Turhaa on kaikki maallinen! Rohkene saattaa itsellesi selväksi oma mitättömyytesi. Äärettömässä kaikkeudessa ovat Aasia ja Eurooppa vain kolkkia ja iäisyydessä vaihtuvat sukupolvet kuin lentohiekka.[161] Älä, ihminen, antaudu mihinkään harhakuvitteluihin.[162] Olihan Marcus Aurelius, kuten Hadrianuskin, ruvennut jäseneksi Elysionin mysterioihin, jotka lupasivat Elysionia eli taivaanvaltakuntaa siellä, mihin samoin kuin Danten paratiisiin kaikki hyvät ihmiset kokoontuvat. Mutta hän ei yhdelläkään sanalla puhu siitä. Sanoo vain: kuolemassa tapahtuu ero[163]: samoin kuin ruumis tulee maaksi, siten sielu siirtyy viimeisessä hengenvedossa äärettömään ilmaan, mihin se kuuluu; sillä kaikki henki on vain tuulahdus, Pneuma. Elämämme on yksi ainoa hengähdys ja kaikki maalliset esineet muistuttavat varpusia, jotka edestäsi nousevat lentoon.[164] Miksi kuroittaa niitä kiinni ottamaan? Ne ovat jo lentäneet pois. Ja mitä on maine? Unhoitusta ikuisin silmin katsottuna. Aleksanteri suuri on tuhkakasana, ja hänen muulinajajansa samoin. Kuolet. Ystävä istuutuu haudallesi ja itkee sinua. Sitten hänen kyyneleensä kuivuvat, sillä hänkin on kuollut, ja hautapaikkasi on tyhjänä. Unohtunut! Sellaisia lausuntoja on lukemattomia.[165] Marcus Aureliuksen täytyi yhä uudelleen sanoa se itselleen; hänen oma vilkas temperamenttinsa silminnähtävästi pyrki aivan toiselle taholle. Että hänen mielensä todellisuudessa halusi mainetta, jaloa mainetta, sitähän todistaa Antoninuksen-pylväs Roomassa, jonka hän itse pystytti!
Onko tämä nyt lohdutonta oppia? Ei suinkaan! Nyt vasta kuulemme, missä on onni; se piilee toiminnassa muiden hyväksi;[166] se on löydettävissä jumalan eli kaikkeuden ihailemisessa.[167]
Elä ihmisten parissa ja ole tosi heitä kohtaan. Totuutta![168] Älä pidä salaisuuksia, paitsi valtion asioissa.[169] Toimi aina niin, että kuolema sinut joka hetki voi kutsua pois.[170] Sinulta kysyttäessä mitä juuri ajattelet, täytyy sinun epäröimättä voida sanoa se.[171]
Mutta uskonnollisuus ei ole muuta kuin sisäisen jumalan vaarinottamista ja vaalimista[172] ja tämä jumala vaatii itsekkäisyyden hävittämistä.[173] Tee kaikki mitä teet ihmisyydelle ja tee se levähtämättä[174]: hetkeäkään ei saa menettää.
Ohjelmana on yhteishyvä.[175] Joka ihmisen tulee olla pappi s.o. jumalan auttaja.[176] Min eläminen on riemua ja autuutta. Oi mua onnellista! Olisinko äreissäni, kun nousen aamulla ja lähteä täytyy päivätyöhön, johon kuitenkin olen syntynyt?[177] Tanssija, kuvanveistäjä, jokainen käsityöläinen ponnistaa kaikki voimansa tehdäksensä hyvin, minkä tekee; valtiomieskö, keisari ei tahtoisi samaa? Tee hyvää ilman kiitosta[178] samoinkuin viiniköynnös, joka yhä uudestaan kantaa rypäleitä.[179] Mutta tämä on koko viisaus: anna oman sisäisen lakisi sointua yhteen kaikkeuden lain kanssa.[180]
Siiloin syntyy sydämessä tyven, jota se kaipaa: "Galene"![181]
