VIII.
Monta kertaa seuraavana vuotena ja vihdoin Sandsien perheessä tapahtuneen murhenäytelmän vuosipäivänä johti Bob pörssin ihan kauhun rajalle lopuksi kuitenkin kääntäen markkinain suunnan ja pelastaen "Kadun." Hän voitti suunnattomia summia. Hänen omaisuutensa arvioittiin jo nousevan yli kahdensadan miljoonan ja oli maailman suurimpia. Hänen nimensä synnytti pelkoa kaikkialla, missä osakekeinottelua harjoitettiin. Wall Street oli tottunut pitämään hänen jokaista yritystään, siitä saakka kun hän vehkeilynsä alotti, ehdottomasti onnistuneena. Silloin tällöin ilmestyi hän markkinoille, kun joku rohkeimmista nurkkakunnista vehkeili hintojen alentamiseksi, ja särki koko heidän suunnitelmansa ostamalla kaikki tarjolla olevat osakkeet ja korottamalla tarjouksiaan, jotta näytti tavallisesti toimeenpanemiensa hinnan alennusten sijaan aikovan nyt saada aikaan yhtä tavattoman ylennyksen. Näissä tilaisuuksissa oli hän pörssin epäjumala, sillä pörssi jumaloi miestä, joka korottaa hintoja yhtä paljon kuin se vihaa miestä, joka alentaa ne. Kerran sotauutisten liitäessä Washingtonista tulevia lennätinlankoja pitkin ja huhun kertoessa ministeristön jäsenien, senaattorien ja kongressin miesten aikaisten tiedonantojen johdosta laajentaneen liiketoimiaan, ja kun 'Standard Oilin' pankit pyysivät 15 % lainaamistaan rahoista ja välttämätön keikaus näytti olevan tulossa, pilasi Bob yhtäkkiä lainausmarkkinat tarjoomalla sadan miljoonan lainan 4 %:lla ja ostamalla sekä samalla korottamalla hintoja löi pakosalle koko Washingtonin koplan ja sen rikostoverit New-Yorkissa ja tuotti heille miljoonain tappion. Hän jatkoi tätä menettelytapaansa yhä väkivaltaisemmin ja yhä kasvavilla voitoilla aina murhenäytelmän neljänteen vuosipäivään asti. Edellisenä vuosipäivänä olin osaksi omain etujeni tähden, osaksi pelosta, että hän todellakin kukistaisi koko pörssin ja Wall Streetin syöksynyt joukkoon ja sananmukaisesti vetänyt hänet ulos sieltä. Mutta minun vaikutukseni häneen väheni samassa määrässä kuin hänen hurjuutensa kasvoi. Jokaisen uuden hävitysretken perästä kävi minulle yhä vaikeammaksi saada häntä taivutetuksi tahtoni mukaan.
Ja niin tuli neljäs vuosipäivä pörssikauhuineen, joka näytti uhkaavan entistä turmiollisemmalla hävityksellä. Hän kieltäytyi kerrassaan kuulemasta minun pyyntöäni ja sanoi minulle aikovansa viedä tahtonsa perille, vaikka itse Randolph & Randolphiakin perikato uhkaisi. Pörssissä tiedettiin minun olevan ainoan, jota Bob vähänkin totteli hulluuden puuskauksissaan, pörssin jäsenet huomasivat valppailla silmillään minun yritykseni koettaa taivuttaa häntä luopumaan tuumistaan. Kun hänen kiivaat liikkeensä ja kova äänensä — sillä hän oli viinin ja peli-innon kiihottamana eikä välittänyt salata aikomuksiaan — kun siis liikkeensä ja äänensä ilmaisivat, etten voinut saada häntä taipumaan, hyökkäsivät kaikki välittäjät myyntipaikoille päästäkseen osakkeistaan, ennenkuin Bob saapuisi. Mutta äkkiä, ja käännettyäni lohduttomana hänelle selkäni, pälkähti päähäni valoisa ajatus. Asema oli epätoivoinen. Olin hullun kanssa tekemisissä ja katsoin olevani oikeutettu yrittämään viimeistä keinoa. Juoksin takaisin hänen luokseen. "Bob, jää hyvästi!" kuiskasin hänen korvaansa. "Jää hyvästi! Kymmenen minuutin perästä saat kuulla Jim Randolphin katkaisseen kurkkunsa." Hän horjahti ikäänkuin olisi saanut puukonpiston, löi otsaansa jotta kajahti ja — hänen hurjissa silmissään näkyi värähtävän pelko.
"Odota, Jim, Jumalan tähden, älä sano niin, Minun kalkkini on jo muutenkin täpö täynnä. Älä sano, että saan vielä senkin rikoksen tunnolleni." Hän mietti hetkisen. "Minä en tiedä, Jim, tarkoitatko sitä, mitä sanot, mutta minä en voi sitä mahdollisuutta ajatella, en vaikka koko maailman rahat olisivat kysymyksessä — en edes kostaakseni. Odota täällä, Jim." Hän huusi välittäjiään, ja useita niitä juoksi hänen luokseen joka taholta huonetta. Hän lähetti ne takaisin väkijoukkoon kiiruhtaen itse amalgaamiosakkeitten myyntipaikalle. Pelastus oli siksi päiväksi taattu.
Hetkisen kuluttua palasi hän luokseni. "Jim, minun täytyy puhua kanssasi", sanoi hän. "Tule mukaani konttoriini." Sinne päästyämme väänsi hän oven lukkoon ja asettui eteeni. Hänen suuret silmänsä katselivat kiinteästi omiini. Opintoaikoinamme olin aina katsellessani niitten ruskeaan syvyyteen näkevinäni, kuten taikavoiman loihtimina, onnellisesti päättyvien haltijatarsatujen sankarit ja sankarittaret, aivankuin lapsi luulee näkevänsä loihdittuja olentoja joululieden loimussa. Mutta tänään ei suinkaan ollut ilahduttavaa katsella Bobin suurien silmien syvyyteen.
"Jim, sinä pelotit minua hirveästi", sammalsi hän. "Älä tee sitä toista kertaa — minulla ei ole paljoa jäljellä, jota varten eläisin. Tietysti tunnen vähän hellyyttä äitiäni, Frediä ja sisariani kohtaan. Mutta sinua kohtaan tunnen rakkautta, jonka ainoastaan rakkaus Beulahiin voittaisi, jos olisin saanut hänet sellaisena kuin hän ennen oli. Ajatus, että olen tuhonnut elämäsi ja kaikki, mitä sinulla sitä varten on, katkaisisi viimeisenkin säikeen, jolla elämässä riipun. Eloni on kiirastuli. Beulah on vaan alituisesti läsnäoleva kiroukseni — haamu, joka repelee sydäntäni ja sieluani, toisena hetkenä kiihdyttää kostonhimoani kärsimiensä vääryyksien tähden, toisena hetkenä jähmettää minut omantunnontuskilla, koska en vielä ole kostanut hänen puolestaan. Jos ei Beulahia olisi minulla, voisin kenties ajan pitkään unohtaa tämän kaiken; ehkä voisin keksiä jonkun suunnitelman auttaakseni ihmisraukkoja, joiden elämän köyhyys tekee sietämättömäksi ja niillä miljoonilla, jotka olen vetänyt tuon helvetin alimmasta pohjukasta, saisin toimeen jotain hyvää, joka edes antaisi rauhan sielulleni; mutta se on mahdotonta nyt, kun Beulah Sands elävältä kuolleena on alituisesti silmäini edessä, ja tuo helvetillinen koneisto surisee aivoissani ja laulaa lakkaamatta: 'Kosta hänen puolestaan ja hänen isänsä puolesta, itsesikin puolesta kosta!' Mahdotonta on luopua siitä. Minun täytyy kostaa. Minun täytyy seisauttaa tämä koneisto, joka vuosittain musertaa useampia amerikalaisia sydämiä ja sieluja kuin koko maailman muut rahankiristäjät yhteensä. Ja samassa suhteessa kuin tekoni tuonnemmaksi siirrän, kasvaa minun kostonhimoni. Jim, älä luule minun tietämättäni muuttuneen syvyydenhengeksi. Kun myöhempinä aikoina olen joskus katsahtanut peiliin, olen kauhistunut. Ajatellessani, mikä olin silloin, kun isäsi otti meidät kuulustelulle konttoriin ja asetti meidät tähän sydäntäkutistavaan ja sieluakovettavaan ammattiin, ja mikä nyt olen, täytyy minun turvautua konjakin apuun, jotta en tulisi hulluksi. Ymmärrät, mitä minulle merkitsee sanoa tätä kaikkea, minulle, joka olen alkanut urani ylpeänä kuten Brownleyt ainakin; mutta niin se on, Jim. Äskettäin eräänä iltana menin kotiin, sieluani jähmetti muistellessani menneitä aikoja, konjakki poltti aivojani ja minä päätin tehdä lopun kaikesta. Otin revolverini ja herätin Beulahin. Mutta kun sanoin hänelle, 'nyt tappaa Bob Beulahin ja itsensä', nauroi hän niin iloisesti ja lapsellisesti, taputti käsiään ja sanoi: 'Bob on niin kiltti, Bob leikkii Beulahin kanssa', ja minä tulin ajatelleeksi, että Reinhart roisto ja muut 'Järjestelmän' paholaiset saisivat jäädä esteettömästi jatkamaan työtänsä enkä voinutkaan tehdä sitä. Minun täytyy kostaa; minun täytyy rikki ruhjoa tuo sydämiä musertava koneisto. Sitten voin lähteä ja ottaa Beulahin muassani. Olkaamme siis siitä asiasta selvillä, Jim, kerta kaikkiaan."
Omantunnonvaivat ja muut miettimiset olivat nyt tiessään ja Bob oli taas raivoisa intiaani. "Minä hävitän tuon lisähelvetin jonakuna päivänä ja se tapahtuu sinä päivänä, jolloin ensi kerralla käyn asiaan käsiksi. Älä puhu minulle, älä ymmärrä minua väärin. Tänään sinä estit minua. Minä en tiedä, oliko uhkauksesi täyttä totta, enkä minä siitä nyt väiltäkään. Ei tee mitään, vaikka keskeytinkin työni, sillä 'Järjestelmän' koneisto on aina löydettävissä. Se ei menetä mitään perkeleellisyydestään, ei mitään tuhoavasta taidostaan jauhaa murskaksi sydämiä, päinvastoin sinä tiedät vauhdin lisääntyvän päivä päivältä sen käynnissä ollessa. Nyt sanon sinulle, Jim Randolph, että sinun on järjestettävä omasi ja toiminimen asiat siten, ettei sinulle tapahdu mitään vahinkoa, kun ensi kerralla menen tuohon rotankoloon, sillä sieltä ulos tultuani ovat New-Yorkin arvopaperipörssi ja 'Järjestelmä' saaneet selkärankansa katkaistuksi. Niin, ja minä revin sydämenkin heidän rinnastaan. Ei kukaan heistä enään koskaan kykene ryöstämään Amerikan kansalta sen voimakkaita miehiä ja jaloja naisia ja antamaan heille korvaukseksi loppumatonta tuskaa. Minä olen täysin rehellinen sinua kohtaan, Jim; viimeisen kerran minä tästä asiasta puhun. Tästälähin on sinulla yhtä suuri vaara kuin toisillakin, jotka ovat tekemisissä tuon kirotun laitoksen kanssa. Kun ensi kerralla isken, ei säästetä ketään. Minä aijon tuhota 'Kadun' ja viattomat saavat kärsiä syyllisten kera, jos heillä sattuu olemaan osakkeita siinä pelissä.
