Mikä opetus tässä onkaan sellaisille, jotka ovat tehneet liiton Herran kanssa, palvellakseen häntä ennen kaikkea, ja jotka laiminlyövät hänen työnsä taistellakseen ajalla, ajatuksilla ja varoilla katoovien riemujen ja palkintojen puolesta, joita maailma tarjoaa. Näitä Herra kehottaa sanoen: "Ole uskollinen kuolemaan asti, niin minä annan sinulle elämän kruunun." "Joka voittaa [joka voittaa itsessään maailman hengen], se näin puetaan valkeisiin vaatteihin, enkä minä pyyhi pois hänen nimeään elämän kirjasta, ja minä olen tunnustava hänen nimeään Isäni edessä ja hänen enkeliensä edessä." "Pidä, mitä sinulla on, jottei kukaan ottaisi kruunuasi." — Ilm. 2: 10; 3: 5, 11.
SEITSEMÄS LUKU.
SEURAKUNNAN VAPAUTUS JA KOROTUS.
Seurakunnan vapautus lähellä. — Se tulee olemaan enteenä koko ihmiskunnan vapahtamiselle. — Sen vuosiluvun likimääräinen määritteleminen. — Kuinka pyhät tulevat pelastumaan siitä kaikesta, joka kohtaa maailmaa. — Koska ja kuinka Jumala auttaa sitä. — Sen lopullisen vapahtamisen tapa ja siihen liittyvät asianhaarat. — Jeesuksessa nukkuneet vapahdetaan ensin. — Seurakunnan elävien jäsenten muutos. — Tulevatko he kuolemaan? — "Autuaita ovat ne kuolleet, jotka Herrassa kuolevat, tästälähin."
Nostakaa päänne, sillä teidän vapautuksenne lähestyy. Luuk. 21: 28.
Ennustuksen lampun valossa olemme seuranneet tapahtumia "elonkorjuussa" aina niiden päättymiseen asti suurena hädän aikana; ja koska me muistamme, että juuri tänä, tapauksista rikkaana aikana sattuu seurakunnan vapahdus ja ylentäminen, jonka vuoksi pyhissä nykyaikana herättää suurinta mielenkiintoa aika ja asianhaarat, jotka koskevat heidän vapauttamistansa.
Herramme opetti meille, että niin pian kuin alkaisimme nähdä elonkorjuun tapahtumia, me silloin saisimme odottaa ihanan toivomme pikaista toteutumista. Ja sentähden, kun me nyt otamme huomioon kaikki todistukset, joita nämä merkit antavat, nostamme silmämme ja iloitsemme sen kirkkauden toivossa, joka on seuraava; sillä aamu tulee, vaikka lyhyen, pimeän yön täytyy tulla väliin. Ja tämä ilo ei ole luonteeltaan itsekäs; sillä Kristuksen seurakunnan vapautus ja ylentäminen tulee olemaan enteenä koko suvun pian tapahtuvasta vapautuksesta suuren orja-isännän, synnin, hirmuvallasta ja sorrosta, taudin varjoista ja kivuista ja kuoleman vankilasta: "Sillä me tiedämme, että koko luomakunta yhdessä huokaa ja on synnytystuskissa… odottaa… Meidän ruumiimme — 'Kristuksen ruumiin' (Room. 8: 22, 23) — lunastusta"; koska, Jehovan järjestelyn mukaisesti, uutta asiain järjestystä ei saateta pystyttää ennenkuin suuri hallitsija, Kristushenkilö täydellisenä, Pää ja ruumis, kokonaan on tullut valtaan. Että pyhien vapautus on tapahtuva joskus ennen vuoden 1914 loppua, on ilmeistä, koska lihallisen Israelin vapautus, kuten saamme nähdä, on määrätty tapahtuvaksi niinä aikoina, ja vallan nojalla käsketään silloin vihastuneet kansat hiljenemään ja heidät pakotetaan tunnustamaan Jehovan Voidellun valta. Siitä, kuinka paljon ennen vuoden 1914 loppua Kristuksen ruumiin jäsenet tulevat kirkastettavaksi, ei meillä ole aivan täsmälleen suoranaista tietoa; mutta aivan varmaan se ei tule tapahtumaan ennenkuin heidän tehtävänsä lihassa on päättynyt; emmekä myöskään saata pitää mahdollisena, että he tulisivat viipymään täällä kauan senjälkeen kuin tämä työ on tullut suoritetuksi. Nämä kaksi ajatusta edessämme, saatamme likimain laskea ajan, jolloin vapautus on käsissä.
Samalla kuin on selviä viittauksia siitä, että muutamat ruumiin elävistä jäsenistä saavat nähdä rajuilman nousevan ja saavat kantaa osan vaikeuksista, joita se tuo tullessaan, on myöskin viittauksia, ettei yksikään näistä tule elämään kokonaan sen läpi, tai edes kauvankaan siinä. Mestarin sanat: "Valvokaa siis joka aika ja rukoilkaa, että saisitte voimaa paeta tätä kaikkea, joka on tuleva" (Luuk. 21: 36), näyttävät viittaavan siihen. Ja kumminkin tiedämme jo elävämme näiden vaikeuksien alkuajassa (nimikristillisen seurakunnan vaikeuksien aikoja sen koettelemusten yhteydessä), ja että me pakenemme monien, kaikilla tahoilla langetessa eksytyksiin ja epäuskoon. Me pakenemme, mutta ei sillä tavalla, että meidät otettaisiin pois vaikeuksien näyttämöltä, vaan sen kautta, että meitä tuetaan, vahvistetaan ja ylläpidetään keskellä kaikkea, Jumalan sanan kautta, joka on kilpemme ja suojamme. (Ps. 91: 4.) Myöntäessämme, että jotkut ruumiin jäsenet samalla tavalla saattaisivat jäädä tänne aivan hädän ajan loppuun asti ja olla mukana kaikissa ja kumminkin sellaisella tavalla paeta kaikkea tulevaa hätää, niin on siitä huolimatta selvää, kuten uskomme, että ruumiin kaikki jäsenet ovat täysin vapautetut — ylennetyt ihanaan tilaan — ennenkuin hädän vaikeimmat ilmaukset sattuvat — senjälkeen kun ruumis on täydellinen ja ovi suljettu.
Vuosikausia olemme nähneet rajuilman pilvien kokoontumista: valtavat sotajoukot ovat tarkastetut ja valmistautuneet otteluun, ja jokainen uusi vuosi todistaa yhä nopeampaa edistymistä ennustettua käännettä (kriisiä) kohti; ja kuitenkin, vaikka tiedämmekin, että vertoja vailla oleva turmio pian on kaatava kaiken laillisuuden ja järjestyksen anarkian ja hämmennyksen kuiluun, emme pelkää; sillä "Jumala on meillä turvana ja väkenä, apuna hädissä, sangen koeteltuna. Sentähden emme pelkää, vaikka maa [nykyinen yhteiskuntajärjestys] mullistuisi [irtautuu liitoksista ja särkyy], ja vuoret [valtakunnat] meren pohjaan kaatuisivat [laittoman ja hillittömän kansan keskuuteen]; pauhatkoot, kuohukoot sen vedet [taistelevien puolueitten riidoista]; täriskööt (pelosta ja epävarmuudesta) vuoret [valtakunnat] sen pauhusta [enenevästä ja kasvavasta vallasta]." — Ps. 46: 2—4.
"Onpa virta [Raamattu, totuuden ja armon lähde], joka jokinensa ilahduttaa Jumalan kaupungin [Jumalan valtakunnan, seurakunnan — sen nykyisessäkin kehittymättömässä tilassa, ennen sen ylentämistä valtaan ja kirkkauteen], Korkeimman pyhät asunnot [pyhäkön — seurakunnan, jossa Jumala näkee hyväksi oleskella]. Jumala on sen keskellä, ei se horju; Jumala auttaa sitä aamun koitossa." — Ps. 46: 5, 6.
Nykyisessä ajassa saamme kokea tätä luvattua apua nykyisten tarpeittemme koko laajuuteen nähden sen kautta, että taivaallinen Isämme antaa meille luottamuksensa, tutustuttaa meitä suunnitelmiinsa, vakuuttaa meille suosiotaan ja ylläpitävää armoaan ja vielä tekee meidät työtovereikseenkin. Tätä apua saamme kokea koko juoksumme loppuun asti; ja silloin meitä autetaan vielä enemmän "muuttamalla" korkeampaan olotilaan, johon olemme kutsutut ja jota kohti me kaikella ahkeruudella ponnistelemme.
Vaikka voimmekin olla aivan varmat, ettei Kristuksen ruumiin viimeisten elävien jäsenten "muuttuminen" tule tapahtumaan ennenkuin tehtävä, joka niille on uskottu lihassa, on täytetty, niin tiedämme kumminkin, niinkuin edellisessä luvussa on näytetty, että työmme pian lakkautetaan, — alussa vähitellen ja sitten kokonaan ja lopullisesti, kun "yö tulee, jolloin ei kukaan voi tehdä työtä." (Joh. 9: 4.) Ja tämän "yön" synkeyden hälventää ainoastaan tuhatvuotispäivän auringonnousu. Kun tehtävämme on suoritettu ja tämä yö kääriytyy ympärillemme, voimme odottaa, emme ainoastaan rajuilman pilvien synkkenevän, vaan myöskin kuulevamme ja tuntevamme kasvavat "tuulet", jotka puhkeavat inhimillisten intohimojen rajuun hirmumyrskyyn — hädän pyörremyrskyyn. Silloin, kun olemme päättäneet meille annetun työn, on meidän asiamme "seisoa", kärsivällisesti, kunnes "muuttumisemme" tapahtuu. — Ef. 6: 13.
Kuinka kauvan Herra sallinee antaa pyhiensä seisoa pakollisessa toimettomuudessa hänen työnsä suhteen, emme tiedä, mutta luultavasti ainoastaan niin kauvan, että usko ja kärsivällisyys tulevat täydellisiksi. Tässä tulevat nämä hyveet täydellisimmin kehittymään, koetelluiksi ja näkyviin. Tämä kärsivällisyyden koe tulee olemaan seurakunnan lopullinen koe. Silloin Jumala auttaa sitä aamun [hänen aamunsa] koitossa (Ps. 46: 6) — ei sinä aamuna, joka on koittava maailmalle, kun hän nousee Herransa kanssa vanhurskauden aurinkona, vaan hänen oman aamunsa koitossa; jossa hän tulee muuttumaan Herransa luonnon kaltaiseksi. Hänen aamunsa koittaa ennen tuhatvuotispäivän aamua.
Että tämä synkkä yö jo on tulossa, sen näemme, emme ainoastaan Raamatusta, vaan myöskin ajan synkistä merkeistä; ja seurakunnan kohtalo silloin, mitä hänen ulkonaiseen rataansa tulee, näyttää olevan piirretty Elijan ja Johannes Kastajan historian viimeisille lehdille, jota ainetta jo on kosketeltu. [II Osa siv. 300, 307.] Toisen mestaus ja pyörremyrsky sekä tuliset vaunut, jotka veivät pois toisen, viittaavat todennäköisesti väkivaltaan Kristuksen ruumiin viimeisiä jäseniä kohtaan. Kumminkaan ei Siionin tarvitse peljätä; sillä Jumala on hänen keskellänsä ja auttaa häntä. Hänen vihkiytymisensä on kuolemaan ja hänen etuoikeutenansa on uskollisuuden osottaminen: "Ei ole oppilas opettajaansa parempi, eikä palvelija parempi isäntäänsä. Oppilaan on siihen tyytyminen, että hänelle käy kuten opettajalleen, ja palvelijan siihen, että hänelle käy kuten isännälleen." Matt. 10: 24, 25. "Suuren Baabelin" — "kristikunnan" — puolelta tullaan luultavasti itsensä varjelemisen nimessä sortamaan totuuden levittämistyötä vaarallisena sen järjestelmille, kun se näkee valtansa politiikkaan, pappistoimintaan ja taikauskoisuuteen nähden vähenevän. Ja luultavasti tulee tässä käännekohdassa Elijaluokka, joka viimeiseen asti tulee julistamaan totuutta, kärsimään väkivaltaa, pääsemään kirkkauteen ja pakenemaan tulevan suuren hädänajan vaikeimmat purkaukset — juuri asiain kireimmillään ollessa, kun aljetaan havaita, että on pakko käyttää epätoivon keinoja Kristikunnan horjuvan rakennuksen tukemiseksi.
