Samalla aikaa kun ovi Palestiinaan tällä tavoin avattiin heille, alkoi kiivas vainoaminen Rumaniassa ja Saksassa ja etenkin Venäjällä, jossa se vielä jatkuu ja on kasvamassa. Toinen toistaan seuraavien lakimääräysten kautta ovat näiden valtojen hallitukset riistäneet heiltä oikeudet ja etuoikeudet ja sitäpaitsi ovat he saaneet kärsiä joukkojen väkivaltaisuuksista, kunnes ovat olleet pakoitetut muuttamaan pois suurin joukoin. Mutta tämä vainoaminen on epäilemättä myös suosiota, koska sen tarkotus tulee olemaan ja on ollut pakottaa heitä luomaan katseensa Jerusalemiin ja lupauksiin, ja muistuttamaan heitä, että he ovat eräiden suurien, rikkaiden maallisien lupauksien perijöitä.
Mutta meidän on muistettava, että 1878 oli ainoastaan käännekohta suosion palaamiselle luonnolliselle Israelille. Me olemme jo, tutkiessamme "pakanain aikoja" huomanneet, että Jerusalemia ja sen kansaa tullaan edelleenkin tallaamaan — pakanat tulevat sitä hallitsemaan ja sortamaan "kunnes pakanain ajat ovat täyttyneet", ja niinmuodoin, vaikka suosion aika jo oli ollut ja alkoi vuonna 1878, eivät juutalaiset tule otettaviksi täyteen suosioon ennenkuin vuonna 1914. Siten tulee heidän uudelleen suosioon ottamisensa tapahtumaan vähitellen, samoin kuin heidän lankeemisensakin siitä tapahtui vähitellen. Merkillistä on myös, että nämä kaksi, heidän lankeemisensa ja jälleen kohoamisensa aikakautta ovat aivan yhtä pitkät. Lankeeminen tapahtui vähitellen kasvavalla nopeudella, kolmenkymmenenseitsemän vuoden aikana, vuodesta 33 j.K., jolloin suosio heitä kohtaan kansana lakkasi, vuoteen 70, jolloin heidän kansallinen olemassaolonsa päättyi, maa tehtiin autioksi ja Jerusalem hävitettiin perinpohjaisesti. Historia osottaa siis heidän lankeemisensa alkamisen ja päättymisen, ennustuksen osottaessa heidän korottamisensa alkamista ja loppumista — 1878 ja 1914 — joten 37 vuoden tarkka rinnakkaisuus on huomattavissa. Tämä on lisäksi osa heidän, profeetan mainitsemasta, mishneh'sta ("kaksinkertaisesta ajasta").
Vaikka juutalaisen ja evankelikauden käännekohdat siten ovat selvästi osotetut olevan 33 ja 1878 j.K., Israelin hylkäämisen ja jälleen suosioon ottamisen kautta, niin tunkevat kumminkin molemmat nämä ajat toistensa alueille. Kun siten juutalaisen aikakauden käännekohta oli saavutettu, tunkeutui se sen jälkeen loppuunsa asti silloin alkavan evankelikauden alueelle, kuten heidän suosionsa palaaminen, joka on tuhatvuotiskauden ensimäisiä tapahtumia, käsittää evankeliumikauden lopun eli elonkorjuuajan. Kolmenkymmenenseitsemän vuoden aikana (vuodesta 33 j.K., israelilaisten suosion loppuun kansana, vuoteen 70 j.K., heidän yhteiskuntansa täydelliseen kukistumiseen) olivat he, lukuunottamatta uskollista jäännöstä, lankeamassa, ja uskovaiset pakanat nousemassa — juutalainen aika, oli loppumassa ja evankelinen aika alkamassa; ja kolmenkymmenen seitsemän vuoden aikana (1878-ta 1914:ta) tekee evankelikausi loppuansa, ja ahdistuksen aika koittaa ja tulee kristikunnan yli, lukuunottamatta uskollista jäännöstä, samalla kun Israelin ja kaiken kansan ennalleenasettamistyö on valmistuksen alaisena. Toisin sanoen: vuosiluvut 33 ja 1878 ilmaisevat milloin, itsekunkin, uuden aikakauden työ alkoi, vaikka edellisen aikakauden elonkorjuun ja jätteiden eli kelpaamattomien hävittämisen, sallittiin jatkua kolmekymmentäseitsemän vuotta molemmissa tapauksissa. Siten ovat näiden kahden armotalouden toisiensa alueille tunkeutuminen samoin kuin juutalaisen ja kristillisen aikakauden päätekohdat selvästi merkityt.
Kaksipuolinen toimi kuuluu molemmille näille toisiensa alueille tunkeutuville aikakausille: vanhan alasrepiminen ja uuden järjestelyn eli talouden pystyttäminen. Ja koska juutalainen aika ja kansa olivat vaan varjoja eli esikuvia, on meidän odotettava, että tämän tulokset tulevat paljon laajaperäisemmiksi, kuin ne olivat; ja niin me saamme nähdäkin ne. Tätä kaksipuolista työtä osotetaan profeetta Jesajan lausunnossa: "Sillä (1) koston päivä oli mielessäni, ja (2) lunastuksen vuosi oli tullut." — Es. 63: 4.
Nämä eivät ole minkäänlaisia nerokkaasti ajateltuja vastaavaisuuksia, joita on järjestetty soveltumaan yhteen tosiseikkojen kanssa; sillä monet näistä rinnakkaisuuksista ja muista totuuksista nähtiin ennustuksista ja niistä saarnattiin, kuten yllä on esitetty, useita vuosia ennen 1878 — joka vuosi ilmotettiin olevan Israelin suosion palaamisen aika, ennenkuin se tuli ja ennenkuin mikään tapaus oli sen siksi merkinnyt. Tämän teoksen kirjottaja antoi ulos vihkosien muodossa näitä Raamatusta tehtyjä johtopäätöksiä jo keväällä v. 1877.
Todistus saattoi tuskin olla vahvempi ja kumminkin salattuna tänne asti, kun aika on tullut tiedon lisääntymiselle ja viisaat [oikeassa taivaallisessa opissa] tulevat ymmärtämään. Me tiedämme tarkan vuosiluvun Israelin hylkäämiselle — niin, itse päivänkin; että heillä tulisi olemaan mishneh, tai kaksinkertainen aika selittää profeetta selvästi; että tämä rinnakkaisaika on tuhat kahdeksansataa neljäkymmentä viisi vuotta pitkä, ja että se päättyi v. 1878, olemme, luullaksemme, selvästi osottaneet; ja että suosio oli tämän vuoden tunnusmerkkinä on eittämätön tosiseikka. Ja muistakaa myös, että juuri heidän "kaksinkertaisen" aikansa päätyttyä julkaisi professori Delitzsch hebrealaisen Uuden Testamentin käännöksensä, joka jo on tuhansien juutalaisten käsissä ja herättää paljon mielenkiintoa. Ja muistakaa, edelleen, että suurin kristillinen liike hebrealaisten keskuudessa apostolien päivien jälkeen, Rabinovitsj'in ja muiden johtamana, on parastaikaa hereillä Venäjällä. Ja alkoi se melkein yhtä kauvan aikaa vuoden 1878 jälkeen, jolloin Israelin "kaksinkertainen" aika päättyi, kuin oli Israelin hylkäämisestä vuonna 33 j.K. pakanoiden herättämisen aikaan asti.
Muistelkaa nyt apostolin sanoja, jotka selvästi osottavat, että he olivat suljetut jumalallisesta suosiosta ja maallisista, heille vielä kuuluvista, liitoista. tai lupauksista, kunnes täydellisyys eli täysi luku pakanoita on tullut sisälle — evankelisen kutsumisen loppuun asti — ja te saatte nähdä, että 1878 on syvää mielenkiintoa herättävä vuosiluku ollen yhtä tärkeä hengelliselle kuin luonnollisellekin Israelille. Koska, kuten silloinkin ei kukaan muu kuin Herramme Jeesus tuntenut lakikauden loppumisen ja evankelikauden alkamisen merkitystä (apostolitkin tunsivat sen ainoastaan osittain ja näkivät sen hämärästi helluntaihin asti) niin voimme nyt odottaa, että ainoastaan Kristuksen ruumis, voideltu kun on samalla hengellä, on selvästi näkevä evankelikauden päättymisen ja sen erittäin tärkeän merkityksen. Juutalaisparat, ja monet, jotka tunnustautuvat kristityiksi, eivät tiedä edes vielä siitä suuresta armotalouden muutoksesta, joka tapahtui ensimäisessä tulemisessa — juutalaisen ajan päättymisestä ja evankelikauden alkamisesta.
Ja samoin on nytkin ainoastaan harvat, jotka tietävät, tai tulevat tietämään, kunnes ulkonaiset merkit todistavat sen heidän luonnollisille silmillensä, että me nyt olemme evankelikauden lopulla tahi elonkorjuussa, ja että vuosi 1878 osotti niin tärkeää kohtaa, kun mitä se osotti. Eikä ollut tarkotettukaan, että muut kun uskollinen vähemmistö näkisi ja tietäisi eikä olisi pimeydessä maailman kanssa. — "Teille on annettu tietää", sanoi Herramme.
Mutta jotkut voinevat kentiesi sanoa: Kyllä Jeremia todellakin oli Herran profeetta, jonka todistus "mishnehstä" tahi Israelin kokemuksien kaksinkertaistuttamisesta on suuressa määrässä huomattava, mutta kumminkin pitäisimme todistuksen vielä varmempana, jos joku muukin profeetta olisi maininnut siitä samasta. Sellaisille vastaamme, että yhdenkin luotettavan profeetan ilmotus on hyvä ja yltäkylläinen perustus uskolle, ja että monet tärkeimmistä todistuksista Herramme ensimäisestä tulemisesta olivat yhden ainoan profeetan ennustamia; mutta siitä huolimatta on Jumala, joka on laupeudesta rikas ja hyvin armahtavainen, ottanut huomioon meidän heikkouskoisuutemme, ja vastannut sydämemme rukoukseen jo ennakolta, lahjottaessaan meille useamman kuin yhden todistuksen.
Kääntykää nyt Sakarjan ennustukseen (9: 9—12.) Profeetallisessa näyssä kulkee hän Jeesuksen rinnalla, kun hän ratsastaa Jerusalemiin — vuonna 33 j.K. — viisi päivää ennen hänen ristiinnaulitsemistaan (Joh. 12: 1—15) ja kansalle huutaa profeetta: "Iloitse suuresti, sinä Siionin tytär, ja riemuitse, sinä Jerusalemin tytär! Katso, kuninkaasi tulee sinulle; hän on vanhurskas, auttaja, ja köyhä, ja ratsastaa aasilla ja aasintamman varsalla." Huomaa näiden sanojen selvää toteutumista — Matt. 21: 4—9, 43; Joh. 12: 12—15; Luuk. 19: 40—42. Jokainen erityinen kohta täytettiin, huutamiseen asti. Kun kansa huusi: Hosianna! pyysivät Fariseukset Jeesusta nuhtelemaan heitä, mutta sen hän epäsi sanoen: "Jos nämä olisivat vaiti, niin kivet huutaisivat." Miksi? Siksi, että oli ennustettu, että huudettaisiin, ja jokainen kohta ennustuksessa oli täyttyvä. Antakoon tämä tarkkuus ennustuksien täyttymisessä yksityiskohtia myöten luottamusta tämän ja toisien profeettojen lausuntoihin edelleenkin.
