PIMEÄN KAMMION KUNINGAS
I
Katu. Muutamia matkamiehiä ja kaupunginvartija.
Ensimmäinen mies
Hoi, mies!
Kaupunginvartija
Mitä haluatte?
Toinen mies
Mitä tietä meidän on kuljettava? Me emme tunne tätä seutua. Sano meille, mitä tietä meidän on mentävä, ole hyvä.
Kaupunginvartija
Minne olette menossa?
Kolmas mies
Siihen suureen juhlaan, joka tulee kohta vietettäväksi, tiedäthän? Mitä tietä meidän on kuljettava?
Kaupunginvartija
Tiet ovat täällä kaikki toistensa veroisia. Te tulette sinne, kuljittepa mitä tietä tahansa. Astukaa vain suoraan eteenpäin, niin osutte varmaan oikeaan.
Poistuu.
Ensimmäinen mies
Kuulkaahan, mitä tuo houkkio sanoo: »Te tulette sinne, kuljittepa mitä tietä tahansa!» Eikö niinmuodoin ole ihan mieletöntä, että on olemassa paljon teitä?
Toinen mies
Älä huoli panna sitä niin pahaksesi. Jokaisella maalla on oikeus järjestää omat asiansa niinkuin hyväksi näkee. Meidän maamme maantiet — niin, niistä tuskin kannattaa puhuakaan, ovathan ne vain kapeita kujia, raiteiden ja askel-urien muodostama labyrintti. Meidän kuninkaamme ei luota avoimiin valtateihin; hän on sitä mieltä, että tiet vain yllyttävät hänen alamaisiansa karkaamaan pois hänen valtakunnastaan. Täällä on asia aivan toisin: kukaan ei ole toisen tiellä, kukaan ei sinua moiti, jos menet minne mielit; ja sittenkään ei kukaan ajattelekaan poistua tästä kuningaskunnasta. Jos meidän maamme tiet olisivat tällaiset, niin se olisi jäänyt aivan pian autioksi.
Ensimmäinen mies
Parahin Džanardan, minä olen aina huomannut luonteessasi tuon suuren virheen.
Džanardan
Minkä virheen?
Ensimmäinen mies
Että haluat aina moitiskella omaa maatasi. Kuinka voitkaan otaksua, että avoimet valtatiet voivat olla jollekin maalle onneksi? Kuulehan, Kaundilja, tuossa on mies, joka tosiaankin uskoo vapaiden valtateiden olevan maan pelastuksena.
Kaundilja
Minun ei tarvinne uudelleen huomauttaa sinulle, Bhavadatta, että Džanardanille on siunautunut nimenomaisen nurinkurinen äly, joka varmaan johtaa hänet johonkin vaaraan eräänä kauniina päivänä. Jos kuningas saa kuulla arvoisasta ystävästämme, niin hänelle käynee vaikeaksi löytää henkilöä, joka suorittaa hautausmenot hänen kuoltuaan.
Bhavadatta
Pakostakin johtuu mieleen, että tässä maassa elämisen täytyy olla työlästä: näillä kaduilla kaipaa yksinäisyyden iloja — tämä alinomainen tungos ja hartiainhieronta vieraiden ihmisten kanssa herättää kylvyn kaipausta. Ja kukaan ei voi sanoa, millaista väkeä näillä julkisilla teillä kohtaa — uh!
Kaundilja
Džanardan se meidät houkutteli tähän mainioon maahan tulemaan! Meidän koko suvussamme ei ole ollut toista hänenlaistansa. Tunsithan isäni, tietenkin; hän oli suuri mies, hurskas mies, jos kukaan. Hän vietti koko elämänsä ympyränkehässä, jonka säde oli yhdeksänviidettä kyynärää ja joka oli piirretty mitä tarkimmin noudattaen pyhien kirjojemme määräyksiä, eikä poistunut päiväksikään siitä kehästä. Hänen kuolemansa jälkeen ilmaantui vakava vaikeus: kuinka voitaisiin hänen ruumiinsa polttaa yhdeksänviidettä kyynärän kehässä ja samalla talon ulkopuolella? Vihdoin ratkaisivat papit asian siten, ettei tosin ollut lupa ylittää pyhien kirjojen mainitsemaa lukua, mutta että oli ainoa keino suoriutua vaikeudesta sallimalla numeroiden vaihtaa paikkaa ja ottamalla 94 kyynärää 49:n asemesta. Vain siten me voimme hänen ruumiinsa polttaa talon ulkopuolella loukkaamatta pyhiä kirjoja. Se oli tarkkaa säännösten noudattamista, totisesti! Eipä olekaan meidän maamme tavallisimpia.
Bhavadatta
Ja sittenkin, vaikka Džanardan on kotoisin aivan samoilta seuduilta, hän pitää viisaana julistaa, että vapaat valtatiet ovat maalle edullisimmat.
Poistuvat.
Taatto saapuu poikajoukon keralla.
Taatto
Kuulkaahan, pojat, tänään me joudumme kilpasille rajun etelätuulen kanssa — emmekä aio joutua häviölle. Me laulamme, kunnes kaikki kadut ja tiet ovat hilpeätä lauluamme tulvillaan.
Laulu
Etelän uksi on auennut. Tule, kevät, tule!
Sykähtele sydämeni tahtiin; tule, kevät, tule!
Tule laulavin lehdin ja tuoreita kukkia tuoden;
Tule huiluin ja metsien huokailuin!
Heloviittasi hulmutkoon ahavaisilla teillä!
Tule, kevät, tule!
Poistuvat.
Joukko kansalaisia saapuu.
Ensimmäinen kansalainen
Eipä voi kumminkaan olla toivomatta, että kuningas olisi suostunut näyttäytymään ainakin tänään. Onpa vahinko, kun elää hänen valtakunnassaan, mutta ei saa häntä nähdä ainoatakaan kertaa!
Toinen kansalainen
Kunpa vain tietäisit tämän salaisuuden todellisen tarkoituksen! Minä voisin sen sinulle sanoa, jos sinä osaisit pitää asian tietonasi.
Ensimmäinen kansalainen
Me asumme samassa kaupunginosassa, veikkoseni, mutta oletko milloinkaan kuullut minun jaarittelevan julki kenenkään salaisuutta? Mitä tulee siihen juttuun, että veljesi löysi aarteen kaivoa kaivaessaan — tiedäthän hyvinkin, minkätähden minun täytyi siitä puhua. Tiedäthän asian.
Toinen kansalainen
Epäilemättä. Ja juuri sen vuoksi, että sen tunnen, minä kysyn sinulta, osaatko vaieta, jos asian sinulle kerron. Ota huomioon, että voimme joutua kaikin tuhon omiksi, jos sen ilmaiset.
Kolmas kansalainen
Oletpa mukava mies, tosiaankin, Virupakša! Minkätähden tekeekään kovin mielesi toteuttaa tuho, joka toistaiseksi vain voi sattua? Kukapa ottaisikaan vastatakseen siitä, että pitää salaisuutesi ikänsä kaiken omana tietonansa?
Virupakša
Juttu sattui suistumaan niihin asioihin — mutta enpä siis sanokaan mitään. Ei ole tapanani turhia jaaritella. Te ryhdyitte itse pohtimaan sitä kysymystä, ettei kuningas milloinkaan näyttäydy, ja minä vain huomautin, ettei kuningas suotta aikojaan pysyttele piilossa.