Niinpä hän ajattelee myös omaa tautiaan[182]: alistu; se sisältyy jumalan suunnitelmaan; sinun täytyy olla sairas, jotta kaikkeus voi olla terve; ja sinä häiritset maailmankaikkeuden rauhaa, jos olet tyytymätön.[183] Toisinaan kuuluu myös syvästi alakuloisia ääniä. Milloin tulet aivan onnelliseksi, sieluni? s.o. milloin tulet olemaan aivan vapaa pyyteistä. Olet hyvää tarkoittanut ja kuitenkin iloitaan, kun kuolet.[184] Iloitse[185] maailmanrakenteen harmoniasta.[186] Iloitse kaikesta, mitä jo olet elämässäsi kokenut. Vaali sisäistä rytmiäsi, kun jokin ulkonainen sinua järkyttää.[187] Katumus ei ole mitään; tee tehtäväsi paremmin.[188] Karta ennen kaikkea ihmisvihaa ja eristäytymistä.[189] "Iloinen" on läpi koko teoksen tavattava sana: iloisena odota kohtaloasi. Sana "iloinen" soi teoksessa viimeisenä: "Nyt poistu iloisena".[190]
Siitäpä johtui vihdoinkin myös hänen suvaitsevaisuutensa huonoja ihmisiä kohtaan,[191] vieläpä hyväntahtoisuutensa pilkkaajia kohtaan.[192] Se on toisessa muodossa: "rakasta vihollisiasi". Eroavaisuuksiahan täytyy olla! Perämies ei saa ihmetellä, jos nousee myrsky. Mitä auttaa vihata pahaa säätä? Aurinko ja sade ovat vastakohtia, ja vaikuttavathan ne kuitenkin yhdessä kokonaisuuden hyväksi. Niin myös sinä vihollisinesi. Entä pahat! Jumalat suvaitsevat heitä, siis minäkin: s.o. en tahdo olla pyöveli. Pahat saattavat vain pahaa tehdä: ken heiltä muuta odottaa, on hullu.[193] Opasta heitä tai siedä heitä.[194] Paras moite on, ettet tee kuin he.[195] Mutta järki on voittava: samoin kuin auringolla on rajaton laajentumisvietti, samoin on järjen laita.[196]
"Nyt poistu iloisena", niin päätti, kuten sanottu, Marcus Aurelius kehoituksensa itselleen. Sota markomanneja vastaan oli miltei lopussa, kun hän maaliskuun 17 p:nä 180 kuoli, vajaan 57:n vuoden ikäisenä. Hän kuoli Wienissä kaukana Roomasta. Pian senjälkeen hänen omat päällikkönsä saattoivat sodan loppuun, eikä Rooman sen koommin tarvinnut markomanneja ja sarmaatteja pelätä. Menestys oli siis täydellinen. Mutta keisarin kuolinhetkeä varjosti sittenkin suru. Sillä hänen kuolinvuoteensa ääressä seisoi hänen 19-vuotias poikansa Commodus, ja Marcus Aurelius tiesi hänen kuuluvan pahimmista pahimpiin, joiden olemassaoloa hän oli sietänyt. Miksi kohtalo oli antanut hänelle pojan? Hänen oli nyt luopuminen keisarillisen perintöjärjestyksen adoptsionimenetelmästä, joka tähän asti oli osoittautunut niin edulliseksi. Tätä nuorta Commodusta vastaan oli Avidius Cassius Itämailla noussut: Commoduksesta ei pitänyt tulla keisaria. Marcus Aurelius oli alusta pitäen tehnyt kaikki, jotta sotaväki ja senaatti tunnustaisivat hänen poikansa hänen vallanperijäkseen, vieläpä lopulta hänen hallituskumppaniksensakin. Sen lisäksi hän oli tehnyt kaiken johtaakseen hänet hyvälle tielle.[197] Mutta hän epäonnistui täydellisesti kasvatuksessaan samoin kuin Seneca Neron kasvatuksessa. Ehkäpä oli siihen syynä se, että stoalainen moraali kieltää vihan. Ehkäpä hän ei osoittanut Commodukselle kylliksi isän vihaa.[198] Vai oliko Commodus sittenkin äpäräpoika? Oliko Faustina tosiaankin, kuten juoruttiin, ollut tekemisissä merimiesten ja gladiaattorien kanssa? Hirviö ja verikoira, sitä oli nuori keisari Commodus, ja tässäkin toteutui vanha lause, että vanhan Rooman hallitussuvuissa jo toinen polvi huonontui, käytti kuin olisi viiden kunnon hallitsijan pidättämä kunnottomuus jälleen vapautunut. Palatsi Roomassa, jossa vanhat Antoninukset olivat asuneet, muuttui mitä likaisimmaksi haaremiksi, tyrannimainen murhaaminen tuli jälleen päiväjärjestykseen, ja Commodus itse esiintyi areenalla ja taisteli, taisteli kansan edessä gladiaattorina: mitä julkeinta jalon isänsä ivaamista. Nyt alkoi valtakunnan