Tällä välin saapui Sikeliasta Ateenalainen laiva, jonka päälliköt olivat lähettäneet hakemaan rahaa ja ratsumiehiä. Kuultuansa heidän viestinsä, päättivät Ateenalaiset lähettää sotaväelle muonaa ja ratsumiehiä. Tähän loppui talvi ja 17 vuosi sitä sotaa, jonka vaiheita Thukydides on kertonut.
Seuraavana kevätkesänä lähtivät Sikeliassa olevat Ateenalaiset Katanasta ja purjehtivat Sikelian Megaralaisten kaupunkia vastaan, jotka Syrakuusalaiset, Geloonin ollessa yksinvaltiaana, olivat karkoittaneet, kuten ennen jo olen kertonut, ja joitten maan olivat omistaneet. Astuttuansa maihin hävittivät Ateenalaiset peltoja ja koettivat valloittaa erästä Syrakuusalaisten linnotusta, joka heiltä kuitenkaan ei onnistunut. Silloin lähtivät he sekä laivoineen että jalkaväkineen Teereas joelle, astuivat siellä maihin, raiskasivat maata ja polttivat viljan. Siellä he tapasivat vähäisen joukon Syrakuusalaisia, joista he surmasivat osan ja pystyttivät voitonmerkin, jonka tehtyään he palasivat laivoihinsa. Purjehdittuansa Katanaan, jossa he varustautuivat muonalla, kulkivat he Sikelialaista Kentoripa nimistä kaupunkia vastaan, ja sopimuksella saatuansa sen puolellensa, lähtivät he sieltä, polttaen samalla Ineessalaisten ja Hyblalaisten viljan. Tultuansa Katanaan, tapasivat he siellä Ateenasta saapuneet 250 ratsumiestä varustuksineen, mutta hevositta, koska olivat otaksuneet, että sieltä heille oli hankittu hevosia, sekä 30 ratsastavaa nuolenampujaa ja 300 hopeatalentia.
Samana keväänä saapuivat Lakedaimonilaiset sotaretkellä Argosta vastaan Kleoonaihin saakka, mutta palasivat sieltä takaisin, maanjäristyksen tapahduttua. Argolaiset puolestaan tunkeutuivat Tyreatiin rajaseutuihin ja ryöstivät Lakedaimonilaisilta suuren saaliin, jonka myymisellä he ansaitsivat aina 25 talenttia. Vähää myöhemmin ahdisti Tespialainen kansa hallituksen jäseniä, mutta ei voinut anastaa valtaa, koska Teebalaiset tulivat virkamiesten avuksi, jonka johdosta osa kansanpuoluelaisista vangittiin, toiset taasen pakenivat Ateenaan.
Kun Syrakuusalaiset sinä kesänä saivat tiedon, että Ateenalaisille oli saapunut ratsumiehiä, ja että he aikoivat hyökätä Syrakuusalaisten kimppuun, niin he heti päättivät vartioida Epipolaihin vievät tiet, jotta viholliset eivät salaa pääsisi sinne, sillä muualta se ei ollut mahdollista. He arvelivat nimittäin, että jos eivät Ateenalaiset saisi Epipolaita haltuunsa, sitä kukkulaa, joka aivan lähellä kaupunkia jyrkkänä nousee sen yli, niin he eivät voisi kaupunkia ympäröidä muurilla, joskin he taistelussa joutuisivatkin tappiolle. Sillä muualta on seutu jyrkkä ja ulkopuolella luisuva kaupunkiin päin, niin että koko kaupunki sieltä on nähtävissä. Syyrakuusalaiset kutsuvatkin tätä paikkaa Epipolaiksi, koska se on ylempänä muuta aluetta. Koko Syrakuusan väestö lähti kaupungista päivän noustua Anapos joen läheisyydessä sijaitsevalle kedolle äskettäin virkaansa astuneiden Hermokrateen ja hänen kanssapäälliköittensä johdolla ja pani toimeen katselun. He määräsivät raskasaseisista 600 miestä, joitten tuli Androksesta paenneen miehen, Diomiloksen, johdolla vartioida Epipolaita sekä nopeasti rientää apuun, jos sitä jossakin muualla tarvittiin.
Yöllä ennen mainittua katselua lähtivät Ateenalaiset Katanasta ja purjehtivat salaa Syrakuusalaisilta Leoon nimiseen paikkaan, joka on kuuden tahi seitsemän stadionin päässä Epipolaista. Täällä he laskivat jalkaväkensä maihin ja ankkuroivat sitten Tapsoksessa. Tämä on niemi, joka pitkällä kannaksella ulottuu mereen, sekä maitse että meritse lähellä Syrakuusaa. Ateenalaisten laivasto jäi Tapsokseen paalutettuansa kannaksen. Mutta maaväki ryntäsi heti juoksujalan Epipolaita vastaan ja ennättikin Eyryeeloksen kautta nousta sinne, ennenkuin Syrakuusalaiset sen huomasivat ja katselukentältä ehtivät tulla sitä estämään. Jokainen kiiruhti mitä nopeimmin hätään ja etupäässä Diomiloksen johtamat 600 raskasaseista; mutta ennenkuin he ehtivät sotatanterelle, oli heillä kedolta koko 25 stadiota matkaa. Kun Syrakuusalaiset hyökkäyksen tapahtuessa eivät olleet järjestyksessä, niin joutuivat he Epipolaissa tappiolle ja vetäytyivät takaisin kaupunkiin. Heitä kaatui 300, niiden joukossa Diomilos. Tämän jälkeen pystyttivät Ateenalaiset voitonmerkin ja jättivät Syrakuusalaisille sopimuksen suojassa heidän kaatuneensa. He tekivät seuraavana päivänä hyökkäyksen kaupunkia vastaan, mutta kun eivät kaupunkilaiset käyneet ulos heitä vastaan, nousivat he takaisin ylängölle ja rakensivat Labdaloniin Epipolain äärimmäisille Megaran puolisille kukkuloille linnoituksen, jotta heillä siellä, kun he joko taistelivat tahi rakensivat muureja, olisi säilytyspaikka varustuksia ja rahoja varten.
Vähää myöhemmin saivat he Egestasta 300 ratsumiestä sekä Sikelialaisilta, Naksolaisilta ja muutamilta muilta noin 100. Ateenalaisilla itsellään oli 250, joille osaksi oli hankittu hevosia Egestalaisilta ja Katanalaisilta, osaksi ostamalla, kaikkiaan 650 ratsumiestä. Asetettuansa vartioväen Labdaloniin, lähtivät Ateenalaiset Sykeeseen, johon he pysähtyivät ja rakensivat kiiruusti ympyrämuurin. Syrakuusalaiset hämmästyivät rakennuksen nopeasta edistymisestä. He aikoivat lähteä kaupungista taisteluun estääkseen sitä. Sotajoukot seisoivat jo vastatusten, kun Syrakuusalaisten päälliköt, huomaten sotaväkensä olevan hajallaan ja vaikeaksi saada järjestykseen, veivät miehensä takaisin kaupunkiin, paitsi ratsuväen osastoa. Nämät ratsumiehet jäivät ja estivät Ateenalaisia kokoomasta kiviä ja leviämästä edemmäs. Yksi osasto Ateenalaisista raskasaseisista yhdessä kaikkien ratsumiesten kanssa ajoi hyökkäyksellä Syrakuusalaisten ratsumiehet pakosalle ja surmasivat osan heistä, jonka tehtyään he pystyttivät voitonmerkin ratsumiestaistelun johdosta.
Seuraavana päivänä rakensi osa Ateenalaisia pohjoispuolelle ympyrälinnoituksen, toiset kokosivat kiviä ja puita Troogilos nimiseen satamaan, aina seuraten suuntaa, missä linnoittaminen olisi lyhyin suuresta satamasta toiseen lahteen. Päälliköiden, varsinkin Hermokrateen, neuvosta Syrakuusalaiset eivät ensinkään halunneet koko sotajoukkoineen antautua taisteluun Ateenalaisten kanssa, vaan heistä näytti paremmalta rakentaa poikkimuuri sinne, missä Ateenalaisilla oli tekeillä muuri, ja jos ehtisivät näitä ennen, sulkea heidät toimestaan, sekä jos Ateenalaiset estäisivät heitä, lähettää osa miehistään, jotka sulkisivat käytävät, jolloin Ateenalaisten olisi pakko lakata työstään ja koko voimallaan kääntyä heitä vastaan. He lähtivät siis ja alkoivat muurin rakentamisen kaupungistaan, vetäen vinon muurin Ateenalaisten ympyrämuurin alapuolelta, hakaten kumoon pyhän lehdon öljypuut ja rakentaen puutorneja. Ateenalaisten laivat eivät vielä olleet saapuneet Tapsoksesta suureen satamaan, vaan Syrakuusalaiset pitivät yhä meren rannikoita hallussaan ja Ateenalaiset tuottivat maitse elintarpeensa Tapsoksesta.
Kun sekä paalutus- että rakennustyöt Syrakuusalaisista näyttivät kylliksi edistyneen, ja kun Ateenalaiset eivät käyneet heitä estämässä, koska pelkäsivät, että he, jos heidän sotavoimansa jakaantuisi kahtaalle, helpommin voitettaisiin, ja koska Syrakuusalaiset myöskin kiiruhtivat linnoitusrakennustaan, niin vetäytyivät he takaisin kaupunkiin, jättäen ainoastaan yhden fyleen rakennuksen vartijoiksi. Mutta Ateenalaiset turmelivat heidän maanalaiset kaupunkiin kulkevat juomavesijohtonsa. Ja koska he huomasivat osan Syrakuusalaisista pysyvän teltoissaan puolenpäivän aikana ja toisten heistä lähteneen kaupunkiin sekä paalutustyötä valvovien huolettomasti vartioivan, niin he määräsivät 300 valittua omista miehistään ja joukon kevytaseisista juosten tekemään äkkinäisen hyökkäyksen viistomuuria vastaan, ja samalla muun sotajoukon jakaantumaan kahteen osaan, joista toinen päällikkönsä johdolla kulkisi estämään kaupunkilaisia tulemasta apuun, toinen taasen kulkisi portin läheisyydessä oleville paalutuksille oman päällikkönsä johdolla. Hyökkäämällä valloittivat nuo 300 paalutuksen, jonka vartijat jättivät sen ja pakenivat Teineniteen linnoitukseen. Heidän mukanaan syöksyivät myöskin takaa-ajajat sisään, vaan Syrakuusalaiset työnsivät heidät ulos takaisin. Tässä ottelussa sai pienoinen määrä Argolaisia ja Ateenalaisia surmansa. Mutta koko sotaväki teki uuden hyökkäyksen ja valloitti viistomuurin, riisti irti paalutuksen, vei paalut leiriinsä ja pystytti voitonmerkin.
Seuraavana päivänä linnoittivat Ateenalaiset, lähtien ympyrämuuristaan, suosta nousevaa jyrkännettä, joka sillä puolella Epipolaita on suureen satamaan päin, ja josta heillä oli lyhin matka rakentaa muuri tasangon ja suon yli satamaan. Syrakuusalaiset ryhtyivät puolestaan niinikään uudestaan paaluttamiseen, lähtien kaupungistaan, keskeltä järveä. He kaivoivat myöskin ojan, jotta Ateenalaiset eivät voisi rakentaa muuriaan aina mereen saakka.
