Poistuu.
Govinda
Tunnusta syyllisyytesi, Nakšatra!
Nakšatra
Minä olen syypää, kuninkaani, enkä uskalla pyytää sinulta anteeksi.
Govinda
Minä tiedän, että sydämesi on hellä ja hyvä. Sano minulle, kuka on sinut kietonut kehnojen neuvojensa verkkoon?
Nakšatra
En tahdo mainita toisten nimiä, kuningas. Syy on minun. Sinä olet antanut jo useasti anteeksi typerälle veljellesi, ja hän pyytää vielä kerran sinulta anteeksi.
Govinda
Nouse, Nakšatra! Laki sitoo tuomaria vielä enemmän kuin vangittua.
Seuralaiset
Herra, muista, että hän on veljesi, ja anna hänelle anteeksi!
Govinda
Minun tulee muistaa, että olen kuningas. Nakšatran tulee lähteä maanpakoon kahdeksaksi vuodeksi, siihen taloon, jonka olemme rakentaneet pyhän virran rannalle, Tripuran rajan tuolle puolen. (Tarttuu Nakšatran käsiin.) Rangaistus ei koske yksin sinua, veljeni; se koskee myöskin minua, vieläpä enemmänkin, koska en voi sitä kanssasi jakaa. Se tyhjyys, joka lähdettyäsi tulee palatsissa vallitsemaan, on joka päivä pistelevä sydäntäni kuin tuhansin neuloin. Olkoot jumalat sinulle suopeammat, kun olet poissa meidän luotamme.
Kaikki poistuvat.
XV
Raghupati ja Džaising.
Raghupati
Ylpeyteni kuppuroi loassa. Minä olen häpäissyt bramaaniuteni. Minä en ole enää mestarisi, poikani. Eilen minulla oli valta sinua käskeä. Tänään voin ainoastaan anoa sinulta suosionosoitusta. Minusta on sammunut se valo, joka soi minulle oikeuden uhmata kuninkaan valtaa. Savesta tehty lamppu voidaan täyttää ja sytyttää yhä uudelleen, mutta sammunut tähti on iäksi mennyt. Minä olen sammunut tähti. Elämämme päivät ovat pelkkää korurihkamaa, jumalan lahjoista kaikkein arvottomimpia, mutta sittenkin minun täytyi polvillani rukoilla kuninkaalta yhtä ainoata päivää. Älä salli tämän päivän kulua suotta! Pese sen häpeäntumma otsa kuninkaan punaisella verellä, ennenkuin se ehtii painua pois! Miksi vaikenet, poikani? Vaikka luovunkin asemastani mestarinasi, eikö minulla ole isänäsi oikeus vaatia sinulta kuuliaisuutta — minulla, joka olen sinulle enemmän kuin isä, koska olen orvon isä? Ah, se ihminen on kerjäläisistä kehnoin, jonka täytyy anella itselleen rakkautta. Sinä olet yhä vaiti, poikani? Niinpä polvistun sinun eteesi, sinun, joka et ollut polveni korkuinen, kun sinut ensimmäisen kerran suljin syliini.
Džaising
Isä, älä kiduta sydäntäsi, joka on jo särkynyt! Jos jumalatar janoaa kuninkaallista verta, tuon sitä sille ennen iltaa. Minä tahdon maksaa kaikki velkani, niin, viimeisenkin kolikon. Ole valmiina, kunnes palaan! Minä en viivy kauan.
Poistuu. Ulkona pauhaa myrsky.
Raghupati
Hän on vihdoinkin herännyt, se peloittava. Hänen kirouksensa kiitävät vinkuen läpi kaupungin. Ahnaat raivottaret pudistelevat kaikin voimin maailmanpuun paukkuvia oksia saadakseen tähdet kirpoamaan alas. Suuri Emo, minkätähden jätitkään kansasi niin pitkäksi ajaksi epäilykseen ja häpeään? Älä jätä palvelijasi asiaksi kohottaa miekkaasi! Suorittakoon voimallinen käsivartesi oman työnsä! — Minä kuulen askelia.
Aparna tulee.
Aparna
Missä on Džaising?
Raghupati
Poistu, sinä paha enne! (Aparna menee.) Entäpä jos Džaising ei enää palaa? Ei, hän ei riko lupaustansa. Voitto olkoon sinun, Suuri Kali, kaiken menestyksen antaja! —
Mutta jos sattuu este hänen tiellensä? Jos vartijat saavat hänet kiinni ja surmaavat? — Voitto olkoon sinun, sinä valpas jumalatar, voittamaton Emo! Älä salli maineesi joutua häpeään ja vihollistesi pilkata itseäsi! Jos lapsesi eivät enää sinusta ylpeile eivätkä sinuun usko, vaan kumartavat häpeällisesti kapinoitsijoita, niin kuka jääkään tähän orpoon maailmaan kantamaan sinun lippuasi? — Minä kuulen hänen askeleensa. Niinkö pian? Palanneeko hän tyhjin toimin? Ei, se on mahdotonta. Sinun ihmeesi ei tarvitse aikaa, oi aikojen valtiatar, sinä peloittava jumalatar, jonka kaulanauha on ihmisten kalloista tehty.
Džaising syöksyy sisään.
Missä on veri, Džaising?
Džaising
Se on mukanani. Päästä käteni, minä uhraan sen itse. (Menee temppeliin.) Täytyykö sinun saada kuninkaallista verta, Suuri Emo, sinä, joka ruokit maailmaa rinnoillasi? — Minä kuulun kuninkaalliseen heimoon, olen kšatrija. Esi-isäni ovat istuneet valtaistuimilla, ja äitinikin suvussa on ihmisten valtiaita. Minun suonissani virtaa kuninkaallinen veri. Ota se ja sammuta janosi ikiajoiksi!
(Iskee veitsen rintaansa ja kaatuu.)
Raghupati
Džaising! Sinä säälimätön, sinä kiittämätön! Olet tehnyt kaikkein
synkimmän rikoksen. Sinä surmaat isäsi! — Suo minulle anteeksi,
Džaising, rakkaani! Tule syliini jälleen, sinä sydämeni ainoa aarre.
Salli minun kuolla edestäsi!
Aparna tulee.
Aparna
Minä menetän järkeni. Missä on Džaising? Missä hän on?
Raghupati
Tule, Aparna, tule lapsukaiseni, huuda häntä rakkautesi koko voimalla! Kutsu hänet takaisin elämään! Ota hänet, vie hänet minulta, kunhan hän jää elämään!
Aparna astuu temppeliin ja vaipuu pyörtyneenä permantoon.
Raghupati (Takoo otsaansa kivilattiaan.)
Anna hänet, anna hänet, anna hänet! — Anna hänet minulle takaisin! (Nousee ja puhuttelee kuvaa.) Katsokaa, kuinka se seisoo tuossa, tuo typerä kivi — kuurona, mykkänä ja sokeana — koko kärsivän maailman itkiessä sen ovella — kaikkein jaloimpien sydänten murskautuessa sen paatisiin jalkoihin. Anna minulle takaisin Džaising! Ah, kaikki on turhaa. Katkerimmat tuskanhuutomme häipyvät tyhjyyteen — siihen tyhjyyteen, jota suotta yritämme täyttää noilla kivisillä valhekuvilla. Pois ne! Pois nuo hedelmättömät haaveet, jotka kiveksi jähmettyen painostavat maailmaamme!
