VANHOIN SUOMALAISTEN AJANLUVUSTA.
Ihmiset on jo vanhoinna aikoinna löytäneet tarpeelliseksi, että jollakulla tavalla meärätellä ajan kulua. Se on ollut päivällä kesäsinnä aikoina, kuin talvisinna — niinnä pitkinnä öinnä, tarpeellinen että selittää ajan ja päivän juoksua. Jokainen kansa on eri-tavalla kokenut tätä toimittaa, ja omalla loavullansa nimittännyt näitä ajan muutoksia. Ennen kuin kellot, tunti-lasit [Timglas] ja tuntipassaat [Timwisare] tulivat tietyiksi, niin oli melkein vaikia ja ehkä mahotoin, että tasoittaa ja luettaa tunnin kulumista. Kuitenkin ovat ne vanhat Suomalaiset, ilman näitä tarpeita, tässäkin asiassa melkeen ymmertännyt tarkoitella sekä hetken[21] että tunnin miärät; niin että niillen vielä nytkin ei ouk kellosta talvista, eikä huolla tunnintuikkareista[22] Päivä on heilien niin kuin muillenkin ollut se johtattaja, joka osotti heillen ajan-juoksut, ja josta hyö parraaittain taisivat ajanluvut tarkoitella. — Pävännousun- päivänlaskun- ja syvänpäivan-aikaa eroittaa vähä kukin, kuin myös, että päivä vuorokauven piästä loistaa entisellä kohallansa; mutta että tasoittaa tätä vuorokautta yksissä meärätyissä ja yhtäläisissä osissa, siihen ei pystyk joka miehen kynnet, ja onkin ilman kellota varsin mahotointa. Eivät Suomalaisetkaan osanneet kellon puuttehessa tätä toimittoo, mutta ymmärsivatpä kuitenkin jakaella vuorokauttensa vissiin erilaisiin osiin, joita ne aivon hyvin tiesivät toisistaan eroitella; ja tulivat sillä aikaan, koska heill' ei ollut toista parempata.
Se on uskottava, että se roaka ihminenkin ensin hoksaisee, että aurinko jonkun vissin ajan peästä paistaa taivaalla sillä kohalla kuin ennenkin, tahi että se aina vuorollansa kulkoo omia vanhoja polkujansa.
Koska hään oli näin yhen vuoronsa matkaasek tehnyt, niin Suomalaiset kuhtuivat ajan, joka oli sillä välillä kulunut, Vuorokausi.[23]
Tämän vuorokauven jakoivat hyö siitten kahteen peä-osaan, joita hyö kuhtuivat "Ajat", nimittäin, päivän- ja yön-aika.
Päivä t. päivä-kausi,[24] kuhtuivat sen ajan kuin päivä paisto, ja olivat toimessaan; ja
Yö t. yö-kausi,[25] silloin kuin oli pimiä, ja hyö lähteneet levollen.
Mutta koska päivä ja yö ei tullut perätyksin ja järjestään, vaan verkkaisella ajan kululla, niin kuhtuivat sitä aikoo, joka oli heijän välillä, ja ikään kuin eroitti heitä toinen toisestansa, "oamu ja ilta."
Oamu t. huomen,[26] merkihtee päivän alkua ja yön loppua, tahi sitä aikoo vuorokauvessa joka oli yön ja päivän välillä; ja
Ilta t. ehto,[27] merkihtee yön alkua ja päivän loppua, tahi sitä aikoo joka oli päivän ja yön välillä.
Päiväkauvensa jakailivat hyö muuten kolmeen osaan, nimittäin:
1) Aamusta päivee t. oamupuol-päivee, jota luettiin päivän noususta oamiaiseen asti; kesällä 6 tuntia, talvella ei yhtäkään.
2) Syvän-päivä, jota luettiin oumiaisesta murkinoillen asti, eli 6 tuntia.
3) Ilta-päivä, t. iltapuol'-päivä[28], jota luettiin murkinasta päivän laskuun; kesällä 7 tuntia, talvella ei yhtäkään.
Kuin tarkoittivat työn aikojansa, niin jakoivat niinikään päivänsä kolmeen osaan, joita hyö kuhtuivat rupiamia, t. rupeema, koska hyö silloin aina uuvesta rupeisivat työhöön; tahi ruokaväliä, koska näillä ymmärrettiin niitä aikoja, jotka olivat ruoka aikoin välillä.[29] Nimittäin:
1) Oamu-rupiama, jota luettiin heijän ylösnousemisesta oamiaisiin, tahi siihen kuin söivat eineensä, tahi kello nuon 3:sta ja 4:stä aina kello 8:aan ja 9:ään, eli neljä t. viisi tuntia.
2) Puolipäivän-rupiama, jota luettiin oamiaisista murkinaan, tahi kello 8:sta ja 9:ästä, kello 2:hteen ja 3:meen; eli kuus tuntia.
3) Ilta-rupiama, jota luettiin murkinoista iltaiseen, tahi kello 2:sta ja 3:sta kello 8:saan ja 9:sään, eli kuus tuntia.
Yöt jaeltiin niinikään kolmeen osaan, nimittäin:
1) Ilta-puol' yötä, t. ilta-yö, jota luettiin kello nuon 10:estä ja 11:estä kello 12:teentoista, tahi yks eli kaks tuntia.
2) Syvän yö, t. syvän-yön aika, jota luettiin kello 12:nestä kello 1:hteen, eli yks tunti.
3) Oamusta-yö t. oamupuol' yötä, jota luettiin kello 1:stä kello 2:hteen ja 3:meen, tahi yks eli kaks tuntia.
Tämä jakaminen oli erinomattain kesäisinnän aikoinna luonnollinen, koska hyö silloin nousivat ylös päivän nousulla, ja mänivät moata päivän laskulla; mutta syksyn puolla, ja alinomattain talvella, koska päivät olivat lyhymmillänsä, niin tämä jako ei eneä ollut seisovainen, koska heijän silloin täytyi jo pimeyvellä sekä ylösnousta, että toimittoo työtänsä. Eli toisin sanottu: koska oamut ja illat olivat jo venyneet niin pitkiksi, että hyö itestään jo synnyttivät ajan-kausia.
Nämät ajat, jotka valvantonsa puolesta luettiin päivään, ehkä heitä pimeytensä suhteen, ei eroitettu öistä, kuhuttiin puhteiks, koska silloin liiuksesta puhuttiin ylös valkiata, ja valvottiin kunnek päivä piti puheta.[30] Näistä puhteista kuhuttiin yks oamu-puhe, toinen ilta-puhe. Heitä luettiin sitä myöten pitkiksi, kuin oli vuotta kulunut. Eikä heitä muuten jaettu, kuin sanoilla, "kukko oli jo niin ja niin monta virttä laulanut", tahi: "laulanut niin ja niin monta hetkee" (stunder, wäckter).[31] Mutta tämä oli aivan puuttuvainen, sillä toisinaan hyö laulaa illan pimitessä, toisinaan parras-puuhun noustessansa, toisinaan yön syvämmillä, toisinaan päivän valetessa, j.n.e. sitä myöten miten ovat nuoria tahi vanhoja; eli sitä myöten miten ovat kunnollisia tahi kunnottomia.
Kesäisinnä aikoinna, koska yöt ovat lyhymmillänsä, niin ei löyvy ollenkaan näitä puhteenaikoja, eikä heitä silloinkaan mainittu; mutta syksyllä ja keväällä, vaan liioitenkin talvella, koska on yötä liiaksikin, silloin puhteetkin olivat yhtä pitkät kuin rupeamat, tahi nuon melkeen yhtä pituiset, kuin talviset päivät. Sillä oamu-puhe luettiin Joulun aikana k. 3:sta — k. 9:sään, tahi 6 tuntia; ja ilta-puhe k. 3:esta — k. 9:sään, eli 6 tuntia; ja päivät luetiin joulun olla k. 9:stä — k. 3:meen, eli 6 tuntia. Yön tahi makuun aika olisi ollut tämän luvun perästä myöskin 6 tuntia; vaan kuin veitään pois iltaisen ja valvomisen ajat, niin se ei ouk jos ainoastansa 4 tuntia kaikkiaan.
Näin jakailivat hyö nyt vuoro-kautensa ensinnik neljään osaan, nimittäin päivään ja yöhön, iltaan ja oamuun; tahi neljään peä-aikaan, nimittäin päivän- ja yön-aikaan, ja oamu- ja ilta-puhtehen. Mutta koska hyö sillä eivät kuitenkaan osanneet tarkoittoo niitä monia erinnäisiä ja pienemmäisiä ajan kuluja vuorokauvessa, joita myö kelloloillamme toimitamme, niin hyö toisella tavalla kokivat niitä tapailla.
Päivällä niin aurinko auttoi heitä valollansa näitä miärätellä, yöllä täytyi heijän ottoo oppia muista merkkilöistä. Koska nyt päivä nayttäikse taivaalla erikohalla erinnä vuosaikoinna, ja päivät että yöt sitä myöten lisentyyvät että pimentyyvät, niin tuli tämä heijän ajan-laskeminen [ajan-lasku, tideräkning; ajan-laskeminen, Sätt att räkna tiden] aivan puuttuvaiseksi ja muutoksen alaiseksi. Heijän täytyi sen eestä tehä kahta tällaista ajan-laskua, joista yksi kelpais kesäisinnä aikointia, toinen talvisinna. Mutta nämät ovat kumpaisetkin vähä vitaisia ja vuotta myöten vajenevaisia, koska päivä jo puolessakin aastajassa välittää kaikuvansa. Se on sen eistä tarpeellinen, että ensin tuntea mistä vuuen ajasta on kysymys, ennenkuin ajan-kulkua vuorokauvessa selitetään. Niin myös on erotus pohjoisemmista ja eteläisimmisistä paikoista; myö oommo tässä tarkoittannut keskellen moata, ja arvaellut mikä oisi sopiva suuremmallen osallen moastamme.
