Anna meille anteeksi, Äiti! Maailmaamme uhkaa äärimmäinen tuho, ja me huudamme äänekkäästi sinua avuksemme.
Malini
Minä en jätä teitä milloinkaan. Olen aina tietänyt, että ovenne ovat minulle avoimina. Sitten kaikui huutonne, joka vaati minua karkoitettavaksi, ja minä heräsin kuninkaan huoneen rikkauden ja nautintojen keskellä.
Kemankar
Prinsessa!
Kaikki
Kuninkaan tytär!
Malini
Minut on karkoitettu kotoani, joten voin nyt tehdä teidän kotinne omakseni. Mutta sanokaa minulle totuus: tarvitsetteko minua todellakin? Kun elin eristetyssä olopiirissäni, yksinäisenä tyttönä, kutsuitteko te minua täältä ulkoa? Enkö ole vain uneksinut?
Ensimmäinen bramaani
Äiti, sinä olet tullut ja olet asettunut asumaan sisimpään sydämeemme.
Malini
Minä olen syntynyt kuninkaan talossa enkä ollut milloinkaan katsonut ulos ikkunasta. Olin kuullut, että tuo minun tavoittamattomissani oleva maailma oli täynnä kärsimystä. Mutta minä en tietänyt, missä sen tuska piili. Neuvokaa minua se löytämään!
Ensimmäinen bramaani
Sinun suloinen äänesi saa silmämme kyyneltymään
Malini
Kuu on tullut esiin pilvien peitosta. Taivaalla vallitsee suuri rauha. Se näyttää sulkevan koko maailman syliinsä kuutamon avaran viitan alle. Tuolla kulkee tie, joka häipyy juhlallisten puiden äänettömään varjoon. Tuolla ovat talot ja tuolla temppelit; etäinen virran ranta näyttää hämyiseltä ja autiolta. Minusta tuntuu, kuin olisin yht'äkkiä pudonnut jostakin unien pilvestä tähän ihmisten maailmaan, tien viereen.
Ensimmäinen bramaani
Sinä olet tämän maailman jumalainen sielu.
Toinen bramaani
Minkätähden ei kieliämme pakahduttanut tuska, kun huutaen vaadimme sinua karkoitettavaksi!
Ensimmäinen bramaani
Tulkaa, bramaanit, viekäämme Äiti takaisin kotiinsa!
Huutavat:
Voitto olkoon maailman suuren Äidin! Voitto olkoon Äidin ihmisentyttären sydämessä!
Malini poistuu heidän keskeltänsä.
Kemankar
Anna harhakuvan häipyä pois! Minne menetkään, Suprija, ikäänkuin unissa vaeltaen?
Suprija
Älä minua pidätä, päästä minut menemään!
Kemankar
Varo itseäsi! Aiotko sinäkin lentää tuleen niinkuin tuo sokaistunut joukko?
Suprija
Mikä on unta, Kemankar?
Kemankar
Se oli pelkkää unennäköä. Avaa silmäsi ja herää!
Suprija
Sinun taivaantoivosi on väärä, Kemankar. Minä olen vaeltanut suotta teidän oppienne erämaassa — en ole löytänyt lepoani. Suurten joukkojen jumala ja kirjojen jumala eivät ole minun jumalani. Ne eivät milloinkaan vastanneet kysymyksiini, eivät milloinkaan minua lohduttaneet. Mutta nyt minä olen vihdoin löytänyt jumaluuden elävänä ja hengittelevänä ihmisten maailmassa.
Kemankar
Ah, ystäväni, kamala on hetki, jona ihmisen pettää hänen oma sydämensä. Silloin tulee sokea himo hänen hyväksi sanomakseen, ja haaveilu anastaa hänen jumaliensa ylhäisen valtaistuimen. Onko tuo kuu, joka tuolla uinuu pehmeissä pilviuntuvissa, ikuisen todellisuuden oikea vertauskuva? Huomenna tulee jälleen arkinen päivä, ja nälkäinen joukkio alkaa jälleen vetää tuhansia verkkojansa olemassaolon meressä. Ja silloin tämä kuutamoyö tuskin muistuu mieliin muuna kuin ohuena, olemattomana, unesta, varjoista ja harhasta kutoutuneena harsona. Samanlainen on se taikaverkko, jonka luo naisen petollinen viehätys — voisiko se vallata korkeamman totuuden sijan? Voiko mikään haaveen luoma usko tyydyttää paahteisen keskipäivän ankaraa janoa?
Suprija
Ah, enpä tiedä.
Kemankar
Ravistele siis itsesi hereille unistasi ja katso eteesi! Nyt on tulen vallassa se vanha rakennus, jonka suojissa vuosisadat ovat vanhenneet. Esi-isiemme henget väikkyvät uhkaavan tuhon vaiheilla, niinkuin kirkuvat linnut palavan pesänsä yläpuolella. Onko nyt aika horjua, kun yö on pimeä, vihollinen uhkaa murtaa portin, kansalaiset nukkuvat ja harhaluulojen humaltamat käyvät veljiensä kurkkuun.
Suprija
Minä pysyn sinun seurassasi.
Kemankar
Minun täytyy lähteä täältä pois.
Kemankar
Minne? Ja minätähden?
Kemankar
Vieraisiin maihin. Minä noudan sieltä sotilaita. Tämän palon sammuttaminen vaatii verta.
Suprija
Mutta ovathan omat sotilaamme siihen valmiit.
Kemankar
Turhaa on toivoa apua heitä. He lentävät tuleen kuin hyttyset. Etkö kuule, kuinka he huutavat kuin mielettömät? Koko kaupunki on menettänyt järkensä ja sytyttää juhlavalojansa oman pyhän uskonsa polttoroviolle.
Suprija
Jos sinun täytyy lähteä, ota minut mukaasi!
Kemankar
En. Sinä jäät tänne pitämään asioita silmällä ja antamaan minulle niistä tietoa. Mutta älä salli valheen uutuudellaan viekoitella sydäntäsi pois minulta!
Suprija
Valhe on uusi, mutta ystävyytemme on vanha. Me olemme olleet toistemme seurassa aina lapsuudestamme saakka. Nyt eroamme ensimmäisen kerran.
Kemankar
Toivokaamme, että se on viimeinenkin! Pahoina aikoina katkeavat lujimmatkin siteet. Veljet surmaavat veljiänsä, ja ystävät nousevat ystäviä vastaan. Minä lähden pimeyteen ja yön pimeydessä minä palaan portille. Olenko löytävä ystäväni itseäni odottamassa, lyhty sytytettynä? Siinä toivossa minä lähden matkaan.
Poistuvat.
Kuningas ja prinssi ilmaantuvat parvekkeelle.
Kuningas
Pelkäänpä, että minun täytyy karkoittaa tyttäreni.
Prinssi
Niin, majesteetti, tuonnemmaksi siirtäminen on vaarallista.
Kuningas
Ole huoletta, poikani. Minä tulen epäilemättä tekemään velvollisuuteni.
Voit luottaa siihen, että hänet karkoitan.
Prinssi poistuu.
Kuningatar tulee.
Kuningatar
Sano minulle, kuningas, missä hän on. Oletko hänet kätkenyt, minultakin?
Kuningas
Kenet?
Kuningatar
Malinini.
Kuningas
Mitä? Eikö hän ole huoneessaan?
