Rohini
Olkoon menneeksi, kuningatar. Minä tuon hänet tänne. Hän on varmaan onnellinen, jos kuningatar välttämättä tarvitsee hänet tunteakseen kuninkaan.
Sudaršana
Ah, ei — ei senvuoksi — mutta minä kuulisin mielelläni kaiken maailman sanovan samaa.
Rohini
Eivätkö sitä sanokin kaikki ihmiset? Kuulehan vain, kuinka kansan riemuhuudot kaikuvat aina tänne korkeuteen asti!
Sudaršana
Niinpä tee mitä pyydän: laske nämä kukkaset lootuksen lehdelle ja vie ne hänelle.
Rohini
Entä mitä hänelle sanon, jos hän kysyy, kuka ne lähettää?
Sudaršana
Sinun ei tarvitse sanoa mitään — hän tietää sen ilmankin. Hän otaksui, etten häntä tuntisi; minä en voi päästää häntä menemään osoittamatta hänelle, että olen hänet tuntenut.
Rohini lähtee kukkasineen.
Sydämeni on pelkkää värinää ja levottomuutta tänä yönä; en ole milloinkaan ennen ollut tällaisessa tilassa. Täysikuun valkoinen hopeahohde peittää taivaan täyttäen sen reunoja myöten kuin viinin helmeilevä vaahto… Se valtaa minut kuin intohimoinen kaipaus, kuin kuohuva huumaus. Tänne, sinä siellä?
Eräs palvelijatar astuu luo.
Palvelijatar
Mitä käskette, majesteetti?
Sudaršana
Näetkö nuo iloiset pojat, jotka laulavat ja kulkevat mango-puiden reunustamia lehtokujia ja puistikoita? Kutsu heidät tänne, tuo heidät luokseni; minä haluan kuunnella heidän lauluansa.
Palvelijatar menee ja palaa poikien keralla.
Tulkaa, te nuoren kevään elävät edustajat, aloittakaa juhlakulunne! Minun sieluni ja ruumiini on pelkkää laulua ja soittoa tänä yönä — mutta sanoin kuvaamaton sävelmä välttelee kieltäni; laulakaa te se minun puolestani!
Laulu
Minun suruni on suloinen tänä keväisenä yönä.
Minun tuskani soittaa lempeni kieliä ja laulaa hiljaa.
Näkyjä luo minun kaipaava katseeni; ne häipyvät
kuutamoon. Salometsien tuoksut ovat eksyneet unelmiini,
Korviini saapuu sanoja ja kuiskeita, mistä saapuneekaan,
Ja nilkkaini tiukuset värisevät ja soivat sydänsykkeeni tahtiin.
Sudaršana
Riittää, riittää, — minä en voi sietää enempää! Laulunne on täyttänyt silmäni kyynelillä…. Mielessäni elää haave, — ettei kaipaus voi milloinkaan saavuttaa esinettänsä — ettei sen tarvitse sitä milloinkaan saavuttaa. Mikä metsien lempeä erakko onkaan tuon laulun teille opettanut? Ah, kunpa silmäni saisivat nähdä hänet, jonka laulun korvani ovat kuulleet! Ah, kuinka toivonkaan — toivon voivani vaeltaa hurmioisena ja hellänä sydämen aarniometsässä! Rakkaat erakkolan pojat! Kuinka teidät palkitsen? Tämä kaulanauha on tehty vain jalokivistä, kovista kivistä —; sen kovuus teitä loukkaa — minulla ei ole mitään teidän kukkaseppeleihinne verrattavaa.
Pojat kumartavat ja poistuvat. Rohini tulee.
Sudaršana
Minä en ole menetellyt oikein — minä en ole menetellyt oikein, Rohini. Häpeän kysyä sinulta, mitä tapahtui. Olen vast'ikään oivaltanut, ettei mikään käsi todella voi tarjota kaikkein suurinta lahjaa. Mutta kerrohan minulle kaikki.
Rohini
Kun annoin kuninkaalle kukkaset, hän ei näyttänyt mitään ymmärtävän.
Sudaršana
Mitä sanotkaan? Hänkö ei ymmärtänyt —?
Rohini
Ei; istui vain kuin mikäkin nukke, sanaakaan virkkamatta. Luulenpa, ettei hän tahtonut osoittaa ymmärtämättömyyttänsä eikä niin ollen avannut suutansa.
Sudaršana
Häpeä minulle! Julkeuteni on saanut ansaitsemansa rangaistuksen.
Minkätähden et tuonut kukkiani takaisin?
Rohini
Kuinkapa olisin voinut? Kantšin kuningas, erittäin älykäs mies, joka istui siinä hänen vieressään, käsitti kaikki aivan kohta, hymyili hieman ja virkkoi: »Korkea hallitsija, kuningatar Sudaršana lähettää teidän majesteetillenne terveisensä näiden kukkasten keralla — kukkasten, jotka kuuluvat lemmen jumalalle, Kevään ystävälle.» Kuningas näytti säpsähtävän hereille ja sanoi: »Tämä on koko minun kuninkaallisen loistoni kruunu tänä yönä.» Minä käännyin pois, ihan suunniltani, kun Kantšin kuningas samassa otti tämän jalokivikaulanauhan kuninkaalta ja virkkoi minulle: »Ystäväiseni, tämä kuninkaan koru tulee omaksesi korvaamaan sitä iloista onnea, jonka olet tuonut.»
Sudaršana
Mitä, pitikö Kantšin huomauttaa kuninkaalle kaikesta tuosta? Voi minua onnetonta, tämän yön juhla on avannut häpeän ovet edessäni selkoselälleen! Mitäpä muuta olisin voinut odottaakaan? Jätä minut, Rohini; minä tarvitsen ennen kaikkea yksinäisyyttä. (Rohini poistuu.) Ankara isku on murskannut ylpeyteni pirstoiksi tänään, mutta sittenkin… Minä en saa mielestäni häipymään tuota kaunista, kiehtovaa hahmoa! Minuun ei ole jäänyt yhtään ylpeyttä — minä olen voitettu, tuhottu, äärimmäisen avuton… En voi edes kääntyä pois hänestä. Kuinka palaakaan mieleeni yhä uudelleen sama halu — pyytää Rohinilta tuota kaulanauhaa. Mutta mitä hän ajattelisikaan! Rohini!
Rohini tulee.
Rohini
Mitä haluat?
Sudaršana
Minkä korvauksen ansaitset tänä päivänä suorittamistasi palveluksista?
Rohini
En mitään sinulta — mutta kuninkaalta minä sain palkan niinkuin pitikin.
Sudaršana
Se ei ole mikään vapaaehtoinen anti, vaan kiristetty korvaus. En tahtoisi nähdä sinun kaulallasi sellaista, mikä on annettu niin välinpitämättömästi. Riisu se — minä annan sinulle rannerenkaani, jos jätät sen tänne. Ota nämä rannerenkaat ja mene. (Rohini menee.) Jälleen häviö! Minun olisi pitänyt heittää pois tämä kaulanauha, — mutta minä en voinut! Se pistelee minua kuin okainen seppele — mutta minä en henno heittää sitä pois. Tämän siis juhlan jumala soi minulle tänä yönä — tämä häpeän ja alennuksen kaulanauhan.