Että tarkemmin tuntea tätä, nimittäin mitenkä meijän vanhemmat ovat ajan lohkoineet ja nimittänneet, on sekä hauska että ehkä myös monestin tarpeellinen tietä, koska ajanluvussa vielä nytkin harvoin mainitaan tuntia; kaukaisemmissa moakuunissa, ehkä — ei milloinkaan.
Ne nimet jotka tässä mainitaan, ovat Savossa tavalliset, muualla ehkä ruukataan muita, joita eimö tunnetak.
a) Kesäisinnä aikoinna
Oamu-puol' yötä, sanotaan kuin kello on 1 yöllä.
Ennen päivän koitetta — nuon k. 1/2 2. Virk. koido eel.
Vähee ennen päivän nousemista, sanoovat silloin kuin on taivas iässä punainen, ja koska jo rupia tuntumaan millä kohalla päivä nousoo. Sanotaan myös että päivä silloin ruskottaa — k. 2.
Pävän-nousun aika, t. päivän nousu sanotaan silloin kuin ikään päivä on nousemassa, nuon k. 1/2 3. Virk. päwä nousmisse aeg.
Jälkeen päivän-nousu, t. päivän noustua, (Torn. päivän nostua) vähäikkystä myöhämpi — kuin on jo päivä yläällä — k. 1/2 3.
Päivä on sylen ylyyellä, sanotaan kuin on nuon sylen verran nousut, k. 3/4 3.
P. on kahen sylen ylyyellä, k. 3.
P. on kolmen sylen ylyyellä, k. 3 1/4.
P. on ennen suurus-paloja, k. 5; (talvella k. 6, 7).
P. on suurus-paloilla,[32] silloin syövät hyö suuruspaloo tahi eineensä, kuin ovat hetkese työtä tehneet; leikkuun aikana aina, k. 1/2 6.
P. on puol'-aamiaisissa, e. puol'-aamuisissa, t. puol-aamiaisen aika, k. 6.
P. on vähä ennen oamiaisia, t. oamiais-päiviä, e. aamus-päiviä, k.7
P. on oamiaisissa, t. aamuisissa, e. Oamiaisen aika (Torn. einehen aika), k. 8.
P. on korkeissa e. myöhäisissä aamiaisissa, k. 1/2 9 — 9.
P. on halki moan,[33] k. 10; muutamissa sanotaan, että päivä silloin paistaa vesi etelällä(?) t. halki ilman. Virk. kesk-hommiko t. enne lounat.
P. on puolen rinnassa, t. puolen päivän rinnassa, sanotaan kuin kello käyp kahtatoistkymmenettä — k. 11, Virol. kuhtuuvat tätä noor louna aeges.
P. on puolessa, t. puolen päivän aika. Silloin sanotaan myös päivän olevan korkeimissaan — k. 12. Virk. louna aeges(?).
P. on jälellä puolen, t. yli puolesta, ikään kuin se siitä pyörähtää — k. 1. Virk. kesk päwa aeges, kesk-lounat, pool-lounat(?).
P. on poikki-moan,[34] t. aikuisissa murkinoissa — k. 1, silloin sanoovat myöskin että päivä alkaa jo paistaa kontti-kuusen peällä t. kontti houkan peällä,[35] joka merkihtee että se jo paistaa sen honkan peällä kussa kontti t. ruoka-laukku riippuu; joka toas toimittaa, että oisi aika muka ruveta jo ruuallen; sanotaan myös että se paistaa linnun ratoo kohti ja linnun lennosta.[36]
P. on liki murkinata — k. 2 1/4.
P. on murkinan rinnassa — k. 1/2 3.
P. on murkinoissa, silloin syöpi työrahvas atriansa, t. murkinansa (Savol.[37]) Lounansa (Karjal.) päiväellistänsä (Hämäl.) puolipäivänsä (Turkul.) — k. 3.
P. on vähä-vitaisissaan — k. 3 1/4.
P. on alaisissa murkinoissa, t. myöhän murkinoissa — k. 1/2 4. Virk. pärrast lounat.
P. on vitaisissaan[38] — k. 4, sanotaan myös että päivä silloin on lännellä.
P. on aikaisissa saunan panoissa — k. 5.
P. on saunan panoilla — k. 6.[39]
P. on myöhäisissä saunan panoissa — k. 1/2 7.
P. on kolmen sylen ylyyellä.
P. on kahen sylen ylyyellä.
P. on sylen ylyyellä.
P. on puihen latvoin tasalla — 9 1/4. Virk. pääw on metsä ladwus.
Vähää ennen päivänlaskua — k. 9 3/4. Virk. enne päwa mahha-minnemist.
Päivän laskun aika — k. 9 1/2. Virk. Päwa weretamisse aeg. Päwa mahhaminneminne.
Päivän laskettua t. lasettua — k. 10.
P. on jo ollut aikojaan maillaan — k. 1/2 11.[40]
Ilta-puol' yötä, k. 11.
Syvänyön aika, t. yön syvämmellä t k. 12 (silloin kuin ei linnut laula).
b) Talvisinna aikoinna.
Aamupuol' yötä — k. 1.
Kukon laulu-aika — k, 2. Silloin alkaa Oamu-puhe, jota luetaan aina kunnekka tuntuu päivän piiri. Ne jotka myöhämmin nousoovat ylös, lukoovat puhteen aikaa vasta k. 3 t. 4.
Ylösnousemisen-aika — k. 3.[41]
Päivän piiri, sanotaan tuntuvan, kuin ei muualla tunnu päivee, ainoastansa yksi pikkiriikkinen juova, joka pouta ilmana paistaa moata vasten iässä. Sanotaan myös että päivä silloin vähäisen hiiluu. Virk. kuhutaan sitä koido piir.[42]
Päivän karva, sanotaan silloin koska piiri on jo vajunna loajemmaksi, ja taivas rupea tulemaan harmoon tahi hallahan näköiseksi. (Tätä sanotaan erinomattain pilvisenä ilmana).
Päivän koitto, on heti samalla ajalla ehkä vähäisen myöhämpi. Virk. koido aim, koido aeg. Lapk. iddietes rawem, (oamu-rusko).
Hämärä-päivä t. Päivä-hämärä, silloin alkaa ikkunasta vähä kussakin paikassa tuvassa nähä, että päivä on valkenemassa. Virk. ämmarik.
Harmoo-päivä (vähä myöhäisempänä) silloin alkaa jo tuassa selittää yhtä ja toista.
Aamiaisen-aika — k. 8.
Päivän nousun aika — k. 9.
Päivä on halki moan — k. 10.
P. on tuvan lämpyyllä, t. tuvan lämmitöksen aika, silloin kuin pannevat tupiansa lämpiämään — k. 10, 1/2 11.[43]
P. on puolen rinnassa — k. 11.
P. on puolessa — k. 12.
P, on jälellä puolen — k. 1.
P. on murkinoissa — k. 2.[44]
P. on illan suussa — k. 2 1/4.
P. laskun aika — k. 3.
Ilta-viuru t. illan vihhi, silloin kuin panoovat sikojansa kiini.[45] Pohjan perällä sanoovat myös illan myrä. Virk. viddevik, Lapk. peiwe widdotaken lä — k. 5/8 3.
Ilta-hämärä — k. 3/4 3.
Saunan lämmitöksen aika — k. 3. Ilta-puhe alkaa nuon k. 3, ja kestää aina k. 10:neen.
Päiviin salo,[46] sanotaan vähä vielä tuntua nuon k. 3 1/4. Pohj. P. kaju.
Kylvyn aika — k. 8.
Iltaisen aika — k. 1/2 9 - 9.
Asetoksiin aika, t. maatappanon aika — k. 9.
Valvonta aika — k. 10.
llta-puol' yötä — k. 11.
Syvän yön aika, t. yön puolessa — k. 12.
Näin jakavat hyö vuorokautensa myös pienemmissäkin aika-kausissa, joita hyö puheissansa tarkoittivat, kuin tahtoivat nimittää näitä pienempiä ajan juoksuja. Jos tahtovat e.m. tuumata k. 1/2 3 jälken puolta päivää, niin eivät milloinkaan sanonneet: kello puol' välissä kolm, mutta sanoivat (kesällä) että päivä oli murkinan rinnassa ja (talvella), että päivä oli, laskeiksemassa ja samalla tavalla, jos tahtoivat e.m. tarkoitto k. 3 1/4 iltaisella, niin sanoittiin kesällä: että päivä oli vähä vitaisissaan, vaan talvella, että päivän salo vielä tuntui, j.n.e.
Mistä ajasta ne vanhuutessa lie vuorokautensa alottaneet, on tietämätöin, mutta arvattava ois, että se oli oamusta-puol' yötä, eli siitä kuin päivän piiri rupeisi tuntutmaan, koska hyö ehkä lukivat vuosiansakin siitä, kuin päivä rupeisi meijän maita lähestymään.[47]
Jos vanhoina aikoinna taisivat jakaella päiviä viikkokausiin, on tietämätöin,[48] koska se sana Viikko[49] selkiästi näyttää olevan otettu Ruohtalaisesta sanasta wecka, tahi Saksalaisesta Woche, elleime tahtoisi piättää, että nämät ovat soatut Suomalaisesta t. Lappalaisesta.