Kuningatar
Ei. Minä en häntä löydä. Lähde sinä sotilainesi etsimään häntä kaikkialta kaupungista, talo talolta! Alamaisesi ovat hänet. ryöstäneet. Aja heidät kaikki maanpakoon! Tyhjennä koko kaupunki, kunnes tuovat hänet takaisin!
Kuningas
Minä tuon hänet takaisin — vaikka valtakuntani tuhoutuisi.
Bramaanit ja sotilaat tuovat Malinia sytytetyin soihduin.
Kuningatar
Kultaseni! Sinä säälimätön lapsi! Minä en päästä sinua milloinkaan näkyvistäni — kuinka pääsitkään pakenemaan?
Toinen bramaani
Älä ole hänelle vihainen, kuningatar! Hän tuli meidän luoksemme antamaan meille siunauksensa.
Ensimmäinen bramaani
Onko hän yksin sinun? Eikö hän kuulu yhtä hyvin meille kaikille?
Toinen bramaani
Älä unohda meitä, pieni Äitimme! Sinä olet meidän tähtemme, opastat meidät yli elämän viitoittamattoman ulapan.
Malini
Minun oveni on teille avoinna. Nämä muurit eivät enää milloinkaan erota meitä toisistamme.
Bramaanit
Siunatut olemme me ja siunattu se maa, jossa synnyimme.
Poistuvat.
Malini
Äiti, minä olen tuonut ulkomaailman kotiimme. Tuntuu kuin ruumiini rajat olisivat hävinneet. Minä olen yhtynyt maailman elämään.
Kuningatar
Niin, lapseni. Nyt sinun ei tarvitse enää lähteä ulos. Tuo maailma tänne luoksesi ja äitisi luo. — On kohta yön toinen vartio. Istuudu tähän! Rauhoitu! Sinussa loimuava elämä karkoittaa unen silmistäsi.
Malini (äitiänsä syleillen)
Äiti, minä olen väsynyt. Ruumiini vapisee. Maailma on sanomattoman suuri. — Äiti rakas, laula minut uneen! Silmiini tulevat kyynelet, ja sydämeeni laskeutuu apeus.
Toinen näytös
Palatsin puutarha. Malini ja Suprija.
Malini
Mitä voinkaan sinulle sanoa? Minä en osaa perusteita esittämällä sinua vakuuttaa. Minä en ole lukenut teidän kirjojanne.
Suprija
Minä olen oppinut mies ainoastaan oppineisuuden narrien joukossa. Minä olen jättänyt kaikki perusteet ja kirjat. Opasta minua, prinsessa, ja minä seuraan sinua niinkuin varjo seuraa valoa.
Malini
Mutta kun sinä, bramaani, minulta kyselet, minä menetän kaiken voimani enkä tiedä mitä sinulle vastata. Minusta tuntuu ihmeeltä, että sinäkin, joka tiedät kaikki, tulet minulta kysymään.
Suprija
Minä en tule etsimään sinulta tietoa. Minä tahdon unohtaa kaikki, mitä olen milloinkaan tietänyt. Teitä on lukemattomia, mutta valo puuttuu.
Malini
Ah, herra, mitä enemmän minulta kyselet, sitä selvemmin tunnen köyhyyteni. Missä onkaan nyt se ääni, joka näkymättömän salaman tavoin iski taivaasta sydämeeni? Minkätähden et tullut sinä päivänä, vaan pysyttelit epäillen loitolla? Nyt, kun olen nähnyt maailman kasvoista kasvoihin, sydämeni on käynyt pelokkaaksi, ja minä en tiedä, kuinka voin hoitaa sen suuren aluksen peräsintä, jota minun tulee ohjata. Minä tunnen olevani yksin, ja maailma on suuri, teitä on paljon, ja taivaan valo leimahtaa äkkiä hävitäkseen jo seuraavassa tuokiossa. Tahdotko auttaa minua, sinä, joka olet viisas ja oppinut?
Suprija
Minä pidän itseäni onnellisena, jos pyydät minulta apua.
Malini
On aikoja, jolloin epätoivo salpaa kaikki elämän virrat, jolloin katseeni ihmisten joukossa äkkiä suuntautuu itseeni ja minä kauhistun. Tahdotko olla ystäväni sellaisina uupumuksen hetkinä ja kuiskata minulle toivon sanan, joka tuo minut takaisin elämään?
Suprija
Minä olen oleva valmiina. Minä pidän sydämeni yksinkertaisena ja puhtaana ja mieleni rauhallisena, jotta voin todella sinua palvella.
Palvelija tulee.
Palvelija
Kansalaiset ovat tulleet ja haluavat nähdä sinut.
Malini
Ei tänään. Pyydä heiltä anteeksi minun puolestani. Minun täytyy saada aikaa täyttääkseni tyhjentyneen mieleni ja lepoa toipuakseni tästä uupumuksesta. (Palvelija menee.) Kerro minulle jälleen Kemankarista, ystävästäsi! Minä haluan tietää, millainen elämäsi on ollut ja millaisia koettelemuksia se on sinulle tuottanut.
Suprija
Kemankar on minun ystäväni, veljeni ja mestarini. Hänen mielensä on ollut alun pitäen luja ja voimakas, minun ajatuksiani sitävastoin ovat epäilykset aina ajelleet sinne tänne. Hän on kumminkin sulkenut minut kiinteästi sydämeensä, niinkuin kuu sulkee itseensä tummat täplänsä. Mutta olipa alus kuinka luja tahansa, jos sen pohjassa on pienikin reikä, niin sen täytyy upota. — Johtui luonnon laista, että sain sinut uppoamaan, Kemankar.
Malini
Saitko hänet uppoamaan?
Suprija
Sain. Sinä päivänä, jona kapina hiipi häveten tiehensä nähtyään sinun kasvojesi valon ja sinun vaiheillasi väikkyvän ylimaailmallisen musiikin, Kemankar yksin pysyi jäykkänä. Hän lähti luotani sanoen menevänsä vieraaseen maahan noutamaan sotureita kitkeäkseen uuden uskon juurinensa pois Kasin pyhästä maaperästä. — Sinä tiedät, mitä sitten seurasi. Sinä herätit minut eloon, uuteen maailmaan. »Kaiken elämän rakastaminen» oli pelkkä sana, joka ammoisista ajoista odotti todellistumistansa — ja sinussa minä näin sen totuuden ruumiillistuneena. Sydämeni kutsui ystävääni, mutta hän oli poissa, saavuttamattomissa. Sitten saapui kirje, jossa hän ilmoitti tulevansa, mukanaan vieras sotajoukko, pestäkseen uuden uskon pois verellä ja rangaistakseen sinua kuolemalla. — Minä en voinut kauemmin odottaa. Minä näytin kirjeen kuninkaalle.
Malini
Minkätähden unohdit itsesi, Suprija? Miksi antauduit pelon valtaan?
Eikö minun huoneessani ole kyllin sijaa hänelle ja hänen sotureillensa?
Kuningas tulee.
Kuningas
Salli minun syleillä itseäsi, Suprija! Minä ehdin oikeaan aikaan, yllätin Kemankarin ja otin hänet vangiksi. Tuntia myöhemmin olisi ukonvaaja iskenyt talooni minun nukkuessani. Sinä olet ystäväni, Suprija, tulehan —
Suprija
Jumala antakoon minulle anteeksi!