V
Taatto lähellä huvimajan ovea. Joukko miehiä.
Taatto
Oletteko saaneet kylliksenne, ystäväni?
Ensimmäinen mies
Enemmänkin kuin riittämään asti, taatto. Katsohan, kuinka ovat punanneet minut yltä päältä. Jokainen on saanut osansa.
[Intian kevätjuhlan aikaan on tapana heittää toistensa päälle punaista jauhetta. Tässä näytelmässä punainen jauhe esiintyy lemmen intohimon vertauskuvana.]
Taatto
Tosiaanko? Ovatko kuninkaatkin saaneet punaista pölyä?
Toinen mies
Kukapa olisi päässyt heidän läheisyyteensä? He olivat kaikki turvassa aidatuilla alueillansa.
Taatto
Vai välttyivät teiltä! Ettekö saaneet heihin yhtään punaista? Teidän olisi pitänyt tunkeutua sinne väkisin.
Kolmas mies
Kuulehan, ukko kulta, heillä on oma erikoinen punansa. Heidän silmänsä ovat punaiset, samoin heidän henkivartijoittensa ja seuralaistensa turbaanit. Ja viimeksimainitut heiluttivat miekkojansa niin tuimasti, että jos olisimme uskaltautuneet vähänkin lähemmäksi, olisi piankin alkanut runsaana vuotaa perustava puna.
Taatto
Oikein, ystäväni — parasta on pitää heidät aina hieman loitolla. He ovat Maan maanpakolaiset — ja meidän asianamme on pitää huolta siitä, että he niinä pysyvät.
Kolmas mies
Minä lähden kotiin, taatto; puoliyö on jo ohi.
Poistuu.
Laulajajoukko tulee laulaen.
Laulu
Valkoiset ja mustat ovat aivan yhdenlaiset,
Punaisiksi muuttuneet kuin jalkojemme puna,
Punainen on nuttuni ja haaveet punaiset,
Sydämeni värisee kuin punalootuskukka.
Taatto
Mainiota, ystäväni, erinomaista! Olette siis tosiaankin viettänyt hupaisia hetkiä!
Laulajat
Suurenmoisia! Kaikki oli punaista, punaista! Ainoastaan kuu taivaalla oli tottelematon — pysyi valkoisena.
Taatto
Se näyttää vain ulkoa niin viattomalta. Jos olisitte temmanneet pois sen valkoisen naamion, olisitte sen juonet havainneet. Minä olen nähnyt, millaisia punaisia värejä se on heitellyt maahan tänä yönä. Ja ajatelkaahan: pysyi kaiken aikaa valkeana ja värittömänä!
Laulu
Sinua, vain sinua varten, armaani!
Minun mieletön sydämeni ei suostu tappioihin;
Luuletko karkaavasi valkeana, kun minut peitit punaisella jauheella?
Eikö värjää valkoista pukuasi sydänkukkani lentävä hurme!
»Kuningas» ja Kantši tulevat.
Kantši
Sinun tulee tarkoin noudattaa ohjeitani. Pidä huolta siitä, ettei tapahdu minkäänlaista virhettä.
»Kuningas»
Mitään virhettä ei ole tapahtuva.
Kantši
Kuningatar Sudaršanan asumus on…
»Kuningas»
Niin, herra, minä olen huomannut paikan hyvin.
Kantši
Sinun asianasi on vain sytyttää puutarhaan tuli ja sitten käyttää hyväksesi hälinää ja sekasortoa toteuttaaksesi aikeesi viipymättä.
»Kuningas»
Minä tottelen.
Kantši
Kuulehan, herra kruununtavoittelija, minun täytyy pakostakin ajatella, että meitä vaivaa turha pelko — tässä maassa ei tosiaankaan ole kuningasta.
»Kuningas»
Minun ainoana tarkoituksenani on vapahtaa tämä maa anarkiasta. Tavallinen ihminen ei voi elää ilman kuningasta, olipa hän oikea tai väärä! Anarkia on aina vaaran lähde.
Kantši
Hurskas kansan hyväntekijä, sinun ihmeellisen uhrautuvaisuutesi tulisi tosiaankin olla esikuvana meille kaikille. Minä aion itse tehdä kansalle tuon erinomaisen palveluksen.
Poistuvat.
VI
Rohini
Mitä tapahtuukaan? Minä en saa tästä kaikesta selkoa! (Puutarhureille.)
Minne riennätte, te kaikki?
Ensimmäinen puutarhuri
Me lähdemme puutarhasta.
Rohini
Minne?
Toinen puutarhuri
Emme tiedä, minne — kuningas on meitä kutsunut.
Rohini
Mitä, onko kuningas tässä puutarhassa? Mikä kuningas teitä on kutsunut?
Ensimmäinen puutarhuri
Emme tiedä.
Toinen puutarhuri
Se kuningas, jota olemme palvelleet ikämme kaiken, tietenkin.
Rohini
Lähdettekö kaikin?
Ensimmäinen puutarhuri
Lähdemme kaikin — meidän on mentävä heti. Muuten voimme joutua ikävyyksiin.
Menevät.
Rohini
Minä en ymmärrä heidän puhettansa… Olen peloissani, He rientävät pois kuin villit eläimet, jotka pakenevat, ennenkuin virran pato murtuu veteen.
Košalan kuningas tulee.
Košala
Rohini, tiedätkö, minne kuninkaamme ja Kantši ovat menneet?
Rohini
He ovat jossakin täällä puutarhassa, mutta minä en tiedä, missä.
Košala
Minä en tosiaankaan ymmärrä, mitä he aikovat. En ole menetellyt oikein, kun olen luottanut Kantšiin.
Poistuu.
Rohini
Mikä onkaan se pimeä asia, joka noita kuninkaita askarruttaa? Jotakin kamalaa on tapahtumassa. Joudunko minäkin osalliseksi siihen asiaan?
Avanti tulee.
Avanti
Tiedättekö, missä toiset ruhtinaat ovat, Rohini?
Rohini
On vaikea sanoa, missä kukin heistä on. Košalan kuningas meni tästä vast'ikään.
Avanti
Minä en ajattele Košalaa. Missä ovat teidän kuninkaanne ja Kantši?
Rohini
En ole nähnyt heitä pitkiin aikoihin.
Avanti
Kantši välttelee meitä alinomaa. Hän varmaankin aikoo pettää meidät kaikki. Enpä menetellyt viisaasti ruvetessani osalliseksi tähän sekamelskaan. Kuulehan, ystäväiseni, voitko ystävällisesti neuvoa minut pois tästä puutarhasta?
Rohini
Minä en tiedä mitään tietä.
Avanti
Eikö täällä ole sellaista miestä, joka voisi opastaa minut pois?
Rohini
Kaikki palvelijat ovat poistuneet puutarhasta.
Avanti
Minkätähden he ovat poistuneet?
Rohini
En oikein ymmärtänyt mitä he tarkoittivat. He sanoivat kuninkaan käskeneen heitä heti poistumaan puutarhasta.
Avanti
Kuninkaan? Minkä kuninkaan?
Rohini
He eivät osanneet tarkoin sanoa.
