Pian kaikki kolme poikaa uivat saarta kohti, joka todellakin näytti olevan noin kahdenkymmenen jalan korkuinen, niin kuin Francis oli arvannut. Vesi syveni nopeasti, kolmen-, neljänkymmenen kyynärän päässä saaren rannasta he eivät voineet enää ulottua pohjaan, ei edes pitkillä seipäillään. Sitten he tutkivat itse salmea ja huomasivat, että sielläkin oli kylliksi vettä Lidoa varten. Sen jälkeen he uivat takaisin rantaan. "Tämän jälkeen minä uskon sinua, Francesco", sanoi Matteo, "vaikka väittäisit, että kuu on vihreä juusto. Olisin voinut vannoa, ettei saaren ja rannan välissä ollut kuin jalan syvyydeltä vettä."
"En minäkään uskaltanut toivoa, että täällä olisi näin syvää", Francis sanoi, "mutta tiedän, miten helposti voi erehtyä, kun korkealta paikalta arvioi veden syvyyttä."
"Mutta hehän voisivat nähdä meidän mastomme kallioiden takaa,
Francesco. He tähystävät kyllä tarkkaan purjehtiessaan ohi."
"Mastot on otettava alas", sanoi Francis. "Miten se käy päinsä, sitä en tiedä, mutta kapteeni kyllä ymmärtää sen, ja hätätilassa voimme katkaista ne. Mutta meidän täytyy palata takaisin, sillä parin tunnin kuluttua on aivan pimeä. Kaikki riippuu nyt siitä, ovatko he kuljettaneet Lidon omien kaleeriensa luo. Jos he ovat sen tehneet, niin luultavasti emme voi toteuttaa suunnitelmaani, mutta jos laiva on entisellä paikallaan, voimme tuoda sen tänne kenenkään huomaamatta, sillä ei ole kuutamoa."
Kun he alkoivat kiivetä kalliota ylös, pysähtyi Francis äkkiä.
"Pimeässä on mahdoton löytää tänne", hän sanoi. "Giuseppe, sinä saat jäädä tänne. Kerää kuivia oksia ja risuja valmiiksi tälle niemelle, joka on vastapäätä kalliosaarta, me jätämme lyhdyn palamaan ohikulkiessamme, jos me nimittäin saamme Lidon liikkeelle, ja niin pian kuin näet sen valon, sytytät tulen palamaan ja siten opastat meidät tänne."
"Eikö olisi parempi kuljettaa risuja saarelle ja sytyttää tuli siellä palamaan? Vesi on siellä syvää, niin kuin näimme, ja silloin te voisitte vaaratta soutaa aivan tulen lähelle ja niemen ympäri."
"Se olisi kyllä parasta, Giuseppe, mutta miten saat risut kuivina sinne?"
"Minä kerään kokoon kolme, neljä kertaa suuremman kasan kuin mitä tarvitsemme", sanoi Giuseppe, "ja silloin puolet pysyy kyllä kuivana. Minä vastaan tulesta, vaikka olisi ollut paljon hauskempi ottaa osaa itse seikkailuun."
"Ei meitä mikään vaara uhkaa, voit olla aivan huoleton. Kaiken täytyy tapahtua salassa, tappelusta ei voi olla kysymystäkään. Genovalaisia on siksi paljon, ettemme voi sellaista uskaltaa. Ja jos meidät keksitään kesken työtämme, niin soudamme suoraan maihin. Sinun täytyy pitää meitä silmällä. Me sytytämme kaksi lyhtyä päälletysten, jotta et erehdy ja luule meiksi jotakin kalastajavenettä, joka mahdollisesti liikkuu merellä. Mutta nyt, Matteo, meidän on paras kiiruhtaa, ei ole aikaa enää hukattavana."
"Me ihmettelimme jo, minne olitte joutuneet", sanoi kapteeni, kun pojat palasivat leiriin.
"Me olemme tehneet suunnitelman Lidon pelastamiseksi", sanoi Francis, "ja kaikki on selvää."
Kapteeni nauroi.
"Jos voimme lentää sillä ilman halki, niin saamme sen pelastetuksi, muuta keinoa en tiedä. Minä olen tuuminut asiaa siitä asti kun te lähditte. Jos onni suosisi meitä, voisimme ehkä saada sen viedyksi pois satamasta, mutta kaleerit soutavat monta vertaa nopeammin kuin me, ja koska ne varmaankin heti aamun valjetessa lähtisivät meitä takaa ajamaan, niin he saisivat meidät parissa tunnissa kiinni."
"Sittenkin me olemme päättäneet yrittää. Olemme löytäneet paikan, jonne voimme kuljettaa laivan piiloon, eivätkä genovalaiset voi sitä löytää sieltä, vaikka he nuuskisivat rantoja kokonaisen kuukauden ajan."
"Jos niin on, niin yritys voi kyllä onnistua", sanoi kapteeni innoissaan, "ja te voitte luottaa siihen, että me teemme parhaamme."
Francis kertoi saaresta, jonka taakse laiva oli vietävä, ja hän kertoi myöskin, miten he olivat tutkineet veden syvyyttä.
"Tuuma ei tunnu mahdottomalta", sanoi kapteeni, kun Francis oli lopettanut kertomuksensa, "ja minä olen heti valmis yritykseen, jos luulette sen onnistuvan. Te edustatte herra Polania, ja sekä omasta että hänen puolestaan teen kaikki voitavani pelastaakseni laivan; sitä paitsi ei siinä ole kovin suurta vaaraakaan, sillä voimmehan me paeta maihin, jos meidät keksittäisiin. Lido on vielä entisellä paikallaan, minne laskimme sen ankkuriin. Genovalaisten on mahdotonta aavistaa, että me aiomme anastaa sen takaisin, koska he tietävät, miten helposti he voivat saada meidät kiinni. Luullakseni he aikovat huomenaamuna purjehtia pois, ja siksi he eivät ole siirtäneet sitä toisten laivojen joukkoon."
Keskusteltiin nyt suunnitelman yksityiskohdista, kukin sai erikoisen tehtävänsä, ja kello yhdeltätoista illalla, kun koko kaupunki oli vaipunut unen helmaan, joukko lähti liikkeelle satamaa kohti.
KYMMENES LUKU
Pelastettu
Ei ainoatakaan elävää olentoa ollut jalkeilla, kun joukko kulki kaupungin läpi, ja tapaamatta ketään he pääsivät satamaan. Valittiin pieni vene, johon Francis, Matteo, kapteeni ja kaksi vahvinta merimiestä asettuivat. Koska Lido oli vain parin sadan kyynärän päässä kaleereista, arveltiin, ettei siinä ollut kuin pari merimiestä vahdissa.
Laivan mustaa runkoa saattoi töin tuskin erottaa rannasta, ja kun kaikki oli valmista, työnsivät molemmat merimiehet voimainsa takaa veneen vesille ja jäivät sitten hiljaa seisomaan. Vauhti oli riittävä. Vene soljui niin hitaasti vettä myöten, että Francis arveli tarpeelliseksi vetää pari kolme kertaa airoilla, mutta se liikkui kuitenkin eteenpäin, kunnes saavuttiin laivan kylkeen. Kaikki olivat riisuneet saappaat jalasta, ja he kiipesivät reunoja ylös aivan äänettömästi.
Kannella he seisoivat hetken aikaa ääneti. Äkkiä he kuulivat mutinaa laivan toiselta reunalta. He hiipivät hiljaa sille puolen ja huomasivat vihdoin kaksi henkeä, jotka kumartuneina partaan yli juttelivat keskenään. Jokainen oli saanut tarkat määräykset, siksi nyt ei epäröity. Francis ja toinen merimiehistä hiipi toisen miehen kimppuun, Matteo ja toinen merimies ottivat toisen osalleen. Kapteeni seisoi miekka valmiina iskemään, jos joku muu vielä ilmestyisi paikalle. Genovalaiset eivät katsoneet edes taaksensa.
Francis antoi merkin, samassa molemmat merimiehet tarttuivat vartijoihin takaa, pojat sitoivat heidän suunsa, ja ennen kuin genovalaiset olivat edes tajunneet mitä oli tapahtunut, makasivat he käsistään ja jaloistaan sidottuina kannella. Nyt tutkittiin laivaa, mutta ei ketään muuta tavattu. Sitten venetsialaiset sitoivat köysillä skanssiluukun kiinni, avasivat aivan rauhallisesti perähyttien ovet, astuivat sisään ja hyökkäsivät kahden nukkuvan upseerin kimppuun, jotka vastarintaa yrittämättä antoivat sitoa itsensä. Sen jälkeen he ottivat lyhdyn ja käänsivät sen tulen maihin päin.
Saatuaan tämän merkin merimiehet, jotka olivat jo asettuneet valmiiksi veneisiin, soutivat heti laivaan. Kun kaikki olivat kannella, sidottiin veneet laivan kylkeen kiinni siltä varalta, että miesten olisi pakko paeta. Ankkurinuorat leikattiin poikki. Yksi merimiehistä oli jo kiivennyt vanttiin ja rasvannut väkipyörät, jotta purjeet saatiin äänettömästi nostetuksi. Tuuli oli hyvin heikko, töin tuskin se jaksoi pullistaa purjeita, mutta onneksi se puhalsi oikealta suunnalta, ja Lido alkoi soljua eteenpäin. Ei ainoatakaan sanaa ollut vaihdettu koko aikana, nyt vasta Francis kuiskasi kapteenille: "Luullakseni näen genovalaiset."
"Niin minäkin", sanoi kapteeni, "mutta he eivät voi nähdä meitä, sillä me olemme rannan varjossa. Tähän asti on kaikki käynyt hyvin, ja jos tuulta kestää vain siihen saakka kunnes voimme vaaratta tarttua airoihin, niin luullakseni olemme pelastuneet."
Lidon vauhti oli niin vähäinen, että kesti melkein lunnin, ennen kuin kapteeni sanoi heidän päässeen niemen ohi ja voivan soutaa.
"Parasta on hinata laivaa", sanoi hän, "suuret airot meluavat niin pahasti, että näin tyynenä yönä niiden ääni voi kuulua monen mailin päähän, sen sijaan hinatessa voidaan soutaa pientä venettä melkein äänettömästi."
Kymmenen miestä laskeutui heti laivaveneeseen, ja niin pian kuin heille oli heitetty köysi, he alkoivat hinata laivaa.
"Lasketaan purjeet alas", sanoi kapteeni, "niistä ei ole enää mitään hyötyä. Luulenpa melkein, että virta on auttanut meitä enemmän kuin tuuli."
