12 v.
Ärelläh, t. "erällä." Heitä kielettiin muka mänemästä sillä erällä (tiellä) joka kantoi Heródeksen päin; mutta käskettiin mänemään toista tietä, jotta ei hään käsittäisi heijät. Muutoin ärra t. ärrä on Viron-suomessa paljon tarkoittava sana, kussa se, yhistetty muihin sanoin, merkihtee arvolta yhtä kuin para, yhteen-liitettyissä Greekkalaisissa sanoissa (lienekköhän yhtä sanoa.) — Merkillinen on että moa (he chora) Karjalaistetaan sanalla "randa", josta näyttäisi kuin oisivat ennen muinon olleet rannan-asukkaita: tahi niiten vierain kansoin (joihen kanssa heillä lie ollut tekemistä) tulleen toisilta rannoilta. Tästä puheh: "päivän nousuranta"; tästä Virolaisten puheenparsi.- "randa ajama" (anlända). "He mänit omalle maallensa" (Suomal. keännök.) ei ouk oikeen sanottu; ikeän kuin oisivat ainoasti sinneppäin männeet. Karjalainen toimittaa selvempi: "läksivät omahan rantaan."
13 v.
— Anachoresanton, toimittaa Karjal. "heijän (pois) lähtyöön," Suomal. "mutta koska olit mennet (männeet) pois". Mikä sana näistä on Suomeksi somempi? Minkätähen Karjalainen tässä, 15:ssä ja 19:ssä värsyssä lie löytänneen tarpeelliseksi Suomentamaan Kyrion (herran) sanalla "Jumalan" on tietämätöin; mutta phainetai, täsä 15:nessä ja 19:nessä värsyssä, on oikeemmin toimitettu sanalla "osoittiin", kuin "ilmistymisellä", sillä ilmistyttää saattaa monella tavalla, ja ilman näyltäilematäk, (utan att sjelf visa sig) mutta osoitteleita (visa sig sjelf) ei käypi toisen kautta. Sanat ilmistyi "Josephille" on Ruohtalaisuus, Suomeksi sanotaan "Juosephillä"; niin kuin luetaan Karjalaisen keännöksessä. Suomentajan sanat: "ota lapsi äitinensä tygös" ei ouk Suomea, eikä myös löyvyk perustus kielessä, mutta saattu Ruohtalaisesta kiännöksesta "tag barnet och des (dess) moder till sig" (parempi oisi sanoa; "meb Dig", sillä olihaan lapsi jo hänen luonnaan). Sama virhe Suomalaisessa keännöksessä (mutta Karjalaisessa, ansio) tavataan 14:nessä värsyssä; voan 20:nessä ja 21:nessa värsyssä on Suomal. jo löytänyt hyväksi, pois-heittteä sanan "tygönsä." Mainittava on, että meijän Uuessa Testamentissa monessa kohin kirjutetaan tätä uutta sanan-loukasta, joka lopettaiksen polvella: nsa (erinomasella halulla kirjutetaan: händänsä e.m. 18 v. ehkä toisinaankin vahinkonsa pannaan: hänensä, e.m. 16 v.) mutta aina veäriin paikoin, niin että selkiästi nähhään heijän, jotka ovat tätä kirjuttaneet, ei tunteneen tätä puhetta; sillä minä uskaltaisin, ett'ei missäkään Suomessa sanotak: (tuskin ymmärretäk) "ota lapsi äitinänsä tygös"; sillä tahi sanotaan: "ota lapsi, ja hänen äitinsä, tyköösi"; eli; "ota lapsi tyköösi, äitineen"; eli: "ota lapsi, äitineen, tyköösi". Tämmöistä kielen roatelemista tavataan yltä kyllin kussakin Luvussa, meijän henkellisessä peäkirjassamme. — Apolesai (turmella, hävittää) on Karjal. paremmin toimittanut sanalla "tappoa", kuin Suomentaja, sanalla "hukuttaksensa" (hukuttaaksensa) sillä merellä "hukkuuvat", voan moalla "tappaavät." Parempi oisi ehkä sanoa "hukataksensa" (göra sig af med) myö sanoisimme: "häntä surmataksensa." Mistähän Ruohtalainen otti sanansa: "det kommer dertill?"
14 v.
Anechoresen (poikkeis, väistiin) drog sig undan, on Suomal. Suomentanut sanalla "pakeni" (flydde) samalla sanalla kuin pheuge, eillimmäisessä värsyssä; mutta tämä tarkka Karjalainen on tässäkin ymmärtännyt heitä eroittoo. Miten somaksi eikös hään Suomeksi toimittaa o de egertheis parelabe sanalla: "noustuoon otti hään." Suomal. venyttää toas, Ruohtal. tavalla, monta sanoo, ja kirjuttaa: "niin hän nousi ja otti."
15 v.
Ei siinä kyllä, että Karjal. on tarkasti Suomentanut perustuskielen, ja ymmärtänyt kielemme mukaan sovittoo joka hänen puheen-mutkansa, hään on monessa kohin somemmin, kuin Greekan-kielellä, toimittanut Suomeksi perustuskielen puheita, käytös-sanoin käytettämisellä (genom begagnande af participier) niin kuin tässä, kussa eos tes teleutes Hrodon on Suomenettu sanalla: "Irodan schurmahhtua," t. "kuoltua." Sillä surma, joka meijän kielellä merk. luonnotointa tahi onnetointa kuolemaa, merk. Karjalan ja Viron kielellä "luonnollistakin". — Ana liév, mahtaa merk. "että oisi", koska "olin" Lapiksi sanotaan lieb; (sanaa ana, ei tunnetak). Tässä kohin on Karjal. kyllä paljon poikennut pois perustuskielen sanaallisesta toimittamisesta, kussa seisoo selvillä sanoilla ina plegothe to rethin hypo tou Kyriou dia tou propheton (että peättyisi Herran sana, toimitettu Ennustajalta). Suomal. keäntäjä on toas tapansa myöten Suomentanut ne Ruohtalaiset sanat: "på bet att fullbordas skulle, det som sagt war af Herranom genom Propheten, som sade": "että täytetäisin (täytettäisiin) kuin (niinkuin) sanottu oli Herralda Prophetan kautta, joka sanoo." Tämä sananjuotos hairauttaa sanalla "täytetäisin" (Att jag skulle låta fylla, uppfylla) eikä selviä sanalla "täytettäisiin" (att man skulle uppfylla) — pitännöön olla "täytettäisi", t. "täytettyisi". (Sama vika tavataan 23:nessä värsyssä) — ton uion mou, on Karjal. oikeemmin toimittanut sanalla "oman poijan" sillä peä-arvo tässä, tarkoittaiksen sanaan omaan. Suomal. keännöksessä, kussa luetaan "poikani", kuuluu kuin puhe saattais olla jostaik muustakin pojasta: ei omasta.
16 v.
— Tote on oikeon toimitettu sanalla schilloin; mutta veärin, sanalla "koska", saatu siitä viallisesta Ruohtalaisesta keännöksestä, joka erinomattain tässä värsyssä on varsin puutteen-alainen. — Idon, on "nähtyään", voan ei "näki." — Mitä Suomal. keännöksessä luetaan: "koska Herodes näki hänensä (ihtesäk) tietäjildä vietellyksi" on veärin sanottu, sillä eihään ne viettelivät (förförde, lockade) häntä, mutta pettivät puheellansa, josta häntä "voan nauroksi otettiin", niin kuin Karjalainen selittää puheenparrellansa. — schijändy (suuttui?) lieneekö se Lapin kielestä, kussa sjärt merk. "vihaa", vai lie Venäjänkielestä? — Aneile on "tappo, hävitti", ei "tappamaan"; tus paidas, Suomentaa Karjal. sanalla "lapset", ilman eroittamatak, että tässä kohin ymmärretään ainoasta "poikalapset." — Suomeksi luetaan, että tapettiin "kaikki poikalapset Bethlehemisä ja kaikisa sen äärisä" joka on kyllä sanasta sanaan keätty sekä Ruotin että Greekan kielestä, mutta veärin toimitettu Suomeksi; sillä ei se tappana kaikki (Júdalaisten) lapset Bethlehemissä (eikä sen eärissä) jos ainoasti Bethlehemin lapset, jota Karjalainen kyllä hoksaisi, koska kirjutti: "tappo kaikki lapset 'Bethlemistä' ja hänen ympäristöltä", t. kuuluvilta. — Kai, on hulluusti Suomentamisessamme toimitettu sanalla "taikka", joka ereyttää ymmärrystä, niin kuin käsky oisi ollut, tappoa kummin-tahhaan, "kaksivuotiset, taikka nuoremmat." — Katotiro (alempana) joka (puhuttaissa i'ästä) tässä on merkihtävä "nuorempana", on oikeen toimitettu sekä Suomalaiselta että Karjalaiselta; mutta Ruohtalaiset kielenkäyttäjät, jotka muulloin eivät ouk olleet sanoistaan juuri tarkaat, ovat tok' tästä sanasta pitänneet paljon, josta heijän, Suomessakin ylistetty, keännös, on tässäkin melkeen ymmärtämätäk, ja kuuluu värsyn lopulla näin: "och sände ut (?) och lät slå ihjäl alla swenbarn (gosse-barn — puhutaan Júdalaisista lapsista) i Bethlehem, och i alla des (dess) gränsorne? de som tvägga åra (tu-åriga) och der förnedan (derunder?) voro, efter den tiden (tid?) som han hade granneligen besport (noga efterforskat?) af de visa (vise?) män." Ne jotka hyviksi kehuu meijän Suomalaiset keännökset, iloitkoon tästä Ruohtalaisesta!
17 v.
Työläs oli meillä ymmärteä, mitenkä Karjalainen 15:nessä ja 23:nessä värsyssä Suomentaa eplerothe, sanoilla "ana liév"; mutta vielä työlemmästi on selitteä, mitenkä samaa sanaa tässä kohin toimitetaan sanalla "tuli." Meijän tietämättömyys hänen kielestään kielteä meijät tätä selittämästä. Koska ållet (Suomalaisien "oli"?) Lapissa merkihtee "fullborda, fullkomma", niin on myöskin mahollinen että "tuli" näissä Karjalaisissa merkihtee yhtä, jollon hänen keännös oisi varsin selvä ja soma.