Hän heittää jumalankuvan ulos ja astuu temppelin pihalle.
Gunavati tulee.
Gunavati
Voitto olkoon sinun, korkea jumalatar! — Mutta missä onkaan jumalatar?
Raghupati
Täällä ei ole mitään jumalatarta.
Gunavati
Tuo hänet takaisin, isä! Minä olen saapunut uhrilahjoineni. Olen tullut vihdoinkin lepyttämään hänen vihaansa oman sydämeni verellä. Saakoon hän tietää, että kuningatar on lupaukselleen uskollinen. Armahda minua ja tuo jumalatar takaisin vain täksi ainoaksi yöksi! Sano minulle, missä hän on.
Raghupati
Hän ei ole missään, ei taivaissa eikä maan päällä.
Gunavati
Eikö jumalatar ollut tässä temppelissä, mestari?
Raghupati
Jumalatarko? — Jos missään maailmassa olisi oikea jumalatar, sallisiko hän tällaisen paikan anastavan nimensä?
Gunavati
Älä minua kiduta! Kerro minulle totuus: eikö jumalatarta ole olemassa?
Raghupati
Ei, ei yhtäkään.
Gunavati
Kuka siis täällä olikaan?
Raghupati
Ei mikään, ei mikään.
Aparna tulee temppelistä.
Aparna
Isä!
Raghupati
Rakas lapseni! »Isä» — niinkö sanoit? Soimaatko minua tuolla nimellä? Poikani, jonka olen surmannut, on jättänyt tuon rakkaan soinnun sinun suloiseen ääneesi.
Aparna
Isä, lähde tästä temppelistä! Lähtekäämme yhdessä!
Kuningas tulee.
Govinda
Missä on jumalatar?
Raghupati
Jumalatarta ei ole missään.
Govinda
Mutta mistä tämä verivirta?
Raghupati
Džaising, joka palavasti rakasti sinua, kuningas, on surmannut itsensä.
Govinda
Surmannut itsensä? Minkätähden?
Raghupati
Surmatakseen sen valheen, joka imee ihmisten elämänverta.
Govinda
Džaising on suuri. Hän on voittanut kuoleman. Minä annan kukkani hänelle.
Gunavati
Kuninkaani!
Govinda
Rakkaani!
Gunavati
Jumalatarta ei ole enää olemassa.
Govinda
Hän on särkenyt säälimättömän kivivankilansa ja tullut takaisin naisen sydämeen.
Aparna
Isä, tule pois!
Raghupati
Tule, lapseni! Tule, Emo! Minä olen sinut löytänyt. Sinä olet
Džaisingin viimeinen lahja.
SANNJASI ELI ASKEETTI
I
Sannjasi luolansa edustalla.
Minulle ei ole olemassa päiviä ja öitä enempää kuin kuukausia ja vuosiakaan. Minulta on hyytynyt liikkumattomaksi se ajan virta, jonka aalloilla maailma keinuu oljenkorsien ja katkenneiden oksien lailla. Minä olen yksin tässä pimeässä onkalossani, itseeni uppoutuneena — ja iäinen yö lepää äänetönnä kuin omaa syvyyttänsä säikkyvä vuorijärvi. Halkeamista tihkuu vesipisaroita, ja lätäköissäni ui sammakoita niinkuin aina ennenkin. Minä istun tässä laulaen olemattomuuden loitsua. Maailman ääret väistyvät vähitellen yhä kauemmaksi. — Tähdet ovat sammuneet kuin ajan alasimelta singonneet kipinät, ja minä koen samaa iloa kuin Šiva-jumala, joka aioneja kestäneen uneksimisen jälkeen herää ja havaitsee olevansa yksinään äärettömän tuhoutuman sydämessä. Minä olen vapaa, minä olen suuri, ainoa yksinäinen. Kun olin vielä orjanasi, luonto, niin sinä nostit sydämeni kapinoimaan itseänsä vastaan ja sait sen käymään julmaa itsensätuhoamisen sotaa omassa maailmassaan. Himot, joilla ei ole mitään muuta tarkoitusperää kuin käytellä ravintonaan itseänsä ja kaikkea, mikä sattuu niiden tielle, kiihtivät minut raivoon. Minä harhailin kuin mielipuoli, omaa varjoani tavoitellen. Sinä ajoit minut nautinnon tulisin ruoskin kyllästymisen tyhjyyteen. Ja himot, joita sinä käytät syötteinäsi, houkuttelivat minut yhä kauemmas ahnauden äärettömään erämaahan, missä ruokani muuttui tomuksi ja juomani haihtui höyryksi.
Silloin, kun maailmani oli kyynelten ja tuskan rumentama, minä vannoin kostavani sinulle, sinä loppumaton lume, alinomaisten valhemuotojen valtiatar. Minä etsin suojaa pimeydestä — äärettömyyden linnasta — ja taistelin petollista valkeutta vastaan päivän toisensa jälkeen, kunnes se vihdoin menetti kaikki aseensa ja lepäsi voimatonna jalkojeni edessä. Nyt, kun olen vapautunut pelon ja himon vallasta, kun usvat ovat hälvenneet ja järkeni hohtaa puhtaana ja kirkkaana, minä tahdon lähteä valheiden kuningaskuntaan ja istua sen sydämellä järkähtämättömän jäykkänä.
II
Sannjasi tien vieressä.
Kuinka pieni ja rajoitettu onkaan tämä maa, jota näköranta alinomaa vartioi ja ahdistaa! Puut, rakennukset ja olioiden sekasorto kiusaavat katsettani. Valkeus on häkin tavoin sulkenut pimeän ikuisuuden ulkopuolellensa, ja hetket hypähtelevät ja huutelevat sen ristikon takana kuin vangitut linnut. Mutta minkätähden nuo ihmiset kiiruhtavat eteenpäin suurta melua pitäen? Näyttää siltä, kuin he aina pelkäisivät jonkin pääsevän heiltä karkuun — jonkin, mitä he eivät milloinkaan saavuta.
Ihmisjoukko kulkee ohi. Kylänvanhin ja kaksi naista tulevat.
Ensimmäinen nainen
Siunatkoon! Te saatte ihmisen ihan nauramaan.
Toinen nainen
Kuka onkaan sanonut, että olette vanha?
Kylänvanhin
On olemassa houkkioita, jotka arvostelevat ihmisiä heidän ulkonäkönsä nojalla.
Ensimmäinen nainen
Ikävä juttu! Me olemme katselleet ulkomuotoanne lapsuudestamme saakka.
Se on pysynyt koko ajan ihan ennallansa.
Kylänvanhin
Kuin aamuaurinko.
Ensimmäinen nainen
Oikein; niinkuin aamuaurinko hohtelevine kaljuineen.
Kylänvanhin
Teidän makunne on ylen kriitillinen, hyvät naiset. Te havaitsette epäolennaisia seikkoja.
