Mene langenneit' ylös oijentamaan
Käsin rakkahin, armahtavin,
Mene paulasta nuoria varoittamaan,
Ett'ei kaatuis he, kuolisikin.
Käy kanssamme paula se poistamahan!
Joka hetkinen kallista on:
Tuhannethan syöksyvät sortumahan
Joka päivä, kun paula viel' on!
Pappi ja Belzebub.
Eräs raittiuspuhuja kulki, ja niin
Hän kaukaiseen tuli kaupunkiin.
Myös siellä hän pyydettiin puhumaan.
"No, kyllä, jos huoneen hankitte vaan."
Papin K:n luo käytiin: "Saataisko kirkko?"
"Ei Herran huonetta", pastori virkkoo.
"Ei kirkkoa moisiin haaveihin saa,
Sen rauhassa olla te antakaa!"
Mut mielensä myöntyvän mieli hän näyttää
Ja kirkkoa kuitenkin soi tähän käyttää,
Vaan virkkoi: "On väärin, kun maallikot saa
Noin Herran temppelin saastuttaa."
Esitelmää kuuntelemaan tuli hän
Kuin naurun aihetta etsimähän.
Mut puhuja mietti: "Sun mielisin voittaa,
Siks tuntohos piston tahtoisin koittaa.
Satu sattuva onkin jo mielessäin."
Hän vait on, mut kohta hän kertoo näin:
On Belzebub valtias kuoleman maan,
Hän hengin riettahin siellä on vaan.
He kaikilta suunnilta herransa luokse
Useasti viestejä viemähän juoksee,
Kuink' ihmiset syntiin he eksyttää,
Ja siitäpä Belzebub heit' ylistää.
Maan päällä on muutamat hengistä vielä;
He vahtivat ihmisten toimia siellä;
Jos niistä on jotakin mainittavaa.
Niin Belzebub heiltä sen tiedoksi saa. —
Kun hiljaa kaikk' oli, huudetahan:
"Käy, Belzebub, ruoholle katsomahan!
Niin vaarallinen on seura nyt saatu
Maan päälle; jos vain menestys sen on taattu,
Niin pakanat tietää Luojansa saa,
Ja meistäpä luopuu jok'ainoa maa."
Ket kaivostöit' yhä toimittavat,
Ne ruoholle käymistä mainitsevat.
Pimeässäpä siellä he toimiessansa
Ylös ruoholle lähtivät halustansa.
Myös Belzebub ruoholle riensi, ja hän
Hyvin kaikk' olevan näki. Mielissähän
Hän kertoi: "Mä näin soman lähetyslaivan
Sen kannella ihmiset hartahat aivan
Rukoili ja veisasi… Ah, vapisin.
Vaan kannen alle mä katsahin:
Hei riemua suurta! Kas, miltä se näyttää?
Sisältä, kas, laiva on aikomus täyttää
Liköörein, viinain, konjakein!
Tuo kaikki on, tuumin mä, hyödyksein.
Pakanoille kun moinen lasti on tullut,
Pian kyllä he on ihan raiviot, hullut.
Pelkäänkö mä moisia seuroja, hei!
Ne ei vahingoks ole mullen, ei!" —
Kun Belzebub lakkasi, niin kajahtaa
Koko Tuonela huudosta: "Hih, hurraa!"
"Käy Belzebub ruoholle!" kuuluvi taas
"Jo kohta nyt vallatahan sinun maas!
Taas toinen seura nyt syntynyt on,
Mi Raamatun vie jokaisen kotohon."
Sai huuto se ruoholle Belzebubin,
Oli kiire; mut kohta hän palasikin.
Uljaasti hän kertoi matkasta vaan:
"Ei liike tuo mua kammotakkaan;
Näin neidin nöyrän ja hurskahan
Huoneesta toisehen kulkevan,
Rakkautta ja armoa julistavan
Ja sitte piplian lahjoittavan.
Mut tuskin on poistunut neitinen tää,
Kun portista nainen tirkistää;
Se piplian oitis pantiksi vie,
Ja sitten suora on krouvihin tie". —
Rumat henget sen kuultua riemuitsevat
Seuralle onnea toivottavat.
Taas kolkutus, huutokin: "Belzebub, hoi!
Käy ruoholle, valtas nyt loppua voi,
Kun raittiusseurat nyt ilmestyvät,
Ja sitte on ihmiset siivot ja hyvät."
Hän käy, vaan kohta hän taas palajaa
Ja lausuvi: "Nauraa noille nyt saa:
Kohtuudenseurapa oivalta näyttää;
Poltettua juomaa se ei suo käyttää.
Mut mallasjuomia, viinejä saa
Juodakseen, jos kuka vain haluaa." —
Hän täyttää maljakon suurimman
Ja maljan juo ihan pohjahan.
Onneksi kohtuudenseuran sen
Kilistää rumat hengetkin ilvehtien.
Ovi kuoleman valtion taas tärisee
Sitä kun kovin taas joku jyskyttelee.