Ensimmäinen kansalainen
Sano meille, minkätähden, Virupakša.
Virupakša
Miksipä en tuota sanoisi — olemmehan kaikki hyviä ystäviä, eikö totta? Eihän siis voi haitata. (Hiljaisin äänin.) Kuningas — on — ruma ja on senvuoksi päättänyt olla näyttäytymättä alamaisilleen.
Ensimmäinen kansalainen
Vai niin! Siinäkö vika! Aivan varmaan on niin laita. Olemme aina ihmetelleet… Saahan pelkkä kuninkaan näkeminen kaikkien maiden ihmiset vapisemaan pelosta kuin haavanlehdet; minkätähden ei meidän kuningastamme ole nähnyt yksikään kuolevainen? Kunhan hän astuisi vihdoin esiin vaikkapa vain tuomitakseen meidät kaikki hirsipuuhun, voisimme ainakin uskoa, ettei hän ole pelkkää petosta. Virupakšan selitys kuulostaa epäilemättä sangen todennäköiseltä.
Kolmas kansalainen
Ei ollenkaan — minä en usko hitustakaan.
Virupakša
Mitä, Višu, onko tarkoituksesi väittää minua valehtelijaksi?
Višu
Eipä juuri — mutta minä en voi hyväksyä sinun otaksumaasi. Suo anteeksi, minä en voi auttaa sitä, että näytän hieman karkealta ja kömpelöltä.
Virupakša
Eipä ihmekään, ettet usko minun sanojani — sinähän pidät itseäsi kyllin viisaana hylätäksesi vanhempiesi ja ylempiesi mielipiteet. Et olisi varmaankaan saanut oleskella tässä maassa kovin kauan, ellei kuningas pysyisi piilossa. Sinä et ole häpeällistä kerettiläistä parempi.
Višu
Sinä parhain oikeauskoisuuden tukipylväs! Etkö usko, että kuka muu kuningas tahansa olisi arvelematta leikannut sinulta kielen ja heittänyt sen koirien ruoaksi? Ja sinä julkeat sanoa, että meidän kuninkaamme on kauhistuttavan näköinen.
Virupakša
Kuulehan, Višu, etkö hillitse kieltäsi?
Višu
On aivan turhaa huomauttaa, kenen kieli tässä eniten kaipaa hillitsemistä.
Ensimmäinen kansalainen
Sst, hyvät ystävät… tästä ei hyvä seuraa… Näyttävätpä päättäneen saattaa minutkin vaaraan kerallansa. Minä en halua olla osallisena tässä kaikessa.
Poistuu.
Joukko miehiä, meluilevan riehakkuuden vallassa, hinaa mukanaan taattoa.
Toinen kansalainen
Kuulehan, taatto, eräs ajatus ei anna minulle tänään lepoa eikä rauhaa…
Taatto
Mikä ajatus?
Toinen kansalainen
Kaikki maat ovat tänä vuonna lähettäneet väkeänsä juhlaamme, mutta jokainen sanoo: »Kaikki on viehättävän kaunista — mutta missä on kuninkaanne?» ja me emme tiedä, mitä vastata. Siinä se suuri puutos, jonka jokainen meikäläinen pakostakin tuntee.
Taatto
»Puutos», sanot sinä! Onhan koko maamme kuningasta ihan tulvillaan, ja sinä nimität häntä puutokseksi! Onhan hän tehnyt meistä jokaisesta kruunatun kuninkaan!
Laulaa
Me olemme kaikki kuninkaita kuninkaamme kuningaskunnassa.
Kuinka muuten voisimme toivoa sydämissämme hänet kohtaavamme!
Me teemme mitä tahdomme, ja teemme kumminkin mitä hän tahtoo;
Meitä ei sido kauhun kahle orjain valtiaan jalkoihin.
Kuinka muuten voisimme toivoa sydämissämme hänet kohtaavamme!
Meidän kuninkaamme kunnioittaa meitä kaikkia, niin kunnioittaen
itseään.
Mikään viheliäisyys ei voi meitä iäksi sulkea valheensa vankilaan.
Kuinka muuten voisimme toivoa sydämissämme hänet kohtaavamme!
Me raivaamme taistellen oman tiemme ja saavutamme vihdoin hänen
tiensä.
Yön pimeän kuilu ei meitä milloinkaan ahmaise.
Kuinka muuten voisimme toivoa sydämissämme hänet kohtaavamme!
Kolmas kansalainen
Minä en voi tosiaankaan sietää niitä mielettömyyksiä, joita kuninkaastamme kerrotaan vain siitä syystä, ettei hän näyttäydy julkisuudessa.
Ensimmäinen kansalainen
Ajattelehan! Jokainen, joka loukkaa minua, voi tulla rangaistavaksi, mutta kukaan ei voi vaimentaa hylkiötä, joka rohkenee solvata kuningasta.
Taatto
Solvaus ei koske kuninkaaseen. Pelkkä henkäyksesi sammuttaa liekin, jonka lamppu lainaa auringolta, mutta vaikka koko maailma yrittäisi puhaltaa aurinkoa sammuksiin, sen säteilevä hohto säilyisi himmenemättömänä ja ennallansa.
Višvavasu ja Virupakša tulevat.
Višu
Tuossa on taatto! Kuulehan, tämä mies kertoo jokaiselle kohtaamallensa, että kuninkaamme pysyttelee piilossa rumuutensa vuoksi.
Taatto
Minkätähden siitä närkästyt, Višu? Hänen kuninkaansa täytyy olla ruma, sillä kuinkapa voisi Virupakšalla olla tuollaiset kasvot hänen valtakunnassaan? Hän muovaa kuninkaansa kuvastimessa nähdyn oman kuvansa mukaan.
Virupakša
Minä en mainitse mitään nimiä, taatto, mutta kukaan ihminen ei voine epäillä henkilöä, joka minulle uutisen uskoi.
Taatto
Kukapa voisi olla sinua itseäsi korkeampi arvovalta!
Virupakša
Mutta minä voisin esittää teille todisteita…
Ensimmäinen kansalainen
Tuon miehen röyhkeys on rajaton! Hän ei tyydy julkeasti levittämään inhoittavaa juorua, vaan tarjoutuu mittaamaan valheitansa hävyttömyydellään!
Toinen kansalainen
Miksi emme mittaa hänen koko pituuttansa tässä maan kamaralla?
Taatto
Ei kannata kiivastua, ystäväni! Miesparka varustautuu viettämään omaa juhlaansa laulamalla kuninkaansa rumuutta. Astele eteenpäin, Virupakša, sinä löydät varmaan paljon sellaista väkeä, joka mielellään sinua uskoo; ole onnellinen heidän seurassaan.
Poistuvat.
Vieraiden seurue saapuu takaisin.
Bhavadatta
Kuulehan, Kaundilja, mieleeni johtuu ajatus, ettei tällä kansalla olekaan kuningasta. Ovat jotenkin osanneet saattaa huhun kulkemaan.
Kaundilja
Olet luullakseni oikeassa. Tiedämmehän hyvin, että jokaisen maan korkein ja silmiinpistävin on kuningas, joka tietenkin näyttäytyy niin usein kuin suinkin voi.
Džanardan
Mutta näethän, millainen järjestys ja säntillisyys täällä vallitsee — kuinka sen selität, ellei kuningasta ole olemassa?
