"Minä olisin ollut tyytyväisempi", sanoi herra Hammond, "jos hänet samalla olisi karkoitettu Itämaille saakka, sillä jos hän saa oleskella mannermaalla, ei hänen tarvitse poistua täältä kuin parin kolmen peninkulman päähän, ja sieltä käsin hän voi tuottaa paljonkin ikävyyttä niille, jotka ovat joutuneet hänen vihansa kohteiksi."
"Se on kyllä totta", myönsi herra Polani, "mutta hänen ystävänsä arvelevat, että häntä on kohdeltu liiankin kovasti. Mitä minun tyttäriini tulee, niin pidän kyllä huolen siitä, etteivät he toista kertaa joudu tuollaiseen vaaraan. Olen kieltänyt heitä liikkumasta ulkosalla pimeän tultua, jollen itse ole mukana, ja aseistettujen palvelijoitteni lukua olen myös lisännyt. En tosin voi uskoa, että Ruggiero olisi niin rohkea, että hän uskaltaisi koettaa ryöstää heitä väkivallalla omasta talostani, mutta kun kerran on joutunut tekemisiin sellaisen miehen kuin hänen kanssaan, ei voi koskaan olla kyllin varovainen."
"Minäkin olen kieltänyt poikaani liikkumasta kaduilla pimeän tultua", sanoi herra Hammond. "Sen sijaan soudelkoon vain gondolissaan, sillä toista gondolia on mahdoton erottaa toisesta, jollei niissä ole erikoista tuntomerkkiä. Mutta en kuitenkaan voi olla levollisella mielellä niin kauan kuin hän on täällä, ja siksi aion ensi tilassa lähettää hänet Lontooseen."
"Toivottavasti sellaista tilaisuutta ei satu hyvin pian", sanoi herra Polani. "Olisin kovin pahoillani, jos poikanne joutuisi lähtemään. Toivon että voimme keksiä jonkin keinon, millä hän voi välttää vaaran, johon hän meidän tähtemme on joutunut, sekä samalla hyötyä olostaan täällä."
Seuraavan kahden viikon kuluessa Francis enimmäkseen oleskeli Polanin palatsissa. Kauppias tarkoitti täyttä totta pyytäessään häntä käymään talossaan kuin omassa kodissaan, ja jos Francis jonakin päivänä ei saapunut, nuhteli hän tätä lempeästi. Itse hän oli usein mukana, kun nuo neljä nuorta — Matteo liittyi myös tavallisesti heidän seuraansa — juttelivat yhdessä parvekkeella, seuranaisen istuessa vieressä ja usein osoittaessa tyytymättömyyttään, kun ilo ja nauru nuorten kesken yltyi kovaääniseksi.
Iltapäivisin nuoret usein lähtivät gondolissa soutelemaan, mutta palasivat aina ennen hämärän tuloa kotiin.
Tämä aika oli hyvin mieluisaa Francisille. Hänellä ei ollut sisaria, ja vaikka hän oli tutustunut moneen perheeseen Venetsiassa, ei hän missään viihtynyt niin hyvin kuin Polanin talossa. Erikoisen hauskaa he pitivät kotona, mutta gondolissa oli pakko esiintyä hillitymmin.
"Minä en siedä tuota Castaldia", sanoi Francis eräänä iltana
Matteolle, kun he palasivat kotiin Polanin luota.
"Seuranaisia eivät nuoret miehet koskaan voi sietää", vastasi tämä nauraen.
"Ei, totta puhuen, minä en pidä hänestä, ja olen aivan varma siitä, että minäkin olen hänelle jostakin syystä yhtä vastenmielinen. Hän tarkastelee minua aivan kuin kissa hiirtä."
"Ehkäpä hän ei voi unohtaa sitä, että sinä pelastit vain hänen suojattinsa ja jätit hänet oman onnensa nojaan."
"En tiedä, Matteo. Hänen käytöksensä silloin tuntui minusta hyvin omituiselta. Ehkäpä hän oli päästään pyörällä, mutta hän takertui lujasti kiinni tyttöjen vaatteisiin, ikään kuin hän olisi tahtonut estää heidän pakonsa."
"Luuletko todellakin, että hän toivoi ryöstön onnistuvan?"
"En tiedä, onko minulla oikeutta sitä sanoa, mutta luulenpa melkein. Hän tuntui minusta epäluotettavalta. Joka tapauksessa olen varma siitä, että Ruggierolla on liittolainen talossa. Mistä hän muuten olisi niin varmaan tiennyt, mihin aikaan he palaisivat kotiin sinä iltana. Sillä olen aivan varma siitä, että gondoli odotti heitä.
"Minä kysyin vastikään Julia-neidiltä, miten he niin myöhään sinä iltana olivat liikkeellä. Ja hän sanoi, ettei hän ymmärtänyt, miten se oikeastaan oli käynyt. Hänen sisarensa oli juuri vähää ennen sanonut, että olisi parasta kääntyä kotiin, mutta seuranainen, joka muuten on kovin tarkka sellaisissa asioissa, oli vakuuttanut, ettei heillä ollut kiirettä, koska herra Polani tiesi, missä he olivat. Julia luuli, että seuranainen oli erehtynyt ajasta eikä tiennyt, miten myöhäistä jo oli. Tietysti tämä ei todista mitään, mutta liittäessäni kaikki nämä pikkuseikat yhteen alkavat epäilykseni herätä."
"Minun on vaikea uskoa tuota naista petturiksi", sanoi Matteo. "Hän on niin kauan ollut perheen palveluksessa ja nauttinut aina suurta luottamusta."
"Mutta ehkäpä Ruggiero on luvannut hänelle niin suuren palkkion, että on saanut taivutetuksi hänet puolelleen."
"Nyt muistuu mieleeni myöskin eräs seikka, joka tuntuu lähemmin ajatellen omituiselta", sanoi Matteo. "Minä laskin kerran leikkiä Marialle siitä, miten kovaa ääntä he varmaan pitivät kaikki kolme huutaessaan apua, mutta hän vastasi siihen: 'Ei, me kaksi vain — Julia ja minä — huusimme täyttä kurkkua. Signora oli aivan rauhallinen, hän ei päästänyt ainoatakaan ääntä'."
"Ja kuitenkin hän oli niin peloissaan, että hän takertui kaikin voimin kiinni tyttöjen hameisiin ja oli vähällä estää heitä pääsemästä pakoon ja itki ja nyyhki kauheasti kotiin tullessaan! Tämä tuntuu todellakin omituiselta. Tietysti siinä ei ole kyllin epäilyn syytä, enkä liioin uskaltaisi tämän nojalla koettaa herättää herra Polanissa epäilyjä häntä vastaan. Mutta toivon, että sinä, minun lähdettyäni täältä, pidät häntä silmällä."
"En tiedä miten saattaisin sen tehdä", sanoi Matteo nauraen, "mutta voinhan sanoa serkuilleni, ettemme pidä hänestä ja kehoittaa heitä olemaan varuillaan eikä viipymään myöhään ulkona, vaikka hän antaisi siihen luvankin, ja jos huomaan jotain epäilyttävää, niin olen heti valmis puhumaan siitä herra Polanille. Mutta onhan Ruggiero nyt poissa, ja toivottavasti emme kuule hänestä sen enempää."
"Sitä minäkin toivon, Matteo, mutta pelkään, ettei hän niinkään helposti luovu päätöksestä, minkä kerran on tehnyt, tai unohda vääryyttä, joka häntä on kohdannut. Joka tapauksessa olen iloinen, että olen keventänyt sydäntäni sinulle, ja koska pelkoni mielestäsi ei ole aivan tuulesta temmattu, niin tahdon tästä lähin olla vielä entistä valppaampi. Olen varma siitä, että Castaldi on huono palvelija, ja toivoisin vain että voisimme näyttää sen toteen."
"Minä tulin oikein levottomaksi", sanoi Matteo astuessaan maihin asuntonsa edustalla. "Puhutaan siitä toisten enemmän."
"Me tapaamme huomenillalla serkkujesi luona. Sitä ennen voimme tuumia, pitäisikö meidän ilmaista kellekään epäilymme."
Francis ajatteli asiaa yöllä. Hän päätti puhua siitä herra Polanille, vaikka hän siten loukkaisikin häntä. Niinpä hän seuraavana päivänä lähti tapaamaan häntä, mutta herra Polani ei ollut kotona, ja sanottiin hänen palaavan vasta kahden, kolmen tienoissa. Tytöt olivat lähteneet ystävättäriensä luokse. Kun Francis kello kolmelta tuli uudestaan, oli herra Polani juuri palannut kotiin.
"Hyvää päivää, Francesco", sanoi kauppias, "oletko unohtanut, että tyttärieni piti viipyä poissa koko päivä?"
"Ei, en ole sitä unohtanut, mutta haluan puhua teidän kanssanne. Pelkään, että nauratte minulle, ja pidätte minua tungettelevana ja juoruilevana, koska puhun asiasta, joka on teille hyvin läheinen."
"Kerro asiasi", sanoi herra Polani huomatessaan miten levoton Francis oli. "Ja vaikka en olisikaan samaa mieltä sinun kanssasi, niin lupaan sittenkin olla suuttumatta, sillä tiedän, että tarkoitat parasta."
"Asia koskee signora Castaldia, tyttärienne seuranaista. Tiedän, että luotatte häneen täydellisesti, mutta sittenkään en voi olla kertomatta teille epäilyksiäni."
Francis mainitsi nyt kaikki huomionsa, sekä omansa että sen, mitä
Matteo oli kertonut.
"Voihan olla", sanoi hän lopuksi, "että kaikki tämä ei merkitse paljon. Mutta arvelin velvollisuudekseni kertoa teille kaikki, ja toivon, että käsitätte minun tehneen sen parhaassa tarkoituksessa."
