Produced by Projekti Lönnrot

RAAMATUN TUTKISTELUJA II

Aika on lähestynyt

Kirj.

Charles T. Russell

Watch Tower Bible and Tract Society,
Brooklyn. N.Y., U.S.A.

Kansainvälinen Raamatuntutkijain Yhdistys,
Helsinki, Suomi, 1912.

"Vanhurskasten tie paistaa niinkuin nouseva aurinko, kasvaen vähitellen, kunnes päivä paistaa kaikessa kirkkaudessaan."

"Herran kasvoilta koittavat virvoituksen ajat; ja hän lähettää Jeesuksen Kristuksen, — hänet oli taivaan pidettävä kaiken ennalleenasettamisen aikoihin asti, joista Jumala ammoisista ajoista asti on puhunut kaikkien pyhien profeettainsa suun kautta." "Te, veljet, ette ole pimeydessä, niin että se päivä voisi yllättää teidät niinkuin varas." Apt. 3: 19—21; 1 Tess. 5: 4.

SISÄLLYS:

Raamatun tutkisteluja.

ENSIMÄINEN LUKU.

JUMALAN MÄÄRÄÄMÄT ERITYISET AJAT JA AIKAKAUDET.

Jumalan määräämät ajat ja aikakaudet. — Minkä tähden ne eivät ole selvemmin määrätyt. — Ne ilmaistaan aikanaan. — Harras halu tuntea tulevat ajat ja aikakaudet ansaitsee tunnustusta. — Adventistien erehdykset. — Profeetallisten aikojen varsinainen tarkotus. — Nykyinen asemamme. — Tulevan luvun tarkotus.

TOINEN LUKU.

RAAMATULLINEN AJANLASKU.

Ajanlaskun tarpeellisuus ennustusten ymmärtämiseksi. — Raamatun antamia välttämättömiä vuosilukuja. — Aadamin luomisesta vuoteen 1873 j.K. oli kuusituhatta vuotta. — Raamatullisen ajanlaskun esittäminen suurissa ajanjaksoissa. — Niiden yksityiskohtainen tutkiminen. — Luomisesta siihen päivään, jolloin vedenpaisumus oli kuivanut. — Liittoon asti Aabrahamin kanssa. — Lain antamiseen asti. — Kaanaan jakamiseen asti sukukuntien kesken. — Tuomarien aikakausi. — Kuninkaiden aikakausi. — Hävityksen aikakausi. — Vuoteen 1873 j.K. — Missä tämä ajanlasku eroaa piispa Usherin ajanlaskusta, joka on otettu englantilaiseen Raamattuun. — Herramme syntymisen oikea vuosiluku.

KOLMAS LUKU.

AIKAENNUSTUKSEN TOTEUTUMINEN KRISTUKSEN ENSIMÄISESSÄ TULEMISESSA.

Seitsemänkymmentä viikkoa Danielin ennustuksessa. — Tapahtumia joita ennustettiin sattuviksi sinä aikana. — Messiaksen tulemisen aika llmotettu ja periaate määrätty sen tavan kautta, jolla se on ilmotettu. — Avain toisiin aikaennustuksiin. — Kristuksen ristiinnaulitsemisen aika llmotettu — Israelin erityinen suosio lopetettu vanhurskaudessa, mutta jatkettu yksityisille. — Kaikkein pyhimmän voiteleminen. — Hätä vuodatettu yksin jätetyn yli.

NELJÄS LUKU.

PAKANAIN AJAT.

Mitä pakanain ajoilla tarkotetaan. — Niiden alku. — Niiden pituus. — Niiden loppuminen vuonna 1914. — Näihin liittyviä tapahtumia. — Näitä seuraavia tapahtumia. — Kirjaimellinen ja esikuvauksellinen aika. — Huomiota herättävä esikuva (tyyppi). — Nykyisiä merkkejä. — Jumalan valtakunta tulee kukistamaan pakanain hallituksen. — Siksi on edellinen perustettu ennenkuin jälkimäinen loppuu — ennen vuotta 1914. — Syyt miksi pakanain hallitus sitä vastustaa. — Miten ja milloin kaikki lopullisesti tulevat ilolla ottamaan vastaan sen. — Kaikkien kansojen toivo on tuleva.

VIIDES LUKU.

MEIDÄN HERRAMME PALAAMISEN JA ILMESTYMISEN TAPA.

Yhtäpitäväisyys Herramme toisen tulemisen ja jumalallisen suunnitelman muiden osien kanssa. — Millätavoin ja milloin Seurakunta tulee näkemään hänet. — Millätavoin ja milloin Herran kirkkaus on niin ilmestyvä, että kaikki liha yhdessä näkee sen. — Näennäisesti toistensa kanssa ristiriidassa olevat ilmotukset näytetään olevan keskenään yhtäpitävät. — Hän tulee "niinkuin varas". — "Ei nähtävällä tavalla". — Ja kumminkin "sotahuudolla". — "Äänillä". — Ja "suuren pasuunan äänellä". "Hän on ilmestyvä tulenliekissä kostamaan". — Ja kumminkin on hän tuleva "samalla tavalla", kuin hän meni pois. — Profetallisen ajan tärkeys tämän yhteydessä osotettu. — Millä tavalla nykyiset merkit ovat sopusoinnussa kaiken tämän kanssa.

KUUDES LUKU.

MAAN SUURI RIEMUVUOSI.

Mooseksen ennustamat "ajat, jolloin kaikki ennalleenasetetaan". — Vuosiluku niiden alkamiselle ilmaistu. — Ne eivät voi alkaa ennenkuin suuri Ennalleenasettaja on tullut. — Todistuksia laista. — Vakuuttavia totuuksia profeetoista. — Johdonmukaisia johtopäätöksiä niistä, yksitellen ja yhteisesti tarkastettuina. — Nykyisten merkkien yhtäpitäväisyys näiden kanssa.

SEITSEMÄS LUKU.

RINNAKKAISET ARMOTALOUDET.

Juutalainen aika evankeliajan esikuva. — Merkillinen rinnakkaisuus eli vastaavaisuus näiden kahden armotalouden välillä. — Kuitenkin eivät ne erilaiset. — Kristillisen ajanjakson, vastakuvan, korkeampi etevyys. — Lihallisen ja hengellisen Israelin keskinäinen vertailu. — Tärkeitä rinnakkaisuuksia tarkastettu. — Etenkin ajanrinnakkaisuuksia otettu huomioon. — Lihallisen Israelin suosion aikoja. — Heidän suosiosta erottamisensa aika. — Ennustuksissa näytetty epäsuosion ajan olevan suosion ajan pituisen. — Apostolinen todistus, että heidän epäsuosion aikansa on hengellisen Israelin korkean kutsumisen aika. — Evankelisen ajan pituus siten välillisesti, mutta selvästi näytetty, — Raamatullisen ajanlaskun, riemuvuositodistuksen pakana-aikain ja toisien ennustuksien sopusointu sen kanssa, mitä nämä rinnakkaisuudet opettavat, on vastaansanomaton, lopullinen ja vakuuttava.

KAHDEKSAS LUKU.

ELIJA ON ENSIN TULEVA.

Tämän tärkeän ennustuksen suhde toiseen tulemiseen. — Osittainen ja esikuvauksellinen toteutuminen Johannes Kastajassa, — Oikea toteutuminen. — Näky pyhällä vuorella, — Ihmeellisiä vastaavaisuuksia Elijan, esikuvan ja vastakuvauksellisen Elijan välillä. — Aika on käsissä. — Katsaus. — Elijan seuraaja, Eliisa.

YHDEKSÄS LUKU.

SYNNIN IHMINEN — ANTIKRISTUS.

Antikristuksen täytyy kehittyä, ilmestyä ja kukistua ennen Herran päivää. — Vastakkainen mielipide tästä asiasta tarkastetaan. — Profeetallinen kuvaus. — Hänen syntymisensä. — Hänen nopea kehityksensä. — Historian kuvaus ja Raamatun esitys käyvät yhteen. — Hänen valtakuntansa on matkimista. — Hänen päänsä ja suunsa huomattavat. — Hänen suuret pöyhkeilevät rienaamisensa. — Hänen Tienaavat oppinsa. — Miten hän on hävittänyt Korkeimman pyhiä. — Hänen tuhatvuotinen hallituksensa. — Antikristus lyöty hengen miekalla. — Hänen kuolinkamppailunsa ja loppunsa.

KYMMENES LUKU.

AIKA ON LÄHESTYNYT.

Ei mikään ole estämässä. — Kristuksen vallan pystyttäminen, se työ, jota nyt tehdään. — Ennustuksen todistus yhtäpitävä. — Maailman viisaat näkevät paljon. — Vartioivat pyhät näkevät selvemmin. — Tärkeää kaikille pitää silmät auki oikeaan suuntaan.

Raamatun Tutkisteluja.

Kristityt ihmiset ovat yhä enemmän heränneet näkemään sen tosiasian, että aikamme suuri epäuskon aalto tunkeutuu kristillisyyteen. Tämä ei kuitenkaan ole sellainen häväisevä jumalankieltäymys, jota edustivat Thomas Paine ja Robert Ingersoll, vaan hienostuneempi epäusko, joka esiintyy kaikissa aikamme opeissa, ja joka tekee vaaran niin paljon väijyvämmäksi.

Seikka on se, etteivät ainoastaan suuremmat korkeakoulut heikennä sivistyneempien uskoa, vaan myöskin yleiset koulukirjat, ja erittäinkin ne, joita käytetään oppikouluissa, terottavat samaten epäluottamusta raamattua kohtaan sen kanssa ristiriidassa olevien oppien kautta. Jos joku meidän aikamme yliopistollisen sivistyksen saanut kansalainen selittäisi uskovansa raamattuun henkeyttämänä kirjana, saisi hän osaksensa pilkkaa tovereittensa puolelta — pilkkaa, jota harvat tahtoisivat tai voisivat kärsiä. Korkeintaan tavattaisiin harvalukuinen joukko, joka selittäisi, että he uskovat, että Jeesus ja hänen apostolinsa olivat vilpittömiä, joskin he tekivät suuren erehdyksen käyttäessään opetuksessaan lauseita Vanhasta Testamentista ikäänkuin ne olisivat olleet hengen elähyttämiä.

Sellainen usko Jeesukseen ja hänen apostoleihinsa ei ole uskoa ensinkään, sillä jos meidän aikamme "korkeat kriitikot" ovat kyllin viisaita ymmärtämään, milloin Herra ja hänen apostolinsa erehtyivät viitatessaan Vanhaan Testamenttiin, silloin ovat nämä meidän aikamme miehet sopivia tulemaan meidän johtajiksemme — ollen enemmän hengen elähyttämiä kuin Jeesus ja hänen apostolinsa.

Kun seuramme on nähnyt aikamme tarpeen, koettaa se kaikin voimin hillitä virtaa ja pystyttää Herran "lippua kansojen eteen." Se on toimittanut painosta joukon raamatun tutkisteluja (joista tämä on yksi) kaikkien yhteiskuntien kristittyjä ihmisiä varten, jotta niitä käytettäisiin auttavana kätenä kaikille ymmälle oleville kysyjille, joiden käsiin nämä kirjat Jumalan johdolla joutuneekin. Niitä voidaan ostaa joko suorastaan seuran varastosta tai sen kolportööreiltä, jotka tarpeen mukaan lähellä ja kaukana levittävät näitä auttavia käsiä.