"Minun valtani, Jim, on rajaton; ei mikään voi masentaa sitä. Minä en aijo sen tarkemmin selitellä sinulle. Olet nähnyt minut työssä. Sinun täytyy tietää voimani olevan suuremman 'Järjestelmän' voimaa, ja sinä, minä ja 'Katu' olemme aina tienneet 'Järjestelmän' olevan hallitusta mahtavamman. Se on mahtavampi kuin tuomioistuimet, lakiasäätävät kokoukset, kongressi ja Yhdysvaltain presidentti yhteensä, se hallitsee rajattomasti sitä perustusta, jolla se lepää — kansakunnan rahoja. Mutta minun valtani on suurempi, tuhat, jopa miljoona kertaa suurempi kuin heidän. Jim, väitetään minun ansainneen rahoja enemmän kuin yksikään mies koko maailmassa. Väitetään minun omistavan viisisataa miljoonaa dollaria, mutta niillä hölmöillä ei ole minun vehkeeni selvillä. He vaan tietävät minun hankkineen viisisataa miljoonaa julkisilla otteluillani, joista he ovat olleet tilaisuudessa tehdä laskujaan. Mutta minä sanon sinulle, että olen voittanut vielä enemmän salaisilla toimillani. Minun lähettilääni ovat olleet rahoillani varustettuina jokaisessa yrityksessä, jokaisessa varkaudessa, minkä 'Järjestelmä' on näyttämölle asettanut. Koko maailma päivitteli ja kauhistui, kun Carnegie, seppä Pittsburgista, sieppasi itselleen kolmensadan miljoonan saaliin tuolla terästempulla — niin, minä kutsun sen saaliiksi, Jim. Älä rypistä otsaasi, ikäänkuin aikoisit ruveta torumaan minua sopimattomain lausetapojeni tähden. Minä olen oppinut kutsumaan sitä peliä, jolla me huvittelemme, oikealla nimellään. Se ei ole liikeyritys, jonka tuloksena on ansaittu voitto, se on konnantöitten suunnittelua, jonka tarkoituksena on saalis ja ryöstö.
"Minä vetäydyin takaisin, kun teräs loikkasi 105:stä 50:en ja 50:stä 8:an eikä kukaan tiennyt minun voittaneen siinä dollariakaan. Sinä ja 'Katu' luitte viime vuonna joka aamu arveluita, keitä ne olisivat, jotka olivat kohmanneet sadat miljoonat hinnanlaskussa itselleen. Sanomalehdet ja pörssitiedonannot olivat tietävinään toisinaan sen olleen Standard Oilin, joskus taas Morganin, sitten Frickin, Schwabin, Gatesin ja niin mentiin luettelo ulkoa alusta loppuun. Tietysti ei kukaan kieltäynyt tästä kunniasta; oli hyvin tärkeätä näille maantieritareille saada maailman silmissä hankituksi miljoonia, vaikkeivät olisi nähneet vilaustakaan rahoista. Dick Turpin ja Jonathan Wild eivät olisi voineet olla enemmän mielissään tullessaan syytetyiksi toisten maantierosvojen tekemistä rohkeista väkivallantöistä kuin nämät nykyaikaiset rosvot, silloin kun heidän luultiin tehneen ne sydämettömät työt, joihin heillä ei ollut mitään osaa. Mutta, Jim, minä se olin, joka myin Pennsylvania-osakkeita jokaikinen aamu kautta vuoden, jona aikana sanomalehdistö selitteli myyntiä seuraavin sanoin: 'Cassat kukistaa Gouldin lennätinlankapylväät. Gould ja ukko Rockefeller myyvät Pennsylvania-osakkeita kostaakseen.' Jim Randolph, tänä päivänä on minulla biljoona dollareja, ei Rockefellerin ja Carnegien tavoin, vaan todellinen biljoona. Vaikka ei minulla olisi muutakaan mahtia kuin huomispäivänä vaatia saada tämä biljoona rahassa, riittäisi sekin tuhoamaan koko rahamaailman ennen iltaa. Sinä, Jim, saat kernaasti ottaa niin paljon kuin tahdot tästä summasta, ja mitä enemmän otat, sitä onnellisemmaksi teet minut, mutta kun tästä lähtein isken, älä silloin koeta hillitä minua, sillä se ei kuitenkaan hyödyttäisi mitään."
Vähän sen jälkeen matkusti Bob Euroopaan Beulahin kanssa. Eräs etevä saksalainen aivotaudin tuntija oli antanut parantumisen toiveita — kuuden kuukauden oleskelu hänen parantolassaan Berliinissä riittäisi Beulahille järkensä takaisin saamiseen. He palasivat takaisin elokuussa. Matka oli aivan hyödytön. Näin heti Bobin olevan saman rajattoman epätoivon vallassa olevan miehen kuin lähtiessäänkin, toivottomamman, onnettomammankin ehkä kuin varoittaessaan minua ja ilmoittaessaan minulle päätöksensä.
Bobin lähtiessä Euroopaan hengähti koko "Katu" helpotuksesta, ja kun aika kului eikä hänen levottomuutta herättävää vaikutustaan ollut huomattavissa markkinoilla, alkoi "Järjestelmä" taas samota eteenpäin myöhästyneine toimenpiteineen. Aika oli tullut, sopiva paulojen virittämiseen mitä vahingollisimmiksi suunniteltujen osakekeinottelujen hyväksi. Koko maailmalle oli annettu tiedoksi Tom Reinhartin, nykyään kahdensadan miljoonan omistajan, aikovan yhdistää omat ja monien muitten yritykset yhdeksi ainoaksi jättiläistrustiksi, jonka pääoma nousisi kahteentoista biljoonaan. Hänen Union- ja Southern Pacific-rautatiensä, hiilensä, Etelävaltio-ratansa ynnä höyrylaivayhtiönsä, lyijy-, rauta- ja kuparikaivoksensa yhdistettäisiin teräs-, veturi-, kaasu- y.m. yrityksiin, joiden omistajina olivat hän ja "Standard Oil". Trustista piti muodostua suunnattoman laaja-alainen yhtiö, jonka vertaista eivät rohkeimmatkaan liikemiehet vielä olleet edes uneksineet. "Järjestelmän" pankit samoinkuin trusti- ja vakuutusyhtiötkin yli koko maan olivat kauvan valmistauneet tätä varten keskittämällä maan rahavarat tämän trustin eduksi. Sanomalehdissä ja uutistoimistoissa hoettiin Reinhartin ja hänen salaliittonsa ostaneen miljoonia yritykseen kuuluvien eri liikkeitten osakkeita, ja yleisesti tunnettua oli, että näistä hommista onnellisesti suoriuduttuaan, lähentelisi Reinhartin omaisuus biljoonaa. Lokakuun 1 p:nä jaettiin Anti-People-trusti, jonka pääoma oli 12,000,000,000 dollaria, 120,000,000 osakkeeseen, merkittyinä listoille New-Yorkin, Lontoon ja Bostonin arvopaperipörsseissä sekä Saksan ja Ranskan pörsseissä ja kauppaa näillä osakkeilla alettiin heti käydä kiihkeällä vauhdilla. Ilmoitus, että yksi biljoona kahdestatoista oli varattu markkinoilla olevain osakkeitten turvaamista ja niillä keinottelua varten, oli niin yleisesti tehty tunnetuksi, ettei pahinkaan hurjapää rohjennut myydä etukäteen.
Oli päivän selvää osakepeliin osaaottavalle maailmalle, että tästä tulisi "Järjestelmän" suuri kepponen, ja sen toimeenpantua heräisi kansa äkkiä tietoisuuteen siitä, että sen säästöt olivat sijoitetut yhdistettyihin amerikalaisiin teollisuusyrityksiin, joiden arvot olivat kovin liioiteltuja, että muutamat harvat pitivät käsissään todelliset rahat, ja että kansan jokaista yritystä saada määrätä ja tarkastaa tätä uutta ryöstöjärjestelmää kohtaisi tappio — ei "Järjestelmää" vaan kansaa.
Olin tavannut Bobin vaan muutaman kerran hänen palattuaan Euroopasta. Ennen lokakuun 1 päivää ei häntä oltu nähty pörssissä eikä "Kadulla." Vähän jälkeen uuden trustin, jota "Katu" kutsui nimellä "Piru periköön kansan", registeriin panoa alkoi hän säännöllisesti saapua konttoriinsa. Tällä kannalla olivat asiat silloin, kun Fred Brownley puhui minulle telefoonissa, jonka seikan mainitsin jo tämän kertomuksen alussa, vaikka nyt vasta huomaan jutelleeni kovin hitaasti.
Salamannopeudella olivat ajatukseni kiitäneet viimeisten viiden vuoden ja niitten edellisten viidentoista läpitse ja jokainen ajatus oli synkentänyt henkisen näköpiirini yllä lepäävää mustaa pilvenlonkaa. Keskellä näitä mietteitäni kilisi telefooni taaskin.
"Mr Randolph, ettekö te, taivaan nimessä, vielä ole tehnyt mitään?" Ääni oli Fred Brownleyn. "Tila on täällä peloittava. Bobin välittäjät myyvät osakkeita viiden- ja kymmenentuhannen suuruisissa kimpuissa. Barry Conant johtaa Reinhartin joukkiota. Hän väittää saaneensa määräyksen rajattomasti suojella Anti-People-osakkeita, mutta Bobin on onnistunut pelästyttää Reinhartin koplaa aika tavalla. Swan on juuri omakätisesti antanut Conantille satatuhatta kymmenentuhannen nipuissa ja hän sanoi minulle lähtevänsä pyytämään Bobia itseä hyökkäämään Barry Conantin kimppuun. Osakkeet ovat ylimalkaan alennetut kaksikymmentä pistettä, vaikka he eivät ole päästäneet Anti-Peoplea laskemaan edes kahdeksannestakaan. He ovat arvioinneet ne 106:ksi, mutta paha huhu on liikkeellä, että Bob yleisen hyökkäyksen varjossa ampuu Anti-People-osakkeet Reinhartin sivustaa vastaan Rogersin ja Rockefellerin päälle, ja se huhu alkaa jo vaikuttaa. Yksin Barry Conantkin on alkanut käydä vähän levottomaksi. Viimeinen huhu kertoo Reinhartin lainailevan sadoin miljoonin Anti-People-osakkeita varten ja lainoja sähkötetään joka taholle. Tiedättekö, että Reinhart on maatilallaan etelässä Virginiassa eikä voi saapua tänne ennen huomisiltaa. Jos Bobin onnistuu alentaa Anti-Peoplen merkin, tulee siitä keikaus, jonka vertaista ei vielä ole nähty."
"Hyvä, Fred", vastasin minä. "Minä lähden nyt Bobin luo. Minusta on vaikeata tehdä sitä, mutta muuta keinoa ei enään ole."
Laskin kuulotorven kädestäni ja kiiruhdin Bobin konttoriin. Kulkiessani läpi kirjanpitohuoneen, sanoi eräs kirjanpitäjistä: "Ne ovat juuri alentaneet Anti-Peoplen 90:en sen johdosta, että on saapunut tieto Tom Reinhartin vaimon ja ainoan tyttären saaneen surmansa automobiilionnettomuudessa maatilallaan Virginiassa. Ensin kerrottiin Reinhartinkin kuolleen. Tämä on todistettu vääräksi ja viimeiset viestit kertovat hänen olevan sängyn omana sairaana."
