KEÄNNÖKSIÄ HOMERUKSESTA.
Tiiustuksia Homeruksesta ja hänen kirjoista.
Non ut voluimus,
Sed ut valuimus.
Jo on kolmatta tuhatta aastaikoa siitten kuin Homerus moailmassa eli, vaan ei ouk ykskään vielä ollut hyvä, että runoillansa tulla luetuksi hänen vertaiseksi. Myö taijamme ilman epäilemätä sanoa, että juuri harva kirja on omalla kielellänsä tullut niin paljon luetuksi kuin hänen, ja että suurin osa Oppineista ovat harjoittaneet tätä Greekkaan kieltä ainoastansa häntä lukeeksensa. Europassa ei sunkaan mahak löytyä yhtään kansoo, jok ei ou koetellut kielellänsä käsittää tämän vanhan Runojan lausumisia; Ainoastaan Suomalaiset ja Lappalaiset, hyö ovat tässä niin kuin monessa muussakin asiassa, olleet muita jälempänä. Minkätähen siitten Homerus on kaikilta näin luettava? mahtaa joku ehkä meistä kysyä, eihään se opeta meitä Jumalata tuntemaan, eikä viritä muutakaan viisautta. Ei vaan! mutta se opettaa meitä tuntemaan ihmisiä, ei sellaisia kuin hyö useemmittain ovat, kelvottomia ja kunnottomia; mutta niin kuin heijän olla pitäis, täynnä hyviä tapoja; tahi jaloja ja voimakkaisia, sekä töissänsä että käytöksissänsä. Ja vielä siittenkin niin hään kuvailee heitä niin luonnollisella tavalla, niin totuuella ja elävällä valolla, ettei myö hänessä missäkään löyväk virheitä tahi puutoksia. Kolmet tuhatta aastaikoa ei ouk olleet hyvät aikaan soaha jotakuta häntä parempata; ja se on ihmiteltävä, että ihmiset jo niillä ajoilla olivat niin valaistunneet ja oppiansa harjoittaneet, että heijän kirjutokset vielä nytkin on meillen esimerkkinä.
Homerus eli nuon 900 aastaikoa ennen Kristuksen syntymistä. Missä paikassa hään oli syntynyt on tietämätöin, sillä seihtemät kuuluisat kaupunkit kiskoittelivat keskenänsä soahaksensa tätä kunniata.[275] Myö tunnemme hänestä ainoastaan, että hään oli yksi Greekkalainen Runo-niekka, joka sokeana kulki ympärin laulellen laulujansa kansan ja kuninkaihen kuulla. Hänen isänsä sanotaan olleen Mäon, ja hänen äitinsä Kritheis, joka oisi pitänä synnyttää häntä Melen virran rannalla, Smyrnan kaupunkin tienoilla. Kuitenkin on puheet hänestä niin monellaiset, ettei heihin oo peällenluotettavoo. Moni on näillä ajoilla myös epäillyt semmoisen miehen ollenkaan löytyneen, ehkä laulut hänen nimellä ovat tulleet kuultuiksi ja koottuiksi. Suurin osa näistä hänen runomuksista ovat jo kavonneet ja joutuneet hukkaan; ainoastansa Iliadi, Odyssea ja hänen Hymnit ovat vielä jälellä. Nykyisemmät tiiustajat ovat luulleet löytäneese ettei nämätkään kaikki ouk yhen miehen tekemiä, eikä myös yhenkään ajan; jota hyö sekä kielästä että muista asioista ovat arvaneet. Hyö ovat sen eistä aprikoineet, että Homerus ainoastaan on koonnut ja yheksi voitto-runoksi[276] sovittanut muita entuisia ja vanhan-aikuisia Runoja.
Koska myö olemme koitellaksemme ottanut että suomentaa yhtä sipaletta Iliadin kuuenesta Rapsodiasta, niin tahomme myöskin selittää mitä Homerus tässä hänen kirjassansa lausuu. Hään laulaapi yhestä pitkällisestä ja aivan kuuluisasta soasta, joka aloitettiin yhen akan tautta, ja lopetettiin kuolemalla monen miehen, ja monen kaupunkin ja hallituksen hävittämisellä. Tämä Troijan sota on siitä merkillinen, että se saattaapi tietyn ajanluvun tarinamuksessa. Se teki senaikuisten kansoin joukossa suuren muutoksen, sillä muutaman heistä se hävitti, muutaman kohotti; siitäpähän sai moni uus hallitus alkunsa. Tämä asia joka on vanhoin salausten ja satuin kanssa sevoitettu, on lyhykkäisesti tämmoinen.
Peleys (joka oli Achileyn isä) oli kuninkaan Aeakon poika Aeginasta, ja Thetis (hänen vaimonsa) oli Nereon tytär, ja Phtian ja Scyron hallihtia. Kuin heijän häitä juotiin, niin tapahtui yks asia, joka on tullut moneltakin lauletuksi, ja mainitaan moailmassa matkaan soattaneen suurimmia tapauksia. Näillä ajoilla Jumalat ei ottaneet pahaksi tulla ihmisten pitopaikkoihin. Hyö olivat myöskin näissä häissä soapuvilla, heijän muka antimillansa. Vaan koska Eris joka oli riitoin suojatar,[277] ei ollut sinne kuhuttu, niin pistipä se hänen vihaksensa, ja vainoataksensa tätä, riitautti hään ne korkein-sukuiset vieraat keskenänsä, niin ettei heillä sunkaan ollut näistä häistä pitkiä pitoja. Tätä teki hään sillä tavalla, että hään viskaisi heijän joukkoon omenan jonka peälle oli kirjotettu: "sillen kauniimmallen Emoisellen".[278] Tuostapa vasta nousi tora kilvoitellessansa keskenänsä kuka heistä oli muka kauniin, ja kellen omena oli annettava; Junolle, Minervalle, vain Venukselle. Kuin eivät muuten tainneet tätä sopia, niin ottivat Parin (kuninkaan Priamon poika) riitan ratkasiaksi, koska hään oli kuuluisa kaikista, hänen vakaisuutensa suhteen. Hään peätti että omena piti annettaman Venuksellen koska hään piti häntä ihanaisinna. Kostoaksensa tätä, lupaisi Venus hänellen sen kaikkiin soreimman neijon Achaijoisten tyttärilöistä. Voan Paris ej mieltynytkään piikoihiin! Hään sai nähäksensä sen kauneutensa suhteen kuuluisan Helenan, Menelauksen puolison, ja ihastui siihen. Silloin kuin hänen mies oli männyt Kretaan ukko vainajansa perimään, niin Paris sillä välillä lennätti Sparthaan, ja siinä Venuksen avulla keänytti hään Helenan mielen, niin että hään miehensä hyljättyä seuraisi Parin kanssa Troijaan, ottain ainoastaan myötensä muutamia piika-orjia, ja omia hetuleitansa ja pähkineitänsä (nipper och juveler).
Vaan Tyndarus, Helenan isintimä ja Sparthan muinonen kuninkas, oli jo sitä ennen vannottanut kaikki Greekan Ruhtinaiset, kuin muka kävivät hänen tyttärensä kosiomassa, että heijän piti kaikki yksinmielisesti suojelman ja varjeleman sitä heijän joukostansa, jollen hään oli antava tämän hänen piikansa. Kuin kaikki olivat männeet siihen lupaukseen, niin hään otti Menelauksen vävyksensä, ja antoi hänellen sekä tytön että hallituksen. Kiinitetyt tästä lupauksesta, ja muutonkin ystävyytestä Menelausta kohtaan, valmisteleitivat nyt kaikki Greekan sankarit rankaisemaan tällaista koiruutta.
Se on tästä heijän soan-piosta, kuin Homerus lausuupi Iliadissansa;[279] tässäkin Rapsodiassa.[280] Yhestä soasta, joka oli julma käytöksestään, vaan merkkillinen niihen monen Uroisten ja Sankareiten suhteen, jotka molemmin puolin tässä toisiansa kohtaisivat, ja joihen vehkeistä Homerus aivan suloisella ja mielen-huvittavalla tavalla runoilee. Vaikka hään itekkin oli Greekkalainen, niin hään kuitenkin kertoopi nämät asiat niin totuullisesti ja vilpittömästi, ettei hään missäkään paikassa ylistä omiansa kiitoksellansa, eikä taas alenna vihollisiansa moittimisellaan. Hään antaapi lauluissansa heijän sotia ja tapella keskenänsä, ikään kuin meijän silminnähen, ja sallii kullenkiin lukiallensa ite mieltänsä myöten heitä kunnioittoo ja ylisteä.