Kristittynä miehenä tai naisena on sinulla joko lapsia tai sukulaisia, naapureita tai ystäviä, joihin sinulla on vaikutusta, ja jotka ehkä kysyvät neuvoa, sanoen: "Kuinka voimme tietää, että löytyy Jumala?" tai "Mikä todistaa, että Raamattu on hengen elähyttämä kirja?" Ei ole kauvemmin viisasta kutsua niitä ymmärtämättömiksi kysymyksiksi tai sanoa: "Oletko epäilijä?"

Kuinka pätevä olisitkaan vastaamaan näihin samoin kuin useihin toisiin kysymyksiinkin, niin ei sinulla ehkä ole tarvittavaa aikaa tai tilaisuutta siihen. Kuinka sopivaa onkaan silloin ottaa kirjahyllyltä kysymyksessä olevaan aineeseen sopiva osa ja sanoa kysyjälle: Istuudu ja lue, ja kysymykseesi olet saava täydellisen ja tyydyttävän vastauksen, ja jos epäilyksesi vielä heräävät, tule silloin jälleen ja lue sama uudelleen.

Ehkä olet epwortliiton, kristillisen endeavoryhdistyksen tai jonkun muun nuorisoliiton jäsen. Ehkä sinua kehotetaan lyhyesti käsittelemään jotakin raamatullista ainetta. Kuinka sopivaa onkaan silloin valita joku näistä tutkisteluista (jotka käsittelevät melkein kaikkia aineita) ja löytää siitä sopivat raamatun paikat lueteltuina. Saarnaajat käyttävät niitä sillä tavalla, kun he valmistavat erityisiä saarnoja tai esitelmiä.

Me pyydämme kaikkia kristityitä ihmisiä kaikissa yhteiskunnissa yhtymään meihin työssä ojentaa näitä "auttavia käsiä" kasvavalle sukupolvelle. Ainoankin ystävän pelastaminen epäilyksistä ja epäuskosta, maksaisi tuhatkertaisesti näiden tutkistelujen hinnan.

ENSIMÄINEN LUKU.

JUMALAN MÄÄRÄÄMÄT ERITYISET AJAT JA AIKAKAUDET.

Jumalan määräämät ajat ja aikakaudet. — Minkä tähden ne eivät ole selvemmin määrätyt. — Ne ilmaistaan aikanaan. — Harras halu tuntea tulevat ajat ja aikakaudet ansaitsee tunnustusta. — Adventistien erehdykset. — Profeetallisten aikojen varsinainen tarkotus. — Nykyinen asemamme. — Tulevan luvun tarkotus.

Kuten "Aikakausien Suunnitelmassa" meidän tarkotuksenamme oli osottaa jumalallisen toimenpiteen huomatuimmat ulkopiirteet ihmiskunnan pelastamiseksi puhtaasti Raamatun kannalta, niin on tämän niteen päämäärä näyttää, perustuen samaan alkulähteeseen, että suunnitelman eri piirteillä on tarkalleen määrätyt ajat ja aikakaudet täytäntöönpanemistansa varten; että suunnitelman mennessä eteenpäin on jokainen uusi piirre toteutunut tarkalleen määrättynä aikana; sekä että aika on nyt lähestynyt kärjistyäkseen maan kaikkien sukukuntien siunaamiseksi. — 1 Moos. 28: 14; Gal. 3: 16.

Evankeliumin ajan pitkien vuosisatojen kuluessa on seurakunta Herransa opetuksen mukaisesti rukoillut: "Tulkoon valtakuntasi; tapahtukoon tahtosi maankin päällä niinkuin taivaassa." Mutta, uneliaitten lasten tavoin, kun aika tuli pitkäksi, ovat monet kokonaan unohtaneet näiden sanojen sisällyksen, niin että ne nyt näyttävät kuolevan heidän huulillaan. Kaikille, joiden sydän vielä on kiintynyt Herraan, me huudamme Apostoli Paavalin sanoilla: "Jo on hetki teidän unesta nousta, sillä pelastus on nyt meitä lähempänä kuin silloin, kun uskoon tulimme. Yö on loppuun kulumassa ja (tuhatvuotiskauden) päivä lähestyy." (Room. 13: 11.) Niin se on oven edessä. Taivasten valtakunta on nyt lähestynyt, ei sikiö- tai alkutilassaan kuten Herramme ensimäisessä adventissa (Matt. 3: 2), vaan siinä merkityksessä kun hän sanoo sen vielä tulevan (Joh. 18: 36, 37) — "voimassa ja suuressa kunniassa."

Kuitenkin ainoastaan ne, jotka ovat huolellisesti tutkineet Aikakausien Suunnitelmaa, ovat valmistuneet ottamaan vastaan tämän niteen opetuksen Jumalan määräämien aikojen ja aikakausien suhteen tämän suunnitelman eri piirteitten kehityksessä, ja niiden lopullisessa täyttymisessä. On toivottavaa, ettei kukaan ryhdy tämän tutkimiseen ennenkuin on kauttaaltaan ymmärtänyt edellisen niteen opetuksen. Muutoin ei siitä tule hänelle ruokaa aikanaan. Totuus on ainoastaan silloin ruokaa aikanaan, kun me olemme valmistuneet ottamaan vastaan sitä. Lapsi ei voi ennen ryhtyä ratkaisemaan matemaattisia tehtäviä ennen kuin hän ensin on oppinut käyttämään kuvioita ja kieltä. Niin on myös jumalallisen totuuden laita: se on rakennettu askel askeleelta, ja voidaksemme ymmärtää sitä, täytyy meidän seurata Jumalan määräämää järjestystä — huolellisesti, koetellen jokaista uutta ottamaamme askelta Raamatun avulla, kuitenkaan pelkäämättä ottaa sitä, kun olemme saaneet sille varman pohjan. Ainoastaan niitä, joilla on luja luottamus Jumalaan, ja jotka kaikista epäilyksistä ja vastaan sanomisista tekevät lopun sanoilla: "Niin sanoo Herra", voi Jumalan henki johtaa eteenpäin kulkevaan totuuteen, kun aika sitä varten on tullut — johtaen heitä uusissa ja suojellen heitä niissä vanhoissa asioissa, joita sama totuuden ojennusnuora voi hyväksyä ja lujittaa.

Ainoastaan sellaisia on Jumalalla aikomus johtaa. Aikakauden lopussa, joka on elonkorjuun aika, on paljon totuutta kypsynyt ilmitulemista varten, jota Jumala entisinä aikoina ei ole tehnyt tunnetuksi edes uskollisimmille ja uhrautuvaisimmille lapsilleen. Profeetta Habakkuk selittää (2: 3) ettei ennustus, joka koskee Jumalan suunnitelman ihanaa täyttymystä, tule lopun ajalla pettämään, ja muutamille Jumalan lapsille tulee se puhumaan niin selvää kieltä, että he tulevat kykeneviksi, kuten on määrätty, piirtämään sen tauluille, niin että toiset tämän avun kautta voivat sen lukea selvästi. Daniel selittää myös (12: 4, 9, 10), että tieto on kasvava, sekä että viisaat (uskon kautta) voivat ymmärtää ennustuksen.

Meidän tarkotuksenamme tässä ei ole ennustaa, käyttäen inhimillistä mielikuvitusta alkulähteenä, eikä missään suhteessa mennä yli sen, mitä on kirjotettu pyhässä Raamatussa. Sentähden, syrjäyttäen kaikki inhimilliset viisastelut, me koetamme ammentaa yksinomaan jumalallisen totuuden lähteestä, pyrkien selittämään ennustuksia tulevien ja toteen käyneitten ennustusten valossa. Me tahdomme tämän selvästi piirtää tauluille, jonka Jumala tosin käski sulkea sinetillä, ja jota sentähden ei ole voitu ymmärtää ennen tätä lopun aikaa, mutta johon hän antoi vakuutuksen, että se silloin tultaisiin ymmärtämään.

Tässä niteessä me esitämme ketjun todistuksia Jumalan määräämistä ajoista ja aikakausista, tutkien tarkkaan Raamatun perustuksella jokaisen kohdan, koska ne, kokonaisuudessaan suhtautuen toisiinsa kuten renkaat ketjussa, kertovat niin laajakantoisesta ja syvälle ulottuvasta suunnitelmasta sekä sellaisesta sopusoinnun täydellisyydestä, että uutteran ja vilpittömän tutkijan täytyy selvästi huomata, miten paljon ne ovat yläpuolella ihmisen ajatuksen leveyttä ja syvyyttä, eivätkä sentähden voi olla inhimillistä alkuperää.

Me huomaamme, että evankeliumiaikakauden loppua samoin kuin juutalaisen aikakauden loppua kutsutaan elonkorjuuksi (Matt. 9: 37; 13: 24, 30, 39.) Nämä molemmat kestävät neljäkymmentä vuotta. Me näemme myös, että profeetallisten todistusten säteet huomattavalla tavalla kohdistuvat erittäinkin tämän aikakauden elonkorjuuseen, johon myöskin koko juutalaisen aikakauden valo — koska sillä oli esikuvauksellinen luonne — yhdistyy kirkkaaksi polttopisteeksi. Tässä valossa me voimme nyt selvästi nähdä Jumalan majesteetilliset askeleet, ei ainoastaan menneiden aikakausien kuluessa, vaan myös hänen suunnitelmansa nykyisessä toimeenpanemisessa. Ei kuitenkaan siinä kyllin. Vaan kuten hän lupasi osottaa meille tulevia asioita (Joh. 16: 13), niin me näemme nyt ihmeellisellä tarkkuudella hänen viisaan huolenpitonsa kaikkien ihmisten siunaamiseksi koittavan tuhatvuotiskauden kuluessa — vieläpä sen ihanaan täyttymiseen asti "kaiken ennalleenasettamisessa". Me näemme monen suuren ja ihmeellisen tapahtuman kohdistuvan tähän elonkorjuuseen. Silloin tulee tuo suuri hädän aika, Jehovan päivä, Antikristuksen lopullinen ja täydellinen kukistuminen ja suuren Babylonin lankeaminen, alku juutalaisten suosion palaamiseen, meidän Herramme toinen adventti ja hänen valtakuntansa pystyttäminen sekä pyhien ylösnouseminen ja palkitseminen.

Me huomaamme ennustuksista, että tämän elonkorjuuajan alku ja loppu ovat selvästi osotetut, samoinkuin ne tapaukset, joiden aika on tällöin täyttyvä. Tämän niteen tarkotuksena on kiinnittää huomio profeetallisen ajan eri piirteisiin ja seurata ajan tapahtumia niiden huippukohtaan asti. Voidakseen ottaa vastaan sen todistuksen, täytyy lukijalla olla korvat kuulla (Ilm. 2: 7; Matt. 11: 15), ja täytyy hänen päättää nöyrästi syrjäyttää monia omistamiaan mielipiteitä huomatessaan, etteivät ne ole sopusoinnussa Jumalan sanan kanssa. Me olemme vakuutetut, että ne, joilla on tällainen mieli, ja jotka kärsivällisesti, huolellisesti ja järjestyksessä lukevat tämän kirjan läpi, tulevat epäilemättä saamaan siitä suurta siunausta. Jos hyvä ja vilpitön sydän ottaa nämä opetukset vastaan, niin me vakuutamme, että niistä on tuleva voima erottamaan sellaisia maailmasta ja kypsyttämään heidät nisun tavoin aittaa varten. Meidän käsityksemme mukaan on Herra määrännyt näiden ennustusten ilmitulemisen nyt juuri virkistämään ja kypsyttämään ja erottamaan pyhiä, kuten nisua rikkaruohoista, tänä elonkorjuun aikana.