Samaten ovat myös ne seithemet päivät viikossa nimitetty Ruohtalaisten kielen mukaan, nimittäin:
1) Maanantak t. Maanantai (Måndag;[50]) Virk. ees päiw (ens-päivä) ja esmas-pääw (ensimäinen päivä) Lapk. Manotak.
2) Tistak t. tiistai (Tisdag;[51]) Virk. teisi-pääw t. töisi-päiw (toinen päivä); Lapk, Tisdag.
3) Keskviikko (Onsdag;[52]) Virk. kolma-päiw t. pääw (kolmas päivä) ja kesk-näddal; Lapk. kaska-vakko; nämät nimet ovat kaikki otettu siitä, että se on ikään kuin keskellä viikon (Mittwoch) Ungk. Szereda.
4) Torstak, t, torstai(Thorsdag;[53]) Virk. neljapäiw t. pääw (neljäs päivä) Lapk. Tuoresdag. Ungk. csötörtök.
5) Perjantak t. perjantai (Fredag;[54]) Virk. rede t. redi; Lapk. perjedag, t. perjetak.
6) Lauantak t. lauantai (Lördag;[55]) Virk. lau-pääw, pool-päiw. Ungk. szombat.
7) Sunnuntak t. sunnuntai (Söndag;[56]) Virk. pyhha-pääw, pyhhäpäne-pääw, pyhhäpäiw. Lapk. Ailek, ailekes-peiwe, sodno- peiwe.[57])
Ehkä Suomalaiset eivät näillä nimillä eroittaneet päiviänsä, niin se näyttää kuitenkin kuin oisivat rajoittaneet vissiä päiviä toisista, koska hyö kuhtuivat muutamia:
Arkiloita[58] t. arki-paiviä (söknedagar, hwardagar), joita hyö pitivät työ-päivinään. Virk. argipääw, arripäiw. Lapk. arg, arga-peiwe, pargopeiwe; ja toisia:
Pyhiä,[59] t.pyhä-päiviä (Söndagar, helgedagar), joita josta kusta syystä piettiin isommassa arvossa. Virk. Pyhha, pyhhä, t. pyhhad; Lapk. passe[60] t. passe-peiwe. Isommat näistä kuhuttiin:
Juhlia[61] t. juhla-päiviä, (Högtidsdagar), ja joita koko kansa piti suurimmassa kunniassa; ja joista myö kohta tulemme enemmin puhumaan. Virk. kallis pyhha. Ilman tätä päiväin jakamista, arki- ja pyhä-päivihin, niin eroittivat heitä muutenkin lukemisellansa. Sillä ehkä Suomalaisilla ei ollut näitä 7 nyt nimitettyä päivee viikossa, niin hyö oli heillä nimitettynnä toisilla nimillä. Hyö rupesivat aina lukemaan heitä siitä päivästä, joka heillä oli käsissä, ja joka aina oli tietty [tietty, bestämd]. Tätä tekivät hyö sekä eteenpäin että taakseppäin, ja siitä saivat toisetkin nimensä, Tätä tehtiin tällä tavalla, että se päivä joka paraillaan oli kulumassa, kuhuttiin!
a) Tämä päivä t. puheissaan tänä pänä, e. päivänä, tänään (denna dag). Virk. tännä päwani, täämbä, t. täämbätse päiwani. Lapk. tan peiwai, Ungk. enapen, mà.
b) Huomenen päivä, t. huomen, huomena (morgondagen). Virk. homiko t. omiko, hommiko t. ommiko, e. hommung. Lapk. idten. Ungk. Honap, holnap, hulnap. Ostiakink. kulaengatlh.
c) Toinen-päivä t, toissa pänä t. päivän takoo, päivän peästä (öfwermorgon). Sanotaan myös Ruohtalaisten tavalla, ylihuomena. (Torniolaiset, tois huomena), Virk. tunna homme, ylle hommen. Lapk. mangal idtatjen (huomesen perästä), Ungk. holnap utan.
d) Kolmas-päivä t. kolmanna pänä, t. toisen päivän takoo e. perästä (dagen efter öfvermorgon).
e) Neljäs päivä t. kolmannen päivän takoo, e. perästä (andra dagen efter öfvermorgon), j.n.e.
Tällä tavalla lukivat läviten koko viikon; mutta se näyttää kuin ne eivät oisi lukenna kuin kuusi päivee, tahi ainoastansa arkipäivät, ja heittäneet pyhät pois näihen luvusta, koska heille oli jo oma nimi annettunna.[62] Pyhät eroittivat viikot toinen toisistaan, ja heitäkin luettiin samalla tavalla, nimittäin: tänä pyhänä, ens-pyhanä, toissa-pyhänä, kolmanna-pyhänä, j.n.e. Että asian laita on ollut näin, on siitäkin arvattava, että Virolaiset vielä nytkin heijän päiviin luvussa ovat pitäneet tämän vanhan tavan, heitä näin nimitellä. Torstakia hyö vielä kuhtuuvat neljänneksi päiväksi, vaan perjantai joka oisi pitänuyt olla viies päivä, sai jo Saksalaisen nimen, ja sillä hämmäntyi koko heijän vanha lukunsa.[63]
Samalla tavalla kuin lukivat eteenpäin, niin lukivat myös taakseppäin; nimittäin:
a) Tämä päivä (denna dag).
b) Eilinen t. eulöinen, t. öylöinen päivä, t. eilä, öylöin (gårdagen); Virk. eile, heila, heilä. Lapk. ektas peiwe (ehto-päivä).[64] Ungk. tegnap; Tscheremink. tengéscha. Samojedink. tej.
c) Toinen päivä, t. toissa pänä,[65] t. päivän takoo (andra dagen, förgår, en dag tillbata); Virk. _tunna- t. ylle-eile, eilatse, heilätse_, sanoovat myös: minnewal päiwal t. minneswatsel päiwal (männyt päivä) ja päwa tagga (p. takoo). Lapk. Autel ektatjen (ennen ehtoisen, t. ennen ehtoisia päiveä).
d) Kolmas päivä, t. toisen päivän eilä e. pari päivee siitten (tredje dagen, e. twenne dagar tillbaka; d.v.s. dagen före förgår); Virk. ylle tunna eilse (yli-toinen eilä).
e) Neljäs päivä, t. kolmet päivee siitten (fjerde dagen tillbaka), j.n.e.
Näin nimittivät hyö päiviänsä, ja kuin tahtoivat heitä toimittoo, niin eivät hyö milloinkaan sanoneet e.m. tule keskviikkona tahi torstaina meillen vaan: tule kahen eli kolmen päivän takoo meillen, j.n.e. Mutta näihen vanhoin luvun laskuissa on kaks merkillistä puutosta, ensinnik, että ne yksillä nimillä nimittivät sekä sen jo ohiten männyn että vasta tulevan ajan,[66] ja toiseksi ettei nämät nimet ollut pysyväiset. Sillä mitä tänä pänä kuhuttiin päivän takoo kuhuttiin jo aamulla huomeneksi. Mutta mikä päiviä pysyttelöo? hyö juoksoovat kuin kosket, ja vaipuitvat uneuksiin.
Mitä siihen ensimäisen tuloo, niin puheesta eroittivat jo samassa, jos puhe oil männyistä tahi tulevista ajoista, sillä sitä selitettiin jo toimitus-sanasta,[67] e.m. hän tuloo tänne kahen päivän peästä (t. perästä, t. takoo) ja hään kävi tässä kahen päivän takoo.
Toiseksi on kyllä tosi, että nämät nimet ovat meijän nykyisen puheen tavalla aivan puuttuvaiset; vaan jos Virolaisten tavasta saattaisi peättää, että ne aina rupeisivat lukemaan maanantaista, ja kuhtuivat sitä ensimmäiseksi päiväksi, niin silloin tulisivat kaikki muutkin päivät paikoillensa tarkoitetuksi; ja tämä heijan lukeminen olisik silloin niin toimellinen kuin tämä nykyinenkin, vieläpä hiukkaa parempi, koska nimet silloin yhtaikoo toimitti, monesko päivä se oli viikkossa.
Ikään kuin hyö oivalsivat, että aurinko yön ja päivän peästä paisto taivaalla entisellä kohalla, niin havaihtivat ehkä myös, että se talven ja kesän peästä nousi taivaalla entiselle korkeuellensa. Ja kuin kuhtuivat sitä aikoo jok oli kulunut moan keännellessä päivee vasten, vuorokauveksi; niin kuhtuivat nytkin sitä aikoo, jolla se oli päivee kieretellyt, vuosii-kauveksi[68] e. vuueksi t. ajastajaks e. aastajaksi.[69]
Niin kuin hyö jakoivat vuorokauven kahteen peä-osaan, niin jakoivat myöskin vuosikauven kahteen osaan, joita hyö ajoiksi nimittivät; nimittäin kesäiseen aikaan ja talviseen aikaan.
Kesä[70] t. kesä-kausi e. Suvi,[71] kuhtuivat sen ajan jona ilmat oli lämmät, ja maat sulat, tahi oikeemmittain — niin kauvan kuin roavat ja eläimmet kävivät ulkona mehissä. Tätä luettiin Kesä kuun alusta aina Loka kuuhun, tahi 4 kuuta.