"Minä asetan kaksi lyhtyä partaalle", sanoi Francis. "Ehkäpä olemme päässeet kauemmaksi kuin aavistamme, ja jos kuljemme piilopaikkamme ohi, niin voimme joutua pahaan pulaan."
Merimiehet soutivat voimakkaasti, mutta oli raskasta hinata niin syvälle lastattua laivaa. Vihdoin näkyi kirkas valo rannalta.
"Siinä on Giuseppe", huudahti Francis. "Me olemme kauempana rannasta, kuin luulimme. Varmaankin on puolentoista mailin matka hänen luokseen."
Merimiehet saivat käskyn soutaa suoraan valoa kohti, ja pari laivan airoakin laskettiin veteen vauhdin parantamiseksi.
Kun he tulivat lähemmäksi, he saattoivat nähdä, että Giuseppe heitti uusia risuja tuleen.
"Voitte ohjata kymmenen kyynärän päähän tulesta, kapteeni, ja niin pian kuin pääsemme sen kohdalle, kääntäkää vasemmalle. Minä neuvoisin nostamaan airot ylös, sillä mitä heikompi vauhti meillä on, sitä parempi."
"Kaikki hyvin?" huusi Giuseppe, kun he saapuivat äänen kuuluville.
"Kaikki hyvin, Giuseppe! Meidän ei ole tarvinnut tapella, eikä sinulta siis ole mennyt mitään hukkaan. Heitä kaikki risut tuleen, me tarvitsemme niin paljon valoa kuin suinkin löytääksemme perille."
Liekit kohosivat korkealle, ja kapteeni saattoi vaivatta ohjata laivan kapeaan lahdelmaan, kallioiden taakse. Varppiankkuri heitettiin mereen, ja Giuseppe haettiin laivaan.
"Minä aloin tulla levottomaksi", sanoi poika päästyään kannelle, "kun ensin huomasin teidän merkkinne, luulin sitä kalastajaveneeksi. Te olitte niin kaukana, että molemmat tulet näyttivät yhdeltä, mutta onneksi erotin ne vihdoin."
"Nyt meidän täytyy kiiruhtaa, kapteeni", sanoi Francis; "meillä on paljon tehtävää ennen aamua, sillä ei taida olla niinkään helppoa nostaa mastoja paikoiltaan."
"Se ei ole vaikeaa", sanoi kapteeni. "Lyödään vain kiilat paikoiltaan ja lasketaan mastot kolmesta seipäästä tehdyn kolmijalan varaan. Mutta miten me saamme ne taas paikoilleen, siinä on pahempi pulma."
"Miksikä niin, kapteeni? Ei suinkaan ole vaikeampaa nostaa mastoja pystyyn kuin laskea ne?"
"Tavallisissa oloissa se ei olisikaan vaikeampaa", sanoi kapteeni; "mutta lastiruumamme on niin täynnä viljaa, että kun masto nostetaan, ei sitä voi saada takaisin köliin kiinni muuta kuin lastaamalla pois viljan."
"Niin, kyllä minä ymmärrän. Teistä olisi siis edullisempaa katkaista mastot; mutta miten me saamme ne sitten taas pystyyn?"
"Me katkaisemme ne kuusi jalkaa kannen yläpuolelta; ja kun pääsemme lähtemään, niin pystytämme mastot tynkien viereen ja sidomme ne lujasti kiinni. Ne lyhenevät tietenkin kuusi jalkaa, mutta eihän se merkitse mitään."
"Tehkäämme siis niin", sanoi Francis, "ja ryhtykäämme heti työhön."
Samassa kuului kovaa kolkutusta kansiluukulta. "Olin aivan unohtanut vangit", sanoi kapteeni nauraen. "Varmaankin ne merimiehet, joiden oli määrä vahtia aamuyöstä, ovat heränneet ja herättäneet toverinsa, kun he huomasivat, etteivät he voineet päästä ulos."
"Annammeko heidän olla siellä vai viemmekö kannelle ja sidomme heidät?" kysyi Matteo.
"Voimme kyllä viedä heidät kannelle", sanoi kapteeni.
"Heitä voi olla korkeintaan kaksikymmentä miestä, ja parasta taitaa olla panna heidät nuoriin ja viedä lastiruumaan, sillä muuten he voivat jollakin tavalla päästä irti ja tuottaa meille paljon ikävyyttä."
Merimiehet kerääntyivät siis luukun ympärille, köydet poistettiin ja luukku avattiin.
"Tämä on huonoa pilaa", sanoi yksi genovalaisista hypätessään kannelle. "Tehän olisitte voineet tukehduttaa meidät tuonne alas." Samassa hän keskeytti puheensa nähdessään joukon aseellisia miehiä ympärillään, lyhdyn valo oli näet suunnattu siten, että se valaisi paikkaa.
"Te olette vankeja", sanoi kapteeni. "Kaikki vastarinta on turhaa."
"Auttakaa, auttakaa, petosta!" huusi yksi genovalaisista kaikin voimin.
"Ei sinun huudostasi ole apua", sanoi kapteeni, "te olette monen mailin päässä laivastostanne. Antaudutteko hyvällä, vai pitääkö meidän käyttää väkivaltaa?"
Merimiehet, jotka oli siten yllätetty, vastasivat äreästi antautuvansa. Heidät sidottiin ja vietiin pois, ja toiset käskettiin kannelle. Nyt kävi selville, että heitä oli neljäkolmatta. Heidät laskettiin rinnatusten ruumahan viljan päälle makuulle, ja luukku jätettiin auki, jotta heillä olisi tarpeeksi ilmaa. Nyt mastot sahattiin poikki ja laskettiin kannelle.
"Nyt ei meillä ole enää mitään tehtävää", sanoi kapteeni, "luullakseni voimme kaikessa rauhassa mennä nukkumaan."
Hän käski perämiehen asettaa kaksi vartijaa vuorelle ja kaksi kannelle, sekä sen lisäksi vielä kaksi miestä vartioimaan vankeja, muut saivat käydä maata. Hän antoi myös käskyn herättää itsensä heti aamun valjetessa. Pojat vaipuivat heti uneen, ja heidän oli melkein mahdoton uskoa, että yö oli jo kulunut, kun Giuseppe herätti heidät ilmoittamalla, että päivä alkoi jo sarastaa. Pian he olivat kannella ja huomasivat, että koko miehistö oli jalkeilla. Vartijoiden käskettiin heittäytyä pitkäkseen, niin ettei heitä huomattaisi, vaikka he itse näkisivätkin mitä merellä tapahtui. Veneet vedettiin laivan kylkiin, ja kaikki järjestettiin äkillisen maihinnousun varalta. Sitten koko miehistö jäi odottamaan sitä hetkeä, jolloin genovalaisten kaleerit ilmestyisivät näkyviin.
"He saapuvat varmaan noin tunnin kuluttua", sanoi kapteeni. "On siksi valoisaa, että vartijat ovat huomanneet Lidon katoamisen, eikä sen jälkeen kestä kauan, ennen kuin he lähtevät liikkeelle. He voivat laskea, että meillä on enintään viiden tai kuuden tunnin etumatka, ja kolmessa tunnissa he laskevat saavansa meidät käsiinsä."
"Minä en lankaan pelkää, että he löytävät meidät ohi kulkiessaan", sanoi Francis. "Ainoa vaara on siinä, että he alkavat tutkia joka lahtea pitkin koko rannikkoa, kun ensin ovat turhaan etsineet meitä kolmen tunnin matkan päästä."
"Niin, voihan sekin olla mahdollista", sanoi kapteeni, "mutta sitä en kuitenkaan usko. Kun se osa laivastoa, joka lähtee tännepäin etsimään, ei löydä meidän jälkiämme, niin luulee se tietenkin, että olemme purjehtineet toiseen suuntaan ja joutuneet heidän toveriensa käsiin, ja kun nämäkin palaavat tyhjin toimin, niin he otaksuvat tietenkin, että olemme purjehtineet suoraan ulapalle. En usko, että heidän mieleensäkään juolahtaa ruveta etsimään meitä näin läheltä, eniten pelkään vain sitä, että mahdollisesti joku talonpoika keksii meidän piilopaikkamme ja vie siitä viestin Girgentiin."
"Niin, se vaara meitä todellakin uhkaa", sanoi Francis. "Minä ehdotan sen vuoksi, että heti lähetämme maihin kaksikymmentä miestä — Giuseppe näyttää heille kyllä tietä — jotka asettuvat vartioon jonkin matkan päähän toisistaan pitkin kalliorantaa ja saavat käskyn ottaa kiinni ja tuoda tänne jokaisen, joka lähestyy tätä paikkaa."
"Ehkäpä se olisi varovaisinta", myönsi kapteeni. "Tomaso, ota mukaasi kaksikymmentä miestä ja aseta heidät vartioon niinkuin kuulit herra Francescon ehdottavan. Käske että he paneutuvat pitkäkseen pensaikkoon eivätkä näyttäydy millään ehdolla, jollei joku tule siksi lähelle, että hän voi nähdä kallion reunan ylitse."
"Giuseppe", sanoi Francis, "sinä saat näyttää heille tietä. Sinulla on kylliksi aikaa kiivetä kallion huipulle ja palata takaisin, ennen kuin kaleerit ilmestyvät."
Neljännestuntia myöhemmin kapteeni lähti Matteon ja Francisin kanssa maihin ja järjesti vartijat. Hetken kuluttua he päästivät kaikki yhtä aikaa huudahduksen, sillä genovalainen kaleeri souti kovalla vauhdilla siitä ohitse.
"He ovat lähettäneet vain yhden kaleerin etsimään meitä", sanoi Francis. "He tiesivät tietenkin, että he voisivat helposti voittaa meidät. Varmaankin toinen on lähtenyt länteen ja muut ulapalle eri suuntiin. Olipa tosiaankin onni, ettemme yrittäneetkään paeta merelle, sillä siinä tapauksessa he varsin pian olisivat saaneet meidät kiinni. Kai te tänä yönä aiotte lähteä matkaan, kapteeni?"
"Tietysti", vastasi kapteeni. "Me panemme kaikki kuntoon voidaksemme pystyttää mastot niin pian kuin kaleeri on palannut takaisin. Meidän ei tarvitse pelätä, että he tulevat uudestaan tälle puolelle, sillä ensiksikin miehet ovat saaneet soutaa vähintään kahdeksan tuntia, ja toiseksi he eivät voi tietää, ennen kuin kaikki kaleerit ovat palanneet, onko meidät saatu kiinni vai ei. Luulenpa siksi, että aivan huoleti voimme pystyttää mastot niin pian kuin kaleeri palaa. Heti kun tulee pimeä, laskemme airot veteen ja soudamme lounaaseen. Me voimme olla jo kaukana ennen aamun koittoa, vaikka he yrittäisivätkin uudelleen etsiä meitä, mikä kuitenkaan ei ole luultavaa."