Kun Ateenalaiset olivat saaneet jyrkänteen linnoitetuksi, tekivät he taasen hyökkäyksen paalutusta ja ojaa vastaan, käskien laivojensa purjehtia Tapsoksesta niemen ympäri Syrakuusalaisten suureen satamaan. Itse astuivat he aamun valjetessa Epipolaista tasangolle ja kulkivat yli suon, missä oli savinen ja kova pohja, ovia ja litteitä lautoja myöten, jotka he olivat asettaneet jalansijaksi. He valloittivat aamulla melkein koko paalutuksen ja ojan sekä myöhemmin sen kokonaan. Tappelu syntyi, jossa Ateenalaiset pääsivät voitolle. Syrakuusalaisten oikea siipi pakeni kaupunkiin ja vasempi siipi joelle. Aikeessa estää näitä pääsemästä yli joen, kiiruhtivat nuo Ateenalaisten 300 valiomiestä sillalle, Syrakuusalaiset kyllä ensin pelästyivät, mutta koska heillä oli suuri ratsumiesjoukko, syöksyvät he yhdessä näiden kanssa noitten 300 kimppuun, ajavat heidät pakosalle ja tunkevat heidät Ateenalaisten oikeaa siipeä kohden. Tästä yhteentörmäyksestä pelästyy myöskin tämän siiven ensimmäinen fylee. Kun Lamakos tämän huomasi, riensi hän apuun vasemmalta siiveltä, mukanaan pieni luku nuolenampujia ja Argolaisia; mutta kun hän oli kulkenut yli haudan ja oli eristetty pienen myöskin ylipäässeen joukon kanssa, kaatui hän ja viisi tahi kuusi hänen seuralaisistaan. Syrakuusalaiset kiiruhtivat riistämään heidän ruumiinsa yli joen luokseen; mutta kun Ateenalaisten koko sotajoukko hyökkäsi esiin, vetäytyivät he takaisin.
Kun kaupunkiin paenneet Syrakuusalaiset huomasivat tämän, rohkaistuivat he ja ryntäsivät uudestaan ulos kaupungista heitä ahdistavia Ateenalaisia vastaan. Osa heistä lähetettiin valloittamaan Epipolailla olevaa ympyrämuuria, koska he arvelivat sen olevan ilman puolustajia. He hävittivätkin kymmenen pletran pituisen osan esilinnoitusta, mutta itse ympyrämuurin valloituksen esti Niikias, joka sairauden takia oli jäänyt sinne. Kun hän näki, että linnoitusta miesten puutteesta ei muulla lailla ollut mahdollinen pelastaa, niin käski hän kuorma-ajurien sytyttää koneet ja puuesineet, jotka olivat heitetyt linnotuksen eteen. Kun niin tehtiin, niin eivät Syrakuusalaiset tulen tähden lähestyneet, vaan vetäytyivät pois. Sillä alaalta tulivat myöskin jo Ateenalaiset takaa-ajajat ympyrämuurin avuksi ja heidän laivansa purjehtivat niinikään Tapsoksesta suureen satamaan, kuten oli käsketty. Tämän nähtyänsä astuivat ylängölle nousseet Syrakuusalaiset nopeasti alas, ja heidän koko sotajoukkonsa pakeni kiireesti kaupunkiin, arvellen, etteivät he tarjona olevalla sotavoimallansa kykenisi estämään Ateenalaisia rakentamasta muuriaan mereen saakka.
Tämän jälkeen pystyttivät Ateenalaiset voitonmerkin ja antoivat Syrakuusalaisille sopimuksen suojassa heidän kaatuneensa sekä korjasivat Lamakoksen ja hänen kanssansa kaatuneiden miesten ruumiit. Kun nyt koko heidän sotaväkensä oli koossa, sekä laivasto että jalkaväki, linnoittivat he jyrkänteet, alkaen Epipolaista, aina mereen saakka, sulkeakseen Syrakuusalaiset kaksinkertaisella muurilla. Elintarpeita tuotiin sotajoukolle kaikkialta Italiasta. Useat Sikeliootat, jotka ennen olivat olleet epäröiviä, liittyivät nyt Ateenalaisiin, ja Tyrseeniastakin saapui kolme 50 miehen soutamaa laivaa, ja kaikki muukin onnistui heiltä siihen määrin hyvin, etteivät itse Syrakuusalaisetkaan enää luulleet pelastuvansa sodassa, kun ei heille tullut mitään apua Peloponneesoksestakaan, jonka tähden he jo keskenänsä ja Niikiaankin kanssa tuumivat sopimuksista; sillä hän oli nyt Lamakoksen kaaduttua yksin päällikkönä. Tästä kumminkaan ei tullut mitään, kuten tavallista on neuvottomien ihmisten laita, koska he olivat entistä enemmän eristettyjä muista; mutta paljon kulkupuheita oli sekä hänelle lausuttu että levitetty kaupungissa. Sillä vallitsevista onnettomuuksista oli syntynyt keskinäistä epäluuloa. He panivat viralta pois päälliköt, joiden johtaessa tämä oli kohdannut heitä, ikäänkuin nämät kovan kohtalonsa tahi kavaluutensa kautta olisivat aiheuttaneet tämän onnettomuuden, ja uusiksi päälliköiksi valitsivat he Herakleideen, Eukleen ja Telliaan.
Tällä välin oli Lakedaimonilainen Gylippos laivoineen Korintoksesta saapunut Leukaan edustalle aikeissa pikemmiten rientää avuksi Sikeliaan. Kun heille tuli pelottavia sanomia, valehdellen yhtä ja samaa, että muka Syrakuusalaiset olivat tykkänään saarretut, eikä Gylippos enää toivonut millään muotoa voivansa auttaa Sikeliaa, niin hän itse, haluten pelastaa ainakin Italian kaupungilleen, ja Korintolainen Pyteen kahdella Lakoonialaisella ja kahdella Korintolaisella laivalla mitä kiiruimmin purjehtivat yli Joonian meren Tarantoon. Korintolaiset lupasivat myöhemmin purjehtia, miehitettyänsä omien kymmenen laivansa lisäksi kaksi Leukaadilaista ja kolme Amprakiootilaista laivaa. Tarantosta lähetti Gylippos ensin Turioihin sanan, muistuttaakseen isänsä kansalaisoikeudesta. Mutta kun hän ei voinut taivuttaa heitä, lähti hän purjehtimaan pitkin Italian rannikkoa. Terinaiolaisessa lahdessa kohtasi häntä myrsky, joka täällä usein pohjaisesta kovasti raivoaa, ja hän ajautui merelle, josta hänet kova rajuilma uudestaan heitti Tarantoon. Täällä hän vedätti myrskyn kärsimät laivansa maalle ja korjautti ne. Kuultuaan hänen tulostaan, Niikias ei huolinut siitä laivojen vähälukuisuuden takia, enemmän kuin Tuurioilaisetkaan, ja piti niitä varustettuina enemmän ryöstöretkiä varten, eikä niitä ensinkään pitänyt silmällä.
Samaan aikaan sinä kesänä hyökkäsivät Lakedaimonilaiset liittolaisineen myöskin Argokseen ja hävittivät suuren osan heidän maatansa. Ateenalaiset riensivät 30 laivalla Argolaisten avuksi. Täten he selvimmin purkivat Lakedaimonilaisten kanssa tehdyt sopimukset. Sillä ennen he kyllä olivat tehneet ryöstöretkiä Pyloksesta ja ylt'ympäri muihin osiin Peloponneesosta. Mutta kun he Argolaisten ja Mantinealaisten liittolaisina astuivat maihin Lakoonikassa, ja kun Argolaiset kehottivat heitä ainakin yhden kerran hyökkäämään Lakoonikaan ase kädessä ja vähän heidän kanssansa hävittämään tätä maata, ennenkuin poistuivat sieltä, niin nämät olivat kieltäytyneet. Mutta nyt he, Pytodooroksen, Laispodioksen ja Deemaraatoksen arkontina ollessa, astuttuansa maihin Limeerassa, Epidauroksessa ja Prasiassa ja moniaissa muissa kohdin, hävittivät aluetta ja antoivat täten Lakedaimonilaisille mitä pätevimmän syyn varustautumaan Ateenalaisia vastaan. Kun Ateenalaiset laivoineen, kuten myöskin Lakedaimonilaiset, olivat vetäytyneet pois Argoksesta, niin Argolaiset hyökkäsivät Flisiaan, hävittivät sen aluetta ja surmasivat osan asukkaista, jonka tehtyään he palasivat kotia.
SEITSEMÄS KIRJA.
Saatuaan laivansa kuntoon purjehtivat Gylippos ja Pyteen Tarantosta Epitsefyralaiseen Lokroihin, ja saatuansa varman tiedon, ettei Syrakuusai ollut tykkänään saarrettu, vaan että oli mahdollista Epipolain kautta sotaväellä päästä sinne, neuvottelivat he, uskaltaisivatko he suorastaan purjehtia sinne pitkin Sikelian itäistä rantaa, vaiko oikealta puolelta Sikeliaa ensin purjehtia Himeraan, ja sieltä sotajoukkoineen ja muun sotajoukon kanssa, joka heihin yhtyisi, maitse kulkea Syrakuusaihin. He päättivät purjehtia Himeraan, varsinkin koska Reegioniin eivät vielä olleet saapuneet nuo neljä Attikalaista laivaa, jotka Niikias vihdoin, kuultuansa heidän jo olevan Lokroissa, oli lähettänyt. Ehdittyänsä ennen näitä vartijoita purjehtia läpi salmen, pysähtyivät he Reegionissa ja Messeeneessä ja saapuivat Himeraan. Siellä ollessaan saivat he Himeralaisia seuraamaan heitä sotaan ja hankkimaan aseita niille merimiehistään, joilta puuttui aseita; sillä he olivat Himerassa vetäneet laivansa maalle. Selinuntilaisiakin kehoittivat he koko sotajoukollansa yhtymään heihin määräpaikalla. Pienen sotajoukon lupasivat lähettää myöskin Geloolaiset ja muutamat Sikelialaiset, jotka nyt olivat paljoa taipuisammat liittymään heihin, koska äskettäin oli kuollut Arkoonidees, joka hallitsi osan täkäläisiä Sikelialaisia eikä suinkaan ollut voimaton ystävä Ateenalaisille, ja koska Gylippos oli saapunut Lakedaimonista nähtävästi ryhtyäksensä suurella tarmolla sotaan. Gylippos lähti nyt Syrakuusaihin, ottaen mukaansa noin 700 omista soutajistaan ja asestetuista merimiehistään, 1,000 raskas- ja kevytaseista Himeralaista yhteensä ja 100 ratsumiestä sekä Selinuntilaisia kevytaseisia ynnä ratsumiehiä ja pienen määrän Geloolaisia ratsumiehiä, yhteensä 1,000 Sikelialaista.
Korintolaiset riensivät mahdollisimman nopeasti laivoineen Leukaasta apuun ja Gongylos, yksi Korintolaisten päälliköistä, joka yhdellä laivalla viimeisenä oli lähtenyt liikkeelle, saapui ensimmäisenä Syrakuusaihin, vähää ennen Gylipposta. Hän tapasi Syrakuusalaiset juuri kansankokouksessa keskustelemassa aikomuksesta päättää sota sovinnon kautta, josta hän esti heitä kuitenkin rohkaisten heitä ilmoittamalla, että toisiakin laivoja oli tulossa Lakedaimonilaisten lähettämän Kleandrideen pojan Gylippoksen johdolla. Tästä rohkaistuina lähtivät Syrakuusalaiset heti koko sotajoukollaan yhtyäkseen Gylippokseen, koska he kuulivat hänen jo olevan lähellä. Valloitettuansa matkalla Sikelialaisten Geta nimisen linnan, saapui Gylippos taisteluvalmiina Epipolaihin. Noustuansa Eyryeelon kautta ylängölle samaa tietä, kuin Ateenalaiset ennen häntä, hyökkäsi hän Syrakuusalaisten kanssa Ateenalaisten muuria vastaan. Hän saapui sopivaan aikaan, jolloin Ateenalaiset jo olivat rakentaneet seitsemän tahi kahdeksan stadionin pituisen kaksinkertaisen muurin suureen satamaan saakka paitsi pientä osaa, jota he juuri rakensivat. Toisella puolella ympyrämuuria Trookilokseen päin toisen meren rannalle olivat he jo kuljettaneet kiviä suuremmaksi osaksi, ja muuri oli paikoittain puolivalmis, osaksi jätettiin se silleen jo valmiina. Näin uhkaavaan vaaraan oli Syrakuusai joutunut.