Bhavadatta
Siinäkö se viisaus, jonka olet saavuttanut elettyäsi kauan hallitsijan alamaisena! Olisiko kuningas välttämätön, jos maassa vallitsisi ilmankin järjestys ja sopusointu?
Dianardan
Kaikki nämä ihmiset ovat kokoontuneet tähän iloiseen juhlaan. Luuletko, että he kokoontuisivat samoin maassa, jossa anarkia vallitsee?
Bhavadatta
Sinä väistät asian ydintä, kuten ainakin, parahin Džanardan. Järjestys ja säntillisyys ovat eittämättömät, ja juhlailo on sekin selvä; sikäli ei ole mitään hankaluutta. Mutta missä on kuningas? Oletko hänet nähnyt? Kerro se meille.
Džanardan
Minä tahdon vain huomauttaa, että tiedätte oman kokemuksenne nojalla sekasortoa ja anarkiaa voivan ilmetä sielläkin, missä on kuningas; mutta mitä näemmekään täällä?
Kaundilja
Aina sinä kiertelet kaartelet. Minkätähden et voi vastata suoraan Bhavadattan kysymykseen. — Oletko nähnyt kuninkaan vai etkö ole häntä nähnyt? Oletko vai et?
Poistuvat. Saapuu mieskuoro laulaen.
Laulu
Armaani on aina sydämessäni, senvuoksi minä näen hänet kaikkialla.
Hän asuu silmäterässäni, senvuoksi minä näen hänet kaikkialla.
Minä vaelsin kauas kuulemaan hänen omia sanojansa,
Ah, miksi vaelsin!
Kun saavuin kotiin, kuulin ne omissa lauluissani.
Ken etsii häntä kerjäläisenä ovelta ovelle kulkien!
Tule povelleni ja näe hänen kasvonsa silmäini kyynelissä!
Kuninkaan sanansaattajoita ja henkivartijoita saapuu.
Ensimmäinen sanansaattaja
Pois tieltä! Väistykää kadulta, kaikki!
Ensimmäinen kansalainen
Oho, mies, mikä luuletkaan olevasi? Eipä liene kopea astuntasi synnynnäinen, ystäväiseni? — Minkätähden meidän pitää pois tieltä, arvoisa herra? Minkätähden meidän pitää väistyä? Olemmeko katukoiria, vai kuinka?
Toinen sanansaattaja
Kuninkaamme saapuu tätä tietä.
Toinen kansalainen
Kuningas? Mikä kuningas?
Ensimmäinen sanansaattaja
Meidän kuninkaamme, tämän maan kuningas.
Ensimmäinen kansalainen
Mitä, onko tuo veikko ihan mieletön? Eihän ole vielä kuultu, että kuninkaamme olisi lähtenyt ulos sallien noiden mylvijöiden tuloansa ilmoittaa?
Toinen sanansaattaja
Kuningas ei aio enää pysytellä piilossa alamaisiltansa. Hän tulee itse johtamaan juhlaa.
Toinen kansalainen
Onko niin laita, veliseni?
Toinen kansalainen
Ei ollenkaan. Hän on kylänvanhimpamme appiukon serkku eikä asu edes samalla puolella kylää kuin me.
Toinen sanansaattaja
Oikein! Hän tosiaankin muistuttaa epämääräisen appiukon seitsemättä serkkua, ja hänen älyssään tuntuu siinäkin olevan appisedän leima.
Kumbha
Ah, rakkaat ystävät, moni katkera murhe on vaivaista mieltäni vinoon vääntänyt, ennenkuin se on tällaisekseen ehtinyt. Tässä taanoin saapui eräs kuningas kaduille komeilemaan lähettäen edellänsä yhtä paljon arvonimiä kuin rumpuja, joiden pärrytys teki kaupungin sietämättömäksi olopaikaksi… Mitä kaikkea teinkään häntä palvellakseni ja hänelle kelvatakseni! Minä annoin hänelle lahjoja tuhlaten, seurasin häntä kuin kerjäläinen — ja vihdoin havaitsin, etteivät varani sietäneet sellaista suoneniskua. Mutta kuinka päättyikään tuo komeus ja majesteetti? Kun kansa aneli häneltä anteja ja lahjoja, hän ei löytänyt kalenterista yhtäkään hyväenteistä päivää, vaikka kaikki päivät olivat olleet hänen mielestään onnenpäiviä, kun meidän piti suorittaa verojamme!
Toinen sanansaattaja
Katsohan, tuolla hulmuaa hänen lippunsa.
Toinen kansalainen
Tosiaankin, siellä näkyy lippu.
Toinen sanansaattaja
Näetkö siinä punaisen kimšuk-kukanl!
Toinen kansalainen
Näen, näen, siinä on tosiaankin kimšuk! Onpa se hohtelevan tulipunainen kukka!
Ensimmäinen sanansaattaja
Kuinka onkaan? Uskotko nyt, mitä sanoin?
Toinen kansalainen
Enhän ole sanonut ollenkaan epäilleeni. Tuo Kumbha-veikko se koko hälinän aiheutti. Enhän ole virkkanut sanaakaan?
Ensimmäinen sanansaattaja
Vatsa hänellä näkyy olevan valtava, mutta ontto mies hän sittenkin lienee; tiedäthän, että tyhjä tynnyri kumisee kuuluvimmin.
Toinen sanansaattaja
Kuka hän on? Onko hän sukulaisianne?
Toinen sanansaattaja
Onko tarkoituksesi vihjailla, että meidän kuninkaamme on sellainen petturikuningas kuin sinun kuvailemasi?
Ensimmäinen sanansaattaja
Kuulehan, herra appisetä, minä luulen, että sinun on aika sanoa jäähyväiset anoppi tädillesi.
Kumbha
Älkää huoliko suuttua, hyvät herrat. Minä olen vaivainen olento — valitan vilpittömästi, hyvät herrat; minä teen mitä suinkin voin, kunhan suotte anteeksi. Mielelläni lähden, kuinka kauas tahansa, jos niin haluatte.
Toinen sanansaattaja
Hyvä. Tulkaahan nyt muodostamaan kunniakujannetta. Kuningas saapuu aivan kohta — me lähdemme tekemään hänelle tietä.
Menevät.
Toinen kansalainen
Parahin Kumbha, sinun kielesi on sinulle vielä kuolemaksi.
Kumbha
Ei kieleni, Madhav ystäväiseni, vaan kohtaloni. Valekuninkaan esiintyessä minä en virkkanut sanaakaan, mutta kompastuin sittenkin omiin jalkoihini, niinkuin ainakin se, joka viattomasti luottaa itseensä. Ja nyt, kun oikea kuningas kenties on saapunut, minun täytyy jaaritella suoranaista valtiopetosta. Se on minun kohtaloni, kelpo ystävä!
Madhav
Minun vakaumukseni on totella kuningasta nyt ja aina — yhdentekevää, onko hän oikea vai väärä. Mitä tiedämmekään kuninkaista, jotta voisimme käydä heitä arvostelemaan! Kuin kiviä pimeään heittelisi — on melkein varma siitä, että heitto osuu. Minä vain tottelen ja tunnustan — jos kuningas on oikea, sitä parempi; ellei, niin mitäpä se haittaa?
Kumbha
En olisi välittänyt minäkään, jos kivet olisivat pelkkiä kiviä. Mutta nepä ovatkin usein kalliita asioita: täällä, kuten muuallakin, mieletön tuhlaus syöksee meidät puutteeseen, ystäväni.
