Pitkäjärveläiset: Nelinäytöksinen huvinäytelmä

PITKÄJÄRVELÄISET

Nelinäytöksinen huvinäytelmä

Kirj.

JALMARI FINNE

Helsingissä, Kustannusosakeyhtiö Otava, 1923.

HENKILÖT:

SUSANNA ANTINTYTÄR, Natukan leskiemäntä.
JUHA TUOMAANPOIKA, hänen poikansa, nuori isäntä.
TUOMAS JOOSEPINPOIKA, entinen talollinen.
ANNA MATINTYTÄR, hänen vaimonsa.
REGINA TUOMAANTYTÄR, |
KATRI TUOMAANTYTÄR, | heidän tyttäriään.
SOHVI TUOMAANTYTÄR, |
MIKKO YRJÖNPOIKA, Heikkilän isäntä.
LIISA MARTINTYTÄR, hänen vaimonsa.
MARTTI MIKONPOIKA, heidän poikansa.
MATTI MODIG, sotilas.
ANTTI COVÉEN, Susannan isä, nimismies.
MARIA YRJÖNTYTÄR, talonpoikaistyttö.
KALLE BROCKMAN, nuori mies, siltavoudin poika.
YRJÖ MARTINPOIKA, Sikalan isäntä.
LÄPIKÄYTÄVÄN HENNA.

Tapahtuu Orivedellä Pitkäjärven kylässä vuonna 1765.

ENSIMMÄINEN NÄYTÖS.

Natukan pihamaa Pitkäjärven kylässä Orivedellä. Vasemmalla asuintupa, jonne mennään aivan etualalla olevasta ovesta. Ovi ilman kuistia, oven edessä paasi portaana. Ovesta oikealle taustalle päin jatkuu tuparakennus, jonka seinässä on pieni ikkuna. Taustalla kulmittain tämän rakennuksen kanssa on aitta ja sen vieressä oikealle päin luhtirakennus. Näiden kahden rakennuksen välissä on veräjä, josta päästään tielle, mikä kulkee poikittain taustalla. Rakennusten välisestä aukosta näkyy peltoja ja niittyjä. Näyttämön oikealla puolella tallin ja navetan takaseinä. Näiden rakennusten välissä pieni kuja, josta päästään karjapihaan. Rakennukset yhtyvät kujan yläpuolella. Koko näyttämö muodostaa suljetun miespihan. Penkki tuvan seinällä ikkunan alla. Etualalla oikealla pari kiveä, joille voidaan istua.

REGINA (nuori, hemaiseva talonpoikaistyttö, yllään sarkahame ja palttinapaita, tukka palmikolla, jalassaan virsut, tulee talosta sanko kädessään ja aikoo mennä pihan poikki karjapihaan. Juuri kun hän aikoo sivuuttaa veräjän, näkee hän Martin, joka tulee veräjän taakse). Herranen aika, joko sinä taas olet täällä?

MARTTI (yhdeksäntoistavuotias nuori mies puettuna harmaaseen sarkapukuun tulee taustalta ja asettuu veräjän taakse). Mitäs jokoa tämä on? Viimeksihän olin eilisiltana.

REGINA. Mutta Juha on vihainen, kun sinä käyt täällä niin usein.

MARTTI. Mitä se Juhaan kuuluu? Ethän sinä vielä ole hänen kanssaan naimisissa.

REGINA. Enhän ole.

MARTTI. Etkä ole vielä kuulutettukaan.

REGINA. Mutta sitä vartenhan minä talossa olen.

MARTTI. On sitä ennenkin kauppoja purettu, on vielä sittenkin, kun jo kuulutus on otettu. Mitä sinä täällä Natukalla olet ja elät, tule meille Heikkilään. Parempi talo se Heikkilä on kuin Natukka.

REGINA. Enhän minä täällä sen vuoksi ole, vaan Juhan tähden.

MARTTI. Mikä se Juha sitten on miehiään minuun verrattuna?

REGINA. Onhan vain sellainen, että saa talon haltuunsa, kun isänsä jo on kuollut.

MARTTI. Saan minäkin kerran talon haltuuni, kun olen ainoa poika.

REGINA. Mutta sinähän olet vielä ala-ikäinen, et sinä pääse vielä naimisiinkaan.

MARTTI (tulee portista sisään). Se asia on pian autettu. Kun olen ainoa poika, niin syksyllä isä voi mennä käräjille ja pyytää, että minä pääsen naimisiin. Ja kyllä se lupa annetaan, kun minä kuitenkin jo ensi vuonna pyhäinmiesten päivän aikaan täytän kaksikymmentä vuotta. Ja tottahan tällä iällä jo naimisissa olla osaa.

REGINA. En minä nyt jouda kuuntelemaan sinua, minun täytyy mennä karjapihaan.

MARTTI. Mikä meno sinulla nyt sinne on? Eihän nyt lypsetä.

REGINA. Mutta porsaita täytyy ruokkia.

MARTTI. Anna sinä nassujen olla, voimistuvathan ne, kun nälissään kiljuvat. Jätetään porsaat ja puhutaan minusta.

REGINA. Ei minun sovi puhua sinun kanssasi, kun olen jo lupautunut
Juhalle.

MARTTI. Kyllä aina ennen vihkimistä saa toisten miesten kanssa puhua.
Eikö nyt sovittaisi asioista? Jätä sinä Juha ja ota minut.

REGINA. Sinä puhut ihan joka päivä tästä samasta asiasta.

MARTTI. Totta kai minä siitä puhun siihen asti, kunnes siitä selvä tulee. Ei sitä puhumatta naimisiin pääse.

REGINA. Mutta onhan täälläpäin vaikka kuinka paljon muita tyttöjä.

MARTTI. Mutta ei ole toista sellaista kuin sinä, jolla on tuollainen korea naama ja noin paksu palmikko ja jonka käynti on kepeää kuin lintusen rannan kivillä.

REGINA. Älähän nyt, Martti! Porsaat odottavat.

MARTTI. Odottakoot. En minä porsaitten tähden tahdo heittää hukkaan tätä hetkeä, jolloin saan kahden kesken kanssasi puhella.

REGINA. Ne toiset voivat kohta tulla kirkosta.

MARTTI. Eivät ne vielä tule. Kyllä ne siellä viipyvät, ennenkuin
Susanna-emäntä on jalkapuusta päästetty.

REGINA (laskee sangon kädestään). Minä en voinut mitenkään mennä katsomaan sitä kirkkoon, vaan jäin tänne kotia. Kyllähän sisareni Katri sanoi, että hän olisi jäänyt ja että minun olisi pitänyt mennä, kun Susanna on niinkuin tuleva anoppini. Mutta en minä voinut. Ajattelehan, Martti, eikö se ole iankaikkinen häpeä, että saa istua jalkapuussa.

MARTTI. Mitä se on, ei yhtään mitään. Täällä Orivedellä on aina totuttu istumaan jalkapuussa. Ei täällä siitä välitetä yhtään. Täällähän oli ennen sellainen jalkapuu, jossa oli kolme paria jalkareikiä, mutta kun tuli tilan ahtaus, niin täytyi laittaa uusi, jossa on viisi paria.

REGINA. Älä puhu noin jumalattomasti. Mikä sen emännänkin leskeksi tultuaan siihen saattoi, että suostui tuohon mieheen ja rupesi hommaamaan hänen kanssaan?

MARTTI. Kai siinä oli rakkautta. Sehän vie ihmiset yhteen ja senhän tähden sanotaan lapsia saatavan.

REGINA. Ja jos niitä olisi ollut edes yksi lapsi, mutta kun niitä oli kaksoset.

MARTTI. Yksi tai kaksi, yhden kerran sitä vain jalkapuussa tarvitsee istua. Samahan tuo silloin on.

REGINA. Minun täytyy ajatella…

MARTTI. Mitä sinun täytyy ajatella?

REGINA. Porsaitani.

MARTTI. Älä ajattele porsaita, vaan ajattele minua.

REGINA. Minä kuulen jonkun tulevan. Etteivät vain jo tule kirkosta?

MARTTI. Jos tulevat, niin sitten ovat karanneet ennen jumalanpalveluksen loppua. Kun joku on jalkapuussa, niin kirkkoherra aina silloin saarnaa puoli tuntia enemmän. Se synti on aina niin tervetullut asia papeille.

MATTI MODIG (tulee taustalta. Hän on puettuna sotilaspukuun. Keltaiset housut, sininen takki, jonka liepeen etukulmat on käännetty ylös, päässä kolmikolkkainen hattu, jalassa valkoiset säärykset. Hän on keski-ikäinen mies). Päivää taloon.

REGINA. Päivää!

MARTTI. Kuka tuo on?

REGINA. En minä tiedä.

MODIG. Ei kai neitokainen enää muista minua?

REGINA. En minä oikein muista.