Kun Gylippos ja Syrakuusalaiset noin äkkiarvaamatta hyökkäsivät heidän kimppuunsa, pelästyivät Ateenalaiset aluksi, mutta asettuivat kuitenkin taistelukuntoon. Lähestyessään pysähtyi Gylippos aseiden suojassa ja lähetti airuen ilmoittamaan, että hän oli valmis sovintoon, jos he viiden päivän kuluessa tavaroineen lähtisivät Sikeliasta. Mutta Ateenalaiset halveksivat tarjouksen ja lähettivät airuen vastauksetta luotaan. Tämän jälkeen asettuivat sotajoukot taisteluun. Koska Gylippos näki, että Syrakuusalaiset olivat levottomia ja vaikeat saamaan järjestykseen, niin vei hän sotajoukkonsa avarampaan paikkaan. Mutta Niikias ei vienyt Ateenalaisia taisteluun, vaan piti heitä linnoituksensa läheisyydessä. Kun Gylippos huomasi, etteivät Ateenalaiset ryhtyneet hyökkäykseen, niin hän vei sotajoukkonsa Temenitis nimiselle kukkulalle ja leiriytyi sinne yöksi. Seuraavana päivänä asetti hän suurimman osan sotajoukostaan pitkin Ateenalaisten muuria, jotta nämät eivät voisi muualla rientää apuun, lähetti osan väestään vallottamaan Labdalon linnoitusta, joka heiltä onnistuikin, sillä sitä ei voinut nähdä Ateenalaisten leiristä, ja surmautti kaikki täällä vangitut. Syrakuusalaiset ottivat samana päivänä Ateenalaisen kolmisoutulaivan, joka oli ankkurissa satamassa.
Tämän jälkeen rakensivat Syrakuusalaiset ja heidän liittolaisensa alkaen kaupungista poikkimuuria vastaan yksinkertaisen muurin Epipolain yli, jotta Ateenalaiset eivät voisi heitä saartaa, jos eivät he voisi estää näiden rakennustointa. Ateenalaiset olivat vetäytyneet ylöspäin, koska jo olivat saaneet muurinsa rannikolla valmiiksi. Ateenalaisten muurissa oli kuitenkin heikko paikka, ja tätä paikkaa vastaan antoi Gylippos sotajoukkonsa yöllä tehdä hyökkäyksen. Mutta kun Ateenalaiset, jotka sattuivat viettämään yönsä ulkopuolella muuria, huomasivat tämän, asettuivat he vastarintaan, jolloin Gylippos kiireesti vei väkensä takaisin. Ateenalaiset rakensivat nyt tämän paikan muuristaan korkeammaksi ja asettuivat itse sinne vartioimaan, mutta asettivat liittolaisensa muuanne pitkin muuria valvomaan kunkin osaansa.
Niikias piti nyt Pleemyrion nimisen paikan linnoittamisen välttämättömänä. Tämä on vastapäätä kaupunkia suureen satamaan ulottuva niemi, joka tekee salmen suun kapeaksi. Jos se linnoitettaisiin, tulisi Niikiaasta elintarpeiden tuonti mukavammaksi, ja he sitäpaitsi tämän kautta lyhempää tietä voisivat kiitää Syrakuusalaisten satamaan, eivätkä, kuten nyt, sataman perukasta tarvitsisi hyökätä esiin, jos vihollisten laivasto lähtisi liikkeelle. Niikias käänsi jo huomionsa enemmän merisotaan, koska hän, Gylippoksen saavuttua, huomasi maasodasta heille olevan vähemmän toiveita. Vietyänsä Pleemyrioniin sotaväkensä ja laivat, rakennutti hän sinne kolme linnoitusta, joihin hän vietti enimmät sotatarpeet ja sekä suuret laivat että nopeasti purjehtivat alukset. Tästä johtui miehistölle ensin suurimmat vaivat, sillä siellä oli veden puute eikä sitä löytynyt lähiseuduissa, ja kun merimiehet lähtivät halkoja noutamaan, surmasivat heidät Syrakuusalaiset ratsumiehet, jotka pitivät seudun hallussaan. Sillä kolmas osa Syrakuusalaisista ratsumiehistä oli asetettu Olympieionin linnaan Pleemyrionissa seisovien Ateenalaisten takia, jotteivät nämät voisi lähteä ryöstöretkelle. Niikias sai myöskin tiedon, että Korintolaisten toisetkin laivat olivat tulossa, ja lähetti sentähden niitä pitämään silmällä 20 laivaa, joita hän käski väijymään Lokroita, Reegionia ja Sikelian rannikoita.
Gylippos jatkoi yhä Epipolain yli vievän muurin rakentamista, käyttäen hyväkseen niitä kiviä, joita Ateenalaiset olivat tuottaneet itseänsä varten, ja asetti samalla Syrakuusalaiset ja liittolaiset joka päivä linnoituksen eteen sotajärjestykseen, ja Ateenalaiset tekivät samaten. Ja kun Gylippoksesta oli aika sopiva, ryhtyi hän hyökkäykseen. Jouduttuansa käsikähmään, taistelivat he muurien välissä, jossa ei ollut mitään apua Syrakuusalaisten ratsumiehistä. Kun Syrakuusalaiset liittolaisineen olivat joutuneet tappiolle, ja he sovinnon suojassa olivat korjanneet kaatuneensa, sekä Ateenalaiset pystyttäneet voitonmerkin, kutsui Gylippos sotajoukkonsa kokoon ja sanoi, ettei syy tappioon ollut heidän, vaan hänen, koskei ratsumiehistä eikä keihäänheittäjistä ollut mitään apua taistelussa, kun hän oli asettanut heidät liian kauas muurien väliin, mutta että hän tekisi uuden hyökkäyksen. Hän kehotti heitä luottamaan siihen, ettei varustuksensa ollut vihollisten huonompia, eikä ollut puhettakaan siitä, etteivät he Peloponneesolaisina ja Doorilaisina olisi Joonialaisten, saarelaisten ja kaikenlaisten koko maailmasta yhteenhaalituiden ihmisten veroisia urhoollisuudessa. Tämän jälkeen hän uudestaan vei sotaväkensä hyökkäykseen, kun aika hänestä oli sopiva.
Koska Niikias ja Ateenalaiset arvelivat, etteivät he, jos eivät viholliset olisikaan alottaneet taistelua, voineet olla huolimatta Syrakuusalaisten muurin jatkamisesta, hyökkäsivät hekin näitä vastaan. Sillä vihollisten linnoitus oli jo miltei jatkunut Ateenalaisten muurin kohdalle ja jos se tosiaankin ehtisi ulottua tämän ohitse, olisi Ateenalaisille yhdentekevä, voittaisivatko he taistelussa, vaiko eivät ensinkään ryhtyisi taisteluun. Gylippos asetti nyt raskasaseiset ulommas muurista, kuin viime kerralla, ja ratsumiehet sekä keihäänheittäjät Ateenalaisten kylkeen avonaiselle kentälle, missä molempien muurityöt päättyivät. Kun ratsumiehet hyökkäsivät Ateenalaisten heitä vastaan seisovaa vasenta siipeä vastaan, niin he ajoivat tämän pakosalle. Tämän kautta voittivat Syrakuusalaiset heidän muun sotajoukkonsakin ja ajoivat sen hajaantuneena linnotukseen. Seuraavana yönä ennättivät Syrakuusalaiset rakentaa muurinsa Ateenalaisten muuria ulommas, niin että tykkänään riistettiin viimemainituilta tilaisuus, joskin pääsisivät voitolle, enää estää heitä toimistaan ja heidän saartamisestansa.
Tämän jälkeen purjehtivat Korintolaisten, Amprakialaisten ja Leukaalaisten viimeisetkin 12 laivaa Korintolaisen Erasinideen johdolla salaa Ateenalaisilta vartiolaivoilta satamaan. Näiden miehistö auttoi Syrakuusalaisia rakentamaan viistomuurin valmiiksi. Gylippos matkusti Sikelian muihin kaupunkeihin, kootakseen meri- ja maaväkeä ja myöskin samalla saadaksensa puolelleen niitä kaupunkeja, jotka joko eivät siihen olleet halukkaita, tahi jotka eivät ensinkään ottaneet osaa sotaan. Syrakuusalaiset ja Korintolaiset lähettivät toisia sanansaattajia niinikään Lakedaimoniin ja Korintokseen, jotta lisää sotaväkeä lähetettäisiin joko kuormalaivoilla tahi muilla aluksilla tahi jollain muulla tavalla, koska Ateenalaisetkin olivat pyytäneet apua. Syrakuusalaisetkin miehittivät laivaston ja panivat toimeen harjotuksia koettaakseen hekin sotia merellä, ja he toimivat muutenkin suurella innolla.
Huomattuansa tämän ja nähden vihollisten voiman päivä päivältä kasvavan, mutta oman neuvottomuutensa lisääntyvän, lähetti Niikias, kuten hänellä oli tapana jokaisessa tärkeässä tapauksessa, varsinkin nyt sanansaattajia Ateenaan, arvellen asemansa olevan vallan vaarallisen, jos eivät mitä kiiruimmin joko lähettäisi hakemaan heitä kotia tahi lähettäisi toisia lukuisia sotajoukkoja, mutta että he muuten olisivat hukassa. Koska hän pelkäsi, että lähettiläät joko puhetaidon puutteesta tahi muistin pettäessä tahi halusta puhua rahvaan mieliksi eivät ilmoittaisi asian oikeaa laitaa, lähetti hän heitä myöten kirjeen, jotta Ateenalaiset, siten paraiten saatuansa tiedon hänen ajatuksistaan, neuvottelisivat asiasta. Näin lähtivät matkalle kirjeen viejät, joiden sitäpaitsi tuli suullisesti esittää asia. Niikias piti sillä välin tarkkaa valvontaa leirissään, antautumatta mihinkään vältettäviin vaaroihin.
Lopulla tätä kesää teki Ateenalaisten päällikkö Euetioon Perdikkaan ja lukuisan Trakialais-sotajoukon kanssa sotaretken Amfipolista vastaan, voimatta kuitenkaan valloittaa kaupunkia, mutta hän johdatti trieerinsä Strymooniin ja piiritti kaupunkia joen puolelta, tehden ryntäyksensä Himeraionista. Tähän loppui tämä kesä.
Seuraavana talvena saapuivat Niikiaan Ateenaan lähettämät sanansaattajat, ilmottivat, mitä heidän oli käsketty sanoa suullisesti, vastasivat kysymyksiin ja antoivat kirjeen, jonka kaupungin kirjuri luki Ateenalaisille. Se kuului täten:
"Entisistä tapahtumista olette te, Ateenalaiset, saaneet tiedon monesta muusta kirjeestäni. Mutta nyt on aika ilmottaa teille, missä asemassa me olemme, jotta te voisitte neuvotella siitä. Useassa tappelussa voitettuamme Syrakuusalaiset, joita vastaan olemme lähetetyt, ja rakennettuamme muurit, joiden suojassa nyt olemme, saapui tänne Lakedaimonilaisten päällikkö Gylippos, mukanaan sotajoukko Peloponneesoksesta ja moniaista Sikelialaisista kaupungeista. Ensimmäisessä taistelussa voitimme me hänet, mutta seuraavana päivinä pakotti hän meitä lukuisilla ratsumiehillä ja keihäänheittäjillä pakenemaan muurien suojaan. Lakattuamme vihollisten paljouden tähden Syrakuusan piirittämisestä, pysymme me nyt toimettomina. Emmekä me voisikaan käyttää koko sotaväkeämme, koska muurien valvominen vaatii osan raskasaseisista. Viholliset ovat sitäpaitsi rakentaneet meidän muurimme sivulle yksinkertaisen muurin, joten ei ole mahdollista saartaa heitä, jos ei suuri sotajoukko saavu valloittamaan heidän muuriansa. On niin hullusti käynyt, että me, jotka pidimme itseämme muitten piirittäjinä, nyt mieluummin maan puolelta olemme muitten piirittämät. Sillä ratsumiesten paljouden takia emme uskalla mennä kauas maalle."
"He ovat lähettäneet sanansaattajia Peloponneesokseen pyytämään uutta sotaväkeä, ja Gylippos käypi Sikelian kaupungeissa, voittaakseen puolelleen toisia, jotka tähän saakka ovat olleet puolueettomia, ja vaatien toisilta, jos mahdollista, lisää maaväkeä ja laivoja. Sillä he aikovat kuulemani mukaan sekä maitse että laivoillaan meritse tehdä yrityksen meidän muuriamme vastaan."
