Pyhä Yrjänä, eli Runous, rakkaus ja raha

language: Finnish

PYHÄ YRJÄNÄ ELI RUNOUS, RAKKAUS JA RAHA

Kolminäytöksinen huvinäytelmä

Kirj.

LAURI HAARLA

Helsingissä, Kustannusosakeyhtiö Otava, 1926.

HENKILÖT:

ADAM BILDE, pormestari.
RUTH, hänen vaimonsa.
EEVERT URPIA, näyttelijä.
SELMA, hänen vaimonsa.
HANS KORP, kirjailija.
LEOPOLD VAKAA eli POLLE, parturi.
IHANELMA PALMU, arvostelija.
LENNART RAIKO, näyttelijä.
TOHTORI HÖÖK, teatterinjohtaja.
LILL' MARGIT, tarjoilijatar.
AATAMI, vahtimestari.

I NÄYTÖS.

NÄYTTÄMÖ.

Eteishalli pormestari Bilden talossa. Oikealla seinämällä loisteliaasti koristettu uuni ja tämän lähettyvillä, etualalla, pieni pöytä tuoleineen. Vasemmalla siro sohva pöytineen ja lähettyvillä seinällä korkea peili. — Taka-ala päättyy pariin koko näyttämön leveydeltä kulkevaan porrasaskelmaan. Alimmalla askelmalla kaksi pilaria, jotka jakavat taka-alan kolmeen osaan. Pilarien välissä ovat kirkasväriset, nyt koossa-olevat verhot. Vasemmalle ja oikealle vievät ovet siten, että pilareitten editse on suora kulku ovesta oveen. Takaseinän muodostavat korkeat kaariakkunat, joista tulvii sisään voimakas, keltainen iltapäivän valaistus.

I KOHTAUS.

Hans Korp, kalpea nuori mies, istuu oikealla pöydän luona. Hän on puettu kuluneeseen pukuun, istuu epävapaasti, vaivautuneena ja painaa jalkapohjiaan visusti permantoon, jotta pahasti rikkinäiset kengänpohjat eivät näkyisi. Eräs hienosti puettu pari tulee vasemmalla. Oikeanpuolisesta ovesta tulee Ruth vieraita kohti, ottaa heidät hymyillen vastaan ja ohjaa vasemmalle; seuratessaan vieraita hän katsahtaa Korpiin ikäänkuin aikoen lähestyä, mutta näyttää äkkiä käyvän epävarmaksi ja katoo oikealle. Hans Korp on tällöin katsahtanut hermostuneena taakseen ja vetäissyt taskustaan käsikirjoituspinkan, jonka marginaaliin alkaa tehdä merkintöjä, kiireisenä, välillä tukkaansa pörröttäen.

Lennart Raiko, puettuna Sokean pukuun, mutta kasvoilta vielä
naamioimatta, tulee oikealta yhdessä vielä vierailupuvussa olevan
Selman kanssa. He vetäytyvät pilarin suojaan ja aikovat suudella, mutta
Korp yskähtää merkitsevästi, jolloin rakastuneet kavahtavat erilleen.

SELMA (hämillään). Niin, se jäi tänne — käsilaukkuni.

RAIKO (keikarimaisen kohteliaasti). Etsin oitis. (Siirtyy vasemmalle pöydän luo, täältä Hans Korpin eteen, joka ei ole häntä huomaavinansa; Korpille.) Anteeksi — käsilaukku?

KORP (tehden yhä merkintöjään). Ei ole tarpeen.

RAIKO (nenäkkäästi). Mikä ei ole tarpeen?

KORP. Käsilaukku.

RAIKO. Suvainnette kuitenkin siirtyä etsiäkseni.

KORP. Ei ole syytä.

RAIKO (tulistuen). Herra hävyttömyys.

KORP. Vain välttämättömyys.

RAIKO. Tolvana, koivet syrjään!

KORP (koroittaen ääntään). Ei ole syytä!

RAIKO (suunniltaan). Syytä, syytä! Miksi ei ole syytä, saanko kysyä?

KORP. Kengänpohjani nauraisivat teille (viitaten Selmaan) ja tälle rouvalle päin naamaa ja syystä. Kas näin! (Nostaa nauraen jalkansa korkealle, jotta rikkinäinen kengänpohja paistaa.)

RAIKO. Hullu!

KORP. Tai ihme Hyperboreassa. (Nostaa molemmat jalkansa.) Runoilija ammattikengissään! (Räjähtää nauramaan.)

RAIKO. Kuinka? Tekijäkö?

KORP (nousten). Aistiviallisten kunniaksi! Ja tullut tuomiolle.

RAIKO (kohteliaasti). Harjoituksiin vain, tietääkseni — —

KORP. Ei, syytettyjen penkille, kokemaan, miten mahdotonta on kuurojen ja sokeitten ihastua näytelmään.

RAIKO (liioitellun kohteliaasti). Tarkoitatteko, että Hyväntekeväisyysseura Aistiviallisten Huoltoa Varten voisi jättää legendanne juhlasta pois? Mahdotonta —

KORP. Oivallista! Te ainakin tulette loistamaan näytelmän sokeana kerjäläisenä: Sokkosilla pilareitten takana, liian sokea löytämään kadonnutta laukkua ja älyssä— (Istuutuu jälleen; ryhtyy selailemaan käsikirjoitusta.)

RAIKO (hämmentyy; syvään kumartaen). Herra kirjailija — niin, pormestarin, johtokuntamme puheenjohtajan, erikoisesta pyynnöstä olen ottanut Sokean tehtävän. Ja kun alkuperäinen osajako oli ollut kirjailijan, olen sitäkin kiitollisempi. (Viitaten taka-alalle.) Ja ymmärrättehän, näin taiteilijamaailmassa —

KORP (keskeyttäen, äkkiä). Kuitenkin: (sormella osoittaen) naamio puuttuu vielä ja harjoitus alkaa. Näkemiin. (Puoliksi Selmalle.) Sill'aikaa löydän kyllä rouva Urpian kanssa sen onnettoman laukun.

RAIKO (kääntyen Selman puoleen). Kuinka — tunnetteko?

SELMA (lähestyen). Herra Korp on mieheni parhain toveri. (Korpille; hätäisenä.) Tahtoisin puhella — kahden kesken.

RAIKO. Ahaa, ymmärrän, ettei herra kirjailija niin ollen ole voinut sälyttää minun harteilleni Pyhän Yrjänän ritariviittaa, vaan sokean statistin riekaleet — — Eevert Urpia —

KORP (nousee; huvittavasti hermostuneena). Herran jumala, mies! Te syötte minun hermojani kuin nauta niityllä heinää. Menkää! Silmät maalilla tukkoon, karvasmanteleita nenäkittiin, ja aistiviallisen oikea illusioni on valmis. Hiiteen täältä!

RAIKO (kumartaen; myrkyllisesti). Oi maestro, olen harjoittava uskollisesti aina ensi-iltaskandaaliin saakka, mikäli ei herra pormestari havaitse sitä ennen legendaanne yliaistillisen aistivialliseksi. (Poistuu oikealle.)

SELMA (ottaen Korpia pyytävästi kädestä; vieden hänet pöydän luo vasemmalle).

Kuulkaa minua, tulkaa tänne — istumaan. (Istuutuu; hämillään.)
Lupaattehan minulle jotain? Se oli tyhmän tyhmää kaikki —

KORP (on jäänyt seisomaan; keskeyttäen). Vai niin. Siitä suudelmasta jäi, nään ma, synnintunnon maku?

SELMA (hädässä, rukoilevasti). Eevertille ei sanaakaan — Luvatkaa! Ei pienintäkään vihjausta hänelle.

KORP (sujuvassa keskustelusävyssä). Tiedättekö, miksi sanotaan sellaista jumalanluomaa, joka pitää kukosta enemmän kuin leijonasta?

SELMA. Ei pilkkaa, ei leikkiä nyt. Tehän tunnette hänet. Hän on mustasukkainen ja julma. Hän ei tunne sääliä.

KORP. Ettekö tiedä? Se otus on nimeltään kana.

SELMA. Jos hän suuttuisi minulle, tulisin onnettomaksi koko elämäni ajaksi. Sillä — kaikesta huolimatta — mitä ovat muut hänen rinnallaan?

KORP. Entäs te, joka kiemailette kukkopoikia "hänen rinnallaan", hänen, leijonan ja Pyhän Yrjänän? Entäs te?

SELMA. Entäs, entäs — — kana, tyhmä hanhi, hullu! Se on totta kaikki. Mutta myöskin nainen, nainen! — Eevert on kuuma ja kylmä, kaunis ja peloittava — —

KORP (keskeyttäen; äkkiä). Miksi hän on mielestänne peloittava?

SELMA (epäröiden; etsien sanoja). Niin, miksi — - jospa tietäisin — —
Minusta tuntuu usein kuin hän astuisi tietänsä liian suoraan —

KORP. Vallihautaan ja muuria päin, juuri niin. Ja siksi on hän minun veljeni. Hänen sydämensä on kokonainen, se palaa ja riemuitsee vain vaikeimman edessä.