täydellinen hajaantuminen, kaaos. Seuraavat toinen toistansa nuo lukemattomat sotilaskeisarit, jotka aina oleskelevat rajaseuduilla ja taistelevat toisiansa vastaan; he nousevat ja vaipuvat kuin vaahtopäät laineikossa. Ensinnäkin Marcus Aureliuksen omat päälliköt, Pertinax, Iulianus ja valtainen Septimius Severus. Mutta hänen työnsä varsinaiset jatkajat olivat itse teossa suuret roomalaiset lakimiehet, jotka samalla osaksi olivat kaartin ylipäälliköitä ja keisarin lähimpiä miehiä, Papinianus, Ulpianus, Paulus ja Modestinus, jotka siihen aikaan, noin v. 200, loivat roomalaiseen oikeuteen ne siveelliset ihanteet ja sen ihmisyyden, jotka ovat saattaneet sen meidän 19:nteen vuosisataamme saakka pysymään kristillisen ihmiskunnan esikuvana ja kasvattajana. Muistettava on ja se ei saa koskaan unohtua: roomalainen oikeus on täydellisessä muodossaan toisen vuosisadan ja keisarien Hadrianuksen, Antoninus Piuksen ja Marcus Aureliuksen siveellinen perintö. Varsinkin Marcus Aureliuksen muisto vallitsi vielä koko seuraavan vuosisadan; vieläpä häntä kauan kunnioitettiin kuolemansa jälkeen taivaaseen nousseena jumalana, jumalien toverina ja seuralaisena. "Ei mikään imartelija voi ajatellakaan sellaista keisaria, kuin oli hän." Kaikki rakastavat häntä kuin isää ja veljeä, mutta kukaan ei häntä itke, sillä onhan hän jumala. Jumalattomana pidetään sitä, ken ei hänen kuvaansa pidä kodissaan; mutta myös temppeleissä papit häntä palvelevat.[199]
Rooman vallan ihmeellisen terve ruumis kuoleutui hitaasti; sen kuolonkamppailua kesti kolmen vuosisadan ajan. Germaanit ja parthialaiset olivat sen hävittäjät. Alemannit ja frankit Rheinin tienoilla, jopa vihdoin goottienkin heimot tunkeutuivat rajojen yli masentumattomalla nuoruudenvoimalla, antiikin edistyneimmät oppilaat ja tulevat perilliset. Noin v. 300 oli keisari Diocletianus, orjan poika Illyriasta, vihdoinkin suorittanut valtakunnan hallituksen välttämättömän jaon, luoden siten Itä-Rooman ja Länsi-Rooman. Constantinus kumosi vain väliaikaisesti tämän jaon; hän perusti v. 330 Konstantinopolin ja antoi Itämaille uuden pääkaupungin, joka osottautui sopivammaksi kuin Alexandreia, Marcus Antoniuksen pääkaupunki. Diocletianuksessa näki kreikkalais-roomalainen maailma valtaistuimella ensimäisen suuren sulttaaninsa ja epäjumalansa, helmin kirjailtuun korupukuun puetun, joka Hadrianuksen luoman virkavallan täydensi ja kehitti huovien rautaiseksi sotilashallitukseksi, ja Constantinus piti tätä — voi sanoa jäykkää järjestelmää — kaikella mielihyvällä voimassa; mutta sen lisäksi rohkeni Constantinus astua suuren askeleen eteenpäin, tarjota samalle kristinopille, joka tähän asti oli taistellut vanhaa keisarivaltaa vastaan, sovinnon käden ja tehdä hajoavan valtion mahdolliseksi hallita asettamalla sille kristinopin perustukseksi. Mutta tuo askel epäonnistui; sillä kristityt keisarit eivät jatkuvasti aikaansaaneet enempää kuin heidän edeltäjänsä.
Siitä saakka pääsee Idässä despoottinen bysanttilainen henki vallalle, ja Venäjä, Pietari suuren Venäjä, on vuosisatojen kuluessa tullut tuon bysanttilais-itäroomalaisen valtakunnan seuraajaksi; Moskova, slaavilainen Byzantion. Senpä vuoksi on vielä tänäpäivänä Venäjällä vallalla kreikkalainen oikeaoppisuus, ja tsaari-nimi merkitseekin samaa kuin Caesar, keisaria.
