SEITSEMÄS LUKU.
Tavat tulivat yhä raaemmiksi. Kulkurielämä metsissä oli vaikuttanut jotenkuten virkistävästi mieliin, ja riistan pitempiaikaisen säästämisen mahdottomuus teki ihmiset anteliaiksi. Nyt, kun kävi kätkeminen, tulivat ihmiset ahneiksi ja pikkumaisiksi. Metsästäjäheimot, jotka vielä liikuskelivat lähiseudun salomailla, katsoivat häpeälliseksi riistää lehmiltä maitoa, jonka luonto oli määrännyt vasikoille, ja jotkut jalomielisemmät päättivät kerran väkisin estää tämän eläinrääkkäyksen. Metsästäjät halveksivat kauan noita "vasikoita", kuten he sanoivat, mutta vielä enemmän he halveksivat heitä, kun saivat nähdä teurastuksen, jossa sidotut elukat ilman vastarinnan merkkiäkään mitä raaimmalla tavalla pistettiin kuoliaaksi ja veri vuodatettiin kuiviin. Se oli kerrassaan inhottava näky metsästäjille, jotka harvoin näkivät kuolinkamppausta eivätkä milloinkaan verenvuodatusta. Petter Snagg, joka oli metsästäjien päällikkö, ei keksinyt kyllin kuvaavia sanoja ilmaistakseen suruaan ja ylenkatsettaan raakuuden yltymisen johdosta. Vielä pahempaa tuli, kun ruvettiin polttamaan metsiä ja ihmiset alkoivat syödä "ruohoa kuin elukat". Petterin mielestä tuli ensiksikin metsien hävitys turmelemaan maan; toiseksi oli hänestä typerää viljellä ruohonsiemeniä ja pitää suunnattomia maa-aloja kuivien korsien hallussa.
— Mokomaakin siivotonta, viheliäistä, raaistunutta joukkoa! puhkesi hän puhumaan nähdessään heidän kumarassa kuokkineen ja lapioineen tonkivan maata, jota täytyi höystää lannalla, kun se oli antanut sadon. — Niin pitkälle on raakuus mennyt, että he syövät sontaa! Eivätkö he vedä sitä navetasta pellolle, ja eivätkö he sitten vedä latoihinsa viljaa, joka on siitä kasvanut. Hyi, saakeli, semmoista väkeä! Ja sitten he rakentavat hirsistä umpinaisia tupia, joihin ei ilma pääse sisään, ja siellä rötköttävät ja haisevat ja polttavat tulta, niin että voivat pahoin, jos tulevat ulos raittiiseen ilmaan. Ja muuta he eivät saa maailmasta nähdäkseen kuin nokiset halmeensa ja armaat sontatunkionsa navetan nurkalla. Aatelkaas, kuinka älykkäiksi ja miellyttäviksi semmoinen toimi heidät tekeekään!
Lassilla, joka vielä toisinaan sovinnossa kohtasi Petterin, oli tapana väitellä hänen kanssaan ja aina huomauttaa, että maanviljelys teki ihmiset rauhallisiksi, sillä se, jolla oli laihonsa taivasalla, varoi hankkimasta itselleen vihamiehiä, jotka saattoivat hänen nukkuessaan viedä hänen satonsa.
Mutta Petter väitti vastaan, että ihminen, jolla oli omaisuutta, ei voinut koskaan nukkua rauhassa, vaan tuli aina elämään kadottamisen pelossa. Ja — jatkoi hän — kuinka maahan kytketyksi hän tunteekaan itsensä ja kuinka vaikea hänen on erota tästä viheliäisestä elämästä tietäessään jättävänsä tavaransa hunningolle. Saattaahan rankkasade, raekuuro, aidan sortuminen milloin tahansa hävittää työn hedelmät. Pelonalainen sukukunta siitä kaikesta syntyy; orjamaisen, tyhmistyneen kansan hän tulee saamaan näistä maantonkijoista, jotka lopuksi piintyvät siihen käsitykseen, ettei maailmassa muuta olekaan kuin heidän maatilkkunsa.
Lassi sai pian nähdä seuraukset. Orjat, joiden elatus kävi kalliiksi ja vartioiminen hankalaksi, täytyi päästää vapaaksi. He läksivät oitis metsiin ja rupesivat kaatamaan kaskea. Ja pian oli koko Lassin alue maanviljelijäin hallussa. Riitoja syntyi metsäpalstoista ja laidunmaista. Toisen elukat menivät toisen peltoihin tallaamaan. Silloin kaikki alkoivat vaatia yhteisiä sopimuksia, eikä Lassilla ollut muuta neuvoa kuin vetää taas esille lain ensimäinen kaari eli Maakaari, jonka nojalla itsekukin sai omistusoikeuden siihen maahan, jonka oli ottanut haltuunsa. Mutta pian tultiin huomaamaan, ettei lakia toteltu. Täytyi siis keksiä rangaistuksia. Koska väenkarttuminen uhkasi jo käydä liialliseksi ja vankiloista olisi tullut kohtuuton rasitus syyttömille, ja kun lisäksi kaikki halusivat päästä vankilaan saadakseen ruuan ja asunnon tarvitsematta tehdä työtä, niin katsottiin parhaaksi tappaa lainrikkojat. Henki ei vielä ollut kellekään ylen kallis, sillä verrattaessa nykyisiä oloja entiseen ihanaan Onnellisten saaren aikaan pidettiin elämää yleensä taakkana. Kuolemanrangaistus hyväksyttiin senvuoksi riemuiten, ja Rikoskaari tuli taas voimaan.
Mutta uusia selkkauksia uhkasi syntyä. Lassi näki, että asiat alkoivat sotkeutua, mutta niiden selvittäminen ei ollut mahdollinen; täytyi vain antaa kaiken mennä niinkuin meni.
Parin vuoden kuluttua, kun oli lakkaamatta riidelty ja säädetty lakeja aitausvelvollisuuksista, vesistöistä, joita jotkut olivat sulkeneet myllyillä, niin että toisten kalastus oli mennyt pilalle, tienteosta toisen maalle, kun toinen ei voinut päästä omalle alueelleen ajamatta naapurin maan kautta, ja muusta sellaisesta, sattui eräänä päivänä, että muuan talokas eli talonpoika, kuten nyttemmin nimitettiin niitä, jotka olivat asettuneet asumaan peltojen ja laidunmaiden laiteille, aivan äkkiä kuoli. Hän jätti jälkeensä vaimon ja kuusi lasta, kolme poikaa ja kolme tytärtä. Kukin näistä tahtoi talon, mutta se ei voinut jaettuna elättää kaikkia, ja Lassi tahtoi ennemmin yhden talollisen kuin kuusi mökkiläistä ja siksi hänen täytyi vetää esiin vanha Perintökaari, jonka mukaan vanhin poika tuomittiin pitämään taloa ja elättämään äitiä. Muut siskokset saivat lähteä maailmalle palvelusta hakemaan. Tämä seikka sai toiset talonpojat varovaisemmiksi lasten hankkimiseen nähden, ja sittemmin oli harvinaista, että talonpojalla oli enemmän kuin kaksi lasta, sillä kukaan ei tahtonut lapsistaan palkollisia. Mutta nyt alkoi niistä, jotka jo olivat syntyneet ja joille ei riittänyt maata, muodostua tyytymättömien luokka. He olivat sangen vaarallisia, sillä kun heillä ei ollut mitään menetettävää, niin he eivät pelänneet mitään. He läksivät metsiin, koska eivät käsittäneet miksi heidän pitäisi raataa toisten hyväksi, jotka anastivat heidän työnsä hedelmät. Lassi sulkeutui papin kanssa moneksi päiväksi huoneeseensa ja koetti keksiä syytä, jonka nojalla toisten pitäisi tehdä työtä ja toisten syödä, mutta eivät he semmoista löytäneet.
Mutta kun nyt maata ei saanut lohkoa, sattui joskus hyvinä vuosina tulemaan niin runsas sato, että syntyi ylijäämä ja talonpojalla oli jotakin lajia enemmän kuin hän saattoi syödä. Silloin hän keksi vaihtaa toisilta sitä, mitä heillä oli yli tarpeen, ja pian tiedettiin tarkalleen, mihin aikoihin ja missä sai tavata niitä, joilla oli jotakin vaihdettavaa. Markkinapaikoilla kohdattiin, ja sinne tulivat metsästäjät turkiksineen, suoloineen, kaloineen ja riistoineen ja vaihtoivat niitä viljaan, juustoon, voihin ja karjaan. Vaihdon helpottamiseksi älyttiin ruveta käyttämään sinkkilevyjä, jotka leimattiin numeroilla ja kävivät vaihtovälineenä. Mutta kun tällä tavoin alkoi kertyä rikkauksia, tuli osatonten ja perinnötönten kateus niin suureksi, että he ryhtyivät rosvoamaan ja ryöstämään.