Naputin Bobin konttorin oveen. Aavistin taistelun olevan tulossa kuullessani hänen käheästi ärjäisevän: "Sisään!" Hän seisoi sähkölennättimensä luona paperinauha toisessa kädessään ja toisella painaen telefoonin kuulotorvea korvaansa vasten. Jumalani, kuinka kuvaava näky! Hänen komea vartalonsa oli suorassa, jalkojen asento luja, ikäänkuin koko mies olisi pronssista valettu, olkapäät taaksepäin kuin rynnätessään pörssin kaikkia määräyksiä vastaan, silmissä paloi synkkä, kuluttava tuli, ja leuvat olivat yhteenpuristetut niin, jotta epätoivoiset piirteet, jotka viime aikoina olivat painaneet leimansa hänen kasvoihinsa, entistä selvemmin tulivat näkyviin. Hänen leveä rintansa kohoili aivankuin hän olisi ollut ruumiillisia voimia kysyvässä ottelussa. Hänen erittäin luonteva "smokinginsa" oli rinnalta auki, ja matalan, alaspäin taivutetun kauluksen keskestä kohosi kaula ja pää, joka muistutti metsän kuningasta, kun tämä kalliolla seisten odottaa koirain ja metsästäjäin tuloa.
Seisahdin silmänräpäykseksi kynnykselle hengähtääkseni ja katselin tuota pelättävää olentoa. Jos Bob Brownley olisi ollut viholliseni, olisin heti paikalla paennut, ja minun täytyy kuitenkin sanoa, etten ole muita pelkurimpi. Itsekseni kiitin Jumalaa siitä, että Bob oli konttorissa eikä pörssissä. Hän oli hirvittävän näköinen. Jokainen piirteensä osoitti hänen olevan miehen, joka ei ollut peräytynyt kenenkään edestä, ennen hän olisi vaikka tappanut jonkun, joka aikoi estellä häntä, ja jonka hän katsoi täytyvänsä raivata tieltänsä. Hän oli kamalimman mielipuolisuuden ruumiillistunut kuva. Hän ei edes minut huomatessaan osoittanut vähintäkään liikutuksen merkkiä, vaikka tuloni oli yllätys hänelle.
"Vai niin, oletko se sinä, Jim Randolph, oletko sinä täällä?" Hänen äänensä oli käheä, ja siinä oli kova sointu, joka tunki luihin ja ytimiin. Koko ystävyytemme ajan oli Bob Brownley aina puhutellut minua ystävällisellä ja huomaavalla äänellä. Minä katselin häntä kovin hämmästyneenä. Hänen täytyi huomata kuinka loukkaantunut minä olin. Mutta jos hän sen huomasikin, ei hän näyttänyt välittävän siitä. Hänen silmäinsä ilme katsellessaan minua suoraan silmiin ei muuttunut vähintäkään, ihan kuin olisin ollut hänen verivihollisensa.
Taas korotti hän äänensä: "Mitä varten sinä olet tullut tänne? Onko sinun aikomuksesi sen varoituksen perästä, jonka sinulle olen antanut, taas ruveta tuon Reinhart-konnan puolustajaksi?"
Pusersin tietämättäni käsiäni yhteen, kunnes tunsin kynsien tunkeutuvan lihaani. Minä rakastin Bob Brownleyta. Olisin tehnyt mitä tahansa voidakseni tehdä hänet onnelliseksi, olisin kernaasti elämänikin uhrannut suojellakseni häntä itseltään ja muilta, mutta tämä mielipuoli, tämä raivoisa peto ei ollut enään se Bob Brownley, jonka olin tuntenut, enempää kuin joulukuun ulvova koillismyrskykään on elokuun lempeä, kaivattu länsituuli, ja minä tunsin hänen raa'asta sisunpurkauksestaan niin suuttuneeni, että minun oli vaikea hillitä itseäni. Kovalla ponnistuksella karkoitin kuitenkin tämän tunteen luotani ja koetin olla ajattelematta muuta kuin hänen kauheata onnettomuuttansa ja menneitten aikojen Bobia.
Lujalla äänellä sanoin hänelle: "Bob, niinkö sinä puhuttelet minua konttorissasi?" Koska tahansa muulloin olisivat ääneni ja sanani koskettaneet hänen ritarillista mieltään, mutta nyt vastasi hän karkeasti: "Helvettiin kaikki tunteellisuus. Mitä —" Hän ei kääntänyt katsettaan minusta, mutta ymmärsin hänen kuuntelevan ääntä telefoonissa. Silmänräpäys vielä — sitten puhkesi hän hurjaan nauruun, joka mahtoi kuulua etuhuoneeseenkin.
"Kahdeksankymmentä, ja se vyöryy eteenpäin kuin virta keväällä", sanoi hän puhetorveen, "ja pojat ihmettelevät, miksi en tahdo lopettaa jo, kun Reinhartille on käynyt niin nolosti. Menkää takaisin ja tunkekaa heihin niin paljon kuin ikinä tahtovat, kunnes tukehtuvat, aina 60:en asti. Se on vastaukseni. Sanokaa heille, että vaikka Reinhartilla olisi vielä lisäksi kymmenen vaimoa ja tytärtä, ja vaikka ne saisivat surmansa jokaikinen, minä edelleenkin repelen rikki hänen kurjan trustinsa haihduttaakseni hänen suruansa. Antakaa määräykseni toisien osakkeitten myyjille, että minä tahdon passittaa Reinhartin sellaiseen paikkaan, että hän kiroaa huonoa onneaan, joka ei sallinut hänen muun perheensä keralla kuolla automobiilionnettomuudessa.
"Helvettiin kaikki tunteellisuus!" Tämä sanottiin taas minulle. "Mitä sinä tahdot? Jos olet tullut tänne kerjäämään armoa Reinhartille ja hänen keltaisille penikoilleen, olet saanut jo vastaukseni. Minä en lakkaa hätyyttämästä tuota epäihmisellistä hyenaa, vaikka hänen vaimonsa ja tyttärensä ja kaikki 'Järjestelmän' miesten kuolleet vaimot ja tyttäret tulisivat takaisin käärinliinoissaan ja rukoilisivat minua sitä tekemään. Minä en sallisi yhdenkään ainoan osakkeen hinnassa yletä.
"Koskahan nuot miesten ryöstäjät ja naisten rauhan häiritsijät ovat lopettaneet vehkeilynsä kuolemantapauksen tähden? Koska on kuultu puhuttavan heidän malttaneen odottaa, kunnes edes ruumis on ehtinyt kylmetä, kun he taas ovat alkaneet repiä sydämiä uhriensa rinnoista. Nyt on minun vuoroni, ja jos minä hiuskarvankaan verran taivun, niin kirous kohdatkoon silloin minua ja Beulahia, ijankaikkinen kadotus tulkoon osaksemme."
Nyt en kestänyt enää kauvempaa. Jos jäisin tänne, tulisin minäkin hulluksi. Tartuin ovenripaan, mutta ennenkuin ehdin avata, hyökkäsi Bob kimppuuni kuin susi. Hän tarttui olkapäihini ja mielipuolen voimalla työnsi minut takaisin keskelle huonetta. Minä lyykähdin tuolille.
"Ei, Jim Randolph. Sinä et pääse täältä. Sinä tulit tänne sanoaksesi jotain, ja, jumalauta, minä tahdon tietää, mitä se oli. Sinä tunnet minut. Olet ainoa ihminen, joka minut tunnet. Sinä tunnet minut, Jim Randolph, ja tiedät, olenko minä tällaista ansainnut. Sinä tiedät, olinko tehnyt pienintäkään vääryyttä yhdellekään miehelle, naiselle tai lapselle hamaan siihen päivään saakka, jolloin nuot rahahullut koirat rikki repelivät minun sieluni. Sen sinä tiedät ja nyt aijoit hiipiä täältä ja jättää minut kuin raivohulluksi tulleen Reinhart—Standard Oil-rotuisen koiran."
Hän seisoi katsellen alas minuun, kamalana ja kuitenkin epätoivossaan valtavasti vaikuttavana. Hänen sinkauttaessaan nämät sanat silmilleni, tunsin itseni vakuutetuksi siitä, että hän oli mielenhäiriössä. Edessäni oli mielipuoli. Mutta tämä tunne kesti ainoastaan silmänräpäyksen ajan. Minun kauhuni ja vihani muuttui suureksi, valtavaksi sääliksi Bobia kohtaan, ja minä kätkin kasvot käsiini ja itkin. On vaikeata myöntää sitä — mutta minä itkin hillittömästi. Samassa tuli huoneessa aivan hiljaista, ikäänkuin nyyhkytykseni ja vaikeroimiseni olisivat sen vaikuttaneet. Minä huomasin sen, häpesin, mutta en voinut pidättää itkuani. Telefooni kilisi lakkaamatta, kimakasti, hurjasti, mutta kukaan ei vastannut. Hiljaisuus alkoi käydä niin painostavaksi, että vihdoin sain rauhoittuneeksi. Huoahdin, minusta tuntui kuin möhkäle kurkussani olisi tukehduttamaisillaan minut, ja avasin hitaasti silmäni.
Bobin kookas vartalo oli edessäni. Päänsä oli eteenpäin kumarruksissa ja kätensä oli hän pannut ristiin rinnalleen. Jos hän ei olisi seisonut niin suorana, olisin luullut hänet kuolleeksi, sillä hän ei liikahtanutkaan. Hypähdin seisomaan ja katsahdin hänen kasvoihinsa, joita pitkin suuret kyyneleet vierivät. Tartuin häntä olkapäähän.
"Bob, rakas vanha ystäväni, Bob, anna minulle anteeksi. Jumalan tähden anna minulle anteeksi, että olen ahdistanut sinua onnettomuudessasi."
Katsoin häntä, enkä ikinä unohda ilmettä, jonka näin hänen kasvoillaan. Murtunut nainen ei olisi voinut näyttää valjummalta. Hän kohotti hitaasti päänsä, horjui ja sai kiinni telefoonista, johon nojausi.
"Älä sano niin, Jim, älä sano niin, älä pyydä minulta anteeksi. Oi, Jim, Jim, vanha ystävä, anna minulle anteeksi, että olen käyttäytynyt kuin mielipuoli; unohda, mitä äsken sanoin sinulle, unohda peto, jonka äsken näit edessäsi, ja ajattele minua sellaisena kuin olin ennen, jolloin olisin mieluummin reväissyt kielen suustani kuin sanonut yhdenkään pahan sanan paraalle, todellisimmalle ystävälle, mitä konsanaan ihmisellä voi olla. Jim, unohda kaikki. Minä olin mieletön, olen nytkin vielä ja olen ollut jo kauvan, mutta pianhan se on jo lopussa. Sitä ei voi kestää enään kovin kauvan, Jim, ja minä pyydän sinua monivuotisen ystävyytemme, St. Paulin ja Harvardin aikaisten muistojen, noitten toivon ja onnen armaitten, menneitten päivien, jolloin rakentelimme tulevaisuussuunnitelmiamme, muistojen nimessä, koeta ajatella minua sellaisena kuin tunsit minut silloin, ja jollaisena olisin pysynytkin, sinä tiedät sen, jos ei 'Järjestelmä' olisi sattunut tielleni."
Bobin liikeapulaiset naputtivat oveen, monta miestä näkyi ovilasin takaa. He olivat kokoontuneet sinne Bobin puhuessa matalalla, surullisella äänellään — äänellä, jonka ei olisi voinut luulla lähtevän samoilta huulilta, joilta äsken oli virrannut sellainen karkea sydämettömyyden tulva.