Se episodi,[281] jota myö tässä olemme koitellaksemme ottanut että suomentoo, on hyvä kyllä totistamaan, mitä hänestä olemme sanoneet. Myö olemme variten vasten valinneet tätä paikkoa joka on yksi niistä soreimmista, että sillä moa-miehillemme näyttäisimme luontoa kunnon miehen, ja hellän vaimon syväntä.
Hektor, soassa yksi jalo ja uljas sankari, vaan kotonansa hellä-syvämminen isä ja rakas puoliso, kiiruhti ennen tappelua kotiinsa jää-hyväisiä heittämään vaimollensa ja pojallensa. Mutta vaimo — joka sillä ajalla pienen lapsensa kanssa oli nousnut korkeisen torniin, että sieltä kurkistellen miekkoin ja miesten keskelle käsittää oman Uronsa — ei ollutkaan kotona. Kuultua tätä, kiiätteli Hektor tappeluhun. Mutta vaimo, koska hään ei ollut tavanut miestänsä muihen joukkossa, laskiin tornista moahaan; ja tultua kaupunnin porttiin tapaisi hään siinä miehensä, jouvuttaissaan sotaan. Itkein likisteli, syläili ja rukoili hään häntä olemaan pois tappelemasta, osottain hänelle oman lapsensa ja vaimonsa onnettomuutta, jos häntä tapettaisiin. Liikutellaksensa hänen syväntä, muistutteli hään häntä mitenkä hänen appensa ja lankot olivat jo tulleet vihamiehiltänsä surmatuiksi, niin että hään (joka oli yksinään jälellä) nyt oli hänen ainua toivo ja turva. Kuultua näitä, Hektori ei tainnut lykätä hänen puheita tyhjiksi; mutta muistutti häntä, että oli hänellä muutakin suurempata velvollisuutta valvoaksensa; että kalpa oli hänellen muka kallis, ja hänen virkansa, joka vaati häntä uhramaan ihtiänsä isämmaan suojellokseksi. Sillä, vaikka hään kyllä arvaisi että isä ja äiti ynnä kaikki hänen veljeikset piti tulla surmatuiksi, ja koko hallitus hävitetyksi, niin ei tämä kaikki tehnyt häntä niin levottomaksi ja murheen-alaiseksi, kuin koska hään mielehensä juohutti vaimonsa ja lapsensa tulevaista onnettomuutta. Puhuttaissa tästä, antaapi Homerus isän-rakkauen poisvaikentua hänen syvämmestä velvollisuuteen suojelemaan omiansa. Pantua lakkinsa pois peästänsä otti Hektor pojan syliinsä, antoi hänellen suuta ja siunauksensa, rukoillen Jumalata hänen eistänsä, niin kuin yhen sankarin tulee rukoilla. Kuullessa hänen toivotuksensa, soahaksensa muka pojastansa Uron, joka oisi iseensä uhkiampi, ei äitikään muuta tainnut kuin itkee ja nauraa. Tehtyä tätä, pani Hektor poikansa jälleen äitinsä syliin, hyväili käillään vaimoansa, ja lohtutti häntä sillä sanalla, ettei yksikään ouk hyvä vasten Jumalan tahtoa soaha häntä vahinkoittaneeksi. Hään käski häntä seneistä keäntäimään kotiinsa, ja rauhassa omia töitänsä toimittamaan, ja heittee muka miehillen pitämään soasta murheen. Puhuttua näin, pani Hektor jälleen rauta-lakin peähänsä, ja äiti riepu kulki murheissansa kotiin, kahellessaan taaksensa yhtenään, niin kuin hään oisi muka arvanut, tämän olevan viimeisen kerran kuin hään puhutteli miestänsä. Tällainen on se tapaus jota Homerus runoopi näissä hänen 133:nissä värsyssä, ja joista nähään että ihmisillä jo niillä ajoilla oli samat luonnot ja mielet kuin meijän ajoilla.
* * * * *
Mitä toas näihin keännöksiin tuloo, niin on mainittava, että myö olemme niin paljon kuin suinkin on mahollinen tavoittaneet perustus-kielen henkellistä luontoa; mutta myö olemme vielä siittenkin enemmin pitänneet huolta tästä meijän omasta kielestämme, ettei tuo tulisi murretuksi eikä sorratuksi. Sillä kosk emmö ole tehnyt tätä keännöstä Greekkalaisillen luettavaksi, vaan Suomalaisillen, niin olemme myös, enemmin harjoittaneet mitä voaitaan meijän kieleen, kuin mitä heihin kuuluu. Jospa sen tautta jossa kussa löytyisi yhtä sanoa, joka ei oisi toimitettu varsin kannallensa (efter ordet), niin se on kuitenkin toisella sopivalla sanalla Suomeksi tarkoitettu. Jos muutenkin meijän keännöksessä oisi paljon vikoja ja virheitä, niin muistakaatte veikkoset, että se on ensimmäinen koetus aivan äkkinäisellä ja vaikealla tiellä, kussa ei löyvyk yhtä polkuakaan astuaksein. Mitä värsyin mittaamiseen[282] tuloo, niin on ollut meillen suureksi vastukseksi, että Greekkalaiset ja Ruomalaiset enemitten tarkoittivat kielessänsä mittausta, mutta myö karaistusta.[283] Sillä ilman mittaamatak heijän värsyt eivät maksa mitään, eikä meijän toas sanat, ilman karkaisematak.[284] Se on sen eistä mahotoin, että Suomen kielellä sovitella saman-luontoisia versyjä kuin Latinan ja Greekan kielellä; tahi jos kohta sitä saatettaisiin, niin eivät kuitenkaan kuuluk millenkään. Meijän on täytynnä seneistä sovittoo innot[285] (meijän sanoissa), siinä kussa Greekkalaiset panivat painot,[286] (heijän puheessa). Tällä tavoin olemme harjoittaneet että näihen versyin meärättelemisessä aina tarkoittoo intoa enemmin kuin painoa; ja koska painot kuus-nivelisissä värsyissä,[287] on alussa kuhunkin nivelen, vaan into (meijän kielessä) alussa kuhunkin sanan, niin olemme löytänyt sopimattomaksi, että Greekkalaisten ja Ruomalaisten tavalla asettaa leikkaukset[288] sanoin keskellen, vaan olemme heitä sovittanut heijän välillen, niin paljon kuin suinkin on ollut mahollinen.[289] Ainoastaan vieraat nimet (semmoisia löyvät v. 371, 379, 397, 415, 436, 457), äkkinäiset sanat, ja omat yhteenliitetyt puheet (semmoisia tavataan v. 369, 398, 420, 424, 434, 442, 454, 455, 461, 498), ovat liitoksessansa suvainneet tämmöisen kahteenpanemisen. Viispolviset sanat (femstafwiga ord) ovat ehkä ne ainuat jotka Suomenkielessä ovat paraittain kahteen-leikattavia, nimittäin sillä tavalla, että ne kolmet ensimmäiset polvet teköövät ensimmäisessä nivelessä yhen dactyluksen,[290] ja ne toiset molemmat yhen spondeuksen,[291] tämä on liioitenkin soveltuva jos näissä polvissa on pituutta jo entuuesta, niin kuin e.m. urholli-suuteis (v. 443). Vastapäin kuin tämä tuloo paremmin harjoitetuksi, ja meijän kielemme enemmin ehkä taivutetuksi, niin kuuluisi meijänkin ehkä korvissa otolliseksi että lovistoo[292] kuus-nivelisiä värsyjä sanoin-leikkuuttamisella. Mutta koska se nyt kuuluu meistä ouvollen, niin olemme sitä tahallamme välttäneet. Mitä muuta tulisi ehkä sanottavaksi, niin koska dactyliset värsyt ovat ne kauniimmat ja täyvällisimmät, niin olemme harjoittaneet heitä soahaksemme; ja ainoastaan jollon kullon niin kuin sanan vaihokseksi ottanut spondeiloita.[293] Mutta varsin vieraita nimiä, olemme löytänyt tarpeelliseksi että lovistaa viivyttämisellä, tahi tehä heistä spondeiloita, jotta Suomalaiset heitä paremmin käsittäisivät. Kahet värsyt ovat liian-täyteläiset (hypercatalecticus redundans) (v. 386, 476); ja kaks alkaa anapaestolla (v. 413, 442).[294] Muutoin olemme välttänneet että Ruohtalaisten tavalla sepittää äkkinäisiä, monin-liitetyitä pitkiä sanoja, ja toisin puolin olemme myös kavahtanut ettei liiaksi katkaista ja lyhentee puhettamme.[295]
HEKTORIN JA ANDROMACHIN JÄÄ-HYVÄISET.