Näin oli yhteiskunta joutunut suureen vaaraan, ja Lassin täytyi pestata seisova sotajoukko noista tyytymättömistä, joten entinen sotaväki yhä lisääntyi ja uusia veroja täytyi määrätä. Talonpojat maksoivat mielellään veroa, kunhan olivat turvassa. Mutta nuo heittiöt, jotka asuivat vasta-rakennetussa tornissa, söivät, joivat, soittivat ja tanssivat. Tehtävää ei heillä ollut mitään, ja niin he saivat sen käsityksen, että olivat parempia kuin maantonkijat. He olivat tavoiltaan raakoja eivätkä piitanneet Lassista mitään. He kuljeksivat teillä ja poluilla ja rosvoilivat vaihtajia, kun nämä palasivat markkinoilta.
Kauan kuului hiljaista nurinaa talonpoikain taholta, joilla ei ollut halua ylläpitää sortajia. Kuolemanrangaistus ei pelottanut ketään, sillä kaikki uskoivat kuoltuaan pääsevänsä takaisin Onnellisten saareen ja menivät kuolemaan kuin pitoihin ikään. Lassin oli siis pakko keksiä jotakin, mikä tekisi kuoleman kammottavaksi. Eikä hänen kauan tarvinnutkaan etsiä.
Ufka, eli entinen pastori Axonius, joka oli vaipunut jonkinlaiseen nautamaiseen horrostilaan, herätettiin taas ja lähetettiin maailmaan saarnaamaan valtiollista eli helvettiuskontoa. Tämän kauniin opin pääkohdat olivat seuraavat: Kaikki ihmiset, jotka eivät ole saaneet maata, ovat heittiöitä. Jumala on luonut heidät, mutta he olivat tottelemattomia, ja tottelemattomuus esivaltaa kohtaan on synneistä suurin; senvuoksi kaikki, joilla ei ollut maata ja jotka eivät mielineet tehdä työtä toisille, tulivatkin kuoltuansa joutumaan helvettiin, missä heitä elävältä paistetaan iankaikkisesta iankaikkiseen. Tämä järjettömyys ei aluksi tehnyt mitään vaikutusta ihmisten eksyttämättömiin mieliin, mutta tottumuksen voima on suuri, ja vähitellen Ufkan onnistui maalatuilla tauluilla saada naiset kuolemanpelon valtaan. Tämä oli ensi askel. Mutta soturit tekivät papista pilaa ja olivat parantumattomia. Lopuksi täytyi Lassin käyttää heitä kohtaan toista keinoa. Hän lahjoi heidät.
Maa jaettiin lääneihin, joihin kuhunkin pantiin soturi päämieheksi. Nyt kävi jotakuinkin pitäminen talonpoikia kurissa, sillä jokaisella lääninherralla oli torni ja linnaväki. Mutta nämä päämiehet sortivat suunnattomasti talonpoikia ja keksivät myöskin ottaa veroa jokaiselta kauppiaalta, joka kulki heidän alueensa kautta. Tätä veroa nimitettiin tulliksi ja sen tarkoitukseksi ilmoitettiin kaupan suojeleminen (nimittäin "suojelijoiden" rosvousta vastaan).
Niin kulki kehitys "eteenpäin".
Lassi oli nainut ja saanut lapsia. Hänen menonsa kasvoivat ja hänen täytyi ottaa uusia veroja. Mutta silloin talonpojat valittivat. Heillä oli itsellään niin monta lasta elätettävänä, sanoivat he, etteivät tahtoneet elättää muiden omia; ja pojat ja tytöt tekivät lapsia minkä ennättivät. Lassi katsoi olevansa pakotettu antamaan uuden säännöksen, jossa ankaran rangaistuksen uhalla kiellettiin jokaista, jolla ei ollut maata eikä omaisuutta, tekemästä lapsia. Ja jotta kävisi tyystin valvominen niitä, jotka synnyttivät lapsia, velvoitettiin naimisiin aikovat ilmoittautumaan Ufkalle, ja hänen tuli ensin muokata heitä helvettiopilla, jonka kautta jokaisen mieskuntoisen nuorukaisen ja naimaikäisen tytön täytyi vannoa vala. Vanhemmat valittivat ja vaikeroivat, mutta siitä ei ollut apua, sillä sotavoima ratkaisi nyttemmin kaikki omantunnonkysymykset ensi ja viime kädessä. Lisäksi tuli eräs toinen seikka.
Naiset, jotka olivat lastensa vuoksi asettuneet miesten suojelukseen, olivat siten joutuneet sellaiseen riippuvaisuuteen, joka läheni palvelijan asemaa. Vaimo teki kotona kaikki pikku askareet, ja sisaret, jotka olivat perinnöttömiä, palvelivat veljiä. Mutta kun jokainen talollisenpoika, joka tahtoi naida, pelkäsi menojen lisääntymisen tähden joutuvansa huonoihin oloihin, niin tytöt olivat jäädä naimattomiksi. Vanhemmat keksivät silloin antaa heille huomenlahjan ja lopuksi puolen perintöoikeutta. Ne, joilla oli suuri perintö, pääsivät senvuoksi helpommin naimisiin kuin ne, joilla oli pieni. Näin pysyivät maanomistajat koossa maattomia vastaan, ja siten syntyi maa-aateli raa'an väkivallan eli varasaatelin rinnalle, mutta sen alapuolelle.
Mutta varas-aateliset olivat levottomia herroja, joissa metsästäjäkauden iloiset muistot vielä elivät, ja saadakseen jotain millä huvitella he anastivat itselleen ne harvat metsästysmaat, mitä vielä oli jäljellä, ja talonpojat kiellettiin pitämästä aseita. Toinen keksintö, jonka nämä varkaat tekivät ja joka herätti kaikkien talonpoikain oikeutetun suuttumuksen, oli se, että he kesyttivät susia, jotka eivät kuitenkaan tulleet kesymmiksi kuin että tottelivat herrojaan, mutta purivat kaikkia muita. Niitä pidettiin muka metsästyksen vuoksi, mutta itse asiassa niitä käytettiin suojelemaan varastettua tavaraa varkaiden nukkuessa humalassa. Tämä varkaiden ja villipetojen yhteenliittyminen suututti talonpoikia tavattomasti, mutta nyttemmin ei heillä enää ollut toivoa saada ääntänsä kuuluviin.
Lopulta herrojen saaliinhimo alkoi kohdistua toisiin herroihin, ja he tekivät pieniä hyökkäyksiä toistensa torneja vastaan. Talonpojat siinä aina joutuivat kärsimään, heidän peltonsa kun tallattiin herrojen hevosten jalkoihin, sillä herrat olivat ruvenneet liittoon näidenkin, heitä vahvempien eläinten kanssa. Talonpojat, jotka olivat aseettomia, eivät voineet mitään tehdä aseellisia miehiä ja villejä eläimiä vastaan. Mutta he valittivat Lassille. Tämä, joka oli nähnyt asiain yhä enemmän sotkeutuvan, ei keksinyt muuta keinoa kuin varustaa talonpojat aseilla ja heidän avullaan sekä omalla sotajoukollaan kurittaa herroja. Ja sen hän teki.
Sitten oli enää vain toinen puoli askelta jäljellä: hän huudatti itsensä kaikkien päämiesten päämieheksi eli kuninkaaksi. Antaakseen hankkeelle enemmän loistoa hän pani toimeen suuren kruunauksen. Puettuna punaiseen, siilinnahalla reunustettuun susiturkkiin ja närhin sulilla koristettu majavannahkalakki päässä hän esiintyi suurella niityllä, missä Ufka voiteli tervalla hänen suunsa ympäryksen, jonka jälkeen koko kansan täytyi tehdä uusi vala helvettiopin nimessä ja vannoa, että Lassi oli Jumalan lähettämä ja että Hulling-suku polveutui Jaafetista, Noakin pojasta, jonka vuoksi kaikkien torninpäämiesten piti olla hänelle alamaiset ja maksaa hänelle veroa. Viimemainittu asia ei ollut näille mikään vaikeus, sillä he vain panivat talonpojillensa uuden veron. Ja niinmuodoin oli Lassi I Hulling-suvusta voideltu kuninkaaksi Jumalan armosta. Mutta antaakseen kuningasnimelle suurempaa arvokkuutta hän kirjoitutti nimekseen: Lassi I Hugo, sukua Hulling von Japhetson.
Sitten tuli verrattain rauhallinen aika. Helvettioppi oli näet levinnyt, ja kuolemanpelko oli niin suuri, että rikoksia harvoin tehtiin.