MODIG. Kyllähän me syksyllä Tampereen markkinoilla puhuimme.

REGINA. Nyt minä muistan sen.

MODIG (antaa kättä). Vanhoja tuttujahan me silloin olemme. Minä olen Messukylästä tullut tänne ihan neitokaisen tähden. Eikö täällä ole ketään katona?

REGINA. Ei ole, ovat kaikki kirkossa.

MODIG. Kirkossa käyminen on vakava asia. Pitää kai sitten odottaa.

REGINA. Passaa mennä tuonne tupaan ja odottaa siellä.

MODIG. Mieluumminhan minä täällä olen, missä noin kaunis neitokainen on. Maija kai oli nimi?

REGINA. Ei ole Maija?

MODIG (nauraen). Kas, kun muistin väärin. Liisahan se oli.

REGINA. Ei se Liisakaan ollut.

MODIG. No, Kaisa sitten kuin nakutettu. Ihan onkin Kaisan näköinen.

REGINA. En minä Kaisakaan ole.

MODIG. Eihän niitä muita nimiä olekaan, ellei satu olemaan Sohvi.

REGINA. Regina minä olen.

MODIG. Kun näkee niitä tyttöjä niin paljon, niin eihän sitä aina nimiä muista. Reginahan minun piti sanoa. Kyllä minä sen silloin ensin muistinkin ja muistinhan minä sen nytkin vielä, mutta sanoin noita toisia nimiä, jotta päästäisiin puheen alkuun.

MARTTI. Olisihan silloin pitänyt vielä muistaa Lastikka ja Eufemiakin.

MODIG. En minä sellaisia vanhojen akkojen nimiä nuorille tytöille anna.

MARTTI. Eihän se nimi tytön naamaa pilaa eikä vartaloa muuta.

MODIG. Kuka tämä nuori mies on, jonka kieli ei ole molemmista päistä kiinni?

REGINA. Se on Heikkilän Martti tästä naapuritalosta.

MARTTI. Ja kuka tämä pöyhkeilevä sotamies on, joka keskellä kesää kuljeksii univormu päällään tytöille nimiä jakelemassa?

MODIG. Minäkö? Kukako minä olen? Minä olen Matti Modig Porin rykmentistä, majurin komppaniasta, Messukylän Juvelan ruodusta n:o 7. Jaha, sellainen mies minä olen. Olen ollut sitten armon vuoden 1747 sotilaana ja tehnyt äksiisit ja komennukset aina hyvin. Ei minua ole koskaan nähty piiskurin edessä selkä paljaana enkä koskaan ole humalasta kiinni joutunut. Ja nyt saat sinä mennä toisille markkinoille, kun olet saanut tietää, mitä tahdot.

MARTTI. Ei sitä Orivedellä Messukylän miehet komentele. Minä pysyn siellä, missä minä tahdon.

MODIG. Pysy sitten, mutta istu kiltisti kuin hyvät lapset paikallasi.

MARTTI. Istun kyllä, kun sinä ensin istut maassa.

MODIG. Tule päälle, jos uskallat!

REGINA. Hyvät miehet, älkää ruvetko keskellä sapattia tappelemaan, saatte sakkoa.

MODIG. Mitä hän haastaa riitaa ja epäsopua eikä anna minun asiaani toimittaa.

REGINA. Toimittakaa sitten asianne ja menkää ajoissa, ettei tule mitään pahaa.

MODIG. Minä olen sotamies ja tapani on mennä aina suoraan päin vihollista ja päin naista. Minä siis selitän asiani niinkuin se minun sydämelläni on. Aina siitä asti kun minä sinut, Regina, näin siellä markkinoilla, on naamasi ollut minun ajatuksissani ja minä olen ajatellut, että sinut minun pitäisi saada elämänkumppaliksi.

REGINA (ottaa sangon). Parasta on selittää asia tuolle Martille. Minun täytyy mennä.

MODIG. Ei tätä asiaa voi selittää kellekään muulle kuin sinulle. Mihin sinulla nyt on sellainen kiire?

REGINA. Porsaathan minua odottavat.

MODIG. Aina mies on enemmän kuin porsas. Niin, kun minä sinut näin, niin ajatukseni rupesivat pyörimään ja minä ajattelin ja ajattelin…

MARTTI. Sotamies ei saa ajatella, hänen päällysmiehensä sen sijaan ajattelee kaiken hänen puolestaan.

MODIG. Pidä suusi kiinni, senkin räkättirastas!

MARTTI. Ole vaiti, kruunun krapa!

MODIG. Jos sinä tohdit haukkua kruunun sotamiestä, niin saat linnaa.

REGINA. Älkää riidelkö, hyvät ihmiset. Parasta on puhua asiat, ennenkuin porsaat kuolevat nälkään.

MODIG. Enhän minä riitaa rakenna. Minä en tappele muuta kuin vihollista vastaan. Niin, kun minä sinua ajattelin, niin muistin sanoneesi, että olit kotoisin Längelmäeltä. Minä menin Juvelaan ja ruodun kirstusta otin univormun ylleni ja läksin taivaltamaan Längelmäelle. Siellä sain kuulla, että olit isäsi ja äitisi kanssa muuttanut tänne Pitkäjärvelle. Minä astelin rakkauden siivillä, niinkuin mamsellit sanovat, ja ravasin tänne.

MARTTI. Varis!

MODIG. Hunsvotti!

REGINA. Muistakaa porsaita, jotka odottavat minua!

MODIG. Ja minä olen nyt tullut kysymään, etkö tahtoisi jakaa minun kanssani elämän myötä- ja vastoinkäymisiä.

MARTTI. Tuollainen kääkkä!

REGINA. Älä nosta metakkaa, Martti! (Modigille.) En minä ole vapaa.

MODIG. Olithan sinä vielä syksyllä markkinoilla. Mistä se nyt niin äkkiä on nukkautunut.

REGINA. Se tuli kun tuli, ja minä olen täällä mennäkseni naimisiin.

MODIG. Tuonko lortin kanssa?

REGINA. Ei hänen, vaan tämän talon pojan kanssa.

MODIG. Mikä tuo sitten on? Onko hän reservi?

REGINA. Ei hän ole mikään.

MODIG. Mitä hän sitten täällä rähisee?

MARTTI. Minä rähisen siellä, missä minä tahdon.

MODIG. Pidä suusi kiinni!

MARTTI. Pidä itse!

REGINA. Ellette nyt ole hiljaa, niin minä menen porsaita ruokkimaan.

MODIG. Jätetään koko sikojen suku ja puhutaan rakkaudesta.

MARTTI. Eikö tämä ole se sama Modig, jolla oli Maija-niminen akka?
Sellainen nilkku ja vaivainen.

MODIG. Ei se Maija aina sellainen ole ollut. Kerran se napisi miestään vastaan, joka lain ja evankeliumin kautta on hänen päänsä, ja hyppäsi kiukuissaan kaivoon ja siitä se nilkuksi tuli.

REGINA. Herranen aika, kuoliko se?

MODIG. En minä sentään akkani tappaja ole, elää se vielä.

REGINA (kauhistuen). Ja sitten te tulette kosimaan minua!

MODIG. Mitä pahaa siinä on. Varovainen mies katsoo eteensä. Kuoleehan se akka kuitenkin. Ei se kauaa enää elä. Ja kun minä sinut näin, niin minä tunsin kuin kanuunalla olisi ammuttu sydämeen…

REGINA (ottaa sangon jälleen käteensä). Sen minä sanon, että siat ovat parempia kuin tuollaiset miehet!

(Menee karjapihaan.)

MARTTI (nauraen). Siinä tuli rukkaset niin että präiskähti!

MODIG (aikoo seurata Reginaa). Mutta kuulehan nyt, kun se akka on jo niin kovin heikko ja huono…

MARTTI. Parasta on olla menemättä sinne, taikka muuten kruunun takki ja mies sen sisällä makaa keskellä pahnoja! Ei ne Reginankaan kädet tuohesta ole, vaan heittää se tuollaisen miehen sinne kuin tahtoo. Menee yhtenä käppyränä porsaitten joukkoon.

MODIG. Ellei nyt olisi sapatti, niin tulisi tästä sellainen yhteenotto ja käsivarsien vääntö sinun kanssasi, että tietäisit olleesi miehen käsissä.

MARTTI. Ei sitä Heikkilän Martti sakkoja pelkää. Talo on suuri ja minä olen ainoa poika, ja jalkapuussa voi istua nuori mies aina aikansa kuluksi. Tule päälle, jos tohdit!

MODIG (vetäytyen veräjää kohden). Minä en rupea toisten ihmisten pihoilla pahantekoon.