Avanti
Tuo ei kuulosta terveeltä. Minun täytyy löytää tie täältä pois, maksoi mitä maksoi. Minä en voi jäädä tänne hetkeksikään.
Poistuu kiireesti.
Rohini
Mistä löydänkään kuninkaan? Kun annoin hänelle kuningattaren lähettämät kukkaset, hän ei näyttänyt minusta paljoakaan välittävän; mutta siitä hetkestä lähtien hän on tuhlaten jakanut minulle lahjojansa. Tämä aiheeton anteliaisuus peloittaa minua sitäkin enemmän… Minne lentävätkään linnut tähän aikaan yöstä? Mikä on ne yht'äkkiä lentoon säikyttänyt? Eivät ne muuten tähän aikaan lennä, eivät tosiaankaan… Miksi juokseekaan kuningattaren kesy kauris tännepäin? Tšapata! Tšapata! Se ei edes kuule huutoani. Enpä ole milloinkaan nähnyt tällaista yötä! Taivaanranta alkaa yht'äkkiä punoittaa joka kulmalta kuin mielipuolen silmä! Aurinko näyttää tänä ajattomana aikana laskevan joka puolella yht'aikaa. Mikä kaikkivaltiaan mielettömyys tämä onkaan!… Voi, kuinka minua peloittaa!… Mistä löydänkään kuninkaan?
VII
Kuningattaren palatsin portilla
»Kuningas»
Mitä oletkaan tehnyt, Kantši?
Kantši
Minä aioin sytyttää tuleen ainoastaan tämän palatsinpuolisen osan puutarhaa. En voinut arvata tulen leviävän niin nopeasti joka suuntaan. Sanohan minulle heti, kuinka pääsen pois tästä puutarhasta.
»Kuningas»
Siitä asiasta en tiedä mitään sanoa. Ne jotka meidät tänne opastivat, ovat kaikki paenneet.
Kantši
Sinä olet tämän maan asukkaita, sinun täytyy se tietää.
»Kuningas»
Minä en ole milloinkaan ennen käynyt näissä sisemmissä kuninkaallisissa puutarhoissa.
Kantši
En tahdo kuulla mitään sellaista — sinun täytyy opastaa minut pois, muuten halkaisen sinut kahtia.
»Kuningas»
Sinä voit viedä minulta hengen, jos tahdot, mutta on kovin epäiltävää, löydätkö siten tien, joka johtaa sinut pois tästä puutarhasta.
Kantši
Minkätähden liikuitkaan väittäen olevasi tämän maan kuningas?
»Kuningas»
Minä en ole kuningas — minä en ole kuningas. (Heittäytyy maahan kädet ristissä.) Missä oletkaan, kuninkaani? Pelasta minut, ah, pelasta minut! Minä olen kapinoitsija — rankaise minua, mutta älä minua surmaa!
Kantši
Mitä hyödyttääkään huutaa ja kumarrella tyhjään ilmaan? Paljoa parempi on käyttää aika ulospääsyn etsimiseen.
»Kuningas»
Minä jään tähän makaamaan — en liikahda tuumaakaan. Tulipa mitä tahansa, minä en valita.
Kantši
Sellaiseen järjettömyyteen minun on mahdoton suostua. Jos minun täytyy joutua liekkien uhriksi, niin sinun tulee olla seurassani loppuun saakka.
Ääniä ulkopuolelta
Oi pelasta meidät, pelasta meidät, kuninkaamme! Tuli ympäröi meitä joka puolella!
Kantši
Nouse, houkkio, olemme menettäneet jo riittävästi aikaa.
Sudaršana (tulee)
Kuningas, oi kuninkaani! Pelasta minut, pelasta minut kuolemasta! Minä olen tulen saarroksessa.
»Kuningas»
Kuka on kuningas? Minä en ole kuningas.
Sudaršana
Etkö ole kuningas?
»Kuningas»
En, minä olen teeskentelijä, minä olen konna. (Viskaa kruununsa maahan.) Hajotkoon minun petokseni ja teeskentelyni maan tomuksi!
Lähtee Kantšin keralla.
Sudaršana
Hänkö ei ole kuningas! Polta siis minut, sinä tulen jumala, tuhoa minut tuhkaksi! Minä antaudun vapaaehtoisesti sinun käsiisi, sinä suuri puhdistaja; polta tuhkaksi minun häpeäni, minun haluni ja kaipaukseni.
Rohini (saapuu)
Kuningatar, minne menetkään. Kaikki sisäsuojasi ovat raivoavan tulen vallassa — älä sinne mene.
Sudaršana
Sinne juuri menen, noihin palaviin huoneisiin! Tämä tuli on polttava minut!
Menee palatsiin.
VIII
Pimeä kammio. Kuningas ja Sudaršana.
Kuningas
Älä pelkää — sinulla ei ole mitään pelon syytä. Tuli ei pääse tähän huoneeseen.
Sudaršana
Minä en pelkää — mutta ah, häpeä on seurannut minua kuin raivoisa tuli. Sen liekit ovat kärventäneet ja polttaneet kasvoni, silmäni, sydämeni, koko ruumiini.
Kuningas
Kestää vähän aikaa, ennenkuin siitä poltosta vapaudut.
Sudaršana
Tämä palo ei taukoa milloinkaan — se ei taukoa milloinkaan.
Kuningas
Älä ole epätoivoinen, kuningatar!
Sudaršana
Oi kuningas, minä en salaa sinulta mitään… Minulla on toisen kaulanauha kaulallani.
Kuningas
Sekin kaulanauha on minun — kuinkapa muuten hän olisi sen saanut? Hän on sen varastanut minun huoneestani.
Sudaršana
Mutta hän on sen minulle lahjoittanut; ja sittenkään en ole voinut heittää pois tätä korua! Kun tuli syöksyi pauhaten joka puolelta, minä ajattelin heittää kaulanauhan tuleen. Mutta ei, en voinutkaan sitä tehdä. Minun mielessäni oli kuiske: »Anna kaulanauhan olla kaulallani, kun kuolet»… Mikä onkaan tuo tuli, johon minä syöksyin niinkuin koiperhonen, joka ei kykene liekin loimua vastustamaan, minä, joka olin lähtenyt sinua näkemään? Millainen tuska tämä onkaan, millainen kuolonkamppailu! Tuli palaa yhä yhtä raivoisasti, mutta minä kuljen elävänä sen liekeissä!
Kuningas
Mutta olethan vihdoin nähnyt minut — sinun kaipauksesi on täyttynyt.
Sudaršana
Mutta etsinkö minä sinua tässä kamalassa kohtalossa? En tiedä mitä näin, mutta sydäntäni värähdyttelee vieläkin ankara pelko.
Kuningas
Mitä näitkään?
Sudaršana
Kauheata — oi, se oli kauheata! Tuskin uskallan sitä muistellakaan. Musta, musta — oi, sinä olet musta kuin ikuinen yö! Minä katselin sinua yhden ainoan kammottavan tuokion ajan. Tulen loimo sattui kasvoihisi — sinä olit kuin kaamea yö pyrstötähden tuodessa pelonkauhua näköpiiriimme — silloin minä suljin silmäni — en voinut katsella sinua kauemmin. Musta kuin uhkaava ukkospilvi, musta kuin rannaton meri, kun hämärikön kaamea punahohde väikähtelee sen kuohuvassa aallokossa!