Madhav
Katsohan! Tuolla tulee kuningas! Tosiaankin, kuningas! Millainen ryhti, millaiset kasvot! Onko koskaan nähty sellaista kauneutta — lumivalkoinen, kermanhempeä! Mitä sanotkaan, Kumbha? Mitä arveletkaan?
Kumbha
Hän näyttää oikealta — niin, minun puolestani hän voi hyvinkin olla oikea kuningas.
Madhav
Hän näyttää olevan kuninkaaksi valettu ja muovattu, liian hieno ja herkkä tavalliseen päivän valkeuteen.
Kuningas» tulee.
Madhav
Menestys ja voitto seuratkoot sinua, kuningas! Me olemme seisoneet tässä varhaisesta aamusta j alkaen saadaksemme nähdä sinut. Älä unohda meitä, majesteetti, suosiotasi osoittaessasi.
Kumbha
Salaisuus syvenee. Minä lähden noutamaan taattoa.
Poistuu.
Eräs toinen miesjoukko saapuu.
Ensimmäinen mies
Kuningas, kuningas! Tulkaa, joutukaa, kuningas kulkee tätä tietä.
Toinen mies
Älä unohda minua, kuningas! Minä olen n Vivadžadatta, Kušalivastun Udajadattan pojanpoika. Minä riensin tänne kohta, kun sain kuulla sinun saapuvan — minä en seisahtunut kuuntelemaan mitä ihmiset sanoivat; kaikki minussa oleva alamaisuus kääntyi sinun puoleesi, hallitsijani, ja toi minut tänne.
Kolmas mies
Loruja! Minä tulin tänne aikaisemmin kuin sinä — ennen kukonlaulua.
Missä olitkaan sinä silloin? Oi kuningas, minä olen Vikramasthalin
Bhadrasena. Suvaitse pitää palvelijasi muistissasi!
Kuningas
Teidän uskollisuutenne ja alamaisuutenne ilahduttaa minua.
Vivadžadalla
Meillä on paljon valituksia ja syytöksiä sinulle esitettävinä; kenen puoleen olisimmekaan voineet kääntyä anomuksinemme, kun emme saaneet kokea sinun korkeata läsnäoloasi?
Kuningas
Kaikki valituksenne otetaan huomioon.
Poistuu.
Ensimmäinen mies
Ei auta jäädä jälkeen, pojat — kuningas kadottaa meidät näkyvistään, jos joudumme roskaväen joukkoon.
Toinen mies
Katsokaahan, mitä tuo hupsu Narottam tekee! Hän on tunkeutunut meidän kaikkien ohi ja viuhkoo nyt innokkaasti palmun lehdellä vilvoketta kuninkaalle!
Madhav
Tosiaankin! Sen miehen julkea uskaliaisuus kerrassaan salpaa henkeä.
Toinen mies
Meidän pitäisi suistaa hänet siitä pois — eihän sellainen mies ole sovelias seisomaan kuninkaan vieressä.
Madhav
Luuletko, ettei kuningas huomaa, mikä hän on miehiään? Hänen alamaisuutensa on ilmeisesti hieman liian korostettua ja suinpäistä.
Ensimmäinen mies
Joutavia! Kuningas ei kykene havaitsemaan teeskentelyä niinkuin meikäläinen — enpä ollenkaan ihmettelisi, vaikka tuon hupsun uupumaton viuhkominen hänet lumoisi.
Kumbha ja Taatto saapuvat.
Kumbha
Usko minua — hän kulki vast'ikään tätä katua.
Taatto
Onko se kuninkuuden pettämätön merkki?
Kumbha
Eipä suinkaan, hän ei kulkenut ohi kenenkään huomaamatta; ei ollut vain pari kolme, vaan satoja ja tuhansia henkilöitä kadun kummallakin puolella omin silmin häntä näkemässä.
Taatto
Sepä se juuri tekeekin koko jutun epäilyttäväksi. Milloin onkaan meidän kuninkaamme lähtenyt häikäisemään loistolla ja komeudella kansan silmiä? Hän ei pidä sellaista menoa ja melua maan läpi matkatessaan.
Kumbha
Mutta onhan hän voinut päättää niin menetellä tässä tärkeässä tilaisuudessa; sitä ei voi varmaan tietää.
Taatto
Voipa kyllä, aivan varmaan! Minun kuninkaani ei helli tuuliviirinmielialoja, ei mitään haaveellisuutta.
Kumbha
Mutta kuulehan, taatto, kunhan voisin hänet sinulle oikein kuvailla! Hän oli niin leppoinen, herkkä ja hieno kuin vahanukke! Häntä katsellessani teki mieleni suojella häntä auringolta, varjella häntä koko ruumiillani.
Taatto
Sinä houkkio, oletpa sinä suurenmoinen! pässinpää! Minun kuninkaaniko vahanukke, ja sinäkö häntä varjelemaan!
Kumbha
Vakavasti puhuen, taatto: hän on loistava jumala, kauneuden ihme hän on; koko tässä suuressa joukossa en näe yhtäkään toista hahmoa, joka vetäisi vertoja hänelle, hänen verrattomalle sulolleen.
Taatto
Jos minun kuninkaani päättäisi näyttäytyä, sinun silmäsi eivät häntä havaitsisi. Hän ei I erottuisi siten toisista — hän on eräs kansan joukosta, hän kulkee mielellään alhaisten keralla.
Kumbha
Mutta sanoinhan sinulle nähneeni hänen lippunsa!
Taatto
Minkä merkin näit hänen lipussaan?
Kumbha
Siihen oli kuvattu punainen kimšuk-kukka — heleä, hohteleva puna häikäisi näköni.
Taatto
Minun kuninkaani lippuun on kuvattu ukonvaaja ja lootuskukka.
Kumbha
Mutta kaikki sanovat kuninkaan ottavan osaa tähän juhlaan, kaikki.
Taatto
Epäilemättä onkin niin laita; mutta hänellä ei ole sanasaattajia, ei sotajoukkoa, ei saattuetta, ei soittokuntia eikä soihtuja seuranansa.
Kumbha
Niinmuodoin näyttää siltä, kuin ei kukaan voisi häntä tuntea hänen tuntemattomana kulkiessaan.
Taatto
On kenties olemassa muutamia harvoja, jotka voivat.
Kumbha
Entä miten on laita — suoko kuningas niille, jotka hänet tuntevat, kaikki, mitä he pyytävät?
Taatto
He eivät pyydä mitään milloinkaan. Kukaan pyytelijä ei milloinkaan tunne kuningasta. Suurempi pyytelijä näyttää pienemmän pyytelijän silmiin kuninkaalta. Voi sinua, houkkiota; sen miehen, joka tänään liikkui kadulla, purppuraan ja kultaan puettuna, sinulta pyydellen — hänet sinä olet toitottanut kuninkaaksesi!… Ah, tuolla tulee minun hullu ystäväni! Tulkaa, tulkaa, veikot! Me emme saa viettää päiväämme joutavissa kiistoissa ja jaaritteluissa — antautukaamme johonkin hulluun leikkiin, johonkin hurjaan huvitukseen!
Hullu ystävä tulee laulaen
Hymyilettekö, ystäväiseni? Nauratteko, veikkoseni?
Minä kuljeskelen etsien kultaista hirveä!
Niin, niin, minä näen näkynä sen kepeäsorkan, ja
aina se minulta karkaa!