Lyhykäisesti kosketeltuansa huonoja seurauksia heidän kuninkaansa hylkäämisestä (Sak. 9: 10), puhuttelee profeetta heitä Jehovan nimessä, täten: "Palatkaa takasin linnaan (Kristuksen luo), te, jotka toivossa vangitut olette. Jo tänäkin päivänä ilmotan minä, että minä tahdon kaksinkertaisesti sinulle maksaa." Sana "kaksinkertaisesti" on tässä sama sana, jota Jeremia käyttää — "mishneh" — toistaminen tai toinen samanlainen osa. Israelilaiset olivat vuosikausia olleet roomalaisen ikeen alaisia, mutta he olivat, kuten sanotaan "toivon vankeja"; he toivoivat tulevaa kuningasta, joka vapahtaisi heidät ja korottaisi heidät luvattuun herrauteen maan yli. Nyt oli heidän kuninkaansa, heidän vahva linnansa, tullut, mutta niin hiljaisena ja vaatimattomana, etteivät he sydämensä ylpeydessä voineet nähdä hänessä sellaista vapauttajaa. Ja vielä suuremmassa määrässä he olivat synnin vankeja, ja tällä Vapauttajalla oli mielessä myös tämä suurempi pelastus. Herramme oli ollut heidän luonaan kolme ja puoli vuotta, täyttäen Raamatun ennustukset heidän nähtensä, ja nyt tuli viimeinen ja lopullinen koetus — ottaisivatko he hänet, Herran voidellun, vastaan kuninkaanansa? Profeetan sanasta käy selville, että Jumala ennakolta tiesi heidän hylkäävän Messiaksen: — "Jo tänäkin päivänä ilmotan minä, että minä tahdon kaksinkertaisesti sinulle maksaa."
Tämä ennustus ei ainoastaan poista kaikkia epäilyksen mahdollisuuksia, etteikö tässä olisi kysymyksessä tuollainen kaksinkertaistuttaminen — että toinen puoli kuritusta olisi lisättävä heidän entisiin kokemuksiinsa, sen johdosta, että he hylkäsivät Messiaksen — vaan osottaa se myös tarkalleen päivän, jolloin tämä toinen puoli alkoi, ja saattaa profeetta Jeremian tekemät, ja Herramme sanain kautta todetut johtopäätökset: "Teidän huoneenne jää teille autioksi", moninkerroin vahvemmiksi, tarkemmiksi ja selvemmiksi.
Muistelkaa Herramme sanoja tältä ajalta ja tässä yhteydessä: — "Jerusalem, Jerusalem, sinä joka tapat profeetat ja kivität luoksesi lähetettyjä, kuinka usein olen tahtonut koota lapsiasi, samoin kuin kana kokoaa poikueensa siipiensä alle! Mutta te ette ole tahtoneet. Katso, teidän huoneenne jää teille autioksi. Sillä minä sanon teille: tästälähin ette näe minua, ennenkuin [sydämestänne] sanotte: Siunattu olkoon Herran nimessä tuleva." (Matt. 23: 37—39.) Luemme myös, että tämän koetusajan viimeisenä päivänä, "kun hän tuli lähemmäksi [ratsastaen aasilla] ja näki kaupungin, itki hän sitä ja sanoi: 'Jospa tietäisit sinäkin tänä päivänä, mitä rauhaasi kuuluu! Mutta nyt [sentähden] se on salattuna silmiltäsi'." (Luuk. 19: 41, 42.) Kiitetty olkoon Jumala, nyt kun toinen puoli heidän "kaksinkertaisesta" mitastaan on täytetty, voimme nähdä, että tämä sokeus alkaa poistua. Ja tämä antaa pyhille iloa omastakin puolestaan, sillä he huomaavat, että Kristuksen ruumiin kirkastuminen lähenee.
Mutta meidän rakkaudesta rikas Isämme, joka nähtävästi tahtoi vakuuttaa meitä ja vahvisti sydämiämme kaikkea epäilystä vastaan tähän kohtaan nähden, joka ratkaisee ja todistaa niin paljon, on lähettänyt meille tietoja Israelin kaksinkertaisesta mitasta toisenkin korkeasti kunnioitetun palvelijansa, — profeetta Jesajan kautta.
Profeetta asettuu tulevaisuudessa sen ajan loppupäähän, jolloin heidän "kaksinkertainen" mittansa (mishnehnsa) on täytetty — v. 1878; ja kääntyen meihin, jotka nyt elämme, ilmottaa hän meille Jumalan sanoman sanoen: "Lohduttakaa, lohduttakaa, minun kansaani, sanoo teidän Jumalanne. Puhukaa sydämellisesti Jerusalemille ja julistakaa sille, että sen sotimisen aika on päättynyt, että sen pahateko on maksettu, että se on kaksinkertaisesti saanut Herran kädestä kaikkien syntiensä tähden." — Jes. 40: 1, 2. [Se hebrealainen sana, joka tässä on käännetty sanalla kaksinkertaisesti on kefel, joka merkitsee sellaista kaksinkertaista, joka on käännetty kahtia keskeltä.]
Se, joka tutkii ennustuksia, pankoot merkille, että profeetat lausuvat ennustuksiansa eri kannoilta: välin he puhuvat tulevaisesta tulevana ja toisen kerran asettautuvat he tulevaisuuteen ja puhuvat siltä kannalta; niinpä esim. Jesaja puhuessaan Herramme syntymisestä, asettuu seimen ääreen, jossa Jeesus makasi, kun hän sanoo: "Lapsi on meille syntynyt, poika on meille annettu, ja hänen hartioillansa on herraus; j.n.e." (Jes. 9: 5.) Psalmien kirjaa ei voida ymmärtävällä tavalla lukea, jollei tätä asianhaaraa oteta huomioon. Parempaa valaistusta tälle asialle, että nimittäin profeetat asettuvat eri kannoille aikaan nähden, ei voida antaa, kuin nämä kolme mainittua ennustusta, jotka koskevat Israelin "kaksinkertaista" mittaa. Jeremia ennusti, että ne päivät tulisivat, jolloin Jumala hajottaisi heidät kaikkien kansojen sekaan, ja että kun he olivat saaneet kaksinkertaisesti, kokoaisi hän heidät jälleen paljon valtavamman voiman ilmauksen kautta heidän hyväkseen, kuin silloin kun he tulivat egyptiläisestä orjuudesta. Sakarja puhuu ikäänkuin eläisi hän sinä aikana, kun Kristus tarjoutuu Israelille heidän kuninkaanaan, ja sanoo meille, että siinä, juuri sinä päivänä alotettiin laskea heidän "kaksinkertaista" mittaansa. Jesaja seisoo rinnallamme vuonna 1878 ja kiinnittää huomiomme siihen, että Jumalalla on jo järjestetty, määrätty tai vahvistettu aika suosionsa palauttamiselle Israelille, ja että tämä määrätty aika alkaisi "kaksinkertaisen" mitan kuluttua, joka vastaisi sitä ennen elettyä suosion aikaa; ja hän sanoo meille, että meidän nyt on ilmotettava Israelille tätä suloista sanomaa, että sen kaksinkertainen mitta on täynnä, sen vahvistettu aika täytetty. Tulisi todella vaikeaksi päättää, mikä näistä kolmesta ennustuksesta on vahvin tahi tärkein. Ne ovat kaikki tärkeitä, ja jokainen niistä olisi jo itsessään vahva; mutta kaikki yhdessä muodostavat ne ihmeellisesti vahvan kolminkertaisen ketjun Jumalan nöyrille, etsiville, luottaville lapsille.
Vakuuttavaisuus näissä profeetallisissa lausunnoissa vahvistuu, kun muistamme, että nämä profeetat eivät ainoastaan eläneet ja kirjottaneet satoja vuosia toisistaan erotettuina, vaan myös, että he kirjottavat asioita, jotka olivat aivan vastakkaisia niille, mitä juutalaiset odottivat. Totisesti ilman uskoa ja sydämeltä hitaita uskomaan kaikkea sitä, mitä Jumala on puhunut profeettain kautta, ovat ne, jotka eivät tässä selvässä ja sopusointuisessa todistuksessa voi nähdä Jumalan sormea ja toimenpidettä.
Jos joku väittää, ettei Berliinin kokous ja sen päätös olleet mitään, joka kyllin selvästi ilmaisi Jumalan suosion palaamista Israelille, vastaamme, että se oli paljon selvempi merkki suosiosta, kuin Herran toimenpide ratsastamalla Jerusalemiin oli epäsuosion merkki. Ei kumpaakaan pidetty sinä aikana, kun se tapahtui, minkään ennustuksen toteuttamisena. Ja tänä päivänä on niitä, jotka tietävät kaksinkertaisen täyttymisestä, tuhatta kertaa useampia kuin niitä, jotka ennen helluntaita tiesivät, että kaksinkertainen tahi toinen osa alkoi silloin. Siten näemme, että se lapsi, jonka Simeon sanoi olleen pannun lankeemukseksi ja nousemukseksi monelle Israelissa (Luuk. 2: 34) tuli juuri lankeemukseksi tai loukkauskiveksi luonnolliselle Israelille kansana; ja me olemme nähneet, mitenkä hän hengellisen Israelin päänä ja Päällikkönä tulee olemaan Vapauttaja, tulee jälleen pystyttämään luonnollisen huoneen ja asettamaan ennalleen kaikki, kun sen "määrätty aika" sen "kaksinkertainen mitta" on täytetty; ja nyt näemme kaksinkertaisen mitan täytetyksi ja suosion alkavan saapua Israelille. Kun me huomaamme nämä Isämme Sanan toteutumiset, laulakoon sydämemme: —
Sä pienoinen lauma, Raamattu on
Sun uskosi pohja, tuo horjumaton.
Kun siten huomaamme Israelin lankeemuksen suosiosta, ja mitä he sen kautta ovat kadottaneet, ja syyn tähän kaikkeen, älkäämme unohtako, että he tässäkin esikuvasivat hengellistä nimi-Israelia, ja että samat profeetat ovat ennustaneet, että molempien Israelin huoneiden piti kompastuman ja lankeaman: "Hän on oleva loukkauskiveksi ja kompastuksen kallioksi molemmille Israelin huonekunnille." — Jes. 8: 14.
Yhtä varmasti, kuin luonnollista nimi-Israelia on kohdannut hylkääminen ja lankeeminen, kuten olemme nähneet, yhtä varmasti tulee myös hylkääminen ja lankeeminen kohtaamaan hengellistä nimi-Israelia, Evankelista nimi-Seurakuntaa, ja samanlaisista syistä. Toisen hylkäämistä ja lankeemusta kuvataan Raamatussa yhtä elävästi kuin toisenkin. Ja myöskin yhtä varmasti, kuin luonnollisen Israelin jäännös pelastettiin sokeudesta ja lankeemuksesta nöyryyden ja uskon kautta, tulee myöskin samanlainen jäännös hengellisestä nimi-Israelista pelastettavaksi nimi-joukkojen sokeudesta ja lankeemuksesta tämän ajan "elonkorjuussa" tahi lopussa. Siten tulevat todellisen seurakunnan, Kristuksen ruumiin viimeiset jäsenet, erotettaviksi nimiseurakunnasta — yhdistettäviksi ja kirkastettaviksi Pään kanssa. Nämä (se jäännös, joka valittiin luonnollisesta Israelista sen lankeemisessa sekä evankelikauden harvalukuiset uskolliset, käsittäen sen lopulla elävän jäännöksen), muodostavat yksin totisen "Jumalan Israelin." Nämä ovat nuo Valitut — vanhurskautetut, uskon kautta Kristuksen lunastustyöhön kutsutut kanssa-uhraamiseen ja kanssaperillisyyteen Kristuksen kanssa, jotka totuuden henki on valinnut uskon kautta totuuteen ja pyhitykseen, ja jotka ovat olleet uskolliset kuolemaan saakka. Tämän joukon valitsemisen loputtua, tämän ajan elonkorjuussa, saattaa odottaa melkoista liikettä vehnän ja lusteiden välillä; sillä paljon jumalallisesta suosiosta johtuneesta hyvästä, jota myönnettiin erityisesti uskollisten harvalukuisten tähden, tulee vedettäväksi pois nimijoukoilta, kun pieni lauma, jonka kehitykseksi ne myönnettiin, on täysilukuinen.