Bob meni ovelle. Koko konttori oli kuohuksissaan. Pari — kolmekymmentä Bobin välittäjää oli siellä epätoivoissaan, kun eivät olleet saaneet vastausta telefoonisoittoihinsa. Useita heistä töytäsi sisään etuhuoneen läpi. Bob katseli kylmästi heitä. "Mistä on kysymys", sanoi hän. "Olemmeko tosiaankin joutuneet niin pitkälle, että arvopaperipörssi hyökkää suin päin yksityisen miehen konttoriin, jos tämän telefooni on joutunut epäkuntoon?"
Hänen tuimuutensa ei heitä pettänyt. Pörssivälittäjiä ei helposti vedetä nenästä, ainakaan sitä lajia, jota Bob käytti palveluksessaan, silloin kun aikoi päästää kauhun riehumaan. Mutta hänen kylmyytensä tyynnytti heitä, ja nähdessään minut he mahdollisesti arvasivat, miksi ei Bob ollut kuulevinaan heidän soittojaan — arvasivat minun lähteneen "Katua" puolustamaan.
"No, kuinka ovat asiat?"
Frank Swan vastasi koko seurueen puolesta. "Kauhu on valloillaan. Se riehuu kellarista aina katon rajaan saakka. Keskimäärin ovat osakkeet laskeneet 40:een tai allekin. Anti-Peoplen ovat 35:ssä ja liitävät edelleen kuin höylänlastut murtuneen padon yli. Barry Conantin toiminimi ja tusina muitakin Reinhartin salaliitosta on joutunut häviölle. Hänen pankkinsa ja trustiyhtiönsä romahtelevat tuon tuostakin. Koko 'Katu' on purjehtinut kumoon ennen sulkemista. Johtokunta on päättänyt kokoontua koettaakseen, olisiko kenties paras sulkea pörssi täksi ja huomiseksi päiväksi."
Bob kuunteli ikäänkuin olisi seisonut peräsimessä myrskyn raivotessa ja kuunnellut käskynalaistensa tuomia tiedonantoja.
Ei näkynyt nyt enää jälkeäkään hänessä äskeisestä mielenliikutuksestaan. Hän oli kylmä ja käskevä kuin kokenut merikarhu, joka tietää, että huolimatta meren raivosta, myrskyn ulvonnasta on ruoriratas totteleva hänen kättänsä, laiva peräsintänsä. "Jim, tule pörssiin", sanoi hän. Toiset tulivat perässä. "Meillä on vaan hetkinen käytettävänämme", sanoi hän hiljaa minulle, "mutta minun täytyy saada kuulla sinun sanovan antavasi minulle anteeksi. Tiedän kyllä sinun ymmärtävän kaiken, mutta minun täytyy sanoa sinulle, kuinka kauheasti kärsin siitä, että mielettömyydessäni olen voinut unohtaa sen ihailun, kunnioituksen ja rakkauden, jota tunnen sinua kohtaan, niin, jopa kiitollisuuden velkanikin sinua kohtaan siinä määrin, että sanon sellaista, mitä äsken sinulle sanoin. Nyt turvaudun ainoaan jälellä olevaan keinoon sovittaakseni sen, mikä on tapahtunut. Minä hillitsen kauhun ja hyvitän minkä voin kärsittyjä vahinkoita. Kun nyt olen kukistanut Reinhartin, en enään aijo olla missään tekemisissä täällä."
Hän puristi voimakkaasti vahvalla, rehellisellä kädellään omaani ja astui pitkin askelin pörssiin välittäjäjoukon seuraamana. Kaikkialla vallitsi sekasorto, vaikka toimeliaisuus oli vaihtunut synkäksi alakuloisuudeksi. Niin monta liikettä, pankkia ja trustiyhtiötä oli kukistunut, että ei kukaan tiennyt, voisiko liikemies, jonka kanssa oli aikaisin aamulla tehty jokin sopimus, enään huomenna täyttää sitoumuksiaan. Mies, jolla aamulla oli ollut osakkeita hallussaan ja joka oli myynyt ne ennen keikausta ja katsoi nyt olevansa tästä riippumaton, äkkäsikin jälleen omistavansa jo myymänsä paperit — ostajan tekemän konkurssin tähden olivat ne joutuneet takaisin myyjälle — ja hinta oli laskenut puoleen entisestä. Mies, joka oli myynyt etukäteen ja muutama minuutti sitten jo innokkaasti laskenut voittojaan, tiesikin nyt voiton vaihtuneen tappioksi, koska henkilö, jolle hän oli lainannut hankintapaperinsa ei voinutkaan maksaa niitä seuraavana päivänä, jolloin lainanantajan piti saada ne takaisin. Se, jolla ei ollut osakkeita, oli siis tullut niitten omistajaksi, sillä hänen täytyi pitää, mitä oli ostanut, voidakseen täyttää sitoumuksensa. Alentamalla hintoja oli hän sotinut omia etujaan vastaan, vaikka luuli "bulleja" vastaan taistelleensa. Kaikki oli paljasta sekasotkua ja mustaa lohduttomuutta. Itse asiassa ei voikaan tavata synkempää huonetta kuin pörssisali, jossa kauhun hirmumyrsky juuri on raivonnut ja jonka sopissa tuulispäät vielä kiiriskelevät ja äskeisestä rymäkästä pelastuneet eivät tiedä, vieläkö se nytkin kokoo voimia uuteen hävitystyöhön ryhtyäkseen.
IX.
Ylihallitus piti kokoustaan johtokunnan huoneessa. Bob syöksähti kursailematta sisään.
"Sana vaan, hyvät herrat", huusi hän. "Minulla on suurempi joukko kauppoja tekeillä sekä ostoja että myyntejä kuin kellään muulla pörssin jäsenellä. Ennenkuin hallitus päättää sulkea pelastaakseen 'Kadun', esitän ratkaistavaksi seuraavaa: Jos pörssi lakkauttaa kaupanteon kolmeksikymmeneksi minuutiksi ja sallii minun puhua salissa jäsenille, sitoudun minä ostamaan osakkeita kautta koko salin, kunnes ne ovat nousseet vähintäin puolet laskemastaan määrästä, mahdollisesti kohonneet entisiin hintoihinsa. Minä ostan siksi kun olen tehnyt lopun biljoonaan nousevan omaisuuteni viimeisestä satadollarisesta. Tämä tekee kai sulkemisen tarpeettomaksi. Tiedän tämän olevan sangen tavattoman pyynnön, mutta herrat ovatkin joutuneet mitä eriskummallisimpaan asemaan, merkillisimpään arvopaperipörssin historiassa. Jos tiedonannot salissa pitävät paikkansa, on jo yli kahdensadan pankin ja trustiyhtiön kautta koko maan kukistunut ja uusia romahduksia tulee tiedoksi joka hetki. Puolet tämän pörssin sekä Bostonin ja Philadelphian pörssien jäsenistä ovat maksukyvyttömiä ja ovat jo sulkeneet liikkeensä tai sulkevat ne ennen kello kolmea, ja pörssipaperein arvonvähennys taitaa nousta yli viidentoista biljoonan. Jos ei mihinkään toimenpiteisiin ryhdytä ennen sulkemista, pääsee sama kauhu valloilleen huomispäivänä jokaisessa Euroopan pörssissä."
Johtokunta päätti heti esittää ehdotuksen koko hallinnolle. Seuraavassa tuokiossa paukahti puheenjohtajan vasara ja salissa vallitsi haudanhiljaisuus. Kaikkien katseet olivat kiinnitetyt puheenjohtajaan. Joka mies tässä suuressa joukossa tiesi, että nyt kuulemastaan riippuisi ainakin tällä hetkellä ei ainoastaan Wall Streetin vaan kansakunnankin, ehkäpä koko sivistyneen maailman onni ja menestys. Puheenjohtaja sanoi:
"New-Yorkin arvopaperipörssin jäsenet! Ylihallitus on antanut tehtäväkseni ilmoittaa, että mr Robert Brownley on pyytänyt kaupantekojen keskeyttämistä puoleksi tunniksi saadakseen puhua teille. Jos tähän pyyntöön suostutaan, selittää mr Brownley kaupan jälleen alotettua aikovansa ostaa niin suuren määrän osakkeita, jotta kaikkien käynnissä olevien hinnat tulevat kohoamaan puolet laskemastaan, mahdollisesti niinkin korkealle kuin ne olivat ennen alentumistaan. Hän sitoutuu ostamaan koko omaisuudellaan eli biljoonalla dollarilla. Minä ehdotan äänestystä mr Brownleyn pyynnön johdosta. Kaikki, jotka puolustavat sitä, sanovat 'niin'."
Kautta salin kajahti "niin", jotta seinät tärisivät.
"Kaikki, jotka hylkäävät sen, sanovat 'ei'."
Kuolonhiljaisuus vallitsi.
"Mr Brownley tekee hyvin ja tulee puhumaan tältä korokkeelta, ja sekunnilleen puolen tunnin kuluttua paukahtaa vasara, ja pörssi alottaa toimintansa jälleen."
Bob Brownley nousi puheenjohtajan jättämälle paikalle. Ahdinko huoneessa kasvoi minuutti minuutilta. Sähkölennättimet levittivät jo tietoja tästä tavattomasta kohtauksesta kaikille välitystoimistoille, huomattaville liikkeille ja pankeille yli koko maan, ja muutamain minuuttien kuluttua tiedettäisiin se jo Euroopan pääkaupungeissakin. Sellaista kuulijakuntaa ei historia tiedä kertoa ennen olleen kellään. Sen muodosti koko sivistynyt maailma. Pörssiä ympäröiviltä kaduilta — Wall Streetilta, Broad Streetilta ja New Streetilta kuului jo väkijoukon kumea kohu. Ennenkuin sähkölennätin ehtisi ilmoittaa pörssin toiminnan uudelleen alkaneen, olisivat joukot kasvaneet jo satoihin tuhansiin, sillä koko rahamiesten alue oli kiehunut ja kuohunut jo yli tunnin ajan.
Tällä kertaa voitiin todella Bobiin sovittaa tuo useasti väärin käytetty lausetapa: "hän oli sopiva osaansa." Kun Robert Brownley nosti päänsä ja rintansa pystyyn ja mitteli katseillaan näitä miehiä, joista hän oli loukannut monia, joista useat olivat saaneet tarttua kerjäläissauvaan hänen tähtensä, joita hän oli kiduttanut jokaista, oli hän kuin eläinten kuningas, kuin leijona, äskettäin vangittu aarniometsässä, ja nyt juuri päässyt häkistään vapauteen. Uhka, ihastus, halveksiminen ja sääli kuvastuivat yhtaikaa hänen ilmeessään ja liikkeissään, mutta yli kaiken kuulti tuo kirkas itseensä luottamus, tuo "Tässä seison minä, yksi kaikkia vastaan", joka pani vilunväreet karmimaan pitkin selkäpiitäni.
"Wall Streetin miehet!
