Lyhyt Ajanlaskun katsaus vuoteen 6000 asti maailman luomisen jälkeen
Seuraavaa lyhyttä katsausta ajanlaskullisiin aikakausiin voitanee oikeudella nimittää raamatulliseksi ajanlaskuksi, koska yksinomaa raamatullista alkulähdettä on seurattu Kyyroksen ensimäiseen vuoteen asti, 536 e.K., jonka asiantuntijat ylimalkaan hyväksyvät ja pitävät oikeana vuosilukuna. Tähän päättyy raamatullisen ajanlaskun lanka — vähän myöhemmin sitä aikaa, jolloin maailman historia alkaa tulla luotettavaksi. Tämä on itsessään ihmeellinen todistus Jumalan johdosta ja huolenpidosta auttaa meitä ainoastaan siinä, jossa emme voi itseämme auttaa.
Aadamin luomisesta
Vedenpaisumisen päättymiseen………….. 1656 vuotta
Siitä Aabrahamin kanssa tehtyyn liittoon . 427 "
Siitä Israelin lähtemiseen Egyptistä ja
lain antamiseen……………………. 430 "
Siitä Kaanaan jakamiseen……………… 46 "
Tuomarien aikakausi………………….. 450 "
Kuninkaiden aikakausi………………… 513 "
Autiona olemisen aika………………… 70 "
Siitä vuoteen 1……………………… 536 "
Siitä vuoteen 1873…………………… 1872 "
Yhteensä 6000 "
Kun me tarkastamme näitä jaksoja kutakin erikseen, voinee lukija laskea ne itsekseen, jotta näkisi, mitenkä vahva perustus uskollemme on pantu Jumalan sanaan. Tulemme huomaamaan kaksi aukkoa Vanhan Testamentin historiallisessa kertomuksessa, mutta kun sitte huomaamme Jumalan Uudessa Testamentissa pitäneen huolta silloista, jotka johtavat näiden aukkojen yli, on se lisäävä luottamustamme siihen, että Jumala on niin järjestänyt alkulähteen, että hänen aikansa ja hetkensä olivat peitetyt, kunnes hänen määrätty aikansa niiden ilmottamisesta oli tullut, — aivan niinkuin hän oli tehnyt toistenkin totuuksien kanssa, kuten jo on huomautettu.
Tahdomme nyt tarkastella edellisiä aikajaksoja kutakin erikseen ja siinä järjestyksessä missä ovat ylempänä merkityt, Kyyroksen hallitukseen asti. Pitäkää Raamattu käsillä ja tarkastakaa jokainen ote, että ottaisitte tämän vastaan Jumalan, eikä ihmisten sanana.
Ajanlasku Aadamin ajasta siihen päivään jolloin vedenpaisumus päättyi.
"Adam oli 130 ajastajan vanha, ja siitti pojan ja kutsui hänen nimensä Set" — 1 Moos. 5: 3……………… 130 vuotta "Set oli 105 ajastajan vanha ja siitti Enoksen" — 1 Moos. 5: 6……. 105 " "Enos oli 90 ajastajan vanha ja siitti Kenanin" — 1 Moos. 5: 9……. 90 " "Kenan oli 70 ajastajan vanha ja siitti Mahalaleelin" — 1 Moos. 5: 12 . 70 " "Mahalaleel oli 65 ajastajan vanha ja siitti Jaredin" — 1 Moos. 5: 15…… 65 " "Jared oli 162 ajastajan vanha ja siitti Eenokin" — 1 Moos. 5: 18…… 162 " "Eenok oli 65 ajastajan vanha ja siitti Metusalan" — 1 Moos. 5: 21…. 65 " "Metusala oli 187 ajastajan vanha ja siitti Lamekin" — 1 Moos. 5: 25…… 187 " "Lamek oli 182 ajastajan vanha ja siitti pojan ja kutsui hänen nimensä Noa" — 1 Moos. 5: 28, 29…………. 182 " "Noa oli 600 ajastajan vanha, koska vedenpaisumus tuli maan päälle" — 1 Moos. 7: 6………………….. 600 " Yhteensä Aadamin luomisesta siihen päivään kunnes vesi kuivui ____ — 1 Moos. 8: 13…………………. 1656 "
Ei voi pyytää mitään yksinkertaisempaa ja päivälleen tarkempaa kuin tämä on. Tarkastakaamme nyt seuraavaa jaksoa.
Ajanjakso vedenpaisumuksesta liittoon Aabrahamin kanssa, heti Taran, hänen isänsä kuoltua.
"Sem siitti Arfaksadin kahta vuotta
vedenpaisumuksen jälkeen"
— 1 Moos. 11: 10………………… 2 vuotta
"Arfaksad oli 35 ajastajan vanha ja
siitti Salan" — 1 Moos. 11: 12……. 35 "
"Sala oli 30 ajastajan vanha ja siitti
Eberin" — 1 Moos. 11: 14…………. 30 "
"Eber oli 34 ajastajan vanha ja siitti
Pelegin" — 1 Moos. 11: 16………… 34 "
"Peleg oli 30 ajastajan vanha ja siitti
Regun" — 1 Moos. 11: 18………….. 30 "
"Regu oli 32 ajastajan vanha ja siitti
Serugin" — 1 Moos. 11: 20………… 32 "
"Serug oli 30 ajastajan vanha ja siitti
Nahorin" — 1 Moos. 11: 22………… 30 "
"Nahor oli 29 ajastajan vanha ja siitti
Taran" — 1 Moos. 11: 24………….. 29 "
"Tara oli 205 ajastajan vanha ja kuoli"
— Moos. 11: 32………………….. 205 "
Yhteensä 427 "
Tämäkin on hyvin yksinkertasta ja tarkkaa. Mutta seuraavaa jaksoa ei ole niin helppo seurata; sillä suora ajanlaskullinen polveutuma katkaistaan israelilaisten lähtöön asti Egyptistä. Niinmuodoin olisi vallan mahdotonta mennä eteenpäin, elleivät Paavali ja Stefanus, Jumalan puhetorvina, antaisi meille yhdistävää rengasta.
Ajanjakso liitosta Aabrahamin kanssa lain antamiseen.
Paavali selittää tämän ajanjakson pituuden olleen neljäsataakolmekymmentä vuotta (Gal. 3: 17). Liitto sisälsi lupauksen Kaanaan maan ijankaikkisesta omistamisesta, ja vaikka se useita kertoja uudelleen vahvistettiin Aabrahamille, Iisakille ja Jaakobille, oli se kumminkin aina sama liitto. (Katso 1 Moos. 12: 7, 8; 13: 14—18; 26: 3, 4; 35: 9—12; 46: 2—4; 50: 24.) Kuten näkyy vertailusta 1 Moos. 12: 1—5, 7 ja Apt. 7: 2—5 välillä, tehtiin liitto (edelläkäyneen lupauksen mukaan), niinpian kun Aabraham täydellisesti oli noudattanut niitä ehtoja, joiden nojalla hänen piti saaman sen: s.o., kohta kun hän oli astunut Kaanaan maahan, joka tapahtui heti hänen isänsä kuoltua. Hän kuoli matkalla Kaanaasen, Haranissa. Kun meillä siten on Stefanuksen sanojen kautta vahvistettu vuosiluku liiton tekemiselle — kohta Taran kuoleman jälkeen — ja kun meillä sen lisäksi on Paavalin sana, että laki annettiin neljäsataakolmekymmentä vuotta liiton jälkeen, täyttyy tällä tavoin aukko Vanhan Testamentin ajanlaskussa Uuden Testamentin kautta. Mutta lukekaamme kertomusta huolellisesti, jotta näkisimme miten huolellisesti yhdistämissilta on rakennettu.
"Ja Herra oli sanonut Aabrahamille [ennen kun hän jätti Mesopotamian, kaldean Urin]: Lähde maaltas ja suvustas ja isäs huoneesta [veljiesi y.m. luota] siihen maahan, jonka minä sinulle osotan; ja [jos siten teet] teen minä sinut suureksi kansaksi", j.n.e. (1 Moos. 12: 1, 2. Vertaa Apt. 7: 2.) Tämä osottaa sen, että Jumala oli ehdottanut liittoa Aabrahamille ennen Taran, hänen isänsä kuolemaa, ja ennen kun hän muutti Haran'iin tahi Karran'iin. Oli kuitenkin ehto, jossa kysyttiin Aabrahamin uskoa ja tottelevaisuutta, ennen kun liitto todella voitiin tehdä. Tämä ehto sisälsi sen, että hänen piti osottaa luottamustansa lupaukseen jättämällä synnyinmaansa ja sukunsa mennäkseen siihen maahan, johon häntä oli käsketty menemään. Tämän Aabraham teki, ja kun hänen vaimollaan, hänen veljensäpojalla Lotilla ja hänen ijäkkäällä isällään oli sama usko ja halusivat seurata häntä myötä- ja vastoinkäymisissä, sallittiin se heille, ja nuo neljä läksivät matkalle lupauksen maahan. Hänen isänsä Tara kuoli matkalla, Haran'issa, jonka jälkeen Aabraham tuli Kaanaasen, siellä vahvistaaksensa ja solmitakseen liiton. Niinkuin Stefanus selitti Israelille: — "Ja kun hänen isänsä oli kuollut, käski Jumala hänen muuttaa siihen maahan, jossa te nyt asutte." "Niin Aabraham läksi [Haran'ista], niinkuin Herra hänelle sanonut oli", (Apt. 7: 4; 1 Moos. 12: 4) ja liitto tehtiin kohta sen jälkeen, kun hän oli tullut maahan (Moos. 12: 5—7.) Niinmuodoin on meillä vuosiluku liitolle, ja neljänsadankolmenkymmenen vuoden alkamiselle määrätty välittömästi seuraamaan Taran kuoleman jälkeen, ja täydellinen ajanlaskullinen ketju lain antamiseen asti. Ensimäinen piirre laissa oli Passah-juhla, joka asetettiin samana päivänä, jolloin Israel lähti Egyptistä. — 2 Moos. 12: 41—43, 47, 50, 51.
Tämän kanssa yhtäpitävästi luemme: "Israelin lasten eleleminen, jotka Egyptissä asuivat, oli neljäsataakolmekymmentä vuotta; ja tapahtui neljänsadankolmenkymmenen vuoden päätyttyä, vieläpä samana päivänä tapahtui, että Herran sotajoukot läksivät Egyptin maasta". — 2 Moos. 12: 40—42, 51. (engl. kään.)
Muutamat voivat pitää Mooseksen ja Paavalin tietoja eriävinä (2 Moos. 12: 40—42 ja Gal. 3: 17.) Toisen mukaan oli Israelin lasten asuminen Egyptissä neljäsataakolmekymmentä vuotta, ja toisen mukaan oli neljäsataakolmenkymmentä vuotta liitosta Aabrahamin kanssa lain antamiseen. Voisi silloin olettaa, että jos oli ainoastaan neljäsataakolmekymmentä vuotta Aabrahamin tulosta Kaanaan maahan lain antamiseen, täytyi Israelin lasten asuminen Egyptissä olla paljo lyhyempi. Mutta huomattava on, ettei sanota, että Israelin eleleminen Egyptissä oli neljäsataakolmekymmentä vuotta, vaan että koko se aika, jolloin tämän kansan, joka myös asui Egyptissä, eleleminen kesti, oli neljäsataakolmekymmentä vuotta: — "Israelin lasten eleleminen, jotka Egyptissä asuivat, oli neljäsataakolmekymmentä vuotta." Eleleminen, jota tässä tarkotetaan, alkoi kun Aabraham ensin tuli Kaanaan maahan. (Hebr. 11: 8, 9.) Israel eleli Aabrahamissa ja Iisakissa ja Jaakobissa, samoin kuin Levi antoi kymmenyksiä Melkisedekille, kun hän vielä oli isänsä kupeissa. — Hebr. 7: 9, 10.