Toinen nainen
Lakkaa lavertelemasta, Ananga! Meidän täytyy rientää kotiin; mieheni on muuten vihoissaan.
Ensimmäinen nainen
Hyvästi, jalo herra! Ei mielestämme haittaa, vaikka arvostelettekin meitä ulkopuolemme nojalla.
Kylänvanhin
Koska sisäpuolella ei ole mitään mainitsemisen arvoista.
Menevät.
Kolme kylänmiestä tulee.
Ensimmäinen kylänmies
Uskaltaa solvata minua! Se heittiö! Mutta vielä hän sitä katuukin.
Toinen
Hänelle tulee antaa kelpo läksytys.
Ensimmäinen
Läksytys, joka riittää hänen elämänsä ajaksi.
Kolmas
Niin, veikko, pysy lujana aikomuksessasi! Älä vääjää vähääkään!
Toinen
Hän on paisunut ylen kopeaksi.
Ensimmäinen
Paisunut siinä määrin, että kohta puhkeaa.
Kolmas
Kun muurahaisille siivet kasvaa, niin niiden loppu ei ole kaukana.
Toinen
Mutta oletko jo laatinut suunnitelman?
Ensimmäinen
Satoja suunnitelmia. Minä jaoitan hänen talonsa maan tasalle, — Hänen tulee ajaa kaupungin läpi aasin selässä, posket valkoisen ja mustan kirjavina. Minä teen hänen olonsa niin tukalaksi, että —
Poistuvat.
Kaksi ylioppilasta tulee.
Ensimmäinen ylioppilas
Minä uskon varmaan, että professori Madhab suoriutui voittajana väittelystä.
Toinen
Ei, voitolle pääsi professori Džanardan.
Ensimmäinen
Professori Madhab pysyi viimeiseen asti väitteessään. Hän sanoi, että hieno johtuu karkeasta.
Toinen
Mutta professori Džanardan todisti iskevästi, että hieno on karkean alkujuuri.
Ensimmäinen
Mahdotonta!
Toinen
Päivänselvää.
Ensimmäinen
Siemenet syntyvät puusta.
Toinen
Puu syntyy siemenestä.
Ensimmäinen
Kumpi on oikeassa, sannjasi? Kumpi on alkuperäinen, hieno vaiko karkea?
Sannjasi
Ei kumpikaan.
Toinen
Ei kumpikaan. Se kuulostaa tosiaankin vakuuttavalta.
Sannjasi
Alkuperä on loppu, ja loppu on alkuperä. Siinä on kehä. — Hienon ja karkean erottaminen johtuu tietämättömyydestämme.
Ensimmäinen
Tuo kuulostaa erittäin mutkattomalta — ja luulenpa, että opettajani tarkoitti juuri sitä.
Toinen
Se soveltuu epäilemättä paremmin minun opettajani lausumiin.
Poistuvat.
Sannjasi
Nuo lintuset nokkivat sanoja ja ovat onnelliset löytäessään jonkin kiemurtelevan mielettömyyden, joka kelpaa suun täytteeksi.
Kaksi kukkastyttöä tulee laulaen.
Laulu
Hetket verkkaan vierivät.
Kukkaset, valossa kukkineet
Lakastuvat ja nukkuvat varjoon.
Minä aioin solmia seppeleen
Aamun viileässä armaalleni.
Mutta aamu kuluu,
Kukat ovat keräämättä,
Ja rakkaani on poissa.
Eräs kulkija
Minkätähden niin haikealla mielellä, rakkaani? Kun seppele ehtii valmiiksi, löytyy varmaan kaulakin sitä varten.
Ensimmäinen tyttö
Ja nuora kaulaa varten.
Toinen tyttö
Oletpa sinä julkea! Minkätähden pyrit niin likelle?
Kulkija
Mitä joutavia riitelet, tyttöseni? Pysyttelenhän niin kaukana sinusta, että norsu voisi astua välitsemme.
Toinen tyttö
Aivan varmaan. Olenko minä tosiaankin pellonpelättimen näköinen? Enhän olisi sinua syönyt, vaikka olisit tullut.
Poistuvat nauraen.
Vanha kerjäläinen tulee.
Kerjäläinen
Armahtakaa minua, hyvät herrat! Jumala teitä palkitsee. Antakaa minulle pivollinen yltäkylläisyydestänne!
Eräs sotilas tulee.
Sotilas
Korjaudu pois! Etkö näe, että ministerin poika on tulossa?
Menevät.
Sannjasi
On keskipäivä. Aurinko käy ankaraksi. Taivas on kuin kumottu tulinen kuparikattila. Maa henkäilee kuumia huokauksiansa, ja tuuli kiidättelee hiekkaa pyörteinä. Millaisia kuvia olenkaan nähnyt ihmisistä! Voinko milloinkaan vaipua niin pikkumaiseksi kuin nuo olennot ja muuttua heidän kaltaisekseen? En; minä olen vapaa. Minulla ei ole tuota estettä, tuota maailmaa ympärilläni. Minä elän täydellisessä autiudessa.
Vasanti-tyttö ja eräs nainen tulevat.
Nainen
Kuulehan, tyttö, etkö olekin Raghun tytär? Sinun tulisi pysytellä poissa tältä tieltä. Etkö tiedä, että se johtaa temppeliin?
Vasanti
Minä kuljen piennarta, rouva.
Nainen
Minusta tuntui siltä, kuin vaatteeni helma olisi koskettanut sinua. Minä olen viemässä uhria jumalattarelle — toivottavasti se ei ole saastunut.
Vasanti
Minä vakuutan teille, ettei vaatteenne koskettanut minua. (Nainen menee.) Minä olen Vasanti, Raghun tytär. Saanko tulla luoksesi, taatto?
Sannjasi
Miksipä et, lapsukaiseni!
Vasanti
Ihmiset sanovat minua saastaiseksi
Sannjasi
Saastaisia he ovat itse — kaikki. He piehtaroivat olemassaolon pölyssä. Puhdas on yksin se, joka on pessyt maailman pois mielestänsä. Mutta mitä oletkaan tehnyt, tyttäreni?
Vasanti
Isävainajani oli uhmannut heidän lakejansa ja jumaliansa. Hän ei tahtonut suorittaa heidän palvontamenojansa.
Sannjasi
Minkätähden pysyttelet niin kaukana minusta?
Vasanti
Tahdotko koskettaa minuun?
Sannjasi
Tahdon, sillä minuun ei voi todellisuudessa mikään koskettaa. Minä olen aina äärettömyydessä. Sinä voit istuutua tähän, jos haluat.
Vasanti (alkaen nyyhkyttää)
Älä käske minun milloinkaan lähteä pois, kun olet kerran ottanut minut luoksesi.
Sannjasi
Kuivaa kyynelet, lapsukaiseni! Minä olen sannjasi. Minun sydämessäni ei ole vihaa eikä kiintymystä. — Minä en pyydä sinua milloinkaan omakseni ja senvuoksi en voi sinua milloinkaan työntää pois luotani. Sinä olet minulle kuin taivaan sini: sinä olet etkä ole.
Vasanti
Taatto, minut ovat hylänneet jumalat ja ihmiset.