"Te olette juuri saaneet olla verrattoman hävitystyön todistajina. Minä olen anonut tilaisuutta saada puhua täällä opettaakseni teille, kuinka kuka tahansa pörssin jäsenistä voi koska tahansa tehdä saman, minkä minä olen tehnyt tänään. Painakaa mieleenne, mitä nyt aijon sanoa teille. Viimeisen neljännesvuosisadan kuluessa on meidän vapaassa, ihanassa maassamme kehittynyt järjestelmä, jonka avulla muutamat harvat ottavat itselleen monien työn tulokset. Miehet, jotka näin ottavat, eivät ole Jumalalta eivätkä ihmisiltä saaneet suurempaa ottamisen oikeutta kuin nekään, joilta he ryöstävät. Heitä ei ole Jumala varustanut millään erityisen etevillä ominaisuuksilla, he eivät ole lähimmäistensä hyväksi suorittaneet mitään suurtöitä tai antaneet näille mitään arvokasta, joka oikeuttaisi heidät tällaiseen ottamiseen. Heidän ainoa oikeutensa ryöstön harjoittamiseen on oman luomansa järjestelmän viekkauden ja juonien tunteminen. Tätä ei voi kukaan kieltää, sillä asia on päivänselvä. Miehiä tulee päivän koittaessa Wall Streetille, eikä heillä ole penniäkään taskussaan; ja ennen saman päivän laskua poistuvat he sieltä miljoonain omistajina. Niin kaikkivaltiaaksi on tämä sortamisjärjestelmä käynyt, että yksityiset miehet voivat yhdessä ihmisijässä saada haltuunsa miljoonia lähimmäistensä säästämistä varoista. Meidän päivinämme orjailee kansa, kahdeksankymmentä miljoonaa sielua, näitten muutamain harvain hyväksi, saaden palkakseen ruoan ja asunnon. Minä näin tämän rosvoamisen. Minä tunsin rosvon ruoskan iskut. Minä aloin etsiä sen olemassaolon salaisuutta. Minä löysin sen täältä, tästä pelihelvetistä. Minä huomasin ostamiemme ja myymiemme osakkeitten olevan vaan pelimerkkejä; että se, jolla oli korkeampi kasa merkkejä, voi lyödä vastustajansa laudalta; että hänen vastustajansa oli koko maailma, koska kaikki ihmiset välittömästi tai välillisesti ovat kietoutuneet pörssipeliin. Voittamiseen ei tarvita muuta kuin riittävä määrä merkkejä. Jos näitä merkkejä myytäisiin ja ostettaisiin samoilla ehdoilla kaikille ja kaikilta, ei kukaan voisi ostaa enempää kuin jaksaa maksaa, ja peli, vaikkakin onnen kauppaa, olisi kuitenkin rehellistä. Muutamat vehkeilijämestarit, velhot, kun rahat olivat kysymyksessä, havaitsivat jo kauvan sitten tämän ja keksivät järjestelmän, jonka avulla kansaa säälimättä ryöstetään. Heidän keksimänsä järjestelmä oli yksinkertainen, niin yksinkertainen, että maailma ei ole voinut tämän neljännesvuosisadan kestäessä päästä sen kokonaisuuden perille — ette tekään, jotka olette tuntijoita olevinanne. Ei kukaan ollut uskonut vapaan kansan, jonka tarkoituksena oli raivata kaikille tie yhtä tasaiseksi rikkaaksi pääsemiseen, ja joka tahtoi pitää huolta hankittujen rikkauksien turvaamisesta, olevan sellaisen tomppelin, että antoi riistää itseltään kokoamansa rahat sellaisella tempulla, jota lapset leikkiessään sokkosilla käyttävät. Koko menettely ei ollut kummempi kuin erään ryövärin ennen vanhaan. Hän näet poimi pieniä kiviä merenrannalta, merkitsi ne rahoiksi ja osti näillä rahoilla työtä lähimmäisiltään. Tämän työn ja kivistä tekemiensä rahain avulla hän otti taas työntekijöiltä pois heidän työstään maksetut rahat, kunnes koko maa oli rahantekijän orjana. Nämät velhot sanoivat: me valmistamme mielivaltaisesti näitä merkkejä — osakkeita. Kun olemme niitä valmistaneet, myymme niin paljon maailmalle, kuin se vaan ostaa jaksaa ja käyttämällä jäljellä olevaa rajatonta varastoamme otamme takaisin jo myymämme ja näin jatkamme tätä menettelyä kunnes olemme saaneet kaikki rahat käsiimme ja kansan orjaksemme. Tätä varten tarvittiin, paitsi merkki-osakkeitten valmistusta, muutakin, tarvittiin pelihelvetti, jonka koneisto käyntiin päästyään kiinnittäisi näihin merkkeihin varman kauppa-arvon, helvetti, jossa merkit myytyä voidaan voittaa ne takaisin. Minä huomasin, että jos näitten silmänkääntäjäin temput voitaisiin paljastaa ja heidän järjestelmänsä tuhota, täytyisi sen tapahtua tämän pörssikoneiston avulla. Minä olen tutkinut koneistoa ja ihmetellyt, että miehet niin kauvan ovat käyneet täällä kuin aasit.
"Osakepelin luonnosta seuraa välttämättömästi, että sitä johdetaan erityisten sääntöjen mukaisesti, jotka ovat muuttumattomat, ja joita vastaan ei saa rikkoa, ja pelkkä yrityskin muuttaa näitä tai rikkoa näitä vastaan kukistaisi koko pörssipelin. Perussääntö, koko pörssipelin olemukselle ehdottomasti välttämätön sääntö on tämä: Jokainen pörssin jäsen voi pörssin aukaisemisen ja sulkemisen välisellä ajalla ostaa tai myydä niin monta osaketta ja arvopaperia kuin häntä vaan haluttaa. Tämän säännön mukaan ei hänen ostamistaan ja myymistään voi rajoittaa se määrä, jonka hän voi ottaa ja maksaa tai myydä etukäteen ja saada maksun siitä, sillä koko maailmassa ei löydy niin paljon rahaa, että saataisiin maksetuksi kaikki, mitä tämä sääntö sallii ostaa ja myydä yhden ainoan päivän kuluessa. Syy on se, että nämät muutamat taikatemppujen tekijät ovat mielivaltaisesti valmistaneet monta kertaa enemmän osakkeita kuin on rahoja. Sen osakemäärän, minkä kuka tahansa voi pörssikauden kuluessa myydä, rajoittaa ainoastaan se määrä, jonka hän voi tarjota, ja hän voi tarjota niin paljon kuin kielensä kerkiää; eikä kukaan voi pakoittaa häntä näyttämään, kykeneekö hän hankkimaan tarjoamansa määrän, ennenkuin myyminen on lopussa s.t.s. seuraavana päivänä. Te kysytte, te kuten minäkin: voiko tämä olla mahdollista? Te tulette saamaan saman vastauksen kuin minäkin. Niin se on ja niin sen täytyy olla niin kauvan kuin pörssipeliä jatkuu. Huomatkaa tarkoin, mitä sanon, sillä tämä väite on sangen tärkeä teille kaikille. Pörssin jäsen voi päivän kuluessa myydä niin monta osaketta kuin hän suvaitsee kaupaksi tarjota. Jos nyt yritetään pakoittaa häntä myyntiajallaan ennen tai jälkeen tarjouksensa todistamaan kykenevänsä heti paikalla hankkimaan tarjotut osakkeet, romahtaa koko pörssilaitos, sillä tämän vehkeilyn luontoon kuuluu juuri samojen osakkeitten myyminen yhä uudelleen pitkin päivää, eikä myyjä voi tietää, vielä vähemmin todistaa voivansa hankkia niitä ennenkuin on sopinut ostajan kanssa kaupoista, eikä ostaja taas voi sopia kaupoista, ennenkuin hänestä oston kautta on tullut ostaja. Jos laadittaisiin sääntö, joka pakoittaisi myyjän todistamaan pätevyytensä ennen myyntiä, olisi kukin jäsen selvillä toisesta jäsenestä, eikä silloin voisi pörssipelistä olla puhettakaan. Päästyäni tästä selville, huomasin, että kun 'Järjestelmän' harvalukuiset velhot olivat keksineet varman keinon kansan rikkauksien riistämiseen niitten oikeilta omistajilta, oli minun tiedossani yhtä varma keino saada pois näiltä muutamilta harvoilta heidän monilta ryöstämänsä rikkaudet. Ja tämän tiedon ohella juurtui minuun vakaumus, että keinoni oli yhtä kunniallinen, kenties kunniallisempikin kuin 'Järjestelmän'. He ottivat viattomilta, minä ottaisin rikollisilta, mitä nämät kunniattomalla tavalla olivat itselleen hankkineet. Minä päätin koetella käytännössä keinoani.
"Kenties en olisi tullut sitä koskaan tehneeksi, jos ei tuota sokerikauhua olisi sattunut, jolloin 'Järjestelmä' Barry Conantin kautta ryösti minulta miljooneja. Sen kauhun aikana teki 'Järjestelmä' minulle rajattomien varojensa avulla, jotka ovat ryöstetyt kansalta mielivaltaisesti valmistamalla osakkeita ja niillä keinottelemalla, saman, minkä minä sittemmin olen voinut tehdä ilman muita apukeinoja kuin oikeuteni toimia pörssisalissa. Te näitte ensimäisen kokeeni tuloksen sokerikauhussa n:o 2. Muutamissa minuuteissa varasin itselleni kymmenen miljoonan dollarin suuruisen voiton. Olisin voinut muuttaa sen viideksikymmeneksi, vaikkapa sadaksiviideksikymmeneksi miljoonaksi, mutta minä en ollut vielä täysin perehtynyt ryövärijuoneeni ja sitä paitsi minulla oli silloin sentään sydänkin. Ansaitakseni nämät kymmenen miljoonaa tarvitsi minun vaan myydä enemmän sokeriosakkeita kuin Barry Conant jaksoi ostaa. Tämä oli helposti tehty, sillä Barry Conant joka ei tuntenut minun äsken keksimääni juonta, ei voinut ostaa enempää kuin hän seuraavana päivänä olisi jaksanut maksaa tai oikeammin sanoen luuli suojattiensa jaksavan maksaa, kun taas minä, joka en aikonutkaan hankkia niin paljon kuin myin — kunhan vaan alensin hinnan siihen pisteeseen, jossa voin pakoittaa ne, jotka olivat ostaneet osakkeita, myymään takaisin ne miljoonien tappiolla — kun minä voin myydä kuinka paljon tahansa, sananmukaisesti rajattoman määrän. Kun Barry Conant oli ostanut niin paljon kuin häntä halutti maksaa, täytyi hänen peräytyä minun tarjousteni tieltä, ja minä voin vähitellen alentaa hinnat, siihen määrään, ettei hän ostamiaan osakkeita vastaan lainaamalla voisi hankkia kylliksi rahoja maksaakseen minulle, mitä oli ostanut minulta. Hänen täytyi silloin kääntyä takaisin ja myydä minulta ostamansa, ja kun olin ostanut ne häneltä taas kymmentä miljoonaa vähemmällä kuin myydessäni olin niistä saanut, olivat osat vaihtuneet. Minä olin myynyt hänelle 100,000 osaketta 220 dollarista kappaleelta. Hän oli myynyt ne takaisin 120:stä, eikä hänellä ollut nyt osakkeita enemmän kuin alkuaankaan. Me molemmat olimme osakkeihin nähden samassa asemassa kuin alussakin, mutta voiton ja tappion suhteen oli seuraava eroitus: minä olin voittanut kymmenen miljoonaa, Barry Conantin suojatit, 'Järjestelmä', olivat sen sijaan menettäneet kymmenen miljoonaa — pieni juoni oli tämän kaiken saanut aikaan. Periaatteessa ei tämä juoni eroa siitä, jota 'Järjestelmä' käyttää alituisesti. Kun 'Järjestelmä' valmistettuaan sokeriosakkeita myy niistä 100,000 kansalle 10,000,000 dollarin hinnasta, johtaa se markkinoita näitten kansalta ottamainsa 10,000,000:n avulla siten, että kansa hädissään myy ostamansa 100,000 osaketta 5,000,000:lla. Kun 'Järjestelmä' näin on ne ostanut takaisin, keinottelee se taas markkinat sellaisiksi, että kansa 1,000,000:lla ostaa äsken 5,000,000:lla myymänsä osakkeet. 'Järjestelmä' ei tee rangaistuksenalaista rikosta. Enkä minäkään tehnyt. Minä en edes koskettanut pörssin sääntöjä enempää kuin 'Järjestelmäkään' toimeen pannessaan vehkeilyjään. Ensimäisen kokeiluni perästä olen useita kertoja käytäntöön sovelluttanut juoniani ja joka kerta olen voittanut miljooneja. Tänään on minulla oman tarkastukseni alaisena, yhtä varmasti kuin jos olisin ansainnut ne yhtä rehellisesti kuin käsityöläinen viikkopalkkansa tai maanviljelijä sadon viljelyksistään, yli biljoonan, eli kyllin suuri summa pitämään miljoonan ihmistä orjuudessa koko heidän elinaikansa.