Ah, se kiitää ja välkähtää kuin salama ja on jo tiessään,
se metsien kesytön kulkija! Jos lähestyt häntä,
niin hän häipyy pois, ja silmissäsi väikkyy
vain usva ja tomu!
Minä kuljen sittenkin etsien kultaista peuraani, vaikka
en milloinkaan sitä saavuttane näillä saloilla!
Ah, minä vaellan ja kuljen läpi metsien, yli
kenttien ja nimettömien maiden niinkuin rauhaton
maankiertäjä huolimatta milloinkaan
kääntyä takaisin.
Te kaikki tulette torille ostamaan ja palaatte kotiin
runsaine saaliinenne; mutta minua ovat suudelleet
rajut tuulet ja huimaavat huiput — ah,
minä en tiedä, missä tai milloin!
Minä olen luopunut kaikestani saavuttaakseni sen,
mikä ei ole milloinkaan omakseni tullut!
Ja te luulette minun valittavan ja itkevän sitä,
minkä menetin!
Nauru ja laulu sydämessäni minä olen jättänyt kaiken
surun ja murheen kauas taakseni. Ah, minä
kuljen ja vaellan läpi metsien, yli kenttien ja
nimettömien maiden — huolimatta milloinkaan
kääntyä takaisin maankiertäjän teiltä!
II
Pimeä kammio. Kuningatar Sudaršana. Hänen hovinaisensa Surangama.
Sudaršana
Valoa, valoa! Missä on valo? Eikö tässä kammiossa milloinkaan sytytetä lamppua?
Surangama
Kuningatar, kaikki muut huoneesi ovat valaistut — eikö sinun milloinkaan tee mielesi vetäytyä valosta tällaiseen pimeään kammioon?
Sudaršana
Mutta minkätähden pitääkään tämän huoneen olla pimeä?
Surangama
Koska et muuten tuntisi valoa enempää kuin pimeääkään.
Sudaršana
Tässä pimeässä suojassa asuen sinä olet alkanut puhua epäselvästi ja omituisesti — minä en ymmärrä sinua, Surangama. Mutta sanohan minulle, missä palatsin osassa tämä kammio sijaitsee. Minä en erota ovea, josta olemme tulleet, enkä sitäkään, josta pääsemme pois.
Surangama
Tämä kammio sijaitsee syvällä, maan sydämessä. Kuningas on rakennuttanut tämän kammion nimenomaan sinua varten.
Sudaršana
Eihän häneltä puutu huoneita — miksi: hänen pitikään rakentaa tämä pimeyden kammio nimenomaan minua varten?
Surangama
Sinä voit kohdata toisia valaistuissa suojissa; mutta ainoastaan tässä pimeässä huoneessa saat kohdata valtiaasi.
Sudaršana
Ei, ei — minä en voi elää vailla valoa — minulla ei ole lepoa eikä rauhaa tässä tukahduttavassa pimeydessä. Jos tuot valoa tähän suojaan, Surangama, niin annan sinulle tämän kaulakoristeeni.
Surangama
Asia ei ole minun vallittavissani, kuningattareni. Kuinka voisinkaan tuoda valoa paikkaan, jonka hän tahtoo pitää aina pimeänä!
Sudaršana
Merkillistä uskollisuutta! Mutta eikö olekin totta, että kuningas on rangaissut isääsi?
Surangama
On, se on totta. Isäni oli vallannut pelihimo. Kaikki maan nuoret miehet tapasivat kokoontua isäni luo — juomaan ja pelaamaan.
Sudaršana
Etkö tuntenut katkeraa ahdistusta, kun kuningas ajoi isäsi maanpakoon?
Surangama
Oh, minä jouduin ihan raivoihini. Minä olin häviön ja tuhon tiellä: kun tämä ura näytti minulta sulkeutuvan, minä tunsin jääväni vaille kaikkea apua, tukea ja suojaa. Minä raivosin kuin villi peto häkissään — kuinka tahdoinkaan raadella kaikki kappaleiksi voimattomassa vimmassani!
Sudaršana
Kuinka aloitkaan tuntea tällaista kiintymystä samaa kuningasta kohtaan?
Surangama
Kuinka voisinkaan sen sanoa? Ehkäpä voin uskoa ja luottaa häneen juuri sen vuoksi, että hän oli niin ankara, niin säälimätön!
Sudaršana
Milloin tämä mielialanmuutos sinussa tapahtui?
Surangama
Sitä en osaa sanoa — en tiedä itsekään. Tuli päivä, jolloin kapinoiva itseyteni tunnusti joutuneensa täydellisesti häviölle, ja silloin minun koko olemukseni kumartui nöyrän alistuneena maan tomuun. Ja silloin minä näin.. Minä näin, että hänen kauneutensa oli yhtä verraton kuin hänen peloittavuutensa. Niin minä pelastuin, vapahduin.
Sudaršana
Sano minulle, Surangama, minä rukoilen sinua, sano minulle, millainen kuningas on näöltänsä? Minä en ole häntä nähnyt ainoanakaan päivänä. Hän tulee luokseni pimeään ja jättää minut jälleen tähän pimeään huoneeseen. Minä olen tiedustellut monen monilta — mutta he vastaavat kaikki epämääräisesti ja hämärästi — minusta näyttää, että he kaikki jättävät jotakin sanomatta.
Surangama
Totta puhuen, kuningattareni, minä en voi sanoa, millainen hän on näöltään. Ei — hän ei ole kaunis siinä merkityksessä, jonka ihmiset tuolle sanalle antavat.
Sudaršana
Mitä sanotkaan? Hänkö ei kaunis!
Surangama
Ei, kuningattareni, hän ei ole kaunis. Jos sanoisi häntä kauniiksi, sanoisi hänestä aivan liian vähän.
Sudaršana
Tuollaisia ovat kaikki sinun sanasi — hämäriä, omituisia ja epämääräisiä. Minä en ymmärrä mitä tarkoitat.
Surangama
Ei, minä en tahdo nimittää häntä kauniiksi. Juuri siitä syystä, ettei hän ole kaunis, hän on ihana, ylevä, ihmeellinen!
Sudaršana
En sinua oikein ymmärrä — vaikka mielelläni kuuntelenkin, kun hänestä puhut. Mutta minun täytyy joka tapauksessa saada nähdä hänet. En muista edes sitä päivää, jolloin meidät vihittiin. Äitini on minulle kertonut, että ennen häitä tuli viisas mies, joka sanoi: »Se, joka ottaa aviokseen tyttärenne, on vertoja vailla maan päällä.» Monet, monet kerrat minä olen pyytänyt häntä kuvailemaan hänen näköänsä, mutta hän vastailee vain epämääräisesti ja sanoo, ettei osaa kuvailla — sanoo itsekin nähneensä hänet vain verhon läpi, heikosti ja hämärästi. Mutta jos hän on ihmisistä parhain, kuinka voinkaan olla rauhallinen, vaikka en häntä näe?
Surangama
Etkö tunne heikkoa tuulenhenkeä?
Sudaršana
Tuulenhenkeä? Missä?
Surangama
Etkö tunne vienoa tuoksua?
Sudaršana
En, en tunne.
Surangama
Valtaovi on avautunut… hän tulee; kuninkaani saapuu.
Sudaršana
Kuinka havaitset hänen tulonsa?
Surangama
En osaa sanoa; tuntuu kuin kuulisin hänen askelensa omassa sydämessäni. Koska olen hänen palvelijattarenansa tässä pimeässä kammiossa, olen kehitellyt aistin — kykenen tietämään ja tuntemaan, vaikka en näe.
