Kun on tultu kauas pimeyden maailmaan, voi ainoastaan korkein elämänohje valaista.
Mikä on korkein, ainoa elämänohje?
Elämänohjeen voi antaa ainoastaan uskonto.
Kuten jo on ollut puhe, uskonpuhdistaja Luterus pitää sukuvietin tyydyttämistä luonnon vaatimana lakina, jota ei käy terveydelle haitatta rikkominen, ja tahtoo vedoten erityisiin raamatun paikkoihin todistaa, että Jumala on avioliiton säätänyt. — Vielä merkitsevämpänä pidetty mies, Paavali, sanoo, tosin vähän horjuen ja itsekunkin omaantuntoon vedoten, että "parempi on naida kuin palaa".
Nämä kannat eivät kumminkaan ole uskonnollisia. Niitä on semmoisina pidetty vaan sen vuoksi, että uskonnollisina auktoriteetteina pidetyt miehet ovat ne lausuneet. Mutta oikeastaan nuo lausunnot eivät ole muuta kuin terveysopillisia väitelmiä, joilla ei ole uskonnon kanssa mitään tekemistä.
Jos jotakin erityistä asiaa tahtoo arvostella uskonnolliselta kannalta, niin silloin on osoitettettava sen asema yleiseen uskonnon esittämään totuuteen. Jos siis sukupuolikysymystä tahtoo arvostella uskonnolliselta kannalta, niin ei saa lähteä kysymyksestä mikä on ruumiillisesti terveellistä tai epäterveellistä, "pahempi tai parempi."
Kaikki uskonnot, ja Kristuksen perustama uskonto, on oppi siitä mitä elämä on. Ruumiillinen terveys on aina seuraus oikeasta elämänkäsityksestä, mutta oikea elämänkäsitys, joka on ihmisen pääkysymys, ei voi johtua syrjäkysymyksestä, ei siis myöskään siitä, mikä on ruumiillisesti terveellisintä.
Selittäköön tämän erotuksen seuraava esimerkki.
Jos joku uskonto opettaa, että ihmisruumis on käsitettävä Jumalan asunnoksi eli temppeliksi, niin kuinka on tämmöisen uskonnon kannalta arvosteltava esimerkiksi kysymystä päihdyttävistä juomista? Ei suinkaan ratkaisemalla ensin ovatko päihdyttävät juomat ruumiille terveelliset vai haitalliset. Ainoastaan se seikka, että ne saavat aikaan häiriön ajatusten ja tunteitten totisuudessa eli tekevät tämän temppelin arvottomaksi, voi vaikuttaa, että ne uskonnolliselta kannalta tulevat hyljätyiksi. Niin että jos lääkärit terveysopin perustuksella todistaisivat minulle, että ruumis voi haitatta kestää päihdyttävien juomien nauttimista tai että se on ruumiillisesti terveellistä, niin ei tämmöinen lääkärien lausunto saa vaikuttaa minuun mitään. Ei siksi, etten myöntäisi lääkärin olevan omalta kannaltaan oikeassa, vaan siksi, että tahdon arvostella kysymystä aivan toiselta kannalta kuin hän, korkeammalta kannalta kuin terveysopiiliselta. Päihdyttävistä juomista häiriytyy ihmisen suhde Jumalaan, tärkein asia, mikä elämässä on, se, josta kaikki muu riippuu; siis en saa juoda, ihan huolimatta siitä mitä juominen vaikuttaa ruumiini terveyteen.
Tietysti jos jonkun elämänkäsityksen seuraaminen tuottaisi ruumiillista sairautta, voisi ruveta epäilemään tätä käsitystä. Mutta niinkuin kieltäytyminen päihdyttävistä juomista ei tuota milloinkaan sairautta, niinhän kieltäytyminen sukuvietinkään tyydyttämisestä ei ole nykyisen terveysopin mukaan ruumiilliselle terveydelle missään suhteessa haitallinen.
Uskonnollisetta kannalta siis arvostellaan jotakin asiaa silloin kuin sitä arvostellaan välittömässä yhteydessä kysymyksen kanssa: mikä on minun elämäni tarkoitus. Minä voin siis arvostella sukupuoliasiaa eli löytää itselleni elämänohjeen siinä ainoastaan siten, että ensin ymmärrän mitä varten minä elän. Se, mikä minulle uskottavasti vastaa kysymykseen mitä varten minä elän, on minun uskontoni.
Niinkuin ei ole maailmassa vallalla yksi ainoa käsitys siitä mitä elämä on, niin ei ole uskontojakaan ainoastaan yksi, vaikka kaikki ihmiset tietävät, että ainoastaan yksi käsitys elämästä täytyisi olla totuuden kanssa yhtäpitävä. Kuitenkin kaikki maailman enin tunnetut uskonnot, erittäinkin Kristuksen ja Buddan, opettavatkin samaa elämästä.
Ennenkuin antaudumme selvittelemään sukupuolikysymystä näiden uskontojen valossa, katsokaamme eikö todella löydy nykyaikaisemmissa opettajissa semmoisia, jotka ratkaisisivat kysymystä sen mukaan mitä uskovat elämän olevan.
Ei tarvitse mennä kauemmas jokapäiväisiä arveluja nähdäkseen, että jo niissä ilmaantuu tarve arvostella kysymystä tältä kannalta. "Ihmiselämän tarkoitus on synnyttää lapsia", sanoo eurooppalaisen tieteen kasvattama yleisö, ja tahtoo, että tämän elämänkäsityksen mukaan sukupuolikysymys olisi arvosteltava. Eurooppalainen tiede on sille opettanut, että ihmiselämän tarkoituksen perille voi päästä vertaamalla ihmistä siihen luontoon, jonka keskuudessa hän asuu. Ja kun tässä luonnossa vallitsee kaksi vaikutinta: itsensä ravitsemisen ja pariutumisen tarve, niin ihmisenkin täytyy tuntea elämänsä tarkoituksen olevan kahdessa asiassa: elannon hankkimisessa ja lasten synnyttämisessä.
Äskettäin olen lukenut erään kuuluisan naislääkärin nuorille tytöille antaman elämänohjeen sukupuoliasiassa. Kun tässä lausunnossa puheenalainen uskonto esiintyy mitä kauniimmassa valossa, ja samalla koettaa nimenomaan osoittaa, mikä siinä voi antaa voimaa elämänohjetta toteuttamaan, suomennan sen tähän kokonaisuudessaan.
* * * * *
Kun ihminen vapautuu aineellisen, aistillisen maailman painosta, kaikki elämän ilmiöt saavat hänen silmissään aivan toisen värityksen. Ympäristön viehätysvoima ei vähene. Päinvastoin, kaikessa näkyy uusi merkitys, luonnon eri tapahtumissa avautuu paljon suurempi voima ja tarkoitus, kuin mitä aavistaa ihminen silloin kuin hän ei vielä ole vapaa aistillisuudesta. Kaikkein vähin kasvi ja metsän jättiläinen ovat saman yleismaailmallisen lain alaisia ja opettavat sitä, joka lukee luonnon kirjaa. Ymmärrettyämme tämän asian, me näemme, että jokainen elää omaa elämäänsä ja on onnellinen siinä, olipa hänen elämänsä vaikka kuinka erilainen kuin joku toinen elämä. Niinkuin kahdella henkilöllä on erilainen ulkomuoto, niin erottaa jokaisen ihmisen sisällinenkin kokemus hänet toisesta; vapaa kehitys, jokaisen oman luonteen mukaan, antaa ihmiselle suurimman tyydytyksen.
Kolibri on onnellinen omalla tavallaan, kotka omallansa ja huuhkain omallaan. Ei kukaan voi tulla toisensa asemaan. Te voitte elää nykyisyyden elämää, onnellista ja hyödyllistä elämää, vaikka se laadultaan eroaakin muiden elämästä. Ei kuitenkaan missään asiassa ihminen voi voimakkaammin ilmaista omaa personallista luonnettaan ja samalla suhdettansa koko maailmaan, kuin luomiskyvyn alalla.
Ajan tultua lapsi tahtoo kävellä; hänen varpaansa jännittyvät tästä halusta, ja vihdoin hän kehittää lapsellisesta järjestänsä kyvyn oppia kävelemään. Myöhemmin hän oppii vetämään pikku kärryjä; tuolista ja nuorista hän laittaa itselleen hevosen ja ajoneuvot. Lastentarhassa hän samaan aikaan oppii paperikutousta, taittamaan paperia kaikellaisiin muotoihin j.n.e., tutustuakseen näin tieteen luonnollisiin lakeihin ja perustuksiin, joita hän sitten tulee sovittamaan mielikuvituksensa moninaisiin luomiin. Tässä me näemme luovan elämän ilmauksen. Tuo voima tehdä, luoda, niinkuin kaikki muukin kyky, lähtee hengestä, kehittyy sisästä päin, ilmaantuu elämän kaikilla teillä ja voidaan ohjata hyviin ja hyödyllisiin töihin.
Myöhemmin, nuorukaisijällä herää toisellaisen luomisen vaisto, — aviollinen pyrintö, joka sitoo hänet yhdeksi koko maailman kanssa. Jos lapsi on kasvanut järjellisissä elämänoloissa, jos häntä on tarpeen mukaisesti ohjattu, niin hänessä ei tähän aikaan synny mitään huonoja ajatuksia. Hän ymmärtää, että se, mitä hän tuntee, on vaan siihen asti salassa olleen ja kaikille yhteisen elämänvoiman ilmaus; että tämän kautta hän koskettaa maailman elämän suurta kehää, että hän, kuten jokainen muukin ihminen, on ainoastaan osa kokonaisuudesta.
Useimmat tytöt tuntevat luonnollisen, vaistomaisen halun omistaa lapsia; tämä halu jo lapsuuden ijässä ilmenee rakkaudessa nukkeihin ja niiden hoitamiseert. Nainen, joka haaveksii lapsetonta elämää, on valheellisten aatteiden pilaama; vaan minä kuitenkin koetan osottna, ettei lasten synnyttäminen ole ainoa keino, millä voi tyydyttää äiti-vaistoa. Tämä vaisto voi ilmetä myöskin ylevämmällä alalla; luomistyö voi tarkoittaa henkistä, aatteellista tulosta, ja semmoisena se voi olla ihmiskunnalle vieläkin hyödyllisempi.
Tärkeätä on tietää, että elämän luova voima on kotosin hengestä ja on sen ilmestysmuoto.
Elämän voima puussa, kasvissa vastaa luonnon lakia tuottaessaan siemeniä; elämän laki ihmisessä ilmenee perhe-elämän halussa; intohimon ääni on elämän ikuisen lain ääni, joka on kotosin hengestä. Ihmisen ruumiillinen luonto on voimaton siittämään, jollei henki sitä elähytä.