"Mitä teemme vangeille, kapteeni?"
"Ei meillä ole muuta neuvoa kuin ottaa ne mukaamme, herra Francesco.
Tosin en ole lainkaan mielissäni siitä vaivasta, mutta me emme voi
laskea heitä maihin ennen lähtöämme, sillä tunnissa he voivat päästä
Girgentiin, ja silloin joutuisimme jo huomenaamulla kiinni."
Vasta myöhään iltapuolella kaleeri palasi hitaasti ja raskain aironvedoin takaisin.
"Uhraisin mielelläni kuukauden palkan", sanoi kapteeni, "jos voisin tänä iltana olla satamassa. Ajatelkaa, miten äkäisiä he ovat huomatessaan, että olemme päässeet karkuun! Miten eri kaleerien miehistöt sättivätkään toisiaan, kun eivät ole pitäneet silmiään auki eivätkä tehneet parastaan! Herra Francesco, teitä minä saan kiittää paitsi laivan pelastumisesta myöskin hyvästä kujeesta, jota en tule unohtamaan niin kauan kuin elän. Kylläpä on hauska sitten kertoa viinipikarin ääressä, miten me petkutimme kokonaista genovalaista laivastoa ja anastimme aivan heidän nenänsä edestä Lidon. Mikä makupala se onkaan, varsinkin kun saa kertoa sen jollekin genovalaiselle, jonka sattuu tapaamaan sodan jälkeen. Sellainen juttu voi saada toisen harmista hyppäämään vaikka veteen."
"Nyt, pojat", jatkoi hän kääntyen merimiesten puoleen, "tarttukaa taljoihin ja nostakaa mastot niin pian kuin tuo kaleeri on kadonnut niemen taakse."
Kymmenen minuuttia myöhemmin mastot olivat pystyssä ja ne sidottiin lujasti köysillä tynkiin kiinni. Sitä paitsi hakattiin kiiloja köysien väliin, jotta mastot tulisivat niin tukeviksi kuin suinkin. Jo ennen pimeän tuloa kaikki oli lähtöön valmiina.
"En usko, että he voivat meitä enää huomata", sanoi kapteeni.
"En minäkään sitä usko", sanoi Francis, "mutta varovaisinta on odottaa vielä neljännestunti. Hulluahan olisi olla varomaton nyt, kun kaikki tähän asti on käynyt onnellisesti. Miehistöhän voi asettua veneisiin ja hinata meidät salmesta ulos, ja ennenkuin olemme saaneet veneet laivaan, on varmaan jo kylliksi pimeä."
"Luulen, että tuulikin nousee hetken kuluttua", sanoi kapteeni, "ja toivoakseni suotuisalta puolelta. Mutta ei sillä väliä, vaikka merimiehet saisivatkin hetken aikaa tehdä kovaa työtä. He ovat laiskotelleet kaksi viimeistä päivää."
Merimiehet tarttuivat airoihin reippain voimin. He olivat kovin mielissään saadessaan lähteä saarelta, varsinkin he olivat hyvillään siitä, että heidän oli onnistunut petkuttaa genovalaisia. Ja vaikka Lido oli raskaassa lastissa, kynti se sittenkin hyvällä vauhdilla merta.
Tunnin ajan he soutivat pitkin rannikkoa, sillä he pelkäsivät, että joku takaisin palaavista kaleereista voisi keksiä heidät, jos he suuntaisivat kulkunsa suoraan ulapalle. Mutta sitten kapteeni käänsi peräsimen pois rannasta. Nyt alkoi tuuli puhaltaa, ja purjeet nostettiin. Merimiehet jatkoivat sittenkin jonkin aikaa soutua, mutta tuuli yltyi nopeasti, ja kapteeni käski nostaa airot laivaan. Kaksinkertainen viiniannos jaettiin miehistölle, ja pari tuntia laulettiin ja laskettiin leikkiä, kunnes Francis ja Matteo menivät levolle.
Aamulla oli kova tuuli. Isopurje oli laskettava alas, mutta kokkapurje kuljetti Lidoa hyvällä vauhdilla eteenpäin, ja ennen iltaa saavuttiin Spartiventon niemeen. Tuulta riitti seuraavaan aamuun, jolloin he saapuivat Tarenton lahteen. Sen jälkeen seurasi vuoroin tyyntä ja vihureita, ja kesti kaksi viikkoa, ennen kuin he näkivät Venetsian tornien kohoavan veden pinnasta.
"Olen ollut levoton puolestanne", sanoi herra Polani, kun Francis astui hänen luokseen. "Eräs meidän kaleerilaivoistamme on kertonut, että genovalainen laivasto risteili Sisilian rannikolla, ja vaikka sotaa ei vielä olekaan julistettu, niin pelkäsin sittenkin, että he olisivat voineet ottaa teidät saaliikseen."
"Sen he tekivätkin", sanoi Francis nauraen. "He anastivat meidät
Girgentin satamassa, ja Genovan lippu liehui Lidon isossa mastossa."
"Mutta miten se on mahdollista", Polani sanoi, "koska te olette nyt täällä? Mahdotonta, että hyvillä sanoilla olisitte saaneet heidät luopumaan saaliista, jonka he kerran olivat anastaneet."
"Ei, se ei kuulu genovalaisten tapoihin, yhtä vähän kuin meidänkään", sanoi kapteeni. "Me olimme heitä viekkaammat, anastimme laivan takaisin heidän nenänsä edestä."
"Te laskette leikkiä", sanoi Polani, "sillä minulle kerrottiin, että Lido oli täyteen lastattu, ja lastattu laiva ei koskaan voi päästä sotalaivaa pakoon, vaikka se olisi ennättänyt edelle miten paljon hyvänsä. Yhtä hyvin syöttösika voisi koettaa paeta jahtikoiraa."
"Se on totta, herra Polani, emmekä me uskaltaneetkaan luottaa nopeuteemme. Me petkutimme heitä perinpohjaisesti. Ja kun minä sanon me, niin tarkoitan herra Francescoa, sillä kunnia tulee yksin hänen osalleen. Jollei tämä nuori herra olisi ollut mukanamme, niin samoilisin minä koko miehistöni kera nyt Sisilian metsissä, ja Lido olisi Genovan satamassa."
"Aivan niin, serkku hyvä", sanoi Matteo. "Francescoa me saamme kiittää vapaudestamme, ja hänen ansionsa on, että Lido ja sen lasti on pelastunut."
"Minä keksin vain hyvän keinon", sanoi Francis, "mutta yhtä hyvin kapteeni Pesaro tai kuka muu hyvänsä olisi voinut sen keksiä, jos hän olisi ollut meidän kanssamme, ja niin pian kuin minä esitin suunnitelmani, pani kapteeni sen heti toimeen."
"Ei, se ei ole totta, herra Francesco", sanoi kapteeni varmasti. "Minulla ei ollut mitään osaa koko yrityksessä, minä vain seurasin teidän neuvojanne, ja te olisitte pelastanut Lidon yhtä hyvin ilman minuakin."
"No, minä ratkaisen itse sen asian, kunhan saan tarkempia tietoja", sanoi Polani. "Mutta koska juttu mahtaa olla varsin mielenkiintoinen, niin varmaan tyttärenikin kernaasti kuulisivat sen. Käykää siis viereiseen huoneeseen ja kertokaa kaikki juurta jaksain, niin minä käsken tuoda sisään pullon Kyproksen viiniä, jotta voimme kastaa kurkkujamme."
"Ensiksikin", sanoi kapteeni, kun tytöt olivat tervehtineet Francista ja kaikki käyneet istumaan, "täytyy minun kertoa, miten Lido anastettiin." Hän kertoi nyt, miten genovalaisten laivasto oli ilmestynyt niin äkkiä, ettei ollut mitään pakenemisen mahdollisuutta, miten hän oli lähettänyt kaikki miehet maihin paitsi neljää merimiestä ja miten hän itse sekä nämä miehet olivat päässeet vapaiksi.
"Tuo on kerrassaan genovalaisten tapaista", sanoi Polani. "Jos he olisivat voineet lähettää neljäkymmentä vankia kotiin, olisivat he sen tehneet, mutta kun laivassa oli vain viisi miestä, he arvelivat, että niiden mukaanottaminen vähentäisi vain kunniaa."
"Nyt kapteeni, minä tahdon jatkaa", sanoi Matteo, "koska minä olin
Francescon mukana, kun hän keksi piilopaikan."
Kun hän oli lopettanut kertomuksensa, sanoi herra Polani. "Ei epäilystäkään siitä, ettette te olisi oikeassa, kapteeni, ja että Francescon tarkka huomiokyky ja päättäväisyys yksinään on pelastanut Lidon. Minä tunnen nämä hänen ominaisuutensa jo ennestään, ja minulla on niistä ollut paljon hyötyä. Jollei hän olisi syntynyt rauhalliseksi kauppiaaksi, niin tulisi hänestä vielä kerran suuri amiraali, mutta ne ominaisuudet, jotka ovat välttämättömiä soturille, voivat olla hyödyksi rauhankin aikoina, ja minun mielestäni on aivan yhtä kunniakasta olla kelvollinen kauppias kuin kelvollinen sotilas. Tästä lähin en pidä sinua enää lapsena, sillä huomaan, että voin uskoa sinulle hyvinkin tärkeitä tehtäviä, vaikka oletkin vielä nuori."
Francisin seuraava matka suuntautui Haifaan, ja se onnistui hyvin. Kun hän palasi takaisin, vallitsi Venetsiassa kiihtynyt mieliala — sota oli vihdoinkin julistettu, ja kaikki voimat ponnistettiin laivaston varustamiseen, jotta se voisi vetää vertoja genovalaisille. Ylin päällikkyys uskottiin Vettore Pisanille, ja dogi itse vihki hänet Pyhän Markuksen kirkossa tähän korkeaan toimeen jättäen Venetsian suuren lipun hänen huostaansa seuraavin sanoin:
"Jumala on valinnut teidät puoltamaan tasavaltaa ja vaatimaan korvausta niiltä, jotka ovat uskaltaneet sitä loukata. Sen vuoksi me annamme teille tämän kunniakkaan lipun, joka teidän tulee tuoda meille takaisin tahrattomana ja voitokkaana."