Sannjasi
Samoin minut. Minä olen hylännyt jumalat ja ihmiset.
Vasanti
Eikö sinulla ole äitiä?
Sannjasi
Ei.
Vasanti
Eikö isääkään?
Sannjasi
Ei.
Vasanti
Eikö yhtään ystävääkään?
Sannjasi
Ei.
Vasanti
Niinpä jään minä luoksesi. — Ethän minua jätä?
Sannjasi
Minä en tiedä enää mitään jättämisestä. Sinä voit jäädä lähelleni, mutta et kumminkaan pääse koskaan minua lähelle.
Vasanti
Minä en ymmärrä sinua, taatto. Sanohan, eikö minulla ole suojaa koko maailmassa?
Sannjasi
Suojaa? Etkö tiedä, että tämä maailma on pohjaton kuilu? Tyhjyyden nielusta tuleva luotujen parvi etsii suojaa ja häviää jälleen olemattomuuden ammottavaan kitaan. Valheen haamut sinun ympärilläsi kaupittelevat harhakuviansa, ja heidän myymänsä ravinto on pelkkää varjoa. He vain pettelevät sinun nälkääsi eivätkä sitä tyydytä. Tule pois sieltä, lapseni, tule!
Vasanti
Mutta kuulehan, taatto, ihmiset näyttävät kovin onnellisilta tässä maailmassa. Emmekö voi katsella heitä tien vierestä?
Sannjasi
Ah, heillä ei ole oikeata oivallusta. He eivät näe, että tämä maailma on ikuista kuolemaa. — Se kuolee joka hetki kuolematta kumminkaan koskaan lopullisesti. — Ja me, tämän maailman olennot, käytämme hyväksemme kuolemaa, jotta voisimme elää.
Vasanti
Sinä säikytät minua, taatto.
Eräs kulkija tulee.
Kulkija
Voinko saada täällä läheisyydessä suojaa?
Sannjasi
Suojaa, poikaseni, ei ole missään muualla kuin oman olemuksesi syvyyksissä. — Etsi sitä sieltä! Turvaudu siihen, jos etsit pelastusta!
Kulkija
Mutta minä olen väsynyt ja kaipaan kattoa pääni päälle.
Vasanti
Minun majani ei ole kaukana. Tahdotko lähteä kanssani?
Kulkija
Kuka oletkaan?
Vasanti
Tuleeko sinun välttämättä tietää nimeni? Minä olen Raghun tytär.
Kulkija
Jumala sinua siunatkoon, lapseni! Mutta minun täytyy lähteä eteenpäin.
Menee.
Tulee miehiä, jotka kantavat jotakin vuoteessa makaavaa henkilöä.
Ensimmäinen kantaja
Hän nukkuu yhä.
Toinen kantaja
Onpa se lurjus painava.
Eräs kulkija (joka ei kuulu heidän joukkoonsa)
Kuka teillä on siinä kannettavananne?
Kolmas kantaja
Bindé, kutoja. Hän nukkui sikeästi kuin kuollut, ja me lähdimme kuljettamaan häntä pois.
Toinen kantaja
Mutta olenpa uupunut, veikkoset. Ravistellaan häntä, jotta hän herää.
Bindé (herää)
Hohhoi —
Kolmas kantaja
Mikä ääni tuo oli?
Bindé
Kuulkaahan! Keitä olette? Minne minua viedään?
He laskevat vuoteen alas hartioiltaan.
Kolmas kantaja
Etkö voi olla hiljaa niinkuin kaikki säädylliset vainajat?
Toinen kantaja
Kas hävytöntä! Ei voi pitää suutansa kiinni kuoltuansakaan.
Kolmas kantaja
Soveliaampaa olisi, jos pysyttelisit hiljaa.
Bindé
Olen pahoillani, että minun täytyy tuottaa teille pettymys, hyvät herrat, mutta te olette erehtyneet. — Minä en ollut kuollut, vaan nukuin sikeästi.
Toinen kantaja
Minä ihailen tuon miehen hävyttömyyttä. Kuolee ja ryhtyy vielä väittelemään.
Kolmas kantaja
Hän ei kumminkaan tunnusta totuutta. Mennään, jotta saadaan kuolinmenot päätetyiksi.
Bindé
Minä vannon partasi kautta, veljeni, että olen yhtä elävä kuin yksikään teistä.
He vievät hänet pois nauraen.
Sannjasi
Tyttö on nukahtanut, pienoinen pää käsivarren varassa. Luulenpa olevan parasta, että jätän hänet ja lähden pois. Mutta enkö ole pelkuri, jos karkaan, — karkaan tuon pienen olennon luota? Nämä ovat luonnon lukinverkkoja, jotka saattavat käydä vaarallisiksi hyttysille, mutta ei minunlaiselleni sannjasille.
Vasanti (säpsähtää hereille)
Oletko jättänyt minut, mestari? — Oletko lähtenyt pois?
Sannjasi
Minkätähden lähtisinkään pois sinun luotasi? Mitäpä pelkäisinkään?
Pelkäisinkö varjoa?
Vasanti
Kuuletko melua tieltä?
Sannjasi
Minun sielussani vallitsee hiljaisuus.
Tulee nuori nainen ja hänen jäljessään miehiä.
Nainen
Menkää! Jättäkää minut! Älkää puhuko minulle rakkaudesta!
Ensimmäinen mies
Mitä syntiä siis olenkaan tehnyt?
Nainen
Teillä miehillä on kivikova sydän.
Ensimmäinen mies
Mitä sanotkaan? Jos sydämemme olisivat kiveä, kuinka olisivatkaan lemmenjumalan nuolet voineet ne lävistää?
Eräs mies
Oivallista! Oikein sanottu!
Toinen mies
No, mitä vastaatkaan nyt, kultaseni?
Nainen
Mitä vastaan! Sinä luulet sanoneesi jotakin erinomaisen hienoa — eikö totta? Mutta se onkin pelkkää typeryyttä.
Ensimmäinen mies
Minä jätän asian teidän arvosteltavaksenne, hyvät herrat. Minä tahdoin vain sanoa, että jos meillä miehillä on kivikovat sydämet, kuinka —
Kolmas mies
Niin, niin, siihen ei ole mitään sanomista.
Ensimmäinen mies
Sallikaahan minun selittää asia. Hän sanoi, että meillä miehillä on kivikovat sydämet, eikö niin? No niin, minä vastasin siihen, että jos sydämemme todellakin ovat kiveä, niin kuinka voi lemmenjumalan nuoli ne lävistää? Ymmärrättekö?
Toinen mies
Kuulehan, veikko, minä olen myyskennellyt kaupungissa siirappia jo neljäkolmatta vuotta — luuletko, etten ymmärrä luritustasi?
Poistuvat.
Sannjasi
Mitä teetkään, lapseni?
Vasanti
Minä katselen leveätä kämmentäsi, taatto. Minun käteni on pieni lintu, joka on löytänyt siitä pesänsä. Sinun kätesi on suuri, niinkuin suuri maa, joka kannattaa kaikkea. Nuo viivat ovat virtoja, ja nuo ovat kukkuloita.
Painaa poskensa sitä vastaan.