Koko Länsi-Eurooppa tuli sitävastoin 5:nnestä vuosisadasta saakka germaaniseksi. Eivät vain Itävalta, Saksa ja Skandinaavia, vaan myöskin Englanti on yhä vieläkin läpeensä germaaninen maa; puoleksi myös Ranska; sillä ranskankieli on tosin latinalainen, mutta ranskalaisten veressä ei ole paljoakaan roomalaista; se on gallialais-frankkilaista, niinkuin osoittaa jo nimikin la France, Frankreich. Ranskassa on veri yhtä vähän roomalaista kuin Frankfurtissa. Niinpä länsimaissa Kaarle suuri, frankkilaiset karolingit, nuo Pariisin germaanilaisruhtinaat, tulivat Länsi-Euroopassa vanhan Rooman keisarivallan perijöiksi, ja loppujen lopuksi tämä antiikkinen keisarius on uudemmassa asussa vielä tänä päivänä olemassa. "Kaikki oleva on tulevan siemen", sanoo Marcus Aurelius.[200] Antiikin siemenestä on todenteolla vuosituhansien kuluessa nykyisyytemme hitaasti kasvanut, jokapäiväisimmästä ylevimpään: ravintomme keittiöissä ja kellareissa, katujärjestelymme, esteettiset huvimme, oikeutemme, uskontomme, moraalimme; samoin hallitsija ihanteemme, sellaisena kuin Seneca on sen hahmotellut ja Marcus Aurelius toteuttanut.
VIITESELITYKSET:
[1] Hannibalin historioitsijoita oli myöskin kreikkalainen Sosylos, jolta eräs papyrusjäte, hänen teoksensa tón peri Annibal prakseon 4:nnestä kirjasta (Wilcken, Hermes 41, 103—), kuvailee erästä karthagolaisten ja massalialaisten välistä meritaistelua Ebron suulla, noin vuodelta 217.
[2] Plin. n. hist. 16, 192.
[3] Plut. Cato 3.
[4] Miksi Mago ei yhtynyt Hannibaliin? Ilmeisesti oli maihinnousu Scipion läheisyydessä liian vaarallista; myöskin voi Bruttium tuskin Hannibalin sotajoukon elättää; Magolta olisi siellä puuttunut ruokavaroja.
[5] Sallust. Iug. 5.
[6] Huono esimerkki toisille; ks. Liv. 30, 45.
[7] Cic. de fin. 4, 22.
[8] Cic. Cato 29.
[9] Liv. 38, 51.
[10] Niin Plutarkhos Cato Maior 11 fin.
[11] Suurteko ei ollut sekään, että hän määräsi senaattoreille erityiset teatteripaikat.
[12] Appian, lb. 33; Val. Maxim. 8, 15, 1.
[13] Plutarkhos nimittää tätä Scipiota toisista eroitukseksi nimellä o mégas.
[14] Cic. Laelius 76.
[15] Cic. de divin. 2, 15.
[16] Kenties on Caton vaikutusta, ettei Ennius kirjoittanut irstashenkisiä huvinäytelmiä.
[17] Plutarkhos c. 8.
[18] Että Cato oli tämän lain takana, sen osoittaa hänen tarkoituksellinen lausuntonsa: "Roomalainen hallitsee maailmaa, nainen roomalaista."
[19] Cic. Laelius 9.
[20] Cic. Cato 21.
[21] Luettakoon nuoremman Scipion sanat Ciceron De rep. II alussa.
[22] Primaani, ylimmän luokan oppilas Saksan lukioissa. Suomentajan muistutus.
[23] abstinens: Panaitios ylistää häntä siitä; Cicero de off. 2, 76.
[24] Gracchuksia koskevista muinaisesityksistä vrt. E. Kornemann "Kliossa", täydennysnide I, vihko 1.
[25] Plutarkhos, Gaius Gracchus 2.
[26] Vrt. m.m. Cic. Cato 24.
[27] Ja vielä varakkaille kansalaisille, sillä köyhillä ei ollut käyttöpääomaa, eikä Gaius voinut sitä heille hankkia.
[28] Cic. legg. 3, 20.
[29] Marius toivoi tällöin kannatusta myöskin italialaisten taholta, jotka piti ottaa 35 tribukseen: Ihne V, 286.
[30] Miten kurjia Mithridateen sotajoukot silloin olivat, osoittaa Plutarkhos: Lucullus 7.
[31] Niin tapahtui vuonna 100,
[32] Plutarkhos c. 43 ja 44.
[33] Plutarkhos c. 6.
[34] Vrt. paitsi muita todistuksia Hieronymus epist. 31, 3.
[35] Plutarkhos, Lucullus c 34 sotamiehet vetoavat tähän.
[36] Plutarkhos c. 34.
[37] Myöskin Lucullus antoi luonnollisesti valtiolle sille tulevan osan saaliista; ks. Plutarkhos c. 37 fin.
[38] Varro, Plinius 14, 96.
[39] Tästä myöskin Cicero, de fin. 3, 7.
[40] Muistutan Ciceron "Lucullus'ta"; myöskin "Hortensius'ta", missä Lucullus huomauttaa historiankirjoituksen arvoa.
[41] Tätä valittaa Cicero, de fin. II 107.
[41] Plin. 8, 19.
[42] Aurel. Victor 74.
[43] Plin. 25, 25.
[44] Plin. 9, 170.