Yks episodi Homeruksen Iliadin VI:sta Rapsodiasta,
Värsystä 369-502.
Puhuttu: kiiruhti pois se raut'lakin-loistava Hektor. —
Kohtapa siitten hän tulikin kultaisen kotinsa luokse, 370.
Vaan hän ej kotona löynyt Andrómache, valitun vaimon;
Sillä hän lapsensa kans, kans kauniisti hametun orjan,
Tornin nastalla seisoi, ja haikiast itki ja huokais.
Hektor, kuin hän ej huoneessa löynyt tuot' vilpitöint' vaimoo,
Kävi hän kynnykseen ast, siin seisoi, ja piijoilta kysyi: 375.
"Kuulkopas, Tyttäret hoi! puhukaa totuutta mullen:
Mihin on talosta tullut, Andrómache valittu vaimo?
Liekköhän kälysten luonn', tahik kauniisti hametuin natoin,
Vaan lie hän männyt Atheneijaan, kussa ne muutkin
Troijan ihanat Tyttäret lepyttää suuttuneen Luojan"? 380.
Vastaisi hänelle silloin, se nöyrä ja joutuva neitsy:
"Hektor, koskassa kiivaasti käsket mun puhumaan totta,
Ei hään ouk kälysten luonna, eik' kauniisti hametuin natoin,
Eik hään o Atheneijaan männyt, kussa ne muutkin
Troijan ihanat Tyttäret, mielyttää suuttuneen Luojan; 385.
Mutta hän Ilion torniin on nousut, koska hän kuuli, ett
Troijaiset hätässä oli, ja Danait voittonsa puolla.
Sillä hän muuriinpäin juokseva, juosten jo jouvuttiin sinne,
Ikään kuin hurja; ja myötensä piijalla kannatti lasta".
Neitopa niin: ja Hektor hän pian pois huoneesta läksi, 390.
Samoa tultua tietä, kauniita katuja myöten.
Skaijan porttiin piästyä kaupunkin kauhihan kautta
(Tästäpä kulki se tie, joka ketoillen käyttävä oli)
Juosten sen vastahan tuli, se rikkaasti naitettu vaimo,
Andrómache, joka oli sen ylpiän Eetion tytär. 395.
Eetios, hään joka asui Plákoisten jynkällä mäillä,
Hypoplakoisten Thébesse, Kilikeisten piämies;
Tyttären tämän oil nainut, se kuparilt-suljettu Hektor.
Sepä sen vastaan nyt tuli, ja myötens oil piikansa myöskin,
Kantain sylissäns pojan, viel' aivan nuoren ja pienen, 400.
Ainua Hektorin poika, kaunis kuin taivaan tähti;
Jonkapa Hektor Skamandrioks nimitt', vaan muut Astyanaks;
Silläpä Hektori hään — hään suojeli Ilion yksin.
Eänetä, kahtoi hän poikansa peälle, ja hiljasti nauroi;
Mutta Andrómache ite, hän vieressä seisoi ja itki, 405.
Tarttui sen käteen kiin, ja hänelle puhui ja sanoi:
"Mokoma mies, sun urhollisuuteis sun hautahan viepi —
Lausuvoo lastais ett siäli, eik' minua vaivaista vaimoo,
Jokapa kohta on leskekseis jääpä, sill' Daneit sun tappaa;
Kaikki ne käyp sinun peälleis. — Ehk' olisi mullenkin paremp, 410.
Että sinulta hyljätty, vaipua muahan; sill muuta
Turvoa mulla ei ouk, kuin sinä oot Manalaan männyt,
Kuin murheet mustat; sill' ei o mull iseä eik' äitikään kultaa.
Sillä se tuima Achilleys hän minunkin isäini tappoi,
Koska hän hävitti Kilikeisten kultaista kotoo, 415.
Thében, portiltans korkein, ja Eetion hakkaisi moahan,
Kuitenk' hän häntä ei roatellut, (sillä hän kunnioit' häntä);
Vaan hän poltti sen ruumiin, ja somasti laitetut aseet.
Hauvall' hän mukkulan teki, jonk ympärin istuttvat puita,
Vuoressa asuvat neijot, Aegidinkantajan piijat. 420.
Seihtemät veljeini myös, jotka olivat kotona silloin,
Kaikki ne yhtenä päivänä muuttivat Manalan moahan;
Kaikki hän tappoi, se jaloistaan ketterä julma Achilleys,
Roavain kouk-sorkkaisten keskell', ja valkia-villaisten lampain.
Mutta mun äitin, kuin hallihti Plákoisten synkiä maita, 425.
Koska hän häntä ja kaluja muita oil sualiksi suanut,
Hään häntä vapaaksi antoi, vaan ottipa mainion maksun;
Kuitenkin nuolet Dianan myös häntäkin kotona tappoi.
Hektor, sie yksinäns olet mun isäin, ja ainua äiti,
Olet mun veljeini myös, ja olet mun toveri kultain. 430.
Ole nyt armahtavainen, ja jääpäs nyt tornihin tänne!
Älä sun poikoisi orvoksi tie, eik leskeksi vaimois.
Silläpä joukkoisi kokoo fiikunanmäille, sill' siinä
Kaupunkin salpaus on, ja yliten piästävät muurit.
Kolmast' jo koitteliit tässä, ne kohta tänn tulevat Urot, 435.
Molemmat Ajacet, ja se kuuluisa Idominéus,
Ja ne molemmat Atreidit, ja Týdeon uhkia poika;
Lienekkö heitä siitt' neuvoinut yksi tietävä Noita,
Vaan lie heit' kehoittaneet ja yllyttäneet omaat mielet".
Hänelle vastais ja sanoi, se rautlakinloistava Hektor: 440.
"Tämäkin kaikki huolen mull tekööpi, vaimo; mutt enemp'
Ma pelkään Troijan miehii, ja hamehenkantavii vaimoi,
Josma kuin pelkuri painuisin poisi tappelluksesta:
Luontoinkaan tätä ei suvaihte, sillämä Uroksi aina
Opin, ja Troijan ensimmäisissä miehissä käymään; 445.
Suahaksein kuultuksi isäini kuuluisan nimen ja omain.
Mutta hyvinma tuotakin tiijän ja mielessäin arvaan,
Että lähestyy päivä, kuin pyhäkin Ilios vaipuu,
Priamos ite, ja Priamon keihiin käytetty kansa;
Kuitenk en sure niin koivin tuot' Troijaisten tulevaa surmaa, 450.
Ei Hekaben, eikä myöskään Kuninkaan Priamon omoo,
Eikä myös minun veljeisten, jotka kyll' moneet ja uhkeet,
Muahan vaipuvat ovat, vihamiestensä alla,
Niinkuinma sinua suren, kosk' joku vask-vyötetty Dane
Viep' sinun itkevän pois, ja lopettaa vapaus-päiväis; 455.
Ja kuinsa Argossa asuva, kankaista toisellen kuvot,
Ja kuinsa vettäkin kannat Hyperejast tahi Messejast,
Tahtoais vasten; tok pakko kova sun tuohoonkin käskee.
Sanova kerran on joku, kuin hän sinun itkevän näkee:
Tämä on Hektorin vaimo, jok' soass' oil kaikista julmin 460.
