä kiskomassa. Sitten ovi raottui kuusi tuumaa. Mutta hän sai sen taas kiinni. Seuraavalla kerralla se temmattiin jalan leveydeltä auki, ja aamupuku tunkeutui oviaukkoon. Näkymättömät sormet tarttuivat hänen kurkkuunsa, ja hän hellitti otteensa rivasta puolustaakseen itseään. Hänet työnnettiin takaisin, heitettiin kumoon ja sysättiin voimakkaasti portaiden nurkkaukseen. Tyhjä aamupuku viskattiin hänen päälleen.

Portaiden puolivälissä oli eversti Adye, Kempin lähettämän kirjeen saaja, Burdockin poliisipäällikkö. Hän katseli hämmästyneenä Kempin äkillistä ilmestymistä, jota seurasi tyhjän vaatekappaleen omituinen lentäminen ilmassa. Hän näki Kempin paiskautuvan maahan ja ponnistelevan päästäkseen jaloilleen, sitten hoipertelevan, syöksyvän eteenpäin ja kaatuvan taas lattialle kuin nujerretun härän.

Senjälkeen hän itse sai rajun iskun. Tyhjästä! Suunnaton paino, kuten tuntui, karkasi hänen kimppuunsa, ja hän vieri suinpäin alas portaita; jokin kiristi häntä kurkusta, ja polvi työntyi hänen kuvettaan vasten. Näkymätön jalka polki häntä selkään, aavemainen sipsutus kuului menevän portaita alaspäin, ja hän kuuli kahden poliisin käytävässä huutavan ja juoksevan ja talon ulko-oven kovasti paukahtavan.

Hän kierähti ympäri ja nousi istumaan ja tuijottamaan. Hän näki Kempin hoipertelevan alas portaita pölyisenä ja vaatteet epäjärjestyksessä, toinen puoli kasvoja valkeina iskuista, huuli vertavuotavana ja käsivarrella vaalea aamupuku ynnä muutamia muita vaatekappaleita.

"Voi taivas!" huusi Kemp. "Nyt alkaa kova leikki! Hän on poissa!"

VIIDESKOLMATTA LUKU

Näkymättömän miehen takaa-ajo

Jonkun aikaa Kemp puhui niin sekaisin, ettei osannut Adyelle selittää nopeasti toisiaan seuranneita tapauksia. He seisoivat portaiden siltamalla, Kemp puhellen hätäisesti, Griffinin eriskummaiset vaatekappaleet vielä käsivarrellaan. Mutta pian alkoi Adye hieman käsittää tilannetta.

"Hän on mieletön", sanoi Kemp, "epäinhimillinen. Hän on pelkkää itsekkyyttä. Hän ei ajattele mitään muuta kuin omaa etuaan, omaa turvallisuuttaan. Olen tänä aamuna kuunnellut kerrassaan töykeän itsekästä juttua… Hän on haavoittanut ihmisiä. Hän saa toimeen pakokauhun. Ei mikään voi pysähdyttää häntä. Nyt hän liikkuu ulkona — raivoissaan!"

"Hänet täytyy saada kiinni", sanoi Adye. "Se on varmaa."

"Mutta kuinka?" huusi Kemp ja alkoi äkkiä esittää monenlaisia tuumia. "Teidän täytyy aloittaa heti, panna kaikki soveliaat miehet työhön, estää hänet pääsemästä pois tältä seudulta. Kun hän kerran pääsee pakoon, voi hän kulkea mielensä mukaan pitkin maaseutua, tappaa ja silpoa. Hän haaveilee hirmuhallitusta! Suorastaan hirmuhallitusta. Teidän pitää lähettää vartijoita junille ja maanteille ja laivoille. Sotaväen pitää auttaa. Teidän täytyy sähköttää apua. Ainoa asia, joka voi pidättää häntä täällä, on toivo saada takaisin muutamat muistiinpanokirjat, joita hän pitää arvokkaina. Selitän sen teille! Teillä on poliisiasemalla eräs mies — Marvel."

"Minä tiedän sen", sanoi Adye, "kyllä tiedän. Ne kirjat — jaha. Mutta kulkuri…"

"Väittää, ettei hänellä ole niitä. Mutta hän luulee kulkurilla olevan. Ja teidän täytyy estää häntä syömästä ja nukkumasta — yötä päivää pitää koko seudun olla jalkeilla häntä takaa-ajamassa. Ruoka täytyy panna telkien taakse hyvään talteen, kaikki ruoka, niin ettei hän saa sitä muutoin kuin murtautumalla taloihin. Kaikki ovet täytyy sulkea häneltä. Taivas lähettäköön meille kylmiä öitä ja sadetta! Koko seudun täytyy ruveta ajamaan häntä takaa eikä saa hellittää kesken. Kuulkaahan, Adye, hän on oikea vaara, onnettomuus — jollei häntä saada kiinni ja panna lukkojen taakse, on pelottavaa ajatella, mitä voi tapahtua."

"Mitä muuta voimme tehdä?" kysyi Adye. "Minun täytyy paikalla mennä asiaa järjestämään. Mutta miksette tulisi mukaan? Niin — tulkaa tekin! Pidämme jonkinlaisen sotaneuvottelun — otamme avuksi Hoppsin — ja rautatievirkamiehet. Hitto vie, tässä on kiire. Mennään nyt — kertokaa minulle kaikki matkalla. Mitä muuta voimme tehdä? Heittäkää nuo kampsut pois."

Samassa Adye lähti ensimmäisenä alas. He huomasivat ulko-oven olevan auki ja poliisien seisovan ulkopuolella tuijottamassa tyhjään ilmaan. "Hän on mennyt pois, herra", virkkoi toinen.

"Meidän täytyy heti lähteä keskusasemalle", sanoi Adye. "Toinen teistä lähteköön hakemaan ajoneuvot tänne meitä vastaan — nopeasti. Ja nyt, Kemp, mitä muuta?"

"Koiria", virkkoi Kemp. "Hankkikaa koiria. Ne eivät näe häntä, mutta vainuavat hänet. Hankkikaa koiria."

"Hyvä on", sanoi Adye. "Sitä ei yleensä tiedetä, mutta Halsteadin vankilan viranomaiset tietävät miehen, jolla on verikoiria. Siis koiria. Mitä muuta?"

"Muistakaa", sanoi Kemp. "että hänen ruokansa näkyy. Aterian jälkeen näkyy hänen ruokansa, kunnes se on sulanut niin että hänen on piileskeltävä syönnin jälkeen. Teidän pitää herkeämättä kulkea ristiin rastiin. Joka tiheikössä, jokaisessa hiljaisessa loukossa. Ja pankaa pois kaikki aseet — kaikki kapineet, jotka voisivat kelvata aseiksi. Hän ei voi kuljettaa sellaisia esineitä kauan. Ja kaikki, mitä hän voi siepata käteensä ja käyttää lyömäesineinä, on kätkettävä näkyvistä."

"Hyvä on", sanoi Adye. "Me saamme hänet vielä kiinni!"

"Ja maanteille…" jatkoi Kemp epäröiden.

"No?" kysyi Adye.

"Lasijauhoa", sanoi Kemp. "Se on kyllä julmaa. Mutta ajatelkaa, mitä kaikkea hän voi tehdä!"

Adye veti kiivaasti ilmaa keuhkoihinsa hampaittensa välistä. "Se ei ole oikein miesmäistä. Enpä tiedä. Mutta minä hankin kyllä varalle lasijauhoa. Jos hän menee liian pitkälle…"

"Se mies on muuttunut epäinhimilliseksi, uskokaa pois", sanoi Kemp. "Olen ihan varma siitä, että hän panee toimeen hirmuhallituksen — heti kun hän on vapautunut tämän paon herättämästä mieltenkuohusta — se on yhtä varmaa kuin että minä nyt puhelen teille. Meidän ainoa toivomme on se, että ehätämme hänen edelleen. Hän on katkaissut suhteensa omaan kansaansa. Saakoon hän omalla verellään sen sovittaa."