"Siitä olen aivan varma", sanoi herra Polani sydämellisesti, "ja sinä teit oikein puhuessasi minulle asiasta. Mutta epäilyksesi ovat varmaan aivan turhia. Signora Castaldi on ollut talossani lähes kymmenen vuotta, hän on opettanut ja kasvattanut tyttäriäni, ja minulla on täysi syy luottaa hänen uskollisuuteensa. Ja vaikka moni seikka puhuu häntä vastaan, niin en luule kuitenkaan voivani syyttää häntä muusta laiminlyönnistä kuin siitä, että hän salli tyttärieni viipyä liian kauan ystävättäriensä luona. Joka tapauksessa olen kiitollinen sinulle siitä, että ajattelet tyttärieni parasta, ja aion pitää silmällä heidän seuranaistaan."
"Siinä tapauksessa en ole turhaan kääntynyt puoleenne, vaikka toivonkin erehtyneeni."
Heti kun Francis oli lähtenyt, katosi vakava ilme kauppiaan kasvoilta ja hän hymyili itseksensä.
"Pojat eivät koskaan ole muuta kuin poikia", tuumi hän, "ja vaikka nuori ystäväni toiselta puolen on rohkea ja järkevä kuin täysikasvuinen mies, niin on hänellä toisaalta pojan romanttista mielikuvitusta. Jos signora Castaldi olisi kaunis, ei poika koskaan olisi epäillyt häntä petollisuudesta. Mutta kukapa nuorukainen olisi koskaan suosinut seuranaista, jonka on määrä pitää nuoria silmällä, kun he pitävät yhdessä hauskaa? Liikaa kuitenkin on epäillä häntä tuon lurjus Mocenigon kätyriksi, ja siksipä minun olikin kovin vaikea pysyä vakavana. Mutta kelpo poika Francis on joka tapauksessa, ja hänen sydämensä on puhtainta kultaa."
Francis oli juuri kello seitsemältä lähdössä gondolissaan Polanin palatsiin, kun toinen gondoli, jonka hän tunsi Giustinianien veneeksi, laski hänen omansa kylkeen, ja Matteo hyppäsi kiihtyneenä rannalle.
"Minulla on kauheita uutisia, Francesco. Molemmat serkkuni ovat kadonneet."
"Kadonneet!" huudahti Francis kauhuissaan. "Miten se on tapahtunut?"
"Heidän isänsä oli juuri meillä. Hän on mieletön surusta ja vihasta.
Tiedäthän, että tyttöjen piti viettää koko päivä Persanien luona?"
"Niin, niin, kerrohan minulle kaikki!"
"Polani lähti itse heitä hakemaan, ja kun hän viiden ajoissa saapui sinne, sai hän kuulla, että he olivat jo kaksi tuntia aikaisemmin lähteneet kotiin. Sinä olit oikeassa, Francesco, syy on kokonaan tuon noidan, Castaldin. Hän saattoi heidät sinne tänä aamuna ja aikoi palata kuudelta hakemaan heitä. Mutta hän tulikin jo kolmelta ja sanoi, että heidän isänsä oli loukannut itsensä pahasti ja että heidän pitäisi heti tulla kotiin.
"Tytöt tietysti seurasivat häntä heti. Tosin he ihmettelivät, ettei Castaldi ollut tullut heitä hakemaan omalla gondolilla, vaan katetulla vuokraveneellä, mutta hän oli selittänyt, että Polanin gondolilla oli menty noutamaan lääkäriä. Siten he pahaa aavistamatta olivat nousseet veneeseen ja vene oli nopeasti kadonnut. Muuta en tiedä, kuin että Castaldi oli keksinyt tuon jutun herra Polanin tapaturmasta, ja että heidän isänsä ei ollut lähettänyt heitä hakemaan."
VIIDES LUKU
Oikeilla jäljillä
"Tämähän on kauheaa, Matteo", sanoi Francis. "Mitä me voimme tehdä?"
"Sanopa muuta, Francesco. Polani on jo käynyt kaupungin viranomaisten puheilla ja pyytänyt heidän apuaan. Hän on luvannut tuhat dukaattia sille, joka voi saada selkoa tyttöjen olinpaikasta. Sellainen lupaus saa tietenkin kaikki gondolinkuljettajat liikkeelle, ja ehkäpä joku on huomannutkin tuon katetun gondolin, koska tähän vuoden aikaan sellaista käytetään hyvin harvoin. Kauheaa, ettei voi ryhtyä mihinkään."
"Lähetä sinä gondolisi pois, Matteo, ja lähdetään yhdessä soutelemaan. Tietysti jotain on tehtävä, ja voimmehan tuumia yhdessä. Miten kauheaa", jatkoi Francis hetken kuluttua, "eilen vielä me pidimme yhdessä hauskaa kaikessa rauhassa, ja tänään he ovat tuon lurjuksen Mocenigon vallassa, sillä hän se varmaan tähän on syypää. Tiedätkö muuten, missä hän nykyään oleskelee?"
"Viikko sitten hän kuului asuneen Botondassa, Chioggian läheisyydessä, mutta mistä sen tietää, onko hän siellä enää."
"Kaikkein ensiksi meidän on otettava selko siitä, missä hän oleskelee, ja sitten pidettävä häntä silmällä. Luultavasti hän on piilottanut heidät jonnekin lähelle. Mutta koska hän varmaankin aavistaa, että häntä epäillään, niin tuskinpa hän uskaltaa käydä heitä katsomassa."
"Mutta miksi hän ei heti paikalla naisi Mariaa", sanoi Matteo, "sillä siinä tapauksessa Polanin olisi pakko sopia hänen kanssaan."
"Ehkä hän yrittää sitä", sanoi Francis, "mutta hän tietää myöskin, että Maria panee vastaan viimeiseen saakka. Ehkä hän ajattelee, että Maria taipuisi paremmin, jos häntä ensin pidettäisiin vangittuna jonkin aikaa. Joka tapauksessa meidän pitää koettaa ottaa selvää siitä, missä Mocenigo oleskelee."
"Polani on varmaankin ryhtynyt ottamaan selvää siitä", sanoi Matteo, "ja varmaan kaikki hänen ystävänsä auttavat häntä voimainsa takaa. Sillä tällaista ryöväystä keskellä kirkasta päivää pidetään hirveänä häväistyksenä. Edellinen yritys oli jotain aivan toista. En tahdo sitäkään puolustaa, mutta tällä kertaa ilkityöntekijä on toiminut paljon viekkaammin. Kuka voisi enää olla turvassa, jollei tällaista rikosta rangaistaisi."
"Palataan nyt kotiin, Matteo, ja otetaan selvää ensin, mihin toimenpiteisiin jo on ryhdytty."
Kun Matteo saapui kotiin, hän sai kuulla, että Polani oli jo yhdessä kahden neuvostoherran kanssa lähtenyt Botondaan Ruggieroa tavoittamaan ja että heidän mukanaan oli kaksi tasavallan virkamiestä, joiden oli määrä vangita Ruggiero siinä tapauksessa, että hän olisi vielä siellä. Muuten oli vangitsemiskäsky lähetettävä kaikkiin venetsialaisiin alusmaihin mannermaalle.
Samalla annettiin sana joka satamaan, että kaikki veneet ja alukset oli tarkasti tutkittava, ja tiedotettiin, että herra Polani oli luvannut tuhat dukaattia sille, joka pääsee rikollisen perille.
Tyttöjen ryöstö herätti kaikkialla mitä suurinta mieltenkuohua. Kansanjoukko heitteli kivillä Mocenigon palatsin ikkunoita, ja olisi väkirynnäköllä tunkeutunut sisälle, elleivät viranomaiset olisi lähettäneet vartiomiehiä sitä suojelemaan. Mocenigon sukulaisia ja ystäviä vainottiin kadulla. Koko Venetsia oli kuohuksissa.
"Toivottavasti", sanoi Francis seuraavana aamuna isälleen, "et lähetä minua pois täältä ennen kuin Polanin asia on tullut selväksi."
"Olen hiukan muuttanut mieltäni", vastasi herra Hammond. "Olisi suorastaan mieletöntä lähettää sinut Englantiin juuri nyt, kun herra Polani näyttää olevan halukas tekemään puolestasi vaikka mitä, sillä hänen suosituksestansa on sinulla paljon enemmän hyötyä kuin jos työskentelet minun liikkeessäni Lontoossa. Siksi on parasta, että jäät tänne toistaiseksi. Tietysti hän ei tällä hetkellä voi ajatella muuta kuin tyttäriänsä, mutta voimmehan odottaa, kunnes hänellä on aikaa lähemmin selittää, mitä hän aikoo tehdä hyväksesi."
Francis oli erittäin tyytyväinen tähän päätökseen. Hänkin oli tuuminut asiaa ja tiesi, ettei mikään voisi olla edullisempaa nuorelle miehelle, joka aikoi antautua kauppa-alalle, kuin niin mahtavan miehen kuin Polanin suosio. Mutta hän tiesi myöskin, ettei hänen isänsä mielellään luopunut päätöksistään, ja siksi hän oli pelännyt, että tämä pitäisi kiinni alkuperäisestä ajatuksestaan.
"Yhtä asiaa pyytäisin vielä sinulta", sanoi Francis hetken kuluttua. "Etkö antaisi minun keskeyttää opintoni, kunnes Polanin tyttäret on löydetty, sillä minä en saa heitä mielestäni. Voisihan sitä paitsi sattua, että keksisin heidän piilopaikkansa gondolimatkoillani."
"En tosiaankaan ymmärrä, miten se sinulta onnistuisi, Francis, kun niin monet muut kokeneemmat miehet ajavat heitä takaa. Mutta onhan luonnollista, että sinun nyt on vaikea ajatella lukujasi, ja siksi suostun mielelläni pyyntöösi."
Samana iltana Polani palasi Venetsiaan, sillä hän oli tavannut Ruggiero Mocenigon kotoa. Tämä oli kovin harmissaan siitä, että häntä syytettiin tyttöjen ryöstöstä ja uhattiin pitää vankina kunnes kadonneet olivat löytyneet.
Herra Polani lähetti heti kotiin palattuaan gondolillaan Francisia hakemaan, ja käveli levottomana edestakaisin huoneessaan, kun poika astui sisään.