Meidän on odotettava, että tässä, samoin kuin esikuvauksellisessa juutalaisessa elonkorjuussa, tulee olemaan sellaista erottamista, joka toteuttaa profeetan sanat: "Kootkaa minulle pyhäni, jotka tekevät liiton kanssani uhrin kautta." (Ps. 50: 5.) Ja niinkuin vuosi 33 osotti juutalaisen nimi-huonekunnan, järjestelmänä katsottuna, jättämistä epäsuosioon, hajaannukseen ja kukistumiseen, niin osotti vastaava vuosiluku 1878, hengellisen nimi-Israelin epäsuosion, hajaannuksen ja kukistumisen alkamista, josta meillä on enemmän sanottavaa seuraavassa luvussa.
Matemaatillinen todistus.
Otaksuen, että yllä esiintyvä todistus on riittävä ja tyydyttävä, menemme nyt ajanlaskullisesti todistamaan: ensimäiseksi, että juutalainen aika, Jaakobin kuolemasta siihen ajankohtaan, jolloin heidän huoneensa jätettiin autioksi, josta heidän kaksinkertaisensa tai toinen puolensa alettiin laskea oli tuhat kahdeksansataa neljäkymmentaviisi vuotta pitkä; ja toiseksi, että kaksinkertainen päättyi vuonna 1878, ja että aika silloin oli tullut suosion alkamiselle — jolla me siten tulemme todistamaan, että tämä vuosiluku ilmaisi evankeliajan suosion loppumista.
Jälkimäinen kohta ei itse asiassa tarvitse mitään todistusta; sillä, koska oli totta, että Herramme kuoli vuonna 33, on helppo asia lisätä tuhat kahdeksansataa neljäkymmentäviisi vuotta vuoteen 33 nähdäksemme, että 1878 oli se vuosi jolloin aika oli tullut suosion alkamiselle Israelille edellyttäen, että voimme todistaa ensimäisen väitteemme että ajanjakso jolloin Israel odotti Jumalan lupauksien täyttymistä, hänen suosiossansa, oli tuhannen kahdeksansadan neljänkymmenenviiden vuoden aika.
Tämän ajanjakson pituus näytetään täydellisesti siinä luvussa, joka käsittelee ajanlaskua, lukuunottamatta yhtä kohtaa, nimittäin aikaa Jaakobin kuolemasta aina lähtöön asti Egyptistä. Tämä ajanjakso on ollut hyvin omituisella tavalla kätketty tai peitetty näihin aikoihin asti; ennenkuin se huomattiin, oli juutalaisen ajan pituus tuntematon; eikä ilman sitä oltaisi voitu sen kaksinkertaistuttamista mitata, jos kohta ennustukset kaksinkertaisesta olisivat tulleet huomatuiksi ja käsitetyiksi.
Ajanlasku ei tee mitään vaikeuksia Jaakobin kuolemaan asti, mutta tästä vuosiluvusta alkaen Egyptistä lähtöön asti ei ole minkäänlaisia täydellisiä tiedonantoja. Useita murusia annetaan siellä ja täällä, mutta mitään yhdenjaksoista lankaa ei anneta, jonka kautta pääsisimme varmuuteen. Juuri siitä syystä täytyi meidän ajanlaskua tarkastaessamme tällä kohdalla kääntyä Uuteen Testamenttiin. Siellä saimme apua henkeyttämältä apostolilta, joka ilmottaa meille yhdistävän renkaan. Tällä tavoin opimme tuntemaan, että neljänsadan kolmenkymmenen (430) vuoden aika kului liitosta, joka tehtiin niihin aikoihin kun Tara, Aabrahamin isä, kuoli aina Israelin lähtöön asti Egyptistä.
Me löydämme kätketyn ajan Jaakobin kuolemasta Israelin Egyptistä lähtöön, tarkalla tavalla: ensin laskemalla ajan Taran kuolemasta Jaakobin kuolemaan ja sitten vähentämällä ne vuodet, noista neljästäsadastakolmestakymmenestä vuodesta, jotka ovat Taran kuoleman ja Egyptistä lähdön välillä, seuraavalla tavalla:
Aabraham oli seitsemänkymmenen viiden (75) vuoden vanha, kun liitto hänen kanssaan tehtiin Taran kuoltua (1 Moos. 12: 4), ja Iisak syntyi kaksikymmentäviisi (25) vuotta sen jälkeen. (1 Moos. 21: 5.) Siis:
Liitosta Iisakin syntymiseen…………… 25 vuotta Iisakin syntymisestä Jaakobin syntymiseen (1 Moos. 25: 26)……………………… 60 " Jaakobin syntymisestä hänen kuolemaansa (1 Moos. 47: 28)……………………… 147 " Yhteenlasketut vuodet liitosta Aabrahamin ___ kanssa Jaakobin kuolemaan……………… 232 " Liitosta siihen päivään, jolloin Israel jätti Egyptin (2 Moos. 12: 41), pääsiäisjuhlan aikana…………………. 430 " Tästä on vähennettävä aika liitosta Jaakobin kuolemaan……………………. 232 " Aika Jakobin kuolemasta lähtöön ___ Egyptistä oli siis……………………. 198 "
Siten ovat kaikki vaikeudet laskea Israelin kansallisen olemassaolon ajan pituus poistettu. Kätketty aika Jaakobin kuolemasta Egyptistä lähtöön oli epäilemättä tarkotuksella kätketty, kunnes aika sen näkemiselle oli tullut. Tähän me liitämme nyt Ajanlaskullisessa tarkastuksessa esitetyt ajanjaksot, seuraavasti:
Jaakobin kuolemasta lähtöön Egyptistä………. 198 vuotta Israelin korvessaolo……………………… 40 " Kaanaan jakamiseen……………………….. 6 " Tuomarien aikakausi………………………. 450 " Kuninkaiden aikakausi…………………….. 513 " Autiona olon aika………………………… 70 " Kyyroksen ensimäisestä vuodesta vuoteen 1…… 536 " Yhteensä Jaakobin kuolemasta Anno Dominiin,…. ____ tahi vuoteen 1 meidän ajanlaskuamme………… 1813 " A.D. 1:stä ristiinnaulitsemiseen passah-juhlan aikana, keväällä vuonna 33 j.K. — täysiä vuosia, juutalaista kirkollista aikaa………. 32 " Koko aikakausi, jolloin Israel suosiossa ja ____ tunnustettuna ollen odotti valtakuntaa……… 1845 "
[Juutalainen kirkkovuosi alkoi keväällä; ja passah-juhla sattui jokaisen uuden (kirkollisen) vuoden ensimäisen kuukauden viidentenätoista päivänä.]
Löytääksemme heidän kaksinkertaisen aikansa toisen osan pituuden, jonka ajan kuluttua heidän suosion aikansa oli tullut, ja se todellakin alkoi, ja jolloin suosio todella alkoi siirtyä pois hengellisestä nimi-Israelista, laskemme tuhat kahdeksansataa neljäkymmentäviisi (1845) vuotta keväästä vuonna 33 j.K. ja saamme passah-juhlapäivän vuonna 1878. Heidän jälleennousemisensa vuodesta 1878 vuoteen 1915 (pakana-aikain loppuessa), sen Kuninkaan suosiossa, jonka he hylkäsivät, ja jonka he tällä ajalla tulevat tunnustamaan, vastaa pituudellaan heidän kolmekymmentäseitsemän vuotista lankeemistaan, siitä päivästä, jolloin heidän huoneensa jätettiin autioksi, vuonna 33 j.K. heidän täydelliseen kukistumiseensa kansana v. 70.
Olemme jo tarkastaneet useita huomattavia rinnakkaisuuksia juutalaisen ajan, varjon tahi esikuvan ja evankelisen ajan, todellisuuden tahi vastakuvan välillä, ja tässä olemme me juuri nyt todistaneet uuden samanlaisen: Molempien aikakausien pituus vastaa toistaan täydellisesti — evankelinen Seurakunta kutsutaan Israelin "mishneh'n" tai heidän epäsuosionsa toisella puoliskolla. Samalla kertaa, kun toiset vastaavaisuudet ovat silmiinpistäviä, koskee tämä erityisesti näiden kahden ajan lopputapahtumia, niiden "elonkorjuuta", elonkorjaajia, sitä työtä, jota molempien elonkorjuuaikoina toimitetaan ja niille omistettua aikaa, jotka kaikki ovat omiaan antamaan meille selvän katsauksen siitä työstä, joka tulee toimitettavaksi siinä elonkorjuussa, joka on tämän ajan lopussa. Huomaa tarkoin niitä vastaavaisuuksia, jotka ovat näiden kahden elonkorjuun välillä, kun lyhykäisesti kertaamme ne: —
Katsaus rinnakkaisuuksiin elonkorjuussa.
Juutalainen aika päättyi "elonkorjuuseen", jossa Herramme ja Apostolit toimittivat sen työn, niiden hedelmäin korjuun, joiden siemenen Mooses ja profeetat olivat kylväneet. "Nostakaa silmänne (sanoo Jeesus) ja katselkaa vainioita, kuinka jo ovat valkoiset leikattaviksi." "Minä olen lähettänyt teidät leikkaamaan sitä, johon ette ole työtä panneet; muut ovat työn tehneet, ja te olette päässeet heidän työalalleen." (Joh. 4: 35—38.) Evankelisen ajan loppua kutsutaan myös elonkorjuuksi: — "Elonaika on maailman (aikakauden) loppu." "Elonaikana minä sanon leikkuumiehille: Kootkaa ensin lusteet ja sitokaa ne kimppuihin poltettaviksi — — mutta nisut korjatkaa aittaani." — Matt. 13: 39, 30.
Johannes ennusti sitä työtä, joka oli toimitettava juutalaisessa elonkorjuussa, ja sen seurauksia, sanoen (Matt. 3: 12): "Hänellä on viskimensä kädessään, ja hän puhdistaa puimatanterensa ja kokoaa nisunsa [todelliset israelilaiset] aittaansa [kristilliseen seurakuntaan]; mutta ruumenet [kelvottomat tästä kansasta] hän polttaa sammumattomalla tulella" — (hätä, joka kulutti heidän kansallisuutensa.) Tällöin tapahtui kaste pyhällä Hengellä ja tulella — pyhä Henki, joka tuli "totisten israelilaisten"; yli helluntaina, ja tuli, se hätä, joka kohtasi kaikkia toisia, niiden kolmenkymmenenseitsemän vuoden aikana, jotka seurasivat heidän hylkäämistänsä. (Matt. 3: 11.) Tässä hädässä Israel kansana hävitettiin, mutta ei yksilöinä. Ilmestyskirjan kirjottaja kertoo tämän ajan elonkorjaamisesta terävällä totuuden viikatteella, koska elonkorjuuaika on tullut, ja näyttää, että se on kahtalaista työtä, josta toinen tarkottaa maan viinipuuta, erotukseksi totisesta Isän istuttamasta viinipuusta, Kristuksesta Jeesuksesta ja hänen jäsenistänsä tahi oksistansa. (Joh. 15: 1—6.) Tämän ajan elonkorjuuta sanotaan vehnän ja lusteiden korjuuksi (Matt. 13: 24—30, 36—39); juutalaisen ajan elonkorjuuta kutsuttiin vehnän ja ruumenien korjuuksi. Ja samoin kuin silloin ruumenia oli suuressa määrässä enemmän, samalla tavalla näyttää myös kaikissa muissa paikoissa silmiinpistävä yhdenkaltaisuus ja rinnakkaisuus edellyttävän, että lusteita tulee olemaan paljon runsaammin kuin vehnää tässä elonkorjuussa.