Mutta uusi maattomien luokka oli syntynyt. Nämä eivät nyttemmin enää saaneet kuljeksia vapaasti, sillä kuljeskelu oli rangaistuksen uhalla kielletty, ja jotkut heistä olivat asettuneet asumaan lääninherrojen tornien ympärille ja valmistivat vaatteita ja saappaita laiskalle linnaväelle. Maksun he saivat kehnonlaisen, mutta nauttivat päämiehen suojelusta, s.o. saivat maksaa veroa siitä hyvästä, että tekivät työtä laiskureille. Mutta ihmisten järki oli jo niin pimitetty, etteivät poloiset räätälit ja suutarit älynneet tätä petosta, ja helvettiopin päästyä voimaan oli kuolemanpelko yltynyt niin suureksi, että ihmiset ennemmin elivät mihin hintaan tahansa, minkä sorron ja nöyryytysten alaisina hyvänsä, kuin tahtoivat uskaltaa kuolla. Mutta suutarien ja räätälien täytyi myöskin syödä ja juoda, ja tornin ympärillä ei kasvanut mitään.
Talonpoikien täytyi siis tuoda heille ruokaa saaden vastineeksi vaatteita, kenkiä ja rahaa. Mutta herrat aitasivat muurilla tornin ympäristön ja muuriin he panivat portin, portille kirjurin, sillä jo kauan oli ollut kirjureita, jotka kantoivat talonpojalta maksun siitä, että hän sai viedä tavaraa myytäväksi. Talonpojat eivät saattaneet käsittää, miksi heidän piti maksaa siitä, että vaivautuivat kuljettamaan ruokaa kaupunkiin, eikä sitä kukaan muukaan käsittänyt, mutta "niin oli kirjoitettu".
Vihdoin menivät eräänä päivänä jotkut ovelat kauppamiehet Lassin puheille ja saivat hänen päähänsä, että maanviljelys joutuu rappiolle, jos talonpojat matkustelevat kaupunkeihin kaupoille; senvuoksi he lupasivat ottaa toimekseen käydä ostelemassa tavaroita talonpojilta ja maksaa siitä määrätyn veron "majavalakille" — niin Lassia nyt nimitettiin. Hän suostui ehdotukseen, mutta silloin talonpojat kieltäytyivät myymästä. Kaupungissa syntyi nälänhätä, ja talonpojat velvoitettiin kuolemanrangaistuksen uhalla myymään kauppiaille. Silloin talonpojat ilkeyttään panivat tavaroilleen niin korkean hinnan, että Lassi oitis kirjoitutti taksat, jotka määräsivät talonpoikain karjan ja viljan hinnan. Ja nyt oli kaupungin ja varkaiden tulevaisuus taattu, ja rauha ja onni vallitsi viisi pitkää kuukautta, josta Lassi sai sotureiltaan nimen Lassi Läävänlukko, koska hänellä ikäänkuin oli avain, millä saattoi avata ja sulkea talonpoikain läävät mielensä mukaan.
KAHDEKSAS LUKU.
Rauha oli kuitenkin vain näennäinen eikä ensinkään luotettava. Vanhat talonpojat, jotka olivat olleet mukana tätä kaikkea luomassa, eivät tietenkään osoittaneet mitään kunnioitusta Lassille, jota olivat ennen sinutelleet kuin veljeä ikään. Mutta nyt oli hänellä valta suojella heitä sotavoimalla, he olivat väsyneitä rettelöihin ja mukautuivat. Mitä tehdä? he tuumivat, ja kun ei mitään ollut tehtävissä, totuttiin olemaan vaiti ja kärsimään.
Mutta yhtä helppo ei ollut kesyttää nuorta polvea, joka ei ottanut totellakseen isää ei äitiä, saati sitten vieraita. Turhaan koki Ufka heitä pelottaa helvetillä. Heidän ajatuskykynsä oli vielä terve, niin että he oivalsivat koko valejutun mielettömyyden ja nauroivat Ufkalle. He tulivat hurjiksi ja huimapäiksi, eivät viihtyneet epäterveellisissä, löyhkäävissä pirteissä, vaan samoilivat maita metsiä ja etsivät seikkailuja. Vanhemmat antoivat heille selkään, mutta pojat löivät tuleen pirtit ja heinäsuovat ja karkasivat metsiin. Yhteiskunta oli tällöin uhkaavassa vaarassa, ja joku ehdotti todenteolla, että joka toinen poika olisi kuohittava, jotta saataisiin vastaisen varalle työväkeä. Mutta Lassi ei hyväksynyt tätä luonnotonta toimenpidettä. Hänellä oli toinen keino, jota oli säästänyt viimeiseen asti, koska hän itse paheksi sitä sen luonnonvastaisuuden ja julmuuden takia, hän kun oli nuoruudessaan läpikäynyt saman menettelyn, jonka muistot vieläkin kummittelivat hänen mielessään hirvittävimpänä kaikesta, mitä hän oli elänyt. Joka kylän tuli ylläpitää kuritushuonetta, missä lapset oli pidettävä kuusi vuotta telkien takana ja joka päivä puolinälällä ja selkäsaunalla totutettava orjuuteen, ja missä heidän tuli vuodesta vuoteen kuulemalla helvettioppia ja erästä Lassin ja Ufkan keksimää uutta moraalia vähitellen saada mieliinsä juurtumaan se kunnioitus ja kuuliaisuus herrojansa kohtaan, johon he luonnon mukaan eivät olleet velvollisia. Menettelytapa oli mitä suurimmassa määrin tunnoton, mutta sillä oli sama vaikutus kuin kuohitsemisella.
Joku aika tosin kului oppikirjojen tekoon, mutta voitettavissa oli niin paljon, ettei laiminlyöty uhrata aikaa ja huolenpitoa uuden laitoksen hyväksi.
Kun työ oli valmis, niin tarkoitusperä havaittiinkin saavutetuksi. Lapset teljettiin huoneeseen aikaisin aamulla, ja ensimäinen asia, minkä he saivat oppia, oli vaikeneminen. Tämä oli tärkein kaikista, sillä nyt ei yläluokan — kuten se itseään nimitti, koska "Jumala" oli sen asettanut alaluokan yläpuolelle — tarvinnut pelätä alaluokan arvostelua. Toinen oli kuuliaisuus: se merkitsee, että tekee toisen tahdon ja on vailla omaa. Suuren lapsilauman sulkeminen samaan huoneeseen tuotti loistavan menestyksen, sillä huono ilma pilasi terveyden, ja terveyden mukana katosi voima ja tahto. Mutta vaikenemisen eli totuuden-salaamisen tapa aiheutti haitan, jota ei oltu arvattu ottaa lukuun. Lapset näet älysivät, että vastaamalla myöntävästi silloin kun olisi pitänyt kieltää saattoi hankkia itselleen etuja, kuten palkintoja tai vapautusta rangaistuksesta, ja sentähden alkoi valhe kukoistaa. Kuuliaisuus puolestaan synnytti viekkautta. Lasten mielestä oli väärin pidellä toveria opettajan piiskatessa häntä, mutta he toimivat vastoin sitä, mitä oikeana pitivät, ja vähitellen tottuivat tekemään vastoin vakaumustaan. Niitä, jotka paraiten valehtelivat ja viekastelivat, nimitettiin kilteiksi lapsiksi, ja he saivat piparkakkuja ja hunajaa; ne, joka puhuivat totta ja olivat rehellisiä, saivat piiskaa ja jäivät ruuatta. Niin oli kasvatuksen perustus laskettu. Lassia tulos välistä hämmästytti, mutta mikäpä neuvoksi, kun kerran oli lähtenyt liukkaalle jäälle!
Lastenpieksäjien kävi kuitenkin vaikeaksi täyttää koko pitkä oppiaika pelkällä patukalla, ja niinpä täytyi keksiä uusia oppiaineita. Koulussa opetettiin nyttemmin, paitsi valhetta ja kavaluutta, koko joukko perättömyyksiä, jotka yhteisellä "moraali"-nimellä ajettiin ruoskan voimalla kalpeihin ja kivulloisiin lapsiin. Ensimäinen moraali kuului: Jumala on luonut talonpojat ja käsityöläiset tekemään työtä niille, jotka eivät tahdo työtä tehdä. Toinen moraali: Sinun pitää tyytymän osaasi! (Tämän käskyn täyttäminen ei ollut vaikeata niille, joiden kadehdittavana osana oli vapautus työnteosta, mutta niille, joilla oli työntekijän kova osa, se oli mahdoton.) Kolmas moraali: Sinä et saa naida, ellei sinulla ole kahtatoista tynnyrinalaa maata tai Ufkan lupaa. (Eräs iso poika, joka huomautti, että moraalin pitäisi kuulua näin: Jotta saisit naida, täytyy sinun olla ollut mukana anastamassa itsellesi kaksitoista tynnyrinalaa maata! pantiin pimeään kuoppaan.) Neljäs moraali: Sinä et saa ottaa toisen omaisuutta. (Eräs tyttö, joka sanoi muistavansa, milloin isänsä otti omaisuutensa yhteismaasta, ja arveli, että isää senvuoksi pitäisi rangaista, saatiin kuudella raippaparilla vakuutetuksi siitä, että oli väärässä.) Viides moraali: Sinä et saa tappaa ketään. (Eräs alaikäinen, joka kysyi, tarkoittiko "sinä" myöskin Lassia ja pyöveliä, jotka surmasivat jokaisen, joka ei tahtonut tappaa metsissä asuvaa metsästäjäkansaa, pantiin jalkapuuhun.) Kuudes moraali: Sinä et saa edes ajatella, että se, mikä nyt on olemassa, voi olla huonoa. (Tämä oli etevin kaikista moraaleista, sillä se kuolettaa kaiken ajattelun ja samalla vastustuksen siemenenkin!)