"Epäilyksesi eivät olleet aiheettomia, niin kuin näet, Francis. Jospa heti olisin uskonut sinua, niin onnettomuutta ei olisi tapahtunut. Minusta tuntui aivan mahdottomalta, että tuo nainen, jota olin kohdellut ystävänä kymmenen vuotta, voisi pettää minut, mutta sittenkin sinun varoituksesi teki minut niin levottomaksi, että lähdin itse tyttäriäni hakemaan, mutta saavuin liian myöhään. Miksi nyt pyysin sinut luokseni, en itsekään tiedä. Ehkä siksi, että häpeäkseni olen huomannut, että sinä olet tässä asiassa terävä-älyisempi kuin minä. Ja siksi toivon, että sinä keksit jonkin keinon tyttärieni pelastamiseksi. En epäile lainkaan, ettei ilkityö ole Mocenigon ystävien suorittama."
"Pelkään, etten voi keksiä mitään keinoa", sanoi Francis. "Luultavasti he eivät ole kaupungissa, vaan heidät on viety jonnekin kauemmaksi, sillä saattoivathan rosvot arvata, että lupaisitte suuren palkinnon sille, joka keksisi heidän piilopaikkansa. Sitä paitsi luulen, että Mocenigo oli aikonut käydä heitä tapaamassa heti saatuaan tiedon ilkityön onnistumisesta. Onneksi te siksi pian pääsitte onnettomuudesta perille ja äkillisellä tulollanne teitte varmaan Mocenigon aikeen tyhjäksi, sillä luultavasti hän vasta teiltä sai kuulla, että ryöstö oli onnistunut. Jos olisitte saapunut hänen luoksensa pari, kolme tuntiakin myöhemmin, niin hän varmaan olisi ollut poissa."
"Sinun laskusi pitävät luultavasti paikkansa, Francis. Hänen kätyrinsä olivat vain neljä tuntia minua edellä. Luultavasti he veivät ensin tytöt edeltäpäin sovittuun piilopaikkaan, ennen kuin lähtivät viemään sanaa Mocenigolle. Varmaan minä saavuin ennen heitä perille, koska lähdin suoraa päätä hänen luokseen. Oli melkein keskiyö meidän saapuessamme perille, mutta hän oli valveilla ja odotti varmaan kätyreitänsä. Minä käskin heti asettaa vahdit talon edustalle ja vangita jokaisen, joka tulisi häntä tapaamaan. Mutta ketään ei saapunut.
"Varmaankin meidän tulomme oli herättänyt huomiota ja rikostoverit olivat siten saaneet varoituksen. Olen aivan samaa mieltä kuin sinäkin, etteivät tyttäreni ole täällä kaupungissa, mutta niinpä etsiminen on kahta vaikeampaa. Kysymys on nyt: mitä tehdä?"
"Varmaankin lupaamanne palkkion vuoksi saatte heti tietää, jos jotain epäilyttävää on huomattu", arveli Francis. "Mutta teidän sijassanne lähettäisin myös kaikkiin kalastajakyliin sekä saarilla että mantereella tiedon lupaamastanne palkinnosta. Olen ajatellut asiaa koko päivän, mutta mitään muuta keinoa en ole keksinyt."
"Joitakin tietoja on jo saapunutkin, mutta ei mitään tärkeää. — Onneksi ei tarvitse kuitenkaan pelätä, että tytöille tapahtuisi mitään pahaa niin kauan kuin Mocenigo on vangittuna, mutta hän on viekas kuin kettu ja voi petkuttaa vartijaa. Olen aikonut mennä neuvoskunnan puheille pyytämään, että hänet siirrettäisiin vankilaan, joskin epäilen suuresti, ettei siihen suostuta. Hänen ystävänsä valittavat jo nytkin, että häntä kohdellaan kuin rikollista, vaikkei minkäänlaisia todisteita häntä vastaan ole olemassa."
"Ettekö voisi panna muutamia luotettavia miehiä vahtimaan Mocenigon taloa", sanoi Francis.
"Sen teen heti paikalla. Lähetän sinne kaksitoista luotettavaa miestä, ainakin he voivat pitää silmällä kaikkia niitä, jotka pyrkivät hänen luokseen. Ja jos mieleesi sattuisi joku muukin tuuma, niin ilmoita se minulle. Sinä olet kerran ennen pelastanut tyttäreni, ja sisäinen aavistus sanoo minulle, että sinä tälläkin kertaa tuot heidät takaisin."
"Tahdon tehdä parhaani", sanoi Francis vakavasti.
Melkein koko seuraavan viikon Francis souteli gondolissaan. Yhdessä Giuseppen kanssa hän kävi tiedustelemassa kaikkialta, pistäytyi pieniin kalastajamökkeihin pitkin rannikkoa ja tutki tarkasti joka sopukan toivoen näkevänsä tutut kasvot tai viittaavan käden jonkun ikkunaruudun takana. Mutta kaikki oli turhaa, samoin kuin herra Polaninkin ponnistukset.
Eräänä iltana, kun Francis väsyneenä ja alakuloisena oli matkalla kotiinsa, näki hän Suuren sillan alla, lyhtyjen valossa gondolin, jossa istui mies ja hunnutettu nainen. Yö oli pimeä ja ilma kuuma, ja juuri sillä hetkellä, kun Francis ohitti heidät, kohotti nainen hiukan huntuaan. Francis tunsi hänet heti, ja niin pian kuin hän oli päässyt pois valosta, hän käänsi gondolinsa.
"Kerrankin onni suosi meitä, Giuseppe! Nainen, joka istui gondolissa, oli Castaldi."
"Mitä aiotte tehdä, herra Francesco?" kysyi Giuseppe innoissaan.
"Hyökkäämmekö heti heidän kimppuunsa?"
"Ei maksa vaivaa, Giuseppe. Jos vangitsemme naisen, niin tytöt varmaan siirretään heti paikalla pois nykyisestä piilostaan. Seurataan vain jäljessä ja katsotaan, minne he menevät. Pysytellään niin kaukana, etteivät he huomaa meitä."
"Nyt he laskevat maihin", huudahti Giuseppe samassa. "Juoksemmeko heidän perässään?"
"Liian myöhäistä, Giuseppe. Emme voisi kuitenkaan seurata heitä ihmisvilinässä. Jos gondoli lähtee rannasta, niin koetetaan seurata sitä, vaikka se on varmasti kapeissa kanaaleissa vaikeaa. Mutta jollei se poistu rannasta, niin kuin minä otaksun, niin varmaankin he palaavat hetken kuluttua. Ja silloin on parasta jäädä odottamaan heitä."
Gondolin molemmat matkustajat olivat kadonneet, ja soutaja oli istahtanut veneeseen odottamaan. Francis ohjasi nyt gondolinsa veneen ohitse ja päästyään siitä parin sadan kyynärän päähän, hän kääntyi takaisin ja jäi jonkin matkan päähän odottamaan. Kokonainen tunti kului eikä mitään tapahtunut. Sitten kuului askelten ääntä, ja Francis erotti pimeässä kaksi henkilöä, jotka astuivat gondoliin. Se lähti nyt liikkeelle, ja suuntasi kulkunsa jälleen Suurta siltaa kohti.
"Pidä sitä silmällä, Giuseppe! Varmaankin se pian poikkeaa johonkin sivukanaaliin."
Mutta gondoli jatkoi matkaansa suoraan Suurta kanaalia pitkin, kunnes se saapui Markustorin kohdalle, jolloin toinen suurempi, neljän soutama gondoli tuli sitä vastaan. Francis oli huomaavinaan, että gondolit pysähtyivät ja soutajat vaihtoivat pari sanaa keskenään. Sitten pienempi vene lähti laguunia kohti. Siellä oli hiukan valoisampaa, ja Francis odotti vielä hetken, ennen kuin hän käänsi gondolinsa sen jälkeen.
"Ei ole niinkään helppoa seurata heitä salaa", sanoi Giuseppe.
"Ehkäpä he soutavat vain hiukan ulommaksi, ollakseen varmat siitä, ettei heitä ajeta takaa, ja kääntyvät sitten vasta määräsuuntaansa. Varmaankin he ovat huomanneet meidät."
"Töin tuskin erotan heitä enää, herra Francesco. Eiköhän olisi jo parasta lähteä liikkeelle?"
"Yrittää täytyy, Giuseppe. Emme saa päästää heitä käsistämme."
He työnsivät aironsa veteen ja laskivat rannasta ulommaksi. Mutta parin aironvedon jälkeen he kuulivat soutua vieressään.
"Käännös oikealle, Giuseppe!" huusi Francis.
Yhteisin ponnistuksin he saivat gondolin heti kääntymään, ja samassa neliairoinen gondoli kiiti kuin nuoli heidän kylkensä ohitse. Elleivät he olisi päässeet kääntymään niin nopeasti, olisi rautakokka halkaissut heidän kevyen aluksensa.
Giuseppe päästi kirouksen suustaan.
"Souda, Giuseppe, he tekivät sen tahallaan. Tuo oli sama gondoli, joka äsken pysähtyi toisen rinnalle."
Suuri vene kääntyi myöskin ja alkoi ajaa pientä gondolia takaa. Nyt kaikki selvisi Francisille. Gondoli, jota he olivat pitäneet silmällä, oli huomannut heidät, ja antanut heidät ilmi ystävilleen Markustorin alapuolella. Pitäessään silmällä toisen gondolin liikkeitä häneltä oli jäänyt huomaamatta, että suurempi odotti vain sopivaa hetkeä, milloin hyökkäisi heidän kimppuunsa.
Takaa-ajava vene oli hyvin nopeakulkuinen ja läheni heitä pelottavalla vauhdilla. Francis suuntasi nyt kulun Suuren kanaalin rantaa kohti. Mutta niin pian kuin he olivat vain parin jalan päässä rannasta, käänsi hän äkkiä veneen taas ulapalle.
Takaa-ajajat eivät voineet päästä yhtä nopeasti kääntymään, ja ääretön kiroustulva pääsi kolmen miehen huulilta, jotka miekat ojossa seisoivat gondolissa. Francis ja Giuseppe hengähtivät nyt hetken aikaa kooten voimia uuteen ponnistukseen. Kun gondoli oli jälleen saavuttamaisillaan heidät, kääntyivät he taas ympäri.
"Nyt me laskemme Santa Maria -kirkon portaille ja hyppäämme maihin."