Se, jonka on sallittu katsoa Jumalan suuremmoiseen aikakausien suunnitelmaan, joka niin selvästi esittää tarkkaan järjestetyn jumalallisen suunnitelman syvän tarkotuksen ja ihmeellisen kantavuuden kuten se edellisessä niteessä on esitetty, saa varmaankin armon kokea, mitä Jumala suunnitelmansa aikojen ja aikakausien suhteen on suvainnut ilmottaa. Sen huomio näihin asioihin on tuleva monin verroin suuremmaksi kuin ainoankaan toisen edellisinä aikakausina, jolloin ei ole nähty niitä suuria siunauksia, jotka ovat olleet varattuna kaikille. Uskolliset Jumalan lapset ikävöivät tietää, milloin kunnian Kuningas tulee, ja pimeyden ruhtinas sidotaan; milloin valon lapset loistavat kuten aurinko ja pimeys tulee hälvenemään; milloin pyhät saavuttavat täydellisyyden Jumalan lapsina, ja huokaava luomakunta vapautetaan katoavaisuuden siteistä; milloin taivaallisen Isän ihana luonne on hämmästyvälle maailmalle täydelleen ilmenevä, taivuttaen kaikkien vanhurskautta rakastavien sydämet ylistykseen, rakkauteen ja kuuliaisuuteen.

Siltä jolla ei ole tällaista toivomusta, puuttuu harrastusta ja ymmärrystä Jumalan suunnitelmaan. Apostoleilla, profeetoilla ja enkeleillä on ollut tämä halu ja ovat he innokkaasti tutkineet aikaa, jonka Jumalan henki on määrännyt profeettain kautta. Ja Jumalalle on mieleen tällainen harrastus hänen lapsiensa puolelta; ja joskaan tätä toivomusta ei kenenkään suhteen tähän asti ole voitu tyydyttää, koska ei ole ollut sovelias aika, niin ei Jumala kuitenkaan ole tällaista harrastusta vastustanut. Päin vastoin kutsuu hän tiedustelevaa Danielia suuresti rakastetuksi, ja vastaa hänen kysymykseensä niin pitkälle kuin oli mahdollista hänen suunnitelmansa mukaan.

Tällaista tiedustelemista ei sentähden pidä pitää sopimattomana tunkeutumisena Jumalan salaisuuksiin. Jumala tahtoo, että meillä olisi tällainen harrastus hänen suunnitelmiinsa, ja kehottaa meitä "tutkimaan Raamatuita", ja "ottamaan vaarin profeetallisesta sanasta", jotta me olisimme oikeassa suhteessa totuuteen ja voisimme sen nopeasti omistaa, kun sen aika on tullut. Salaiset asiat kuuluvat Jumalalle, mutta ilmotetut meille ja meidän lapsillemme ijankaikkisesti. (5 Moos. 29: 29). Jos me sentähden tarkkaan pysymme kiinni Jumalan sanassa välttäen joutavia arveluja, niin on meillä luja pohja jalkaimme alla. Jos Jumalan suunnitelma ja ajat ja aikakaudet eivät ole ilmotetut Raamatussa, niin ei kukaan voi niitä löytää; eikä Jumala ole profeettainsa ja apostoliensa kautta ilmottanut mitään, jonka hän olisi aikonut ijankaikkisesti kätkeä. Aikanaan ja jumalallisen suunnitelman piirteitten, sen aikojen ja aikakausien mukaisesti ilmotetaan nämä asiat valvoville. Kuitenkaan ei suunnitelmaa kokonaisuudessaan eikä siihen kuuluvia aikoja voitu ymmärtää, ennenkuin oli tullut tätä varten määrätty aikakausi, "lopun aika". (Dan. 12: 9, 10). Ja muistakaamme, että ennenkuin on tullut Jumalan aika ilmottaa hänen salaisuuksiaan, ei tieto eikä hurskaus voi niitä keksiä. Joskin ennustukset vuosisatoja ovat olleet kaikkien silmien edessä, ei niitä ole voitu avata, eikä lukea niiden salaisuuksia ennenkuin oikea aika on tullut.

Kun muutamat hänen oppilaistaan tulivat meidän Herramme luokse tiedustellakseen Jumalan valtakunnan pystyttämisen aikaa, ennenkuin aika oli tullut sen paljastamista varten, vastasi hän: "Ei teidän tule tietää aikoja tai hetkiä, jotka Isä on valtansa nojalla määrännyt." (Ap. t. 1: 7). Toisen kerran sanoi hän saman aineen suhteen: "Siitä päivästä tai hetkestä ei tiedä kukaan, eivät enkelit taivaassa, eikä myöskään Poika, vaan ainoastaan Isä. Olkaa varuillanne, valvokaa ja rukoilkaa, sillä ette tiedä milloin se aika tulee… Mutta minkä teille sanon, sen sanon kaikille: valvokaa." — Mark. 13: 32, 33, 37.

Näitä Herramme sanoja ei voi niin ymmärtää, ettei Isää lukuunottamatta kukaan koskaan saisi tietää näistä ajoista ja aikakausista. Yhtä vähän todistavat ne sitä, ettemme nyt voisi tietää näitä aikoja ja aikakausia, kuin ettei meidän Herramme nyt voisi niitä tietää. Ja se tosiasia, että Isämme suunnitelman pääpiirteet, samoin kuin hänen aikansa ja aikakautensa, nyt selvästi erotetaan, todistavat eittämättömästi, että me elämme pahan hallituksen lopun aikoja, ja tuhatvuotiskauden aamusarastuksessa, jolloin tieto oli kasvava ja ymmärtäväiset tulisivat sen ymmärtämään. (Dan. 12: 4, 10.) Ellei ennustuksia koskaan voitaisi ymmärtää, niin ei olisi ollut mitään järjellistä syytä niiden antamiseen.

Nämä Mestarimme lausunnot osottavat, että Jumala ei ole jättänyt suunnitelmiensa eri osia oman onnensa tai sattuman varaan, vaan on hänellä tarkoin määrätyt ajat ja aikakaudet jokaista suuren työnsä piirrettä varten. Ja hänen ääretön voimansa ja viisautensa takaa sen, ettei tule tapahtumaan mitään erehdystä tai viivytystä.

Nämä sanat terottavat siis sen ajatuksen, että tähän aikaan asti ei Isä ollut ilmaissut suunnitelmansa yhteydessä olevia aikoja ja aikakausia kellekään, ei edes meidän Herrallemme Jeesukselle. Kaukana siitä yleisestä mielipiteestä, että meidän Herramme olisi soimannut näiden aikojen ja aikakausien etsimistä ja harrastamista, kieltäen mainituilla sanoilla sellaisen tutkimisen, on totuus ennemmin päin vastainen. Hänen sanansa osottavat selvästi, että joskaan heidän ei nyt annettu tietää aikoja ja aikakausia, tulisi aika, jolloin ne olisivat tärkeästä merkityksestä, ja jolloin ne ilmotettaisiin niille, jotka silloin valvoisivat. Tietäen sen tosiasian, että nämä jonakin aikana paljastettaisiin, ja että niillä silloin tulisi olemaan suuri merkitys, hän kehottaa heitä "olemaan varuillaan":, eikä jättäytymään välinpitämättömyyteen niiden suhteen, vaan "valvomaan", lakkaamatta, jotta he voisivat tietää milloin oikea aika oli tullut.

Ne, jotka aikakauden kuluessa ovat valvoneet, joskaan eivät ole saaneet nähdä kaikkea sitä, mitä ovat odottaneet, ovat yhtä kaikki sen kautta tulleet suuresti siunatuiksi ja maailmasta erotetuiksi. Se, joka elää tätä varten määrättynä aikana, ja joka on tottelevaisesti "valvonut", on tunteva, näkevä, "ymmärtävä", eikä jää tiedottomaksi tämän "elonkorjuu"-aikakauden ihmeellisistä tapauksista. Se, joka jonakin aikana laiminlöisi valvomisen, menettäisi niitä siunauksia, joille Mestari pani niin suurta arvoa, ja osottaisi se, että tämän maailman hyvyys ja tämän elämän aineelliset huolet ja nykyiset harrastukset ovat sellaisen niin soaisseet, että hän laiminlyö lupauksensa täysin vihkiytyä Herralle ja etsiä ensin Jumalan valtakuntaa ja tulevaa elämää.

Apostolit Pietari ja Paavali kiinnittävät huomiota näihin asioihin — aikoihin ja aikakausiin. Pietari selittää (2 Piet. 1: 16), ettemme me ole seuranneet tekaistuja taruja; että hän näki kirkastusvuorella kuvan Kristuksen tulevan valtakunnan kirkkaudesta siinä ihanassa "näyssä", jossa Mooses, Elijas ja Jeesus esiintyivät säteilevissä puvuissa. Mooses esitti vanhan ajan arvokkaita (Hebr. 11: 38—40), joista tulee taivaan valtakunnan maalliset edustajat, ja Eli ja esitti tämän evankeliumin aikakauden "voittajia". Kokonaisuudessaan esitti näky tulevaa kirkkautta, kun vanhurskaitten kärsiminen on loppunut ja armon mukainen valinta päättynyt. Vaikkakin Pietari kertoo tämän näyn, terottaa hän kuitenkin profeettain todistuksen tärkeyttä, sanoen: "Sitä lujempi on meillä nyt profeetallinen sana, ja te teette hyvin kun otatte siitä vaarin, niinkuin pimeässä paikassa loistavasta kynttilästä, kunnes päivä valkenee." (2 Piet. 1: 19.) Hän tiesi hyvin, ettei silloin kukaan vielä voisi ymmärtää ennustuksia kokonaisuudessaan ja sentähden täytyi pyhien olla valvovassa asemassa — ei tähystellen pilviä, vaan kaikkien niitten asioitten toteutumista, joista Jumala oli puhunut kaikkien pyhäin profeettainsa kautta ennalleenasettamisen suhteen, ja "ennalleen asettamisen ajoista", jotka muodostavat niin laajan ja huomattavan osan heidän todistuksissaan. Hän vakuuttaa meille, että ennustukset ajan vieriessä tuovat meille yhä uusia totuuksia, kunnes päivä valkenee.

Apostoli Paavali selittää: "Aikakausista ja määräajoista ei teille, veljet, ole tarvis kirjottaa; itsehän varsin hyvin tiedätte, että Herran päivä tulee kuin varas yöllä. [Hiljaa, huomaamatta on se tuleva, eivätkä monetkaan sinä aikana tiedä, että he elävät siinä.] Kun sanovat: 'Nyt on rauha, ei hätää mitään', silloin yllättää heidät yhtäkkiä perikato, [äkisti tai nopeaan verrattuna menneen kuudentuhannen vuoden hitaaseen kulkuun, kuten meidän päiväämme kutsutaan höyryn ja sähkön nopeaksi päiväksi — ei äkkiä kuten salama, vaan äkkiä], niinkuin synnytyskipu raskaan vaimon. — — — Mutta te, veljet, ette ole pimeydessä, niin että se päivä voisi yllättää teidät niinkuin varas". 1 Tess. 5: 1—4.