Troijaisten hevoisväist, jotk' tappeli Ilion ympäir.
Näin, joku lausuupi kerran: ja murheisi muuttuupi uuveks,
Kaivaten tällaista miestä, ett orjeutestais piästä.
Peittäköön minua kuoltuain peälleini viskattu multa,
Ennen kuin kuulen sun huutois, kosk' sinua vankina viijään"! 465.
Puhuttu näin, niin pojan ois ottanut, paistava Hektor.
Mutta lapsipa sylihin soreast vyötetyn orjan
Kiänsiin parkuin, peljäten kasvoja rakkaimman isän,
Peljäten paistavaa vaskee, ja jouhista hirmuista huiskuu,
Jonka hän rautlakin harjasta kauheesti riippuvan näki: 470.
— Nytpä tuo nauroi isäkin rakas, ja äitikin rukka.
Sievest nyt lakkinsa piästänsä puotti, se paistava Hektor,
Pantua muahan sen kirkkaasti kiiltävän vasken; ja siitten
Antoi hän lapsellen suuta, ja hiljasti sylissään souvatt',
Rukoillen Zeustä, ja Jumaloit muitkin, hän rupeis ja puhui: 475.
"Jupiter ja työ muutkin Jumalat, suvaitkoo sitä! ett
Poikaini kuuluisaks tulis kuin itekkin Troijaisten joukoss';
Väkeväks voipaaksi myös, ja Ilion voimakkaaks Uroks!
Että sanottais kerran, uhkiamp' on hän kuin isäns;
Tultua tappeluksesta, tuokoon hän verisen eineen 480.
Viha-miestänsä voitettuu; iloitkoon mielestään äiti!"
Niin hään puhui; ja poikansa pani taas sylihin äiti-
Rukan: joka sen otti, ja painoi poveensa vasten
Itkein naurava. Mies tuon näki, ja siälitti häntä,
Hyväili käillänsä häntä, ja hänellen puhui ja lausui: 485.
"Kultaini, elä sie sure mun eistäin niin varsin ja paljon,
Luojan tahtoa vasten, ei minua liikutak ykskään.
Eihään löyvy sit' miest', joka omansa onnensa välttää,
Lie hän pelkur' vai tuima, kuin kerran on moailmaan tullut.
Kiännä siitt' kultainen kotiis, ja omat askareis laitak, 490.
Kaiteis kuin värttänäis myöskin, ja sinun piikojais käske
Toimittaa totella työnsä; sill soast' on miehillen murhe;
Kaikista, liioitenk' mull', jotk' Ilioss' syntyneet ovat."
Puhuttu: Hektor, moasta, rautalakkinsa otti
Jouhilla pujotun: kotiinsa kulki nyt vaimokin rukka, 495.
Katteli monaisten taakseen, ja vuotatti kyyneleit' kyllä.
Kohta hän siittenkin tuli myös kohten kultaista kotoo
Miesi-murhajan Hektorin; löysipä sisässä monta
Piikoa, jotkapa kaikki hän surullisiksi myös soatti.
Elävän vielä, omassa kotossa, itkivät häntä; 500.
Sillä hyö piättivät kaikki, ettei hän soasta eneä
Palaisi takaisin, piästyä käsist' ja kynsist' Achaijoin.
MUISTUTUKSIA JA SELITYKSIÄ.
v. 369. Puhuttu; Niissä eillimäisissä versyissä (joista tässä on kysymys) kerroitaan, että Héktor veljensä Párin luonna, kiiruhtamassa häntä sotaan. Sillä ajalla kuin hään tähään valmisteliin, sanoi Héktor pikimältäns juoksevansa kotiinsa, taloansa kahtomaan, ja jäähyväisiä ottamaan vaimoltansa ja pojaltansa, sillä se oli hänellen aivan tietämötöin, jos hään tästä tappeluksesta eneä palautuis jälleen. — Raut'lakin-loistava (hjelmblänkande); Rautalakki e. Rautakypärä (hjelm). Tällaisia pitivät ne vanhanaikaiset, heijän peänsä peittona tahi varjona. Meijän esivanhemmat tiettivät niitä rauvasta, josta hyö myös meijän kielellä ovat Rautalakkiloiksi tullut kuhutuksi; vaan Greekkalaiset valmistivat heitä vaskesta eli kuparista. — Héktor oli Kuninkaan Priámon poika, yks kauhia sota-sankari: ja kaikista Troijan sota-uroista se uljin ja tuimin, joista Homerus lauleloopi. Hään kuhtuu häntä aina koksythaiolos (Rautalakilla loistava) jolla sanalla hään ymmärtää yksi löyhkyvillä höyhenillä loistava rautalakilla varuistettu sotia; yks Greekkalainen sananparsi, joka ej merkihte mitään muuta, kuin että hään oli uljas ja jalo, tahi jalosti sotiva.[296]
v. 371. Andrómache oli Kuninkaan Eetíon tytär, ja Héktorin vaimo, kaikista Homeruksen naisista, parraain ja sivein. Homeros antaapi hänellen sen liikanimen (epithét) Leukoleios (kyynäspiästänsä valkoinen), joka puhe meijän kielellämme parhaittain tulkitaan sillä sanalla: valittu.
v. 372. Kans kauniisti hametun orjan, tahi kans pulskisti puetun piijan; sillä tässä on puhe semmoisesta piika-orjasta, joka oli lapsen-kahtoja, t. korjaja, — hamettu t. pitkällä hameella vaatettu; sillä Greekkalaisten vaimoväki piti yhtä aivan pitkee hameen-laijaa, jota ne kuhtuivat péplos, ja jolla hyö kokonansa peittivät ihtensä.
v. 373. Nasta (altan, balkon, öfwersta tornkransen); sillä Andrómache nousi ylimmäiseen tornin nokkaan, että hään sieltä sotaväin joukossa oisi miehensä nähnyt. Sillä hään tahtoi kuolemankin hetkellä ej olla kaukana hänestä, ja jos ej muuten, niin ies silmillänsä seurata häntä, josko hään koatui tahi voitti?
v. 374. Kotona e. "huoneessa".
v. 375. Seisoi e. "seisahti"; — Piijoilta merk. palvellus-piijoiltansa.
v. 376. Hoi! Tässä kolmanessa nivelässä ei piek olla muuta, kuin tämä yksi sana, jonka perästä yksi Pyrrhikon[297] pituinen huokaus (paus) on piettävä, koska tällä sanalla matkitetaan yhtä huutamista tahi hojottamista.
v. 377. Mihin on talosta tullut, merk. "mihinkäs täst' on männyt".
v. 378. Liekköhään t. "lienekköhään". — Luonn', (katkaistu — per apocopen) t. "luonna". — Käly plural. Kälyt, dimin. kälyiset ja kälykset, kuhutaan veljeisten vaimot keskenänsä (Swägerskor, derigenom att deras männer äro bröder) — Nato plur. Natot, ovat sisar ja hänen veljensä vaimo (Swägerskor, derigenom att endera af dem är gift med den andras broder).
v. 379. Athenéija, oli Athénen tahi Minervan temppeli; eli yks hänellen pyhitetty tylväkkö (puistikko paikka) jossa hänellen uhrattiin ja lahjoitettiin. Nuoria soreita neitoja, jotka olivat miehistä vapaat toimittivat tässä hänen palveluksensa; yks näihen joukossa oli se kaunis ja hyvänäköinen Kassándra, josta meijän vastapäin tuloo puhua.
v. 380. Ihanat tyttäret, Homerus kuhtuu heitä éuplókamoi, joka merkihtee hiuks-ihanat t. ihana-hiuksiset, skönlockiga, joill oli koreet kähärät. Vaan koska ei meijän maassa pietäk hiuksistä niin suurta lukua, kuin eteläisemmissä maissa, tyttölöihen kaunistukseksi; niin luulemme myö, ettei hyö meihin suutuk, jos heitämme heijän karvat kauniit kahtomatak, kuin myö vaan muuten kiitämme heijän kauneuttansa. — Suuttuneen Luojan: Tässä ymmärretään ite Pallasta Athéne eli Minervaa, joka oli viisauen, ja myöskin soan Suojatar, ja jonka nyt luultiin olevan suutuksissa Troijaisten piälle, koska hään salli että heitä näin ahistettiin.