MARTTI. Ähää, joko uskalluksesi vähenee kuin Eskolan leivät talkoon edellä. Olen minä ennenkin tapellut, en minä sinua pelkää! Vai tulet sinä naimisissa oleva mies tänne tyttöjä kosimaan! Vai uskaltaa sieltä Messukylästä mies tulla neitojen lähelle Oriveden pihoilla! Katso, ettet makaa kohta tuolla aitan nurkissa ja kokoile luitasi palpeerarin paikattaviksi.

MODIG. Minulla ei ole mitään tekemistä sinun kanssasi!

MARTTI. Mutta minulla on! Ellet nyt hyvän sään aikana laputa tiehesi, niin tästä syntyy meno, joka on sotaa pahempi.

MODIG. Sinä vimmattu nulikka!

MARTTI. Sanoitko nulikka?

MODIG. Kakara, pahankurinen vekara, mullikka!

MARTTI. Vieläkö osaat mitään vai joko tulet tekemään käsitöitä!

MODIG. Minä en rupea sinun kanssasi mihinkään, sillä sinulla ei ole mitään oikeutta tuohon tyttöön. Vai onko sinulla oikeutta? Sano, onko sinulla oikeutta? (Kun Martti on vaiti.) Ahaa, sinä rakennat riitaa aivan syyttä suotta! Varo, etten haasta sinua käräjiin kotirauhan rikkomisesta! Ja sitten saat nähdä, kun saat juosta kujanjuoksua ja raipat vinkuvat pitkin selkääsi. Ja silloin tahdon minä olla sinua lyömässä.

MARTTI. Minä en osaa kohta puhua enää mitään. Minä lyön, jos vielä sanot yhden ainoan sanan!

MODIG. Minä en sano enää mitään. Minä menen.

(Menee veräjästä.)

REGINA (tulee karjapihasta). Joko se hirvittävä ihminen meni?

MARTTI. Jo meni niin että kintut oikosena.

REGINA (itkien). Mitä pahaa minä olen tehnyt, että naineet miehet minua näin vahtaavat?

MARTTI (hellästi). Vahtaammehan me naimattomatkin! Älä siinä nyt itke.
Minä tulen aina niin hellälle mielelle, kun tyttö itkee.

REGINA. Mutta kun minulla on niin paljon tuskaa, vaivaa ja harmia, ennenkuin pääsen naimisiin.

MARTTI. Älä sinä huolehdi siitä ollenkaan, vaan anna meidän toisten päättää se asia.

REGINA. Jos minä annan teidän toisten päättää, niin siitä vasta elämä tulee. Tehän tahdotte kaikki naida minut. Ensin on Juha, jonka kanssa olen melkein kuin kihlattu, koska asun hänen talossaan. Sitten olet sinä. Ja sitten on tuo sotamies. Ja sitten on Kalle.

MARTTI (tiukasti). Mikä Kalle?

REGINA. Älä katso noin vihaisesti minuun.

MARTTI. Sano heti paikalla, mitä Kallea sinä tarkoitat?

REGINA (on kuivannut kyyneleensä; tiukasti). Sitä en sano!

MARTTI. Vai et aio sanoa? Kyllä minä siitä tiedon vielä saan ja sen minä sanon, että niskat minä väännän siltä nurin, noin, että naksahtaa.

REGINA. Sen miehen niskoja sinä et väännä.

MARTTI. Väännänpähän!

REGINA. Etpä väännä!

MARTTI. Se on ihme ja kumma, ellen minä väännä!

REGINA. Älä jankkaa. Kun minä sanon, ettet sinä väännä, niin sinä et väännä.

MARTTI. Minä kerron Juhalle ja sitten me väännämme yhdessä.

REGINA. Mitä sinä aiot kertoa?

MARTTI (ällistyen). Niin… minäkö…?

REGINA. Näethän, ettet sinä voi mennä sanomaan hänelle, että Kalle tahtoo minut vaimokseen ja että sinä tahdot sen estää, koska itse tahdot saada minut vaimoksesi.

MARTTI. Hä?

REGINA. Jää nyt sitä miettimään. Tuolla tulee talonväki jo kirkosta.

(Taustalta saapuvat: Antti Covéen, Susanna, Tuomas, Anna, Katri ja Sohvi ja viimeksi Juha. Kaikki ovat saapuneet näyttämölle ja seisovat paikallaan hetkisen, — Antti Covéen, seitsemänkymmenenvuotias nimismies, pitkä ja komea vanhus puettuna tummansiniseen sarkapukuun kiiltävine nappeineen. Susanna neljänkymmenenvuotias hyvin komea ja rehevä nainen, puettuna punaiseen verkahameeseen ja mustaan röijyyn, päässä tanu ja kaulassa valkoinen huivi, edessä valkoinen palttinaesiliina, jalassa valkoiset sukat ja mustat kengät. Tuomas, lähes kuudenkymmenenvuotias tanakka talonpoika, tukka pitkä, parraton, puettuna harmaaseen sarkapukuun ja saappaisiin, päässä harmaa hattu. Anna, hänen vaimonsa, puettuna punaiseen verkahameeseen ja mustaan röijyyn, päässä tanu, kaulassa valkoinen huivi ja edessä valkoinen esiliina. Katri ja Sohvi, nuoria tyttöjä, puetut raidallisiin hameisiin ja liiveihin, edessä valkoinen esiliina, kaulassa valkoinen huivi, päässä tukkanauha, tukka palmikolla. Juha, nuori ja hento mies, puettuna harmaaseen sarkapukuun, päässä kudottu lakki, jalassa saappaat. Kaikilla on virsikirja kädessään.)

ANTTI (rykäisee). Nyt olemme siis koettelemuksen suuren hetken kestäneet ja synti on saanut palkkansa.

SUSANNA. Amen!

ANTTI. Sinä tyttäreni olet isäsi nimen häpeällä peittänyt ja minut puheenaineeksi saattanut. Ja nyt on minun, joka niin monta olen jalkapuuhun pannut, itse kyynelsilmin täytynyt siihen loukkuun oma tyttäreni panna.

SUSANNA. Ettehän te, isä, yhtään itkenyt, olitte vihaisen näköinen ja sanoitte… En minä kehtaa sanoa, mitä sanoitte.

ANTTI. Vai olisi pitänyt minun siinä vielä halailla sinua?

SUSANNA. En minä sitä tarkoittanut. Huomasitteko, isä, miten kauniit valkoiset sukat minulla oli…

ANTTI (ankarasti). Susanna! Sukkiasiko sinä ajattelit silloin, kun sinun olisi pitänyt hävetä suurta kevytmielisyyttäsi.

SUSANNA. Kyllä minä sitä kevytmielisyyttänikin sitten myöhemmin ajattelin.

ANTTI. Kuinka voit sinä vanha ihminen…

SUSANNA. Minä en ole mikään vanha, vasta neljäkymmentä täyttänyt.

ANTTI. Kuusiviidettä Sinä olet täyttänyt, totta kai minä oman tyttäreni iän muistan.

SUSANNA. No, ne pari vuotta sinne tai tänne! Nuorihan minä vielä olen.

ANTTI. Sinulla on melkein täysi-ikäinen poika ja sitten sinä leskenä sekaannut toiseen mieheen.

SUSANNA. Piru periköön sen Juha Heikinpojan, muuta minä en sano.

ANTTI (ankarasti). Susanna!

SUSANNA. Ei kai minun elin-iäkseni pidä leskeksi jäädä? Saan kai minä mennä toistamiseen naimisiin. Olettehan tekin, isä, ollut kahdesti naimisissa.

ANTTI. Kun jumala otti minulta vaimon, niin antoi hän minulle toisen. Mutta minä menin naimisiin kirkon kautta enkä niinkuin sinä omin neuvoin.

SUSANNA. Mutta ajatelkaahan, isä, sentään asiaa. Kun mieheni kuoli, täytyi minulla olla joku, joka talossa teki työtä, kun Juha on vielä niin nuori ja hentokainen. Ja sitten tuli hän ja tahtoi tulla isännäksi. Ja onhan isännällä aina oikeuksia. Ja sitten tuli ne kaksoset.

ANTTI. Ettet sinä häpeä sitä tuolla tavalla kertoa.

SUSANNA. Ei siinä siihen asti ollut mitään hävettävää. Olisimmehan me menneet naimisiin. Mutta kun oikeus ei antanutkaan hänelle taloa, vaan antoi sen pojalleni, niin sammui hänessä rakkaus. Hän sanoi, että sinne se hukkui käräjätupaan. Hän meni heti tiehensä. Sanovat, että hän on nyt Kangasalla Ruokoisissa. Onko isä nähnyt häntä? Sattuiko hän olemaan kirkossa.

ANTTI. Susanna!

SUSANNA. Ja vaikka hän talon olisi saanut, niin en minä olisi häntä enää ottanut. Ennen sitten vaikka jalkapuu ja vesi ja leipä.

ANTTI. Ja niitä sinä, jumala paratkoon, olet saanut maistaa.