Sudaršana
Kunpa olisi minullakin se aisti, Surangama!
Surangama
Sinä saat sen, kuningattareni… se aisti herää kerran sinussa eloon. Ikävöidessäsi saada hänet nähdä sinä käyt rauhattomaksi, ja senvuoksi koko mielesi jännittyy ja käyristyy siihen suuntaan. Kun ehdit suoriutua tuosta kuumeisen levottomuuden tilasta, niin kaikki muuttuu aivan helpoksi.
Sudaršana
Mistä johtuukaan, että se on helppoa sinulle, joka olet palvelija, ja ylen vaikeata minulle, kuningattarelle?
Surangama
Juuri siitä syystä, että olen vain palvelija, minua ei petä mikään vaikeus. Kun hän ensimmäisenä päivänä jätti tämän huoneen minun hoiviini ja sanoi: »Surangama, pidä tämä huone aina valmiina minun varalleni; siinä on koko tehtäväsi», niin minä en sanonut, en ajatuksissanikaan: »Oi, salli minun suorittaa niiden työtä, jotka pitävät huolta toisten huoneiden valaisemisesta.» En; vaan kun suuntasin koko mieleni tehtävääni, minussa heräsi ja kasvoi voima, joka vastustusta kohtaamatta sai kaikki olemukseni osat valtoihinsa… Ah, tuossa hän tulee!… Hän seisoo oven ulkopuolella. Herrani! Kuninkaani!
Laulu ulkoa
Avaa ovesi. Minä olen odottamassa.
Valon venhe on soutanut koitosta pimeään, sen retki on päättynyt,
Ehtootähti loistaa.
Oletko kukkasi kerännyt, palmikoinut hiuksesi;
Onko ylläsi yötä varten valkoinen puku?
Karja on palannut tarhaan ja lintu pesäänsä,
Ja polkujen verkko häipyy yhteen pimeässä.
Avaa ovesi. Minä olen odottamassa.
Surangama
Kuninkaani, kuka voisikaan pitää oviansa sinulta suljettuina? Ne eivät ole lukossa eivätkä salvassa — ne kimmahtavat auki, jos vain sormillasi niihin kosket. Etkö tahdo niihin koskea? Etkö astu sisään, ennenkuin lähden avaamaan?
Laulu
Jos henkäiset, niin harsoni väistyy pois, minun valtiaani!
Kun uinahdan maan tomuun huutoasi kuulematta, vartoisitko,
kunnes herään?
Eivätkö vaunujesi pyörät saa maata vapisemaan?
Etkö murra auki ovea ja käy kotiisi kutsumatta?
Mene siis, kuningatar, ja avaa hänelle ovi; hän ei muuten astu sisään.
Sudaršana
Minä en näe mitään selvästi pimeässä — en tiedä, missä ovet ovat. Sinä tunnet tämän huoneen — mene sinä ja avaa ovi minun puolestani.
Surangama avaa oven, kumartaa kuninkaalle ja poistuu.
Kuningas pysyy näkymättömänä koko näytelmän ajan.
Sudaršana
Minkätähden et salli minun nähdä itseäsi valossa?
Kuningas
Haluat siis nähdä minut tuhansien olioiden keskellä kirkkaassa päivänvalossa! Miksi en voisi olla ainoa olio, jonka kykenet tuntemaan tässä pimeässä?
Sudaršana
Mutta minun täytyy nähdä sinut — minä ikävöin nähdä sinua.
Kuningas
Sinä et kykene kestämään minun näkemistä — se tuottaa sinulle vain tuskaa, polttavaa, sietämätöntä tuskaa.
Sudaršana
Kuinka voitkaan sanoa, etten kykene kestämään sinun näkemistä? Tunnenhan tässä pimeässäkin, kuinka viehättävä ja ihmeellinen sinä olet; minkätähden säikähtäisinkään sinua valossa? Mutta sanohan minulle, voitko nähdä minut pimeässä?
Kuningas
Voin.
Sudaršana
Mitä näetkään?
Kuningas
Minä näen, että äärettömien taivaiden pimeys, jonka rakkauteni voima on vihurina nostanut elämään ja olemiseen, on imenyt itseensä lukemattomien tähtien valon ja ruumiillistunut lihan ja veren hahmoon. Ja siinä hahmossa piilee ajatuksen ja pyrkimyksen aiooneja, rajattomien avaruuksien sanomattomia kaipauksia, aikojen valtameren lukemattomia lahjoja!
Sudaršana
Olenko minä niin ihmeellinen, niin kaunis? Kun kuulen sinun puhuvan, niin sydämeni a on tulvillaan iloa ja ylpeyttä. Mutta kuinka voinkaan uskoa ne ihmeelliset asiat, joista minulle kerrot? Minä en itse niitä löydä!
Kuningas
Sinun oma kuvastimesi ei niitä heijasta — se pienentää sinua, rajoittaa sinua, saa sinut näyttämään pieneltä ja mitättömältä. Mutta jos näkisit itsesi minun henkeni kuvastelemana, niin ilmenisit valtavan suurena! Minun sydämessäni sinä et enää ole tavallinen yksilö, jona itseäsi pidät — sinä olet totisesti minun toinen itseyteni.
Sudaršana
Oi, jospa osoittaisit minulle silmänräpäyksen ajan, kuinka sinun silmäsi näkevät! Eikö sinulle ole olemassa mitään pimeyttä? — Minua peloittaa, kun sitä ajattelen. Eikö tämä pimeys, joka on minulle todellinen ja väkevä kuin kuolema — eikö se ole sinulle mitään? Kuinka siis voikaan olla välillämme minkäänlaista yhteyttä tällaisessa paikassa? Ei, ei — se on mahdotonta; meidän välillämme on raja ja este; ei täällä, ei, ei tässä paikassa. Minä tahdon sinut löytää ja nähdä siellä, missä näen puita ja eläimiä, lintuja ja kiviä ja maan —
Kuningas
Hyvä, sinä voit yrittää minut löytää — mutta kukaan ei ole minua sinulle osoittava. Sinun tulee tuntea minut, jos voit, omin neuvoin. Ja vaikka joku lupautuisikin minut sinulle osoittamaan, kuinka voitkaan olla varma siitä, että hän puhuu totta?
Sudaršana
Minä olen sinut tunteva, olen tunteva sinut jälleen. Minä löydän sinut miljoonien joukosta. Minä en voi erehtyä.
Kuningas
Hyvä; niinpä nouse tänä yönä, kevään täysikuujuhlan aikana, palatsini korkeaan torniin ja yritä löytää minut — etsi minua omin silmin kansanjoukosta.
Sudaršana
Oletko siellä toisten joukossa?
Kuningas.
Minä näyttäydyn kerran toisensa jälkeen väkijoukon eri puolilla.
Surangama!
Surangama tulee.
Surangama
Mitä käsket, valtiaani?
Kuningas
Tänä yönä on kevään täysikuujuhla.
Surangama
Mitä tulee minun tehdä tänä yönä?
Kuningas
Tämä on juhlapäivä eikä mikään työpäivä. Huvitarhat ovat täydessä kukassaan — sinä tulet ottamaan osaa minun juhlaani.
Surangama
Minä teen niinkuin tahdot, valtiaani.
Kuningas
Kuningatar tahtoo nähdä minut tänä yönä omin silmin.