v. 381. Neitsy (hus-jungfru) oli Greekkalaisissa yks aivan kunniassa pietty palkollinen, joka oli talon kahtoja, ja piikoisten emäntä.
v. 382. koskassa t. "koskas sie"; kiivasti t. "kovasti."
v. 385. Mielyttää t. "lepyttää", nimittäin uhramisella ja rukouksilla.
v. 386. Ilion t. Troija, oli yksi aivan suuri, voimakas ja ihtensä-hallihteva kaupunki vähässä Aasiassa, joka oli soanut nimensä Tróesta, hänen ensimmäisestä kuninkaastansa. Hänen poikansa ja jälkeen hallihteva oli Ilos, jonka muistoksi, tämä kaupunki on myöskin Ilioksi tullut kuhuttu. — Tämä värsy on liian-täyteläinen (hypercatalecticus), ja yhteen-lovistettava (concatenatus) seuravaisen kanssa, sillä tavalla, että se viimeinen sana ett, jatketaan yhteen alimmaisen versyn kanssa.
v. 387. Danáit, m. Greekkalaiset; Hyö ovat näin tulleet nimitetyiksi Danaon, Argoisten muinon entisen peä-ruhtinan jälestä.
v. 389. Hurja, ursinnig, utom sig.
v. 391. Katuja m. kaupunkin raiteita.
v. 392. Skaija kuhuttiin yksi kaupunkin porttiloista eli tulliloista, jonka tienoilla Kuninkas Laomédon oli hauvattu, joka oli ollut Héktorin Ukko vainoo. — Kaupunkin kauhian kautta: Troija kuhutaan näin, koska se oli kauhian suuri. Muutoin oisi ehkä soveliampi sanoa "kaupunkin kauniimman kautta".
v. 394. Andrómache, oli itestänsä aivan varakas, sillä se oli sen rikkaan Eetion tytär, josta myös kohtakin puhutaan. Muutoin ovat sanat tässä, jälkeen-eilimmäiset (hysteron proteron), sillä se oisi pitänä olla, että sen rikkaasti naitettu vaimo Andrómache tuli juosten sen vastaan.[298]
v. 395. Eetíos, Kilikéisten kuninkas, oli Héktorin appi — hänen istumensa oli Thébessä, niin kuin kohta suahaan kuulla.
v. 396. Plákoisten jynkällä mäillä. Plákos eli Plákios oli yksi suuri vaara-moa tahi vuoreinen maa-kappale Kilikían maassa, Lykian moa-rajoilla Aasiassa, jonka alammaisempia maita kuhuttiin Hypoplákos tahi Ala-plákos. Nämät loitto-moat olivat aivan viljakkaisia ja hyviä syönnemaita. Eetíos joka oli kaikkein näihen valtias, piti istumensa Thében kaupunnissa, joka oil pyvätty Hypoplákoisten vainiolla. — Jynkä e. jylhäkkö, puistikko, mehtänen, (skogrik)
v. 397. Tämä Thében kaupunki Aasiassa, kuhuttiin jo Pliniuksen ja Aristotileksen aikana Andromytteon, ja sanottiin hänen ensimmäisen perustajan olleen Herkules. — Kilikéisten e. niin kuin Ruomalaiset kirjuttivat heitä Ciliceisten. Niin kuhuttiin ne asukkaat, jotka asuivat Kilikian maan iärellä vähässä Aasiassa, ja joista myös yks osa kuului Eetion ala. Heijän suurin piäkaupunki oli Tarsos (Apostoli Paavalin syntymä-paikka). Hyökin olivat silloin niin kuin nämät muutkin vähä-Aasialaisten kansat, pienissä valtakunnissa ihtensä-hallihtevia; vaan joutuivat viimeisellä kaikki Persan vallan ala, josta hyö siitten ovat vuorotellen tulleet — ensin Greekkalaisten, siitten taas Ruomalaisten, ja nyt viimein Turkkilaisten alamaisiksi. Heijän moakunta kuhutaan nykyisin Karamania, siitä Turkin sankarista Karamanista, joka ensin kukisti ja taivutti heitä Turkkilaisten ala.
v. 398. Kuparilt'-suljettu e. "vaskelta varjeltu", varuistettu. Héktoria kuhutaan niin, koska ej ainoastaan hänen rautalakkinsa mutta myös hänen rautapaitansa (pantzar) oli kuparista tietetyt. Niin myös oli hänen kilvensä ja keihäänsä, kuin että myös kaikki hänen sotakalunsa, sekä miehen että hevoisen, vaskella vaihettu; josta hään muihen joukossa loisti ja hohtaisi kuin aurinko. Muutoin ovat sanat, tässä, niin kuin monessa muussakin paikassa, pantu (Greekkalaisten tavalla) jäikeeneilimmäisiks, johon värsyn mittaus on meitäkin vuatinut.
v. 402. Héktor kuhtui ite poikoansa Skamándrioksi. Muutamat ovat luulleet, että hään otti hänelle nimen, Skámandron virrasta, joka Idan vuoresta, Troijan kautta laskeiksen mereen. Muutoin löytyi myöskin Troijan suapuvilla, yksi pieni kaupunki, kuhuttu Skamandria. Vaan Troijalaiset taas puolestansa nimittivät tätä hänen poikoansa Astyánaksi, joka sana heijän kielellä merkihti: heijän Herransa ja Varjeliansa; osottain sillä sen rakkauven, toivon ja mielisuosion, kuin Héktor ja Andrómache oli heijän syvämmiin saattanut.
v. 403. Tässäpä nyt Homerus selittää minkän eistä panivat pojan Astyánaksi. Sillä ehkä kyllä Héktor ei ollut heijän kuninkaansa, niin se oli kuitenkin hään joka heitä yksin oli hyvä suojelemaan.
v. 407. Mokoma mies e. "kumma mies". Andrómache kuhtui miestänsä näin, koska hänen ihtesäkkiin täytyi kunnioittoo ja ylistää hänen Urhollisuuttansa isämmuatansa varjellessa; joka yhellä puolella oli vaimonkin mielestä kiitettävä; vaan toisin puolin, oli toas hänen huolimattomuutensa ihtiänsä ja omaisiansa vasten, hänen muka mielestä moitittava. — Sun hautaan viepi e. "surman sull tuottaa". Sillä vaimo näki jo eiltäpäin, että Héktorin urhollisuus piti viimeinkin suattaman häntä kuoleman pauloin.
v. 408. Lausuva, jollrande. — Siäliä (hafva medlidande öfer någon, warkunna sig). Tällä sanalla on tässä paikassa kahellainen merkitys, nimittäin ensin, että olla raukkailleva ja surkutteleva; ja sitten, että olla armahteleva ja lohtuttava. — Vaivainen t. "onnetoin".
v. 410. Kaikki ne käyp sinun piälleis. Greekkalaiset kyllä tiesivät, että jos hyö kerran saisivat Héktorin henkettömäksi, niin heillä ei eneä oisi vaikia Troijaan peästäksensä, silläpä hyö häntä aina keihäillänsä tavoittelivat.
v. 411. Vaipua muahan (sjunka i stoftet) eli "kuolla".
v. 413. Tällä värsyllä on jo ensimmäisessä nivelässä yks Anapaestos, jonka myös sillä tavalla saisi muuttaneeksi, että kuin, joka on hänessä ensimmäinen polvi, pantaisiin loppuun eillimäisen värsyn, josta se toas tulisi liian-täyteläiseksi. — Äiti kulta; Homeruksella on potnia maeter, joka oisi "kunnioitettava äiti", joka puheenparsi on meijän sanoin kanssa yhtä muka pitävä.