"Älköönkä kukaan teistä olko ihmeissään, että he meritsekin tekevät hyökkäyksiä. Sillä meidän laivastomme oli, kuten hyvin tietävät vihollisetkin, alussa erinomaisessa kunnossa, sekä laivojen kuivuuteen että miehistön terveyteen nähden; mutta nyt vuotavat laivat, koska ne niin kauan ovat olleet vedessä, ja miehistö nääntyy. Sillä laivoja ei ole voitu hinata maalle kuivumaan, koska viholliset ovat ainakin yhtä lukuisat, ja miltei lukuisammat, kuin me, ja hyökkäys aina on odotettavissa. He selvästi valmistautuvat hyökkäykseen, joka onkin heidän vallassaan. Heillä on tilaisuus kuivattaa laivojaan, koskei heidän ole tarvis varoa itseään muilta."
"Me hädin tuskin voisimme sitä tehdä, jos meillä olisikin ylen paljon laivoja, eivätkä, kuten nyt, kaikki olisi käytettävät vartioimaan. Sillä jos me vähänkään laiminlöisimme valvomisen, niin me emme saisi elintarpeita, joita me nytkin suurella vaivalla tuotamme heidän kaupunkinsa ohitse. Miehistö taasen meiltä on vähentynyt ja yhä vähenee päivä päivältä; sillä kun meriväki lähtee halonhakuun, ryöstöretkelle tahi pitkämatkaiseen vedentuontiin, surmaavat heidät vihollisten ratsumiehet. Orjat pakenevat siitä lähtien, kuin emme ole vihollisia lukuisammat. Muukalaiset taasen, jotka pakosta ovat ruvenneet meriväkeen, palaavat ensi tilaisuudessa kotikaupunkeihinsa, jota vastoin ne, jotka ensin suuresta palkasta ovat pestatut palvelukseemme, ja jotka ovat arvelleet kokoavansa rahaa eikä suinkaan tarvitsevansa sotia, poistuvat, kun näkevät arvaamatta vihollisten laivaston tahi muun varustuksen uhkaavan, osaksi muka hakeaksensa karanneita orjiaan, toiset miten vaan voivat, sillä Sikeliahan on avara. Niitäkin löytyy, jotka ostavat Hykkarilaisia orjia ja taivuttavat laivapäälliköitä ottamaan näitä heidän asemastansa merimiehiksi, joten kuri laivoissa tykkänään häviää."
"Kirjeessäni teille en tarvitse mainita, koska te sen hyvin tiedätte, että meriväen kukoistus on lyhyt, ja harvat ovat ne merimiehet, jotka taitavat laivan nopeasti purjehtiessa pitää soutajat tasalla. Vaikeinta kaikesta tästä on, että minä päällikkönä en voi estää noita paheita, sillä vaikea on teidän mieltänne tyydyttää, enkä käsitä, mistä voisin saada lisää väkeä laivoihimme, johonka vihollisella kaikkialta on tilaisuutta, vaan että täytyy sekä toimittaa hetken tarpeita että korvata tappiot niillä voimilla, joilla tänne saavuimme. Sillä Naksoksesta ja Katanasta, meidän nykyisistä liittolaiskaupungeistamme, ei meillä ole mitään apua. Jos vielä yksikään niistä liittyy vihollisiin, niin että meitä elättävä Italian maa, huomaten kurjan tilamme ja ettette riennä avuksemme, yhtyy heihin, niin voivat he taistelematta tyyneesti lopettaa sodan, koska me olemme heidän piirittäminänsä."
"Voisinhan minä kirjoittaa teille jotakin tätä hupaisempaa, mutta en hyödyllisempää, jos haluatte saada varman tiedon täkäläisistä oloista, ennenkuin siitä päätätte. Ja koska tunnen teidän luonteenne, että kyllä haluatte kuulla hauskinta, mutta myöhemmin nostatte syytteen, jos ei kaikki käy mielenne mukaan, pidän varmempana ilmottaa teille asian oikean laidan".
"Voitte olla täysin vakuutetut siitä, että sekä päälliköt että sotilaat kunnollisesti ovat pyrkineet toimittamaan sitä, mitä varten heidät lähetettiin. Mutta kun koko Sikelia yhtyy meitä vastaan ja Peloponneesoksesta on odotettavissa toinen sotajoukko, niin päättäkää itse, onko meidän täkäläinen sotavoimamme kykenevä vastarintaan nykyisissä oloissa. Joko on lähetettävä noutamaan meitä kotia tahi lähetettävä toinen ainakin yhtä suuri sekä meri- että maaväki ja paljon rahaa. Mutta lähettäkää minun asemastani toinen päällikkö, koska minä en munuaistautini tähden voi jäädä tänne. Tämän suosion katson minä teiltä ansainneeni, koska terveenä ollessani olen teitä paljon hyödyttänyt. Mutta mitä vain päättänettekään, niin toimikaa heti viivytyksittä jo keväällä, koska viholliset vähän ajan kuluessa Sikeliasta hankkivat itselleen apua ja koska Peloponneesoksesta lähetettävä apu, joskin myöhemmin, kuitenkin varmasti, teiltä salassa kuten ennenkin, jos ette ole varuillanne, ja ennen teitä ehtii saapua".
Tämmöinen oli Niikiaan kirjeen sisältö. Kun Ateenalaiset olivat sen kuulleet, eivät he kyllä vapauttaneet Niikiasta päällikkyydestä, vaan määräsivät hänen päällikkötoverikseen siellä olevista miehistä Menandroksen ja Eytydeemoksen, siksi kuin toiset heidän valitsemansa päälliköt saapuisivat, jotta hänen ei sairaana ollessaan yksin tarvitsisi kantaa rasituksen taakkaa. He päättivät niinikään lähettää toisen laivaston ja maaväen, sekä kirjaan pantuja Ateenalaisia että liittolaisia. Tovereiksi hänelle valitsivat he Alkisteneen pojan Deemosteneen ja Tukleen pojan Eyrymedoonin. Viimemainitun lähettivät he heti talvipäivänseisauksen aikana Sikeliaan kymmenellä laivalla, mukanaan 120 hopeatalenttia, jonka ohessa hänen tuli ilmottaa apujoukon olevan matkalla, ja että heistä kyllä pidettäisiin huolta.
Jäätyänsä toistaiseksi kotia, varusti Deemostenees kaikki, että keväällä voisi lähteä purjehtimaan, lähettäen sanan liittolaisille sotaväen hankkimisesta, mutta rahaa, laivoja ja raskasaseisia hankki hän kotimaasta. Ateenalaiset lähettivät myöskin Peloponneesoksen vesille 20 laivaa valvomaan, ettei kukaan purjehtisi Korintoksesta eikä Peloponneesoksesta Sikeliaan. Sillä kun Korintolaiset kuulivat sanansaattajilta, että asiat Sikeliassa olivat paremmalla kannalla, rohkaistuivat he suuresti, arvellen edellisen laivan-lähetyksen tapahtuneen sopivaan aikaan, ja varustautuivat lähettämään kuormalaivoilla raskasaseisia Sikeliaan, ja niinikään päättivät Lakedaimonilaiset lähettää miehiä Peloponneesoksen muista kaupungeista. Korintolaiset miehittivät 25 laivaa, jotta nämät meritappeluilla vetäisivät Naupaktoksessa olevan vartijalaivaston huomion puoleensa, ja jotta Naupaktokseen majoitetut Ateenalaiset täten vähemmän voisivat estää heidän kuormalaivojansa lähtemästä purjehtimaan, kun heidän huomionsa oli käännetty heitä vastaan purjehtiviin sotalaivoihin.
Kun Lakedaimonilaiset saivat tiedon Ateenalaisten avunlähetyksestä Sikeliaan, valmistautuivat he myöskin hyökkäykseen Attikaan, kuten jo ennen olivat päättäneet Syrakuusalaisten ja Korintolaisten kehotuksesta, jotta Ateenalaiset heidän hyökkäyksensä kautta estettäisiin tästä. Alkibiadees kehotti heitä innokkaasti linnottamaan Dekeleian ja tarmolla käymään sotaa. Enin Lakedaimonilaisia rohkaisi se seikka, että arvelivat Ateenalaisten, kun niillä oli kaksi sotaa, sekä heitä että Sikelialaisia vastaan, helpommin olevan voitettavissa, ja että heidän mielestänsä Ateenalaiset olivat rikkoneet sopimukset. Sillä edellisessä sodassa olivat he itse mielestänsä tehneet vääryyden sillä, että Teebalaiset olivat rauhan kestäessä hyökänneet Plataiaan, vaikka oli sanottu edellisissä sopimuksissa, ettei saanut aseilla käydä sen kimppuun, joka suostuisi oikeuden-käyntiin, mutta että he eivät olleet suostuneet, vaikka Ateenalaiset kutsuivat heitä oikeuteen. Ja he pitivät luultavana, että heitä sen takia oli kohdannut Pyloksen onnettomuus ja kaikki muut vastoinkäymiset. Mutta kun Ateenalaiset 30 laivallaan olivat hyökänneet hävittämään Epidauroksen ja Prasiain seutuja sekä muitakin tienoita ja kun he Pyloksesta tekivät ryöstöretkiä, ja koska he eivät suostuneet antamaan oikeuden ratkaista erimielisyyksiä, jotka Lakedaimonilaisten ja heidän välillänsä olivat syntyneet epäselvistä pykälistä sopimuksessa, vaikka Lakedaimonilaiset heitä siihen olivat kehottaneet, niin katsoivat Lakedaimonilaiset heidät syypääksi yhtäläiseen vääryyteen, kuin heidän oma rikoksensa oli ollut, ja suostuivat sentähden sotaan. Talven kuluessa lähettivät he hakemaan liittolaisilta rautaa ja valmistivat itse muita linnotustarpeita. He hankkivat sekä itse että pakottivat muitakin Peloponneesolaisia antamaan apujoukon, lähettääksensä sen Sikeliaan. Tähän loppui tämä talvi ja 18 vuosi sitä sotaa, jonka vaiheita Thukydides on kertonut.
Heti alussa tulevaa kevättä tekivät Lakedaimonilaiset liittolaisineen hyökkäyksen Attikaan Lakedaimonilaisten kuninkaan, Arkidamoksen pojan, Agiksen johdolla. Ensin hävittivät he tasankoa, sitten linnottivat he Dekeleian, jakaen tämän toimen keskenään kaupungittain. Dekeleia sijaitsee noin 120 stadionin päässä Ateenasta eikä paljoa etäämpänä Boiootiasta. Sille paikalle kenttää, jossa paraiten voi vahingottaa vihollisia, rakensivat he linnotuksen näkyviin aina Ateenalaisten kaupunkiin saakka. Attikassa olevien Peloponneesolaisten ja heidän liittolaistensa rakentaessa tätä linnaa, lähetettiin Peloponneesoksesta kuormalaivoissa raskasaseisia, joista Lakedaimonilaiset, Spartalaisen Ekkritoksen johdolla, lähettivät yhteensä 600 raskasaseista, valitut etevimpien Heilootien ja Neodamoodien keskuudesta, Boiootialaiset 300, joita johtivat Boiootialaiset Ksenoon ja Nikoon sekä Tespialainen Heegeesandros. Nämät purjehtivat ensimmäisinä Tainaronista Lakoonikassa ulos aavalle merelle. Vähää heidän jälkeensä lähettivät Korintolaiset Korintolaisen Aleksarkoksen johdolla 500 raskasaseista, osaksi omaa väkeä, osaksi pestatuita Arkadialaisia. Korintolaisten seuraan lähettivät myöskin Sikyoonilaiset 200 raskasaseista Sikyoonilaisen Sargeun johdolla. Korintolaisten talven kestäessä miehitetyt 25 laivaa makasivat vastapäätä Ateenalaisten Naupaktokseen ankkuroituja 20 laivaa, kunnes heidän kuormalaivansa lähtisivät liikkeelle Peloponneesoksesta. Sillä nehän olivatkin miehitetyt alusta pitäen, jotta Ateenalaiset vähemmän pitäisivät silmällä kuormalaivoja, vaan kääntäisivät huomionsa sotalaivoihin.