Liitto Aabrahamin kanssa astui voimaan kohta kun hän, jätettyänsä Haran'in tahi Karran'in, astui jalkansa Kaanaaseen, lupauksen maahan. Siitä hetkestä oli hän, ja hänen kanssaan koko syntymätön Israel lupauksen perillisiä ja oleskelioita eli toivioretkeläisiä, odottaen Jumalaa, että hän täyttäisi lupauksen. Tämä eleleminen oli kestänyt päivälleen neljäsataakolmekymmentä vuotta, kun Israel läksi Egyptistä ja sai lain ensimäisen piirron, passah-juhlan asettamisen. Mooseksen ja Paavalin tiedonannot tarkottavat sentähden aivan samaa ajanjaksoa, joten heidän kauttansa saamme varman todistuksen siitä, että liitosta Aabrahamin kanssa lain antamiseen oli neljäsataakolmekymmentä vuotta. Paavali pani erityistä painoa sille asianhaaralle, että passah-juhlaa oli pidettävä lain antamisen alkuna (jota myös Mooseskin osottaa, 2 Moos. 12: 42, 43, 47, 50), ja Mooses painosti erityisesti ajanjakson täsmällisyyttä päivälleen.
Niinmuodoin on meillä kolmas ajanjakso selvästi määrätty. Ja jos otamme huomioon sen täsmällisyyden aivan päivälleen, jolla Herra antaa meille tämän renkaan ajanlaskun ketjussa, herättää tämä meissä varmaa luottamusta, etenkin ajatellessamme, ettei tällä täsmällisyydellä ollut suurtakaan merkitystä entisajan seurakunnalle, vaan olikin se tarkotettu ainoastaan nykyajan käyttöä varten.
Ajanjakso Egyptistä lähdöstä Kaanaan maan jakamiseen sukukuntien kesken.
Israelin neljääkymmentä vuotta, tahi "kiusauksen päivää korvessa" (5 Moos. 8: 2; Ps. 95: 8—10; Hebr. 3: 8, 9) seurasi kuusi-vuotinen sota Kaanaassa ja maan jakaminen sukukunnille. Yksi vuosi, kuukausi ja viisi päivää kului heidän lähdöstään Egyptistä heidän lähtöönsä Sinailta Paraniin (4 Moos. 33: 3; 10: 11—13.) Ja silloin sieltä, Kades Barneasta Paranin korvessa, vakoojat lähetettiin. (4 Moos. 13: 4—27; 32: 8—13.) Eräs näistä, Kaleb, sanoi, kun hän pyysi osaansa maan jakamisessa (Joos. 11: 23; 10: 42): "Minä olin neljänkymmenen ajastaikainen, kun Mooses, Herran palvelija, minut lähetti Kades-Barneasta vakoamaan maata, ja minä toin hänelle jälleen vastauksen. — — Ja nyt katso, Herra on antanut minun elää, niinkuin hän oli sanonut. Tämä on viides ajastaika viidettäkymmentä sittekun Herra näitä sanoi Moosekselle, kun Israel vaelsi korvessa. Ja katso, minä olen tänäpäivänä viiden ajastajan vanha yhdeksättäkymmentä." (Joos. 14: 7, 10.)
[Me otamme lukuun ainoastaan kokonaisia vuosia, koska tarkempi lasku on mahdoton. Välistä, niinkuin ylempänä, ovat vuodet jonkun murto-osan pitemmät. Ja toiset taas ovat jonkun murto-osan lyhemmät, kuten Sedekian hallitus. Sedekian sanotaan hallinneen 11 vuotta (2 Aikak. 36: 11, Jerem. 52: 11); kumminkin selviää värsyistä 4—7:mään jälkimmäisessä luvussa, että hänen todellinen hallituskautensa oli kymmenen vuotta, neljä kuukautta ja yhdeksän päivää. Me uskomme, että nämä vuosien murto-osat tasottavat toisensa, ja vakaumuksemme on, että Herra on johtanut ja järjestänyt sen. Sitä tukee ne tulokset ja johtopäätökset, jotka siitä johtuvat ja täsmällisyys päivälleen suurissakin ajanjaksoissa, kuten on huomautettu. Esimerkkejä Jumalan järjestyksestä ja täsmällisyydestä, katso 1 Moos. 7: 11; 8: 13; 2 Moos. 12: 40, 41.]
Siten huomataan, että maan vakoamisesta sen jakamiseen sukukunnille oli neljäkymmentäviisi vuotta, niinkuin Joosua todistaa, ja vähän yli vuoden lähdöstä vakoojien lähettämiseen, joka tekee neljäkymmentäkuusi kokonaista vuotta ja muutamia kuukausia yli aina Egyptistä lähdöstä maan jakamiseen asti. Koska ensimäiset neljäkymmentä näistä vuosista vietettiin korvessa, niinkuin monesta raamatunpaikasta näkyy, etenkin Apt. 7: 36 ja Hebr. 3: 9, vietettiin jälelläolevat kuusi vuotta maan jakamiseen Kaanaassa valloittamalla ja omistamalla luvattu maa.
Tuomarien aikakausi.
Me tulemme nyt ajanlaskun vaikeimpaan osaan, ajanjaksoon maan jakamisesta Saul'in voitelemiseen kuninkaaksi. Sitä kutsutaan tavallisesti tuomarein aikakaudeksi, vaikkei tuomarinvirka ollutkaan yhtämittaisesti täytetty. Tuomarien kirjassa ja 1 Samuelin kirjassa oleva kertomus mainitsee yhdeksäntoista jaksoa, jotka yhteensä käsittävät lähemmä neljäsataaviisikymmentä vuotta; mutta ne ovat niin yhteydettömiä ja katkonaisia, sekasia ja niin suuressa määrässä sotkeutuneet, ettemme niistä voisi saada esille mitään varmaa tulosta, ja olisimme pakotetut lopettamaan tutkimuksemme tähän, niinkuin toiset ovat tehneet, ellei Uusi Testamentti täyttäisi, mitä tässä puuttuu. Paavali ilmottaa, että kun Jumala oli jakanut heille maan arpomisen kautta "antoi hän heille tuomareita [noin] neljänsadanviidenkymmenen vuoden kuluessa Samuel profeettaan saakka. Ja sitten he anoivat kuningasta, ja Jumala antoi heille Saulin." — Apt. 13: 19—21. (Ruots. kään.)
Vanhassa Syrialaisessa Uuden Testamentin käännöksessä, joka on vanhempi kaikkia kreikkalaisia käsikirjotuksia, kuuluu tämä: Neljänsadanviidenkymmenen vuoden kuluessa antoi hän heille tuomareita Samuel profeettaan asti — joka oli viimeinen tuomareista. Apostolin tiedonantoa tämän tuomarien aikakauden pituudesta, pidämme erityisesti aijottuna ratkaisuna tälle asialle. Ainoastaan kahdessa tapauksessa — noissa neljässäsadassakolmessakymmenessä vuodessa liitosta lakiin, ja tässä tuomarien ajassa, — on jonkun verran epätietoisuutta Vanhan Testamentin ajanlaskussa, mutta molemmat jaksot ilmotetaan selvästi Uudessa. Onko ajateltava, että tämä olisi ollut ainoastaan sattuma? Eikö ole järkevämpää otaksua että Jumala ensin kätki asian, jättämällä Vanhan Testamentin kertomuksen epätäydelliseksi ja sittemmin täytti Uudessa Testamentissa sen, mitä puuttui, jotta määrätyn ajan tullessa, kun huomio kiintyisi siihen, ne, joilla olisi kylliksi halua vertailemaan tiedonantoja, löytäisivät puuttuvat renkaat täydennettyinä sellaisella tavalla, joka on omiaan herättämään luottamusta suureen ajanmäärääjään.
Kuninkaitten aikakausi.
Saulin hallitus käsitti sen nelikymmenvuotisen ajan, joka seurasi viimeistä tuomaria, kunnes David voideltiin kuninkaaksi, niinkuin ylempänä on osotettu; ja hänen jälkeensä on helppo löytää Davidin suvun kuninkaiden hallituskausia Aikakirjoissa, kuten seuraa:
Saulin "aikakausi" (eng.) Apt 13:21… 40 vuotta
David hallitsi . 1 Aikak 29: 27….. 40 "
Salomo " . 2 Aikak 9: 30…… 40 " Rehabeam " . " " 12: 13…… 17 "
Abia " . " " 13: 2…… 3 "
Asa " . " " 16: 13…… 41 "
Josafat " . " " 20: 31…… 25 "
Joram " . " " 21: 20…… 8 "
Ahasia " . " " 22: 2…… 1 vuoden
Atalia " . " " 22: 12…… 6 vuotta
Joas " . " " 24: 1…… 40 "
Amasia " . " " 25: 1…… 29 "
Usia " . " " 26: 3…… 52 "
Jotam " . " " 27: 1…… 16 "
Ahas " . " " 28: 1…… 16 "
Hiskia " . " " 29: 1…… 29 "
Manasse " . " " 33: 1…… 55 "
Amon " . " " 33: 21…… 2 "
Josia " . " " 34: 1…… 31 "
Joakim " . " " 36: 5…… 11 "
Sedekia " . " " 36: 11…… 11 "
Yhteensä 513 "
Seitsemänkymmentä hävityksen vuotta.
Tämä vie meitä siihen ajanjaksoon, jolloin maa oli autiona, ja joka kesti seitsemänkymmentä vuotta ja päättyi kansan palaamisella Baabelista Kyyron ensimäisenä vuonna, 536 e.K. (Katso 2 Aikak, 36: 20, 23.) Tämä vuosiluku on oikeaksi taattu maailmanhistoriassa, ja raamatullinen ajanlasku ei jatku kauvemmaksi.
Ajanjakso Israelin lasten Babelista palajamisesta vuoteen 1873 j.K.
Ajanjaksoa juutalaisten palajamisesta Baabelista, heidän maansa seitsenkymmenvuotisen hävityksen lopulla, Kyyron ensimäisestä vuodesta alkaen, siihen vuoteen, joka on tunnettu vuodeksi 1, ei raamatullinen kertomus käsittele. Mutta, niinkuin yllä on mainittu, todistaa maailman historia sen olevan 536 vuotta pitkän ajanjakson. Ptolemeus, oppinut kreikkalais-egyptiläinen, maamittari ja tähteintutkija, on varmasti vahvistanut nämä numerot. Oppineet ovat yleisesti hyväksyneet ne, ja ne ovat tunnetut Ptolemeuksen kanoonin (ohjeen) nimellä.
Niinmuodoin olemme löytäneet selvän ja yhtäjaksoisen ajanlaskullisen ketjun luomisesta kristillisen ajanlaskun alkuun vuoteen 1 — kaikkiaan neljäntuhannen sadankahdenkymmenkahdeksan (4128) vuoden pituisen ajanjakson, joka yhteensä kristillisen ajanlaskun tuhannen kahdeksansadan seitsemänkymmenkahden vuoden kanssa tekee kuusituhatta vuotta luomisesta vuoteen 1873 j.K.