Vaikka täsmällistä aikaa Kristus-ruumiin viimeisten jäsenten vapahdukselle eli "muuttumiselle" ei ilmoteta, on se kumminkin lähimain ja jotakuinkin selvästi ilmaistu tapahtuvan vähän sen jälkeen kuin ovi suljettiin (Matt. 25: 10); sen jälkeen kuin totuus, jota Baabel nyt alkaa pitää vihollisenaan, joka on omiaan aikaansaamaan sen hävityksen, tulee olemaan yleisemmin tunnettu ja laajalle levinnyt; sen jälkeen kun "rakeet" melkoiselta alalta ovat pyyhkineet pois valheen turvan; ja senjälkeen kun tuhkan alla nykyään kiiluva ja uhkaava viha totuuteen senkautta on herätetty niin väkivaltaiseen ja niin yleiseen vastustukseen, että sen suuren työn enempi edistyminen, jossa pyhät nyt työskentelevät, tehokkaasti pysähdytetään. Ja Jumala tulee sallimaan tämän niinpian kuin kaikki valitut ovat "leimatut". Mutta mitkä vaikeudet ikänä tai näennäiset onnettomuudet saattavatkaan kohdata pyhiä, heidän vielä ollessaan lihassa, ja aikaansaada pysähtymisen työssä, jonka suorittaminen on heille ruokaa ja juomaa, niin lohduttautukaamme muistamalla, ettei meille saata tapahtua mitään Isämme tietämättä ja hänen sallimattaan, ja että jokaisessa uskon ja kärsivällisyyden koetuksessa hänen tarkotusperänsä on oleva kylliksi niille, jotka pysyvät hänessä, ja joissa hänen sanansa pysyy. Katsokaamme esiripun tuolle puolelle, ja pitäkäämme uskon silmä kiinnitettynä korkean kutsun palkintoon, jonka Jumala on valmistanut niille, jotka rakastavat häntä — niille, jotka ovat kutsutut ja uskolliset ja valitut hänen aivoituksensa mukaan. — Ilm. 17: 14; Room. 8: 28.
Kun me siten järkevästi ja Raamatun mukaisesti saatamme lähimain päättää ajan ja asianhaarat, mikäli ne koskevat seurakunnan täydellistä vapautusta, tulee sitä enemmän kysymys sen kirkastumisen tavasta mitä mieltäkiinnittävimmäksi. Ja jälleen käännymme jumalallisten lausuntojen puoleen kysyäksemme neuvoa.
Ensiksi selittää Paavali: "Kaikki me muutumme [elävät yhtähyvin kuin kuolleetkin]: tämän katoavaisen on pukeutuminen katoamattomuuteen ja tämän kuolevaisen on pukeutuminen kuolemattomuuteen; sillä liha ja veri ei voi periä Jumalan valtakuntaa, eikä katoavaisuus peri katoamattomuutta." Ja tämä "muuttuminen" kuolevaisuudesta kuolemattomuuteen, niin vakuuttaa hän meille, ei tule tapahtumaan asteettain tapahtuvan kehityksen kautta, vaan tulee se tapahtumaan silmänräpäyksessä, "yhtäkkiä, silmänräpäyksessä", "viimeisen pasuunan soidessa", joka nyt jo soi. [Katso II osa, 5 luku.] — 1 Kor. 15: 51, 53, 50, 52.
Sitten tulee vielä järjestystäkin noudatettavaksi: toiset kirkastetaan eli muutetaan ensin ja toiset jälkeenpäin. Kallis on hänen pyhäinsä kuolema Herran edessä (Ps. 116: 15); ja vaikka useat heistä ovat maanneet kauvan, niin ei kumminkaan yhtään ole unhotettu. Heidän nimensä ovat kirjotetut taivaassa hyväksyttyinä jäseninä esikoisten Seurakunnassa. Ja apostoli selittää, etteivät elävät, jotka jäävät tänne Herran tulemukseen, suinkaan ehdi ennenkuin ne, jotka ovat nukkuneet. (1 Tess. 4: 15.) Niiden, jotka nukkuvat Jeesuksessa, ei tarvitse odottaa unessa, kunnes elävät jäsenet ovat juoksunsa suorittaneet, vaan on Herramme ensimäisiä tehtäviä, kun hän ottaa suuren valtansa, herättää ne heti. Ja siten menevät ne Kristushenkilön jäsenet, jotka ovat nukkuneet, ensin kirkkauteen.
Tarkkaa vuosilukua nukkuvien pyhien herättämiselle ei suoraan ilmoteta, mutta saattaa sen selvästi johtaa Herramme vertauksesta jalosukuisesta miehestä. Ensimäiseksi työkseen teki jalosukuinen mies (joka esitti Herraa Jeesusta), otettuaan vastaan valtakunnan ja tultuaan takasin, tiliä palvelijainsa (seurakuntansa) kanssa, joille hänen viinitarhansa oli uskottu hänen poissa ollessaan, ja palkitsi uskolliset. Ja kun apostoli sanoo meille että Kristuksessa kuolleiden kanssa tehdään ensin tili, saatamme syystä päättää että heidän palkitsemisensa alkoi heti kun Herramme palattuaan otti suuren valtansa.
Sen vuosiluvun tunteminen, jolloin Herramme ryhtyi valtaansa käyttämään, olisi sen ajan löytäminen, jolloin hänen nukkuvat pyhänsä herätettiin henkiin ja kirkkauteen. Saadaksemme selville tämän on meidän ainoastaan johdettava muistiimme rinnakkaisuus juutalaisen ja evankelisen armotalouden välillä. Jos me katsomme taaksepäin esikuvaan, näemme, että keväästä vuonna 33 j.K. kolme ja puoli vuotta juutalaisen elonkorjuun alkamisesta (vuonna 29 j.K.), Herramme esikuvallisella tavalla otti valtansa ja harjotti kuninkaallista virkaa. (Katso Matt. 21: 5—15.) Ja ainoa tarkotus tällä toimella oli nähtävästi osottaa vastaavaa aikaa tässä elonkorjuussa, jolloin hän todellisuudessa ottaisi viran, vallan, j.n.e., kuninkaana; nimittäin keväällä 1878, kolme ja puoli vuotta hänen toisen tulemisensa jälkeen elonkorjuuajan alussa, syksyllä 1874. Kun v. 1878 siten ilmotetaan aikamääräksi, jolloin Herra alkoi ottaa itselleen suuren valtansa, on järkevää päättää että hänen Valtakuntansa pystyttäminen alkoi silloin ja että tällöin ensimäinen askel olisi hänen ruumiinsa, Seurakunnan vapauttaminen, joista nukkuvat jäsenet tulevat olemaan ensimäiset.
Ja koska seurakunnan ylösnouseminen tapahtuu joskus tänä "lopun" eli "elonkorjuu" aikana (Ilm. 11: 18), niin tuntuu meistä olevan mitä järjellisintä ja täydellisessä sopusoinnussa koko Jumalan suunnitelman kanssa otaksua, että kaikki evankelikauden pyhät apostolit ja muut "voittajat", jotka ovat nukkuneet Jeesuksessa, herätettiin keväällä 1878 henkiolentoina, Herransa ja Mestarinsa kaltaisina. Ja koska me sentähden päätämme heidän ylösnousemisensa todella tapahtuneen, ja että niinmuodoin he niinkuin Herrakin ovat läsnä maan päällä, ei se seikka, ettemme näe heitä, ole minään esteenä uskollemme, kun muistamme, että he, samoin kuin heidän Herransa, nyt ovat henkiolentoja, ja niinkuin hänkin, näkymättömät ihmisille. Ne seikat, että he ovat näkymättömiä, ettei tavattu avonaisia ja tyhjiä hautoja, ja ettei nähty kenenkään kävelevän kirkkomaalta ei ole minkäänlaisena esteenä niille, jotka ovat oppineet tuntemaan mitä on odotettavissa — sellaisille, jotka käsittävät, ettei ylösnoussut Herra jättänyt reikää sen huoneen seiniin jonne hän tuli ja josta hän meni ovien ollessa suljettuina; jotka muistavat ettei kukaan nähnyt ylösnoussutta Lunastajaamme, paitsi ne muutamat, joille hän erityisesti ja yliluonnollisella tavalla näyttäytyi, jotta he olisivat hänen ylösnousemisensa todistajia; jotka muistavat hänen näyttäytyneen erilaisissa lihan muodoissa estääkseen näitä todistajia uskomasta, että hän vielä oli lihaa, tahi että mikään niistä ruumiista, joita he näkivät oli hänen kirkas henkiruumiinsa. Ne, jotka muistavat, että ainoastaan Saulus Tarsolainen näki Kristuksen henkiruumiin ihmeen kautta, ja silloinkin menettämällä näkönsä, vaikka eivät toiset lähellä olleet nähneet sitä, huomaavat helposti, ettei se seikka etteivät he ole nähneet ylösnousseita pyhiä luonnollisilla silmillään, enemmän kuin Herraakaan tässä elonkorjuussa, eivätkä koskaan ole nähneet enkeleitäkään jotka koko evankelikautena ovat olleet palvelevia henkiä, palvelukseen lähetettyjä niitä varten, jotka saavat autuuden periä [katso II osa, 5 luku.], mitenkään todista heidän ylösnousemistaan vastaan.
Uskomme, että Valtakuntaa alettiin pystyttää eli saattaa valtaan, huhtikuussa 1878, perustuu, niinkuin huomattanee, samalle pohjalle kuin uskomme, että Herra tuli läsnäolevaksi lokakuussa 1874 ja että elonkorjuu alkoi silloin. Silloin alkoi "Herran huoneen vuori" [valtakunta] olla "kukkuloita" [maan valtakuntia] korkeampi ja silloin alkoi "Baabelin", kristikunnan, ja kaikkien maailman kansojen tuomitseminen, ikäänkuin valmistuksena heidän lopulliselle kukistumiselleen.