"Mitä te ajattelette, järkevät miehet, tällaisesta asemasta? Te tiedätte, sillä olettehan te perehtyneet pörssipeliin, että Amerikan kansa, joka kerskailee lahjakkaisuudellaan ja rohkeudellaan, vuoden toisensa perästä tulee rahasäkkeineen, jotka ovat heidän työnsä ja vaivansa tulos ja heittää sadat miljoonansa tähän teidän pelihelvettiinne. Te tiedätte, että nämät miljoonat ihmiset, joita te kutsutte lampaiksi ja juottoporsaiksi, ovat hulluja. Te naureskelette partaanne, kun nämät lammasraukat, joita te vuosi vuodelta lähetätte kotiin tyyten kerittyinä, palaavat taas teidän kerittäväksenne. Te ihmettelette, että nämät kauppiaat, käsityöläiset, kaivostyöläiset, lakimiehet, maanviljelijät, joilla on älyä kylliksi luvallisilla keinoilla hankkiakseen jokapäiväisen leipänsä, laahaavat kaikki tyyni teidän pelihelvettiinne, josta kuka tahansa voi todistaa, että me, jotka johdamme peliä emmekä tuota mitään, riistämme vuosittain satoja miljooneja tuottajilta käyttääksemme ne kulunkeihin ja satoja miljooneja voitto-osinkoihin — sillä kyllä me tiedämme, ettei meillä ole mitään antaa heille korvaukseksi siitä, mitä he tänne laahaavat. Te tiedätte jokaisen dollarin niistä biljoonista, jotka menetetään Wall Streetillä merkitsevän rautatiekiskojen, vuoliainten ja vaunujen hinnan kallistumista ja tämä vuorostaan merkitsee korkeampia matkustaja- ja rahtimaksuja kansalle. Te tiedätte, että käsityöläinen kantaessaan omaisuutensa Wall Streetille ja menettäessään sen siellä jossain määrin ylentää saappaitten ja kenkien, puuvilla- ja villavaatteitten ynnä muitten valmistamainsa ja kansalle myymäinsä tarvekapineitten hintoja. Te tiedätte, että kun kupari-, lyijy-, tina- ja rautakaivostyömies jättää ylijäämän työstään 'Järjestelmän' käsiin, merkitsee se kansan saavan maksaa enemmän kupariastioistaan, vesiränneistään, vedestä, joka juoksee pitkin lyijytorvia, läkkikipoistaan ja rauta-astioistaan, samoin kallistuvat asuntojen vuokrat ja kaikki tarpeet, joihin konetyötä, puuainetta ja muita raaka-aineita tai valmisteita tarvitaan. Te tiedätte, että jokainen satamiljoonainen, jonka todelliset tuottajat jättävät meikäläisille rosvoille, merkitsee halvempia työpalkkoja tai tarve- ja ylellisyyskapineitten pienempää kulutusta kansalle yleensä ja maanviljelijälle erittäin. Te tiedätte tapanamme Wall Streetillä olevan pontevasti teroittaa 'Järjestelmän' esittämää ja kansan papukaijan tavoin matkimaa väitettä, nimittäin että kansaan yleensä ei meidän pelimme koske, sillä kansalla ei ole ylijäämiä peliin pantavaksi, eikä se siis koskaan käy Wall Streetillä. Ja kuitenkaan, vaikka te tämän kaiken tiesitte, ette te hetkeäkään ajatelleet huolimatta suuresta viisaudestanne ja kyynillisyydestänne, että juuri tässä laitoksessa, jonka te omistatte, ja joka on teidän valvontanne alaisena, oli teitä jokaista varten 'Sesam, aukene!' päästäksenne käsiksi niihin kulta-arkkuihin, jotka 'Järjestelmä' on ahtanut täyteen rahaa, otettua kansan varastoista. Mitä, kysyn minä, ajattelettekaan te, viisaat miehet, asiain tilasta sellaisena kuin sen nyt näette?"
Painostava hiljaisuus vallitsi salissa. Suuri joukko, jossa nyt melkein kaikki pörssin jäsenet olivat saapuvilla, kuunteli suu ja silmät selällään tämän toverinsa tekemiä paljastuksia. Robert Brownleyn tähdätessä puhtaan johdonmukaisuuden tykistönsä heidän järjestelmäänsä kohti, alkoi kuulua kärsimättömyyden sorinaa suuresta pörssin ympärillä seisoskelevasta roskajoukosta, sillä aniharvat ulkona tungoksessa olevista ymmärsivät syyn hiljaisuuteen, joka vallitsi tuossa jättiläismäisessä ihmis-muserruskoneistossa, joka ei koskaan ennen kello kymmenestä kolmeen ollut hetkeksikään lakannut pyörimästä, paitsi uhriensa sieluja ja sydämiä sen hammasrattaista irroitettaissa.
Bob Brownley silmäili vaieten ja syvää halveksumista osoittaen alas pörssipelaajien hengettömiin kasvoihin. Sitten jatkoi hän:
"Wall Streetin miehet, vanhain kirjoissa on kirjoitettuna, että kaikki paha kantaa itsessään parannuksensa tai häviönsä siemenen. En tahdo väittää, että tämä, mitä nyt olen teille ilmaissut on tuleva teille inhoittavan pahan parannuskeinoksi, mutta sen vaan sanon, että tämä on pahan hävittäjä ja tehdessään maailmalle palveluksen pahan parantajana, jättää se kaiketi teidät jälelle kuumempaan helvettiin kuin se, jonka liekit teitä nyt kalvavat. Ei ole vahingoksi, vaikka se sen tekeekin. Kun minä olen lopettanut, voi jokainen New-Yorkin arvopaperipörssin jäsen, joka tuntee poltinraudan sielussaan, saada silmänräpäyksessä korvaukseksi siitä rajattomat rikkaudet. Te, jotka nyt otaksutte mahtavan yhdyskuntanne voivan laatia uudet säännöt, jotka tekevät minun keksintöni mitättömäksi, teille minä sanon: varjoa hapuilette. Ei löydy ainoatakaan sääntöä, ei keinoa, joilla voitaisiin sen pätevyyttä vastustaa. New-Yorkin pörssissä on tuhannen jäsenpaikkaa. Tänään ne ovat 95,000 dollarin arvoiset jokainen, yhteensä 95,000,000 dollaria siis. Tämä arvo riippuu siitä tosiasiasta, että sanotussa pörssissä käsitellään 1-3 miljoonaa osaketta päivittäin. Jos jollain tavoin koetettaisiin estää keksintöni sovelluttamista, laskisivat tällaisen kokeen kautta kauppasopimukset viiteen- tai kymmeneentuhanteen osakkeeseen päivässä tai rajoittuisivat vaan sellaisiin papereihin, jotka todella tulisivat hankittaviksi ja maksettaviksi. Jotta minun keksintöni kävisi hyödyttömäksi, täydyttäisiin saman osakkeen tai arvopaperin ostaminen tai myyminen useammin kuin yhden kerran päivän kuluessa tehdä mahdottomaksi, samoin hankintakeinottelu, joka nyt, kuten tiedätte, on uudenaikaisen pörssipelin perustus ja kulmakivi. Jos tämä voisi tapahtua, alenisivat nuot 95,000,000 dollarin arvoiset paikat 5,000,000:n arvoisiksi, ja — mikä kansalle kokonaisuudessaan on vielä suuremmanarvoista — koko rahamaailma tulisi aivan uudestaan muodostettavaksi. Wall Streetin miehet, älkää olko lapsellisia! Minun keksintöni hävittää varmasti maailmasta sen suurimman kirouksen, salajuonittelun."
Tukahutettu murina kuului pelaajain joukosta. Robert Brownley vastasi siihen uhkamielisellä katseella.
"Sallikaa minun nyt osoittaa teille olevan mahdotonta estää ketä tahansa tekemästä samoin kuin minä olen tehnyt monet kerrat viimeisen viiden vuoden kuluessa. Ainoa pääoma, jota keksintöni käyttämiseen tarvitaan, on pontevuus ja julkeus tai pontevuus ilman julkeutta. Te tiedätte aivan hyvin kaikkina aikoina pörssissä olleen jäseniä sellaisia, jotka ansaitakseen miljoonia, ovat olleet valmiit mihin rikoksiin tahansa, ehkä murhaa lukuunottamatta. Useat pörssin jäsenet ovat pitkin aikaa näyttäneet olevansa kyllin pontevia tai julkeita kavaltamaan toisten varoja, tekemään vääriä kirjallisia todistuksia, kirjoittamaan arvottomia velkakirjoja, väärentämään osakkeita ja arvopapereita miljoonaakin pienemmän voiton tähden, ja vaikka ovat varmasti tietäneet töittensä tulevan ilmi. Kaikki nämät rikokset ovat laillisen rangaistuksen alaisia, ja niistä seuraa ehdottomasti vankeutta tai kunnian menettäminen. Kuitenkin on tämän pörssin jäsenissä aina ollut kylliksi julkeita tai epätoivoisia antautuakseen tälle vaaralle alttiiksi, kun heitä on uhannut omaisuuden häviö ja julkinen konkurssi eikä pontevuutta rikoksen toimeenpanemisessa ole heiltä puuttunut. Minä toistan vielä kerran väitteeni, että aina on pörssin jäsenien joukossa löytynyt sellaisia, jotka ovat olleet valmiit miljoonia voittaakseen tekemään minkä rikoksen tahansa paitsi murhaa. Jotta tulisitte huomaamaan minun seuraajiani nousevan teidän joukostanne silloin tällöin pörssin olemassa olon kestäessä, tahdon luetella ne eri jäsenluokat, jotka tulevat astumaan jäljissäni.
"Ensin salavehkeilijä, jonka tunnuslauseena on 'kullassa turvani' — 'Järjestelmä'-rotuinen mies, vaikka velhopiirin ulkopuolella oleva. Sen luokan mies juttelee tähän tapaan: Minä tunnen parikymmentä 'Kadulla' ja seura-elämässä suurta kunnioitusta nauttivaa miestä, mutta heillä on kymmeniä miljoonia, hankitut 'Järjestelmän' juonien avulla, vaikkakaan ei lainrikkomisilla. Jos turvaun Brownleyn juoneen ja myyn, mitä minulla ei ole, kunnes kauhu on päässyt valtaan, voin ansaita miljoonia kenenkään mitään huomaamatta. Ell'en erehdy, on suuri joukko niistä miljoonamiehistä, joiden olen nähnyt aikaansaaneen kauhun, ja joita 'Katu' ja sanomalehdistö ovat ylistäneet heidän rohkeutensa ja taitavuutensa tähden, ja joilla nyt on sangen huomattu asema liikemaailmassa sekä seurapiireissä, tehneet ihan samalla tavalla, eikä heitä ole saatu ilmi eikä epäiltykään. Ja vaikka epäonnistunkin, joka voi tapahtua ainoastaan, jos jokin tavaton seikka sattuu myydessäni, niin en ole tehnyt mitään rikosta enkä todellisuudessa kellekään ihmiselle siveellisesti väärin, sillä jos lyön laimin sitoumukseni hankkia ne osakkeet, jotka myin saadakseni kauhua aikaan, eivät ostajani tule kärsimään muusta kuin siitä, etteivät saa, mitä ovat ostaneet; he ovat yksinkertaisesti samassa asemassa, missä olivat, ennenkuin minä koetin kauhua herättää.