[45] Pompeiuksen avulla, opibus, Sulla hallitsi kuin kuningas: Cic. Philipp. 5, 43.
[46] castus, Cic. ad Att. 11, 6, 5.
[47] Magnus merkitsi roomalaisilla pohjaltaan ainoastaan suuriarvoista ja ylhäistä: magni pueri magnis e centurionibus orti: Horatius; cum magnis vivere: sama; Themistocles magnus et bello et pace: Nepos.
[48] Maksoiko hän joukoille palkat omasta taskustaan? Plut. c. 20.
[49] Hävitetyn Soloin paikalle.
[50] Vrt. Oskar Kauffmann, "Aus Indiens Dschungeln" 1911.
[51] Plutarkhos c. 30.
[52] Niin, oikein, Seneca, de benef. V 16, 4.
[53] tirones: Cicero, ad fam. 7, 3, 2.
[54] Plutarkhos c. 75: eugnomona gar einai Kaisara kai kreston.
[55] Cic. Catilin. 4, 21. 2. Atheenassa ainoastaan sepitettiin porttiin muistokirjoitus, jossa Pompeius on theos tai ainakin hänen vertaisenaan esitetty; Plutarkhos c. 27.
[56] Vrt. tähän E.G. Sihler, C. Iulius Caesar, Leipzig 1912, s. 177.
[57] Hän käyttäytyi, aivan kuin olisi elänyt Platonin ihannevaltiossa: ad Attic. 2, 9, 1.
[58] Ascon. in Scaur. p. 20 ja 30.
[59] Roomalainen peninkulma = 1,472 metriä.
[60] Näin Seneca, Consol. ad Marciam 14.
[61] Vrt. ed. s. 59.
[62] Vrt. Plutarkhos e. 59.
[63] Caesar poltti muutoin myöskin kirjoittajilleen vaarallisia kirjeitä, jolla teolla Pompeius entisten vastustajainsa suosion hankki: ks. Seneca, de ira II 23, 4.
[64] Cicero, in Vatin 24; ad Att. II, 24.
[65] Plin. 28, 21.
[66] Ovatko ylläesitetyn tapaiset kuvaukset kaikessa luotettavia? Usein niitä epäillään. Varsinkin mitä tässä on sanottu Brutuksesta, voinee olla alkuisin samalta keksijältä, joka on sepittänyt myös sanat "sinäkin, Brutus poikani".
[67] Tosin hän kirjoitti itse v. 32 kirjoituksen väitetystä juoppoudestaan, Plinius 14, 148; mutta vastapuolue oli välittämättä tästä itsepuolustuksesta.
[68] Suetonius c. 84 oikeammin kuin muut lähteet.
[69] Plutarkhos c. 43.
[70] Ks. E. Korschelt, "Fortschritte der naturwissenschaftlichen Forschung", nide VII (1912) s. 138.
[71] Seneca, Augustuksen ihailija, uskoo sen: De dem. 1, 9, 1.
[72] Suetonius c. 27.
[73] Plinius, nat. hist. 7, 148.
[74] subilavus: tämä ymmärretään väärin heleänvaaleaksi; se merkitsee "vaaleata lähentelevä", "vaaleantapainen"; roomalaiset olivat muuten enimmältä osalta mustatukkaisia tai ruskeahkoja; tässä tapauksessa läheni ruskea vaaleata; vrt. subruber, subrubens, subalbidus, subniger, subviridis.
[75] Suetonius c. 71.
[76] Suetonius c. 28.
[77] Seneca, de beneficiis II 20.
[78] Tämä lausunto on ilmeisesti keksitty, mutta hyvästi keksitty.
[79] Galba pysytteli silloin varovasti syrjässä (ks. Suetonius Galban elämäkessarraan); L. Annius Vinicianus ja Valerius Asiaticus eivät onnistuneet yrityksessään esiintyä onnentavoittelijoina.
[80] Ks. hänen Consolatio ad Marciam.
[81] Vrt. Theodor Birt, Röm. Kulturgeschichte s. 147.
[82] bimaritus: Cicero, pro Plancio 30.
[83] Vrt. ed. s. 145.
[84] Huomautettakoon myöskin kreikkalaisesta ruhtinaasta Demetrios Poliorketeesta, joka oli naimisissa Philan kanssa; kun hän tulee Atheenaan, hän siellä nai vielä atheenalaisen Eyrydikenkin Miltiadeen suvusta: B. Niese, Geschichte der griech. u. maked. Staaten I. S. 314.
[85] subflavus: ks. edellä muist. 74.
[86] Ks. Suetonius.
[87] Ehkä ovat nämä luvut yhtä liioiteltuja kuin vanhanajan taistelukertomuksissa esiintyvät numerotiedot.