Mutta ei auttanut sekään. Nuoriso teeskenteli ja valehteli, mutta toisinaan totuus pääsi ilmoille ja silloin yhteiskuntaa jälleen uhkasi vaara. Ihmiset kyllästyivät elämiseen niin, että jättivät hunningolle työt ja kaikki: he näkivät nälkää, mutta silloin yläluokkakin alkoi nähdä nälkää ja voida huonosti, eikä sellainen käynyt laatuun. Helvetinpelko lakkasi, sillä ihmiset arvelivat, että heillä oli jo maan päällä helvetti, jota pahempaa ei voinut tulla. Lassi ja Ufka huomasivat pian välttämättömäksi tehdä ajan vaatimia muutoksia helvettioppiin, ja siksi alkoivat papit puhua enemmän taivaan ilosta, joka oli tuleva kaikille kärsiville ja raskautetuille. Jotkut kapinoitsijat tähän kyllä huomauttivat, että niinmuodoin Lassin ja yläluokan, joilla on ollut hyvät olot, pitäisi joutua helvettiin, mutta se ei vaikuttanut asiaan, sillä vastustusmiehet poltettiin roviolla ja heidän kysymyksensä jätettiin vastaamatta. Mutta taivaaseen-pääsemisen toivo herpaisi kurin, ja täytyi keksiä uusia keinoja. Ja siksi Lassi houkutteli muutamia laiskoja heittiöitä tekemään lauluja alaluokan valistukseksi. Niin saatiin joukko runoilijoita. Nämä kävivät huonosti puettuina, vaikkei tarvinnutkaan, sillä heillä oli vakinainen palkka, mutta heidän tuli ulkoasullaan uskotella alaluokalle, että muka olivat lähteneet "syvistä riveistä". He kulkivat ympäri maata ja lauloivat, että elämä oli niin ihanaa; että pitäisi uskoa kaikista ihmisistä hyvää; että kaikki Lassit, Ufkat, lääninherrat, vanhemmat, holhoojat ja kasvattajat olivat niin hyviä ja alaluokan parasta katsovia; että kaikki tyytymättömyys sen johdosta, että toiset tekivät työtä, toiset söivät, oli sulaa kateutta ja halpamaisuutta; että kun kukin oman toimensa hoitaa, niin hyvin käy jos mikä koittaa; että maatyö ja käsityö eivät olleet mitään työtä, vaan että todellisen työn, raskaimman työn, sen oli Jumala pannut hallituksen, sotajoukon ja Ufkain tehtäväksi; että tulee ottaa maailma semmoisena kuin se on (myöskin semmoisena, miksi Lassien ja Ufkain konnuudet ovat sen tehneet). Tämä se veteli. Laulut opittiin ensin ulkoa, sitten ne jäivät korvaan ja siitä siirtyivät ajatuksiin.
Mutta pianpa näyttäytyi, että alaluokkakin alkoi käyttää lauluja pauhatakseen yläluokkaa vastaan. Lassi näki kauhukseen uhkaavan pilven, mutta ei hän suotta ollut ottanut menneisyydestä oppia. Aluksi hän koetti sitä keinoa, että maksoi runoniekoille vuosipalkan. Se auttoi jonkun aikaa, mutta laulajia ilmestyi tuhkatiheään palkkaa vaatimaan, ja verot lisääntyivät. Silloin, kun muu ei auttanut, hän katsoi välttämättömäksi perustaa nurkkakunnan. Seitsemäntoista kehnointa runoniekkaa valittiin ja julistettiin erehtymättömiksi. Kaikki muut, jotka tahtoivat tehdä lauluja, julistettiin kelvottomiksi. Sillä oli asia autettu. Kansa, joka maksoi noille seitsemälletoista siitä hyvästä, että sai heiltä haukkumisia, tottui kouluissa pian pitämään heitä erehtymättöminä ja kaikkia muita kelvottomina. Ja niin saatiin kaikki tyytymättömät laulajat vaikenemaan, sillä kukaan ei tietenkään tahtonut olla saamatta kiitosta ainakin noilta seitsemältätoista, ja se teki, että kaikki laulut sittemmin tulivat laulettavaksi samalla nuotilla.
Kun sitten koulut avattiin ja kävi vaikeaksi saada moraalikirjoja kaikille, täytyi Lassin vihdoin viimein, vaikka kovasti pelkäsikin päästää ilmoille niin vaarallista keksintöä, perustaa kirjapaino. Mutta jottei tätä vaarallista laitosta käännettäisi häntä itseään ja hänen työtänsä vastaan, panetti hän sen kuninkaallisen valvonnan alaiseksi.
Kuninkaallisen kirjapainon ensimäinen tuote oli Painovapausasetus. "Tyytymättömät" niminen salainen seura piti kokoustaan muutamalla heinäparvella eräänä iltana, juuri uuden Painovapausasetuksen ilmestyttyä. Paavali metsänkävijä oli saanut käsiinsä kappaleen sitä, ja hänen piti arvostelun alustukseksi lukea se julki. Kuulijat asettuivat järjestykseen.
Paavali alkoi lukea:
— Painovapausasetus. 1 §. Jokaisella kansalaisella on täysi vapaus esittää ajatuksensa painetussa muodossa.
— Hyvä! huusivat Tyytymättömät. — Eläköön vapaus!
— 2 §, luki Paavali. — Puhdasta evankeelista helvettioppia, koska se Jumalasta on, älköön saatettako tarpeettoman arvostelun alaiseksi.
— Hoo! vastasivat Tyytymättömät. — Sitäpä juuri ennen kaikkea piti arvosteltaman.
— 3 §, luki Paavali. — Jokainen kirjailija olkoon velvollinen puhumaan kiittävästi Lasseista, Ufkoista, lääninherroista, sotilaista, kirjureista ja lastenpieksäjistä ynnä heidän ystävistään ja tuttavistaan.
4 §. Keskinäisen Kehumisen Seuran eli 17 erehtymättömän tehtävänä on tukahuttaa jokainen moraalia vastaan kohdistettu kirjallinen yritys.
Tässä keskeytti Ruuto miilunpolttaja:
— Pitäisi palauttaa muistiin mitä moraalilla tarkoitetaan!
Paavali metsänkävijä selitti:
— Moraali, se on 1:ksi että kaikki talonpojat ja käsityöläiset ovat syntyneet tekemään työtä Lassille, Ufkalle j.n.e.; 2:ksi ettei kukaan saa naida ilman kahtatoista tynnyrinalaa maata tai Ufkan lupaa…
— Riittää, riittää! huusivat Tyytymättömät. — Muistetaan se liiankin hyvin. Jatka!
— 5 §. Ei kukaan, lukuunottamatta Keskinäisen Kehumisen Seuraa, saa lausua mielipidettään kenestäkään kuolleesta Lassista.
6 §. Jokaisella kansalaisella on täysi oikeus esittää ajatuksensa painetussa muodossa!
Tyytymättömät hajaantuivat lujasti päättäen ensi tilassa käyttää hyväkseen uutta painovapautta.
Lastenpieksäjät ne ensinnä saivat painovapauden tuotteita, ja Moraalikirjaa painettiin tuhansia kappaleita, naulattiin pirttien seiniin ja levitettiin alaluokan keskuuteen, sillä yläluokka, joka oli kirjan keksinyt, osasi sen ulkoa jo ennestään.