Juutalainen elonkorjuu, yhteensä neljänkymmenen vuoden ajanjakso, alkoi Herramme opetusviran alkaessa vuonna 29 ja päättyi vuonna 69 vähää ennen nimi-Israelin hylkäämistä ja kukistumista ja heidän kaupunkinsa hävittämistä, jonka roomalaiset aikaansaivat vuonna 70. Ja tämän ajan elonkorjuu alkoi Herramme läsnäololla maan suuren riemuvuoden alkaessa vuonna 1874, niinkuin 6:ssa luvussa näytetään, ja päättyy vuonna 1914, vähää ennen pakanavaltojen kukistumista, ollen samoin neljänkymmenen vuoden ajanjakso — siis vielä lisäksi eräs ihmeellinen yhtäläisyys näiden kahden ajan välillä.
Juutalainen elonkorjuu alkoi Herramme opetusvirkaan astumisella, ja vaikka Jumalan suosio poistui heidän nimijärjestelmästänsä kolme ja puoli vuotta myöhemmin, jonka jälkeen hätä runteli tätä järjestelmää kolmekymmentäkuusi ja puoli vuotta, jatkui kumminkin erityinen suosion osotus tämän kansan yksityisille jäsenille, ja kutsu Kristuksen kanssaperillisyyden korkeaan kunniaan lähetettiin nimenomaan heille kolmen ja puolen vuoden aikana siitä, kun Herramme hylkäsi heidät ja he hylkäsivät hänen — jonka kautta lupaus Danielille toteutui (Dan. 9: 27), että suosiota osotettaisiin hänen kansallensa täydellisesti seitsemänkymmenen viikon loppuun asti, jonka viikon keskellä Messias tapettiin. Lupaus täytettiin koko totiselle vehnälle, samalla kun se järjestelmä, joka ympäröi tätä vehnää, tuomittiin ja hyljättiin keskellä sitä viikkoa. Juutalaisen ajan vehnänkorjuu kesti monta vuotta, alkaen Herramme virkaan astumisella, vaikka kaikki erityinen suosio lakkasi kolme ja puoli vuotta Kristuksen kuoleman jälkeen. Tämän kansan hätä (tuli) alkoi aikaiseen palaa, mutta palo ei saavuttanut suurinta raivoansa ennenkuin melkein kaikki vehnä oli korjattu aittaan.
Samanlaisia ajanjaksoja on huomattavissa tämän nyt päättyneen ajanjakson elonkorjuussa, jotka vastaavat ilmiöitä edellisessä elonkorjuussa. Syksy vuonna 1874, jolloin riemuvuosijaksot ilmasevat ajan tulleen Herramme läsnäolemiselle, vastaa hänen kasteensa aikaa ja voitelemista pyhällä Hengellä, jolloin hän tuli Messiaaksi, Ruhtinaaksi, (Dan. 9: 25) ja alkoi toimittaa juutalaista elonkorjuuta. Kevät vuonna 1878 (kolme ja puoli vuotta myöhemmin) vastaa sitä vuosilukua, jolloin Herramme omisti kuninkuuden, ratsasti aasilla, puhdisti temppelistä rahanvaihtajat ja itki nimiseurakunnan tahi valtakunnan tähden ja jätti sen alttiiksi hävitykselle, ja se ilmasee sen ajan, jolloin nimi-seurakunta- (tahi kirkko-) järjestelmät "oksennettiin ulos" (Ilm. 3: 16), josta ajasta alkaen ne eivät enää ole Jumalan puhetorvia taikka missään määrässä hänen tunnustamiansa. Ja ne kolme ja puoli vuotta, jotka seurasivat kevättä vuonna 1878, jotka päättyivät lokakuussa vuonna 1881, vastaavat niitä kolmea ja puolta vuotta, jolloin suosio jatkui yksityisiä juutalaisia kohtaan heidän suosionsa seitsemännenkymmenennen viikon loppupuoliskolla. Samoin kuin esikuvassa tämä vuosiluku — kolme ja puoli vuotta Kristuksen kuoleman jälkeen — osotti kaiken erityisen suosion päättymistä juutalaisia kohtaan ja suosion alkamista pakanoille, samalla tavalla meistä vuosi 1881 osottaa erityisen suosion päättymistä pakanoille — "korkean kutsun", tai kutsun omistamaan niitä siunauksia, jotka kuuluvat tälle ajalle — kutsun kanssaperillisyyteen Kristuksen kanssa ja jumalallisen luonteen osallisuuteen. Ja niinkuin olemme nähneet, on tämän ajan tunnusmerkkinä suuri liike juutalaisten keskuudessa kristillisyyteen päin, tunnettuna "Kisjinevi-liikkeen" nimellä. Ja nyt on tulossa hätää ja koettelemuksia nimi-kristillisyyden osaksi, mutta myrskyä pidätetään, kunnes kaikki vehnä on korjattu, kunnes Jumalan lähettiläät ovat leimanneet hänen palvelijainsa otsat (ymmärryksen) totuudella. — Ilm. 7: 3.
Vastaavaisuudet tässä ja juutalaisessa elonkorjuussa ovat osottautuneet erinomaisen selvästi esiintyviksi siihen nähden, mitä on saarnattu. Juutalaisen elonkorjuun ensimäisinä kolmena ja puolena vuotena oli Herrallamme ja opetuslapsilla erityisenä tekstinänsä aika ja Messiaksen läsnäolo. Heidän julistuksensa kuului: "Aika on täytetty", lunastaja on tullut. (Mark. 1: 15; Mat. 10: 7.) Samoin oli myös tässäkin elonkorjuussa: vuoteen 1878 muodostivat aikaennustukset ja Herran läsnäolo, pääasiassa niinkuin ne tässä ovat esitetyt, vaikkeivät näin selvästi, sanomamme aineen. Sen jälkeen on työ laajennut, ja toisien totuuksien käsittäminen on selvinnyt ja puhdistunut; mutta samat tosiseikat ja raamatunpaikat, jotka opettavat samaa aikaa ja samaa läsnäoloa, seisovat siinä kumoamattomina ja eittämättöminä.
Samoin kuin se suosio, jota jatkuvasti osotettiin yksityisille israelilaisille, senjälkeen kun heidän nimi-huoneensa suljettiin suosiosta, ei tarkottanut heidän nimi-kirkkojärjestelmänsä käännyttämistä ja uudistamista, eikä heidän ruumeniensa muuttamista vehnäksi, vaan oli yksinomaa aijottu erottamaan ja korjaamaan joka ainoan tuleentuneen vehnäjyvän, samoin ei jatkuva ja runsas suosio (nimittäin totuudenvalo) nykyajassa ole tarkotettu käännyttämään kokonaisia lahkoja tai aikaansaamaan kansallisia uudistuksia, vaan päinvastoin kokonaan erottamaan vehnäluokan lusteluokasta. Molemmat ovat kasvaneet rinnakkain vuosisatoja, ja sekottamaton, pelkkää vehnää oleva lahko on tuntematon; mutta nyt elonkorjuussa tulee erottaminen tapahtumaan, ja selkkaukset tulevat olemaan hirvittäviä. Monessa tapauksessa se tulee merkitsemään maallisen ystävyyden ylösnyhtämistä, monen hellän siteen repimistä; ja juuri totuus tulee aikaansaamaan tämän erottamisen. Herran ennustus "elonkorjuusta" ensimäisessä tulemisessa tulee olemaan paikallaan nykyiseenkin elonkorjuuseen nähden. (Katso Mat. 10: 35—38; Luuk. 12: 51—53.) Samoin kuin silloin totuus aiheutti eripuraisuutta isän ja pojan, tyttären ja äidin, anopin ja miniän välillä, tulee nyt taaskin viholliset usein kuulumaan omaan huonekuntaan. Sitä ei voi välttää. Ne, jotka rakastavat rauhaa ja lepoa enemmän kuin totuutta, tulevat pantavaksi koetukselle, ja ne, jotka rakastavat totuutta yli kaiken, hyväksytään voittajiksi — aivan kuin juutalaisessa "elonkorjuussa."
Juutalaisessa elonkorjuussa olivat sanansaattajat, jotka airueina lähetettiin julistamaan Kuninkaasta ja tulleesta valtakunnasta, alhaista sukua olevia miehiä, ilman arvonimiä, ja ne, jotka vastustivat sanomaa, olivat ylimmäiset papit, kirjanoppineet, fariseukset ja jumaluusoppineet; ja niinkuin voimme odottaa, on nytkin: sokeimmat ovat sokeiden taluttajia, jotka juutalaisten esikuviensa lailla "eivät tunne etsikkonsa aikaa." — Luuk. 19: 44.
Läsnäolo oli heillä toinen suurista koetuskohdista, ja risti oli toinen. Johannes Kastaja huusi heille: "Keskellänne seisoo se, jota ette tunne." Kumminkaan eivät muut, kuin oikeat israelilaiset kyenneet näkemään sitä totuutta, että Messias oli läsnä; ja näistä useat kompastuivat ristiin; sillä vaikka olivat alttiit ottamaan vastaan Jeesuksen vapauttajana, teki heidän ylpeytensä heidät vastahakoisiksi ottamaan vastaan häntä Lunastajana. Samoin on nytkin. Kristuksen läsnäolo, parhaillaan tapahtuva "elonkorjuu" ja nimitunnustajajoukkojen hylkääminen ovat kiviä, joihin monet kompastuvat; ja suurta Pelastajaa, jonka tulemista ja valtakuntaa monet ovat rukoilleet (niinkuin juutalaisetkin), eivät he tahdo tunnustaa. Jälleen saattaa totuuden mukaisesti sanoa: "Keskellänne seisoo se, jota ette tunne." Ja jälleen tulee Kristuksen risti koetukseksi, kompastus- tai koetuskiveksi aavistamattomalla tavalla; ja monet, monet kompastuvat nyt siihen sanoen: Me tahdomme tunnustaa Kristuksen Vapahtajaksemme, mutta me hylkäämme hänet Lunastajana ja Vapaaksiostajana.
Varmastikin on kaikkien, jotka huolellisesti tarkastavat asiaa, tunnustettava, että todistukset Herramme läsnäolosta (henkiolentona ja siis näkymättömänä) ovat suuremmat ja selvemmät niitä todistuksia, joita juutalaisilla oli hänen läsnäolostansa lihassa ensimäisessä tulemisessa. Ja nyt eivät Herran läsnäolontodistukset ainoastaan ole täydemmät, täydellisemmät ja lukuisammat, vaan ajan merkit ympärillämme, jotka ilmasevat, että elonkorjuutyö on käymässä, ovat paljon silmiinpistävämmät ja vakuuttavammat niille, joiden silmät ovat voidellut silmävoiteella (Hm. 3: 18), kuin asianlaita oli ensimäisessä tulemisessa, kun Herramme Jeesus, kourallinen seuraajia kanssaan, paljon vastuksen ja monen epäsuotuisan asianhaaran vallitessa julisti: "Aika on täyttynyt; tehkää parannus ja uskokaa evankeliumi" — Messias on tullut, suuren Jehovan Lähettiläs, täyttääkseen teille kaikki ne lupaukset, jotka ovat annetut teidän isillenne. Oliko ihme, että ainoastaan mieleltään nöyrät saattoivat ottaa vastaan nöyrän nasaretilaisen suurena Vapauttajana, tai noita nöyriä miehiä ilman minkäänlaisia arvonimiä hänen hallituksensa jäseninä, — sellaisina, jotka kerran olisivat kuninkaita ja ruhtinaita hänen kanssaan. Ainoastaan harvat saattoi nähdä hänessä, joka ratsasti aasilla ja itki Jerusalemin yli, sen suuren Kuninkaan, josta Sakarja oli ennustanut, että Sion tulisi ottamaan vastaan hänet Kuninkaana riemuhuudoilla.