18 v.
— Rama, on sekä Suomalainen että Karjalainen pitännyt kaupunkin nimeksi; mutta Ruohtalainen, "ilmaksi." Saattaa olla kummintahaan, mutta uskottavampi on, puheen olleen ruoasta (ei taivaasta) kussa nämät turmiot tapahtui, jonka tähen myös tätä nimeä perustuskielellä kirjutetann isolla alku-nenällä. Miten voimakkaisilla sanoilla eikös Karjalainen toimittaa tätä kauhistusta, ja kansan valitusta, ikeän kuin kuulisimme hijän ähkymistä ja voihkumista korvillamme. Sitä vaston toas Suomentaja, joka Suomentaa ekusthe sanalla: "on kuulunut", klaiousa, sanalla: "itkee", ja ethele sanalla: "tahtonut" (yhessä sanan-juotoksessa) toimitta tätä kansan surkuttelemista varsin veltosti. Muutoinkin ovat kielentutkistajat olleet arvelluksissaan, mitenkä heijän piti oikeen ymmärtämään näitä Evangelistan sanoja. — Kai ek etheis paraklethenai, oti ouk eisi, on Karjalainen paremmin ehkä selittänyt, ja toisappäin tykkänään toimittanut, kuin luetaan Ruohtalaisessa ja Suomalaisessa keännöksessä, jossa paraklethenai Suomenetaan sanalla "lohdutetta (ilahuttaa?)"; mutta jotka välillänsä erkanoovat siinä, että eri-tavalla selittelöövät sanan oti (Suomalainen sanalla "jotta"; ja Ruohtalainen sanalla "sillä"). Karjalainen, joka tässä sanassa veteä yhtä Suomalaisen kanssa, erkanee hänestä ja Ruohtalaisesta, siinä että Suomentaa paraklethenai sanalla "itendieä" (luoksensa kuhtua, ilmin-antoa). Sanokoon lokia ite, jos on mies ymmärtämään tätä omoo puhettansa, jota Uuessa Test. luetaan: "ja ei (eikä) tahtonut händänsä (ihtesäk) anda (antoa) lohdutetta (lohtutella) ettei he ole". (??) Karjal. sanoo (jos oikeen häntä ymmärrämme) "ja ei (eikä) tahtona heitä ilmoittaa, jottapa heitä ei löyvyk" (l. ei ole) tämä Suomentamus on kyllä sanasta sanaan; ymmärtämys on kuitenkin kahtalainen. Hään ymmärtää asian niin, että vaimot, kuultuaan tätä lasten surmaamista, piiloittelivat poikiansa, ja "itkivät heitä" (murehtivat, oli heistä huoleessaan) eikä tahtoneet kuhtua heitä luoksensa, (soahaksensa heitä ilmin) jotta (luultaisiin muka) heitä "ei olleen" (ei löytyneen). Myö uskottaisimmo perustus- kielen selkiävän, jos, seurattaissa Karjalaisen keännöstä, Suomentaisimmo oti sanalla "sillä." Jollon puhe oisi, että sanottiin äitiein ei tahtonneen ilmin-antoa lapiansa, "silläpä" heitä ei eneä löytynä (olluna). — itendieä mahtaa olla yhtä sanaa kuin ittet t. jittet Lapiksi, joka merk. "ilmauntua, näytteläitä." — evle, liennöön yhtä kuin "ei ole." — "Jäni on kuulunut" (kuultuna?) — millä korvalla?
19 v.
Teleutesantos on Karjalainen, nouattaissaan sekä perustus- että Suomen-kielen henkellistä että kielellistä luontoa, oikeen Suomentanut sanalla "kuoltua"; Suomentaja tavoittaa ainoasti Ruohtalaisuutta.
20 v.
— Egertheis on Karjalainen tässä ja 13:nessä värsyssä oikeen toimittanut sanalla "noustuo"; Suomalainen, sanalla "nouse ja." — Eis gen Israel (tässä että seuraavissa värsyssä) ei ouk selvästi toimitettu sanalla "Israelin maalle" (joka ainoasti merk. että mänivät sinneppäin) mutta selvemmästi Karjalaisen sanalla "israelin moahan," — Setountas ten psyche on Karjal. somasti Suomentanut sanalla "hengen-etschtschiät", mutta Suomentajan sanat "jotka hengeä väjyit", ei ymärräk ykskään; sillä vaikka kyllä sana-kirjoissa kirjutetaan, väijytyksen merkihtevän salaa-vaaraa (försåt) otettu ehkä tästä värsystä, niin minä en usko väijyä muuta merkihtävän kuin väistelä vältteä. — Kuóldihh (kuoltiin) t. "kuolleet ovat."
21 v.
— Elthen, on taiten toimitettu sanalla "mäni"; mutta Karjal. oikeen, sanalla "tuli". Voan 23:nessä värsyssä tavataan Karjalaisessa sama virhe, Suomentaissaan elthen, sanalla "mäntyään" (oisi pitännyt olla "tultuaan") jollon Suomalaisella toas on oikeen: "ja tuli".
22 v.
— Akusas on taiten toimitettu sanalla "Kuúluschtahuó" (kuultuaan). — "Tuato" t. isä; Vironkielellä taat. — Basilei on kauniisti Suomenettu sanalla "istui kuninkahaksi", joka on oikeemmin sanottu kuin "oli kuningas", sillä erittäin on "olla kuninkas", erittäin "istua kuninkahaksi." — Irodan schialla on myös oikeen sanottu; mutta "Herodexen siasa" on pahoin pantu, sillä se toimittaa Herodeksen vielä silloin elänneen, koska toinen istui hänen siassa. Näistä kielen virheistä, jotka löytyy joka värsyssä, nähhään mitän kehnot Suomalaiset ne miehet lie olleet, jotka ovat Jumalan sanan meillen toimittaneet; ja toisin puolin, sen rehellisen Karjallaisen olleen selvän Suomalaisen, joka hyväksi moamiehillensä oli yksinään uskaltanut puuttua näihin kirja-töihin. Mutta, lopulla tämän värsyn, tavataan kuitenkin hänessäkin kauhea virhe, joka on syntynyt siitä että sana chrematistheis on tykkänään jeännyt häneltä Suomentamak, joka villitys lie tapahtunut kirjanpainajan kautta, sillä muutoin sitä ei saatak ymmärteä. Tästä hänen Suomentamus on ei ainoastaan puuttuvainen ja vian-alainen, mutta kantaa hunnankollen, sillä siinä sanotaan Joosepin "unessa männeen Galileaan" (?) Merkillinen on, Sjögrenin ei oivaltaneen tällaisia vikoja, hään joka isolla vaivalla haki heitä juuri halulla. — Mutta eipä se Suomentajankaan keännös ouk paljon kiitettävä, vaikka se kahistekkin lisentää sanan ja, puhuissaan Jumalasta ja hänen käskystä, joista ei mitään mainitak perustus-kielessä. Suomeksi kuuluu tämä: "Ja hään sai Jumalalta käskyn (minkän käskyn?) unessa ja poikkeis Galilean eäriin". Sekin kuuluu kuin hään oisi unessa puikkinut Galilean eäriin. Meijän puheella sanottaisiin: "Varoitettuaan unessa, poikkeis hään Galileaan päin." — Varai, mahtaa Karjalaisen kielellä merk. "pelkäis." (Lapiksi sanotaan åuro), saatu sanasta vaara.
23 v.
— Rubei elämähh t. "rupeis asumaan." — Nimittijätschov t. "nimitettävänä", on oikeemmin sanottu, kuin "hän (häntä) pitä (pitää) kutzuttaman" (kuhuttaman). — "Joka kuzutan" (jota kohutaan) — "Nazareuxexi" — eiköhään oisi parempi sanoa "Nazarilaiseksi?"
* * * * *
Perustus-kielen tutkiat, Jumalan-sanan tomittajat, Suomen-kielen harjoittajat ja joka selvä Suomalainen otan minä toistajaksi — mikä näistä Suomalaisista keännöksistä on paras? Mikä on perustus-kielen mukainen? Ja mikä on soveltuva meijän kieleemme? Missäpä löytyypi tässä Karjalaisen suomentamuksessa tätä Venäjäntelämistä, tätä huolimattomuutta, ja kielen tuntemattomuutta, josta häntä syytetään ja häväistetään; ja missä tavataan, toisin puolin, sitä arvoa ja ansiota, joka oisi löytyvä meijän keännöksessämme — josta niin paljon puhutaan ja kehutaan, ja josta moni ylpeilöö, kuin lausuu Suomen kielen kirjuttamisesta.[249]
Tällä tutkimisellani olen tarkoittanut kahta asita, kumpainenkin varsin merkittävä — kielen-tarinamuksessamme. Yhestä puolesta, olen pitänyt velvollisuuekseni, tehä oikeutta tällen kunnioitettavallen, tuntemattomallen[250] Karjalaisellen, soimattu varsin viattomasti minun Ystävältäni ja Moamieheltäni; ja luen kunniakseni, tämän kautta tulleen tuntemaan miehen, joka sekä kielen kirjuttamisestaan että Jumalisen sanan Suomentamisestaan, on, näinnä aikoina, enin arvattava kaikista meijän kielen-toimittajoistamme; ja jonka monet tievolliset että kansalliset ansiot, moamiehiänsä valaisemaan, levittämään Ristikunnassa tietoa ja toellista Jumalan tuntemista, ei alenek eikä tummenuk joutavasta ja laimattomasta panettelemisesta. Kaikkein Suomenkieleen halullisten moamiesten puolesta soisin minä, hänen ei lakkavan työskentelemisestä näissä harjoituksissaan; mutta, että hään vielä vastakin toimittaisi meillen käsi-tekojansa, ei ainoastaan näissä henkellisissä, mutta myös muissakin tievollisissa aiheissa — tekeein tätä kielemme voitoksi, kansan kunniaksi, ja yhteiseksi hyövytykseksi.