Kuningas
Etkö tiedä, ettei kuninkaan rakkaus ole merkityksetön? Minä sallin sinun pyytää palkkioksesi mitä haluat. Sano minulle mitä tahdot.
Suprija
En mitään, kuningas, en mitään. Minä tulen kiertämään kerjäläisenä ovelta ovelle.
Kuningas
Sinun tarvitsee vain pyytää, niin saat itsellesi maakuntia, jotka houkuttelisivat kuningastakin.
Suprija
Ne eivät houkuttele minua.
Kuningas
Minä ymmärrän. Minä tiedän, mitä tähteä kohti sinä kätesi ojennat. Uskalias nuorukainen, ole kyllin rohkea pyytääksesi sitäkin, mikä näyttää mahdottomalta! Miksi vaikenet? Muistatko sen päivän, jona vaadit Maliniani karkoitettavaksi maanpakoon? Tahdotko uudistaa pyyntösi? Tahdotko karkoittaa tyttäreni isänsä kodista? — Tyttäreni, tiedätkö, että saat kiittää eloonjäämisestä tätä jaloa nuorukaista? Onko sinun vaikea maksaa sitä velkaa suostumalla?
Suprija
Armeliaisuuden nimessä, kuninkaani, älkää virkkako siitä enempää! On olemassa paljon palvojia, jotka ovat elinkautisen antaumuksen avulla saavuttaneet kaipauksensa korkeimman täyttymyksen. Jos voisin kuulua heidän joukkoonsa, olisin onnellinen. Mutta ottaisinko sen vastaan kuninkaan kädestä, petoksen palkkana? Valtiattareni, sinulla on todellisen suuruutesi sisäinen rikkaus ja rauha; sinä et tunne köyhyyden ahdistaman sielun salaisia kaipioita. Minä en uskalla pyytää sinulta hiukkaakaan enempää kuin murusen sitä rakkautta, jota tunnet kaikkia tämän maailman luotuja kohtaan.
Malini
Minkä rangaistuksen olet määrännyt vangitulle, isä?
Kuningas
Hänen tulee kuolla.
Malini
Polvilleni laskeutuen minä pyydän sinua armahtamaan häntä.
Kuningas
Mutta hänhän on kapinoitsija, lapseni.
Suprija
Tuomitsetko hänet, kuningas? Hänkin tuomitsi sinut ja tuli sinua rankaisemaan eikä sinun valtakuntaasi sinulta riistämään.
Malini
Salli hänen jäädä eloon, isä! Ainoastaan siinä tapauksessa sinulla on oikeus antaa ystävyytesi hänelle, joka on sinut pelastanut suuresta vaarasta.
Kuningas
Mitä sanot, Suprija? Tuleeko minun antaa ystävä ystävälle takaisin?
Suprija
Sellainen armo olisi todella kuninkaallinen.
Kuningas
Se tulee tapahtumaan aikanansa, ja sinä olet löytävä jälleen ystäväsi. Mutta kuninkaan jalomielisyys ei saa pysähtyä siihen. Minun täytyy antaa sinulle jotakin sellaista, jota et ole voinut toivoakaan — mutta ei pelkkänä palkintona. Sinä olet voittanut sydämeni, ja minun sydämeni on valmis tarjoamaan sinulle parhaan aarteensa. — Minkätähden arasteletkaan häntä nyt, lapseni? Sinun aamunkoitostasi puuttui toistaiseksi rusotus — sen valo oli valkea ja häikäisevä. Mutta nyt on sen yli levinnyt hellyyden kyynelharso, joka tekee sen lempeämmäksi kuolevaisille silmille. (Suprijalle.) Nouse ja tule syliini! Sydämeni on onnesta pakahtua. Lähde nyt hetkiseksi luotamme! Minä haluan olla kahden kesken Malinini kanssa. (Suprija menee.) Minä tunnen löytäneeni toisen kerran tyttäreni — en taivaan kirkasta tähteä, vaan maan kukoistavan kukkasen. Hän on minun tyttäreni, minun sydämeni aarre.
Palvelija tulee.
Palvelija
Vangittu Kemankar on ovella.
Kuningas
Tuo hänet tänne! Tuossa hän tulee. Hänen katseensa on jäykkä, kopea pää korkealla, otsassa varjo kuin liikkumaton ukonpilvi, jossa piilee uhkaava rajusää.
Malini
Rautakahle häpee itseään sitoessaan noita jäseniä. Ken solvaa suuruutta, solvaa itseänsä. Hän on kuin jumala, joka uhmaa kahleitansa.
Kemankar tulee kahleissaan.
Kuningas
Mitä rangaistusta minulta odotat?
Kemankar
Kuolemaa.
Kuningas
Mutta jos armahdan sinua?
Kemankar
Silloin saan aikaa päättääkseni aloittamani työn.
Kuningas
Sinä et tunnu rakastavan elämääsi. Sano minulle viimeinen toivomuksesi, jos sinulla sellainen on.
Kemankar
Tahtoisin nähdä ystäväni Suprijan, ennenkuin kuolen.
Kuningas (palvelijalle)
Pyydä Suprijaa tulemaan!
Malini
Noissa kasvoissa on voima, joka minua peloittaa. Älä anna Suprijan tulla, isä!
Kuningas
Sinä pelkäät suotta, lapseni.
Suprija tulee ja astuu Kemankaria kohti käsivarret ojennettuina.
Kemankar
Ei, ei vielä. Ensin se, mitä meillä on toisillemme sanottavaa, ja sitten rakas tervehdys. — Tule lähemmäksi! Sinä tiedät, että olen köyhä sanoista — ja aikani on lyhyt. Minun koettelemukseni on ohi, mutta ei sinun. Sano minulle, miksi olet tämän tehnyt.
Suprija
Sinä et ymmärrä minua, ystäväni. Minun täytyi pysyä uskossani rakkautenikin uhalla.
Kemankar
Minä ymmärrän, Suprija. Minä olen nähnyt tuon tytön kasvot, joita hehkuttaa sisäinen valo ja jotka ovat kuin näkyväiseksi muuttunut ääni. Sinä uhrasit noiden silmien tulelle luottamuksen esi-isiesi uskoon ja maasi menestykseen ja rakensit uuden uskon petoksen pohjalle.
Suprija
Sinä olet oikeassa, ystäväni. Minun uskoni on ilmestynyt minulle täydellisyydessään tuon naisen hahmossa. Teidän pyhät kirjanne eivät sanoneet minulle mitään. Noiden silmien valo on auttanut minua lukemaan luomiston vanhaa kirjaa, ja minä olen oppinut, että todellinen usko on siinä, missä on ihminen ja missä on rakkaus. Se uhoo äidistä hänen antaumuksessaan ja palaa häneen takaisin lapsesta. Se astuu alas antajan lahjassa ja herää eloon vastaanottajan sydämessä. Minä vannouduin tunnustamaan tätä uskoa, joka ilmaisee ihmisessä piilevän äärettömän, kun katseeni kohtasi nuo kasvot, jotka ovat täynnä valoa ja rakkautta ja salatun viisauden rauhaa.