Kuuluen henkeen luovan voiman täytyy ilmaistakin itsensä hengessä, ja siis sen ei ollenkaan tarvitse ilmetäkseen aina palvella siittämisen tarkoituksia, vaan se voi tulla käytäntöön muitakin tarkoituksia varten.
Ruusun elämässä on päätehtävä tuottaa siemenet, mutta pyrkiessään tähän tarkoitukseen se antaa meille ihania kukkia ja erinomaisen tuoksun. Se voi olla täyttämättä päätarkoitustaan, mutta kaikissa tapauksissa se ilmaisee oman luovan voimansa.
Te myöskin voitte monella eri lavalla ilmaista oman luomisvaistonne, paitsikin perhe-elämää. Kirjallisessa tuotteessa, taulussa, veistokuvassa, hyvin leivotussa leivässä, kaikkein suurimmissa ja kaikkein vähimmissä luomissa nainen voi ilmaista oman luontonsa luovan voiman. Kun intohimo puhuu teille, niin te, tietäen että se on hengen voima, eikä ruumiin, te nähkää siinä käskyn toimia, tehdä työtä, luoda. Sanokaa itsellenne heti: "Minä voin olla luojana, mitä on minun luominen?" Kysykää omalta henkiseltä olemukseltanne, mitä teidän on tekeminen, kuunnelkaa salaperäistä ääntä; jumalallinen elämä teissä antaa teille oikean vastauksen. Heti kun olette astuneet tälle ajatuksen tielle, katoaa jokainen fyysillinen vaikutin, puhtaat ajatukset saavat sijansa teidän mielessänne, ja te kerrassaan vapaudutte usmasta ja tulette tuntemaan suurentunutta henkistä voimaa.
Muistakaa, että pahe on väkevä ainoastaan teidän suostumuksellanne, Älkää myöskään unohtako voiman sanoja; kertokaa alituisesti: "hengessä ei ole pahaa." Silloin huonot ajatukset haihtuvat teidän ympäriltänne. "Minulla on elämää, terveyttä, voimaa." ja te todella tulette terveiksi ja voimakkaiksi, "Minä elän hengen elämää." Ja hengen laki antaa teille voimaa, joka tarvitaan lihan voittamiseksi.
Ja niin, nuori väki, jos tiedätte, että luova voima on kotosin jumalallisesta elämästä, ja jos tulette muistamaan, että tämän voiman voi pyhittää viisaihin ja hyödyllisiin tarkoituksiin, teissä ei tule koskaan olemaan alhaisia ajatuksia ja tapoja. Te tulette kasvamaan voimassa ja hyvyydessä, uskomaan niihin ja elämään iloksi itsellenne ja muille ihmisille.
Pimeys ei ole siellä, missä on valo; sairautta ei ole terveessä elimistössä. Samaten ei epäsiveellisyydellä ole mitään sijaa, kun ihmiset suuntaavat hyödylliseen asiaan sen voiman, joka luo elämää. Silloin puhdas elämä tulee puhtaiden aikomusten seuraukseksi. Eläkää tunti tunnilta ja minuutti minuutilta tietäen, että teissä on läsnä hyvyyden henki eli jumalallinen henki. Kylväkää hyvien ajatusten siemeniä, ja ihmiset korjaavat hyvien töiden sadon.
* * * * *
Tässä lausunnossa siis sanotaan, että nainen tuntee lasten synnyttämisen välittömäksi luonnon eli hengen käskyksi itselleen ja siksi tehtäväksi, jossa hän voi ymmärtää hänen elämäntarkoituksensa olevan.
Niin uudelta kuin tämä kanta, näin lausuttuna, tuntuukin, on se itse asiassa hyvin vanha. Se on sama, joka ilmestyy vanhassa testamentissa, sanoissa: "kasvakaat ja lisääntykäät ja täyttäkäät maata." Näissäkin sanoissa käsitetään ihmisen korkeimmaksi tehtäväksi lasten synnyttäminen ja kasvattaminen.
Jos siis jokin elämänohje sukupuoliasiassa perustuu tämmöiseen elämänkäsittämiseen, niin on se uskonnollinen elämänohje, koska sukupuolien välisen yhtymisen oikeutta tai luvattomuutta ei arvostella sen mukaan mitä heille on terveellistä tai epäterveellistä, vaan sen mukaan missä määrin sen tarkoitus on sopusoinnussa elämän tarkoituksen kanssa.
Tosin vanhan testamentin juutalaiset, pitäen itseänsä kansan opettajina, eivät ajatelleet jokaisen yksityisen asiaksi ymmärtää oman elämänsä tarkoitus, vaan että ainoastaan heidän tehtävänsä oli johtaa kansaa kokonaisuudessaan lakien ja laitosten avulla oikeita tarkoituksia kohden. Näin oli avioliittolaitoksenkin tarkoitus pakottaa yksityisten hillittömät sukupuoliset intohimot sopusointuun elämän tarkoituksen kanssa: synnyttää ja kasvattaa lapsia. Avioliiton sisäpuolella taas käsitettiin sukupuolinen yhdyselämä yksityiseen nähden luvallisena nautintona, ilman että yksityisen itse tarvitsi sen enempää huolehtia elämän tarkoituksesta.
Mutta kun tämä vanhan testamentin elämänkäsitys (lisääntykää ja täyttäkää maata) esiintyy jalostuneessa muodossa meidän päivinämme, kuten ylläkerrotussa lausunnossa, niin silloin on jo kysymys, että jokainen yksityinen, itse käsittäen oman elämänsä tarkoituksen, pitäisi tätä tarkoitusta elämänohjeena sukupuoliasiassa. Tämä elämänkäsitys sitoo sukupuolisen yhtymisen ehdottomasti tarkoitukseensa, niin että se oikeuttaa yhtymisen ainoastaan jos sen toivottu tarkoitus on synnyttää lapsi, ja pitää siis yhtymistä ilman tarkoitusta, hyljättävänä aistillisuutena, lankeemuksena. Eikä se siis pidä avioliittoa suinkaan semmoisena laitoksena, jossa ihmisille olisi valmistettu tilaisuus "vastustamattoman luonnonvoiman" säännölliseen tyydyttämiseen.
Mimmoiseksi siis ihanne-avioliiton pitäisi tämän uskonnollisen kannan mukaan muodostua?
Nainen saapi enintään kuukauden kuluttua tietää onko yhtymisellä ollut toivottu seuraus. Jos on, niin uusi yhtyminen luonnollisesti ei voi tapahtua ennen kuin lapsi on synnytetty, imetetty ja äiti täydellisesti palauttanut voimansa. Muussa tapauksessa seuraava lapsi tulisi kärsimään henkistä ja ruumiillista vahinkoa, ja se ei suinkaan voi soveltua sen ihmisen tarkoituksiin, joka pitää elämäntehtävänänsä synnyttää maailmalle lapsia. Ihanneavioliitto siis senkin elämänohjeen mukaan, joka on lausuttu sanoilla: lisääntykää ja täyttäkää maata, vaatii ihmiseltä kieltäytymistä sukuvietin tyydyttämisestä, ja käskee yhtymään ainoastaan tarkoituksessa synnyttää maailmalle sekä ruumiillisesti että siveellisesti terveitä lapsia.
* * * * *
Mutta, kuten jo monasti on ollut puhe, totisen elämänohjeen koko merkitys pitää oleman siinä, että se itsessään sisältää sen lähteen, josta vuotaa voimaa sitä toteuttamaan. Kun yllämainittu elämänohje vaatii samaten kuin omatuntokin kieltäytymistä nuoruudessa, kieltäytymistä miehuuden iässä ja kieltäytymistä avioliitossa, niin syntyy kysymys, mistä se osoittaa voimaa taisteluun intohimoa vastaan? Jos se on todellakin uskonnollinen elämänohje, niin sen täytyy osoittaa voimaa siitä tarkoituksesta, jonka se sanoo elämällä olevan. Tässä siis se tieto, että ihminen on lähetetty maailmaan luomaan — synnyttämään uusia ihmisiä, pitäisi antaman intoa ja voimaa kieltäytymiseen, milloin vietin tyydyttämisellä ei ole sanottua tarkoitusta.
Näin tulee esille tämän teorian puutteellisuus. Jos voisikin olla oikein, että nuori, fyysillisessä kukoistuksessa oleva, kaikinpuolin terve tyttö, tuntiessaan itsessään intohimoa, pitää tätä Jumalan eli luonnon kutsumuksena synnyttämään lapsia, niin ainakaan ei liian nuorilla tai liian vanhoilla tai ruumiillisesti heikoilla tai sairailla tytöillä, joilla kaikilla kuitenkin on intohimoja — voi olla tämmöistä elämäntarkoitusta, eivätkä he siis saa käsittää, että heidän intohimonsa olisi Jumalan tai luonnon ääni. Mutta mikä antaa heille voimaa tukahuttamaan intohimoa. Sekö tieto, että he ovat mahdottomat palvelemaan elämän korkeinta tarkoitusta?
Mitä miehiin tulee, niin on vielä vaikeampi ajatella että lasten synnyttämisen tarkoitus voisi innostuttaa heitä kieltäytymään vietistä siinä iässä tai semmoisissa oloissa, jolloin tämmöinen tarkoitus ei voi heille tulla kysymykseen.
Jotakin pitää siis tulla lisään elämäntarkoituksen määrittelyyn, että se voisi olla kaikkien ihmisten elämänviehättimenä ja kaikille voiman lähteenä. Ja oikeastaan, onkohan tuo loppumattoman lisääntymisen elämäntarkoitus kotoisinkaan ihmissydämmen syvyydestä, eiköhän se ole vaan semmoinen elämänmäärittely, joka on keksitty sen oletuksen perustuksella, että ihminen ei kuitenkaan voi välttää lisääntymistänsä, elämänmäärittely, joka on lainattu ulkopuolisesta luonnosta ja sovitettu ihmiseen. Oikea ihmiselämän tarkoituksen määrittely täytyy olla riippumaton teorioista, riippumaton yleensä järjen päätelmistä, sen täytyy olla itsenäinen, ei mistään muusta johdettu, vaan kaikkea muuta alistava välitön tiedoksi saanti, ilmestys.
Kuten ylempänä jo on sanottu, todellisten uskontojen merkitys on siinä, että ne vastaavat ihmisille, mikä on elämän tarkoitus, ja tekevät sen kaikki ilmestyksen perustuksella.
Mutta ennen kuin lähemmin tarkastamme tämmöistä elämän määrittelyä, on hyvä edeltäpäin vastata muutamaan mahdolliseen väitteesen.
Sanotaan: jos tieto siitä kuinka on menetteleminen sukupuoliasiassa riippuu elämäntarkoituksen ymmärtämisestä, niin tuskin monikaan pääsee asiasta selville, sillä siihen vaaditaan erinomaisempaa sielun kykyä ja tottumusta ajattelemaan.