[88] Tätä veroa nimitetään latriiniveroksi, mutta sen nimenä ei nähdäkseni voi olla urinae vectigal.
[89] Tiedän kyllä, että jyrkimmät stoalaiset orthodoksit, kuten esim. Helvidius Priscus, vastustivat Vespasianuksen keisariutta, vaatien julkisesti monarkian poistamista (Dio Cassius 60, 13) ja että Vespasianus siksi karkoitti heidät maasta. Mutta Tituksen nimeä ei siinä yhteydessä mainita, ja enpä epäile, että Titus olisi yksinään kyllä osannut elää rauhassa heidän kanssaan. Titushan Musoniuksenkin kutsui takaisin maanpaosta.
[90] Suetoniuksen spectaculis absolutis ei palaudu vuoden 80 suuriin, satapäiväisiin juhliin; se tarkoittaa joitakin näytäntöjä sirkuksessa tai teatterissa.
[91] Ks. von Arnim, Dio von Prusa, s. 145.
[92] Plinius, Panegyr. 48.
[93] Plinius 24.
[94] Plin. 67.
[95] Plin. 81.
[96] Plin. 27 ja 36.
[97] simulatio liberae civitatis Plin. 63; vrt. myös 54.
[98] Plin. 77.
[99] Plin. 64.
[100] Plin. 19 ja 28.
[101] Siitä johtuu myös Traianuksen Herakleen juhla y.m. Riittämätöntä on se, mitä W. Weber mainitsee tästä teoksessaan "Untersuchungen zur Geschichte des Kaisers Hadrian" s. 9 ja seurr. Lähtökohdaksi on otettava Senecan Hercules Oetaeus, tuo suuri ohjelmaruno. Edelleen E. Ackermann, Philologus Suppl. nide X s. 418 ja seurr., missä tosin moni kohta sietäisi olla toisin. Omituinen sattuma oli, että Aleksanteri suuri, johon Traianus mielellään vertasi itseään, johti syntynsä juuri Herakleesta.
[102] Plin. 26.
[103] Hänet mainitaan vain yhdessä kohdassa, missä Plinius ottaa toimittaakseen hänelle kirjeen. 6, 31 puhutaan pidoista Traianuksen luona.
[104] Vrt. Plin. cp. 14.
[105] Beneventumissa olevaan Trajanuksen-kaareen on nähtävästi ikuistettu tämä tosiasia vertauskuvallisin näytöksin.
[106] Plin. 90.
[107] Plin. 72, vrt. myös 79.
[108] Samoin myös Tabula Peutingeriana.
[109] Vrt. Rheinisches Museum 51, ss. 508—518.
[110] Ilmeisesti on jo Hadrianus, kuten myöhempi uusplatonismi, käsittänyt Lykeionin akatemian alkuasteeksi ja esikouluksi.
[111] Siihen kelpaa perustaksi se lähdeselvittely, jonka on julkaissut O. Th. Schulz: Leben des Kaisers Hadrian, Leipzig 1904.
[112] Hieronymus epist. 70, 4.
[113] Anthologia Latina 660; sen lisäksi Carmina epigraphica 427. Tapahtuma on myöhemmältä ajalta, Hadrianuksen palatessa Pannoniasta.
[114] Ks. tästä Usener, Rhein. Mus. 60, s. 471 ja 472.
[115] Vrt. J. Dürr, Die Reisen des Kaisers Hadrian, Anhang 18 ja edelleen.
[116] Scriptores historiae Augustae teoksessa on kirjoitustapa Helius pro Aelius varmaan alkuperäinen; se oli varmasti jo originaalissa. Ehkä on näiden seikkain yhteydessä sekin, että Hadrianus pystytti uudelleen Roomaan, keskelle vilkkaimpia liikekatuja auringonjumalan jättiläispatsaan. Hän tarvitsi 24 elefanttia siirtämään kolossia paikasta toiseen.
[117] Aleksanteri Severus, cp. 43.
[118] Atheenaan Hadrianus muuten myös rakennutti Pantheonin.
[119] Viittaan marmoriveistoksiin, joista maalaus katoaa ja joiden pinta siksi muovataan entistä huolellisemmin ja realistisemmin, hionta hienostuu. Myös pupillin valmistaminen, joka kokonaisuudessaan käy säännöksi vasta Antoninuksien aikakaudella, on jo alullaan Vatikaanissa säilytetyssä Plotinan jättiläispäässä, mikä otaksuttavasti on tehty Hadrianuksen ajalla. Ks. Helbig, Führer N:o 315.