Kemankar
Minäkin suuntasin katseeni kerran noihin kasvoihin ja uneksin tuokion ajan, että uskonto oli vihdoin tullut naisen hahmossa opastamaan ihmisten sydämiä taivaaseen. Hetkisen tuntui laulu ja soitto paisuttavan poveani, ja kaikki elämäni toiveet puhkesivat täyteen kukoistukseen. Mutta enkö repinyt rikki tuota harhakuvitelman verkkoa ja vaeltanut vieraisiin maihin? Enkö kestänyt kärsivällisesti arvottomien käsien aiheuttamaa nöyryytystä ja tuskaa, joka koitui siitä, että täytyi erota sinusta, lapsuuteni ystävästä? Entä mitä olet sinä tehnyt tällävälin? Sinä olet istunut kuninkaan varjoisassa puutarhassa suloisen joutilaana kehräten valhetta, jonka oli määrä puolustaa sokaistumistasi antamalla sille uskonnon nimen.
Suprija
Ystäväni, eikö maailma ole kyllin laaja voidakseen sisältää ihmisiä, joiden luonnon laatu on ylen erilainen? Taistelevatko nuo taivaan lukemattomat tähdet tavoitellen yhden herruutta? Eivätkö erilaiset uskon muodot voi rauhallisesti säteillä erilaista valoansa niihin erilaisiin sielujen maailmoihin, joissa niitä kaivataan?
Kemankar
Sanoja, pelkkiä sanoja! Ääretön maailma ei ole kyllin suuri suvaitakseen valheen ja totuuden elävän rinnan kaikessa sovussa. Niin tuhoisasti kaikkea rakastava ei rakkaus ole, että ihmisten ravinto, vilja, voisi väistyä ohdakkeiden ja rikkaruohojen tieltä. Niin tunnottoman avara ei ole suvaitsevaisuus, että se sallisi kaivaa ystävyyden varmaa pohjaa luottamuksen pettämisellä. Että toisen tulisi kuolla varkaan tavoin, koska on puolustanut uskoansa, ja toisen, joka on uskonsa pettänyt, elää kunniassa ja rikkaudessa — ei, ei, maailma ei ole niin kivikova, että se tuskaa tuntematta kantaisi sellaista ristiriitaa povessaan.
Suprija (Malinille)
Minä otan kaikki nämä solvaukset ja loukkaukset vastaan sinun nimessäsi, valtiattareni. Sinä, Kemankar, maksat hengelläsi uskosi — mutta minä uhraan enemmän. Minä annan sinuun kohdistuvan rakkauteni, joka on minulle elämääni kalliimpi.
Kemankar
Riittää jo tämä jaarittelu! Jokainen totuus on tutkittava kuoleman tuomioistuimen edessä. Ystäväni, muistatko vielä kouluaikamme, jolloin meillä oli tapana kiistellä koko yö, mennä aamusella opettajamme luo ja saada tuokiossa selville, kumpi oli oikeassa. Koittakoon nytkin sellainen aamu! Lähtekäämme päättymyksen maahan ja astukaamme kaikkine kysymyksinemme kuoleman eteen, missä epäilyksen häilyvät sumut haihtuvat henkäyksestä, ikuisen totuuden vuorenhuiput kohoavat näkyviimme, ja me kaksi hupsua silmäilemme toisiamme nauraen. — Rakas ystäväni, tuo se, mitä pidät parhaana ja kuolemattomana itseytenäsi, kuoleman tuomioistuimen eteen!
Suprija
Tapahtukoon niinkuin tahdot, ystäväni!
Kemankar
Tule siis, jotta saan sinua syleillä! Sinä olit vaeltanut kauas kumppanisi luota, äärettömään kaukaisuuteen — nyt, rakas ystäväni, tule minua iäti lähelle ja ota minulta, joka rakastan sinua, kuoleman lahja!
(Iskee Suprijaa kahleillaan. Suprija kaatuu.)
Kemankar (syleillen Suprijan hengetöntä ruumista)
Kutsu nyt pyövelisi!
Kuningas (nousten seisomaan)
Missä on miekkani?
Malini
Isä, anna anteeksi Kemankarille!
KUNINGAS JA KUNINGATAR
Ensimmäinen näytös
Palatsin puutarha. Kuningas Vikram ja kuningatar Sumitra.
Vikram
Minkätähden olet viivytellyt kauan, ennenkuin tulit luokseni, rakkaani?
Sumitra
Etkö tiedä, kuninkaani, että olen yksin sinun, olinpa missä hyvänsä? Sinun talosi ja sitä koskeva huolenpito vaativat minua pysyttelemään poissa, mutta ei suinkaan sinua unohtamaan.
Vikram
Jätä talo ja huolenpidot! Sydämeni ei tule toimeen ilman sinua, ja minä olen mustasukkainen sen vaatielmille.
Sumitra
Ei, kuningas, minulla on sijani sydämessäsi rakastettunasi ja maailmassasi kuningattarenasi.
Vikram
Ah, rakkaani, mihin ovatkaan kadonneet ne häiriytymättömän ilon päivät, jolloin ensimmäisen kerran kohtasimme toisemme rakkaudessa, jolloin maailmamme ei ollut vielä hereillä — yhtymisemme varhainen aamurusko vain tulvahti vaieten sydämiimme? Sinun silmäluomissasi asui suloinen arkuus, niinkuin kastepisara kukkalehdellä, ja hymy väräjöi huulillasi kuin illan tuulessa värjyvä lamppu. Minä muistan, kuinka kiihkeästi minua syleilit, kun aamu koitti ja meidän oli erottava, ja muistan, kuinka haluttomin, polttavan kaipauksen hidastamin askelin sinä luotani poistuit. Missä olikaan silloin talo ja sen askaret ja maailma?
Sumitra
Mutta mehän olimme silloin melkein lapsia vielä, ja nyt me olemme kuningas ja kuningatar.
Vikram
Kuningas ja kuningatar? Ne ovat pelkkiä nimiä. Me olemme enemmän: me olemme rakastavaisia.
Sumitra
Sinä olet kuninkaani, puolisoni, ja minä olen tyytyväinen saadessani seurata askeliasi. Älä saata minua häpeään asettamalla minut kuninkaanarvoasi korkeammalle!
Vikram
Etkö siis kaipaa rakkauttani?
Sumitra
Rakasta minua totuudessa, mutta älä tee rakkauttasi ylenpalttiseksi; totuuden etuoikeutena on, että se saa olla yksinkertainen.
Vikram
Minä en ymmärrä naisen sydäntä.
Sumitra
Jos sinä, kuningas, tuhlaat huolettomasti kaikki minua varten, niin minä jään vaille.
Vikram
On jo lausuttu riittävän paljon joutavia sanoja, kuningatar. Lintujen pesissä vallitsee rakkauden hiljaisuus. Painukoon huuli vasten huulta, jottei mikään häiritsevä sana pääse kuuluville!
Eräs palvelija tulee.
Palvelija
Ministeri pyytää päästä puheille keskustellakseen eräästä tärkeästä valtiollisesta asiasta.
Vikram
Ei, ei nyt.
Palvelija poistuu.
Sumitra
Käske hänen tulla, kuningas!
Vikram
Valtio ja sen asiat voivat odottaa. Suloisen joutilaisuuden tuokioita sattuu harvoin. Ne ovat herkkiä ja kuihtuvia kuin kukkaset. Velvollisuuksista lepääminen on osa velvollisuuttani.