Pojat ponnistivat kaikki voimansa, sillä he tiesivät, etteivät voineet pitkittää keppostaan loppumattomasti. Kysymyksessä oli nyt vain kilpasoutu. He olivat kolme gondolin mittaa edellä ja soutivat niin hurjasti että ehtivät ensimmäisinä kirkon portaille ja ylös maihin. Sitten he juoksivat pakoon minkä ennättivät, ja kuulivat vain kovan ryskeen, kun toinen gondoli murskasi heidän kevyen aluksensa. Kesti hetken aikaa, ennen kuin miehet pääsivät toisen gondolin yli maihin ja portaita ylös. Sillä välin Francis ja Giuseppe, jotka olivat avojaloin, juoksivat voimainsa takaa, kierrellen monissa mutkissa, jotta takaa-ajajat joutuisivat harhaan. Hetken kuluttua he eivät kuulleet enää askeleita takanaan, ja saattoivat rauhassa jatkaa matkaansa.
"He rikkoivat meidän gondolimme", Giuseppe nyyhkytti.
"Älä sitä sure!"
"Ja nainen pääsi karkuun, emmekä me saaneet tietää mitään", jatkoi
Giuseppe ihmetellen herransa hyvää tuulta.
"Jotain me sittenkin olemme saaneet tietää. Olen aivan varma siitä, että tytöt ovat San Nicolon saarella mökkirähjässä. Omituista, etten ennemmin tullut sitä ajatelleeksi. Nainen kävi viemässä tietoja ystävilleen, ja neliairoinen gondoli piti silmällä jokaista venettä, joka saattaisi ahdistaa häntä. Mutta nyt mennään heti herra Polanin luo kertomaan, mitä on tapahtunut. Kello on luultavasti jo yksi."
Neljännestunnin kuluttua he saapuivat Polanin palatsin edustalle ja soittivat kelloa.
"Tahtoisin heti tavata herra Polania", sanoi Francis portinvahdille.
"Herra meni tunti sitten nukkumaan."
"Se ei tee mitään. Minä olen Francis Hammond, ja minulla on tärkeitä uutisia."
Vartija avasi nyt portin. "Oletteko kuullut jotain neideistä?" hän kysyi kiihkeästi.
"Olen saanut tietoja, joista varmaan on hyötyä", vastasi Francis.
Heti sen jälkeen kuului herra Polaninkin ääni portaissa.
"Minä, Francis Hammond, olen täällä, herra Polani. Olen saanut tietoja, jotka varmaankin voivat olla meille hyödyksi."
Kauppias kiiruhti portaita alas.
"Olen nähnyt tuon noita-akan, Castaldin, ja ajanut häntä takaa. En tiedä varmaan, minne hän souti, sillä suuri gondoli rupesi ahdistamaan meitä, ja hädin tuskin me pelastuimme sen kynsistä. Mutta luulen keksineeni tyttärienne piilopaikan."
Francis kertoi sitten koko illan tapahtumat.
"Mutta miksi ette käyneet heti veneen kimppuun ja nostaneet hälinää? Kaikki ohikulkijat olisivat varmaan mielellään auttaneet teitä, sillä tapahtuma on herättänyt siksi paljon suuttumusta koko kaupungissa. Jos vain nainen olisi ollut käsissämme, olisimme pakottaneet hänet puhumaan."
"Mutta niin pian kuin hän olisi ollut teidän vallassanne", sanoi Francis, "olisi tytöt myös siirretty jonnekin muualle. Siksi minusta oli viisainta vain seurata heitä. Ja varmaan olisimme onnistuneet, jollei tuo toinen gondoli olisi tullut tiellemme."
"Epäilemättä olet oikeassa, Francesco. Mutta onnetonta se sittenkin oli, sillä emmehän tiedä asiasta oikeastaan entistä enempää."
"Luulenpa sittenkin että olemme päässeet hiukan pitemmälle, sillä vastikään oli minulla seikkailu, joka voi johtaa meidät oikeille jäljille."
Hän kertoi nyt, miten hän eräänä iltana oli kuljettanut erään herran San Nicolon saarelle ja nähnyt siellä mökin, jonne useat henkilöt, muun muassa Ruggiero Mocenigo, olivat saapuneet neuvottelemaan.
Polani keskeytti monta kertaa Francisin kertomuksen hämmästyneellä huudahduksella. Kun tämä oli lopettanut, laski hän kätensä nuorukaisen olkapäälle.
"Rakas poikani", sanoi hän, "miten voin kiittää sinua! Aivan varmaan tyttäreni ovat tuossa mökissä. Miten hyvä, ettet antanut salaliittoa ilmi — sillä salaliitto se varmaankin oli. Jos olisit sen tehnyt, olisi heidät kuljetettu muualle."
"Liian varmoja emme voi kutenkaan olla. Mutta ehkä joka tapauksessa pääsemme nyt heidän jäljilleen."
"Lähdemmekö heti matkaan? Minulla on kymmenkunta miestä kotona, ja tuskinpa siellä on kovinkaan monta vahdissa."
"Eikö olisi parasta odottaa huomiseen", sanoi Francis. "Ehkä gondoli, joka ajoi meitä takaa, odottaa meitä vielä, ja jos huomattaisiin, että useampia gondoleja olisi liikkeellä, niin he varmaan kuljettaisivat tyttärenne toiseen turvapaikkaan. Onhan sekin mahdollista, että he pitävät silmällä taloanne, mutta ellei mitään epäiltävää tapahdu, niin he varmaan poistuvat parin tunnin kuluttua. Huomenaamulla sen sijaan voitte lähettää miehenne parissa, kolmessa gondolissa liikkeelle, mutta heidän pitäisi astua veneisiin yksitellen, niin etteivät herätä huomiota, ja soutaa sitten aivan rauhallisesti San Nicolon saarta kohti mahdollisimman kaukana toisistaan.
"Minä olen mukana ensimmäisessä veneessä, koska minä yksin tiedän, missä mökki sijaitsee. Parasta olisi kuitenkin soutaa mökin sivuitse ja nousta maihin saaren toisessa päässä. Toiset veneet voivat hitaasti seurata jäljessä, ja pari kolme miestä voi jäädä rantaan veneitä vahtimaan sillä aikaa, kun me toiset menemme suoraan mökille, ja koska se on hiekkavallien keskellä, niin toivon, että voisimme päästä huomaamatta perille."
"Suunnitelmasi on hyvä, Francesco, vaikka tuntuukin pitkältä odottaa aamuun saakka. Mutta viisainta on sittenkin odottaa. Sinä jäät kai tänne yöksi?"
"Sitä en voi, mutta palaan mahdollisimman pian takaisin. Pöydälläni on paperi, johon olen merkinnyt niiden henkilöiden nimet, jotka pitivät neuvottelua mökissä, sekä kirje isälleni, jossa pyydän häntä jättämään paperin neuvoskunnalle siinä tapauksessa, etten ennen aamua olisi kotona. Teen sen joka ilta siltä varalta, että joutuisin Mocenigon käsiin. Näin minulla on keino, jolla voin pakottaa heidät päästämään minut vapaaksi."
"Se on mainio varokeino, Francesco. Sinä olet yhtä viisas ja varovainen kuin rohkeakin!"
"Ei siitä suurta hyötyä taida olla", vastasi Francis vaatimattomasti, "sillä on luultavampaa, että saan tikarin rintaani kuin joudun vangiksi. Mutta joka tapauksessa minun täytyy nyt lähteä."
"Jää tänne ainakin aamuun saakka. Sitä ennen tuskin kukaan käy huoneessasi. Ja sillä aikaa kun minä varustaudun matkaamme varten, voit sinä pistäytyä kotiin ja pantuasi paperin talteen palaat tänne, Me lähdemme kello seitsemältä. Silloin on jo paljon veneitä liikkeellä, eivätkä meidän gondolimme herätä mitään huomiota."
"Ehkä ehdotuksenne on hyvä. Suoraan sanoen parin tunnin lepo on minulle varsin tervetullut sillä Giuseppe ja minä olemme olleet liikkeellä aamusta asti."
KUUDES LUKU
Mökki San Nicolon saarella
Kello seitsemältä oli kaikki valmista. Herra Polani lähti yksin kotoaan ja haki Francisin sekä neljä miestä sovitulta paikalta jonkin matkan päästä palatsista. Jo aikaisemmin oli lähetetty sana satamassa olevaan kauppalaivaan, ja laivan kapteeni oli lähtenyt kymmenen miestä mukanaan suurella veneellä saarta kohti ja ankkuroinut jonkin matkan päähän rannasta. Miehet olivat painuneet veneen pohjalle, ja kapteeni piti tarkasti silmällä, ettei ainoakaan vene päässyt saaren rannasta poistumaan. Kun Polanin gondoli oli soutanut heidän ohitseen, he nostivat ankkurin ja seurasivat sen jäljessä, mutta pysyttelivät kuitenkin niin kaukana, ettei kukaan olisi voinut epäillä alusten kuuluvan samaan seuraan.
Francis ohjasi gondolin kapeaan salmeen, joka erottaa San Nicolon lähimmästä saaresta, ja laski veneen rantatörmän suojaan. Hetken kuluttua laivavenekin saapui paikalle. Francis lähti nyt astumaan suoraan mökkiä kohti herra Polani ja kuusi miestä mukanaan, ja muut jäivät rantaan vartioimaan.
"Mennään nopeasti", sanoi Francis, "sillä jos mökin edustalla on vahti, hän näkee meidät joka tapauksessa. Mutta matka on niin lyhyt, etteivät he ennätä kuljettaa pois tyttäriänne ennen kuin olemme perillä."
"Mitä pikemmin sitä parempi", sanoi kauppias.
He kiiruhtivat eteenpäin, nousivat hiekkatörmälle ja näkivät mökin edessään. Ei ainoatakaan ihmistä ollut missään.
"Tuossa on mökki. Pian saamme tietää totuuden."
He kiiruhtivat törmää alas ja seisoivat oven edessä.
Ei kuulunut ainoatakaan ääntä.
"Avatkaa ovi!" huusi kauppias kolkuttaen miekkansa kahvalla.
Ei vastausta.