KUUDESKOLMATTA LUKU

Wicksteedin murha

Näkymätön Mies oli ilmeisesti silmittömän raivon vallassa rynnännyt ulos Kempin talosta. Eräs pieni lapsi, joka leikki lähellä Kempin porttikäytävää, siepattiin rajusti maasta ja heitettiin tiensivuun, niin että sen nilkka meni sijoiltaan. Senjälkeen katosi Näkymätön Mies muutamiksi tunneiksi, niin ettei hänestä kuultu mitään. Ei kukaan tiedä, minne hän meni tai mitä hän teki. Mutta voimme kuvitella hänen rientäneen kuumana kesäkuun aamupäivänä ylös kukkulalle ja sieltä edelleen Port Burdockin takaiselle aukealle hiekkanummelle epätoivoissaan sietämättömästä kohtalostaan ja lopulta hiestyneenä ja väsyneenä piileskelleen Hintondeanin viidakossa, punoakseen pirstoutuneet suunnitelmansa taas kokoon lähimmäisiään vastaan. Todennäköisimmin hän pakeni juuri sinne, sillä siellä hän taas ryhtyi toimimaan hirveän surullisella tavalla noin kahden ajoissa iltapäivällä.

Voisi kysyä, millainen hänen mielentilansa lienee silloin ollut ja mitä suunnitelmia hän siellä hautoi. Epäilemättä hän oli ihan suunniltaan raivosta Kempin kavaluuden vuoksi, ja vaikka voimmekin ymmärtää ne vaikuttimet, jotka johtivat tähän petokseen, sopii kuitenkin kuvitella, vieläpä jonkun verran tunteakin samaa kiukkua, joka sellaisesta aiotusta yllätyksestä herää. Ehkä oli hänen mieleensä palannut jotakin siitä huumaavasta hämmästyksestä, jota hän oli kokenut Oxford-kadun varrella, sillä hän oli ilmeisesti luullut voivansa luottaa Kempin myötävaikutukseen petomaisessa haaveessaan saattaa maailma kauhun valtaan. Joka tapauksessa hän katosi ihmisten havaintopiiristä puolipäivän tienoissa, eikä kukaan elävä todistaja voi kertoa, mitä hän teki noin puolikolmeen asti. Se oli ehkä onneksi ihmisille, mutta hänelle itselleen se oli turmiollista toimettomuuden aikaa.

Sillä välin puuhasi yhä kasvava miesjoukko, joka oli hajautunut yli seudun. Aamulla hän oli vielä ollut pelkkää tarua, ihmisten pelätin. Iltapäivällä, pääasiassa Kempin kuivasti lausumain tiedonantojen nojalla, hän tuntui kaikista todelliselta vastustajalta, jota piti haavoittaa, joka oli vangittava tai nujerrettava, ja paikkakunta alkoi järjestäytyä käsittämättömän nopeasti. Kahden aikanakin hän olisi vielä voinut poistua seudulta nousemalla junaan, mutta kahden jälkeen se oli mahdotonta. Jokainen matkustajajuna pitkin suuren suunnikkaan sivuja Southamptonin, Winchesterin, Brightonin ja Horshamin välillä kulki ovet lukossa, ja tavaraliikenne oli melkein kokonaan keskeytetty. Ja kolmenkymmenen kilometrin kehässä Port Burdockin ympärillä liikkui alituisesti kivääreillä ja lyijynuppisilla sauvoilla asestettuja miehiä kolmen tai neljän ryhmissä koirien kera, ristiin rastiin teillä ja pelloilla.

Ratsupoliiseja oli liikkeellä pitkin kaikkia kujia. Ne pysähtyivät joka mökin eteen ja varoittivat ihmisiä lukitsemaan talonsa ja pysymään sisällä, jolleivät olleet asestettuja. Kaikki koulut olivat lopettaneet työnsä kolmen aikana, ja lapset kiirehtivät kotiin pelästyneinä ja pysytellen ryhmissä. Kempin julistus — jonka Adye tosin oli allekirjoittanut — oli asetettu näkyviin melkein koko seudulla neljän viiden ajoissa iltapäivällä. Se kuvaili lyhyesti, mutta selvästi kaikki taistelun ehdot, selitti välttämättömäksi estää Näkymätöntä Miestä saamasta ruokaa ja unta, vaati ehdottomasti yhtämittaista varuillaan olemista ja kehoitti valppaasti tarkkaamaan hänen liikkumisensa merkkejä. Niin nopeaa ja täsmällistä oli viranomaisten toiminta, niin äkkiä herännyt ja yleinen oli usko tähän omituiseen ihmiseen, että ennen yön tuloa oli monen sadan neliökilometrin ala ehdottomassa piiritystilassa. Sitäpaitsi kulki illalla kauhunväristys läpi koko vartioston, koko hermostuneen paikkakunnan, lentäen kuiskauksena suusta suuhun. Nopeasti ja varmasti levisi yli koko seudun joka suuntaan kertomus herra Wicksteedin murhasta.

Jos se arvelumme on oikea, että Näkymättömän Miehen pakopaikkana oli Hintondeanin viidakko, täytyy meidän otaksua, että hän varhain iltapäivällä riensi taas pois hautoen jotakin sellaista suunnitelmaa, joka vaati aseen käyttämistä. Emme voi tietää, mikä hänen aikeensa oli, mutta se seikka, että hänellä oli rautakanki kädessään, ennenkuin hän tapasi Wicksteedin, on ainakin minusta vastaanväittämätön todistuskappale.

Emme tietenkään voi sanoa mitään varmaa tuon kahakan yksityiskohdista. Se tapahtui erään hiekkakuopan reunalla, vajaan parin sadan metrin päässä loordi Burdockin huvilan portilta. Kaikki viittaa epätoivoiseen tappeluun — tallattu maa, herra Wicksteedin saamat monet haavat, hänen särkynyt keppinsä; mutta mahdotonta on kuvitella, miksi hyökkäystä olisi tehty muutoin kuin murharaivossa. Tuleepa melkein ehdottomasti päätelleeksi hänen olleen järjiltään. Herra Wicksteed oli neljänkymmenen viiden tai -kuuden vanha mies, loordi Burdockin pehtori, hyvin siivo tavoiltaan ja ulkomuodoltaan. Viimeisenä kaikista olisi hän voinut kiihoittaa niin kauheaa vastustajaa. Näkymätön Mies näkyy käyttäneen rautakankea, kun toinen oli menossa rauhallisesti kotiinsa päivälliselle, hyökkäsi hänen kimppuunsa, musersi hänen heikot puolustusyrityksensä, taittoi hänen käsivartensa, kaatoi hänet ja murskasi hänen päänsä sohjoksi.

Tietysti hänen oli täytynyt kiskaista rautakanki aidasta, ennenkuin tapasi uhrinsa — hänen oli täytynyt pidellä sitä valmiina kädessään. Vain kaksi yksityisseikkaa sen lisäksi, mitä jo on esitetty, näyttää vähän oudostuttavan. Toinen niistä on se, että hiekkakuoppa ei ollut herra Wicksteedin suoran kotimatkan varrella, vaan melkein parin sadan metrin päässä hänen reitiltään. Toinen on erään pikku tytön vakuutus, että hän iltapäiväkouluun mennessään näki murhatun miehen juosta harppaavan omituisella tavalla pellon poikki hiekkakuopalle päin. Tytön näytettyä liikkeillä, kuinka Wicksteed oli kulkenut, saattoi päättää hänen seuranneen jotakin edessään olevaa ja lyöneen sitä tuon tuostakin kävelykepillään. Tyttö oli viimeinen henkilö, joka näki hänet elossa. Wicksteed katosi hänen näkyvistään kuolemaansa kohti. Taistelun peitti hänen silmiltään vain pieni koivuryhmä ja matala notko.

Tämä osoittaa ainakin kirjoittajan mielestä, että murhaa ei tehty pelkästä oikusta. Voimme kuvitella joka tapauksessa Griffinin ottaneen rautakangen aseekseen, mutta ilman harkittua tarkoitusta käyttää sitä murhaamiseen. Sitten on Wicksteed kaiketi saapunut paikalle ja huomannut kangen selittämättömällä tavalla liikkuvan ilmassa. Ajattelematta ollenkaan Näkymätöntä Miestä — sillä Port Burdock on sieltä noin penikulman päässä — hän lienee lähtenyt ajamaan sitä takaa. Hyvin luultavaa on, ettei hän ollut edes kuullut puhuttavan Näkymättömästä Miehestä. Voi siis kuvitella Näkymättömän Miehen lähteneen rauhallisesti pois aikoen välttää ilmituloa lähiseudulla. Wicksteed seurasi tätä selittämättömästi liikkuvaa esinettä kiihoittuneena ja uteliaana, käyden siihen lopulta käsiksi.