SELMA (kiihkeästi; syyttävästi). Mutta se sydän ei ole koskaan minun vallassani. Saan kierrellä häntä kuin mitätön perhonen kaunista petoa. Ja ihailla ja jumaloida, niin että pyörryttää! Ymmärrättekö? Väliin tekee mieli lentää vaikka marakattien seuraan, jossa minäkin saan hieman ihailua ja nöyriä sanoja. — Ei kukaan nainen jaksa olla orjatar aina.

KORP (lyöden leikiksi). Eihän toki, mutta jumalatar, vaikka paviaanien joukossa. Muistuu melkein mieleen se vanha Simonides Amorgoslainen, joka väitti naisen lyhytkaulaisimman apinan turhamaisimmaksi tyttäreksi.

SELMA (nousten; tulistuen). Miten häjy te olette!

KORP (iloisesti; kuin sovittaen). Minä tarkoitan: jumalattarenlaista on kuunnella kaunista naista!

SELMA (surullistuen). Teidän älynne ei minun hätääni riitä. Rakastan häntä, enkä yhtäkään noista — tuolla. Siksi juuri hänen vihansa minua kauhistaa. Mutta olkoon. Sydämeni on vain ruokaa rakkaimmalle pedolle. Hän matoparan tallatkoonkin. Menen ja ripitän itseni hänelle. Te ette ymmärrä, että naisella voi olla perhosen siivet, mutta samalla kaipuu — joutua rakkaimpansa jalkojen tallattavaksi. (Kääntyy, kulkee oikeanpuolista ovea kohti.)

KORP (pysähdyttäen). Seis! Niin kaunis rippi saa aina synninpäästön multa.

SELMA jää epäröiden seisomaan.

KORP. Kuinka saatoitte sellaista ajatellakaan! Hyveellisessä demokratiassakaan eivät kaikki kansalaiset sentään ole ilmiantajia. Vakuutan: olen puolueeton ja mykkä. Turha meidän on tulivuoreen heittää kekälettä, (muuttautuen melkein pahaa ennustavaksi; terävästi) varsinkin kun se on viime aikoina käynyt perin levottomaksi. (Tarkoituksellisesti painostaen.) Sen rinteillä kasvava viinirypäle saa tänä vuonna kukoistaa kuin — armosta.

SELMA (miettivästi; huoahtaen). Olen tuntenut sen.

KORP. Kas noin — hieman melankoolinen — — Se sopii tämän illan hurskaaseen legendasävyyn. Mutta nopsaan, pukeutumaan — airuen puku ylle, pojaksi muuttukaa ja naisen murheet pois.

II KOHTAUS.

Viimeisten sanojen aikana tulee vasemmalta tohtori Höök, teatterinjohtaja.

SELMA (Hans Korpille; iloisesti; sydämellisesti). Näkemiin, te julma ilveniekka. (Poistuu oikealle.)

KORP (tervehtien Höökiä). Olen odottanut teitä, herra tohtori, saadakseni kuulla, oletteko hyväksynyt "Pyhän Yrjänän" teatterinne ohjelmistoon.

HÖÖK (hyvin kohteliaasti). Niin, olen sen lukenut, niin — tuskin uskallan vaikutelmaani siitä ilmaistakaan sellaisin mainesanoin kuin sen herättämä tunnelma —? miten sanoisin — aivan kategorisena imperatiivina minua käskisi lausumaan. Pelkään melkein herättäväni itserakkauden pahanhengen nuoressa kirjailijassa. — Mutta en voi olla sanomatta, että omasta puolestani ei minulla voi olla mitään sitä vastaan — —

KORP (iloisesti). Eikö?

HÖÖK (yhä kohteliaasti). Tosin on meidän kuultava ennen kaikkea Ihanelma Palmun käsitys — hän on suvainnut luvata — vaivautua tänne harjoituksiin. Katsokaahan — huomattavan julkaisun edustajana on hänen makunsa — kuinka sanoisinkaan — oraakkelinarvoinen runoilijoille, joiden tulisi osoittaa hänelle mitä suurinta huomaavaisuutta — — (yhä innostuen) kuin papittarelle.

KORP (hämmästyen; melkein huudahtaen). Niinkö?

HÖÖK. Ja toisekseen — tai oikeammin viimeiseksi en voi jättää mainitsematta —

KORP (kohottaen hermostuneena käsiään; kääntyen katsomoon). Kirjallista inkvisitsionia!

III KOHTAUS.

Ruth seurassaan eräs nuori neito tulevat oikealta. Ensinmainittu on tummahko nainen. Silmien ilmeikkyys on voimakas. Ne katsovat milloin unisen hiljaisina, milloin totisesti ja avomielisesti. Hän on loistavassa ja aistikkaassa puvussa.

Naisten kulkiessa vasemmanpuolista ovea kohti pyrähtää nuori neito kiirehtien edelle ja huudahtaa välittömästi Korpin repliikin jälkeen: Ihanelma, Ihanelma! Katoavat vasemmalle, josta alkaa kuulua iloista äänten sorinaa.

HÖÖK (seuraten Korpia etualalle). Niin, en voi jättää mainitsematta, että korkein — sanoisinko — instanssi, elävä voima ja mahti, jota ilman runous menettäisi välittömän kosketuksensa ankaraan elämään, se on — sanon suoraan — pankki, kapitaali ja luotto —

IV KOHTAUS.

Ihanelma Palmu ja äskeiset naiset tulevat vasemmalta ja jäävät keskustelemaan taka-alalle. Ensinmainittu on lyhytkasvuinen, hieman kummallisesti puettu nainen. Kasvot ovat kalpeahkot ja haaveelliset, ja niissä näkyy varhaisen vanhuuden juonteita.

HÖÖK (kumartaa naisille näiden tullessa).

KORP (yksin; kuin vasta itsekin äkäten mistä on kysymys). Nämä taitavat olla niitä kulissientakaisia koettelemuksia!

HÖÖK (kääntyen jälleen Korpin puoleen). Näen kasvoillanne hämmästystä? Myönnätte — se on kokemattomuutta. Vaatimaton ajatukseni on ilahduttava totuus. Sen symbooli on vekseli: logiikan, järjestyksen ja yhteiskunnallisen oikeuden vakuuskirja. Sanalla sanoen: Vekselin asettaja on vuosisatamme teatterin itseoikeutettu herra.

KORP (kääntyen ivalliseksi). Ymmärrän — ihan historiallisesti.

HÖÖK. Tarkoitatteko?

KORP. Hän käskee — tarkoitan — ja kultavaa'alla mittaa runon arvot kuin — kuin ennen Borgiat ja Sforzat myrkyllä ja miekalla. Siis: makutuomareista korkein?

HÖÖK. Aivan oikein! Me olemme vain tunnustajia. Näin ollen — pormestari määrää "Pyhästä Yrjänästä". Haen hänet tänne. (Aikoo poistua; kääntyy lähellä ovea.) Hänhän tuntee legendanne?

KORP. Luultavasti! Hän näyttelee siinä luontaisella varmuudella
Hanumaanian höperöä kuningasta.

HÖÖK. Grossartig! Menestys on taattu! Hän tulee oitis. (Poistuu oikealle.)

KORP (kävelee hurjasti edestakaisin etualalla). Tuhannentuhatta rietasta marakattia! (Oikealla soi kello. Korp sävähtää; melkein karjaisten). Soittakaa kolmas kerta! (Taka-alalla olevat naiset katsovat häntä kumissaan. Korp heittäytyen tuolille oikealle). Tjaa, nyt tultiin labyrinttiin, joka on pankkiholveja täynnä. Lähettäkää tänne kaunis Ariadne, kerä hamppunuoraa myötä. Takaan, että tepsii! (Jää tuijottamaan.)

on viitannut vieraitaan astumaan sisään. Ihanelma ja nuori neito katoavat oikealle, ja Ruth seuraa heitä ovelle saakka, mutta kääntyy sitten äkkiä takaisin ja lähestyy Korpia.

RUTH (koskettaen Korpia olkapäähän ja kumartuen hänen puoleensa; kiihkeästi, kuiskaten). Te yksin voitte meitä auttaa.

KORP (kuin heräten pahasta unesta). Rouva Bilde! Mitä nyt?

RUTH. Hänen katseensa oli toivoton. Niin ei saa olla. En jaksa torjua enää. (Ojentaen kirjettä.) Tämä on hänelle. Antakaa se niin pian kuin suinkin. Luvatkaa. —

KORP (vilkastuen). Älkääs, samalla tunnilla kaksi todistusta luomiskertomusta vastaan!

RUTH (katsoen hätäisesti oikealle). En voi viipyä kauan —

KORP. Mutta täytyyhän teidän toki myöntää, että Eeva on ennen Aatamia luotu. Kuinka hän muuten olisi voinut esiintyä paratiisinäyttämöllä niin kypsänä viettelijänä ja saman lahjan jättää vielä perinnöksi tyttärilleen?