"Murtakaa ovi!" sanoi hän, ja kaksi merimiestä, joilla oli kirveet kädessä, alkoi iskeä ovea. Mutta äkkiä se avautui, ja kaksi kalastajiksi pukeutunutta miestä ilmestyi kynnykselle.
"Miksi te tulette häiritsemään rauhallisia ihmisiä?" kysyivät he.
"Sitokaa heidät!" sanoi Polani hyökäten sisään Francisin seuraamana. Mutta hän pysähtyi pettyneenä kynnykselle — mökki oli tyhjä. Francis tunsi miltei yhtä suurta pettymystä.
"Jolleivät he ole täällä, niin he ovat jossain lähellä", sanoi Francis. "Älkää heittäkö toivoanne! Miehet vartioivat ovella, sillä välin kun me tarkastamme joka sopen."
Kauppias käski miestensä, jotka juuri olivat sitoneet vangit lujiin nuoriin, jäädä ovelle vartioimaan. Itse hän astui sisään. Mökki oli sisältä aivan erilainen kuin kalastajamökit yleensä. Keskellä lattiaa oli suuri pöytä ja seinän vierustalla muutamia penkkejä. Nurkassa oli airoja ja verkkoja. Tuli paloi avonaisessa takassa. Tulella oli pata sekä kaksi pienempää sen vieressä.
"Katsotaanpa, mitä heillä tässä on", sanoi Francis kauppiaan näyttäessä kovin toivottomalta.
"Keittoa", sanoi hän nostaessaan padan tulelta, "ja hajusta päätellen varsin maukasta." Sitten hän tarkasti toisia patoja. "Keitettyä kalaa ja lihamuhennosta! Herra Polani, tämä ei ole mitään tavallista kalastajanruokaa. Joko he odottavat tänne hienoja vieraita, tai tyttärenne ovat lähettyvillä. Hei — tuossahan on ovi."
"Se ei voi johtaa mihinkään asuinhuoneeseen", Sanoi Polani. "Hiekka ylettyy sillä puolen aivan kattoon saakka."
"Se on totta", myönsi Francis. "Mutta ehkä siinä on jokin matalampi huone, joka on kokonaan hiekan peitossa."
Hän työnsi ovea, mutta se ei liikahtanut.
"Oven takana voi olla hiekkaa, mutta myös luja salpa", sanoi hän ja käski merimiesten tulla kirveineen sisään.
"Murtakaa tuo ovi! Huone siellä on!" huudahti hän heti ensi lyönnin jälkeen. "Ääni kuuluisi aivan toisenlaiselta, jos hiekkaa olisi kerääntynyt ovea vasten." Heti kun ovi oli saatu murretuksi, hyökkäsivät kauppias ja Francis miekat kädessä sisään.
He päästivät iloisen yllätyksen huudahduksen. Huone, joka oli rakennettu mökin taakse, oli komeasti sisustettu ja seinillä riippui itämaisia kudoksia. Lamppu paloi katossa. Kaksi miestä miekat kädessä seisoi huoneessa epäröiden mitä tehdä, ja molemmat tytöt hyökkäsivät ilosta huudahtaen vapauttajiansa vastaan. Sohvalla istui naisolento pää kumarassa.
"Maria — Julia!" huudahti kauppias heittäen miekkansa syrjään ja sulkien tyttärensä syliinsä. Molempien merimiesten seuraamina Francis astui miesten luo.
"Heittäkää aseenne pois ja antautukaa!" sanoi hän. "Turha teidän on vastustaa; kymmenkunta miestä on ulkopuolella."
Miehet heittivät miekkansa maahan.
"Viekää heidät ulos ja sitokaa lujasti!" sanoi Francis.
Seuraavien minuuttien kuluessa ei sanottu montakaan sanaa. Tytöt nyyhkyttivät liikuttuneina ja iloisina isänsä rinnalla, ja herra Polani itse oli niin liikuttunut, ettei hän voinut muuta kuin mutista pari epäselvää hellää ja kiitollista sanaa. Francis lähti ulos ja sanoi pari sanaa kapteenille, joka astui huoneeseen, laski kätensä kokoonkyyristyneen naisen olkapäälle, tarttui häntä käteen ja vei hänet ulos.
"Tule tänne, Francesco!" huusi Polani heti sen jälkeen. "Rakkaat lapset, minua teidän ei pidä kiittää pelastuksestanne, vaan englantilaista ystäväänne, joka jälleen on lahjoittanut teidät minulle. Häntä me saamme kiittää siitä, että sinä, Maria, olet pelastunut tuon lurjus Mocenigon vallasta. Syleile häntä lapseni, niin kuin veljeäsi, sillä hän on tehnyt enemmän kuin veli puolestasi. Ja kerro sitten kaikki, mitä on tapahtunut sen jälkeen, kun minä viimeksi näin teidät!"
"Tiedäthän, isä, että meille sanottiin sinun sairastuneen ja toivovan meidän heti palaavan kotiin?"
"Niin, lapseni, sen sain heti kuulla kun tulin teitä noutamaan."
"Niin pian kuin olimme istahtaneet gondoliin, sulki seuranaisemme ovet ja työnsi luukut ikkunoiden eteen. Me huudahdimme hämmästyneinä kun jouduimme pimeään, mutta hän pyysi meitä rauhoittumaan, ja hänen äänensä oli nyt paljon ankarampi kuin koskaan ennen. Pelästyimme hirveästi, koetimme työntää luukut syrjään ja avata oven, mutta ne olikin ulkopuolelta suljettu. Huusimme apua, mutta seinät oli päällystetty patjoilla, niin että tuskinpa kukaan kuuli ääntämme. Ilma oli tukahduttavan kuuma, ja minä pyörryin. Kun heräsin, oli ikkuna avattu, ja Julia sanoi luvanneensa, että olisimme ääneti. Mutta luullakseni me jo silloin olimme kulkeneet kanaalista ulos, sillä en nähnyt muuta kuin taivasta edessämme. Niin pian kuin virkistyin, suljettiin luukut jälleen, jotta emme voisi katsella ulos. Niin jatkettiin matkaa jonkin aikaa. Vihdoin gondoli pysähtyi, ja seuranaisemme sanoi, että silmämme oli sidottava. Emme tahtoneet suostua siihen, mutta hän uhkasi silloin, että miehet tekisivät sen väkivalloin, jollemme tottelisi häntä. Meidän täytyi siis alistua, ja hän kääri huivit päämme ympärille. Meidät autettiin maihin, ja saimme kävellä vähän matkaa. Vihdoin huivit poistettiin silmiltämme ja me olimme täällä, missä olemme olleet siitä saakka."
"Ei suinkaan teitä ole kohdeltu millään tavalla pahoin?" kysyi kauppias levottomana.
"Ei lainkaan, isä. Tähän päivään saakka olemme olleet yksin seuranaisemme kanssa tässä huoneessa. Ovi on tavallisesti ollut hiukan raollaan, jotta meillä olisi enemmän ilmaa, sillä niin kuin näet, ei täällä ole ikkunoita. Hän haki meille ruokaa viereisestä huoneesta, ja me näimme, että siellä oli muutamia miehiä, mutta he olivat aivan rauhallisia ja puhuivat hiljaisella äänellä. Ymmärrät kai, että me sätimme kauheasti seuranaistamme hänen petoksensa vuoksi ja uhkasimme että sinä kostat hänelle. Mutta hän vakuutti, ettei meitä koskaan löydettäisi täältä ja että minun mitä pikimmin pitäisi suostua Ruggiero Mocenigon puolisoksi, sillä jollen vapaaehtoisesti tekisi sitä, niin minut pakotettaisiin siihen. Minä vastasin, että mieluummin kuolisin, mutta hän nauroi vain ilkeästi ja sanoi, että hän toisi pian papin mukanaan tänne. Yhdentekevää myöntyisinkö minä vai en, vihkiminen suoritettaisiin joka tapauksessa. Sitten Ruggiero purjehtisi kanssani Itämaille, ja minä olisin hyvinkin valmis välittämään sovintoa sinun kanssasi. Mutta Ruggieroa ei kuulunut. Luullakseni Castaldi kävi hiukan levottomaksi, sillä kaksi kertaa hän lähti pois täältä ja telkesi meidät huoneeseen. Muuta kerrottavaa ei minulla ole, isä. Missä me olemme?"
"San Nicolon saarella."
"Saarellako!" huudahti Maria ihmeissään. "Castaldi sanoi, että olimme mannermaalla. Ja miten löysitte meidät?"
"Sen kerron kotimatkalla, Maria."
"Niin, parasta onkin, isä. Julia ja minä kaipaamme raitista ilmaa."
"Julialla ei suinkaan ole ollut yhtä suurta pelon syytä kuin
Marialla", sanoi heidän isänsä.
"On kyllä, isä", Julia sanoi. "Tuo nainen sanoi, että minun pitäisi seurata Marian mukana ja että Ruggiero hankkisi minullekin miehen ystäviensä joukosta. Minä sanoin hänelle monta kertaa, että hän oli ilkeä nainen, ja me lupasimme, että sinä antaisit hänelle anteeksi ja palkitsisitkin häntä, jos hän veisi meidät kotiin. Hänen poissaollessaan me päätimme koettaa paeta, ja me kaivoimme pienen reiänkin seinään. Mutta hiekkaa virtasi vain sisään, ja me huomasimme olevamme maan alla, vaikkemme tienneet, miten olimme sinne joutuneet, koska emme olleet astuneet portaita alas. Ja niin meidän täytyi luopua kaikista pakoajatuksista."
"Te olette osittain maan alla", sanoi herra Polani, "sillä hiekka ulottuu tällä puolen aina mökin katon rajaan saakka. Siksi me emme myöskään tienneet, että mökissä oli vielä toinenkin huone, enkä minä koskaan olisi ymmärtänyt murtaa tätä ovea, jollei Francesco olisi ollut mukana. Mutta ei viivytellä enää kauemmin, lapsi kullat."
Merimiehet ja palvelijat päästivät riemuhuudon, kun tytöt astuivat mökistä ulos.
"Sytytämmekö hökkelin palamaan?" kysyi Francis.