Epäilemättä olisi Näkymätön Mies tavallisissa oloissa voinut helposti jättää jälkeensä keski-ikäisen takaa-ajajansa; mutta paikka, jossa herra Wicksteedin ruumis tavattiin, ilmaisee hänen onnettomuudekseen pakottaneen saaliinsa polttavien nokkosten ja hiekkakuopan väliseen nurkkaan. Niiden, jotka tuntevat Näkymättömän Miehen tavattoman pikavihaisuuden, on helppo kuvitella kahakan loppupuoli.

Mutta se on pelkkä otaksuma. Ainoat varmat tosiseikat — sillä lasten kertomukset ovat usein epäluotettavia — ovat Wicksteedin hengettömän ruumiin ja nokkosten joukkoon heitetyn verisen rautakangen löytäminen. Se seikka, että Griffin oli jättänyt aseensa, osoittaa hänen mielenkuohussaan luopuneen siitä mahdollisesta suunnitelmasta, jota varten hän oli sen ottanut. Hän oli kyllä mitä itsekkäin ja tunteettomin mies, mutta hänen uhrinsa, ensimmäisen uhrinsa näkeminen verisenä ja säälittävänä maassa virumassa lienee päästänyt vallalleen jonkin kauan tukittuna olleen katumuksen lähteen, joka kaiketi tulvi jonkun aikaa, mitä tahansa hän muuten olikin suunnitellut.

Herra Wicksteedin murhan jälkeen hän näyttää kulkeneen hiekkanummelle päin. Huhu kertoo Fern Bottomin lähellä pellolla työskennelleiden parin miehen kuulleen auringonlaskun aikana jotakin ääntä. Se valitti ja nauroi, nyyhkytti ja voihki ja tuon tuostakin huudahti. Varmaankin se on ollut perin outoa. Ääni oli siirtynyt keskeltä yli apilapellon ja häipyi vuorille päin.

Sillä välin oli Näkymätön Mies varmasti saanut jonkin verran tietää, kuinka nopeasti Kemp oli käyttänyt hyväkseen hänen luottamustaan. Hänen oli täytynyt huomata, että talot oli lukittu ja teljet joka ovella; kaiketi hän oli kuljeskellut rautatieasemien lähistöllä, hiiviskellyt majatalojen tienoilla ja epäilemättä lukenut julistukset saaden jonkinlaisen käsityksen itseään vastaan aloitetun sotaretken laadusta. Illan lähestyessä ilmestyi sinne tänne pelloille kolmen neljän miehen ryhmiä ja kuului koirien haukkumista. Näille miehille oli annettu erikoiset ohjeet siitä, kuinka heidän tuli auttaa toinen toistaan mahdollisen kahakan syntyessä. Mutta hän vältti heitä kaikkia. Voimme jonkun verran ymmärtää hänen katkeruuttaan, joka mahdollisesti oli sitäkin voimakkaampi senvuoksi, että hän oli itse antanut ne tiedot, joita nyt häikäilemättä käytettiin häntä vastaan. Siksi päiväksi hän ainakin menetti rohkeutensa, sillä melkein vuorokauden, lukuunottamatta sitä aikaa, joka häneltä meni Wicksteedin ahdistamiseen, hän oli takaa-ajettavana. Yöllä hänen oli täytynyt syödä ja nukkua, sillä aamulla hän oli jälleen oma itsensä, toimelias, voimakas, vihainen ja pahasisuinen, valmis ryhtymään viimeiseen suureen kamppailuunsa mailman kanssa.

SEITSEMÄSKOLMATTA LUKU

Kempin talon piiritys

Kemp luki omituisen kirjeen, joka oli kirjoitettu lyijykynällä rasvaiselle paperille.

"Olette ollut hämmästyttävän tarmokas ja taitava", sanottiin siinä, "vaikken voikaan kuvitella, mihin te sillä pyritte. Te olette minua vastaan. Kokonaisen päivän olette ajanut minua takaa — olette koettanut riistää minulta yölevon. Mutta minä olen saanut ruokaa kiusallannekin, nukkunut vastoin tahtoanne, ja leikki on vasta alussa. Niin, vasta alussa. Ei ole muuta neuvoa kuin aloittaa hirmuhallitus. Tämä julistaa hirmuhallituksen ensimmäisen päivän tulleen. Port Burdock ei ole enää kuningattaren hallittavana. Kertokaa se poliisipäälliköllenne ja muille. Nyt hallitsen minä — hirmuvaltias! Tämä on uuden ajanlaskun ensimmäisen vuoden ensi päivä — Näkymättömän Miehen aikakausi alkaa. Minä olen Näkymätön Mies Ensimmäinen. Aluksi tämä hallitus on lievä. Ensimmäisenä päivänä mestataan esimerkin vuoksi yksi, Kemp niminen mies. Kuolema kohtaa hänet tänään. Hän saa lukita itsensä telkien taakse, piiloutua, hankkia vartijat ympärilleen, hankkia panssarin, jos tahtoo — mutta kuolema, näkymätön kuolema tulee. Turvautukoon hän kaikkiin varokeinoihin — se tehoo kyläkansaani. Kuolema lähtee postilaatikosta puolipäivän aikaan. Kirje solahtaa sinne postimiehen tullessa, ja sitten mars! Leikki alkaa. Kuolema lähtee liikkeelle. Älkää auttako häntä, ihmiset, ettei Kuolema käy teidänkin kimppuunne. Tänään täytyy Kempin kuolla."

Luettuaan pariin kertaan tämän kirjeen Kemp sanoi: "Se ei ole pilaa.
Siinä kuuluu hänen äänensä. Ja hän tarkoittaa, mitä sanoo."

Hän käänsi taivutetun arkin toisin päin ja näki osoitepuolella Hintondeanin postileiman ja proosallisen ilmoituksen: "maksettava 2 pennyä".

Hän nousi hitaasti, jättäen puolisensa kesken — kirje oli tullut kello yhden postissa — ja meni työhuoneeseensa. Hän soitti taloudenhoitajatartaan ja käski tämän paikalla kiertää talon ympäri, tutkia kaikki ikkunoiden hakaset ja sulkea kaikki ikkunaluukut. Itse hän pani kiinni työhuoneensa luukut. Makuuhuoneensa lukitusta laatikosta hän otti pienen revolverin, tarkasti sitä huolellisesti ja pisti sen kotitakkinsa taskuun. Sitten hän kirjoitti muutamia lyhyitä kirjeitä, yhden eversti Adyelle, ja antoi ne palvelijansa vietäväksi, samalla sanellen hänelle selvät määräykset, millä lailla hänen oli lähdettävä talosta. "Mitään vaaraa ei ole", virkkoi hän ja lisäsi salaa mielessään: "teille". Senjälkeen hän mietiskeli jonkun aikaa ja palasi sitten jäähtyneen puolisensa ääreen.

Hän söi vaipuen silloin tällöin ajatuksiinsa. Vihdoin hän löi kätensä voimakkaasti pöytään. "Me otamme hänet kiinni!" sanoi hän, "ja minä olen syöttinä. Hän tulee liian pitkälle."

Kemp meni ylös näkötorniin ja sulki huolellisesti joka oven jäljessään. "Tämä on peliä", virkkoi hän, "outoa peliä — mutta kaikki voitonmahdollisuudet ovat minun puolellani, herra Griffin, vaikka olettekin näkymätön ja rohkea. Griffin contra mundum … kosto mielessä."

Hän seisoi ikkunan ääressä katsellen helteistä mäensyrjää. "Hänen täytyy saada ruokaa joka päivä - enkä minä häntä kadehdi. Nukkuikohan hän todellakin viime yönä? Jossakin ulkosalla — turvassa yhteentörmäyksiltä. Toivoisinpa, että tämän kuumuuden sijasta saisimme tuntuvasti viileämmän ja märän ilman. Hän voi nyt vaania minua."

Kemp astui ihan ikkunan eteen. Jotakin kalahti kovasti puitteiden yläpuolelle muuraukseen ja sai hänet rajusti peräytymään.