Sannjasi
Sinun kosketuksesi on pehmeä, tyttäreni, niin pehmeä kuin unen kosketus. Minusta tuntuu kuin siinä piilisi jotakin siitä suuresta pimeydestä, joka koskettaa sieluamme ikuisuuden taikasauvoin. — Mutta sinä, lapsukaiseni, olet päivänvalossa karkeleva perho. Sinulla on lintusi, kukkasi ja niittysi — mitä voitkaan löytää minusta, jonka keskus sijaitsee Suuressa Ainoassa ja jonka kehäviiva ei ole missään?
Vasanti
Minä en kaipaa mitään muuta. Sinun rakkautesi riittää minulle.
Sannjasi
Tyttö kuvittelee sydämensä typeryydessä, että minä häntä rakastan. Se ajatus tekee hänet onnelliseksi. Kuvitelkoon! Ihmiset kasvavat harhaluulojen keskellä, ja harhaluuloja he tarvitsevat lohdutuksekseen.
Vasanti
Kuulehan, taatto, tuo kiipijäkasvi, joka ryömii yli nurmen etsien puuta, jonka ympärille voisi kiertyä, on minun kiipijäni. Minä olen sitä hoitanut ja kastellut aina siitä ajasta, jolloin se ojensi ilmoille ainoastaan kaksi pientä lehteä, kuin itkevän pienokaisen huulet. Minä olen tuo köynnös — sekin on kasvanut tien vieressä ja voi helposti joutua tallatuksi. Näetkö nuo kauniit pienet kukkaset, vaaleansiniset valkoisine sydänpilkkuineen — nuo valkeat pilkut ovat niiden unelmia. Salli minun kevyesti koskettaa otsaasi näillä kukkasilla. Minulle ovat kaikki kauniit oliot näkymättömien ja tuntemattomien asioiden avaimia.
Sannjasi
Ei, ei, kauneus on pelkkää haavetta. Sille, joka tietää, ovat maan tomu ja kukka yhtä.
— Mutta mikä kaipaus virtaakaan vereeni ja luo silmieni eteen harson, jossa väikkyvät kaikki sateenkaaren värit? Kutooko itse luonto uniansa vaiheelleni hämärtäen aistejani? (Hän repii yht'äkkiä köynnöksen ja nousee.) Ei enempää, sillä tämä on kuolemaa. Mitä leikkiä leikitkään kanssani, tyttönen? Minä olen sannjasi, olen katkaissut kaikki siteeni, olen vapaa. — Ei, ei, älä itke! Minä en voi sietää kyyneliäsi. — Mutta missä piilikään sydämessäni tämä käärme, joka kihisten kohotti päätään piilostansa? Ei, ne eivät ole kuolleet — ne elävät, vaikka eivät saa ravintoa. Nuo kirotut olennot kalistelevat luurankojansa ja tanssivat sydämessäni, kun heidän valtiaansa, suuri noita, soittaa taikahuiluansa. — Älä itke, lapseni, tule luokseni! Sinä olet minulle kuin kadotetun maailman huuto, kuin kulkevan tähden laulu. Sinä tuot mieleeni jotakin, mikä on äärettömän paljon enemmän kuin tämä Luonto — enemmän kuin aurinko ja tähdet. Se on suuri kuin pimeys. Minä en sitä ymmärrä. Minä en ole sitä milloinkaan tuntenut, ja senvuoksi minä sitä pelkään. Minun täytyy lähteä luotasi. — Mene sinne, mistä tulit — sinä tuntemattoman sanansaattaja!
Vasanti
Älä jätä minua, taatto — minulla ei ole ketään muuta kuin sinä.
Sannjasi
Minun täytyy lähteä. Minä luulin tietäneeni — mutta enpä tiedäkään. Mutta minun täytyy tietää. Minä lähden luotasi saadakseni tietää kuka olet.
Vasanti
Jos sinä jätät minut, taatto, niin minä kuolen.
Sannjasi
Päästä käteni! Älä koske minuun! Minun täytyy olla vapaa. —
Juoksee pois.
III
Sannjasi nähdään istumassa paadella vuoripolun varrella. Hänen ohitsensa kulkee paimenpoika laulaen.
Laulu
Älä käännä pois kasvojasi, minun armaani,
Kevät on povensa paljastanut,
Ja kukkaset hengittävät salaisuuksiansa metsien pimennossa.
Lehvien humina kuuluu kaukaa
Kuin öinen huokaus.
Halajan, armas, nähdä kasvojasi.
Sannjasi
Illan kulta sulaa siniseen mereen. Vuorenrinteen metsä tyhjentää päivänvalon viimeisen maljan. Vasemmalla näkyvät puiden lomitse kylän matalat majat, joissa ehtoolamput ovat sytytetyt — kuin hunnutettu äiti valvomassa pienokaistensa vuoteen ääressä. Sinä olet minun orjani, Luonto! Sinä olet levittänyt monivärisen mattosi siihen suureen saliin, jossa minä istun yksinäni, kuin kuningas, ja katselen, kuinka sinä karkelet, tähtikaulanauhan välkkyessä povellasi.
Paimentyttöjä kulkee ohi laulaen.
Paimentyttöjen laulu
Tumman virran takaa kaikuu kutsuva soitto.
Ah, onnellinen olin kotonani.
Mutta huilun helinä soi yön tyynessä ilmassa,
Ja tuska lävisti minun sydämeni.
Oi kertokaa, te, jotka tiedätte,
Mikä tie hänen luokseen vie.
Minä annan hänelle ainoan kukkaseni,
Hänen jalkojensa eteen sen lasken.
Ja kerron hänelle, että hänen soittonsa on minun rakkauteni.
Sannjasi
Luulenpa, etten ole kaikkien olemassaolojeni aikana nähnyt tällaista kuin yhden ainoan kerran ennen. Silloin oli illan malja kukkuroillaan rakkautta ja musiikkia, ja vieressäni istui eräs, jonka kasvot muistuvat mieleeni, kun katselen tuota painuvaa ehtootähteä. — Mutta missä onkaan nyt pieni tyttöni tummine, surullisine, kyyneltyneine silmineen? Istuuko hän majansa edustalla silmäillen samaa tähteä illan äärettömän yksinäisyyden läpi? Mutta tähden täytyy laskea, illan täytyy sulkea hänen silmänsä yön uneen, kyynelten täytyy kuivua ja nyyhkytysten tauota. Ei, minä en lähde takaisin! Muotoutukoon maailman unennäkö millaiseksi tahansa! Minä en häiritse sen kulkua enkä luo uusia haaveita. Minä tahdon nähdä, ajatella ja tietää.
Repaleinen tyttö tulee.
Tyttö
Oletko siellä, taatto?
Sannjasi
Tule, tyttö, istu tähän viereeni! Olisin iloinen, jos huutosi olisi tarkoittanut minua. Joku nimitti minua kerran taatokseen, ja hänen äänensä kaikui samoinkuin sinun. Taatto vastaa nyt — mutta missä onkaan huuto?
Tyttö
Kuka olet?
Sannjasi
Minä olen sannjasi. Sano minulle, tyttö, kuka on isäsi?