Puri hammasta Belzebub, käy sitä kohti,
Kysyen: "Ken taas mua peljättää tohtii?"
Mut henki se vastaa murheissaan:
"Käy Belzebub, linnastas heti vaan,
Jos et nyt riennä, sä häviät sitten;
Nyt syntynyt seura on — ehdottomitten,
Väkijuomat he hylkää kerrassaan,
He ei juo mallasjuomiakaan."
Nyt Belzebub lensikin pelästyen,
Vaan hän heti taas palas nauraen.
"Häly puol' olis ollut puoliksi ratki;
Tosin ehdottomat kovin taistelevatki,
Vaan kun ei oppineit' ole he,
Ei kansaan äkkiä vaikuta se,
Ja sivistyneet ei niiks voi tulla,
Kun taistelemass' eduksein on mulla
Koko joukko pieniä, suuriakin
Opin arvon saaneita miehiäkin,
Monet tohtorit mulla on puolellain
Ja pastori K. hyvä tuttavain." —
Ja puhuja pappihin tirkistää nyt,
Kuin kysyis: "Häll' avuksi myöskin tekö jäänyt?"
Ylös pastori K. nyt syöksähtää
Ja lausuu: "Belzebub, hyvästi jää!
Niin, hänestä luopumahan en estä
Ketäkään nyt, käteni mielin mä pestä;
Esimerkin, min annoin, huomaan nyt,
Kun näin sen olette näyttänyt."
Kukin tästäkin oppia ottakohon:
Jätä Belzebub — ollos ehdoton!
IV. LISÄSUOMENNOKSIA.
Jos vain minä muuttaa saisin.
Oih, kuin sopimattomaksi
Ihmislapsi luotu on:
Neljän jalan sijaan kaksi;
Noin on käydä mahdoton.
Vanteet vahvat vaatis maha
Ynnä tinakerroksen,
Jott'ei juomat oivat pahaa
Tekis koko laitoksen.
Suunkin pieleen tarvittaisi
Suppilo niin sievä, niin,
Josta juomat juosta saisi
Päivin, öinkin sisuksiin.
Nenä — tuo on tosi sana —
Toisin olla tulis sen:
Tulis saada kansi, hana,
Lukko kanssa avaimen.
Torven kallon korkein töyry
Sietäis edes pienenkin,
Jotta pääsis juomain höyry,
Ulkoisihin pilvihin.
Muutokset nuo tarvittaisiin,
Sitte syntyis ihminen.
Jos vain minä muuttaa saisin,
Kyllä muuttaisinkin sen.
Valtiopäivämiehillemme.
Tuo mielet julki sä valtiaalle,
Tuo julki, mikä on tarvis maalle,
Ja mitä kansasi halajaa!
Tuo julki miettehet sydämestä!
Imarrus, juonet ei sua saa estää.
Rakasta totta ja oikeaa.
Sä kumppaneillesi kerro siellä,
Ett' yhteiskunnass' on vaaraa vielä,
Vaikk' onkin rauha nyt ulkoinen.
Vaan rauha on kuni linnan vangin
Tai sen, mi suuss' on jo kuolemankin,
Ja aika aivan on murheinen.
Ah, synti maatamme häviitääpi,
Ja kahleet juoppous kiinnittääpi
"Vapaiden" miehien käsihin.
Ja perhe kulkevi kruunun sarkaa.
Parempi neekeriorja parka
Kuin vaimo, lapsetkin juomarin.
Pois, viinaherra, jo polttamasta!
Sä omaatuntoas älä lastaa!
Sä poltat kansasi ytimen.
Teostas kurja on voitto sulle;
Vaan heräämähän jo kansa tullee,
Kuumeesta kohmelon selviten.
Jos viinan virta saa vielä juosta,
Niin kaikki hyvä jo haihtuu tuosta,
Kirous vain osanamme on.
Siis, edustaja, nyt aikanansa
Tuo rutto poistaos! muutoin kansa
Saa osalleen ihan turmion.
Sä turhuus tullaa ja paheet poista!
Elatuskeinoja auta, joista
Kansamme saa elintarpehet.
Teollisuus sekä kauppa nosta,
Rikokset ansion mukaan kosta:
Ne ansaitsee lujat sitehet.
Ei ainoastansa varkaat pienet,
Vaan "herrat", jotka on paljon vieneet,
Myös rangaiskoon sama laki maan.
Esimies kun uskollinen on vainen,
Niin myöskään ei riko alammainen:
Kulkeehan vaunut kuin johdetaan.
Harrastus ylevän miehen onkin
Lastensa hyöty ja puolisonkin
Ja kansaa varjella vaaroistaan.
Pyrintö meillä on onni maamme;
Viisaasti tuota me turvatkaamme!
Suojelkoon Jumala Suomenmaata!
Suomen äideille.
Äiti, Sylissäsi hoidat toivoa sä isänmaan.
Kuihtuuko se vaiko valoon puhkeaako kukkimaan?