"Alan jo hermostua", virkkoi Kemp. Mutta vasta viiden minuutin kuluttua hän taas meni ikkunan luo. "Varmaankin se oli jokin varpunen", tuumi hän.

Sitten hän kuuli ulko-oven kellon soivan ja kiiruhti alakertaan. Hän veti salvan syrjään, tutki ketjua, nosti irti sen ja avasi oven varovasti näyttämättä itseään. Tuttu ääni tervehti häntä. Siellä oli Adye. "Teidän palvelijanne kimppuun on hyökätty, Kemp", sanoi hän oven takaa.

"Mitä!" huudahti Kemp.

"Se kirjeenne temmattiin häneltä. Näkymätön Mies on täällä lähistöllä.
Päästäkää minut sisään."

Kemp irroitti ketjun, ja Adye tuli sisään niin ahtaasta aukosta kuin mahdollista. Hän seisoi käytävässä ja katseli sanomattomasti huojentuneen näköisenä, kuinka Kemp jälleen sulki oven. "Kirje siepattiin hänen kädestään. Se säikähdytti häntä pahanpäiväisesti. Tyttö on nyt poliisiasemalla, hermopuuskan vallassa. Näkymätön Mies on täällä lähistöllä. Mitä kirje koski?"

Kemp kirosi.

"Mikä hupsu minä olinkaan!" huudahti hän. "Minun olisi pitänyt tietää.
Tänne ei ole tunninkaan kävelymatkaa Hintondeanista. Nyt jo!"

"Mitä sitten?" kysyi Adye.

"Katsokaahan!" sanoi Kemp ja astui edellä työhuoneeseensa. Hän ojensi
Adyelle Näkymättömän Miehen kirjeen. Adye, luki sen ja vihelsi hiljaa.
"Ja te…?" kysyi Adye.

"Ehdotin ansaa — kuin hupsu", vastasi Kemp, "ja lähetin ehdotukseni naispalvelijan mukana. Hänelle."

Nyt kirosi Adyekin.

"Hän laittautuu tiehensä", virkkoi Adye.

"Johan nyt!" sanoi Kemp.

Yläkerrasta kuului särkyvän lasin helinää. Adye näki vilahdukselta Kempin taskusta puolittain esiintyöntyvän pikku revolverin. "Se on yläkerran ikkuna", sanoi Kemp ja lähti edellä ylös. Heidän vielä ollessaan portailla kuului toinen helähdys. Tullessaan työhuoneeseen he näkivät sen kolmesta ikkunasta kahden olevan säpäleinä. Toinen puoli lattiaa oli lasinsirpaleiden peittämä, ja kirjoituspöydällä oli iso kivi. Miehet jäivät ovelle katselemaan hävitystä. Kemp kirosi taas ja samassa kuului kolmannesta ikkunasta aivan kuin pistolinlaukaus, puolisko roikkui hetkisen irrallaan ja putosi huoneen lattialle hajanaisina, värisevinä kolmikulmioina.

"Mitä tämä merkitsee?" kysyi Adye.

"Se on alkua", sanoi Kemp.

"Eikö tänne voi kiivetä minkään kautta?"

"Ei kissakaan", vastasi Kemp.

"Eikö ole ikkunaluukkuja?"

"Ei täällä. Kaikissa alakerran huoneissa on. Ohoh!"

Läiskis, ja sitten alakerrasta kuului kovaa paukkinaa, ikäänkuin olisi lyöty lautoja vastakkain. "Kirottu mies!" sanoi Kemp. "Sen täytyy olla — niin - se on yksi makuuhuoneista. Hän mullistasi nyt koko talon. Mutta hän on hupsu. Luukut ovat paikoillaan, ja lasit putoavat ulkopuolelle. Hän loukkaa jalkansa."

Eräs toinenkin ikkuna kuului menevän rikki. Molemmat miehet seisoivat portaiden siltamalla neuvottomina.

"Nytpä tiedän!" sanoi sitten Adye. "Antakaa minulle keppi tai jokin muu esine. Minä lähden hankkimaan verikoirat tänne. Silloin hänen pitäisi lauhtua!"

Taas muuan ikkuna seurasi toisten esimerkkiä.

"Eikö teillä ole revolveria?" kysyi Adye.

Kemp pisti käden laskuunsa. Sitten hän epäröi.

"Minulla ei ole muuta kuin tämä."

"Minä tuon sen lakaisin", sanoi Adye. "Te olette täällä turvassa."

Kemp ojensi hänelle aseensa, häpeillään hätävalheestaan.

"Nyt ovelle", sanoi Adye

He kuulivat epäröiden seisoessaan käytävässä, että muuan alakerran makuuhuoneen ikkuna särkyi ja lensi alas. Kemp meni ovelle ja alkoi irroittaa salpoja niin hiljaa kuin mahdollista. Hänen kasvonsa olivat vähän kalpeammat kuin tavallisesti.

"Teidän täytyy mennä suoraa päätä ulos", sanoi Kemp.

Samassa oli Adye ulkoportailla ja salvat putosivat jälleen sinkilöihinsä. Hän oli vähän aikaa kahden vaiheilla, ja hänestä tuntui turvallisemmalta seisoa selkä ovea vasten. Sitten hän marssi suoraan ja tasaisesti portaita alas. Hän meni nurmikon poikki ja lähestyi veräjää. Heikko leyhkä tuntui väreilevän ruoholla. Jokin liikkui hänen lähellään.

"Seisahtukaa hetkeksi", sanoi Ääni, ja Adye pysähtyi kohta. Hänen kätensä puristi lujemmin revolveria.

"Mitä nyt?" kysyi hän kalpeana ja töykeästi, joka hermo jännityksessä.

"Suvaitkaa tehdä minulle mieliksi ja mennä takaisin taloon", sanoi Ääni yhtä jännittyneenä ja töykeänä kuin Adyenkin.

"Ikävä kyllä, en voi", vastasi Adye vähän käheästi ja kostutti huuliaan kielellään. Hän luuli äänen tulevan edestään vasemmalta puolelta. Mitähän, jos yrittäisi onneaan, laukauksella?

"Minne te menette?" kysyi Ääni. Kumpainenkin liikahti nopeasti ja Adyen avoimesta taskunsuusta näkyi jotakin kiiltävää.

Adye seisahtui ja mietti. "Se on oma asiani, minne menen", sanoi hän hitaasti. Nämä sanat olivat vielä hänen huulillaan, kun käsivarsi kiertyi hänen kaulansa ympäri, polvi painui hänen selkäänsä vasten, ja hän lensi selälleen. Hän viritti revolverin ja laukaisi sen kömpelösti. Samassa hän sai iskun vasten suutaan, ja revolveri väännettiin hänen kädestään. Turhaan hän koetti tarttua johonkin liukkaaseen raajaan, rimpuili pystyyn ja kaatui taas. "Kirottua!" sanoi Adye. Ääni nauroi. "Tappaisin teidät nyt, jollei se olisi luodin tuhlausta", virkkoi se. Adye näki revolverin ilmassa itseensä suunnattuna.

"Mitä nyt?" kysyi Adye nousten istumaan.

"Nouskaa pystyyn", sanoi Ääni. Adye kompuroi seisaalle.

"Kuulkaahan", virkkoi Ääni lujasti, "älkää yrittäkö konstailla. Muistakaa, että voin nähdä teidän kasvonne, vaikkette te voi nähdä minua. Teidän on mentävä takaisin sisälle."

"Hän ei päästä minua sinne", sanoi Adye.

"Sepä on ikävää", virkkoi Näkymätön Mies. "En ollenkaan halua riitaa teidän kanssanne."

Adye kostutti taas huuliaan. Hän hellitti katseensa revolverin piipusta ja näki kaukana meren hyvin sinisenä ja tummana keskipäivän auringon paisteessa, tasaisen, vihreän nummen, vuoren valkoisen huipun ja mahtavan kaupungin, ja äkkiä hän käsitti, että elämä oli hyvin suloinen. Hänen silmänsä kiintyivät taas pieneen metalliesineeseen, joka riippui maan ja taivaan välillä, kuuden jalan päässä. "Mitä minun on tehtävä?" kysyi hän synkästi.