Kuningas
Enkö ole sinulle jo ennen sanonut, ettei kukaan voi kestää minun näkemistä, ellei ole jo valmistautunut minua varten? Minun näkijäni tekee mieli paeta minua aina maailman loppuun asti. Olenhan sen kokenut lukemattomat kerrat. Senvuoksi tahdoin ilmaista itseni sinulle hitaasti, asteittain, enkä liian äkillisesti.
Sudaršana
Mutta sitten tuli synti ja tuhosi kaikki sinun toivosi — se mahdollisuuskin, että me kerran yhtyisimme, on nyt käynyt minulle mahdottomaksi ajatella.
Kuningas
Se tulee mahdolliseksi aikanaan, kuningattareni. Se sanomattoman kaamea mustuus, joka on tänään järkyttänyt sieluasi pelonkauhulla, on kerran oleva sinun lohtusi ja pelastuksesi. Mitä muuta varten minun rakkauteni olisikaan olemassa?
Sudaršana
Niin ei voi olla, se ei ole mahdollista. Mitä voikaan sinun rakkautesi yksinänsä? Minun rakkauteni on nyt kääntynyt pois sinusta. Kauneus on saanut minut loihtunsa valtoihin — tämä hurma, tämä huume ei minusta milloinkaan haihdu — se on häikäissyt ja tulehduttanut minun silmäni, se on luonut kultaisen tenhonsa uneenikin! Minä olen nyt sanonut sinulle kaikki — rankaise minua mielesi mukaan.
Kuningas
Rankaiseminen on jo alkanut.
Sudaršana
Mutta ellet, niin hylkää minut. Minä tahdon lähteä luotasi.
Kuningas
Sinulla on täydellisin vapaus tehdä niinkuin haluat.
Sudaršana
Minä en voi sietää sinun läsnäoloasi! Minun sydämeni on sinuun suuttunut. Minkätähden sinä — mutta mitä oletkaan minulle tehnyt?… Minkätähden oletkaan sellainen? Miksi onkaan minulle kerrottu, että olet kaunis ja viehättävä? Sinä olet musta, musta kuin yö — minä en voi milloinkaan, en milloinkaan sinuun suostua.
Minä olen nähnyt mitä rakastan — se on rieskanhieno, herkkä kuin širišan kukka, kaunis kuin perho.
Kuningas
Se on petollinen kuin kangastus, tyhjä kuin vedenkupla.
Sudaršana
Olkoon — mutta minä en voi viipyä vaiheillasi — en voi, en voi! Minun täytyy täältä paeta. Sinuun yhtyminen on mahdoton! Se voi olla ainoastaan väärä liitto — minun mieleni kääntyy pakostakin pois sinusta.
Kuningas
Etkö tahdo yhtään yrittääkään?
Sudaršana
Minä olen yrittänyt eilisestä lähtien — mutta mitä enemmän yritän, sitä enemmän sydämeni kapinoi. Jos jään sinun luoksesi, niin minua ahdistaa alinomaa se ajatus, etten ole puhdas, että olen petollinen ja uskoton.
Kuningas
Hyvä, niinpä voit paeta luotani niin kauas kuin mielesi tekee.
Sudaršana
Minun on mahdoton paeta sinun luotasi ja syynä on nimenomaan se, ettet estä minua lähtemästä. Minkätähden et minua pidätä, tartu minun hiuksiini ja sano: »Et saa lähteä»? Miksi et minua lyö? Ah, kunpa rankaisisit minua, iskisit minua, löisit minua väkivaltaisin käsin! Sinun vastustelematon vaikenemisesi saa minut hurjaksi — oi, minä en voi sitä kestää!
Kuningas
Minkätähden luulet minun todella vaikenevan? Kuinka tiedät, etten yritä sinua pidättää?
Sudaršana
Ei, ei! — Minä en voi tätä kestää — huuda minulle, käske minua ukkosäänin, pakota minua sanoin, jotka upottavat kaiken muun minun korviini kaikuvan — älä päästä minua menemään niin helposti, niin lempeästi!
Kuningas
Minä päästän sinut vapaaksi, mutta miksi sallisinkaan sinun tempautua irti itsestäni?
Sudaršana
Etkö salli? Niinpä minun täytyy lähteä!
Kuningas
Lähde!
Sudaršana
Niin ollen ei kukaan voi minua moittia. Sinä olisit voinut pidättää minut väkivalloin, mutta et pidättänyt! Sinä et minua estänyt — ja nyt minä lähden pois. Käske vartijoitasi estämään minua.
Kuningas
Kukaan ei astu tiellesi. Sinä voit lähteä yhtä vapaasti kuin myrskyn ajama pilvenlonka.
Sudaršana
Minä en kykene enempää vastustamaan — jokin minussa pakottaa minua eteenpäin — minä tempaudun irti ankkuristani! Minä kenties uppoan, mutta en palaa milloinkaan.
Syöksyy pois.
Surangama tulee laulaen.
Surangama
Mikä onkaan sinun tahtosi, joka lähettää minut kauas pois! Minä olen palaava takaisin sinun eteesi pitkiltä vaelluksiltani.
Sinun rakkautesi on olevinaan välinpitämätön — sinun hyväilevät kätesi työntävät minut pois — vetääkseen minut jälleen syliisi! Oi kuninkaani, mikä onkaan tämä leikki, jota sinä leikit koko kuningaskunnassasi?
Sudaršana (tullen takaisin)
Kuningas, oi kuningas!
Surangama
Hän on lähtenyt pois.
Sudaršana
Lähtenyt pois? Hyvä… niinpä hän on lopullisesti minut hylännyt! Minä olen tullut takaisin, mutta hän ei ole voinut odottaa minua, ei hetkeäkään! Hyvä, niinpä olen täysin vapaa. Käskikö hän sinua pidättämään minut, Surangama?
Surangama
Ei, hän ei virkkanut mitään.
Sudaršana
Minkätähden hän olisikaan mitään sanonut? Mitäpä hän minusta välittäisikään… Olen siis vapaa, täysin vapaa. Kuulehan, Surangama, minun teki mieleni kysyä kuninkaalta jotakin, mutta en voinut lausua kysymystäni hänen läsnäollessaan. Sano minulle, onko hän tuominnut vangit kuolemaan.
Surangama
Kuolemaan? Minun kuninkaani ei milloinkaan tuomitse kuolemaan.
Sudaršana
Mitä hän siis onkaan heille tehnyt?
Surangama
Hän on päästänyt heidät vapaiksi. Kantši on tunnustanut häviönsä ja palannut valtakuntaansa.
Sudaršana
Sepä suuri vapahdus!
Surangama
Yhtä ainoata sinulta pyydän, kuningattareni.
Sudaršana
Sinun ei tarvitse lausua pyyntöäsi sanoin, Surangama. Kaikki ne korut ja jalokivet, jotka kuningas on minulle antanut, minä luovutan sinulle — minä en ole enää niiden arvoinen.