Talvi,[72] t. talvi-kausi, kuhtuivat sen ajan jollon ilmat oli kylmät, moa kohmettunna ja lumella peitetty, tahi oikeemmittain — niin kauvan kuin reki-keli kesti. Talvi luettiin Marras kuusta Touko kuuhun, eli 6 kuukautta, t. puol' aastaikoo.
Mutta koska kesät ja talvet ei tulleet perityksin ja järjestään, vaan verkkaisella ajan kululla, niin kuhtuivat sitä aikoo, joka oli heijän välillä, ja ikään kuin eroitti heitä toinen toisestansa: kevät ja syksy.
Kevät,[73] merkihtee kesän alkua ja talven loppua, tahi sitä aikaa, vuosikauvessa, joka oli talven ja kesän välillä, kevättä ei luettu jos 4 viikkoa kaikkiaan, tahi ainoastansa Touko-kuu;[74] ja
Syksy[75] merkihtee talven alkua ja kesän loppua tahi sitä aikaa joka oli kesän ja talven välillä. Syksyyn luettiin Loka-kuu tahi nuon 4 viikkoo.
Kesä kauvensa jakailivat hyö muuten ikään kuin päiväkautensa kolmeen osaan, nimittäin:
l) Kevät-kesä, t. kevät-puol' kesee[76] johon luettiin kesä-kuu, t. 4 viikkoa.
2) Syvän kesä, johon luettiin Heinä- ja Elokuu, t. 8 viikkoa.[77]
3) Syksy-kesä t. syksy-puoli kesee, johon luettiin Syyskuu t. 4 viikkoa.
Talvet jaettiin niinikään kolmeen osaan, nimittäin:
1) Syksy-talvi, e. syys-talvi t. syksy-puoli talvee, johon luettiin Marraskuu ja Joulukuu,[78] t. 8 viikkoo.
2) Syvän talvi t. syvän-talven aika, johon luettiin Tammi-kuu ja Helmi-kuu[79] eli niinkuin heitä ennen kuhuttiin: Iso- ja pieni-Tammi t. 8 viikkoo.
3) Kevät-talvi, t. kevät-puol' talvee, johon luettiin Maalis-kuu ja Huhti-kuu, t. 8 viikkoo.
Ne ajat, jotka oli talveksi luettavat, koska oli lunta moassa, mutta myös kesäksi verrattavat, koska ilmat oli suojat ja lämpöiset, niin että se lumi mikä oli, ei kestänt eikä kantant, vaan oli pehmyksi vettynyt; tahi toas ne ajat, jollon moat oli paljaat kuin kesällä, vaan ilmat kovat ja kylmät kuin talvella — kuhuttiin rospuutan t. roskuutan ajat.[80] Joista yks kuhuttiin kevät-roskuutat, toinen syksy-roskuutat.
Näin jakoivat hyö nyt vuosi-kautensa neljään osaan, nimittäin kesään ja talveen, keväiseen ja syksyyn, tahi neljään peä-aikaan, nimittäin: kesäiseen ja talviseen aikaan, ja keväiseen ja syksyiseen aikaan. Mutta koska hyö sillä eivät kuitenkaan osainneet tarkoittoo ne monet erinnäiset ja pienemmäiset ajankulut vousikauvessa, niin heijän täytyi toisella tavalla heitä tapailla. Kuin hyö tarkemmin tahtovat toimittoo jonkun vissin ajan, niin tarkoittivat aina sen lähin olevaisen muuttumattoman juhlan,[81] tahi jonkun toisen heiltä tietyn päivän, ja läksivät siitä lukemaan sekä eteenpäin että taakseppäin,[82] e.m. tällä tavalla: viis viikkoa ennen Juhannusta, joka merkihtee s. 17:ttä päivää Touko-kuussa; — kolmet viikkoa Mikkelistä, joka merk. s. 20:ttä päivää Loka-kuussa — Joulun alus-viikolla, joka merk. s. 17:stä — 23:neen päivähän Joulu-kuussa; — Viikautta ennen Vapon (Varpulin) päivee, joka merk. s. 24:ttä päivää Huhti-kuussa — Helluntai pyhinä, joita aina luetaan 7 viikkoa Peäsiäisen perästä, j.n.e. Sillä hyö eivät milloinkaan sanoneet e.m. sinä 5:nä päivänä Tammi-kuussa, tahi sinä 19:nä päivänä Marras-kuussa; vaan sanovat silloin aina: Loppiaisen oattonna, tahi puol kolmatta viikkoa Köyristä, j.n.e. ja sillä tavalla hyö ainian vielä nytkin meärettelöövät aikojansa.
Tästä nähään miten tarkka ja tarpeellinen se on, että ne vanhat nimet pysytetään meijän allakoissa paikoillansa, eikä viskoitak tännek eikä tuonnek. Silla heistä se yksinvakainen kansa lukoopi vuuen ja ajan juoksut, ja on heitä sananlaskuillansa muistoonsa ikuistanneet ja mieleensä tarkoittanneet. Ehkä se kyllä muuten oisi yhtä kaikki millen päivällen meijän nimet allakoissa pantaisiini, tahi jos heitä ollenkaan heissä löytyisi, niin nähään tästä heijän lapsillisuutta, jotka kosk eivät taija muuta, niin muutteloovat ies ne vanhat nimet, ja asettaavat heitä toisillen päivillen.[83]
Meijän nykyiset nimet ja Juhlat ovat kaikki (muutamia ehkä nimittämätä) annettu meillen Poavilaisilta; mutta uskottava on että meijän moan-vanhemmillen oli muinon joitakuita muita, joita hyö pyhinnä pitivät, ja jostakusta syystä rajuttivat muista päivistä.[84] Se näyttää niin kuin muutamat näistä oisivat vielä nytkin meijän allakoissa säilytettynnä, ehkä siitä syystä, että hyö tammaisivat samoillen ajoillen kuin nemät Ristittyihen juhlat; tahi siitä, että Ruohtalaiset meijän mielennouteiks, eivät varsin tahtoneet hävittää kaikkia meijän vanhoja muistojamme. Mahollinen on myös, ja ehkä uskottavaimmin, ettei Suomalaiset tahtonneet ristittyiksi tultuaankaan heistä luopua, ja että näitä vasta myöhäisempinnä aikoinna pistettiin meijän Suomalaisiin allakoihin.
Näistä Suomalaisten vanhoista Juhlista, on
1) Joulu kalliin luettava.[85] Siitten ehkä
2) Käyri, köyri t. köyry, e. keuri t. kekri,[86] Virk. pyhhade hingede pääw t. kige pyhhide hengede pääw (kaikkein pyhäin henkein päivä).
3) Laskiainen,[87] Virk. vatsla (fastlag) e. lehha heite t. heitmisse aig (lihan heittämisen aika) [88].
4) Loppiainen,[89] Virk. kolme kunniga pyhha (kolmen kuninkaan pyhä).
5) Runttu t. Vuoten-alkaiset, ja muita sellaisia.
Ilman näitä nyt nimitettyjä päiviä, niin oli heillä muitakin, joista hyö ottivatten merkkinsä vuuen ja ajan luvussa. Näitä hyö eivät rajuuttaneet, eikä minnään pitäneet, ainoastaan tarkoittivat näitä muiste tiessänsä vitojen aikoja. Sillä hyö keksivät päiviä vuuessa olevan monellaisia, nimittäin pitempiä että lyhyvempiä, ja käväisivät että hyö kerran vuuessa olivat pisimmällänsä, ja kerran myöskin lyhimmillänsä. Näitä aikoja kuhtuvatten hyö Päivän palaaisia l. palauksia,[90] koska päivä silloin palaisiin heiltä poisi, tahi palaisi taas takaisin heijän luoksensa.
Tämä tapahtui kahesti vuuessa nimittäin talvella, s. 22:nä päivänä Joulu-kuussa, jota sen eistä kuhuttiin talvisen päivän palaaiminen t. palaus (silloin päivä palaisi heijän luoksensa); ja toisen kerran kesällä, s. 22:nä päivänä Kesä-kuussa, jota kuhuttiin kesäisen päivän palaaiminen t. palaus, (silloin se palaisi pois heijän luotaan).
Koska nyt kesältä päivät kerran rupesivat lyhenemään ja yöt toas jatkumaan, niin oli arvattava että hyö kerran piti toisiansa tavata, tahi kumpaisetkin tulla yhtä pitkiksi (tämä tapahtuu syksyllä). Samaten koska päivät talvelta, rupeisivat pitkistymään ja yöt häviämään niin hyö toas kerran piti joutua yhtä pituiseksi (tämä tapahtuu keväillä). Tämä heijän yhölläisyys tapahtuu niin muotoin kahesti vuuessa, nimittäin keväillä ja syksyllä. Näitä aikoja kuhuttiin päivän-tasauksia,[91] koska päivät ja yöt silloin olivat yhtä tasaiset, tahi koska vuorokauvet silloin oli pantu kahtia. Käistä yksi kuhuttiin keväisen-päivän tasaus, joka tapahtuu s. 22:nä päiv. Maalis-kuussa; ja toinen syksyisen-päivän tasaus, joka tapahtuu s. 22:nä päiv. Syyskuussa.