Pisani oli kansan suuressa suosiossa rehellisen ja suoran käytöksensä vuoksi. Hän oli aina valmis ottamaan osaa miehistön kärsimyksiin ja näytti heille hyvää esimerkkiä reippaalla olemuksellaan ja urhoollisuudellaan.
Hän oli sukua Polanin perheelle ja kävi useita kertoja heillä ennen kuin hän läksi merelle. Sukulaiseltaan hän sai nyt kuulla, miten Francis oli pelastanut Boniton merirosvojen käsistä ja miten hänen oli onnistunut anastaa Lido genovalaisilta, ja hän ihastui siinä määrin hänen rohkeaan ja reippaaseen käytökseensä, että tarjoutui ottamaan Francisin mukanaan laivaansa, mutta Polani kehoitti nuorukaista kieltäytymään tarjouksesta.
"Onhan totta", sanoi hän, "että useimmat meidän aatelisperheistämme samoin kuin minäkin harjoittavat kaupantekoa ja että he yhtenä päivänä voivat esiintyä rauhallisina kauppiaina ja seuraavana valtion virassa olevina sotilaina, mutta jos tahdot seurata neuvoani, niin sinun tulee kokonaan antautua ammatin rauhalliseen puoleen. Viiden, kuuden vuoden kuluttua voi olla aivan toisin. Olen monta kertaa tarjonnut laivojani valtion palvelukseen, ja jos meillä silloin on sota, voit päästä jonkun laivani päälliköksi, mutta jos nyt jo antaudut valtion palvelukseen, niin täytyisi sinun pysyä siinä pari vuotta ja siten menisi aikasi kauppiaana hukkaan. Muissa maissa mies voi antautua sotilasuralle ja olla koko ikänsä sotilaana, ja hän voi tällä uralla voittaa sekä kunniaa että omaisuutta. Mutta niin ei ole Venetsiassa. Täällä olemme kaikki kansalaisia ja rupeamme sotilaiksi vasta sitten, kun tarve vaatii. Sukulaiseni Pisanikin voi tänään olla amiraali, mutta jo viikon perästä yksityinen kansalainen. Sen vuoksi, poikani, arvelen, että tekisit kovin ajattelemattomasti, jos nyt luopuisit kauppa-alalta ja antautuisit sotapalvelukseen."
"Olen aivan samaa mieltä itsekin", sanoi Francis, joskin hän, totta puhuen, hetken aikaa tunsi suurta kiusausta ottaa vastaan Pisanin tarjouksen. "Alan hiukan ymmärtää jo kaupantekoa enkä toivoisi mitään niin kernaasti, kuin saada tulla kelvolliseksi kauppiaaksi. Mutta myönnän kyllä, että tahtoisin mielelläni olla mukana kunniakkaassa meritaistelussa."
"Niin, tulla ehkä tapetuksi ensi taistelussa, Francesco, sillä ei voima eikä urhoollisuus voi suojella genovalaista jousta vastaan. Ei, poikani, tyydy sinä kaupankäyntiin, varsinkin kun huomaat, että kauppiaankin elämä voi olla jännittävää."
Francis myönsi, että Polani oli oikeassa ja että hän saattoi olla tyytyväinen niihin seikkailuihin, joita oli saanut kokea viimeisten kuuden kuukauden aikana. Hän pysytteli maissa toista kuukautta, ja vasta kolme viikkoa sen jälkeen, kun Pisani oli lähtenyt matkaan, hän pääsi jälleen merelle. Tieto tuli aivan äkkiä. Polani oli aamulla varhain saanut kutsun saapua neuvoston kokoukseen, ja palatessaan sieltä hän sanoi Francisille:
"Sinun täytyy heti lähteä satamaan, Francis. Olemme saaneet tietoja Pisanista. Hän on purjehtinut melkein Genovaan saakka tapaamatta Fieschin laivastoa. Genovassa vallitsee ääretön kauhu. Fiesolen herttua, joka on meidän liittolaisemme, uhkaa kaupunkia maan puolelta, ja se tieto, että Pisani on lähitienoilla, näyttää saattaneen heidät aivan päästään pyörälle. Heidän ensimmäinen toimenpiteensä, niin kuin tavallisesti, oli panna dogi viralta ja valita uusi. Mutta se ei ole pääasia. Pisani on pyytänyt, että hänelle lähetettäisiin ruokavaroja ja aseita muutamilla laivoilla. Niiden on määrä purjehtia Messinan salmen läpi ja pitkin Italian rannikkoa, kunnes ne kohtaavat hänet. Hänen laivastonsa on aivan liian pieni, jotta hän uskaltaisi hyökätä itse Genovan kimppuun. Hän aikoo jäädä joksikin aikaa kaupungin läheisyyteen siinä toivossa, että Fieschin laivasto palaa takaisin. Jollei se sitä tee, hän aikoo lähteä etsimään sitä pitkin rannikkoa.
"Minä olen antanut heidän käytettäväkseen Boniton ja luvannut, että se on valmiina lähtöön huomenaamulla, jos he lähettävät tavarat laivaan tänään. Kolme muutakin kauppiasta on luvannut laivojaan tähän tarkoitukseen, mutta ne eivät ole lähtövalmiit ennen kuin parin päivän kuluttua. Toivotaan hartaasti, että Bonito voisi lähteä heti matkaan, sillä paitsi ruokavaroja ottaa se mukaansa suuren joukon nuolia, keihäitä ja muita aseita, joita ei ollut kylliksi varushuoneessa Pisanin lähtiessä matkalle. Laivaan otetaan suuri miehistö mukaan, sillä koska on kova kiire, täytyy airojen alati olla liikkeessä, kunnes tapaatte laivaston. Siksi aion siirtää Lidon miehistön Bonitoon, jotta miesten lukumäärä nousisi sataan. Lidon kapteeni saa päällikkyyden. Sinut minä nimitän edustajakseni ja toiseksi päälliköksi. Lähde nyt laivaan niin pian kuin ennätät, sillä siellä on kylliksi työtä sinulle huomenaamuun asti, jos tahdomme saada laivan siksi lähtökuntoon. Parasta, että menet nyt sanomaan hyvästi tyttärilleni, sillä luultavasti et ennätä palata enää ennen lähtöä. Voit lähettää Giuseppen hakemaan tavaroitasi, joita tarvitset mukaan. Matteo saa seurata sinua."
Hetkistä myöhemmin Francis oli matkalla satamaan annettuaan Giuseppelle toimeksi vuokrata gondolin ja seurata jäljessä matkatavaroiden kera. Niinkuin Polani oli sanonut, oli hänellä työtä aina seuraavaan aamuun asti. Hän teki lastiluettelot sillä välin, kuin kapteeni valvoi köysistön panoa sekä kaikkia muita töitä, jotta laiva saataisiin täyteen purjehduskuntoon. Osa miehistä tervasi laivan kylkiä, sillä kaksi päivää sitten se oli palannut Espanjasta, toiset laivamiehet purkivat lastia laivan toisesta luukusta, samalla kun toisesta luukusta lastattiin uutta lastia. Näytti melkein mahdottomalta saada kaikkea järjestykseen määräaikaan mennessä, mutta jokainen teki ahkerasti työtä, ja aamun sarastaessa oli melkein kaikki valmista.
Polani itse tuli satamaan heti, kun aamu alkoi valjeta ja lausui tyytyväisyytensä suoritetun työn johdosta. Puolta tuntia myöhemmin ankkuri hilattiin ylös. Juuri kun purjeet nostettiin, saapui Matteo.
"Sinä tulet tosiaan viime hetkellä, Matteo", sanoi Polani, "miksi et tullut jo eilen auttamaan toisia?"
"Minä olin ulkona", sanoi Matteo, "kun teidän sananne saapui, ja tulin kotiin parhaiksi mennäkseni kutsuihin dogin palatsiin, minä tiesin, etten kuitenkaan voisi olla miksikään hyödyksi sinä aikana, kun laivaa lastattiin."
"Sinä et voi koskaan olla miksikään hyödyksi laivassa, jos lähdet kutsuihin silloin, kun laivassa on työtä. Olisit voinut merkitä paalit sitä mukaa kuin ne tuotiin laivaan yhtä hyvin kuin kuka muukin. Lika ja tomu ei taida sopia niin hienolle herralle kuin sinä olet, vai mitä? Jos toisella kertaa et tule laivaan, kun sinua lähetetään hakemaan, etkä tee sitä mihin pystyt, niin et pääse lainkaan mukaan. Toinen puoli ammattia on yhtä tärkeä kuin toinenkin, ja merimiehen täytyy osata muutakin kuin kävellä kannella ja katsella miten laiva purjehtii määräpaikkaansa."
Matteo häpesi saadessaan tällaiset nuhteet, mutta kun Polani oli lähtenyt laivasta, palasi hänen hyvä tuulensa jälleen.
"Sukulaiseni oli pahalla tuulella tänään", sanoi hän nauraen Francisille, "mutta en luullut todellakaan, että olisin voinut olla täällä miksikään hyödyksi, ja juhla oli todellakin suurenmoinen. Kaikki olivat siellä, ja minusta olisi tuntunut kovin ikävältä, jollen olisi saanut olla mukana."
"Kullakin on oma makunsa, Matteo. Minusta on paljon hauskempi tehdä koko yö työtä kuin vetelehtiä toimettomana palatsissa."
"Toimettomana!" toisti Matteo harmissaan. "Minä keskustelin ihmisten kanssa kaiken iltaa."
"Keskustelit, mistä sitten, Matteo?"
"Kuumuudesta, soitosta, puvuista ja viimeisestä skandaalista, joka piazzalla on tapahtunut."
"Sellaista minä en sano keskusteluksi, vaan loruilemiseksi. Ja nyt, Matteo, saat pitää itsestäsi huolta, sillä minä aion mennä hyttiin ja nukkua pari tuntia."
"Sitä sinä näytät tarvitsevankin", sanoi Matteo, "mutta luulenpa, että vielä enemmän kaipaat pesua. Sinä olet aivan musta tomusta."
Francis meni hyttiinsä ja seurasi Matteon neuvoa, ennen kuin meni nukkumaan. Parin minuutin kuluttua hän oli vaipunut sikeään uneen, eikä herännyt ennen kuin Giuseppe tuli sisään ja ilmoitti, että päivällinen oli valmis.
Boniton matka sujui nopeasti. Kun he pääsivät Italian eteläisen niemen ohi, tähystivät he joka puolelta Fieschin laivastoa, mutta pääsivät salmen läpi näkemättä ainoatakaan laivaa, jolla olisi ollut Genovan lippu. Tarkasti he tähystelivät myös Pisanin kaleereja ja laskivat joka ilta ankkurin, etteivät yöllä purjehtisi niiden ohitse. Kerran he saivat käsiinsä kalastajaveneen, jolta koettivat tiedustella uutisia kummastakin laivastosta, mutta muuta he eivät saaneet tietää, kuin että Fieschin laivasto pari päivää sitten oli suunnannut kulkunsa pohjoiseen päin ja ettei Pisanin laivastosta ollut nähty jälkeäkään.