SUSANNA. Mutta en minä yhtään siitä laihtunut. Enhän olekaan.

ANTTI. Sinä uppiniskainen nainen. Kun laki ja korkea oikeus vaati, että sinä menisit hänen kanssaan naimisiin, niin sinä sanoit, ettet mene. Sinä sait siitä seitsemän vuorokautta vettä ja leipää. Ja kun asia sitten oli uudestaan käräjillä, niin sanoit sinä sitten taas, ettet mene mistään hinnasta, ja sait kaksi viikkoa vettä ja leipää. Minä, joka olen nimismies, häpesin sellaista tytärtä. Ja nyt on asia tuomiokapitulissa ja se voi tuomita sinut tuon miehen kanssa vihille.

SUSANNA. Mutta minä en mene hänen kanssaan naimisiin, en vaikka mikä olisi, en, vaikka piispat ja papit kiljuisivat. Minä olen niin sen itse tykönäni päättänyt. Ja vaikka korkea kuninkaamme…

ANTTI. Kuninkaan nimeä et saa sekoittaa sinun naimajuttuihisi.

SUSANNA. Sillä se mies… en minä kuningasta tarkoita, vaan sitä toista… on paha mies, joka löi minua. Ja tiedättekö, isä, mitä hän sanoi?

ANTTI. Mitä hän sanoi?

SUSANNA. Hän oli niin hävytön, että sanoi: Tuo toinen kaksosista on minun, mutta ei tuo toinen!

(Martti purskahtaa nauruun.)

ANTTI (tiuskaisee). Pois täältä pihalta, Heikkilän Martti! Ei tämä ole mikään naurunpaikka!

(Martti livistää veräjästä pois.)

TUOMAS (astuu esiin). Mutta eiköhän herra vallesmanni jättäisi tuota korkeaa lain puustavia nyt syrjään ja alentuisi meidän kanssamme olemaan rauhassa ja sovussa. Emäntä on erehtynyt, mutta hän on sen tähden häpeääkin saanut. Nyt on hänen poikansa aikonut mennä meidän tyttäremme kanssa naimisiin. Ja kun minä olen talossa niin kauan kuin molemmat tyttäreni ovat vielä miestä vailla, niin eihän täällä ole mitään surun paikkaa. Me elämme ja viljelemme taloa. Työtä me teemme ja voimme hyvästi, veromme maksamme ja vältämme käräjätupaa. Ei täällä emäntä enää miestä kaipaa, kun kerran minä olen isännyyttä pitämässä.

ANNA. Ja minä olen aina tottunut pitämään miehiä loitolla. Ei tänne enää kukaan tule muuta kuin minun luvallani.

ANTTI. Mitä sinä, Juha, jota tämä eniten koskee, tähän kaikkeen sanot?

JUHA (ujosti). Ei minulta ole kysytty yhtään mitään.

ANTTI. Minä muistan vihkimäluvusta, että vaimon tulee erota isästään ja äidistään ja mieheensä sidottu oleman.

TUOMAS. Tarkoittaako vallesmanni sillä, että me olemme tässä talossa liikaa.

ANTTI. Minä tarkoitan, että…

ANNA. Vallesmanni sanoo mitä ajattelee, emme me pelkää sanoja.

ANTTI (katsoo pitkään häneen). Minä katson ajankohdan sellaiseksi, että tässä ei puhuta nyt siitä. Kun Juha ensin on viettänyt häänsä, niin sitten me puhumme kaikesta.

ANNA. Juha tekee niinkuin minä tahdon.

SUSANNA. Tai niinkuin minä.

ANNA. Teethän sinä, Juha, niinkuin minä tahdon?

JUHA. Totta kai minä teen.

SUSANNA. Ja teethän, niinkuin minä sanon.

JUHA. Sanassa sanotaan, että pitää totella äitiään.

ANTTI. Ota siitä sitten selko! Kaksi naista ei koskaan tahdo samaa, ei ainakaan emäntänä ollessaan.

ANNA. Mutta kun saarna oli pitkä ja aamulla varhain lähdimme, niin jo on ateriankin aika. Menkäämme tupaan. Kai sinä olet, Regina, kaiken keittänyt?

REGINA. Enhän minä ennättänyt, kun minun piti niitä porsaita hoitaa.

SUSANNA. Minä näin, että yksi porsas äsken meni täältä pois ja ravasikin aika kyytiä. Että sinä kehtaat!

ANNA. Älä sinä hauku minun tytärtäni!

SUSANNA. Sinun tytärtäsi ja minun tulevaa miniääni!

ANNA. Vielä hän on minun tyttäreni eikä sinun miniäsi.

ANTTI. So, so, vaimot! Menkää sisälle ja laittakaa ruokaa meille miehille.

(Susanna ja Anna menevät tupaan.)

KATRI (Reginalle). Mitä sinä sitä Marttia tänne aina kuljetat?

REGINA. Ei minun tuota tarvitse kuljettaa, itsehän tuo tulee ja tuleekin väkipakolla. Jos sinä tahdot hänet luonasi pitää, niin sido sitten esiliinasi nauha hänen kaulaansa.

KATRI. Ei nuori mies koskaan tule, ellei nainen häntä houkuttele.

REGINA. Eipä tule kaikille houkuttelemallakaan.

KATRI. Tarkoitatko sillä minua?

ANTTI (astuen väliin). Rakkaat lapset, älkää tapelko miehistä sunnuntaipäivänä! Menkää sisälle ja laittakaa ruokaa, se on naisen tehtävää!

(Regina, Katri ja Sohvi menevät tupaan.)

JUHA (on seisonut synkkänä ja katselee Reginan jälkeen). Niin on tuo
Regina mutkallinen ja sekava kuin synnintunnustus lukusijoilla.

ANTTI (istuu oikealle etualalle kivelle). Kuule, minun tyttäreni poika!

JUHA (lähestyy). Mitä vaari tahtoo?

ANTTI. Sinä olet hiljainen ja yksitotinen mies, ja siksi minä sinusta pidän. Niin olet kuin isäsikin oli. Hiljainen hänkin oli, mutta kun kiukku pääsi hänessä valtaan, niin loitolla oli toisten oltava, ja saipa siinä totella häntä silloin vaimonsa Susannakin.

JUHA. Niinhän se oli, kyllä isä äitiä piti kurissa ja herrannuhteessa, varsinkin kurissa, eikä silloin säästetty keppiäkään, kun siksi tuli.

ANTTI. Naista on kurilla kasvatettava, ei siitä muuten hyvää tule. Jos hän vallan käsiinsä saa, niin räkättää aamusta iltaan.

JUHA. Oikein ja viisaasti puhuttu. Sitä minun isänikin sanoi ja samaa sanoi hänenkin isänsä vanha Eerikkivaari. Niin oli näillä ankara luonto naisen suhteen. Naista on hyvästi hantteerattava, sanoi Eerikkivaari aina.

ANTTI. Minä olen katsellut sinun tulevaa vaimoasi. Kaunis hän on?

JUHA. Kaunis kuin kukkainen juhannuksen aikaan, punainen kuin mansikka aholla ja käynti on hänellä notkea ja sulava kuin hyvällä hevosella. Mutta äksy hän on, niinkuin varsa, jota ei vielä ole opetettu.

ANTTI. Pane ajoissa kuolaimet suuhun, muuten ei sinulla ole ainoaakaan rauhan hetkeä. Muista mitä Salomo, joka itselleen oli ylenpalttisen paljon vaimoja hankkinut, sanoo: "Parempi on istua katon kulmalla kuin riitaisen vaimon kanssa yhdessä huoneessa!"

JUHA. Olenhan minä ajatellut, että hän tulee äitiinsä, joka Tuomasta, vaikka onkin tämä roteva mies, pitää ankarassa kurissa. Mutta kun tätä olen katsellut, niin olen päättänyt, että toinen meno minun talossani on oleva.

ANTTI. Päätös on oikea, mutta onko sinussa miestä päätöksesi perille viemään?

JUHA. En ole tahtonut asiaan kajota, kun hän on vielä morsiameni, vaan olen odottanut häitä.

ANTTI. Täytyyhän naisella olla oma aikansa, jolloin hän komentieraa ja mekastaa. Tyttönähän tuo hänelle sopii, sillä sen kautta nuori nainen miehen lämpimänä pitää, mutta kun tulee avioaika, niin on tämä käskevä luonto hänestä otettava aivan heti pois.

JUHA. Kun näin sopiva hetki on tullut, niin saan kai tehdä pari kysymystä?

ANTTI. Tee, tyttäreni poika, tee kysymyksesi.

JUHA. Jos minun morsiameni hännän liepeillä toisia poikia juoksee, niin millä minä ne saan pois?

ANTTI. Anna niille selkään, se on yksinkertainen neuvoni.