Todellakin olisi outoa, jollei esimerkiksi kokematon nuorukainen voisi päästä tietämään kuinka menetellä, ennen kuin on tunkeutunut tämän suuren kysymyksen ylimpiin korkeuksiin. Mutta asia ei ole niin. Jokaisella ihmisellä löytyy — ja usein sitä selvempänä mitä nuorempi hän on — välitön tieto siitä kuinka hänen on menetteleminen. Se tieto on hänen omatuntonsa.
Omatunto vaatii häneltä juuri sitä, mitä hän vaatisi itseltään, jos ymmärtäisi oman elämänsä tarkoituksen. Mutta sen sijaan hän lakkaa uskomasta omaantuntoon. Eikä nyt kukaan käske häntä rakentamaan teorioja. Hän itse rupeaa pitämään niitä tarpeellisina, ensin alussa, kuten jo ylempänä on mainittu, todistaakseen omantuntonsa kumoon, mutta sitten, omantunnon valjettua ja aistillisuuden tehtyä hänet orjaksensa, todella löytääkseen uskottavan elämänymmärryksen ja siitä ammentaakseen voimaa tätä orjuutta vastaan. Mahdollista on että selviytyminen noiden tilapäisten teoriojen hienokutoisesta ja monimutkaisesta valheesta vaatii joltakulta ihmiseltä suuria järjen ja sielun ponnistuksia. Mutta useimmilla, ja juuri niillä, joilla ei ole ollut aikaa eikä tarpeellisia järjen lahjoja kutoa itseänsä viekkaampaan valheesen, ensimäinen todella rehellinen halu nähdä oma menneisyytensä oikeassa valossa ja pyrintö saada voimaa uudesta voiman lähteestä, oikeasta elämän ymmärtämisestä, täytyy johdattaa mieleen, etteihän totuus ole eilispäivän lapsi, ja auttaa näkemään kaikkien ajan vähäpätöisten teoriojen ylitse suureen ajasta riippumattomaan elämänoppiin, joka jo on ihmiskunnan oma eikä ole vasta luotava, — joka antaa vastauksen kysymykseen, mikä elämäntarkoitus on, niin että vielä tänäpäivänä miljoonat ja sadat miljoonat ihmiset, jotka ovat eksyneet omastatunnostansa, voivat, uskoen siihen, jälleen menetellä oikein ja elää.
Korkein elämänymmärrys on, että ihminen elää Jumalan tahdon täyttämiseksi, on lähetetty toteuttamaan Jumalan asiata maan päällä.
Tämä meille Kristuksen kautta tunnetuksi tullut elämänviisaus eli uskonto käsittää Jumalan sisälliseksi, niin että ihminen tuntee Jumalan tahdon omasta poikasuhteestaan häneen.
Tämä elämänviisaus siis oikeastaan on vaan selitys siitä mitä omatunto on. Ja elämisen koko viehätyksen ja voiman se ammentaa tästä selityksestä, opettaen, että omatunto, s.o. hyvän tieto ja rakkauden tahto ihmisessä, on kaikkivaltiaan hengen elävä ääni, sen jälleen löytäminen ja seuraaminen tekee yhdeksi Jumalan kanssa ja perustaa ihmiselle kuolemasta riippumattoman elämäntehtävän.
Kaikki voima menetellä siveellisesti voi syntyä vaan tämän elämäntarkoituksen enemmän tai vähemmän selvästä ymmärtämisestä. Muuta voiman lähdettä ihmisellä ei ole. — —
Jos siis ymmärrämme elämää niin, että elämän tarkoitus on täyttää Jumalan tahto, niin minkä elämänohjeen tämmöinen uskontomme voi antaa sukupuoliasiassa?
Tietysti jos tämän elämän ymmärryksen mukaan kaiken tekemisen vaikuttimena täytyy olla Jumalan tahdon täyttäminen, niin semmoinen tekeminen, jonka vaikuttimena ei ole se tahto, vaan oman aistillisen vietin tyydyttäminen, on rikos elämänymmärrystä vastaan.
Ainoastaan siis siinä tapauksessa, että joku käsittäisi lapsen synnyttämisen Jumalan tahdoksi, voisi sukupuolinen yhtyminen olla hänelle elämänymmärryksen mukainen. Mutta tämä asia on mahdoton näin ajatella, sillä sukupuolisen yhtymisen vaikuttimena, sen oman luonteen vuoksi, voi olla ainoastaan joku aistillinen kiihoitin. Jos tätä ei ole käsillä, ei Jumala voi käskeä sitä herättämään.
Pyrkiminen puhtauteen on Kristuksen opin mukaan sama kuin pyrkiminen yhdeksi Jumalan kanssa, s.o. yhä mahdollisemmaksi täyttämään hänen tahtoansa eli ajamaan taivaan valtakunnan asiaa maan päällä.
Suuri erehdys on luulla, että Kristus olisi antanut kaksi erilaista elämänohjetta, heikommille toisen ja voimakkaille toisen, — että hän olisi ehdotonta kieltäymistä neuvonut ainoastaan harvoille valituille, joita "Jumala erityisessä neuvossansa on eroittanut", kuten Luterus arvelee.
Kristuksen suoranaisella lausunnolla on seuraava sisällys:
Fariseukset, tietäen että Jeesus opetti ihmisen tuntevan sydämmeasään Jumalan alkuperäistä lakia ja siis olevan oikeutetun itsenäisesti arvostelemaan Mooseksen lakia, kysyivät häneltä, kiusaten häntä, saako mies erota vaimostaan minkään syyn nojalla, (koskapa Mooses tiettävästi salli jopa käski muutamissa tapauksissa avioeroa}. Jeesus vastasi, ettei saa, — että jos ihminen kerran lankeaa, kuten Aadam ja Eeva, niin Jumala antaa heille uuden elämäntehtävän ja liittää heidät eroittamattomasti yhteen, — että tästä Jumalan heille määräämästä elämäntehtävästä, joka ilmaantuu lasten synnyttämisessä, elättämisessä ja kasvattamisessa, ei ihmiset saa toisiansa minkään syyn nojalla vapauttaa. Hänen omat opetuslapsensa, jotka olivat tottuneet juutalaisiin käsityksiin avioerosta, ihmettelivät näin ankaraa käskyä, eli että ensimäinen lankeeminen sitoisi elinkaudeksi ja ehdottomasti miehen ja naisen toisiinsa. Jeesus vastasi, että tämän elämänymmärryksen omistakoot vaan ne, joille se on annettu, siis langenneet; mutta että löytyy myöskin muita ihmisiä, semmoisia, jotka ovat puhtaat äitinsä hurskaan elämän vuoksi, sitten semmoisia, jotka kieltäytyvät vietin tyydyttämisestä ihmisten (yleisen mielipiteen) pelosta, ja vihdoin semmoisia, jotka omasta vapaasta tahdostansa ovat puhtaat, voidakseen palvella välittömästi Jumalaa. Joka semmoisen elämänymmärryksen voi omistaa, se omistakoon. (Vrt. Mat. 19: 3-12.)
Mutta jollei tämä käsitys Kristuksen nimenomaisista sanoista olisikaan oikea, niin eihän voi olla kahdenvaiheilla hänen elämänymmärryksensä hengestä, kun katsoo häntä itseänsä.
"Minun ruokani on se, että minä teen hänen tahtonsa, joka minun lähetti, ja täytän hänen tekonsa." Tämä tahto on rakkaus toisiin ihmisiin, riippumatta sukulaisuussuhteista, läheisimmistä ja kaukaisemmista, vaan sen perustuksella että sama Isä asuu kaikissa. Emme voi ajatella Jeesusta, joka opetti tämmöistä elämänkäsitystä, naineena miehenä, vaimon ja lasten ympäröimänä. Ei sovi hänen elämänkäsitykseensä, että hän olisi ajatellut: minun täytyy saada vaimo, joka olisi lähempänä minua kuin kukaan muu, tai minun täytyy saada lapsia, jotka olisivat minun perhettäni, erikoisesti minun siipieni suojassa. Sillä tämä olisi ollut jotakin vastoin hänen oppiansa, että ihmisen on "hukuttaminen elämänsä löytääksensä sen", että ihmisen on luopuminen isästänsä, äidistänsä, vaimostansa, omaisuudestaan, voidaksensa rakastaa ihmisiä erotuksetta, saman Isän lapsina, s.o. olla tämmöisen rakkauden kautta ihmisiin yksi Jumalan kanssa.
Jeesus opettaa ihmisen suhteesta Jumalaan siten, että kertoo oman sisällisen suhteensa Jumalaan.
Se mikä tekee Kristuksen opin meille elämän aarteeksi, on, että hän avaa oman sisällisen elämänymmärryksensa ihmisille. Hän opettaa, että kaikille ihmisille on korkein elämänymmärrys eli suhde Jumalaan se, missä hän on ja mistä hän todistaa.
Ja se onkin meidän omassatunnossamme, niin että kun kuulemme Kristuksen sitä julistavan, se löytää meissä ehdottoman vastineen. Jos joku janoo vastausta kysymykseen: mitä on minun elämässä tekeminen, niin ei hän ajattele: minun täytyy ottaa vaimo synnyttääkseni hänen kanssaan lapsia. Vaan hän ajattelee elämäänsä ihan toiselta puolelta, ajattelee elävänsä tätä nykyistä elämää ainoastaan semmoista elämäntehtävää varten, jonka hän on saanut iankaikkisuudessa, jumalalta. Jos hän jo on naimisissa, niin yhdyselämä, siitä johtuvat perhehuolet ja oman nurkan rakentamiset eivät esiinny hänelle seurauksena hänen elämänymmärryksestään, vaan joko siitä, että hän ei ole ymmärtänyt elämää tai, jos ymmärtänyt, niin langennut alkuperäisestä ihanteestaan.
Useampi mies on varmaan nuoremmalla iällään, aatteiden herätessä, syttyvällä mielellä tuntenut, että häntä varten on olemassa suuri, rajaton elämä. Mutta ymmärtämättä selvästi, että tämä elämä on välttämättömässä yhteydessä pyrkimisen kanssa siveelliseen täydellisyyteen, antaen aistillisuuden vapaasti kehittyä nykyisyydessä ja siirtäen ihanteellisuuden ikäänkuin tulevaisuuden varalle, hän vähitellen, tultuaan aistillisuuden ja siitä johtuvien tapojen orjaksi, rupee pitämään tuota ihanteellisuutta mahdottomana ja lapsellisena mielikuvituksen tuotteena. Vähän teeskennellyllä pessimismillä hän vihdoin sanoo, että todellisuudessa ei elämä tarjoa mitään aistillisuutta korkeampaa. Semmoiselle pilaantuneelle ihmiselle on avioliiton rakentaminen ja perhehuolet aina edistysaskel. Sillä se on hänelle yhtä kuin kiintyminen ja sitoutuminen yhteen naiseen monien asemesta, vastuunalainen perhe-elämä vapaan rakkauden asemesta, joka hakee kiellettyä nautintoa ja pakenee sen velvoittavia ja sovittavia seurauksia.