Tyttö
Hän kokoilee risuja metsässä.
Sannjasi
Entä onko sinulla äiti?
Tyttö
Ei. Hän kuoli minun ollessani vielä aivan pieni.
Sannjasi
Rakastatko isääsi?
Tyttö
Minä rakastan häntä enemmän kuin mitään muuta maailmassa. Minulla ei ole ketään muuta kuin hän.
Sannjasi
Minä ymmärrän. Anna pieni kätesi — salli minun pitää sitä kädessäni — tässä isossa kädessäni.
Tyttö
Osaatko sinä lukea kädestä, sannjasi? Osaatko lukea minun kämmenestäni, mikä minä olen ja mikä minusta tulee?
Sannjasi
Luulen osaavani lukea, mutta ymmärrän vain hämärästi, mitä luen. Kerran olen ymmärtävä täydellisesti.
Tyttö
Nyt minun täytyy lähteä isääni vastaan.
Sannjasi
Minne?
Tyttö
Sinne, missä tie menee metsään. Hän kaipaa minua, ellei minua siellä tapaa.
Sannjasi
Kumarra otsasi minun puoleeni, lapsukainen, jotta saan sinua suudellen siunata, ennenkuin lähdet.
Tyttö menee.
Eräs äiti tulee kahden lapsensa kanssa.
Äiti
Ovatpa Misrin lapset pulleita ja punaposkisia! Niitä kannattaa katsella. Mutta mitä enemmän teitä ruokin, sitä laihemmiksi näytätte käyvän päivä päivältä.
Ensimmäinen tyttö
Mutta minkätähden soimaat meitä siitä aina, äiti? Voimmeko me asiaa auttaa?
Äiti
Enkö ole teille sanonut, että teidän tulee levätä riittävästi? Mutta te liehutte aina ulkosalla.
Toinen tyttö
Mutta mehän juoksemme sinun asioillasi, äiti.
Äiti
Kuinka julkeat minulle noin vastata?
Sannjasi
Minne olet menossa, tyttäreni?
Äiti
Minä tervehdän sinua, taatto. Me olemme kotiin menossa.
Sannjasi
Kuinka monta teitä on?
Äiti
Anoppini, mieheni ja kaksi lasta, näitä kahta lukuunottamatta.
Sannjasi
Kuinka vietät aikasi?
Äiti
Tuskin tiedän, kuinka päiväni kuluvat. Mieheni menee pellollensa ja minun tehtävänäni on pitää huolta kodista. Iltasella minä istun kehräämässä vanhempien tyttöjeni kanssa. (Tytöille.) Tulkaa tervehtimään sannjasia! Siunaa heitä, taatto!
Poistuvat.
Kaksi miestä tulee.
Ensimmäinen mies
Käänny tästä takaisin, ystäväni! Älä lähde kauemmaksi!
Toinen mies
Niin, minä tiedän. Ystävät kohtaavat toisensa tässä maailmassa sattumalta, sattuma kuljettaa heitä jonkin aikaa toistensa seurassa, ja sitten tulee se hetki, jona on erottava.
Toinen ystävä
Ottakaamme mukaamme se toivo, että me eroamme tavataksemme toisemme jälleen.
Ensimmäinen ystävä
Meidän kohtaamisemme ja eroamisemme kuuluvat maailman yleiseen liikuntoon. Tähdet eivät pidä meitä erikoisesti silmällä.
Toinen ystävä
Ja sittenkin ovat hyvänsuovat tähdet kuljettaneet meidät toistemme luo, ja me kiitämme niitä siitä. Jos aika onkin ollut vain tuokio, se on kumminkin merkinnyt paljon.
Ensimmäinen ystävä
Katsahda vielä kerran taaksesi, ennenkuin menet. Näetkö veden himmeän kimalluksen pimeästä ja nuo hiekkarannalla kasvavat kasuarina-puut? Kylämme lepää siellä tummana varjorykelmänä. Sinä voit nähdä ainoastaan valot. Arvaatko, mikä noista valoista on meidän?
Toinen ystävä
Luulenpa arvaavani.
Ensimmäinen ystävä
Tuo valo on viimeinen jäähyväiskatse, jonka menneet päivämme luovat lähtevään vieraaseen. Hieman kauemmas ehdittyä näkyy pelkkää pimeätä.
Poistuvat.
Sannjasi
Yö käy pimeäksi ja autioksi. Se istuu yksinään kuin hylätty nainen — nuo tähdet ovat hänen tuleksi muuttuneita kyyneliänsä. Ah, lapsukaiseni, sinun pienen sydämesi suru on täyttänyt ikiajoiksi kaikki minun elämäni yöt haikeudella. Sinun rakkaan hyväilevän kätesi kosketus tuntuu tässä öisessä ilmassa — minä tunnen sen otsallani — joka on kyynelistä kostea. Sinun nyyhkytyksesi, jotka kiiruhtivat jälkeeni, kun pakenin luotasi, kultaseni, ovat saavuttaneet sydämeni. Minä kuljetan niitä mukanani aina kuolemaani saakka.
IV
Sannjasi kylätiellä.
Menkööt minun sannjasilupaukseni! Minä rikon sauvani ja almumaljani. Tämä muhkea laiva, tämä maailma, joka liikkuu ajan merellä, ottaa minut jälleen mukaansa, minä liityn jälleen pyhiinvaeltajien joukkoon. Voi houkkiota, joka luuli löytävänsä ainoan turvan yksin uidessaan ja hylkäsi auringon ja tähtien valon yrittäen löytää tietänsä omin hohteluin kuin kiiltomato! Lintu kohoo korkeuteen, ei suinkaan lentääkseen tyhjään avaruuteen, vaan palatakseen tähän suureen maahan. — Minä olen vapaa. Minä olen vapaa eittämisen aineettomista kahleista. Minä olen vapaa olioiden ja muotojen ja tarkoitusten maailmassa. Äärellinen on oikea ääretön, ja rakkaus tuntee sen totuuden. Tyttöni, sinä olet kaiken olevaisen henki — minä en voi sinua milloinkaan jättää.
Eräs kylänvanhin.
Sannjasi
Tiedätkö, veljeni, missä Raghun tytär on?
Kylänvanhin
Hän on poistunut kylästämme, ja se on meille iloksi.
Sannjasi
Minne hän on mennyt?
Kylänvanhin
Kysytkö, minne hän on mennyt? Hänelle on ihan yhdentekevää, minne hän on mennyt.
Poistuu.
Sannjasi
Rakkaani on lähtenyt etsimään olosijaa olemattomuuden tyhjyydestä.
Hänen täytyy löytää minut.
Joukko kyläläisiä tulee.
Ensimmäinen mies
Kuninkaamme poika siis viettää tänä iltana häitänsä.
Toinen mies
Tiedätkö, milloin vihkimishetki on?
Kolmas mies
Vihkimishetki on vain sulhasta ja morsianta varten. Mitä se meitä liikuttaa?
Eräs nainen
Mutta emmekö me saa leivoksia päivän onneksi?
Ensimmäinen mies
Leivoksia? Oletpa typerä. Minun setäni asuu kaupungissa — minä olen kuullut häneltä, että saamme hapanta maitoa ja käristettyä riisiä.