Ilman näitä nyt jo nimitettyitä päiviä, niin on vielä yksi, joka kuhutaan karkaus-päivä[92] joka lisätään aina kolmen vuuen peästä, tahi joka neljäs vuosi, ja josta se vuosi on kuhuttu Karkaus-vuosi, Virk. aasta lia pävaga (aastaika liika-päiväinen), ja Lapk. saskad jape (hyppy-vuosi). Mutta siitä päivästä eivät vanhuuvessa tienneet mitään. Sitä vaston niin oli niillä vissiä muita päiviä joita kuhtuvatten tähti päiviä, Virk. täht-päiw, joista ottivatten vissiä merkityksiä, ja joista ne myös läksivät lukemaan aikojansa. Näitä rajutetaan vielä nytkin Virossa. Siinä kuhutaan myös yksi päivä vuuessa kynni pääw (kyntö-päivä), jolla tarkoitetaan Tiburtiuksen-päivee. Näistä ja muista tällaisista nimistä nähään että heillä oli vanhoinna aikoina, ei ainoastaan vissit omat juhlat, mutta myöskin vissit erinäiset päivät, joista ne ajanluvussansa läksivät lukemaan.
Mistä ajasta, tahi mistä päivästä ne ennen aikana lie vuosikautensa aloittanneet, on tietämatöin, mutta uskottava on että se oli Joulun alla, tahi siitä päivästä kuin aurinko rupeisi meijän maitamme lähestymään, ja jälleen valaisemaan pohjan pitkee peree, joka tapahtuu Joulu päivänä, eli sinä 25:tenä päivänä Joulu-kuussa.[93] Yksi vanha vertaus joka kuuluupi näin: Joulun viimeisenä pyhänä,[94] päivä on jo kanan askelta pitempi, osottaa että hyö silloin jo eroittivat päivän olevan kasvamassa[95] ja sitä myöten uutta vuottakin kulumassa.
Että jakoa vuotensa vissiin kuihin[96] sitä eivät hyö tainneet, ellei hyö taitana jakoa heitä viikkokausiin. Tätä nähään siitä, että ehkä kullenkin kuullen on jo aikoa siitten annettu Suomalainen nimi, niin niitä vielä nytkään ei tunnetak joukossamme. Sillä jos kohta ne kirjaan tottuneet heitä eroittaavat, niin määppäs syvänmoan-miehiä puhuttelemaan, tokkohaan ymmärtännöön hyö näitä nimiä? Sillä niin harvoin kuin Ruohissa sanoovat Göje ja Thors-månad, niin harvoin sanotaan meijän pisimmissä Helmi ja Tammikuu. Nämät nimet on heistä pian yhtä ouvot kuin jos sanottaisi Februari ja Januari-kuu; mutta nimihteppäs syvänkuut, niin tietäävät vainenkin mistä on puhe.
Että nämät nimet ovat myöhäisempinnä aikoinna synnytetyt, selitämme myöskin siitä, ett eivät ouk Viron ja Lapin kielillä yhtä-kuuluvaiset, jota kyllä muuton oisivat jos heillen jo vanhuuvesta oisi näitä nimiä annettunna.
Nykyisin nimitetään meijän kuut näin:
1) Tammi-kuu (Januari månad).[97] Kuhuttaneenko häntä Suomeksi niin, koska se on kovin kuista, niin kuin tammi on puista kovin. — Vironk. neäri-ku (nyårs-månad) t. vastse ajastaja kuu — Ungk. _bodag azzon havva._Siihen luetaan 31 päivee.
2) Helmi-kuu (Februari månad),[98] lienököhään nimensä soannut siitä, että lumi päivän paistolla sulaa, vaan illan tultua hyytyy, ikään kuin helmiksi tahi jää-kalkareiksi. Tätä kuuta kuhtuivat vanhat myöskin Kaimalo-kuu, koska pakkaiset silloin kuivailoo ja kajailoo. — Virk. kyynla, t. kyyndle-ku (Kyntteli-kuu) ja hunti-ku (huntti t. hukka-kuu) — Ungk. bëuth eleü-hoo. Tähän luetaan karkaus-vuosinna 29 päiveä, vaan muuten ainoastansa 28.
3) Maalis-kuu (Martti månad).[99] Mistähän tuo lie Suomeksi nimensä soannut? Jos ei se liene mahalasta, jota Lapinkielellä kuhutaan male, ja joka ehkä lopulla tämän kuun alkaa joutua. — Virk. paasto-ku (poasto-kuu) ja ange-ku (hanki-kuu). — Lapk. njuktja mano (Jouhtenen-kuu) koska Jouhtenet silloin tuloovat linnun lentämästä. Tähän luetaan 31 päivee.
4) Huhti-kuu (April månad)[100]. Se kuuluu ikään kuin se oisi soanut nimensä huuhtasta (swed) koska synkät honkikot ja kuusikko-mehät silloin jo hakattiin kaskeksi, erinomattain vanhoilla viitamailla. Mutta uskottavampi on, että se on tullut näin kuhutuksi huuhtamisesta, koska virrat rupeavat jo silloin maita huuhtelemaan, ja pakkaiset välistä kuoloovat, välisten toas lyövät puut huuteesen. — Virk. mahlo-ku (mahalan-kuu) ja Jyrri-ku (Jyrin-kuu). — Lapk. wuoratjis-mano (Varis-kuu), koska Varikset silloin kokountuuvat. — Ungk. zenth geürgy-hava (santa Yrjänen kuu). Tähän luetaan 30 päivee.
5) Touko-kuu (Maj månad)[101] kuhutaan niin koska sen lopulla jo ruvetaan toukoja tekemään. — Virk. lehhe t. lehti-ku (lehti-kuu). — Lapk. Qwed-mano (kanto-kuu) koska Porot silloin poikiivat. — Ungk. ponkosd hava. Tähän luetaan 31 päivee.
6) Kesä-kuu (Juni månad),[102]) silloin alkaa Suomessa jo kesä. — Virk. jani-ku (Jaani t. juhannuksen kuu). Tähän luetaan 30 päivee.
7) Heinä-kuu (Juli månad,[103]) silloin ruetaan jo heiniä tekemään. — Virk. haina t. heina-ku. Tähän luetaan 31 päivee.
8) Elo-kuu (Augusti månad[104] kuhutaan niin koska silloin peäsöövät jo uutiseen, ja suatua uutta eloa syntyy heillen ikään kuin uusi elämä. — Virk. Mädda-ku (Mätä-kuu) ja leikusse ku (leikkuun-kuu) ja poimo-ku (viljelemisen kuu). — Lapk. Mäska mano (mätänös-kuu). — Ungk. szent-yakab-hava (st. Jaakopin kuu). Tähän luetaan 30 päivee.
9) Syys-kuu (September månad[105] silloin on jo syksypuoli kesee. — Virk. mihkli-ku (mikkelin-kuu) ja syggise-ku (syksy-kuu) t. syggisehe-ku (syksyinen-kuu) — Lapk. rakad mano (rakkaus t. kilo-kuu), koska Porot silloin ovat härillään. — Ungk. szent-mihaly-hava (st. Mikkelin kuu). Tähän luetaan 30 päivee.
10) Loka-kuu (Oktober månad)[106] on tullut näin kuhutuksi, koska silloin usseemmittain on liiaksikin sekä likoo että lokoo. — Virk. roja ku (rojo, ruoja t. ropakko-kuu) ja ryhhe ku (rytä t. ryyhä-kuu) koska järvet silloin ryyhtyyvät. Kuhtuuvat sitä myöskin vina ku (viina-kuu), koska silloin polttanoovat viinoo. — Lapk. kolko-mano (kolkka-kuu), koska Porot silloin ovat kilottuansa kyhnistynneet ja väikistynneet. — Ungk. Mindzent-havva. Tähän luetaan 31 päivee.
11) Marras-kuu (Nowember månad)[107] on ehkä siitä soanut nimensä, että silloin makoo jo kaikki kasvut martona ja murtuneenna. — Virk. talve-ku (talvi-kuu) ja marti t. märti-ku, (Martin-kuu) t. märtna ku (Martinuksen kuu). Tähän luetaan 30 päivee.
12) Joulu-kuu (December månad),[108] kuhutaan myös Vironk. joulo ku ja talviste pyhhä-ku (talvinen pyhä-kuu). — Lapink. joula mano ja passates mano (pyhä- t. pesätös-kuu),[109] tähän luetaan 31 päivee.
Kuin Suomalaiset tahtoivat toimittoo jonkun vissin vuuen, niin rupeisivat lukemaan kuinka mones se oil siitä nykyisestä, ikään samalla tavalla kuin koska hyö tarkoittivat päiviänsä. Tätä tekivät hyö sekä eteenpäin että taakseppäin, nimittäin tällä tavalla:
Tämä vuosi t. tänä vuonna t. tämä ajastaika e. aastaika, (detta år, i år) — Virk. tämmo, tämmo aasta, tämmode, tämmöde aasta, tännawo. — Lapk. tan jaken.
Ensimäinen t. tuleva, t. nouseva vuosi, t. ens-vuonna, tulevana vuonna (första år, följande år, nästa år).
Toinen vuosi, t. toissa vuonna, t. vuuen takoo e. vuuen peästä t. perästä (andra året, ett år härefter, d.v.s. året efter nästa år).
Kolmas vuosi t. kolmanna vuonna, t. toisen vuuen peästä, perästä t. takoo (tredje året, twå år härefter).
Neljäs vuosi, t. kolmen vuuen takoo, e. peästä, (fjerde året, tre år härefter) j.n.e.
Samalla tavalla läksivät myös lukemaan taakseppäin, nimittäin:
Tämä vuosi, t. tänä vuonna (detta år, i år)
Viimeinen t. männyt vuosi, e. männä vuonna, (sista året, sistledne år, i fjol). — Virk. mullo[110]. — Lapk. tibma.