Surangama
Missä pitää kuningattaren sinut nähdä?
Kuningas
Missä sävelet kaikuvat suloisimpina, missä ilma on kukkien tuoksua tulvillaan — huvilehdossa, joka on täynnä kuutamon hopeahohdetta ja pehmeätä hämärää.
Surangama
Mitä voikaan nähdä siellä, missä pimeys ja valo leikkivät piilosilla? Siellä on tuuli raju ja rauhaton, kaikki on karkeloa ja nopeata liikettä — eikö se hämmennä katsetta?
Kuningas
Kuningatar on utelias ja tahtoo minut löytää.
Surangama
Uteliaisuus on joutuva häpeään ja palaava kyynelsilmin!
Laulu
Ah, ne tahtovat lentää pois, nuo pälyilevät silmät,
nuo metsien kesyttömät linnut!
Mutta antautumisaika on tuleva ja taukoova on
levoton lento, kun
Loihtuisa laulu ne saavuttaa ja sinkoo sydämitse.
Oi kesyttömät linnut, te kaipaatte korpimaita!
III
Huvitarhojen edustalla. Saapuu kuninkaita, Avanti, Košala,
Kantši ja muita.
Avanti
Eikö tämän paikan kuningas ota meitä vastaan?
Kantši
Tässä maassa näyttää olevan käytännössä merkillinen hallitustapa. Kuningas viettää juhlaa metsässä, mihin alhaisin ja halvinkin väki voi helposti päästä!
Košala
Olisihan pitänyt olla erikoinen paikka valmiina meidän vastaanottoamme varten.
Kantši
Ellei hän ole sellaista paikkaa jo ennakolta varannut, pakotamme hänet sen meille rakentamaan.
Košala
Kaikki nämä seikat herättävät luonnollisen epäilyksen, ettei tällä kansalla olekaan kuningasta — näyttää siltä, kuin perätön huhu olisi johtanut meidät harhaan.
Avanti
Kuninkaan laita saattaa niin olla, mutta tämän paikan kuningatar,
Sudaršana, ei suinkaan ole vain perätön huhu.
Košala
Vain hänen tähtensä minä viitsin tänne tullakaan. En ollenkaan välitä, vaikka jää näkemättä sellainen, joka ei milloinkaan näyttäydy, mutta olisihan typerä virhe, jos poistuisimme näkemättä häntä, joka on erinomaisessa määrässä vierailun arvoinen.
Kantši
On siis parasta, että teemme nimenomaisen suunnitelman.
Avanti
Suunnitelma on erinomainen asia niin kauan kuin ei ole itse siihen kietoutunut.
Kantši
Tuhat tulimmaista, mitä maan matosia tuolla parveileekaan? Hoi siellä!
Keitä te olette?
Taatto ja pojat tulevat.
Taatto
Me olemme tyhjätaskujen hilpeä joukko.
Avanti
Esittely oli tarpeeton. Mutta suvainnette vetäytyä kauemmaksi ja jättää meidät rauhaan.
Taatto
Meitä ei vaivaa milloinkaan tilan puute; me voimme suoda teille niin avaran ankkuripaikan kuin haluatte. Se vähän, mikä meille riittää, ei ole milloinkaan kiistelevien puolueiden riidanesineenä. Eihän, ystäväiseni?
He laulavat. \
Laulu
Meillä ei ole mitään, ei mitään ole meillä!
Me laulamme vain hei ralla laa!
On toisilla muhkeat muurit ja talot
Kultahiekalle rakennetut.
Me portilla seisoen laulelemme
Hei ralla laa.
Varkaita kiertelee vaiheillamme,
He ahnaita katseita meille suovat.
Nurin käännetyin taskuin me laulamme vain
Hei ralla laa.
Jos Tuoni, tuttu noita, hiipii ovellemme,
Niin teemme sille pitkän, pitkän nenän
Ja laulelemme kuorossa korukiekauksin
Hei ralla laa.
Kantši
Katsohan, Košala, keitä nuo tulijat lienevät! Pantomiimiko? Eräs on naamioitu kuninkaaksi.
Košala
Tämän paikan kuningas suvaitkoon kaikkea tätä hullutusta; me emme sitä suvaitsisi.
Avanti
Hän on kenties joku maalaispäällikkö. Saapuu jalkaväkivartiosto.
Kantši
Mistä maasta teidän kuninkaanne tulee?
Ensimmäinen sotilas
Hän on tämän maan kuningas. Hän ryhtyy johtamaan juhlallisuuksia.
Lähtevät eteenpäin.
Košala
Mitä! Tuleeko tämän maan kuningas ottamaan juhlaan osaa?
Avanti
Tosiaankin! Niinpä saamme palata nähtyämme ainoastaan hänet — eikä viehättävää kuningatarta.
Kantši
Luuletko tosiaankin tuon veikon puhuneen totta? Kuka tahansa voi esiintyä tämän kuninkaattoman maan kuninkaana. Etkö huomaa, että tuo mies on kuin kuninkaaksi puettu — aivan liian koristeltu?
Avanti
Mutta hän näyttää sievältä — hänessä on eräänlaista viehättävyyttä.
Kantši
Hän voi näyttää sinusta miellyttävältä, mutta jos silmäilet häntä tarkemmin, et varmaankaan voi erehtyä. Saatpa nähdä, kuinka hänet paljastan teidän kaikkien nähtenne.
Valekuningas saapuu.
»Kuningas»
Terve tuloa, ruhtinaat, kuningaskuntaamme! Toivon, että virkailijani ovat ottaneet teidät vastaan soveliaalla tavalla?
Kuninkaat (kohteliaisuutta teeskennellen)
Epäilemättä — vastaanotosta ei puuttunut mitään.
Kantši
Jos olisikin jotakin puutteellisuutta ilmennyt, niin sen on täysin korvannut meille tarjoutuva kunnia saada nähdä teidän majesteettianne.
»Kuningas»
Me emme näyttäydy suurelle yleisölle, mutta erinomainen kiintymyksenne ja uskollisuutenne on tehnyt meille iloksi olla salaamatta itseämme teiltä.
Kantši
Meidän on tosiaankin vaikea kantaa armollisen suosionne taakkaa, majesteetti.
»Kuningas»
Pelkäämme, ettemme voi täällä kauan viipyä.
Kantši
Sitä jo ajattelenkin; te ette näytä olevan sillä tuulella.
»Kuningas»
Jos kumminkin haluatte pyytää meiltä jotakin suosionosoitusta —
Kantši
Haluamme kyllä; mutta tekisi mielemme keskustella hieman rauhallisemmissa oloissa.
»Kuningas» (seuralaiselleen)
Vetäytykää hieman luotamme. (He väistyvät.) Nyt voitte arkailematta esittää toivomuksenne.
Kantši
Me emme suinkaan arkaile — pelkäämme vain, että te itse ehkä katsotte pidättyväisyyden välttämättömäksi.
»Kuningas»
En ollenkaan; siinä suhteessa voitte olla ihan huolettomat.
Kantši
Tule siis ja kunnioita meitä kumartamalla otsasi maahan jalkojemme eteen.
»Kuningas»
Palvelijani näyttävät jaelleen vastaanottoleirissä Varuni-henkiä liian anteliaasti.
Kantši
Väärä petturi, sinä itse olet saanut liian annoksen julkeuden henkeä.
Sinun pääsi suutelee pian maan tomua.
»Kuningas»
Hyvät ruhtinaat, nämä pahat pilat eivät ole kuninkaille soveliaat.