Toisestapäin kahtoin, olen minä, tällä tarkeemmalla kielentutkimisellani, tahtonut tarkoittoo moamiesten mieltä yhteen asiaan, joka kussaik Ristillisessa kansakunnassa on tarpeellisin, nimittäin hänen henkelliseen mieli-valaistukseen. Jos muissa muka kirjoissa kahotaan tarpeelliseksi, nouattamaan selkeyttä ja somaisuutta, sekä kielen että asian puolesta — miten tarpeellisempi eikös tätä siitten voaitaan tässä Ristin Uskon- ja Opin- peä-kirjassa, joka on perustus kaiken meijän autuuen, jota mainitaan Jumalan-sanaksi, ja kussa joka puhe punnitaan, ja arvataan joka mutka.[251] Tässä ei ouk ollenkaan kysymystä hänen sisällisesti Jumalallisesta arvosta, meijän Uskomuksemme peä-toteista, m.m. heitä kyllä kaikittain arvataan ja tunnetaan; mutta puhe on ainoasti, millä tavalla tätä Jumalan sanoa Suomeksi toimitetaan, kielellisessä tarkoituksessa, jott'ei tätä sanoa, joka on selkiä ihestään, tehtäisiin selittämättömäksi, ymmärtämättömällä kielen-käyttämisellä — sekä Suomen että perustuskielen puolesta.
Valitetaan aina ettei luetak kyllä tätä henkellistä kirjoa, mutta ei sanotak syytä tähän vastahakoisuuteen. Harvat meijän vallas-väestä ja ymmärtäväisen kansan seävystä mieltyyvät semmoiseen kirjaan, kussa meijän henkelliset asiat toimitetaan kelvottomalla ja selittämättömällä kielellä.[252] Yksinkertaiset lukee, eivätkä ymmäräk. Koko papillinen seäty, jonka asia on selittämään ja toimittamaan meillen näitä taivahan toteita — mitenkähän tätä tehnöön, kuin heijän peä-kirjansa, jota hyö hyväksi kiitteä, sekä kielestään että keännöksistään on näin viheliäinen ja puutoksen alainen? Merkillinen on että näillä ajoilla, jollon niin paljon on tehty valaistuksen levittämiseksi muissa tieto-muksissa, tehhään näin vähä näissä henkellisissä; ja koko kumma, että kansan autuuen oppi ei ouk tullut kielen puolestakaan korjatuksi ja paremmin harjoitetuksi, kuin oli satakunta vuotta siitten.[253]
Koska Englannin Bibla-Toimitus-kunta ensin rahallansa autti, ja kirjoillansa yllytti meitä levittämään Jumalan sanan parempata tuntemista Suomenkin moassa uusiin Roamattuin painattamisella, koska yksinnäiset että yhteiset rahan-koottamiset tähän tarpeisehen tarkoittivat, niin lie heijän mieli ollut, soaha tämän opin-kirjamme oijaistunneeksi, ja paranetuksi niistä kielen virheistä ja villityksistä, jotka turmelivat Jumalan sanan meillen, ja jotka löytyi näissä vanhoissa painoissamme. Tätä oisi monikin toivonut, liiaksikin koska tätä uutta muka painamista ei ainoastaan aivotettiin hyväksi tämän aikuisillen, mutta tulevillenkin suku-kunnillen, ja sen tähen tehtiin pysyvillä yhteen-juotetuilla paineilla (med stående stilar). Korjoammehan myö vuosittain huoneitamme, voatteitamme, ja muita tarpeitamme, — miksemme kielteämmekin korjoa, ja näitä henkellisiä tarpeitamme niissä kirjoissa kussa heitä toimitetaan meillen? Vai luultaneenko niiten miesten olleen Ennustajoita, eli muita heijän mokomia, jotka ensin toimittivat meillen näitä Suomennoksiamme, jotta heijän muka suussa oisi jotakuta Jumalista, johon meijän ei sopisi puuttua?[254]
Tahi uskottaneenko Jumalan sanan kadottavan arvonsa ja voimansa, jos sitä toimitettaisiin selvemmellä ja kunnollisemmalla kielellä? Eli — mitä uskotten syyksi tähän puuttumattomuuteen meissä, soaha tämän autuan kirjan kunnollisesti Suomeksi toimitetuksi? Syy siihen on epäillämätäk tämä meitä häväistävä huolimattomuus omasta puheestamme, joka sallii hänen moahaan sortamista. Niinkuin tätä ei kahotak miksikään muissa asioissa, niin tätä arvataan, henkellisissäkin, halvaksi ja kelvottomaksi. Tuosta neätten jo esimerkin vahinkosta, toisella puolla, ja voiton — toisella, tästä meijän kielen polkemisesta vai ylösharjoittamisesta kirjallisessa tarkoituksessa. Tästä on selitettävä (jota muuton oisi kamala ehkä ymmärtämään) että painettiin uuestaan näitä kehnoja keännöksiä, vaikka meillä on kahet (ellei kolmet) Piispaat,[255] Neuoittelemuksineen (jemte sina konsistorier) jotka pitivät huolta heijän julkenemisesta. Tästä on ymmärrettävä, että vaikka meillä on vähimmäksikin seihtemättä sataa pappia, joihen virka voatii heijät toimittamaan, ja meillen selittämään, näitä Roamatun sanoja, joita vuosittain luetaan ja luetetaan, niin eivät ouk niin paljon työskentelleet tässä Herran viinan-tarhassa, että oisivat ies kitkenneet ja pois-noukinneet ne takiaiset ja orjan-tappurat, jotka tärväävät tämän henkellisen laihon; mutta kiittäävät hyväksi tämän vanhan kylvön, peästäksensä tekemästä uuen, ja ylistäävät tätä kelvotonta kielen-käyttämistä, jota kunnioittaavat sitä uhommin, kuta vähemmin ovat miehiä sitä käsittämään.[256] Tästä meijän vanhasta Suomennoksestamme, ja hänen puolistajoista, sopii — niinkuin Cicero sanoo: "Quod item in poëmatis, et picoris usu evenit, in aliisque compluribus, ut delectentur imperiti, laudentque ea, quæ laudanda non sunt, ob eam, credo, caussam, quod insit in his aliquid probi, quod capiat ignaros, qui iidem, quid in unaquaque re vitii sit, nequeant judicare".[257]
Paljastaksemme tätä kielen kehnoutta, ja avataksemme heijän silmiä jotka eivät niäk asiassa totuutta, olemme uskaltanneet ottoo koittelemuksemme alle tutkittavaksi — yhen luvun meijän äsken painetusta Uuvesta-Testamentistämme, ja variten vasta valinneet kirjan alusta, kussa on arvattava, kielen käyttäjöin enin toimeensa tarkoittaneen hänen Suomentamisessa. Työ oletten löytäviä harvaat värsyt, kussa ei tavatak isoja virheitä ja puutoksia, sekä kielen että keannöksen puolesta; ja ouoistutten ehkä että, vielä näinnä päivinnä, Jumalan sanaa pietään tällaisessa harjoitamattomassa tilassa. Se tuloo luettavaksi meillen häpiäksi, että tämä Karjalainen, synkästä Venäjästä, on näissä asioissa osottanut parempoa tointa, kuin myö Suomen-miehet;[258] ja meillä on tok' omat Opistot ja opin-laitokset, meillä löytyy monet Biblan-seurat[259] meillä palkitaan variten vasta ison joukon Oppineita ja Opettajoita varsin näissä perustus-kielissäkin — ja meillä on vieläik Suomen-kielinen Luettaja Opistossamme, Suomen-kieliset Tulkit hallituksessamme, ja — kuitenkin heitetään peäasioa toimittamatak; nimittäin Jumalan sanan käyttämistä selvällä kielellä.[260]
Tämä meijän Roamatun Suomentamus-juttu pois-juohutti meijät puhumasta näistä Karjalaisista, joihen kieltä olemme tässä tarkoittaneet.[261] Heijän olosta ja elämästä tunnelmin varsin vähä.[262] Joh. Gottl. Georgi, joka jo v. 1770 matkusti Venäjän moassa, kirjuttaa kirjassansa Beschreibung des Russischen Reichs (Painettu Königsberg 1798, 2 T.) p. 167, Tvérin Kuvernista: "Isompi osa asujammista, tämän Kuvernin, on jo kauan ollut Venäläisiä.[263]; Beschelzkissa, ja muutamassa toisessakin moakunnassa (kretsar)[264] löytyypi myös paljon Inkermoanlaisia Suomalaisia, eli Ischoriloita, kaikki, muutama ehkä mainihtamata, ovat Venäjän 'uskoisia'. Siitten puhuu hään (179 p.) varsin tästä Beschetzkin moakunnasta, ja sanoo; (ensin kaupunnista) Beschetzk on raketta Mologan kymin varrella. Tvéristä luetaan tähän 121 (Venäjän) virstoa, pohjan itä-pohjosehen. Tässä löytyy 459 taloa, ynnä 152 (kauppa-) puotia, ja vanhoin Sotamiesten elatos-kyleä (eine Invalidenslobod)." Siitten puhuu hään moakuunasta, ja sanoo: "Viimeisessä väen luvunlaskussa löytyi tässä moakunnassa 38,192 miehellistä henkeä, ja 38,651 vaimollista, eli yhteesehen 76,807 asukasta [265]. Miehistä oli 205 Vallas-väkee, 12,681 Herran- ja 24,401 Ruunun-talonpoikoa (mitenkähän tämä lasku käynöön?) Suurin osa talonpoijista ovat Ischorilaisten sukua. Tässä moakunnassa löytyy 71 kirkkoa, 66 Vapaallista Herras-kartanoa, 219 Herroin alasta, ja 337 Ruunun alasta, kylee, 1 Palttinan kutomus-paikkoa, 1 Lasin sulaus-majoa, 1 Vihtril-öljyn kiehutus-huonetta, ja 2 pientä hevoisten kasvatos-paikkoa."