Surangama
Ei, minä en niitä tahdo, kuningattareni. Minun herrani ei ole milloinkaan antanut koruja kannettavakseni — yksinkertainen koruttomuuteni on minulle kyllin hyvä. Hän ei ole antanut minulle mitään sellaista, minkä vuoksi voisin ihmisten nähden komeilla.
Sudaršana
Mitä siis minulta tahdot?
Surangama
Minä lähden kerallasi, kuningattareni.
Sudaršana
Harkitse mitä sanot; sinä tahdot jättää herrasi. Kuinka voitkaan sellaista pyytää!
Surangama
Minä en etäänny kauas hänestä — kun sinä lähdet pois, vailla vartijoita, hän on oleva luonasi, aivan lähellä sinua.
Sudaršana
Sinä puhut mielettömiä, lapseni. Minä olisin ottanut mukaani Rohinin, mutta hän ei halunnut lähteä. Mistä saatkaan riittävän rohkeuden, jotta tahdot lähteä kerallani?
Surangama
Minussa ei ole rohkeutta enempää kuin voimaakaan. Mutta minä lähden — rohkeus tulee itsestään, ja voima tulee sekin.
Sudaršana
Ei, minä en voi ottaa sinua mukaani; sinun läsnäolosi muistuttaa minulle alinomaa häpeääni, ja minä en sitä kestä.
Surangama
Minä olen ottanut kaiken hyväsi ja kaiken pahasi omakseni, oi kuningattareni; tahdotko yhä vielä kohdella minua kuin vierasta? Minun täytyy lähteä kerallasi.
IX
Kanja Kubdžan kuningas, Sudaršanan isä, ja hänen ministerinsä.
Kanja Kubdžan kuningas
Minä sain tietää kaikki jo ennen hänen tuloansa.
Ministeri
Ruhtinatar odottaa yksinään kaupunginportin edustalla virran rannalla.
Lähetänkö väkeä toivottamaan hänet tervetulleeksi kotiin?
Kanja Kubdžan kuningas
Mitä! Hän on uskottomana lähtenyt miehensä luota — ja sinä ehdottelet, että julistamme hänen häpeänsä koko maailmalle panemalla toimeen julkisen näytännön häntä varten?
Ministeri
Tuleeko minun ryhtyä toimenpiteisiin, jotta hän voi sijoittua palatsiin asumaan?
Kanja Kubdžan kuningas
Sinä et tee mitään sellaista. Hän on omaehtoisesti luopunut kuningatar-asemastansa — täällä hänen täytyy tehdä palvelijattaren töitä, jos aikoo talooni jäädä.
Ministeri
Se on hänelle varmaan vaikeata ja katkeraa, teidän majesteettinne.
Kanja Kubdžan kuningas
Jos yritän varjella häntä kärsimyksistä, en ole kyllin arvokas olemaan hänen isänsä.
Ministeri
Minä järjestän kaikki niinkuin haluatte, teidän majesteettinne.
Kanja Kubdžan kuningas
Pidettäköön salassa, että hän on tyttäreni, muuten joudumme kaikin kamaliin vaikeuksiin.
Ministeri
Minkätähden pelkäätte sellaisen onnettomuuden uhkaavan, teidän majesteettinne?
Kanja Kubdžan kuningas
Harhaantuessaan pois oikealta tieltä nainen näyttää olevan kaikkein kamalimman onnettomuuden säiliö. Sinä et tiedä, kuinka kuolettavan pelon valtaan tyttäreni on minut saattanut — hän on tullut minun luokseni tuoden mukanansa ankaran vaaran uhkaa.
X
Palatsin sisäsuojissa. Sudaršana ja Surangama.
Sudaršana
Lähde luotani, Surangama! Minussa raivoaa kauhea viha — en voi sietää ketään — minä ihan hurjistun nähdessäni sinut kärsivällisenä ja alistuvaisena.
Surangama
Kenelle olet vihoissasi!
Sudaršana
En tiedä; minä tahtoisin nähdä kaikki hävitettynä ja tuhon ja turmion runtelemana! Minä jätin tuokiossa paikkani kuningattaren valtaistuimella. Menetinkö kaikkeni vain sen vuoksi, että pyyhkisin pölyä, hikoilisin ja raastaisin tässä inhoittavassa luolassa? Minkätähden eivät minun murheeni soihdut loimahda roihuamaan kaikkialla maailmassa? Minkätähden ei maa vapise ja järky? Eikö minun suistumiseni merkitse enempää kuin vaivaisen herneenkukan putoaminen? Eikö se ole pikemmin kuin hehkuva tähdenlento, jonka välke halkaisee taivaan?
Surangama
Valtava metsä kytee ja savuilee, ennenkuin syttyy palamaan; aika ei ole vielä tullut.
Sudaršana
Minä olen heittänyt kuningattaren kunnian ja maineen maan tomuun ja tuulten vietäväksi — mutta onko olemassa ainoatakaan ihmistä, joka tahtoo tulla tänne kohtaamaan lohdutonta sieluani? Minä olen yksin — oi, minä olen kauhistuttavasti yksinäinen!
Surangama
Sinä et ole yksin.
Sudaršana
Minä en salaa mitään sinulta, Surangama. Kun hän sytytti palatsin tuleen, en voinut olla hänelle vihainen. Minun sydämessäni väreili kaiken aikaa korkea sisäinen riemu. Millainen hämmästyttävä rikos! Kuinka loistelias pelkäämättömyys! Se rohkeus sai minut väkeväksi ja elähdytti mieltäni. Tämä hirmuinen ilo se sai minut kykeneväksi jättämään kaikki taakseni tuokiossa. Mutta onko tuo kaikki pelkkää kuvitelmaani? Minkätähden ei näy merkkiäkään hänen tulostansa?
Surangama
Hän, jota ajattelet, ei palatsia sytyttänyt — sen teki Kantšin kuningas.
Sudaršana
Hänkö pelkuri! Onko se mahdollista? Niin kaunis ja hurmaava, mutta vailla miehuutta! Olenko pettänyt itseni sellaisen arvottoman olennon vuoksi? Mikä häpeä minulle! Mutta kuulehan, Surangama, eikö sinun kuninkaasi olisi mielestäsi pitänyt tulla hakemaan minua takaisin? (Surangama on yhä vaiti.) Luuletko, että tekee kovin mieleni päästä takaisin? Ei milloinkaan! Vaikka kuningas olisi tosiaankin tullut, en olisi palannut. Hän ei kertaakaan kieltänyt minua lähtemästä, ja poistuessani olivat kaikki ovet selkoselällään! Ja se kivinen, pölyinen tie, jota astelin, — sekään ei välittänyt vähääkään siitä, että kuningatar kulki sitä pitkin. Se on kova ja tunteeton niinkuin sinun kuninkaasi: halvin kerjäläinen on sille samanveroinen kuin korkein valtiatar. Sinä vaikenet! Mutta minäpä sanon sinulle, että kuninkaasi käyttäytyy — halpamaisesti, karkeasti, häpeällisesti!
Surangama
Kaikki tietävät, että minun kuninkaani on jäykkä ja armoton — kukaan ei ole milloinkaan kyennyt häntä liikuttamaan.
Sudaršana
Minkätähden siis huudatkaan häntä öin päivin.