[120] Hadrianuksen vastaus-säkeet näyttävät minusta ilmaisevan, että Floruksen pätkä on seuraavasti täydennettävissä:
Ego nolo Cassar esse
Ambulare per Britannos
Scythicas pati pruinas
(Gladios pati cruentos)
[121] Hän oli jo v. 125 ensimäisen suuren itämaisen matkansa jälkeen jonkin aikaa Tiburissa (W. Weber s. 195). Sieltä hän näyttää vielä samana vuonna 125 ja 126 matkustaneen Sisiliaan ja silloin nousseen Etnalle.
[122] Kaibel, Epigr. N:o 988.
[123] Schulz, s. 75.
[124] Ks. Röm. Mitteilungen, nide 27 (1912) s. 97 ja seur.
[125] R. Reitzenstein, Die hellenistischen Mysterienreligionen s. 6.
[126] S. A. Dieterich, Archiv für Religionswissenschaft XI, s. 173 ja seur.
[127] Barbarini obeliski Roomassa on Antinousmuistomerkki. Heliogabalus tuotatti sen Egyptistä Roomaan.
[128] Ranskalainen oppinut Gayet on 17 vuodessa kaivanut esiin Antinoen. Myös Antinouksen haudan sijan hän on todennut; jos hänen onnistuu jatkaa kaivauksiaan (tällä hetkellä puuttuu rahoja), tultaneen todella löytämään ja nostamaan nuoren jumalan ruumis. Vrt. J.P. Lafitte, La Nature 1912 (nide 40) N:o 2037. Lukuisia puuhun tai muumiopahville tehtyjä vahavalokuvia on sieltä löydetty; muumiot pappistamineineen ovat ihmeellisesti säilyneet; lisäksi peittoja, silkkikankaita j.n.e. Mutta löydöt osoittavat samalla, miten kristinusko tunkee Antinoeen ja vahvistuu; vuoteen 315 mennessä on kaupunki tullut täydelleen kristityksi.
[129] Samoin arvostelee myös Schulz, s. 79 ja 115.
[130] Edellä s. 289.
[131] Sana "sielunen", animula, on tämän ajan hengen mukaisesti tosi filosofinen itsepuhuttelussa; vrt. psykarion ei Marcus Aureliuksen IV 44 ja muualla.
[132] Ks. Schulz, s. 113, muist. 336.
[133] Perustana tälle elämäkerralle on O. Th. Schulzin Das Kaiserhaus der Antonine, Leipzig 1907. Verraton on Ivo Brunsin esitys Marcus Aureliuksesta (Vorträge u. Aufsätze, s. 291 seur.). Missä asetun eri kannalle kuin hän, se perustuu ehkä enemmän temperamenttimme erilaisuuteen kuin minun oikeampaan asiantuntemukseeni.
[134] Patsas muistuttaa tarkoin kohokuvaa, joka esittää Marcus Aureliusta ratsun selässä; v. Sybel, Weltgeschichte der Kunst s. 423.
[135] Itse hän suhtautuu torjuvasti logiikkaan, meteorologiaan y.m.s. I 16. Samaa sanoo myös Herodianos I, 2, 4. Hänen filosofiansa ei esiintynyt puheissa ja oppilauselmissa, vaan moraalisessa ryhdissä ja elämäntavassa.
[136] Kirja III, cap. 13.
[137] Fronto p. 253 Nab.
[138] Myös suudelman tavallisuus on etelämaalaista ja kuului juhlamenoissa keisarin armonosoituksiin.
[139] Vrt. kohtia II 2, IV 30 hänen kirjoituksessaan "itsellensä".
[140] enérgeia, kirja V, 1.
[141] Nid. XI, 7.
[142] Vrt. V, 16: "missä elänetkin, elä hyvin. Hovissa? siis hovissa".
[142] Kirja VI, 12.
[143] Ilberg, Neue Jahrb. XV, s. 304.
[144] Kirja XI 3.
[145] Ilberg, s. 295 ja seur. Galenos tuli sittemmin keisarin pojan Commoduksen henkilääkäriksi.
[146] Vita 23, 5.
[147] 128 taulussa julkaissut E. Petersen y.m., München 1896.
[148] Kirja X, 10.
[149] Ilberg e. m. k. s. 127.
[150] Vrt. kuvaa 74.
[151] Herodianos I, 3, 1.
[152] Marcus Aurelius sanoo IV 16: Ken itsensä pyhittää, esiintyy ihmisille jo kymmenessä päivässä jumalana, vaikkapa ennen olisikin eläimestä käynyt.
[153] to aphilaedonon V, 5.
[154] to amempsimoiron.
[155] II, 6; III, 12.
[156] VI, 3.