YHDESTOISTA LUKU
Anzion taistelu
"Me olemme joutuneet varsin kauaksi pohjoiseen", sanoi kapteeni eräänä päivänä toukokuussa. "Olemme lähellä Anziota, niin sanotuilla genovalaisilla vesillä. Jos jokin erikoinen tapahtuma on estänyt Pisania toteuttamasta aikomustaan, niin ettei hän ole voinut palata takaisin pitkin rannikkoa, tai jos hän on päässyt huomaamattamme purjehtimaan ohitsemme, on meidän asemamme varsin vaarallinen. Sillä niin pian kuin hän peräytyy, voimme olla varmat siitä, että genovalaiset kaleerit ovat heti taas liikkeellä, ja vaikkemme joutuisikaan Fieschin laivaston kanssa yhteen, niin voi joku sen risteilijöistä keksiä meidät sittenkin."
"Vaara voi kylläkin olla suuri", sanoi Francis, "mutta me olemme saaneet määrätyt käskyt. Meidän tuli purjehtia pohjoiseen, kunnes tapaisimme Pisanin, ja meidän täytyy se tehdä, kunnes Genovan muurit nousevat eteemme. Jos me silloin näemme, ettei hänen laivastoaan ole satamassa, palaamme takaisin."
"Niin, jos genovalaiset antavat meille siihen tilaisuutta, herra Francesco, mutta jo paljon ennen kuin voimme huomata, onko Pisani satamassa vai ei, näkevät he meidät kukkuloiltaan ja lähettävät sotalaivan meidän kimppuumme. Mutta meidän täytyy uskaltaa, ja jos joudumme pulaan, niin luotan teihin, te pelastatte meidät kyllä siitä."
"Parasta, ettette liiaksi luota minuun", sanoi Francis nauraen. "Ei aina käy yhtä onnellisesti kuin Girgentissä."
Vihdoin he saivat eräältä kalastajalta kuulla, että Fieschin laivasto oli edellisenä päivänä purjehtinut pohjoiseen ja oli nyt Anzion lahdessa. Koska Anzio oli vain parin mailin päässä, pitivät he neuvottelua. Jos he jatkaisivat matkaansa, he voisivat helposti joutua kiinni, mutta vaara ei näyttänyt kovin suurelta. Genovalainen amiraali ei voinut olettaa, että venetsialainen kauppalaiva purjehtisi näin lähellä Genovaa, ja ehkäpä he siksi voisivat päästä ohi häiriöttä. Toiselta puolen genovalaiset olisivat voineet kuulla, että Venetsiasta oli lähetetty muutamia kauppalaivoja viemään ruokavaroja Pisanin laivastolle, ja siinä tapauksessa he varmaankin pitäisivät kaikkia aluksia tarkasti silmällä. Mutta jos yritettäisiin välttää tätä vaaraa ja purjehdittaisiin kauemmaksi merelle, niin voisi käydä niin ikävästi, ettei tavattaisi Pisanin laivastoa, jos se olisi paluumatkalla.
"Minä luulen", sanoi kapteeni kauan neuvoteltuaan, "että on viisainta laskea ankkuri tänne maan suojaan täksi yöksi. Jollen erehdy, nousee myrsky aamupuolella. Taivas ei miellytä minua lainkaan. Huomenna saamme nähdä millainen ilma on ja sitten voimme tarkemmin päättää."
Niinkuin kapteeni oli ennustanut, alkoi aamupuolella kovasti tuulla ja meri aaltoilla vaahtopäänä. Päätettiin jatkaa matkaa maan suojassa, kunnes tultaisiin Anzion lahden suuhun ja nähtäisiin, oliko Fieschin laivasto siellä vielä. Jos niin olisi, käännyttäisiin suoraan merelle. Sitten jatkettaisiin matkaa taas pohjoiseen noin neljän tai viiden mailin päässä rannikosta, siinä toivossa, ettei genovalainen amiraali näin kovassa ilmassa lähettäisi kaleerejaan tarkastamaan ohikulkevaa laivaa.
He purjehtivat eteenpäin, kunnes saapuivat Anzion lahden kohdalle ja laskivat siitä ulommaksi merelle. Äkkiä he näkivät jonkun matkan päässä laivaston purjehtivan rannikolle päin.
"Valmiit kääntämään!" huusi kapteeni. "Genovalaiset ovat risteilleet kauemmaksi pohjoiseen ja palaavat nyt takaisin rannikolle. Tällaisessa ilmassa pitäisi Boniton voida ehtiä heitä pakoon."
"Ehkäpä se on Pisanin laivasto", sanoi Francis, kun laiva oli kääntynyt.
"Mahdollista kyllä", sanoi kapteeni, "mutta me emme uskalla viipyä niin kauan, että pääsisimme asiasta selville."
"Ei, mutta jos purjehdimme peninkulman päähän merelle, niin voimme nähdä niemen toiselle puolelle ja siten saada tietää, onko Fieschin laivasto lahdessa."
Kapteeni oli samaa mieltä. Kymmenen minuutin kuluttua kohosi riemuhuuto Boniton kannelta, sillä genovalainen laivasto näkyi lahden pohjukassa. Toinen laivasto oli siis Pisanin.
"Kas!" huudahti Francis. "Genovalaiset ovat juuri huomanneet heidät ja nostavat parasta aikaa purjeita. He lähtevät joko heitä vastaan tai pakenevat. Meidän aluksiamme on enemmän — ei, erotus ei kuitenkaan ole kovin suuri. Pisanilla on kaikkiaan neljätoista laivaa, mutta varmaankin jotkut niistä ovat jääneet jälkeen tai hävinneet. Montako te voitte erottaa kapteeni?"
"Luullakseni niitä on vain yhdeksän", vastasi kapteeni, "ja genovalaisia on aivan yhtä monta."
"Silloin Fieschin täytyy taistella, jollei hän ole arkalasta kotoisin", sanoi Matteo, "mutta miksi me siinä tapauksessa purjehdimme näin kauas ulapalle?"
"Fieschi ei suinkaan halua ruveta taisteluun ankkurissa", vastasi kapteeni, "siitä olisi meidän joukoillemme liiaksi etua, ja jos genovalaiset voitettaisiin, ei ainoakaan heistä voisi päästä pakoon. Ei, hän tekee viisaasti nostaessaan purjeet, mutta tässä myrskyssä hänen on melkein mahdoton ryhtyä taisteluun. Kaksi laivaa voi töin tuskin tällaisessa aallokossa pysyä vieretysten kaatumatta. Sitä paitsi Fieschi ei suinkaan oleta, että me tässä myrskyssä hyökkäämme hänen kimppuunsa, mutta Pisani taistelee, vaikka rajumyrsky ulvoisi."
Näyttipä todellakin siltä, kuin näin kovassa aallokossa olisi mahdotonta taistella. Bonito keinui niin pahasti, että vettä tuli sisään. Purjeita oli reivattu niin paljon kuin mahdollista, ja sittenkin laiva kallistui pahasti joka kerta, kun tuulenpuuska tarttui purjeisiin. Mutta molemmat amiraalit halusivat siksi kiihkeästi taistella, etteivät he kiinnittäneet huomiota sellaiseen vaikeuteen, vaan näyttivät heti hyökkäävän toistensa kimppuun.
"Antaisin mitä hyvänsä, jos pääsisin yhteen noista kaleerilaivoista", sanoi Matteo. "On kauheaa maata täällä toimettomana, kun tuollainen taistelu on tulossa."
"Emmekö voisi vähitellen purjehtia lähemmäksi, kapteeni?" kysyi Francis. "En tarkoita, että ottaisimme osaa taisteluun, sillä meillähän on vain sata miestä, ja kussakin kaleerissa on varmaankin kolme kertaa enemmän, mutta voisimme ainakin olla niin lähellä, että näkisimme jotakin ja mahdollisesti mennä auttamaan jotain laivaa, jonka on pakko vetäytyä pois taistelusta."
"Jos haluatte, niin voimme tehdä sen, herra Francesco", kapteeni sanoi, "mutta teidän vastuullanne; muistakaa kuitenkin, että jos maanmiehemme joutuvat tappiolle, Bonito voidaan vallata."
"En pelkää, että vihollinen voittaisi Pisanin, koska se ei ole häntä voimakkaampi", sanoi Francis; "ja vaikka genovalaiset voittaisivatkin, niin heillä on varmaan siksi paljon työtä korjaillessaan omia vammojaan ja vartioidessaan vankejaan, etteivät he ennätä ajaa takaa sellaista alusta kuin meidän."
"Onhan se totta" myönsi kapteeni, joka oli yhtä halukas näkemään taistelua läheltä kuin Francis ja Matteokin.
Molemmat laivastot olivat täysissä purjeissa, sillä soutua ei voitu ajatellakaan tällaisessa aallokossa. Niin pian kuin he ennättivät toisten kohdalle, hajaantuivat laivat, ja heti kun jokainen oli valinnut vastustajan, alkoi itse taistelu. Tällä kertaa muodostui taistelu aivan toiseksi kuin tavallisesti, jolloin taistelevat aina yrittävät hyökätä vastustajansa kimppuun ja vallata sen. Se oli nyt aivan mahdotonta, sillä laivat olisivat murskautuneet kuin munankuoret toisiaan vasten. Sen sijaan kummaltakin puolen sateli heittoaseita. Jousimiehet käsittelivät suurella taidolla jousiaan, suuret heittokoneet lennättivät heittokeihäitä ja suuria kiviä, ja siitä syntyvä ryske oli yksin myrskyn ääntä ja taistelevien huutoja voimakkaampi. Kanuunat, joita kaikissa kaleereissa oli, olivat siksi vaikeasti käsiteltäviä, ettei niitä voitu tällaisessa ilmassa käyttää.
Kun joku laivoista kohosi aallon harjalle, ja sen vastustaja painui syvälle laaksoon, saattoi edellinen tuottaa hirveää tuhoa jälkimmäisen kannella, mutta seuraavassa hetkessä olivat osat taas vaihtuneet.