JUHA. Kyllähän neuvo hyvä on, mutta jos voimat eivät riitä.

ANTTI. Käytä silloin viekkautta.

JUHA. Mistä sen ottaa, jos sitä ei ole. Minä olen hiukan yksitotinen enkä osaa kiemurrella.

ANTTI. Kyllä kiemurteluun oppii, kun rakkaus piinaa. Rakkaus on kaiken hyvän ja pahan opetusmestari, Sanoohan sanakin, että kolme asiaa on tutkimatonta: kotkan lento taivahalla, käärmeen kulku kalliolla ja nuoren miehen meno naisen tykö. Näin viisaat miehet ovat jo varhain havainneet, että rakkauden vimma saattaa jokaisen miehen ovelaksi.

JUHA. Eihän minun tarvitse oveluutta käyttää, kun Regina samassa talossa on. Mutta kun niitä toisia liikkuu aina lähettyvillä. Tuo Marttikin, joka täältä livisti, on aina hänen kimpussaan. Millä minä hänet voitan? Minulla on kankea kieli ja hänellä sujuva puhe. Minä olen hento ja hän on roteva.

ANTTI. Kuule minua, joka pitkät ajat olen ollut vallesmannina sekä Längelmäellä että täällä ja monia rakkausjuttuja joutunut suoristamaan tai katkomaan sekä pitäjällä liikkuessani että käräjillä. Jos sinä tahdot, että joku Marttia silmällä pitää, niin ota selkoa, onko missään tyttö, joka on iskenyt silmänsä tuohon poikaan.

JUHA. Onhan tuo Katri, morsiameni sisar.

ANTTI. Kovin on kiukkuinen hänkin, ei hänestä ole. Etkö tiedä lempeämpää naista, joka olisi kipeänä Martin tähden?

JUHA. Mihin sitä lempeää naista tarvitaan?

ANTTI. Jos sellaisen saat tietoosi, niin vihkaise hänelle, että Martti rakastaa häntä. Pian tytön mieli sellaisesta pehmenee. Hän alkaa pitää miestä silmällä. Ja kun rakkaus on alun saanut, niin hän alkaa vahdata, ettei kukaan toinen nainen pääsisi hänen halmeilleen ja mailleen. Niin olen minä vallesmannina monesti havainnut, että ei mies koskaan jaksa sillä tavalla toista ihmistä silmällä pitää ja hänen askeleitaan seurata, kuin nainen jaksaa. Yöt tämä kykkii aidan takana, nurkan piilossa vahtaa, kuuntelee korva pitkällä. Ja jos sinä hänen rakkausasiaansa tuet ja turvaat, niin antaa tämä sinulle kaiken tiedon. Noudata vanhan ja viisaan miehen neuvoa, Juha, ja etsi sellainen nainen.

JUHA. Kyllä minä selityksestä jo olen arvannut, millaisesta tässä puhutaan. Onhan Yrjölän Maria sieltä Sahrajärveltä.

ANTTI. Aijai, ei sovi, kovin on toisella puolen pitäjää.

JUHA. Kyllä Maria täällä lähettyvillä on. Laasolan Sikalassa se on hein'aikaa.

ANTTI. Ja oletko huomannut, että hänen silmänsä olisivat naulaantuneet
Marttiin.

JUHA. Vaikka minä olen tällainen hiljainen mies, niin näen minäkin. Kun Martti on lähellä, niin punaisiksi lentävät neidon posket ja esiliinaa hypyilevät sormet.

ANTTI. Mutta pompottaako sydän?

JUHA. Enhän minä sitä ole voinut koetella.

ANTTI. Ei tarvitsekaan: Onko hän kielellään liponut huuliaan, kun
Martti on lähellä?

JUHA. Totta vieköön, on! Aina hän tekee näin. Kielen kärki kauniisti kulkee huulien välissä.

ANTTI. Selvä merkki? selvä merkki! Katsohan, kun rakkaus kuumentaa sydäntä, niin henki käy myös kuumaksi ja huulet kuivuvat. Eivät ne muusta kuivukaan naisihmisellä. Ei edes sanojen tavaton tulva niitä kuiviksi saa. Mutta annahan olla, kun rakkaus saa sydämen hyppimään, niin heti ovat huulet kuin heinä poutaisena päivänä. Ja jos hän vielä miehen aikana näin pöyhistelee, nostaa rintaansa ja syvään vetää henkeään, niin rakkaus se silloin myllertää hänen povessaan. Sellainen nainen on ihan sokea: niin on kuin sika tulipalossa, menee vain liekkiin, ei pysy turvassa, vaan pätsiin pyrkii. Ota tällainen nainen hoitoosi, ja kun huomaat, että hän rakastaa, niin ärsytä hänessä mustasukkaisuutta. Älä sitä tee aivan selvästi, jotta hän ei arvaa kaikkea. Viittoile sinne ja tänne. Jota vähemmän sanot, sitä enemmän naisen rakkauden pätsissä raivoava luonto omiaan keksii. Ja vaikka tämä nainen ei saisikaan Marttia omakseen, niin ainakin hän saattaa kaikki tämän aikeet tyhjiksi tehdä sinun morsiamesi suhteen.

JUHA. Minä kiitän ja kumarran. Viisaan miehen sanat ovat kultaa kalliimmat.

ANTTI. Olen nähnyt monta viisasta tuomaria, olen nähnyt sekä kihlakunnan käräjillä että laamannin käräjillä, ja monesti ovat nämä kääntyneet minun puoleeni ja sanoneet: "Te vallesmanni Covéen, joka olette viisas ja keksivä ihminen, sanokaa, millä tavalla me tämän pulman ratkaisemme?" Ja aina on Antti Covéen oikean tien neuvonut. Ja niin sanotaan, että ei mene kiveen eikä loveen, jos on tyyräämässä Antti Covéen.

SUSANNA (tuvan ovelta). Isä, tulkaa syömään!

ANTTI. Onko siellä rauha maassa?

SUSANNA. Rauha täällä on. Anna löi minua halolla, mutta minä iskin seipäällä.

ANTTI. Eihän tänne ulos kuulunut mitään mekastusta tuvasta.

SUSANNA. Mitä niin vähästä huutaisi! Olemme me paremminkin tapelleet.

ANTTI. Jaa, jaa, nainen on merkillinen olento. Eihän Salomokaan kaikessa viisaudessaan siitä päässyt selville. Mutta olisipa tämä kysynyt Covéenilta.

(Menee tupaan.)

SUSANNA. Etkö tule, Juha?

JUHA. Minä menen ensin katsomaan hevosta, ettei se vain ole päässyt haasta karkuun.

SUSANNA. Minä jätän keittoa sinulle. Tuo Tuomas syö kuin villitty. Jos hän saa olla padan lähellä, niin kaapii hän lopulta kaiken sieltä.

(Menee tupaan.)

JUHA (aikoo mennä veräjästä, kun samalla Maria tulee häntä vastaan).
No, minne sinä, Maria, olet menossa?

MARIA (kahdenkymmenvuotias vaaleatukkainen hiukan ujo, mutta iloinen tyttö. Puettu siniseen sarkahameeseen). Sinne kai, missä tie päättyy. Minulla olisi Reginalle asiaa.

JUHA. Hän on tuolla tuvassa. (Aikoo mennä.)

MARIA. Minne sinä olet menossa?

JUHA. Katsomaan, onko ruuna haassa.

MARIA. Haassa kai se on, koska minä juuri sille aidan yli annoin leipäpalasen.

JUHA. Siinä tapauksessa ei minun tarvitsekaan sinne mennä, vaan voin jäädä kanssasi puhumaan. Vähän aikaa sitten puhuin sinusta vallesmannin kanssa.

MARIA. Mitä puhumista minusta on?

JUHA. Me ihmettelimme sitä, ettei Heikkilän Martti ole sinua huomannut.
Hänhän huomaa jokaisen korean tytön.

MARIA. Älä viitsi puhua noin. (Hengittää syvään.) Martilla on omat mieluisensa.

JUHA. Niin on kai jokaisella nuorella miehellä. Oletko juossut, kun hengität noin syvään?

MARIA. En minä ole juossut, kävelin Sikalasta aivan hiljaa tänne. Nyt on vain niin helteinen päivä. On oikea heinäilma.

JUHA. Niin on, tulee niin kuuma, että huulet kuivuvat.

MARIA. Niin, nyt on kuuma ilma. (Lyhyt vaitiolo.) Onko se Martti puhunut minusta mitään?

JUHA. Ei ainakaan tänään, eikä ainakaan minulle.

MARIA. Niin, mitä hän sinulle muista tytöistä puhuisi, kun hän on uskollisesti Reginan lähettyvillä.

JUHA. Vai olet sinäkin sen huomannut?

MARIA. Senhän on huomannut aivan jokainen täällä. Me ihmettelemme, että sinä sen sallit.