Ateenalaiset puolestaan lähettivät heti alusta kevättä, kun ruvettiin linnoittamaan Dekeleiaa, Apollodooroksen pojan, Karikleen, johdolla 30 laivaa purjehtimaan Peloponneesoksen vesille. Hänelle oli käsketty, että hän, saavuttuansa Argokseen, kehoittaisi Argolaisia raskasaseisia sopimuksen mukaan astumaan laivaan. Samalla lähettivät he Deemosteneen Sikeliaan, kuten jo ennen olivat päättäneet, 60 Ateenalaisella ja viidellä Kiolaisella laivalla, mukanaan 1,200 asevelvollista Ateenalaista raskasaseista ja niin monta saarelaista, kuin kukin mahdollisesti kykeni lähettämään, sekä alamaisilta liittolaisilta kaikki sotatarpeet, mitkä mistäkin olivat saatavissa. Häntä oli käsketty ensin yhdessä Karikleen kanssa tekemään hyökkäyksiä Lakooniaan. Deemostenees purjehti Aiginaan vartoakseen siellä jälkeenjääneitä soturiaan, ja että Kariklees saisi Argolaiset laivoihinsa.
Sikeliassa saapui samaan aikaan tätä kevättä Gylippos Syrakuusaan mukanaan ne sotavoimat, joita hän mahdollisesti oli voinut koota kustakin kaupungista. Hän kutsui Syrakuusalaiset koolle ja kehotti heitä miehittämään mahdollisimman paljon laivoja ja koettamaan ryhtyä laivataisteluun. Hän toivoi tästä koituvan vaaraa vastaavan hyödyn sodan suhteen. Eikä vähemmän kehoittanut heitä Hermokratees pitämään itseään Ateenalaisten veroisina laivataidossa, lausuen, etteivät Ateenalaisetkaan olleet isiltään perineet tuota meritaistelutaitoa enemmän, kuin se heillä ikuisesti oli ollut; että he olivat olleet enemmän mannermaalaisia, kuin Syrakuusalaiset, ja vasta Meedialaisten pakottamina oppineet merimiehiksi, ja että uskaliaista Ateenalaisten kaltaisista miehistä uskaliaat viholliset näyttäisivät pelottavimmilta. Samaten, kuin he, sanoi hän, enemmän rohkeudellaan kuin voimallaan pelottavat naapureitaan, samaten täytyy heitäkin vastustaa, lisäten, että Syrakuusalaiset kyllä odottamattomalla rohkeudellaan, hämmästyttäen Ateenalaisia tämmöisellä menettelyllään, ennemmin kykenivät pitämään puoliaan heitä vastaan, kuin Ateenalaiset sotataidollaan voivat vahingoittaa taitamattomia Syrakuusalaisia. Sentähden kehoitti hän heitä viipymättä tekemään yrityksen laivastollaan. Syrakuusalaiset innostuivat Gylippoksen, Hermokrateen ja muittenkin kehoituksista laivatappeluun ja miehittivät laivansa.
Kun laivasto oli varustettu, vei Gylippos yöllä koko maasotajoukkonsa ulos ja aikoi itse maitse hyökätä Pleemyrionilla olevaa linnoitusta vastaan, ja samalla purjehti sopimuksen mukaan Syrakuusalaisten 35 sotalaivaa suuresta satamasta, ja nuo 45 pienestä satamasta, jossa heidän laivanveistämönsä oli, purjehtivat ympäri niemen, pyrkien yhtymään suuressa satamassa oleviin laivoihin, hyökätäkseen yht'aikaa Pleemyrionia vastaan, jotta Ateenalaisia hätyytettäisiin molemmin puolin. Mutta Ateenalaiset miehittivät kiiruusti puolestaan 40 laivaa, joista he veivät 25 noita 35 Syrakuusalaista laivaa vastaan suuressa satamassa; toisilla kävivät he noita laivanveistämöstä ympäripurjehtivia laivoja vastaan. Yhteentörmäys tapahtui välittömästi suuren sataman suussa, kumpaisetkin kauan pitäen puoliaan toisiaan vastaan, toiset pyrkien pääsemään satamaan, toiset koettaen estää heitä tästä.
Sillä välin, kuin Ateenalaiset astuivat alas rannalle Pleemyrionista, kiinnittäen huomionsa laivatappeluun, teki Gylippos aamun valjetessa äkkinäisen hyökkäyksen linnoitusta vastaan, ja vallotti ensin suurimman ja sitte kaksi pienempää bastionia, joista vartijat pakenivat, nähtyään suurimman linnoituksen noin helposti valloitetuksi. Miehet ensin valloitetusta linnoituksesta pääsivät vaivoin leiriin, paeten mitkä laivoihin ja mitkä kuorma-alukseen. Sillä kun Syrakuusalaiset pääsivät voitolle laivatappelussa suuressa satamassa, lähettivät he yhden nopeakulkuisen laivan heitä ajamaan takaa. Mutta kun Syrakuusalaiset olivat vallottaneet nuo kaksi bastionia, joutuivat he vuorostaan tappiolle, ja siten pääsivät näistä pakenevat miehet helpommin purjehtimaan heidän ohitsensa. Sillä kun Syrakuusalaisten sataman suussa makaavat laivat olivat voittaneet Ateenalaisten laivat, purjehtivat he ilman mitään järjestystä, saattaen toisiaan sekasortoon, jonka kautta Ateenalaiset pääsivät voitolle. Viimemainitut ajoivat pakosalle sekä nämät että ne laivat, jotka heidät ensin olivat voittaneet satamassa. Ateenalaiset upottivat 11 Syrakuusalaista laivaa ja surmasivat suurimman osan niiden miehistöstä, paitsi kolmen laivan miehiä, jotka he ottivat vangeiksi. Itse menettivät Ateenalaiset kolme laivaa. He vetivät maalle Syrakuusalaisten laivanhylyt ja palasivat leiriinsä pystytettyänsä voitonmerkin Pleemyrionin edustalla olevalle saarelle.
Näin kävi Syrakuusalaisten laivatappelussa, mutta heidän haltuunsa jäivät Pleemyrionin linnoitukset, jonka johdosta he pystyttivät kolme voitonmerkkiä. Toisen noista kahdesta viimeksi vallotetusta linnoituksesta hävittivät he, mutta kaksi muuta korjasivat he ja asettivat niihin vartioväen. Linnotuksien vallottamisessa kaatui paljon väkeä tahi otettiin vangeiksi, ja paljon tavaraa joutui vihollisten saaliiksi. Sillä koska Ateenalaiset käyttivät näitä linnotuksia tavara-aittana, niin löytyi niissä paljon sekä kauppiaitten että laivanpäälliköiden tavaroita ja viljaa. Siellä saivat viholliset 40 laivan purjeet ja muita tarpeita sekä kolme maalle vedettyä sotalaivaa. Mitä suurimman ja tärkeimmän tappion tuotti Ateenalaisten sotajoukolle Pleemyrionin vallotus. Sillä nyt eivät laivaväylät enää olleet varmat elintarpeiden tuomista varten, koska Syrakuusalaiset väijyivät näitä laivoillaan, estääksensä niitä, niin että tuomiset tapahtuivat taistelun avulla. Muutenkin levitti tämä vallottaminen sotureissa hämmästystä ja mielen lannistumista.
Tämän jälkeen lähettivät Syrakuusalaiset 16 laivaa Syrakuusalaisen Agatarkoksen johdolla matkalle. Yksi näistä lähti Peloponneesokseen viemään lähettiläitä, joitten tuli selittää silloisen tilan olevan mitä toivorikkaimman ja kiihoittaa sikäläiseen sotaan. Toiset 11 purjehtivat Italiaan, koska sanoma oli saatu, että laivoja, tuoden tarvekaluja Ateenalaisille, oli tulossa. Tavattuansa mainitut laivat, hävittivät he monta niistä ja polttivat Ateenalaisten Kaulooniatiksessa säilytetyt puuvarastot. Sitten he lähtivät Lokroihin. Heidän siellä oleskellessaan saapui sinne yksi Tespialaisia raskasaseisia kuljettava Peloponneesolainen kuormalaiva. Otettuansa niitten miehet laivoihinsa, purjehtivat Syrakuusalaiset kotiinsa. Näitä väijyivät Ateenalaiset Megaran edustalla ja ottivatkin yhden niistä miehistöineen, mutta muita he eivät saaneet kiinni, vaan ne pakenivat Syrakuusaan.
Satamassa syntyi myöskin ottelu paaluista, joita Syrakuusalaiset olivat pystyttäneet vanhojen laivasäiliöiden ympäri, jotta heidän laivansa voisivat siellä olla ankkurissa, etteivätkä Ateenalaiset hyökätessään kykenisi niitä vahingoittamaan. Ateenalaiset kuljettivat säiliöitä vastaan 10,000 talenttia kantavan puisella tornilla ja syrjävarusteilla varustetun laivan, josta he lähettivät miehiä veneissä sitomaan paaluihin nuoria ja siten hinaamaan ne ylös tahi sukeltaen sahaamaan ne poikki. Syrakuusalaiset heittivät heitä nuolilla laivasäiliöistään ja toiset vastasivat kuormalaivasta. Lopulta Ateenalaiset vetivät ylös useimmat paalut. Suurimman vaivan tuottivat näkymättömät paalut, sillä paaluja löytyi, jotka eivät ulottuneet yläpuolelle meren pintaa, joten oli vaarallista lähestyä niitä, ettei, näkemättä niitä, johtanut laivaa niin, että se niitä vastaan törmäsi ikäänkuin karille. Mutta myöskin niitä sahasivat maksua vastaan pestatut sukeltajat poikki. Syrakuusalaiset pystyttivät kuitenkin uusia paaluja. Myöskin montaa muuta keinoa käyttivät he toisiansa vastaan, kuten luonnollista sotajoukkojen seisoessa vastatusten lähellä toisiaan; he taistelivat ja ottelivat sekä tekivät kaikenlaisia yrityksiä.
Syrakuusalaiset lähettivät sanansaattajia myöskin Korintolaisten, Lakedaimonilaisten ja Amprakialaisten kaupunkeihin, ilmoittamaan Pleemyrionin vallottamisesta ja laivatappelusta, ja että he oman itsensä epäjärjestyksestä, eivätkä suinkaan vihollisten voimallisuudesta, olivat joutuneet tappiolle, sekä muutenkin selittämään, että he elivät hyvässä toiveessa, ja pyytämään, että rientäisivät heidän avuksensa sekä laivoilla että maaväellä, koska Ateenalaisilla oli odotettavissa uutta sotaväkeä, ja vakuuttamaan, että sota olisi lopussa, jos he ennättäisivät ennen näitten saapumista tuhota vihollisten nykyisen sotavoiman. Täten toimivat Sikeliassa olevat sotajoukot.
Kun Deemostenees oli saanut kokoon sotajoukon, jolla hänen tuli lähteä apuun Sikeliaan, lähti hän liikkeelle Aiginasta ja, purjehdittuansa Peloponneesokseen, yhtyi hän Karikleeseen ja noihin Ateenalaisten 30 laivaan. Otettuansa Argolaiset raskasaseiset laivoihinsa, purjehtivat he Lakoonikaan. Ensin hävittivät he Epidauros-Limeeran tienoita, sitten astuivat he maihin Lakoonikassa vastapäätä Kyteeraa, jossa Apolloonin temppeli seisoo, hävittivät osan maata ja linnoittivat kannaksentapaisen paikan, jotta Lakedaimonilaisten Heilootit olisivat tilaisuudessa karata sinne, ja jotta voisivat lähteä ryöstöretkille sieltä kuten Pyloksesta. Kun Deemostenees oli auttanut vallottamaan tätä paikkaa, purjehti hän Kerkyyran ympäri lähteäksensä mitä pikemmin Sikeliaan, otettuansa sikäläisiä liittolaisia laivoihinsa. Mutta Kariklees jäi sinne, kunnes hän oli linnoittanut paikan, jonka jälkeen hänkin, jätettyänsä sinne vartijakunnan, 30 laivansa kanssa, kuten myöskin Argolaiset, palasi kotia.