Hyvään aikaan ei voitu huomata, että toinen puolue olisi päässyt voitolle enemmän kuin toinenkaan. Lukemattomia sotilaita kaatui kummallakin puolen, mutta voitto ei näyttänyt kallistuvan kummallekaan puolelle ennenkuin raskas kivi musersi erään venetsialaisen laivan maston ja alus painui kyljelleen. Se vetäytyi heti pois taistelusta, mutta sen vastustaja seurasi sen kintereillä lennättäen heittoaseita. Vesi vyöryi laivan partaan yli ja huuhteli useita miehiä mereen. Vastustaja, joka näki, että laiva oli aivan avuton, heitti sen oman onnensa nojaan, ja kääntyi Pisanin laivaa vastaan, jonka saattoi tuntea maston päässä liehuvasta lipusta. Se taisteli epätoivoisesti Fieschin laivan kanssa.
Amiraalilaivaa vastaan heitettiin nyt aseita molemmin puolin, ja kun vastustajat huomasivat, että sen miehistö joutui kovaan pulaan, valmistautuivat he valtaamaan laivan kovasta aallokosta välittämättä. Jos Pisani itse joutuisi vangiksi, niin ei olisi kuin seitsemän venetsialaista laivaa yhdeksää genovalaista vastaan, ja silloin voitto olisi varma.
Boniton kapteeni oli antanut sitoa yhteen muutamia raskaita salkoja ja heittää ne mereen, jotta ne tekisivät ankkurin virkaa; sen avulla laiva pysytteli vastatuulessa noin puolen mailin päässä taistelupaikalta. Katkeruuden ja tuskan huuto kohosi miehistön keskuudesta, kun he huomasivat, että yksi venetsialaisista laivoista joutui tuuliajolle, ja miesten kiihko yltyi äärimmilleen heidän nähdessään, miten ankarasti hyökättiin Pisanin kimppuun.
"Nyt he aikovat anastaa Pisanin laivan", sanoi Francis. "Meidän täytyy auttaa amiraalia; jos vihollinen valloittaa hänen laivansa, niin olemme hukassa."
"Minä olen valmis, herra Francesco, jos te annatte minulle valtuuden."
"Sen teen", sanoi Francis. "Yhdentekevää häviääkö Bonito tai joutuu vihollisen valtaan, kunhan Pisani pelastuu."
Kapteeni antoi käskyn leikata ankkurinuoran poikki ja purjeet nostettiin. Miehistö riemuitsi, kun se kuuli tämän käskyn. Aseita oli jaettu heille taistelun alkaessa, ja he tarttuivat nyt niihin ollakseen valmiit hyökkäämään.
Molemmat genovalaiset kaleerit olivat heittäneet veteen valtausköytensä ja laskeneet Pisanin laivan kummallekin puolelle. Partaat murskautuivat, kun laivat törmäsivät vastatusten, ja kaikkien kolmen köysistö sekaantui toisiinsa. Genovalaiset hyökkäsivät riemuhuudoin Pisanin laivan kannelle, mutta Pisani itse ja hänen elossa olevat miehensä ottivat heidät sotakirvein vastaan.
Taistelu oli yhä käynnissä, kun Bonito saapui paikalle. Purjeet laskettiin alas, laiva käännettiin kyljittäin taistelevien viereen ja sidottiin kiinni toiseen kaleeriin. Mutta tästä tempusta he eivät suoriutuneet vahingotta. Heti kun laiva lähestyi Venetsian lippu mastossaan, kääntyivät genovalaiset jousimiehet, jotka tähän saakka olivat taistelleet Pisanin miehistöä vastaan, Bonitoa kohti ja alkoivat ampua uutta vihollista. Heidän nuolensa vahingoittivat Boniton miehistöä paljon enemmän kuin panssaripukuisia sotilaita. Kapteeni kaatui kuolleena kannelle saatuaan nuolen kaulaansa, ja kymmenen tai kaksitoista merimiestä lepäsi hetken kuluttua hänen rinnallaan.
"Yhteislaukaus!" huusi Francis. "Heittäkää sitten jousenne pois ja seuratkaa minua kirveinenne!"
Samassa kun laiva laski kaleerin kylkeen, hyppäsi Francis vihollisen alukseen. Matteo oli hänen rinnallaan, Giuseppe heti takana, ja koko miehistö seurasi kintereillä. He kiipesivät ensin peräkannelle ja hyökkäsivät jousimiesten päälle, jotka lyhyen taistelun jälkeen voitettiin, sitten he kiiruhtivat välikannelle, sieltä Pisanin laivaan ja kävivät takaa genovalaisten kimppuun. Nämä yllättyivät täysin. Kokonaan kiintyneinä taisteluun he eivät lainkaan olleet huomanneet Boniton tuloa eivätkä taistelua heidän omalla laivallaan, ja luulivat sen vuoksi, että joku venetsialaisista sotalaivoista oli tullut amiraalin avuksi.
Kun he sitten yhtäkkiä huomasivat vihollisen ahdistavan heitä kahdelta taholta, joutuivat he aivan pyörälle päästään, ja Boniton miehistö tunkeutui joukkojen läpi Pisanin pienen joukon puolelle.
Amiraali kajautti sotahuudon "Pyhä Markus!" Hänen miehensä, jotka olivat jo olleet aivan toivottomia, virkistyivät jälleen saadessaan äkkiarvaamatta apua, ja yhteisin voimin he hyökkäsivät nyt genovalaisten kimppuun.
Nämä taistelivat yhä urhoollisesti ja pelottomasti Fieschin esimerkin ja kehotusten innostamina, mutta heidän voitonvarmuutensa oli kadonnut, ja vähitellen heidät karkoitettiin oman amiraalilaivansa kannelle. Täällä he yrittivät leikata touvit poikki ja irrottaa laivat toisistaan, mutta köydet ja raakapuut olivat sekaantuneet lujasti yhteen, ja venetsialaiset hyökkäsivät nyt vuorostaan Fieschin laivaan aloittaen taistelun uudelleen. Hetken aikaa ratkaisu näytti epävarmalta. Genovalaisilla oli yhä ylivoima, mutta heidän rohkeutensa oli lamaantunut sen vuoksi, että voitto, josta he olivat olleet aivan varmat, äkkiä ja odottamatta näytti menetetyltä.
Pisanin läsnäolo lisäsi myös venetsialaisten voimat kaksinkertaisiksi. Hän oli suosituin kaikista päälliköistä, ja jokainen koetti seurata hänen esimerkkiään. Taistelun jatkuttua vielä kymmenen minuuttia ei ratkaisu enää ollutkaan epävarma. Monet genovalaisista piiloutuivat kannen alle, toiset heittivät aseensa käsistään, ja kun heidän amiraalinsa näki, että kaikki vastarinta oli turhaa, laski hän maahan miekkansa ja antautui vangiksi.
Tuskin taistelu oli lakannut, niin Pisani kääntyi Francisin puoleen, joka oli taistellut hänen rinnallaan ja sanoi:
"Minä kiitän teitä omissa ja tasavallan nimissä! Miten ja mistä tulitte, sitä en tiedä. Tulitte aivan kuin suoraan taivaasta juuri sinä hetkenä, jolloin kaikki oli menetetty. Kuka te olette? Kasvonne tuntuvat minusta tutuilta, vaikka en voi muistaa, missä olen teidät nähnyt."
"Minä olen Francis Hammond! Minulla oli kunnia tavata teidät herra Polanin talossa, ja te olitte siksi ystävällinen, että tarjouduitte ottamaan minut mukananne merelle."
"Nyt minä muistan!" sanoi Pisani. "Mutta miten te tulitte tänne?"
"Minä tulin Bonito-laivalla, Polanin aluksella. Se on tuossa genovalaisen kaleerin toisella puolella. Meillä on mukanamme hiukan tavaraa teitä varten. Me katselimme taistelua jonkin matkan päästä, kunnes näimme, että jouduitte ahtaalle ja tarvitsitte apua, ja silloin emme voineet enää pysyä toimettomina. Kapteenimme sai kuolettavan haavan juuri kuin laskimme kaleerin kylkeen, ja minä olen nyt laivan päällikkö. Tämä on ystäväni Matteo Giustiniani, joka on vapaaehtoisena mukana laivassa."
"Minä muistan teidät, herra Matteo" sanoi Pisani puristaen hänen kättään. "Olen nähnyt teidät useasti isänne kotona. Minä voin nyt antaa hänelle hyvän todistuksen teistä, sillä näin teidän taistelevan urhoollisesti. Mutta siitä voimme puhua myöhemmin. Meidän täytyy nyt ryhtyä erottamaan kaleereita, muuten ne hankautuvat rikki toisiaan vasten. Sitten kiiruhdamme auttamaan toisia."
Genovalaiset vangit vietiin kahlehdittuina kannen alle, ja sitten venetsialaiset alkoivat hakata poikki köysiä ja irrottaa laivan takilaa.
Francis piti vain kaksikymmentä miestä Bonitossa, muut jaettiin molempien vallattujen genovalaisten laivojen kesken, ja amiraali käänsi nyt huomionsa taisteluun. Mutta se oli jo melkein lopussa. Genovalaiset joutuivat pakokauhun valtaan nähdessään Venetsian lipun amiraalilaivansa mastossa. Viisi heidän laivoistaan nosti heti kaikki purjeensa ja lähti pakoon, kaksi jäljellä olevaa, joita venetsialaiset kaleerit ympäröivät, laskivat lippunsa.
Taistelu oli ollut hyvin verinen, ja vain kahdeksansataa miestä oli elossa neljässä vallatussa kaleerissa.
Tämä taistelu on historiassa tunnettu Anzion meritaistelun nimellä.
Oli taisteltu kaiken päivää, ja oli jo melkein pimeä, kun venetsialainen laivasto saaliineen laski ankkurinsa maan suojaan.
Koko yö kului haavoittuneitten hoitoon, ja päivä jo valkeni, ennen kuin uupuneet miehistöt pääsivät levolle. Iltapuolella Pisani nosti merkinantolipun kutsuen päälliköt amiraalilaivaan, ja heidän läsnäollessaan hän kiitti juhlallisesti tasavallan nimessä Francista siitä avusta, jonka tämä oli tuonut hänelle kaikkein ratkaisevimpana hetkenä. Hän tunnusti, että jollei tätä apua olisi saapunut, sekä hän itse että hänen miehistönsä olisivat joutuneet hukkaan ja voitto varmaankin olisi kallistunut genovalaisten puolelle.
Kun kokous oli loppunut, hän vei Francisin mukanaan omaan hyttiinsä ja tarjosi hänelle paikkaa laivassaan.