Vastaa itse! Heikko taimi taipuu kuten taivuttaa.
Ensimmäiset vaikutukset lapsi huuliltasi saa.
Äidit! Teitä kohden katsoo ynnä kysyy isänmaa:
"Juoppoutta vastustamaan apuako teiltä saa?
Myrkkyjuomat lasten hyväks saatatteko jättää pois?
Eikö armaat äidit noita itseltänsä kieltää vois?"
Sanotteko: "Suomalainen ei ol' orja ollutkaan;
Siksi omat kahleet poistaa hänen tulee jaloistaan?"
Lapset lähteen luoko viette katselemaan muotoaan,
Lainehessa lapsen kasvot hymyilevät huomaamaan?
Käskettekö poikienne juomaan siitä juomasta,
Josta Luojan kuva päilyy niinkuin lähteen kalvosta;
Kiellättekö koskemasta lasiin, joka poistaapi
Miehen ihanteen ja kirkkaan sielun peilin särkeepi?
Vihittekö heidät taistoon vastaan pahaa, syntiä?
Niin on viinan puoltajilta miekka pois: he häviää. —
Äidit! Teidän sylissänne miljoonien onni on.
Tahdotteko jättää heille kiitollisen muistelon?
Sulkekaa siis kallis koti siltä korpiviinalta,
Joka myrkkyjuomin saapuu, vieden ruusut poskilta!
Vihkikää jo kehdossansa pienoisenne sotahan,
Vapauden suureen sotaan natsiireina Jumalan!
Minkä puolesta sodimme?
Sun puolestas, orja, me sodimme,
Sun sielusi myyt sinä paheelle,
Mi onnea milloinkaan ei tuo,
Vaan ennenaikaisen haudan luo.
Sua puollamme, äiti ja puoliso,
Kun miehesi petti ja ryösti sun jo.
Sun tuskas ja kyyneles tunnemme me
Ja pelastaa sinut mielimme.
Teit' autamme, itkevät pienoiset,
Kun päivänne niin ovat murheiset,
Kapakassa kun kaikk' isä tuhlaa vaan,
Ilon löytää siellä, on kuin kotonaan.
Teit' autamme, joilla ei viel' olekkaan
Himo polttava ainoa aarre vaan;
Puhtaana mielenne olkohon,
niin ett'ei kuuluisi: "myöhäistä on!"
Isänmaan, kodin puolesta sodimme,
Ihanampaa päivää vartoomme,
Min sätehin poistuu synkeä yö,
Joka leimansa kolkon kaikkihin lyö.
Raittiusväelle.
Sun uljuutes on raudasta,
Aseesi rakkaudesta,
Ja tarkoitukses korkea
On elinorjuudesta
Katalat raukat pelastaa,
Sydämet, mielet irroittaa
Himojen vallan alta.
Rannoilta Ruijan jäätyneen
Sä Toivonniemeen saakka
Kotiinsa kanat eksyneen,
Huojennat huolten taakkaa;
Sä Pohjolassa vapaassa
Ja palmuin maassa kuumassa
Levität lippus laajan.
Sä pyyhit monta kyyneltä,
Mont' autat hukkumasta,
Hädästä päästät äitejä,
Kuolosta monta lasta.
Nuoruuden punaan takaisin
Saa monet kasvot valjutkin
Sun rakkautes voima.
Monelle loit sä uuden maan,
Soit uuden riemun maistaa;
Paennut taivas uudestaan
Taas saapuu, päivä paistaa,
Miss' epätoivolta jo on
Elämä saanut suutelon,
Vihitty kuolemalle.
Käy, joukko uljas, eteenpäin,
Hävitä himoin valta!
Myös etuluuloin tomut näin
Puhdista kaikkialta!
Käy avuksi, kuin ajan puu
Lahonnut sortuu, kukistuu
Pois edistyksen tieltä!
Siis poista piittaamattomuus,
Pilkasta huolimatta!
Kas! Kerran koittaa kevät uus,
Siis sodi sortumatta.
Niin vaivas kukkaan puhkeaa,
Ja tuomionsa kurjuus saa:
Sen nielee hyveen voitto.
Ota minut kokonaan!
Haltuhusi, Herra taivaan,
Ota minut kokonaan,
Penseys ja kylmyys saata
Eloks, tuleks muuttumaan!
Ota sydän kokonansa,
Ett'ei tästä lähtien
Siellä yhtään paikkaa saisi
Maailma ja rakkaus sen!
Ota tahtoni ja muuta
Sinun tahtos mukaan tuo;
Mitäkin jos mua kohtais,
Tahdokseni tahtos suo!
Ota kieli! Nimestäsi
Suo mun laulaa, puhua,
Leväten Sun luonas niinkuin
Lapsi äidin povella!
Ota kädet! Teko niiden
Kelvollinen olkohon
Sulle! vaikka maailmalle
Tuo on kehno, kelvoton.
Ota jalkanikin! Niitä
Tahtos tietä juoksemaan
Opeta ja asioillas
Mieles mukaan kulkemaan!