Mutta korkeimmalta uskonnolliselta kannalta on avioliitto askel taakse päin. Se on luopuminen eli lankeemus elämästä Jumalan välittömäksi palvelemiseksi.
Se, että avioliiton rakentaminen on korkeimmalta uskonnolliselta kannalta lankeemus, ei suinkaan vaikuta, että sitten avioliitossa itsessään elämänohjetta ei enää määräisikään uskonnollinen kanta, vaan terveysopilliset näkökohdat tai joku muu, alempi elämänymmärrys. Sama korkein uskonnollinen kanta täytyy olla ihmistä johtamassa, vaikka hän olisikin langennut eli mennyt avioliittoon.
Miten voi korkein uskonnollinen kanta olla johtona avioliitossa? Toisin sanoen: miten voi avioliitossa, ollen sidottuna naiseen, käsittää elämän tarkoituksen olevan vapautua aistillisuudesta ja palvella Jumalaa?
Jos joku on langennut, niin tietysti Jumalan palvelus voi hänelle olla siinä, että hän kokee sovittaa rikoksensa eli kääntää sen seuraukset hyvään päin. Tämän lankeemisen seuraus on lapsen sikiäminen äidin kohdussa. Ja siis Jumalan palvelus täytyy nyt olla ehdottomassa yhteydessä alkaneen uuden elämän kanssa. Koska, kuten jo alussa on ollut puhe, synnyttäjän mielentila siihen aikaan kuin hän vielä kantaa lasta kohdussansa, vaikuttaa läheisesti tämän lapsen elämään, on sitä tärkeämpi äidin pysyä puhtaana ajatuksissaan ja hurskaana tunteissaan, puhumattakaan siitä, että Jumalan paivelus vaatii samasta syystä aviopuolisoja kieltäytymään sukuvietin tyydyttämisestä raskauden ja imettämisen aikana. Lapsi on lankeemuksen tuote. Jumalan tahdon täyttäminen avioliitossa on siis tämän lankeemuksen sovittamisessa, lapsen kasvattamisessa välittömäksi Jumalan palvelijaksi, korkeimman elämänymmärryksen toteuttajaksi. — —
Tämän uskonnollisen kannan sukupuoliasiassa on meidän päivinämme selventänyt Leo Tolstoi. Ja tahdon esittää tässä hänen omat herättävät sanansa:
"Kristityn ihanne on rakkaus Jumalaan ja lähimmäiseen, se on itsensä unohtaminen ja Jumalan ja lähimmäisen palveleminen; mutta aistillinen rakkaus, avioliitto, on itsensä palveleminen ja sentähden kaikissa tapauksissa este Jumalan ja ihmisten palvelemiseen, siis kristinopin kannalta lankeemus, synti.
"Avioliiton rakentaminen ei voi edistää Jumalan ja ihmisten palvelemista siinäkään tapauksessa, että joku menisi avioliittoon tarkoituksella jatkaa ihmissukua. Semmoiselle ihmiselle olisi sen sijaan kuin mennä naimisiin lasten tuottamista varten paljon suorempi tie tarkoitukseensa elättää ja pelastaa ne miljoonat lasten elämät, jotka hukkuvat ympärillämme yksistään aineellisen ravinnon puutteessa, puhumattakaan henkisestä.
"Ainoastaan siinä tapauksessa saattaisi kristitty tuntematta lankeemusta mennä naimisiin, että hän näkisi ja tietäisi kaikkien lasten elämän turvatuksi.
"Saattaa olla omistamatta Kristuksen oppia, sitä oppia, jonka ympärillä on koko elämämme ja johon kaikki siveellisyyskäsitteemme perustuvat, mutta kerran omistaen tämän opin, ei voi olla näkemättä, että se viittaa täydellisen puhtauden ihanteesen.
"Onhan evankeeliumissa sanottu selvästi ja ilman minkäänlaisten väärin selitysten mahdollisuutta ensiksikin, ettei nainut mies saa erota vaimostaan yhtyäkseen toiseen, vaan että hänen on eläminen sen kanssa, johon on kerran yhtynyt (Mat. V, 31-32; XIX, 8); toiseksi, että ihmisen yleensä, siis niin hyvin naineen kuin naimattomankin, on synti katsoa naiseen niinkuin himonsa esineesen (Mat. V, 28-29), ja kolmanneksi, että naimattoman on parempi olla yhtään naimisiin menemättä, s.o. olla täydellisesti puhtaana (Mat. XIX, 10-12).
"Sangen monesta nämät mietteet tulevat näyttämään kummallisilta jopa ristiriitaisiltakin. Ja ne ovatkin todella ristiriitaiset, ei kuitenkaan keskenään, vaan ne ovat ristiriitaiset koko elämämme kanssa, ja ehdottomasti tuntuu heräävän kysymys: kumpi on oikeassa, nämäkö mietteet vai miljoonien ihmisten ja minun elämäntapani. Tätä samaa tunsin minäkin sangen suuressa määrässä, kun olin tulemassa siihen vakaumukseen, jonka tässä lausun julki: minä en mitenkään aavistanut, että ajatukseni veisivät minut sinne, minne veivät. Minä hämmästyin omia johtopäätöksiäni, en tahtonut niitä uskoa, vaan uskomatta en voinut olla. Ja niin ristiriitaiset kuin nämä johtopäätökset ovatkin elämämme koko rakennuksen kanssa, niin vastaiset kuin ne ovatkin kaiken sen kanssa, mitä minä ennen ajattelin ja lausuinkin, nyt minun täytyy ne tunnustaa.
"Sanotaan tähän: 'ne ovat vaan yleisiä näkökohtia, jotka mahdollisesti eivät ole vääriäkään, vaan kuuluvat erityisesti Kristuksen oppiin ja ovat siis sitovia ainoastaan niille, jotka tunnustavat tätä oppia; mutta elämä on elämä, eikä saa, osoitettuaan Kristuksen saavuttamattomaan ihanteesen, jättää ihmiset tässä kaikkein polttavimmassa, yleisimmässä ja suurimpia epäkohtia synnyttävässä kysymyksessä omiin hoteisinsa tämän ihanteen kanssa ilman mitään johtoa.'
"Vielä sanotaan: 'nuori, intohimoinen mies aluksi innostuu ihanteesen, vaan ei voi sitten hillitä itseään, irtautuu, ja tietämättä, tunnustamatta mitään johtosääntöjä joutuu haureellisuuteen, täydelliseen siveettömyyteen.'
"Siis: Kristuksen ihanne on saavuttamaton eikä voi olla meille elämänohjeena; siitä voi puhua ja sitä miettiä, vaan elämää varten se ei ole sovelias ja se on senvuoksi hyljättävä. Meille ei ole tarpeen ihanne, vaan semmoinen ohje, semmoinen säädös, jonka noudattamiseen meidän voimamme riittävät kun yhteiskuntamme siveelliset voimat arvostellaan keskimääräisesti: esimerkiksi rehellinen kirkollinen avioliitto, jolloin toinen puolisoista, mies, on voinut ennen sitä pitää yhteyttä muiden naisten kanssa; taikka, sanovat toiset, avioliitto oikeudella avioeroon; taikka siviiliavioliitto; taikka, laskeutuen yhä alemmas samaa tietä, — jaapanilainen, ainoastaan ajaksi solmittu avioliitto, — ja miksi ei vihdoin myöskin järjestetyt haureuslaitokset?
"Sanotaankin näistä viime mainituista: ne ovat paremmat kuin epäsiveellisyys kaduilla. Siinä juuri vika onkin, että kun ihanne vedetään ales ja vaatimukset sovitetaan ihmisheikkouden mukaan, niin ei enää löydä sitä rajaa mihin on pysähtyminen.
"Onhan tämmöinen arvelu alusta pitäen väärä: väärin on ensiksikin se, ettei loppumattoman täydellisyyden ihanne voisi olla elämänohjeena, ja että pitäisi se hyljätä mahdottomana sanoen, että se on minulle tarpeeton, kosken kumminkaan koskaan sitä saavuta, taikka alentaa ihanne niille asteille, missä minun heikkouteni haluaa seista.
"Näin ajatella on sama kuin jos merelläkulkija sanoisi itselleen: kosken voi kulkea sitä linjaa myöten, jota kompassi näyttää, niin minä heitän koko kompassin ulos tai lakkaan siihen katsomasta, s.o. luovun ihanteesta, taikka sitten kiinnitän kompassiviisarin siihen paikkaan, mikä vastaa tällä hetkellä laivani suuntaa, s.o. alennan ihanteen heikkouteni mukaan. Kristuksen antama täydellisyyden ihanne ei ole mikään mietelmä tai kaunopuheisten saarnojen esine, vaan on kaikkein välttämättömin, jokaisen käytettävänä oleva siveellisen elämän johdatus, niinkuin kompassi on merimiehelle välttämätön ja hänen käytettävänään oleva johdatuksen välikappale; on ainoastaan uskominen niin tähän kuin siihenkin. Missä asemassa ihminen olisikin, aina on hänelle Kristuksen antama ihanteen oppi riittävä siihen, että hän saisi täysin oikean osoituksen kuinka hänen on tai ei ole menetteleminen. Mutta täytyy uskoa tähän oppiin täydellisesti, ainoastaan tähän oppiin, ja lakata uskomasta kaikkiin muihin, aivan niinkuin merimiehen täytyy uskoa kompassiinsa ja lakata katselemasta ja pitämästä johtona sitä, mitä näkee syrjillä. Täytyy osata ottaa johtoa Kristuksen opista, niinkuin täytyy osata ottaa johtoa kompassista, ja sitä varten täytyy erittainkin ymmärtää oma asemansa, täytyy osata pelkäämättä arvostella oma poikkeamisensa ihanteellisesta, määrätystä suunnasta. Millä asteella siis ihminen seisoneekin, aina on hänen mahdollista lähetä tätä ihannetta, eikä mikään asema voi hänelle olla sellainen, että hän voisi sanoa saavuttaneensa ihanteen ja siis ei voivansa enää pyrkiä lähemmäksi. Semmoinen on ihmisen pyrkiminen Kristuksen ihanteesen yleensä, ja semmoinen pyrkiminen täydelliseen puhtauteen erityisesti, jos silmällä pitäen sukupuolisuhteita, ajattelee kaikkein erilaisimpia ihmisten asemia, viattomasta lapsuudesta avioliittoon asti, jossa kieltäymistä ei noudateta, niin jokaisella asteella näiden kahden aseman välillä tulee Kristuksen oppi, ihanteinensa, aina olemaan selvä ja määrätty ohje, mitä ihmisen jokaisella näistä asteista on ja mitä ei ole tekeminen.
"Mitä on puhtaan nuorukaisen, tytön tekeminen? Säilyttäminen itseänsä puhtaana kiusauksista, ja, voidakseen antaa kaikki voimansa jumalan ja ihmisten palvelemiseen, pyrkiminen yhä suurempaan ajatusten ja halujen puhtauteen.