Kaikilla "veljillä" on kynttilä, ennustuksen varma sana, josta Pietari puhuu. Tämä kynttilä on kuten valo pimeässä paikassa; ja niin kauvan kuin he pysyvät oikeina veljinä, ollen uskovia, alistuvia ja nöyriä sanan tutkijoita, eivät he koskaan tule olemaan pimeydessä. He saavat koko ajan tarvittavan määrän totuutta ravinnokseen kuten ruokaa aikanaan. Ei koskaan ole sellaisten, jotka ovat eläneet sopusoinnussa Jumalan kanssa, tarvinnut elää tietämättöminä välttämättömistä totuuksista ja vaeltaa pimeydessä maailman kanssa. Aabraham ja Lot tiesivät ennakolta Sodoman hävityksestä. Jumala sanoi: "Kuinka minä salaisin Aabrahamilta sitä, mitä minä teen?" (1 Moos. 18: 17.) Noa tiesi kyllin ajoissa vedenpaisumuksesta voidakseen rakentaa arkin, Ja vieläpä päivä, jona hänen piti mennä arkkiin, oli hänelle ilmotettu. Ensimäisenä adventtina tiesivät Simeon ja Anna ja idän viisaat odottaa Messiasta. Itse asiassa oli odotus silloin yleinen. (Luukk. 2: 25—38; Matt. 2: 2; Luukk. 3: 15.) Ja jos Jumala siten toimi palvelijain huonekunnan kanssa, jättäisikö hän lasten huonekunnan vähemmälle? Meidän Herramme ja Päämme on sanonut: "En enää sano teitä palvelijoiksi, sillä palvelija ei tiedä mitä hänen herransa tekee; vaan sanon teidät ystäviksi, sillä minä olen ilmottanut teille kaikki, mitä olen kuullut Isältäni." (Joh. 15: 15.) Varmaankin on meidän Herramme aikanaan tietävä ajat ja aikakaudet, koska juuri hänen tulee toimeenpanna suunnitelman suoritus, ja varmaankin on hän, ellei hän ole muuttunut, ystävilleen, pyhilleen, niille, jotka seisovat häntä lähellä ja ottavat osaa hänen työhönsä, tekevä suunnitelman tunnetuksi.

Yhtä varmasti kuin on kirjotettu: "Ei Herra Jehova tee mitään, ellei hän sitä ilmota palvelijoilleen profeetoille" (Am. 3: 7), ja yhtä varmasti kuin suurin osa hänen ilmotuksistaan heille ei ollut heitä varten, vaan meitä, evankeliumin aikakauden Seurakuntaa varten (1 Piet. 1: 12), yhtä varmasti eivät hänen uskollisensa tule olemaan pimeydessä, vaan tietävät, milloin Herran päivä on tullut. Se ei yllätä heitä kuten varas tai paula — huomaamatta; siliä he valvovat, ja heillä tulee olemaan luvattu valo näistä asioista aikanaan.

Apostoli selittää myöskin minkä tähden "veljet" tulevat tietämään ajat ja aikakaudet, eivätkä tule olemaan pimeydessä. Hän sanoo: "Sillä kaikki te olette valon lapsia ja päivän lapsia." (1 Tess. 5: 5.) Sellaiset ovat siinneet totuudesta, ja kehittyvät totuudessa yhä enemmän ja enemmän aina täyteen päivään asti, joka kuuluu heille. — Jaak. 1: 18; Joh. 17: 17, 19.

Huomaa, miten tarkoin sanat he tai ne ja te, näissä samoin kuin toisissa Raamatun kohdissa, erottavat mainitut kaksi luokkaa toisistaan — pyhät maailmasta. Se tieto, joka pyhillä tulee olemaan Herran päivänä, asetetaan sen tietämättömyyden vastakohdaksi, jossa maailma tulee olemaan tulevien tapausten merkityksen ja tarkotuksen suhteen. "Ei teille, veljet, tarvitse kirjoittaa." "Kun he sanovat: 'Nyt on rauha, eikä hätää mitään', silloin yllättää heidät yhtäkkiä perikato… eivätkä he pääse pakoon. Mutta te, veljet, ette ole pimeydessä, niin että se päivä voisi yllättää teidät niinkuin varas; sillä te olette valon lapsia." "Mutta", sanoo Herra, "pitäkää vaari itsestänne, ettei sydämenne raskaudu päihtymyksestä ja juoppoudesta ja tämän elämän huolista, niin että se päivä äkkiarvaamatta yllättää teidät niinkuin paula; sillä se kohtaa kaikkia niitä, jotka asuvat koko maan pinnalla. Valvokaa siis [itseänne ja myös profeetallista sanaa] joka aika ja rukoilkaa, että teidät katsottaisiin arvollisiksi pelastumaan tästä kaikesta, joka on tuleva, ja voisitte seisoa Ihmisen Pojan edessä." — Luukk. 21: 34—36.

Tästä seuraa siis, että jos Jumalan lapsi, joka elää Herran päivänä, on pimeydessä ja tietämättömyydessä näiden asioitten suhteen, niin täytyy hänen joko elää maallisen elämän yltäkylläisyydessä ja maailman hengen hurmaamana tai raskauttavat häntä tämän elämän huolet. Kummassakin tapauksessa laiminlyö hän valvomisen ja lampun pitämisen puhtaana ja palavana ja öljyn astiassaan — s.o. Jumalan sanan sydämessään ja mielessään ja totuuden hengen itsessään.

Joskin paljon siitä, mitä profeetat olivat ennustaneet, oli yhteydessä aikojen ja aikakausien kanssa samoin kuin suunnitelman yksityisosien kanssa, niin tunnustivat he kuitenkin tietämättömyytensä niihin ennustuksiin nähden, joita he julistivat. (Katso Dan. 12: 8; Hes. 20: 49; Matt. 13: 17; 1 Piet. 1: 10—12.) Esitettyinä hämärin lausein ja kuvannollisella kielellä, sekä liitettyinä tulevaisuuden tapauksiin, oli heidän silloin mahdoton niitä ymmärtää. Siten, ennakolta kirjotettuina, todistivat ne jumalallisesta ennakolta tietämisestä ja järjestämisestä, ollen niille opiksi, jotka elivät niiden täyttymisen aikana, joskaan ne eivät olleet niiden julistajia varten. (Room. 15: 4.) Ne odottivat jumalalliseen suunnitelmaan ja inhimilliseen historiaan liittyneitten eri piirteitten kehittymistä, jotka Jumalan toimenpiteitten mukaisesti tulisivat avaamaan ne, ja rikastuttamaan kärsivällisiä, etsiviä Jumalan lapsia "ruualla aikanaan" koettelemusten ja vaikeusten hetkinä "pahana päivänä" — hädän päivänä, jolla tämä aikakausi tulee päättymään, ja jolloin uusi aika tai hallitus sarastaa.

Ihmeellinen nykyajan keksintö, joka hyvin sopii kuvaamaan jumalallista järjestelmää profeetallisiin aikoihin nähden, on n.k. yhdistetty aikalukko, jota muutamat suurimmat pankit käyttävät. Toisten yhdistettyjen lukkojen tavoin on avain tai kädensija aina lukossa kiinni. Tarvitaan määrätyt erityiset liikkeet, jotka ainoastaan lukon käyttäjä tuntee, jotta lukko avautuisi, jolloin pieninkin poikkeus oikeasta menettelytavasta, tekee avaamisen monimutkaisemmaksi ja vaikeammaksi. Yhdistetty aikalukko sisältää lisäksi sen omituisuuden, että pankkiholvin oveen liitetyn kellolaitoksen avulla voidaan ovet illalla niin sulkea, ettei kukaan voi niitä avata ennen kuin määrättynä tuntina seuraavana aamuna; ja silloinkin ainoastaan käyttämällä sitä ainoaa oikeaa lukolle määrättyä yhdistystä, joka suljettaessa on edeltäpäin määrätty.

Samalla tavalla on taivaallinen Isämme sinetillä sulkenut monta suunnitelmansa piirrettä yön kuluessa hänen suurella aikalukollaan, joka oli niin asetettu, ettei sitä voitu avata ennenkuin "ajan täyttyessä" — suuren ennalleenasettamispäivän aamuna. Ja silloin Jehovan Voideltu, jolla on "avain", ja joka ymmärtää lukkoon kätketyn yhdistyksen, "avaa, eikä kukaan ole sulkeva." (Ilm. 3: 7.) Hän avaa meille antamalla meille tiedon profeetallisen avaimen käyttämisestä, jotta ne, jotka etsivät ijäisen viisauden aarteita, voisivat ne löytää. Ja me voimme avata jumalallisen viisauden aarteita nyt, koska aamun hetki on tullut — joskin on aikaista eikä maailma näe vielä valoa. Mutta ainoastaan ottamalla huolellisesti vaarin määräyksistä, ja sovittamalla avaimen suuren Rakentajan viittausten mukaisesti, aarteet avautuvat meille.

Tämä kuvaus soveltuu todellakin koko Jumalan suunnitelmaan sen kaikissa osissa, sillä jokainen totuuden piirre ja jokainen ennustus ovat ainoastaan osia suuresta yhteydestä, joka nyt on avattu, koska on aamu — koska suuren aikalukon salvat ovat otetut pois. Ja tämä suuri yhtymä, kun se kerran on avattu, paljastaa täydelleen ja suuremmoisesti jumalallisen viisauden, vanhurskauden, rakkauden ja voiman kätketyt aarteet. Se, joka avaa, tulee totisesti tuntemaan Jumalan paremmin kuin koskaan ennen.

Tutkikaamme sentähden Raamattua kunnioittavalla mielellä, jotta me oppisimme, mitä Jumala näkee hyväksi opettaa meille aikojen ja aikakausien suhteen. Koska hän äskettäin on tehnyt meille selväksi suunnitelmansa suuret ulkonaiset piirteet, niin voimme syyllä odottaa, että hänen aikansa on tullut johtaa meitä hänen aikojensa tuntemiseen. Kuluneina aikoina olivat ajat ja aikakaudet viisaasti kätketyt, ja pyhät säilyttivät siten rohkeutensa, koska aika oli pitkä; mutta kun suunnitelma alkaa lähetä ihanaa täytäntöään, on pyhien etuoikeus saada tietää siitä, jotta he voisivat nostaa päänsä ja iloita, tietäessänsä, että heidän vapautuksensa lähestyy. (Luuk. 21: 28.) Aikojen paljastuminen lopun ajalla on oleva pyhille hyödyksi ja virkistykseksi, kun sitä vastoin niiden aikaisempi paljastuminen olisi vahingoittanut ja masentanut.