Eikä ole ristiriidassa tämän ajatuksen kanssa sekään, että Seurakunnan enemmistö on otettu ylös ja että ainoastaan kuninkaallisen papiston viimeiset jäsenet "ovat elossa ja tänne jääneenä", sillä niinkuin olemme huomanneet, ennusti apostoli että juuri tässä järjestyksessä piti asiain tapahtua. Olla jälelle jääneiden joukossa ei ole mikään häpeä; olla viimeinen niistä, jotka "muuttuvat", ei ole kunniatonta. Useat raamatunpaikat osottavat, että viimeisillä ruumiin jäsenillä on erityinen tehtävä suoritettavana esiripun tällä puolella, yhtä tärkeä osa valtakunnan työstä kuin on kirkastettujen jäsenten tuolla puolen esirippua. Kirkastetun Pään ja niitten ruumiin jäsenten, jotka ovat esiripun tuolla puolella, valvoessa suuria muutoksia, jotka nyt jo tapahtuvat ja joita tullaan panemaan toimeen maailmassa, ovat lihaan jääneet jäsenet, Valtakunnan edustajia, julistaen suusanalla, kynällä, kirjojen ja lentokirjasten kautta "hyvää sanomaa suuresta ilosta, joka on tuleva kaikelle kansalle". He kertovat maailmalle siunattuja sanomia Jumalan armollisesta aikakausisuunnitelmasta ja että aika on lähestynyt tämän suunnitelman ihanalle täyttymiselle; ja he eivät ainoastaan osota suurta lähestyvää hätää, vaan myöskin siunauksia, jotka seuraavat sitä tuloksena Jumalan Valtakunnan pystyttämisestä maailmaan. Suuri ja tärkeä-arvoinen työ on siis annettu jälelle jääneille jäsenille; Valtakunnan työtä se todella on ja Valtakunnan ilot ja valtakunnan siunaukset seuraavat sitä. Vaikkakin vielä lihassa ja täyttäen eteenasetettua työtä uhrautumisen kustannuksella ja keskellä suurta vastustusta, alkavat nämä jo mennä Herransa iloon — jumalallisen suunnitelman täydellisen käsittämisen iloon — ja iloihin, jotka seuraavat etua saada olla Herransa ja Lunastajansa yhteydessä suorittamassa tätä suunnitelmaa ja tarjoamassa ijankaikkista elämää ja ijankaikkisia siunauksia kaikille sukukunnille maan päällä.
Profetta Jesaja (52: 7) viittaa selvästi näihin sanomineen, "jalkoina" eli Kristuksen ruumiin viimeisinä jäseninä lihassa, sanoessaan: "Kuinka suloiset ovat vuorilla [valtakunnissa] ilosanoman tuojan jalat, joka kuuluttaa rauhaa, ilmoittaa hyvän sanoman, julistaa pelastusta (vapahduksen); ja sanoo Siionille: Sinun Jumalasi hallitsee kuninkaana. [Kristuksen hallitus, joka tuo vapautuksen, ensin Siionille ja sitte koko huokaavalle luomakunnalle, on alkanut.] Kuule! Vartijasi kaikki kajauttavat äänensä, kaikki riemuitsevat; sillä he näkevät omin silmin [selvästi], kuinka Herra Siioniin palaa."
Haavotetut jalkaraukat, jotka nyt olette ihmisten ylönkatsomat, ei kukaan muut kuin te itse saata täydelleen pitää arvossa etujanne. Ei kukaan muu voi arvostella sitä iloa, joka teillä on nykyisen totuuden julistamisesta, sanoessanne Siionille, että aika on lähestynyt valtakunnan pystyttämiselle ja julistaessanne että Emanuelin vanhurskas hallitus, joka pian alkaa, on siunaava maan kaikki sukukunnat. Mutta vaikkakin Kristuksen "jalat" ja heidän nykyinen tehtävänsä ovat ihmisten ylönkatsomia, panevat ruumiin kirkastetut jäsenet esiripun tuolla puolella suurta arvoa heihin ja samoin heidän kirkastettu päänsä, joka on halukas tunnustamaan sellaiset uskolliset Isänsä ja kaikkien pyhien sanansaattajainsa edessä.
Jalkojen tehtävä, joka on melkoinen osa valtakunnantyöstä, tulee suoritettavaksi. Vaikka yleisö vihaa heidän sanomaansa ja kohtelee heitä epäluulolla, ja maailma ylenkatsoo heitä hulluina (Kristuksen tähden) — niinkuin kaikkien uskollisten palvelijain laita on ollut koko evankelikautena — on heidän kumminkin, ennenkuin he kaikki ovat "muuttuneet" ja yhdistetyt kirkastettujen jäsenten kanssa esiripun tuolla puolella, ollen valtakunnan edustajia, jätettävä sellaiset todistukset tästä valtakunnasta ja sen nykyisestä ja tulevasta tehtävästä, jotka tulevat olemaan mitä arvokkaimpana valaistuksena maailmalle ja kehittymättömille ja raskautetuille Jumalan lapsille, jotka vaikka ovatkin vihkiytyneet Jumalalle, eivät ole juosseet niin että olisivat voittaneet sen voittopalkinnon, jonka ylhäinen kutsu on asettanut eteemme.
Älköön unohdettako, että kaikki, jotka kuuluvat "jalkoihin" tulevat olemaan työssä julistamassa näitä hyviä sanomia ja sanomaan Siionille: "Sinun Jumalasi hallitsee! — Kristuksen Valtakunta on alkanut!" Ja kaikki, jotka ovat totisia vartijoita, saattavat tänä aikana nähdä selvästi, yhtenä miehenä, ja voivat yhdessä laulaa Mooseksen ja Karitsan uutta laulua — ennalleenasettamis-laulua, josta selvästi kerrotaan, ei ainoastaan Mooseksen laissa, joka oli "tulevan hyvän varjo", vaan myöskin Jumalan Karitsan selvemmissä ilmotuksissa, joita Uuden Testamentin kirjat sisältävät — sanoen: "Vanhurskaat ja totiset ovat sinun tiesi." "Kaikki kansat tulevat ja kumartavat sinua." Ilm. 15: 3, 4. Toinen toisensa jälkeen tulevat ne, jotka kuuluvat "jalkojen" luokkaan, siirtymään esiripun toiselle puolelle nykyisestä tilasta, jossa he, vaikkakin usein väsyneinä ja haavottuneena, aina ovat riemua täynnä; — "muuttuvat" äkkiä, silmänräpäyksessä, kuolevaisuudesta kuolemattomuuteen, heikkoudesta voimaan, häpeästä kirkkauteen, inhimillisistä elinehdoista taivaallisiin, maallisista hengellisiin ruumiisiin. Heidän työnsä ei tule lakkaamaan heidän muuttuessaan; sillä kaikki ne, jotka katsotaan arvollisiksi tähän muutokseen kirkkaudessa, ovat kirjotetut Valtakunnan palvelukseen jo ollessaan esiripun tällä puolen, ainoastaan väsymys, vaivaloisuus lakkaa muuttumisessa — "He saavat levätä vaivoistaan, sillä (mutta) heidän tekonsa seuraavat heidän mukanaan." — Ilm. 14: 13.
"Muutos", joka tapahtuu näille "jalka"-jäsenille johtaa heidät samaan yhteyteen ja kirkkauteen ja valtaan, johon ne jäsenet, jotka ovat nukkuneet, jo ovat astuneet; he tulevat "temmattavaksi" maallisista olosuhteista, yhdistettäviksi "yhdessä" "Herran kanssa yläilmoissa" — maailman henkisessä hallituksessa. Niinkuin jo on osotettu, [I Osa, siv. 384] merkitsee tässä käytetty sana "ilma" hengellistä hallitusta ja valtaa. Saatana on kauvan ollut "ilmavallan hallitsijan" (Ef. 2:2) asemassa ja on työ- ja hallitustovereinaan siinä käyttänyt monia Baabelin suurista, jotka hänen sokaisemissaan eksytyksissä, todellisuudessa luulevat tekevänsä Jumalalle palveluksen. Mutta aikanaan sidotaan nykyinen "ilmojen ruhtinas", eikä hän enää voi pettää; ja nykyiset taivaat, suuri antikristusjärjestelmä, "häviävät ryskeellä", uuden ilmojen ruhtinaan, todellisen, henkisen hallitusmiehen, Kristuksen, ottaessa vallan ja pystyttäessä "uudet taivaat" ja yhdistäessä kanssaan vallassa eli "ilmassa" morsiamensa, evankelikauden "voittajat". Siten tulevat "uudet taivaat" astumaan nykyisten "ilma"-valtojen sijalle. Mutta onko kaikkien kuoltava — kaikkien, jotka kuuluvat "jalkoihin", jotka elävät ja ovat jääneet jälelle Herran läsnäoloon? Kyllä, sillä he ovat kaikki vihkiytyneet — "kuolemaan asti"; ja näistä on selvästi kirjotettukin, että heidän kaikkien on kuoltava; ei ole ainoatakaan raamatunpaikkaa, joka vastustaa tätä ajatusta. Jumala selittää profetan kautta: — "Minä sanoin: Te olette jumalia [mahtavia] ja kaikki Korkeimman [Jumalan] lapsia! Kuitenkin täytyy teidän KAIKKIEN KUOLLA niinkuin ihmiset, ja kaatua niinkuin joku ruhtinoista" (ruots. k.). Ps. 82: 6, 7.
Sana, joka tässä on käännetty ruhtinaiksi, merkitsee päälliköitä eli päitä. Aadam ja Herramme Jeesus ovat ne kaksi päätä eli ruhtinasta, joita tarkotetaan. Kumpikin kuoli, mutta eri syistä; Aadam oman syntinsä tähden, Kristus halukkaana uhrina maailman syntien edestä. Ja kaikki Kristuksen seurakuntaan kuuluvat, hänen uhrinsa kautta vanhurskautetut, lasketaan vapaiksi Aadamin synnistä ja myöskin siitä kuoleman rangaistuksesta, joka seuraa tätä syntiä, jotta he ottaisivat osaa Kristuksen kanssa uhraajatovereina. Sellaisen Kristuksen uhraajatoveruuden ominaisuuden perustuksella pitää Jumala pyhien kuolemaa arvossa. (Ps. 116: 15.) Kristuksen ruumiin jäseniä pidetään, kun he kuolevat, "kuolleena Kristuksen kanssa", hänen kaltaisinaan kuoleman kautta. He kaatuvat niinkuin yksi ruhtinaista — ei niinkuin ensimäinen, vaan niinkuin toinen Aadam, "Kristuksen ruumiin jäseninä", täyttäen sen mikä vielä puuttuu Kristuksen ahdistuksista. — Kol. 1: 24.
Että lausetapa "jumalia", mahtavia, tässä paikassa käytetään kaikista
Korkeimman Jumalan lapsista, joista on tuleva kanssaperillisiä
Kristuksen Jeesuksen kanssa, käy selvästi ilmi Herramme viittauksesta
siihen. — Joh. 10: 34—36.
"Teidän täytyy kaikkien kuolla niinkuin ihmiset", mutta, "katso, minä sanon teille salaisuuden: 'emme kaikki kuoloon (kuolossa) nuku'. Kuolla on toinen asia, 'nukkua' eli olla tiedotonna, kuolleena, taas aivan toinen asia." Jumalan todistus on siis, että kaikkien pyhien on kuoltava, mutta etteivät kaikki tule nukkumaan. Herramme kuoli ja nukkui sen jälkeen kolmanteen päivään, jolloin Isä herätti hänet. Paavali ja toiset apostolit kuolivat ja "nukkuivat" siten levätäkseen vaivoista ja väsymyksestä "nukkuakseen Jeesuksessa" ja odottaakseen luvattua ylösnousemista ja osaa Valtakunnassa Herran toisessa tulemisessa. Siitä seuraa siis että kun valtakunnan pystyttämisen hetki oli tullut, silloin oli myös tullut hetki heidän ylösnousemiselleen. Miksi heidän odotuksensa ja unensa jatkuisi senjälkeen kun Herra oli läsnä ja hänen Valtakuntansa aika oli tullut? Sellaiseen ei voi olla mitään syytä, ja sentähden uskomme etteivät he enää "nuku", vaan että nyt ovat nousseet ylös, ja että he ovat Herran kanssa ja hänen kaltaisinaan. Ja jos heidän nukkumisensa kuoleman unessa ei enää ole tarpeellista, ei myöskään ole tarpeellista että kukaan pyhistä, joka nyt kuolee tänä Herramme läsnäolon ja hänen valtakuntansa pystyttämisen aikana "nukkuu" tai odottaa kuolemassa ylösnousemista jonain toisena aikana. Ei, Jumalalle olkoon kiitos! Elämänantaja on läsnä; ja 1878 alkain, jolloin hän otti suuren valtansa ja alkoi ryhtyä hallitukseen, ei kenenkään hänen jäsenistään tarvitse nukkua. Niinmuodoin on kaikille "jalkoihin" kuuluville, jotka kuolevat tämän vuosiluvun jälkeen kuoleman silmänräpäys muuttumisen hetki. He kuolevat niinkuin ihmiset ja ihmisten tavoin, mutta samassa silmänräpäyksessä tehdään heidät Herransa kaltaisiksi, heistä tulee henkiolentoja. Heidät temmataan pois maallisista olosuhteista ollakseen aina Herransa kanssa — "ilmassa" — Valtakunnan voimassa ja kirkkaudessa.