Vertailu tämän ajanlaskun ja Usherin ajanlaskun välillä.
Ehkä joku haluaisi tietää, missä kohdin yllä kerrottu ajanlasku eroaa siitä ajanlaskusta, joka on reunamuistutuksena tavallisessa (engl.) raamatunkäännöksessä ja joka on tunnettu Usherin ajanlaskun nimellä. Näiden kahden erotus seitsenkymmenvuotiseen hävitykseen on satakaksikymmentäneljä (124) vuotta. Tämän erotuksen muodostaa neljä eri aikaa 18, 4, 2, ja 100 vuotta — kuten seuraa:
Usher asettaa hävityksen seitsemänkymmentä vuotta kahdeksantoista vuotta aikasemmaksi yllä esitettyä, s.o. ennen Sedekian, Juudean viimeisen kuninkaan kukistumista valtaistuimelta — koska Baabelin kuningas otti monta kansasta vangiksi sillä ajalla. (2 Aikak. 36: 9, 10, 17, 21; 2 Kunink. 24: 8—16.) Hän tekee nähtävästi sen, ei mitenkään tavattoman, erhetyksen, että hän laskee nämä seitsemänkymmentä vuotta vankeuden ajaksi, sen sijaan että Herra selvästi selittää niiden olevan maan hävityksen seitsemänkymmentä vuotta, jotta maa olisi "autiona, ettei kukaan siellä asuisi". Sellainen ei ollut asian laita ennen Sedekian kukistumista. (2 Kunink. 24: 14.) Mutta se hävitys, joka seurasi Sedekian kukistumista, oli täydellinen; sillä vaikka halvimpia maakunnassa jätettiin viinamäen miehiksi ja peltomiehiksi (2 Kun. 25: 12), niin pakenivat nämäkin pian — "koko kansa, sekä suuret, että pienet" — Egyptiin, sillä he pelkäsivät kaldealaisia (värssy 26). Tässä ei voi mikään epätietoisuus tulla kysymykseenkään; ja sen tähden on, laskettaessa aikaa maan hävittämiseen, otettava lukuun kaikki ajanjaksot Sedekian hallituksen loppuun, niinkuin me olemme tehneet.
Neljän vuoden erotus on Joram'in hallituksessa. Usher sanoo sen kestäneen neljä vuotta, kun Raamattu sanoo sen kestäneen kahdeksan vuotta. — 2. Aikak. 21: 5; 2 Kun. 8: 17.
Kahden vuoden erotuksesta tapaamme toisen Ahaksen hallitusajassa, jonka Usher sanoo olleen viisitoista, Raamatun sanoessa sen olleen kuusitoista vuotta. (2 Aikak. 28: 1 ja 2. Kun. 16: 2.) Toinen on Joaksen hallituksessa, jonka Usher laskee kolmeksikymmeneksiyhdeksäksi vuodeksi, Raamatun sanoessa sen olleen neljäkymmentä vuotta. — 2. Kun. 12: 1; 2. Aikak. 24: 1.
Nämä erotukset ovat selitettävissä ainoastaan sen otaksumisen kautta, että Usher seurasi tahi koetti seurata Josefusta, erästä juutalaista historiankirjottajaa, jonka vuosilukuja nyttemmin yleisesti pidetään huolimattomina ja virheellisinä. Me luotamme yksinomaan Raamattuun, uskoen, että Jumala on oma tulkkinsa.
Lukuun ottamatta näiden kahdenkymmenenneljän vuoden eroa kuninkaitten ajassa on vielä toinenkin eroavaisuus yllä esitetyn raamatullisen ajanlaskun ja Usherin ajanlaskun välillä, nim. sata vuotta tuomarien ajassa. Tässä eksyttää Usherin tuo silmiinpistävä virhe 1 Kun. 6: 1, jossa sanotaan, että Salomonin neljäs hallitusvuosi oli neljässadaskahdeksaskymmenes vuosi Egyptistä lähtemisen jälkeen. Se on nähtävästi oleva viisi sataa kahdeksankymmentä ja johtui se mahdollisesta virheellisestä jäljennöksestä; sillä jos me Salomon neljään vuoteen lisäämme Davidin neljäkymmentä ja Saulin ajan neljäkymmentä ja ne neljäkymmentäkuusi vuotta Egyptistä lähtemisestä maan jakamiseen, saamme satakolmekymmentä vuotta, jotka, vähennettynä neljästäsadastakahdeksastakymmenestä, antaisivat jäännökseksi ainoastaan kolmesataaviisikymmentä vuotta tuomarien ajaksi niiden _neljän_sadanviidenkymmenen vuoden sijaan, jotka Tuomarienkirja ja Paavali mainitsevat, kuten ylempänä on näytetty. Hebrealainen kirjain "dalet" (4) on hyvin paljon "he" (5) kirjaimen näköinen, ja otaksutaan virheen johtuneen siitä, mahdollisesti jäljentäjien erhetyksestä. Ensimäinen Kun. 6: 1 tulisi siis kuulua viisisataakahdeksankymmentä vuotta ollakseen täydellisessä sopusoinnussa toisten tiedonantojen kanssa.
Siten oikasee Jumalan Sana ne muutamat vähäpätöset erhetykset, jotka tavalla tai toisella ovat sinne pujahtaneet. On muistettava yllämainittujen aukkojen olevan siinä ajanjaksossa, joka täydellisesti täydennetään Uuden Testamentin henkeyttämän todistuksen kautta.
Siis, Usherin pitäessä vuotta 1 4005:nä Aadamin luomisesta, oli se todellisuudessa, niinkuin olemme näyttäneet vuosi 4129 raamatunkertomuksen mukaan, joten siis selviää, että vuosi 1872 j.K. on maailman luomisesta vuosi 6000, ja v. 1873 j.K. on seitsemännentuhatvuotiskauden alku, seitsemäs milleniumi tahi seitsemäs tuhatvuotispäivä maan historiassa.
Niinmuodoin on yksin Raamatusta otettu ajanlasku alkaen luomisesta riittävästi todettuun yleiseen historiaan asti selvä ja vahva ja antaa samalla todistuksen jumalallisen kaitselmuksen erityisistä muistiinpanotavoista, sen kätkemisestä ja sen vähitellen tapahtuvasta paljastamisesta, kun aika on tullut. Ja tämä yhdistettynä luotettaviin vuosilukuihin kristillisessä ajanlaskussa ja muutamiin vuosisatoihin ennen sitä, tekee meille mahdolliseksi tarkalleen määrätä sen paikan, missä me nyt olemme ajan virralla. Ja me alamme toivehikkaasti nostaa päämme ylös ja iloita, kun aavistamme että todellakin olemme siirtymäisillämme seitsemännen vuosituhannen ihanaan aikaan — jos kohta huomaammekin, että sen alku tulee olemaan pimeä ja täynnä hätää, niinkuin profeetat ovat ennustaneet, ja että rajuilmanpilvet alkavat kokoontua ja pimetä.
Herramme syntymisen vuosiluku.
Kuudennella vuosituhannella alkoi kirkko laskea ajan Herramme syntymästä ja määräsi vuosiluvun A.D. (Anno Domini, Herramme vuosi, kristillisen ajanlaskun v. 1), niinkuin se nyt on, s.o. 536 vuotta Kyyroksen, Persian kuninkaan ensimäisestä vuodesta. [Vuoden A.D. määräsi jo neljännellä vuosisadalla Dionysius Eksiguus ja muut sen ajan oppineet, vaikka se ei tullut yleiseen käytäntöön, ennenkuin kuudennella vuosisadalla.] Se asianhaara, onko tässä osattu oikeaan tahi ei, ei vaikuta tässä ylempänä esitettyyn ajanlaskuun, joka osottaa, että nuo kuusituhatta vuotta Aadamin luomisesta päättyivät vuodella 1872 j.K.; tämä on nimittäin kahdeksantoistasataaseitsemänkymmentäkaksi vuotta sen vuoden jälkeen, joka merkitään A.D., ja Kyyroksen ensimäinen vuosi oli viisisataakolmekymmentäkuusi vuotta ennen tätä vuotta (A.D.), olkoonpa tämä sitte ollut Herramme syntymävuosi tahi ei.
Emme kentiesi voi selittää tätä paremmin kuin viivalla ja sen yläpuolella olevalla tähdellä, joka esittää A.D:tä v. 1 — näin siis: e.K.————*—j.K. Otaksu, että viiva esittää maailman historian kuuttatuhatta vuotta Aadamin luomisesta vuoteen 1873 j.K.; ja esittäköön tähti kääntymäpistettä e.K:n ja j.K:n välillä. Tämän pisteen siirtäminen puolelle ja toiselle, ei muuta ajanjakson pituutta kokonaisuudessaan, joskin se muuttaa vuosien nimitykset. A.D. pisteen muuttaminen vuoden taaksepäin tekisi jakson e.K. vuotta lyhemmäksi ja jakson j.K. vuotta pitemmäksi, mutta e.K. ja j.K. vuosien summa tulisi edelleenkin olemaan sama, sillä mitä otetaan toiselta osalta se tulee lisäksi toiselle osalle. Tutkikaamme nyt kumminkin lyhyesti Herramme syntymisen vuosilukua, koska se tulee olemaan hyödyksi tutkimuksillemme edempänä.
On tullut tavaksi oppineiden keskuudessa myöntää, että yleisesti hyväksytty A.D. (v. 1) on neljä vuotta väärin, että Herramme syntyi neljä vuotta ennen sitä vuotta, jota nimitetään A.D:ksi, s.o. vuonna 4 e.K. Ja tätä päätelmää ovat tavallisen englantilaisen raamatunkäännöksen toimittajat seuranneet. Me emme voi myöntää, että v. 4 e.K. oli Herramme syntymisen todellinen vuosiluku. Päinvastoin huomaamme hänen syntyneen ainoastaan yhden vuoden ja kolme kuukautta ennen tavallista ajanlaskuamme, nim. Lokakuussa v. 2 e.K.
Tavallinen syy, minkä vuoksi useimmat väittävät, että vuosi 1 olisi ollut asetettava neljä vuotta taaksepäin määrätäkseen tarkalleen Vapahtajamme syntymäajan, on ollut halu saada se yhtäpitäväksi eräiden tietojen kanssa, joita juutalainen historiankirjottaja Josefus on antanut Herodes Suuren hallitusajan pituudesta. Erään hänen tiedonantonsa mukaan näyttää siltä kun Herodes olisi kuollut kolme vuotta ennen sitä vuotta, jota pidetään vuotena 1. Jos tämä olisi totta, todistaisi se selvästi, että Herramme syntyi v. 4 e.K.; sillä juuri tämä Herodes käski tappamaan Betlehemin pienet lapset ja hänen käsistään lapsi Jeesus pelastettiin. (Mat. 2: 14—16.) Mutta onko tämä Josefuksen tiedonanto luotettava? Onko totta, että Herodes kuoli neljä vuotta ennen A.D.? Me vastaamme kieltävästi: Josefuksen tiedonannot eivät yksin muodosta riittävän luotettavaa lähdettä tämän kysymyksen ratkaisemiseksi, koska hän on tunnettu ja tunnustettu olevan vähemmän tarkka tiedonannoissaan, mitä vuosilukuihin tulee.