"Mitä on tekeminen nuorukaisen ja tytön, jotka ovat joutuneet viettelykseen joko vajoutuen rajoja tuntemattoman rakkauden ajatuksiin tai sitten rakkauteen johonkin erityiseen henkilöön ja näin kadottaneet osan mahdollisuutta palvella Jumalaa ja ihmisiä? — Yhä samaa, varjeleminen itseään lankeemuksesta, tietäen, ettei antautuminen vapauta kiusauksesta, vaan ainoastaan tekee sen voimakkaammaksi, ja yhä vaan pyrkiminen suurempaan ja suurempaan puhtauteen päästäkseen täydellisemmin palvelemaan Jumalaa ja ihmisiä.
"Mitä on tekeminen ihmisten, jotka eivät ole voittaneet taistelussa, vaan langenneet? — Pitäminen lankeemustansa ei minään laillisena nautintona, kuten sitä nyt pidetään, oikeutettaessa sitä avioliittoon vihkimisellä, — ei satunnaisena huvituksena, jota voi uudistaa muiden kanssa, ei onnettomuutena, kun lankeemus on tapahtunut alempisäätyisen kanssa ja ilman vihkimismenoja, vaan pitäminen tätä ensimäistä lankeemusta niinkuin se olisi ainoa, niinkuin se olisi eroittamattoman avioliiton perustaminen.
"Tämä avioliiton rakentaminen ja sen seuraus, lasten syntyminen, tuottaa avioliiton rakentajille uuden, rajoitetumman muodon Jumalan ja ihmisten palvelemiseen. Ennen avioliittoa ihminen välittömästi, mitä moninaisimmissa muodoissa, saattoi palvella Jumalaa ja ihmisiä, mutta avioliiton rakentaminen rajoittaa hänen toimintansa alan ja vaatii häneltä avioliitosta syntyvien jälkeläisten elättämistä ja kasvattamista, jotka ovat vastaisia Jumalan ja ihmisten palvelijoita.
"Mitä on miehen ja vaimon tekeminen, jotka elävät avioliitossa ja täyttävät sitä rajoitettua Jumalan ja ihmisten palvelemista, lasten elättämisellä ja kasvattamisella, joka heidän asemastaan johtuu? — Yhä samaa: yhteisin voimin pyrkiminen kiusauksesta vapaaksi, oman itsensä puhdistukseen ja synnin lopettamiseen vaihtamalla ne suhteet, jotka heitä estävät yhteisesti ja erityisesti palvelemasta Jumalaa ja ihmisiä, vaihtamalla aistillinen rakkaus veljen ja sisaren puhtaihin suhteisin.
"Ja sentähden ei ole totta, että me emme voisi ottaa johtoa Kristuksen ihanteesta siitä syystä, että se on niin korkea, täydellinen ja saavuttamaton. Me emme voi käyttää sitä ohjeenamme ainoastaan siksi, että valehtelemme itsellemme, petämme itseämme.
"Jos sanomme, että tarvitaan sääntöjä, joita olisi mahdollisempi toteuttaa kuin Kristuksen ihannetta, ja että muussa tapauksessa käy helposti niin, että saavuttamatta tätä ihannetta me lankeamme haureelliseen elämään, niin emme silioin sano sitä, että Kristuksen ihanne on meille liian korkea, vaan ainoastaan, että me emme usko siihen emmekä tahdo määrätä menettelyämme tämän ihanteen mukaan.
"Sanoen, että lankeemalla kerran, me lankeemme haureelliseen elämään, ilmaisemme, ettemme oikeastaan pidäkkään lankeemista alemman kanssa syntinä, vaan huvituksena ja virkistyksenä, jota emme ole velvolliset parantamaan sillä, mitä sanomme avioliitoksi. Sillä jos me ymmärtäisimme, että tämä lankeeminen on synti, joka on ja voi olla sovitettavissa ainoastaan eroittamattomalla avioliitolla ja koko sillä toiminnalla, joka seuraa avioliitossa syntyneiden lasten kasvattamista, niin lankeeminen ei mitenkään voisi olla aiheena lankeemiseen haureelliseen elämään.
"Sehän olisi samaa kuin jos maanviljelijä ei pitäisi kylvöksenä sitä kylvöstä, joka hänelle ei onnistunut, vaan kylväen toiseen ja kolmanteen paikkaan pitäisi oikeana kylvöksenä vasta sitä, joka hänelle onnistuu. Luonnollista on, että semmoinen ihminen tärvelisi paljon maata ja siemeniä eikä koskaan oppisi kylvämään. Mutta asettakaa ihanteeksi täydellinen puhtaus, pitäkää jokaista lankeemusta, kelle ja kenen kanssa se tapahtuneekin, perustavana ainoata, koko elämäksi pysyvää avioliittoa, niin tulee selväksi, että Kristuksen antama ohje, ei ole ainoastaan riittävä, vaan ainoa mahdollinen.
"'Ihminen on heikko, hänelle on annettava hänen voimiansa vastaava tehtävä', sanovat ihmiset. Se on sama kuin sanoa: 'minun käteni ovat heikot ja minä en voi vetää viivaa, joka olisi suora, s.o. lyhyin kahden pisteen välillä, ja sentähden minä otan malliksi väärän tai taitetun viivan.' Mitä heikompi käteni on, sitä täydellisempää mallia minä tarvitsen.
"Kun kerran tuntee Kristuksen ihanneopin, ei saa menetellä niinkuin ei sitä tuntisi ja panna sen sijalle ulkonaisia määräyksiä. Kristuksen ihanneoppi on ihmiskunnalle avattu juuri siksi, että tämä ihanne voi johtaa sitä sen nykyisessä kehityskaudessa. Ihmiskunta on jo jättänyt taaksensa uskonnolliset säännöt, eikä kukaan enää usko niihin.
"Kristuksen ihanneoppi on se ainoa oppi, joka voi johtaa ihmiskuntaa. Ei voi, ei saa panna Kristuksen ihanteen sijaan ulkonaisia sääntöjä, vaan täytyy lujasti pitää edessään tätä ihannetta täydessä puhtaudessa, ja — ennen kaikkea — uskoa siihen.
"Sille, joka vielä purjehti lähellä rannikkoa, saattoi sanoa: 'pidä tuota vuorta, tuota nientä, tuota tornia kohden'. Mutta lähestyy aika, jolloin kulkijat ovat edenneet ulapalle, ja johtona heille voi ja täytyy olla saavuttamattomat taivaanvalot ja kompassi, joka osoittaa suuntaa. Kumpikin on meille annettu."
Siihen väitteesen, että jos ihmiset menettelisivät tämän elämänohjeen mukaan niin ihmissuku häviäisi maan päältä, ja ettei ihmissuvun häviäminen voi olla ihmissuvun ihanne, vastaa Leo Tolstoi näin:
"Puhumatta siitä, että ihmissuvun häviäminen ei ole mikään uusi ajatus aikamme ihmisille, vaan on uskonnollisille ihmisille uskonkappale, ja tieteen tuntijoille ehdoton johtopääte auringon kylmenemisestä, — piilee tässä vastaväitteessä suuri, hyvin levinnyt ja vanha väärinkäsitys. Sanotaan: 'Jos ihmiset saavuttavat täydellisen puhtauden ihanteen, niin he häviävät, ja siksi tämä ihanne ei voi olla oikea.' Mutta ne, jotka näin sanovat, joko tietäen tai tietämättään sekoittavat kahta eri asiaa toisiinsa, käskyn ja ihanteen.
"Puhtaus ei ole mikään käsky ihmiselle, vaan se on hänen oma ihanteensa, tai ehkä paremmin yksi sen ehdoista. Mutta ihanne voi vaan silloin olla ihanne, kun sen toteuttaminen on mahdollinen vaan aatteessa, ajatuksessa, kun se kuvaillaan olevan toteutettava vaan loppumattomuudessa ja kun siis sen lähestymisen mahdollisuus on loppumaton. Jos ihanne olisi saavutettavissa tai vaikkapa me vaan voisimme kuvailla sitä mielessämme toteutuneena, niin se lakkaisi olemasta ihanne. Semmoinen on Kristuksen ihanne — taivaan valtakunnan perustaminen maan päällä, — tuo jo profeettain ennustama ihanne, että on tuleva aika, jolloin kaikki ihmiset muuttuvat Jumalan opettamiksi, takovat miekat auroiksi, keihäät sirpeiksi, leijona makaa karitsan vieressä, jolloin kaikki olennot yhtyvät rakkauden kautta. Ihmiselämän koko merkitys on liikkumisessa tätä ihannetta kohden, ja sentähden pyrkiminen Kristuksen ihannetta kohden semmoisenaan, ja puhtautta kohden tämän ihanteen yhtenä ehtona, ei suinkaan hävittäisi elämisen mahdollisuutta, vaan päinvastoin tämän kristillisen ihanteen puute hävittäisi eteenpäin menon, ja siis elämisen mahdollisuuden.
"Se johtopäätös, että ihmissuku häviäisi, jos ihmiset kaikin voimin pyrkisivät puhtauteen, on aivan sama johtopäätös kuin jos sanottaisiin (ja sanotaankin), että ihmissuku häviää, jos ihmiset taistelun sijaan oman olemassa olonsa puolesta kaikin voimin pyrkisivät rakastamaan ystäviään, vihollisiaan ja kaikkea elävää."
Näin Leo Tolstoi.
Ajatus, että ihmiskunnan kokonaisuus elää ainoastaan siitä syystä, että se on kaukana puhtauden ihanteesta, ja sitä varten, että se sen toteuttaisi, voi vaan ensi kuulemalta olla outo. Sillä eläähän yksityinenkin ainoastaan siitä syystä, että hänen edellänsä on käynyt lankeeminen puhtauden ihanteesta, ja sitä varten, että hän täyttäisi sen, mikä jäi edeltäjiltä täyttämättä. Mutta yksityinen, pyrkiessään puhtauteen, ei tunne menevänsä kuolemaa vaan elämää kohden.
Yksityinen ihminen voi, tahtomalla taivaan valtakunnan lähestymistä, s.o. ihmiskunnan yhtymistä Jumalan kanssa, saavuttaa itse kohdastansa tämän korkeimman ihanteen, oman yhtymisensä Jumalan tahdon kanssa, mikä yhtyminen täyttyy hänen jättäessään tämän ajallisen elämän; mutta hän ei voi ihmissilmällä nähdä milloin hänen elämänymmärryksensä valo on valistanut kaikki muut ihmiset ja Jumalan tahto täyttynyt.