RUTH (suloisen pyytävästi; tarjoten yhä kirjelappua). Pian, ottakaa!

KORP (nousten; ottaen kirjeen). No, vekseli se voi olla tämäkin, vaikka lankeemispäivä epävarma.

RUTH. Lupaattehan — varmasti.

KORP. Lupaan ja vannon.

RUTH (poistuu oikealle).

KORP (yksin, istuutuen, lukien kirjettä).

Eevert Urpia — (Puoliksi itsekseen, puoliksi kuin keskustellen yleisön kanssa.) Enkös sanonutkin: ei tulivuoreen ole tarpeen kekälettä. Kuitenkin? Moraalini taitaa olla satimessa? Aatteles, poika. Toisten synnit salaat ja toiset syntiin autat, mikä homma — vanhalta nimeltään — lie paritusta. Olen uskottoman rouva Urpian syntisäkki ja syntiin valmiin pormestarin rouvan rippi-isä. Petetyn aviomiehen autan pettämään petollista rouva Urpiaa. Ja petetyn pormestarin — joka muistaakseni puolestaan rakastelee Nubia-ravintolan tarjoilijatarta — sekä hänen uskottoman vaimonsa kunnia ja maine on hallussani. — Jos olisin juutalainen tai vähittäiskauppias, tekisin rahaa. Tai pappi? Saarnaisin nämä vuohet lammassieluisina kaidalle tielle. Mutta — seikkoja näitä runoniekkana punnita? (Hetken vaitiolo; äkkiä.) Annapas olla — — Eipä hullumpaa! Tämä runolta ja elämältä tuoksahtaa. (Jälleen miettivästi.) On sekaisin rikasta ja köyhää, viisasta, tyhmää — ja lemmen tähden viisainkin vialla päästään — (Nousten; riemuissaan.) Nyt ymmärrän! Heidän tuskassaan ja riemussaan lävitseni virtaa elämä, ja virran suunnan määrään minä. Vai paritusta? Ei sinne päinkään. Runonvirkaa on juuri tämä. Tehdä näytelmää näin keskellä elämää. (Kävelee kiivaasti edestakaisin, pörröttäen kiihkoissaan hiuksiaan; pysähtyen.) Oiva aatos! Runoniekka alkaa improvisoida! (Kello soi toisen kerran.) Luulen — he soittavat oman näytelmänsä alkamaan. (Menee lähelle oikeanpuolista ovea; viitaten.) Polle! Polle! (Palaa takaisin keskinäyttämölle.)

V KOHTAUS.

Ihanelma almu tulee oikealta.

IHANELMA PALMU. Herra kirjailija, hauska tavata.

KORP (käännähtäen ympäri). Hauskako?

IHANELMA PALMU. Totta kai. Persoonallinen kosketus tekijän kanssa näin ennen näytelmää, se lähentää ja — —

KORP (iloisesti). Haluatteko rikostoveriksi? Kai myönnätte, että se entinen suomalainen laiskuus jatkuu nykyisessä tasavallassa lyyrillis-eepillisenä sivistyksenä, ja näytelmäkirjoitus on rikos?

IHANELMA PALMU (kohteliaasti). Mikä affektabiliteetti. —

KORP (ärtyneenä; nostaen käsiään). Mikä irritabiliteetti.

VI KOHTAUS.

POLLE, puettuna ja naamioituna näytelmää varten Rammaksi, tulee oikealta.

KORP (Pollelle). Polle, näyttämö kuntoon.

POLLE. Ka, se sassiin käy, veli Korppi. (Vetää seuraavan keskustelun aikana pilariverhot kiinni, jolloin valo muuttuu punertavaksi ja fantastiseksi. Menee tämän jälkeen oikealle pöydän luo, siirtää iätä hieman ja lopulta istuu pöydälle, puolittain selin yleisöön, koko ajan kuunnellen toisella korvalla keskustelua.)

IHANELMA PALMU (heti Korpin repliikin jälkeen). Mutta, herra kirjailija, näin leikin ohella hieman asiaakin. Herra pormestari pyysi minua ilmoittamaan teille, että hän puolestaan jättää legendanne lopullisen hyväksymisen riippumaan minun arvostelustani. (Viitaten Korpia istumaan.) Ette siis kieltäytyne keskustelemasta hieman sen syntyhistoriasta, katsokaas — —

KORP. Ahaa, vekseli siirrettiin ja syntyi naisellinen pakkovalta.
(Kumartaen.) Alistun. (Istuutuu tuolille.)

IHANELMA PALMU. Niin, en voi sille mitään, että sukulaishenget — esikuvat merkitsevät arvostelijalle yhtä paljon kuin kirjailijallekin. Ettekö tahtoisi mainita joitakin nimiä, edelläkävijöitä, jotka olisivat olleet — niin sanoakseni — kummeina teidän kirjallisessa kasteessanne ja etenkin Pyhälle Yrjänälle —

KORP. Nimiä? Lieneehän niitä. Ensiksikin tuo kuuluisa kirkkoherra
Naogeorgus — —

IHANELMA PALMU (hämmästyen). Miten kummallista?

KORP. Ja sitten: (laskien nimet nopealla vauhdilla) Ischyrius, Macropedius, Placentius, Marabaeus, Araldo, Bibbiena, ja entäs, Joachim de Coignac, Rivaudeau, Jean de La Taille — siinä kummeja melkein tusina.

IHANELMA PALMU. En tunne lähemmin noita nimiä —

KORP (merkitsevästi; hävyttömästi). En minäkään.

IHANELMA PALMU (nousee; suuttuneena; kylmästi). Te käyttäydytte kummallisesti!

KORP. No, kukas nyt voisi olla lähemmin tuttava kummiensa kanssa?

IHANELMA PALMU. Käsittänette, että luottamukseni teihin runoilijana on kadonnut. (Kääntyy, menee oikealle.)

KORP (hänen jälkeensä). En siedä sitä kantakirja-estetiikkaa!

POLLE (hyppää pöydällä ja lähestyy Korpia takaapäin; innostuneesti; salaperäisesti). Lill' Margit on täällä.

KORP (ärtyneenä). Mikä hemmetin Lilli?

POLLE. "Nubian" Lill' Margit, oman kapakkamme kaunein tyttö — älä ynseile, poika, kylläs sen muistat.

KORP. Ahaa, se pormestarin rakastajatar.

POLLE. Valhe! (Nolostuen.) Tai — jos joskus liekin ollut, nyt on minun vain, minun laulujeni aihe. (Haaveellisesti.) Kun päivin ihmislasten päitä haukkiloin ja kerin, vain häntä muistin. Jos illoin ryyppäsin, Lill' Margit lemmetön oli ryypyn syy. (Proosallisesti selittäen.) "Lill' Margit Lemmetön!" Se on erään lauluni nimi. (Melkein kiukusta itkien.) Kuinka paljon olenkaan värkännyt lauluja hänelle! Hyviä lauluja — eikös olekin?

KORP (taputtaen Pollea olalle; nauraen). Hyviä tietenkin, ei niissä ainakaan ole tomuista akatemiaa.

POLLE (innostuen). Ja aatteles, se pakanan tyttö pakkas ne lukematta.

KORP. Kas, pormestarin seteleissä taisi olla selvempi teksti. Ja sitäpaitsi, meillä on yhteiskohtalo: sinulta hän riistää lemmen setelillä ja vekselillä mulle runomaineen mittaa. Mutta ei surra, poika. Huvinäytelmään se herra pannaan leikariksi.

POLLE (kekkavan iloisesti). Mitäs surra, kun tyttö on minun. (Nopeasti kertoen.) Hän tahtoi päästä palatsiin. Pormestari pyysi minun hankkimaan näytelmään kansaa. Toin hänet kansalaiseksi tänne. Ja mitäs sain? Kaikki runot hän vannoi lukevansa. Ja jos ei runovoima naista voita, ei taivaass' enää ole jumaloita! Eiks' niin? (Hykertelee ja elehtii iloisena.) Mutta kuule, annapas kansalaisillekin yks' repliikki — semmoinen Lill' Margitin huulille sopiva. Hän tahtoo esiintyä, nääs — sillä tytöllä on vasta plastiikkaa! Kelmi olet, jos kiellät.

KORP (puoliksi itsekseen). Se sopii kyllä. Sain aatoksen lisää. Saat kilpailla pormestarin kanssa ja sotkea herralta pelin. En ketään teistä vihaa, vaan ohjaan, autan. Vain kehno konnuus ja suurten mahtiaikeet jääkööt apuani vaille. Ne piruiltansa saakoot keinot. Mutta teille, kuumasti rakastuneille, teistä jokaiselle avun annan kunkin rukouksen mukaan. Onko selvä?

POLLE (täysin ymmällä). Taiat sinä jotain meinata.

VII KOHTAUS

Eevert Urpia, naamioituna ja puettuna keskiaikaiseen, mutta ei panssaroituun, Pyhän Yrjänän pukuun; tulee oikealta.