Meidän Jumalamme on selvästi järjestyksen Jumala. Jokainen työ, jonka hän tekee, on sopusoinnussa tarkkaan ennakolta tehdyn suunnitelman kanssa; ja hänen määrätyillä ajoillaan ja aikakausillaan on tärkeä merkitys ja huomattava osa tässä suunnitelmassa. Huomaa, että Jeesus syntyi määrättynä aikana. "Kun aika oli täytetty, lähetti Jumala Poikansa." (Gal. 4: 4.) Ei ennemmin, eikä myöhemmin, vaan juuri ajan täytyttyä. Meidän Herramme ensimäinen saarna koski aikaa. Hän tuli "ja saarnasi Jumalan valtakunnan evankeliumia ja sanoi: 'Aika on täyttynyt, — — —; tehkää parannus ja uskokaa evankeliumi'." (Mark. 1: 15.) "Kristus kuoli kun aika oli tullut." (Room. 5: 6.) "Hän herätettiin kuolleista kolmantena päivänä (ennakolta määrättynä aikana) kirjotusten mukaan." (1 Kor. 15: 4.) Hänen palveluksensa aikana hänen vihollisensa koettivat lakkaamatta ottaa hänet kiinni, mutta he eivät voineet tehdä sitä, "sillä hänen hetkensä ei ollut vielä tullut." — Joh. 7: 30.

Profeetallisia aikoja ei annettu uteliaisuuden tyydyttämistä varten, vaan sanan tutkijoille, jotta heille olisi mahdollista tuntea ennustetut tapaukset, kun niiden aika oli tullut. Siten esimerkiksi ennustukset ilmasivat ensimäisen adventin tai tulemisen ajan ja tavan, mutta sitä ei voitu ymmärtää ennen kuin Kristus oli tullut. Silloin se oli avuksi niille, jotka huolellisesti tutkivat Kirjotuksia, tunteakseen ihmisessä Jeesuksessa Kristuksen, jonka Jumala oli lähettänyt suunnitelmansa ja ennustusten mukaan. Aivan samalla tavalla määräävät ennustukset toisen tulemisen ajan ja tavan, kun on tullut aika ymmärtää niitä tapauksia, jotta ne auttaisivat meitä tuntemaan hänen päivänsä, kun se on tullut — sen tapausten järjestyksen ja ajan vaatimukset. Jos huolellisesti lukee Vanhan Testamentin kirjotuksia, niin ei voi olla näkemättä sitä huomattua asemaa, joka niissä omistetaan aikamääräyksille, ja päivälleen asti kohdistuvaa tarkkuutta, joskin ne usein näyttävät kuuluvan hyvin vähäpätösiin tapauksiin. Mutta perusteellinen tutkija on huomaava, että nämä eri päivä- ja aikamääräykset ovat renkaita ihmeellisessä todistusketjussa, jotka suurella tarkkuudella viittaavat kahteen maailman historian ihmeellisimpään ja tärkeimpään tapaukseen: maailman Lunastajan ja Herran ensimäiseen ja toiseen tulemiseen ja kaikkiin niiden kanssa yhteydessä oleviin tapauksiin.

Se seikka, että enemmistö kristityistä on välinpitämätön näiden asioiden suhteen, ei ole mikään hyväksyttävä perustus niille, jotka rakastavat hänen ilmestymistään, [tulemistaan], ja toivovat hänen hyväksymistään, jotta he myöskin vajoaisivat samankaltaiseen laimeuden tilaan.

Tulee muistaa, että lihallinen Israel, Jumalan, "ystäviä" lukuunottamatta, loukkautui eikä tuntenut etsikkoaikaansa (Luukk. 19: 44), sekä että profeetat ovat ennustaneet kuinka molemmat Israelin huoneet loukkaantuvat — sekä nimellinen juutalaisten huonekunta että nimellinen kristittyjen huonekunta. (Jes. 8: 14.) Ainoastaan "jäännös" kummankin armohallituksen elonkorjuun lopussa on valmis ottamaan vastaan ja ymmärtämään niitä totuuksia, joiden aika on tullut, ja voi sen kautta päästä nauttimaan niitä erityisiä etuja ja oikeuksia, jotka sarastava uusi armohallitus tuo mukanaan. Tämän aikakauden lopussa tulee sentähden jokaisen yksityisen kristityn pitää huolta siitä, että hän kuuluu tuohon "jäännökseen" eikä tuohon laimeaan, huolettomaan ja välinpitämättömään nimikristilliseen seurakuntaan, joka varmasti tulee loukkaantumaan, kuten profeetat, Herra ja apostolit ovat ennustaneet, jota lihallinen Israeli esikuvasi, ja jonka Raamattu selittää olevan henkisen Israelin varjon tai esikuvan.

Mutta kuten aika-ennustukset aikanaan tulevat olemaan suuresta merkityksestä, osottaessaan niitä Jumalan suunnitelman eri piirteitä, jotka kuuluvat elonkorjuuseen, j.n.e., niin on myöskin totta, että tieto meidän Herramme tulemisen ja ilmestymisen tavasta, on erittäin välttämätön. Me pyydämme, että lukija tullessaan tähän kohtaan ainetta, kiinnittää siihen erityistä huomiota. Ja kaiken tämän tiedon pohjana täytyy olla pyhyyttä ja nöyryyttä, jonka täytyy raivata tietä sen vastaanottamiselle, tekemällä Jumalan lapsen kykeneväksi raivaamaan sydämestään ennakkoluulot ja ahkerasti tarkastamaan ja tutkimaan sitä, mitä on ilmotettu. Näin tapahtui Jeesuksen ensimäisessä tulemisessa. Ainoastaan vakavat, vihkiytyneet ja hiljaiset voivat erottaa ajan ja tavan. Maailmanmieliset ja raskautetut, nuo yltäkylläiset, eivät voi huomata ennustuksia eikä niitä aikain merkkejä, jotka osottavat niiden täyttymistä, ennenkuin elonkorjuu on ohi ja erityisen suosion kesä päättynyt.

Juutalaisen aikakauden lopussa tai "elonkorjuussa" olivat todella nöyrät ja vilpittömät "oikeat israelilaiset" odotuksessa, joka huomattavalla tavalla erotti heidät ylpeistä, maailman mielisistä ja itsevanhurskaista heidän ympäristöstään, niin etteivät he ainoastaan olleet paremmin valmistuneet ottamaan vastaan Jumalan suunnitelmaa sellaisena kuin hän oli sen järjestänyt, mutta myös herkemmät kuulemaan ja tutkimaan totuutta, kun he tulivat kosketukseen sen kanssa. Ja samalla kun meidän Herramme torjui luotaan itseensä tyytyväiset, soimaamishaluiset, virheitä etsivät ja viisastelevat fariseukset hämärillä tai väistelevillä vastauksilla, oli hänellä aikaa ja harrastusta tehdä totuuden selväksi sen nöyrille ja totisille etsijöille. (Matt. 13: 10—17; 16: 1—4; Mark. 7: 1—23; Luuk. 18: 18—30; Joh. 1: 45—51; Luukk. 24: 13—32 ja 33—49; Joh. 20: 24—28; 21: 1—12.) Ylpeät ja itsekylläiset ja kaikki, jotka seurasivat heitä, kompastuivat (Matt. 15: 14), kun sitä vastoin nöyrät ja totuutta janoavat vakavasti etsivät totuutta. (Matt. 13: 36; Mark. 4: 10.) Näille Herra selitti hämärät lausuntonsa sanoen: "Teille Jumalan valtakunnan salaisuus on annettu, mutta noille ulkopuolella oleville, [ei todellisille israelilaisille], kaikki tulee vertauksissa, jotta he näkevin silmin näkisivät, eivätkä huomaisi, ja kuulevin korvin kuulisivat, eivätkä ymmärtäisi."

Siten on myös tämän aikakauden lopussa. Totuus erottaa nyt samoin kuin silloinkin vilpittömät ja nöyrät ja johtaa heitä eteenpäin siihen tietoon, jonka aika nyt on tullut, ja vahvistaa ja valaisee heitä, jotteivät he nimikristillisyyden suuren enemmistön kanssa kompastuisi, kun sitä vastoin haaleat ja itseensä tyytyväiset hylkäävät ne totuudet, joiden aika on nyt tullut, koska heitä sokaisee heidän sydämensä nurja tila. Siksipä heidät hyljätään kelpaamattomina tulemaan Herran morsiameksi. — Ef. 4: 1; I Kor. 9: 27.

Monet ovat joutuneet suureen eksytykseen luullessaan, etteivät Jumalan työt ja hänen suunnitelmansa ole sanottavammasta merkityksestä, sekä ettei Jumala vaadi mitään muuta kuin kristillisen luonteen hyveitä, joka paraiten säilytetään pysymällä tietämättömyydessä. Miten eri tavalla esittääkään Raamattu tämän seikan! Se neuvoo meitä ei ainoastaan viljelemään kristillisen luonteen hyveitä, vaan lakkaamatta säilyttämään sellainen sydämen tila, joka tekee meidät kykeneviksi erottamaan totuuden — ja erittäinkin tuon suuren totuuden meidän Herramme läsnäolosta, kun sen aika oli tullut — ja kun armohallituksessa tulisi muutos tapahtumaan. Armohallitukseen kuuluvat totuudet ovat yhtä tärkeät tämän aikakauden lopussa kuin ne olivat juutalaisen aikakauden lopussa. Ne, jotka silloin eivät voineet erottaa totuutta, jonka aika oli tullut, eivät myöskään voineet ottaa vastaan niitä armon-etuja, joiden aika oli tullut. Ja samalla tavalla on tämänkin aikakauden lopussa: ne, jotka eivät huomaa niitä totuuksia, joiden aika nyt on tullut, koska epäusko ja maailmallisuus ovat heidät soaisseet, eivät voi tulla osallisiksi niistä erityisistä armon-eduista, joiden aika nyt on tullut. Ne eivät ole voittajia, eivätkä siis kelvollisia Kristuksen morsiameksi. He eivät voi tulla osallisiksi pyhien perinnöstä Kristuksen kanssa hänen kanssaperillisinään. Nykyisten epäsuotuisten olosuhteitten tähden muodostaa totuus uskomme koetuskiven Jumalaa kohtaan, joka totuus viikatteen tavoin erottaa kelvolliset kelvottomista — nisun lusteista.

Profeetallisten aikojen tutkiminen on joutunut huonoon huutoon niiden väärien sovittelujen perustuksella, joita Kristuksen toisen tulemisen "adventistit" ynnä toiset ovat tehneet, jotka eivät ole saaneet nähdä niiden tapausten toteutuvan, joita he ovat odottaneet tapahtuvan heidän määrääminä aikoina. Me näemme kuitenkin, että Jumalan suunnitelmaan kuului näiden asioiden kätkeminen kaikilta muilta, paitsi määrätyltä luokalta, antamalla häväistyksen ja pilkan joutua tämän aineen osaksi, estäen siten tämän maailman viisaita ja ymmärtäväisiä käsittämästä niitä. (Matt. 11: 25.) Tämä oli, sitä emme epäile, yhtä paljon sopusoinnussa jumalallisen suunnitelman kanssa kuin Jeesuksen lähettäminen Nasaretiin, halveksittuun paikkaan, jotta häntä "nimitettiin nasaretilaiseksi" (Matt. 2: 23), vaikkakin hän todellisuudessa oli syntynyt tuossa kunniakkaassa Betlehemin kaupungissa. Kuten maailman viisaat ja ymmärtäväiset siihen aikaan sanoivat: "Saattaako mitään hyvää tulla Nasaretista?" niin huutavat monet näinä aikoina, kun on puhe profeetallisesta ajasta tai jostakin, joka on jollakin tavalla tekemisissä Kristuksen toisen tulemisen kanssa, se on "adventismia", ikäänkuin he tahtoisivat sanoa: "Voiko adventismista tulla mitään hyvää?" — vaikkakin he myöntävät, että monet ennustukset, jotka sisältävät aikamääräyksiä, eivät vielä ole täyttyneet, ja että Herran toinen tuleminen on Raamatun huomatuin aine.