"Mitä minun on tehtävä?" kysyi Näkymätön Mies. "Te saatte apua.
Teidän ei auta muu kuin mennä takaisin sisälle."

"Minä koetan. Jos hän päästää minut sisään, niin lupaatteko olla syöksymättä ovelle?"

"En minä halua riitaa teidän kanssanne", vastasi Ääni.

Kemp oli kiiruhtanut yläkertaan päästettyään Adyen ulos ja näki nyt ryömiessään särkyneiden lasinsirpaleiden seassa ja kurkistaessaan varovasti työhuoneensa ikkunalaudan yli, että Adye seisoi keskustelemassa näkymättömän kanssa. "Miksei hän laukaise?" kuiskasi Kemp itsekseen. Sitten liikahti revolveri vähän, ja auringonvalon hohde välähti Kempin silmissä. Hän varjosti silmiään ja koetti nähdä sokaisevan säteen suuntaan.

"Totta vie", sanoi hän. "Adye on luovuttanut revolverin."

"Lupaatteko olla syöksymättä ovelle?" sanoi Adye. "Älkää menkö liian pitkälle, vaikka olette voiton puolella. Antakaa toiselle jokin mahdollisuus."

"Te menette takaisin taloon. Millään ehdolla en lupaa mitään."

Adye näytti äkkiä tekevän päätöksensä. Hän kääntyi taloon päin kävellen hitaasti kädet selän takana. Kemp katseli häntä ällistyneenä. Revolveri katosi, välähti jälleen näkyviin ja ilmestyi lähemmin tarkastaessa pienenä tummana esineenä, joka liikkui Adyen perässä. Sitten tapaukset seurasivat nopeasti toisiaan. Adye hypähti taaksepäin, pyörähti ympäri, tavoitti pikku esinettä onnistumatta, nosti kätensä ja kaatui eteenpäin kasvoilleen, jättäen ilmaan pienen sinisen savutuprun. Kemp ei kuullut laukauksen ääntä. Adye vääntelehti, kohosi toisen käsivartensa nojaan, kaatui taas suulleen ja jäi liikkumatta makaamaan.

Jonkin aikaa Kemp katseli Adyen rauhallisen velttoa asentoa. Iltapäivä oli hyvin kuuma ja tyyni, ei mikään muu näyttänyt häiritsevän hiljaisuutta kuin pari keltaista perhosta, jotka ajelivat toinen toistaan pensaikossa talon ja maantieveräjän välillä. Adye makasi nurmikolla lähellä veräjää. Kaikissa taloissa maalle johtavan tien kahden puolen oli ikkunankaihtimet vedetty eteen, mutta eräässä pienessä vihreässä huvimajassa näkyi jokin valkoinen olento, luultavasti vanha mies nukkumassa. Kemp tähysteli talon ympärystää nähdäkseen vilahdukselta revolverin, mutta se oli kadonnut. Hänen silmänsä siirtyivät jälleen Adyeen. Leikki oli totisesti alkanut.

Silloin kuului ulko-ovelta kellonsoittoa ja koputusta, joka lopulta kävi rajuksi, mutta noudattaen Kempin ohjeita olivat palvelijat sulkeutuneet huoneisiinsa. Sitä seurasi hiljaisuus. Kemp istui ja kuunteli ja alkoi sitten varovasti kurkistella ulos kaikista kolmesta ikkunasta perätysten. Hän meni portaiden yläpäähän ja seisoi kuunnellen levottomasti. Hän otti aseekseen makuuhuoneen hiilihangon ja meni taas tutkimaan alakerran ikkunoiden hakoja. Kaikki oli turvallista ja rauhallista. Hän palasi näkötorniin. Adye makasi liikkumatta hiekkakäytävän reunalla samassa paikassa, johon oli kaatunut. Palvelijatar oli tulossa poliisin kanssa huviloiden ohi johtavaa tietä.

Kaikkialla oli kuolemanhiljaista. Nuo kolme ihmistä näyttivät lähestyvän hyvin hitaasti. Kemp mietiskeli, mitä hänen vastustajansa nyt puuhasi.

Hän säpsähti. Alhaalta kuului jymähdys. Hän epäröi ja meni taas alakertaan. Äkkiä alkoi talo kaikua voimakkaista iskuista ja puun pirstoutumisesta. Hän kuuli, että jokin läjähti, ja selvästi helistettiin ikkunaluukkujen rautahakoja. Hän kiersi avainta ja avasi keittiön oven. Samassa lensivät ikkunaluukut murskautuen ja säpäleinä sisään. Hän seisoi säikähtyneenä. Ikkunan kehys, erästä poikkipuuta lukuunottamatta, oli vielä eheä, mutta vain pieniä lasisäleitä oli jäänyt kehykseen. Luukut oli lyöty sisään kirveellä ja kirves putoili voimakkain iskuin puitteisiin ja niitä tukeviin rautatankoihin. Sitten se äkkiä lensi syrjään ja katosi.

Kemp näki revolverin lojuvan ulkona polulla. Sitten tuo pikku ase lennähti ilmaan. Hän hypähti syrjään. Revolveri pamahti liian myöhään, ja viereisen oven nurkasta lensi sälö hänen päänsä yli. Hän läimäytti oven kiinni ja lukitsi sen. Sen takana seistessään hän kuuli Griffinin huutavan ja nauravan. Sitten alkoi taas kuulua kirveeniskuja, joihin liittyi särkymistä ja murskautumista.

Kemp seisoi käytävässä koettaen ajatella. Hetken kuluttua olisi Näkymätön Mies keittiössä. Sen ovi ei pidättäisi häntä hetkeäkään, ja sitten…

Taas kuului ulko-ovelta soittoa. Varmaankin siellä olivat poliisit. Hän juoksi käytävään, nosti ketjua ja veti salvat syrjään. Hän käski tytön puhua, ennenkuin avasi ketjun, ja kolme ihmistä syöksyi sisälle yhtenä rykelmänä, minkä jälkeen Kemp taas kiskaisi oven kiinni. "Näkymätön Mies!" sanoi Kemp. "Hänellä on revolveri, jossa on jäljellä kaksi luotia. Hän on tappanut Adyen. Päässyt jollakin tempulla ampumaan. Ettekö nähnyt häntä ruohokentällä? Hän makaa siellä."

"Kuka?" kysyi toinen poliisi.

"Adye", vastasi Kemp.

"Me tulimme takatietä", virkkoi tyttö.

"Mikä tuo jymähdys oli?" kysyi toinen poliisi.

"Hän on keittiössä — tai tulee pian. Hän on löytänyt kirveen…"

Äkkiä alkoi koko talo kaikua Näkymättömän Miehen iskiessä kirveellä keittiön ovelle. Tyttö tuijotti keittiöön päin ja astui ruokasaliin. Kemp koetti selittää tilannetta katkonaisin lausein. He kuulivat keittiön oven murtuvan.

"Tämän kautta!" huusi Kemp ryhtyen hurjasti toimimaan ja työnsi poliisit sisään ruokasalin ovesta.

"Hiilihanko!" sanoi Kemp ja hyökkäsi tuliristikon luo.

Hän ojensi noutamansa hiilihangon toiselle poliisille ja ruokasalin hiilihangon toiselle.

Sitten hän heittäytyi taaksepäin. "Hup!" sanoi toinen poliisi, koukistui ja tunsi kirveen tärähtävän hiilihankoonsa. Pistoolista lensi viimeisen edellinen luoti, joka rikkoi arvokkaan taulun. Toinen poliisi huitaisi hiilihangolla pikku asetta kohti, samoin kuin näpsäytetään ampiainen alas, ja pudotti sen kalisten lattialle.

Ensi kolahduksen kuullessaan tyttö kirkaisi ja seisoi jonkun aikaa kiljuen tulisijan vieressä. Sitten hän juoksi avaamaan ikkunaluukkuja — mahdollisesti aikoen lähteä pakoon murskautuneiden ikkunoiden kautta.

Kirves peräytyi käytävään ja jäi noin kahden jalan korkeudelle maasta. He voivat kuulla Näkymättömän Miehen hengitystä. "Väistykää te kaksi miestä syrjään", komensi hän. "Minulla on asiaa vain tuolle Kemp nimiselle."