JUHA. Reginahan on minun tuleva vaimoni.

MARIA. Ellei Martti häntä ota.

JUHA. Ei häntä minulta kukaan ota, ellen minä itse anna.

MARIA. Ei sitä vain niin kysytä, kun otetaan.

REGINA (tulee tuvasta). Minä näin ikkunasta, että sinä, Maria, olit täällä.

MARIA. Sikalan isäntä lähetti minut tänne kysymään, aiotaanko teillä pitää heinätalkoita.

REGINA. Ei kai meillä pidetä, kun täällä on omaa väkeä aivan tarpeeksi.
Aiotaanko Sikalassa pitää?

MARIA. Sellaista isäntä puhui. Hän aikoo ensi torstaina pitää.

JUHA. Me olemme siksi saaneet kai jo omat heinämme kaikki niitetyiksi, niin että meidän puolestamme se sopii aivan hyvin.

REGINA. Etkö sinä ollut kirkossa, koska et ole juhlapuvussa?

MARIA. Enhän minä. Jonkun täytyi olla kotona. Ja sitten minä häpesin sitä, että tuttu emäntä istuu jalkapuussa.

REGINA. Eihän se sellainen juuri talolle ole soveliasta.

MARTTI (tulee veräjästä). Kas, täällähän on oikea käräjäkunta. Mikä se
Mariankin on tänne tuonut?

MARIA. Heinätalkoistahan minä olin täällä puhumassa Sikalan isännän puolesta.

MARTTI. Antaako isäntä tanssiakin talkoissaan?

MARIA. Antaa kai. Miksi tuo sen kieltäisi, kun aina talkoissa tanssitaan muuallakin.

MARTTI (lähestyy Reginaa, puolikovaa). Minulla on sinulle asiaa.

REGINA (puolikovaa). Älä nyt täällä, toiset huomaavat. Tuvastakin voidaan nähdä. Ne pitivät jo sellaista metakkaa siitä, että sinä äsken olit täällä.

JUHA (hiljaa Marialle). Nuo sopivat jostain.

MARIA. Siltä kuulostaa. Minulla on kovin tarkka korva. Minulla oli sitäpaitsi täti, joka oli kuuro ja minä osaan lukea jo kaukaa suun liikkeistä.

JUHA. Mitä he sanovat nyt toisilleen?

MARIA. Regina sanoo, ettei hän tahdo. Nyt Martti sanoo, että Reginan täytyy tulla. Regina kysyy, minne. Martti sanoo: illalla Koljon virran sillalle.

JUHA. Älä sano sitä kellekään muille.

MARTTI. Kai minä taas menen, koska minua ei vieraaksi taloon huolita.
Hyvästi sitten. Ja Maria, talkoissa me tanssimme yhdessä.

MARIA. Tanssitaan vain. (Juhalle.) Senkin katala riiviö!

JUHA. Minä menen Koljon sillalle vahtiin.

MARIA. Niin minäkin.

MARTTI. Hyvästi jääkää! (Menee veräjästä.)

REGINA. Tulehan, Juha, syömään! Kai sinäkin, Maria, tulet tupaan?

MARIA. En, kyllä minä menen kotia. Hyvästi ja herran rauhaan!

JUHA (itsekseen, mennessään tupaan). Vallesmanni on viisas mies!

Väliverho.

TOINEN NÄYTÖS.

Koljon virran silta. Virta on kapea, sen yli vie silta, joka täyttää koko etualan. Kaidepuu on taustan puolella. Tämän takana näkyy vehmainen ranta molemmin puolin virtaa. Virtaa, joka on syvällä, ei näy laisinkaan. Etualalla johtaa tie kummallekin taholle, vasemmalla Laasolan kylään, josta Sikala tulee, ja oikealla Pitkäjärven kylään, josta muut saapuvat.

MARTTI (tulee oikealta, pysähtyy sillalle, katselee oikealle ja viheltelee hiljaa. Hän kuulee vasemmalta pensaikosta rapinaa, kääntyy äkkiä ja kysyy). Kuka siellä pensaikossa on?

SIKALAN ÄÄNI (vasemmalta pensaikosta sillan korvasta). Sht!

MARTTI. Kuka siellä on? Ellet vastaa, niin vedän sinut niskasta esiin.

SIKALAN ÄÄNI. Sht! Älä huuda!

MARTTI. Kuka siellä on? Etkö saa ääntä suustasi?

SIKALA (tulee esiin, suuri piilukkoinen pyssy kädessään. Hän on puettu rohtimiseen pukuun. Vanha mies,, piipunnysä hampaissaan). Mitä sinä siellä kiljut! Minähän se olen.

MARTTI. Kas, Sikalan isäntähän se onkin, joka pensaissa kykkii. Mitä te pyssyllä teette? Ette kai ole sorsia vahtaamassa? Ei niitä tässä sillalla ole. Tuolla Koljon virran suussa niitä on ruohikko aivan täynnä.

SIKALA. Niinkuin minä en sitä tietäisi, senkin lortti. Ikäni olen täällä elänyt ja sorsia jahdannut jo pitkät ajat, ennenkuin sinua edes oli ajateltukaan. Ja kallista ruutiako minä haaskaisin sorsiin. Meneehän niitä katiskoihinkin enemmän kuin tahtoo.

MARTTI. Mitä te sitten täällä vainootte?

SIKALA. Ole hiljaa ja mene kyyryyn. Tuolla tulee taas.

(Kyyristyvät sillan korvaan ja katsovat hetkisen vasemmalle, Sikalan tähdätessä.)

MARTTI. En minä näe mitään!

SIKALA. Saakelin kissa siellä vain oli!

MARTTI. Kissojako eno täällä pyytääkin?

SIKALA. Kivellä minä vieraat kissat hengiltä heitän, ei niihin ruutia haaskata. Kaksijalkaisia kissoja minä täällä vahtaan. Ja jos vielä yhdenkään näen, niin kinttuihin annan tästä, jotta paukkuu.

MARTTI. Varkaitako te pelkäätte. Eivät ne tule keskellä päivää.

SIKALA. Ne varkaat, joita minä vahtaan, tulevat juuri näin iltapäivällä ja varsinkin lauantaina ja sunnuntaina. Ne on ne perkeleen nuoret miehet, jotka juoksevat meidän talon nurkissa. Onko se nyt laitaa! Minulta vievät piiat ihan alvariinsa pois.

MARTTI. Eihän sitä saa toisen palkollista houkutella pois. Laki sen kieltää.

SIKALA. Vaan ei naimalaki. Kyllä vihkipallin kautta aina piian saa pois. Minulla oli ensin piika tästä pitäjästä. Keskellä vuotta se vietiin, ja minä tietysti jäin ilman palkollista. Sitten otin varmuuden vuoksi piian Längelmäeltä. Oliko se sen parempi? Vieraspitäjäläinen on aina oikein haluttu. Se meni miehen kaulaan niin että suhahti. Ja nyt minä olen päättänyt, että meidän taloon ei saa tulla mikään nuori mies, ennenkuin syyskorjuu on päätetty. Naikoot sitten vaikka miten paljon haluavat. Mutta juuri tämä hein'aika ja sitten leikkuuaika! Ihan luulisi, ettei ihminen osaa rakastaa muuna aikana. Odotahan, tuolla taas liikkuu jotain! (Odottaa pyssy ojossa.) Se olikin vain meidän talon Halli, joka on menossa sorsajahdille.

MARTTI. On sitä enollakin omat surunsa.

SIKALA. Sanohan muuta! Mutta mitä tämä vielä on. Verrattuna siihen Lempäälän Sotavaltaan. Siellä herrasväki kuuluu olevan ihan helisemässä. Ne Sotavallan piiat ovat ihan yhtäpäätä vihillä. Se talo on ihan kuin naimamarkkinapaikka.

MARTTI. Mitä pahaa siinä naimisessa on? Onhan enokin ollut naimisissa.

SIKALA. Joo, jo kolmatta kertaa. Kyllä minä sen homman tunnen paremmin kuin kukaan muu. Ensin sitä menee naimisiin sen vuoksi, että ei voi olla menemättä. Sitten menee uudestaan, jotta saisi sellaisen, joka olisi oikein lempeä. Mutta kun nainen aina on lempeä ennen häitä, niin harvoin oikeaan osuu. Ja jos sitten siitä kapistuksesta pääsee, niin menee vielä kerran naimisiin, jotta saisi sellaisen, jonka edessä mies voisi sanoa: "Tuo nainen on parempi minua, minä en ole hänen arvoisensa!"

MARTTI. Ja miten käy?