v. 414. Achilleys, Myrmidóneisten Kuninkaan Peléon poika, oli kaikista Achaíjoisten sota-uroista, se suurin ja jaloin. Homerus kehuupi häntä erinomattain väkeväksi, urholliseksi ja jaloiltaan ketteräksi. Koska hään on Homeruksen peä-sankari, niin tahoimme myö tässä lyhykäisesti kerroita hänen elämäkertansa. Thétis hänen äitinsä, joka ei oisi suvainut että tämä hänen poikansa, piti niin kuin ne muut suurimmat soturit sota-tiellä katoamaan, pisti häntä nuorena Stygin virtaan, tahi kasteli häntä Tuonelan kovassa koskessa, että sillä lumoja hänen ruumiista kuolemata vasten, ja vasten vihollisten nuolia ja keihäitä. Häntä koulutettiin ensin Chíron luonna, ja siitten Phoeniksen luonna; mutta sillä välillä ilmistyi Troijan sota, joka soatto häntä pois opin tieltä. Sillä koska yksi ennustaja nimellä Proteys oli äitille ilmoittanut, että ehkä hänen poikansa piti tässä soassa tuleman muita kuuluisammaksi, urhollisuutensa suhteen; niin piti hään kuitenkin tässä tulla tapetuksi. Äiti joka oisi mielestänsä suvainnut pojallensa yhen pitkän, jos kohta kuulumattomankin iän, kuin suuren kunnian ja lyhyven iän, vei häntä salaissa Kuninkaan Lykomédin luokse Skyron suarella, jossa häntä vaimoväin voatteissa piilotettiin Kuninkaan tyttärien ja vaimoväin seassa. Tässä annettiin hänelle toinen nimi, ja kuhuttiin muka Pyrrhaksi, että sillä tehäkseen häntä vielä siittenkin tuntemattomaksi. Vaan Achilleys oli yksi ihanainen ja hilpiä nuorukainen, jos häntä sen eistä tyttölöihen joukossa piettiin tyttönä, niin tulivat hyö sillä välillä kuitenkin tuntemaan hänen miehen luontoa. Sillä Deidamia joka oli vanhin Kuninkaan tyttäristä — tuli äkkiä kuormilliseksi. Greekkalaiset, jotka tietäjän Kálchan puheen kautta olivat kuulleet Jumaloiltansa, ettei heijän ilman Achilleysta ollut Troijaan pyrkimistä, ehtivät häntä joka paikasta. Odysseys joka vihtoin sai tästä hänen piilopaikastansa tietäkseen, kiiruhti kohta sinne häntä hakemaan. Tämä oli hänelle aivan vaikia, siitä, ettei hään tietänä mitenkä hään muista vaimoväistä piti osata eroittoo tämän tytöksi peitetyn pojan. Vaan sanotaan "ettei se eksy joka kysyy, eikä katu joka katsoo." Hään läksi sinne niin kuin kauppias, ja otti kansansa monellaisia kauppa-kaluja, jotka hään levitti sekä Kuninkaalle että hänen tyttärille ja naisväille, ja käski heijän kunkiin mieltänsä myöten ottamaan mitä hyö kahtoivat paraaksi. Näihin kaluin joukossa, oli hään myös viekastelleksensa pannut yhen miekan, yhen kilven ja yhen rautalakin. Achilleys kuin hään sai näitä nähäksensä, niin hään samassa heihin mieltyi, ja tällä tavalla ilmoitti luontoansa aivan tietämättömästi. Odysseys joka asian arvaisi, rupeis kohta poikoa houkuttelemaan kansansa. Sotaan tultua oli hään kaikista sotioista tuimin ja urhollisin, hään oli jo ilman monta muuta tappanut Héktorin apen ja lankot, ja tehnyt vihollisillensa monta muuta rauhattomuutta. Mutta koska Agamemnon oli ottanut häneltä Brisein, yhen Phrygiläisen tytön, jota Achilleys soatuansa hyväili, suutui hään häneen niin, että hään kiänsiin soasta pois, eikä ykskään eneä ollut hyvä soaha häntä tappelukseen. Mutta koska hään sai kuultakseen, että Patroklos hänen paras ystävänsä, oli tappeluksessa tullut Héktorilta murhatuksi, palaisi hään takaisin sotaan, eikä lakkanut teurastamasta, ennen kuin hään sai Héktorinkin henkettömäksi. Vaan koska hään Troíjan hävitessä oli männyt Apollo-Tymbrein temppeliin, toivottain soahaksensa Polyksénan, Priámon oman tyttären, avioksensa, tuli häänkin vihtoin vuorostansa surmatuksi Párikselta, Héktorin veljeltä, joka keihällänsä osaisi hänen kantapeähän, josta hänelle oli kuolema sallittu; koska Thétis oli pistäissänsä häntä Stygin virtaan, pitänyt häntä kiini kantäpäistä, ja sillä tavalla jättänyt näitä Stygin veillä kastamatak, ja kuolemata vasten lumoamatak.
v. 416. Thébe, portiltains korkein; on yks puheenparsi, joka merkihtee, että hään oli "ylpiä ja rikkauttansa pöyhisteleväinen".
v. 417. Sillä hään kunniotti häntä. Tätä kunniata hään osotti sillä, ettei hään ryöstänä häneltä hänen aseitansa, vaan poltti heitä hänen ruumiinsa kanssa, niin kuin tapa oli suuriin miesten peijaisissa eli moahan paniaisissa. Sillä näillä ajoilla ihmiset eivät hauanneet heijän kuolleitansa, vaan polttivat heitä, ja panivat heijän palaneet luut hautaan, tahi pitivät heitä tallella, ystäviensä muistoksi.
v. 418. Somasti laitetut aseet, t. jotka olivat sekä kauniisti että myös viisaasti tehtyt.
v. 419. Kukkula, t. "mukkula" (grafhög) merkihtee yhtä multa-kokoa, jonka ne kuollein muistoksi panettivat hauvallen. — Istuttvat lyhennetty (per syncopen) pitäis olla, istuittivat. Ne puut, joita hyö kasvattivat hänen hauvalla, oli jalavia, (almar) jotka ovat lehmuksen- eli niini-puun suvusta.
v. 420. Aegídi, kuhuttiin se kilpi, jonka Vulkanus sepitti Zeukselle eli Jupiterille, ja josta häntä myöskin kuhuttiin aigiokhos tahi aegidinkantajaksi. Hänen piijoillansa, joista tässä puhutaan, ymmärretään Oreadit, jotka olivat henkenluontoisia neitoja, joihen luultiin asuvan vuorien sisessä, ja jotka seuraisivat Diánaa, mehillen mäntyä.
v. 423. Jaloistaan ketterä, t. "jalo juoksulleen, salvakas, jaloillans jättävä", joka muata salvaa. Greekkalaiset pitivät sitä yhtenä suurimmana kunniana, että voittaa toista juoksemassa; ja hyö palkihtivat aivan julkisesti, ja kunnioittivat niitä, jotka Olympin juhlilla, olivat hilpiämmät juoksulleen.
v. 424. Roavain kouksorkaisten keskellä t. "Härkäin viärsiäristen", joilla on koukuissa potkat. Eilipes (käyrä-jalka) on myös ehkä merkihtevä, "lupsittava, kavioistava, putkoava"; jostapa Tranér on Ruohtiksi kiäntänyt nämät sanat, meijän mielestämme kyllä rumasti, sanoissaan: "den fotuppswängande fänad".
v. 425. Synkiä maita, t. "mehtäsiä maita", e. saloja ja syvämmaita.
v. 426. Saaliksi soanut; sanasta sanaan se oisi "tähänkin (vankina) tuonut", nimittäin, Troijan piiritoksellen; joka puhe on piammin yhtä merkihtevä.
v. 428. Ruomalaisten Diána, eli Greekkalaisten Artemis, oli petonpyytämisen, eli mehtolan ja tapiolan Emäntä. Mutta häntä piettiin myös niin kuin Tuonelan tyttöä, kuoleman neitona, joka toi kuoleman ihmisillen. Ja koska tässä ei nimitetäk mitä erinomaista kuolemaa, niin on uskottava, että Andrómachin äiti kuoli kotonansa, luonnollisella tavalla, kuoleman vuotellansa.
v. 429. Ainua äiti: Perustus-kielellä on taas niin kuin 413 värsyssä pótnia maeter, joka sanasta sanaan, ei ou tähän niin hyvin vastoava, kuin pitäis. Sillä, koska vaimo sano, että Héktori oli yksinään hänen isänsä, niin sopii myös, että hään sanoo hänen olevan hänen ainuan emonsa. Että aina sanoja keäntää, vaan ej aatosta, olisi niin sopimatoin, kuin että suomentaa sen ruohtalaisen puheen söta mor, sanalla: imelä äiti.