Ota hetket haihtuvaiset,
Jotka annat armostas!
Niidenkin suo näyttää, että
Olen aina omanas!
Rakkauten' ota! Sua
Rakastamaan opeta,
Kun Sä iki rakkaudella
Hoidat, holhoot minua!
Henken' ota haltuus! Suo sen
Henkes kanssa todistaa,
Että olen perillises,
Joka luonas osan saa.
Tähän asti.
Kun riemumielin muistat, kuinka Herra
On uskollinen ollut sinullen,
Niin lailla Samuelin Mitspan luona
Voit kirjoittaa tuon vanhan lausehen:
"Mua tähän asti auttanut on Herra,
Läsn' ollut, vaikk'en ole huomannut,
Siunannut, miten yksinään Hän siunaa
Ja antamansa kuorman kantanut."
Niin, tähän asti on Hän kanssas ollut,
Vaikk' ain' ei ole nähnyt jälkiään.
Hän tähän asti kolkkoin paikkain halki
On kantanut sun armosylissään
Ja rakastanut sua äidin lailla
Ja kaikki tarpees sulle antanut
Ja kallionkin vettä juosta suonut,
Merenkin halki tiesi raivannut.
Tuo tähän asti uskoville myöskin
Eteenpäin lupauksen kätkeepi:
Kuin tähän asti, niin Hän holhoo vielä,
Hän sama eilen, tänään, ijäti.
Jo paljon olet saanut, mutta eikö
Herralla lienee vielä varoja?
Lieneekö mikään liian suuri Hälle,
Jok' itsens antaa tavaroinensa?
Siis juoskoon Herran hyvyys uusin virroin
Kotiisi, sydämesi sisällen,
Ja suokoon sulle Herra, mitä pyydät,
Ja vielä paljo muuta yli sen,
Siks että kerran jälleen — miten nytkin,
Vaan silloin satamassa autuuden —,
Saat laulaa: "Tähän asti Herra auttoi,
Ylistys, kiitos Herran nimellen!"
OSA II.
Kirj. Juho Hellman
PILARUNOJA.
Kas sitä lajia kaljaa!
Nyt juomme veljenmaljaa. —
Vaan katsos tuota veikkoa,
Se kaatui kuperkeikkoa!
N:o 1.
Möhösen muorin saunamatka.
Möhösen muori uudelleen
Jo huusi saunapiialleen:
"Joudu nyt Kaisa vähän,
Lähdemme kylpemähän!"
Möhönen oli juoppomies,
Myös vaimonsa tuon keinon ties,
Hän viinaa varasteli
Ja salaa nautiskeli.
Nyt Möhönen taas viinaa toi,
Myös muori samaan tapaan joi
Ja tuli humalahan,
Nyt tahtoi vihtomahan.
Valmiiksi tyttö saunan ties',
Sai lyhdyn ja nyt otsa hiess'
Juoppoa johdatteli,
Pystyssä pysytteli.
Näin saunaa kohden koitettiin,
Muorista tyttö piti kiinn',
Hoiteli horjuvaista
Möhösen hempukaista.
Saunahan täten tultuaan,
Nyt akka, kupin saatuaan,
Hän vettä viskaeli,
Löylyä paiskaeli.
Vaan pahoin muori hairahtui,
Hän väärään nurkkaan osaantui,
Heitteli vettä — minne? —
Nurkkahan tyhjään sinne.
Siis kihinää ei ensinkään.
"Noh! — kuinka laita lieneekään?"
Hän heitti toisen erän
Ja kerta kerran perään.
Ääneti seisoi tyttö vaan
Ja pidätteli nauruaan,
Nähdessään mikä vuoksi
Nurkasta ales juoksi.
Jo viimein akka tiuskaisee:
"Kiuas ei lainkaan kihise,
Ei vaikka saavin kaatais,
Täältäkö löyly saatais!?"
"Voi sentään sua pöllöpää!
Mimmoista saunaa nyt on tää? —
Tuossa on naappu — paiskaa!
Löylyä heitä, laiska!"
Vaan tyttö tähän vastas näin:
"Emäntä kulta — nurinpäin
On koko asiamme,
Hukassa humalamme.
Katsokaa! — tyhjä nurkka vaan,
Kiuas on mennyt menojaan,
Voi raukat löylyämme,
Poloiset päiviämme!"
Jo tähysteli akkakin.
"Kas — seinäänkö mä heitinkin?
Peikko on kiukaan vienyt,
Sitä en minä tiennyt."
Hän syrjään astui, hoipersi,
Pelolla sanoi, sopersi:
"Lähdetään kotiin, — täällä
On peikot vallan päällä!"
Vaan tyttö vastaeli näin:
"Katsokaa tänne taaksepäin!
Täällä on joku rymy."
Ja (huulillansa hymy)
Hän heitti vettä vareesen,
Ja höyry huokui huoneesen,
Jo kivet pamahteli
Ja löyly lehotteli.