Sumitra
Minä pyydän sinua, kuningas, pidä huolta toimestasi!
Vikram
Sanotko sen jälleen, sinä säälimätön nainen. Luuletko minun aina tottelevan itseäsi voittaakseni vastahakoisesti suotua suosiotasi pisaran pisaralta? Minä lähden ja jätän sinut.
Menee.
Bramaani Devadatta, kuninkaan ystävä, tulee.
Sumitra
Sano minulle, mikä melu kuuluu portin ulkopuolelta!
Devadatta
Mikä melu? Käske minua, niin minä karkoitan sotilaittesi avulla tuon repaleisen ja nälkäisen melun.
Sumitra
Älä minua ivaile! Sano, mitä on tapahtunut.
Devadatta
Ei mitään. Kysymyksessä on vain nälkä — aivan tavallinen köyhien ihmisten nälkä. Roskaväen nälkiintynyt lauma huutaa ja meluaa saaden kuninkaallisen puutarhanne uneliaat käköset säpsähtelemään.
Sumitra
Sano minulle, isä, kuka on nälissään!
Devadatta
Se on heidän kova kohtalonsa. Kuninkaan köyhät alamaiset ovat jo kauan yrittäneet elää päivän puolella aterialla, mutta eivät ole vielä oppineet tulemaan toimeen ihan ilman ravintoa. Se on hämmästyttävää.
Sumitra
Mutta maassammehan hymyilee kypsä vilja. Minkätähden pitäisikään kuninkaan alamaisten kuolla nälkään?
Devadatta
Vilja kuuluu sille, jolle maa kuuluu — se ei ole köyhiä varten. Köyhät ovat kuin kuokkavieraita, koiria kuninkaan juhlassa: ryömivät nurkkaan saadakseen muruja tai potkuja.
Sumitra
Merkitseekö tuo, ettei tässä maassa ole kuningasta?
Devadatta
Ei; se merkitsee, että täällä on sata kuningasta.
Sumitra
Eivätkö kuninkaan virkamiehet ole valppaat?
Devadatta
Kukapa voisi soimata teidän virkamiehiänne? He ovat tulleet ihan rahattomina vieraasta maasta. Tuleeko heidän toimia kuninkaan alamaisten hyväksi tyhjin käsin?
Sumitra
Vieraasta maasta? Ovatko he minun sukulaisiani?
Devadatta
Ovat, kuningatar.
Sumitra
Kuinka on Džaisenin laita?
Devadatta
Hän hallitsee Singarhin maakuntaa niin tunnontarkasti, että ihmisiltä on viety kaikki joutava romu, nimittäin ravinto ja vaatteet, joten heille ei ole jäänyt kuin luu ja nahka.
Sumitra
Entä Šila?
Devadatla
Hän pitää silmällä kauppaa. Hän pelastaa kauppiaat liiallisista voitoista sälyttämällä sen kuorman omille leveille hartioillensa.
Sumitra
Entä Adžit?
Devadatta
Hän asustaa Vidžaikotessa. Hän hymyilee lempeätä hymyänsä, silittelee hyväillen maan selkävilloja ja kerää huolellisesti kaikki, mitä jää hänen pivoonsa.
Sumitra
Mikä häpeä! Minun täytyy poistaa tuo isänmaani kuona ja pelastaa kansani. Lähde nyt; kuningas tulee. (Kuningas saapuu.) Minä olen maani äiti. Minä en voi sietää heidän huutoansa. Pelasta heidät, kuningas!
Vikram
Mitä tahdot minun tekevän?
Sumitra
Aja pois valtakunnastasi ne, jotka maatasi sortavat!
Vikram
Tiedätkö, keitä he ovat?
Sumitra
Tiedän.
Vikram
He ovat omia sukulaisiasi.
Sumitra
He eivät ole sukulaisiani hitustakaan enemmän kuin kansani. He ovat rosvoja, jotka etsivät uhrejansa sinun kuninkaallisen valtasi suojaamina.
Vikram
He ovat Džaisen, Šila ja Adžit.
Sumitra
Minun maani täytyy vapautua heistä.
Vikram
He eivät väisty taistelematta.
Sumitra
Käy siis taistelemaan heitä vastaan, kuningas!
Vikram
Taistelemaan? Kunhan ensin voitan sinut, ehdin hyvinkin ajatella vihollisiani.
Sumitra
Salli minun toimia kuningattarenasi. Minä tahdon itse pelastaa alamaiseni.
Poistuu.
Vikram
Tuolla tavalla sinä saat minut suunniltani. Sinä istut yksin suuruutesi huipulla, josta minä en sinua tavoita. Sinä palvelet omaa jumalaasi, ja minä etsin sinua suotta.
Devadatta tulee.
Devadatta
Missä on kuningatar, majesteetti? Minkätähden olet yksin?
Vikram
Tämä kaikki on sinun juontasi, bramaani. Tuletko tänne juttelemaan kuningattarelle valtiollisista asioista?
Devadatta
Valtio huutelee uutisiansa julki niin kuuluvasti, että ne varmaan ehtivät kuningattaren korviin. Asiat ovat kehittyneet niin pitkälle, ettei enää vähääkään välitetä sinun rauhasi häiriytymisestä. Älä pelkää minua, kuningas! Minä olen tullut pyytämään kuningattarelta ainoastaan sitä, mikä minulle bramaanina kuuluu. Vaimoni näet on huonolla tuulella, hänen ruokasäiliönsä on tyhjä, ja meillä on koko joukko nälkäisiä suita.
Poistuu.
Vikram
Minä toivon kansalleni kaikkea hyvää. Minkätähden pitäisikään olla olemassa kärsimyksiä ja vääryyttä? Minkätähden pitäisikään mahtavan suunnata ahnas katseensa köyhän miehen surkeaan vähäiseen hyvinvointiin. (Ministeri tulee.) Karkoita heti kaikki vieraat rosvot valtakunnastani! En tahdo enää päivääkään kuunnella sorrettujen valitushuutoja.
Ministeri
Kuningas, sitä pahaa, joka on hitaasti kasvanut pitkän ajan kuluessa, sinä et voi kitkeä pois yhden ainoan päivän aikana.
Vikram
Iske sen juureen voimallisesti ja kaada se kirveelläsi päivässä — niinkuin puu, joka on kasvanut sata vuotta!
Ministeri
Mutta meiltä puuttuu aseita ja sotaväkeä.
Vikram
Missä on sotapäällikköni?
Ministeri
Hänkin on muukalainen.
Vikram
Kutsu siis tänne nälkäinen kansa! Avaa aarrekammioni; sulje heidän suunsa jakamalla heille ruokaa, toimita heidät pois lahjoittamalla heille rahaa! Ja jos he haluavat saada valtakuntani, niin saakoot sen kaikessa rauhassa ja pitäkööt hyvänänsä!
Poistuu.
Sumitra ja Devadatta tulevat.
Ministeri
Minä tervehdin sinua nöyrästi, kuningatar.
Kuningatar
Me emme voi sallia tämän kurjuuden esteettömästi leviävän maassamme.
Ministeri
Mitä käsket, kuningatar?
Kuningatar
Kutsu heti minun nimessäni kaikki korkeat virkamiehet, jotka ovat vierasmaalaisia!
Ministeri
Olen sen jo tehnyt. Olen rohjennut kutsua heidät pääkaupunkiin kuninkaan nimessä, hänen valtuutustansa pyytämättä, koska pelkäsin hänen kieltoansa.