[157] "Joka paikassa on jumalia, kuolemantakaisessakin elämässä" III, 3. Hänen viimeisissä kirjoissaan käy tavallisemmaksi yksikkömuoto theos to theion; vrt. XII 5.
[158] IV, 23.
[159] II, 17; III, 5.
[160] XII, 26.
[161] VI, 36.
[162] Vrt. VI, 49: "Suututtaako sinua, että painat vain 100 naulaa etkä 300? suututtaako, että tulet vain 70:n ikäiseksi, etkä 300:n?"
[163] IV, 21.
[164] II, 15.
[165] IV, 3 ja 32; VI, 36; IV, 46 ja seur. Kiitoksen torjuminen IV, 19 ja seur. En tahdo näytellä Aleksanteria IX, 49.
[166] Usein, esim. II, 6, III, 12.
[167] Esim. IV, 49; II, 6; VII, 16; III, 2.
[168] alethés, alétheia usein.
[169] II, 1.
[170] II, 11.
[171] III, 4.
[172] II, 17.
[173] Esim. VI, 60; XII, 29.
[174] IV, 26.
[175] tó koinophelés.
[176] III, 4.
[177] Vrt. IV, 49; V, 1.
[178] "Muistellen jumalaa käy yleishyödyllisestä työstä toiseen", VI, 60.
[179] V, 6.
[180] "Seuraa physistäsi ja kosmoksen phydistä", soi läpi kaiken, esim. V, 1 ja seur.
[181] VII, 68; V, 2; VIII, 28; XII, 22.
[182] V, 8.
[183] Vrt. jumalain yhteydessä elämistä V, 27.
[184] X, 36. Pessimistisesti myös IX, 3: "Mikään ei minua pidättäisi elämässä paitsi yhdessäolo samaa vakaumusta olevien ihmisten kanssa; mutta nyt, kuolema, tule nopeaan." Tämä on nähtävästi myöhemmin kirjoitettu pojan, Commoduksen turmeltuneisuuden johdosta.
[185] "Nauti elämästä liittämällä hyviä tekoja toisiinsa," XII, 29. Vrt. lausuntoja eudaimoniasta, ilosta IV, 49; V, 6; VII, 17: VII, 67; IV, 49; VIII, 39; III, 2; VI, 48; VIII, 26. "Minulla ei ole aihetta saattaa itseäni murheelliseksi, sillä en ole tieteni koskaan toista pahoittanut", VIII, 42. Tämä oli myös Tituksen mieliala. "Katso onnettomuutta lujasti silmiin pysyäksesi sen yläpuolella ja ollaksesi iloinen", VIII, 31.
[186] V, 30.
[187] VI, 11.
[188] VIII, 47.
[189] XI, 8.
[190] Sleos V, 33; vrt. VIII 47. Sleos tó seautoú daimoni diabionai XII, 3. eumairos V, 36. Loppu álithi oún sleos.
[191] Vrt. Seneca de ira VII, 70. "Ethän suutu sille, jonka suusta lähtee paha haju", vrt. myös VII, 14; IX, 42.
[192] IX, 27.
[193] VII, 70.
[194] V, 17. Siitä johtuu myös suvaitsevaisuus heikkojen luonteiden huvitteluhalua kohtaan, VII, 3. 10; VIII, 59; XI, 18.
[195] VI, 6.
[196] VIII, 57.
[197] Herodianos I, 2; myös Dio Cass.
[198] Miksi kirjoitti Marcus Aurelius kehoituksia itselleen? hänen olisi mieluummin pitänyt osoittaa ne Commodukselle! Muutamat luvut näyttävät tosiaankin siltä kuin olisivat ne osoitetut Commodukselle, toimettomasta aedonista ks. V. 1 ja VI, 13; IX, 1; XI, 18.
[199] Herodianos I, 4, 8 ja 5, 6. Veruksen elämä, loppu. Neljännellä vuosisadalla on vielä keisari Iulianus, apostata, Marcus Aureliuksen ihailija. Iulianuksen jumalten pidoissa esiintyvät kaikki kuolleet jalonimiset Rooman keisarit Constantinus suureen saakka, ja kunkin on sanottava, mikä oli hänen elämänsä päämaali. Iulius Cassar mainitsee silloin vallan tai aina ensimäisenä olemisen ilon, Octavianus rohkeuden ja onnen ja hallitsijasuvun turvaamisen, Traianus onnen olla aina voittoisa kuten Aleksanteri suuri. Constantinus tahtoo vain rikastuttaa itseänsä ja noudattaa oikkujaan ja intohimojaan. Marcus Aureliuksen ihanteena sitävastoin on "käydä jumalten jälkiä", s.o. tehdä työtä ihmiskunnan hyväksi kuten jumalat.