v. 430, Toveri t. "puoliso"; Oaleksos paksakoites olisi Suomeksi, kukoistava toveri; vaan tällainen sanan-liitos olisi aivan äkkinäinen; ehkä oisi parempi jos sanottaisiin: "Olet mun veljeini myös, ja puoliso, kukkasein kulta".
v. 431. Armahtavainen, nimittäin vaimolleis ja lapselleis.
v. 432. Orvoksi t. isättömäksi.
v. 433. Joukkoisi, t. sotajoukkoisi. — Fiikunan-mäillä, merkihtee yhtä mäkee, jossa kasvaa fiikunapuita.
v. 434. Salpaus, t. "suljetus, sulku" (stängsel, pallisad, fördämning) kuhutaan semmoista paikkoa, että jos sitä kerran suljetaan, niin siitten on myös koko se paikka, josta on kysymys, suljettu ja ylinympäriltä salvattu.
v. 435. Kolmasti t. kolmet kertoa. — Ne kohta tänn' tulevat urot, t. ne urot jotkapa kohta tännen joutunnoovat. Tässä ymmärretään Greekkalaisia uroja eli sota-sankaria, joista ne merkillisimmät tässä myöskin mainitaan.
v. 436. Molemmat Ajaset; Hyökin olivat molemmat ennen aikana käyneet Helénoa kosioimassa. Yks heistä oli kuninkaan Telamónin poika joka Salamin suarta hallihti, ja joka oli Achilleyn setä. Tämä Ajas oli serkkunsa eli nepansa kuoleman perästä, se urhollisin sota-uro Greekkallaisten sotarahvassa. Hään joutui siitten riitaan Odysseyn kanssa ja vihoissaan pisti miekkansa omaan rintaansa, josta hään kuoli. Se toinen Ajas oli toas Lokreisten kuninkaan Oilein poika, myöskin yksi suuri sotia. Hään otti väkisen yheltä tytöltä, nimeltä Kassándra, Athenéijan temppelissä, Troíjoa hävittäissänsä. Tästä Pallas-Athéne kyllä kovast häntä rankaisi, sillä hään iski tulellansa (blixt), hukutti häntä, ja koko hänen laivansa, kuin se oli kotinpäin purjehtimassa. — Idominéus, oli Deukalion poika, ja Kréteisten kuninkas — ej häänkä ollut mikään maitosuu. Hään oli ite sotajoukkonsa kanssa Troijan piirittämisessä. Voitettua tätä, sanotaan että hään myrskyn tuulella, suuressa vaarassa merellä, oli tehnyt Jumaloillen lupauksen, että piästyänsä kotiin, uhrata heillen sen ensimmäisen, joka tuli hänen vastaan, kotiin tultua. Niin tapahtuipa että hänen oma poikansa, kiiruhtiin iseensä vastaan ottamaan. Kuin hään nyt tahtoi häntä teuraksensa, niin alimmaiset suuttuivat häneen, ja kajottivat häntä pois istumeltansa. Hään purjehti siitten Salentínumiin, Calábrian niemellä, perusti siihen hallituksensa, ja tuli kuolemansa perästä pyhänä pietyksi.
v. 437. Molemmat Atreídit. Atreys oli ollut Mysian kuninkas; hänen molemmat poikansa Agamemnon ja Menelaus ymmärretään tällä yhteisellä nimellä. Se ensimmäinen heistä oli jo silloin perinyt isänsä valtakunnan, ja se toinen oli Spártan kuninkas; hyö olivat molemmatkin Troijan soassa. Agamemnon pantiin ylimmäiseksi soan piämieheksi, koska hään kuletti sinnen isomman sotaväin; sillä hänellä oli yksinään sata alusta. Sinnen lähtiissä, hään rupeisi jo Jumaloillen uhramaan Iphigeniata, omoo tytärtänsä, että suahakseen heitä mieltymään häneen; vaan Diána pelasti lapsen hänen käsistä. Kotiin tultua voiton kanssa, ja sen kauniin suavun Kassándran, joka oil hänen paras soaliinsa, tuli hään tapetuksi Klytemnéstralta, hänen omalta vaimoltansa, joka hänen pois-ollessansa oli pitänä salavuotetta Aegistuksen hänen serkuksensa kanssa. Hyökin tulivat molemmat aikoa myöten murhatuiksi Orésteltä, Agamemnonin omalta pojalta. — Menelaus, joka naimisensa kautta piäsi Spártan eli Lacedáemonin kuninkaaksi, oli se joka yllytti kaikki nämät Greekkalaisten Ruhtinat tähän sotaan, suahaksensa Troijasta pois sen kevytmielisen vaimonsa. Kuin olivat kymmenen aastaikoa sotineet, ja molemmin puolin tappaneet miehiä ja uroja, hävittäissään 24 suurta kaupunkia, niin hään tuon mielihautansa sai, jonka kanssa hään koti-tiellä viipyi vuosikausia, vieraita vesiä matkustaissa; ja kotiin tultua, kuoli viimein, akkansa viereen. — Tydeys oli Aetolian ruhtinas, häänki laitto poikaansa, nimellä Diomédes, Troijan sotaan. Tämäpä oli vasta yksi rohkia ja ylenannettu veitikka. Hään tappeli jo Jumaloihenkin kanssa. Sillä kuin Aenéas Vénuksen avulla piäsi hätä-käsin Troijasta pakoon, niin hään keihällänsä pisti Emoisen rintaan. Saman kokkaisen teki hän kerran Marsillenkin, jota hän mahoa vasten tyrkkäisi, että hään kyllä pani pahoja päiviä. — Odysseyn kanssa hänen sanotaan yhessä ryöstäneen Palládiumin, tahi Jumalan oman kuvan Troíjasta, Athenéijan temppelistä, ja tehneen monta muuta sellaista koiruutta. Muutoin lausutaan hänestä, että hään kotiin tultuansa, ikeän kuin Agamemnon — ja ehkä moni muu, tämän soan käyttäjöitä — löysi vaimonsa Aegialian aivan vihelliäiseksi; sillä häänkin miehensä pois olessa, ei malttanut olla 10 vuotta ilman ukota.
v. 442. Ma pelkeen, on toas yks anapaestos, josta on muistettava mitä jo mainittiin 413:sä värsyssä. — Miehii ja hameen kantavii vaimoi (Karjalaisten puhe) t. "miehiä ja hameen kantavia vaimoja", joista on niinikkään jo puhuttu 372:sä värsyssä.
v. 444. Uroksi t. urholliseksi; sanan-vaihtolla (per enallagen).
v. 445. Troijan ensimmäisissä miehissä käymään, nimittäin, "tappelussa".
v. 446. Soahaksein kuultuksi, nimittäin, "urrhollisuutellaini".
v. 448. Vaipuu t. katoa, hukkuu.
v. 449. Priámos oli Laomédon poika, Héktorin isä, ja Troijan kuuluisa kuninkas. Hään oli tämän kaupunnin ja valtakunnan kuuens ja myös viimeinen valtias. Poikansa tautta, joka ei hyvällä tahtonut luopua siitä häneltä poisvietetyltä Helénasta, joutui ukko-rukka tällaiseen pahaan katrakkaan, ja tuli itekkin viimein pois päiviltänsä, ja koko hänen valtakuntansa hävitetyksi. Sillä kuin kaikki hänen pojat jo olivat moahan vaipuneet, otti hään vihtoin pakonsa temppelin altarille, jossa häntä viholliset murhaisivat. Cíceron totistuksen jälkeen oisi hänellä ollut 50 poikoa, joista ainoastans 17 oli synnytetyt Hekábelta, hänen lailiselta vaimoltansa. Näistä ovat seuravaiset, erinomattain mainittavat; Páris eli Aléxandros; Héktor, Helénos, Pollydoros, ja Deiphóibos, joka Párin kuoltua omisti hänen vaimonsa, vaan täytyi kohta antoa häntä jälleen Menelauksellen, hänen vanhalle alottajallensa. — Keihiin käytetty kansa, Ett folk kunnigt wid att föra lansen.
v. 450. Niin kovin, t. niin paljon.
v. 451. Ei Hekáben, nimittäin, "surmaa". Hekábe oli Dymantin — tahi niin kuin toiset totistaavat — Thrákian kuninkaan Lisseon tytär, Priámon vaimo, ja Héktorin äiti. Hänestäkin oisi paljon puhuttavoo; ilman hänen jo ennen mainituita poikia, nimitetään vielä Pammon, Polítes, Antíphos, Hippónos ja Troílos. Tytteristä olivat Kréusa, Laodíce, Polykséna ja Kassándra ne merkillisimmät.