Jos joku siis väittäisi, ettei tämmöinen elämän tarkoituksen ymmärtäminen voi antaa voimaa nykyisyyden elämää varten, koska tarkoitusperä on näkymätön ja ajatukselle käsittämättömässä tulevaisuudessa, niin hän olisi väärin ymmärtänyt opin elämäntiestä. Sillä mitä rehellisemmin hän tahtoo taivaan valtakunnan lähestymistä, sitä selvemmin hänen täytyy nähdä, että ensimäinen askel tähän tarkoitukseen on Jumalan valtakunta hänen omassa sydämmessään, eli että juuri hänen täytyy olla muille ihmisille tie, totuus ja elämä.
Tämän elämänymmärryksen koko merkitys siinä onkin, eli siksi se onkin ainoa totinen elämänymmärrys, että se tekee yksityiselle ihmiselle nykyisyyden elämän eli kysymyksen kuinka hänen on menetteleminen nyt, kaikkein tärkeimmäksi hänelle itselleen ja samalla kaikkein tärkeimmäksi koko maailmalle.
Ja juuri siksi tämä elämänymmärrys voi antaa voimaa vapautumaan hetkellisen nautinnon halusta tai hetkellisestä mieltä kahlehtivasta tunteesta, että sen sija on nykyhetkessä. Näin elämää ymmärtävälle ei Jumala ole se, jonka apua hän rukoilisi joitakin omia tarkoituksiansa eli omaa tulevaisuuttansa varten, ja joka siis voisi olla mielestä poissa, silloin kun hän ei rukoile, — vaan se, jonka sisällisesti tunnetun tahdon täyttäminen on koko hänen elämisensä ainoa tarkoitus, ja joka siis, kuten muunkin tekemisen vaikutin, itsestänsä pysyy mielessä.
LIITE.
Tahdon tähän kääntää muutamia parhaimpia palasia, mitä olen lukenut vieraskielisessä kirjallisuudessa, ja jotka koskevat erikoisesti itse taistelua viettiä vastaan.
Ensiksikin tässä kirjasessa joku ehkä tahtoisi löytää neuvoja siihen, mitä on ulkonaisessa ruumiillisessa suhteessa huomioon otettava taistelun helpottamiseksi viettiä vastaan. Neuvoa panemaan paljon painoa oman ruumiin hoitoon en minä voi. Ainakin joskus se voi tuottaa vahinkoa koska sen kautta ajatukset pysyvät omassa ruumiissa ja omassa itsessä, mikä käsittääkseni on erittäinkin tässä tapauksessa haitallista.
Ihan varma on, että totinen ruumiillinen työ, yksinkertainen ruoka ja elämäntapa auttavat vapautumaan paheesta. Mutta sitäkin on hyödytöntä neuvoa. Sillä pysyväisesti rasittamaan itseänsä rupee ihminen, joka ei muuten ole siihen pakoitettu, ainoastaan jostakin itsenäisestä siveellisestä, uskonnollisesta syystä. Ja vapautuminen tapahtuu silloin sivuseurauksena tästä.
Mutta ei kukaan ihminen omista itselleen oikeata elämänkäsitystä ainoastaan jonakin keinona paheesta pääsemiseksi. Oikean elämänkäsityksen omistaminen sitävastoin on pysyväisesti vievä hänet siihen omaa ruumista unohtavaan ja rasittavaan toimintaan, joka vapauttaa aistillisuudesta.
Voi kuitenkin olla hyvä sen vuoksi, että yritykset vapautua paheesta ulkonaisten keinojen avulla voivat nekin johtaa oikealle totuuden tielle, ottaa tähän seuraavia ulkonaisen elämän ohjeita.
1) Ole kieltäytyväinen ruuassa, juonnissa ja nukkumisessa; älä käytä hienoa, rasvaista tai maustuksilla valmistettua ruokaa, — erittäinkään et imelää: torttuja, sylttiä, konfektejä, sokuria j.n.e.; älä syö ensinkään lihaa, ei raavaiden, ei lintujen, eikä kalojen, ja vältä mahdollisuuden mukaan munia: — ruokasi olkoon yksinomaan kasvi- ja maitoruokaa; älä koskaan käytä mitään määrää väkeviä juomia, älä polta tupakkaa, ja jos sinulla ovat nuo tavat, niin luovu niistä viipymättä; älä juo teetä äläkä kahvia, — keitetty maito voi täydellisesti korvata nämä juomat synnyttämättä hermokiihoitusta; älä syö äläkä juo ennen nukkumista; istu ja makaa kovalla alustalla; mene levolle niin varhain kuin mahdollista, viileässä huoneessa, peittäen itsesi kylmällä peitteellä, ja nouse heti kun heräät. Hyödyllistä on aamulla ja päivällä (kunhan ei yöksi) valella itseään kylmällä vedellä. Yleensä muista, että hienostumisen ja hillitsemättömyyden tavat ovat suotuisimmat herättämään aistillisuutta.
2) Älä ole koskaan toimeton: kaikki vapaa aikasi pyhitä henkiselle ja, vielä parempi, ruumiilliselle työlle, joka sinua väsyttää ja vapauttaa kaikista himollisista ajatuksista. Väsy niin, että uni olisi sinulle todellisena lepona. Muista, että se joka ei hillitse itseään ja on toimeton, ei voita koskaan himoaan. Koeta panna maata aina ruumiillisesti väsyneenä.
3) Vältä kaikkea, mikä voi herättää sinussa kiihoitusta, niinkuin: likaisia puheita, viettelevää lukemista, kuvia, huvituksia, musiikkia, tovereita. Valitse työsi, virkistyksesi, toverisi silloin, kuin täydellisesti hallitset itsesi, ja sittemmin pysy tässä vaalissasi. Jos olet pakotettu jäämään sinne, missä sinun on kuuleminen ja näkeminen aistillisia asioita, niin tarkastele ankarasti tunteitasi, kunnes pääset lähtemään. Niin kauan kuin olet siellä, älä katsele, älä kuuntele, ole ääneti, älä naura. Ei ole tavallisesti helppo päästä erille viettelyksistä, kun itse omasta tahdostasi olet niihin sukeltunut.
4) Koeta unohtaa itsesi: niinkauan kuin ihminen ajattelee toisia ja pitää toisista enemmän huolta kuin itsestään, hän pysyy puhtaana; aistillisuus on vaan yksi oman itsensä hemmottelemisen pahimpia muotoja.
5) Kiusauksen vähänkin alkaessa ala taistella sitä vastaan ja ennen kaikkea muuta paikkasi ja toimesi: siirry toiseen huoneesen ja, jos mahdollista, heti ryhdy johonkin ruumiilliseen työhön.
6) Älä koskaan joudu epätoivoon, äläkä sorru hengessä, älä mene pahasta vielä pahempaan; kiusauksen hetkenä, lankeemuksenkin hetkenä älä joudu epätoivoon, vaan sano itsellesi: lankean, mutta inhoon lankeemista, ja tiedän, että vaikken tänään, niin huomenna tulen voittajaksi.
* * * * *
Tunnettu englantilainen kirjailija ja taidearvostelija John Ruskin on kahdessa kirjeessään eräälle nuorelle miehelle, oppilaallensa, joka kysyi häneltä neuvoa miten olisi taisteltava sukupuoliviettiä vastaan, lausunut seuraavia mietteitä, jotka henkivät tervettä järkeä ja totista uskontoa.
"Te kirjoitatte olevanne pakoitettu alituisesti ponnistamaan voimianne säilyäksenne paheesta. Entä jos te järkityöhönne liittäisitte leikkejä, jotka kysyvät voimaa, tai, vielä paremmin, turvautuisitte hyödyllisen ruumiillisen työn apuun? En luule, että Jumala olisi pannut ihmiseen semmoisia intohimoja, joita ei voisi, jos se tulee tarpeelliseksi, tukehuttaa joillakin terveillä keinoilla.
"Minä mielelläni sitoisin teitä lupauksellanne, jos pitäisin sitä hyödyllisenä. Vaan minä ajattelen, ettei ole mahdollista säilyttää luonteiden puhtautta ja pyrintöjen ylevyyttä muulla keinoin, kuin sisällisen henkisen voiman avulla, joka aina vastaa, kun sen puoleen käännymme. Koettakaa tottua tällaiseen mielentilaan, ja teille tulee tarpeettomiksi annettujen lupausten siteet; päinvastaisessa tapauksessa lupaukset eivät auta — te rikotte ne, ja tulette pitämään itseänne paljoa onnettomampana. Kaikkein tärkeintä meille elämässä on oppia kieltäytymään; ei ole niin tärkeätä tehdä joku päätös, kuin luopua jostakin; meille on vähemmin tarpeen urhoollisuus kuin nöyryys. Joka kerran on antautunut jumalallisen lain, tahdon alaiseksi, se ei tahdo enää alistua minkään muun alaiseksi"…
Jonkun ajan kuluttua Ruskin kirjoitti toisen kirjeen samasta asiasta samalle nuorelle miehelle:
"Hyvin väsyttävän päivän perästä istuudun teille lyhyesti vastaamaan. Otan vastaan teidän lupauksenne, jos sitä tahdotte; toivon, että tiedätte, mistä on haettava voimaa pitämään sananne.
"Muistakaa yhtä ainoata: kun kiusaus tulee, ei mikään ihmisvoima voi kestää taistelua, tai sanon — harva voima; ainoa pelastus on paeta viettelystä. Heti särjette ajatukset, kun annatte niille toisen suunnan. Ei auta järkisyyt eivätkä lujat päätökset; ainoa keino voittaa kiusausta on kääntää siitä pois silmät ja ajatukset.
"Jollette vielä ole kokeneet, niin aikaa myöten saatte nähdä, mikä omituinen, kummallinen voima itää täydellisessä ajatuksen ja ruumiin puhtaudessa; se antaa jokaiselle sielun toimelle terveen henkisen merkityksen ja antaa ihmiselle henkisen mahdin, jota ei voi millään muulla tavalla saavuttaa. Spenser [englantilainen runoilija 17 vuosisadalta] on erinomaisella tavalla kuvannut tämän voiman kaikkivoittavan Britomartan muodossa.