Samana kesänä tuli Ateenaan 1,300 Diakossukuun kuuluvaa miekkaa kantavaa Trakialaista peltastia, joiden oli määrä Deemosteneen kanssa purjehtia Sikeliaan. Mutta koska he tulivat liian myöhään, päättivät Ateenalaiset lähettää heidät takaisin Trakeeseen, mistä he olivat tulleetkin, sillä näkyi olevan kallista käyttää heitä Dekeleian sodassa, kun heistä jokainen päivässä sai drakman.
Kun koko vihollinen sotaväki ensin kesällä oli linnottanut Dekeleian, ja kun sitten eri kaupungeista maahan lähetetyt sotajoukot vuorottain vartioivat sitä, tuotti se Ateenalaisille suurta haittaa ja vahingotti kaupungin oloja varsinkin ihmisten surmaamisen ja tavarain häviön kautta. Sillä kun hyökkäykset ennen olivat lyhytaikaisia, eivät ne estäneet väliajalla nauttimasta maan tuotteita. Mutta kun nyt vihollinen lakkaamatta oleskeli maassa ja kun se joko suuremmalla joukolla hyökkäsi heidän kimppuunsa tahi kun vakinainen vartijaväki tarpeen tullessa kävi ryöstöretkillä pitkin maata, ja koska Lakedaimonilaisten kuningas Agis poistumatta sotatantereelta suurella tarmolla johti sotaa, vahingoittuivat Ateenalaiset äärettömästi. Sillä he eivät saaneet nauttia mitään maan hedelmistä ja enemmän, kuin 20,000 orjaa, karkasi, useimmat näistä käsityöläisiä, niinkuin he myöskin hukkasivat kaikki lampaansa ja juhtansa. Ja kun ratsumiehet joka päivä ratsastivat Dekeleiaan tahi suojellaksensa maata, niin hevoset kovalla tiellä, ja kun niitä yhtämittaa vaivattiin, joko tykkänään vioittuivat tahi ainakin haavoittuivat.
Elintarpeiden tuonti Euboiasta, joka ennen nopeammin oli käynyt Oroopoksesta maitse Dekeleian kautta, tuli paljoa kalliimmaksi, kun se nyt kulki meritse Sunionin ympäri. Kaupungin täytyi ottaa kaikki ulkoa ja oli enemmän linnana, kuin kaupunkina. Ateenalaiset vartioivat vuorottain päivällä linnotuksilla, mutta yöllä olivat kaikki paitsi ratsumiehet valvomassa joko aseita tahi muureja, ja näitä vaivoja kärsivät he yhtämittaa kesät ja talvet. Enin heitä kuitenkin rasitti se seikka, että heillä oli kaksi sotaa. Huolimatta tästä osoittivat semmoista intoa, ettei olisi uskonut sitä, kuullen siitä puhuttavan, ellei sitä olisi nähnyt. Sillä vaikka heitä Peloponneesolaiset piirittivät linnoittamalla Dekeleiaa, he eivät kuitenkaan luopuneet Sikelian sodasta, vaan siellä piirittivät kuitenkin Syrakuusaa, joka ei ollut Ateenaa pienempi. Vasten Helleenien tuumia Ateenalaisten voimasta ja uskaliaisuudesta, he kun sodan alussa arvelivat Ateenalaisten kestävän mitkä vuoden, mitkä kaksi, mitkä kolmekin vuotta, mutta ei kukaan enempää aikaa, jos Peloponneesolaiset hyökkäisivät heidän maahansa, saapuivat he 17 vuodella ensimmäisen hyökkäyksen jälkeen Sikeliaan, kun jo olivat sodan kaikenlaisien vaivojen rasittamina, ja ryhtyivät sotaan, joka ei suinkaan ollut Peloponneesolaista pienempi. Lisäksi tuotti heille Dekeleian vallotus ja muut satunnaiset tappiot painavan rahan-puutteen. Arvellen saavansa siten suuret tulot, määräsivät he tähän aikaan tavallisen tulliveron asemesta 1/20 osan meritse tuoduista tavaroista maksettavaksi. Menot nousivat sodan yhä suuremmista kustannuksista, jota vastoin tulot vähenivät.
Deemosteneelta jälkeenjääneet Trakialaiset lähettivät Ateenalaiset heti pois, koskeivät halunneet nykyisessä rahanpuutteessa lisätä menojaan. He antoivat heidän poistamisensa Diitrefeen toimeksi, käskien häntä sivumennen, kun hän purjehti Euripoksen läpi, käyttämään näitä vahingottamaan vihollisia, jos vaan mahdollista. Diitrefees laski Trakialaiset maihin Tanagrassa, toimittaen kiiruusti vähäisen ryöstöretken. Sitten purjehti hän Euboian Kalkiksesta läpi Euripoksen ja laski heidät maihin Boiootiassa, jossa hän johti heitä Mykaleessokseen. Salassa vietti hän yönsä Hermeen temppelin läheisyydessä, joka on 16 stadionin päässä Mykaleessoksesta, teki samalla hyökkäyksen tätä pientä kaupunkia vastaan ja vallotti sen. Tämän kaupungin asukkaita yllätti hän hyökkäyksellään, koska he eivät ensinkään olleet varuillaan eivätkä odottaneet, että kukaan astuisi ylös heitä ahdistamaan, kun he asuivat kaukana rannasta, jonka takia heidän muurinsa olivatkin heikot ja paikoittaan hajallaankin sekä matalaksi rakennetut, ja portitkin auki, koska eivät ensinkään pelänneet vaaraa. Trakialaiset ryntäsivät kaupunkiin, hävittivät rakennukset ja temppelit ja surmasivat ihmiset, säästämättä vanhoja enemmän kuin nuoriakaan, vaan tappoivat kaikki järjestään, jotka vaan joutuivat heidän käsiinsä, sekä naisia että lapsia ja juhtiakin, ylipäätään kaikkia eläviä olentoja. Sillä barbareista on Trakialainen heimo, niin pian kuin se joutuu raivoihinsa, verenhimoisin. Tässä vallitsi hirmuinen sekasorto ja täällä tuli esiin kaikenlaiset surman tavat. He tunkivat lasten kouluun, joka oli suurin kaupungissa, ja johon lapset juuri olivat astuneet sisään, ja tappoivat kaikki. Tämä oli hirvein onnettomuus, joka odottamatta kohtasi koko kaupunkia.
Kun Teebalaisten tietoon tuli tämä, riensivät he heti apuun ja saavuttivat Trakialaiset, jotka eivät olleet heitä paljon edellä, riistivät heiltä saaliin ja, pelästyttäen heitä, ajoivat heitä takaa Euripoksen rantaan saakka, jossa heitä laivat odottivat. He surmasivat useimmat laivoihin pyrkivistä, koska Trakialaiset eivät taitaneet uida, sillä kun merimiehet laivoissa huomasivat tapahtumat maalla, olivat he vieneet laivat nuolten kantoväliä ulommas. Tähän saakka olivat Trakialaiset paetessaan aika tavalla puolustautuneet Teebalaista ratsuväkeä vastaan, tämän ensin hyökätessä heidän kimppuunsa, karaten maansa tavalla vihollista vastaan ja sitten taasen yhtyen, ja harvat heistä olivat kaatuneet; moniaat heistä tavattiin itse kaupungissa ryöstämästä ja tapettiin. Kaikista 1,300 Trakialaisesta kaatui 250. Teebalaisista ja muista apuun rientävistä kaatui noin 20 ratsumiestä ja raskasaseista, heidän joukossaan myöskin Teebalainen boiootarkki Skirfoondas. Mykaleessolaisistakin kaatui joku määrä. Näin kävi Mykaleessolaisten, joita kohtasi tämä onnettomuus, joka suhteellisesti oli tässä sodassa tapahtuneista onnettomuuksista mitä kovimpia ja surkuteltavimpia.
Linnotuksen rakennettuansa, ja lähdettyänsä Lakoonikasta Kerkyyraan, tapasi Deemostenees Eeliläisen Feian satamassa kuormalaivan ankkuroittuna, jolla Korintolaiset raskasaseiset olivat aikeessa lähteä Sikeliaan. Hän hävitti laivan, mutta paenneet miehet lähtivät matkalle toisella aluksella, jonka he saivat käsiinsä. Tämän jälkeen saapui Deemostenees Sakyntokseen ja Kefalleeniaan ja otti sieltä raskasaseisia ja lähetti myöskin hakemaan Messeenialaista väkeä Naupaktoksesta. Sitten purjehti hän yli vastapäätä olevalla Akarnaanian mannermaalla sijaitseviin Alysian ja Anaktorionin kaupunkeihin, jotka olivat Ateenalaisten hallussa. Hänen täällä ollessaan näissä toimissa, saapui sinne paluumatkalla Sikeliasta Eyrymedoon, joka talvella oli lähetetty viemään rahaa sikäläiselle sotaväelle. Eyrymedoon ilmotti muun muassa, että Syrakuusalaiset hänen jo lähdettyänsä matkalle olivat vallottaneet Pleemyrionin. Heidän luoksensa saapui niinikään Konoon, joka oli päällikkönä Naupaktoksessa, ilmottaen, että heitä vastaan ankkuroidut Korintolaiset 25 laivaa eivät tauonneet vihollisuuksista, vaan valmistautuivat laivatappeluun, jonka tähden hän pyysi heitä lähettämään Naupaktokseen lisää laivoja, koska hänen komentamansa 18 laivaa eivät kyenneet pitämään puoliaan vihollisten 25 laivaa vastaan. Deemostenees ja Eyrymedoon lähettivät Konoonia myöten lisäksi Naupaktoksen laivastoon kymmenen nopeimmin purjehtivia laivojaan. Itse he olivat sotaväen kokoamisen toimissa. Eyrymedoon purjehti Kerkyyraan ja käski heitä miehittämään 15 laivaa ja valitsi raskasaseisia, sillä palattuansa Sikeliasta hän jo johti Deemosteneen rinnalla. Deemostenees taasen kokosi linkoojia ja keihäänheittäjiä Akarnaanian ympäristöstä.
Kun nyt lähettiläät Syrakuusasta Pleemyrionin vallottamisen jälkeen kävivät eri kaupungeissa ja jo olivat saaneet ne puolellensa sekä aikoivat viedä kootun sotajoukon kaupunkiinsa, niin Niikias, jolle tästä oli tullut tieto, lähettää sanan niille Sikelialaisille, joitten alueen läpi tie kulki, ja jotka olivat Kentoripalaiset, Alikyailaiset ja muut liittolaisensa, etteivät päästäisi vihollisia maansa läpi kulkemaan, vaan yhdestä tuumin estäisivät heitä tästä. Sillä muualta he eivät yrittäisikään, koska Akragantinolaiset eivät sallisi heidän kulkea maansa läpi. Kun Sikelialaiset jo olivat lähteneet matkalle, niin asettuivat Sikeliootat, kuten Ateenalaiset olivat pyytäneet, heitä väijymään ja hyökkäsivät äkki-arvaamatta heidän kimppuunsa, näitten olematta ensinkään varuillaan, surmaten heistä noin 800 ja kaikki muut lähettiläät paitsi Korintolaista yksin. Tämä johti pakenevat 1,500 Syrakuusaan.
Näinä päivinä saapuivat myöskin Kamariinalaiset heidän avuksensa 500 raskasaseisella, 300 keihäänheittäjällä ja 300 nuolenampujalla. Geloolaiset lähettivät niinikään noin viiden laivan suuruisen laivaston, 400 keihäänheittäjää ja 200 ratsumiestä. Sillä melkein koko Sikelia paitsi Akragantinolaisia, jotka pysyivät puolueettomina, itse entisetkin epävarmat, yhtyi nyt Syrakuusalaisiin Ateenalaisia vastaan. Kuitenkin lykkäsivät Syrakuusalaiset Sikelialaisten heille tuottaman onnettomuuden tähden hyökkäyksen Ateenalaisia vastaan toistaiseksi.