Ensimäisessä tulemisessa nöyryytti hän itsensä ja otti ihmismuodon ja luonteen (Hehr. 2: 9, 14) voidakseen senkautta toimittaa meidän lunastuksemme antamalla itsensä lunastushinnaksi. Hän on nyt korkealle korotettu eikä enää kuole; ja toisessa tulemisessansa on hän, puettuna kaikella voimalla (Fil. 2: 9), korottava "ruumiinsa" ja sitten jakava maailmalle sen ennalleenasettamissiunauksen, jonka hän osti sille ensimäisessä tulemisessansa omalla kalliilla verellään. Muista, ettei hän enää ole lihaa, vaan henkiolento, ja on pian muuttava ja kirkastava jäseninään ja kanssaperillisinään kaikki uskolliset seuraajansa.
Juutalaiselle huonekunnalle esiintyi Jeesus kolmella eri tavalla — Ylkänä (Joh. 3: 29), Elonkorjaajana (Joh. 4: 35—38) ja Kuninkaana (Mat. 21: 5, 9, 4.) Kristitylle huonekunnalle esiintyy hän samaten kolmella tavalla. (2 Kor. 11: 2; Ilm. 14: 14, 15; 17: 14.) Juutalaiselle huonekunnalle tuli hän Ylkänä ja Elomiehenä heidän elonkorjuunsa alussa (hänen opettajavirkansa alkaessa); ja juuri ristiinnaulitsemisensa edellä esiintyi hän heidän Kuninkaanaan ja harjotti kuninkaallista valtaa langettamalla tuomion heidän ylitsensä, jättäessään heidän huoneensa autioksi ja esikuvauksellisesti puhdistamalla heidän temppelinsä. (Luuk. 19: 41—46; Mark. 11: 15—17.) Aivan samalla tavalla on tässäkin elonkorjuussa ollut: Herramme läsnäolo Ylkänä ja Elonmiehenä huomattiin ensimäisenä kolmena ja puolena vuotena, vuodesta 1874 vuoteen 1878. Siitä ajasta on eittämättömällä tavalla ilmennyt, että aika oli tullut vuonna 1878, jolloin kuninkaallisen tuomion piti alkaman Jumalan huoneesta. Tätä tarkottaa Ilm. 14: 14—20, ja Herramme esitetään kruunattuna Elonkorjaajana. Vuosi 1878, joka on rinnakkaisvuosiluku hänen esikuvassa ottamastansa vallasta, osottaa selvästi ajan meidän nykyisen, hengellisen, näkymättömän Herramme valtaanastumiselle kaikkien kuningasten Kuninkaana, ajan, jolloin hän ottaa suuren valtansa hallitaksensa, joka hallitus ennustuksessa on likeisessä yhteydessä hänen uskollistensa ylösnousemisen kanssa ja hädän ja vihan alkamisen kanssa kansojen yli. (Ilm. 11: 17, 18.) Tällöin, niinkuin esikuvassa, alkaa tuomio nimiseurakunnan yli, senkautta että nimi järjestelmät (ei kansat) tuomitaan hävitettäväksi, jotka järjestelmät ulkonaisesti edustavat totista Seurakuntaa — "ruumista." Tämä on myös todellisen temppelin, todellisen Seurakunnan, Kristuksen ruumiin — vihkiytyneen luokan — puhdistaminen. (1 Kor. 3: 16; Ilm. 3: 12.) Tämä pyhitetty tahi temppeli-luokka nimiseurakunnassa on samassa suhteessa nimiseurakuntaan kokonaisuutena, kuin kirjaimellinen temppeli oli pyhään Jerusalemin kaupunkiin kokonaisuutena. Kun kaupunki oli tullut hyljätyksi, tuli temppeli puhdistetuksi; samalla tavalla on temppeliluokka nyt puhdistettava: jokainen itsekäs, lihallinen ajatus ja kaikki maailmallisuus on heitettävä ulos, jotta temppeli, Jumalan pyhän Hengen asunto — elävän Jumalan temppeli — puhdistuisi.
Erityinen tehtävä vuoden 1878 jälkeen on ollut julistaa Kuninkaan käskyä: "Lähtekää siitä (Baabelista) ulos, te minun kansani, jottette tulisi hänen synteihinsä osallisiksi ja saisi tekin hänen vitsauksiansa kärsiä." (Ilm. 18: 4.) "Paetkaa, paetkaa, lähtekää sieltä, älkää saastaiseen koskeko! lähtekää sen keskeltä, puhdistakaa itsenne, te [kuninkaallinen Papisto] Herran kalujen kantajat!" — Jes. 52: 11.
Toinen selvästi esiintyvä kohta, jossa ensimäinen ja toinen tuleminen ovat toistensa kaltaisia, on yleinen tunne, että vapauttaja on tarpeen ja kansain keskuudessa laajalle levinnyt vaikutus, että pelastus on jollain tavalla pian tuleva — toisien ajatukset näistä asioista lähenevät muutamissa suhteissa totuutta. Mutta joka tapauksessa ovat ne harvat, jotka kykenevät näkemään Pelastajan, ja asettuvat hänen lippunsa alle totuuden palveluksessa. Juutalaisessa elonkorjuussa menivät monet ulos Herraa vastaan sinä aikana, jolloin kaikki "odottivat" häntä (Luuk. 3: 15), hänen syntymänsä aikana, kolmekymmentä vuotta ennen hänen voitelemistansa Messiaaksi hänen virkansa alkaessa: ja samalla tavalla oli myös vastaava odotus ja liike monien keskuudessa, (joita sittemmin kutsuttiin adventisteiksi), jota eräs baptistiveli nimeltä William Miller, Amerikassa, ja Hr. Volff ja muut Europassa ja Aasiassa johtivat. Tämä liike nousi huippuunsa vuonna 1844, tasan kolmekymmentä vuotta ennen vuotta 1874, jolloin Kristus, Ylkä ja Elonkorjaaja todella tuli, niinkuin Riemuvuodet opettavat. Tässä tapaamme vieläkin yhden sattuvan aika-rinnakkaisuuden näiden aikojen välillä; sillä kysymyksessä olevat kolmekymmentä vuotta vastaavat täydellisesti kolmeakymmentä vuotta Jeesuslapsen syntymästä Messiakseen voideltuun — kun hän kolmenkymmenen vuoden ikäisenä kastettiin ja sittemmin astui esille Ylkänä ja Elonkorjaajana. — Matt. 3: 11—13; Joh. 3: 29.
Molemmissa tapauksissa tapahtui pettymys, jota seurasi kolmenkymmenen vuoden odotusaika, jolloin kaikki nukkuivat ja ainoastaan muutamat harvat molemmissa tapauksissa heräsivät oikeaan aikaan huomatakseen Messiaksen läsnäolon. Molempien huonekuntien suuret nimijoukot eivät huomaa etsikon aikaa, koska ovat ylenraskautetut ja haaleat ja laiminlyövät kehotuksen valvoa ja rukoilla. Siten toteutuu profeetan lausuma ennustus: — "Hän on oleva loukkauskiveksi ja kompastuksenkallioksi molemmille Israelin huonekunnille." (Jes. 8: 14.) Luonnollinen huone loukkaantui, koska olivat tehneet tyhjäksi Jumalan lain tottelemalla perimäsääntöjä (Mark. 7: 9, 13), eikä heillä sen vuoksi ollut oikeaa käsitystä ensimäisen tulemisen tavasta ja tarkotuksesta. Tästä syystä olivat he valmistumattomia ottamaan vastaan häntä sillä tavalla, kun hän tuli, ja siten he loukkaantuivat häneen ja hänen uhritoimitukseensa. Hengellisen nimi-Israelin joukot loukkaantuvat nyt samaan kallioon ja samasta syystä. He ovat inhimillisten perimätietojen ja lahkollisten ennakkoluulojen sokasemat, jotka estävät heitä saamasta oikeaa valoa Jumalan sanasta, ja sen johdosta ei heillä ole oikeaa käsitystä Herran toisen tulemisen tavasta ja tarkotuksesta. Ja tässäkin on Kristuksen risti, oppi lunastuksesta, koetuskivi kaikille. Tarkkaa huomiota ansaitsee sekin, ettei kumpikaan huone saattaisi loukkaantua tai kompastua olemattomaan kallioon. Kallio on nyt olemassa, ja nimijärjestelmät kompastuvat, loukkaantuvat ja musertuvat; samalla kuin "oikeat israelilaiset", niinkuin ensimäisessäkin tulemisessa, henkilökohtaisesti huomaavat ja ottavat vastaan kallion, ja kapuamalla tälle totuudelle tulevat he nostetuiksi korkealle yli kompastuvien joukkojen, jotka hylkäävät sen.
Ne, joiden ymmärryksen silmät ovat valaistut, eivät kompastu; mutta kun he siihen sijaan nousevat Kalliolle, saattavat he siltä korkeammalta näkökannalta, jonka se tarjoaa, paljon selvemmin nähdä Jumalan suunnitelman sekä menneisyyden että tulevaisuuden — nähdä sellaisiakin asioita, jotka ovat sanoin sanomattomia, Seurakunnan tulevasta kirkkaudesta ja maan juhlapäivästä. Ne, jotka luottavat Herraan, eivät koskaan joudu häpeään.
Tämän rinnakkaisuuden koko voimaa ei saata nähdä, jollei huomaa, että riemuvuosijaksot ja pakanain ajat osottavat, edelliset sen neljäkymmenvuotisen ajanjakson alkua, jälkimäiset sen loppua, jotka alaosastoissaan niin täydellisesti vastaavat juutalaisia rinnakkaisuuksia. Ei ole mikään mielikuvitus, että juutalainen ja kristillinen aika muodostavat esikuvan ja vastakuvan — apostolit ja profeetat todistavat niiden keskinäistä yhdenmukaisuutta. Emme myöskään luota yksinomaan rinnakkaisuuksiin todistukseksi nykyiselle kristillisen armotalouden elonkorjuulle: tämä elonkorjuu on, niinkuin jo olemme näyttäneet, myöskin toisella tavalla ilmaistu — niinhyvin sen alku kuin loppukin. Riemuvuosijaksot osottavat, että se aika, jolloin Herramme Jeesus olisi läsnä ja alkaisi ennalleenasettamistyön, olisi syksyllä vuonna 1874. Ja ylempänä kosketeltu rinnakkaisuus näyttää, että tämä vuosiluku (1874) täydellisesti vastaa Jeesuksen voitelemista Messiaaksi juutalaisen "elonkorjuun" alkaessa ensimäisessä tulemisessa. Pakanain ajat osottavat, että nykyisten hallitusten hallitusvalta päättyy vuoden 1914 loppuessa, jonka jälkeen näiden hallitusten kukistumisen täytyy pian tapahtua; ja rinnakkaisuus ylempänä näyttää, että tämä aika, 1914, vastaa täydellisesti vuotta 69, jonka jälkeen (vuoden 70 loppuessa) juutalaisen yhteiskuntajärjestyksen täydellinen kukistuminen seurasi. Mahdollisesti voitanee siis kysyä kaikkeen tähän nähden: Ovatko nämä rinnakkaisuudet aikaan nähden ainoastaan satunnaisuuksia, tai ovatko ne saman jumalallisen käden järjestämiä, joka järjesti luonnollisen huonekunnan muutkin asiat varjoiksi tämän armotalouden todellisuuksista?