Niistä Novgorodin Kuvernissa löytyvistä Suomalaisista, luetaan p. 146: "Leänin asujammet ovat jo aikoa olleet isommalta osaltaan Venäläisiä, niissä pohjoisimmissa moakunnissa[266] löytyy myös paljon Inkerinmoanlaisia Suomalaisia, eli Ischoria, joista muutamat ovat vieläik Lutheriläisiä, voan toiset jo ruvenneet Venäläiseen uskoon."
Niistä Pleskovin Kuvernissa[267] asuvista Suomalaisista kirjuttua hään p. 135: "Asukkaat (tässä Kuvernissa) ovat jo kauan olleet enemmältä osaltaan Venäläisiä; mutta löytyypi myöskin paljon Ischoriloita, luoteisemmassakin moakunnassa Lettilöitäkin".
Mutta se ei ouk ainoastaan näissä, tässä nyt nimitetyissä, Venäjän pohjoisemmaisissa Kuvernissa kuin löytyy Suomalaisia, heitä kuuluu vielä löytyvän muuallakin, vähä kussakin paikassa, hajoitetut ympäriin tässä laveassa valtakunnassa. Kuulin Köpenhaminassa, vuonna 1824, Herra Opettajan Rask toistavan, tavannesek välittäin aina Suomalaisiakin, kuin hään, kulkeissaan läviten Venäjän moan, matkusti Persiaan päin. Hyö olivat asunneet itekseen, omissa kylissään, erillään Venäläisistä, isoissa mehissä, kussa, puhuissaan omoa kieltänsä, elivät meijän moan tavalla. Muuta ei häänkään heistä tuntena. Tiijetään Tarinamuksestamme, tavan muinon olleen, sota-aikoina, Suomesta ja Virosta pois-kulettoo paljon moa-rahvasta, jota vietiin Venäjäseen, kussa hajoisi niin ettei tiijätäk — mihin lie joutunnut. Eivätkä myökään ouk paljon heistä kysyneet. Ei niinkään paljon, että oisimmo ies kuulustellut näistä vanhoista moamiehistä, jotka ovat omaisiamme. Myö elämmö heistä samassa tietämättömyyessä kuin tästä Ruohtiin, Noriin, ja Amerikkaan pois-joutuneesta Suomalaisesta suvusta. Kuin käveltiin heinän-karvoja, kova-kuoriaisia, ja linnun-poikia ettiskelemässä meren Mustan rannoilla, niin eihään tuo oisi ollut poikessa, kuulustella näitä tien-varrella siellä löytyviä Suomalaisia kansoja. Mutta niin se on ainaik: sillä, jolla ois hyvä tahto, ei ouk vara ja tilaisuus; ja jolla toas tätä löytyy, sillä puuttuupi mieli! Myö olemme kirjoista kyllä hakeneet tietoa heistä, niin paljon kuin suinnik mahollinen; mutta sitä ei soa täyvellistä, ilman siellä käymätäk.
Ensimmäisessä Osassammo luettiin jo 392:sellä puoliskolla, näihen Suomalaisten 1718 vuuen paikoilla, olleen kaupaksi Tartarin ja Bucharin maissa, Mustan ja Kaspin-meren tienoilla. Soahaan vasta kuulla muutaman osan heisiä kulkenneen Bogin, Dnisterin, Pruthin ja Donauin virtojen poikki ja yliten Balkanin vuoria, tunkenneen Turkinkin moahan; samonneen Constantinopeliin ja sieltä Bosphorin salmen ylitek vajuneet Aasiaan; kussa hajoisivat muihin äkkinäisten kansoin joukossa; mutta joista vielä tavataan Anatolian moassa monta kylee selväitä Suomalaisia Smyrnan kaupunkin seytyvillä.
Mitä nyt näistä Venäjän eteläisimmissä maissa löytyväisistä Suomalaisista tuloo sanottavaksi, niin tahomme, lupauksemme jälkeen, tässä toimittoo niitä tietoja, jotka olemne heistä käsittäneet.
Kuin Kuninkas Koarle XII:nees v. 1709 murtaisiin Kasakan-moahan, niin oli silloinkin hänen joukossa hänen Pappinsa, Oppia Jöran Nordberg, joka siitten, Kuninkaan kuoltua, kirjutti hänestä ankaran Tarinamuksen, luettavaksi 2:ssa aika kirja-osassa. Hään puhuu yhessä kohin näistä Suomalaisistakin, joita silloin siellä tapaisivat koko suuret parvet, ja jotka hään omilla silmillään lie nähnyt, ja puhutellut. Hään kirjuttaa heistä näin:
"Muuten oli surkuteltava nähä, seka Pultavan maassa että koko Ukränin eli Kasakan-moassa, tätä poloista Suomalaista ja Virolaista rahvasta, nuoret että vanhat kumastakin puolesta, joita Kasakat lienee ite vienneet myötensä, tahi ostanneet Venäläisiltä. Mikä voan miehen puolta oli, ottivat Ruohtalaiset jälleen, kussa heitä löysivät.[268] Nuoret poijat, jotka lapsuuessansa ovat tulleet pois-vietyiksi, ja vanhempiansa jo unouttaneet, erkausivat kovalla itkulla isännistään; mutta sanoivatten kuitenkin olevasek tyytyväisiä sen puolesta, että tämä Jumalan-palvelus, jonka näkivätten tässä moassa, ei ollut yhtäläinen sen kanssa, jonka muistivat nähneesek kotonaan.[269] Monta jotka jo oli kastetut uuestaan, ja oli vanhemmat, pyysivät soaha jeähä tähän, sanoin heijän elämän-laita olevan paremman tässä kuin luulivat ollakseen omassa moassaan, kussa ovat olleet Herroin kurin alla, ja tulleet pietyiksi muunna luontokappaleinna. Monta myös ilmoittivat ihtesäk vapatahtoisesti.[270] ja rupeisivat sota-väkeen, ne liioittenkin jotka olivat asunneet yhessä, itekseen, että puhuivatten ja harjoitivatten omoa kieltänsä. Näistä otettiin muutamat Virolaisten Hevois-väkeen, eli johon-kuhun Suomalaiseen Rykmentiin, muutamat — Trossi-kasakoiksi Artellerihin kussa jo ennenkin ison osa oli Suomalaisia tahi Eestiläisiä (Virolaisia). Muutamat heistä tahottiin Kenraliloilta eli muilta Upsieriloilta. Ison vastuus oli 'vaimoväestä';[271] jotka kokousivat suuret joukot, ja päivittivät sitä, etteivät tainneet seurata armean kanssa, eivätkä myös tienneet varman tien kulkeaksensa omahan moahasak; hyö rukoilivat sentähen Kuninkasta, soahaksensa tulla takaisin, kuin hään kerran näistä maista oli pois-mänävöinään. Tiesivät sitäkän puhua, monen heijän moamiehen tulleen isänniltään (jotka eivät tahtoneet olla heistä vajoolla) poislähätetyksi muuannek, ja niin salatuksi että heijät tuskin eneän käsitetään" (Nordberg Carl XII:s Historia, I Del. p. 905, 906.)
* * * * *
Lopuksi mainitaan meijän tahtonneen mielellämmö kuvittoo Teillen näihen
Venäjän Karjalaisten voatteenpariakin, josta olemme jo monaisten
Pietariin kirjuttaneet, ja jota on meille luvattu, ehkei annettu.
Kuitenkin olemme sillä välillä tässä toimittaneet, meijän-moan
Venäjän-puolimmaisia Karjalaisia arki-voatteissaan.
G—nd.
ERILLÄISÄ LAULUJA.
NYT ja ENNEN [272].
Ennen eli jokainen kuin asian oil laita;
Nyt on kukiin kelvotoin, ja itara, ja saita.
Ennen piti meijän miehet kunniansa suurin;
Nyt on rahat rakkaammat, ja kallihimmat juurin.
Ennen oli miehen sana lujempi kuin rauta;
Nyt on lupa luikkia, ja valat tuskin auttaa.
Ennen miehet hikoilivat työssä kaiket päivät;
Nyt niin viina viivyttää, ja juoksuttaa nuo räivät.
Ennen joivat jonkun kerran ystävinsä kanssa;
Nyt niin juopi joka miesi yksin kotonansa.
Ennen löytyi aitoissamme pellavaa ja liinaa;
Nyt ei löyvyk talossa — kuin velkoa ja viinaa.
Ennen löytyi huoneessamme tarpeheita aina;
Nyt jos mitä tarvitaan, niin täytyy kohta lainaa.
Ennen sovun aviossa, toverit ne toivat;
Nyt ne toruu toisinaan, ja tappeloo kuin koirat.
Ennen seurais' akka aina ukkoansa myötä;
Nyt hän vieraan vuotehella viettelöökin yötä.
Ennen oli neijot nöyrät, tyynneet tytöt vainoot;
Nyt on likat ilkiöät, ja ylpiät on vaimot.
Ennen kävi poika kerran tyttöänsä luokse;
Nyt hän muihin muksihinkin yö-jalassa juoksee.
Ennen anto piika tuskin sulhaiselleen suuta;
Nyt hän muillen muikkarillen antaa vieläik muuta.
Ennen lapset kasvatettiin kurihissa Herran;
Nyt niin kurittaa he vanhemmansa monen kerran.
Ennen oli Pappi paras ystävä ja tuttu;
Nyt on sillä laissa joka miehen kanssa juttu.
Ennen laulo Lukkair ite kirkossa ja häissä;
Nyt hään toista laulattaa, ja ite ompi päissä.
Ennen tutki Tuomair aina mikä oli totta;
Nyt hään ensin taskun-pohjat tarkoin kaikilt' ottaa.
Ennen oli Lautamieskin laissa hyvin norkko;
Nyt hään istuu pöyvän-peässä kontallaan — ja torkuu.
Ennen Vouti tilin teki veroista ja muusta;
Nyt hään heitteä rästiksi, ja panttoo kustaik kuusta.
Nimismiesi ennenkin hän toimeessansa suitti;
Nyt ei vielä vuuen peästä hänestä on kuitti.
Ennen Mittair puikon pisti juuri rajan-selkään;
Nyt hään rajat rakenteloo tikkujansa jälkeen.