URPIA (jo ovelta). Nyt taivaaseen tai hautaan, veljet! (Tullen Korpin luo; intohimoisesti.) Nyt tiedän sen, hän ei pelkää enää. Hän tietää rakastavansa. Sen näin hänen katseestansa. Se heräsi unisesta rauhastaan, ja aukeni päilyvä meri, ikuinen ja hukuttava meri. (Syvästi liikutettuna.) Päivä päivältä yhä selvemmin on elämäni hajonnut kuin riekaleiksi hauras vaate. Nyt tuli elämän armo!

KORP. Ja avioriita kai?

URPIA (tulistuen). Älä pilkkaa, mies! Sinun täytyy auttaa minua.

KORP (ojentaen kirjeen). Tämä auttaa kai aluksi.

URPIA (avaa kirjeen; luettuaan). Sen tiesinhän — mihin kutsunenkin, hän saapuu. Ja minä hullu, hullu! Arkailin ja vapisin kuin koulupoika. Tänään vielä — minun täytyy sanoa hänelle — tahdon kuulla kahden kesken. — Miten tyhmän kirjoititkaan näytelmän! Kuin houkko Pyhä Yrjö pelastaa toisen kihlaaman prinsessan ja taluttaa isän suojaan poroporvarin tapaan. Ei hetkeäkään kahden kesken, ei kulissien takana, ei näyttämöllä. Sankarin pitää rakastua.

KORP (räjähtää nauramaan). Tottakin, liian hurskasta koko roska!

URPIA. Älä koiku, Korppi, keksi keino. Taikka tänä iltana tapahtuu skandaali.

KORP. Se tapahtuu, nähtävästi, joka tapauksessa. Mutta minä tahdon olla siinä mukana. Ja keksin myöskin keinot. (Vetäen taskustaan käsikirjoituspinkan.) Kuulkaa, pojat, tämä näytelmä muutetaan!

POLLE (innostuen mukaan). Heh — siitäpäs tulee —

KORP (kirjoittaessaan pöydän luona). Pyhästä legendasta tehdään ryöstö-, kauhunäytelmä. Hurskain repliikeistä poistetaan hm, tjaa — ja sijaan lyödään Orlando furioso ja lemmen myrsky. (Kirjoittaa hetken.)

POLLE (Korpin kirjoittaessa). Lill' Margitille myöskin pari sanaa.

KORP (ojentaa käsikirjoituksesta pari lehteä Urpialle). Siinä saat. Pänttää päähäsi. Sen kun lasket, sekoo samalla kuningas osassaan, ja sitten: hoida koko sekamelska.

URPIA poistuu repliikkiä lukien taka-alan verhojen taakse.

KORP (Pollelle). Ja Margitille mene opettamaan seuraavat sanat:
Kuningas poistukoon, sen tahtoo sankari ja kansa.

POLLE (ilostuen). Kyllä opetan ja — jetsulleen.

KORP. Ja kansa huutakoon myötä.

POLLE. Jaha, jaha — — (Menee vasemmanpuolista ovea kohti, hokien.) "Kuningas poistukoon, sen —" (Kääntyy ovelta takaisin.) Mutta milläs paikalla se sanotaan?

KORP. Naisen ymmärrys sen kyllä keksii. (Retkahtaa nauraen tuolillaan; kello soi kolmannen kerran.)

VIII KOHTAUS.

Ihanelma Palmu ja tohtori Höök tulevat oikealta, menevät istumaan vasemmalle.

HÖÖK (kulkiessaan näyttämön yli; Korpille). No, herra kirjailija, näytelmä alkaa.

KORP (yhä istuen huolettomasti). Eikö mitä. Se jatkuu. (Nousten.) Tosin toistaiseksi on meidän mentävä pakoon ajan ja paikan vankilasta Hanumaanian valtakuntaan. Katsokaas, tämä muuri tässä on palatsi, josta tulee kuningas ja prinsessa. Tuolla verhojen takana on linnan portaat, kaupunki ja synkät muurit. (Viitaten vasemmalle.) Mutta täältä tulee linnaan valtatie ja sitä myöten parhaillaan kaksi veijaria, toinen lurjus, toinen houkko, tai — nykykieleen tulkittuna — toinen kapitalisti, toinen proletaari. (Lyöden käsiään yhteen.) Rampa ja Sokea, laukatkaa! (Siirtyy melkein näkymättömiin oikealle.)

IX KOHTAUS.

Sokea ja Rampa, naamioituina täysin osansa mukaisesti, tulevat vasemmalta siten, että Sokea kantaa selässään Rampaa. Rammalla on olalla pieni kaupustelutaukku, Sokealla keppi.

RAMPA (pitäen Sokean korvista kiinni). Sinä paariakoira, etkös käänny!
(Kääntyvät etualaa kohti.)

SOKEA. Älä väännä.

RAMPA. Ptruu — —

SOKEA kompastelee, joten rampa putoo selästä maahan.

RAMPA (pääsemättä ylös; karjuen). Sinä myysialainen aasi! Pyhä Tekla käänsi leijonan kristityksi, mutta noista korvista on turha kääntää. — Sokko, tuo keppini tänne, että pääsen pystyyn.

SOKEA. Vaaku siinä, senkin lynkkäkoipi varis. Seitsemää kuolemansyntiäs huutele auttamaan. Karkaan.

RAMPA (mielistelevästi). Noo, veli sokko, jokos tehtiin rauha? Nääpäs — yhteisten etujemme napanuora lujempi meillä on kuin kaksoisilla. Sinä taidat tietä talsia ja rampaa kaverias kantaa. Mutta kompastut ja pääsi seinään lyöt, jos en lautasillas istu ja askeleitas ohjaa. Kas, puolikkaita ollaan kumpikin. Lyöpäs keppi kouraan.

SOKEA (salaisella riemulla). Sokeatpas tulevat näkeviksi, kun saapuu Pyhä Yrjö — sorrettujen ritari. (Ilkkuvasti.) Mitäs sitten teet? Saat nelinkontin ryömiä.

RAMPA (kilistäen rahamassinsa rahoja). Kuulepas, veli sokko. Saat lantin Hanumaanian käypää rahaa. (Ottaa lantin hyppysiinsä.) Jos et olis sokko, hyppäisit kuin oinas. Tulenkeltainen leijonanpää on koreasti lyöty vaskeen. Noo, kaveri, saat kepistä lantin.

SOKEA (ihastuneena). Annatkos — (Ojentaa haparoiden kepin Rammalle.)

RAMPA (kiskaistuaan kepin itselleen nousee, astuu vaivalloisesti pari askelta ja tarttuu lujasti Sokean käsivarteen). Äläh, vai leijonamynttiä mangut? Eikös käpälä riitä, häh? Totteletkos?

SOKEA (surkeana). Käske, herra, laukkaan tahtosi mukaan.

RAMPA (leppyneenä). Naa—nii — taas oltiin kaverukset. Mutta saitkos tapauksesta tästä viisautta älliis? Katsos, sinut peijasin ja siksi juuri olen herras. Mull' on kaupuslaukku ja tavaraa. Tääll' on siilinnahkaa pala ja kollikissan myös. Sanon markkinoilla: jos tällä päätäs sivelet, saat haituvia kaljamakalloos. Jos tällä vilhusilmä akkaas unessa hivelet, käy uskolliseksi. He uskovat, kas min'en aasin varjosta käy sanaharkkaan. Entäs tämä? Mull' on pärskäjuurta, seesam-öljyä ja neilikkaa. Kun niistä taikinan teen ja vielä sinapilla voitaan, käy ansaan joka sorkka. Yhdelle sanon: korvaas pistä, kuulet enkeleitten laulun, ja toiselle hoen: kuules, veli veikkonen, täss' on ihmesalvaa, tällä juuri voiteli Kristuksen haavat Joosef Arimatialainen. Ja kauppa käy. Kas, minä osaan ketunnahalla leijonanvuotaa jatkaa. — Mutta sinä, ruipelo parka, et saanut ketulta mitään. Ja siks' olet orja.

IHANELMA PALMU (ponnahtaen suuttuneena pystyyn; kauhistuneena). Sietämätöntä! (Höökille.) Kuuletteko? Hän pääomaa pilkkaa. Ja miten sirkusmaista! Hänen henkilöillään on klovnien vaatteet.

KORP (kumartaen). Mutta aivoissa, hyvä neiti, vain terveet liikeperiaatteet. (Näyttelijöille.) Jatkakaa.

        Ihanelma Palmu istuutuu suutuksissaan, keskustelee
        tuohtuneena Höökin kanssa, joka kumarrellen myöntelee.

SOKEA. Ketut pakenevat luoliinsa ja rosvo Jarbas saa surmansa, kun saapuu Pyhä Yrjö pelastamaan prinsessaamme —

RAMPA. Pyhä, pyhä — — eipäs ole tullut. Jo vuottaa rosvo Jarbas porttien edessä saalistansa. Tänään, tän'aamuna juuri tuli aurinko Leijonan merkkiin. Ja tänään Jarbas veronsa vaatii. Prinsessasta ihan saa se makupalan, sillä häneen tänä vuonna arpa lankes. Mikäs auttaa? Jos ei kenkään Jarbasta tasapäätappelussa surmaa, on verivelka maksettava, tai polttaa rosvo kaupunkimme. Häh, onkos tullut yhtään sankaria?