Ei, ne eivät ole satunnaisia: epäilemättä on sama kaikkiviisas Jumala, joka antoi meidän tietää ajanlaskun kautta, että Aadamin luomisesta oli kulunut kuusituhatta vuotta vuoteen 1873, ja että seitsemäs tuhannes, tuhatvuosikausi silloin alkoi; joka riemuvuosijaksojen kautta ilmotti meille, että Herra tulee olemaan läsnä ja että ennalleenasettamisajat tullevat alkamaan syksyllä 1874; ja niinkuin pakana-aikojen kautta näytettiin meille, ettemme saa odottaa, että nämä asiat tapahtuisivat kiireellisesti, vaan näöltään luonnollisien keinojen kautta tulisivat toimitettaviksi neljäkymmentä vuotta kestävänä ajanjaksona — on Herra näissä rinnakkaisissa armotalouksissa, joiden pituuden Israelin "kaksinkertainen" määrää, antanut meille todistuksia, jotka eivät ainoastaan itsessään selvästi osota Herran läsnäoloa, elonkorjuuta ja ennalleenasettamista (joka alkaa suosiolla luonnolliselle Israelille), vaan antavat samalla todistuksen, joka osottaa toiset profeetalliset todistukset ja ajanlaskun oikeiksi. Sillä selvästi huomattakoon, että jos ajanlaskua tahi jotakin näistä ajanjaksoista muutetaan vuodenkaan verran, niin on tämän rinnakkaisuuden kauneus ja voima hävinnyt. Esimerkiksi jos ajanlaskua muutetaan vuodenkaan verran, joko lisäämällä tai vähentämällä — jos me pitennämme sanokaamme kuningasten tahi tuomarien aikaa vuoden taikka teemme toisen niistä vuotta lyhyemmäksi — on koko rinnakkaisuus turmeltunut. Jos me lisäisimme vuoden, tulisi Israelin ensimäisen ajanjakson pituudeksi 1846 vuotta, ja kaksinkertainen tai vastaava toinen osa tulisi päättymään vuotta myöhemmin, jota vastoin riemuvuosijaksot tällaisen muutoksen kautta ajanlaskussa, tulisivat päättymään vuotta aikaisemmin, s.o. vuonna 1873, joka taasen muuttaisi 6000 vuoden päättymisen vuoteen 1871, kun taasen pakanain ajat eivät mitenkään tulisi siitä muuttumaan. Kaikki saattavat nähdä, että sopusointu tai rinnakkaisuus tällä tavalla kokonaan turmeltuisi. Taikka jos yksi ainoakaan vuosi vähennettäisiin jostain ajanlaskun laskelmasta, tulisi sekasorto yhtä suureksi, vaikka muutos kysymyksessä olevissa ajanjaksoissa tulisi käymään päinvastaiseen suuntaan. Sillä tavoin vahvistavat nämä erilaiset ajanennustukset toisiansa molemminpuolisesti, samalla kun rinnakkaisuus näissä molemmissa armotalouksissa juottaa yhteen niiden todistukset.
Ne, jotka vähänkin tuntevat niitä laskelmia joita "toisen tulemisen adventistit" muiden muassa ovat tehneet profeetallisista ajanjaksoista y.m. lienevät huomanneet, että me käsittelemme näitä asioita aivan eri tavalla kuin he. He koettavat tavallisesti saada kaikki ennustukset päättymään yhteen ainoaan määrättyyn vuosilukuun. Heidän väärät odotuksensa johtavat heitä siihen. He odottavat että muutamat harvat silmänräpäykset tulevat todistamaan koko sen ohjelman suorittamisen, joka todellisuudessa tulee käsittämään tuhatta vuotta — Herran tulemisen, ylösnousemisen ja maailman tuomion. Ja heidän odotuksensa on, että nämä muutamat silmänräpäykset tulevat päättymään sillä, että maailma poltetaan poroksi. Ymmärtääksensä ja omistaaksensa niitä ennustuksia, jotka osottavat eri vuosilukuja Jumalan suuren suunnitelman eri asteilla, tulisi heidän ensin ymmärtää "Aikakausien Suunnitelma" ja Herran toisen tulemisen oikea tapa. Mutta suuren enemmistön on heidän oppinsa ja ennakkoluulonsa liiaksi soaissut käsittääkseen tätä. Kun he koettavat sovittaa ennustusta väärien odotuksiensa mukaisiksi, johtaa tämä usein vääntelemisiin, venyttämiseen ja lyhentämiseen, aina sitä mukaan kuin tarve vaatii, koettaessansa saada kaikki ennustukset päättymään yhteen ainoaan erityiseen vuosilukuun. Näiden ystävien on herättävä harhaluuloistansa tässä suhteessa; sillä heidän odotuksensa ovat toinen toisensa jälkeen jääneet toteutumatta, meidän ja heidän tietäessä, ettei kaikkia niitä ennustuksia, joita he ovat käyttäneet, voida ulotuttaa tulevaisuuteen, vaan kuuluvat ne menneisyyteen, jonka vuoksi he nyt ovat täytyneet hyljätä ne. Ne ovat täyttyneet mutta toisella tavalla, kuin he odottivat, ja he eivät tiedä sitä.
Sitä vastoin ovat ne ennustukset, joita tässä on esitetty, samoin kuin ne, joita myöhemmin tullaan käsittelemään, vapaat kaikesta käsin tehdystä, olkoonpa sitten venyttelemisestä tahi vääntelemisestä ja pyöristelemisestä. Me esitämme ne yksinkertaisesti sellaisina kuin me tapaamme ne Jumalan sanassa. Ja niille, jotka Jumalan suuren "Aikakausien Suunnitelman", mukaan osaavat oikein odottaa, on helppoa huomata, miten erityiset profeetalliset ketjut sopivat yhteen sen kanssa ja mittaavat sen. He huomaavat sen, toinen toisessa ja toinen toisessa tärkeässä kohdassa; ja niille, jotka erottavat niin paljon, osottaa ja todistaa tämä rinnakkaisuus juutalaisen ja kristillisen armotalouksien välillä yli kaiken mahdollisen epäilyksen, että kaikkien toistenkin profeetallisten ennustusten sovelluttaminen on oikeutettu.
Ennustuksissa annetut ilmotukset Jumalan suunnitelman ajanjaksoista saattaa verrata arkkitehdin erikoispiirrustuksiin; ja juutalaisen armotalouden rinnakkaisuuksia hänen ääriviivapiirrustuksimsa. Otaksu, että meillä olisi jonkun rakennusmestarin erikoispiirrustukset taloa varten, mutta ei olisi itse pääpiirustusta, ja istuutuisimme tekemään pääpiirustuksen näiden erikoispiirrustuksien mukaan ja sitte saisimme arkkitehdilta hänen ääriviivapiirrustuksensa tulevaa rakennusta varten — jos vertailu sen ja oman piirrustuksemme välillä, joka oli tehty erikoispiirrustuksien mukaan, osottaisi, että kaikki kulmat ja mitat olisivat aivan samanlaiset olisimme aivan vakuutetut, että olemme käsittäneet oikein erikoispiirrustukset. Samoin tässä: se piirustus, esikuva eli varjo evankelikaudesta, joka annetaan meille juutalaisessa ajassa ja ennustuksien ja tapahtumain tätä taustaa varten esikuvatussa varjopiirrustuksessa, antaa meille niin varman vakuutuksen johtopäätöksiemme oikeudesta, kuin voimme vaatia, vaeltaessamme vielä "uskossa, eikä näkemisessä."
Toiset profeetalliset todistukset, joita emme vielä ole tutkineet, ovat myös, niinkuin tulemme huomaamaan, täydellisessä sopusoinnussa näiden rinnakkaisuuksien kanssa. Eräs näistä todistuksista, Danielin päivät, osottaa suurta siunausta vihkiytyneille, jotka eläisivät 1875 ja eteenpäin — siunausta, joka todella alkaa täyttyä Jumalan Sanan totuuksien suurenmoisessa paljastumisessa siitä ajasta alkaen. Hänelle, joka on kutsunut meitä pimeydestä ihmeelliseen valoonsa, olkoon kunnia!
Muista, että juutalaisen elonkorjuun neljäkymmentä vuotta päättyivät Lokakuussa v. 69 j.K., ja että sen jälkeen seurasi kansan täydellinen kukistuminen. Samalla tavalla tulevat evankelisen aikakauden neljäkymmentä vuotta päättymään Lokakuussa 1914, ja että samoin, välittömästi sen jälkeen, on n.k. "Kristikansojen" kukistuminen odotettavissa. "Yhdessä hetkessä" on tuomio kohtaava niitä. — Ilm. 18: 10, 16, 19.
KAHDEKSAS LUKU.
ELIJA ON ENSIN TULEVA.
Tämän tärkeän ennustuksen suhde toiseen tulemiseen. — Osittainen ja esikuvauksellinen toteutuminen Johannes Kastajassa, — Oikea toteutuminen. — Näky pyhällä vuorella. — Ihmeellisiä vastaavaisuuksia. Elijan, esikuvan ja vastakuvauksellisen Elijan välillä. — Aika on käsissä. — Katsaus. — Elijan seuraaja, Eliisa.
"Katso, minä lähetän teille Elijan, tuon profeetan, ennenkuin se suuri ja peljättävä Herran päivä tulee. Ja hän kääntää isäin sydämet lasten puoleen, ja lasten sydämet heidän isäinsä puoleen, etten minä tulisi ja löisi [s.o. muutoin minä tulen ja lyön] maata kirouksella". Mal. 4: 5, 6.
Tutkistellessa todistuksia, jotka osottavat ajan olevan käsissä Messiaksen valtakunnan pystyttämiselle maan päälle, emme saa jättää huomioonottamatta sitä ennustusta, joka näyttää, että Elijan tuleminen tapahtuu sitä ennen.
Tekstimme lausuntotapa on omituinen. Ajatus näyttää olevan, että Elijan tehtävä tulee olemaan kääntää vanhemmat nöyrään, lapsenkaltaiseen tilaan ja että, tehtyänsä heidät taipuvaisiksi ja oppivaisiksi, kuten pienet lapset ovat, kääntää heidän sydämensä eksytyksistä, synnistä ja uskottomuudesta ja saattaa heidät jälleen sopusointuun "isäinsä" kanssa — nimitys, jonka hebrealaiset antavat uskollisille patriarkoilleen ja profeetoilleen.
Malakian ennustus, viimeinen sanoma, jonka Jehova lähetti Israelille, näyttää tehneen syvän vaikutuksen heihin — etenkin kaksi viimeistä lukua, jotka erityisesti tarkottavat Messiaksen tuloa ja niitä erityisiä koettelemuksia, joita Herran läsnäolon päivä toisi mukanansa. (Katso Mal. 3: 1—3, 13—18; 4: 1—6.) Päättäen tästä, että koettelemukset tulisivat olemaan aivan erikoista laatua, saivat he lohdutusta kahdesta viimeksi mainitusta värssystä, jotka lupasivat, että profeetta Elija, joka kerran on käännyttänyt koko kansan Baabelin palveluksesta Jumalan palvelukseen, tulisi takasin valmistamaan heitä, ennenkuin se vaikea koettelemuksen aika alkaisi, jonka Messiaksen tuleminen toisi tullessaan.
Tämä ennustus ei täyttynyt Herramme ensimäisessä tulemisessa — ei Messiakseen enemmän kuin Elijaaseenkaan nähden. Epäilemättä ennustus tarkottaa toista tulemista; "Liiton Lähettilään" tulemista kunniassa ja voimassa; ja suuren hädän ja koettelemuksen päivää Herran päivänä sinä aikana. Kristuksen esiintyminen esikuvaukselliselle Israelille ja sen suuri hätä, joka kohtasi heitä kansana, kun he hylkäsivät hänet, oli kumminkin, niinkuin Jumala oli ennustanut ja aikonut, varjo, joka monessa yksityiskohdassa valaisi tässä ennustuksessa esitettyjä asioita. Johannes Kastaja teki, Elijan hengessä, Israelille työn, joka oli luvatun Elijan tehtävän kaltainen, mutta hän ei onnistunut siinä; ja seuraus oli, että hätä (kirous) tuli tämän kansan yli. Oikean Elijan, jota profeetta tarkottaa, oli tehtävä suuri työ koko "maalle", valmistaakseen koko ihmiskuntaa toista tulemista varten; ja hän tulee myös aluksi epäonnistumaan, ja seurauksena siitä tulee suuri hätä (kirous) kohtaamaan koko maata.