"Kun minä sanon, ettei ole ihmisvoimaa, joka pystyisi lannistamaan himon kiusausta, — myöskin pako voi näyttäytyä turhalta, — minä tahdon sillä sanoa, että pahetta vastaan taistelemista varten on tarpeen henkinen voima, mikä tulee ainoastaan sen luo, joka on kääntynyt pois kaikesta maallisesta turhuudesta. Teidän kirjeenne kysymykseen minä voin ainoastaan vastata: lukekaa evankeliumia. Minä tiedän ainoastaan yhden kirjan, joka selvästi puhuu teoista ja uskosta: se on evankeliumi. Lukekaa siitä kaikki, mikä tätä kysymystä koskee. Minä luulen teidän tulevan johtopäätökseen, että jollei teoissa olekaan itse pelastus, niin kaikissa tapauksissa niissä on tie pelastukseen, ainoa tie. Kristus sanoo: 'Kun olette kaikki täyttäneet, sanokaa: me olemme kelvottomat palveliat!' Hän ei sano: 'Älkäät tehkö mitään. Kaikki kääntyy parhaaksenne, jos sanotte: me olemme kelvottomat palveliat.' Tehkää, tehkää, tehkää. Lukekaa vuorisaarna. Kaikki siinä puhuu samaa: 'tehkää'. Luullakseni syntyvät kaikki kinastukset kristittyjen kesken heidän vastenmielisyydestään yksinkertaisiin tekstin sanoihin: 'joka kuulee minun sanani ja ne tekee' — — Katolilaiset ovat keksineet tekojen asemesta maksaa rahoja ja rukoilla, skotlantilaiset ovat asettaneet tekojen sijaan uskon, englantilaiset hartauden j.n.e. Mutta vähin kaikista näyttää kukaan ajattelevan kysymyksen olevan raskaan ristin ottamisesta ja kantamisesta. Koettakaa lakkaamatta täyttää Kristuksen oppia. Siinä löydätte voiman ruveta tahtomaan ja tehdä. Silloin saatte tietää onko tämä oppi Jumalalta vai ei."
* * * * *
Nuorisossa pidetään niin sanottuja "yövuotoja" kumoomattomana todistuksena siihen, että sukupuolinen yhdyselämä on luonnon oma käsky ihmiselle, ja käsitetään niiden ilmaantuminen ikäänkuin kutsumukseksi luonnon puolelta tähän elämään.
Näin ollen hän voi kieltäytymisestä ajatella: mitäpä se minua hyödyttäisi, kun yöllä kumminkin kadotan saman siemenen, jonka olen kieltäytymisellä säilyttänyt, Ja hän kuvailee että luonto nauraisi hänelle hänen selkänsä takana.
Kysymys on todella antanut jonkinlaista vaikeutta niille siveyden opettajille ja lääkäreille, jotka vaativat kieltäytymistä vietin tyydyttämisestä vaan ulkopuolella avioliittoa, koska se vasta avioliitossa muka muuttuu luonnon käskyksi. Vaikeata on, kun yövuodot käsitetään ihmisen ruumiinrakennuksen luonnolliseksi ominaisuudeksi, selittää miksi tässä tapauksessa luonnon järjestyksellä ei olekaan ratkaisevaa sananvaltaa.
Ainoastaan uskonnolliselta kannalta arvostellessa tätä kysymystä ei ole tätä vaikeutta, sillä silloin kieltäytyminen ei tapahdu minkään terveydellisen hyödyn vuoksi, vaan ainoastaan puhtauden itsensä vuoksi.
Mutta muuten tuntuvat yleiset havainnot siemenvuodosta kovin puutteellisilta.
Millä tavalla se on ruumiillisen luonnon ominaisuus? Valittavathan siemenvuotoa juuri ne, jotka eivät suinkaan ole noudattaneet kieltäytymistä. Eikö se ole luonnon välttämättömyys vasta silloin kun on ensin totuttu viettiä tyydyttämään?
Siemenen muodostus miehellä näyttää riippuvan suuressa määrin hänen ajatuksistansa. Tarkkojen personallisten havaintojen mukaan voi varmuudella sanoa, että aistilliset ajatukset "keräävät" siementä. Merkillisimpänä tosiasiana voi myöskin mainita, että aistillisten ajatusten voittaminen ja karkoittaminen sisällisen taistelun avulla erityisesti keskeyttää siemenen erottautumista ja pitkittää yövuodon tuonnemmaksi. Yövuodot näyttävät kyllä seuraavan jonkinlaista ihmisestä riippumatonta aikakautisuutta, niin että voisi tuntua niinkuin luonto tässä olisi yläpuoleltamme. Itse asiassa on tämä aikakautisuus kuitenkin meidän entisten tapojemme tuote. Se on näin ainoastaan senvuoksi, että me emme ole tottuneet tekemään mitään haltitaksemme aistillisuutta, vaan olemme antaneet sen hallita meitä, ja aikakautisuus on luonnon menettelyn ainainen ominaisuus. Ryhtyessä vihdoin taisteluun, voittoisaankin, aistillisuutta vastaan, voi kulua monia aikoja ennenkuin saa tämän aikakautisuuden muuttumaan. Kun se on tuote eli ilme meidän vuosikausia noudattamistamme tavoista ja ajatuksista, niin vaatii se muuttuaksensa myöskin vastaavan pitkää aikaa.
Joka koko sydämmestään pyrkii puhtauteen, hän saa ennen tai myöhemmin huomata, ettei yöllinen siemenvuoto ollutkaan mikään luonnon välttämättömyys, vaan ainoastaan ruumiissa oleva jäännös hänen entisistä tavoistaan ja ajatuksistaan, joka askel askeleelta poistuu hänen uusien tapojensa ja ajatustensa tieltä. Siemenvuoto ei lakkaa niinkauan kuin ajatusten puhtaus vasta koetetaan sisällisen taistelun kautta saavuttaa. Se lakkaa vasta silloin kuin ajatusten puhtaus on muuttunut tavaksi, niin että likaiset, siementä erittävät ajatukset eivät enää herääkään. —
Tästä asiasta on Eliza B. Burnz kirjoittanut hyvin sattuvasti.
Kääntyen vanhempien, lääkärien ja koulunjohtajien puoleen hän sanoo:
"Rohkenen kääntää teidän huomionne muutamiin mielipiteihin sperman (siemenen) muodostumisesta ihmisruumiissa. Minun tietääkseni näitä mielipiteitä eivät tähän asti ole hyväksyneet lääkärit eikä yleensä yleisökään.
"Ihmisruumiin tutkijat ja ne, jotka ovat kirjoittaneet siitinelimistä, tavallisesti otaksuvat, että sperma eroittuu ruumiissa samaten kuin sappi, mahanalusrauhasen neste, sylki ja muut ihmiselämälle välttämättömät eritykset, jotka, kerran synnyttyänsä, ovat käytettävät ja sitten poistettavat elimistöstä.
"Tämmöisen teorian loogillinen johtopäätös on se, että jokaisen miehen tai noin 14-15 vuotisen pojan terveys vaatii poistamaan ruumiista tätä sperma-muodostusta säännöllisten tai epäsäännöllisten väliaikain perästä yhtymällä toiseen sukupuoleen taikka omakätisen kosketuksen avulla, jollei sperman muodostus tapahdu tahottomasti unen aikana.
"Lopullinen johtopäätös on se, että luonto itse vaatii sukupuolia rajattomaan yhteiselämään, tai, että koska sitä yhteiskunta ei salli, on välttämätöntä ylläpitää haureuslaitoksia. Kuitenkin sekä miehen että naisen siveellinen luonto nousee tämmöistä johtopäätöstä vastaan, eikä siis voi olla epäilemättä semmoisen teorian totuutta. Minä puolestani olen sitä mieltä, että tämä kaikkien tunnustama teoria perustuu ainoastaan siveettömyyteen, joka hävittää yhtaikaa ihmiskunnan sekä elämän että onnen.
"Ihminen on sitä, mitä hän ajattelee, se on klassillinen totuus. Jos poika saapi tietää kirjoista tai vanhemmilta tovereilta, että 14 tai 15 vuoden ijässä sperma välttämättä eroittuu ja kerääntyy, ja että tämä tapahtuu hänen tietämättään ja tahtomattaan, — ettei hän voi sitä vastustaa, ja että terveyden säilyttämiseksi hänen on välttämätöntä aika ajoin tavalla tai toisella toimittaa ulos ruumiistaan tuota muodostusta, niin hän heti alkaakin menetellä tämän vakaumuksensa mukaan.
"Tuo sperman vertaaminen sappeen, mahanesteesen j.m.s. on hyvin mielivaltainen vertaus lääkäreiltä. Se vahvistaa nuoren miehen aivoissa tuota teoriaa ja antaa hänelle tukea hänen tuhoa tuottavissa tavoissaan. Mutta pankaa sapen sijaan vertaukseksi kyyneleet, ja te herätätte nuorukaisen aivoissa ihan toisellaisen käsityksen. Jokainen tietää, etteivät kyyneleet ole välttämättömät elämistä ja terveenä pysymistä varten. Ihminen voi olla aivan terve eikä olla itkenyt viiteen jopa viiteenkymmeneen vuoteen, Kyynelaine on aina saapuvilla, mutta niin vähässä määrin, ettei sitä voi huomata. Kyyneleet ovat aina valmiit odottamassa syytä vuotaakseen, mutta ne eivät keräänny eivätkä tee vahinkoa ihmiselle, vaikkei niitä vuodatetakaan jokapäivä, joka viikko tai joka kuukausi. Elimistö valmistaa kyynelten perusainekset; ne ovat aina valmiit tarvittaessa erottumaan ja vuotamaan. Mutta jos ne erottuvat, kerääntyvät ja vuotavat ilman vastaavaa syytä, ilman ruumiillista hermostusta tai henkistä liikutusta, niin lääkäri heti päättää, että kyynelrauhaset ovat vialla. Olen vakuutettu siitä, että paljnn enemmän yhteyttä on kyynelten ja sperman välillä näiden luonnollisessa erottumisessa ja käytännön tavassa, kuin sapen tai mahanesteen ja siemenen välillä.
"Niin kyynelten kuin siemenenkin vuodatus ei ole välttämätön elämiselle ja terveydelle. Sekä edellinen että jälkimäinen on suuressa määrin mielikuvituksen, tunteiden ja tahdon alainen. Sekä edellisen että jälkimäisen vuodatus voi silmänräpäyksessä pysähtyä välittömän sieluntoiminnan vaikutuksesta.
"Jos miehet ja pojat ymmärtäisivät ja tuntisivat, että siemenmuodostuksen salliminen ilman järjellistä ja vastaavaa syytä on yhtä alentavaa kuin kyynelten vuodattaminen turhanpäiväisistä syistä, ja että paitsi sitä aiheeton siemenen vuodatus on elämän voimain hävittävää tuhlausta, niin varmaan itsesaastutuksen, siveettömän elämän ja aviollisen kohtuuttomuuden tavat suuressa määrin vähenisivät.
"Syy, miksi tätä ainetta on niin vaikea käsitellä, ei ole ainoastaan siinä arkaluontoisuudessa, jota pelätään siitä puhuttaissa, vaan pääasiallisesti siinä, että enimmät ihmiset syntyvät luonnottomasti kehittyneillä siitinvieteillä. Edellisten sukupolvien siveettömyys on synnyttänyt meissä liiallisen siittimellisen kiihkoisuuden, ja sitä voi vastustaa ainoastaan kasvattamalla nuorisoa siveyteen ja levittämällä yleisesti tietoa siitos- ja synnytys-elimien luonnollisista tehtävistä.
"Määrätessään terveysopin perusteita sukupuolielämässä on tiedemiesten hyvin tarkkaavasti käsitteleminen teoriojansa tästä aineesta. Teoriat, joiden tuloksena on turmiollisia seurauksia ja jotka eivät lupaa huojennusta niissä epäkohdissa, jotka nyt vaivaavat ihmiskuntaa, eivät voi olla herättämättä epäilyksiä vastaansa.