SOKEA. Tulee vielä. Hätäviesti vietiin kuninkaalta. Alas vuoriltansa sankari astuu ja valistaa sokeat —

RAMPA. Pöh, mitäs auttais, vaikka näkisitkin. Ei silti aivos riitä kaupanpeliin. Ei, poika, nöyrry säätyjakoon. Paratiisissa sen on alkujuuri. Nääs — niin kertoo pyhä tarina — kun Aatamin ja Eevan luokse tuli vieraisille Jehova, kas panipas siinä illansuussa Aapelit, Kainit ja muutkin pojat noppasille. Ja mikäs oli tulos? Ken rivakasti riiteli, tuli kuninkaaksi tai ritariksi. Ken juksas taitavimmin, pääsi kauppiaaksi taikka prelaatiksi. Mutta keneltä nyrkki sekä sukkeluutta puuttui, orjaksi säättiin. Onkos selvä?

SOKEA. Kuulen askeleita. Vastaan haparoin. (Aikoo kääntyä taka-alalle.)

RAMPA (vetäen Sokean vasemmalle etualalle). So-soo, ei kiirettä, poika.

IHANELMA PALMU (nousee, siirtyy keskinäyttämölle). Minun hermoilleni liikaa. Te tarkoitatte halventaa syntiinlankeemusta —

KORP. No, tottakai — Ylistäisinkö lihan hairahdusta?

IHANELMA PALMU (Höökille). Ihmettelen herra pormestarin pitkämielisyyttä. Eikö hän havaitse, että tämä "kirjallinen tapaus" on vain vaarallista mauttomuutta?

KORP. Katsokaas, sananvapaus! Se sietää vertauskuvallisuutta — toki meidänkin maassa.

IHANELMA PALMU. Ush — virvokkeita! (Poistuu oikealle.)

HÖÖK, joka on jo aikaisemmin noussut, seuraa myös oikealle.

KORP. Hyvin sekoo langat! Käy esiin airut ja puhalla torveen!

X KOHTAUS.

Pyhän Yrjänän airut tulee vasemmalta.

AIRUT (puhallettuaan vielä näkymättömissä ollen torveen; tullen keskinäyttämölle). Sanoma Hanumaanian kuninkaalle Pyhältä Yrjänältä!

XI KOHTAUS.

Hanumaanian kuningas, puettuna kuninkaan mantteliin, mutta ei osansa mukaisesti naamioituna, tulee oikealta.

KUNINGAS. Tuotko pelastuksen? Taisteleeko hän?

AIRUT. Hän surmaa Jarbaan, jos täytät hänen ehtonsa.

KUNINGAS. Sano vain, ne täytän kaikki. (Ottaen vyöltään avaimen.) Tässä on avain aarrekammiooni. Se ritarille vie.

AIRUT. Pyhä Yrjänä ei sankaruutta myöskentele.

KUNINGAS. Mielisikö prinsessaa? Ja puolet valtakuntaa? Niinkö?

AIRUT. Ei tahdo pyhä ritari muuta kuin pelastamaltaan prinsessalta mielen muuttaa, hänen sielunsa voittaa omalle totuudelleen. Mitä vastaat, kuningas?

KUNINGAS (hieroen käsiään; hyvillään). Jos näin mitättömästä hinnasta tuo rosvon pään hän mulle, mielin kielin suon hänelle tyttäreni sielun.

AIRUT. Hän tulee oitis. (Kääntyy poistuakseen verhojen taakse.)

KUNINGAS katoo oikealle.

SOKEA (airuelle). Miltä ilmalta sankari saapuu? Vastaa, että löydän hänet.

AIRUT (viitaten verhoja kohti). Täältä — etelästä. (Poistuu taka-alan verhojen taakse.)

SOKEA aikoo poistua samaa tietä.

0153484848482323235348532348904823485323232353534848

RAMPA (tarttuu häneen, vetää etualalle). Äläs, poika, vie kaveris myötä. Kukaties vielä minunkin koipeni paikkaa.

SOKEA (köyristäen selkänsä). Istu sitten vielä kerran, mokoma. (Lähtee kantamaan Rampaa kohti taka-alaa.)

RAMPA (taka-alalla; viekkaasti). So-soo, ei sinnepäin. Siellä on lännenpuoli. (Osoittaen vasemmalle; kääntäen Sokeaa korvista.) Tuoll' on etelä! (Poistuvat vasemmalle Ramman nauraa hohottaessa.)

XII KOHTAUS.

Pyhä Yrjänä tulee verhojen takaa. Rhea ja Kuningas tulevat vastaan oikealta. Rhea on puettu loistavaan pukuun, mutta hänen kasvojaan peittää laaja harmaa huntu.

P. YRJÄNÄ. Prinsessa Rhea, tulin pelastamaan sinun ruumiisi häpeästä, jotta tahrattomana saattaisit rukoilla tämän kurjan kaupungin puolesta. Oletko valmis?

RHEA. Opeta minua, ritari.

P. YRJÄNÄ. Olen vuoriltani katsonut tänne laaksoon alas, ja heidän elämänsä on ollut kuin verolle pantujen koirain elämä. Kreetalaiset ja illyyrialaiset paimenkoirat, ruskeat paariakoirat ja molossilaiset vahtikoirat, kaikki ne näyttävät ottaneen ihmisten hahmon ja tappelevan keltaisista luista, joita he sanovat rahaksi. Mutta yöllä he syövät ja särpivät kuin maltalaiset piskit hetairain sylissä. Onko ihme, kuningas, ettei yhtäkään sankaria ole alamaisistasi noussut pelastamaan tytärtäsi häpeästä?

KUNINGAS (aivan ärtyen vihaan). Niin, aatella sitä: kolme kertaa on airut julistanut palkinnon Jarbaan surmaajalle, ja joka kerralta on summa suurennettu.

P. YRJÄNÄ. On aika lähteä. Jarbas on saanut haasteeni ja seisoo porttien edessä. Sinut, prinsessa Rhea, vihin kieltäymykseen. Vielä tänään olet lähtevä matkalle erämaan laitaan ja kolkuttava luostarin porttiin.

RHEA (siirtäen pois huntunsa; säteilevästi, rakastuneena). Tuletko matkalle mua saattamaan? Sinun kanssas lähden kyllä. Jos pitkän pitkä on matka sinne, saan seitsemän iloa Neitsyt Maarialta. (Viettelevästi.) Jos liian on se lyhyt, hitaasti kuljemme — —

P. YRJÄNÄ (kuin sokaistuneena prinsessan kauneudesta; saaden sanoihinsa mitä välittömintä ihastusta ja hehkua). Mitä näen minä? Kuin aamuauringossa sininen lootus. (Etääntyen; kuin muistellen.) Sinut pilvestä nähnyt olen, sinun äänesi olen kuullut, kun laakson liepeellä tamariski kastehelmistä paistoi. (Lähestyen, polvistuen prinsessan eteen.) Sinun kauneutesi tappaa ja virvoittaa. Kun kerran katson, voitan erämaitten rosvot (nousten ja katsahtaen Kuninkaaseen; merkitsevästi) ja valtakuntien kuninkaat. (Tervehtien kädellään.) Nopeasti palaan! (Aikoo kääntyä.)

RHEA. Ylläni harmaa kaapu ja vyölläni karkea nuora — niinkö vuotan sinua?

P. YRJÄNÄ (kuin sekaisin riemusta). En tiedä, en tiedä — (Poistuu verhojen taakse.)

KUNINGAS (epäilevästi; ärtyneenä). Mitäs tämä? Hän puhui puuta ja heinää.

RHEA (puoliksi itsekseen). Kun palaa, prinsessa Rhean ryöstää hän.
(Poistuu oikealle.)

KUNINGAS katsahtaa epäillen Korpiin ja poistuu oikealle.

KORP (kuninkaan mennessä). Väliaika! (Retkahtaen tuolille oikealle; katsomoon.) Näittekö! Hän näytteli rakastunutta paremmin kuin pyhimystä. Ja vastoin tehtäväänsä kuningas synkistyi. Se oli loistava temppu! (Miettivästi.) Ja kuitenkin: miten käy rakastuneitten? Minä annoin heille kauas juoksevat loimet, he tarttuivat niihin väräjöivin käsin kuin lapset punalankaan, eivätkä muista, että toiset kuteita punovat. (Nousten; reippaasti.) Nyt selviksi aivot — —

XIII KOHTAUS.

POLLE, yhä rammaksi puettuna, tulee kiireesti vasemmalta.

POLLE. Kuule, selvä on, kuin raivotar Lill' Margit laskee repliikkinsä.

KORP. Antaa tulla vaan. Nyt on hirsipuuhuumori myötä!