Ennen oli Kauppamiehet rehelliset vielä;
Nyt ei muuta luonistu kuin kielletyllä tiellä.
Ennen oli Sotamiehet tappelussa tuimat;
Nyt hyö pauhaa pavossaan, ja juovat niin kuin huimat.
Virkamiesi ennen oli virassansa nöyrä;
Nyt on jalka jäykkä jo, ja selkä-ranko köyrä.
Mitenkäs siitt' minä olin? — Elin niin kuin Herra;
Nyt on kaikki kavonna, vaan — laulan vielä kerran:
"Joka kiittää vanhoja, hään nykyjähän moittii;
Ajat oli kiistallaan, vaan — vanhatpa nuo voitti."
G—nd.
SOIJIN.
Kulkiisani vainiolla
Kuulin Annin laulavan,
Kuulin kuuset, takalolla,
Kalliotkin kaikkuvan:
Tulan, tulan tee, :|:
Suksutellen mehu miellä
Annin kumppaniksma jäin,
Sanoten: Ka' "laula vielä"!
Ja se armas laulo näin:
Tulan, tulan tee, :|:
Niin hän laulo hymy-huulin,
Sima-silmin, sulo-suin,
Hiljaan hengiten ma kuulin,
Enkä muista muuta kuin:
Tulan, tulan tee, :|:
Taivas leimahti ja loisti,
Kuin hän istu vieresäin;
Suuta pyysin: "toisti, toisti!"
Vastas hän. Ja laulo näin:
Tulan, tulan tee, :|:
Vapaus on rinnastani,
Rauha, riemu, rientänyt;
Yöt ja päivät korvisani
Soittaa sama ääni nyt…
Tulan, tulan tee, :|:
Kallio.
YSTÄVÄLLENI.
Muistan sua ensimmäisen
Leivon laulaisa laella,
Pouta pilviin povilla;
Muistan — myöski ensimmäisen
Kullaisen kukan kuvasta
Lailleen silmäsä, sulosa —
Millon muistelet minua?
Millon?
Muistan sua sulosimman
Ajan, armahin, ihanin,
Jon' ei öillään sammu' päivä;
Muistan — kukkuisa käkien,
Pikku lintuin livertäisä,
Haju tuomikon nenillä —
Millon muistelet minua?
Millon?
Muistan sua suhinasa
Raju-tuulten tuuvittaisa
Kellastuneita ketoja;
Muistan — kuin sekeenen taivas
Kuvauupi, kuutamolla,
Jäisen järven iljanneisa —
Millon puistelet minua?
Millon?
Muistan sua, koska korvet
Seisovat lumi sovissa,
Päivän mentyä pesäänsä;
Muistan — tuolla korkialla
Kevon tulten tuprutesa,
Joski taivas ois tulesa —
Millon muistelet minua?
Millon?
Muistan sua kuun ikäni,
Päivän puolelle soluisa,
Päivän puolelta soluisa;
Muistan hengiteltyäni —
Muistan täällä, muistan tuolla
Tuolla taivaassa sinua,
Millon muistelet minua?
Millon?
Kallio.
SIRKKA.
Laulo Sirkka lystiksensä
Huviksensa hyräeli,
Mättähällä, mesikkoisa,
Sima kukkien seasa. — — —
Päivä paisto. Kukat kuuli
Auki suin, hyvillä mielin,
Kuin hän laulella liritti.
"Mitä laulat laiska roisto!
Hullutuksia hyräilet?
Teehän työtä — sill' ei vatta
Täyvy' tyhjistä loruista.
Raipat selkään semmoisille!"
Toru muuan muurahainen,
Tämä itara itikka,
Sirkkaa aivan syyttömästi.
Sirkka laulo lystiksensä
Huviksensa hyräeli
Mättähällä mesikkoisa
Siinä kukkien seasa,
Kallio.
RUNO.
Pois meni merehen päivä,
Poijes kuiluna keränä,
Laillisille lainehille;
Meni kevät, meni kesä,
Kukkinensa, kultinensa,
Meni linnutkin minulta
Muille maille laulamahan;
Jo menivät — —
— — Jo tulivat
Kaikki tulivat takaisin,
Tulihan koilta ilman
Päivä kahta kaunihimpi,
Tuli kevät, tuli kesä,
Tuli ne iloiset linnut,
Tuli kultaiset kukatki,
Ei tule' syän alaini,
Ei ikänä, ei eläisä
Tule' mieli miekkoseni,
Toivottavani takaisin.
Veikko kulta, veli kulta,
Älä nuhtele minua
Josma sentähen murehin,
Tahi ryhtynen Runolle!
Kallio.
OMA MAA.
Oma maa mansikka;
Muu maa mustikka.
Vallan autuas se jok' ei nuorena sortunu maaltaan,
Hyljetty onnensa kans' urhoin hauvoilta pois.
(Ei sopis miehenä näin mun nuhtella taivahan töitä;
Mutta mun syömeni taas — tahtoopi huokata ees.)
Kuin minä muistan sen yön, jona rakkailta rannoilta luovuin,
Nousevat silmiini nyt vielä'in viljavat veet.
Ei mun mielestä, ei, mee pohjolan tunturit, joilla
Lassa ma kuuntelin kuin sampo ja kantelo soi.
Siell' eli toimesa mies, ja Väinöstä lausuvat urhoot,
Poijat ja karhut puun juurella painia löit.
Raittihit talviset seät; revon tult' ovat taivahat täynä,
Kauniimmat kattoa kuin aamulta alkava koi.
Oi, Te pohjolan kesäiset yöt, jona aurinko loistaa,
Myötensä päillyen veen vienosa taivahan kans'!
Teille jos Onnitar sois mun vielä, niin tuntisin kaikki
Saaret ja salmet ja myös taivaalla tähteet ja kuun.
Siellä mun huoleeni on, ja siellä ne muinosat muistot,
— Sinne mun kultani jäi, sinne mun ystävät myös.
Huoleti kiitelkööt muut Alppein seutuja kauniiks',
Kauniimpi, kalliimpi on mulla — mun syntymä maa.
Kallio.
————-
MEHTÄ.[273]
(Katkaistu isommasta Runon-aineesta, kuhuttu:
"Joukkahainen").[274]
Päivä oli pilvessä,
Pimeytti tiellä;
Eikä kukan silmässä
Tuntui märkä vielä.
Tuuli horjui honkikoissa,
Puistel' hirren päitä;
Suet vuorten louhikoissa
Ulvoi myrsky-säitä.
Hepo jouksi jouvusti —
Suihtet valui suusta.
Hiisi hirvitt' ouvosti,
Kahto kustaik puusta.
Karjalainen välistänsä
Kiiruhteli Ruunaa.
Husso, hänen jälestänsä,
Lenteil tuppi-suunna.
Husso huusi, huikkais:
"Herra! — mikäs tuota?
Joka tuli luikkais',
Juoksi pitkin suota?
Syltä otti astussa! … (ja
Rosmot liikkuu näissä)
Puukko sill' oil taskussa, ja
Aseh kova käissä!"
"Tarka silmä sulla!
Korvainkin on tarka —
Hyvä syvän mulla!
Mutta varsin arka…
Tuolta tuloo aijan takoo!
Hiirakkain jo karkaa ….
Lähkee Herra kulta pakoon!
Lähe Herra parka!"
"Häpiä ja huuti!
Ohaan miessä meissä.
Niinpä teköö muuti
Kuin on kova eissä!
Herra Kiesus! … mikä Miesi!
(Silmät minun petti'!)
Jänis oli —
— Lempo tiesi! —
Jo sen jalat jätti" …
"Hyvä syvän sulla,
Mutt' ei ollut mieltä!
Joutapahan tulla —
Enkä mänek tieltä.
Jos ois joussein — pirun pukki! —
Minun taikkaat nuolet …
Oisin pannut mahais puhki!
Läpi perän puolet."
* * *
Päivä oli pilvessä,
Pimeytti tiellä;
Eikä Huson silmässä
Tuntu unta vielä;
YÖ se illitt' silmillänsä,
Musta niin kuin pirko;
Hiisi vihels' pillillänsä,
Mutt' ei mitään virko.
"Hepo, kappas, minnek,
Joko pyrit tieltäis?
Vielä vainen sinnek
Tekisi sun mieltäis? —
Etkös kuulek korvettava!
(Pahuus, kuin ei viänyk)
Seiso, Susi! Karhun pala!
(Eipä juutas kiänyk)."
"Herra kultas, malta!
Jo nyt miestä viijään …
Autas!" — "Mikä valtaa?"
"Hepo …. enkä tiijä,
Noijat teällä ovat lässä,
(Joko liennöön sielläik?)
Hepo hurja seisoo tässä,
Eikä nousek tielle."
"Onhan suihteet suussa,
Keppi miehen käissä!
On! — vaan vika muussa —
aikaus on eissä.
Siottu on Ruunain kiini.
Seisoo joka jalka.
Voahessa on varsain niini,
Sepä Hiijen palkka!"
"Nouse moahan lurjus!
Mitäs minä taijan?
Hepo seisoo. — Nurjin
Kahtoo läpi äijän.
Raon läpi meäräksi ois
Pujkahtella tuonek.
Vetin sormein veäräksi. Voi!
… Pakottaapi suonet" …
"Niitty hyvä tiellä;
Eikä suihteet suussa — —
Kas pakana! vai vielä …
Murehtin jo muusta.
Hepo luuli: nälässäin, mä
Tahon mahain täynnä;
Lurjus, jok'on selässäin, tuo
Oisi hyväik käymään."
* * *
Matka joutu välleen,
Jo oil puoli verran —
Mutta Husso jälleen
Avais suutaan: — "Herra!
Jo on kylä! — korvassani
Kuuluu piska rukka. —
Haukuu koira korvessakin,
Kylä, kussa kukko!"
Tuiskut kävi tuimasti,
Ryöpyi yhtä peätä;
Myrskyt riehui huimasti,
Heiti hyytä, jeätä.
Joukkahainen nuttuansa
Kiinitteli vyöllä.
Husso lopett' juttuansa,
Juuri syvän yöllä.