Mutta Lassi väsyi ja vanheni ja tunsi loppunsa lähenevän. Kutsuttuaan koolle kaksituhatta sotilasta hän käski heidän valita vallanperijän. Ja katso, valituksi tuli hänen poikansa, jolle oitis vannottiin uskollisuudenvala ja annettiin nimi Lassi II Aksel. Lassi itki liikutuksesta nähdessään näin suurenmoisen todistuksen kansan rakkaudesta hänen huonettansa kohtaan ja sai etsimättömän aiheen ehdottaa, että majavannahkalakki ja valtaistuin jäisi hänen suvulleen perinnölliseksi. Kun tämän johdosta kuului tyytymättömyyttä lääninherrojen taholta, niin Ufka esiintyi ja vetosi kansaan, joka seisoi etäämpänä metsässä sotilaiden takana. Kansa, joka vihasi sotureita eikä ollut muuta kuullut kuin että nämä olivat vastanneet ei, huusi tietysti jaa, ja niin täytyi sotilaiden myöntyä. Lassi kiitti tästä uudesta kansan rakkauden osoituksesta ja sanoi käsittävänsä tämän "syvien rivien" huudon ikäänkuin Jumala itse olisi puhunut, sillä Kansan ääni on Jumalan ääni, ja Lassi II riensi omaksumaan tuon yhtä kauniin kuin valheellisen mielilauseen: Kansan rakkaus palkkani!
Lassi, jota niin monet vaihtelevat liikutukset olivat järkyttäneet, laskeutui vuosista ja kunniasta kyllänsä saaneena kuolinvuoteelle. Annettuaan kaikille vihamiehilleen anteeksi heidän rikoksensa ja saatuaan Ufkalta vakuutuksen taivaaseenpääsystä hän nukkui. Kaikki 17 erehtymätöntä kirjoittivat ylistyslauluja hänen monitoimisesta elämästään, ja Ufka piti ruumispuheen, jonka tekstinä oli: Autuaat ovat ne, jotka Herrassa kuolleet ovat. Lassi II kuivasi kyyneleensä ja nousi valtaistuimelle.
YHDEKSÄS LUKU.
Lassi II Aksel oli lempeä herra, joka ei rakastanut sotia, vaan harrasti sivistystä ja tiedettä. Hänen ensimäinen hallitustoimenpiteensä oli Lassi I:n historian kirjoituttaminen. Erehtymättömien seura kävi työhön käsiksi ja onnistui aikaansaamaan mestariteoksen, jolla oli pysyvä arvo. Lassia nimitettiin siinä Suureksi, ja syystä kyllä, sillä hänhän oli luonut tämän uuden Yhteiskuntajärjestyksen ja aina pitänyt kansan parasta korkeimpana päämääränään. Mutta Tyytymättömien seura kirjoitti toisen historian, jossa Lassille muitta mutkitta annettiin nimi "Tyhmä Hulling". He selittivät, että hän se oli hommannut tämän nykyisen orjuuden, missä toiset olivat elättäjiä, toiset elättejä ja missä raataja maksoi verot ja laiskuri oli niistä vapaa; että hän oli tärvellyt nuorison toimittamalla vankiloita ja lastenpieksäjiä; että hän oli aasi ja hänen yhteiskuntansa typerä. Kirja otettiin takavarikkoon ja poltettiin tekijöineen, jonka jälkeen Keskinäisen Kehumisen Seura määräsi kuuden sinkkinaulan palkinnon sille, joka kirjoitti kauneimman muistokirjoituksen Suuren Lassi I Hugon kunniaksi.
Kun Lassi II Aksel kuitenkin huomasi, ettei tyytymättömyys yhteiskuntaan ollut kädenkäänteessä tukahutettavissa, niin hän kirjoitutti valtakunnanhistorian, jossa isä-Lassin jälkeenjättämän Rudbeckin Atlanticakirjan nojalla täysin sitovasti todistettiin, että nykyinen valtakunta todella oli täydellisin kaikista valtakunnista ja että se se juuri oli Atlantica eli Onnellisten saari. Sitä saarta, missä heidän esi-isänsä muka olivat asuneet ja kuvitelleet olleensa onnellisia, sitä ei ollut koskaan ollut olemassakaan. Se oli vain sekin Tyytymättömien keksintöjä, joiden piti tehdä ihmiset tyytymättömiksi. Ja sitten lastenpieksäjät ottivat käytäntöön uuden oppikirjan, jonka nimi oli Nykyisyyden Ylistys eli Täydellisin Yhteiskunnista.
Mutta kirjurien ja sotilaiden lapsia oli kasvanut aika liuta. Riidan ja hajaannuksen välttämiseksi, samoin kuin kuninkaan vaaliin nähden, oli otettu tavaksi, että virat menivät perintönä, mutta kun kirjurit ja sotilaat naivat esteettömästi ilman kahtatoista tynnyrinalaa maata, sillä he tietysti olivat säätämänsä lain yläpuolella, niin maa oli piankin täynnä virattomia yläluokan lapsia. Valtio elätti heitä stipendeillä eli palkinnoilla, jottei heidän tarvinut varastaa eikä murhata, ja niin monille kuin suinkin perustettiin virkoja. Mutta kun joutilasten oli vaikea olla tekemättä mitään, keksivät he jos jonkinlaisia puuhia, enemmän tai vähemmän idioottimaisia. Eräs ryhtyi keräämään nappeja, eräs toinen kokosi kuusen ja männyn käpyjä, kolmas hankki apurahan ulkomaanmatkaa varten. Viimemainittu palasi kotia keksittyään erään kuolleen kielen joissakin puutauluissa. Kun niiden mukana seurasi merkkien selitys, oli tulkinta helppo, ja keksijä, joka nimitti kieltä Shosho-kieleksi, oli hyvin ylpeä siitä, että osasi kieltä, jota kukaan muu ei osannut. Se, joka oli kerännyt nappeja, oli saanut hirmuisen kokoelman. Kun hän lopulta ei tiennyt missä sitä säilyttää, sai hän valtionrahastosta varoja rakentaakseen talon, mihin kokoelma oli sijoitettava. Siellä hän sitten ryhtyi järjestämään nappeja. Monella tavalla niitä saattoi ryhmittää: ne saattoi jakaa alushousunnappeihin, housunnappeihin, takinnappeihin j.n.e., mutta miekkosemme keksi konstikkaamman ja niinmuodoin vaikeamman järjestelmän. Mutta tähän hän tarvitsi apua. Hän kirjoitti ensiksi teoksen Nappitutkimuksen Tärkeydestä Tieteen kannalta. Sitten hän hommasi valtionrahastoon anomuksen, jossa pyysi Nappiologian professorin virkaa ja kahta apulaisen paikkaa. Anomukseen suostuttiin, etupäässä siksi, että saataisiin toimettomille jotakin askartelua, sillä itse asian tärkeyttä ei silloin vielä oivallettu. Koska miehellä, jonka nimi oli Hylling (hänen arveltiin syntyneen jostakin Hullingista ilman Ufkan lupaa), sattui olemaan kaksi äpäräpoikaa, joiden pieksämiskustannuksiin hänellä ei ollut varoja, ei apulaisenpaikkoja tarvittu julistaa haettaviksi. Hylling oli pian hämmästyttävä maailmaa ensimäisellä täydellisellä tieteellisellä järjestelmällä. Kahdessa vuodessa hän sen valmisti, ja se oli kerrassaan ihmeellinen jättiläisteos, sillä sen luokkiin voitiin sovittaa kaikki maailman napit. Järjestelmä oli seuraavan näköinen:
Napit:
Sinkki- Vaski- Tina- Rauta- Luu- Puu-
Reiälliset: — — — — —
I luokka: 1-reikäiset j.n.e.
II " 2- "
III " 3- "
IV " 4- "
liman reikiä:
I luokka: Ilman 1 reikää j.n.e.
II " " 2 "
III " " 3 "
IV " " 4 "
Silmukalla varustetut:
A) pyöreät silmukat j.n.e.
a) uurretut
b) uurteettomat
B) soikeat silmukat
a) uurretut
1) lyhyt-uurteiset
2) pitkä-uurteiset
b) uurteettomat
1) puuttuu
2) puuttuu
Se herätti suunnatonta huomiota. Mutta se, joka oli käpyjä keräillyt, ei tahtonut olla toista huonompi, vaan hämmästytti hänkin pian maailmaa suurella tieteellisellä järjestelmällä, jossa kaikki kävyt olivat jaetut 23 luokkaan, 67 lahkoon ja 1,500 heimoon.
Tähän aikaan oli jo kauan tuumailtu oppimäärien laajentamista, ja koska oli katsottu vääräksi, että alaluokan lapset saivat oppia yhtä paljon kuin yläluokan, päätettiin perustaa yliopisto. Kolme tiedettä oli jo olemassa: Shosho-kieli, Nappiologia ja Käpyologia, jotka tieteet tästedes tulivat pakollisiksi. Mutta koska myös varakkaat talonpoikien ja käsityöläisten lapset lähettivät lapsiansa yliopistoon, järjestettiin kollokvioita eli yksityisiä keskusteluja, joihin ainoastaan yläluokan lapset pääsivät ja joita ilman ei tutkintoja käynyt suorittaminen. Jos sittenkin joku alaluokan lapsista joskus onnistui läpäisemään tutkinnoissa, ei hän silti saanut virkaa, sillä virat olivat perittäviä.