SIKALA. Huomaa, että sellaista naista ei olekaan maailmassa, jonka edessä mies olisi huonompi. Kolme kertaa minä olen vihillä ollut, ja tunnethan sinä tämän minun viimeisen akkani! Kun kolmasti on nainut, niin on saanut elämässään kolminkertaisen saunan. Ensin on kraatarin sauna; sitten soltun sauna ja sitten helvetin sauna! Ja minulle lyödään joka päivä löylyä niin että kivet pihisevät kuin lauma hulluja kissoja. Sen minä sanon sinulle, nuori mies, älä mene naimisiin. Tai jos menet, niin valikoi sellainen kuin oma äitisi Liisa muori on. Oma sisarenhan tuo on. Eihän veli tavallisesti sisartaan kiitä. Mutta niin on, että se nainen tekee vaikka itse pääperkeleen hiljaiseksi, sellainen rauhallinen luonto sillä on. Sinä et ole ollenkaan hänen kaltaisensa, senkin kanalja, joka juokset tyttöjen perässä yhtäpäätä. Mutta se sisareni on ihan kuin raamatusta otettu pyhä nainen, niin lempeä, niin lauhkea. Hänen äänensäkin on jo kuin harppujen ja sympaalien soittoa. Ja jos sinä, rakki, hänelle tuotat yhdenkään surun, niin minä väännän sinun niskasi noin ja noin, jotta se keikkuu kuin pöllön pää joka haaralle. Anna äitisi valita itsellesi vaimo, älä sitä itse tee, sillä et sinä osaa sitä ollenkaan, koska luontosi on kevytmielinen ja huikentelevainen. Jos itse valitset, niin hassusti valitset, saat naisen, joka sinua pärmänttää aamusta iltaan ja viimein on mielesi lattea kuin päälletrampattu ahven. Niin, niin, katsele sinä vain ja mulkoile minuun kuin sonni, en minä pelkää. Kyllähän sinä olet komea ja muotosi on juuri sellainen, joka tyttölapsia hurjistuttaa ja saa heidät katsomaan silmät pyöreinä päässä kuin narratulla sammakolla. Himonsa on jokaisella, onhan se hyttyselläkin. Mutta harvoin mies himonsa vallassa viisaasti tekee. Ja sanonpa sinulle vielä jotain, kerron asioita, joita ehkä et ole koskaan kuullut, jotta oppisit ja oikein ajattelemaan rupeisit. Kun äitisi tuli siihen ikään, jolloin hänen luonnon lain mukaan pitää mies saada, niin juoksiko tämä itseään näyttämässä markkinoilla ja pidoissa. Kaukana se. Kotona hän istui ja rauhallisesti teki työnsä. Mutta ajatuksensa olivat aina sittenkin miehissä, kyllä sen huomasi, koska hän usein kangaspuun yli kumartuessaan kauniisti punastui ja korvanipukat ihanasti heloittivat kuin kukkaset kesäisellä nurmella, punaisina kuin tervakukkaset Ja silloin minä useasti ajattelin, että pitääköhän tässä jo tuolle mies minun hankkia. Arvelin alussa, että hän ei osaa itse valita, kun oli niin arka, ja pelkäsin, että tulee joku maantienrosvo, heittiö, joka hänet koppaa. Mutta eikös mitä, hiljalleen hän hommasi. Isäsi oli hiljainen poika, ei koskaan tapellut, eikä koskaan ryypännyt. Ei häntä nähty talojen kodassa silloin, kun viina kirkkaana tippui torvesta astiaan ja miehet kieli ojolla sitä maistelivat. Äitisi pysytteli pojan lähellä, ei sanonut mitään, ei vihkaissutkaan hänelle, oli vain kuin kaunis laululintunen, joka miehen viereen aidalle pysähtyy ja siinä ilonsa sydämestään purkaa. Ja miehen ei silloin tarvitse muuta kuin ojentaa kätensä ja lintu suostuu hänen kädellään istumaan ja nokkimaan ruokaa, jonka mies antaa. Niin teki äitisi, minun sisareni Liisa. Ja jos sinä hänelle kerran surua saatat, niin ei helvetissä ole niin kuumaa paikkaa, joka sinulle sopisi, vaan uusi pätsi on sinne sinua varten rakennettava, ja kyllä minä sen muuraamisessa olen valmis olemaan, vaikka iankaikkisen autuuteni sen kautta menettäisin.

MARTTI (on edellisen aikana milloin suuttunut milloin nauranut; nyt hän on lopulta heltynyt ja seisoo kyynel silmässä enonsa edessä). Kyllähän minä tiedän, ettei koko maailmassa ole kellään sellaista äitiä kuin minun on. Ja kun hän kerran lähtee täältä, niin iankaikkista valkeutta kohden hän lentää. Niinkuin johtaja-kurki etelään lähtiessä suuren suven maahan ilman halkoo, jotta toisille olisi helppo lentää, niin hänkin tekee ja isä ja minä sitten perässä räpyttelemme.

SIKALA. Noin sinä nyt puhut, kun olet alamittainen ja mielesi on kakaran, joka vähästä heltyy ja silloin pyhiä lupauksia tekee. Mutta olenpa sinua katsellut ja tiedän, että kun hameen näet, niin kaikki nuo ajatukset ovat menneet. Mutta sen minä sanon, jos sinä hänelle surua tuotat, niin saat nähdä, että kalikoita meidänkin mailla kasvaa ja pisin niistä tanssii sinun selkääsi pitkin ja tanssiikin oikein polskan tahdissa, tanssii kuin iloisissa häissä. Mutta tuollahan näenkin äitisi tulevan. Katso, miten kauniisti hän astelee ja miten hänen käyntinsä on kepeä kuin nuoren naisen.

(Molemmat miehet katsovat oikealle, josta Liisa tulee.)

LIISA (keski-ikäinen mutta hyvin nuorekas nainen, hiljainen ja sydämellinen, tulee oikealta). Oikein arvasin, kun täältä sinua, Martti, etsin. Isä kysyy sinua. Vallesmanni on siellä, ja isä tahtoo puhua kanssasi.

SIKALA. Joko se juupeli on johonkin ansaan päänsä pistänyt, kun oikein vallesmannia tarvitaan?

LIISA (hymyillen). Ei, veljeni, ei sentään niin. Pian poika tulee täysi-ikäiseksi ja kun hän on ainoa lapsemme, niin olemme ajatelleet, että meidän on kaiken varalta niin järjestettävä, että talo säilyy hänellä ja hänen suvullaan.

SIKALA. Mutta, herranen aika, et kai sinä Liisa aio kuolla kupsahtaa ihan tuossa tuokiossa?

LIISA. En suinkaan, mutta sanoohan sanakin, että meidän tulee tehdä talomme ajoissa, koska kuolema voi tulla milloin tahansa. Älä viivy, Martti, koska isäsi sinua odottaa.

MARTTI (hidastelee hiukan; sanoo sitten Sikalalle). Jos minua joku kysyy, niin sanokaa, että kyllä minä tulen takaisin. (Menee oikealle.)

SIKALA (ärähtää). Öh! (Huutaa hänen jälkeensä.) Kyllä minä sanon ahvenillesi, että odottavat, kunnes koukkusi tuot.

LIISA. Ketä hän odottaa täällä?

SIKALA. Likkoja tietysti, mitä muuta. Tässä hän kauniisti puhui ja oli kuin nuorukainen ripille päästessään, nöyrä ja autuas, mutta kylläpä heti tuli toinen ääni kelloon. Sellaista se nuoren miehen mieli on. Vuoroin soi ääni kuin kirkonkello yhteensoitettaessa suvisunnuntaina, vuoroin kilkattaa kuin juopuneen aisakello markkinoilta palattaessa.

LIISA (hiukan levottomana). Tiedätkö jotain?

SIKALA. Totta kai minä tiedän, kun minulla on silmät päässä ja ajatus paikallaan.

LIISA. Ketä naista hän täällä odottaisi?

SIKALA. Ketä muuta kuin sitä Natukan morsianta, jonka tähden täällä vilisee poikia kuin Vilkkilässä kissoja.

LIISA (nauraen). Sehän on vanha juttu se Vilkkilän kissojen juttu. On kai siellä kerran niitä ollut, kun siellä oli hassu vanha emäntä, joka ei antanut hukuttaa ainoaakaan poikasta. Mutta kun emäntä viimein oli kuollut, niin kerrotaan, että seuraavana päivänä oli talossa sellainen paukkina, että pois tieltä. Isäntä siellä ammuskeli pitkin nurkkia.

SIKALA (nauraen). Hahahaha! No on tuo taas niitä sinun juttujasi.

LIISA. Jutuistahan maailma elää. Mutta puhukaamme Martista ja
Reginasta. Eihän toki poikani toisen morsianta vahtaa.

SIKALA. Usko mitä uskot, minä tiedän. Olen katsellut jo kauan ja ihmetellyt tätä peliä.

LIISA. En minä sitä Reginaa mielelläni talooni ottaisi. Onhan hän hyvä työihminen, sen olen katsellut, mutta kovin on hänellä kepeä luonto.