POLLE katoo nauraa hekottaen vasemmalle.

KORP. Pyhä Yrjänä ja rahvas esiin!

XIV KOHTAUS.

Verhojen takaa alkaa kuulua rahvaan äänten sorina.

ÄÄNET. Jarbas on kuollut! Sankari tulee! Eläköön!

P. Yrjänä astuu sisään rahvaan seuratessa, jonka etunenässä on koreaksi puettu Lill' Margit.

Rhea, Kuningas seurassaan, tulee oikealta.

P. YRJÄNÄ (Rhealle). Työ on täytetty. Sinä olet voittoni seppel. Tule lähemmäksi — - (Vetäen lähestyvän Rhean luokseen; kuiskaavalla äänellä.) Sinut ryöstän itselleni ja suloisen palkan otan. (Kääntyy muiden puoleen.) Meidät jättäkää.

KUNINGAS (sopertaen). Muistatte väärin — —

P. YRJÄNÄ. Kuningas poistukoon.

KUNINGAS (ärtyneenä). Vakuutan, herra Urpia, muistatte repliikkinne väärin! Sitäpaitsi: näytelmässä ei ritari taivu prinsessan viettelyyn.

Lill' Margit ja rahvas käyvät levottomaksi.

P. YRJÄNÄ (Korpille). Olenko oikeassa?

LILL' MARGIT. Kuningas poistukoon, sen vaatii sankari ja kansa!

KUNINGAS (lähtien vimmastuneena Korpia kohti). Vetoan tekijään.

LILL' MARGIT (.seuraten etualalle, ihan kuninkaan eteen). Kuningas saa poistua, niin se on repliikki.

KUNINGAS (hämmästyen). Mitä? Kuka te olette? Häh?

    LILL' MARGIT (vetäen kuninkaan luokseen; veikeästi kuiskaten). Lill'
    Margit "Nubiasta". (Räikeästi.) Terve.

    KUNINGAS (säikähtyneenä).
    Hiljaa. Tulen huomenna — nyt ole hiljaa. (Lähtien oikealle; Korpille.)
    Tämän muistatte vielä. (Poistuu oikealle.)

KORP. Rahvas poistuu. (Rahvas vasemmalle.)

LILL' MARGIT. Sainpas näytellä! (Poistuu vasemmalle rahvaan mukana.)

Korp kiirehtii oikeanpuoliselle ovelle.

P. Yrjänä johtaa Rhean etualalle.

Rhea vaipuu sanaa sanomatta P. Yrjänän syliin. Suutelevat.

P. YRJÄNÄ. Nyt tunnen sen — Ruth, olet ainaiseksi minun. (Suudellen jälleen.) Sinut herätän — —

RHEA (kuin unessa). En tahdo herätä. Olen ikävöinyt päivät ja yöt.

KORP (ovelia). Herrajumala! Joku voi tulla — (Rhea kavahtaa säikähtyneenä erilleen.)

P. YRJÄNÄ. Älä pelkää. Sinut taistelen itselleni. Uskallatko?

RHEA. Uskallan — —

KORP (lähestyen). Verhon taakse, se kuuluu näytelmään!

P. Yrjänä vetää Rhean lähelleen; poistuvat verhojen taakse.

KORP (tulee etualalle vilkuen taakseen; sivellen kurkkuaan). Tuntuu täällä — aataminomenan puolla kuin henkeä vietäis —

XV KOHTAUS.

Adam Bilde, heittäneenä pois kuningasviitan, tulee oikealta.

BILDE (vimmastuneena). Missä on vaimoni?

KORP (nokkelasti). Hän näyttelee. Tuota kohtausta täytyi hieman muuttaa. — —

BILDE. Kyllä minä teidät muutan — (Kävelee vimmastuneena vasemmanpuoliselle ovelle ja sieltä takaisin; tuimasti.) Missä hän on?

KORP. Nyt ei ole kuninkaalla enää muuta tehtävää kuin lähettää henkivartijansa ajamaan pakolaisia takaa. Siihen päättyy toinen näytös.

BILDE (katsottuaan hetken epätietoisena). Pässinpää! (Kääntyy poispäin.) Ahaa! (Rientää verhojen luo ja kiskaisee keskimmäisen syrjään. Rhea ja P. Yrjänä keskustelevat korokkeella lähekkäin seisoen, toisiaan katsoen rakastunein ilmein.)

BILDE (kylmän purevasti). Hyvä rouva, teidän osanne on, kuulemma, jo näytelty loppuun. Saanko saattaa? (Osoittaa kädellään tuimasti rouvaansa poistumaan.)

Rhea poistuu oikealle.

BILDE. Samoin teidän, herra Urpia.

(Urpia siirtyy vasemmalle.)

Korp menee hänen luokseen, keskustelevat.

XVI KOHTAUS.

Ihanelma Palmu ja tohtori Höök ovat tulleet oikeanpuoliselle ovelle.

IHANELMA PALMU (tärkeänä). Jos arvostelu jotain merkitsee — —

BILDE (keskeyttäen). Neiti Palmu, voitteko ehdottaa meille jonkin toisen juhlanäytelmäksi sopivamman —

IHANELMA PALMU. Mielihyvin — sen löydän kyllä. (Siirtyen oikealle etualalle.) Hieman mietin vain —

BILDE (Höökille). Herra johtaja, olette kummallisen kauan sietänyt teatterissamme erästä näyttelijää, jonka moraaliton luonne on sille häpeäksi. Tarkoitan herra Urpiaa. Hänet on erotettava heti.

HÖÖK kumartaa.

URPIA (peitetty uhka äänessään). Herra pormestari, olen kyllä näyttelevä edelleen. (Poistuu vasemmalle.)

BILDE (hänen jälkeensä; ivallisesti). Laitakaupungilla kai?

KORP (vieden käden korvalliselle; nöyrästi). Alku aina hankala, se myöntää täytyy. Mutta, herra kuningas — olen jatkava näytelmää. (Poistuu vasemmalle.)

IHANELMA PALMU. Erinomaista! (Herrojen puoleen kääntyen.) Hyvät herrat, eräs näytelmä seitsemänkymmenluvulta — tosin käännös — mutta mitä hartain ja aidoin topeliaaninen henki huokuu sen henkilöistä. "Enkelten suojassa" on se nimeltään.

Väliverho.

II NÄYTÖS.

NÄYTTÄMÖ.

Ravintola "Nuhian" yksityishuone. Oikealla taka-alalla laajahko koroke, jolla on pöytä sohvineen ja tuoleineen. Vasemmalla etualalla leposohva. Oikealla pieni pöytä ja tuoli. Takaseinän laajahkossa syvennyksessä olevaa akkunaa peittävät keltaiset verhot. Vasemmasta takanurkkauksesta vie korkeahkolla oleva verhottu ovi ravintolan puolelle. Oikealta etualalta vie kapea ovi sivuhuoneeseen. Ja oven lähettyvillä on suurehko peili. Vasemmalla puoleksi avatun verhon takana huoneen alkoovi (niin laaja kuin suinkin näyttämö myöntää). Koko huone on pohjaväriltään sininen ja koristukset keltaiset.

I KOHTAUS.

Oikeanpuolisen pöydän sivulla istuu Polle, edessään loppumaisillaan oleva whiskylasi. Leposohvalla lepää Eevert Urpia.

POLLE (nojaa päätään pöydän reunaa vasten, kohottautuu, hyräilee surkeana, tuhertaen itkua säkeen lopussa).

Lill' Margit lemmetön oli ryypyn syy. Ja silmät vettyy, kyyneltyy-y-hyy.

II KOHTAUS.

Vasen nurkkaovi avataan, kuuluu huimatahtinen soitto ja tamburiinin helinä ja pauke. Lill' Margit tuo lautasia ja pikareita ja järjestää niitä pöydälle. Polle seuraa ihailevin katsein hänen liikkeitään.

LILL' MARGIT (katsahtaen Urpiaan). Nukkuuko se? (Rientää ovelle ja sulkee sen, jolloin soitto lakkaa kuulumasta. Menee tämän jälkeen avaamaan akkunan, josta näkyy musta pimeys ja tulvahtaa sisään syksyinen viima ja myrskyn henki.)

POLLE (Margitin hommatessa; jatkaa lauluaan).

Lill' Margit lemmetön oli ryypyn syy. Ja Pollen malja tyhjentyy.

Lill' Margit (akkunan luota). Siinä se on sitten yks' naukumamman poika.

POLLE (nousee, menee korokkeen luo; syvästi loukattuna, koomillista uhmaa paisuttaen).

Lill' Margit lemmetön oli kuolon syy. Mato, liero, käärme, kyy!

URPIA. Vaikene, Polle!

Lill' Margit nauraa ilkkuvasti Pollelle; poistuu nurlckaovesta, josta kuuluu tamburiinin loppuhelkähdykset ja alkavat applodit.