Lassi II Aksel kuoli — sitä ei voitu estää — mutta sai kuoltuansa nimen Lassi Viisas.
KYMMENES LUKU.
Hänen poikansa, joka nousi valtaistuimelle, nimitti itseään muitta mutkitta Antti VII:ksi, mistä syystä, ei tiedetä, mutta arvattavasti joidenkin historiallisten seikkojen takia. Hänen hallitusaikanaan syntyivät kuvaamataiteet. Sattui näet eräänä päivänä leipuripoika vanuttelemaan taikinaa; hänen piti leipoa kakku, mutta senpä sijaan hän tekaisikin vuohen. Shosho-kielen professori, joka sattumalta käveli ikkunan ohi, jonka ääressä poika työskenteli, äkkäsi hänen suuret taipumuksensa ja pani hänet taikinan sijasta tekemään vuohen savesta ja poltti sen sitten uunissa.
Maalaustaiteen synty oli toisenlainen. Muutamalla saaren syrjäseudulla oli kauan huomattu, että joutilaat sysimiesten pojat piirtelivät hiilellä tukkeihin. Ensin he piirustivat ruokottomia, mutta sitten he tekivät kuvia kaikesta mitä näkivät. Sitä luultiin ensin joksikin raivoksi tai tylsämielisyydeksi, joka oli puhjennut ilmi, sillä oli tosiaankin hullua nähdä koko lauman nuorukaisia huippivan kuin harakat ympäri ja piirtävän kuvia kaikesta mitä näkivät. He kuvasivat pöytiä, tuolinjalkoja, taloja, puita, kiviä, porkkanoita, työntökärryjä, koiria, kissoja, kaikkea mitä ikinä käsiinsä saivat. Turhaan vanhemmat kokivat saada heitä jättämään nuo hullutukset ja tekemään hyötyä, se oli mahdotonta. He itkivät ja sanoivat tahtovansa mieluummin nähdä nälkää ja kuolla kuin luopua kuvien piirustamisesta. Se oli todella oikea raivo.
Kun Antti sai kuulla asiasta, tuli hän ensin hyvin pahoilleen, sillä hän rakasti kansaansa niinkuin vain ruhtinas voi tehdä. Sitten hän käski teljetä heidät taloon, missä he saivat hillittömästi antautua raivonsa valtaan kuninkaallisen suojeluksen alaisina. Hän pani toimeen kokeiluja ja antoi eräänä päivänä viidenkymmenen raivopäisen piirtää saman tuolinjalan kuvan. Mutta katso, ei ollut kahta piirustusta samannäköistä. Filosofit, joita kutsuttiin paikalle, selittivät sen johtuvan persoonallisesta käsityksestä. Antti, joka ei ollut luullut, että persoonallinen käsitys tuolinjalasta saattoi olla mitään filosofista, huomasi nyt erehdyksensä ja uskoi kuvanpiirtämisellä olevan syvällisen merkityksen hengenelämän osana, ja hän nimitti taitavimman kuvanpiirtäjän professoriksi. Tämä kirjoitti oitis teoksen piirustuksen sisällyksestä ja muodosta. Lähtien hyvinvalitusta esimerkistä, tuolinjalasta, joka oli kilpatehtävänä, hän johtamalla selitti: Tuolinjalan sisällys, se on persoonallinen käsitys, tuolinjalan muoto, se on piirustettu kuva. Kun sisällys ja muoto peittävät toisensa, eli täydelleen sulautuvat toisiinsa, silloin piirustus on täydellinen kuva eli kaunis j.n.e.
Eräänä päivänä nähtiin ruma Antti VII:n kuva piirustustalon päätyseinässä. Ohikulkijat nauroivat. Tekijä kutsuttiin esiin ja velvoitettiin piirtämään Antti kuninkaan kuva, mutta kauniilla tavalla. Tekijä väitti, että kuva oli kaunis, sillä sen edellytyksenä oli hänen persoonallinen käsityksensä Antti VII:stä. Tekijä velvoitettiin kuolemanrangaistuksen uhalla heti paikalla muuttamaan persoonallisen käsityksensä Antti VII:stä. Kun tekijälle luvattiin professorin arvo ja palkka, niin hän oitis muutti persoonallisen käsityksensä Antti VII:stä ja nimitettiin siitä hyvästä hovimaalariksi.
Antti vaipui kuolon uneen kahdeksantena hallitusvuotenaan, ja Erehtymättömät antoivat hänelle Piirustuksen suojelijan nimen. Hänen jälkeensä tuli hallitsijaksi Pietari Eerikki I. Tämä oli hurjapäinen herra, joka ei voinut pysyä alallaan. Hän kävi sotaa metsämiehiä vastaan ja itse löi heitä kuoliaaksi minkä ennätti. Mutta kansa valitti sotaverojen raskautta eikä kyennyt älyämään näiden teurastusten hyötyä. Heidän pimeän järkensä valistamiseksi Pietari teetti uuden oppikirjan kouluissa käytettäväksi. Sen nimi oli Kuningasten kirja, ja se ylisti kaikkia kuninkaita Lassi I:stä Pietari Eerikkiin saakka; erittäinkin ylistettiin kaikkia vieraisiin maihin tehtyjä hyökkäys- ja ryöstöretkiä.
Sotaretket jatkuivat edelleenkin Pietari Eerikin aikana, sillä sotilaat rakastivat kunniaa ja erittäinkin toisten omaisuuden, niinkuin pöytäkellojen, ruoka-astioiden ja rahojen valloittamista. Eräs Tyytymättömien seuran jäsenistä kirjoitti tämän johdosta lentokirjasen nimeltä "Vertaileva esitys varkauden eri lajeista, Yksityisestä ja Julkisesta, eli Varastaminen Valtio-oikeuden kannalta katsottuna, ynnä taulu, osoittava Kansainväliset Varkaudet viimeisten Hulling-sukuisten Kuningasten aikana". Lentokirjanen poltettiin tekijöineen, kuten tavallista. Pietari Eerikin kuoleman aiheutti juoppous, ja (historioitsijana on meidän pidettävä kiinni tuskallisesta totuudesta) kenties jonkun verran myöskin haureus. Häntä surivat kaikki sotilaat, ja hän sai nimen Sankarikuningas eli Verraton.
Häneen sammui Hulling-suku, jonka alkuna olivat Suuret Lassit. Koska oli jo saatu piiskalla ajetuksi kasvavan polven mieliin, että kuninkaat olivat Jumalasta, kävi nyt hieman pulmalliseksi valita uusi kuningas omista miehistä, sillä sitähän ei sentään käynyt kansalle uskottaminen, että mies, joka eilen oli sotapäällikkö, tänään saatettiin valita Jumalan lähettämäksi. Senvuoksi lähetettiin retkikunta vierasten heimojen luo, ja se toi kuin toikin muassaan otuksen, joka oitis kastettiin ja kruunattiin. Suosion saavuttamiseksi annettiin hänelle nimeksi Lassi III ja hänen selitettiin olevan etäistä sukua Hullingeille. Kun hän ei osannut kieltä eikä tietänyt mitään maasta, jota hänen piti hallita, luisui valta Ufkan käsiin (joka oli upsalalaisen pastori Axoniuksen jälkeläisiä). Tämä teki kaikkensa helvettiopin mieleenterottamiseksi ja käski piirustusprofessorien kuvata helvetin, joka ripustettiin joka kirkon seinälle. Lassi kuoli ja nimitettiin kuolemansa jälkeen Lassi Pyhäksi.