Senjälkeen kun Herramme oli täyttänyt inhimillisen luonteensa uhraamisen, ja oli herätetty kuolemasta, muutettu henkiolennoksi hän selitti: "Minulle on annettu kaikki valta taivaassa ja maan päällä." (Matt. 28: 18.) Ja sitten vasta kun kaikki Kristushenkilön jäsenet ovat seuranneet Pään esimerkkiä ja täyttäneet uhraamisensa kuolemassa, tulee Kristushenkilö täydelliseksi ja täydelleen puetuksi vallalla sitä seuraavaa suurta ennalleenasettamistyötä varten.
Kuinka syvä tarkotus onkaan, tässä valossa katsottuna, lauseella: "Autuaita ovat ne kuolleet, jotka Herrassa kuolevat, tästälähin. Niin, — Henki sanoo — he saavat levätä vaivoistaan, sillä (mutta) heidän tekonsa seuraavat heidän mukanaan." (Ilm. 14: 13.) Ei missään paikassa Raamatussa esitetä kuolemaa missään merkityksessä siunaukseksi, paitsi tässä ainoassa tapauksessa; ja tässä on tämä tapaus erityisesti rajotettu ja sovellutettu erityiseen määrättyyn aikaan — "tästälähin". [Kun me jossain seuraavassa osassa tarkastamme Ilmestyskirjan ihmeellisiä näkyjä, tullaan selvästi näkemään, että aika, jota sana "tästälähin" osottaa, niinkuin tapahtumain kautta ilmenee, läheisesti liittyy vuosilukuun 1878, minkä ilmaisevat tässä kosketellut ennustukset.] Ja, huomaa, silloinkin on se siunattu ainoastaan erityiselle luokalle — "ne kuolleet, jotka kuolevat." Tätä lausetta ei saa pitää erehdyksenä, vaan hyvin sattuvana ja voimallisena kuvauksena siitä pienestä luokasta, jolle kuolema tulee olemaan siunaus. "Hänen jalkansa" muodostavat tämän luokan. Ja niinkuin jo on näytetty, jokaisen Kristuksen ruumiin jäsenen on päätettävä uhrinsa todellisessa kuolemassa.
Ainoastaan nämä ovat ne kuolleet, jotka kuolevat. Jumala laskee heidät jo kuolleiksi, ja heitä kehotetaan tekemään itsekin samoin: "Niin tekin pitäkää itsenne synnistä kuolleina." Ei voida sanoa muitten kuolleitten kuolevan paitsi tämän kuolleitten luokan, joiden on päätettävä uhritiensä todellisessa kuolemassa.
Niin tulee Jumala auttamaan Siionia hänen aamunsa koitossa — Kristuksen voiton ihanan päivän aamuna. Niin auttaa hän häntä nyt jo. Yksitellen, maailman huomaamatta, alkavat pyhät muuttua ja yhtyä riemuitsevan seurakunnan joukkoon; ja ne, jotka ovat viimeiseen asti, julistavat ijankaikkista evankeliumia, kunnes ovi on suljettu ja kaikki tilaisuus työhön on loppunut. Sitten tulevat he "seisomaan" uskossa ja kärsivällisyydessä, odottaen muuttumistaan ja ottavat riemullisesti vastaan vapahduksensa, minkä keinojen kautta Jumala sitten nähneekään hyväksi sallia sen tapahtumisen.
Niin tulevat he pelastetuiksi vaikeuksien suuresta myrskystä, joka seuraa heidän poislähtöään, sekä suojeltaviksi taistelun alkupuolella, jossa tuhannet yhtä vastaan, joka seisoo, lankeavat epäuskoon, ja tulevat erilaisten eksytysten ruton voittamiksi. — Ps. 91: 7.
Meidän on sentähden odotettava, että sitä mukaa kuin hädän aika lähenee, totisen seurakunnan, nykyisessä tilassaan, Elijan, Johannes-luokan, vaikutus ja luku on vähentyvä, jotavastoin Kristushenkilö voitossa ja kirkkaudessa, sama ruumis esiripun toisella puolella, tulee kasvamaan, niinkuin Johannes profetallisesti ilmotti. — Joh. 3: 30.
* * * * *
KALLIS JEESUS.
Kallis Jeesus, sua lemmin,
Kun sun rakkaus täytti mun.
Siksi myöskin syömmein lämmin,
Koko ruumis olkoon sun.
Käytä parhaat aikomuksein,
Muisti, tahto kaikki vaan.
Herra hengestäsi anna
Vuotaa tyhjään astiaan.
Turhaan mailma luokseen kutsuu.
Turhaa onpi riemu maan.
Jos se tahtoo luotas' riistää
Multaa onpi kulta vaan.
Rakkain hän on, veljein parhain.
Onnen lähde verraton.
Tuskan alla lohdutuksein,
Parhain auttajain hän on.
Herran vaippaan pyhään tarttuu
Ilman pelkoo käten' nyt,
Voimaa silloin runsaast' varttuu,
Elo on uusi alkanut.
Herra kääntyy, luopi katseen:
"Terveyteen sai voimaa ken?"
Turhaan etsin puoltolauseen.
Vastausta löydä en.
Kuinka suuri onkaan rakkaus,
Jok' on sielun täyttänyt.
Sun mä oon, oi kallis Jeesus.
Synnin orjuus päättynyt.
Uuden luomuksen on alku.
Katson aamuaurinkoon.
Sielussain on pääsiäis-aamu.
Kristus mun, mä hänen oon.
Maa ja taivas kaikkinensa
Oot nyt mulle Herra vaan.
Jeesus, Jeesus, kallis Jeesus
Kaiken siinä nimess' saan.
KAHDEKSAS LUKU.
ISRAELIN ENNALLEEN ASETTAMINEN.
Israelin ennalleenasettaminen Palestiinassa on tapaus, joka on odotettavissa tänä elonkorjuu-aikana. — Tämän ennalleenasettamisen tapa ja laajuus sekä luokka, jota luulemme sen koskevan. — Sen alkamisen vuosiluku ja todistuksia sen todellisesta jatkumisesta siitä asti. — Syy, miksi tuhatvuotiskauden siunaukset, jotka ovat aiotut koko ihmiskunnalle, ensiksi kohtaavat ja herättävät eloon juutalaisen. — Juutalaisten toiveitten elpyminen. — Johtavain juutalaisten ja pakanallisten kirjailijain huomioita. — Näiden yhtäpitäväisyys ennustuksen kanssa. — Israelin sokeus Kristukseen nähden alkaa jo poistua. — Liikkeen laajeneminen ja voima. — Jumala on auttava heitä.
"Sinä päivänä minä rakennan Davidin kaatuneen majan, ja korjaan sen halkeamat ja sen rauniot kohennan, ja rakennan sen niinkuin se entisinä päivinä oli. Ja minä palautan vangitun kansani Israelin, ja he rakentavat autiot kaupungit ja asuvat niissä, ja istuttavat viinimäkiä ja juovat niitten viiniä, ja tekevät puutarhoja ja syövät niitten hedelmän. Ja minä istutan heidät heidän omaan maahansa, eikä heitä enää revitä pois heidän maastansa, jonka minä heille annoin, sanoo Herra sinun Jumalasi." — Aamos 9: 11, 14, 15.
Ikivanhain muinaisjäännösten joukossa, joka on säilynyt aina meidän päiviimme asti, ei ole ainoatakaan, joka herättäisi niin suurta mielenkiintoa kuin juutalainen kansa. Muinaistietojen etsijät ovat väsymättä kysyneet neuvoa jokaiselta elottomalta esineeltä, joka on voinut antaa hitusenkaan historiallista tahi luonnontieteellistä valaistusta. Muistopatsaitten, alttarien, hautojen, julkisten ja yksityisten asuntojen jäännösten, maalausten, kuvanveistosten, hieroglyfien ja kuolleitten kielten, kaikkien niiden puoleen on käännytty; ja ovat toiset vieläpä kärsivällisestikin koettaneet tutkia mikä on se oleellinen totuus joka mahdollisesti on ollut pohjana monille mielikuvitusta uhkuville perimätiedoille, saduille, runoille j.n.e., joita ajan virta on kantanut läpi vuosisatojen, oppiaksensa tuntemaan kaiken mikä on mahdollista tietää ihmisen alkuperästä, historiasta ja lopullisesta tarkotuksesta. Mutta mieltäkiinnittävin jäännös ja se, jonka historia on selvimmin ymmärrettävä ja luettava, on juutalainen kansa. Siinä meillä on arvaamattoman kallisarvoinen muistopatsas muinaisuudesta, johon on kirjotettu selvästi luettavin kirjaimin koko ihmiskunnan alkuperä, edistyminen ja lopullinen tarkotus — elävä ja järjellä varustettu todistus inhimillisten asiain ihmeellisen aikomuksen asteettaisesta toimeenpanosta, joka täydellisesti pitää yhtä heidän Jumalan henkeyttämien profettainsa ja ennustajainsa ennustusten kanssa.
Kansana ovat he koko historiansa aikana sekä oman uskontonsa että kansallisluonteensa kokoonpanon puolesta, vieläpä ulkomuotonsa, että tapojensakin puolesta aivan omituinen ja muista erotettu kansa. Heidän kansalliset luonnepiirteensä, sellaisina kuin ne esiintyivät monia vuosisatoja taaksepäin, ovat vielä huomattavissa, aina heidän mieltymyksestään Egyptin puna- ja valkosipuliin asti sekä myös heidän itsepäisyydestään. Kansana oli heillä todella paljon etuja kaikin puolin siitä, että heille oli uskottu mitä Jumala on puhunut, mikä heidän keskuudessaan kehitti runoilijoita, valtiomiehiä, lainoppineita ja viisaustieteilijöitä ja kohotti heidät askel askeleelta orjakansasta kansaksi, joka oli etevä ja toisten kansain kunnioittama ja herätti maailman ihmettelyn ja ihailun — niinkuin oli Salomonin, heidän valtansa loistokauden aikana. — Room. 3: 1, 2; 1 Kun. 4: 30—34; 10: 1—29.