Toinen mies
Suurenmoista!
Neljäs mies
Me saamme paljon enemmän vettä kuin maitoa. Sen voit uskoa.
Ensimmäinen mies
Sinä olet tuhma veikko, Moti. Jatkettaisiinko maitoa vedellä kuninkaanpojan häissä!
Neljäs mies
Muista, ettemme me ole kuninkaanpoikia, Pantšu. Meille köyhille ihmisille maito usein tekee tempun muuttumalla enimmältä osalta vedeksi.
Ensimmäinen mies
Katsohan! Sydenpolttajan poika uurastaa vielä työssään. Sitä emme saa sietää.
Toinen mies
Me poltamme hänet itsensä sydeksi, ellei hän lähde mukaan.
Sannjasi
Tietääkö kukaan teistä, missä Raghun tytär on?
Nainen
Hän on lähtenyt pois.
Sannjasi
Minne?
Nainen
Sitä emme tiedä.
Ensimmäinen mies
Sen vain tiedämme, ettei hän ole kuninkaanpoikamme morsian.
Poistuvat nauraen.
Eräs nainen lapsineen tulee.
Nainen
Minä tervehdän sinua kunnioittavasti, taatto! Salli lapseni koskettaa otsallaan sinun jalkojasi! Hän on sairas. Siunaa häntä, taatto!
Sannjasi
Tyttäreni, minä en ole enää sannjasi. Älä pilkkaa minua tervehdykselläsi!
Nainen
Kuka siis oletkaan? Ja mitä teetkään?
Sannjasi
Minä etsin.
Nainen
Ketä etsit?
Sannjasi
Minä etsin kadonnutta maailmaani. — Tunnetko Raghun tyttären? Missä hän on?
Nainen
Raghun tyttären? Hän on kuollut.
Sannjasi
Ei, hän ei voi olla kuollut. Ei, ei!
Nainen
Mutta mitä merkitseekään hänen kuolemansa sinulle, sannjasi?
Sannjasi
Ei yksin minulle; se merkitsisi kaiken kuolemaa.
Nainen
Minä en ymmärrä, mitä tarkoitat.
Sannjasi
Hän ei voi olla kuollut, ei milloinkaan.
MALINI
Ensimmäinen näytös
Palatsin kadunpuolinen parveke.
Malini
Hetki on tullut, ja minun elämäni värisee tämän suuren tuokion vaiheilla kuin kastepisara lootuksen lehdellä. Minä suljen silmäni, minusta tuntuu, kuin kuulisin taivaan kapinoivan, ja sydäntäni ahdistaa pelko, en tiedä miksi.
Kuningatar tulee.
Kuningatar
Mitä tämä merkitsee, lapseni? Kuinka unohdatkaan pukea yllesi ne vaatteet, jotka sopivat kauneuteesi ja nuoruuteesi? Missä ovatkaan korusi? Kuinka voitkaan jättää jäsenesi vaille kullan kaunisteita, sinä ihanainen aamuni?
Malini
Äiti, on olemassa olentoja, jotka ovat köyhiksi syntyneet kuninkaankin talossa. Rikkaudet eivät keräänny niille, joiden on määrä löytää rikkautensa köyhyydestä.
Kuningatar
Kuinka voikaan lapseni, joka aikoinaan laverteli minulle lapsen äänin, nyt puhua tuollaista arvoituksellista kieltä! — Sydäntäni vapisuttaa pelko, kun sinua kuuntelen. Mistä oletkaan poiminut tuon uuden uskon, joka rikkoo kaikkien pyhien kirjojemme opetuksia? Kuulehan, lapseni, sanotaan, että ne buddhalaiset munkit, jotka sinua opettavat, harjoittavat noituutta, että he loitsivat ihmisen mielen ja hämmentävät sen valheillaan. Minä kysyn sinulta: onko uskonto sellaista, mitä on etsittävä, jotta se löytyisi? Eikö se ole kuin auringonvalo, joka on annettu meille alinomaiseksi? Minä olen oppimaton nainen. Minä en ymmärrä ihmisten tunnustuksia ja oppilauseita. Tiedän vain, että naisen palvonnan oikeat esineet tulevat hänen syliinsä etsimättä miehen ja lasten hahmoissa.
Kuningas tulee.
Kuningas
Myrskypilvet kerääntyvät kuninkaan talon yläpuolelle, tyttäreni. Älä kulje kauemmaksi vaarallista tietäsi! Pysähdy, vaikkapa vain lyhyeksi hetkeksi!
Kuningatar
Mitä tarkoittavatkaan hämärät sanasi?
Kuningas
Typerä tyttäreni, jos tahdot välttämättä tuoda uuden uskon tähän vanhan vakaantuneen uskon maahan, älä salli sen tulla äkillisenä tulvana, joka uhkaa rannalla asuvia. Pidä uskosi omanasi! Älä ärsytä sitä vastaan yleistä vihaa ja pilkkaa!
Kuningatar
Älä nuhtele tyttöäni äläkä opeta häntä kulkemaan valtiotaitosi mutkikkaita teitä! Jos lapseni valitsee itselleen opettajat ja noudattaa omaa tietänsä, en tiedä, mistä häntä moittisin.
Kuningas
Kuningatar, kansani on kiihdyksissä ja vaatii äänekkäästi tytärtäni ajettavaksi maanpakoon.
Kuningatar
Maanpakoon? Sinun omaa tytärtäsi?
Kuningas
Hänen harhaoppinsa säikyttäminä ovat bramaanit liittyneet toisiinsa ja —
Kuningatar
Harhaoppia tosiaankin! Sisältyyköhän kaikki totuus ainoastaan heidän vanhoihin ummehtuneisiin kirjoihinsa? Heidän tulisi heittää pois madonsyömä uskonsa ja tulla oppimaan tältä lapselta. Usko minua, kuningas, hän ei ole mikään tavallinen tyttö — hän on puhdas tulenliekki. Hänet on valinnut ilmestymismuodokseen jokin jumalallinen henki. Älä halveksi häntä, jottei sinun tarvitse kerran lyödä otsaasi ja itkeä, kun et häntä enää löydä!
Malini
Suostu kansasi vaatimukseen, isä! Suuri hetki on tullut. Aja minut maanpakoon!
Kuningas
Minkätähden, lapseni? Mitä sinulta puuttuukaan isäsi kodissa?
Malini
Kuule minua, isä! Ne, jotka huutaen vaativat minua maanpakoon ajettavaksi, huutavat oikeastaan minua avuksensa. Äiti, minä en kykene nyt sanoin kertomaan mitä mielessäni on. Salli valittamatta minun lähteä, niinkuin puu, joka huolettomana karistaa maahan kukkasensa! Salli minun lähteä kaikkien ihmisten luo — sillä maailma on vaatinut minua kuninkaan kädestä.
Kuningas
Minä en ymmärrä sinua, lapseni.
Malini
Isä, sinä olet kuningas. Ole voimakas ja täytä tehtäväsi!
Kuningatar
Lapseni, eikö sinulla ole sijaa täällä, missä olet syntynyt? Odottaako maailman taakka sinun hentoja hartioitasi?