Surangama
Pysyköön hän aina jäykkänä ja järkkymättömänä kuin kallio — älkööt kyyneleni ja rukoukseni milloinkaan häntä liikuttako! Säilykööt surut aina omina suruinani — ja olkoon hänen kunniansa ja voittonsa ikuinen!
Sudaršana
Näetkö, Surangama! Idän puolen vainioilta näyttää kohoavan pölypilvi.
Surangama
Minä näen sen.
Sudaršana
Eikö se ole kuin sotavaunujen lippu?
Surangama
Tosiaankin, se on sotalippu.
Sudaršana
Hän siis tulee. Hän on vihdoinkin saapunut!
Surangama
Kuka tulee?
Sudaršana
Kuninkaamme — kukapa muu? Kuinka hän voisikaan elää ilman minua? Täytyy ihmetellä, kuinka hän on voinut tulla toimeen nämäkään päivät.
Surangama
Ei, ei, tuo ei voi olla kuningas.
Sudaršana
»Ei», niinpä kyllä! Ikäänkuin sinä kaikki tietäisit! Sinun kuninkaasi on ankara, kylmä, säälimätön, eikö totta? Katsotaanpa, kuinka kova hän voi olla. Minä tiesin alun pitäen, että hän tulisi — että hän välttämättä syöksyisi jälkeeni. Mutta muista, Surangama, etten minä ole kertaakaan kehoittanut häntä tulemaan. Saatpa nähdä, kuinka pakotan kuninkaasi tunnustamaan minulle häviönsä! Mene, Surangama, ja kerro minulle kaikki. (Surangama menee.) Lähdenkö, jos hän tulee ja kehoittaa minua palaamaan kerallansa? Enpä suinkaan! Minä en lähde! En milloinkaan!
Surangama tulee.
Surangama
Tulija ei ole kuninkaani, kuningatar.
Sudaršana
Ei ole kuningas? Oletko ihan varma? Mitä! Eikö hän olekaan vielä tullut?
Surangama
Ei, minun kuninkaani ei milloinkaan kohota niin paljon pölyä tullessaan. Kukaan ei voi tietää hänen tuloansa.
Sudaršana
Siellä siis tulee —
Surangama
Epäilemättä; hän tulee Kantšin kuninkaan keralla.
Sudaršana
Tiedätkö, mikä hänen nimensä on?
Surangama
Hänen nimensä on Suvarna.
Sudaršana
Hän se siis on. Minä ajattelin: »Minä lepään täällä poisheitettyjen rikkojen ja kuonan kaltaisena, johon kukaan ei viitsi koskeakaan.» Mutta sankarini tulee nyt minut vapauttamaan. Oletko tuntenut Suvarnan?
Surangama
Ollessani vielä isän kodissa, pelaajien luolassa —
Sudaršana
Ei, ei, en tahdo kuulla hänestä mitään sinulta. Hän on oma sankarini, ainoa pelastukseni. Minä opin hänet tuntemaan, vaikka et kerro hänestä tarinoita! Mutta huomaatko, kuinka siivo mies sinun kuninkaasi on! Hän ei huolinut tulla minua pelastamaan tästäkään alennuksesta. Kaiken tämän jälkeen sinä et voi minua soimata. Enhän olisi voinut odotella häntä täällä koko elämäni aikaa, orjan tavoin häpeällisesti raataen. Minä en tule milloinkaan niin nöyrän alistuvaiseksi kuin sinä.
XI
Leiri.
Kantši (Kanja Kubdžan sanansaattajalle)
Sano kuninkaallesi, ettei hänen tarvitse ottaa meitä vastaan nimenomaan vierainansa. Me olemme palaamassa valtakuntiimme, mutta viivähdämme tässä vapauttaaksemme kuningatar Sudaršanan siitä orjuudesta ja alennuksesta, johon hän on täällä tuomittu.
Sanansaattaja
Teidän korkeutenne suvainnee muistaa, että ruhtinatar on isänsä luona.
Kantši
Tytär voi jäädä isänsä kotiin vain kunnes menee naimisiin.
Sanansaattaja
Mutta hänen suhteensa isänsä perheeseen pysyy yhä ennallaan.
Kantši
Hän on nyt katkaissut kaikki sellaiset suhteet.
Sanansaattaja
Sellaisia suhteita, teidän korkeutenne, ei milloinkaan voida katkaista haudan tällä puolen; ne voivat jäädä toisinaan epämääräisiksi, mutta niitä ei käy koskaan täysin tuhoaminen.
Kantši
Jos kuningas päättää olla luovuttamatta tytärtänsä minulle suosiolla, niin meidän kšatrijain oikeamielisyyden lakikirja velvoittaa minut käyttämään väkivaltaa. Voit pitää tuota viimeisenä sananani.
Sanansaattaja
Suvaitkaa olla unohtamatta, teidän korkeutenne, että kuningastammekin velvoittaa sama laki. On turhaa edellyttää, että hän luovuttaa tyttärensä pelkkien uhkaustenne vuoksi.
Kantši
Sano kuninkaallesi, että olen odottanut sellaista vastausta.
Sanansaattaja lähtee.
Suvarna
Kantšin kuningas, minusta näyttää siltä, että uskallamme liian paljon.
Kantši
Mitäpä iloa olisi koko tästä seikkailusta, ellei olisi niin laita?
Suvarna
Ei tarvitse olla kovinkaan rohkea haastaakseen taisteluun Kanja Kubdžan — mutta…
Kantši
Jos »mutta» kerran alkaa sinua peloittaa, niin tuskin löydät tästä maailmasta kyllin turvallista loukkoa.
Eräs sotilas saapuu.
Sotilas
Teidän korkeutenne! Olen vastikään saanut tietää, että Košalan, Avantin ja Kalingan kuninkaat ovat sotajoukkoineen tulossa tännepäin.
Poistuu.
Kantši
Sitä juuri pelkäsinkin! Sudaršanan pakoa koskeva tieto on levinnyt kaikkialle — me joudumme yleiseen kahakkaan, ja lopulta kaikki epäilemättä haihtuu savuksi.
Suvarna
Nyt on kaikki turhaa, teidän korkeutenne. Nuo eivät ole hyviä uutisia. Uskon aivan varmaan, että hallitsijamme itse on salaa levittänyt tietoa kaikkialle.
Kantši
Miksi? Mitä hyötyä hänellä voi siitä olla?
Suvarna
Ahnaat repivät toisensa kappaleiksi yleisessä kateessa kahakassa — ja hän käyttää tilaisuutta hyväkseen vieden saaliin takaisin.
Kantši
Nyt selviää, minkätähden kuninkaanne ei milloinkaan näyttäydy. Hänen juonenansa on monistua joka taholla — pelko saa hänet näkymään kaikkialla. Mutta minä väitän vieläkin, että kuninkaanne on pelkkää petosta alusta loppuun asti.
Suvarna
Mutta suvaitsetteko, teidän korkeutenne, päästää minut menemään?
Kantši
Minä en voi laskea sinua menemään — minulla on sinusta hieman hyötyä tässä jutussa.
Sotilas tulee.
Teidän korkeutenne, edellisten lisäksi ovat saapuneet vielä Virat,
Pantšal ja Vidarbha. He ovat leiriytyneet virran toiselle rannalle.