Toinen vuosi t. toissa vuonna t. vuotta siitten (andta året, förra året, förledne år, ett år tillbaka). — Virk. tunna mullo (toinen mullo).
Kolmas vuosi t. kolmanna vuonna, t. kaks aastaikoa siitten, (tredje året, tvenne år tillbaka e. sedan) — Virk. takka tunna mullo (toisen mulloh taaksee).
Neljäs vuosi t. kolme vuotta siitten, (fjerde året, tre år sedan). — Virk. ennen takka tunnu mullo (ennen toisen mullon takoo) j.n.e.
Kuin puhuvat muinoisista ajoista, ja silloin tahtovat tarkoittoo jonkun vissin vuuen, niin eivät lähteneet meijän tavalla lukemaan Ristuksen syntymästä, vein paisumuksesta, tahi Ruomin rakennoksesta, vaan tarkoittivat silloin aina sitä lähimmäistä sota-vuotta, tahi jos ei sellaista löytynnä, niin ottivat jotakuta toista merkillistä vuotta, jota kaikki hyvin tunsivat, ja läksivät siitä lukemaan tuonemmaksi tahi tännemmäksi, sitä myöten mitenkä asia voatii. Tällä tavoin lukoovat hyö vielä nytkin vuosiansa, niin että harvoin saat kuulla heijän sanovan e.m. vuonna (jälkeen Vapahtajan syntymästä) yksi tuhatta, kaheksan satoo ja yheksen, vaan sanoovat silloin aina viimessä sota-vuonna.
Samalla tavalla sanoovat hyö e.m. kolme vuotta jälkeen Lappeenrannan tappelusta[111], joka merkihtee vuonna 1744; vuotta ennen Kyröntappelusta[112], joka merkihtee vuonna 1713; Suurinna pakko vuosinna, joka merk. vuuvet 1695, 1696 ja 1697. Rutto kesänä, joka merk. kesällä vuonna 1711. Toissa sota aikana, joka merk. vuuvet 1788 jt 1789. j.n.e.[113]
Kaikki nämät ajan-luvut on alustapäin luettu päivän kulusta, tahi vuuen juoksusta. Se oisi tyhmästi luulla vanhoin Suomalaisien ei ottaneen kuustakin jota kuta merkkiä, jonka hyö aina päivän peästä silmillänsä käsittivät, ja josta hyö vielä nytkin ajan-luvussansa pitäävät suurta mahtia.[114] Ei ouk mikään kansa niin typerä ettei ouk hoksanna kuun välisten paistavan, välisten toas pimenevän; ja että se vissin ajan peästä aina kuumottaa entisellä kohallansa. Tätä aikoo jolla kuu oli moata kieritellyt, ja jota luetaan 27 päiväksi, 43 pieneksi ja 7 pikkuksi, eli lähes neljä viikkoo, kuhtuivat vanhat Suomalaiset kuukauveksi (en periodisk månad). Mutta jos ne ovat näitä vuuessa lukeneet, tahi erinimellä nimittänneet, sitä emme saata vissisti sanoa.[115]
Ikään kuin hyö jakovat vuovokauensa kahteen osaan, päiväiseen ja yön-aikaan, tahi niin kuin hyö jakovat vuosikauensa kahteen osaan, kesäiseen ja talviseen aikaan, niin jakovat myöskin kuukauensa kahteen osaan, nimittäin kuutaman ja kuuttoiseen aikaan.
Kuutaman ajan jakovat hyö taas, ikään kuin päivänsä ja kesänsä, kolmeen osaan, nimittäin:
1) Ylä-puol (Sav.) t. ylä-kuu (Häm.) e. yläkuun aika, joka merkihti sitä aikoo kuukauvessa, kuin kuu näytti meillen oikeimman puoliskonsa, tahi niin kauan kuin se oli kasvamassa, (ne kahet ensimaiset viikot).
2) Täysi-kuu, t. täyvenkuun aika, joka merkihti sen ajan kuin hään näyttäiksen meillen kokonaan, joka tapahtuu 14:tenä pänä hänen syntyä.
3) Ala-puol (Sav.) t. Ala-kuu (Häm. Turk.) e. Ala-kuun aika, joka osotti sitä aikoo, kuin hään näytti meilleh vaseimman puoliskonsa, tahi niin kauvan kuin se oli katoamassa (ne kahet viimäiset viikot).
Kuuttoin aika, jota luettiin täyvällisin 28 pänä kuun syntyä, tahi viimeisennä päivänä kuukauvessa, ei jaettukaan.
Näin jakaelivat hyö nyt kuukauvensa, ikeän kuin vuorokauvensa ja vuosikauvensa neljään osaan, nimittäin Ylä-puoleen, täysi-kuuhun, Ala-puoleen ja kuuttomattomaan, tahi neljään peä aikaan, nimittäin Ylä-kuun-, täyven-kuun-, Ala-kuun- ja kuuttoiseen-aikaan. Mutta koska kuutoin aika synnytti uutta kuuta, ja täyven-kuun aika toimitti vanhoo kuuta, niin kuhtuivatten kuun ajan-kauvet näin: uusi-kuu, yläpuol, vanha-kuu, ala-puol. Mutta koska hyö sillä eivät kuitenkaan osanneet tarkoittoo niitä monta pientä ja erinnäistä ajan-kulua kuukauvessa, niin hyö kokivat eri-nimillä niitäkin tapailla. Kuin hyö tarkemmin tahtoivat toimittoo jonkun vissin ajan kuukauvessa, niin nimittivät sen sitä myöten mitenkä kuu heijän silmissänsä oli vajunut suuremmaksi tahi pienemmäksi. Tästä ovat syntyneet nämät sanat ja puheen parret:
Kuu syntyy, sanotaan silloin kuin ikään uusi kuu alkaa. Virk. ku luakse (kuu luoksen).[116] Lapk. mano vuotja (kuu vuotaa); 1:nen päivä kussa.
Kuu on syntynä, sanotaan koska jo uutta kuuta rupia tuntumaan. Virk. ku on lodud (kuu on luotu) t. noar kujw kui (nuori kuiva kuu) t. 2:nen ja 3:mas päivä.
Uusi-kuu, kuhutaan koko sitä ensimmäistä viikkoo kuussa (ensimmäinen neljännes).[117] Virk. noor ku (nuori kuu), Lapk. åddå mano (uusi kuu) t. siitä 1:stä siihen 7:mään p.
Kuu kasvaa, sanotaan kuin se enennöö, ja lisäytyy. Virk. ku kasvab; 4:äs ja 5:es p.[118]
Kuu on kasvanut, sanotaan kuin se on jo vajonut suuremmaksi; 6:es p.
Yläpuol, t. ylipuol kuuta,[119] sanotaan kuin se on ensimmäisen kerran puolillaan jota nähään täyvälllsin s. 8:na p. hänen syntyä. Virk. ku om tassa (kuu on tasainen) ylä-puoleksi kuhutaan koko tätä toista viikkoo, (toinen neljännes); 7:ästä, siihen 14:een p.
Ylä-kuu, kuhutaan koko sitä puolta kuuta kuin se on kasvamassa, (hänen ensimmäinen puolisko) jota luetaan 2:ksi viikko-kaueksi, eli 1:sestä p. siihen 14:neen.
Kuu täytyy, sanotaan kuin se on puolestansa täyveksi tulemassa. Lapk. mano tiewa (kuu täyvestyy); siitä 9:sesta siihen 12:neen p.
Kuu on täytynä, sanotaan kuin se on jo täyveksi tulluna; s. 13:nes p.
Vanha-kuu, t. Täysi-kuu, sanotaan silloin kuin se on jo varsin täyvellinen, eli kun ylä-kuu loppuu ja ala-kuu alkaa. Virk. vanna ku (vanha kuu) täis t. täys-ku. Lapk. tiewa t. teuwa mano (täysi kuu); s. 14:nes päivä. Täyven-kuun aika, kuhutaan koko kolmas viikko (kolmas neljännes), t. siitä 14:nestä siihen 21:neen p.
Kuu keäntyy, sanotaan kuin kuu keäntyy ylä-kuusta ala-kuhun; s. 15:nes p.
Kuu on keäntynyt, sanotaan kuin se on jo keäntynyt vähemmäksi; s. 16:nes p.
Kuu on haavattu, sanotaan (Torneossa) kuin on kuusta ikään kuin palainen jo pois kulunna. Virk. ku on lattergunne (kuu on syrjäinen, kantig, latukkainen); siitä 17:estä siihen 20:neen p.
Ala-puoli, t. ala-puol' kuuta sanotaan kuin se on toisen kerran puolillaan, jota nähään täyvellissä s. 21:nä p. hänen syntyä. Ala-puoleksi kuhutaan koko neljäs viikko (neljäs neljännes); t. s. 21:stä siihen 28:neen p.
Ala-kuu, kuhutaan koko sitä puolta kuuta, kuin se on katoamassa (hänen toinen puolisko), jota luetaan 2:eksi viikko-kaueksi, eli 15:nestä siihen 28:neen p.
Kuu katoa, sanotaan kuin se vähenöö. Virk. ku kahheneb. Lapk. mano qwuosgna (kuu sotkeuntuu); s. 22:nestä siihen 25:neen p.
Kuu on kavona, sanotaan koska kuu on lakanut kuumottamasta; s. 26:nes p.
Kuun pohja, t. perä (t. Torneossa jama), sanotaan koska on kuuton aika. Virk. vanna ku pohhi (vanha kuu-pohja); siitä 21:nestä siihen 28:neen p.