"Jos yrittäisin palkita teidän urhoollisuutenne ansion mukaan", sanoi hän, "niin minun tulisi tarjota teille heti päällikkyys jossakin kaleerissa. Mutta sillä en tekisi teille mitään palvelusta, sillä kaikki nuoret aatelismiehet laivastossani kadehtisivat vain teitä. Sitä paitsi olette vielä kovin nuori, ja vaikka Venetsian neuvosto ei voi kieltäytyä antamasta oikeaa arvoa sille palvelukselle, jonka olette valtiolle tehnyt, niin ehkäpä se sittenkin teidän nuoruutenne vuoksi kieltäytyisi vahvistamasta sellaista nimitystä, mutta jos tahdotte ruveta minun luutnantikseni, niin voin luvata, että pääsette nopeasti arvossa kohoamaan ja saatte pian oman kaleerinkin. Me venetsialaiset emme vieroksu ulkomaalaisia. Moni ulkomaalainen on meillä korkeassa asemassa, ja joskus jopa armeijamme ylipäällikkönäkin."
Francis kiitti amiraalia sydämellisesti hänen tarjouksestaan, mutta selitti, että hän sekä isänsä tahdosta että omasta halustaan oli valinnut kauppiaan ammatin tulevaksi toimekseen. Sitä paitsi Polanin suosio teki hänen tulevaisuutensa siksi turvatuksi, ettei hän edes halunnutkaan vaihtaa sitä päällikkyyteen Venetsian valtion palveluksessa.
"Olette aivan oikeassa", sanoi amiraali. "Kaikki valtiot ovat epäkiitollisia ja varsinkin tasavallat. Siellä, missä kaikkia pidetään yhdenvertaisina, kadehditaan aina sitä, joka kohoaa toisten yläpuolelle. Joukko on vaihtelevainen ja helposti johdettavissa, ja jos onni sattuu kääntymään, niin se, joka tänään on ihailtu sankari, voi huomenna joutua maanpakolaiseksi. On hyvinkin luultavaa, että minäkin jonakin päivänä saan tutkia Venetsian vankiloiden seiniä."
"Mahdotonta, signor!" huudahti Francis. "Kansa raastaisi hengiltä jokaisen, joka uskaltaisi teitä loukata."
"Niin, tällä hetkellä, poikaseni. Mutta minä tunnen maanmieheni. He eivät ole aivan yhtä epävakaita ja ailahtelevaisia kuin genovalaiset, mutta heitä on helppo johtaa, ja yhtä valmiit he ovat huutamaan 'Alas!' kuin 'Eläköön!'. Sen saa tulevaisuus näyttää. Tänään olin vähällä joutua tappiolle, ettekä te taida aina olla käsillä apua antamassa. Mutta nyt työhön!
"Huomenna annan miesten purkaa Boniton lastin ja jakaa ruokatavarat ja aseet tarpeen mukaan. Sitten sijoitan teidän lastiruumaanne neljäsataa vankia, jotka saatte kuljettaa Venetsiaan, samalla kun viette sinne tiedon meidän voitostamme. Toiset neljäsataa vankia lähetetään Kreetaan sillä kaleerilla, jonka masto eilen taittui. Loput lähetän kotiin vallatuilla kaleereilla, ja niin pian kuin ne on korjattu ja jälleen laivastossani, koetan saada käsiini Dorian ja hänen laivastonsa. Ensin purjehdin Adrian merta pitkin siltä varalta, että hän uhkaisi siltä puolelta Venetsiaa. Silloin voin myös helpommin saada ne lisävoimat, joita minulle on varattu."
Seuraavana päivänä purettiin laivan lasti. Kun vangit oli viety laivaan, Francis käski nostaa kaikki purjeet, ja Bonito lähti kotimatkalle.
Niin pian kuin huomattiin Boniton lähestyvän, herra Polani lähti satamaan saadakseen kuulla, oliko se tavannut laivastoa. Venetsiassa vallitsi näet suuri levottomuus sen johdosta, ettei kymmeneen päivään ollut saapunut mitään tietoa siitä. Juuri kun laiva purjehti sataman suusta sisään, saapui herra Polani gondolissaan heitä vastaan. Francis astui nuoraportaiden ääreen tervehtimään häntä.
"Mitä on tapahtunut, Francesco?" sanoi Polani, kun vene laski laivan kylkeen. "Puolet laivan parrasta on poissa, ja koko kylki hankautunut. Näyttääpä siltä, kuin laiva olisi törmännyt karia vasten."
"Niin pahasti eivät asiat sentään ole, herra Polani. Laiva on hankautunut genovalaista kaleeria vasten."
"Genovalaista kaleeria vasten!" huudahti kauppias hämmästyneenä ja seisahtui keskelle nuoraportaita, jotka oli laskettu alas häntä varten. "Mitenkä se on mahdollista? Mutta kerrohan ensin, mitä tietoja sinulla on laivastosta."
"Suuria uutisia", vastasi Francis. "Amiraali kohtasi Fieschin Anziossa. Kummallakin puolen oli yhdeksän laivaa, ja taistelu tapahtui kovassa myrskyssä. Me voitimme ja valtasimme neljä genovalaista kaleeria, joissa oli Fieschi itse ja kahdeksansataa vankia. Loput pakenivat. Fieschi on minun hytissäni ja neljäsataa vankia lastiruumassa."
"Ovatpa nuo tosiaankin suuria uutisia", sanoi kauppias, "ja kylläpä
Venetsiassa nyt iloitaan. Me olimme kovin levottomia, sillä jos
Pisani olisi voitettu, ei mikään olisi estänyt genovalaisia
hävittämästä meidän rantojamme, vieläpä uhkaamasta itse Venetsiaakin.
Mutta missä on kapteeni?"
"Olen pahoillani, kun minun täytyy kertoa, että hän sai surmansa samoin kuin parikymmentä miestäkin. Sitä paitsi ovat monet muutkin enemmän tai vähemmän haavoittuneita. Minulla on kirje amiraalilta neuvoskunnalle."
"Tule heti gondoliini ja minun mukanani maihin", sanoi Polani. "Minua surettaa suuresti kapteenin ja merimiesten kuolema. Sinä saat kertoa minulle kaikki kotimatkalla, ja meidän pitää kiiruhtaa kertomaan edelleen näitä uutisia. Onko sinulla kirje?"
"On. Minä otin sen mukaani, kun näin teidän tulevan, sillä arvelin, että minun pitäisi mitä pikimmin seurata teitä maihin."
"Ja kerro nyt minulle taistelusta", sanoi kauppias, kun he olivat käyneet gondoliin istumaan. "Sanoit, että kummallakin puolella oli yhdeksän laivaa. Pisanilla oli neljätoista lähtiessään täältä; onko hän kadottanut loput?"
"Ne saapuivat paikalle vasta seuraavana aamuna", vastasi Francis. "Laivasto oli Anzion pohjoispuolella satamassa, kun saimme sanan, että Fieschin laivasto oli tullut Anzioon. Viisi laivoista oli korjattavana, eikä Pisani tahtonut odottaa, kunnes ne olisivat olleet valmiita, sillä hän pelkäsi, että Fieschi olisi voinut paeta. Hän tiesi, että genovalaisilla oli yhdeksän laivaa, ja koska hänellä itsellään oli yhtä monta taistelukunnossa, hän lähti heti matkaan. Ilma oli myrskyinen ja merellä oli kova aallokko, kun hän sai Anzion näkyviinsä. Fieschi lähti rohkeasti häntä vastaan. Taistelua kesti kaiken päivää, sillä oli melkein mahdotonta saada laivoja vallatuksi, mutta vihdoin neljä genovalaista laivaa antautui, ja muut pakenivat. Se oli hirveä näky. Näytti siltä, kuin aallot minä hetkenä hyvänsä heittäisivät laivat toisiaan vasten ja murskaisivat ne kappaleiksi, mutta sellaista onnettomuutta ei tapahtunut."
"Tuntuu tosiaan siltä, kuin olisit itse ollut paikalla näkemässä,
Francesco! Olitko tavannut amiraalia ennen taistelun alkua?"
"En, me saavuimme Anzion läheisyyteen edellisenä iltana, ja laskimme ankkurimme niemen eteläpuolelle. Aamulla nostimme purjeet, sillä aioimme laskea ulapalle päästäksemme siten genovalaisten ohi, mutta samassa näimme Pisanin laivaston lähestyvän. Kun huomasimme, että Fieschi lähti myöskin liikkeelle ja että taistelu oli tulossa, emme voineet muuta kuin odottaa, kunnes taistelu loppuisi, sillä sitä ennen meidän oli mahdoton jättää tavaroitamme Pisanille."
"Jos taistelu olisi saanut toisenlaisen käänteen", sanoi kauppias, "niin Bonito olisi varmaankin joutunut genovalaisten saaliiksi ja olisi nyt Genovan satamassa"!
"Huomasimme kyllä, että sellainenkin vaara oli, mutta arvelimme, että jos genovalaiset voittaisivat, niin heillä olisi yllin kyllin puuhaa vangeistaan ja saaliistaan, ja sitä paitsi toivoimme, että Bonito niin kovassa myrskyssä voisi purjehtia yhtä nopeasti kuin genovalaisetkin."
"Ja kerrohan nyt jotain omista kokemuksistanne, Francesco. Missä kohtasitte genovalaisen kaleerin, ja minkä ihmeen kautta te pelastuitte?"
"Se tapahtui itse taistelussa. Yksi venetsialaisista kaleereista oli avuttomana vetäytynyt pois taistelusta, ja sen vastustaja lähti auttamaan amiraalin laivaa, joka oli hyökännyt itse Pisanin kimppuun. He koettivat molemmilta puolilta vallata Pisanin laivan, ja kun huomasimme, että se oli suuressa vaarassa, arvelimme teidän hyväksyvän sen että menisimme auttamaan sitä. Sen me siis teimme ja hyökkäsimme genovalaisen kaleerin kimppuun; ja koska sen miehet olivat täydessä taistelussa Pisanin kanssa, yllätimme heidät ja saimme niin hirveän sekasorron aikaan, että Pisani voitti meidän avullamme molemmat vastustajansa."
"Se oli hyvin tehty!" sanoi Polani lämpimästi. "Se oli tietenkin vaarallinen leikki, kun te rupesitte taistelemaan genovalaisten rautapukuisia sotilaita vastaan, vaikka merimiehillä ei ollut mitään sotavarusteita. Vai sillä tavalla siis kapteeni ja kaksikymmentä miestäni saivat surmansa! Se oli varmasti kova tappelu!"
"Genovalaiset jousimiehet surmasivat kapteenin ja monta miestä, kun laskimme heidän laivansa kylkeen. Toiset kaatuivat käsikähmässä."