Me tunnemme suurta myötätuntoa sekä ensimäisiä adventisteja (juutalaisia) kohtaan että toisia adventisteja kohtaan, joskin ainoastaan muutamat niin hyvin edellisistä kuin jälkimäisistä ovat käsittäneet ne totuudet, joita he ovat olleet niin lähellä, ja joita he kuitenkaan eivät ole voineet käsittää, koska niin hyvin edellisiä kuin jälkimäisiä on soaissut heidän väärä odotuksensa. Meidän ystävämme adventistit eivät ole kyenneet käsittämään Herramme toisen tulemisen tapaa eikä tarkotusta, sellaisena kuin Raamattu sen opettaa; siksipä he eivät ole odottaneet saavansa nähdä häntä "sellaisena kuin hän on", vaan sellaisena kuin hän oli. He luulevat, että hänen tulemisensa tarkotus on sellainen, että se täyttää, pyhiä lukuunottamatta, kaikki muut kauhulla ja pelolla; että hänen tarkotuksensa on koota valitut, hävittää muut ihmiskunnan jäsenet ja polttaa koko maailma. Omaksuen tällaisen käsityksen, käyttävät he profeetallisia aikoja ruoskana kurittaakseen ja ajaakseen ihmiskuntaa Jumalan puoleen. Mutta maailma katseli tyynesti tätä ja sanoi, että he olivat tyhmiä haaveilijoita, ja että jos löytyy Jumala, niin on hän varmaan sekä järjellisempi että vanhurskaampi. Maailman iva tuli yhä katkerammaksi ja katkerammaksi, kun heidän yhä uudistuvat ennustuksensa aineen katoamisesta ja maailmoiden häviämisestä eivät pitäneet paikkaansa. Täten me olemme tulleet siihen tilaan, että sellaisetkin kristityt, jotka hyvin tietävät, että ennustuksilla ja aikamääräyksillä on suhteellisesti huomattava asema jumalallisessa ilmestyksessä; epäuskoisella hymyllä kuuntelevat puhetta näistä aineista tai suorastaan julkisesti ylenkatsovat niitä. Mutta autuas on se,

    "Ken tyynnä maailman pilkan kantaa vaan.
    Ei vainon alle vaivu hän.
    Ei saa hänt' tuska tuima turtumaan,
    ei myöskään juonet Saatanan."

Mutta Jumala ei antanut aikaennustuksia sellaista tarkotusta varten, eikä hän tule koettamaan käännyttää maailmaa sellaisella tavalla; sillä hän etsii sellaisia rukoilijoita, jotka häntä hengessä ja totuudessa rukoilevat (Joh. 4: 23), eikä sellaisia, jotka häpeävät palvella häntä. Jos hänen aikomuksensa olisi ollut pelottamalla pakottaa ihmisiä tottelevaisuuteen, olisi hän keksinyt jonkun onnistuneemman tavan kuin ajan julistamisen — kuten ystävämme adventistit ovat osottaneet. Profeetallista aikaa ei annettu tekemään maailmaa rauhattomaksi, eikä ylipäänsä maailmalle missään suhteessa, vaan valistamaan, vahvistamaan, lohduttamaan, kehottamaan ja johtamaan Seurakuntaa (valituita) vaikeina aikoina maailmanajan lopulla. Sentähden on kirjotettu: "Jumalattomat eivät näitä tottele (ymmärrä), mutta ymmärtäväiset ottavat näistä vaarin." Näille siitä tulee "ruokaa aikanaan" joka muun ravinnon yhteydessä vahvistaa niitä, jotka sitä käyttävät, niin että voivat "kestää pahana päivänä" — sinä hädän päivänä, jolla tämä aikakausi päättyy. Se auttaa heitä käsittämään ihmeellisiä tapahtumia heidän ympärillään, etteivät menehdy pelvosta ja vavistuksesta, eivätkä tule sekaantumaan niihin päätelmiin ja tieteisiin, joita väärin sillä nimellä kutsutaan — ja joista se päivä tulee olemaan tulvillaan. Sitten voivat he myös kuluttavan tulen [hädän] alla todistaa Jumalasta ja hänen suunnitelmastaan ja opettaa kansaa — osottaa Jumalan suunnitelman lopulliseen ihanaan päämäärään, kohottaen pelastuksen lipun kansojen eteen. — Jes. 62: 10.

Tämä on aikaennustuksen tarkotus. Kuinka tärkeä ja välttämätön se onkaan, jotta Jumalan ihminen olisi täydellinen, täysin varustettu tällä ajalla. Ilman näitä profeetallisia ajantodistuksia voisi olla mahdollista, että näkisimme tapahtumat Herran päivänä tietämättä niistä mitään tahi tuntematta velvollisuuksiamme ja oikeuksiamme sinä aikana. Älköön sentähden kukaan tosi-vihkiytynyt pitäkö ala-arvoisina näitä profeetallisia ajantodistuksia. Ne ovat aijotut johtamaan sanojamme ja tekojamme Tuhatvuotispäivän aikaisessa aamusarastuksessa, ennen auringon nousua, maailman ja nimikirkon nukkuessa tietämättöminä ja huolettomina niistä armotaloudenmuutoksista, joita nyt tapahtuu. Nämä profeetalliset ajanmääräykset olivat suureksi osaksi keinoja Jumalan kädessä vetämään kirjottajan huomion täydellisemmin ja huolellisemmin jumalallisen suunnitelman muihin osiin. Näille ajanmääräyksille omistettu huomio ei voi olla tuottamatta pysyväistä hyötyä tutkijalle. Ne eivät ainoastaan ilmota hänelle "nykyistä totuutta", vaan antavat myös voimaa ja elävää todellisuutta kaikille raamatullisille totuuksille, todistamalla että kaikki Jumalan suunnitelmat ovat yhteisvaikutuksessa aikaan ja tapaan nähden hänen ihanien aikomuksiensa kehittämisessä.

Niiden ennustuksien epäonnistuminen, joita adventistit, jotka ottivat määrätäkseen ajan maailman polttamiselle y.m., y.m., tekivät, on koskenut enemmän odotettujen tapahtumain luonnetta kuin aikaa. Juutalaisten tavoin erehtyivät he odottaessaan väärää asiaa oikealla ajalla. Tämä oli toinen syy heidän kykenemättömyyteensä selvästi ymmärtää totuutta, mutta pääsyy tähän oli se seikka, ettei aika vielä ollut tullut sen selvemmälle paljastamiselle. Ja kumminkin oli aika pyhien herättämiselle tutkimaan Herran ilmestymistä — aika mennä Ylkää vastaan ja aika pettymykselle ennen hänen oikeaa tuloaan — johon kaikkeen viitattiin Herramme vertauksessa kymmenestä neitseestä, kuten edempänä tulemme sen osottamaan. Niinkuin edellisessä osassa on näytetty, on se tuli, joka tulee kuluttamaan maan Herran päivänä, esikuvauksellinen, eikä kirjaimellinen. Seuraavassa luvussa osotetaan, että niiden muutamien aikaennustusten sovelluttamiset, jotka ennustukset adventistit erehdyttävinä hylkäsivät, eivät olleet erehdyksiä, vaan oikeita, ja että ne selvästi ilmottavat tämän ajan esikuvauksellista tulta — joka jo palaa.

Adventistit, jotka työskentelivät sen vaikeuden alaisina, että odottivat kirjaimellista maan palamista, koettivat pakottaa kaikkia erilaisia profeetallisia aikajaksoja yhteiseen päättymispäivään — päälle päätteeksi tavalliseen vuorokauteen. Täten tekivät he väkivaltaa toisille ennustuksille saadaksensa niitä sopimaan yhteen ja päättymään samaan aikaan toisten kanssa. Tuo selvempi käsitys, joka meillä nyt on jumalallisesta suunnitelmasta, ilmaisee erilaisien ajanennustuksien välillä vallitsevan täydellisen yhtäpitäväisyyden, eikä ole ollenkaan tarpeellista kääntää tahi tehdä väkivaltaa muutamille niistä, saadakseen niitä sopimaan yhteen toisien kanssa. Kun me seuraavassa luvussa alamme tarkastella johtavia ennustuksia, emme rakenna mitään järjestelmää tahi selitystapaa, jonka mukaan koettaisimme sovitella kaikkia profeetallisia aikakausia, vaan me seuraamme huolellisesti jokaista eri aikakautta sen loppuun, ja vasta sen jälkeen kudomme yhteen sen järjestelmän eli suunnitelman, jonka salaisuuksien suuri Ilmottaja täten ilmaisee. Tällöin huomataan, että järjestys ja sopusointu Jumalan suunnitelmassa aikaan ja aikakauteen nähden ovat yhtä ilmeiset kuin ne ihanat piirteet tässä suunnitelmassa, jotka edellisessä osassa havaittiin ja jotka ovat piirretyt aikakausien kartalle. Ja kun suuri maailmanaikakausien kello lyö profeetallisella kellotaululla määrätyt tunnit, tulevat ennustetut tapahtumat toteutumaan yhtä varmasti kuin sekin, että Jumala etukäteen on ne ilmottanut.

TOINEN LUKU.

RAAMATULLINEN AJANLASKU.

Ajanlaskun tarpeellisuus ennustusten ymmärtämiseksi. — Raamatun antamia välttämättömiä vuosilukuja. — Aadamin luomisesta vuoteen 1873 j.K. oli kuusituhatta vuotta. — Raamatullisen ajanlaskun esittäminen suurissa ajanjaksoissa. — Niiden yksityiskohtainen tutkiminen. — Luomisesta siihen päivään, jolloin vedenpaisumus oli kuivanut. — Liittoon asti Aabrahamin kanssa. — Lain antamiseen asti. — Kaanaan jakamiseen asti sukukuntien kesken. — Tuomarien aikakausi. — Kuninkaiden aikakausi. — Hävityksen aikakausi. — Vuoteen 1873 j.K. — Missä tämä ajanlasku eroaa piispa Usherin ajanlaskusta, joka on otettu englantilaiseen Raamattuun. — Herramme syntymisen oikea vuosiluku.

Tässä luvussa esitämme raamatullisen todistuksen siitä tosiasiasta, että v. 1872 päättyessä kaksituhatta vuotta oli kulunut Aadamin luomisesta. Siitä johtuu, että me vuodesta 1872 olemme eläneet seitsemännessä vuosituhannessa tahi Tuhatvuosikaudessa — jonka edellinen osa, "Herran päivä", "hädän päivä" tulee olemaan todistajana tämän maailman valtakuntien kukistumiseen ja Jumalan valtakunnan pystyttämiseen koko taivaan alle.

Ajanlasku on sitäpaitsi tarpeellinen perustukseksi profeetallisten aikakausien tutkistelemiselle. Meidän täytyy ensinnäkin päästä varmuuteen siitä, millä paikalla me nykyään ajan virralla olemme. Voidaksemme määrätä tämän, täytyy meillä olla luotettavia vuosilukuja laskelmaa varten. Siksi alotamme ajanlaskulla. Ja täydellisen ihmishistorian ajanlasku täytyy välttämättömästi alkaa ihmisen luomisesta.