"Meillä on asiaa teille", vastasi toinen poliisi astuen nopeasti eteenpäin ja sivaltaen hiilihangollaan Ääntä kohti. Näkymätön Mies oli varmaankin peräytynyt, ja nyt hän kolhaisi sateenvarjotelinettä.

Kun poliisi oli kahden vaiheilla, pitäen hiilihankoa valmiina, kuten oli aikonut, lähestyi Näkymätön Mies kirves kädessään. Poliisin kypäri litistyi kuin paperi ja isku lennätti miehen vierimään lattiaa pitkin, keittiön portaiden yläpäähän.

Mutta toinen poliisi, joka tähtäsi kirveen taakse hiilihangollaan, sai isketyksi johonkin pehmeään, joka naksahti. Kuului kova tuskanhuuto, ja sitten kirves putosi lattialle. Poliisi sivalsi taas tyhjyyteen, mutta ei osunut mihinkään. Hän laski jalkansa kirveelle ja iski taas. Sitten hän jäi seisomaan hiilihanko koholla ja kuunteli jännittyneenä pienintäkin liikahdusta.

Hän kuuli, että ruokasalin ikkuna aukeni ja joku siellä juoksi kiireesti. Hänen toverinsa kierähti ympäri ja nousi istumaan, veren virratessa hänen toisen silmänsä ja korvansa välistä. "Missä hän on?" kysyi lattialla istuva mies.

"En tiedä. Osasin häneen. Hän seisoo jossakin eteisen puolella, jollei ole pujahtanut ohitsesi. Tohtori Kemp — kuulkaapa, herra!"

"Tohtori Kemp!" huusi poliisi taas.

Toinen poliisi alkoi vääntäytyä pystyyn. Hän nousi seisomaan. Äkkiä kuului keittiön portaista hiljaista paljaiden jalkojen sipsutusta. "Hei!" huusi toinen poliisi ja lennätti sinne hiilihankonsa. Se särki pienen kaasuhanan.

Hän näytti aikovan seurata Näkymätöntä Miestä alakertaan. Sitten hän muutti mieltään ja lähti ruokasaliin.

"Tohtori Kemp…" aloitti hän ja jätti kesken.

"Tohtori Kemp on sankari", sanoi hän toverinsa katsoessa hänen olkapäänsä yli.

Ruokahuoneen ikkuna oli selkoselällään, eikä Kempiä tai palvelijatarta näkynyt missään.

Toisen poliisin käsitys Kempistä oli täsmällinen ja elävä.

KAHDEKSASKOLMATTA LUKU

Vainooja vainottavana

Herra Heelas, tohtori Kempin lähin naapuri huvilanomistajain joukossa, nukkui huvimajassaan silloin kun Kempin talon piiritys alkoi. Hän kuului siihen jykevään enemmistöön, joka ei tahtonut uskoa "koko hassutukseen" Näkymättömästä Miehestä. Mutta hänen vaimonsa uskoi, kuten hän jälkeenpäin sai huomata. Hän tahtoi välttämättä kävellä puutarhassaan, ikäänkuin ei mitään erikoista olisi uhkaamassa, ja iltapäivällä hän meni nukkumaan, niinkuin ainakin oli hänen tapanaan tähän vuodenaikaan. Hän nukkui kaiken sen aikaa, jolloin ikkunoita särjettiin, ja heräsi sitten äkkiä, mielessään omituinen usko, että jokin oli hullusti. Hän katsahti Kempin taloon päin, hieroi silmiään ja katsoi taas. Sitten hän laski jalkansa lattialle ja kuunteli. Hän väitti olevansa noiduttu, mutta outo ilmiö pysyi yhä näkyvissä. Talo näytti siltä kuin se olisi hyljätty viikkokausiksi — hirveän metelin jälkeen. Kaikki ikkunat olivat rikki ja näkötornin työhuoneen ikkunaa lukuunottamatta sisäpuolisten luukkujen peitossa.

"Voisin vannoa, että kaikki oli kunnossa", mutisi hän ja vilkaisi kelloonsa, "kaksikymmentä minuuttia sitten".

Hän kuuli tahdikasta jysähtelyä ja lasin helinää matkan päästä. Ja sitten, hänen istuessaan suu auki, tuli vieläkin ihmeellisempää. Ruokasalin ikkunaluukut lensivät rajusti auki, ja hattupäinen palvelustyttö ilmestyi hurjasti tempomaan ikkunanpuoliskoa. Äkkiä tuli hänen rinnalleen mies auttamaan. Se oli tohtori Kemp! Pian aukenikin ikkuna, ja palvelijatar rimpuili sieltä ulos, syöksyen eteenpäin ja kadoten pensaikkoon. Herra Heelas nousi seisomaan, huudahtaen epäselvästi ja kiivaasti näistä ihmeellisistä asioista ymmällä. Hän näki Kempin seisovan ikkunalaudalla, hypähtävän maahan ja melkein heti taas ilmestyvän juoksemassa pitkin pensaikossa kulkevaa polkua hyvin kumarassa ikäänkuin huomiota välttääkseen. Hän katosi erään laburnum-pensaan taakse ja tuli jälleen näkyviin kapuamassa aukeata hiekkanummea rajoittavan aidan yli. Sekunnissa hän oli päässyt sen yli ja juoksi rinnettä alas Heelasia kohti hirveää vauhtia.

"Hitto vie!" huudahti Heelas, jonka mieleen äkkiä juolahti eräs ajatus.
"Nyt on liikkeellä se peto, Näkymätön Mies! Kaikki on sittenkin totta!"

Kun Heelas ajatteli tällä lailla, ryhtyi hän myös senmukaisiin toimiin. Hänen kokkinsa, joka tähysteli ullakkokerroksen ikkunasta, hämmästyi huomatessaan tohtori Kempin laukkaavan taloa kohti noin tusinan kilometrin nopeudella tunnissa. Nyt kuului ovien pauketta, kellojen soittoa ja Heelasin ääni mylvimässä kuin härkä. "Sulkekaa ovet, sulkekaa ikkunat, sulkekaa kaikki — Näkymätön Mies tulee!" Heti kajahteli talossa huutoja ja käskyjä ja kiireisten askelten kopinaa. Hän juoksi itse sulkemaan kuistille aukenevan lasioven. Silloin ilmestyivät Kempin pää ja hartiat ja polvi puutarhan aidan yläpuolelle. Pian sitten Kemp oli raivannut itselleen tien parsalavojen poikki ja juoksi tenniskentän yli taloa kohti.

"Ette voi päästä sisään", sanoi Heelas sulkien teljet. "Olen hyvin pahoillani, jos hän ajaa teitä takaa — mutta ette voi päästä sisään!"

Kempin kauhistuneet kasvot ilmestyivät ihan lasin taakse; hän koputti ja ravisti hurjasti ovea. Huomattuaan ponnistuksensa turhiksi hän juoksi kuistia pitkin, hyppäsi sen päästä maahan ja meni jyskyttämään sivuovelle. Sitten hän juoksi syrjäportista talon etupuolelle ja siitä mäkitielle. Heelas, jonka kauhistuneet kasvot näkyivät ikkunassa katselemassa, oli tuskin todennut Kempin kadonneen, kun näkymättömät jalat survoivat parsaruohoja sinne tänne. Silloin Heelas pakeni kiireesti yläkertaan eikä nähnyt takaa-ajon loppuvaiheita. Mutta kulkiessaan porraskäytävän ikkunan ohi hän kuuli vielä syrjäportin paukahtavan.

Päästyään mäkitielle Kemp lähti tietysti alaspäin ja joutui siis itse suorittamaan saman kilpajuoksun, jota oli vain neljä päivä sitten niin arvostelevasti katsellut näkötorninsa työhuoneen ikkunasta. Hän juoksi oikein hyvin, kun ottaa lukuun, että hän oli harjaantumaton, ja vaikka hänen kasvonsa olivatkin kalpeat ja kosteat, pysyi hänen järkensä koko ajan viileänä. Hän laukkasi pitkin harppauksin, ja missä tahansa tuli eteen kaistale karkeaa maata tai teräväsyrjäisiä kiviä tai kiiltävä lasisiru, kulki hän sen poikki ja antoi takaa-ajavien paljaiden näkymättömien jalkojen tulla minkä kautta halusivat.