Poistuu.
Kantši
Aluksi meidän kaikkien tulee taistella yhdessä. Kunhan Kanja Kubdžasta on suoriuduttu, keksimme varmaan jonkin keinon päästäksemme tästä pulasta.
Suvarna
Minä pyydän teitä: älkää pakottako minua yhtymään suunnitelmiinne — olen onnellinen, jos jätätte minut oman onneni nojaan — olenhan halpa olento raukka — mikään ei voi —
Kantši
Kuulehan, sinä teeskentelijöiden kuningas, keinot ja välineet eivät ole milloinkaan kovin kunnioitettavia — tiet, portaat ja muut sellaiset kelpaavat ainoastaan jalkojemme tallattavaksi. Sinunlaistesi miesten käyttämisestä suunnitelmissa on se hyöty, ettei tarvitse pukea ylleen naamiota eikä teeskennellä. Pääministerini kanssa neuvotellessani sitävastoin menettelisin typerästi, jos käyttäisin varkaudesta puhuessani vähemmän arvokasta nimeä kuin »yleinen menestys». Minä lähden nyt siirtelemään ruhtinaita kuin šakkilaudan talonpoikia; peli ei varmaankaan voi jatkua, jos kaikki napelot tahtovat päästä liikkumaan kuninkaina!
XII
Palatsissa.
Sudaršana
Jatkuuko taistelu yhä vielä?
Surangama
Yhtä kiivaasti kuin ennenkin.
Sudaršana
Isäni tuli luokseni, ennenkuin lähti taisteluun, ja sanoi: »Sinä olet tullut pois erään kuninkaan luota, mutta olet vetänyt seitsemän kuningasta jäljessäsi; minun tekee mieleni leikata sinut seitsemäksi kappaleeksi ja jakaa ne ruhtinaitten kesken.» Kunpa hän olisi niin tehnyt! Surangama!
Surangama
Mitä?
Sudaršana
Olisiko nykyinen tilani voinut jättää kuninkaasi kylmäksi, jos hän kykenisi minut pelastamaan?
Surangama
Miksi kysytkään minulta, kuningattareni? Onko minulla valta vastata kuninkaani puolesta? Minä tiedän, että ymmärrykseni on hämärä, ja senvuoksi minä en milloinkaan uskalla häntä arvostella.
Sudaršana
Kutka ottavat osaa taisteluun?
Surangama
Kaikki seitsemän ruhtinasta.
Sudaršana
Eikö kukaan muu?
Surangama
Suvarna yritti paeta — salaa ennen taistelun alkua — mutta Kantši on säilytellyt häntä vangittuna leirissään.
Sudaršana
Ah, kunpa olisin kuollut jo aikoja sitten! Oi kuningas, minun kuninkaani, jos olisit tullut auttamaan isääni, sinun maineesi ei olisi siitä vähentynyt! Se olisi käynyt kirkkaammaksi ja korkeammaksi. Tiedätkö varmaan, Surangama, ettei hän ole tullut?
Surangama
Minä en tiedä mitään aivan varmaan.
Sudaršana
Tänne tultuani minä olen ollut toisinaan yht'äkkiä kuulevinani jonkun soittavan vinaa ikkunani alla.
Surangama
Ei ole suinkaan mahdoton se ajatus, että joku siellä harrastelee soitantoa.
Sudaršana
Minun ikkunani alla on taaja tiheikkö — joka kerta, kun soitantoa kuulen, yritän saada selville, kuka siellä on, mutta en erota selvästi mitään.
Surangama
Kenties lepää siellä joku vaeltaja puiden varjossa ja kaiuttaa soitintansa.
Sudaršana
Mahdollista kyllä, mutta mieleeni muistuu entinen ikkunani palatsissa. Minä tulin tavallisesti illalla, vaatetusta vaihdettuani, siihen ikkunani ääreen, ja silloin tulvi valottoman kohtauspaikkamme mustasta pimeydestä lauluja ja sävelmiä, jotka karkeloivat ja väreilivät loputtomina sarjoina ja tulvivana runsautena, ikäänkuin ehtymättömän suihkulähteen kiihkeä yltäkylläisyys!
Surangama
Oi sitä syvää ja suloista pimeyttä, sitä pohjatonta ja salaperäistä pimeyttä, jonka palvelijana minä olin!
Sudaršana
Minkätähden lähditkään kanssani siitä huoneesta?
Surangama
Sen vuoksi, että tiesin hänen meitä seuraavan ja vievän meidät takaisin.
Sudaršana
Ei, hän ei tule — hän on hylännyt meidät ainiaaksi. Ja miksipä ei olisikin?
Surangama
Jos hän voi meidät siten hylätä, niin me emme häntä tarvitse. Silloin hän ei ole meille olemassa, silloin tuo pimeä kammio on ihan tyhjä ja autio — mikään vina ei ole milloinkaan siellä säveliänsä helissyt — kukaan ei ole kutsunut sinua eikä minua siihen huoneeseen; silloin on kaikki ollut petosta ja pelkkää unta.
Ovenvartija tulee.
Sudaršana
Kuka sinä olet?
Ovenvartija
Minä olen tämän palatsin portinvartija.
Sudaršana
Sano minulle nopeasti, mitä sinulla on sanottavaa.
Ovenvartija
Kuninkaamme on joutunut vangiksi.
Sudaršana
Vangiksi! Oi maa-emo!
Pyörtyy.
XIII
Kantšin kuningas ja Suvarna.
Suvarna
Sanotte siis, ettei keskinäinen taistelu enää ole mitenkään välttämätön?
Kantši
Ei, älä huoli pelätä. Minä olen saanut ruhtinaat suostumaan siihen, että kuningattaren saa se, jonka kuningatar itse valitsee miehekseen, ja että toiset luopuvat kaikesta enemmästä kamppailusta.
Suvarna
Niinpä ette varmaankaan minua enää tarvitse, teidän korkeutenne, — pyydän siis teitä päästämään minut pois. Minä en kelpaa mihinkään, ja uhkaavan vaaran pelko on minut kerrassaan heikontanut ja tylsyttänyt älyni. Niinmuodoin teidän on varmaan vaikea käyttää minua mitenkään hyödyksenne.
Kantši
Sinun tulee istua minun varjostimeni pitelijänä.
Suvarna
Teidän palvelijanne suostuu kaikkeen; mutta mitä hyötyä siitä on teille itsellenne?
Kantši
Kuulehan, mies, minä huomaan, ettei heikkoon älyysi voi liittyä suurta kunnianhimoa. Sinä et ole vielä havainnut, kuinka suopeasti kuningatar sinua silmäilee. Hän ei tosin voine heittää morsiamen-seppelettä varjostimen pitelijän kaulaan kuninkaitten kokouksessa, mutta sittenkin tiedän, ettei hän kykene kääntämään mieltänsä pois sinusta. Niinpä tuleekin tuo seppele joka tapauksessa putoamaan minun kuninkaallisen varjostimeni varjoon.
Suvarna
Teidän korkeutenne, mielessänne on vaarallisia minua koskevia kuvitelmia. Minä pyydän teitä hartaasti olemaan kietomatta minua sellaisten kestämättömien mielikuvien verkkoon. Minä pyydän teidän korkeuttanne mitä hartaimmin päästämään minut vapaaksi.