"Muistan, kuinka kipeätä minulle teki, kun kerran, lopetettaessa fysioloogista luentoa himoista, eräs nuori mies huudahti epätoivoisella äänellä: 'Mitäs meidän nuorten sitten on tekeminen! Me tahdomme elää hyvin, mutta meidän himomme ovat väkevät? te lääkärit ette sano meille, mitä meidän on tekeminen!?' Luennolla oli saapuvilla lääkäreitä, mutta ei kukaan sanonut sanaakaan tukeakseen nuorta miestä kieltäymyksen tiellä.
"Hyvin luultavaa on, että vertaava fysiologia ja anatomia suuressa määrin tulevat edistämään oikeain käsitysten syntymistä ihmiselimistön luonnollisista ominaisuuksista. Luulen, että villihirven tai apinan siittim eilisen rakenteen tutkiminen ja sen vertaaminen inhimilliseen on paljon auttava ratkaisemaan kysymystä ihmisen siittimellisistä toimituksista. Tämä tutkiminen on osoittava, onko yksinkertaisen ja turmeltumattoman luonnonlain ja inhimillisen onnen kanssa sopusoinnussa se seikka, että sperman syntyminen ja muodostuminen ihmisellä on niin alituinen ja niin runsas kuin ei yhdelläkään eläimellä. Voi ainakin kysyä, eikö ihmisessä tapahtuva sperman kerääntyminen ja eroittautuminen ole suuressa määrin tavan seuraus, aivan niin kuin ylenmääräinen syljen vuoto on seuraus samaten kehitetystä sylkemisen tavasta. Jotkut ihmiset kehittävät siihen määrään tämän tavan, että voivat täyttää syljellään lähes kaksi pulloa päivässä. Toiset taas sylkevät hyvin harvoin.
"Vanhempain ja kasvattajain ehdoton tehtävä on ehkäistä huonoja siittimellisiä tapoja lapsissa ja nuorisossa. Paitsi suoraa opetusta tässä aineessa, lapsia on aikaisesta ijästä pitäen kasvattaminen itsensä-hillitsemisen tapoihin. Seuraavassa lausunnossa sisältyviä mielipiteitä ajatelkoon syvästi jokainen kasvattaja:
"Ei ole tapaa, joka enemmän vaatisi harjaantumista, kuin itsensä-hallitsemisen tapa. Tässä tavassa on niin paljon elämälle tärkeätä, että ainoastaan sen kehittymisen mukaan voi arvostella miehen miehekkyyttä ja naisen naisellisuutta. Osata tehdä oma minuus yhdeksi luontomme korkeimpien puolten kanssa ja alistaa sille alhaisemmat puolet, ylentää eläimellinen luontonsa oman tietoisuutensa korkeuksiin — se on se päavoima, joka antaa elämää ihmisen koko olennolle. Kuinka tämä on kehitettävä lapsessa, — siihen on jokaisen vanhemman vastaaminen, — se on jokaisen nuorukaisen asia. Tie, joka sinne johtaa, ei ole salainen eikä monimutkainen. Itsensä-hallitsemisen tapa on ainoastaan kerta kerralta tapahtuvien kieltäymysten tuote, on uudistuva voitto aistillisten vaikutinten yli, halujen tuomitseminen, velvollisuuden tunto mielitekojen keskellä. Se, joka on tämän tavan omaksensa saanut, joka voi järjellisesti hallita itseänsä ilman sairaaloista voimain ponnistusta, joka on himojensa herra, hänellä on itsessään totisen herruuden ja tosi onnen lähde.
"Voima ja tarmo, jotka tähän käytetään päivä päivältä ja tunti tunnilta, eivät kulu eivätkä edes vähene; päinvastoin, ne kasvavat käyttämisestä, tulevat harjoittamisesta vaan voimakkaammiksi, ja (vaikka ovat tehtävänsä tehneet entisyydessä) muodostavat koetun, luotettavan ja mahtavan aseen tulevassa taistelussa korkeammilla aloilla.
"Maailman historian alkuaikoina ovat siittimellisistä tarpeista riippumattomat olosuhteet tehneet naisen miehen orjaksi. Jos sukupuolet olisivat tasaväkiset, jos niillä siittimellisissä suhteissa olisi vapaa valta valita ja hylätä, jos he merkitsisivät yhtä rakkauden kaikilla asteilla, alkaen mielipiteiden vaihdosta, siihen yhtymiseen saakka, jonka tarkoitus on jälkeläisten synnyttäminen, — minä luulen, että tämä tasa-arvoisuus miehen ja naisen välillä ehkäisisi sitä liiallista yhtymisen halua, joka on vallinnut miestä siitä saakka kuin me ihmiselämää tunnemme, ja joka silloin läheni ja nyt on melkein maniia, mikä tuottaa koko ihmissuvun onnettomuuden."
Eräs kirje.
Te kysytte minulta eikö ole parempi turvautua prostitutsiooniin kuin taistella turhaan luonnotonta pahetta vastaan.
Kun olette huomanneet, että taistelunne viettiä vastaan on turha, niin te tahdotte päästä edes luonnollisempaan ja terveellisempään tapaan tyydyttää viettiä.
Olen lukenut useita semmoisten onnetonten tunnustuksia, jotka pitävät itseänsä parantumattomina. Useat heistä todistavat, että he ovat aikoinaan koettaneet vaihtaa paheensa prostitutsioonielämään, mutta että he olivat vaan tunteneet pettymystä, sillä todellisuus ei vastannut mielikuvitusta, heitä inhoitti lika ja häväisty alastomuus, ja näin heidän yrityksensä päästä prostitutsioonin avulla luonnollisuuteen vaan vieroitti heidät kauemmas todellisuudesta ja he vajoutuivat yhä syvemmäs omaan paheesensa.
Mutta ei kaikilla ole tämmöinen kokemus. Niitä on, jotka yhä suuremman siveellisen rappeutumisen ja erittäinkin juopumuksen avulla saattoivat olla näkemättä prostitutsioonin likaa ja näin vähitellen oppivat toimeenpanemaan mielikuvituksiaan todellisuudessa. Mutta huomatkaa: eivät he prostitutsioonin avulla vapautuneet likaisista mielikuvituksistaan, vaan ainoastaan oppivat niitä toimeenpanemaan todellisuudessa. Eivätkä he siis suinkaan päässeet "luonnollisuutta" lähemmäs.
Joka tietää mielikuvitustensa likaisuuden, hän kauhistuu sitä perspektiiviä, johon siis vaihtaminen vie.
Kaikissa tapauksissa tämä vaihtaminen käy päinsä ainoastaan juopumuksen tai suuren siveellisen rappeutumisen avulla, eikä se voi tapahtua yhteydessä henkisen mielenmuutoksen kanssa eli todellisessa tarkoituksessa päästä paheesta.
Semmoinen yhteys on mahdoton myöskin toisesta syystä, — siitä syystä, että mielenmuutos on yhtä kuin toisen elämänymmärryksen omistaminen, kääntyminen Jumalan ja lähimmäisen rakastamiseen; ja silloin ei voi pitää ketään prostitueerattuna, vaan enin onnetonta naista enin läheisenä sisarena.
Ajatelkaa että joku nuorukainen maansydämmessä tahtoisi myöskin päästä luonnollisuuteen. Kun siellä ei ole prostitutsioonilaitosta, pitäisi hänen kysyä: eikö ole parempi että perustan salaisen yhdyselämän jonkun kevytmielisen kyläntytön kanssa kuin kidun luonnottomuudessa. Ja vasta siinä tapauksessa, ettei olisi semmoisiakaan lähellä, ettei olisi ympärillä muuta kuin siveellisiä tyttöjä, olisi hänen pakko kysyä: eikö ole parempi että koetan päästä naimisiin kuin turhaan taistelen luonnottomuutta vastaan.
Tästä näette, että teidän kysymyksenne on asetettu niinkuin on, ainoastaan siksi, että asutte kaupungissa.
Tuskin siis tarvitsisin siihen vastata. Te itse tunnette asian yhtä hyvin; ettehän te tahdo että prostitutsioonilaitos olisi teidän tähtenne välttämätön yhteiskunnassa; te ette tiedä maailmassa mitään muuta niin surullista, niin sydäntä haavoittavaa asiaa kuin se, että naiset, siveyden ja elämänlohdutuksen tuki, myyvät itseänsä rahasta.
Ja sentähden teidän omatuntonne, jos te sitä tarkkaan kuulostatte, sanoo myöskin, ettei teille voi koskaan tuottaa hyötyä tämmöinen menettely vastoin pyhimpiä tunteitanne.
Jos te jo olisitte langenneet yhdyselämään jonkun prostitueeratun kanssa, ei teidän omatuntonne sanoisi teille: jätä tuo häväisty nainen ja hae itsellesi vaimo kauniimpien ja puhtaimpien joukosta, vaan: mene, tarjoo hänelle kätesi ja liittykää elämänkumppaneiksi, taistellaksenne yhdessä aistillisuutta vastaan.
Niille, jotka elävät yhdessä ei tarkoituksella tyydyttää, vaan tarkoituksella voittaa viettiä, niille on yhdyselamä tässä suurena apuna. Ei mikään niin edistä aviopuolisojen henkistä yhteyttä, kuin tämmöinen avomielisesti puhuttu ja yhteiseksi tarkoitukseksi tehty pyrintö vapautua aistillisuudesta. Ei mikään voi paremmin vaikuttaa heidän jalostumistansa eikä varmemmin vahvistaa uskollisuuden tunnetta heidän välillänsä. —
Olen myöskin ajatellut, että te kysytte niinkuin kysytte, vaan siksi, että tahdotte tietää olisiko minulla sittenkin jotain erikoisia syntysanoja, jotka auttaisivat taistelemaan kiusausta vastaan ja tekisivät kieltäymisen teille mahdolliseksi.
Minua ei ole vapauttanut paheesta prostitutsiooni eikä avioliitto, vaan ainoastaan se muuttunut katsantotapa, joka käskee kieltäytymään tuosta "luonnollisestakin" yhdyselämästä. Pian vapauduin paheesta kun näin rupesin ajattelemaan, vaikken jälkimäisestä itsestään ole vapautunut. On ollut aikoja, jolloin tämä uusi elämänymmärrys on ikäänkuin himmentynyt minulle, jolloin en ole tuntenut kieltäymistä niin välttämättömäksi itselleni; silloin on taistelu kaikista ponnistuksista huolimatta ollut turha. Ulkonaisessa suhteessa on taistelumme erilainen, mutta sisällisesti se on samaa; niin että olen ihan siinä tilassa kuin tekin: minun täytyy etsiä ja löytää voimaa päästäkseni voitolle aistillisuudesta.