Parta oli hallassa,
Huuhtehessa huulet.
Sopat, lumen vallassa;
Turpa, vasten tuulet.
Satula oil sula eissä,
Takana oil jeässä;
Keihät oli kunkin käissä,
Rauta-lakit peässä.
G—nd.
KALEVAN TYTÄR.[275]
Loilu.[276]
"Kuules mun Emoini, kultasein — kuuleppas,
Laske minun ketollen käymään!"
"Vieläpä niin!
Pie suus kiin!
Olithansa ketolla öyläin." —
"Kuules mun Emoini, kultasein — kuuleppas,
Laske minun kukissa käymään!"
"Vieläpä niin!
Pie suus kiin!
Olithansa kukissa öyläin." —
"Kuules mun Emoini, kultainen — kuuleppas,
Laske minun marjassa käymään!"
"Vieläpä niin!
Pie suus kiin!
Olithansa marjassa öylöin." —
"Kuules mun Emoini, kultainen — kuuleppas,
Laske minun karjassa käymään!"
"Vieläpä niin!
Pie suus kiin!
Olithansa karjassa öylöin." —
"Kuules mun Emoini, kultainen — kuuleppas,
Laske minun kylässä käymään!"
"Määppäs jos! —
Luuletkos
Ettäsä kotihis löyät?"
Piikapa läksi: ja ketollen hän kävi,
Ja pitkin Pohjan-maita hän juoksi.
Mitäs hään tei?
Ja mitä hään vei
Emonsa kultansa luokse?
Piikapa läksi: ja ketollen hään kävi,
Ja Karjalassa kauvas hän juoksi.
Mitäs hään tei?
Ja mitä hän vei
Emonsa kultansa luokse?
Piikapa läksi: ja ketollen hään kävi,
Ja Savon-maita samoi ja juoksi.
Mitäs hään tei?
Ja mitä hään vei
Emonsa kultansa luokse?
Piikapa läksi: ja ketollen hään kävi,
Ja Hameen-maita hätin hään juoksi.
Mitäs hään tei?
Ja mitä hään vei
Emonsa kultansa luokse?
Piikapa läksi: ja ketollen hään kävi,
Ja Uuen-moasta Turkuhun juoksi.
Mitäs hän tei?
Ja mitä hän vei
Emonsa kultansa luokse?
Löysi hän kyntäjän ja Hevoisen ja auran,
Ja kaikki hään helmassaan peitti.
Kaikki hään voi,
Ja kotiisak toi:
"Kuules mun kultainen Äiti:
"Mikäpä Herhiläinen lehossama löysin?
Moassa se möyräis ja möykkäis.
Tarttui niin
Karttuihin kiin,
Ja turvessa toukkais ja töykkäis."
"Kuules mun Piikasein, kultasein — kuuleppas,
Laske häntä mehtähän jälleen!
Tännepä hyö!
Tuloovat. Myö
Vaipumille pois tästä välleen."
Niinpä ne laulovat Kalevaisen lapset,
Ja minä heijän voimansa kiitän.
Moasta ja soist',
Muuttivat pois,
Eik heit' ouk kuuluna siitten.
G—nd.
HULIVILI.[277]
(Poika Joukkahainen laulaa Ukko Vilhuisen tuassa,
Tyttölöihen kuulla).[278]
Minä olen poika, jot'ei surut paljon paina;
Vilpiä ja hilpiä — niin olen minä aina.
Mutta enmä aikoin tulek, olla eneän teällä,
Sillä vaimot valehteloo paljon minun peälle.
Ämmät vanhat äykkäävät. Ja nauraa pahat naiset;
Ja ne nuoret vaimot ovat kaikki samallaiset.
Josma oisin jonkun kerran joukossakin päissä,
Siitten tuosta torutaan, ja akat ovat äissään.
Josma jollon korttiloissa onneani koitan,
Siitten tuostaik torutaan — jos kohtakinma voitan.
Josma jollon ottaisini tytlöäin mun luokse,
Siitten tuosta pauhataan, ja puheet kylään juoksee.
Mitäs minä tuosta huolin? Tuo mun viinain tänne!
Minä pulloin pullistan, ja elän niinkuin ennen.
Eihään siihen tullekkahan tekemistä kennen.
Piikoja ma pitelen, ja likistän kuin ennen.
Minä heitä kuiskuttelen, muiskuttelen muuten;
Syleilen, ja hyväilen, käsillään että suuten.
Tule tänne tyttö rukka, likemmäksi muutais!
Niinmä saisin suikutella sinun pientä suutais.
Josko mummu murahtaa, jos toruu vanhat naiset,
Sano heille että ne oil nuorra samallaiset.
Vanhat piätään puisteloovat, muisteloovat mieltään, —
Mitäs siitten nuorten ilot torutaan ja kieltään?
Niin ne tuolla teköövät, ja niin ne teköö sielläik;
Niin on ennen eletty, ja niin eletään vieläik.
G—nd.
TURUN TULIPALO.
(Syyskuun 4:nä ja 5:nä päivänä vuonna 1827)
Tuli on Turussa turmion soannt;
Vallatoin valkia, vahinkot suuret.
Kirkot ja kartanot, tornit ja muurit,
— Kaikki on koanut.
Tuulik'kin tuli, ja paiskaisiin paloon,
Tuiskutti tulta, ja riettaanna riehui.
Leimaus lensi kuin lempo, ja liehui
Talosta taloon.
Kulki kuin kulo, ja, kulmasta kulmaan,
Suojatkin surimmat suikkaisi suuhun;
Kaluisi kiviä, puraisi puuhun,
Jumalan julma. —
Karsast' oil kahtoa turhoa työtä —
Kaupunnin kauhistus, armotoin suuri.
Kauniimmat kavut oil poronna, juuri
Raunioin myötä.
Voi tätä kauhea syksyistä yötä!
Vaivaisten valitus, huuto, ja luulo —
Itku, ja parku, ja kujerros kuuluu
Rantoja myöten.
Ei ollut majoa monella sa'alla!
Vainioll' vanhatkin kumoonsak koataa
Murheissaan tuhannet panihin moata
Routalla maalla.
Luoja, sun lahjais ja kuriis on lässä —
Yhet jos koroitat, alennat toiset!
Parhaimmat pajarit, pahimmat loiset,
Nukkuivat tässä.
Orjat ja Herrat ei eroittu joistaan.
Tekivät sovinnon viha ja vaino.
Ylpeys tässä, ja tässä se kaino —
— Tapaisi toistaan.
Aura, kust' tieto, ja viisauen valo,
Valaisi moata, ja laveast loisti;
Kirjat — jotk' asiat vanhimmat toisti,
— Kaikki ne palo.
Hovrätin seästöt, ja Oikeuen kätköt,
Kaikki ne tuperoi tuhvaksi välleen;
Tuli ei suvanna suojoa kellen.
Hirmuisat hetket!
Kirkkokin kuuluisa (Suomessa suurin)
— Mokoma laitos, oot päiviäis nähnyt!
(Tuli jo muinonkin turmiois tehnyt)
— Hävittim juurin.
Tornikin, jota niin kauniiksi tehtiin,
Kusta jo kuparin sointua kuultin;[279]
Jota juur' vanhaks' ja lujaksi luultiin,
Lieskana nähtiin.
Ilo se muuttuupi murheeksi välleen!
Muinoisat muistot! Voi autuas aika!
Kaikki on kavonna, Ainoast' paikka
Löytyypi jälleen.
G—nd.
Viittaukset:
[1] Onneksein, en kuitenkaan ottanut moallen kaikkia kirjojani ja käsitekojani. Mitkä kaupunnissa olivat, säilyvät; niin myös sen kirjaksi painetun Otavan, joka oli kirja-sitojan korjuussa.
[2] Tästä hänen mielen-taipumisesta, että muutenkin kirjoin jouvuttamisesta, tuloo minun kostella hänen Kauppa Kasakkaansa (Kontorist) Alb. Joh. Brodellia, nuorta Lankoani, jonka ansio näissä toimeissa ei ouk vähinarvattava.
[3] Näistä kuvista ja kiven piirutoksista ei ouk ollut mulla muuta kuin paljasta vastusta ja joutavia kustennoksia. Ensinnik — heijän hakiissa, siitten — heijän kivellen piirittämisessä, ja viimen — heijän painiin-panemisessa; mutta paloivatpahan ilman vaivatak, ehkei tuotakaan kunnollisesti. Sillä porossa löyettiin vielä monet pankot heistä puoleksi poltettuita. Minun oli aikomukseni, näillä lahjoittoo kielen-ystäviämme; senpätähen en ottanut Peällentarjojoilta heistä mitään maksua (lue Esip. XXXVII p. 1:seen Osaan) voan sovitin heijät. Suomalaisinna tuomisinna (herkkuina) kirjoin paritsaksi. Minä luulisin sen tähen, heijän palattua, en oleva velkapeä vielä toisenkin kerran toimittoo heitä, koska ovat muka minun antamia, ei — Teijan ostamia; ainoasti vapa-taholla tahon minä heitä toimittoo, niinkuin näitäkin; jottei sanottaisiin, muutamien soanneen heitä, muutamien ei.
[4] Tätä tahon Kirjan-sitojoillen muistuttoo, etteivät siotak hänet kovaan kanteesek, ennenkuin joutuu toinenkin puoli, kussa seuraa Sisälmys (innehåll) virhein oikastamus, ja kauniimpi kivellen piiritetty alku-lehti.
[5] Vaikka, omaksi vahinkoksein, olin hinnan alentanut Peälletarjojoillen, puolta vähemmäksikuin Ostajoillen, niin olen kuitenkin kuullut, monian, jok'ei ymmäräk eikä tunnek kirjain hintoa, sanovan, tämänkin jo olleen kalliin. Olen jo ennen toimittanut teillen Ruohtalaisten ja Virolaisten kirjan hintoja; jos tahotten Juuttilaisiakin kuulustoo, niin siellä nytkin Oppetaja C.C. Rafn, joka ulos-antaa Nordlanda Fornaldas Sögur, eptir Gömlum Skinnbokum, ottaa Peällentarjojoilta 7 kill. Pankossa, kustakin Arkista — eikä muuta työtä, kuin kopioittoo vanhoja, ennen painattuita Satuja. Ja tätä hintoa otetaan Danmarkissa, (Ruunun-palkatulta mieheltä) kussa on monta tuhatta usseempia kielen- ja kirjan-ystäviä, kuin mitkä löytyy meijän moassa; joihen kirjoja ostetaan ja luetaan Ruohissa, Norissa, Suomessa että koko Saksan moalla, samalla heri kiivanella, kuin omassa moassaan.