Kantši
Kunhan olen saavuttanut tarkoitukseni, en hetkeksikään sinua enää pidätä. Kun päämäärä kerran on saavutettu, on turhaa sallia välineiden itseään rasittaa.
XIV
Sudaršana ja Surangama ikkunan luona.
Sudaršana
Täytyykö minun siis lähteä ruhtinaiden kokoukseen? Eikö ole mitään muuta keinoa isäni hengen pelastamiseksi?
Surangama
Kantšin kuningas on niin sanonut.
Sudaršana
Ovatko nuo sanat kuninkaan arvoiset? Kuulitko sen häneltä itseltään?
Surangama
En, hänen sanansaattajansa Suvarna toi sen tiedon.
Sudaršana
Voi minua, onnetonta!
Surangama
Hän veti esiin muutamia kuihtuneita kukkasia ja sanoi: »Sano kuningattarellesi, että mitä enemmän nämä kevätjuhlan muistot kuivuvat ja kuihtuvat, sitä tuoreempina ja kukoistavampina ne sydämessäni kasvavat.»
Sudaršana
Riittää! Älä kerro enempää. Älä minua enää kiduta.
Surangama
Katsohan! Tuolla istuvat ruhtinaat suuressa kokouksessaan. Tuo, jolla ei ole mitään muuta korua kuin kukkaseppele kruunussaan, on Kantšin kuningas. Ja se, joka hänen takanaan seisoen pitelee varjostinta hänen päänsä päällä, on Suvarna.
Sudaršana
Hänkö on Suvarna? Tiedätkö sen aivan varmasti?
Surangama
Tiedän, minä tunnen hänet hyvin.
Sudaršana
Onko mahdollista, että näin tuon miehen taanoin? Ei, ei — minä näin jotakin, missä valo ja pimeys, tuulenhenki ja tuoksu olivat sekaantuneet, valautuneet ja sulautuneet toisiinsa — ei, ei, se ei ole mahdollista; se ei ole hän.
Surangama
Mutta kaikki myöntävät, että hän näyttää erinomaisen kauniilta.
Sudaršana
Kuinka voikaan tuo kauneus minua tenhota? Ah, mitä teenkään, jotta silmäni puhdistuvat siitä saastutuksesta?
Surangama
Sinun tulee ne pestä siinä pohjattomassa pimeydessä.
Sudaršana
Mutta sanohan minulle, Surangama, minkätähden ihminen niin erehtyy.
Surangama
Erehdykset ovat vain oman tuhoutumisensa alkusoittoa.
Sanansaattaja (tulee)
Ruhtinatar, kuninkaat odottavat teitä salissa.
Poistuu.
Sudaršana
Tuo minulle harso, Surangama. (Surangama lähtee huoneesta.) Oi kuningas, minun ainoa kuninkaani! Sinä olet jättänyt minut yksin ja olet niin tehden menetellyt aivan oikein. Mutta etkö tahdo saada tietää sieluni syvintä totuutta? (Vetää tikarin povestansa.) Ruumiiseeni on tullut tahra — minä uhraan sen tänään permannon tomuun, kaikkien noiden ruhtinaiden edessä! Mutta kyennenkö sinulle milloinkaan sanomaan, etten tunne mitään uskottomuuden tahraa sydämeni salatuissa kammioissa? Se pimeä kammio, johon tulit minua kohtaamaan, on nyt kylmänä ja autiona povessani — mutta oi herrani, sen ovea ei ole avannut kukaan muu, siihen ei ole astunut kukaan muu kuin sinä, oi kuninkaani! Etkö tule enää milloinkaan sitä ovea avaamaan? Ellet, niin salli tulla kuoleman, sillä se on yhtä tumma kuin sinä ja sen kasvot ovat yhtä kauniit kuin sinun. Sinä se olet — sinä itse se olet, oi kuningas!
XV
Ruhtinaiden kokous.
Vidarbha
Mistä johtuukaan, ettei sinulla ole mitään koruja, Kantšin kuningas?
Kantši
Se johtuu siitä, etten toivo mitään. Korut vain tekisivät tappioni häpeän kaksinkertaiseksi.
Kalinga
Sinun varjostimen-pitelijäsi sensijaan näyttää somistautuneen perinpohjin — onhan hän pelkän kullan ja jalokiven peitossa.
Viral
Kantšin kuningas haluaa osoittaa ulkonaisen kauneuden ja suurenmoisuuden mitättömyyttä ja vähäarvoisuutta. Miehuudestaan ylpeillen hän on poistanut kaikki ulkonaiset koristeet jäsenistään.
Košala
Minä ymmärrän varsin hyvin hänen viekkautensa: hän yrittää osoittaa omaa arvoansa esiintymällä ankaran yksinkertaisessa asussa jalokivillä koristettujen ruhtinaiden joukossa.
Pantšala
Minä en voi ylistää hänen viisauttansa tässä asiassa. Kaikki tietävät, että naisen katseet ovat kuin koiperhoset: syöksyvät suin päin jalokivien ja kullan hohteluun.
Kalinga
Mutta kuinka kauan meidän pitääkään vielä odottaa?
Kantši
Älä käy kärsimättömäksi, Kalingan kuningas — viivytyksen hedelmät ovat hempeät.
Kalinga
Jos tietäisin varmaan hedelmän saavuttavani, voisin sen sietää. Mutta koska on kovin epäiltävää, että milloinkaan pääsen hedelmää maistamaan, himoitsen sanomattomasti saada hänet nähdä.
Kantši
Sinähän olet vielä nuori — sinun iälläsi rauenneet toiveet palaavat alinomaa luoksesi kuin julkea nainen; me sitävastoin olemme jo aikoja sitten jättäneet taaksemme sen vaiheen.
Košala
Kantši, etkö huomannut vast'ikään istuimesi vavahtavan? Onko kysymyksessä maanjäristys?
Kantši
Maanjäristys? En tiedä.
Vidarbha
Tai kenties on vielä jokin ruhtinas tulossa sotajoukkoineen.
Kalinga
Sinun otaksumasi on varsin todennäköinen, lukuunottamatta sitä seikkaa, että olisimme siinä tapauksessa asian jo kuulleet kuuluttajalta tai sanansaattajalta.
Vidarbha
Minä en voi pitää tuota erikoisen hyvänä enteenä.
Kantši
Kaikki näyttää pahaenteiseltä pelokkaan silmiin.
Vidarbha
Minä en pelkää mitään muuta kuin Kohtaloa, johon nähden rohkeus tai sankaruus on yhtä hyödytöntä kuin mieletöntäkin.
Pantšala
Kuulehan, Vidarbha, älä huoli himmentää tämän päivän onnellisia tapahtumia epämieluisilla ennusteluillasi.
Kantši
Minä en ota milloinkaan lukuun näkymätöntä, ennenkuin se on tullut nähdyksi.
Vidarbha
Mutta silloin voi jo olla liian myöhäistä mitään tehdä.
Pantšala
Emmekö ole kaikin käyneet asiaan erikoisen hyväenteisenä hetkenä?