Nyt akka oli ihmeissään,
Ei huomannut hän virhettään
Vaan kovin kummasteli,
Jo viimein lausueli:
"Sun kanssas täällä olkoon hiis',
Mä löylyllesi annan viis',
Sä koska silmät käännät
Ja nurin kaikki väännät!"
Hän kovin alkoi pelkäämään,
Ja läksi kotiin pötkimään,
Vaan sattui surun seikka:
Hän kaatui kuperkeikkaa.
Pelkonsa tuosta kiihtyi vaan,
Hän nousi, riensi uudestaan,
Vaan kaatui toisen erän
Ja kerta kerran perään.
Vaan tyttö huusi saunastaan:
"Hoi mamma! juoskaa hyvin vaan!
Kovin on kiiru teillä,
Jo peikot kintereillä."
Ja akka pani parastaan,
Hän ähkyi, puhkui kiiruussaan,
Vaan roiskis! — taasen kaatui,
Kurahan kurja maatui.
Katsokaa! — minkä näköinen
Nyt on tuo muori Möhönen,
Kurassa hameet, liina!
Voi sentään sitä viinaa!
Se naisetkin saa hulluiksi,
Saa viisaat toisten nauruksi,
Se väärään viepi uraan
Ja viimein kaataa kuraan.
N:o 2.
Possilan kylmä kylpy.
Anttipossin huvilassa
Onpi olut-tupa.
Siellä ollaan humalassa,
Ai, kun siell' on hupaa!
Sinne lähti Hutikainen,
Vanha juomaratti,
Kanssaan Jussi Jöröläinen
Sekä Renttumatti.
Aisti ei voi ajatella
Sitä suloisuutta,
Jota saivat nautiskella
Joka hetki uutta.
Siinä pullot olvinensa,
Siinä lasit, — kortit!
Tuntui jo kuin aukenisi
Paratiisin portit.
Miehet iki iloissansa
Maistelivat kaljaa,
Jopa rati-riemuissansa
Joivat veljenmaljaa.
Matti soitti, — säkkipeli
Suloisesti kaikui,
Voi kuin hauskaa! — "rakas veli"
Riemulaulut raikui.
Ken ei antais rahojansa
Päästäksensä tähän?
Ken ei joskus iloksensa
Olutta jois vähän? —
* * *
Mutta Jussi Jöröläinen
Kaatui penkin alle, —
Miksi niin? — ja Hutikainen
Vaipui laattialle.
Renttumatti yksinänsä
Ulos tallukoitsi,
"Kinnaspeli" kädessänsä
Mennä hoiperoitsi.
Talvisuoja talon luoksi
Järven oli tehnyt,
Tuota nyt ei (juonnin vuoksi)
Renttumatti nähnyt.
Äkisti hän liukkahalta
Kaatui kylmään veteen,
Pää vaan näkyi pinnan alta,
Tosi tuli eteen.
Sinne meni renttulainen,
Siellä Matti rämää,
Kiroten ja kummastellen:
"Helvettikö tämä?"
Eräs ohikulkevainen
Huusi hälle vielä:
"Lienet Possin saunalainen,
Kylvö siis vaan siellä!
Se on sulle tarpeellista,
Tiedän myöskin varmaan,
Että sait sä Possilasta
Saunaryypyn armaan."
Matti aikoi tulisesti
Saavuttaa tuon miehen,
Mutta liukas pohja esti,
Taas löi Matti siihen.
"Tuhat tulimmaista sentään!"
Märkänä kuin katti,
"Eikö enää auta kenkään?"
Huusi Renttumatti.
Silloin Jussi Jöröläinen
Nousi penkin alta,
Myöskin Heikki Hutikainen
Virkos laattialta.
Nuopa riensi auttamahan
Toveriaan tupaan,
Matti raukkaa ohjaamahan
Juomaseuraan hupaan.
Mutta kävi kamalasti,
Hekin kaatui, — minne?
Samaan lammiin korviin asti,
Jäitten joukkoon sinne.
Siellä herrat mulikoitsi
Toinen toisen päällä,
Kaikki kolme pulikoitsi
Talvisella säällä.
Yksi siellä roiskinalla
Kaatuili ja nousi,
Toinen koitti konttaamalla,
Kolmas käsin sousi.
Kirous ja "hui, ui!" "hui, jee!"
Kuului kaikkialle,
Viimein toki pääsivät he
Taasen "mannermaalle".
Mutta mimmoinen nyt onkaan
Matin "säkkipeli"?
Se kuin paloruisku nyt vaan
Vettä purskueli.
Vaatteistansa vesi valui,
Saappaat sitte? — — Hirmu!
Ne nyt molskottelivat kuin
Pöllön muorin kirnu…
Ken ei antais rahojansa
Päästäksensä tähän?
Ken ei joskus iloksensa
Olutta jois vähän? —
N:o 3.
Toppisen kaljatynnyri.
(Tosi tapaus.)
"Oi Tuomo kulta, älä juo!