Että Israelin ennalleenasettaminen Palestiinaan on niitä tapauksia, jotka ovat odotettavissa tänä Herran päivänä, siitä olemme varmasti vakuutetut ylläolevan profetan lausunnon kautta. Huomaa, erityisesti, ettei ennustusta saata mitenkään tulkita vertauskuvallisesti. Heitä ei ole määrätty mitään taivaallista Kaanaata varten, vaan maallista Kaanaata varten. Heidät istutetaan "omaan maahansa", maahan, jonka Jumala sanoo antaneensa heille, maahan, jonka hän on luvannut Aabrahamille, sanoen: "Nosta nyt silmäsi ja katso siitä, missä asut, pohjoiseen, etelään, itään ja länteen päin. Sillä kaiken sen maan, MINKÄ NÄET, annan minä sinulle ja sinun siemenellesi ijankaikkiseksi ajaksi. Ja teen sinun siemenesi niinkuin tomun maan päällä; jos joku voi lukea tomun maan päällä, niin hän myös voi sinun siemenesi lukea. [Viittaus siitä kaukana olevaan aikaan, joka antoi riittävästi aikaa sellaiselle hänen siemenensä lisääntymiselle.] Nouse ja vaella maata pitkin ja poikin; sillä sinulle sen annan." "Ja minä annan sinulle ja siemenellesi sinun jälkeesi sen maan, jossa sinä muukalainen olet, koko Kaanaan maan IJÄISEKSI OMAISUUDEKSI"; (1 Moos. 13: 14—17; 17: 8.) Maan, johon heillä kerran oli etu päästä, ja jossa he vuosisatoja asuivat. Mutta sinä aikana revittiin heidät monta kertaa pois ja vietiin vankeuteen muihin maihin, muukalaisten hävittäessä heidän kaupunkinsa, juodessa viinin heidän viinitarhoistaan ja syödessä hedelmät heidän puutarhoistaan. Ja lopulta revittiin heidät kokonaan juurineen, heidän kaupunkinsa hävitettiin ja tehtiin autioiksi, ja heidät ajettiin vaeltajina ja maanpakolaisina valtakunnasta valtakuntaan ympäri koko maailman. Mutta kun heidät jälleen istutetaan omaan maahansa, tämän lupauksen mukaisesti, "ei heitä enää revitä pois maastansa", jonka Jumala heille antoi; ja "he rakentavat autiot kaupungit [kaupungit, joissa he ennen olivat asuneet] ja asuvat niissä." Hajotettuna, koditonna, ylönkatsottuna ja vainottuna kansana, ovat he vielä toisista erotettu ja samanlaista ainesta oleva kansa. Yhdistettyinä veriheimolaisuuden vahvoilla siteillä, yhteisten toiveitten kautta, yhteisen uskon henkeyttäminä Jumalan ihmeellisiin lupauksiin, vaikka he ainoastaan hämärästi ovat ymmärtäneet näitä lupauksia, ja vielä yhdistettyinä myötätunnon siteillä, jotka johtuvat heidän yhteisistä kärsimyksistään ja kieltäymyksistään maanpakolaisina, odottavat ja ikävöivät he Israelin toivoa aivan nykypäivään asti.
Kansana he vielä uskovat Jumalaan, vaikka he sydämensä sokeudessa ja ylpeydessä ovat pahastuneet Jumalan määrätyn lähettilään alhaisuuteen, jonka hän lähetti pelastamaan maailmaa; niin että he, sen sijaan, että olisivat ottaneet vastaan hänet, ristiinnaulitsivat Vapahtajan, kirkkauden Herran. Ja kumminkin osottavat sekä apostolit että profetat, että tämäkään huutava rikos, johon heidän ylpeytensä ja itsepäisyytensä ajoi heidät, ei ole sellainen rikos, jota ei heille koskaan annettaisi anteeksi. Sen vuoksi on heitä rangaistu ja ankarasti. Kun he tuomitsivat Vanhurskaan ja sanoivat: "Tulkoon hänen verensä meidän päällemme ja lastemme päälle", eivät he ollenkaan aavistaneet sitä kauheaa kostoa, mikä seurasi. Kauhea hätä ja hukkaantuneet ihmishenget, heidän pyhän kaupunkinsa ja temppelinsä hävitys, heidän kansallisen olemassaolonsa täydellinen loppu, ja henkiin jääneen jäännöksen hajottaminen maanpakolaisuuteen kaikkein kansain keskuuteen, päätti kokonaan heidän elonkorjuuaikansa työn. Sisälliset puolueriidat alkoivat sen ja heidän maahansa hyökkäävä roomalainen armeija päätti sen. Tuli, miekka ja nälkä suorittivat kauhean kostontyön heidän keskuudessaan.
Siitä ajasta alkain on Israel todella ollutkin hajotettu ja vainottu kansa. Maanpakolaisina, ajettuina maasta maahan ja maakunnasta maakuntaan, on heiltä ollut riistetty melkein jokainen oikeus ja etu, jota muut ihmiset ovat nauttineet. Hyljäten kristinuskon sekä turmeltuneessa että puhtaassakin muodossa, joutuivat he roomalaisen kirkon ylönkatseen sekä armottoman vainon esineeksi. Historian kirjottaja sanoo: —
"Saksassa, Ranskassa, Englannissa ja Italiassa rajotettiin heidän oikeutensa kokonaan käskyjen ja lakien kautta niin hyvin kirkollisten kuin yhteiskunnallistenkin hallitusten puolelta; heidät suljettiin pois kaikista kunniallisista työnhaaroista, ajettiin paikasta toiseen, pakotettiin elättämään itseään melkeinpä kokonaan kaupalla ja koronkiskomisella, verotettiin liiaksi ja pidettiin halpoina kaupungeissa, ahdettiin ahtaisiin asuntoihin, heidän vaatteisiinsa merkittiin halveksumisen merkki, laittomat paronit ja tarvitsevat ruhtinaat ryöstivät heitä, he olivat helppo saalis kaikille puolueille keskinäisten rauhattomuuksien aikana, kerta toisensa jälkeen ryöstettiin heiltä aineelliset oikeudet, keisarit omistivat ja möivät heitä ikäänkuin orjia, alhaiso ja kapinalliset maalaiset murhasivat heitä, munkit ajoivat heitä takaa, ristiretkeläiset lopulta polttivat heitä tuhansittain, polttaen myöskin heidän kanssaveljiään Jerusalemissa heidän synagoogissaan, taikka kiusasivat heitä pilkaten herjaavilla saarnoilla, eriskummallisilla syytöksillä ja tutkisteluilla, uhkauksilla ja käännytysyrityksillä… He eivät voineet omistaa maata, eivät kuulua mihinkään ammattikuntaan eivätkä harjottaa mitään ammattia; he olivat pääasiallisesti pakotetut kaupantekoon. Ja kun he huomasivat koko ihmiskunnan olevan sotakannalla heitä kohtaan ei heidän kansallinen ylpeytensä siitä suinkaan pehminnyt, ja juopa laajeni niinmuodoin juutalaisten ja heidän pakanallisten naapuriensa välillä kaikkialla."
Kun he ovat olleet siten vieroitettuina Jumalasta ja kanssaihmisistään kaikissa kansoissa, on heidän kurja tilansa todella ollut surullinen ja säälittävä. Säälimättömien paavillisten vainojen aikana ovat he kärsineet yhdessä Jeesuksen pyhien ja marttyyrien kanssa — kristityt Antikristuksen hylkäämisen, juutalaiset sekä Kristuksen että Antikristuksen hylkäämisen tähden. Jumalan salliessa näiden murheiden ja vaivojen kohdata heitä rangaistuksena heidän kansallis-rikoksestaan, evankeliumin hylkäämisestä ja Lunastajan ristiinnaulitsemisesta, tulee hän siitä huolimatta aikanaan palkitsemaan heidät heidän uskonsa kestäväisyydestä hänen lupauksiinsa, joissa he niin väsymättömästi ovat riippuneet kiinni. Jumala tiesi edeltäpäin heidän ylpeytensä ja sydämensä kovuuden, ja ennusti sen niinkuin pahankin, joka heitä on kohdannut; ja yhtä selvästi on hän ennustanut, että heidän sokeutensa on poistuva ja lopulta on täyttyvä heihin kaikkiin nähden maalliset lupaukset, jotka aikoja sitten annettiin Aabrahamille ja joita toiset pyhät profetat toinen toisensa perästä toistivat. Sitä mukaa kuin aika Jumalan suosion luvatusta ennalleen-asettamisesta lähestyy, näemme myös valmistuksia tehtävän sitä varten. Nykyisessä vuosisadassa on seulomis- ja erottamistyö ilmeinen heidän keskuudessaan, joka jakaa heidät kahteen luokkaan oikeauskoisiin ja ei-oikeauskoisiin juutalaisiin. Edelliset pitävät vielä kiinni Jumalan lupauksista ja toivovat vielä että Jumalan määräämä suosionaika Siionille pian tulisi. Jälkimäiset ovat kadottamaisillaan uskon henkilökohtaiseen Jumalaan sekä aabrahamilaisiin lupauksiin ja kulkevat vapaamieliseen, järkeisuskoiseen ja uskottomaan suuntaan. Oikeauskoisia ovat useimmat köyhät, vainotut juutalaiset sekä muutamat rikkaat ja oppineet ja he ovat paljo monilukuisemmat kuin uskottomat; vaikkakin jälkimäiset ovat verrattomasti vaikutusvaltaisemmat ja kunnioitetuimmat, usein kauppiaita, pankkiireja, sanomalehdentoimittajia, j.n.e.
Seuraava on lyhyt yhteenveto oikeauskoisten juutalaisten uskosta: —
"Minä uskon totisella ja täydellisellä vakaumuksella että (1) Jumala on kaikkein olentojen luoja, hallitsija ja tuomari, ja että hän on aikaansaanut kaikki; (2) että Luoja on yksi, ja että hän yksin on ollut, on, ja tulee aina olemaan Jumalamme; (3) ettei Luoja ole ruumiillinen, ettei häntä saata käsittää millään ruumiillisilla ominaisuuksilla ja ettei ole mitään ruumiillista olentoa, johon häntä voisi verrata; (4) ettei mitään ollut ennen häntä, ja että hän on oleva ijankaikkisesti; (5) että häntä, eikä ketään muuta, on palveltava; (6) että profettain kaikki sanat ovat totta; (7) että Mooseksen ennustukset olivat tosia; että hän oli etevin kaikista viisaista miehistä, jotka elivät ennen häntä, tai koskaan tulevat hänen jälkeensä elämään. [Voimme antaa heille anteeksi että hiukan liiottelevat kun on kysymys niin jalosta ja arvokkaasta luonteesta.] (8) että lain, mikä tänäpäivänä on käsissämme, antoi Jumala itse mestarillemme Moosekselle; (9) ettei sitä lakia koskaan muuteta, eikä Jumala koskaan anna meille toista; (10) että Jumala ymmärtää ihmisten kaikki ajatukset ja työt, niinkuin profetoissa on kirjotettu, 'Hän, joka valmistaa kaikki heidän sydämensä, joka tarkastaa kaikki heidän työnsä'; (11) että Jumala palkitsee niitä hyvällä, jotka pitävät hänen käskynsä, ja rankaisee niitä, jotka rikkovat ne; (12) että Messias vielä tulee, vaikkakin hän viivyttää tuloaan, kumminkin 'odotan häntä kunnes hän tulee'; (13) että kuolleet asetetaan jälleen elämään, kun Luoja sen hyväksi näkee, jonka nimi olkoon siunattu ja muisto kunnioitettu ijankaikkisesti. Amen."
Heidän temppelinsä hävityksen ja heidän hajottamisensa jälkeen ovat uhrit lakkautetut, mutta kaikessa muussa pidetään mooseslaiset säännöt vieläkin oikeauskoisten juutalaisten keskuudessa. Heidän jumalanpalvelukseensa kuuluu, niinkuin ennenkin, Raamatun lukeminen, rukous ja kiitos. Pasunajuhlansa toisena päivänä lukevat he kertomuksen Aabrahamin aikomuksesta uhrata poikansa Iisak ja Jumalan hänelle ja hänen siemenelleen antaman siunauksen. Senjälkeen puhaltavat he pasunaan ja rukoilevat, että Jumala veisi heidät Jerusalemiin.