Hänen seuraajansa Pietari II Eerikin aikana syttyi hirveä uskonsota maakuntien välillä. Oli näet esiintynyt eräs hurmahenki ja selittänyt, ettei kadotettuja helvetissä nipistelty pihdeillä, vaan pisteltiin haarukoilla. Suuri kirkolliskokous kutsuttiin koolle ja siinä väiteltiin kuusikymmentä päivää ja kuusikymmentä yötä pihdeistä ja haarukoista, jonka johdosta syntyivät puoluenimet Pihdit ja Haarukat. Kysymys ratkaistiin Pihtien eduksi. Mutta Haarukat pysyivät lujina uskossaan eivätkä väistyneet sittenkään, vaikka polttoroviolla uhattiin. He pääsivät eräässä maakunnassa voitolle ja alkoivat pitää puoliaan Pihtien ylivoimaa vastaan. Pihdit joutuivat pulaan ja lähettivät avunhakijan Pietari II Eerikin luo. Pietari Eerikki kutsutti kansan koolle ja vannoi kyynelsilmin puoltavansa puhdasta helvettioppia henkeen ja vereen asti. Ja sitten hän lähti sotaan. Tätä kesti viisitoista vuotta, ja arkullinen pöytäkelloja toisensa jälkeen lähetettiin kotiin; sotaväenottoja ja veroja määrättiin tuontuostakin. Mutta Haarukat pitivät urheasti puoliaan. Vihdoin saapui kamala viesti, että Pietari Eerikki oli kaatunut. Mutta suru helpotti hieman, kun saatiin kuulla, että Pihdit olivat vallanneet kaksi maakuntaa, kuusituhatta lippua ja rumpua, viisisataa pöytäkelloa ja kolme miljoonaa kullassa ja hopeassa. Pietari Eerikin ruumis tuotiin kotia ja hänen tomulleen rakennettiin kirkko, jonka seinässä luettiin sanat: Sankarikuninkaalle, Puhtaan Helvettiopin Puoltajalle. Kuoli pihtiensä puolesta. Henki luultavasti Jumalan luona!
Tämä oli kauniin lehti Hullingien ylistyskirjassa.
Mutta Haarukat pysyivät edelleenkin uskossaan ja saivat viimein uskonnonharjoitusvapauden. Niin, olipa niitäkin (tyytymättömiä), jotka väittivät, että oli tapeltu joutavista, sillä viis siitä, pistelläänkö helvetissä haarukoilla vai pihdeilläkö nipistellään, kun tiettiin, ettei helvettiä ollut olemassakaan.
Pietari Eerikin jälkeen tuli kuninkaaksi Jöns I Fiilip. Pani toimeen näytelmiä pitääkseen tyytymättömiä hyvällä tuulella. Mutta kun tyytymättömätkin tekivät näytelmiä, niin heidän näytelmänsä julistettiin syntisiksi ja perustettiin kansallinen näyttämö, jolla esitettiin kohtauksia ylistyskirjasta ja Pihtien sodasta uskottomia vastaan. Siten kansa totutettiin katsomaan kunnioituksella ylös "suuriin muistoihinsa".
Hänen seuraajansa Jöns II Petterin aikana perustettiin Valtionsanomat. Sen aiheutti osittain kuohuva tyytymättömyys, osittain tarve saada yläluokan mielipiteet leviämään niin nopeasti kuin suinkin. Valtionsanomain tehtävänä oli: alinomaa selittää, että kaikki mitä alaluokka ajatteli, puhui ja kirjoitti oli valetta, ja että kaikki alaluokan teot johtuivat alhaisista vaikuttimista, itsekkyydestä, kateudesta ja ilkeydestä; selittää että nykyinen yhteiskunta oli täydellisin ja kaikkien onneen johtava; saarnata että helvettioppi oli lempein, syvällisin ja älykkäin kaikista opeista sekä ettei sitä ikinä voitu millään muulla opilla korvata; että kaikki muut opit olivat typeriä ja siveettömiä, j.n.e. Tätä keksintöä tervehdittiin riemulla, ja Valtionsanomat omaksuivat senvuoksi nimen Yleinen Mielipide eli Siunattu Seisahdus.
YHDESTOISTA LUKU.
Yhteiskunta oli nyt saavuttanut takaperoisuuden huippukohdan eli ihanteen. Hyödyllistä halveksittiin ja hyödytöntä pidettiin kunniassa. Niinpä oli kunniakkaampaa piirtää omenan kuva, mistä pääsi professoriksi tai ritariksi, kuin viljellä omenapuuta, mistä sai vain maksaa veroa. Näytelmän esittämistä pidettiin paljon suuremmassa arvossa ja kunniassa kuin näytelmän kirjoittamista, ja välistä nähtiin yleisön valjastavan itsensä jonkun näyttelijättären vaunujen eteen ja vetävän hänet teatterilta, kun oli saatu nähdä joku oikein hyvä kappale. Kaikkia, jotka tahtoivat ehkäistä oikeutta, vastustaa viheliäisen tilan parantamista, suurentaa hätää, rangaista viatonta, palkittiin viroilla, eläkkeillä ja kunniamerkeillä.
Ihanteellisimmaksi muodostui elämä kuitenkin kaupungeissa. Kuninkaankaupungissa asui kolmesataatuhatta ihmistä paikalla, joka ei ollut kuin jonkun tynnyrinalan laajuinen. Nähdessään tämän kivihaudan, joka oli asukkaiden ylpeys, saattoi heti laskea, montako kuormallista törkyä sen alla oli, sillä kaupunkia ei puhdistettu joka päivä.
Siitä nousi löyhkä, jota kaupunkilaiset eivät huomanneet, mutta joka synnytti tauteja. Näitä edisti suuresti myös ihanteellinen rakennustapa. Sen sijaan että talot olisi asetettu penkereittäin päivää vasten, rakennettiin ne pitkiin riveihin, joiden välissä kulki kujat niin kapeat, että aniharvat asukkaista saivat valoa huoneisiinsa. Samoin kuin eräissä kansoissa, jotka asuvat laaksoissa korkeiden vuorten välissä, syntyi täälläkin tauti nimeltä kretinismi, joka muuttaa aivojen toiminnan ja tekee tylsämielisyyden periytyväksi.
Kaupunkilaiset tulivatkin niin tylsiksi, ettei talonpoika ymmärtänyt heidän puhettaan. He olivat myös saaneet kaikki käsitteensä niin hämmennyksiin, että ne, joilla oli varoja, nukkuivat päivällä ja söivät ja joivat yöllä, mikä tietenkin synnytti vielä enemmän tauteja.
Pienelle alalle sulloutuneina he olivat alituisesti tukkanuottasilla, mikä ei ihme, sillä olihan heidän pakko häiritä toisiaan, töykkiä toisiaan, tallata toisiaan. Yltyvän tylsyyden keralla tuli saamattomuus, joka läheni lapsen avuttomuutta. Monta tuhatta markkaa kultaa oli senvuoksi maksettava vartijoille, jotka poliisin nimisinä kulkivat kaduilla, taluttivat juopuneita kotiin, kantoivat yliajettuja kotiin, juoksivat hakemaan vettä pyörtyneille, ottivat selvää talonnumeroista, antoivat tietoja parturien osoitteista, ilotyttöjen tyyssijoista, ilmoittivat missä oli tulipalo ja sen semmoista.
Näihin tylsämielisten koteihin virtasivat maaseudulta kaikki pojat ja tytöt, joilla ei ollut perintömaata. Pojat otettiin orjiksi, tytöt hakivat orjattarenpaikkoja tai vartoivat tilaisuutta tullakseen raiskatuiksi. Kaupungissa näet oli nuorten miesten vaikea mennä naimisiin, ja sentähden raiskattiin poliisin ja tyttöjen omalla suostumuksella kaikki tytöt, joiden lapsilla ei ollut oikeutta vaatia toimia tai virkoja.
Onnettomia kun olivat kaupungissa, etsivät he yhtämittaa huojennusta väkijuomista, joita nautittiin yleisillä paikoilla. Suuremmissa ryyppytilaisuuksissa, jotka olivat vain miesten keskeisiä, oli tapana juoda erityinen lasi alkoholia kotona olevan naisen kunniaksi, joka ei voinut poistua lasten luota, sekä myöskin malja kodille, missä vuode ja vaimo odottivat. Oikein suuret humalajuhlat alotettiin juomalla suuri lasillinen alkoholia kuninkaan ja isänmaan, välistä myös puhtaan helvettiopin kunniaksi.
Koko tämä kolmensadantuhannen hengen ihanneyhteiskunta väitti työskentelevänsä kansan hyväksi. Mutta jos kävi tulleissa tai torilla aamusella, kun talonpojat toivat heille ruokaa, sai nähdä, kuka se heidät elätti. Korvaukseksi talonpojat saivat hiukan rahaa, joka meni verojen maksuun; edelleen saivat he nähdä öljyväritauluja, kuulla luentoja ja näytelmiä, joita heillä ei koskaan ollut aikaa kuunnella, mutta se oli heidän oma syynsä, sillä olihan heillä tilaisuus kuulla niitä milloin tahtoivat, eri maksusta tietysti; sitäpaitsi he saivat opettajia, jotka heille opettivat helvettioppia ja ylistyskirjaa, eri maksusta tietysti, ja sunnuntaisin kauhallisen haukkumisia papilta, joka pauhasi että he olivat suuria konnia ja että he tulivat kuohituiksi, elleivät maksaneet veroja. Kaiken tämän, jota sanottiin sivistyksen siunatuiksi hedelmiksi, he saivat (eri maksusta) siitä, että veivät ruokaa kaupunkiin niille, jotka olisivat kuolleet nälkään, jos talonpojat jonakin aamuna olisivat jääneet tulematta torille. Ja se meni talonpoikiin!