Profeetan mainitsema Elijan tuleminen tapahtuu "ennen kuin" tämä "suuri ja peljättävä Jehovan päivä tulee". [Katso I osaa, Luk. 15.] Ja koska, niinkuin juuri osotimme, Jehovan suuri päivä alkoi vuonna 1874, ja tulee jatkumaan neljäkymmentä vuotta ja päättymään, kun pakanain ajat päättyvät, maailman ja Saatanan vallan täydellisellä kukistumisella koko maan päällä ja Immanuelin — Kristuksen, Jeesuksen ja hänen pyhiensä — pukemisella täydellisellä vallalla ja hallituksella, on meille tärkeätä tässä osottaa, että Elija on tullut. Hänen ei ole onnistunut käännyttää maailman sydämiä lapsenkaltaisuuteen ja oikeaan vanhurskauden ymmärtämiseen; ja sentähden tulee suuri hädän aika, niinkuin Jumala ennakolta näki ja ennusti. Sen kautta tulee Jumala vaikeiden ja katkerien kokemuksien kautta opettamaan ihmiskunnalle läksyjä, joita heidän on kunnollisesti opittava, valmistuakseen kiitollisuudella ottamaan vastaan Kristushenkilön — Jehovan Lähettilään uudessa liitossa — kaikkine oikeudenmukaisine järjestelyineen, lakeineen, j.n.e., jotka kuuluvat tähän liittoon.
Ensimäisessä tulemisessa tuli, niinkuin juuri olemme nähneet, monet Jumalan lupauksista täytetyiksi pienemmässä määrässä yksityiselle kansalle, Israelille, valaisemaan suurempia ja suuremmoisempia todellisuuksia, jotka tulevat toimeenpantaviksi Kristuksen toisessa tulemisessa. Ja samoin kuin ihmetyöt, parantamiset j.n.e. esittävät suuria asioita, jotka tulevat tapahtumaan tuhatvuotiskautena, ja Herramme ratsastaminen aasilla esitti suuremman vallan, majesteetin ja kunnian ottamista toisessa tulemisessa, kaikkien kuninkaiden kuninkaana ja herrain Herrana, samalla tavalla esitti ihminen Kristus Jeesus, ja hänen pieni oppilasjoukkonsa, kirkkauden Herraa, korkealle korotettuna, yhdistettynä pyhiensä, hänen morsiamensa ja kanssaperillistensä kanssa toisessa tulemisessa. Ja juuri siten Johannes Kastaja ja hänen opetuslapsensa, jotka olivat samassa toimessa, hänen kanssaan ja alaisinaan, koettaessaan käännyttää Israelia ja valmistaa heitä ottamaan vastaan Messiasta, esittivät oikeaa Elijata (todellista kristillistä Seurakuntaa), jonka työ on ollut koettaa käännyttää maailmaa ennen Messiaksen — hengellisen kirkkauden Herran ja kaikkien kuninkaiden Kuninkaan tulemista maailmaan. Johannes Kastajan, joka tuli Elijan hengessä ja voimassa, ei onnistunut puhdistaa (reformeerata) Israelia, ja seuraus siitä oli (Matt. 17: 12), että Israel hylkäsi Jeesuksen lihassa ja tuotti ylitsensä suuret "koston päivät", hätää ja vihaa (Luuk. 21: 22.) Samoin on käynyt, vaikka laajemmassa määrässä, oikea ja suurempi Elija on epäonnistunut käännyttäessään ja valmistaessaan maailmaa vastaanottamaan kirkkauden Kuningasta, ja on nyt, seurauksena siitä, suuri vihan päivä tuleva maailman yli sulattamaan, pehmittämään ja nöyryyttämään kaikkia ja valmistamaan heitä sydämestänsä huutamaan: — Hosianna! Siunattu olkoon hän, joka tulee Jehovan nimeen!
Siten näkee, että Seurakunta lihassa (Kristushenkilö lihassa — Pää ja ruumis) on kirkkauden Seurakunnan, Jehovan voidellun, Elija tahi edelläkävijä. Ei nimiseurakunta, vaan oikea vihkiytynyt Seurakunta, joka haudan tuolla puolen tulee olemaan suuri Voideltu Lunastaja, — juuri tämä muodostaa Elijan. Sen kutsumus on rangasta eksytyksiä ja syntiä ja viitata kirkkauden valtakuntaan. Herramme Jeesus ja apostolit ja sen jälkeen kaikki uskolliset Kristuksessa Jeesuksessa, kuuluvat tähän suureen vastakuvaukselliseen Elijaaseen, profeettaan tahi opettajaan — samaan luokkaan, (Pää ja ruumis), joka piankin on muodostava kirkkauden Kuninkaan. Se työ, jota seurakunta nyt toimittaa, on ainoastaan valmistus tulevaa työtä varten mikäli se koskee maailman reformeeraamista (uudistamista). Kuninkaallisessa asemassaan on Seurakunta tekevä maailman puolesta sen, mitä se ei onnistunut tekemään Elijaana, opettajana.
Älköön meitä käsitettäkö väärin: me olemme tätä ennen osottaneet, ettei ole ollut Jumalan suunnitelman mukaista käännyttää maailmaa evankelikautena. Hänen tarkotuksensa ei ollut sellainen, vaan hänen aikomuksensa oli ainoastaan, että Seurakunnan valitseminen ja koetteleminen tapahtuisi nyt ja maailman siunaaminen Seurakunnan, Kristushenkilön kautta tapahtuisi tätä seuraavassa aikakaudessa. Siinä ei ole mitään ristiriitaa kun sanomme, että Elija (Kristus lihassa) on koettanut käännyttää maailmaa ja epäonnistunut siinä, paitsi mitä osittaisiin uudistuksiin tulee; sillä vaikka Jumala tiesi ja ennakolta sanoi, että tehtävämme maailmassa enimmäkseen epäonnistuisi paitsi pienen lauman valitsemisessa, antoi hän kumminkin Herramme kautta tehtäväksi koettaa kääntää maailmaa, kun tämä sanoi: "Menkää kaikkeen maailmaan ja saarnatkaa evankeliumia kaikille luoduille", koska hän tiesi näillä ponnistuksilla olevan hyvän vaikutuksen meihin itseemme. Koska tunnemme hänen ennustaneen nykyistä epäonnistumistamme, mutta tulevaa menestystämme, voimme iloita silloinkin kun näemme, miten me kuluneina kahdeksanatoista vuosisatana olemme verrattain epäonnistuneet, tietäen, ettei todellisen Elija-luokan työ ole ollut turhaa, vaan on saanut palvella jumalallista tarkotusta kehittämällä todellista Seurakuntaa, todistaen maailmalle — joka todistus tulee olemaan hyödyksi maailmalle määrättynä aikana.
Johannes Kastaja ei ollut todellinen maahan palannut Elija, eikä Seurakuntakaan sitä ole; mutta samoin kuin oli totta, että Johannes toimitti Elija-tehtävän Israelille (Luuk. 1: 17), valmistaakseen heitä, ja esitti Herraa lihassa, niin on tämä myös totta Seurakunnasta — se toimittaa ennustetun Elija-tehtävän maailmalle "Elijan hengessä ja voimassa" ja ilmottaa Herramme toista tulemista melkein samoilla sanoilla, joita Johannes käytti ensimäisessä tulemisessa: "Keskellänne seisoo se, jota te ette tunne. Hän on se, joka minun jälkeeni tulee, joka minun edelläni on ollut." — Joh. 1: 26, 27.
Kaikki eivät voineet ottaa vastaan Johanneksen todistusta, tai käsittää, että hän oli edelläkävijä Kuninkaalle lihassa. Jos he olisivat käsittäneet sen, olisivat he sen kautta valmistuneet ottamaan vastaan Jeesusta Messiaksenansa. Kaikille niille, jotka hyväksyivät Johanneksen sanoman ja ottivat vastaan sen ja ottivat todella vastaan Kristuksen, teki Johannes oikean Elija-tehtävän. Niinkuin Herramme sanoi heille Johanneksesta (Matt. 11: 14): "Jos tahdotte uskoa: Hän on Elijas, joka oli tuleva"; vaikkakaan Johannes ja hänen tehtävänsä, eivät täydellisesti täyttäneet ennustusta Elijaasta, niinkuin ei Herrammekaan lihassa täyttänyt kaikkea mitä oli ennustettu Messiaksesta. Hän oli kaikille, jotka saattoivat ottaa vastaan hänet, Jehovan Voideltu, vieläpä ennenkuin hän oli edes päättänyt uhritointansa, tahi tullut kirkastetuksi tahi palannut toimittamaan suurta virkaansa Messiaksena tahi Lunastajana. Johannes itse, ensimäisessä tulemisessa, oli todella jossain määrin kehitys siitä esikuvasta, joka alkoi Elija henkilössä ja tehtävässä; ja Johanneksen tehtävä ensimäisessä tulemisessa esikuvasi Seurakunnan lopputehtävää toisessa tulemisessa. Tämän jäsenet, Kristuksen jalat lihassa — Elijaan jalat — julistavat valtakuntaa. (Jes. 52: 7.) Niille, jotka "voivat vastaanottaa sen", ilmotamme kirkastetun Kristushenkilön valtakunnan käsissä olevaksi; ja samoin olemme "niille, jotka voivat vastaanottaa sen", osottaneet ennustettua vastakuvauksellista Elijata. Luultavasti eivät toiset tule "vastaanottamaan sitä", vaan odottanevat edelleen, että joku yksityinen henkilö on tuleva täyttämään Malakian ennustukset, eivätkä niinmuodoin "tunne etsikkonsa aikaa", ennenkuin se suuri hädän päivä palaa niinkuin uuni.
Siis huomaa, että Elijan (Kristus-henkilön lihassa) epäonnistuminen käännyttäessään ja ennalleenasettaessaan maailmaa oli yhtä paljon ennakolta aavistettu seuraus kuin Johanneksen epäonnistuminen Israelia käännyttäessänsä. Siitä huolimatta tulee kumminkin sama Elija-luokka, kirkastettuna ja puettuna vallalla, tuhatvuotiskautena, siunaamaan ja opettamaan maailmaa ja asettamaan ennalleen kaikki, niinkuin on luvattu kaikkien pyhäin profeettain suun kautta (Apt. 3: 19—21); ainoastaan nimeen ja yhtäläisyyteen nähden tulee Elija-esikuva lakkaamaan maallisen kilparatamme päätyttyä. Sopusoinnussa tämän kanssa olivat Herramme sanat vastaukseksi opetuslasten kysymykseen: "Miksi sitten kirjanoppineet sanovat, että Elijan pitää tulla ensin?" Herramme ei vastauksessaan anna täydellistä selitystä siitä, että Elija oli esikuva ja Johannes oli sen jatkona ja samalla kertaa sen esikuvauksellinen täyttymys, j.n.e., — asioita, joita opetuslapset eivät silloin olleet valmistuneet ymmärtämään ja joiden ymmärtämiselle ei ollut aikakaan silloin tullut; ja Herramme lisää sentähden, osottaessaan Johanneksen epäonnistumista täyttäessään osaksi ennustusta: "Elija kyllä [vanhimmat käsikirjotukset jättävät pois sanan ensin] tulee ja asettaa kaikki kohdalleen." (Matt. 17: 11.) Nähtävästi oli hänellä mielessä oma ihana tehtävänsä tulevana aikana, kun hän on yhdistettynä kirkastetun "ruumiinsa" kanssa, jonka evankelikausi oli valitseva ja koetteleva. Hänen katseensa tunki esiripun taakse, tuhatvuotiskauteen, ja hän näki Elija-luokan otetuksi ylös tulisissa vaunuissa suuressa kirkkaudessa ja voimassa — henkisesti korotettuna.