"Ei, Francesco, se on ensin tarkasti tutkittava. Kapteeni Lontano, jättäkää neljä miestä tänne vartioimaan, kunnes viranomaiset saapuvat paikalle. Jos joku tulee tänne sitä ennen, täytyy heidän vangita hänet. Asiaa on perinpohjin tutkittava."
Ulkona auringonvalossa kauppias huomasi, että levottomuus ja sisälläolo olivat jättäneet syvät jäljet hänen tyttäriinsä. He näyttivät kalpeilta, ja silmät olivat kuopissa, aivan kuin he olisivat sairastaneet pitkän aikaa. Hän käski sen vuoksi palvelijoiden kuljettaa gondolin lähimpään rantaan, aivan mökin alapuolelle.
Hetken kuluttua gondoli saapuikin, ja herra Polani, hänen molemmat tyttärensä ja Francis astuivat siihen. Vangitut miehet kuljetettiin laivaveneeseen ja sijoitettiin aluksen pohjalle. Seuranainen sai myös paikkansa siellä. Kotimatkalla Polani kertoi tyttärilleen, miten Francis oli keksinyt heidän piilopaikkansa.
"Ilman hänen apuaan me tuskin koskaan olisimme löytäneet teitä, ja tuo lurjus Mocenigo olisi ennemmin tai myöhemmin saanut aikeensa toteutetuksi. Joko hän olisi karannut vartijoittensa käsistä tai tullut vapautetuksi, kun ei mitään todisteita häntä vastaan ollut. Niin pian kuin hän olisi päässyt tasavallan rajojen ulkopuolelle, hän olisi hankkinut laivan, ottanut avukseen joukon rohkeita miehiä, purjehtinut San Nicolon ulkopuolelle ja vienyt teidät mukanaan. Ei mikään olisi voinut pelastaa teitä, ja teidän vastustelemisenne olisi ollut aivan turhaa."
"Koko elämämme olemme kiitolliset teille, Francesco", sanoi Maria. "Me tahdomme rukoilla teidän puolestanne sekä aamuin että illoin, eikö totta, Julia?"
"Kyllä, koko sydämestämme", sanoi nuori tyttö vilpittömästi; "me rakastamme häntä koko elinaikamme."
"Vastaa sinä vain itsestäsi, Julia", sanoi Maria nauraen, mikä todisti, että hänen hyvä tuulensa oli palannut auringossa ja raittiissa ilmassa. "Kun Francesco pyytää minulta rakkautta, niin on vielä aika sanoa, mitä minä ajattelen siitä asiasta."
"Ei minulla koskaan olisi rohkeutta pyytää sitä teiltä, signora.
Tiedän liiankin hyvin, mitä te vastaisitte", sanoi Francis.
"Ja mitä minä vastaisin?" kysyi Maria.
"Te sanoisitte, että minä olen nenäkäs poika."
Maria nauroi.
"En voi pitää teitä enää poikana", sanoi hän vakavammin. "Tähän asti ehkä olette ollut minun silmissäni vain poika, joskin niin rohkealla ja neuvokkaalla tavalla pelastitte meidät kerran ennen; mutta tehän olette vain minun ikäiseni, ja tyttöjen mielestä samanikäiset pojat ovat heitä aina paljon nuorempia. Sitäpaitsi ette koskaan tekeydy vanhemmaksi, niin kuin muutamat serkuistani, ette sano turhia kohteliaisuuksia, vaan käyttäydytte niin kuin nuorempi veli ainakin. Mutta tästä lähtien en pidä teitä enää poikana. Nyt tunnen teidät paremmin."
"Mutta minä olen poika", sanoi Francis, "enkä tahdo muuta ollakaan. Englannissa me pysymme kauemmin nuorina kuin te täällä, eikä minun ikäiseni poika meillä uskalla koskaan puhutella vanhempaa henkilöä, jollei häntä ensin puhutella. Mitä aiotte tehdä vangeillenne, signor?"
"Minä vien heidät suoraan talooni ja ilmoitan sitten viranomaisille, että tyttäreni ovat löytyneet. Miehet viedään silloin heti vankilaan. Nyt ei voi enää olla epäilystäkään siitä, ettei Mocenigolla olisi osaa tässä jutussa, ja varmaankin hänet heti tuodaan vankina tänne. Eivät edes hänen lähimmät sukulaisensa uskalla puolustaa niin raakaa käytöstä, varsinkin kun yleinen mielipide on kovin kiihtynyt häntä vastaan. Te ette tiedä, tyttöset, kuinka ääretöntä hälinää teidän ryöstönne on saanut aikaan kaupungissa. Jollei kaupunginvouti olisi estänyt, niin luulenpa, että Mocenigon palatsi olisi sytytetty tuleen, ja Ruggieron sukulaiset tuskin ovat uskaltaneet näyttäytyä kaduilla teidän katoamisenne jälkeen. Arvaattehan sen, että jokainen perheenisä oli loukkaantunut, sillä jos nuoret aatelismiehet saisivat rankaisematta ryöstää porvarien tyttäriä, niin kukapa tässä enää voisi elää rauhassa? Mutta niin pian kuin tämä juttu on selvitetty, vien teidät takaisin kotiimme Korfuun joksikin aikaa. Nuorille tytöille ei ole terveellistä olla yleisen huomion kohteena."
"Oi, miten hauskaa!" sanoi Julia. "Minä rakastan kotiamme Korfun saarella puutarhoineen ja kukkineen paljon enemmän kuin palatsiamme täällä. Ilma on siellä aina leuto ja ihania tuoksuja täynnä, täällä taas on usein tukahduttavan kuuma päivisin ja sumuista ja kosteaa iltaisin. Miten hauska päästä sinne jälleen!"
"Entäs mitä sinä arvelet, Maria?"
"Kyllä minä tulen viihtymään siellä, isä, mutta Venetsia on minulle sittenkin rakkain."
"Sinä olet siinä iässä, jolloin tahtoo huvitella, ja se onkin aivan luonnollista. Mutta ei sinun tarvitse olla kauan poissa. Sellaisessa kaupungissa kuin Venetsiassa syntyy aina uusia puheenaiheita, ja kaikkein suurinkaan skandaali ei kiihota mieliä kuin enintään kolme päivää. Parin viikon oleskelu Korfussa vahvistaa teidän hermojanne, sillä varmaan viime aikojen tapahtumat ovat järkyttäneet niitä pahasti. Ja kun tulette takaisin, voitte jälleen täydesti nauttia Venetsian huvituksista."
"Jos jäämme sinne vain muutamiksi viikoiksi, isä, niin ei minulla ole mitään sitä vastaan, sillä tiedäthän, miten ihastunut olen kotiimme siellä. Mutta minä rakastan Venetsiaa."
He olivat nyt saapuneet palatsin portaille. He eivät olleet soutaneet pitkin Suurta kanaalia, sillä kauppias toivoi hartaasti, että hänen tyttärensä pääsisivät kotiin kenenkään huomaamatta. Muussa tapauksessa olisi kaupungissa syntynyt ääretön hälinä, ja ennen kaikkea he tarvitsivat lepoa ja rauhaa kaiken sen jälkeen mitä oli tapahtunut.
Tyttöjen tuloa tervehdittiin talossa suurella riemulla. Valmistuksia oli tehty aivan salassa, koska Polani ei voinut tietää, olisiko ehkä joku muukin hänen talonsa väestä Mocenigon palkkaama. Siksipä ei kenelläkään ollut aavistustakaan siitä, että oli päästy perille tyttöjen piilopaikasta, ennen kuin he nousivat jo maihin. Naispalvelijat riensivät ilosta huudahtaen alas portaita; miehet olisivat hurranneet, jollei Polani olisi käskenyt heitä vaikenemaan.
"Tytöillä on ollut yllin kyllin mielenliikutusta", sanoi hän. "He ovat kiitollisia teidän rakkaudestanne ja hyvästä tahdostanne, mutta tällä hetkellä he ennen kaikkea tarvitsevat rauhaa. Siksipä pyydän, ettette mainitse kenellekään heidän paluustaan. En tahtoisi, että tieto siitä leviäisi kaupungilla, ennen kuin neuvosto on päättänyt, mitä tämän johdosta on tehtävä."
Niin pian kuin tytöt olivat menneet huoneeseensa, laski laivavene portaitten eteen ja vangit saatettiin taloon. Muutamat palvelijattarista uhkailivat ja kiroilivat nähdessään seuranaisen.
"Kapteeni", sanoi Polani, "palvelijani näyttävät teille huoneen, missä miehenne voivat vartioida vankeja. Parasta, että itsekin jäätte paikalle. Älkää päästäkö ketään muuta kuin miehiänne huoneeseen!"
Giuseppe seisoi portailla, ja Francis kiiruhti hänen luokseen ja kysyi innokkaasti: "Miten meidän gondolimme on käynyt?"
"Löysin sen murskautuneena ja täynnä vettä portaiden luota. Siinä on monta reikää pohjassa ja sitä paitsi halkeama reunassa sillä kohtaa, johon toinen gondoli törmäsi. Ilkeydessään he varmaan puhkaisivat airoillaan siihen reikiä huomatessaan, että me pääsimme karkuun. Isä ja minä kuljetimme sen teidän portaittanne edustalle, mutta en luule, että sitä maksaa vaivaa korjata."
"No, ei sille mitään mahda, Giuseppe. Se on tehnyt tehtävänsä. Jos kahdesta dukaatista aina olisi yhtä paljon hyötyä, niin ei minulla olisi syytä valittaa."
Kun kauppias oli nähnyt, että vangit oli saatettu hyvään talteen, palasi hän ulos.
"Tule nyt kanssani, Francesco", sanoi hän. "Viranomaiset tahtovat varmaan tiedustella sinulta yhtä ja toista."
"Mutta silloin minun on myös pakko ilmoittaa, mistä epäilykseni johtuivat, sanoi Francis heidän soutaessaan Markustorille, ja sitä minun on mahdoton tehdä antamatta ilmi salaista kokousta. En tahtoisi kuitenkaan sekoittaa tähän juttuun muita kuin Ruggieron, sillä eihän minulla ole mitään todisteita heitä vastaan. Mutta valehdella en voi myöskään, jos minulta suoraan kysytään."