SIKALA. Viisi vielä tytöstä, hyvä siitä voisi tulla, kun kurissa kasvaisi, mutta kun siinä saa oikean kuorman, saa apen, anopin ja kaksi kälyä ja kaikki riidanhaluisia ihmisiä.

LIISA. Jos sinä jollain keinolla voit tämän kaiken estää, niin olen sinulle, veljeni, kovasti kiitollinen.

SIKALA. Siinä estämisessähän minä olen koko ajan ollut. Sitä varten tuotin sen Mariankin tänne. Ajattelin, että totta kai niin kaunis muoto ja lempeä sydän nuoressa miehessä nostaa ajatuksia. Mutta niin se näyttää olevan, että kun mies saa valita pirun ja enkelin välillä, se aina valitsee pirun. Se on kai sitä vanhaa riiastelua paratiisissa sen käärmeen kanssa.

LIISA. Eevahan siinä riiasteli eikä Aatami.

SIKALA. Taisi niin olla, en minä niin vanhoja asioita enää niin tarkalleen muista. Mutta mitä tulee tuohon Martin riiasteluun, niin lopun minä siitä teen. Minä jään tänne pyssyni kanssa. Ellei muu auta, niin annan paukahtaa.

LIISA (hymyillen). Kyllähän nuoren miehen rakkausjutut voidaan ilman pyssyjäkin järjestää.

SIKALA. Sinä vilkutat niin veitikkamaisesti silmää. Nyt punot juonia, aivan varmasti juonia.

LIISA. Ajattelen, että naisen täytyy käyttää viisautta silloin kun voimansa ei kestä. Martin täytyisi saada selkäänsä. Sellainen rauhoittaa aina nuorta miestä.

SIKALA. Pitääkö minun tässä vielä piiskuriksi ruveta sisareni vekaralle?

LIISA. Et sinä Marttia voittaisi. Juha on hento, ei hän kestä Martin rinnalla. Pidä sinä silmällä, mistä sopivan auttajan saat. Minä jätän kaiken sinun varaasi. Nyt minun täytyy mennä, sillä eihän sovi olla talosta poissa, kun vallesmanni on siellä. Ajattele nyt asiaa.

(Menee oikealle.)

MODIG (joka on tullut oikealta häntä vastaan, aikoo mennä sillan yli, kun huomaa Sikalan pyssyn). Mitä varten isäntä täällä pyssy kädessä vahtaa sunnuntai-iltana?

SIKALA. Riiastelijoitahan minä tässä odottelen.

MODIG (peräytyy). Pankaa pois se, jos vielä laukee.

SIKALA. Sotamieskö pyssyä pelkää?

MODIG. Sotamieshän juuri tietää, että se laukee.

SIKALA. Mistä kaukaa tämä vieras on, joka näin kesällä kruunun takissa kulkee?

MODIG. Messukylästä minä olen ja tulin tänne katsomaan tyttöä.

SIKALA. Mitä tyttöä? Ei kai sentään meidän, tarkoitan Sikalan piikaa?

MODIG. Ei, ei sieltä päinkään. Sanoivat, että nuoret tulevat tänne
Koljon sillalle sunnuntai-iltoina tanssimaan. Minä odotan häntä täällä.

SIKALA. Onko se se Regina sieltä Natukalta?

MODIG. Mitä tuota rakkauttaan salaisi, sehän se on.

SIKALA. Antakaahan tänne kätenne.

(Tarttuu Modigin käteen, nostaa käsivarren ylös.)

Painakaahan nyt, saatteko alas.

MODIG. Mitä varten?

SIKALA. Painakaa, kun minä sanon.

    (Miehet koettavat painaa toistensa käsivartta alas.
    Kamppailu, jossa kumpikaan ei voita.)

Ei siitä tule mitään. Ette te kelpaa.

MODIG. Mutta eihän sitä rakkaudessa käsivoimia tarvita.

SIKALA. En minä sitä tarkoitakaan. Muuten vain täytyi koettaa. Te olette jo liian vanha.

KALLE BROCKMAN (hyvin komea ja kookas, yli kahdenkymmenenvuotias nuori mies, puettuna siniseen verkapukuun ja mustaan huopahattuun tulee vasemmalta. Koko olemuksessaan on jotain herraskaista). Päivää, Sikalan isäntä!

SIKALA. Jumala antakoon! Minne se siltavoudin nuori herra nyt on matkalla?

KALLE. En pitemmälle kuin juuri tähän paikkaan.

SIKALA. No niin on kuin minua olisi tultu katsomaan.

KALLE. Voihan sitä isäntääkin katsella sen aikaa, kun muuta odottaa.

SIKALA. Kuinka se isä siltavouti jaksaa?

KALLE. Hyvinhän isä jaksaa. Leini vaivaa toisinaan, vaikka ei kai siitä surua ole näin kesäkuumalla.

SIKALA. Pani kai poikansa tarkastamaan siltaa, kun juuri näin sillalle lähetti?

KALLE. En minä siltoja tarkasta. Tulin katsomaan, miten täällä nuoret hauskaa pitävät.

SIKALA. No, on sitten Säynäjärven puolella jo kaikki tytöt varattu, kun tänne syrjäkulmalle asti täytyy tulla.

KALLE. Katsoo, missä koreimmat ovat.

SIKALA. Ettei vain se Natukalla oleva Regina olisi niinkuin mielessä.

KALLE. Kaunis tyttö.

SIKALA. Mutta kihloissa.

KALLE. Eipä ole vielä kuulutuksia ottanut. Onko kihlojakaan vielä ottanut vastaan. Ei ainakaan näy mitään huivia päässä, joka olisi kaupungista tuotu.

SIKALA. Onko nuori herra koskaan kantanut rukiita selässään?

KALLE. Onhan tuota koetettu. Mitä se tähän kuuluu?

SIKALA. Kai on koko tynnyri mennyt yhdellä kantamuksella.

KALLE. Menee siinä muutama kappa päällekin.

SIKALA (iloissaan). Se on kovin komea se Regina, kovin komea, sitä kannattaa vahdata. Sulhanen sillä kyllä on jo…

KALLE. Juha on sellainen heikko kräpä, ettei siitä väliä. Puhaltaa, niin menee kumoon.

SIKALA. Ja tässä on toinen, tämä sotilas, joka on tullut Messukylästä myös samoille asioille.

(Kalle katsoo pitkään Modigiin.)

MODIG (väistyen). Minä olen vasta tarkastamassa. Ei ole vielä mitään päätetty.

KALLE. Minä en juuri tahtoisi kruunun luita pahoin pidellä, mutta jos meidän kahden välillä tulee yhteenotto, niin tilatkaa ensin hevonen, jolla viette haaskanne Messukylään.

MODIG. Te häpäisette kruunua!

KALLE. Ei kruunu ole teidän häpeänne, mutta te olette kruunun häpeä!

SIKALA (asettuen väliin). Soh, soh, pojat, ei tappelua tytön tähden. Ei, teillä, nuori herra, vaaraa ole tästä sotamiehestä, mutta toisin on Heikkilän Martin laita. Hän on juuri nyt kotonaan, jossa on vallesmanni, ja siellä keskustellaan siitä, että hän saisi talon. Ja kun on talo, ja Heikkilä on hyvä talo ja Martti on ainoa poika eikä siis tule koskaan mikään perinnönjako kysymykseen, niin…

KALLE. Missä se mies on, minä annan sille selkään!

SIKALA (viittaa oikealle). Se on tuo nuori mies, joka tulee juuri tuolta.

MARTTI (tulee kovalla kyydillä; näkee. Modigin). Vai olette te vielä täällä? Korjatkaa luunne mitä pikimmin.

MODIG. Tämä Orivesi on todella merkillinen pitäjä. Jokainen täällä ajaa minua pois! Olen minä ennen nähnyt paremmin kunnioitettavan kruunun sotilasta ja Porin rykmentin uljasta miestä.

MARTTI. Mutta ei sellaista, joka etsii vaimoa itselleen, vaikka toinen vaimonsa vielä elää.

MODIG. Hän on niin heikko jo, ettei sen elämästä ole mitään taikaa.

SIKALA. Mitä ihmettä tämä on? Onko tuolla sotamiehellä jo vaimo?

MODIG. Se on sillä viisiä, että minun vaimoni on nilkku ja raihnainen ja kaikin puolin muutenkin kulunut. Ja kun se kumminkin vähän ajan päästä nuutuu ja sammuu, niin olen katsonut eteeni ja hakenut uutta.

SIKALA. Olen minä kolme kertaa ollut naimisissa, mutta en minä koskaan ennen vaimon kuolemaa ole uutta hakenut. Niinhän se on kuin vanki, joka jo tyrmässä tekee tepposia, ettei tarvitse ollenkaan pois lähteä.