Mutta kaupungissa oli aina köyhiä ja tyytymättömiä, ja näistä täytyi lopulta ruveta pitämään huolta, sillä he kävivät vaarallisiksi. Sentähden perustettiin yleisiä armeliaisuuslaitoksia, joita nimitettiin vankiloiksi ja joissa kokeiltiin, kuinka vähällä ihminen voi elää. Ja kun se oli saatu selville, tehtiin huomio, että työväki eli ylellisesti. Kun työmiehet kieltäytyivät tekemästä työtä, sillä työ oli vapaata, muutettiin työ pakolliseksi ja heidät ajettiin asevoimalla työhön.
Kun vihdoin tyytymättömyys ja mieltenkuohu kävivät ylen suuriksi, verot sietämättömiksi, ja kaikesta syytettiin hallitsijaa, niin tämä keksi uuden hallitusmuodon, joka monien rettelöiden perästä hyväksyttiin eduskunnallisen eli vastuujärjestelmän nimisenä. Samoin kuin monet sanomalehdentoimittajat painovapauslain pakottamina olivat sitä kiertääkseen panneet sijalleen niinsanottuja vastaavia, samoin valitsi kuningas nyttemmin ministereitä, jotka ottivat vastuulleen hänen tyhmyytensä siten turvaten kuninkaan kaikilta syytöksiltä. Mutta vastuu ei ollut sen vaarallisempi kuin että ministeri, joka oli seissyt syntipukkina kuninkaallisen tyhmyyden tähden, sai ottaa eron maaherrana tai kerubiimi-ritarina. Nämä vastuunalaiset paikat olivatkin senvuoksi hyvin miellyttäviä ja haluttuja.
Tähän liittyi läheisesti suunpieksämisjärjestelmä eli parlamentaarinen hallintomuoto. Joukko pohatoita kokoontui kerran vuodessa koettamaan ovelilla puheilla saada taas määrätyksi uhrin, jonka niskoille uusi vero oli mätettävä. Milloin olivat toisilleen liian ovelia, päättivät he sovussa olla sälyttämättä veroa toistensa niskoille tai myöskin vaihtoivat ja tekivät kauppaa verokuormilla.
Omituinen ja laatuaan oiva esimerkki tästä hallintomuodosta oli nahkurinammattia koskeva parlamenttiasiakirja. Kuusi nahkuria oli viidenkoImatta vuoden ajan tehnyt huonoa nahkaa korkeaan hintaan. Eräänä päivänä alkoivat metsästäjät, joita vielä asui naapuristossa, tuoda maahan hyvää nahkaa halvalla. Kansa riemuitsi uutisesta, mutta nuo kuusi nahkuria, jotka istuivat puhekamarissa eli parlamentissa, laativat anomuksen saadakseen pannuksi metsästäjien nahalle tullin. Kotimaista teollisuutta on suojeltava, oman maan lapsia ei saa näännyttää j.n.e. He saivat kuin saivatkin metsästäjien nahan tullin-alaiseksi! Näiden kuuden nahkurin takia oli kansan siis edelleenkin ostettava huonoa nahkaa kalliista hinnasta. Tätä nimitettiin suojelusjärjestelmäksi, koska sillä tavoin suojeltiin yksityisten etua yleisen kustannuksella. Vastuunalainen katsoi kuitenkin parhaaksi hakea maaherran paikkaa, oli kovin suuttunut olevinaan ja erosi; sai paikan ja lisäksi kerubiimi-ritariston merkin, jolla tavallisesti palkittiin vain suurmiehiä.
Mutta surkeinta oli, että tylsyys vähitellen tuli synnynnäiseksi samoin kuin ruumiinviat. Vähämieliset, jotka nimittivät itseään intelligenssiryhmäksi (sanasta intelligere, älytä, huomata), syystä etteivät älynneet vähämielisyyttään (vrt. non lucet, josta lucus), olivat aikojen kuluessa niin rappeutuneet, että olivat kadottaneet tietoisuuden aivopehmennyksestään ja päinvastoin pitivät itseään yhteiskunnan viisaimpina. Koska heillä oli sotavoima hallussaan, tuli yhteiskunta lähimmiten muistuttamaan houruinhuonetta, missä potilaat ovat nousseet kapinaan ja panneet lääkärinsä ja vartijansa telkien taakse. Tämä aiheutti mitä hullunkurisimpia kohtauksia. Niinpä saattoi puhekamarissa kuulla jonkun ihan tosissaan paukuttavan, että Atlantica (se oli valtakunnan nimi tätä nykyä), jolla oli vain 50,000 soturia, saattoi menestyksellä pitää puoliansa Aqviloniata vastaan tai mitä muuta valtakuntaa hyvänsä, jolla oli 20 kertaa niin monta soturia. Toisella kertaa esitettiin pontevasti ja menestyksellä, että yhteiskunta menee hajalle, jollei kansa suostu maksamaan veroa eräille komeljanteille. Ja kerran oli valtion perikato varma, ellei kansa tahtonut myöntää palkkaa ja professorinvirkaa eräälle herrasmiehelle, joka oli pistänyt suuren joukon itikoita sinkkineuloihin.
Kun näin saatiin vuodesta vuoteen nähdä tylsämielisyyttä vaalittavan, palkattavan ja tavoiteltavan, seurasi siitä, että monet poloiset halusivat päästä osallisiksi tylsyydestä, koska se tuotti kunniaa ja rahaa. Ja sitten tuli koulujen levittää sitä, mutta äkkiä se ei käynyt, sillä muisto pidätti vielä kansan mieliä kiinni entisyydessä, jossa oli toki ollut järjellisyyttä, vaikka se monessa kohden olikin ollut tukalampi. Mutta kun he aina ja alituisesti näkivät, että vain mahtimiesten mielipiteiden omaaminen tuotti arvonantoa, täytyi heidän vastoin tahtoaan ainakin suullaan tunnustaa hyväksytyt mielipiteet, vaikkeivät sitten olisikaan niin ajatelleet, ja kun he ponnistuksillaan vihdoin olivat saavuttaneet yläluokan katsantokannan, olivat nämä ajatukset jo vanhoja.
Niin syntyi yhteiskunnassa lakkaamaton ryntääminen, ikuinen riehunta ja levottomuus ja ehtymätön tyytymättömyys. Ja kun vähäväkiset joukolla nousivat mahtavia vastaan ja riistivät heiltä vallan, nähtiin entisten olojen pian uusiutuvan ja palaavan, niin että ne, jotka äsken olivat olleet sorrettuja, kapinan jälkeen aina havaitsivat olevansa sortajia, mitä eivät olleet koskaan edes uneksineet.
Ja silloin kaikki ajattelevat ihmiset heittäytyivät kiihkeästi pohtimaan kysymystä yhteiskunnan parantamisesta, ja joukoittain syntyi lahkokuntia, jotka pyhän innostuksen elähyttäminä tahtoivat mihin hintaan hyvänsä tehdä lopun onnettomuuksista, hädästä ja riidasta.
Eräs lahko, nimeltä engelskannahkakoulu, oli sitä mieltä, että yhteiskunnan tulisi saada kasvaa rauhassa niinkuin luonnonniitty, missä ruoho ja rikkaruoho saivat taistella ravinnosta silläkin uhalla, että rikkaruoho väkevämpänä ehkä vei voiton.
Toinen, nimeltä risalistit eli pikkulintukoulu, harrasti yleistä pienten, sairasten, heikkojen, typerien, laiskojen yhteenliittymistä, jonka nojalla heikomman oikeus vahvemman sortamiseen saavuttaisi perustuslain pyhyyden.
Kolmas lahko, nimeltä toivottomat, ei nähnyt mitään pelastusta selviämättömien kysymysten selvittämisessä, vaan arveli ainoaksi tehtäväksi räjähyttää hajalle koko Tellus-planeetin, jolle tyhjästä luotuna olisi parasta palata alkutilaansa.
Ja sillaikaa kuin nämä ja monet muut lahkot taistelivat ylivallasta, pysyi yhteiskunta edelleenkin vanhassa kiinni, entisyydestä etsien nykyisyyden kaikenpuolisen oivallisuuden todisteita, omaksuen vanhempia, aikansa eläneitä muotoja, tehden päätöksiä ja säädellen lakeja, niin ettei koskaan ennen ollut sellainen sopu vallinnut vallanpitäjien kesken, jotka senvuoksi uskoivat ja todistuttivat, että tämä se oli oikea onnellisten saari, kun taas vallanalaiset yhä vahvistuivat uskossaan, että se sittenkin oli onnettomien.