Malini
Minä uneksin valveillani, että tuima tuuli kuohuttaa vesiä, yö on pimeä, ja alus lepää satamaan kiinnitettynä. Missä onkaan kapteeni, joka vie kulkijat kotiinsa? Minä tunnen tietäväni tien, ja minun kosketukseni on luova alukseen elämän värinän ja kiitävän vauhdin.
Kuningatar
Kuuletko, kuningas? Kenen sanoja ovat nuo? Lausuuko ne tämä pieni tyttö? Onko hän sinun tyttäresi, ja olenko minä hänet synnyttänyt?
Kuningas
Olet. Niinhän yökin synnyttää päivänkoiton, joka ei kumminkaan kuulu yölle, vaan koko maailmalle.
Kuningatar
Kuningas, etkö voi mitenkään pidättää häntä luonasi — tätä valkeuden ilmestystä? — Sinun hiuksesi ovat valahtaneet hartioillesi, rakkaani, salli minun ne sitoa! — Puhuvatko ne maanpakoon ajamisesta, kuninkaani? Jos se kuuluu heidän uskoonsa, niin tulkoon uusi uskonto ja opetettakoon noille bramaaneille uudelleen, mikä on totuus!
Kuningas
Viekäämme lapsi pois tältä parvekkeelta, kuningatar! Näetkö kansanjoukkoja, jotka kerääntyvät kadulle?
Poistuvat kaikki.
Joukko bramaaneja tulee kadulle palatsin parvekkeen edustalle.
Huutoja.
Bramaanit
Kuninkaan tytär maanpakoon!
Kemankar
Pysykää lujina päätöksessänne, ystäväni! Nainen on vihollisena kaikkia muita vihollisia pelättävämpi. Järki näet taistelee turhaan häntä vastaan, ja väkivalta häpee käydä häneen käsiksi; miehen voima antautuu iloisesti hänen voimattomuudelleen, joten hän löytää suojan oman sydämemme varustuksista.
Ensimmäinen bramaani
Meidän täytyy päästä kuninkaan puheille saadaksemme sanoa hänelle, että käärme on nostanut myrkkyisen päänsä hänen omasta pesästään uhaten iskeä hampaansa pyhän uskontomme sydämeen.
Suprija
Uskontomme? Minä tunnustan olevani aivan tuhma. En ymmärrä sinua. Sanohan, herrani, vaatiiko sinun uskontosi viattoman tytön maanpakoon karkoittamista?
Ensimmäinen bramaani
Sinulla on aina vastaväite valmiina, Suprija! Sinä asetut joka kerta yritystemme tielle.
Toinen bramaani
Me olemme syntyneet puolustamaan uskoamme, ja sinä olet kuin särö muurissa, kuin ivallinen hymy yhteenpuserretuissa ohuissa huulissa.
Suprija
Luuletteko te kykenevänne määrittelemään totuuden suuren lukumääränne nojalla ja hukuttamaan järjen yhteiseen huutoonne?
Ensimmäinen bramaani
Tämähän on ilmeistä julkeutta, Suprija.
Suprija
Julkeus ei ole minun, vaan niiden, jotka muovailevat pyhiä kirjoja niin, että ne soveltuvat heidän omiin ahtaisiin sydämiinsä.
Toinen bramaani
Ajakaa hänet tiehensä! Hän ei kuulu meidän joukkoomme.
Ensimmäinen bramaani
Me olemme yhteisesti päättäneet, että kuninkaan tytär on ajettava maanpakoon. — Se, joka ajattelee toisin, poistukoon tästä kokouksesta!
Suprija
Bramaanit, te teitte virheen valitessanne minut liittoonne. Minä en ole teidän varjonne enkä teidän tekstienne kaiku. Minä en myönnä milloinkaan, että totuus on sillä puolella, missä kiivaimmin huudetaan, ja minä häpeen tunnustaa omakseni uskoa, jonka olemassaoloa on tuettava väkivalloin. (Kemankarille.) Salli minun lähteä, hyvä ystävä!
Kemankar
En, sitä en tahdo. Minä tiedän, että olet luja toimiessasi, horjuva vain sanoin kiistellessäsi. Ole vaiti, ystäväni; aika on paha.
Suprija
Typeryyden sokea itsetietoisuus se on kaikkien vaikeimmin siedettävissä. Kuinka voittekaan ajatella pelastavanne uskontonne ajamalla tytön pois kotoansa! Mutta kertokaahan minulle, mikä on hänen rikoksensa. Eikö hän väitä, että totuus ja rakkaus ovat uskonnon ruumis ja sielu? Ja eikö se ole kaikkien tunnustusten ytimenä?
Kemankar
Uskonto on ytimeltään yksi, mutta vaihtelee muodoiltaan. Vesi on yksi, mutta sen eri rannat rajoittavat sitä eri tavoin ja tarjoavat sen eri kansojen käytettäväksi. Jos sinulla on oma lähde sydämessäsi, älä halveksi lähimmäisiäsi, joiden täytyy noutaa juotavansa esivanhempien lammikosta, jonka loivia, aikojen pyöristämiä rinteitä peittää mehevä viheriä ja jonka ikivanhat puut kantavat ikuista hedelmää.
Suprija
Minä seuraan sinua, ystäväni, kuten aina ennenkin eläissäni, enkä enää väittele.
Kolmas bramaani tulee.
Kolmas bramaani
Minä tuon hyviä uutisia. Meidän sanamme ovat voittaneet; kuninkaan sotajoukko on avoimesti siirtymässä meidän puolellemme.
Toinen bramaani
Sotajoukko? — Tuo ei minua oikein miellytä.
Ensimmäinen bramaani
Ei minuakaan. Se kuulostaa kapinalta.
Toinen bramaani
Minua eivät miellytä sellaiset äärimmäiset toimenpiteet, Kemankar.
Ensimmäinen bramaani
Meidän voittomme on johtuva uskostamme eikä aseistamme. Katukaamme ja lausukaamme pyhiä säkeitä! Huutakaamme avuksemme suojelevia jumaliamme!
Toinen bramaani
Tule, jumalatar, sinä, jonka viha on palvojiesi ainoa ase! Suvaitse muotoutua ja murskaa uskottomien sokea ylpeys tuhkaksi! Todista meille uskomme voima ja johdata meidät voittoon!
Kaikki
Me huudamme sinua, Äiti, astu alas taivaittesi korkeudesta ja tee tehtäväsi kuolevaisten joukossa!
Malini tulee.
Tässä minä olen. (Kaikki kumartavat häntä; Kemankar ja Suprija vain seisovat loitompana ja odottavat, mitä tuleman pitää.)
Toinen bramaani
Jumalatar, sinä olet vihdoinkin ilmestynyt ihmisen tyttärenä ja olet verhonnut kaiken peloittavan voimasi nuoren tytön herkkään kauneuteen. Mistä olet tullut, Äiti? Mitä meiltä tahdot?
Malini
Minä olen tullut huutoanne noudattaen maanpakoon.
Toinen bramaani
Maanpakoon taivaasta, koska maiset lapsesi ovat sinua kutsuneet?
Ensimmäinen bramaani