"Jos tietäisit varmaan, että tuo herra, jota kuljetit gondolissasi San Nicolon saarelle, oli Ruggiero, asia olisi paljon yksinkertaisempi. Voisit sanoa nähneesi hänen astuneen mökkiin antamatta muita ilmi. Useimmat maanmiehistäni turvautuisivat tällaiseen hätävalheeseen, mutta minä panen arvoa totuudenrakkaudellesi."
"Lähdettekö suoraa päätä neuvoskuntaan, signor?"
"En, ensin ilmoitan poliisivirastoon, että huostassani on viisi henkeä, jotka ovat olleet osallisina tyttärieni ryöstöön, ja pyydän heitä toimittamaan heidät vankilaan. Sitten menen neuvoskunnan puheille ja vaadin rangaistusta Mocenigolle, sillä häntä vastaan meillä on nyt selvät todisteet. Koetan olla mainitsematta nimeäsi neuvoskunnassa, en ainakaan tee sitä kuin hätätapauksessa. Sinä voit kernaasti odottaa sen aikaa gondolissa."
Kesti melkein tunnin ennen kuin herra Polani palasi takaisin.
"Kaikki onnistui erinomaisesti", sanoi hän takaisin tullessaan. "Minun ei tarvinnut edes mainita nimeäsi. Kerroin vain saaneeni kuulla, että Ruggiero on usein viettänyt yötä eräässä mökissä San Nicolon saarella, ja että löysin tyttäreni sieltä. Tietysti he kysyivät, mistä olin tuon tiedon saanut, ja minä vastasin, että eräs Ruggieron liittolaisista oli palkkion houkuttelemana ilmiantanut hänet, mutta että olin luvannut olla ilmaisematta hänen nimeään, jottei Ruggiero voisi kostaa hänelle."
"Olipa tosiaankin hyvä, ettei minua kutsuttu kuulusteluun", sanoi Francis, "sillä silloin salaliittokin olisi tullut ilmi. Ja sitä en olisi toivonut, kun minulla ei kuitenkaan ole mitään tietoa siitä, mitä asia koski. Mutta nyt minun täytyy lähteä kotiin", jatkoi hän hetken kuluttua, "isäni on varmaan levoton, kun viivyn."
"Sano hänelle, Francesco, että tulen hänen luokseen iltapuolella.
Minulla on paljon puhuttavaa hänen kanssaan."
"Iloitsen herra Polanin tulosta", sanoi herra Hammond, kun Francis toi perille hänen terveisensä. "Olen päättänyt, että sinun pitää lähteä täältä, mitä pikemmin sitä parempi. Sillä vaikka en moitikaan sinua siitä, mitä olet tehnyt, niin on kerrassaan sopimatonta, että sinun ikäisesi poika joutuu niin mahtavan venetsialaisen suvun kuin Mocenigon viholliseksi. Kernaimmin antaisin sinun matkustaa pois jo tänä päivänä.
"Sillä vaikka herra Polani ei ole antanut ilmi sinua, niin tulee varmaan hyvinkin pian tiedoksi, että sinä keskellä yötä saavuit herra Polanin palatsiin, ja sen johdosta on helppo arvata, että sinä myös jollakin tavalla olet ollut osallisena tyttöjen pelastamisessa. Varsinkin Mocenigon ystävät koettavat saada selvyyttä tähän asiaan, koska he pelkäävät, että joku heidän joukostaan on pettänyt heidät.
"Asia on hyvin vakava, Francis, ja se on kehittynyt paljon enemmäksi kuin tavalliseksi pojankujeeksi, ja siksi on parasta, että lähdet Venetsiasta niin pian kuin suinkin. Olen varma siitä, että Polanikin käsittää asian samalla tavalla, sillä hän tuntee maanmiestensä tavat vielä paremmin kuin minä."
Kun herra Polani saapui herra Hammondin luo, keskustelivat he kauan keskenään, ja kutsuivat lopulta Francisin sisään.
"Francis", sanoi herra Hammond, "herra Polani on tehnyt minulle harvinaisen jalomielisen ehdotuksen."
"En laisinkaan", keskeytti toinen hänet. "Teidän poikanne on tehnyt minulle niin suuren palveluksen, etten koskaan voi sitä hänelle palkita. Mutta onneksi voin olla hänelle hiukan avuksi. Olen ehdottanut, että sinä, Francesco, yhtyisit minun liikkeeseeni. Sinun täytyy tietysti muutamia vuosia ensin harjoitella perehtyäksesi ammattiin, mutta sinun asemasi tulee olemaan sama kuin poikani, jos minulla sellainen olisi, ja tultuasi kyllin vanhaksi otan sinut liikekumppanikseni.
"Isäsi palaa Englantiin, ja hänelle olen ehdottanut, että hän rupeaisi minun asiamiehekseni, sillä toivon, että siitä olisi meille kummallekin hyötyä. Ja sitten, kun isäsi haluaa vetäytyä liikkeestä syrjään, voit sinä, jos niin tahdot, palata Englantiin ja hoitaa haaraliikettäni siellä."
"Olen teille kovin kiitollinen ehdotuksestanne", sanoi Francis. "En koskaan olisi voinut toivoakaan niin suuria. Ja ainoa mitä voin luvata teille, on se, että tahdon tehdä parhaani."
"Sitä en epäile lainkaan, Francesco. Sinä olet jo monella tavalla osoittanut kuntoasi, joten voin huoleti uskoa tärkeitä tehtäviä sinun käsiisi. Olen aivan samaa mieltä kuin isäsikin, että sinun on parasta niin pian kuin suinkin lähteä täältä. Olen sen vuoksi ehdottanut isällesi, että lähtisit huomenna aamulla Bonito-laivallani matkalle. Toivon, että ennätät tulla sanomaan jäähyväiset tyttärilleni, vaikka sinulla tietenkin on nyt paljon valmistuksia tehtävänä."
Keskusteltuaan vielä kauan isänsä kanssa Francis lähti Polanin palatsiin. Hän oli kovin mielissään, ettei hänen tarvinnutkaan ruveta työskentelemään konttorissa, vaan että hän sen sijaan pääsi merelle. Hän kertoi Beppolle ja Giuseppelle, jotka sousivat häntä gondolissa, että herra Polani oli tarjonnut hänelle toimen liikkeessään. Heti kun Giuseppe sen kuuli, lakkasi hän soutamasta, heittäytyi veneen pohjalle ja alkoi nyyhkyttää. Mutta äkkiä hän nousi.
"Jos te matkustatte, niin minä seuraan teitä, herra Francesco. Te tarvitsette uskollisen palvelijan. Annathan minun seurata herra Francescoa, isä? En voi erota hänestä, muuten kuolen ikävään."
"Mielelläni otan sinut mukaani, jos isäsi vain sallii", sanoi Francis. "Herra Polani suostuu siihen kyllä, sen tiedän, sillä hän tahtoo mielellään tehdä jotain sinunkin hyväksesi. Siitä hän on monta kertaa puhunut minulle, sillä onhan sinullakin ollut osasi hänen tyttäriensä pelastuksessa. Mitä sinä tästä arvelet, Beppo?"
"Enhän minä tahdo vastustaa pojan toiveita, herra Francesco, vaikka ymmärrättehän te, että minulla alkaisi nyt olla paljon apua hänestä. Jos Giuseppe lähtee, on minun pakko hankkia itselleni joku toinen apulainen."
"Puhutaan heti lähemmin asiasta", sanoi Francis, "nythän olemme jo perillä. Mutta tuossahan tulee Matteokin. Olipa tosiaankin onni, ettemme saapuneet viittä minuuttia myöhemmin, sillä silloin en olisi tavannut häntä."
SEITSEMÄS LUKU
Kauppalaivalla
"Oletko kuullut uutisia, Francesco? Serkkuni ovat päässeet vapaiksi!
Olin juuri tulossa kertomaan sinulle tätä uutista."
"Uutisesi ovat vanhat, Matteo. Minä tiesin sen jo monta tuntia sitten."
"Kuulin, että Polani löysi heidät eräästä mökistä San Nicolon saarelta", jatkoi Matteo. "Isäni ei voi ymmärtää, miten hän pääsi heidän piilopaikastaan perille. Polani ei tahdo sitä ilmaista, mutta isäni luulee, että joku Ruggieron palvelijoista on antanut hänet ilmi."
Francis epäröi hetken aikaa. Hän oli aikonut kertoa Matteolle, mikä osa hänellä itsellään oli heidän pelastuksessaan, mutta koska Polani ei ollut sanonut mitään, arveli hänkin parhaaksi vaieta.
"Yhdentekevää miten herra Polani sai tiedon heidän olinpaikastaan, pääasia vain, että he ovat onnellisesti kotona. Olen kuullut, että seuranainenkin, joka heidät petti, on palatsissa. Mikä onni, että Ruggieroa on niin visusti vartioitu, ettei hän päässyt karkuun eikä saanut viedä tyttöjä kauemmaksi, niinkuin hän tietenkin oli aikonut."
"Isä kertoi", sanoi Matteo, "että valtion kaleerilaiva on lähetetty hakemaan Ruggieroa tänne, eivätkä edes hänen mahtavat suojelijansa voi nyt pelastaa häntä."
"Minullakin on suuri uutinen kerrottavana sinulle, Matteo", sanoi Francis. "Herra Polani on tarjonnut minulle paikan liikkeessänsä, ja jo huomenna lähden hänen laivallaan Itämaille."
"Onnittelen sinua, Francesco! Mutta tulipa tämä tieto kovin äkkiä, ethän tiennyt siitä vielä eilen mitään. Milloin se päätettiin?"
"Herra Polani on keskustellut tänään isäni kanssa, ja he arvelivat parhaaksi, että poistuisin täältä niin pian kuin suinkin, koska Ruggieron ystävät pitävät minua syypäänä hänen maanpakoon tuomitsemiseensa."
"Onnen poika sinä olet", sanoi Matteo. "Minäpä pyydän, että minäkin saan joskus tehdä pari matkaa Polanin aluksilla, jotta voisin päästä upseeriksi johonkin valtion sotalaivaan niin pian kuin olen kyllin vanha. Minne sinä olet menossa?"