Mutta tämä mielipide on voittanut alaa; vuosiluku 4 e.K. on tullut yleisesti hyväksytyksi ja historiallisia tapauksia ja vuosilukuja on täytynyt venyttää, jotta kävisivät yhteen ja tukisivat tätä päätelmää. Muiden esitettyjen todistuksien muassa, että v. 4 e.K. oli oikea vuosiluku, oli eräs kuunpimeneminen, jonka Josefus sanoo tapahtuneen vähää ennen Herodeksen kuolemaa. Kaikki, mitä tästä kuunpimenemisestä tiedetään, on kuten seuraa: Herodes oli pystyttänyt suuren kultaisen kotkan temppelin portin yläpuolelle. Kaksi etevää juutalaista, nimiltään Mathias ja Juudas, houkuttelivat eräitä nuoria miehiä repimään alas sen. He tekivät tämän ja heidät vangittiin ja mestattiin. Tehdäkseen asian selväksi kertoo Josefus, että samalla aikaa oli toinenkin Mattias, ylimmäinen pappi, joka ei ollut sekaantunut meteliin. Hän lisää senjälkeen: "Mutta Herodes otti tältä Mattiakselta pois hänen ylimmäispappiutensa ja poltti sen toisen Mattiaksen, joka oli nostanut metelin, tovereineen elävänä, ja samana yönä oli kuun pimeneminen." Tämä on kirjoitettu muistiin ikäänkuin Herodeksen viimeisinä esiinpistävinä tekoina, joka tapahtui aikana, joka Josefuksen mukaan mahdollisesti vastaa v. 4 e.Kr., ja joka myös tarkottaa sitä samaa vuosilukua mainitulla pimenemisellä.
Mutta kun joskus neljäkin kuunpimenemistä sattuu samana vuonna, on ilmeistä, ettei, paitsi erinomaisten olosuhteiden vallitessa, tuollaisen tapahtuman muistiinmerkitseminen todista mitään. Siinä missä aika yöstä, aika vuodesta ja pimenemisen suuruus yhteisesti ovat ilmotetut, kuten muutamissa tapauksissa on tehty, on muistiinpanolla suuri arvo vuosilukujen määräämisessä; mutta tässä tapauksessa ei esiinny mitään semmoista; niinmuodoin ei muistiinpano todista kerrassaan mitään, mitä ajanlaskuun tulee. Josefus mainitsee tosin jonkun paaston, jota mahdollisesti olisi pidetty ennen tuota tapausta, mutta mikä paasto, tahi miten kauvan sitä ennen se oli, sitä ei mainita.
Nyt tapahtui kuitenkin, että v. 4 e.K. oli ainoastaan yksi kuunpimeneminen, kun taas v. 1 e.K. sattui kolme kuunpimenemistä. Pimeneminen v. 4 e.K. oli ainoastaan osittainen (kuusi digitiä tahi ainoastaan puolet kuun kehästä oli peitossa), kun sitä vastoin vuonna 1 kaikki kolme olivat kokopimenemisiä — koko kuun kehä oli pimeä, ja luonnollisesti kauemman aikaa. Tämän kautta herätti tapaus suurempaa huomiota. Jos siis pimenemiskertomuksella on minkäänlaista merkitystä, ei se ainakaan anna tukea tuolle aikaisemmalle vuosiluvulle 4 e.K. Herodeksen kuolinvuotta ei, kaikeksi onnettomuudeksi, kukaan luotettava historiankirjottaja mainitse. Josefus mainitsee muutamia tärkeitä kohtia hänen historiastansa ja muutamien tapauksien vuosiluvun, mutta nämä eivät ole luotettavia. Eräiden hänen tiedonantojensa mukaan olisi Herodes kuollut v. 4 e.K., mutta toisia vuosilukuja ei voi sovittaa yhteen tämän kanssa. Esimerkiksi, hänen kuolemansa sanotaan tapahtuneen hänen ollessaan seitsemänkymmenen vuoden vanhan. Hänet tehtiin Galilean maaherraksi v. 47 e.K. Josefus sanoo hänen silloin olleen kahdenkymmenenviiden vuoden vanhan. (Muinais. 149: 2.) Tämän mukaan olisi hänen syntymävuotensa 72 e.K. (47 ynnä 25.) Hänen kuolemansa seitsemänkymmenen vuoden ijässä olisikin silloin v. 2 e.K. vuoden 4 e.K. sijasta.
Tämän yhteydessä saattaa olla paikallaan kiinnittää huomiota siihen ristiriitaan mielipiteessä, joka vallitsee oppineiden keskuudessa Herodeksen kuoleman todellisesta vuosiluvusta, että jokaiselle siten selviäisi, ettei ole mitään pätevää syytä otaksua että 4 e.K. olisi ainoa vuosiluku, joka on yhtäpitävä Matt. 2: 14—16 kanssa. Faussettin Bible Encyclopaedia [Raamatullinen yleistiede] ilmottaa Herodeksen ijän olleen noin kaksikymmentä vuotta, kun hänet nimitettiin maaherraksi. Silloin olisi hänen kuolemansa seitsemänkymmenenvuoden ikäisenä sattunut vuonna 2 j.K. Chamber'in Cyclopedia ja Smithin Bible Dictionary sanovat hänen ikänsä silloin olleen viisitoista vuotta, joka lykkäisi hänen kuolemansa vuoteen 7 j.K. Appleton'in Cyclopediassa sanotaan Ajanlaskua koskevassa luvussa: "Josefus antaa myös vuosilukuja, mutta hän on aivan liijaksi huolimaton, jotta häntä voitaisiin ottaa huomioon."
Siirrymme nyt esittämään raamatullisen todistuksen tästä asiasta, joka on lähempänä tavallista ajanlaskua ja osottaa, että Herramme syntyminen tapahtui ainoastaan yksi vuosi ja kolme kuukautta ennen Tammikuuta vuonna 1. Tämän me tutkimme näin:
Herramme virka-aika kesti kolme ja puoli vuotta. Nuo kuusikymmentäyhdeksän esikuvauksellista vuosiviikkoa (Dan. 9: 24—27) päättyivät hänen kastamiseensa ja voiteluunsa Messiaaksi ja siitä alkoi viimeinen eli seitsemäskymmenes viikko (viimeiset seitsemän suosion vuotta Israelille.) Hänet tapettiin keskellä tätä seitsemättäkymmentä viikkoa, kolme ja puoli vuotta hänen virkansa alkamisesta. Hänet ristiinnaulittiin, niinkuin tiedämme pääsiäisaikana noin Huhtikuun 1:nä päivänä, jonakin vuonna. Nuo hänen virkansa kolme ja puoli vuotta, jotka päättyivät Huhtikuussa, olivat niinmuodoin täytyneet alkaa noin Lokakuun tienoissa, jonakin vuonna. Ja lokakuu jonakin vuonna on niinmuodoin täytynyt olla hänen todellinen syntymäkuukautensa, sillä hän ei viivytellyt virkansa alkamista, niin pian kun hän oli täyttänyt kolmekymmentä vuotta; ja lain mukaan (jonka alla hän oli syntynyt ja jota hän totteli) ei hän voinut alottaa ennenkun hän oli kolmekymmenvuotias, niinkuin luemme: "Ja Jeesus oli, kun alkoi esiintyä, noin kolmekymmenvuotias", j.n.e.
Johannes Kastaja oli kuusi kuukautta vanhempi Herraamme (Luukk. 1: 26, 36), niinmuodoin oli hän täysi-ikäinen (kolmekymmenvuotisena lain mukaan — 4 Moos. 4: 3; Luukk. 3: 23 j.n.e.) ja alkoi saarnata kuusi kuukautta ennen kun Herramme saavutti täysi-ikäisyyden ja alotti virkansa. Johanneksen viran alottamisen vuosiluvun sanotaan selvästi olleen "viidentenätoista keisari Tiberiuksen [Rooman kolmannen keisarin] hallitusvuonna." (Luukk. 3: 1.) Tämä on selvä ja määrätty vuosiluku, josta ei voi syntyä pienintäkään epäilystä. Tiberius tuli keisariksi keisari Augustuksen kuoltua, Rooman 767 vuotena, joka oli v. 14 j.K.
Mutta ne, joita Josefuksen väärät tiedonannot Herodeksen kuolemasta ovat eksyttäneet ja jotka pitävät Jeesuksen syntyneen v. 4 e.K. ollakseen sopusoinnussa Josefuksen kanssa, tapaavat tässä Luukkaan antamassa, selvästi määrätyssä vuosiluvussa vaikean esteen, ja koettavat saattaa tämänkin sopimaan käsityksensä kanssa noista 4:stä vuodesta e.K. Saavuttaakseen tämän päämäärän väittävät he Tiberiuksen alkaneen käyttää valtaa noin kolme tahi neljä vuotta ennen Augustuksen kuolemaa ja ennenkuin hän oli täydellisesti asetettu keisariksi. He väittävät, että hänen hallituksensa voidaan mahdollisesti laskea tuosta vuosiluvusta.
Mutta sellaiset otaksumiset tulevat näyttäytymään perättömiksi. Jokainen, joka tahtoo tutkia asiaa historiasta, tulee sen huomaamaan. On kyllä totta, että Augustus korotti Tiberiuksen hyvin korkeaan asemaan, mutta se ei ollut neljä vuotta ennen Augustuksen kuolemaa, niinkuin tuo otaksuma vaatisi, vaan kymmenen vuotta sitä ennen, v. 4 j.K. Mutta se valta, jolla hän silloin varustettiin, oli ainoastaan sellainen, jota muutkin ennen häntä olivat omistaneet. Se ei ollut sanan missään merkityksessä keisarillinen valta, eikä sanan missään merkityksessä voi sanoa hänen "hallituksensa" silloin alkaneen. Hän oli ainoastaan vallanperijä. Ei edes liijottelemallakaan voitane sanoa hänen hallituksensa alkaneen ennen Augustuksen kuolemaa ja ennenkun roomalainen senaatti oli asettanut hänet virkaan, vuonna 14 j.K.
Historia sanoo: "Keisari, joka lisääntyvän ikänsä vuoksi tarvitsi apulaista, otti Tiberiuksen pojakseen v. 4 j.K., jolloin hän uudisti hänen tribunivaltansa." — Luku Tiberius, Rees'in Cyclopedia.
Raamatullista ajanlaskua
"Hän [Augustus] päätti niinmuodoin sallia hänen [Tiberiuksen] ottaa osaa hallitukseen. Tämä muodollinen virkaan asettaminen antoi hänelle samanlaisen aseman kuin Agrippa vanhuksella oli ollut viimeisinä vuosinaan, ja epäilemättä tätä pidettiinkin alkuasteena keisarikunnan ensimäiselle sijalle. Vallanperimyksen ohjelma oli selvästi viitattu: Tiberius oli saanut käskyn asettua paikalleen senaatin, kansan ja sotajoukon etupäähän." Pojaksi ottaminen, joka tapahtui tänä aikana, on päivätty 27 p. Kesäkuuta (A.U.C. [Rooman perustamisen jälkeisenä vuotena] 757) — v. 4 j.K. — — Merivalén History of the Romans (Appleton's), Nide IV, siv. 220, 221.
Meillä on siis täysin painavia todistuksia siitä, ettei keisari Tiberiuksen ensimäinen hallitusvuosi alkanut kolme tahi neljä vuotta ennen Augustuksen kuolemaa; ja että se arvo, joka mainitaan tulleen hänen osakseen Augustuksen hallituksen aikana, annettiin hänelle kymmenen eikä neljä vuotta ennen Augustuksen kuolemaa, eikä se myöskään missään suhteessa ollut keisarillinen arvo.