Ensimmäisen kerran elämässään Kemp huomasi, että mäelle johtava tie oli kuvaamattoman autio ja tyhjä ja että alhaalla kukkulan juurella oleva kaupunki alkoi vasta kummallisen kaukana. Mikään ei ollut tuntunut hitaammalta ja vaivaloisemmalta etenemistavalta kuin juokseminen. Kaikki pikku huvilat, jotka nukkuivat iltapäiväauringossa, näyttivät lukituilta ja teljetyiltä. Epäilemättä ne oli lukittu ja teljetty hänen omien määräystensä mukaan, mutta olisihan niissä kuitenkin saanut olla tähystäjä tällaisten tapausten varalta! Kaupunki alkoi nyt kohota, meri oli vaipunut näkyvistä sen taakse, ja alhaalla liikkui ihmisiä. Eräs raitiovaunu saapui juuri kukkulan juurelle. Sen takana oli poliisiasema. Olivatko ne askelia, mitä hän kuuli takaansa? Loppupinnistys!

Alhaalla ihmiset tuijottivat häneen, pari kolme lähti juoksemaan, ja hänen hengityksensä alkoi korista kurkussa. Nyt oli raitiovaunu ihan lähellä, ja "Hauskoissa Kriketinpelaajissa" suljettiin meluten ovia. Raitiovaunun takana oli pölkkyjä ja hiekkakasa — siellä kaivettiin ojaa. Hänen mieleensä juolahti hetkeksi ajatus hypähtää raitiovaunuun ja läimäyttää ovet kiinni. Sitten hän päätti lähteä poliisiasemalle. Seuraavalla hetkellä hän sivuutti "Hauskojen Kriketinpelaajien" oven ja joutui kadun umpipäähän ihmisten keskelle. Raitiovaunun ajaja apulaisineen tuijotti hämmästyneenä moisesta hirveästä kiireestä, hevosten seisoessa irrallaan. Edempänä näkyi hiekkakasojen takaa työmiesten kummastelevia naamoja.

Kempin vauhti hiljeni vähän, ja sitten hän kuuli takaa-ajajansa nopeat askeleet ja ryntäsi taas eteenpäin. "Näkymätön Mies!" huusi hän työmiehille tehden epämääräisen viittauksen kädellään, sai uuden päähänpiston ja loikkasi kaivannon yli, joten hänen ja takaa-ajajan välille jäi meluava joukko. Luopuen sitten ajatuksestaan pyrkiä poliisiasemalle hän kääntyi pienelle syrjäkadulle, syöksyi erään vihanneskauppiaan rattaitten ohi, epäröi kymmenesosan sekuntia makeiskauppiaan myymälän ovella ja lähti sitten pyyhältämään lehtokujalle päin, jota pitkin pääsi takaisin kukkulalle vievälle pääkadulle. Pari kolme pientä lasta leikki siellä; ne kirkaisivat ja hajaantuivat eri suuntiin hänet nähdessään. Samassa aukeni ovia ja ikkunoita ja kiihtyneet äidit ilmaisivat mieltään. Taas hän rynnisti kukkulalle päin kolmen sadan metrin päässä raitiotielinjan loppupisteestä, ja kohta kuului hänen korviinsa hurjaa meteliä ja ihmisten juoksemista.

Hän vilkaisi pitkin katua kukkulaa kohti. Kymmenkunnan metrin päässä juoksi roteva työmies kiroten katkonaisesti ja huitoen silmittömästi lapiolla, ja ihan hänen takanaan tuli raitiovaunun kuljettaja kädet nyrkkiin puristettuina. Toiset seurasivat näitä kahta lyöden ja huutaen. Alaspäin kaupunkia kohti juoksi miehiä ja naisia, ja Kemp näki selvästi erään miehen tulevan ulos myymälän ovesta keppi kädessä. "Hajaantukaa! Hajaantukaa!" huusi joku. Äkkiä Kemp käsitti, että takaa-ajo oli joutunut uuteen vaiheeseen. Hän pysähtyi ja katseli ympärilleen läähättäen. "Hän on täällä lähellä!" huusi hän. "Pitää järjestyä…"

Hän sai kovan iskun korvansa alle ja keikahti pahasti, koettaen kääntyä näkymätöntä vastustajaansa kohti. Hänen onnistui pysytellä jaloillaan, ja hän huitaisi kädellään tyhjään ilmaan. Silloin hän taas sai iskun leukansa alle ja syöksyi suinpäin maahan. Samassa iski polvi hänen rintansa alle, ja pari kättä tarttui kiihkeästi hänen kurkkuunsa, mutta toisen ote oli heikompi kuin toisen. Hän tarttui ranteisiin, kuuli tuskanhuudon ahdistajansa suusta, ja silloin suhahti työmiehen lapio ilman läpi hänen yläpuolellaan ja iski johonkin, niin että kuului kumea jysähdys. Samassa hän tunsi jotakin märkää tipahtavan kasvoilleen. Äkkiä heltisi ote hänen kurkustaan, ja vimmatusti ponnistaen Kemp irroitti itsensä, tarttui rampautuneeseen olkapäähän ja kierähti päälle päin. Hän sai käsiinsä lähelle maata jääneet näkymättömät kyynärpäät. "Nyt sain hänet kiinni!" huusi Kemp. "Auttakaa, auttakaa — pitäkää kiinni! Hän on maassa. Tarttukaa hänen jalkoihinsa!"

Samassa hyökkäsi monta ihmistä yhtaikaa tappelupaikalle, ja vieras, joka olisi äkkiä ilmestynyt tielle, olisi voinut ajatella, että tässä suoritettiin tavattoman hurjaa jalkapallo-ottelua. Kempin huudon jälkeen ei kuulunut enää kiljumista — ainoastaan iskujen ja jalkojen töminää ja raskasta hengitystä.

Sitten tuntui valtava ponnistus, ja Näkymätön Mies kompuroi seisaalle. Kemp piti hänestä kiinni edestäpäin kuin ajokoira hirvestä, ja tusina käsiä oli takertunut näkymättömään ja kiskoi häntä. Raitiovaunun kuljettaja sai häntä kiinni niskasta ja laahasi häntä taaksepäin.

Taas vaipui rimpuileva miesjoukko maahan. Luultavasti siinä potkittiin raivoisasti. Sitten kuului huikea huuto: "Armoa, armoa!" joka pian vaimeni tukehtuvaksi vaikerrukseksi.

"Peräytykää, villityt!" huusi Kemp käheästi ja työnsi rotevia miehiä voimakkaasti taaksepäin. "Hän on loukkaantunut, kuuletteko! Väistykää!"

Lyhyen kahakan jälkeen tuli paikalle tilaa, ja sitten piirissä seisovat kiihtyneet miehet näkivät tohtorin polvillaan, kuten näytti, viidentoista tuuman korkeudella ilmassa ja pitelevän näkymättömiä käsivarsia maata vasten. Hänen takanaan puristi eräs poliisi näkymättömiä nilkkoja.

"Älkää päästäkö häntä karkuun!" huusi iso työmies pidellen kädessään verentahraamaa lapiota, "hän vain teeskentelee".

"Hän ei teeskentele", vastasi tohtori kohottaen varovasti polveaan, "ja sitäpaitsi minä pidän hänestä kiinni". Hänen kasvonsa olivat saaneet ruhjevammoja ja alkoivat jo käydä punaisiksi. Hän puhui samealla äänellä, kun toisesta huulesta vuoti veri. Sitten hän irroitti toisen kätensä ja nähtävästi tunnusteli vastustajansa kasvoja. "Suu on ihan märkä", virkkoi hän ja lisäsi hetken kuluttua: "Miesparka!"

Hän nousi äkkiä ja polvistui sitten maahan näkymättömän olennon viereen. Siinä tuupittiin ja tyrkittiin, ja sitten kuului jalkojen töminää, kun uusia ihmisiä tuli yhä lisäämään entistä tungosta. Miehiä tuli taloista. "Hauskojen Kriketinpelaajien" ovet olivat äkkiä selkoselällään. Hyvin vähän puhuttiin. Kemp tunnusteli jotakin, mikä toisista näytti tyhjältä ilmalta. "Hän ei hengitä", sanoi hän ja lisäsi sitten: "Sydän ei kuulu enää sykkivän. Hänen kylkensä — uh!"