[6] Paihti muita virheitä, olen nyt perästäpäin keksinyt, minunkin puheessani, paljon Ruohtalaisuutta, joka oli jo niin kielellemme takertunut, etten minäkään ollut hyvä tuota oivaltamaan. Kielen virheeksi tätä ei juuri saatak sanoa, ainoasti muukalaisuueksi puheessamme.
[7] Minä tahon tässä käsken puheen nimittää niitä käsitekojani, jotka oisi mulla painatettaviksi, voan joihen paino-kustentamisehen minun ei yltyk varani, siinä toivossa, että jos löytyisi Suomessa mies, joka tahtoisi rueta heijän kustentajaksi, eli joka rahan lainuulla tahtoisi auttoa minua, heijän painattamisessa, niin tehtäisimmö tätä sillä eholla, että hään saisi niistä hänen kustennoksella painatuista Suomalaisista kirjoista, niin monta kappaletta, jotta hänen maksut tulisi sillä suoritetuiksi, joita kirjoja hänellä oisi lupa ensin myyä kirjan-kaupoissa, kuittataksensa sillä kulunkiansa. Mitkä jäisi tähteiksi, pitäisin minä työstäni ja vaivastani. Eli toisellakin tavalla: että hään panoo rahat, minä — työn ja vaivan; voiton eli vahinkon pannaan kahtiaan. Itemä tahon huolta piteä painamisesta ja paino-ojenusten lukemisesta (om korrekturen). Valitetaan kyllä, ei meissä löytyvän Suomalaisia kirjantoimittajoita; voan luulen suuremman syyn olevan paheksia, ettei Suomessa löyvyk kirjan kustentajoita. Nämät minun käsikirjoitukset ovat, niin kuin tässä seuraa:
1) Otava. Toisen Osan toinen puoli, niin myös Kolmaas Osa, jota aattelisin painuttoo monessa pienessä, nuon 6:en tahi 7:män arkin kokonaisessa siteessä, että tulisivat Ostajoillen huokiammiksi, eivätkä tuntuisi minullenkaan kalliiksi.
2) Lapin Otava, eli tiiustuksia niistä Venäjässä löytyväisistä Suomalais-suvullisista kansakunnista, heijän kielestä, m.m. ynnä kuvauksia heijän voatteen-parista, m.m. Tässä ymmärretään ne 181:lla, 182:lla ja 226:lla puoliskolla mainitut kansat, johon myös Lappalaisetkin kuuluu, ja näihin ehkä puolittain Samojedilaiset, jos ei kielestään, niin elämästään.
3) Matkustamus, vuonna 1817, Dalan, Helsinginmoan eteläisissä, Vestmanninmoan ja Vermlannin pohjos-puolimmaisissa Suomalaisissa; ynnä Kartan kanssa.
4) Matkustamus, vuonna 1821; Vermlannin luoteisemmissa ja Norin-Suomalaisissa, ynnä kartan kanssa.
5) Koarle XII:nees; ja hänen sotoamisesta, eli Suomemoan Tarinamus vuotesta 1700 vuoteen 1720.
6) Valaistaja, eller Handlingar till upplysning i Finlands äldre Historia. Näitä oisi monta osoa. Peäkirjutos (terten) on milloin Ruohtalainen, milloin Latinalainen, milloin Saksalainenkin; mutta ne minulta tehyt muistutukset ja valaistukset, ovat kirjutetut Suomeksi.
7) Lukulasku, eli kirja joka toisen opettamatak neuoo Suomalaisia luvunlasketella. Tarkoitettu sekä varsinaiseen että Vissinnäiseen Luku-laskemisehen (med afseenbe så wäl å den rena som tillämpade Aritmetiken) selvällä johtauksella, toimitettu hyväksi nuorillen että vanhoillen.
8) Kuus ensimmäiset kirjat Euklideksen Peätoteista, eli hänen esi-johtattamus Meärä-laskemisehen, Suomennettu opiksi nuorukkaisillen. 5:nessä kirjassa olen minä uskaltannut muistutuksissani luvunlaskemisenkin keinolla johtattaa hänen toistuksiansa.
9) Försök att förklara Caj. Corn. Taciti omdömen öfwer Finnarne; jemte en öfwersigt af deras fördna widskeppelse. Ämnadt såsom ett bidrag till upplysning i Finnarnes Historiska Fornhäfder.
10) Tillförlitliga Underrättelser om de från äldre tider sedan i Swerige och Norriqe bosatte Finska kolonier, jemte i ämnet upplysande handlingar. Ett bidrag till samtidens historia. Näitä tulisik monta Osoo, ynnä kartioin kanssa.
11) Soldatens wid f.d. Generalen Grefwe Ad. Ludv. Lewenhaupts TremänningsRegemente Erik Dahlgrens Dag-Bok unber Carl XII:s fälttåg, åren 1700 — 1709, fortsatt så wäl under fångenskapen i Moskwa, som under kampanjerna i Roslagen 1714 — 1720; jemte en Samling af Sånger och Psalmer, författade under fångenskapen i Rysland; äfwensom afskrift af åtskilliga Officiella Handlingar, med afseende å Swenska Arméen. Tämän Dahgrenin omaa käsi-kirjutosta käsitin minä jo vuonna 1817 talonmieheltä Lassi Kavialta Rynkan kylässä (Ruotiksi Kroktorp) Järnan Suomalaisissa Dálan-moassa, ja on senpuolesta meitä Suomalaisiakin koskevainen, että tämä Dahlgren, joka vihtoin tehtiin Sotaherraksi, seuraisi Lewenhauptin onnetointa sota-rahvasta, kussa oli enin osa Suomalaisia Rykmenttiä.
12) Tiijustuksia Kuninkaan Koarle IX:sännen käynnöstä Suomenmoassa vuonna 1597 ja 1599.
Että tässä luettoo muita pienempiä käsitekoja oisi joutavoa, niin myös minun Isä-vainajan Suomennoksia Roamatusta. Ajat eivät ouk huitenkaan sen-näköiset, että taitaisivat heistä hyötyä. N:o 3, 4, ja 5, aattelin minä ensin painuttoo Otavahan; mutta tulivat siihen kovin viljaisiksi. N:o 9 ja 10 ovat jo joksikin peälle-tarjoitetut. Muutamia näistä ovat jo olleet valmiiksi kirjutetut vuotesta 1820; vaikka en ouk ollut mies soaha heijät painetuiksi, joka toistaa kehoituksen Suomeksi kirjuttoo vielä olevan varsin kehnon. Minun olen sen tähen täytynyt monestin mainita (citera) heijät käsi-kirjoituksenna.
[8] Minä kuulin jo vuonna 1814 ensimäisen kerran puhuttavan tästä Rilvalan Helasta, ja olen siitten tiiustellut, sekä Sääksmäkiläisiltä että muilta Hämäläisiltä tästä heijän Juhlanpitämisestä, voan eivätpä hyö tuosta tainnut antoa mullen sen selvempöö tietoa, kuin että se oli yksi vanha pakanallinen Juhla, jonka vaimoväki rajuttivat, ja jossa hyö lauloivat vanhoja Runoja, joita eivät itekkään eneä ymmärtännä. Näihiin tiiustuksiin emminä tainnut mitenkään tyytyä, jos kehuittivat minua enemmin tästä kuullostella. Minä kirjutin jo monisten Sääksmäkeen, (jossa mulla oli tuttuja miehiä), ja pyysin heitä panemaan paperillen ja minulle lähetteä näitä vanhanaikuisia lauluja. Lupa tuli hyvä kyllä, vaan se on vielä pitämätä. Minä kuljeskelin jo itekkin Hämeenlinnan kautta, kuin läksin Turusta kotiin, mutta satun aina liikkua, sillä ajalla kuin ei enee Helkoa huuettu. Vasta v. 1824, koska minä läksin Äijin asioillen Lammin pitäjäseen, niin peätin minä että tästä lähteä Sääksmäkeen soahaksein tästä jotaik perustusta. Sinä 15 p. heinäkuulla tulin minä myöhään iltaisella Syrjäntaan Kestkievariin; pitelin siinä vähä yötä; ja tulin toissa pänä hyvällä ajalla Ritvalan kylään. Minä pistiin Lautamiehen Heikki Örtin luokse, joka oli ymmertäväisin ja toimellisin mies kylässä. Kuultua minun asiaini, seuraisi hän minua samassa niihen tyttölöihin luokse, jotka hään tiesi parraittain taitavan näitä laulella. Yhessä ihmettelivät hyö, että minä olin lähtenyt niin pitkän matkan taakse, varite vaste näitä hakemaan. Niitä oli kylässä monta, jotka taisivat näitä virsiä virittää, mutta yks nuori akka oli kaikista hilpein. Hänen suusta minä kirjutin näitä runoja paperillen; ja panin häntä muutoinkin toimittamaan minullen koko tämän Juhlan pitämisen. Mutta koska se oli minusta tarpeellinen että soaha nähäksein heijän käytöksiä, niin minä hyvillä puheilla yllytin heitä, että ens pyhänä huutoo Helkoa, vaikka se meärätty aika oli jo ohitten. Jota hyö suusanalla lupaisivat. Tässä kaunissa Herran hovissa viettelin minä koko sen päivän, ja vielä toisenkin; ja läksin vasta sunnuntaina, iltapuolla päiveä, yhen hänen Herrojen kanssa, nimelle Bergströn, Ritvalaan. Tästä läksin minä Lottilan moisioon, Laintutkian Blåfjeldin luokse, jonkan kanssa minä olin tuttu. Myö tulimmo vähä ennen sinne päivän laskua, ja näimmö ison joukon nuorta väkeä istuvan raittein ristillä, halkopinoloilla. Miehet kahtoivat niin vihaisesti ja mulistivat silmiänsä meijän peällämme, josta arvasin että hyö olivat vasten näitä laitoksia. Kuin rupeisin Tyttölöitä pyytämään tähän tavalliseen juhla pitoon, niin olivat jo jäykistynneet, ja pojat vetivät kaikellaisia verukkeita (svepskäl) ja kielsivät piikoja kovasti tähän puuttumasta. Kuin hyvin kiusaisin niitä joita olin jo ennen puhutellut, niin pitivät lupauksensa, ja sillä sain minä viimein kaikki Tytöt houkutelluksi että vasten miesten tahtoa rupeemaan parviloihin ja näitä laulelemaan. Sillä lailla sain minä nähä mitänkä hyö tässä käyttäitivät, ja olen sitä myöten myös tässä toimittannut tätä asiata. Näillä sanoilla, olen minä tahtona vakuuttoo, että jos oisin missä paikassa erehtynnyt, niin oijaskoon muut, jotka ovat olleet tässä juhlassa suatuvilla. Ne soriammat ja hilpiämmät neijot joukossa suattovat lauluillansa kuin peämiehet niitä toisia, joista oli mainittavat: Kaisa Mikkola, Hedda Yrjöntytär, Kerttu Juhanantytär, Tiina Eerikkintytär ja Maija Nikkilä, m.m. Että jollakin tavalla kostoo heitä, tästä heijän taipumisesta ja mielen nouattamisesta, lahjoitin minä heitä, niillä Pienillä Runoilla, jotka olin Upsalassa painattanna.