Voimme sentähden pitää vuosilukua Luukkaan 3: 1 ei ainoastaan ainoana, joka Uudessa Testamentissa annetaan, vaan myös aivan eittämättömänä. Asiasta ei voi olla minkäänlaista epätietoisuutta niillä, jotka ovat sitä tutkineet. Tiberius tuli hallitukseen v. 14 j.K. Hänen hallituksensa viidestoista vuosi on sentähden vuosi 29 j.K., jona vuonna, niinkuin Luukas (3: 1—3) sanoo, Johannes alotti virkansa. Koska siis Herramme kolmaskymmenes syntymäpäivä ja hänen virkansa alkaminen oli Lokakuussa, ja koska Johanneksen syntymäpäivä ja hänen virkansa alkaminen sattui täsmälleen kuusi kuukautta aikasemmin, seuraa siitä silloin, että Johannes alotti virkansa keväällä noin Huhtikuun 1:nä päivänä — niin pian kun hän oli täysi-ikäinen; sillä Jumalan suunnitelmat pannaan aina toimeen täsmällisesti aikaan nähden. Johannes oli siis kolmekymmenvuotias v. 29 j.K., noin 1:nä päivänä Huhtikuuta; niinmuodoin oli hän syntynyt v. 2 e.K. [Johdoksi niille lukijoille, jotka ovat tottumattomia laskemaan vuosilukuja, huomautamme sitä asianhaaraa, että vuoden 29 j.K. alussa olikin vasta kulunut 28 kokonaista vuotta, kahdeskymmenesyhdeksäs oli ainoastaan alkanut.] noin ensimäisenä päivänä Huhtikuuta. Ja Jeesuksen syntyminen, kuusi kuukautta myöhemmin, on täytynyt tapahtua vuonna 2 e.K. noin 1:nä päivänä Lokakuuta.
Edelleen on selvä, vahva todistus siitä, että Jeesus ristiinnaulittiin perjantaina 3 p. Huhtikuuta vuonna 33. Se asianhaara, että hänen ristiinnaulitsemisensa tapahtui Nisan kuun neljännentoista päivän loppupuolella, ja että tämä päivänmäärä harvoin sattuu Perjantaiksi, mutta v. 33 j.K. sattui siksi, vahvistaa tämän päivämäärän niin täydellisesti, että Usherkin, joka piti v. 4 e.K. Jeesuksen syntymävuotena, oli pakotettu myöntämään hänen ristiinnaulitsemisensa tapahtuneen v. 33 j.K. Vertaile Usherin vuosilukuja tavallisen (eng.) Raamattukäännöksen reunamuistutuksissa Luuk. 2: 21 ja Matt. 2: 1 lukujen kohdalla hänen vuosilukuihinsa Matt. 27 ja Luukkaan 23 lukujen kohdalla. Kun ristiinnaulitsemisen vuosiluku on 33 j.K. seuraa, että jos Jeesus olisi ollut syntynyt vuonna 4 e.K., olisi hän ollut 36 vuotta vanha kuollessaan; ja hänen toiminta-aikansa hänen kolmannestakymmenennestä vuodestaan kolmanteenkymmenenteenkuudenteen vuoteen olisi ollut kuusi vuotta. Mutta selvää on, että Herramme toiminta käsitti ainoastaan kolme ja puoli vuotta. Ja tämä yleisesti tunnustettu asia todistetaan Danielin ennustuksessa Messiaksen tappamisesta keskellä Israelin suosion seitsemättäkymmenettä viikkoa.
Näin tulee taas todistetuksi, että Jeesuksen syntyminen tapahtui noin yksi vuosi ja kolme kuukautta ennen tavallista ajanlaskua, v. 1, sillä kun hänen toimintansa päättyi hänen ollessaan kolmenkymmenenkolmen ja puolen vuoden vanha, 3:tena päivänä Huhtikuuta v. 33 j.K., niin löytää helposti hänen syntymävuotensa menemällä taaksepäin vuosilukuun, joka on kolmekymmentäkolme ja puoli vuotta aikasemmin Huhtikuun 3:matta päivää v. 33 j.K. Kolmekymmentäkaksi vuotta ja kolme kuukautta ennen 3:matta päivää Huhtikuuta v. 33 j.K. olisi 3:mas päivä Tammikuuta v. 1, ja vielä siitä taaksepäin yksi vuosi ja kolme kuukautta vie meidät 3:teen päivään Lokakuuta v. 2 e.K., joka tulee olemaan Herramme syntymäpäivä ja vuosi Betlehemissä. Erotus kuunajan, jota juutalaiset käyttivät, ja nykyään yleisesti käytetyn auringonajan välillä tulee olemaan muutamia päiviä, jottemme saata olla aivan varmoja, oliko tuo täsmällinen päivä mahdollisesti Syyskuussa, noin 27:nnen päivän tienoissa, mutta 1:nen päivä Lokakuuta on likipitäin oikea. Yhdeksän kuukautta taaksepäin tästä vie meidät joulun aikaan v. 3 e.K., joka on se vuosi, jolloin Herramme jätti sen kirkkauden, joka hänellä oli Isän luona, ennenkuin maailma oli [luotu], ja muuttuminen ihmisluontoon alkoi. On todennäköistä, että tämä oli alkujaan syynä joulun viettämiseen Joulukuun 25 päivänä. Jopa eräät kirkkohistorian kirjottajat väittävät, että joulujuhlaa alkujaan vietettiin muistoksi Gabrielin ilmestymisestä Neitsyt Marialle. (Luuk. 1: 26.) Varmaa on, ettei keskitalvenpäivämäärä sovi oikein hyvin yhteen Raamatun selityksen kanssa, että Jeesuksen syntymisen aikana paimenet olivat kedolla laumoineen.
* * * * *
Kruununi.
Oon kruunusta kirkkaasta kuullut.
Min' valmisti Herrani mun.
Sen saan mä, kun morsiamekseen
On Jeesus vaan ottanut mun.
Hän kalliisti osti sen kruunun,
Kun ristillä uhrautui,
Ja haavoihin, pistävään kruunuun.
Mun tähteni antautui.
Jos kaikki tään maailman kruunut
Nyt tarjona oisivat nuo,
Ne hylkäisin, kauniimman kruunun.
Ja kirkkaamman, ylkäni suo.
Oi, ettei vaan maalliset maineet
Mun syäntäni kahlita vois,
Et kruununi, taivahan aarteet,
Mun voittoni — tuhlaisin pois;
Ei taistella kruunustain tahdon,
Vaikk' ottelu ankara lie;
Jos taistelun jättänen kesken —
Niin kruunaus toivon se vie.
Oi, Jeesus, kun loppuun sa kestit,
Niin tunnet nyt kunnian tiet;
Ja voittamaan muitakin autoit —
Oi riemua, voittoon mun viet!
En taistella tarvinne kauvan,
Kun koittavi autuuden koi.
"Jo riennä, ja kruunusi kanna",
Näin Herrani kutsu jo soi.
Ah, silloin ma kruununi lasken
Sun jalkoihis, armahimpain:
"Sä Herra oot johtanut kaikki,
siks' kunnia sulle myös vain."
KOLMAS LUKU.
AIKAENNUSTUKSEN TOTEUTUMINEN KRISTUKSEN ENSIMÄISESSÄ TULEMISESSA.
Dan. 9: 23—27.
Seitsemänkymmentä viikkoa Danielin ennustuksessa. — Tapahtumia, joita ennustettiin sattuviksi sinä aikana. — Messiaksen tulemisen aika ilmotettu ja periaate määrätty sen tavan kautta, jolla se on ilmotettu. — Avain toisiin aikaennustuksiin. — Kristuksen ristiinnaulitsemisen aika ilmotettu — Israelin erityinen suosio lopetettu vanhurskaudessa, mutta jatkettu yksityisille. — Kaikkein pyhimmän voiteleminen. — Hätä vuodatettu yksin jätetyn yli.
"Niin ota nyt vaari sanasta, että näyn ymmärtäisit. Seitsemänkymmentä viikkoa on määrätty kansallesi ja pyhälle kaupungillesi, niin ylitsekäyminen lopetetaan, ja synnit peitetään, ja pahat teot sovitetaan, ja ijankaikkinen vanhurskaus tuodaan edes, ja näky ja ennustus suljetaan, ja kaikkein pyhin voidellaan. Niin tiedä nyt ja ymmärrä, että siitä ajasta, kun käsky annetaan, että heidän pitää jälleen kotia palaaman ja Jerusalem rakennettaman, Päämieheen Kristukseen asti on seitsemän viikkoa, niin myös kaksi-seitsemättäkymmentä viikkoa [7 ja 62 = 69 viikkoa], joina kadut ja muurit jälleen rakennetaan, vaikka surkialla ajalla."
"Ja kahden viikon perästä seitsemättäkymmentä surmataan Kristus, mutta ei itsensä edestä [engl. kään.] ja [erään] Päämiehen kansa tulee ja kukistaa kaupungin ja pyhän, [roomalaisen Päämiehen — Tiituksen sotajoukko], niin että ne loppuvat, niinkuin virran kautta, ja sodan loppuun asti pitää sen hävitettynä oleman. Mutta hän [Messias] vahvistaa monelle liiton yhdessä viikossa [seitsemäntenäkymmenentenä eli viimeisenä suosionliiton viikkona]; ja keskellä viikkoa lakkauttaa uhrin ja ruokauhrin; ja siksi että kauhistukset ovat levitetyt kaikkialle, on hän [Messias] tekevä sen [Jerusalemin] autioksi aina loppuun asti [siksi kun kaikki on täytetty] ja se mikä on määrätty [Jumalan suunnitelmassa] vuodatetaan yksin jääneiden yli [kansan yksinjääneiden yli, jota edustettiin Jerusalemin kautta]." Dan. 9: 23—27.
Tämän ennustuksen ilmaistessa juutalaisen aikakauden "elonkorjuun" alkua ja meidän Herramme läsnäoloa siinä pääelonkorjaajana, on useita toisia ennustuksia, jotka paljoa selvemmin osottavat evankelisen aikakauden "elonkorjuun" alkua, jossa Herramme samalla tavalla, toisessa tulemisessaan, tulee olemaan pää-elonkorjaaja. Tämän ennustuksen toteutuminen valaisee ennustuksen toteenkäymistä ylimalkaan ja määrää myös tärkeän kohdan eräässä toisessa ennustuksessa, jonka edempänä tulemme osottamaan.
Monien yhtyneiden ennustusten määrätessä ja todistaessa Kristuksen toisen tulemisen vuosiluvun, oli tämä ainoa, joka ilmaisi ajan hänen ensimäiselle tulemiselleen. Jos tämän täyttyminen selvästi todetaan, tulee se olemaan meille apuna laskiessamme ja arvostellessamme niitä ennustuksia, jotka tarkottavat hänen toista tulemistansa. Sentähden annamme tässä tilaa tälle täyttyneelle ennustukselle, kuin myös siitä syystä, että on välttämätöntä ymmärtää muutamat tässä ennustuksessa määrätyt vuosiluvut niiden ennustuksien yhteydessä, jotka tarkottavat toista tulemista, joita tullaan käsittelemään edempänä kirjassa.