Kuu on kannallansa, sanotaan kuin on vielä vähä jälellä tätä vanhoo kuuta; s. 27:nes p.
Kuun vaihet, t. vaiheus, kuhutaan sitä aikoo, kuin on kahen kuun välillä, tahi sitä joka kuluu siitä kuin vanha kuu on loppuna, ja ennen kuin uusi kuu alkaa, eli kuin kuu keäntyy ala-kuusta ylä-kuuhun. Lapk. mano kaska (kuu kesken).
Näitäk nimitäk, sanotaan myöskin:
Kuu on pa'an sankalla, kuin se on sankan näköinen, niin kuin se monestin näyttääksen nuon ylä-kuun alussa, eli 1:senä ja 2:sena päivänä, siitten kuin se on tullut näkyvillen.
Kuu on mahallaan, (Torneossa, Sian mahalla), sanotaan kuin ei hänestä nävyk muuta, kuin se ylimmäinen piiri, eli kuin se on vempelen näkönen. Joka myöskin toisinaan tapahtuu yläkuussa, nuon 3:mantena t. 4:jäntenä p.
Kuu on selällään, sanotaan kuin ei hänestä nävyk muuta kuin se alimmainen reuna, ikään kuin alaspäin pantu luokki. Joka välisten tapahtuu nuon 24:nä p. ala-kuussa.
Kuu on kylellänsä, sanotaan kuin ei hänestä nävyk muuta, kuin yks hänen sivu-reunoistaan. Joka tapahtuu nuon 5:enä p. ylä-kuussa, ja 24:enä. p. ala-kuussa.
Kuu riippuu kynsistään, sanotaan kuin se on alaspäin makoava vaan ei kuitenkin varsin seljällänsä. Joka jollonkullon tapahtuu nuon 6:na p. yläkuussa, ja 25:nä p. ala-kuussa.
Pystö-kuu, sanotaan kuin se on ikään kuin korva pystyssä, vaan ei kuitenkin täys puoleltaan.
Lauku-kuu kuin se näyttäiksen alas-päin kallistuvan, ikään kuin se riippuis kynsistänsä, ja jonka sanotaan toimittavan pahoja säitä.
Kuun kehä t. kuu on kehässä, sanotaan sitä tummaista piirtä, joka toisinaan levitteleksen kuun ympärillä, ja joka toimittaa tuulisia, tahi rajuja ilmoja.
Kuu syöpyy, t. kuuta syyvään, t. kuu pimenee, sanotaan kuin kuu vaipuu moan pimenökseen. Virk. ku sywwas, ku syakse.
Kuun pimenös, sanotaan kuin kuu on moan peitossa. Virk. ku pimedus, t. pimmestys, ku warjotaminne. Lapk. manon pårrelem (kuun pureleminen).[120]
Mutta, se ei ollut ainoastaan kuuta ja päivää, joita ne vanhat Suomalaiset tievustelivat,[121] sitä on jo ennen sanottu etteivät olleet tähtiin tuntemisessa varsin typerät [Otava I]. Sillä että heillä oli omat nimet isoimmillen tähti-sikerillen, totistaa jo paljon, ja osoittaa että ne heistä toivottivat soahaksensa jota kuta oppia. Se oli erinomattain merimiehet, jotka kulkiissansa meren aukioilla syksyisiä öitä, taisi heistä hyötyä. Myö tunnemme meijän tarinamuksestamme, että Suomalaiset ja Virolaiset jo vanhoinna aikoinna purjehtivat vieraita vesiä, jollon kompassia ei vielä tunnettu. Päivillä ne taisivat joten kuten maihen tuntemisesta ja päivän kulusta aprikoija kulkuansa ja ajan juoksua; mutta syksyillä, niinnä pitkinnä öinnä, silloin oli Otava ja Pohjan-tähti heijän parraat soattajat. Heistä ne vielä nytkin arvoavat matkojansa, ja tiiustaavat miten paljo on kulunut yötä; ja ovat vanhoissa sananlaskuissa muistoksi jälkimmäisille toimittanut tietojansa. Näistä heijän puheenparsista on e.m. Otavan häntä on miehen peällä joka merkihtee, että yö on jo hyvin puolessa. Sanotaan myös Kekrin aikana hänestä, että on ylösnoustessamme sarvet peällä, joka merkihtee että Otavan sarvet ovat miehen peällä nuon ylösnousun aikana, eli kello 4 aamuisella. Puolen yön aikana sanoovat, että ne ovat miestä vasten pystyssä.[122] Yks toinen vanha sanallasku on hänestä myöskin: Kekrinä keskeen, ja Jouluna pois joutuu, joka tarkoittaa tähtiin kulkemista vuotta myöten [Otava I], ja toimittaa että Otava Keurin aikana nähtiin korkein taivahalla, ikään kuin meijän peämme ylitten, mutta että se jo Joulun aikana oli laskeutunna loitommallen tahi aiemmaksi.
Ne vanhat Suomalaiset tunsivat ja erinimellänsä tarkoittivat 9 erinnäistä tähteä[123] nimittäin seuravaiset:
1) Pohjan-tahti (Norbstjernan) Lapink. tjuold (seiväs, napa).
2) Otava[124] (Karlvagnen, stora björn). Virk. taewa wanker (taivaan vaunut). Lapk. Sarw (Hirvi),
3) Lapin-Otava, t. Väinämöisen otava, t. Venäjän Otava (lilla björn).
4) Väinämöisen miekka, t. Väinämöisen viitakke, e. viikahte (Orions bälte) kuhutaan (Savossa) Orionin Vyö ja se juova pienistä tähtiloistä joka vasemmalta puolelta laskeeksen itä-eteleen tahi koakon kohti. Virk. warda tähhed.
5) Aaronin sauva, kuhutaan (Pohjan-maalla) ne kolmet tähet Orionin pusakassa (vyössä).
6) Orjan-tähti, kuhtuuvat Suomalaiset yhtä tähteä, joka mahtaa olla tahti-puoli (planeten) Jupeteria. Virk. Orjatäht.
7) Ämmän-rukki [125], kuhutaan (Turun puolla) yhtä tähti-sikertä, vaan en tunne mitä tähteä hyö sillä tarkottaavat.
8) Seulajaiset, t. seulajainen, e. Rian-seula, Venäjän t. Väinämöisen virsu, e. rysmäinen t. rysmä tähti (sjustjernan). Virk. sööl, sööla tähhed, taiwa söggel,(taivaan seula).
9) Kolmuiset, t. kolmoiset (Orion?) kuhtuuvat myöskin yhtä tähteä, joka taitaa ehkä merkihtää niitä kolmee kirkkasta tähtee Väinämöisen vyössä.
10) Koi, t. koi-tähti (motgonstjernan). Virk. koido täht, hao täht (aamu tähti) _hommogunne hao täht (huomenkunnan aamu tähti). Lapk. _idietes naste (huomen tähti) ja quokso naste (koitto tähti) ja Abrudijus[126] (koi).
11) Ehto-tähti (aftonstjernan). Virk. ehha t. öhha taht, t. öddangunne hao taht (ehtoinen koitto tähti).
Näitäk nimitä saattaa ehkä vielä löytyä muita joit ei myö tunnetak.
Pyrstö t. pursto-tähti (komet). Virk. sawwaga t. sapaka täht (saparo-tähti) eli hannaga t. hännaka täht (häntä-tähti) eroitettiin muista, samaten myös:
Linnun-ratas (vintergatan). Virk. linnurata; ja
Revon tulet t. pohjonen palaa (Savossa). Aina kuin isköö tulta, niin sanotaan että se vilahti t. välähytti e. löyhähti. Virk. virmalissed, wehtleb, wehhib, wirmalisse tappelevad t. wihtlewad, (vilahtamiset tappeloovat).
* * * * *
Tässä lopetamme myö tätä meijän koittelemustamme, tiiustellaksemme meijän vanhoin ajanlukua. Myö olemme ehkä monin paikoin erehtynneet ja eksyneet, mutta olkoon tuo luettu meillen altiksi (till ursäkt) koska meillä ei ouk ollut ketään johon turvataisimme. Niin kuin ensimmäinen kokee tätä selittääksemme mahtaisi tämä ehkä yllyttää muita, tätä muka oijaistaksensa, tahi uuesta toimittaaksensa, joka oisi varsin minun mielestäin, ja voitoksi meijän Suomalaisellen tarinamuksellen.
G—nd.
HAAGA.[127]
Sinä 18:nä päivänä Kesä-kuussa v. 1823.[128]
Emminä soasta laula,
Tappeluksista tiek tarinoo;
Mull' on muutakin puhua,
Parempoa pannakseini.
Runomaan minä rupian
Ilosta monen ihmisen,
Luonnon loajan laitoksista,
Suloisuutta tämän suven.
Kuin sain minäkin kuulla:
"Ett' oil Ruotiin jo joutunut
Josephina joukkoinensa
Tullut tännä muilta mailta,
Meijän maihen-mieltymääni,
Oskarimmo ottamaani,
Vahvistamaan meijän valta."
Niin läksin minäkin tuonek,
Tuonne Haagahan halaisin,
Kahtella tätä kaunoista,
Tätä Neitoa nähtäkseini,
Tätä suloista suen tuloa.
Päivä paisto palavasti,
Kuumotteli Heinä-kuussa,
Ett' oil varista vaivaa,
Tuska suuri tullessamme.