Kuningatar
Milloin olet sananviejät lähettänyt?
Ministeri
Siitä on pian kuukausi. Minä odotan heidän vastaustansa joka hetki tulevaksi. Mutta pelkään, etteivät he tottele.
Kuningatar
Eivät tottele kuninkaan kehoitusta?
Devadatta
Kuningas on muuttunut heille pelkäksi kiertäväksi huhuksi, jonka voivat uskoa tai olla uskomatta, miten mieli tekee.
Kuningatar
Pidä sotilaasi valmiina, ministeri, tuota väkeä varten! He joutuvat sukulaisina vastaamaan minulle.
Ministeri poistuu.
Devadatta
He eivät tule, kuningatar.
Kuningatar
Siinä tapauksessa kuningas käy sotimaan heitä vastaan.
Devadatta
Kuningas ei sodi.
Kuningatar
Niinpä sodin minä.
Devadatta
Sinäkö, kuningatar?
Kuningatar
Minä lähden veljeni Kumarsenin, Kašmirin kuninkaan luo ja käyn hänen auttamanaan sotimaan noita kapinoitsijoita vastaan, jotka ovat Kašmirin häpeä. Isä, auta minua pääsemään pois tästä valtakunnasta ja tee velvollisuutesi, jos asiat kehittyvät pahimmilleen!
Devadatta
Minä tervehdin sinua, kansan äitiä!
Poistuu. Vikram tulee.
Vikram
Minkätähden lähdet pois, kuningatar? Minä olen ilmaissut ahnaan haluni alastomassa köyhyydessään. Lähdetkö senvuoksi pois minua pilkaten?
Sumitra
Minä häpeän pitää yksin omanani sydäntäsi, joka kuuluu kaikille ihmisille.
Vikram
Onko siis varsin varmaa, että sinä, kuningatar, seisot pyörryttävässä korkeudessasi, ja minä ryömin maan tomussa? Ei! Minä tunnen voimani. Minun luonnossani on kukistumaton mahti, jonka olen muuntanut sinuun kohdistuvaksi rakkaudeksi.
Sumitra
Vihaa minua, kuningas, vihaa minua! Unohda minut! Minä kestän sen urhoollisesti — mutta älä salli miehuutesi joutua haaksirikkoon naisen viehätysten vuoksi!
Vikram
Niin paljon rakkautta ja vastauksena tuollainen välinpitämättömyys! Sinun kylmäkiskoisuutesi viiltää rintaani kuin säälimätön veitsi paljastaen lämpimän, vertavuotavan rakkauteni — ja nyt sinä sinkoat sen maan tomuun!
Sumitra
Minä heittäydyn jalkojesi eteen, rakkaani. Etkö ole antanut kuningattarellesi anteeksi, kerran toisensa jälkeen, kun hän on menetellyt väärin? Miksi siis tämä viha, kun minä olen viaton?
Kuningas
Nouse, rakkaani! Tule povelleni! Erota elämäni hetkiseksi kaikesta muusta kiertämällä käsivartesi ympärilleni ja pyöristä se maailmaksi, joka kuuluu kokonaan sinulle!
Ääni ulkoa
Kuningatar!
Sumitra
Siellä on Devadatta!
Devadatta tulee.
Devadatta
He ovat uhmanneet kuninkaan käskyä — maakuntien vierassukuiset maaherrat — ja varustautuvat kapinaan.
Sumitra
Kuuletko, kuningas?
Vikram
Palatsin puutarha ei ole mikään neuvotteluhuone, bramaani.
Devadatta
Herra, me näemme kuninkaan vain harvoin neuvotteluhuoneessa, koska se ei ole palatsin puutarha.
Kuningatar
Ne kehnot koirat, jotka ovat lihoneet kuninkaan pöydältä pudonneista muruista, uskaltavat haukkua herraansa! Kuningas, onko nyt soveliasta pohtia asioita neuvotteluhuoneessa? Eikö tie ole suora edessäsi! Lähde sotaväkinesi tuhoamaan noita kunnottomia!
Vikram
Mutta onhan sotapäällikkömmekin muukalainen.
Kuningatar
Lähde siis itse!
Vikram
Olenko minä sinun onnettomuutesi, kuningatar — paha unennäkö, oas lihassasi? Ei, minä en väisty täältä askeltakaan. Minä tarjoan heille rauhaa. Kuka onkaan tämän onnettomuuden aiheuttanut? Bramaani ja nainen ovat yksissä neuvoin houkutelleet nukkuvan käärmeen luolastaan. Ne, jotka ovat liian heikot suojelemaan itseänsä, syöksevät ajattelemattomina toisia onnettomuuteen.
Kuningatar
Voi tätä onnetonta maata ja sitä onnetonta naista, joka on tämän maan kuningatar!
Vikram
Minne menet?
Kuningatar
Minä lähden pois luotasi.
Vikram
Pois luotani?
Kuningatar
Niin. Minä lähden taistelemaan kapinoitsijoita vastaan.
Vikram
Sinä ivailet minua, nainen.
Kuningatar
Minä sanon sinulle jäähyväiset.
Kuningas
Sinä et saa minua jättää.
Kuningatar
Minä en saa jäädä luoksesi, kun sinut herpaisen.
Kuningas
Mene, sinä ylpeä nainen! Minä en pyydä sinua kääntymään, — mutta älä sinä ano minulta mitään apua!
Kuningatar menee.
Devadatta
Sallitko hänen lähtevän yksin, kuningas?
Kuningas
Hän ei mene. Minä en usko hänen sanojansa.
Devadatta
Minä uskon hänen olevan vakavissaan.
Kuningas
Naisen viekkautta. Hän uhkailee, koska tahtoo kannustaa minua toimintaan. Mutta minä halveksin hänen menettelyänsä. Hän ei saa ajatella voivansa leikitellä minun rakkaudellani. Hänen täytyy sitä katua. Ah, ystäväni, pitääkö minun vihdoinkin oppia tietämään, ettei rakkaus ole kuningasta varten — ja oppia se tuolta naiselta, jota rakastan kuin kohtaloani? Sinä, Devadatta, olet kasvanut kerallani lapsuudesta saakka — etkö voi hetkiseksi unohtaa, että olen kuningas, ja tuntea, että minussa on ihmisen sydän, joka kokee tuskaa!
Devadatta
Minun sydämeni kuuluu sinulle, ystäväni; se on valmis ottamaan vastaan rakkautesi, mutta myös vihasi.
Kuningas
Mutta minkätähden olet houkutellut käärmeen pesääni?
Devadatta
Sinun talosi oli tulessa, — minä vain toin siitä tiedon ja herätin sinut. Olenko sen vuoksi moitittava?
Kuningas
Mitä hyödyttääkään herättäminen? Jos kaikki on pelkkää unta, niin salli minun valita itselleni oma unennäkö, jos voin, ja sitten kuolla. Kukapa muisteleekaan viidenkymmenen vuoden kuluttua tämän hetken iloja ja suruja? Mene, Devadatta, jätä minut tuskan kuninkaalliseen yksinäisyyteen!
Eräs vierassyntyinen hovilainen tulee.
Hovilainen
Me pyydämme oikeutta sinulta, kuningas, — me, jotka olemme tulleet tähän maahan kuningattaren keralla.