Uskottomat eli reformi-juutalaiset, "jyrkät", poikkeavat melkoisesti oikeauskoisista; monet heistä ovat julkisia ateisteja, jotka kieltävät henkilökohtaisen Jumalan. He kieltävät Messiaksen tulemisen kokonaan; ja joskaan eivät kokonaan kiellä ennustusta, selittävät he sen niin, että juutalainen kansa itse on Messias ja alkaa vähitellen uudistaa maailmaa, ja että kärsimykset, joita on ennustettu Messiaksesta, toteutuvat vainojen ja kärsimysten kautta, joita he kansana saavat kärsiä. Toiset heistä selittävät sivistyksen olevan ainoan maailman Vapahtajan, jota he odottavat.
Edellinen luokka näistä on epäilemättä se, joka tulee jälleen koottavaksi ja siunattavaksi, kun Messias tulee toisen kerran voimassa ja kirkkaudessa; ne jotka tulevat sanomaan: "Katso! tämä on meidän Jumalamme, jota me odotimme, ja hän pelastaa meitä; tämä on Herra, jota me odotimme; iloitkaamme ja riemuitkaamme hänen autuudessansa!" (Jes. 25: 9.) Messiaksen opetuksen selvemmässä valossa häviää kaikki usko tyhjiin perimätietoihin, joita he vielä pitävät arvokkaina lisäyksinä Jumalan suunnitelmiin. Se aika lähestyy suurin askelin, jolloin Jumala tulee puhumaan rauhaa Israelille ja lohduttamaan heitä ja kokonaan poistaman heidän sokeutensa. Tällä emme tahdo sanoa, ettei niiden sokeus, jotka ovat vaeltaneet kaukana uskottomuudessa, koskaan tulisi poistetuksi. Pois se. Kaikkien ja jokaisen kansakunnan sokeat silmät tulevat avattaviksi; ja kaikki kuurot korvat tulevat kuuleviksi. Mutta mitään erityistä suosiota eivät uskottomat juutalaiset tule saamaan suosion ajan palatessa; sillä "ei se ole juutalainen, joka vain ulkonaisesti on juutalainen" — ainoastaan sukulaisuuden ja kasvojenpiirteiden kautta. Jumala tunnustaa Aabrahamin lapsiksi ainoastaan ne juutalaiset, jotka pitävät kiinni Aabrahamin uskosta ja luottavat jumalallisiin lupauksiin.
ANGLOISRAELILAISET.
Tässä meidän on lausuttava poikkeamisemme niiden mielipiteistä, jotka väittävät, että anglo-saksilaiset ovat Raamatussa mainittu lupauksen Israel. Lyhyesti mainiten väittävät he, että anglo-saksit, eräs kansa Yhdys-Valloissa j.n.e. on Israelin kymmenen sukukunnan jälkeläisiä, jotka erosivat Juudan ja Benjamin sukukunnista Salomon kuoleman jälkeen, ja joita usein kutsutaan "kymmeneksi kadonneeksi suvuksi"; koska vankeuden jälkeen Baabelissa (kaikista kahdestatoista sukukunnasta) kymmenen sukukuntaa ei koskaan asettunut Kaanaan maahan Israelina, vaan hajotettiin ne sukukuntina ja yksityisinä eri kansakuntien keskuuteen. Ne, joiden selityksiä me tarkastamme, väittävät, että he saattavat seurata heidän vaellustaan Isoon-Britanniaan, ja että englanninkieltä puhuvain kansain suuruus ja vaikutusvalta maailmassa saatetaan johtaa siitä asianhaarasta, että he kuuluvat Israeliin ja perivät Israelille annetut lupaukset.
Tähän vastaamme: Muutamat niistä todistuksista, joita esitetään tueksi siitä, että he ovat noita "kadonneita sukuja", eivät näytä olevan ollenkaan päteviä; mutta joskin me myöntäisimme kaikki mitä he tässä väittävät, niin todistaisi se yhtä vähän heidän väitteensä, että nim. anglo-saksilaisen rodun vaikutusvalta ja suuruus johtuvat siitä asianhaarasta, että he ovat israelilaisia luonnollisen polveutumisen kautta, kuin se todistaisi että tämä johtuu siitä että he ovat "kadonneita". Heidän suuruutensa johtuu heidän vapaudestaan ja ymmärtäväisyydestään, jotka taasen eivät johdu siitä, että he ovat kadonneet, eikä myöskään siitä että he ovat syntyneet luonnollisiksi israelilaisiksi, vaan johtuvat ne Kristuksen opeista — siitä valosta, minkä muutamat Aabrahamin hengellisestä siemenestä ovat antaneet loistaa heidän keskuudessaan.
Se seikka, että kymmenen sukua eksyivät noista kahdesta, ei suinkaan ole heille kunniaksi, vaan päinvastoin. Se todistaa, että he olivat halukkaita hylkäämään Jumalan lupaukset; se on jumalankieltämisen, uskottomuuden merkki; sillä he tiesivät hyvin Jumalan ennakolta sanoneen, että Lainantaja, Pelastaja, Lunastaja, Kuningas, jossa ja jonka kautta lupaukset toteutuisivat, tulisi Juudasta. Benjamin suku oli sentähden ainoa suku Juudan rinnalla, joka kapinan aikana osotti uskoa Jumalan lupauksiin. Mutta, vaikkakin Baabelin vankeudesta palaamisen aikana ne, jotka edelleen osottautuivat uskovansa Jumalaan ja hänen lupauksiinsa palaamalla Kaanaan maahan, olivat suurimmaksi osaksi Juudan ja Benjamin sukukunnista, niin eivät kumminkaan kaikki, jotka palasivat, olleet näitä kahta sukukuntaa. Heidän joukossaan oli muutamia toisista sukukunnista, jotka rakastivat Jumalaa ja katuvaisina etsivät häntä, vielä luottaen hänen lupauksiinsa. Kuitenkaan ei suuri enemmistö, enemmän kymmenestä kuin kahdestakaan sukukunnasta, käyttänyt tilaisuutta hyväkseen palatakseen lupauksen maahan, koska pitävät parempana Baabelia ja toisia maita senkautta että olivat langenneet epäjumalisuuteen ja kadottaneet kunnioituksensa Jumalan lupauksiin.
Meidän on muistettava, että ainoastaan muutamat niistä, jotka palasivat maahansa Esran johdolla, eikä kukaan niistä, jotka palasivat Nehemian johdolla, oli niitä, jotka oli viety vankeuteen, sillä suurin enemmistö oli kuollut vuosikausia sitä ennen Baabelissa. Nämä olivat heidän lapsiaan, joiden sydämissä isäin usko vielä paloi, jotka vielä toivoivat siunauksia ja kunniaa, joita Aabrahamin siemenelle oli luvattu. Siten muodosti pieni, vähempi kuin viisikymmentuhantinen palaava joukko kaikki silloin jälelle jääneet israelilaiset, kaikista sukukunnista, jotka palaamisellaan lupauksen maahan osottivat, vielä riippuvansa kiinni Aabrahamin uskossa. Näille soveliaimmille, kaikista Israelin sukukunnista seulotuille jälkeläisille — vaikkakin pääasiallisesti kahdesta sukukunnasta, joita kaikkia nimitetään juutalaisiksi, kuninkaallisen ja hallitsevan sukukunnan mukaan — Herramme juuri esitti itsensä ja valtakuntansa ensimäisessä tulemisessa, koska he esittivät pyhää kansaa, Israelia, kokonaisuudessaan.
Herramme nimitti heitä Israeliksi eikä Israelin osaksi, eikä myöskään ainoastaan Juudaksi. Puhuupa hän niistäkin, jotka olivat pitäneet kiinni lupauksista ja toisistaan, että olivat "Israelin huoneen kadonneita lampaita", sentähden että olivat eksyneet kauvas totuudesta seuraten väärien paimenten perimätietoja, jotka olivat johtaneet heitä omaa tietään eikä Jumalan osottamaa tietä. Hän sanoo: "Minua ei ole lähetetty muiden kuin Israelin huoneen kadonneiden lammasten tykö". Israelin huoneeseen oli niinmuodoin hänen virkansa rajotettu; mikä pitää edellisen kanssa yhtä ja osottaa, että juutalaiset hänen aikanaan olivat ainoat hyväksytyt "Israelin huoneen" edustajat, niinkuin lauseet "koko Israel", "kaksitoista sukukuntaamme Jumalaa herkeämättä palvellen" ja toiset samanlaiset Herramme ja apostolien lausunnot osottavat. Ja muistettanee, että Herramme tämän yhteydessä lausui, että hänen virkansa oli Israelia varten, kieltäen opetuslapsiaan menemästä muiden kuin Palestiinan juutalaisten tykö. — Matt. 10: 5, 6; 15: 24.
Huomaa myöskin, kuinka apostolit käyttivät sanaa "Israel" eikä "Juuda" kun he puhuivat niistä, jotka sinä aikana asuivat Palestiinassa (Apt. 2: 22; 3 12; 5: 35; 13: 16; 21: 28), ja kuinka he sovittavat Jesajan sanat mikäli ne koskevat Israelin jäännöstä noihin verrattain harvoihin, jotka ottivat vastaan evankeliumin (Room. 9: 4, 27, 29, 31—33; 10: 1—4; 11: 1, 7—14, 25, 26, 31) ja puhuvat kaikista toisista loukkautuvina ja sokeutuvina. Siis, vaikkakin saatettaisiin todistaa, että anglo-saksilaiset kansat olisivat osa noista kymmenestä kadonneesta sukukunnasta, näemme selvästi, ettei mitään suosiota saattanut tulla heidän osakseen sen perustuksella tästä liitosta; sillä he hylkäsivät israelilaisen liiton ja heistä tuli epäjumalan palvelijoita, uskottomia ja oikeastaan pakanoita. Sitäpaitsi tulivat, niinkuin jo on huomautettu [II Osa, 7 luku], kaikki ne, jotka tunnustettiin Aabrahamin luonnolliseksi siemeneksi, joka edelleen tulisi hylkäämään Kristuksenkin, syöstyiksi kaikesta suosiosta Kristuksen kuoleman ajasta alkain vuoteen 1878 asti, jolloin oli tullut aika Jumalan suosion palaamiselle heille, ja heidän sokeutensa alkoi poistua. Niinmuodoin ei se etevyys, joka anglo-sakseille menneinä vuosisatoina muihin nähden on ollut, ole missään suhteessa voinut olla Israelin palaavaa suosiota. Niille, joilta suosio otettiin pois syystä että hylkäsivät ja ristiinnaulitsivat Herran, alkaa suosio nyt palata. Sinä aikana ja siitä asti on "juutalainen" edustanut Israelia (Room. 2: 9, 10), ja juuri juutalaiset tulevat nyt asetettaviksi ennalleen suosioon Aabrahamin luonnollisena siemenenä. Nämä, yhdessä hengellisen "siemenen" kanssa (joka on valittu evankelikautena — jäännös Israelista, juutalaisista, ja loppu koottu pakanoista) tulevat Jumalan aseiksi maan kaikkien sukukuntien siunaamiseksi. Eikä myöskään tuleva suosio Israelille tule olemaan yksinomaan heille. Kaikki, jotka uskovat liittolupauksiin, saattavat luonnollisen siemenen kanssa tulla osallisiksi palaavista suosion eduista, aivan samoin kuin evankelikautena kuka juutalainen tahansa, joka otti vastaan Kristuksen, oli otollinen saamaan kaikki hengelliset siunaukset ja edut, joita evankelikautena tarjottiin. Samoin kuin alussa ainoastaan pieni jäännös uskoi ja otti vastaan evankeliumin armolahjoja, samoin tulee paitsi juutalaisia, ainoastaan pieni luku ihmissuvusta olemaan valmis tuhatvuotiskauden uusille laeille ja ehdoille, kirkastetun Herran ja hänen kirkastetun seurakuntansa vanhurskaan hallituksen aikana; ja niinmuodoin tulevat aluksi ainoastaan harvat muista paitsi juutalaisista siunattaviksi. Juutalainen, joka kauvan oli tottunut, ja koettanut tehdä, luottaen, että lainkuuliaisuus vakuuttaisi hänelle jumalallisen siunauksen, kompastui ensimäisellä askeleella evankeli-taloudessa — syntein anteeksiantamiseen ilman töitä, jokaiselle, joka uskoo Jeesuksen täydelliseen työhön ja kokonaan riittävään synti-uhriin. Mutta juutalaisen kunnioitus lakia kohtaan tulee olemaan hänelle eduksi tubatvuotiskauden koittaessa, eikä kukaan tule olemaan valmistuneempi sen ajan ankarille vaatimuksille ja laeille kuin hän, senjälkeen kuin hänen sokeutensa Kristukseen ja hänen syntiuhrinsa arvoon nähden on poistunut; sillä töitä vaaditaan senjälkeen kun uskoo Kristukseen, vaikkei niitä sitä ennen voida hyväksyä. Ja juutalainen, kun hän ottaa vastaan Jumalan rakkauden ja armon Kristuksessa, ei tule olemaan niin taipuvainen kadottamaan näkyvistään Jumalan oikeudenmukaisuutta, niinkuin monet muut tänä aikana. Toiset sitävastoin tulevat jonkun aikaa olemaan sokeutuneet eivätkä ole valmiit tunnustamaan valtakunnan sääntöjä, joissa oikeus tulee olemaan ojennusnuorana ja vanhurskaus luotinauhana.