Hään oli soan alussa lähettänyt nuorimman poikansa Polydoroksen hänen lankomiehensä Polymnestorin luokse, Thrákiaan. Vaan koska tämä hyvä kyty sai kuulla Troijan surullisesta hävitöksestä, murhaisi hään sekä Polydoron että myös oman vaimonsa, ja viskautti heijän ruumiinsa mereen, että hään sillä oisi olevoinaan Greekkalaisia mielittävöinään. Piästyänsä Troijaan otti Odysseys Hekáben myötensä niin kuin muka vankina, ja vei häntä aluksellansa Thrákian maan rannoillen, jossa sen kuolen Achilleyn huamu pakotti häntä, että hänelle uhrata hänen oman rakkaan tyttärensä, sen rikoisan Polyksénan. Niin tapahtui että kuin hään rannalla pesuutti tämän Neijon ruumiin, niin tuulen-henki kuletti siihen hänen poikansakkin Polydoron roaon. Nähtyä näiten molemmien lapsien onnettomuutta, tahtoi äiti-rukka peretin tainua; kuitenkin mielytti häntä vainoamisen halu. Hään houkutteli lankomiehensä yksinäisyyteen, luvaten näyttääksensä hänelle miesvainajansa salattuita aarteita. Tultua sinnen, otti hään ja muijen akkoijen avulla repäisi häneltä silmät pois piästänsä.
v. 456. Argos, oli yksi suuri ja kuuluisa kaupunki Achaíjassa, Greekan muassa, josta Greekkalaiset välisten ovat myöskin Argeíjiloiksi tulleet mainituiksi.
v. 457. Messeíja oli yks lähe Thessáliassa, Greekkan maassa, lähes Pharsalon kaupunkia. Samaten myöskin Hypereíja. Héktor mieti mitenkä hänen toveri täytyi vankeuessansa käyvä muihin orjin joukossa vettä kantamaan, ja olla Greekkalaisten käskyn-alaissa, ja se oli tämä joka kävi hänellen niin haikiasti mielestään.
v. 461. Hevois-väist t. ratastajoista. — Ympäir t. ympäri, merk. "ympärillä." —
v. 463, Orjeus (per diaerecis) t. "orjuus."
v. 465. Viijään t. vietään. Näin herkeis Héktor puhumasta siitä murheellisesta ja haikiasta ajatoksesta, joka pimitti hänen mielensä, koska hään aatteli hänen puolison tulevaista onnettomuutta. Vaan koska tässä ej selitetäk mihinkä Andrómache Troijan hävitessä joutui, niin tahoimme myö hänestäkin jotaik puhua. Kuin Greekkalaiset väkirynnäkkeellä tunkeksivat Troijaan, niin Héktorinkin vaimo kiäntyi heijän orjaksi. Pyrrhos, Achilleyn poika, jonka Deidamia oli hänelle synnyttänyt sai tämänkin vaimon osaksensa. Rakastaissaan hänen mainihtevata käytöstä — ehkä myös että lepyttää sen murhan kuin hänen isä oli Héktorin peälle tehnyt — otti hään hänen vaimonsa avioksensa. Hään siiti hänen kanssa kolmet poikoa, Molóssos, Píeros ja Pérgamos, ja antoi viimeisellä sekä vaimonsa että valtakuntansa Helénoksellen, hänen lankomiehellensä, joka niin-ikkeen oli tullut hänen vankiksi, vaan joka nyt piäsi Epiruksen kuninkaaksi. — Ehkä myös jokuu soisi tietäksensä miksi mieheksi Héktorin poika tuli? Kuin viholliset hävittivät Troijan, niin Andrómache oli kätkenyt poikansa, että säilyttää hänen henkensä. Vaan Odysseys löysi hänet kuitenkin piilostansa, ja viskaisi tämän lapsukkaisen tornista tantereesen, ettei tästä sikiästä pitänyt tulla Troijalaisillen turva.
v. 468. Kiänsiin t. kiänsi ihtiänsä.
v. 469. Jouhista hirmuista huiskuu, t. "huiskua, lertua", den rysliga tagelståndaren eller tagelplymen.
v. 470. Rautlakin harjasta, t. "harjusta" från öfversta kammen af hjelmen.
v. 471. Rukka, on yks Savolainen puheenparsi jota usein sanotaan, kuin toista rukoillaan eli siälitään, ja on merkihtevä niin paljon kuin "hyvä, kultainen, veikoinen", niin myös: "poloinen, katala, rauka, kurja", j.n.e.
v. 474. Souvatti, e. "tuuvitti, hyssytti," wyssja.
v. 475. Zeys t. Jupiter oli Greekkalaisten ja Ruomalaisten suurin Jumala, se on usseen ollut meillen vastukseksi, että koska heijän Jumaloilla on monet nimet, sekä Greekkalaisia että Ruomalaisia, ottoo mikä heistä ois paras, ja jos kirjutettaisiin heitä Latinalaisten tahi Greekkalaisten tavalla.
v. 476 on liian täyteläinen.
v. 477. Tämä Héktorin toivotus, on aivan samallainen kuin vanhoin Suomalaisten, ja heijän Sankareiten (lue 461:näs sanalask.).
v. 478. Voipa, kämpe, starkotter. Uro merkihtee tässä paikassa, "piämies t. valtias."
v. 479. Isä, t. isänsä.
v. 480. Eine t. saalis, byte.
v. 483. Oisi sanasta sanaan: "Jokapa painoi sen hajuvan poveensa vasten." Suomalaiset jotka eivät vielä ouk tottuneet että hajulla huvittaa mieltänsä, eivät taija muuta kuin olla tietämättömyyessä, haisiko hänen poveensa hyvälle vaan pahalle. Tapa oil muka eteläisissä kansoissa, hyvillä ja hajuivilla öljillä ja voiteilla voijella sekä heijän hiuksiansa kuin ruumiinsakin.
v. 485. Hyväili käillänsä, t. "likisteli", smekte henne med handen, nemligen om kinden.
v. 486. Eistäin t. etestäin.
v. 487. Ei liikutak minua ykskään, t. "ei manatak manalaan ketään"; Homerus osottaa tässä että häänkin luottiin yhteen välttämättömään Luojan käytökseen.
v. 489. Moailmaan tullut, t. "tullut synnytetyksi." Tämä Héktorin ajatus tavataan pian samoilla sanoilla toimitettuna meijän vanhoissa sananlaskuissa.
v. 490. Askareitais, t. töitäis.
v. 49l. Kaiteis kuin värttänäis, merkihtee sekä "kankas-tuolis että vokkis"; osainen kokonaiseksi (pars pro toto).
v. 495. Pujottu, t. laitettu, smyckad, utsirad, prydd.
v. 496. Kyyneleitä kyllä, t. paljon kyyneleitä.
v. 498. Miesimurhaja, kuhutaan tässä Hektoria, koska hään tappeluksessa hakkaisi miehiä muahan martahasti.
v. 507. Achaíjit, merkihtee yhtä kuin Greekkalaiset. Hyö olivat soaneet tämän nimen Achaíjan maasta; kahoppas v. 456.
G—nd.
TYTTÖÄ KAUNISTA KAHELLESSAIN
Sanaus.
Taivaan tyttö! huuleis on hunaja, kieleis on mettä,
Suloinen suusi — tulinen silmäisi on;
Josma sun nännäiskin näkisin! ne ovat kauniimmat kaikist';
Poveini polttaavat hyö, mielyttää mieleini juur' —
G—nd.