Tuot' oltta enää kotiin tuo,
Se kulta vie vaan rahaa,
Ja tuottaa monta pahaa."
Noin lausui eukko Toppinen,
Rakkaalle Tuomo pojalleen
Ja koetti häntä kääntää,
Pahasta poijes vääntää.
Vaan Tuomo tähän vastas näin:
"Ei mamma kulta, se käy päin,
Tuo olut, tehtaan tuoma,
On kaikkein lempijuoma."
"Olkoonpa!" vastas eukko vaan,
"Se jätetään nyt kokonaan,
Miks tahdot olutmaljaa,
Kun mull' on hyvää kaljaa?"
Vaan tuost' ol' Tuomo vihoissaan,
Hän mietiskeli yhä vaan
Tuot' tynnyriä tuolla
Kellarin nurkkapuolla.
Jo muisti mutkan: "Teenpä niin."
Hän hiljaa hiipi kellariin,
Ja virtana kuin vuoksi
Nyt kalja maahan juoksi.
Tuon työnsä tyhmän tehtyään,
Hän haki, huusi äitiään:
"Tuokaa nyt mamma kaljaa!
Jo jääköön 'olutmalja'."
Nyt oli eukko mielissään
Hän riensi tuoppi kädessään,
Ja väänsi iloissansa
Tynnyrinuppiansa.
Vaan "herran pojat!" huusi hän,
Ja yhtehen löi käsiään:
"Tää onpi ihme suuri!
Tynnyri tyhjä juuri!"
"No oltta! ärjyi Tuomo vaan,
Koska ei kaljaa olekkaan!
Siis täytyy oltta tuoda,
Pitäähän jotain juoda."
Näin teki Tuomo Toppinen,
Saadakseen oltta, poloinen,
Vaan palkakseen hän vainen
Sai juopporentun maineen.
Se, ken on hyväoppinen,
Ei tee kuin Tuomo Toppinen,
Vaan opin ottaa tästä
Toppisen elämästä.
N:o 4.
Miten räätäli paransi tautia.
(Tosi tapaus.)
"Ai, ai, kun päätä porottaa,
Mua lentsu-tauti kolottaa",
Voivotti Matti Mäntynen,
Valitti tuota langolleen.
Lankonsa tuohon vastas' vaan:
"Käy meille vähän troppaamaan,
Viinaakin mulla vähän ois,
Se taudin kyllä ajaa pois."
Lankonsa luona oltuaan
Ja viidet "punssit" juotuaan,
Hän kotiin lähti koittamaan
Taas takkiansa neulomaan.
Vaan miten nyt lie ollutkaan,
Kun työ ei käynyt ollenkaan,
Lanka löi solmun etehen,
Ja neula pisti kätehen.
"Tuo tauti häijy kiusaa vaan,
Troppia lisää tarvitaan",
Tiuskaisi ukko äreissään,
Ja heitti sakset kädestään.
Hän viinaa lähti hakemaan,
Ja onnistuikin toimessaan.
Hän pois nyt ajoi tautia,
Siis paljon täytyi nauttia.
Ehtoolla kotiin tultuaan
Hän horjui, hak' vaimoaan,
Vaan kun ei tuota löytänyt,
Hän laattialle laski nyt.
Hän siinä suri surujaan
Ja itkeskeli iloaan,
Kun tauti kovin kolotti,
Vaan viina mielen iloitti.
Ah! kova oli ottelu,
Viinan ja taudin taistelu,
Hermoja tauti heikonsi,
Vaan viina voimat enensi.
Kun niin hän siinä käänteli,
Itseään maassa väänteli,
Hän kovin kolhas silmänsä,
Terävään puuhun pimeissä.
Nyt naurettava alkoi työ:
"Ken paholainen mua lyö",
Ärjäsi ukko unissaan
Ja hyppäs' pystyyn vihoissaan.
Hän luuli jonkun lyöneen sen,
Siis raivosi hän kiroten,
Sai karmituolin käteensä,
Ja alkoi lyödä eteensä.
Voi merkillistä myllyä,
Mestari huusi hyllyä,
Ja minne tuoli sattuikaan,
Kaikk' kolhi pirstaleiksi vaan.
Selkäänsä sai nyt muorikin,
Kunnekka itse tuolikin
Pirstoiksi särkyi kädessään,
Ja kappaleet vaan edessään.
* * *
Kuunvalo oli himmeä,
Huoneessa puolipimeä,
Kuitenkin siinä näkyi nyt,
Mitä hän oli kyhännyt:
Sekaisin puurot, perunat,
Sallatit, sillit, silakat,
Ei mitään enää "koosia",
Voi surullista "soosia".
Hän haki joka nurkan nyt,
Vaan ketään kun ei löytänyt,
Jo alkoi ukko pelkäämään
Ja piti pakoon pötkimän.
Vaan ovi kun ei auennut,
Sen vaimo oli lukinnut,
Niin kauhu kiihtyi yhä vaan,
Ja äijä alkoi huutamaan:
"Voi voi! — miss' olla mahdankaan!