Daniel oli saanut nähdä monta näkyä, niinkuin kerrotaan hänen ennustuksensa 2:ssa, 4:ssä, 7:ssä ja 8:ssa luvuissa. Kaikki nämä näyttivät pakana- eli ei-juutalaisten valtakuntien suurta enentymistä ja edistymistä; mutta hänellä oli Israelin etu mielessä, eikä hän ollut saanut mitään tietoa Israelin tulevaisuudesta. Hän tiesi kumminkin Jeremian ennustuksesta (Jer. 29: 10; 2 Aikak. 36: 20—23), että Juudan maan autiona oleminen jatkuisi seitsemänkymmentä vuotta; ja tietäessään, että tämä aika pian oli kulunut (Dan. 9: 2.) rukoili hän innokkaasti Jumalan suosion palaamista Israelille (värssyt 17—19), ja ylläoleva oli Jumalan vastaus hänelle enkelin kautta.
Se määrätty aikakausi Israelin historiassa, jota tässä osotetaan, on seitsemänkymmentä viikkoa, joka lasketaan määrätystä alkukohdasta — nimittäin siitä käskystä, joka annettiin "Jerusalemin ennalleenasettamisesta ja rakentamisesta" (huomaa! ettei tämä koskenut temppeliä.) Tänä aikakautena tulisi suuria asioita toimitettaviksi: — Kaupunki rakennettaisiin uudelleen epäsuotuisissa oloissa (Neh. 4), ahdingon aikoina; synti tulisi päättymään sen kautta, että pahuus sovitettiin; ja vanhurskaus (vanhurskaaksi tekeminen) tulisi toimeenpantavaksi — ei sellainen, joka vuosi vuoden jälkeen saavutettiin härkien ja kauristen veren kautta, vaan todellinen ja "ijankaikkinen vanhurskaus", joka aikaan saataisiin Kristuksen uhrin kautta. Danielille ilmotettiin myös, että hän, joka toimeenpanisi paremman uhrin, senkautta lakkauttaisi Lain esikuvalliset uhrit ja ruokauhrit.
Tänä aikakautena oli Messias, Israelin kauvan odotettu Lunastaja, tuleva, ja seitsemän viikkoa ja kaksi ja kuusikymmentä viikkoa eli kuusikymmentäyhdeksän viikkoa oli ilmotettu kuluvan Messiaksen läsnäoloaikaan asti. Ja tämän jälkeen hän tulisi tapettavaksi, mutta ei itsensä tähden. Siksi tulisi Messiaksen tulemisen jälkeen olemaan jälellä yksi viikko, viimeinen, seitsemäskymmenes tästä luvatusta suosiosta, ja keskellä tätä viikkoa, niin oli ennustettu, tulisi hän lakkauttamaan esikuvaukselliset uhrit antamalla "henkensä vikauhriksi." — Jes. 53: 10—12.
Nämä seitsemänkymmentä viikkoa, eli neljäsataayhdeksänkymmentä päivää merkitsivät neljääsataayhdeksääkymmentä vuotta, jokaisen esikuvallisen päivän merkitessä yhtä vuotta. Ja se seikka, että tämä ainoa ajanennustus, joka suoranaisesti koskee ensimäistä tulemista, täyttyi tällä tavalla. antaa avaimen eräisiin toisiin ennustuksiin, jotka, kuten edempänä tullaan näyttämään, ovat olleet kätkettyinä esikuvauksellisiin lukuihin — päivä vuoden asemesta — siksi kun määrätty aika niiden ymmärtämiselle on tullut. Tämä ennustus oli niin laadittu, että Daniel ja toiset juutalaiset voisivat, jos niin tahtoivat, pitää sitä mahdottomana ja aikaa myöten unohtaa se; tahi oli niillä mahdollisuus muistaa se, jotka "odottivat Israelin lohdutusta", ja jotka otaksuivat ajan olleen esikuvauksellisen, kuten Hesekiel. (Luku 4: 6.) Varmaa on, että sellaiset, jotka olivat uskollisia, ymmärsivät odottaa Messiasta. On kirjotettukin, että kaikki odottivat häntä (Luuk. 3: 15), vaikkakaan kaikki eivät kyenneet ottamaan häntä vastaan sillä tavalla, kun hän tuli. Huomattava on, että ne kuusikymmentäyhdeksän esikuvauksellista viikkoa, eli neljäsataa kahdeksankymmentäkolme vuotta luetaan Messiakseen, Ruhtinaasen, eikä Jeesuksen syntymiseen Betlehemissä. Heprealainen sana Messias, joka vastaa kreikkalaista sanaa Kristus, merkitsee voideltua, ja on pikemmin arvonimi kuin nimi. Jeesus ei ollut Voideltu, Messias, Kristus, ennenkuin kasteensa jälkeen. Vertaa Apt. 10: 37, 38 ja Matt. 3: 16. Hänet voideltiin Pyhällä Hengellä kohta noustessaan vedestä. Tämä tapahtui, kun hän oli saavuttanut miehuusijän, joka oli kolmekymmentä vuotta lain mukaan, jonka alla hän oli syntynyt, ja jonka alaisena hän ja jokainen juutalainen oli, kunnes hän lopetti lain vallan täyttämällä sen vaatimukset — "nauliten sen ristiin". Sentähden ulottuvat tämän ennustuksen kuusikymmentäyhdeksän viikkoa hänen kasteeseensa ja voiteluunsa, josta ajasta, eikä ennemmin, hän oli Messias, Kristus, Voideltu. Siksi päättyvät ne kuusikymmentäyhdeksän viikkoa eli neljäsataakahdeksankymmentäkolme vuotta syksyllä v. 29 j.K. Ja siinä täyttyi se osa ennustuksesta, joka sanoo: "Siitä ajasta kuin käsky annetaan ulos, että Jerusalem pitää jälleen rakennettaman (Dan. 9: 25), Messiakseen, [voideltuun], Päämieheen asti, on seitsemän viikkoa, niin myös kaksi seitsemättäkymmentä [kuusikymmentäyhdeksän] viikkoa." Alkaen siitä, täyttyi, niinkuin huomaamme, seitsemäskymmenes viikko muiden mukaisesti — laskemalla vuosi päivän asemasta.
Useimmat, jotka ovat kirjottaneet tästä aineesta, ovat laskiessaan tätä aikakautta alkaneet Artakserkseksen seitsemännestä vuodesta, kun Esralle (Esra 7: 7—14) jätettiin tehtävä, jonka he pitävät Kyyroksen käskyn sovelluttamisena. (Esra 1: 3; 5: 13; 6: 1—12.) Huomattava on kumminkin, että Kyyros käski rakentaa Herran huoneen — templin ja esikartanon muurin. Mutta toinen käsky annettiin Nehemialle Artakserkseksen kahdentenakymmenentenä vuotena, nimittäin rakentaa uudelleen Jerusalemin muurit, jotka siihen aikaan olivat rappiolla, (Neh. 2: 3—8; 6: 15; 7: 1.) Juuri tästä käskystä, "ennalleenasettaa ja rakentaa Jerusalem", on Danielin ennustus päivättävä. Koko kertomus sopii yhteen tämän kanssa. On ainoastaan yksi asia joka näyttää puhuvan tätä vastaan. Siinä Jesajan ennustuksessa, joka koskee tätä käskyä, oli ennustettu Kyyroksesta, ei ainoastaan: "Hän on päästävä minun vankini valloilleen", vaan myös: "Hänen pitää rakentaman minun kaupunkini" (Jes. 45: 13). Tähän näennäiseen vastaväitteeseen vastaamme näin: se sana, joka tässä on käännetty sanalla kaupunki, on ir ja merkitsee muureilla ympäröityä paikkaa. Me luulemme tässä tarkotettavan temppelin esikartanon muureja, ja sen kanssa pitävät yllämainitut tosiseikat yhtä Sama sana ir on käännetty sanalla (esi-) kartano [englantilaisessa Raamatussa] 2 Kun 20: 4.
Nehemian suorittaman tehtävän vuosiluvuksi mainitaan tavallisesti 445 e.K. Mutta Tri Hale'n kronolooginen teos (sivut 449 ja 531) ja Tri Priestlie'n väitöskirja "Evankelistain Yhtäpitäväisyydestä" ("Harmony of the Evangelists", sivut 24—38) osottavat, että tämä tavallinen mielipide on väärä, sekä että tämä tapahtui yhdeksän vuotta aikaisemmin. Siten on siis meillä vuosi 454 e.K. todellinen vuosiluku Nehemian tehtävälle; ja tämän päivämäärän kanssa on Danielin ennustus (luku 9: 25) yhtäpitävä, mikäli se koskee käskyä asettaa ennalleen ja rakentaa Jerusalem.
Koska kuusikymmentäyhdeksän viikkoa (7 ja 62) eli neljäsataakahdeksankymmentäkolme vuotta ulottuvat Messiakseen (Voideltuun), Päämieheen asti niin me vähennämme tästä kuudenkymmenenyhdeksän esikuvauksellisen viikon ajanjaksosta eli neljästasadasta kahdeksastakymmenestäkolmesta (483) vuodesta neljäsataaviisikymmentäneljä (454) vuotta ennen Kristusta, Jerusalemin ennalleenasettamis- ja rakentamiskäskyn oikeana vuosilukuna ja jäännös — 29 j.K. — on oleva se vuosi jona Voideltu (Messias) oli ilmestyvä. Tämä on täydellisesti yhtäpitävä sen kanssa, mitä olemme osottaneet, nimittäin, että Johannes kastoi Jeesuksen ja sai hän Hengen voitelun v. 29 j.K. noin 3 päivä lokakuuta, jolloin hän oli kolmenkymmenen vuoden vanha hänen syntymisensä oikean vuosiluvun mukaan, kuten edellisessä luvussa on näytetty.
Meidän Herramme virka käsitti kolme ja puoli vuotta ja päättyi hänen ristiinnaulitsemisellaan passah-juhlan aikana, keväällä v. 33 j.K. Tässä toteutti hän täydellisesti ennustuksen, joka koski jälellä olevaa, eli viimeistä viikkoa (viimeiset seitsemän vuotta) luvatusta suosiosta, ja jossa sanotaan: "kuudenkymmenenyhdeksän (7 ja 62) viikon perästä on Messias kuoletettava, mutta ei itsensä tähden" [Lause: "mutta ei itsensä tähden", on sanottu eri tavoilla eri käännöksissä, joista meillä on useita edessämme, mutta meidän mielestämme on tämä käännös paras ja selvin.] — "keskellä [jälellä olevaa 70:tä] viikkoa on hän lakkauttava uhrin ja ruokauhrin."
Ne uhrit, joita uhrattiin lain mukaan, lakkasivat siihen; ei siten, etteivät papit senjälkeen olisi uhranneet eläimiä, suitsutusta, y.m., sillä näiden uhraaminen jatkui vuosi vuodelta, mutta Jehova ei hyväksynyt niitä, eivätkä ne missään suhteessa olleet uhreja synnin tähden. Sitten kun totinen uhri oli tullut, kun meidän Herramme Jeesus "poisti synnin uhraamalla itsensä" (Hebr. 9: 26), ei Jehova kauvemmin voinut tunnustaa mitään muuta hänelle uhrattua uhria, eikä myöskään sellaisten tarpeellisuutta.