Sitä ajanmäärää, joka on kulunut ihmisen luomisesta, arvostellaan eri tavalla. Niiden keskuudessa, jotka omaksuvat Raamatun tiedonannot, ei voi olla suuria mielipiteiden eroavaisuuksia, mutta niiden joukossa, jotka hylkäävät ne, ovat eroavaisuudet äärettömät, vaihdellen kymmenestätuhannesta aina satoihintuhansiin vuosiin asti. Näitä otaksumisia perustetaan tosiseikkoihin, jotka antavat ainoastaan heikon tuen sellaisille liijoitetuille ja ylen rohkeille johtopäätöksille. Esimerkiksi se seikka, että on löydetty piikivisiä nuolenpäitä Sveitsin ja Irlannin turvesoista melkoisesta syvyydestä maan pinnan alla, otetaan todistukseksi, että nuolenkärkien nykyinen paikka kerran on ollut maanpintana, ja että turvesuo vähitellen on kasvanut niiden ympäri ja päälle; ja sellaiselle kasvamiselle tarvittava aika, lasketaan nykyisen vuosisadassa tapahtuvan kasvamisen mukaan, joka on hyvin vähäinen. Jos heidän edellytyksensä olisivat tosia, todistaisivat ne luonnollisesti, että ihminen on ollut olemassa satoja tuhansia vuosia sitten. Mutta toiset geoloogit (maanpinnantutkijat) osottavat, ja hyvillä syillä, näiden turvesoiden kerran olleen niin veteliä, että nuolenpää saattoi helpostikin vajota melkoiseen syvyyteen vähitellen, muutamissa sadoissa vuosissa.

Esitämme toisen esimerkin: — "Pohjatutkimuksien kautta Niilinlaakson mutaisessa maassa keksittiin kaksi poltettua tiilikiveä, toinen kymmenen, toinen kahdentoista sylen syvyydessä. Jos me maalaamme vuotuisen kerrostumisen paksuuden, jonka virta muodostaa, kahdeksaksi tuumaksi vuosisadalta, on meidän laskettava toiselle näistä tiilikivistä ikää 12,000 vuotta ja toiselle 14,000 vuotta. Vertailevien laskelmien nojalla otaksuu Burmeister (eräs kuuluisa geoloogi) että on kulunut seitsemänkymmentäkaksituhatta vuotta siitä, kun ihminen ensin esiintyi Egyptin maalla; ja Draper (toinen tunnettu geoloogi) laskee eurooppalaiselle ihmiselle, joka eli viimeisen jääkauden aikana, ikää yli 250,000 vuotta." [Prof. N. Joly kirjassaan "Ihminen ennen metalleja".]

Luonnollisesti me, jos me laskisimme aivan samalla tavalla kuin nämä suuret miehet tekevät, tulisimme samanlaisiin suuriin tuloksiin. Mutta eräät meistä ovat siksi oppimattomia, että voivat panna kysymykseen, eikö ole luultavampaa, että Niilin mutakerrostumat ovat olleet hyvin säännöttömiä kuten toistenkin virtojen, jotka väliin muuttavat jokiuomaansa ja huuhtovat pois melkoisen osan äyräistään yhden ainoan tulvan aikana. Edelleen muistamme vedenpaisumuksen Noan päivinä, jota ei ainoastaan Raamatussa nimenomaan mainita, vaan joka on säilynyt pakanakansojen vanhimmissa perimätiedoissa. Mitenkähän paljon mutaa ja jätteitä vedenpaisumus onkaan synnyttänyt noiden kahdeksan tuuman lisäksi vuosisadalta. Me ihmettelemme myös, miksi ei näiden suurien nerojen mieleen ole juolahtanut se, mikä on luonnollinen asia muille, jotka eivät ole liian suuria, että kaksi tiilikiveä, heitetyt tuohon "mutaiseen maahan" aikana, jolloin se oli veden peittämä ja pehmeä, vajoaisivat melkoisen syvälle omasta painostaan, erittäinkin kun niiden tiheys on niin paljon suurempi, kuin mutaisen maan. Mitä erotukseen syvyydessä näiden kahden tiilikiven välillä tulee, olisi oppimattomalle henkilölle paljon mahdollisempaa otaksua, että toinen putosi mutaan syrjälleen tahi päälleen, ja toinen lappeelleen ja vaipui niinmuodoin hitaammin, kuin ajatella, että ihmiset, jotka elivät kahdentuhannen vuoden ajanetäisyydellä toisistaan, olisivat tehneet kaksi aivan samanlaista tiilikiveä.

Ei ole monta vuotta sitten, kun löydettiin ihmisen luuranko paikasta, joka oli ollut osa Missisippivirran uomaa, ja eräät geoloogit alkoivat laskea, miten monta tuhatta vuotta mahdollisesti oli kulunut niiden monien muta- ja maakerrosten perustuksella, jotka peittivät luurankoa. He luulivat saaneensa erittäin arvokkaan mallikappaleen historiantakaisesta ihmisestä. Mutta sitten löydettiin useita jalkoja luurangon alta, osia n.s. "ruuhesta", sellaista, jota käytettiin Missisipillä vähemmän kuin viisikymmentä vuotta sitten, joka kokonaan kumosi heidän laskelmansa ja säästi ihmiskunnan uudesta todistuksesta, että maailma on satojatuhansia vuosia vanhempi, kuin mitä Raamattu opettaa.

Me jätämme yhteensoveltumattomat ja kokonaan epäluotettavat arvelut, joita muutamat geoloogit ovat tehneet tässä ajanlaskua koskevassa aineessa ja käännymme ihmiskunnan historiaan saadaksemme valaistusta. Mutta mitä löydämme? — Vanhimpain pakanakansojen historiaa ei voi selvästi johtaa taaksepäin edes kolmeatuhatta vuotta. Sen takana on kaikki hämärää, epätietoista, tarunsekaista, satumaista, epäluotettavaa perimätietoa. Roomalainen historia ei johda niin kauvas taaksepäin, koska on ainoastaan kaksikymmentäseitsemän sataa vuotta siitä kun Rooma perustettiin, ja sitäpaitsi ovat sen ensimäiset vuosisadat verhotut perimätietojen epävarmuuteen. Kolmetuhatta vuotta takaperin babylonilaisessa, syrialaisessa ja egyptiläisessä historiassa vievät meidät aikaan, jossa muistiinpanot ovat katkonaisia ja syvän hämärän verhoamia. Sama aikamäärä Kiinan historiassa vie meidät Tsjen-hallitsijasukuun, jolloin kiinalaisen historian tapahtumat "alkavat tulla luotettavimmiksi." Kreikassa, joka on ollut tunnettu sivistyksestään viimeksi kuluneiden kolmentuhannen vuoden aikana, jossa ennen muita odottaisimme löytävämme tarkkaa historiaa, — mitä löydämme? Me huomaamme sen vuosiluvut tarkoiksi viimeisten kahdenkymmenenkuuden vuosisadan kuluessa, mutta ei kauemmas. Sen takana on aika, joka on tunnettu Kreikan "jumalaistarullisen tahi historiantakaisen" ajan nimellä.. Ainoa järjellinen ja yhtäjaksoinen kertomus niistä kolmesta ensimäisestä tuhannesta vuodesta, jona ihminen on elänyt maan päällä, on Raamatussa; ja tämä asianhaara sopiikin yhteen sen vaatimuksen kanssa, että se on jumalallista alkuperää, ollen Jumalan johdon ja varjeluksen alainen.

Niinkuin on historian laita, niin on vuosilukujenkin; maailmalla ei ole, lukuunottamatta Raamattua, mitään keinoa johtaa ajanlaskuaan kauvemmaksi kuin vuoteen 776 e.K. Tämän aineen suhteen viittaamme Yale Collegen professorin, Fisherin, lausuntoon. Hän sanoo: "Tarkka tapa määrätä vuosilukuja, saavutettiin vähitellen. Ajanjaksojen keksiminen oli tarpeellinen tätä tarkotusta varten. Ensimäinen määrätty aika tapahtumien päiväämisellä vahvistettiin Baabelissa — Nabonassarin aikakautena 747 e.K. Kreikkalaiset (noin vuodesta 300 e.K.) laskivat aikansa ensimäisestä muistiinkirjotetusta voitosta olympialaisissa leikeissä 776 e.K. Näitä leikkejä pidettiin joka neljäs vuosi. Jokainen olympikausi oli siis neljän vuoden ajanjakso. Roomalaiset alkoivat vasta muutamia vuosisatoja Rooman perustamisesta laskea aikansa siitä tapauksesta alkaen, s.o. v:sta 753 e.K."

Lisätodistuksena siitä, että monet kaukaisen muinaisajan historioista ovat niin täynnä mielikuvituksia ja tarumaisia perimätietoja, että ne ovat arvottomia ajanlaskullisia vuosilukuja varten, eivätkä mitenkään ansaitse huomiota sellaisina, lainaamme tähän amerikkalaisesta Cyclopaediasta (tieto-sanakirjasta) kirjotuksen Ajanlasku.

"Vanhain kansain historiat, jollemme tee poikkeusta hebrealaisiin nähden, menevät taaksepäin tuhansia tahi miljoonia vuosia tarullisiin aikakausiin; ja vielä sittenkin, kun muistiinpanot alkavat saada historiallisen leiman, ovat ristiriitaisuudet erittäin suuret. — — Assyrialaisten, babylonialaisten ja egyptiläisten kirjotukset ovat tehdyt kuolleilla kielillä ja käyttävät aikoja sitten vanhentuneita kirjainmerkkejä. — — Kreikkalaiset ja roomalaiset vuosiluvut voidaan ylipäänsä hyvin todeta ensimäiseen olympikauteen asti, v. 776 e.K., ja konsulaatin pystyttämiseen, v. 510 e.K. Aika tätä ennen perustuu oikeastaan perimätietoihin tai taruihin. Herodotukseen voidaan luottaa siinä, mikä koskee hänen aikakauttaan, noin 450 e.K. ja sataa tai parisataa vuotta aikaisemmin."

Clinton sanoo, eräässä teoksessa kreikkalaisesta ajanlaskusta (siv. 283): "Se historia, jota hebrealaiset kirjotukset sisältävät, esittää ihmeellisen ja miellyttävän vastakohdan kreikkalaisten varhaisempien tiedonantojen rinnalla. Viimeksi mainituissa voimme työläästi huomata ainoastaan muutamia tosiasioita, joita runoilijat ovat meille säilyttäneet, jotka sitten runon ja tarun koristamina jättivät jälkeensä sen, mitä suullisen perimätiedon kautta olivat ottaneet vastaan. Hebrealaisen kansan aikakirjoissa on meillä luotettavia, aikalaisten hengen johdolla kirjotettuja kertomuksia. Mitä he ovat jättäneet jälkeensä, tulee niinmuodoin meille moninkertaisella uskottavaisuudella ja vahvistuksella. Heillä oli apunaan jumalallinen ilmotus kirjottaissaan tosiasioista, joissa heidän todistuksensa inhimillisinäkin todistajina olisi ollut pätevä."