Kantši
Miehet, jotka tekevät sinusta soveliasta pilaa, ovat aivan lähellä.
Kenraali!
»Kuningas»
Riittää jo, minä rukoilen teitä. Huomaan selvästi, että olen velvollinen osoittamaan kunnioitusta teille kaikille. Pääni kumartuu itsestään — ei tarvita mitään ankaria toimenpiteitä sen taivuttamiseksi. Kumarran siis syvään teidän kaikkien edessä. Jos suvaitsette päästää minut menemään, en enää rasita teitä läsnäolollani.
Kantši
Minkätähden lähtisitkään? Me teemme sinut tämän paikan kuninkaaksi — johdamme pilamme soveliaaseen päätökseen. Onko sinulla kannatusta?
»Kuningas»
On. Kaikki, jotka näkevät minut kadulla, juoksevat jäljessäni. Aluksi, kun minulla oli vain vähän seuralaisia, kaikki silmäilivät minua epäluuloisesti, mutta nyt, joukon kasvaessa, heidän epäilyksensä hälvenevät. Joukko lumoutuu omasta lukuisuudestansa. Minun ei tarvitse enää tehdä mitään.
Kantši
Sepä mainiota! Tästä hetkestä lähtien me lupaamme kaikin sinua auttaa ja puolustaa. Mutta sinun pitää vuorostasi suorittaa meille eräs palvelus.
»Kuningas»
Teidän käskynne on minulle yhtä sitova ja pyhä kuin se kruunu, jonka laskette päähäni.
Kantši
Tänä hetkenä on ainoana halunamme saada nähdä kuningatar Sudaršana. Ota sinä asia huoleksesi.
»Kuningas»
Minä en suinkaan säästä vaivojani..
Kantši
Sinun vaivoihisi me emme voi paljoakaan luottaa — on parasta, kun noudatat yksinomaan meidän ohjeitamme. Mutta nyt voit mennä kuninkaan puutarhaan ja esiintyä juhlassa niin upeana ja mahtavana kuin suinkin osaat.
Lähtevät.
Taatto ja väkijoukko saapuvat.
Ensimmäinen kansalainen
Kuulehan, taatto, minun täytyy sanoa — niin, ja toistaa sanani viisisataa kertaa — että kuninkaamme on pelkkää petosta.
Taatto
Minkätähden vain viisisataa kertaa? Eihän ole mitään syytä moiseen sankarilliseen itsensä hillitsemiseen — voit sanoa viisituhatta kertaa, jos huvisi siitä suurenee.
Toinen kansalainen
Mutta ethän voi pitää kuollutta valhetta ikuisesti eleillä.
Taatto
Se on tehnyt minut eläväksi, ystäväiseni.
Kolmas kansalainen
Me julistamme koko maailmalle, että kuninkaamme on valhetta, että hän on pelkkä tyhjän varjo!
Ensimmäinen kansalainen
Me huudamme talojemme katoilta, ettei meillä ole kuningasta — tehköön hän mitä tahtoo, jos on olemassa!
Taatto
Hän ei tee mitään.
Toinen kansalainen
Minun poikani kuoli ennen aikojansa viidenkolmatta vuoden ikäisenä ankaraan seitsenpäiväiseen kuumeeseen. Olisiko minua voinut kohdata sellainen onnettomuus kunnollisen kuninkaan hallitessa?
Taatto
Sinulla on vielä kaksi poikaa; minä sitävastoin olen kadottanut viisi lastani toisen toisensa jälkeen.
Kolmas kansalainen
Mitä nyt arvelet?
Taatto
Mitä sitten? Tuleeko minun menettää kuninkaanikin, koska olen lapseni menettänyt? Älkää sentään luulko minua niin hupsuksi.
Ensimmäinen kansalainen
Onpa syytäkin kiistellä, onko kuningas olemassa vai eikö, kun ravinnon puutteessa kerrassaan kuolemme nälkään! Pelastaako kuningas meidät?
Taatto
Olet oikeassa, veikkoseni. Mutta miksi emme etsi ja löydä sitä kuningasta, jolle kaikki ravinto kuuluu? Sinä et varmaankaan häntä löydä, jos vain kotonasi valittelet.
Toinen kansalainen
Kuinka oikeamielinen onkaan kuninkaamme! Tuo Bhadrasen — tiedättehän, kuinka liikuttava hän on katsella kuninkaastaan puhuessaan — se itkumielinen idiootti! Hän on joutunut sellaiseen puutteeseen, että hänen talossaan asustavat yölepakotkin pitävät olosijaansa liian epämukavana.
Taatto
Entä minä? Minä uurastan uupumatta kuninkaani hyväksi yöt päivät, mutta en ole vielä saanut vaivojeni palkaksi äyrityistäkään.
Kolmas kansalainen
Mitä siitä sitten arvelet?
Taatto
Mitä arvelisinkaan? Maksaako kukaan ystävillensä? Menkää, ystäväni, ja kertokaa, jos haluatte, ettei kuningastamme ole olemassakaan. Sekin kuuluu tämän päivän juhlamenoihin.
IV
Kuninkaan palatsin torni. Sudaršana ja hänen ystävättärensä Rohini.
Sudaršana
Sinä voit erehtyä, Rohini, mutta minä en voi; enkö ole kuningatar? Tuon täytyy varmaan olla minun kuninkaani.
Rohini
Hän, joka on suonut sinulle niin korkean kunnian, varmaankin pian sinulle näyttäytyy.
Sudaršana
Hänen hahmonsa saa minut levottomaksi kuin häkkiin suljetun linnun.
Yrititkö hyvinkin saada selville, kuka hän on?
Rohini
Yritin. Kaikki, joilta tiedustelin, sanoivat hänen olevan kuninkaan.
Sudaršana
Minkä maan kuningas hän on?
Rohini
Meidän maamme, tämän maan kuningas.
Sudaršana
Tiedätkö varmaan puhuvasi hänestä, jonka pään päällä on kukkasista tehty päivänvarjo?
Rohini
Tiedän; hänen lippuunsa on kuvattu kimtšu-kukka.
Sudaršana
Minä tietenkin tunsin hänet heti, mutta sinä epäilit.
Rohini
Me voimme erehtyä, valtiattareni, ja me pelkäämme suututtavamme sinua, jos olemme 'väärässä.
Sudaršana
Kunpa Surangama olisi täällä! Silloin ei olisi mitään epäilyksen sijaa.
Rohini
Pidätkö häntä älykkäämpänä kuin ketään meistä.
Sudaršana
Enpä niinkään, mutta hän tuntisi hänet heti.
Rohini
En usko, että tuntisi. Hän vain väittää tuntevansa. Kun hän väittää kuninkaan tuntevansa, ei kukaan voi hänen tietonsa pätevyyttä tutkia. Jos olisimme yhtä julkeat kuin hän, ei olisi meidänkään ollut vaikea kehuskella tuntevamme kuninkaan.
Sudaršana
Mutta hänpä ei kehuskele milloinkaan.
Rohini
Kaikki on pelkkää teeskentelyä, ja se menee usein pitemmälle kuin avoin kehuskelu. Hän osaa kaikki juonet, ja siitä syystä me emme ole koskaan voineet häntä sietää.
Sudaršana
Sanoitpa mitä tahansa, joka tapauksessa olisin mielelläni häneltä kysynyt, jos hän olisi ollut täällä.