Niinkuin juutalainen oli sokeutunut väärän käsityksen kautta laista, joka tehtiin tyhjäksi väärien oppien kautta, samoin estyvät nytkin monet pakanat tarttumasta kiinni armon ehtoihin tuhatvuotiskautena, sen kautta että esitetään väärin syntein anteeksiantaminen armosta, jota väärät opettajat nykyaikana opettavat, jotka tekevät tyhjäksi evankeliumin Jumalan armosta viisastelevien väittelyjensä kautta — "vieläpä kieltäen senkin, että Herra on ostanut heidät" (2 Piet. 2: 1), taikka että minkäänlainen lunastushinta on maksettu tai oli tarpeellinen ihmisen ennalleenasettamiseksi. He väittävät että rikkominen on inhimillistä, anteeksiantaminen jumalallista; ja niinmuodoin päättelevät he, että synti joskus on suvaittava, ja että rangaistuksen ankaruus, lunastus, j.n.e. ei tule kysymykseen, sillä jos ei olisi anteeksi annettavia syntejä, poistaisi se Jumalalta viran ja tilaisuuden antaa anteeksi. Kadottaen Jumalan vanhurskauden näkyvistä, eivät he saata nähdä sisäistä yhteyttä hänen suunnitelmassaan sovinnosta veren kautta ristillä, joka myöntää synteinanteeksiantamisen lunastusuhrin kautta ainoastaan sellaisille, jotka ottavat vastaan Kristuksen ja taistelevat syntiä vastaan. Sokeutuneet pintapuolisten käsitystensä kautta Jumalan vanhurskaudesta ja ankarasta tarkkuudesta, tulevat harvat olemaan niin hyvin valmistuneet kuin juutalaiset tähän ankaraan tottelevaisuuteen kykynsä mukaan, joka tulee vaadittavaksi kaikilta tulevassa ajassa.
Valaisemaan juutalaisen valmistumista tunnustamaan Jeesuksen Kristuksen kuoleman lunastukseksensa — vastaavana hintana — laillisena sovintona ihmisen synnistä, esitämme tässä alempana nuoren, Kristukseen kääntyneen juutalaisen kynästä lähteneen kertomuksen "Suuren Sovintopäivän" vuosittaisesta viettämisestä sellaisena kuin oikeauskoiset juutalaiset nykyaikana viettävät sitä. Kirjotus oli painettu lehdessä The Hebrew Christian (Kristitty Juutalainen), ja kuuluu seuraavasti: —
"Yom Kippur, eli Suuri Sovintopäivä, oli merkkipäivä isälleni; sillä hän ei ainoastaan paastonnut, rukoillut ja kurittanut lihaansa tuona pyhänä, syntien poispyyhkimispäivänä, vaan hän vietti todella koko yön synagoogassa hartausharjotuksessa. Olen usein nähnyt hurskaan isäni itkevän tuona suurena päivänä, jolloin hän toisteli liikuttavan synnintunnustuksen, joka seuraa niiden uhrien luettelemista, joita Jumala oli määrännyt esiinkannettavaksi laiminlyömis- ja ylitsekäymissynneistä; ja monta kertaa olen vuodattanut myötätunnon kyyneleitä, kun hänen kanssaan otin osaa valituksiin siitä, ettei meillä nyt ole temppeliä, ei ylimäistä pappia, ei alttaria eikä uhria. Juhlapäivän edellisenä päivänä otti hän, toisten juutalaisten seuraamana, kukon; ja toistellen muutamia rukouskaavoja, heilutti hän elävää kukkoa kolme kertaa päänsä ympäri, lausuen nämä sanat: 'Olkoon tämä minun edesvastaajani, olkoon tämä minun korvausmaksuni, olkoon tämä sovitukseni, tämän kukon on kuoltava ja minä pääsen autuaaseen elämään.' Sitten pani hän kätensä sen päälle, niinkuin oli tapana panna uhrien päälle, ja kohta sen jälkeen jätettiin se teurastettavaksi. Tämä on ainoa veri, joka nykyään vuodatetaan Israelissa. Härkäin ja kauristen veri ei nykyään enää vuoda kuparialttarin vieressä."
"Isäni hankki suurella vaivalla itselleen valkosen kukon ja karttoi kokonaan punaista, ja kysyttyäni häneltä syytä, miksi hän teki niin, sanoi hän minulle, että punainen kukko jo oli synnin peittämä, sillä synti on itsessään punainen, niinkuin on kirjotettu: 'Jos teidän syntinne veriruskeat ovat, niin ne lumivalkeaksi tulevat; jos ne tulipunaisia ovat, niin ne villan kaltaisiksi käyvät.' (Jes. 1: 18.) Hän jatkoi: 'Sinä saat huomata, että rabbinit ovat säätäneet Talmud'issa, että jos kukko on valkonen, ei se ole synnin saastuttama ja saattaa se sentähden kantaa juutalaisten synnit; mutta jos se on punainen, on se kokonaan synnin peittämä ja on kelvoton kantamaan meidän vääryytemme.'"
"Syy, miksi he käyttävät kukkoa mieluummin kuin mitään muuta eläintä, on siinä, että hebrean kielellä sana 'ihminen' on gever [gebher]. Jos nyt gever [ihminen] on tehnyt syntiä, saa gever myöskin sovittaa sen. Mutta koska rangaistus on raskaampi kuin mitä juutalaiset saattavat kantaa, ovat rabbinit heidän sijaansa asettaneet kukon, jota kaldealaisella murteella sanotaan gever'iksi, ja otaksutaan jumalallisen vanhurskauden siten olevan tyydytetyn; koska gever on tehnyt syntiä, samoin täytyy gever, s.o. kukko, myöskin uhrata."
"Tätä turhanpäiväistä keksintöä saattaa kuitenkin pitää merkillisenä todistuksena erittäin sattuvasta seikasta, siitä nimittäin, että kun monet juutalaisista nykyaikana kokonaan kieltävät sovinnon, niin on kansan pääjoukolla vielä jonkunlainen tunne siitä, että uhri synnin edestä on ehdottomasti tarpeellinen, ja ettei katumus ilman sovitusta ole miksikään hyödyksi pelastukseen nähden. Jos juutalaiset, sen sijaan, että lukevat rabbinien satuja, tahtoisivat tutkia Raamattua, tulisivat he huomaamaan, että Herra Jeesus, todellinen Messias, omassa siunatussa persoonassaan on toimittanut juuri tuon sovituksen synnin edestä, jonka he tietämättömyydessään luulottelevat voivansa toimittaa uhraamalla kukon. Gever [ihminen] on tehnyt syntiä, ja gever [ihminen], ihminen Kristus Jeesus, on antanut elämänsä uhriksi synnin edestä. — Jes. 53: 10."
JUUTALAISELLE ENSIN.
Me näemme siis, Jumalan ennustuksen siitä, että Israel [paitsi harvoja uskollisia] tulisi sokeutumaan oman lakinsa kautta (Room. 11: 9), täyttyvän luonnollisella tavalla; ja myöskin, että hänen ennustuksensa siitä, että Tuhatvuotiskauden armolahjat ja edut tulevat siunaamaan toisia heistä pikemmin kuin toisia, toteutuvan aivan luonnollisella tavalla, selvien syiden aiheuttamana.
Siten tulevat Tuhavuotiskauden armolahjat juutalaisille ensin, aivan niinkuin liiton j.n.e. johdosta evankeliumin armolahjat tarjottiin heille ensin. Ja niin on lopulta käyvä niinkuin Simeon ennusti: "Tämä on pantu lankeemukseksi ja nousemukseksi monelle Israelissa." Ja aika tämän kansan nostamiselle, kansan, joka niin kauvan on ollut suosiosta langennut, on lähellä.
Mutta olkaamme varuillamme aivan tavallista erehdystä vastaan, jonka useat niistä, jotka näkevät jotain näistä lupauksista, tekevät, nimittäin luullessaan että on kirjaimellisesti käsitettävä ne lauseet, jotka sanovat: "Sen jälkeen minä palaan ja rakennan jälleen Daavidin luhistuneen majan [huoneen]; minä rakennan sen jälleen raunioistaan ja pystytän sen uudestaan." "Ja Herra Jumala antaa hänelle Daavidin, hänen isänsä valtaistuimen." "Ja minun palvelijani Daavid on oleva kuninkaana heidän ylitsensä." (Apt. 15: 16; Luukk. 1: 32; Hes. 37: 24). Samalla kuin kirjaimellinen lupaus Israelin palaamisesta omaan maahansa ja Jerusalemin ennalleenrakentamisesta omille rauniolleen ei saata tulla kysymykseen, voimme olla vakuutetut siitä, että Daavidin huoneella ja istuimella ei tarkoteta kirjaimellisia kiviä, rakennustarpeita j.n.e. Daavidin huoneen jälleen rakentaminen tarkottaa kuninkaan vallan ja hallituksen jälleen asettamista jonkun Daavidin jälkeläisen käsiin. Kristus Jeesus on Daavidin huoneen luvattu vesa ja hänen istuimensa perillinen; ja kun hänen valtansa alkaa rakentua, alkaa Daavidin huoneen eli majan pystyttäminen (pysyvä rakentaminen), joka huone hävitettiin ja joka monia vuosisatoja on ollut tuhkana. Samoin ei "Daavidin istuin" jolla Messias tulee istumaan, tarkota sitä puista, kultaista ja elfenluista penkkiä, jolla Daavid istui, vaan sen viran arvoa, voimaa ja valtaa, jota hän harjotti. Tätä valtaa, tätä virkaa eli tätä istuinta tulee Jehovan Voideltu, meidän Herramme Jeesus, käyttämään paljon suuremmassa määrässä.