Kuningas
Mitä oikeutta?
Hovilainen
Olemme saaneet kuulla, että sinulle on esitetty meihin kohdistuvia vääriä syytöksiä ainoastaan siitä syystä, että olemme vierasmaalaisia.
Kuningas
Kukapa tietää, eivätkö syytökset ole oikeat? Mutta ettekö voi olla vaiti niin kauan kuin minä teihin luotan? Olenko minä milloinkaan loukannut teitä vähimmälläkään epäilyksellä — epäilyksellä, joka kasvaa matojen lailla pelkurien mätänevissä sydämissä? Minä en pelkää kavallusta. Minä voin tallata sen jalkoihini. Minä pelkään vain sitä, että sydämessäni voisi viihtyä alhainen mielenlaatu. — Sinä saat nyt poistua.
Hovilainen menee.
Ministeri ja Devadatta tulevat.
Ministeri
Kuningatar on lähtenyt palatsista ratsain, majesteetti.
Kuningas
Mitä sanotkaan? Poistunut minun palatsistani?
Ministeri
Niin, kuningas.
Kuningas
Minkätähden et häntä pidättänyt?
Ministeri
Hän poistui salaa.
Kuningas
Kuka toi sinulle tiedon asiasta?
Ministeri
Pappi. Hän näki kuningattaren ratsastavan palatsin temppelin ohi.
Kuningas
Lähetä hakemaan hänet!
Ministeri
Mutta eihän kuningatar voi olla vielä kaukana, kuningas. Hän on vast'ikään lähtenyt. Sinä voit vielä noutaa hänet takaisin.
Kuningas
Hänen takaisin noutaminen ei ole tässä tärkeintä. Pääasia on, että hän on minut jättänyt. — Jättänyt minut! Kaikki kuninkaan sotamiehet ja linnoitukset ja vankilat ja rautakahleet eivät kyenneet pidättämään tuota pientä naissydäntä.
Ministeri
Voi onnettomuutta, kuningas! Pahat puheet tulvahtavat joka taholta niinkuin tulva padon puhjettua.
Kuningas
Pahat puheet! Jäykistykööt pahaa puhuvien kielet omaan myrkkyynsä!
Devadatta
Auringonpimennyksen aikana ihmiset uskaltavat keskipäivällä katsella aurinkoa noetun lasin läpi. Suuri kuningatar, sinun nimesi joutuu solvattavaksi, kulkemaan suusta suuhun, mutta sinun olemuksesi valo on aina paistava kirkkaana kaiken solvauksen yläpuolella.
Kuningas
Tuokaa pappi luokseni! (Ministeri menee.) Minä voin vielä lähteä häntä etsimään ja voin tuoda hänet takaisin. Mutta onko se oleva minun ikuinen tehtäväni? Onko hän aina minua välttelevä, ja tuleeko minun aina ajaa takaa hänen pakenevaa sydäntänsä? Pakene vain, nainen, yötä päivää, kodittomana, lemmettömänä, vailla lepoa ja rauhaa! (Pappi tulee.) Mene, mene, minä olen kuullut kylliksi, en tahdo tietää mitään enempää. (Pappi aikoo poistua.) Tule takaisin! — Sano minulle: tuliko hän temppeliin kyynelsilmin rukoilemaan?
Pappi
Ei, majesteetti. Hän vain pidätti hetkiseksi ratsunsa, käänsi kasvonsa temppeliin päin ja kumarsi syvään. Sitten hän lähti ratsastamaan kiivaasti kuin salama. En tiedä sanoa, oliko hänen silmissään kyyneliä, Temppelin valo oli himmeä.
Kuningas
Kyyneliä hänen silmissään? Sinä et varmaan voi kuvitellakaan niin mahdotonta asiaa! Riittää. Saat mennä. (Pappi poistuu.) Jumalani, sinä tiedät, että kaikki hänelle tekemäni vääryys oli siinä, että häntä rakastin. Minä olin valmis uhraamaan valtakuntani ja autuuteni hänen rakkautensa tähden. Mutta sittenkin on hän minut pettänyt eikä kukaan muu.
Ministeri
Majesteetti, minä olen lähettänyt ratsumiehiä ajamaan häntä takaa.
Kuningas
Kutsu heidät takaisin! Unelmani on paennut pois. Mistäpä sinun ratsumiehesi sen löytäisivät? Järjestä sotajoukkoni lähtökuntoon! Minä lähden itse taistelemaan ja kukistamaan kapinan.
Ministeri
Kuten käsket.
Poistuu.
Vikram
Minkätähden istut siinä vaieten ja alakuloisena, Devadatta? Varas on paennut vieden saaliin mukanaan, ja minä otan nyt vapauteni takaisin. Tämä on minulle iloinen tuokio. Ah, ystäväni, petollinen ystäväni, petolliset ovat minun sanani. Sydäntäni kaivelee ankara tuska.
Devadatta
Sinulla ei tule olemaan aikaa kärsimykselle eikä rakkaudelle — sinun elämäsi tulee tästä lähtien olemaan päämääräänsä pyrkivä virta, joka kuljettaa kuninkaallisen sydämesi sen suureen voittoon.
Vikram
Mutta sydämeni ei ole vielä täysin vapaa. Minä uskon yhä, että hän palaa luokseni huomatessaan, ettei maailma ole hänen rakastajansa ja että miehen sydän on naisen ainoa maailma. Sitä kaivatessaan hän tulee näkemään, mitä on hylkinyt, ja on tuleva minun aikani, jolloin hänen ylpeytensä on hälvennyt ja hän tulee takaisin alkaen kiihkeästi tavoitella minun rakkauttani.
Palvelija tulee.
Palvelija
Kirje kuningattarelta.
Antaa kirjeen ja poistuu.
Kuningas
Hän varmaankin jo taipuu. (Lukee kirjeen.) Eikö muuta? Vain pari riviä, joissa hän ilmoittaa lähtevänsä Kašmiriin veljensä luo pyytääkseen häntä auttamaan kapinan kukistamista minun valtakunnassani. Tämä on solvaus! Minulleko apua Kašmirista!
Devadatta
Koeta ennättää ennen häntä, yhtään aikaa tuhlaamatta — ja olkoon se sinun kostosi!
Kuningas
Minun kostoni? Sinä saat oppia sen tuntemaan.
Toinen näytös
Teltta Kašmirissa.
Vikram ja sotapäällikkö.
Sotapäällikkö
Anteeksi, kuningas, että uskallan sinua neuvoa pitäen silmällä valtakuntasi menestystä!
Vikram
Sano sanottavasi!
Sotapäällikkö
Omassa maassamme riehunut kapina on kukistettu. Kapinallisetkin taistelevat sinun puolellasi. Minkätähden tuhlaisimmekaan voimiamme ja aikaamme Kašmirissa, kun sinun läsnäolosi omassa pääkaupungissamme on ylen välttämätön?
Vikram
Taistelu ei ole täällä vielä päättynyt.
Sotapäällikkö
Mutta onhan Kumarsen, kuningattaren veli, saanut jo rangaistuksen sisarensa uhkamielisyydestä. Hänen sotajoukkonsa on tuhottu, ja hän itse piileksii säilyttääkseen henkensä. Hänen setänsä Tšandrasen haluaa liiankin kiihkeästi päästä avoimelle valtaistuimelle. Tee hänestä kuningas ja anna rauha tälle onnettomalle maalle!