Eräs vanha nainen, joka kurkisteli ison työmiehen kainalosta, kiljaisi kimeästi: "Katsokaapas tuota!" ja ojensi ryppyisen sormensa. Jokainen huomasi seuratessaan hänen sormensa suuntaa käden ääriviivat heikkoina ja läpikuultavina kuin lasia, niin että saattoi erottaa laskimot ja valtimot ja luut ja hermot — ramman ja velton käden. Se kävi tummemmaksi ja läpinäkymättömäksi jo silloin, kun he siihen tuijottivat.

"Ohoh!" huusi poliisi. "Tuossa näkyy hänen jalkansa!"

Ja niin jatkui omituinen näkyväksi lihaksi muuttumisen vaihe, alkaen käsistä ja jaloista ja hiipien hitaasti raajoja myöten ruumiin keskiosiin asti. Näytti siltä kuin olisi myrkky hitaasti levinnyt. Ensin ilmestyivät pienet valkeat suonet, jotka hahmottelivat jäsenen himmeän harmaat ulkopiirteet, sitten lasimaiset luut ja monimutkainen valtimoverkko, senjälkeen liha ja nahka, ensin heikkona ja sumuntapaisena, sitten nopeasti muuttuen tiiviiksi ja läpinäkymättömäksi. Pian he saattoivat nähdä hänen murskautuneen rintansa ja hartiansa ja hänen vääntyneiden ja survottujen kasvojensa hämärät ääriviivat.

Kun joukko lopulta väistyi, niin että Kemp saattoi seisoa suorana, näkivät he maassa makaavan alastomana ja säälittävänä noin kolmikymmenvuotiaan nuoren miehen ruhjotun ja murskatun ruumiin. Hänen hiuksensa ja kulmakarvansa olivat valkeat — ei vanhuuttaan, vaan sen vuoksi, että hän oli luonnottoman valkoverinen, ja hänen silmänsä olivat granaatinväriset. Kädet olivat nyrkissä ja silmät ihan auki. Hänen kasvoistaan ilmeni viha ja kauhu.

"Peittäkää hänen kasvonsa!" huusi eräs mies. "Peittäkää Herran tähden nuo kasvot!"

Joku toi lakanan "Hauskoista Kriketinpelaajista", ja siihen käärittynä hänet kannettiin mainittuun taloon. Ja siellä kurjalla vuoteella, kirjavassa, huonosti valaistussa makuuhuoneessa, tietämättömän ja kiihoittuneen ihmisjoukon ympäröimänä, murskattuna ja haavoittuneena, petettynä ja kenenkään säälimättä päätti tämä Griffin, joka ensimmäisenä kaikista ihmisistä oli tehnyt itsensä näkymättömäksi, lahjakkain luonnontutkija, mitä maailma milloinkaan on nähnyt, sanomattoman viheliäisenä omituisen ja hirveän uransa.

LOPPUHUOMAUTUS.

Näin päättyy kertomus Näkymättömän Miehen omituisesta ja ilkeästä kokeesta. Jos haluatte kuulla hänestä enemmän, tarvitsee teidän mennä Port Stowen läheiseen pikku ravintolaan ja puhutella sen isäntää. Ilmoituskilpenä siellä on tyhjä lauta, jossa on vain hatun ja saappaitten kuva, ja sen nimi on sama kuin tälläkin kertomuksella. Isäntä on lyhyt ja lihava pikku mies, jolla on lieriön muotoisena ulkoneva nenä, kankea tukka ja kasvot epätasaisesti punertavat. Juokaa runsaasti, ja silloin hän kertoo teille runsaasti kaikesta siitä, mitä hänelle tapahtui sen ajan jälkeen, ja kuinka lakimiehet koettivat "anastaa" häneltä aarretta, joka häneltä tavattiin.

"Kun he sen keksivät, eivät he voineet näyttää toteen, kenen rahoja ne olivat. Hitto minut vieköön", sanoo hän, "jolleivät he koettaneet saada minua kiinni aarteen luvattomasta tallettamisesta! Näytänkö minä aarteen tallettajalta? Ja sitten eräs herra antoi minulle muuanna iltana punnan, jotta kertoisin tuon tarinan Soitannollisen Seuran iltamassa — ihan omin sanoin vain."

Jos haluatte äkkiä keskeyttää hänen muistelmatulvansa, voitte sen tehdä milloin hyvänsä kysymällä, eikö kertomuksessa mainittu kolmea käsikirjoitusteosta. Hän myöntää niin olleen ja alkaa selittää vannoen ja vakuuttaen, että jokainen luulee niiden olevan hänen hallussaan. Mutta, siunatkoon! Ei hänellä niitä ole! "Näkymätön Mies otti ne mukaansa piilottaakseen, kun minä pujahdin pois ja lähdin pyyhältämään Port Stoween päin. Herra Kemp vain on pannut ihmisten päähän sen luulon, että ne jäivät minulle."

Hän vaipuu mietteisiin, katselee teitä salavihkaa, puuhailee hermostuneesti laseja järjestelemässä ja lähtee pian pois tarjoiluhuoneesta.

Hän on vanhapoika — hänellä on aina ollut vanhanpojan taipumuksia, eikä koko talossa ole yhtään naista. Ulkonaisesti hän kyllä käyttää nappeja — sitä vaatii yleinen tapa — mutta yksityisemmissä tärkeissä kohdissa, esimerkiksi housujensa kannattamisessa, hän vieläkin turvautuu nuoraan. Hän hoitaa talouttaan ilman yritteliäisyyttä, mutta erinomaisen säädyllisesti. Hänen liikkeensä ovat hitaat, ja hän on suuri ajattelija. Kyläläiset pitävät häntä viisaana ja kunnioitettavan säästäväisenä miehenä, ja Etelä-Englannin eri tiet hän tuntee paremmin kuin Cobbett.

Sunnuntaiaamuisin, joka sunnuntaiaamu ympäri vuoden, kun hän on sulkeutunut ulkomaailmalta, ja joka ilta kymmenen jälkeen hän menee ravintolan vierashuoneeseen, vieden mukanaan lasillisen katajanmarjaviinaa, johon on sekoitettu vähän vettä, ja pantuaan sen pöydälle lukitsee oven ja tutkii ikkunankaihtimet, kurkistaapa vielä pöydän allekin. Kun hän sitten on varma yksinäisyydestään, avaa hän astiakaapin ja erään siellä olevan laatikon sekä tämän laatikon sisällä olevan lippaan, josta hän vetää esille kolme ruskeisiin nahkakansiin sidottua kirjaa ja laskee ne juhlallisesti keskelle pöytää. Kannet ovat kauhtuneet ja vivahtavat merenvihreälle, sillä kerran ne lojuivat ojassa, ja muutamia sivuja on likainen vesi huuhtonut tyhjiksi. Isäntä istuutuu nojatuoliin ja täyttää hitaasti pitkän savipiipun, silmäillen samalla kirjoja. Sitten hän ottaa yhden niistä käsiinsä ja alkaa sitä tutkia, käännellen lehtiä taakse- ja eteenpäin.

Hänen kulmakarvansa ovat rypyssä, ja huulet liikkuvat vaivaloisesti. "Ohhoh, pieni kakkonen korkealla ilmassa, risti ja tuollainen jonninjoutava koukero. Voi hitto! Millainen älyniekka hän olikaan!"

Pian hän hellittää kirjan, nojautuu taaksepäin ja katselee silmiään räpytellen savun läpi huonetta pitkin sellaista, mitä toisten silmät eivät näe. "Täynnä salaisuuksia", sanoo hän. "Ihmeellisiä salaisuuksia! Kun kerran pääsen niihin käsiksi — voi hitto! Minä en tekisi, mitä hän teki! Minäpä vain — no niin!"

Hän imee piippuaan. Sitten hän vaipuu haaveilemaan elämänsä kuolematonta, ihmeellistä unelmaa. Ja vaikka Kemp on lakkaamatta udellut, ei ainoakaan ihmisolento, kapakoitsijaa lukuunottamatta, tiedä, että nuo kirjat ovat siellä, sulkien sisäänsä näkymättömyyden nerokkaan salaisuuden ja tusinan verran muita salaisuuksia. Eikä kukaan muu saa niitä tietoonsa ennen hänen kuolemaansa.