Raamattu, Jumalan lahjottama historiamme kolmesta ensimäisestä vuosituhannesta, on ainoa teos maailmassa, joka, alkaen Aadamista — ensimäisestä ihmisestä, jota historia, joku muistomerkki tahi kirjotus mainitsee, jonka nimi, samoin kuin aika hänen luomiselleen ja kuolemalleen, on mainittu, ja jonka jälkeläisiä voidaan seurata nimi nimeltä ja ikä ijältä seuraavissa polvissa lähemmä neljän tuhannen vuoden aikana, — antaa meille selvän ja yhden jaksoisen kertomuksen siihen aikaan asti, jolloin yleistä historiaa voidaan pitää riittävän todennäköisenä. Niinkuin tulemme näkemään ulottuu raamattukertomus Kyyroksen ensimäiseen vuoteen, 536 e.K., kyllin todennettuun ja yleisesti hyväksyttyyn vuosilukuun. Siinä katkeaa raamatullisen ajanlaskun yhtäjaksoisuus — paikassa, josta alkaen yleiseen historiaan voidaan luottaa. Jumala on siten pitänyt huolta, että hänen lapsillaan on selvä ja yhden jaksoinen kertomus nykyiseen aikaan asti. Vieläpä Raamattu ennustuksillaan täydentää historiaa aina "kaiken ennalleenasettamisen" täyttymiseen asti seitsemännen vuosituhannen lopussa, josta ijankaikkisen autuuden uusi aikakausi tulee alkamaan. Raamattu onkin sentähden ainoa alkutietokirja maailmassa, joka esittää katsauksen ihmiskunnan historiaan kokonaisuudessaan. Se vie meitä kadotetusta paratiisista Genesissä (1 Mooseksenkirjassa) jälleenasetettuun paratiisiin Ilmestyskirjassa ja seuraa ihmiskunnan tietä aina ijankaikkisuuteen asti. Yhdistettyinä, tarjoavat Raamatun historia ja sen ennustukset panoraamallisen tai seikkaperäisen taulun maailman tapahtumain koko kulusta aina ihmisen luomisesta ja lankeemisesta hänen sovittamiseensa ja ennalleenasettamiseensa asti. Raamattu on sentähden kaiken historian johtotähti ja perustus. Ilman sitä, niinkuin todenmukaisesti on sanottu, olisi historia "vesistöjen kaltainen, jotka juoksevat tuntemattomista lähteistä tuntemattomiin meriin", mutta sen johdolla voimme seurata näitä virtoja niiden lähteille asti, vieläpä enemmän, voimme huomata niiden ihanaa päättymistä ijankaikkisuuden valtameressä.

Raamatusta ainoastaan voimme sentähden odottaa löytävämme kertomuksen, joka asettaa paikoilleen soveltumattomat aikakaudet ja ajanlaskulliset säännöttömyydet, joita maailmanhistorian vuosikirjat ensi katsauksella osottavat — asettaa ne sopusointuun keskenään ja luonnon aikakausien kanssa.

Kun alotamme kysymyksellä: Kuinka pitkä aika on ihmisen luomisesta? on meidän oltava ja olemmekin vakuutetut, että hän, joka antoi ennustukset ja sanoi, että niitä tultaisiin ymmärtämään lopun ajalla, on Sanassaan pitänyt huolta vuosiluvuista, jotka ovat tarpeellisia asettamaan näitä ennustuksia oikeille ajoille. Kuitenkin se, joka odottaa löytävänsä nämä asiat niin selvästi esitettynä, että pintapuolinen lukija, tahi epärehellinen epäilijä tulisi niistä vakuutetuksi, tulee huomaamaan pettyneensä. Jumalan ajat ja aikakaudet ovat ilmotetut sillä tavalla, että ne tänä aikana ovat vakuuttavia ainoastaan niille, jotka tuttavuutensa kautta Jumalan kanssa kykenevät erottamaan hänen luonteenomaisia tapojansa. Todistukset ovat annetut, "jotta Jumalan ihminen olisi täydellinen, kaikkiin hyviin tekoihin valmistunut." (2 Tim. 3: 17.) He tietävät hyvin, että kaikilla poluilla, joilla heidän Isänsä johtaa heitä, heidän on vaellettava uskossa eikä näkemisessä. Jokaiselle, joka on valmis siten vaeltamaan, toivomme olevamme tilaisuudessa askel askeleelta osottamaan varmoja esityksiä Jumalan sanasta — jotka antavat vahvan perustuksen järkevälle uskolle.

Emme tahdo tässä vertailla Septuagintan (Vanhan Testamentin kreikkalaista käsikirjotusta) ja hebrealaisen Vanhan Testamentin kirjojen arvoa, tahi niiden eroavaisuuksia ajanlaskullisissa vuosiluvuissa y.m. Me tyydymme ja toivomme lukijankin kanssamme tyytyvän siihen huomautukseen, että edellinen on Egyptissä laitettu käännös, kuu sitä vastoin jälkimäinen on alkuperäinen heprealainen asiakirja. Tämä asianhaara yhteydessä sen kanssa, että hebrealaiset taikauskoisella kunnioituksella varjelivat jokaista kirjainta ja piirtoa pyhässä kirjassa, antavat varman todistuksen hebrealaisen alkutekstin luotettavaisuudesta. Asiantuntijat hyväksyvät sen yleisesti ja me seuraamme myös tässä sen vuosilukuja y.m.

Tässä esitämme todistuksen siitä, että Aadamin luomisesta vuoteen 1873. j.K. oli kulunut kuusi tuhatta vuotta. Ja vaikkakaan Raamattu ei sisällä mitään suoranaista tiedonantoa siitä, että seitsemäs vuosi-tuhat tulisi olemaan Kristuksen hallituksen aikakausi, ennalleenasettamisen suuri sabbattipäivä maailmalle, niin ei tuo kunnianarvoinen perimätieto kuitenkaan ole järjellistä pohjaa vailla. Israelille, tyypilliselle kansalle, annettu laki, joka määräsi, että kuuden päivän työtä ja vaivaa seuraisi yhden päivän virkistys ja lepo heidän askareistaan, näyttää sopivalla tavalla esikuvaavan niitä kuutta tuhatta vuotta, joiden aikana koko luomakunta kärsii ja huokailee synnin ja kuoleman orjuudessa (Room. 8: 22), josta se turhaan koettaa vapautua, ja sitä suurta Tuhatvuotispäivää, jolloin ne, jotka tekevät työtä ja ovat raskautetut, saavat tulla Kristuksen Jeesuksen, heidän sielujensa paimenen ja piispan luokse, ja voivat hänen kauttansa saada rauhaa ja virvotusta ja ennalleenasettamista, jolloin, hänen kalliin verensä ansion kautta, he voivat katua ja löytää syntein anteeksiantamusta. Esikuvauksellisena seitsemäntenä päivänä kysyi hän sairaalta mieheltä: "Tahdotko tulla terveeksi?" ja vastaukseksi hänen uskolleen ja tottelevaisuudelleen antoi hän hänelle voimaa ottaa sänkynsä ja mennä. (Katso Joh. 5: 6—9 kuin myös Matt. 12: 10, 13; Joh. 7: 23; Luuk. 13: 11—16; 14: 1—5.) Samalla tavalla antityypillisenä Sabbattina, Tuhatvuotiskautena, ilmotetaan koko maailmalle, että "joka tahtoo" hän voi saada ijankaikkisen elämän ja terveyden, jos hän osottaa sitä varten määrättyä uskoa ja tottelevaisuutta.

Emme saa jättää huomioonottamatta jo aikasemmin (I Osassa, 8 luvussa) huomautettua asiaa, että päivä-sana on epämääräinen ja merkitsee ainoastaan joko pitempää tai lyhempää ajanjaksoa. Apostoli Pietari viittasi siihen, että seitsemäs tuhatvuosikausi maailman historiassa tulisi olemaan seitsemäs päivä Jumalan laskussa, sanoen: "Mutta tämä yksi älköön olko teiltä, rakkaani, salassa, että yksi päivä on Herran edessä niinkuin tuhat vuotta ja tuhat vuotta niinkuin yksi päivä. — — Mutta Herran päivä on tuleva" j.n.e. — 2 Piet. 3: 8, 10.

Jos siis seitsemäs tuhatvuotiskausi maailman historiassa on ajanjakso, joka erityisesti osotetaan olevan Kristuksen hallituksen aikakausi, tulemme, osottaessamme, että se alkoi v. 1873, todistamaan, että me nyt jo olemme siinä aikakaudessa. Tämä johtaa mieleemme, mitä jo edellisessä osassa näytimme, kuinka Raamattu osottaa Tuhatvuotiskauden eli Herran päivän aamu-sarastuksen olevan synkän ja myrskyisen ja täynnä hätää ja vaikeuksia maailmalle ja nimikirkolle, vaikka sen ensimäinen sarastus tulee olemaan täynnä virkistystä ja mielihyvää pyhille, jotka ammentavat lohdutusta ja rauhaa heille evankeliumissa annetusta toivosta, joka ankkurin lailla tunkee hädän ajan toiselle puolelle ja tarttuu lujasti Tuhatvuotiskauden auringonnousun ja ihanuuksien kalliisiin lupauksiin. He näkevät hädän päivän toisella puolella luvatun ihanan hallituksen siunauksineen.

Maailman yleinen tila tänä päivänä ja vuoden 1873 jälkeen, nopeasti kehittynyt sosialismi, nihilismi ja kommunismi, joiden julkilausuttu tarkotus on olevien hallitusten kukistaminen, ja maailman omaisuuden uusi jakaminen, eivät suinkaan ole ristiriidassa sen kanssa, mitä me odotamme, joskin muutamissa suhteissa näissä asioissa on paljon sellaista, jota lakia, järjestystä ja rauhaa rakastavat täytyvät syvästi paheksua. Ainoastaan ne, jotka näkevät, että tuleva laittomuus ja hätä ovat Jumalan välikappaleita vielä täydellisemmän lain ja järjestyksen ja pysyvämmän rauhan pystyttämiseksi, tulevat vapautumaan vallalla olevasta pelosta kun nämä asiat tapahtuvat.

Mutta seitsemännen tuhannen tahi Tuhatvuotiskauden osottaminen ei ole ainoa asia, joka tekee ajanlaskun arvokkaaksi; sillä vaikka tulemme osottamaan useita ennustussarjoja, jotka ovat aivan riippumattomia ajanlaskusta, niin on tämä kumminkin se mittapuu, jonka mukaan toisia ennustussarjoja tutkitaan ja vahvistetaan. Se täydellinen yhtäpitäväisyys näiden kahden ennustusluokan välillä, joista toinen riippuu, toinen ei riipu ajanlaskusta, ei ole ainoastaan voimallinen todistus mainitun sovelluttamisen oikeudesta, vaan myös sen ajanlaskun oikeudesta, joka tuo ilmi tämän sopusoinnun. Tätä voi verrata avaimeen. Se avain, joka aukasee vaikeasti avattavan aarrearkun, on varmasti oikea avain. Seuraavassa esitetty ajanlasku yhdistää sopusointuun erikaltaiset profeetalliset lauselmat, jotka koskevat Kristuksen valtakuntaa ja sen pystyttämistä, näyttämällä niiden keskinäisen järjestyksen ja ajan. Ajanlasku on se varsi eli kahva, jonka kautta kaikki profeetalliset ajanmääräykset, avaimen lehden eri osien lailla, pysyvät koossa ja käsitellään.