Kun sekä Kerkyyrasta että mannermaalta koottu sotajoukko oli valmis, purjehtivat Deemostenees ja Eyrymedoon yli Jonian lahden Japygian niemekkeelle. Lähdettyänsä sieltä, laskivat he rantaan Koiradas nimisille Japygian edustalla sijaitseville saarille, ottivat laivoihinsa noin 150 Japygialaista keihäänheittäjää Messapialaista sukuperää ja uudistivat Artan kanssa, hallitsijan, joka oli heille toimittanut keihäänheittäjät, vanhan ystävyydenliiton, jonka jälkeen he saapuivat Italiassa sijaitsevaan Metapontiokseen. He saivat Metapontiolaiset, sopimuksen tehtyään, lähettämään heidän mukaansa 300 keihäänheittäjää ja kaksi laivaa, jotka saatuansa he purjehtivat Turiaan. Täältä oli äskettäin Ateenalaisten vastustajat vallankumouksen kautta karkoitetut. Koska Ateenalaiset, kooten koko sotajoukkonsa, halusivat katselmuksen kautta saada selville, olivatko jotkut jääneet jälkeen, ja innostuttaaksensa Turilaisia ottamaan osaa sotaan, sekä solmiaksensa heidän kanssansa liiton, että pitäisivät samoja, kuin Ateenalaiset, vihollisina ja ystävinä, jäivät he Turiaan, ajaaksensa näitä asioita.
Samaan aikaan varustautuivat laivatappeluun ne Peloponneesolaiset, jotka 25 laivallaan olivat ankkurissa noita Naupaktoksessa makaavia laivoja vastaan, suojataksensa Sikeliaan tavaroita vieviä kuormalaivoja. He rakensivat itselleen lisää laivoja, joten heillä oli melkein yhtä monta laivaa, kuin Ateenalaisilla, ja purjehtivat sitten Akaian Erineoniin Rypikeen alueella. He asettuivat ankkuriin puolikuun tapaisen paikan sisäpuolelle, ja kumpaisellekin puolelle ulottuville niemiköille asettui Korintolaisten ja sikäläisten liittolaisten avuksi saapunut jalkaväki; välisen lahden pitivät laivat suljettuna. Laivastoa johti Korintolainen Polyantees. Ateenalaisten 33 laivaa purjehti Naupaktoksesta Difiloksen johdolla heitä vastaan. Korintolaiset pysyivät ensin paikallaan liikkumatta, mutta merkin saatuansa ryntäsivät he, kun tilaisuus oli sopiva, laivoillaan Ateenalaisten kimppuun. He pitivät molemmat kauan aikaa puoliaan. Korintolaisilta upotettiin kolme laivaa, Ateenalaisilta ei yhtään tykkänään, vaan seitsemän heidän laivoistaan joutui purjehtimaan kelvottomiksi, kun yhteentörmätessä näiden keula rikottiin, tätä varten paksummalla kokalla varustetuiden Korintolaisten laivojen hyökätessä. Tappelussa ei kumpikaan päässyt voitolle ja kumpikin piti itseänsä voittajana. Ateenalaiset ottivat kuitenkin laivanhylyn haltuunsa, koska tuuli ajoi ne ulos merelle, ja kun eivät Korintolaiset enää tehneet mitään hyökkäystä. He erosivat, ajamatta takaa toisiaan, eikä mitään vankeja otettu. Korintolaiset ja Peloponneesolaiset, jotka taistelivat lähellä rantaa, pelastuivat helposti, eikä yhtään Ateenalaista laivaa uponnut. Ateenalaisten purjehdittua Naupaktokseen, pystyttivät Korintolaiset heti voitonmerkin ikäänkuin voittajina, koska olivat tehneet useita vihollisten laivoista kelvottomiksi purjehtimaan, arvellen, etteivät olleet joutuneet tappiolle, samalla perusteella, kuin vastustajat pitivät itseänsä voittajina. Korintolaiset arvelivat, että olivat päässeet voitolle, koska niin vähän olivat joutuneet alakynteen; Ateenalaiset taasen pitivät itseään tappion kärsineinä, koska he eivät olleet täydellisesti päässeet voitolle.
Peloponneesolaisen laivaston ja jalkaväen poistuttua, pystyttivät Ateenalaisetkin voitonmerkin ikäänkuin voittajina Akaiassa 20 stadionin päähän Erineonista. Täten päättyi tämä laivatappelu.
Kun Turilaiset olivat valmiit auttamaan heitä 700 raskasaseisella ja 300 keihäänheittäjällä, käskivät Deemostenees ja Eyrymedoon heidän laivoillaan purjehtia pitkin rantoja Krotooniin saakka, mutta itse johtivat he koko jalkaväen läpi Turilaisten alueen, toimitettuansa katselmuksen Sybarisvirran läheisyydessä. Kun he olivat ehtineet Hyliasvirralle, lähettivät heille Krotoonilaiset sanan, etteivät he sallineet Ateenalaisten kulkea läpi maansa sotajoukkoineen, jonka tähden he kulkivat meren rannalle ja viettivät yönsä Hyliasvirran suussa, johon heidän laivansakin tulivat. Seuraavana päivänä astuivat he taas laivoihin ja purjehtivat pitkin rantoja, pysähtyen kaikissa kaupungeissa paitsi Lokroissa, kunnes saapuivat Petraan Reegionin alueella.
Kun Syrakuusalaisten tiedoksi oli tullut heidän lähestymisensä, halusivat he uudestaan koettaa onneaan meritappelussa ja jalkaväellä, jonka he olivat koonneet, ollakseen valmiit ennen vihollisten saapumista. He varustivat laivastonsa, sen mukaan kuin he edellisessä laivatappelussa olivat huomanneet edullisimmaksi. He lyhensivät keulat ja tekivät ne tukevammiksi, vahvistaen niitä myöskin paksuilla välipuilla, ja asettivat kokkaan, sekä sisään että ulkopuolelle, kuuden kyynärän pituiset ulkonevat syrjäpuut, samaten kuin Korintolaiset, rynnätessään Naupaktoksessa itseään vastaan asetettujen laivojen kimppuun, olivat taistelleet keulasta. Sillä Syrakuusalaiset arvelivat saavuttavansa voiton Ateenalaisista laivoista, jotka eivät olleet yhtä tukevasti varustetut, vaan joiden keulat olivat ohuet, koska heillä ei ollut tapana hyökätä suorastaan keula edellä, vaan ympäröidä vihollisen, ja että he pääsisivät voitolle suuressa satamassa tapahtuvassa tappelussa, koska ala monelle laivalle oli liian pieni. Sillä he tuumivat, että he, hyökäten keuloitse Ateenalaisia vastaan, vahvoilla ja paksuilla kokillaan rikkoisivat vihollisten ohuet ja heikot keulat ja paikan ahtaus estäisi Ateenalaisia pääsemästä heidän ympärinsä ja läpäisemästä heidän riviään, johon he suuresti luottivat. Itse he estäisivät näitä tunkeutumasta läpi, ja paikan ahtaus ympäröimästä heitä. He nyt varsinkin koettaisivat rynnätä keulalla vihollisten laivoihin, joka ennen pidettiin johtuvan perämiesten taitamattomuudesta; sillä tämä näkyi heistä olevan etuisinta heille. Jos Ateenalaiset, työnnettyinä pakosalle, koettaisivat soutaa maihin, niin olisi heille tarjona ainoastaan kapea kaistale aivan heidän leirinsä läheisyydessä, koska Syrakuusalaisten hallussa oli suurin osa satamaa, ja kun he pakotettaisiin ahdinkoon, kaikki samalle pienelle alalle, niin syntyisi siitä epäjärjestys, seikka, joka kaikissa laivatappeluissa suuresti vahingoitti Ateenalaisia, kun ei heillä, kuten Syrakuusalaisilla, ollut koko suuri satama suojapaikkana. Eikä Ateenalaisille olisi mahdollista purjehtia ympäri aavoille vesille, kun Syrakuusalaisten hallussa olivat sekä pääsy merelle että palaaminen sieltä, varsinkin kun Pleemyrion oli vihollisten hallussa ja sataman suu kapea.
Syrakuusalaiset, täten tuumien mielessään sotataitonsa ja voimansa suhteen sekä rohkaistuina menestyksestään viime laivataistelussa, tekivät hyökkäyksen jalkaväellänsä ja laivoillaan samaan aikaan. Gylippos vähää edeltäkäsin vei kaupungissa majoitetut sotilaat Ateenalaisten linnotuksen sitä osaa vastaan, joka oli kaupunkiin päin. Olympieinonissa seisova Syrakuusalaisten sotaväki, raskasaseiset, ratsumiehet ja kevytaseiset hyökkäsivät taas toiselta puolelta linnotusta vastaan. Tämän jälkeen tekivät Syrakuusalaisten ja heidän liittolaisten laivat hyökkäyksen. Kun Ateenalaiset, jotka olivat luulleet heidän hyökkäävän ainoastaan jalkaväellä, äkkiä näkivät laivojenkin ryntäävän esille, niin he hätääntyivät. Toiset asettuivat muurille tai muurin eteen vastustamaan hyökkääjiä, toiset Olympieionista ja ulkopuolelta nopeudella esiinryntääviä lukuisia ratsumiehiä ja keihäänheittäjiä vastaan. Toiset taas astuivat laivoihin ja riensivät rannalle apuun. Astuttuansa aluksiin kävivät he 75 laivalla vihollista vastaan. Syrakuusalaisilla oli noin 80 laivaa.
Suuren osan päivää hyökättyänsä ja peräydyttyänsä ja koeteltuansa toistensa voimia, erosivat taistelijat, kun ei kumpikaan voinut toimittaa mitään sanottavampaa, kuin että Syrakuusalaiset upottivat yhden tahi kaksi Ateenalaisten laivaa, ja jalkaväkikin poistui muurilta.
Seuraavana päivänä pysyivät Syrakuusalaiset liikkumatta eikä käynyt selville, mitä tuumia heillä oli. Mutta kun Niikias huomasi, että he laivatappelussa olivat pitäneet puoliaan, ja arveli heidän tekevän uuden hyökkäyksen, niin hän käski laivanpäälliköiden korjata ne heidän laivoistaan, jotka taistelussa olivat viottuneet, ja ankkuroi kuormalaivoja niitten paalujen suojaksi, jotka hän oli pystyttänyt mereen laivojensa eteen suljetuksi satamaksi. Hän oli pystyttänyt paalut noin kahden jalan päähän toisistaan, jotta jos joku laiva joutuisi ahdinkoon, sillä olisi joku varma turvapaikka, johon se voisi paeta ja josta palata ulapalle, jos tahtoisi. Ateenalaisilta kului koko päivä yöhön asti tässä työssä.
Seuraavana päivänä tekivät Syrakuusalaiset Ateenalaisia vastaan aikaisemmin, kuin edellisenä, samantapaisen hyökkäyksen yhtaikaa sekä jalkaväellä että laivastolla. Molemmat laivastot mittailivat taas voimiaan, tehden hyökkäyksiä toisiansa vastaan suuren osan päivästä, kunnes Syrakuusalaisten etevin perämies, Pyrrikoksen poika, Aristoon, Korintoksesta, kehotti laivastonsa päälliköitä lähettämään kaupunkien kauppaesimiehille käskyn, että mitä kiiruimmin muuttaisivat ruokatavaroiden myymälän meren rannalle ja pakottaisivat myyjät tuomaan sinne kaikki ruoka-aineensa, jotta merimiehet heti, astuttuansa laivoista, voisivat syödä suuruksensa ja välittömästi sen tehtyään sinä päivänä hyökätä aavistamattomien Ateenalaisten kimppuun.