[9] Jokainen kyllä oivaltaa ettei tämä ouk mikään pakanallinen juhla, mutta yks johtatus Poavilaisilta, jossa ne ovat aivan ouvolla tavalla yhteen-sotkineet ja velloineet asioita, joista Raamatussa puhutaan, niin kuin heijän oil tapa tehä, sepittäissä vanhoja satujansa (gamla munklegender). Koska Vapahtaja oli ristiin-naulittu hirsipuuhun ja näki ystäviä ympärillensä, niin se pyysi heiltä juuvaksensa. Maria Magdalena oli yksi näihen joukossa, joka silloin ojensi sienen hänellen imee, (Joh. 19, v. 25). Hään oli myös muihen Vaimoen kanssa soapuvilla koska asettivat Vapahtajan ruumiin hautaan (Math. 27, v. 56, 61. Mark. 15, v. 47) ja oli yksi niistä joka ensin läksi voiteineen sunnuntainaamunna käymään hänen hauvallen (Math. 28, v. I. etc. Luuk. 24, v. 10, etc. Mark. 16, v. I, 2.) hään puhutteli silloin Jesusta, vaan piti häntä ensin ruohiston vartianna (Trädgårdsmästare) ennen kuin hän hoksaisi ihtensä (Joh. 20, v. I, 14, 15, 16). Tästä vaimosta oli Vapahtaja jo ennen poiskajottannut seihtemen pahan panemista (Mark. 16, v. 9.) Toisessa paikassa puhutaan Raamatussa yhestä toisesta vaimosta Mariasta, Latsaruksen ja Marthan sisärestä. Hänestä sanotaan että hään oli suurin synnintekiä, vaan että hään syntiänsä katuin kylvetteli Jesuksen jalkoja kyyneleillänsä, pyyhki heitä hiuksillansa, ja voiteli heitä hyvillä hajuilla, josta hään myös sai rikoksensa anteeksi annettuksi (Luuk. 7, v. 37-50. Mark. 14, v. 3. Math. 26, v. 7. Joh. 12, v.3). Näitä kaikkia on Matalenan Runossa yhteen veitty, ja siihen vielä lisätty Ruohin Ritaria, Suomen Sulhaisia, ja muita niitä näitä lausumia.
[10] Tämä asia näyttää luonnostansa, ikään kuin se oisi yksi niitä monesta keski-ajan Sankarin tarinoista (af de många medeltidens Riddare-Romancer), koska tässä puhutaan Riddariloista, uskollisuutesta, ja seittyisistä. Mutta jos on asia tapahtunnut Suomessa, tahi muualla sitä ei lauluista selitetä. Eikä myös mikä mies, ja mikä virka Lalmantilla oli.
[11] Tämä osottaa ikään kuin jota kuta Lappalaisen elämätä, tahi muistuttaa meillen, peri vanhoja aikoja.
[12] Tämä laulu osottaa jota kuta Turussa tapahtunutta, ja on sen eistä Suomalaiseksi luettava. Vaan site selvempee tietoa hänestä ei soaha. Ainoastansa että yksi totuus ja tapaus, mahtaa tässä niin kuin toisessakin olla perustettunna.
[13] Näin toimittivat hyö kylässä mullen asian. Soahaksein tästä tarkemman tiion, olen minä kirjuttannut Turkuun, Neuoittelemus-Kirjuttelian (Consistorie-Notarien) M. Hällforssin luokse, tiiustellen häneltä jos ei Papin-neuoittelemuksen vanhoissa kirjoissa löytyisi tästä jota kuta perustusta. Mutta hään on mullen vastannut että ainoastansa yksi Joh. Forseliuksen nimellinen Pappi, on ollut tässä pitäjässä Kirkkoherrana vuosien 1735 ja 1741 välillä; ja ettei tälläistä asiata hänen ajallansa löyvy tässä ilmoitettunna. Muutoin niin Papin-neuoittelemuksen paperit ei ole sen vanhemmat kuin vuoteen 1681, koska hyö silloin paloivat poroksi yhessä tuli-palossa. Sen tähen tämä asia mahtaa olla tätä aikoa vanhempi, tahi ainoastansa moa-oikeuessa peätätty. Minä olen siitten myös kirjuttanna tästä Kihlakunnan Tuomarillen, mutta en ole soanut vastausta.
[14] Tämä pitäjä mainitaan jo 1335 vuuen kirjoissa (Porthanin Chronic. 241 p.) ja on nimen antanut kahellen kihlakunnallen, ylä-Sääksmäin ja ala-Sääksmäin kihlakunnat.
[15] Gananderin Mythol. Fenn. 8 p. Semmoisia Hakoisten kuhuttavia linnoja, löytyy myöskin Janakkalassa ja Hattulassa.
[16] Se on epäilemätä, ettei nämät Runot ole näillä tienoilla synnytetyt, ja ettei näissä löyvy mitään paikkoa jonka piällen hyö tarkottaisi. Ei ies Helka-vuorestakaan kuulu mitään sellaista erinomaista puhetta. Yksi Vanha ukko tässä Ritvalan kylässä, sanoi muistavansa kuulleen puhuttavan, että ne asiat joista runoissa mainitaan ovat tapahtuneet Virossa tahi Inkerin muassa. Mutta mikä kieltää ne vanhat, valetta kuulemasta, niin hyvin kuin ne nuoretkin? Merkillinen on kuitenkin että kieli ikään kuin totistaa tätä.
[17] Nämät alku-sanat osottaavat ikään kuin Helan huutajat oisivat tällä käyttämisellä poisheittäneet kansan vanhoja tapoja ja opetuksia, koska pelkäisivät tulla pilkan ala. Ja koska lapset käyttäävät tämän Juhlan, ja on arvattava, että ne nuoret olivat enemmin taipuvaiset kuin vanhat, luopumaan vanhoista tavoistansa, ja antamaan ihtiänsä ristitä, niin on uskottava, että tämä käytös on luettavaksi siitä ajasta, kuin Poavilaiset levittivät Ristin oppia meijän maissa. Sillä heijän oil tapa pitämään tälläisiä kävelemisiä (prosessioner) ja laulelemisiä (chörer, andeliga sånger) kuin tahtovat jonkun pyhän juhlallisesti käyttää.
— Elkäs, t. elkös, elkee, elkeä. — Eäntämme, oisi pitänyt olla eäntänne; tahi järkeen: "elkäämmö eäntämme hävetäk." — Heittäjä, affälling, den som skiljer sig från de andra, och äfvenså af dem blir öfvergifven. Taitaa myöskin tässä m.y.k. laulaja, tahi "virren heittäjä." — Meri-helmet, koraller, sandperlor, ovat tulleet niin kuhutuksi koska heitä tuotiin meren takoa; tahi oikeemmittain, koska heitä haettiin meren pohjalta. — Saksan pehkineet, utländska nipper och grannlåter. — Raakoisten puheella, "med råa, plumpa, grofva uttryck", kan äfven få betydelse af "kraftiga ord." Mutta on myös mahollista että oisi luettavana puhella, joka oisi samassa taivutos-loukkaassa (samma tempus och modus) kuin eillimäiset sanat, "Sanella ja helkytellä." — Uikkaja, begråtare, jämrare, m.y.k. Vaikkaja, tadlare, beklagare, belackare. — Urvut, t. "urut"; oisi ehkä pitännyt olla: "Turun urvuin uikkajoillen." — Väätty-vaski, hamrad, utsmidd, dragen koppar. — Sinelle, oisi ehkä soveliampi sanoa: "sisällen", nimittäin tyttölöihen parveen t. piiriin. Mutta uskottavampi on, että se m.y.k. "sinisille"; sillä sini (blå) mahtaa olla vanha heitetty sana, joka nyt ainoastansa tavataan liitettyissä puheissa (i sammansatta ord), n.k.e. "sini-marja, sini-kello" j.n.e. — Matarat t. "mataran heinät", Galium Verum (Jungfru Marie Sånghalm, Honungsgräs, Gul-Måra) kuin myös Lysimachia Vulgaris, (Lysing, Gullspira). — Tehkesme sinistä siltaa, taitaa sekä merkihtää "heinillä pujotettunna ja kaunistettunna", että myös "heiltä iheltä koreistunna", (jos olivat muka sinisissä voatteissa). — Uikamme t. uikkaamme, laulatkaamme, ruikuttakaamme. — Käjen t. käen (Gök).