Mä pelkään! tulkaa auttamaan!
Voi! missä vaimonikin lie!
Mun pahat henget varmaan vie."
Vaan vaimo pysyi lymyssään,
Ja oppipoika ihmeissään
Tirkisti salaa nurkastaan:
"Mikä nyt enää riivaakaan?"
Kun apua ei tullutkaan,
Ei auentunut ovikaan,
Hän permantoon taas rojahti,
Ja siihen sitte nukahti.
* * *
Kun aamu armas valkeni,
Ja räätäli taas selkeni,
Ai, ai, kun päätä porotti,
Nyt joka jäsen kolotti.
"Jos saisin tohtorin nyt vaan,"
Huokaili ukko huolissaan,
Hän raukka pohti, punotti,
Ähkyili, yski, hengotti.
"Hui hai! juo viinaa hyvin vain,"
Vastasi vaimo vihoissaan,
"Juo viinaa! — Ota troppia!
Saa muutkin lääkeoppia."
"Aiaih! kun kovin kolottaa,
Se joka paikkaa porottaa,"
Ruikutti mestar' Mäntynen.
Ah! aika oli suruinen.
N:o 5.
Käynti Hölmölässä, eli juoppomiehen koti.
Kerran tuolla Hölmölässä
Kuljin Kurakoskeen päin,
Olin siellä Pöllölässä,
Kerron mitä siellä näin.
Huoneet ovat kaikkialla
Risat, rasat, riutuneet,
Hirsiä on kartanolla
Mutta siihen mädänneet.
Lähellä on Hölmöjoki,
Siinä kuohuu koskikin,
Mutta mustat on kun noki
Penkit, punkat, pöydätkin.
Kirjoja mull' oli. Niitä
Tarjosin mä heillekin:
Mutta Pöllön muori siitä
Sanoi: "Mitä … meillekin!"
"Meill' on niitä liiaksikin,
On vaikk' antaa sullekin;
Yks' on tuolla kaapissakin,
Missä kaikki lieneekin?
"Toimeen tulen ilman noita,
Olen talon pitänyt,
Ilman herrain höpinöitä
Olen täksi elänyt."
* * *
Pöllö tuli markkinoilta.
Kuinka hänen laitans on?
Tulee tallustellen noilta,
Horjuu ja on lakiton.
"Huonon reisun tuo taas teki"
(Alkoi akka taasenkin)
"Poiss' on hevonen ja reki,
Poissa varmaan rahatkin.
"Kädet kohmettuneet jäässä,
Missä lienee lakkikin? —
Mutta värkkiä on päässä,
Povessa on pullokin."
"Tulkoon tänne vaikka viisi!"
(Alkoi äijä vääntämään)
Tulkoon vaikka itse hiisi!
Nyt en pelkää ketäkään.
"Täss' on, pojat, Pöllön ukko,
Hölmölässä viisain mies,
Vaan tuo ämmä, riikinkukko,
Seiliin kelpais kukaties.
"Malja! meidän markkinoilta;
Näetkö, mull' on viinaakin!
Ämmäkös vaan ryypyn ottaa?
Liitte, liitte mullekin."
Seikoissa nyt seuraavissa
Sanat eivät riitä, ei:
Akka niinkuin villikissa
Ukkoparan pullon vei.
Itkenkö mä vaiko nauran
Pöllöparkaa? Juuri kuin
Piti tuloryyppy saaman,
Jäikin äijä tyhjin suin.
Mutta leukanalkutukset
Alkoi tuosta tulvailla,
Sitte korvain kalkutukset,
Tappelua, tohinaa.
Pöllö potki, pytyt kieri,
Pulloaan ei saanut vaan,
Vakaa vaimo, vankka muori,
Säilytteli saalistaan.
Viimein äijä harmissansa
Kojuhunsa koikahti
Luki kostosanoansa,
Siihen sitte nukahti.
* * *
Mutta mummo kuultuansa
Ukon kovin kuorsaavan,
Läksi hänkin puolestansa
Herkkuunsa hakemaan.
Pian löysi, haisti, maisti,
Virvoitteli voimia,
Pian virtas akan aisti;
Tuopa tuotti toimia:
Pullon pisti povehensa,
Alkoi voita kirnuta,
Rynkytteli riemuissansa,
mutta, — voipa hirmua!
Pullo putos povestansa,
Loiskis! — kirnuun luikahti,
Sinne meni menoansa,
Alle piimän puikahti.
Muija haki hartahasti
Pudonnutta pulloaan,
Käsin olkapäähän asti
Kouraeli kirnuaan.
"Eipä mennyt rikki sentään,"
Huusi iloisesti vain.
"Kyllä sulle paikan näytän,
Kosk' et pysy povessain."
Maistoi kerran, kohta toisen,
Pulputteli pullostaan,
Pisti pian pullon moisen
Poskehensa kerrassaan.