Naista käytetään kuvana, kun on kysymys Seurakunnasta yksin, erotettuna Herrastaan ja Päästään. Erotettuna ja erillään Herrastansa, Yljästä, on hän kihlattu neitsyt. Mutta tässä tapauksessa käytetään kuvana miestä, Elijata, koskei se tehtävä, jota esikuvataan, ole Seurakunnan tehtävä erotettuna Herrastansa, vaan molempien yhteinen tehtävä. Herramme oli Seurakunnan edelläkävijä lihassa ja (Elija-henkilön) pää yhtä varmasti kuin hän on voittavan Seurakunnan — Kristus-henkilön — pää. On useita toisia tapauksia, jolloin miestä käytetään kuvana, kun molempien — Kristuksen Jeesuksen ja hänen ruumiinsa, Seurakunnan — yhteistä tehtävää esikuvataan: esimerkiksi Aaron ja kaikki hänen jälkeläisensä ylimmäispapillisessa virassa esittivät Herraa, ja alipapit hänen ruumiinsa jäseniä; Melkisedek esitti samalla tavalla koko ruumista kirkkaudessa; samoin Mooses, David ja Salomo. Niinmuodoin on Raamatun kanssa sopusoinnussa käyttää Elijata kuvana esittämässä Kristuksen ja seurakunnan yhteistä tehtävää.
Jos ajattelemme sitä luokkaa, jota Elija kuvasi, miten selvän kaunopuheinen olikaan se "näky", jonka Herra salli kolmen opetuslapsen nähdä kirkastusvuorella. (Matt. 17: 1—9.) Se oli näky, joka koski tulevaa valtakuntaa, sanoo meille Pietari (2 Piet. 1: 16—18). Herramme, kirkastettuna, esiintyi säteilevänä heidän silmissään, Mooseskuvan esittäissä Moosekselaista eli laki-armotaloutta ja Elija kuvan esittäissä evankelista- tahi kristillistä armotaloutta. Molemmat taloudet tähtäävät ja osottavat ja puhuvat Kristuksen uhrista ja kärsimyksestä ja siitä kirkkaudesta, joka on tuleva.
Ennenkuin jätämme tämän aineen, tahdomme osottaa muutamia piirteitä ja tapauksia profeetta Elijan, esikuvan, elämässä ja verrata niitä Seurakunnan, vastakuvauksellisen Elijan, historiaan, yhtäläisyyksiin, jotka varmastikin tulevat hämmästyttämään kaikkia, jotka eivät ole niitä ennen huomanneet. Että vertaus tulisi havainnolliseksi, asetamme nämä yhtäläisyydet rinnakkaisiin sarakkeisiin.
Nämä yhtäläisyydet ovat silmiinpistävät eivätkä ole satunnaisia. Ja se seikka, että Elija oli tuleva ennen sitä suurta päivää, ja että me nyt Seurakunnassa olemme löytäneet vastakuvauksellisen Elijan, johon profeetta Malakia viittasi, on pidettävä uutena todistuksena siitä, että aika on käsissä — että Herran suuri päivä on tullut. Mutta paitsi tätä on tässä esikuvassa toisien raamatunpaikkojen todistamia viittauksia, jotka ovat aijotut pyhien opastamiseksi ja valmistamaan heitä toimittamaan tehtävänsä hyvin ja vahvistamaan ja ylläpitämään heitä sinä myrskyisenä päivänä, joka jo on aivan käsissämme.
Meitä ei ollenkaan haluta kuvata synkkää taulua: mieluummin tahtoisimme ajatella ja osottaa sitä ihanuutta, joka seuraa suurta vihan päivää, ja sarastavan tuhatvuotispäivän iloja, kuin kaikkea masentavaa lähimmässä tulevaisuudessa, joka käy täydellisen auringon nousun edellä. Mutta on tärkeää, että pyhiä ainakin jossain määrin edeltäkäsin varotetaan kohtaavista tapauksista, etteivät he niiden sattuessa kauhistuisi tahi joutuisi epätoivoon, vaan, edeltäkäsin varustettuina, kykenisivät ottamaan vastaan niitä; ja myöskin että täydellisemmin voisivat antaa arvoa niille siunauksille, joista he nykyään nauttivat, että he kaikella ahkeruudella toimisivat, niin kauvan kun on päivä; sillä tulee yö [paljon pimeämpi aika verrattuna nykyseen, jota kutsutaan päiväksi], jolloin ei kukaan voi tehdä työtä. — Joh. 9: 4.
Nykyinen pieni hetki, ennen rajuilmapilvien puhkeamista maailman yli on suuressa määrässä sopiva aika Elija-luokan työlle ja vastaa myötäkäymisen päiviä sekä Elijan että Johanneksen elämässä. Se on sopiva aika henkilölliselle kasvamiselle armossa ja tiedossa kuin myös totuuden levittämiselle — suotuisin aika, mitä koskaan on tunnettu. Miten aikaset totuuden etsijät, berealaiset esimerkiksi, olisivatkaan iloinneet sellaisista apuneuvoista, joita me nyt omistamme täydellisissä ja painetuissa rinnakkaisraamatuissa, konkordansseissa (aakkosellisissa selityskirjoissa kaikkiin Raamatun sanoihin), historiallisissa teoksissa, encyklopedioissa (yleistieteissä), sanakirjoissa ja muissa arvokkaissa apu-teoksissa, joita myydään sellaisiin hintoihin, että niitä voidaan hankkia, ja jotka ovat maksuttomasti käytettävinä yleisissä kirjastoissa, keskinkertaisissakin kaupungeissa. Ja tähän kaikkeen tulee vielä lisäksi sarastavan tuhatvuotispäivän enenevä valo ja kaikkien luokkien kyky ymmärtävällä tavalla lukea ja ajatella omasta puolestaan. Sellaisilla apuneuvoilla ja sellaisien asianhaarojen vallitessa saattaa oppia Jumalan sanasta ja suunnitelmista enemmän yhdessä päivässä kuin ennen oli mahdollista oppia koko vuodessa epäsuotuisempina aikoina. Eikä myös milloinkaan ole ollut aikaa, joka olisi ollut niin suotuisa kristilliselle toiminnalle, tahi joka niin olisi innostanut kristilliseen ahkeruuteen ja tarmokkaisuuteen kuin tämä aika on tuolle ihanalle elonkorjuu-sanomalle Herran läsnäolosta ja iloselle ilmottamiselle lähenevästä valtakunnasta.
Jos me tahdomme matkustaa paikasta paikkaan tapaamaan uskovaisia, voimme ennättää yhtä paljon viikossa, kuin Paavali olisi ennättänyt kuukaudessa, tahi pitemmässä ajassa, ja paljoa mukavammin. Jos me tahdomme saarnata Sanaa suullisesti, voimme tehdä sitä kenenkään meitä hätyyttämättä tahi peljästyttämättä (Sefanja 3: 13); ja me elämme ajassa, jolloin kansain joukot voivat lukea ja kirjottaa, jota ainoastaan hyvin harvat saattoivat tehdä entisinä aikoma, ja jolloin painettu evankeliumi on halpahintaista, mukavaa ja usein vaikuttavampaa kuin suulliset esitelmät. Altis sydän saattaa siten saada aikaan paljo enemmän kuin Akvila ja Priskilla saattoivat tavallansa ja heidän ajallansa samoilla ponnistuksilla. Me saatamme saarnata sekä painattamalla että kirjottamalla meidän aikamme ihmeellisien postijärjestelmien kautta, ystäville ja tuntemattomille ympäri koko maailmaa, ja melkein maksuttomasti.
Mutta apostoli vakuuttaa, tarkottaen nimiseurakuntaa viimeisinä päivinä, että "on tuleva aika, jolloin eivät kärsi tervettä oppia". (2 Tim. 4: 3.) Vaikka tämä sana nyt on tosi samalla tavalla kuin se vuosisatojen kuluessa on ollut tosi, tulee se kumminkin saamaan paljon vahvemman ja selvemmän toteutumisen tulevaisuudessa. On totta nyt, ettei nimikirkko kärsi saarnaajia, jotka ovat välinpitämättömiä heidän uskontunnustuksistaan ja "saarnaavat Sanaa", "kaiken Jumalan neuvon" [koko Jumalan suunnitelman]; vaan, koska "heidän korvansa syhyvät", rakastavat he inhimillisiä aprikoimisia kehitysopista, ja tieteitä, joita väärin siksi nimitetään, enemmän kuin Jumalan Sanaa. Ja kumminkin, kun eivät saata estää puhdasta oppia, kärsivät he sitä jossain määrässä — paljon suuremmassa määrässä kuin Rooma olisi kärsinyt sitä kukoistuksensa päivinä.
Vähää ennen niitä sanoja, joita olemme tässä esittäneet, viittaa apostoli suoraan vaarallisiin aikoihin tämän aikakauden viimeisinä päivinä (2 Tim. 3: 1—13) ja osottaa sitä pöyhkeyttä, nautinnonhalua ja hyvän ylönkatsomista, joka on sen ajan tunnusmerkkiä, sen muodollisuutta, ahneutta, ylpeyttä ja kiittämättömyyttä; ja hän selittää että (Seurakunnassa) pahat miehet ja (totuudesta) harhaan johtavat opettajat menevät yhä pitemmälle pahuudessa, eksyttäen muita ja itse eksyen viisasteluillaan. Ja koska apostoli erityisesti ajatteli ja kirjotti viimeisistä päivistä, eikä keskiajasta, olemme varmasti oikeutetut kysymään, eikö ainoastaan vähän matkan päässä edessämme ole aika, näinä "viimeisinä päivinä", jolloin ei tervettä oppia missään suhteessa kärsitä tahi sallita.
Vaikka nyt on suuressa määrässä totta, ettei kenenkään sallita ostaa tahi myydä [tehdä kauppaa totuuden kanssa] tavallisissa kauppahalleissa tahi synagoogoissa, paitsi niiden, joilla on pedon merkki tahi sen nimen luku (Ilm. 13: 17), ovat kokonaan vihkiytyneet kumminkin oppineet, että suuremmoiset muotitemppelit, joita kirkoiksi kutsutaan, eivät ole välttämättömämpiä evankeliumin saarnaamiselle nyt, kuin ne olivat apostolienkaan päivinä, ja etteivät mahtavat urut ja hyvin harjotetut laulukuorot ole välttämättömiä keinoja vetämään puoleensa kansan tarkkaavaisuutta; sillä nyt, niinkuin kristinuskon alkuaikoina, kuuntelee yleinen kansa mielellään evankeliumia katujen kulmissa, toreilla tahi jos se tulee painettuna postissa. Kysymys on: eikö tämä Ilmestyskirjan ennustus sisältäne jotain enemmän kuin mitä nykyaikana olemme kokeneet, ja eikö se Paavalin sanain mukaan sisällä, että aika on tuleva, viimeisinä päivinä, jolloin tervettä oppia ei ollenkaan kärsitä? Eiköhän kokemuksemme tässä suhteessa tulle jossain määrin olemaan sama, kuin Johannes Kastajan (esikuvan), joka heitettiin vankeuteen? Toisin sanoen: mitä saatamme odottaa nykyisen, verrattain suotuisan ajan — vaikkei sekään ole ilman vaikeuksia — ja tulevan onnellisen vastustamattoman vanhurskauden ajan välillä? Tuleeko aika edelleenkin olemaan niin suotuisa kuin nykyinen on työlle viinimäessä — tahi suotuisampi tai vähemmän suotuisa? Tarkatkaamme mitä nämä esikuvat opettavat; sillä koska Herramme suuntaa huomiomme niihin, olemme oikeutetut pitämään esikuvauksellisena mitä ikinä tapaamme joko Elijan tahi Johanneksen elämässä ja kokemuksessa, joka hyvin näyttää sopivan yhteen Seurakunnan kokemuksen kanssa ja todistavan sen tulevaa maallista kulkua.