POLLE (Urpialle, sydämystyneenä). Jestas, poika! Eikös olekin vaieta helppo, sinä kuorsaavan maailman virkaheitto Romeo? Kylläpäs kelpaa maata, kun on rakkaus valmis — salassa, kulissien takana.

URPIA (kohoten ryntäilleen; huvitettuna). Mitäs sinä, Polle, pöriset? (Ärtyneenä.) Hiivatin kylmä, pane akkuna kiinni.

POLLE.

    Enpäs pane. (Mennen ikkunan luo.) Tuulet tekevät hyvää kuumalle päälle.
    (Nojautuen ikkunasta katselemaan.)

URPIA (hyräilee, yhä pitkällään sohvalla).

    Lill' Margit lemmetön
    oli kuolon syy — —

POLLE (palaa keskinäyttämölle; puoliksi itsekseen). Katu on tyhjä kuin hautausmaa. Ei poliisia eikä edes haudankaivajaa.

URPIA (katsoo äkkiä, kuin jännittyneenä, kelloansa). Kello on kohta kaksitoista. (Pollelle.) Lakkaa juomasta, lurjus, ja painu siitä kotomurjuun.

POLLE (mennen päättävästi oikealle ja istuutuen tuolille). Enpäs lähde. Oletko nähnyt mihin tyhjyyteen se meidän katu päänsä puskee? Polle sen tietää, kun on polttanut aivojansa kolmatta päivää lemmen alttarilla ja unohduksen roviolla.

URPIA (nousee istumaan). Oletko hullu? Hän tulee tänne, hän, Ruth Bilde
— — Mars matkaan, poika.

POLLE (perin synkkänä). Menen sitten hirteen. Katsos, kun siitä viimeisestä kulmasta kääntyy, alkaa polvilumpioita ilkeästi kuumottaa, ruumis on tyhjä ja aivot seisovat päässä. Mutta sydän — se vasta helläksi käy ja ruikuttaa—

URPIA (hermostuneesti, suuttuneena). No, ruikuta sitten — — (Kääntyy ikkunaan päin; nousten.) Mutta kiinni tuo kyklooppisilmä! (Menee, sulkee nopeasti ikkunan, vetämättä verhoja eteen, ja jää taka-alalle, tuijottaa synkkänä eteensä.)

POLLE (yhä hurjistuen; puoliksi itsekseen). Ja ne lyhtytolpat ne törröttää kuin hangot ja hauturin lapiot! Halaapas niitä! Se se vasta on sielulle leikki. (Katsahtaa Urpiaan ja huomaa hänen synkän ilmeensä.) Mitäs luimistelet? Jokos tuli onnenpoikaankin vesikauhu? Nyt sopisi onnettoman Pollenkin sanoa: ruikuta, poika, pese itkulla joka yö tämän elämän viheliäistä naamaa—

URPIA (tullen Pollen luo; laskien kätensä hänen olalleen; kuin muuttuneena). Olet oikeassa, veli. Rakkauteni on vienyt minut tuskaan ja hätään. (Nopeasti, kiihkeästi.) Hän on minun, hän on sanoin ja suudelmin sen vannonut. Hänen vaatteittensa liehunnassa, hänen kasvojensa ympärillä on maailma autuasta ilmaa, jota vailla en voi elämätä hengittää. Mutta — vuorenpeikkoja on vieläkin olemassa. Vain lyhyen hetken saan hänet tavata, joskus viimaisessa puistossa, joskus täällä, riettaassa talossa. Takanani on uskoton vaimo, joka ei tajua omaa syyllisyyttään, sillä maailman silmissä olen syyllinen minä. Ja edessäni? — Kuin vuoren seinä ja syvällä sen uumenissa vangitun prinsessan luola. Tällä roviolla en kestä enää. Jotain on tehtävä —

POLLE. Äläs mitä, lyö Jarbas maahan ja nitistä koko kuningas. Pyhä
Yrjänä voittaa aina.

URPIA. Ei riitä teräksinen miekka — tähän maailman aikaan. (Heittäytyy leposohvalle.)

POLLE. Kuules, Korppi sen saa selvittää. Se se meitä usutti ja heitti tähän peevelin liemeen. Pannaanpas koville se runokokki. Saadaan nähdä, paniko valhetta sekaan. Hei, poika, surut säkkiin ja lystiks ilta. Haen Korpin tänne. (Lähtee nurkkaovea kohti.)

III KOHTAUS.

Lill' Margit tulee ovesta vastaan kantaen voileipätarjotinta ja viinipulloa, jotka vie pöydälle.

POLLE (seuraten Lill' Margitia). Enkös sanonut, herkut se kantaa ja laskuun antaa — köyhille lurjuksille. (Maiskutellen ja osoitellen asetteja.) Lukulliset herkut! Rokfoorit ja kaviaarit — Kyllä ne parturin sällille riittää.

LILL' MARGIT (kimakalla äänellä). Älä sorki siinä.

POLLE. Ka, mitäs nyösit, kun on koko mieles hellä kuin taivaan herkku.
Ei sitä tyhjästä tämmöistä —

LILL' MARGIT. Ei ne ole sulle eikä sun sakilles. Et silakan päätä enää laskuun saa, jollet entistä maksa.

POLLE. So-soo, onpahan maksettu ja jaksettu kanss'. Mutta kun on kaverit pulassa ja murhe pakkaa. — — Se toivoton rakkaus, se se vasta tyyriiks tulee.

LILL' MARGIT (itkunsekaisella äänellä). Milläs minä, köyhä ihminen, semmoiset riitat maksan. Minun kontollani ne on kassassa, ni-ii. — Ei se ole mies, jolla ei ole rahaa.

POLLE. Ketäs tänne sitten tulee?

LILL' MARGIT (vältellen). Tulee herroja — niin.

POLLE (mustasukkaisena). Ahaa, pormestari!

URPIA kavahtaa istumaan.

LILL' MARGIT. Tulee kun tulee.

POLLE. Ho-hoo, Jarbas on porttien eessä. Korppi tänne! (Ryntää nurkkaovesta ulos.)

URPIA on noussut, kävelee kiivaasti edestakaisin.

LILL' MARGIT (lähestyen). Ei herran tartte olla levoton. Kyllä meillä pysyy reilassa asiat. Mutta onkos rouvalta — siltä omalta rouvalta — salattava, että herra on meillä?

URPIA. Onko — onko hän täällä?

LILL' MARGIT. Istuu salissa yks komeljantti mukana. Kyseli kovasti ja —

URPIA. Hyvä, pyytäkää tänne.

Lill' Margit poistuu nurkkaovesta.

IV KOHTAUS. Selma tulee nurkkaovesta.

SELMA (oven luota; hetken hiljaisuuden jälkeen). Minun täytyy urkkimalla löytää tie sinun luoksesi — tulla kuin varas.

URPIA. Sinulla ei ole oikeutta minuun!

SELMA. En voi unohtaa sinua.

URPIA (katkeran ivallisesti). Tätä "ensimmäistä rakastajaa".

SELMA (hädässä). Sinua ilman tunnen vajoavani jonnekin alemmaksi.
(Lähestyen.) Minua peloittaa.

URPIA. Elit turhanlyhyitä suudelmia varten. Vain hetki tarvittiin ja perhonen kuoli. (Kovasti.) Ei hautaa tarvis — kyllä tuulet kuljettavat öisiä katuja pitkin.

SELMA. Tunnen tuon julman äänen, joka on luotu tuomitsemaan muita, ei itseä. Narkissos parka.

URPIA. Narkissos?

SELMA. Niin juuri. Etkö tiedä, että on vaarallista tuijottaa oman sydämensä lähteeseen? Niin olet sinä tehnyt aina. Naisessakin sinä peilailet vain itseäsi. Ja jos lähde sumenee, sinä julmenet ja sydämesi kylmenee. Niin on minulle käynyt. En jaksanut heijastaa kyllin koreana sinun kuvaasi — silmiesi nautinnoksi.

URPIA. Puhut totta, etkä ymmärrä kuitenkaan. (Äkkiä.) Olenko mielestäsi huono näyttelijä?

SELMA (ihastuneena). Sinua näyttämöllä, sankarina — sitä juuri en jaksa unohtaa. En jaksa, Eevert!

URPIA. Mistä olen luonut nuo sankarit? Mistä onnenpojat ja marttyyrikasvot? Oman itseni korkeammasta kuvasta, siitä, jota lähteestä katson ja haen, siitä, joka tahdon olla ja joka myös luomishetkenä olen. Ja juuri sen, tuon Narkissoksen ylimmän kauneuden olen minä nyt toteuttava uudessa elämässä. En tahdo olla pappi, joka saarnaa toista kuin on hänen elämänsä. Taistelen ihmeestä: Luovien hetkien kauneudella on koroitettava myös tämä jokapäiväinen, matala elämä. Sinä hajoitit sielusi turhuuteen etkä jaksanut nöyrtyä totuutta minun rinnallani tavoittamaan.