Nytpä kuohui kirnu kurja,
Koskena se kohisi,
Muori mänttäsi kuin hurja.
Vaahdoten voi sohisi.
Viimein viina voiton voitti,
Akka kaatui, keikahti,
Tarttui kirnuun, ylös koitti,
Siihen sekin luikahti.
Siihen Pöllön muori kaatui,
Siihen piimät pirisi,
Siihen voi ja maito maatui,
Kirnu kieri kolisi.
Päivä päättyi, kirnumiset,
Kaikki oli levossa,
Ainoasti kuorsaamiset
Kuului Pöllön talossa.
Permannolla piimän päällä
Vankka vaimo kuorsaili,
Ukko sängyssänsä siellä
Vaimoansa vastaili.
N:o 6.
Teeliemikö vai viina?
(Kaikuja Sampolasta.)
Kas Sampolassa tuolla
On hauskaa joka puolla,
Liikettä, helua:
Kun Sampo käypi, kyhää,
Ja kultaa karttuu yhä,
Oi, siell' on iloa!
Vaan katso! — kaikkialla
Puhutaan nauramalla
Tuot' seikkaa Sammossa:
Ei kahvia sais juoda,
Ei edes teetä suoda
Raittiustalossa.
Ah! miten monet kerrat
Nuo Sampolankin herrat,
Järjestys-miehetkin,
Vapaasti ovat juoneet
Ja rahvaallekin suoneet
Olutta, viinaakin!
Ja siitä syystä juuri
On rauhattomuus suuri
Maanteillä, majoilla,
Tohinat tappelukset,
Pahimmat puukotukset
Kaduilla, kujilla.
He kuitenkaan ei vielä
Näy käsittäneen siellä,
Kumpainen päihdyttää:
Teeliemikö vai viina —
Kas sepä päätä piinaa
Ja mielet jännittää.
Vaan viimein luuli, tiesi
Arvoisa herrasmiesi,
Mi saattaa humalaan:
Kas: "Tee ja kahvi kulta,
Ne käskyn saavat multa
Marssia manalaan."
Niin sanoi hän ja läksi
Nyt käymään edemmäksi
Raittiusjuhlahan,
Siell' lausui tuttaville,
Isänmaan ystäville:
"Hoi pojat, kuulkaahan!
"Teen tiettäväksi teille,
Mi parahin on meille,
Mi viepi voittohon:
En muuta näette pyydä,
Vaan: Teetä ei saa myydä,
Se tuottaa turmion.
"Ja kun on pääsy vapaa,
Niin, näyttäkääs, sillä tapaa
Saa kansaa enemmän.
Kunniavierahaksi
Myös poliisia kaksi
Mä tänne lähetän."
Vaan nytpä alkoi tuosta
Väkeä juhlaan juosta,
Nuoriso, vanhatkin,
Kun pääsy oli vapaa,
Antoivat tuolla tapaa
Runsahat lahjatkin.
Ja teetä juotiin kilvan,
Kun sitä saatiin ilman,
Kas hauskaa iltamaa!
Kun Hosianna kaikui,
Ja laulu reipas raikui,
Ai, miten ihanaa!
Kuusoset, koristukset,
Ja monet valaistukset
Myös mielet virkisti,
Lausunnot, keskustelut,
Vilkkahat seurustelut
Sydämmet yhdisti.
Noin osaa ottavasti,
Todella viisahasti
Vaikutti herrasmies.
Eduksi isänmaalle,
Raittius-asialle
Työskeli kukaties.
Ken uskoisi niin pahaa,
Ettei hän soisi rahaa
Raittius-juhlihin,
Kun estää juoppoutta,
Edistää siivoutta
Jo vaatii virkakin!
N:o 7.
Lehmä viinapoliisina.
(Tosi Tapaus Laukaassa.)
"Hoi, Heikki! hutki hyvin vaan,
Lyö kovaa vaan selkään!
Kun aikalailla kuljetaan,
Niin nimismies ei huomaakaan,
Mä tuota julmaa pelkään
Hoi! — hevosta vaan selkään!"
Noin lausui aivan innoissaan
Tuo viisas Laukaan Jussi.
Hän piiloon pyrki talon taa
Lekkeri suuri rattaillaan
Ja joku pieni pussi.
Hoi, hutki! — huusi Jussi.
Vaan kirous! — kas kuitenkin!
Mitenkä päättyi retki! —
Etehen lehmä astuikin,
Hevonen kumoon, kärrytkin!
Kamala oli hetki.
Tuo Jussin viinaretki.
Ojahan heitti lekkerin,
Ojassa Heikki, Jussi!
Ojassa kunnon kimokin
Ja sokuri ja kahvikin,
Ja palasina pussi!
Voih!! — voivotteli Jussi.
Nyt akkunastaan nimismies
Jo huomasi tuon ryhmän
Ja kävi katsomaan: "kenties
Juoppo tai muuten hullu mies."
Hän talteen otti tyhmän,
Korjasi koko ryhmän.