Siellä, ristillä, täytti Messias, joka oli uhrannut itsensä kolme ja puoli vuotta, tehtävänsä (Joh. 19: 30), ja "päätti" siten "synnin", teki täyden ja täydellisen sovinnon Jumalan kanssa ihmisten pahuuden tähden tuoden siten ihmissuvulle ijankaikkisen vanhurskauttamisen synnistä sen esikuvauksellisen vuotuisen vanhurskauttamisen sijaan, jonka esikuvauksellinen kansa, Israel, esikuvien kautta sai aikaan. Messiaksen kuolema oli myös "sinetti", joka takaa kaikkien näkyjen ja ennustuksien täyttymisen tulevat siunaukset ja "kaiken ennalleenasettamisen ajat, joista Jumala on ammoisista ajoista asti puhunut kaikkien pyhäin profeettainsa suun kautta" (Apt. 3: 21.) Nämä lupaukset, sekä aabrahamilainen liitto, että uusi liitto, vahvistettiin eli lujitettiin "hänen omalla kalliilla verellänsä" — (Luuk. 22: 20; 1 Kor. 11: 25), joka puhuu paremmin puolestamme kuin härkäin ja kauristen veri — puhuu ijankaikkisesta vanhurskauttamisesta ja synnin poistamisesta kaikille niille, jotka ottavat hänet vastaan. Ja seitsemännenkymmenennen eli juutalaisten suosion viimeisen viikon jälkimäisellä puoliskolla — niinä kolmena ja puolena vuotena, jotka alkoivat helluntaina — tulivat hänen seuralaisensa, tämän kansan "kaikkein pyhimmät" voidelluiksi Jumalan pyhällä hengellä niinkuin Messiaskin oli tullut voidelluksi kuudennenkymmenennenyhdeksännen viikon lopussa.
Tällä tavoin täytettiin tämän ennustuksen 24 värssyn määräykset: "Seitsemänkymmentä viikkoa on määrätty [erotettu] sinun kansallesi ja pyhälle kaupungilles — (a) niin ylitsekäyminen lopetetaan, ja synnit peitetään, ja pahat teot sovitetaan ja ijankaikkinen vanhurskaus tuodaan edes — (b) ja näky ja ennustus suljetaan, — (c) ja kaikkein pyhin voidellaan." Ennustuksessa ei ollut mitään, joka osotti, että koko tämä toimi lykättäisiin viimeiseen "viikkoon", jolloin Messias olisi läsnä; ja epäilemättä käsittivät he tämän sisältävän suuren parannuksen siveellisessä suhteessa heidän puoleltaan, joka valmistaisi heitä Messiasta varten, ja heidän kansakuntansa voitelemisen hänen allensa "kaikkein pyhimmäksi" kansaksi, siunatakseen koko maailmaa. He eivät olleet oppineet, vuosisatojen kokemuksien kautta, että he olivat voimattomat poistamaan syntiä ja sovittamaan pahojatekoja, ja että vaadittaisiin täydellistä lunastusuhria sen suuren työn aikaansaamiseksi, jotta synnit pyyhittäisiin pois ja tuomitut vanhurskautettaisiin.
Vaikka Danielin ennustus näyttikin, että Messias tulisi tapettavaksi keskellä viimeistä viikkoa, niin ei se näyttänyt, että hänen kansansa suuri joukko tulisi olemaan epäpyhiä, ja että he sentähden tulisivat hyljätyiksi, kuten heille kävi keskellä sitä viikkoa. (Mat. 23: 38.) Toinen profeetta on sanonut: Hän on täyttävä työn ja keskeyttävä sen vanhurskaudessa (oikeudenmukaisesti) (engl.); ja kaikki tuli täytetyksi Jeesuksen virantoimituksen viimeisenä puolena viikkona (kolmena ja puolena vuotena), lukuunottamatta kaikkein pyhimpäin voitelemista. Mutta mitenkä on seitsemännen viikon, niiden kolmen ja puolen vuoden ylijäämän kanssa, jotka ulottuivat ristin tuolle puolen? Lupasiko ehkä Jehova erottaa seitsemänkymmentä suosion viikkoa Israelin hyväksi, antaen todellisuudessa ainoastaan kuusikymmentäyhdeksän ja puoli? Ensi silmäyksellä näyttää siltä, etenkin kun muistamme, että Jeesus ainoastaan viisi päivää ennen kuolematansa, "keskellä viikkoa", itki kaupungin tähden ja hylkäsi sen sanoen: "Teidän huoneenne jätetään teille autioiksi." Mutta ei niin; Jehova tiesi alusta alkaen minkälainen loppu oli; ja kun hän lupasi seitsemänkymmentä viikkoa, tarkotti hän myös sitä. Niinmuodoin täytyy meidän odottaa löytävämme suosion ulottuvan tätä kansaa kohtaan kolmen ja puolen vuoden aikana ristiinnaulitsemisen jälkeen, huolimatta siitä, että he silloin kansakuntana jätettiin autioksi.
Etteivät israelilaiset kansana olleet soveliaita ottamaan vastaan parahinta eli hengellistä suosiota (eikä myöskään maallista suosiota), osotettiin sen kautta, että he hylkäsivät Messiaksen, niinkuin Jumala jo edeltäpäin oli nähnyt ja sanonut; siten ei ollut minkäänlaiseksi hyödyksi heille jatkaa heidän koetustaan, kansana katsottuna, yli seitsemänkymmenenviikon puolivälin, ja se keskeytettiin eli katkaistiin siinä, kun heidät jätettiin "autioiksi" — suljettiin pois suosiosta. Heidän aikakautensa loppupuolella (kolme ja puoli vuotta) suosio suurennettiin, vaikka se rajotettiin "jäännökseen", "pyhimpiin", puhtaimpiin eli soveliaimpiin, joita ainoastaan se voi hyödyttää. (Jes. 10: 22, 23. Vertaa Room. 9: 28.) Suosion suurentuminen oli siinä, että tämä jäännös kolmen ja puolen vuoden aikana tuli yksinomaan olemaan huomion ja lähetystyön esineenä niiden suurempien etujen ohella, joita henkinen hallituskausi tarjosi, työ, joka alkaen opetuslapsista helluntaina, todennäköisesti ulottui jokaiseen tämän kansan tuleentuneeseen vehnään tänä erityisenä suosion aikakautena. Katso Apt. 2: 41 ja 4: 4 ensimäisien päivien tuloksen suhteen. Juuri tästä syystä, vaikkakin Jeesus oli maistanut kuoleman kaikkien tähden, ja iloinen sanoma oli julistettava kaikille, käski hän opetuslapsien "alkaa Jerusalemissa." Eivät he myöskään saaneet jättää tätä erikoista työtä eivätkä tarjota uuden hallituksen suosiota kenellenkään muille, ennenkuin ne kolme ja puoli vuotta siitä suosiosta, joka oli luvattu Israelille, olivat täyttyneet — ennenkuin Jumala erityisesti lähetti sen pakanain yhtä hyvin kuin juutalaistenkin luo. — Apt. 10.
Kristuksen ensimäinen tuleminen 79
Korneliuksen kääntymisen varmasta vuosiluvusta voivat kronoloogit ainoastaan arvaamalla päättää; ja niinmuodoin arvellaan sen eri laskelmain mukaan tapahtuneen vuosien 37 ja 40 välillä j.K.; mutta katsoen siihen selvään ennustukseen, jota nyt tarkastamme, emme epäile sen tapahtuneen syksyllä v. 36 j.K.; sillä tällöin päättyivät nuo Israelin suosion seitsemänkymmentä viikkoa eli neljäsataayhdeksänkymmentä vuotta. Koska suosio yksinomaan heitä kohtaan lakkasi silloin, oli aivan paikallaan lähettää evankeliumi pakanoille. Israelilaiset eivät tämän jälkeen olleet suljetut evankeliumista, mutta heitä kohdeltiin samoin kuin pakanoita, vaikka ennakkoluulot epäilemättä aiheuttivat sen, että jäännös tuli vähemmän suotuisaan asemaan. Koska "pyhimmät" jo olivat tulleet valituiksi, ei evankeliumi enää rajottunut israelilaisiin yksistään, vaan oli avoinna jokaiselle olennolle, jolla oli kuulevat korvat.
Noiden seitsemänkymmenen viikon kuluttua tuli se hätä ja vaiva, joita mainitaan 26 ja 27 värs. loppuosissa. Roomalainen päämies tuli ja hävitti todellakin kaupungin ja temppelin, ja virran lailla jätti hän jälkeensä kauheaa hävitystä ja turmiota. Ja Messias, jonka he hylkäsivät, on sallinut monenlaatuisen pahan kohdata tätä kansaa siitä lähtien, ja tulee yhä sallimaan sen "loppuun asti", kunnes he ovat saaneet riittämään asti; siksi kun hän on sanova: "Puhukaat suloisesti Jerusalemille ja saarnatkaa sille, että sen aika on täytetty, että sen rikokset ovat annetut sille anteeksi." (Jes. 40: 2.) Sillä aikaa on se, joka on määrätty, vuodatettava tämän yksinjääneen (eli tämän hyljätyn kansan yli), kunnes heidän murheensa mitta on täytetty — siihen päivään, jolloin he tulevat sanomaan: "Siunattu olkoon hän, joka tulee Herran nimeen." Jumalalle kiitos, tämä Israelin vapautus on nyt koittamaisillaan, ja vaikkei heidän hävityksensä ja hätänsä vielä ole päättynyt, niin tulee hetki hetkeltä se aika lähemmäksi, jolloin suomut putoavat heidän ennakkoluulojen sokaisemista silmistään, ja he saavat nähdä hänet, jota ovat pistäneet, ja he tulevat itkemään häntä, niinkuin esikoista itketään. — Sak. 12: 10.
Koska monet lukiessaan tätä nyt tarkastettua paikkaa ovat joutuneet hämilleen ja erehdykseen sen johdosta, että ovat kykenemättömiä ymmärtämään profeetallisen sanan järjestystä, ja sekottavat Päämiehen Messiaksen roomalaisen päämiehen kanssa j.n.e. niin kehotamme tarkasti tutkimaan tätä paikkaa, sillä tavoin kuin se on järjestetty tämän luvun alussa, huomioonottamalla sulkumerkit ja selittävät huomautukset hakasien sisällä.
Oi Herrani kallis, mun aarteni oot,
Mun toivoni, turvani ain'!
Kaikk' huoleni entiset unhottukoot,
Sun kuoloas katselen vain.
Kun tahtoni tahtohos haudannut oon,
On tahtosi silloin myös mun.
Oi Herra, sun voimasi vahvistakoon
Mua täyttämään tahtoas sun!
Kun aamusi armahin koittamaan saa,
Yön usvat jo haihtuvat nuo,
Ei silloin oo taistoa uuvuttavaa,
Sun valtasi rauhankin tuo.
Ah, kuinka mä Herra sua kiittänenkään,
Kun kutsusi korkean sain
Sun laumaasi pienoiseen yhdistymään
Ja luonasi viipymään ain! —
NELJÄS LUKU.
PAKANAIN AJAT.
Mitä pakanain ajoilla tarkotetaan. — Niiden alku. — Niiden pituus. — Niiden loppuminen vuonna 1914. — Näihin liittyviä tapahtumia. — Näitä seuraavia tapahtumia. — Kirjaimellinen ja esikuvauksellinen aika. — Huomiota herättävä esikuva (tyyppi). — Nykyisiä merkkejä. — Jumalan valtakunta tulee kukistamaan pakanain hallituksen. — Siksi on edellinen perustettu ennenkuin jälkimäinen loppuu — ennen vuotta 1914. — Syyt miksi pakanain hallitus sitä vastustaa. — Miten ja milloin kaikki lopullisesti tulevat ilolla ottamaan vastaan sen. — "Kaikkien kansojen toivo" on tuleva.