Mutta mikä valta Daavidilla oli, ja mitä valtaa hän käytti? Me vastaamme, se oli Jehovan valta: Daavid "istui Herran Jehovan istuimelle" (1 Aikak. 29: 23); ja juuri tämän vallan kannattajana tulee Kristus olemaan Tuhatvuotisessa Valtakunnassaan. Ja kun asiaa katsotaan oikealta kannalta, on selvää, että Daavid ja hänen istuimensa eli jumalallinen valtansa, joka oli pystytetty esikuvalliseen Israeliin, olivat ainoastaan esikuvallisia valaistuksia Kristuksesta ja hänen valtakunnastaan; ja Daavidin suurin kunnia tulee olemaan, jos hänet katsotaan arvolliseksi, se, että hän saa olla yksi "ruhtinaista", joille Emanuel tulee uskomaan valtakuntansa maallisen puolen. — Ps. 45: 17.
Daavidin nimi samoinkuin hänen valtakuntansakin olivat esikuvallisia. Nimi Daavid merkitsee Rakastettu; ja sinä päivänä tulee Jumalan rakas Poika olemaan koko maan kuningas, eikä esikuvallinen rakastettu Daavid menneisyydestä. Hyvä on myöskin varmasti erottaa Uuden Jerusalemin, taivaallisen eli hengellisen kaupungin välillä jossa apostolit ovat kaksitoista peruskiveä, ja vanhan Jerusalemin välillä, joka on rakennettava jälleen vanhoille raunioilleen. Vanhan Jerusalemin luvattu ennalleenasettaminen ei merkitse ainoastaan rakennusten uudelleen rakentamista y.m. vaan erityisesti Israelin hallituksen ennalleen-järjestämistä; sillä ennustuksessa on kaupunki aina hallituksen vertauskuva. Niinmuodoin merkitsee Jerusalemin luvattu uudelleen rakentaminen vanhoille perustuksilleen Israelin kansallista ennalleen-järjestämistä samanlaiselle kansalliselle pohjalle kuin se ennenkin oli, kansana, jota Herran Voideltu hallitsi. Uusi Jerusalem esittää evankelista Seurakuntaa kirkkaudessa ja kuninkaallisessa vallassa, hengellisenä ja näkymättömänä ihmisille, ja kumminkin kaikkivaltiaana. Sen laskeutuminen maan päälle (Ilm. 21: 2) on sen rukouksen täyttyminen Isä meidän rukouksesta, joka sanoo: "Tulkoon, valtakuntasi"; ja sen tuleminen tulee tapahtumaan asteettain eikä äkkiä. Se alkaa jo laskeutua, tulla valtaan, ja seurauksena siitä näemme valmistavia toimenpiteitä, jotka johtavat vanhan Jerusalemin ennalleenasettamiseen; ja lopulta tulee tulos, joka mainitaan Herran rukouksessa, toteutumaan; — Jumalan tahto tulee tapahtumaan maan päällä niinkuin taivaassa. Uusi Jerusalem ja uudet taivaat merkitsevät aivan samaa ja tarkottavat uutta hengellistä hallitusta.
Ennustukset, joita jo on tutkittu, viittaavat vuoteen 1878 sinä vuosilukuna, jolloin Israelin "kaksinkertainen" aika, jolloin se odotti Kuningasta, oli täyttynyt, ja josta ajasta alkain heidän palaamisensa suosioon ja heidän sokeutensa poistuminen alkaisi; se aika jonka jälkeen olisi paikallaan "puhua sydämellisesti Jerusalemeille ja julistaa sille, että sen sotimisen aika [sen 'kahdenkertainen' odotusaika] on päättynyt, että sen pahateko on maksettu, että se on kaksinkertaisesti saanut Herran kädestä kaikkien syntiensä tähden." — Jes. 40: 1, 2.
Siitä vuosiluvusta alkain näemme sentähden, niinkuin on odotettavakin, huomattavia merkkejä suosion palaamisesta tälle kansalle — näemme liikkeen joka suuntautuu heidän todelliseen istuttamiseensa oinaan maahansa jälleen, ja heidän ennalleenrakentamiseensa suureksi kansaksi, Jumalan moninkertaisten sen tapaisten lupausten mukaan; sillä "Näin sanoo Herra Israelin Jumala: niinkuin nämä fiikunat ovat hyviä, niin olen minä hyväksi katsova Juudan vankeja, jotka minä [sen kuritukseksi ja rangaistukseksi — hyvää valhepuvussa] lähetin tästä paikasta Kaldean maahan [Baabeliin — salaiseen Baabeliin, kristikuntaan niinkuin 9 värsyssä osotetaan; sillä heidän kukistumisestansa asti ovat he olleet hajotetut kaikkein kansain keskuuteen n.k. kristikunnassa]. Ja olen heidän hyväksensä pitävä heitä silmällä, ja minä palautan heitä tähän maahan ja rakennan heitä, enkä hajota, ja istutan heitä enkä revi heitä ylös. [Tämä ei saattanut tarkottaa heidän palaamistansa kirjaimellisesta Baabelista, koska heidät tämän palaamisen jälkeen uudelleen hajotettiin ja revittiin ylös.] Ja minä annan heille sydämen tuntemaan minua, että minä olen Herra, ja he saavat olla minulle kansana ja minä olen heidän Jumalansa; sillä he kääntyvät minun puoleeni kaikesta sydämestänsä." — Jer. 24: 5—7.
"Näin sanoo Herra: katso, minä muutan Jaakobin majain vankeuden ja hänen asuntojansa minä armahdan; ja kaupunki [Jerusalem] rakennetaan jälleen kukkulallensa ja hovilinna [temppeli] asutaan säännöllisesti… Ja hänen lapsensa on niinkuin ennenkin, ja hänen seurakuntansa on pysyvä minun edessäni; ja minä kostan kaikille hänen ahdistajillensa. Ja hänen ruhtinaansa on hänestä tuleva ja hänen hallitsijansa on hänestä lähtevä… Katso, minä annan heidän tulla pohjan maalta [Venäjältä, jossa melkein kaksi kolmatta osaa kaikista nykyään elävistä juutalaisista nykyään asuu] ja kokoan heidät maan ääristä… suurena joukkona he palaavat tänne. Itkulla he tulevat ja rukoilevaisina minä heitä kuljetan… Kuulkaat Herran sanaa, te kansat ja ilmottakaat kaukaisissa luodoissa, sanokaat: Hän, joka Israelin hajotti, on hänet kokoava ja häntä varjeleva niinkuin paimen laumaansa. Sillä Herra lunasti Jaakobin ja pelasti hänet sen kädestä, joka oli häntä väkevämpi. Ja he tulevat ja riemuitsevat Siionin kukkulalla ja tulvailevat Herran hyvyyden tykö, viljan ääreen ja viinin ja öljyn ja karitsan ja karjan ääreen. Ja heidän sielunsa on oleva niinkuin kasteltu puutarha, eikä se enää ole nääntyvä." — Jer. 30: 18, 20, 21; 31: 8—12.
Suuri Lunastaja, jonka he kerran hylkäsivät, ei tule ennalleenasettamaan ja nostamaan ainoastaan nykyään elävät suvut, vaan kuolleetkin ovat asetettavat ennalleen; sillä, "Näin sanoo Herra, Herra: katso minä avaan teidän hautanne ja saatan teidät ulos haudoistanne, sinä minun kansani, ja tuotan teidät Israelin maalle. Ja te tulette tietämään, että minä olen Herra kun minä avaan teidän hautanne… ja minä annan henkeni teihin ja te tulette eläviksi, ja minä annan teidän asettua omalle maallenne; ja te tulette tietämään, että minä, Herra, olen puhunut, ja teenkin sen, sanoo Herra, Herra." — Hes. 37: 12—14.
Nämä ihmeelliset lupaukset eivät tule täyttymään kaksikymmenneljätuntisena päivänä vaan Tuhatvuotispäivän kuluessa. Niiden täyttymisellä oli huomattava alku vuonna 1878 seurauksena Berliinin kansainvälisestä kongressista. Juutalaiset nauttivat nyt suurempia oikeuksia isäinsä maassa kuin heille on myönnetty vuosisatain kuluessa. He eivät enää ole ainoastaan "koiria" julkeille turkkilaisille.
Ei ole, luulemme, yleisesti tunnettua, että Englanti jo on ottanut suojeluksensa alaiseksi Palestiinan, ja oikeastaan Turkin kaikki aasialaiset maakunnat, joista Palestiina on yksi. Kauvan aikaa on Englanti pitänyt tarpeellisena suojella Turkkia, kolmestakin syystä: ensiksikin omistavat sen rikkaat luokat suuret määrät turkkilaisia obligationeja; toiseksi, jos Turkki joutuisi minkä naapurivallan saaliiksi tahansa tai jaettaisi niiden kesken, ei Englanti saisi paljon, tuskinpa mitään koko saaliista; ja toiset vallat, sen kilpailijat, pääsisivät sillätavoin Englannin edelle arvossa ja vallassa Euroopan asioita järjestettäessä; ja kolmanneksi, ja joka onkin pääasia, Englanti huomaa, että jos turkkilainen hallitus olisi tieltä pois, lisääntyisi Venäjän vaikutus melkoisesti etelä-Aasiassa, ja se tulisi piankin itselleen anastamaan intialaisen vallan, jonka keisari Englannin kuningas on, ja josta Englannilla on suuret tulot kaupan y.m. kautta. Senpätähden huomaamme kuninkaallisen tai Torypuolueen Englannissa innokkaasti tukevan turkkilaisia; ja kun Venäjä, vuonna 1878 aikoi hyökätä Konstantinopoliin, asettui Englanti sitä vastaan ja lähetti tykkivene-laivaston satamaan. Tuloksena oli Berliinin-konferenssi, kesäkuun 13 p. 1878, jossa eräs juutalainen, Englannin pääministeri, Lordi Beaconsfield, näytteli pää-osaa; Turkin asiat järjestettiin silloin siten, että sen kansallinen olemassa-olo tällä kertaa säilytettiin, mutta sen maakunnat järjestettiin kumminkin niin, että mahdollisen jakamisen sattuessa, suurvallat tietäisivät minkä osan kukin saattaisi ottaa. Tänä aikana juuri myönnettiin kaikille Turkin maakunnille suurempi uskonvapaus, ja Englanti tuli, salaisen sopimuksen kautta Turkin kanssa, aasialaisten maakuntain suojelijaksi. Puhuaksemme historiankirjottajan, Justin Mc. Carthy'n mukaan: —
"Englannin hallitus takasi Turkille suojelevansa sen aasialaisia alusmaita kaikkia hyökkäyksiä vastaan, … velvottautui varsinaisesti puollustamaan ja turvaamaan Turkkia kaikkia hyökkäyksiä vastaan ja linnoitti Kypron saadakseen tätä tarkotusta varten edullisemman pohjan toiminnalleen."
Siis huomataan Palestiinan, joka on yksi näistä aasialaisista maakunnista, jo olevan Englannin suojeluksen alaisena, ja tämä selittää syyn miksi turkkilainen hallitus niin veltosti sovittaa juutalaisten pyrintöihin epäsuotuisia lakejaan. Ja sen jälkeen kun kohtalon salliman kautta Palestiina avattiin juutalaisille, tuli uusia juutalais-vainoja "pohjan maalla" — Venäjällä ja Rumaaniassa — jonka varmana seurauksena oli siirtolaisuus näistä maista omaan maahansa. Tuloksena tästä asianhaarain yhtymästä on juutalaisen väestön oikeauskoisen osan nopea kasvaminen Palestiinassa ja erityisesti Jerusalemissa. Juutalaiset Jerusalemissa voittavat jo luvullaan kaikki muut kansallisuudet yhteenlaskettuina, sen sijaan että he vuosisatoina ovat olleet siellä aivan harvalukuisia. The New York Herald (New-Yorkin Sanomat) lausui joku aika takaperin Englannista mikäli se koski Kreeta- saaren valtaamista, Egyptin miehittämistä ja Turkin ja sen maakuntien tilaa ylipäänsä, seuraavaa: —