"Menen sanomaan hyvästi serkuillesi ja sen jälkeen lähden kotiin viettääkseni lopun päivää isäni kanssa, sillä palatessani takaisin merimatkaltani on isä varmaan jo matkustanut Englantiin."
"Minä tulen sinun kanssasi", sanoi Matteo "Minun tulee sinua kovin ikävä ja koetan tehdä parhaani, että pääsisin myös maailmalle niin pian kuin suinkin. Sinä saat varmaan kokea monenlaisia seikkailuja, sillä muutamien viikkojen kuluttua sota varmaan syttyy Venetsian ja Genovan välillä. Polanin laivat ovat haluttua tavaraa, ja kukapa tietää, vaikka saisit tutkia genovalaisen vankilankin sisäpuolta ennen kuin palaat kotiin."
Molemmat ystävykset saapuivat nyt Polanin palatsiin. Polani itse ei ollut kotona, mutta heidät kutsuttiin heti tyttärien huoneeseen.
"Olen sydämestäni iloinen, että tapaan teidät taas terveinä", sanoi Matteo astuessaan sisään. "Koko Venetsia ei puhu muusta kuin teidän kotiintulostanne. Olette päivän sankareita, ette usko, mitä huomiota te olette herättäneet."
"Mitä pikemmin ihmiset saavat jotain muuta puheenaihetta, sitä parempi", sanoi Maria, "sillä toistaiseksi meidän täytyy olla vankina. Jos venetsialaiset olivat niin kovin kiinnostuneita meistä, olisivat he voineet jo paljon ennemmin ottaa selkoa meidän olinpaikastamme."
"Mutta minä vakuutan sinulle, Maria, että kaikki ihmiset tekivät minkä ikinä saattoivat. Kaikki gondolit tutkittiin, kaikki kalastajakylät etsittiin. Mutta kukapa olisi osannut aavistaa, että olitte San Nicolon saarella. Minä en ole tehnyt koko aikana muuta kuin soudellut paikasta toiseen etsimässä teitä, ja samaa on Francescokin tehnyt — sen voin teille vakuuttaa."
"Francescon laita onkin aivan toinen", sanoi Maria huomaamatta, että Francis salaisin merkein koetti saada häntä vaikenemaan. "Hänellä on sekä silmät että aivot, ja jollei hän olisi saattanut isää piilopaikallemme, niin istuisimme yhä siellä, kunnes Ruggiero olisi tullut meitä hakemaan."
"Francesco siis teidät löysikin?" sanoi Matteo ihmeissään.
"Etkö sitä tiennyt, Matteo? Tietysti hän meidät löysi! Julia ja minä saamme kiittää häntä kaikesta — eikö totta, Julia?"
"Suo anteeksi, etten kertonut sitä sinulle", sanoi Francis ihmettelevälle ystävälleen, "mutta sekä herra Polani että isäni kielsivät minua puhumasta mitään koko asiasta. Sitä paitsi se riippui kokonaan sattumasta."
"Ei lainkaan", sanoi Maria, "se riippui kokonaan siitä, että kuljette silmät auki. Minä en tiennyt, että se oli salaisuus. Mutta tämän jälkeen olen varovaisempi."
"Mutta miten se kävi, Francesco?" kysyi Matteo.
Francis kertoi nyt, miten hän ensiksi oli saanut tietää, että saarella oli mökki ja että Ruggiero Mocenigolla oli tapana käydä siellä. Sitten hän kertoi edelleen nähneensä seuranaisen gondolissa, ja kun tämä oli suunnannut matkansa laguunia kohti, oli hän tullut ajatelleeksi, että tytöt mahdollisesti olisivat mökissä.
"Niin kuin näet, oli asia aivan yksinkertainen, Matteo", lopetti hän.
"Tämän jälkeen en moiti sinua enää siitä, että soutelet gondolissasi niin paljon, sillä siten joutuu jos jonkinlaisiin seikkailuihin. Ja jollet olisi niin taitava gondolia kuljettamaan, et nyt tässä kertoisi meille tätä juttua. Mutta hyvä sinun on lähteä pois täältä joksikin aikaa, sillä muuten voi sinun osallisuutesi tähän asiaan helposti tulla ilmi."
"Aiotteko matkustaa pois, Francesco?" huusivat molemmat tytöt yhteen ääneen.
"Minä lähden teidän isänne laivassa huomenaamulla."
"Ettekä tule enää takaisin?" sanoi Maria. "Toivottavasti tapaan teidät varsin pian jälleen. Olen päässyt teidän isänne palvelukseen ja palaan laivan mukana takaisin Venetsiaan. Isäni matkustaa Englantiin, ja teidän isänne on tarjonnut minulle asunnon kodissaan aina kun olen maissa."
"Sehän on viisasta", sanoi Maria. "Kylläpä me olisimme toruneet isää, jos hän olisi päästänyt teidät täältä ikiajoiksi kaiken sen jälkeen, mitä olette meidän hyväksemme tehnyt — vai mitä, Julia?"
Mutta Julia oli mennyt ikkunaan eikä näyttänyt kuulevan koko kysymystä.
"Onpa se hauskaa", jatkoi Maria, "sillä silloin palaatte tänne joka toinen tai kolmas kuukausi, ja minä pidän kyllä huolta siitä, ettei isä heti paikalla lähetä laivaa taas merelle. Sehän on aivan kuin saisi oman veljen, ja veljenäni minä melkein pidänkin teitä, Francesco — sillä jos meitä vielä hätyytettäisiin, olen varma siitä, että suojelisitte meitä taaskin."
"En usko, että teillä on syytä pelätä enää Ruggieroa", sanoi Francis.
"Hän joutuu pitkäksi aikaa vankeuteen."
"Se on nyt vähintä, mitä he voivat hänelle tehdä", sanoi Maria harmistuneena. "En rauhoitu ennen kuin hän on joutunut kiinni."
Puolen tunnin kuluttua Francis ja hänen ystävänsä lähtivät.
"Sinä olet oikea onnenmyyrä", sanoi Matteo heidän käytyään gondoliin istumaan. "Monet venetsialaiset nuorukaiset kadehtivat sinua sen johdosta, että olet päässyt Polanin tyttärien suosioon."
"Loruja!" sanoi Francis punastuen. "Mitä sinä puhut niin typerästi, Matteo. Minähän olen niin nuori, etten voi ajatellakaan naimisiin menoa moneen vuoteen. Olisihan sitä paitsi kovin rohkeata, jos uskaltaisin ajatella sellaista, he kun ovat rikkaimpia perijättäriä koko Venetsiassa."
"Saadaanpa nähdä", naureskeli Matteo. "Maria on hiukan liian vanha sinulle, mutta Julia sopii mainiosti. Ja kukapa tietää miten käy parin, kolmen vuoden kuluttua."
"Älä viitsi puhua tuollaisia typeryyksiä", sanoi Francis kärsimättömästi.
Matteo nojautui mukavasti taaksepäin ja vihelteli. "Ei puhuta sitten", sanoi Matteo, "mutta kernaasti soisin olevani yhtä suuressa suosiossa kuin sinä."
Seuraavana aamuna Francis puhui kauan aikaa tulevaisuudestaan isänsä kanssa.
"Toivon tapaavani sinut silloin tällöin, Francis", sanoi herra Hammond, "sillä Polani antaa varmaankin sinun seurata hänen laivojensa mukana joskus Englantiinkin. Jollei mitään odottamatonta tapahdu, on sinun tulevaisuutesi turvattu. Polani on luvannut pitää sinua kuin omana poikanaan, ja minä olen varma siitä, että sinä et petä niitä toiveita, joita hän asettaa sinuun. Mutta älä ole liian uhkarohkea, sillä kauppalaivakin voi joutua vaaroihin. Merirosvoja liikkuu Välimerellä, ja sota-aikoina eivät sotalaivat ole rosvojen aluksia parempia. Muista aina, että kauppalaivan kapteenin täytyy ensi sijassa ajatella aluksensa ja lastinsa pelastamista ja ryhtyä taisteluun vain hätätilassa.
"Voi olla, että jonkin ajan kuluttua lähetän jonkun veljistäsi tänne, mutta se riippuu siitä, millaiseksi he ovat kehittyneet minun poissaollessani; ei kannata lähettää tänne pahankurista poikaa vain paria vuotta vanhemman veljen hoidettavaksi. Mutta siitä voimme puhua sitten, kun tulet Englantiin, ja tiedämme, missä asemassa olet. Pelkään, että Venetsialle on tulossa vaikeat ajat. Luultavasti Genova, Padova, ja Unkari ovat liittoutuneet Venetsiaa vastaan, ja vaikka Venetsia onkin mahtava, se saa varmaan kokea kovia. Luotan kuitenkin siihen, että se kestää tämänkin myrskyn, niin kuin se on kestänyt aikaisemmatkin.
"Ja nyt poikani, sinun on aika lähteä laivaan. Iloitsen siitä, että Giuseppe saa seurata mukanasi, sillä poika on uskollinen ja kiintynyt sinuun ja voi olla sinulle suureksi avuksi. Tavarasi on jo viety laivaan. Lähtekäämme siis mekin."
Kun he saapuivat satamaan, jossa purjelaiva oli ankkurissa, oli se jo lähtövalmiina.
Bonito oli suuri alus, rakennettu pikemmin kantamaan suurta lastia kuin kulkemaan nopeasti. Siinä oli kaksi mastoa ja isot, nelikulmaiset purjeet, ja myötätuulessa se oli varsin nopeakulkuinen. Mutta luoviminen oli siihen aikaan tuntematon taito, ja siksi täytyi vastatuulen sattuessa joko heittää ankkuri tai turvautua airoihin, joita laivassa oli viisitoista paria. Kun he saapuivat kannelle, tervehti itse Polani heitä.
"Tulin heittämään hyvästi pojallenne, herra Hammond, ja katsomaan, että kaikki oli käskyjeni mukaan hänelle valmistettu. Kapteeni Corpadio, tässä on nuori mies, josta olen puhunut teille ja jota teidän tulee kohdella aivan kuin poikaani. Teidän tulee opettaa hänelle purjehtimisen taitoa, mutta myöskin kaupantekoa. Tässä on hyttisi Francesco."