Vikram
Minä en viivy täällä rangaistakseni, vaan taistellakseni. Taistelu on minulle samaa kuin kuva maalaajalle. Minun täytyy vetää rohkeita viivoja, sivellä heleitä värejä ja täydentää teostani päivä päivältä. Mieleni uppoutuu siihen yhä syvemmälle sen puhjetessa muotojensa kukoistukseen, ja minä eroan siitä huoaten saatuani sen vihdoin valmiiksi. Hävitys on vain se aines, josta se muovautuu. Se on luovaa työtä. Se on kaunis kuin palaspuun punaiset kukkavihkot, jotka puhkeava ilmi kuin humaltunut hurmio, mutta joiden jokainen kukka on moitteettoman täydellinen herkässä kauneudessaan.
Sotapäällikkö
Mutta eihän tämä voi jatkua määrättömästi, kuningas. Sinulla on muitakin velvollisuuksia. Ministeri lähettää sanantuojan toisensa jälkeen hartaasti pyytäen, että auttaisin sinua huomaamaan, kuinka tämä sota tuhoaa maatasi.
Vikram
Minä en näe mitään muuta kuin sen, mikä kasvaa mestarillisten käsieni tiestä. Kuinka ihanat ovatkaan säiläin sävelet! Kuinka kiinteänä tuntuukaan rinnassa suurten taistelujen kosketus, kuin rakkaiden käsivarsien kiihkeä syleily! Mene, sotapäällikköni, sinulla on muuta tekemistä, sinun neuvosi hohtelevat kirkkaimmin miekkojesi kärjistä. (Sotapäällikkö menee.) Tämä on vapahdusta. Kahleet ovat katkenneet itsestään, ja vanki on vapaa. Kosto on voimakkaampaa kuin lemmen laimea viini. Kosto on vapautta — vapautumista hellyyden ellottavista hyväilyistä.
Sotapäällikkö tulee.
Sotapäällikkö
Minä näen vaunut, jotka lähestyvät telttaamme. Ne tuovat kenties rauhanlähetystön. Sitä ei saattele aseistettu seurue.
Kuningas
Rauhan täytyy seurata sotaa. Se aika ei ole vielä tullut.
Sotapäällikkö
Kuunnelkaamme ensin, mitä sanansaattajalla on kerrottavana, ja sitten —
Kuningas
Ja sitten jatkamme sotaa.
Eräs sotilas tulee.
Sotilas
Kuningatar on tullut ja pyytää päästä puheille.
Vikram
Mitä sanot?
Sotilas
Kuningatar on tullut.
Vikram
Mikä kuningatar?
Sotilas
Meidän kuningattaremme Sumitra.
Vikram
Mene sinä, sotapäällikkö katsomaan, kuka on tullut!
Sotapäällikkö ja sotilas menevät.
Sotapäällikkö
Niin on laita, kuningas; meidän oma kuningattaremme haluaa sinua puhutella. Sydämeni on murtua, kun en voi sallia hänen astuvan vapaasti luoksesi.
Kuningas
Tässä ei ole oikea paikka eikä aika naisen vastaanottamiseen.
Sotapäällikkö
Mutta ajattelehan, valtiaani!
Kuningas
Hän tulee nyt kolmannen kerran minun saavuttuani Kašmiriin sotimaan ja yrittää turhaan houkutella minua lähtemään pois. Mutta tämä ei olekaan unennäköä, vaan todellista taistelua. Tahtoisinko yht'äkkiä herätä ja havaita, että kaikki on ennallaan: palatsin puutarha, kukkaset, kuningatar ja pitkät päivät, joihin sisältyi paljon huokailuja ja vähän lemmensuosiota! En, tuhat kertaa en! Hän on tullut ottamaan minua vangiksensa ja viemään minua voittosaaliina taistelutanterelta palatsinsa saliin. Yhtä hyvin hän voi yrittää vangita ukkosilmaa.
Sotapäällikkö tulee.
Kuningas
Ei, ei! Käske vartijoitani pitämään tarkkaa vahtia telttani ovella, ei vihollisen, vaan naisten vuoksi.
Sotapäällikkö poistuu.
Šankar tulee.
Šankar
Minä olen Šankar, kuningas Kumarsenin palvelija. Sinä pidät minua vangittuna leirissäsi.
Kuningas
Niin, minä tunnen sinut.
Šankar
Kuningattaresi odottaa telttasi edustalla.
Kuningas
Hän saa odottaa minua kauempana.
Šankar
Minä punastun sanoessani, että hän on tullut nöyrästi anelemaan sinulta anteeksi tai, jos se on mahdotonta, ottamaan vastaan määräämäsi rangaistuksen. Hän näet myöntää olleensa yksin moitittava ja pyytää sinua kaiken pyhän nimessä säästämään veljensä maata ja veljeänsä.
Kuningas
Sinun tulee muistaa, vanhus, että nyt käydään sotaa ja että tämä sota on suunnattu hänen veljeänsä eikä häntä itseänsä vastaan. Minulla ei ole aikaa keskustella naisen kanssa asian oikeudesta ja vääryydestä. Mutta sinun, joka olet mies, pitäisi tietää, että kun sota kerran on aloitettu, oikein tai väärin, niin miehen ylpeys vaatii sen loppuun suorittamista.
Šankar
Mutta etkö huomaa, kuningas, että käyt sotaa naista vastaan, joka on oma puolisosi? Meidän kuninkaamme on vain veljenä häneen liittynyt. Minä kysyn sinulta, onko kuninkaan tai miehen arvoista paisuttaa kotoinen kahakka sodaksi ja siirtää se maasta toiseen?
Kuningas
Minä varoitan sinua, vanhus; sinun kielesi käy vaaralliseksi. Sinä voit sanoa kuningattarelle minun nimessäni, että jos hänen veljensä Kumarsen tunnustaa itsensä voitetuksi ja antautuu meille, niin armahdusasia otetaan pohdittavaksi.
Šankar
Se on mahdotonta; yhtä hyvin voisi odottaa aamuauringon suutelevan maankamaraa läntisellä taivaanrannalla. Kuninkaani ei antaudu milloinkaan elävänä teidän käsiinne, ja hänen sisarensa ei siihen suostu.
Kuningas
Niinpä täytyy sodan jatkua. Mutta etkö arvele sinäkin, että urhoollisuus lakkaa eräässä määrätyssä kohdassa olemasta urhoollisuutta ja muuttuu ilmeiseksi uhkarohkeudeksi? Kuninkaasi ei voi missään tapauksessa päästä käsistäni. Minä olen piirittänyt hänet joka puolelta, ja hän tietää sen.
Šankar
Niin, hän tietää sen, mutta tietää myös, että on olemassa suuri pelastuksen aukko.
Kuningas
Mitä tarkoitat?
Šankar
Minä tarkoitan kuolemaa, sitä riemuporttia, josta hän pakenee sinua, jos hänet oikein tunnen. Ja se on oleva hänen kostonsa.
Poistuu.
Palvelija tulee.
Palvelija
Tšandrasen ja hänen puolisonsa Revati, Kumarsenin setä ja täti, ovat tulleet sinua tapaamaan.
Kuningas
Kehoita heitä tulemaan!