"Toiseksi, jos joku pörssin jäsen mistä syystä tahansa on joutunut häviölle ja päässyt selville siitä, että hänen on tehtävä julkinen konkurssi, jossa menettää kaiken omaisuutensa, olisi hän narri, jos ei koettaisi saada aikaan kauhua, koska hän voisi sen avulla voittaa takaisin menetetyn omaisuutensa, ja välttää konkurssin, jos hän sitten syystä tai toisesta ei onnistukaan aikeessaan, seuraa siitä vaan hänen vararikkonsa, joka olisi muutenkin tapahtunut.
"Kolmannen luokan muodostaa tuo suuri joukko, joka tulee aina pysymään niin kauvan kuin pörssipeliä olemassa on, tuo rehellisten, kunniallisten pörssimiesten luokka, jotka eivät tahdo millään tavoin sopimattomasti ja kohtuuttomasti menetellä vastapelaajiansa kohtaan, ennenkuin äkkäävät olevansa häviön partaalla näitten vehkeilyjen tähden.
"Tarkastelkaamme edelleen, onko pörssillemme mahdollista estää keksintöni käyttämistä, sen jälkeen kun se on tullut kaikille tunnetuksi. Otaksukaamme ylihallitukselle edeltäkäsin ilmoitetun, että tätä temppua aijotaan käyttää. Jos gong-gongin soitua hallitus tai joku muu, jolla on suuri sananvalta pörssissä voisi pörssikauden kestäessä pakoittaa jäsenen lakkauttamaan toimintansa, olkoonpa vaikka tämän laillisuuden todistaminen kysymyksessä, kukistuisi koko pörssipelilaitos. Ajatelkaa, minä pyydän teitä. Otaksukaa, että sellainen mies kuin Barry Conant tai minä tai kuka innokas toimistovälittäjä tahansa, alkaa panna täytäntöön jonkun ostajan määräyksiä, joka, huomatkaa se, ennen muita on saanut tiedon jonkun kaivoksen palosta, presidentin kuolemasta, jostain sodanjulistuksesta tai muusta näistä monenlaisista seikoista, jotka vaativat silmänräpäyksessä toimimaan, ja jolloin minuutin vitkastelu riittäisi syöksemään turmioon välittäjän tai hänen edustamansa toiminimen tai sen suojatit. Jos nyt olisi ylihallituksen vallassa kutsua välittäjä tilille, voisi joku ammattiostaja tai salavehkeilijä ilmoittaa puheenjohtajalle kysymyksessä olevan välittäjän aikovan turvautua Brownleyn keinoon, ja hän voisi silloin kutsua tämän joukosta syrjään, olisi toinen ottanut haltuunsa välittäjän paikan, ennenkuin tämä ehti palata, ja mies olisi ehkä ollut turmion oma.
"Wall Streetin miehet, on aivan mahdotonta estää ketään uudistamasta sitä menettelyä, jonka avulla minä viiden vuoden kuluessa olen koonnut biljoonan dollareja, mahdotonta, niin kauvan kun uudelleen osto ja uudelleen myynti ovat sallitut, ja niitten kielto taas antaisi kuoliniskun kaikelle pörssipapereilla keinottelulle. Kun osakekeinottelu on loppunut, ei 'Järjestelmä enään voi ryöstää ihmisiä. Kun ijäksi jätän teidät, pörssi ja osakepeli, ja sen teen astuessani alas tältä korokkeelta, sanon muserretun sydämen syvyydestä ja 'Järjestelmän' myrskyn kouristaman sielun syvyydestä ja täysin tietoisena vastuunalaisuudestani lähimmäisilleni ja Jumalalle, että minä neuvon teitä jokaista tekemään kuten minäkin ja tekemään sen pian, ennenkuin muut ovat ehtineet estää teitä, ennenkuin muut ovat ehtineet käyttää keinoani ja räjäyttäneet ilmaan koko pörssipelilaitoksen. Se teistä, joka seuraa minun neuvoani, voi rauhoittaa omaatuntoaan, jos semmoista hänellä on, seuraavalla todistuksella: 'Jos otan ajasta vaarin, saan olla varma menestyksestäni. Kaappaamani miljoonat otan miehiltä, jotka vuorostaan ovat ottaneet ne toisilta, ja jotka aikoivat ottaa minunkin miljoonani. Kuta enemmän minä ja muut otamme sitä pikemmin koittaa päivä, jolloin koko osakepelirakennus luhistuu.'
"Ja tämän päivän pikaista valkenemista pitäisi kaikkein rehellisten miesten ja naisten rukoilla."
Bob Brownley vaikeni, silmäsi yli mykistyneen kuulijajoukon. Ei kuulunut hiiskahdustakaan. Koko joukko seisoi sanatonna.
Vielä kerran silmäsi hän ympäri huonetta. Sitten kohotti hän hiljaa oikean kätensä ja puristi sen nyrkiksi ikäänkuin olisi aikonut iskeä sillä.
"Wall Streetin miehet!" — hänen äänensä oli syvä ja juhlallinen — "osoittaakseen tietävänsä, mikä oli soveliasta tehdä pörssiuransa viimeisenä päivänä, on Robert Brownley ilmaissut teille temppunsa — ja enemmänkin.
"Monet teistä ovat epätoivoisessa asemassa. Monen on huomenna hukka perinyt. Nyt on otollinen aika turvautua minun keksintööni. Uhrien uhri on valmis häviöön joutumaan. Se olen minä. Minulla on biljoona dollaria. Tällä biljoonalla dollarilla kykenen minä ostamaan kymmenen miljoonaa enimmin kysyttyä osaketta ja maksamaan ne, vaikka ne laskisivat sata dollaria osakkeelta. Tässä tarjoutuu teille tilaisuus pelastua perikadosta, tilaisuus korjata omaisuutenne kärsimät vahingot, tilaisuus kostaa minulle, joka olen ryöstänyt teidät puti puhtaaksi."
Hän vaikeni, mutta ainoastaan niin kauvaksi, että hämmästystä herättävä neuvonsa ehti päästä kuulijainsa äärimmilleen jännitettyyn hermokeskustaan. Ja sitten huusi hän syvällä, kirkkaalla äänellä: "Barry Conant!" Bobin vanha vastustaja hyppäsi notkeasti korokkeelle.
"Minä valtuutan teidät ostamaan kymmenen miljoonaa huomatuimpia osakkeita mistä hinnasta tahansa, vaikka viisikymmentä pistettä yli nykyisen hintailmoituksen. Kas, tässä on minun maksuosoituskirjani merkitsemättömänä, ja minä valtuutan teidät käyttämään sitä aina biljoonaan dollariin saakka sekä sitoudun huomenna varustautumaan tarvittavilla rahoilla lunastaakseni teidän asettamanne osoitukset. Te olette tänään lakkauttanut maksunne seitsemään miljoonaan ettekä siis voi ottaa osaa pörssikauppaan, mutta minä saan täten ilmoittaa maksavani Barry Conantin ja hänen toiminimensä kaikki velat. Hänen asemansa on siis taas varma." Bob oli pitänyt silmällä suurta kelloa; kun viimeiset sanat olivat päässeet hänen huuliltansa, paukahti puheenjohtajan vasara.
Hurjaa vauhtia kiiruhtivat pelaajat eri myyntipaikoille. Salamannopeudella jakoi Barry Conant määräyksiään kahdellekymmenelle apulaiselleen, jotka Bob Brownleyn huutaessa Conantia olivat kerääntyneet päällikkönsä ympärille. Minuutin kuluttua oli tuttu dollaritaistelu taas täydessä käynnissä ennenkuulumattomalla kiihkeydellä. Ei tarvinnut olla yliluonnollisen viisas nähdäkseen Bob Brownleyn kylvön langenneen tulistuneeseen maaperään, jotta hänen tähän asti salassa ollut kaikkimullistava keinonsa nyt koeteltaisiin. Ei tarvinnut olla kovinkaan perehtynyt tulkitsemaan Kohtalon, vanhan noidan, kuvakirjoitusta seinällä ollakseen varma siitä, että "Järjestelmän" kahdestoista hetki pian oli lyövä. Ei tarvinnut korva olla harjaantunut kuuntelemaan ihmissydämen ja -sielun sykintää eroittaakseen koko pörssipelilaitoksen tuomion lähenevää jyrinää. Välittäjien korviahuumaavat huudot, jotka olivat katkaisseet Robert Brownleyn turmiota ennustavaa puhetta seuranneen äänettömyyden, olivat herättäneet kaiun, joka uhkasi saada pörssin muurit sortumaan. Rakennuksen ulkopuolella kohiseva kansanjoukko ulvoi kuin olisi tuhansia nälkäisiä leijonia päässyt irti ja lähtenyt saaliin hakuun.
X.
Kun gong-gongin kumahdus oli kuulunut, seisoi Bob Brownley yksinään alhaalla lattialla puheenjohtajan tuolin edessä. Hänen vartalonsa horjui kuin ruoko hirmumyrskyn lähetessä. Minä kiiruhdin hänen luokseen, mutta edelleni ehtikin hänen veljensä, joka Bobin puheen aikana oli turhaan koettanut tunkeutua joukon läpitse. "Jumalan tähden, Bob, kuule mitä sanon. Puoli tuntia sitten tuli tänne tieto kotoasi, että ihme on tapahtunut. Beulah on tullut tajuihinsa ja muistonsa on vironnut. Hänen ymmärryksensä on palannut. Hän on aivan selvä. Hoitajattaret vaan toivovat sinua saapuvaksi hänen luokseen."
Enempää hän ei ehtinyt sanoa. Hurjasti huudahtaen ja pitkin loikkauksin kuin kidutettu härkä, joka näkee sirkusnäyttämön seinän kaatuvan, hyökkäsi Bob ulos lähimmästä ovesta, joka onneksi oli syrjäuloskäytävä ja johti kadulle, jossa tungos oli pienin. Hän katseli ympärilleen sekavannäköisenä. Silmänsä sattuivat erääseen tyhjään automobiiliin, jonka kuljettaja oli sekaantunut väkijoukkoon. Silmänräpäyksessä oli hän sen luona, toisessa silmänräpäyksessä oli hän hypännyt etuistuimelle. Äkkiä tämä oli tapahtunut, mutta minä olin sentään ehtinyt mukaan ja istahtanut takaistuimelle. Yhdellä nykäyksellä oli suuri kone liikkeessä, ja niin mentiin huimaa vauhtia läpi väentungoksen.