"Entäs sukulaiseni Matteo, mihin hän on joutunut?" kysyi Polani äkkiä. "Toivottavasti hän ei ole kuolleiden joukossa!"
"Hänelle ei ole tapahtunut mitään vahinkoa", vastasi Francis. "Hän taisteli uljaasti, ja amiraali tarjosi hänelle paikan laivassaan, koska monet vapaaehtoisista olivat kaatuneet. Matteo otti tietysti hänen tarjouksensa vastaan."
"Hänelle olisi ollut hyödyllisempää jäädä vielä pariksi vuodeksi minun laivaani, jotta hän olisi oppinut ammattinsa kunnolla. Hänestä olisi siten tullut monta vertaa parempi merimies, kuin miksi hän voi kehittyä valtion kaleereissa, mutta en uskonut koskaan, että hänellä olisi ollut kylliksi kestävyyttä. Hän ei koskaan jaksa yrittää tosissaan, ja hän varoo liiaksi vaatteitaan. Hän ei koskaan olisi voinut kestää oikean merimiehen elämää."
"Mutta hän on rohkea, ja luotettava ystävä hän myöskin on."
"Epäilemättä hän on rohkea", sanoi kauppias. "Hän on hyvää sukuperää eikä hänessä ole vähääkään pelkuria. Hyväsydäminen poika hän voi myöskin olla, ja varmaan hänestä tulee vielä hyvä kaleerilaivan päällikkökin, mutta sen pitemmälle hän ei koskaan pääse."
"Teidän tyttärenne voivat kai hyvin?" kysyi Francis.
"Erinomaisesti, mutta sinä et tapaa heitä kotoa. He purjehtivat kolme päivää sitten Lidolla Korfun saarelle. Tuo viimevuotinen juttu vaikutti syvästi heihin kumpaiseenkin, ja minä arvelin, että ilmanvaihto voisi olla heille hyödyksi. Kuuma aika on sitä paitsi kovin epäterveellinen täällä. Minä aion itsekin matkustaa sinne ensi viikolla joksikin aikaa."
He saapuivat nyt piazzettan lähelle ja Polani kertoi useille tutuilleen, joita hän kohtasi kanaalilla, että Pisani oli saavuttanut suurenmoisen voiton ja saanut vangiksi genovalaisen amiraalin sekä neljä hänen kaleeriaan. Gondolit kääntyivät heti ja seurasivat heitä saadakseen kuulla lähempiä yksityiskohtia taistelusta. Uutiset levisivät toisesta kondolista toiseen, ja kun he saapuivat piazzettan portaille, oli niiden edustalla kova tungos. Heidän noustuaan maihin, kiitivät tiedot suusta suuhun. Kauppiaat tulivat puodeistansa ja tyhjäntoimittajat kaduilta yhtyivät joukkoon, ja vain vaivoin Polani ja Francis pääsivät tunkeutumaan kiihtyneen kansanjoukon läpi dogin palatsia kohti.
Polani saattoi Francisin dogin luo, jolle tämä teki tiliä taistelun kulusta. Sanansaattajia lähetettiin heti muutamien neuvoston jäsenten luo, sillä kirje oli jätettävä heille. Niin pian kuin neuvosto oli kylliksi lukuisana koolla, saattoi dogi itse Francisin kokoussaliin.
"Ovatko ne tiedot, joita ulkona kaduilla olemme kuulleet, tosia, teidän ylhäisyytenne?" kysyi eräs neuvosherroista astuessaan sisään. "Onko meidän laivastomme voittanut genovalaiset?"
"Onneksi voin sanoa, että se on totta, mutta tämä nuori herra on tuonut kirjeen amiraalilta, ja siitä saamme varmaan yksityiskohtaisempia tietoja."
"Amiraali Pisani on valinnut omituisen sanansaattajan tuomaan siksi tärkeitä tietoja perille", sanoi muuan amiraalin vastustajista. "Tavallisesti lähetetään kokeneita upseereja tuomaan sellaisia kirjeitä, eikä minun mielestäni amiraali ole osoittanut kylliksi suurta kunnioitusta neuvostoa eikä tasavaltaa kohtaan valitessaan lähetikseen tuollaisen pojan."
"Amiraali on valinnut tämän nuoren herran sen vuoksi, että hän kapteenin kuoleman jälkeen oli päällikkönä sillä laivalla, jonka herra Polani oli antanut tasavallan käytettäväksi ja joka oli taistelussa läsnä. Amiraali aikoi heti hyökätä Dorian laivaston kimppuun eikä sen vuoksi suinkaan halunnut vähentää sotavoimaansa uskomalla tämän toimen jollekin sotalaivalle. Mutta ehkäpä asia selviää hänen kirjeestänsä."
Useat muutkin neuvosherrat olivat sillä välin saapuneet, ja kirje avattiin. Amiraalin selonteko taistelusta oli lyhyt, sillä hän oli enemmän miekan kuin kynän käyttäjä. Se loppui seuraaviin sanoihin:
"Onneksi minun ei tarvitse korkealle raadille kuvailla taistelun yksityiskohtia, koska Francesco Hammond, joka tuo perille tämän kirjeen, voi sen itse tehdä. Hän seurasi taistelun kulkua Bonito laivasta, joka samana aamuna oli saapunut Anzioon tuomaan tavaroita laivastolle. Olen sanansaattajakseni valinnut tämän nuoren herran, koska häntä saamme kokonaan kiittää siitä, etten tällä hetkellä ole vankina Genovassa, ja että tasavalta saavutti eilisen suuren voittonsa.
"Olin jo luopunut kaikista toiveista, kun Bonito reippaasti sekaantui taisteluun. Laivan kapteenin saatua surmansa herra Hammond kiiruhti merimiestensä etunenässä minun avukseni. Tämä odottamaton voimanlisäys antoi miehilleni uutta rohkeutta, sillä hekin olivat kadottaneet kaiken toivonsa. Herra Hammond taisteli rinnallani, ja vaikka hän onkin ikävuosiltaan vielä poika, osoitti hän harvinaisen suurta miekkailutaitoa, urhoollisuutta ja kylmäverisyyttä. Minä suosittelen häntä täten armolliselle neuvoskunnalle, sillä on kokonaan hänen ansiotansa, että minä kirjoitan voitonsanomaa eikä Fieschi."
Hämmästyneinä neuvosherrat kuuntelivat tätä osaa kirjeestä. Kun se oli luettu loppuun, tarttui dogi ensimmäisenä puheeseen:
"Te olette tosiaankin ansainnut tasavallan kiitoksen, herra Hammond, sillä me tiedämme, että amiraali Pisani ei turhanpäiten tuhlaa kiitostaan kellekään. Tämä tieto on minulle aivan uusi sekä myös kaikille muille, sillä herra Polani, joka saattoi teidät tänne, kertoi vain, että hänen laivansa oli ollut mukana taistelussa ja että kapteeni sekä kaksikymmentäseitsemän miestä oli saanut surmansa, mutta sivuutti kokonaan sen osan, mikä teillä oli taistelussa. Ja siksi, nuori herra, koska amiraali on käskenyt meidän kääntyä teidän puoleenne saadaksemme tarkan kuvauksen taistelun käynnistä, olemme teille kovin kiitollisia, jos tahdotte kertoa meille kaikki, mitä te olette nähnyt, jättämättä ainoatakaan sivuseikkaa mainitsematta."
Francis kertoi nyt tarkasti koko tapahtuman ja kehui varsinkin miehistönsä urhoollisuutta, kun nämä hyökkäsivät raskaasti aseistettuja genovalaisia vastaan.
Kun hän oli lopettanut, sanoi dogi:
"Me kiitämme teitä sekä selostuksestanne että siitä suuresta palveluksesta, jonka olette tehnyt valtiolle! Minun täytyy pyytää teitä poistumaan, sillä on pidettävä tärkeä neuvottelu. Pyytäisittekö herra Polania saapumaan hetkeksi tänne, sillä tahtoisimme neuvotella hänen kanssaan laivasta sekä muistakin asioista. Mitä teihin tulee, niin me kutsumme teidät pian taas sisään."
Kun Francis oli poistunut päätti neuvosto ensiksi, että viisi dukaattia oli annettava kullekin Boniton miehelle ja että kaatuneitten leskiä oli elätettävä valtion kustannuksella. Mutta Francisin palkitsemiskysymyksen he siirsivät siksi, kunnes saattoivat neuvotella siitä herra Polanin kanssa. Kun hän oli saapunut paikalle ja kun oli keskusteltu useista laivoja ja niiden varustamista koskevista kysymyksistä, niin neuvoskunta pyysi häntä sanomaan, millaista palkintoa hän ehdottaisi Francisille. Kauppiaan vastattua, ettei hän tiennyt oliko hänen nuori ystävänsä tehnyt valtiolle mitään erikoista palvelusta, luettiin hänelle se osa Pisanin kirjettä, joka koski nuorukaista.
"Poika oli yhtä vaatimaton kuin urhoollinen", sanoi kauppias, "sillä vaikka hän kertoikin, että laiva oli ollut mukana taistelussa, ei minulla ollut aavistustakaan siitä, että hän oli kunnostautunut niin erinomaisesti. Olen tosiaankin ylpeä hänestä, sillä hän on minulle yksityisestikin tehnyt yhtä suuren palveluksen, ja minä pidän häntä aivan kuin omana poikanani sekä tulevana liikekumppaninani. Niin ollen hän ei kaipaa mitään rahalahjaa valtiolta."
"Koska hän on vielä alaikäinen, ei hänellä tietenkään ole kansalaisoikeutta Venetsiassa", sanoi dogi.
"Ei, teidän armonne, mutta hän ei halua sitä myöskään. Minä puhuin kerran hänen kanssaan siitä, ja hän sanoi, että hän oli kylläkin kiintynyt Venetsiaan ja koettaisi kaikin voimin hyödyttää valtiota, mutta hän ei tahtonut luopua kansalaisoikeuksistaan eikä vannoa uskollisuutta toiselle valtiolle. Sitä paitsi hän luultavasti piankin palaa kotimaahansa.
"Minä koetin kyllä selittää hänelle, miten paljon etuja kauppiaalla olisi Venetsian kansalaisena, mutta hän pysyi päätöksessään. Jos te siis kysytte minun mielipidettäni, ettekä pitäisi sitä liiallisena, niin ehdottaisin, että osoittaisitte hänelle saman kunnian, mikä on tullut useiden kuuluisien ulkomaalaisten osaksi, nimittäin että myöntäisitte hänelle kansalaisoikeuden Venetsiassa ja merkitsisitte hänen nimensä Venetsian porvarien listaan vaatimatta häneltä uskollisuudenvalaa."