[Koska tässä luvussa käsitelty aine on hyvin läheisessä yhteydessä aineen kanssa ensimäisen osan 13:ta luvussa, tulee lukijalle olemaan suureksi avuksi käydä uudelleen läpi mainittu luku, ennenkuin hän alkaa tämän luvun.]
"Jerusalem on oleva pakanain tallattavana, kunnes pakanain ajat täyttyvät." — Luuk. 21: 24.
Lauselmaa "pakanain ajat" käytti Herramme siitä väliajasta maan historiassa, joka on Jumalan tyypillisen valtakunnan, Israelin valtakunnan poisottaminen (Hes. 21: 25—27.) ja sen antityypin, Jumalan totisen valtakunnan alkamisen ja päättymisen välillä, kun Kristus tulisi "kirkastettavaksi pyhissänsä ja kaikkien niiden ihailtavaksi, jotka uskovat sinä päivänä."
Tällä väliajalla tulisi pakanalliset hallitukset pitämään valtiutta maan päällä; ja Israel, sekä lihallinen että hengellinen, on ollut ja tulee olemaan näille valloille alamainen, siksi kun heidän aikansa on päättynyt. Vaikka Jumala ei ole hyväksynyt tahi määrännyt näitä hallituksia, niin antaa hän kuitenkin niiden olla hallituksessa. Toisin sanoen, hän on erityisiä tarkotuksia varten sallinut heidän valtaansa määrätyn ajan.
Maan herraus annettiin alkuperäisesti Aadamille, jotta hän vallottaisi sen sekä omistaisi ja hallitsisi sitä vanhurskaudessa. (1 Moos. 1: 28.) Aadam ei pystynyt tähän, ja synnin kautta rikottu herraus otettiin häneltä pois. Sen jälkeen sallittiin enkelien hallita. Mutta sen sijaan, että olisivat kohottaneet langennutta sukua, niin tapahtui, että muutamat "eivät säilyttäneet valta-asemaansa", vaan lankesivat ylitsekäymiseen. Vedenpaisumuksen jälkeen ilmotti Jumala Aabrahamille aikomuksensa tuoda tarvittavan avun syntiselle kuolevalle suvulle hänen jälkeläisensä kautta, herättämällä heidän keskuudestaan suuren lunastajan, hallitsijan ja opettajan, sanoen: "Sinun siemenessäsi pitää kaikki kansat maan päällä siunattaman."
Tämä oli aikaisin hengen antama viittaus kansallisesta yleisvallasta maan yli. Ja tullen Jumalalta, sisälsi tämä viittaus tuon hallitsijan erityisen sopivaisuuden ja aivan ominaisen etevyyden kaikkien muiden yli. Siksipä tulisi olemaan koko ihmiskunnalle hyödyllistä kuulua sellaisen hallitsijan alle. Kieltämättä tämä lupaus Aabrahamille täytti hänen jälkeentulevaistensa, israelilaisten sydämet ja mielet ja tunnettiin hyvin heidän heimolaistensakin, moabilaisten ja edomilaisten keskuudessa. On luultavaa, että muut kansat tulisivat tuntemaan sellaisen kansallistoivon, ja niin ollen emme voi epäillä, että ylpeys herättäisi heissä halun tulla tuoksi etevämmäksi kansaksi ja pitää hallussaan yleisvaltaa, koska hekin pitäisivät itseään joka suhteessa yhtä kykenevinä ja soveliaina hallitsemaan ja opettamaan ja siten siunaamaan kansoja, kuin joku Aabrahamin jälkeläisistä.
Israelin toivo saavuttaa maailmanvalta, ei kansojen toivon ja tahdon perustuksella, vaan Jumalan tahdon ja mielen ja hänen heidän hyväkseen ilmotetun valtansa perustuksella, näytti levinneen muihinkin kansoihin. Kaikissa tapauksissa huomaamme, että nuo pakanalliset kuninkaat ja kansat ottivat vastaan valtansa suosionosotuksina niiltä jumalilta, joita he palvelivat. Ja sama ajatus huomataan vieläkin jokaisessa pienemmässä hallitsijassa ja ruhtinaassa yhtähyvin kuin mahtavimmissa kuninkaissa ja keisareissa. Vaikka kuinkakin heikkoja sielun ja ruumiin puolesta, vaikka kuinkakin paheellisia ja kelvottomia hallitsemaan, olkoonpa sitten itseään eli toisia, vallitsee heitä melkein mielettömässä määrässä se ajatus, että Jumala erityisesti on valinnut heidät ja heidän perheensä hallitsemaan ja "SIUNAAMAAN" (?) koko maata. Tätä oppia, jonka syvät rivit ovat omaksuneet, toitotetaan mitaleissa, rahoissa ja valtiopapereissa sanoilla: "Jumalan armosta — kuningas."
Sillä lailla, Israelin odottaessa ja toivoessa luvattua herrautta maan yli ja kun he monta kertaa luulivat olevansa hyvin lähellä toivonsa toteutumista, erityisesti David ja Salomo kuninkaiden aikana, tuli yleisvallan halu yleiseksi toisissa kansoissa. Aikoessaan ottaa pois kruunun Israelilta, kunnes lupauksen oikea siemen tulisi ottamaan vallan, päätti Jumala antaa pakanallisten valtakuntien ottaa hallitusvallan ja tehdä kokeita maailman hallitsemisessa, jotta maailma myös oppisi huomaamaan turhuuden omissa itsehallitusponnistuksissaan, niin kauvan kuin se on nykyisessä syntisessä tilassaan. Niinkuin hän oli antanut Aadamin menetetyn herrauden enkeleille osottaaksensa heidän kelvottomuuttaan hallitsemaan ja siunaamaan maailmaa, niin jätti hän nyt tämän herrauden pakanoille antaaksensa heidän koettaa eri tapojaan ilman hänen avustustansa. Näitä erilaisia kokeiluja sallii Jumala arvokkaina ja tarpeellisina opetuksina, jotka täyttävät välillä olevat ajat, kunnes Herran Voideltu, jolla on siihen oikeus, tulee ottamaan vallan ja täyttämään kaikki hänen armolliset aikeensa.
Koska lihallinen Israel oli esikuva hengellisestä Israelista, evankelisesta seurakunnasta, jota myös kutsutaan tässä korkeammassa merkityksessä "kuninkaalliseksi papistoksi ja pyhäksi kansaksi" (1 Piet. 2: 9), ja joka määrättynä aikana tulee hallitsemaan ja siunaamaan kaikkia kansoja, niin oli heidän valtakuntansa samalla tavalla eräissä suhteissa Kristuksen valtakunnan esikuva. Niinmuodoin kun Jumalan aika tuli jättää maailmanvalta pakanoille, oli johdonmukaista, että hän ensin ottaisi pois esikuvauksellisen kruunun Israelilta, ja sitten lakkaisi antamasta tunnustustaan esikuvaukselliselle valtakunnalle. Tämän hän teki, selittäen että he olivat osottautuneet kelvottomiksi korotettaviksi yleisvaltaan, koska heissä siinä määrin kun olivat saavuttaneet kunnioitusta kansana, pääsi valtaan tapain turmelus, turhamaisuus ja epäjumalisuus. Tämä tapahtui kuningas Sedekian päivinä ja jumalallinen käsky lausutaan profeetan sanoissa: — "Näin sanoo Herra Jehova: pane pois kuninkaallinen otsakoriste ja ota kruunu päästäsi. Se, mikä nyt on, ei ole pysyvä sellaisena. Alennettu pitää ylennettämän ja korkia alennettaman. Minä tahdon sen (kruunun) kukistaa, kukistaa, kukistaa; eikä se ole enää oleva, kunnes hän tulee, jolla on siihen oikeus ja hänelle minä sen annan." — Hes. 21: 24—27. Tämä kruunun eli vallan kukistaminen on tapahtunut. Kruunu siirrettiin ensin Baabeliin, senjälkeen meedilais-persialais valtakuntaan, sitten makedoniaan ja lopullisesti Roomaan. Näiden valtojen luonteen, jommoisena se historian lehdille piirretään, olemme huomanneet täydellisesti pitävän yhtä profeetallisien kertomuksien kanssa, sellaisina kuin ne kuvataan Nebukadnesarin näyssä suuresta kuvapatsaasta ja Danielin näyssä neljästä petoeläimestä. Tämä Israelin vallan kukistettu tila tulisi jatkumaan, kunnes Kristus, Israelin ja koko maan valtaistuimen oikea perillinen, joka osti sen omalla kalliilla verellänsä, tulisi ottamaan vallan. Hänen valtansa tulee, niinkuin olemme nähneet, olemaan maailman viides yleisvalta, Jumalan valtakunta koko taivaan alla. Mutta erotukseksi neljästä edellisestä vallasta, jotka sallittiin määrätyksi ajaksi, ja jotka sentähden tunnustettiin, joskaan niitä ei hyväksytty, tulee tämän hyväksymään ja vahvistamaan Jumala, hänen edustajanansa maan päällä. Se tulee olemaan Jumalan Valtakunta, Jehovan Voidellun Valtakunta. Se pystytetään vähitellen suuren hädän aikana, jolla evankelinen aika tulee päättymään ja jossa nykyiset hallitukset tulevat täydellisesti kukistettaviksi häviten suuressa sekasorrossa.
Tässä luvussa esitämme Raamatun todistuksen siitä, että täydellinen loppu pakanain ajoista, s.o. täydellinen loppu heidän sallituille valloilleen, on saavutettu vuonna 1914, ja että tämä päivämäärä tulee olemaan äärimäinen raja epätäydellisien ihmisien hallitukselle. Huomattakoon, että jos tämä osotetaan olevan Raamatussa varmasti todistettu tosiseikka, niin se todistaa:
Ensimäiseksi, että silloin Jumalan valtakunta, josta Herramme opetti meitä rukoilemaan: "Tulkoon valtakuntasi", on saavuttanut täydellisen maailmaakäsittävän vaikutuksen, ja että se silloin tulee olemaan pystytetty eli vahvasti perustettu maan päälle, nykyisten hallitusten raunioille.
Toiseksi todistaa se, että hän, jonka oikeus on siten ottaa valta, silloin tulee olemaan läsnä maan uutena hallitsijana; eikä sitä ainoastaan, vaan se todistaa, että hän tulee olemaan läsnä melkoisen ajan ennen tätä päivämäärää; sillä näiden pakanallisien hallituksien kukistumisen suoranaisena syynä on se, että hän särkee niitä kuin saviastioita (Ps. 2: 9; Ilm. 2: 27.) ja pystyttää niiden sijaan oman vanhurskaan hallituksensa.
Kolmanneksi todistaa se, että joku aika ennen 1914 vuoden loppua, tulee Kristuksen, Jumalan tunnustaman Seurakunnan, "Kuninkaallisen papiston", "Kristuksen ruumiin" viimeinen jäsen kirkastettavaksi Pään kanssa; sillä jokainen jäsen tulee hallitsemaan Kristuksen kanssa, ollen hänen kanssaan valtakunnan kanssaperillinen, ja valtakuntaa ei voida pystyttää, jos yksikään jäsen puuttuu.
Neljänneksi todistaa se, että tästä ajasta alkaen Jerusalem ei kauvemmin tule olemaan pakanain tallattavana, vaan tulee nousemaan jumalallisen epäsuosion tomusta ja tuhkasta kunniaan, sillä "pakanain ajat" tulevat silloin olemaan päättyneet eli täyttyneet.