"Jumalan tähden, Bob, ole varovainen", kirkasin minä hänen ohjatessaan ihmisjoukon keskitse rautahirviötä, joka hajoitti sen oikealle ja vasemmalle, kuten leikkuukone nakkelee sitomat vehnäpellolla. Pyörät vahingoittivatkin muutamia. Bob Brownley ei kuullut heidän huutojaan eikä niitten kirouksia, jotka olivat ehtineet väistyä tieltä. Hän seisoi nyt vaunussa kumartuneena ohjauspyörän yli, johon hän oli lujasti tarttunut. Lakiton päänsä oli ojentunut eteenpäin ikäänkuin se olisi tahtonut edeltäkäsin päästä Beulah Sandsin luo. Hampaansa piti hän lujasti yhteenpurtuina, ja hypätessäni automobiiliin olin huomannut hänen silmäinsä tuijottavan kuin mielipuolen, joka näkee terveen järjen kappaleen matkan päässä ja koettaa saavuttaa sen ajoissa. Hän oli kuuro säikähtyneen kansan kirkunalle, ajajien kirouksille, kun nämät kaikin voimin riuhtoivat hevosiaan tiepuoleen, ja myöskin minun varoituksilleni. Hän pyörähytti automobiilin New-Streetin kulmasta Wall Streetille kuin olisi tämä kapea läpikäytävä ollut mitä levein puistokatu. Wall Streetia ajoi hän sellaista vauhtia, että luulin lentävämme suoraa päätä rauta-aidan läpi Trinityn kirkkomaahan. Mutta niin ei käynytkään. Taas käännätti Bob kadunkulmasta ja hirviömme kiiti Wall Streetilta Broadwaylle sivukäytävillä kulkevien väkijoukkojen pidätellessä kauhistuneina henkeään. Minäkin olin seisoallani, mutta kyyristyneenä pitelemään kiinni vaunun sivuista. Jumalan kiitos, tämä tavallisesti niin vilkasliikkeinen reitti oli niin pitkältä kuin nähdä voin tyhjänä ajoneuvoista aina toiselle puolen Astor Housen. Mitähän tämä merkitsi? Lieneekö se jumaluus, jonka sanotaan suojelevan juopuneita ja heikkomielisiä, päättäneen varjella tätä rakkaudesta palavaa olentoa hänen hurjasti kiidättäessään kauvan kaivatun ja nyt jälleen löydetyn puolisonsa luo? Kuulin kiivaita soittoja pyyhkäistessämme maailmannäyttelyrakennuksen ohi, minä näin edessämme kaksi eteenpäin rientävää automobiilia täynnä miehiä. Soitto oli kuulunut niistä. Lähestyessämme niitä, huomasin niitten olevan palopäällikköjen automobiileja ja ymmärsin niitä hälytetyn jonnekin. Sydämessäni kiitin Jumalaa ja kiruin Bobin korvaan: "Beulahin tähden, Bob, älä aja niitten ohi. Jos sen teet, tulee varmaan yhteentörmäys. Jos pysyttelemme perässä, raivaavat he meille tietä, ja me ehkä pääsemme hengissä perille." Minä en tiedä, kuuliko hän minua, mutta hän pysytteli automobiilia toisten perässä eikä yrittänyt ajaa ohi. Vinhasti mentiin sitten pitkin Broadwayta, joka kuhisi väestä. Union Squarella kadotimme näkyvistämme tienraivaajamme. Kun automobiilimme hypähti neljännentoista kadun yli Neljännelle avenylle, mahtoi Bob lisätä vauhdin äärimmilleen, sillä minusta tuntui kuin olisimme lentäneet ilmassa. Kaksi kuormavaunua väistyi niin kiireesti syrjään, että ne työntyivät sivukäytävälle ja pirstaantuivat seinää vastaan. Raivokkaat huudot kaikuivat yli koneen rätinän ja niitä kuului kaikkialla pitkin matkaa. Bobia ei mikään liikuttanut; hän oli kuollut kaikelle, mikä ympärillään tapahtui. Hänen koko olentonsa oli suunnattu lähestyvään hetkeen. Tiesin hänen olevan erinomaisen automobiilin ohjaajan, sillä onnettomuutensa jälkeen oli hänen mielihuvejaan ollut ajella automobiililla Beulah Sandsin kanssa, mutta kuinka olisi mahdollista ohjata tämä heiluva ja hyppivä vaunu neljännellekymmenelletoiselle kadulle? Bob näytti osaavan suorittaa tämän ihmeellisen tempun. Me lensimme sivukäytävältä toiselle, ajajien ja jalkamiesten ympäri ja editse, aivankuin ohjaajan kädet olisivat olleet haltioissaan.
Vihdoin mentiin yli puistikon. Neljättä avenyta ylös kahdennelle kymmenelle seitsemännelle kadulle. Ja sitten huimaavassa ryöpyssä Madisonille. Jatkaisiko hän tästä eteenpäin, kunnes tulisi neljännellekymmenelle toiselle kadulle ja koettaisi päästä Viidennelle avenylle, jossa aina on Grand Central-junasta tulevien matkustajien tungos ja monenkertaiset rivit hevosia ja vaunuja? Ei. Hän oli sentään päästään selvä kylläkin. Taas pyörähytti hän mahtavan suuren automobiilin eräästä kulmasta ja me saavuimme neljännellekymmenelle kadulle. Osan tätä korttelia me kuljimme pitkin sivukäytävää, ja minä vaan odotin, koska räiskähtäisi. Mutta siitä ei tullutkaan mitään. Varmaan oli se uusi maailma, johon Bob kiiruhti, lempeä maailma, sillä miksi muuten Kohtalo, tuo noita, joka oli istunut hänen automobiilinsa ohjausrattaassa viimeisten viiden vuoden aikana, veisi hänet vahingoittumatta sellaisesta, joka näytti pahemmalta kuin tusina kuolemia. Hituistakaan vauhtiamme vähentämättä kiepahdimme kadunkulmasta Viidennelle avenylle. Tie oli vapaana neljällekymmenelletoiselle; siinä sulkivat kadunkulman automobiilit, hevoset ja vaunut. Bob mahtoi huomata tuon elävän muurin, sillä minä kuulin hänen mutisevan kirouksen. Mikään muu ei olisikaan ilmaissut meiltä tien tulleen suljetuksi juuri päämäärään päästessämme. Hän ei koskenutkaan vauhtimittariin, vaan lennätti meidät molempain korttelein mitan ihan kuin olisimme viskatut heittokoneesta. Molempainkohan? Ei, vaan yhden ja kolme neljäsosaa toisesta, sillä ollessamme noin kahdenkymmenen kyynärän päässä mustasta muurista, jarrutti hän ja koko rautakasa natisi ja tärisi kuin olisi se ollut pirstaleiksi silpoutumallaan, mutta pysähtyi toki tanko ja etupyörät tunkeutuneina eräitten vaunujen ja kärryjen väliin. Se ei ollut vielä ehtinyt pysähtyäkään, kun Bob jo hyppäsi alas ja kiiti pitkin avenyta kuin ajokoira saaliin nähdessään. Minä yritin päästä perässä ja ihmiset töllistelivät ihmeissään meidän jälkeemme. Lähestyessämme Bobin taloa, näin siellä oltavan ulkona tähystämässä isäntää tulevaksi. Kuulin Bobin kirjurin huutavan: "Jumalan kiitos, että tulitte, mr Brownley. Hän on sisällä konttorihuoneustossa. Minä tapasin hänet siellä rauhallisena ja tajuissaan. Hän ei kysellyt mitään, sanoi vaan: 'Sanokaa mr Brownleylle hänen kotiin tultuaan, että tahtoisin mielelläni tavata häntä'. Hän pyysi minua tuomaan iltalehden. Minä lähdin hänen luotaan noin tunti sitten. Hän luulee varmaankin olevansa entisessä konttorissa. Minä suljin huoneuston, kuten olette määrännyt. En ole uskaltanut mennä hänen luokseen pelosta, että hän alkaisi kysellä minulta tarkemmin. Minä olen —" mutta Bob oli jo ylhäällä ja harppasi pari, kolme rappua kerrassaan.
Olin kovin hengästynyt, ja kesti useita minuutteja, ennenkuin pääsin toiseen kerrokseen. Olin jo ylimmällä rapulla, silloin — Jumalani — mikä ääni! Viisi pitkää vuotta olin koettanut karkoittaa sitä korvistani, ja nyt kajahti se taas kidutettuihin aistimiini jos suinkin mahdollista vielä käheämmin, tuskallisemmin kuin edellisellä kerralla. Ei ollut epäilystäkään mistä ääni tuli. Yhdellä harppauksella seisoin Beulah Sands-Brownin konttorihuoneen kynnyksellä. Tällä välin olivat valitushuudot ehtineet jo lakata. Silmänräpäykseksi suljin silmäni, sillä koko huone todisti kuoleman siellä käyneen vieraana. Avasin taas silmäni. Niin, tiesinhän minä sen. Kirjoituspöydän luona kaunis, harmaapukuinen olento samanlaisena kuin viisi vuotta sitten. Molemmat käsivartensa lepäsivät pöydällä. Kauniissa kädessään piteli hän levitettyä sanomalehteä, mutta silmät, nuot ihmeelliset siniharmaat akkunat kuolemattomaan sieluun — ne olivat ainiaaksi sulkeutuneet. Viehättävän kauniit kasvot olivat kylmät, kalpeat ja rauhalliset, Beulah Sands oli kuollut. "Järjestelmän" helvetilliset vainukoirat olivat saavuttaneet väsyneen, ahdistetun uhrinsa; "Järjestelmä" oli pannut hänen jalon sydämensä säkkeihin, tynnyreihin ja vateihin, joita säilytetään sen suuressa liike-elämälle varatussa holvissa. Surkutellen ja säälien etsivät silmäni vanhaa koulutoveriani, ylioppilasaikuista ystävääni, yhtiökumppaniani, uskottuani, miestä, jota rakastin. Hän oli vaipunut polvilleen. Kärsivät kasvonsa olivat käännetyt vaimoaan kohti. Yhteenpuserretut kädet olivat kohonneina värisevään, sydäntäsärkevään rukoukseen, kun Luoja oli kutsunut hänet pois. Bob Brownleyn suuret ruskeat silmät olivat ijäksi painuneet kiinni, ristiinliitetyt kädet olivat vaipuneet hänen vaimonsa pään päälle ja sattumalta irroittaneet kullanruskeat, ihanat hiusaallot, joten ne nyt vapaina, hellien kääriytyivät Bobin käsivarsien ja otsan ympärille, ikäänkuin Beulah, jonka tähden hän oli kaikki uhrannut, olisi tahtonut suojella hänen armasta päätään sen mustan virran kylmiltä, synkiltä sumuilta, joka eroittaa maallisen elämän ijänkaikkisesta levosta. "Järjestelmä" oli lävistänyt Robert Brownleynkin sydämen. Minä hoipertelin hänen luokseen. Koskettaessani hänen nopeasti kylmenevää otsaansa, sattuivat silmiini suuret, mustat päällekirjoitukset ylinnä lehdessä, jota Beulah Sands oli lukenut armorikkaan Jumalan vapauttaessa hänet siteistään:
Perjantai 13 päivä.
Ja sen alla eräällä palstalla:
Kamala tapaus Virginiassa.
Koko valtion rikkain mies, Thomas Reinhart, miljoonainomistaja, on mielenhäiriössä, joka on johtunut vaimonsa ja tyttärensä ja suunnattoman omaisuuden menetyksestä, joka viimemainittu on päivän suuren pörssikauhun johdosta tuuleen haihtunut, viiltänyt kurkkunsa poikki. Kuolema seurasi silmänräpäyksessä.
Ja eräällä toisella palstalla:
Robert Brownley on matkaansaattanut hirvittävimmän pörssikauhun, minkä historia tuntee, ja levittää tuhoa ja turmiota yli koko sivistyneen maailman.
End of Project Gutenberg's Perjantaina 13 p:nä, by Thomas W. Lawson