Suostuen tähän tuumaan, lähettivät päälliköt sanan ja tori muutettiin. Syrakuusalaiset huopasivat äkkiä kaupunkiin takaisin ja aterioitsivat heti astuttuansa laivoista. Ateenalaiset, jotka arvelivat heidän pitäen itseään voitettuina huopaavan kaupunkiin, astuivat kaikessa mukavuudessa laivoista maihin ja söivät rauhassa ateriansa, koska eivät arvelleet vihollisten sinä päivänä enää ryhtyvän meritappeluun. Mutta, astuttuansa laivoihin, uudistivat Syrakuusalaiset äkkiä hyökkäyksensä. Tästä syntyi suuri häiriö Ateenalaisten kesken, ja useimmat heistä ehtivät hädin tuskin syömättä ja epäjärjestyksessä astua laivoihin, vastustaaksensa vihollisia. Kotvan aikaa varoivat he toisiansa etäältä, mutta vihdoin näkyi Ateenalaisista joutavalta vitkastella ja antautua miehuuttomuuteen, vaan tahtoivat mitä pikemmin hyökätä esille, ja he ryntäsivät sotahuudon kaikuessa meritaisteluun. Mutta Syrakuusalaiset kävivät heitä vastaan keula edellä, kuten olivat päättäneet, ja rikkoivat kokan varustuksella melkein kaikkien Ateenalaisten laivojen keulat, jota paitsi vihollisten laivojen kannella olevat keihäänheittäjät heitä suuresti vahingottivat. Mutta vielä paljon enemmän vahingoittivat heitä pienissä aluksissa soutelevat Syrakuusalaiset, jotka, kulkien vihollisten laivojen airojen alta ja niitten syrjille, heittelivät Ateenalaisia merimiehiä keihäillä.
Tällä tavoin taisteltuansa kaikista voimin, pääsivät Syrakuusalaiset voitolle. Ateenalaiset peräytyivät ja pakenivat kuormalaivojen välitse satamaleiriinsä. Syrakuusalaisten laivat ajoivat heitä takaa kuormalaivoihin saakka, mutta pääsemästä etäämmäs estivät heitä sisäänpurjehduspaikkojen yli kuormalaivoista ripustetut delfiinikantavat raakapuut. Voitosta ylimielisinä lähestyi näitä liian paljon kaksi Syrakuusalaista laivaa, mutta joutuivat perikatoon, ja toinen niistä otettiin miehineen. Upotettuansa seitsemän Ateenalaista laivaa ja viotettuansa suuren joukon toisia, sekä osaksi otettuansa vangeiksi osaksi tapettuansa niiden miehistön, vetäytyivät Syrakuusalaiset takaisin ja pystyttivät voitonmerkkejä molempien laivatappeluiden johdosta. Heillä oli nyt varma toivo, että laivatappelussa olivat Ateenalaisia etevämpiä ja luulivat mielestänsä myöskin voivansa saada voiton jalkaväestä. He varustautuivat siis uuteen yritykseen kummaltakin taholta sekä maitse että meritse.
Sillä välin saapuivat Deemostenees ja Eyrymedoon, mukanaan apujoukko Ateenasta, nimittäin 73 laivaa, siihen luettuina myöskin liittolaisten lähettämät, noin 5,000 raskasaseista omaa ja liittolaisväkeä, suuri joukko Barbarilaisia ja Helleeniläisiä keihäänheittäjiä, linkoojia ja nuolenampujia ja muutenkin riittävä varustus. Syrakuusalaisia ja heidän liittolaisiaan valtasi nyt suuri pelko, ettei heille tulisi loppua vaaroista, kun he näkivät, että Ateenalaiset, huolimatta Dekeleian linnoittamisesta, olivat kyenneet lähettämään yhtä suuren ja kelvollisen sotajoukon, kuin ennenkin ja että Ateenalaisten valta ulottui kaikkialle yhtä mahtavana. Ateenalaisten entisessä sotajoukossa synnytti näitten tulo jonkunverran luottamusta, katsoen heidän kärsimiinsä onnettomuuksiin. Kun Deemostenees huomasi, millä kannalla asiat olivat, arveli hän, ettei sopinut vitkastella, jos mieli välttää yhtäläistä vaaraa, kuin se, johon Niikias oli joutunut. Sillä saapuessaan oli Niikias kyllä herättänyt pelkoa; mutta kun hän ei heti ahdistanut Syrakuusalaisia, vaan vietti talven Katanassa, haihtui pelko ja Gylippos ehti tulla Peloponneesoksesta sotajoukolla, jota eivät Syrakuusalaiset ensinkään olisi pyytäneetkään, jos Niikias heti olisi ryhtynyt hyökkäykseen. Sillä arveltuansa olevansa kyllin voimakkaita, olisivat Syrakuusalaiset, jouduttuansa tappiolle ja piiritetyiksi, huomanneet, ettei apu heitä enää olisi hyödyttänyt, jos he olisivatkin lähettäneet sitä pyytämään. Ottaen tämän huomioon ja älyten olevansa ensi päivänä pelottavinna, tahtoi Deemostenees käyttää edukseen vihollisen sotajoukon ensi säikähdystä. Kun Deemostenees näki, että se muuri, jolla Syrakuusalaiset estivät Ateenalaisia saartamasta heitä, oli yksinkertainen, ja ettei ollut vaikeata vallottaa sitä, jos vaan saisi haltuunsa ylöskäytävät Epipolaihin ja siellä löytyvän leirin, koska ei kukaan häntä olisi vastustamassa, kiiruhti hän tekemään yrityksen, koska tämä näytti hänestä paraiten tekevän lopun sodasta. Sillä jos hän onnistuisi yrityksessään, valloittaisi hän Syrakuusan, mutta jos hän joutuisi tappiolle, veisi hän sotajoukon takaisin, sallimatta Ateenalaisten yhtä vähän, kuin liittolaistenkaan eli koko kaupungin, suotta kuluttaa voimiaan. Ensin kävivät Ateenalaiset hävittämässä Syrakuusalaisten aluetta Anapoksen seuduilla ja pääsivät kuten ennenkin voitolle sekä maalla että merellä. Sillä Syrakuusalaisista kävivät heitä vastaan kumpaisessakin tappelussa ainoastaan ratsumiehet ja keihäänheittäjät Olympieionista.
Sitten oli Deemosteneen mielestä koetettava koneilla vallottaa muuri. Mutta kun ne vietiin esille, sytyttivät niitä muurilla puolustautuvat viholliset, ja myöskin muu osa sotajoukkoa, joka monessa kohdin teki hyökkäyksiä, karkoitettiin. Koska ei enää ollut sopiva vitkastella, suostuivat Niikias ja muut päälliköt hänen tuumaansa ja tekivät hyökkäyksen Epipolaita vastaan. Mutta koska näkyi mahdottomalta huomaamatta kulkea ja kiivetä ylängölle, niin käski hän ottaa mukaansa ruokaa viideksi päiväksi ja kulki Eyrymedoonin ja Menandroksen seuraamana alkuyöstä koko sotajoukollaan Epipolaita vastaan, ottaen mukaansa kaikki kivenhakkaajat ja rakennusmestarit, sekä käski heidän varustautua nuolilla ja kaikilla, mitä tarvittaisiin linnotuksiin, jos pääsisivät voitolle, jota vastoin Niikias jäi linnotukseen. Kun he Eyryeeloksen kautta samaa tietä, jota entinenkin sotajoukko oli käyttänyt, olivat päässeet Epipolaihin Syrakuusalaisten vartijoiden huomaamatta, hyökkäsivät he esiin ja vallottivat Syrakuusalaisten siellä olevan linnotuksen ja surmasivat osan vartijoista, mutta useimmat pakenivat Epipolaille rakennettuihin leireihin, joita oli kolme, yksi Syrakuusalaisten, yksi toisten Sikelioottain ja yksi liittolaisten. Nämät pakolaiset ilmoittivat hyökkäyksestä myöskin noille 600 Syrakuusalaiselle, jotka olivat etuvartijoina Epipolailla. Nämät kiiruhtivat heti apuun, mutta Deemostenees Ateenalaisine sotureineen karkoitti heidät, vaikka he urhoollisesti puolustautuivat. Ateenalaiset pyrkivät eteenpäin viipymättä, jotta he ensi intoansa laimenematta päättäisivät sen, mitä varten heitä oli lähetetty. Toiset valloittivat, vartijoiden paettua, Syrakuusalaisten lähimmän etulinnoituksen ja hajottivat rintavarustukset. Syrakuusalaiset liittolaisineen ja Gylippos väkineen riensivät kyllä apuun etulinnoituksista, mutta kun tämä uhkatyö tapahtui yöllä heidän aavistamattaan, niin pakottivat heidät Ateenalaiset ensin pakosalle, kun he pelästyneinä hyökkäsivät esille. Mutta kun Ateenalaiset, katsoen jo itsensä voittajiksi, eivät noudattaneet järjestystä, vaan mitä pikemmin tahtoivat saada nekin, jotka eivät vielä olleet ottaneet osaa taisteluun, masennetuiksi, jotta eivät nämät, heidän hyökätessään vähemmällä innolla, yhtyisi uudestaan, niin Boiootialaiset ensimmäisinä työnsivät heidät takaisin ja ajoivat heidät pakosalle.
Tällöin joutuivat jo Ateenalaiset suureen sekasortoon ja neuvottomuuteen, jonka yksityiskohdista ei kummaltakaan puolelta voi saada selvää. Sillä päivälläkään, vaikka silloin on varmempi, eivät taisteluun osanottajat näe kaikkia, vaan jokainen ainoastaan sen, mikä hänen läheisyydessään tapahtuu; mutta yöllä tapahtuneesta tappelusta, jommoinen tämä oli ainoa tässä sodassa näiden suurten sotajoukkojen välissä, miten voisi siitä tietää jotakin varmuudella?
Oli kyllä selvä kuutamo, niin että, kuten ainakin kuun loistaessa, taisi erottaa toistensa ruumista, mutta ei voinut tarkoin tuntea toisiaan. Molemmin puolin kompastui suuri joukko raskasaseisia paikan ahtauden takia kumoon. Ateenalaisista oli osa jo voitettu, toiset taasen voimattomina ryntäsivät esiin ensi innossaan. Heidän muista sotureistaan olivat toiset jo päässeet kukkulalle, toiset taas pyrkivät vielä sinne, eivätkä tienneet, mihin kääntyä, kun jo etujoukko oli joutunut tykkänään epäjärjestykseen, eikä ollut helppo huutojen kesken tuntea toisiaan. Sillä Syrakuusalaiset liittolaisineen, vastustaen päälleryntääjiä, kehottivat toisiaan voittajina kovilla huudoilla, koska oli mahdotonta muulla lailla antaa käskyä yön vallitessa. Etsiessään toisiaan, pitivät Ateenalaiset jokaista vastaantulijaa vihollisena, jospa kohta olikin joku pakenevista ystävistä. Koska he usein kyseskelivät tunnussanaa, kun ei ollut muuta tuntomerkkiä, niin he täten sekä synnyttivät häiriötä keskuudessaan että ilmottivat sen viholliselle. Mutta vihollisten tunnussanaa he eivät saaneet tietää, koska nämät voittajina vähemmän hajallaan tarkemmin tunsivat toisiaan. Jos siis joku vihollisista sattui heidän tielleen, niin pääsi hän heidän käsistään, koska hän tunsi heidän tunnussanansa, mutta kun he eivät itse vastanneet, niin kohtasi heitä surma. Suuresti vahingotti heitä myöskin sotalaulu; sillä koska se molemmin puolin oli yhdenkaltainen, tuotti se suurta häiriötä. Sillä kun Argolaiset ja Kerkyyralaiset sekä Ateenalaisten muut Doorilaiset liittolaiset lauloivat sotalauluaan, herätti se pelkoa Ateenalaisissa, koska se kaikui samaten kuin vihollisten, niin että vihdoin monessa kohdin leiriä tästä ei ainoastaan seurannut pelkoa, vaan, sekasorron kerran synnyttyä, ystävät vihdoin joutuivat käsikähmään ystävien kanssa, saman kaupungin miehet keskenään, josta he vaivoin hellittivät. Paetessaan heittäytyivät useat alas jyrkänteiltä ja saivat surmansa, koska alaskäytävät Epipolailta olivat kapeat. Päästyänsä alas tasangolle, pakenivat useimmat niistä sotilaista, jotka jo aikaisemmin olivat tulleet Sikeliaan, ja siten tunsivat seudut, leiriin; mutta myöhemmin saapuneista, joille tiet ja paikat olivat tuntemattomat, eksyi osa tieltä, ja kuljeskeli sinne tänne. Kun päivä tuli, surmasivat heidät Syrakuusalaiset ratsumiehet, jotka samoilivat ylt'ympäri seutuja.