Kuin oil aurinko alenna,
Päivän sappi laskeeillunna,
Niin tuli ilmakin iloinen,
Aivan raitis rakkahillen,
Suosioksi juur suloinen.
Haagan portiin piästyämme
Heitimmo hevoiset siihen,
Vaunut moantien varrelle.
Ite työnsimm' tylväkköhön,
Tepaistimmo tietä myöten
Kohti kuninkaan kotia.
Moni mies, moni hevoinen
Tässä toistaan kohtaisivat,
Seisotteliin tien sivulla.
Väki kulki niinkuin virta,
Niin kuin lauma lapsillinen
Toinen toista seuraisivat.
Kaunis oii tässä kahelia
Miehen monen miekkoisia,
Valjupäitä vaimoisia,
Tyttölöitä monen tuhannen,
Jotk oil tulleet Tukhulmista,
Kaupunnista tänn karana.
Kultahansa kurkistella,
Nuoren nuorikon nähhÄkseen.[129]
Haagan mehet mieluisammat,
Hänen lehvakkaat lehot
Hajotti hyvän hajunsa
Koko korven ympärillä.
Koivukkoot (jotk oil koreet,
Suloiset tällä suvella)
Pitivät tätä pyhännä,
Juhlahanna julkisilla,
Koska saivat sen kunnian
Säilytellä seittyisiä,
Suojella tätä suloista,
Kahen rakkahan välillen
Asettaa tämän avion.
Hiljan kuuset kuiskuttivat,
Hiljan piättivät petäjät
Tosin käyvä toivoamme,
Mielestämme meijän mielet.
Lausui Hoavat latvoiltansa
Lehet salassa sopotti
Onnea näitten molemman,
Rakkautta Ruohissamme.
Lohet niin kuin lammikotkin
Soattoivat samat sanat,
Ilon ison ilmoittivat.
Salmehen sulassa veissä,
Tyvennössä saarein tykönä
Jouhtenet veti juovia,
Sinisiä siivillänsä,
Punaisia purstollansa,
Jaloillaan monenjuovikkaat;
Jotka kiärmeenä kävivät,
Juovissansa juoksi yhteen.
Eistaas Sorsat soutelivat,
Siiven kynkät kylvittivät,
Pesivät joka kynänsä,
Joka purston puhtahaksi,
Valkeeksi joka varpaansa.
Kunniaksi tämän juhlan,
Tähän päivään peästyänsä.
Emät heilui heinikossa,
Riäkyivätten ruohikossa;
Pojat pohjahan pulahti,
Pisteliivät vein pintaan.
Kalamies, joka kaloja
Oli käynyt ottamassa,
Puoti onken onnellisen
Kitahan suurimmiin kaloin,
Isoimihin vein isänniin.
Lauloi saalins saatuansa,
Lauloi kotiin tultuansa;
"Täma iltapa iloinen!
Onnellinen, otollinen,
Kosk' on kontti jo kotona
Täynnä punapurstoisia,
Täynnä kauniita kaloja.
(Mutt' mitäs ma kontista puhun,
Kaloista kauvan juttelen).
Kuin tultiin Linnoa likelle,
Lähes Hovin hoitajoita,
Niin oli kansoa kauhiasti,
Koottunna koko kummasti,
Kahtomaani näitä kahta.
Kaupunkin Naisväki
TÄSSÄ toistaan tunkeisivat,
Survaisi sekä sysäisi.
Oli armotoin ahistus
Väen suuren tunkehissa.
Vielä akkunoin alaten
Merimiehet miehuisivat,
Talonpojat tappelivat
Piästäksensä piällen toisten
Lasia hyvin lähellen.
Moni kana Kaupunkista,
Moni hattupeä-harakka,
Jokapa joutui joukkohon,
Näihin velhuriin väliin,
Tuli kovin kohtatuksi,
Tuli pahoin painetuksi,
Kouralla juuri kovalla.
Viimein piästy pois käsistä
Kiiti kyllä kynsiänsä
Kuin oil hatut jo hajallaan,
Rinta-rievut reväistynnä,
Helmukset varsin helpoilla,
(Josta pojat paljon nauroi,
Piiat ehkä viel' enemmin).
Hovin passarit parahat,
Hovin kävyt käskyläiset
Sukissansa supittivat,
Kenkissänsä käyskelivät.
Körtit köytätyt takana,
Jos oil juovat juotettunna,
Jos oil viivat viitattunna,
Koreistut monet koukerot.
Mikä kannun kannatteli,
Mikä leivän lennätteli,
Hätähesti herrain herkut.
Kuin oil ruuvat ruoskinunna,
Sukina kukiin suuhunsa.
Mitkä oil jälelle jäänyt,
Tähteheksi tämän päiväns
Niin tuli sana jo samaten
'Lykätä venet vesillen,
Terva lauvat lainehillen'[130]
Siitten korkea-sukuiset
Astui kauniisT kaukaloihin,
Joilla laskiit lahen taakse,
Tuonek toiseen valkamahan;
Jossa nousi Nuorukaiset
Rannallen ite Rakkaus.
Siinä käv'vät koivukossa,
Leikitellen lepikossa,
Piiloitellen pihlakossa
Vaelsi nämät valitut,
Kahet taivaan tapaiset.
Laitettiin laivat takaisin
Lainehtimaan lahen peähän,
Ite käytiin maata myöten,
Rannan teitä tietävästi.
Pitkin teitä, poikki potkuin,
Myöten uusia uroja.
Kuinpa keäntyi keulat tännä,
Kokat kotiinpäin tulivat,
Laivat omaan laiturihin,
Silloin jouvuttiin jokainen
Oskarinsa outtamaani,
halittuansa varttumaani,
Mutta pettyivät perätin,
Jouten tuonnek juoksuttivat.
Purjeet tyhjänä tulivat,
Haakset ilman haltiansa,
Koaret kaunoista vajoolla.
Nämät mokomat molemmat
Josephina Oskarineen
Maata myöten matkustivat,
Käsityksin kävelivät,
Ihaillivat tätä iltoo,
Tätä ilmoo ihanaksi,
Parahaksi tätä paikkoo.
Nauroi vielä kuin näkivät,
Mitenk väet vehkaisivat
Mitenk kansat kahisivat,
Kuhisi vähän kukiin,
Kuin oil poisi poijistansa,
Kahetessa nämät kahet.
Juoni pitkä joukostansa,
Kävi jänkytti jalestä.
Astuivat niin autuasti
Hoikkaisimmat hovin miehet,
Lihavimmat linnan miehet
Kävi liähätti perästä.
Somasti vanhat soturit
Kupeillansa kuljettivat
Hovin vaimoja valitten
Mitk' oil soaneet soalihiksi,
Voitoksi monen voitetun.
Tytöt nuoret typittivät,
Kepein kenkin keikahtivat,
Hienot helmukset helisi.
Iskiin silmänsä sinisen
Nuoillen nuorillen uroillen,
Suloisillen sulhaisillen,
Jotka nauroi noama-suulla,
Parta-viiksillä vihelsi.
Vaimot vanhat ne vaelsi
Niin kuin ämmät ähkyisillään,
Niin kuin vanhat voivuksillaan,
Mikä suutansa supisti,
Mikä levitt' leukojansa,
Irvisti vanhat ikeneet.
Höyhenillä häyhettynnä,
Heinen-päillä peitettynnä,
Pää oil purstoksi pujottu,
Heiluvaksi hännähäksi.
Tullessansa linnan luokse
Oli keot, kankaat kaikki,
Pihat piripintanansa
Täynnä väkiä paljon,
Kansan kanssa kaikellaisen.
Minä mies poloinen poika
Seisotteliin matkan peässä
Mäin töyrällä kökötin.
Tyttäret[131] minun turvissain
Kaukoapa kahtelivat
Mitenk renkit rehvaisivat,
Mitenk herrat hernyisivät
Piästä Oskarin ohillen,
Tiellen hänen tiettyvillen.
Kuin kulkivat kaikk ohitten,
Siirsivät meijän sivuitten,
Prinsi pian silmillänsä
Tapaisi meijät jo takana
Mehän luonna seisomasta.
Keänsiin kohta niin kevakast,
Poikkeis poisi poluiltansa
Kohten meijänkin mäkee.
Kaikki kahtoi karsahasti,
Ihmitteli ite kukiin:
'Mihinkä tuo nyt mänööpi,
Viepi Neijon vieressänsä?
Mehtääkö, vai männykköhön,
Vaanko tuonek varvukkohon,
Korven koreen korjuhulle,
Sisään sinisen lepiston?'
Tuopa tuli mun luokseini,
Kysytteli, kuulusteli;
'Millon tulimmo Tukhulmiin?
Viivytäänkö viikon tässä?'
Lausutteli, lasketteli
Niitä näitä lausumia.[132]
Minä puhuin puolestaini
Mitenkä oli asiat,
Minun kurja laitoksiain.
(Siinä saimmo kaikitekkin
Näitä kahta nähtäksemme,
Kuuleskella heitä kukiin).
Väki että kansat kaikki
Jotka juoksivat jalestä,
Perkaisi heijän perästä,
Aattelivat kumma tuokin
(Oikein outo mielestämme)
Kuin rupeisi tuon puheille
Poika-miehen pakinoillen!
Mistä se on? — Mikä se on?
Kusta tuokin lie kotoisin?
Jok oil kehno meijän kieleen,
Sanoissamm' varsin typerä.
Murtaisi kuin muukalainen
Meijän puhtaimmat puheet
Pani tuo pakana pahasti."
G—nd.