SELMA. En jaksanut aina — —

URPIA. Jaksoit harvoin. Et ymmärtänyt, että miehenä ja naisena me olemme vastavoimia ja että sinun osasi olisi ollut sulautua minun, voimakkaamman, uskoon. Sillä naisen onni? Se on tappiossa. Eikö maa ole itsessänsä ihana, vaikka auringon nuolet syöksyvät tuhansin kärjin sen rintoihin ja uumiin? Jokainen hedelmä syntyy tappiosta, jonka kärsii nainen, maa. Siihen taisteluun olit sinä sydämeltä liian pieni.

SELMA (hiljaisesti, pyytävästi). Entä, jos muuttuisi se — mitätön sydän?

URPIA. En usko siihen. Se on tärvelty jo! Liian monet huulet samentavat lähteen — kelvottomaksi. Turha jatkaa. Mene.

SELMA katsoo toivottomana, kohauttaa äkkiä uhmaavasti olkapäitään ja menee ovea kohti.

V KOHTAUS.

RUTH, puettuna loistavaan tanssiaispukuun ja laaja harsoliina pään ympäri kiedottuna, tulee kiireesti oikealta.

RUTH (kiirehtäen syli avoinna Urpiaa kohti; kiihkeästi). Eevert —
(Mutta huomaa Selman ja jää hämmentyneenä seisomaan.)

SELMA (on kääntynyt oven luona; hetken vaitiolon jälkeen). Ruth Bilde, älä hämmenny. Sinullahan on varaa leikkiä, sekä rahalla että miehen elämällä.

URPIA (viitattuaan Ruthin istumaan leposohvaan). Solvaukset ovat turhia.

SELMA (lähestyen). Vielä sana, Ruth Bilde. Tiedätkö sinä mitä on köyhyys?

RUTH (kääntyen katsomoon; puoliksi itsekseen). Köyhyys?

SELMA. Sellainen köyhyys, jossa juhla-ateria syödään automaatissa, jossa pelätään ovikellon soittoa ja hävetään rikkinäisiä kenkiä?

URPIA siirtyy taka-alalle, sytyttää hermostuneena savukkeen.

SELMA (istuutuu Ruthin viereen). Hänellä ei ole yhtäkään niistä riemuista, joita saadaan rahalla. Etkö pelkää?

RUTH. En osaa pelätä. Sydämen ilot varmaan riittävät sille, joka on aina saanut huoata niitä vailla.

SELMA. Enpä luule, että olet tottunut hymyilemään rikkinäisen peilin edessä ja näyttelemään kuningatarta kaasukeittiön ääressä —

URPIA heittää kiukustuneena savukkeen maahan ja alkaa kävellä taka-alalla.

VI KOHTAUS.

Korp ja Polle tulevat nurkkaovesta ja jäävät keskustelemaan kiihkein elein Urpian kanssa taka-alalle.

RUTH. Leikkiäkö lasket?

SELMA. Yhtä totta kuin on minun elämäni haaksirikko.

RUTH (kavahtaen Selman katsetta: nousten). Uskoani häneen et voi myrkyttää. (Menee kuin suojaa etsien Urpian luo.)

SELMA (nousten). Sen kaiken hän kuitenkin vaatii. (Kaikille.) Vai ettekö usko? (Osoittaen Urpiaa). Tämä herra esittää hyvin julmuutta, sekä näyttämöllä että elämässä.

KORP. Sallikaa, rouva, eräs tarina: Kun alipiru Belgephor joutui kerran — sattumalta — maan päällä naimisiin, muuttui hän kymmenessä vuodessa enkeliksi. Mutta hänen vaimonsa täytti saman ajan kuluttua hänen paikkansa helvetissä. Katsokaas, rouva, vaimon harjoittama aviomoraali rumensi hänen oman sielunsa valmiiksi alimmaiseen kattilaan.

SELMA. Leikitte kuivalla älyllä, herra kirjailija.

KORP. Tjaa, jokainen totuus on ruutikuiva, jotta se räjähtäisi.

URPIA. Tämä keskustelu riittää. Nyt on edestäpäin lyötävä elämä auki.
(Selmalle.) Hyvästi.

SELMA. Hyvästi, Eevert. Taistelin sinusta turhaan. Mutta — turhaan en nyt sinun puolestasi pelkää. (Poistuu nurkkaovesta.)

URPIA (Korpille). No, niin. Tämän näytelmän tekijän lienee syytä tietää, että tänä iltana menettää pormestari vaimonsa virkaheitolle näyttelijälle.

KORP. Ja millä tavalla? Eeroksen ei ole tapana surmata pormestareita.
(Menee ja istuutuu leposohvalle.)

URPIA. Jos hän on sivistynyt mies, hän tietää, että naisella täytyy olla oikeus valita. (Vetäen Ruthin luokseen.) Sinä ilmoitat tänään hänelle, että olet minun — uskallatko?

RUTH. Minun täytyy se uskaltaa. En siedä hänen kätensä kosketusta.
Vapisen joka päivä — meidän salaisuutemme on kuin alinomaista valhetta —

KORP. Kummallista. Kun mies rakastuu, saa hän leijonalta sydämen ja aasilta aivot.

POLLE (lyöden rintoihinsa). Se on totta se! (Hämmästyen.) Ainakin mitä sydämeen tulee —

URPIA (Korpille; tuimasti). Mitä tarkoitat?

KORP. Että setä Lutherin oli helpompi ryöstää luostarista Katharina kuin sinun rakastettusi pormestarin palatsista. (Nousten.) Luuletko sinä, että hän antaa naisen valita? Pääoma huolehtii kyllä omistusoikeudesta! Ei, poika, tässä tarvitaan juoni. (Kävellen; puoliksi itsekseen.) Niin juuri — raha on lyötävä älyllä.

URPIA (kärsimättömästi). Juonittelu ei ole tarpeen. Me teemme kuten sanoin.

KORP. Oi, lempiväiset, mikä vimma teillä on tehdä murhenäytelmää? Minulla on käynnissä huvinäytelmä, jossa "he saavat toisensa". Koetetaan. (Urpialle.) Kun pormestari on heitättänyt sinut vahtimestareilla ja kyyppareilla ulos, missä rytäkässä joudut muuten näpsästi putkaan, — rakastunut mies käy helposti humalaisesta — ja rouva on viety koreasti talteen, mitäs sitten?

URPIA. Eron saamista ei voi estää mikään.

KORP. Ei mikään, jos on rahaa, sillä se tulee paljon kalliimmaksi kuin naimisiin meno. Ja onko sinulla halua heittää oma naisesi kilpailijasi valtaan? Ei, hyvä veli, huvinäytelmässä tarvitaan juoni ja äly, murhenäytelmässä puskekoot tunteelliset sarvet.

POLLE. Antaa Korpkin koettaa.

KORP. Suostutko, Eevert?

URPIA. Voi olla, jos et estä meitä ilmoittamasta suoraan —

KORP. En lainkaan. Vain yksi ehto: teette sen vain minun määräämälläni hetkellä. Onko selvä?

RUTH (Urpialle). Suostu, Eevert — —

URPIA. Olkoon.

POLLE (Korpille; innostuneena). Minkäs osan annat mulle?

VII KOHTAUS.

Lill' Margit pistää päänsä esiin nurkkaovesta.

LILL' MARGIT. Nyt se tulee. Telefoneeras justiin. (Tullen sisälle.) Herra jestas, täälläkös sitä ollaankin koko herrasväki? Rouva ei tykkää pahaa, mutta jos on niinkuin jotain kaihettavaa, sopis mennä tonne patruuna Joonaksen kapinettiin.

KORP (innostuneena). Siinä ollaan! Juoni juoksee itsestään, kun elämän hämähäkki saalistaa. (Urpialle ja Ruthille; hommaten innokkaasti.) Menkää, menkää. Kukin ajallaan omassa kohtauksessaan.

RUTH ja URPIA poistuvat oikealle.

KORP. Ja tilanne on melkein selvä — — (Lähestyen taka-alan pöytää.)
Neljälle tilattu —

LILL' MARGIT. Niin se tilas, mutta itse tulee ennen muita.

KORP (äkkiä). Miksi ennen muita?

LILL' MARGIT (kainostellen, elehtien keikailevasti). Sill' on semmonen mukava tapa — sillä pormestarilla —

KORP. (nikaten silmää Lill' Margitille). Vai tapa — Ei puutu mitään. Ja osat jaetaan seuraavasti. (Lill' Margitille.) Sinä avioparatiisin välttämätön perhonen, sinä saat olla sen suuren hämähäkin syötti ja saalis.

LILL' MARGIT. En minä vaan meinaa olla mikään mato enkä liero enkä syötti — —

KORP. Sst — hiljaa. Myöhemmin pääset pormestarinnaksi.

LILL' MARGIT. Höh —? (Jää seisomaan täysin ymmällään.)

POLLE (pohdittuaan ankarasti itsekseen; äkkiä, äänekkäästi). Nyt sen äkkäsin! Päinvastoin kuin elämässä. Anna onnellisen rakastajan osa (yrittäen vetää Lill' Margitia lähelleen; laitattaen) Lill' Margitin rinnalla!