ETSIJÄ

ETSIJÄ.

    Elon korpeen etsijä matkallaan
     pois pyörteestä maailman astuu.
    Hän Herraa huutaa tuskassaan,
    hänen silmänsä kyynelin kastuu:
     Yö kauhujen yllättää,
    ei valon hän pilkettä nää,
    ei tuiki tähtönen ainoa täällä,
     hän kirottu lie maan päällä.

    — Mitä etsin? Alkua olemuksen,
    elon tärkeintä arvoitusta.
    Minä tahdon tuntea totuuden,
    sitä vaadin — yö sysimusta!
    Oi, kaihoa polttavaa!
    Ken janoni sammuttaa?
    Niin, ken minä olen — ja mistä ja mihin
    näin harhailen eksyksihin?

    — Ah, turhaa, turhaa kaikki on vain,
    tää maa mitä päällään kantaa.
    Sua, Jumala, paastoten palvoin, hain,
    siis etkö voi vastausta antaa?
    Ellet — niin parasta ois
    mun tyhjiin raueta pois!
    Sua silloin, ihminen, sääli on vasta:
    Oi, kurjaa ihmisen lasta!

    — Epätoivo on julmempi kuolemaa,
     yön katse mun vereni hyytää — — —
    Oi, Luoja, on aika Sun armahtaa,
    verikyynelin poikasi pyytää:
     Saat — antaja elämän —
    mun henkeni mitättömän;
    mut henkeni hinnalla pyyntöni täytä:
     Oi, kasvosi minulle näytä!

    Mikä valkeus etsijän ympäröi,
    yö auringonnousulta näyttää?
    Sydän tyyntyy, joka niin rajusti löi:
    Pyhä, Suuri, Sanaton sielunsa täyttää.
    »Olet poikani rakkakin!»
    soi kuiskaus salaisin.
    »Oi, nouse, valaise veljies yötä,
    käy, suorita rakkaustyötä!»

    Hän nöyränä nousee, kulkee pois,
     on saanut hän tehtävän jalon.
    Ja on kuin sielunsa harput sois,
    käy eellään leimaus valon — — —
     Oman kansansa eksyneen
    hän johtavi valkeuteen.
    — Ole siunattu, etsijä! Kansasi kerran
     sinut huomaa mieheksi Herran.

MAHATMA GANDHI.

    — Gandhi, Intian tumma mies,
    sielusi suuri on, jalo!
    Maatasi painaa vieraan ies,
    sorretun kansasi luo käy ties,
     mahatma, Aasian valo.

    — Viidakon viisaus voittamaton
    kauttasi haastaa yöstä:
    — Voittaja vihan vain rakkaus on.
    Oommehan lapsia auringon;
    yöhön ei meitä saa syöstä.

    — Mutta et, vieras valkoinen,
    ymmärrä Intian mieltä.
    Valtikan toit sinä hurmeisen,
    hiellä, verellä hindujen
    aarteesi anastat sieltä.

    — Heiltä veit helmet, viljain ja maan,
    maksuksi myrkkyä juotat.
    Tehtaasi jauhavat turmiotaan,
    kurjuutta peittelet rihkamillaan,
    mammonaan, miekkaan luotat.

    — Nää, miten poikamme haltioissaan
    luopuvat aseistansa!
    Brahma, Vishnu huulillaan
    syöksyvät peitsiäs uhmaamaan
     kauniina kuolossansa.

* * *

    Kaksi on valtaa vastakkain,
    — kumpiko kruunaama voiton?
    Toisella paino on kanuunain,
    heikompi vahva on hengessä vain,
    uskossa huomisen koiton.

    — Gandhi, Intian ihana mies,
    heimosi nostaja jalo!
    Vankilan koppiin kulki sun ties.
    — Virka, oi, viisas murheen mies:
     Milloin voittavi valo?

ISÄ MEIDÄN.

    Oi Isä meidän, Isä taivahissa,
    Sun nimes pyhä, pyhä olkohon!
    Maan päällä, syvyyksissä, korkeuksissa
    Sun tahtos yksin tapahtuva on.
    Suo sieluillemme virvoittava manna
    ja tahrat tuntojemme pyyhi pois.
    Oi Isä, syntimme sa anteeks' anna
    kuin mekin veljelle, mi velkaa ois.

    Oi Isä, lankeemasta meidät estä,
     meit' ahdingoissa auta voittamaan.
    Ei liikaa koetusta lapses kestä;
    pahasta päästä meidät aikanaan.
     Oi, itse oomme haihtuvaista unta,
    me turvaudumme Sinuun, totuuteen.
    On kunnia ja voima, valtakunta
     vain Sinun yksin iankaikkiseen.