I.
Enkelien keskustelua.
»Voi synnin kuormaa, kirousta,
Mi painaa kurjaa mailmaa!
Eik' edes tunne katumusta,
Surua synnin katkeraa,
Nuo itsepäiset ihmislapset,
Vaan kilvotellen synnissään
Niin nuoret kuni valkohapset,
Vaan paaduttavat itseään.»
Niin lausui enkel ihanainen,
Ja itki kuuman kyyneleen,
Jonk' otti toinen taivahainen
Taltehen kulta maljaseen,
Lausuen: »Totta, liiaksikin,
Mikael, Herran sankari!
Mut ällös' itke ihanaisin,
Vaan riennä maahan kanssani».
»Oi Gabriel», niin puhuteltu
Suruisin mielin vastasi:
»Sa maahan! Onko Jehovalta
Taas sinne määrä matkasi?»
»On, Mikael, ja ihmeellinen,
Ääretön ilosanoma,
Mi itse Tuonen kartanoissa
On synnyttävä riemua!»
»Oi, Gabriel, mik' olla voisi
Niin suuri ilosanoma,
Mi synninmaahan valon loisi
Ja kuolemahan eloa?»
»Se rakkaus on palveltava
Jumalan kurjiin syntisiin:
Se mahdoton on aateltava:
Mut ihmisille annettiin
Jumalan poika ainokainen —
Hän syntyy neitseen kohdussa —
Ja pian kasvaa pienokainen:
Jumala ihmis-lihassa!»
»Oi, onko totta? mahdollista?
Näin onko voinut Jehova
Rakastaa kurjaa vihollista,
Ihmistä vastahakoista?»
»Niin totta kuin ma Jehovalta
Sain käskyn tämän ilmoittaa….
Pian särkyy ota kuolemalta
Ja synnin valta raukeaa.»
II.
Myöhemmin Betlehemin laitumella.
Hiljaa — Oi, niin hiljaa kaikki!
Karjankellot hiljalleen
Kilkahtavat silloin tällöin,
Paimenet kun laumalleen
Öisen hetken uhrannehet
Valvoo — aatos ennättää
Kau'as: henki rukouksen
Siivin ylös lennähtää.
Silloin — katsos! Välähdystä
Tätä kirkkaan salaman —
Ukkost' ei vaan kuulu — mistä
Loiste tuo? — ja hehkuvan
Valokehän ympäröimät
Miehet! Paimen valvojat
Vapisevat — äännetönnä —
Pelvon maahan naulaamat.
»Älkää peljätkö, mä teille
Suuren ilon ilmoitan —
ihmiskunnallekkin.» —
Enkelinen Jumalan
Lausuu: »Teille tänäpänä,
Vapahtaj' on syntynyt,
Luojan kädet kapaloihin
Seimess' ovat käärityt!»
Samassa kun sai lausuneeksi,
Kajahti laulu riemuisa,
Enkeli-joukon äärettömän
Taivaisin nuotin laulama:
»Kunnia olkoon Jumalalle —
Korkeudessa! Suosio
Ihmisille! Maassa rauha.»
— — Taas hiljaa! Sävel sammui jo!
Auringonnousu ylhäältä.
Luuk. 1:78, 79.
Synnin pimeys — synkkä yö
Maan kansat peitti — tähtivyö
Taivaalla ennen loistellut,
Jo oli ammoin sammunut:
Kas, silloin vihdoin valahtaa.
Taivaalle idän purpuraa —
Ja nousee rusko — päivä saa,
Mi maan ja kansat valistaa.
Kointähti kirkas, Jesus, aurinkoinen,
Valkeus, Elo, nouse ihanainen!
Valaise sielut yössä pimeyden
Hukkuvat, kurjat, toivotonta tuskaa
Kärsivät johda elonlähtehelle,
Janoovat juota, rikolliset rinnat
Rauhallas täytä ikilempeällä!
Oi iloa! Oi valoa:
Nyt taivas aukeneepi,
Vuodattain maahan autuutta,
Mi sielut juotteleepi
Elämän veden virroilla,
Jumalan istuimelta
Kuin kristalli mi kirkasna
Kuohuu ja Karitsalta,
Elämän — valon — lähteeltä,
Syntisten sydämihin
Hää-ilon ijankaikkisen,
Henkensä sinettihin
Kätketyn, heihin lukiten,
Jumalan lapsen toivon,
Niihin, jotk' osti verellään,
Puhdisti Jumalalle. —
Oi kiitos, autuus, kunnia
Ijäinen Jumalalle!
Ylistys, voima, viisaus
Ja kiitos Karitsalle —
Halleluja!
Uudenvuoden rukous.
2 Kor. 5:17; Kol. 3:1—17; Math. 28:18—20.
Herra, anna uusi armo
Uuden vuoden mukana;
Uusi mieli, uusi sydän,
Henki puhdas vakava!
Anna uudet armovirrat
Vuotaa syvään sieluhun,
Että saisit kunniakses
Voittoon viedä kiusatun!
Anna uusi hengen voide,
Uusi viha syntihin,
Sydämehen veres voima
Vuodatta'os tuorehin!
Uusi luomus ollakseni
Ylösnousemuksessas,
Hengelläsi hehkuvalla
Täytä, rakkaudellas!
Herra, Sinus' ainoassa
Minulla on elämä,
Maassa sekä taivahassa
Vapahtaja, Väkevä,
Sinä ollos uudenvuoden
Kaikki päivät kanssani:
Kunniaksi nimellesi
Johda vaellukseni.
"Monrepos" — Mun leponi.
»Monrepos». — Kuink' ihana!
Rauha, ilo päilyyy
Tyynen vetes kalvossa:
Kuva taivon säilyy
Puhtahana; — vilponen
Varjo päivän helteen
Sammuttaa, ja kukkanen
Avaa terän helpeen.
Monrepos — mun leponi
Yksin Jeesuksessa:
Ilo, rauha päilyvi
Myrskyn pauhatessa.
Hän on varjo heltehen,
Elon ikivirta,
Elon vettä uhkuen
Mulle kirkkahinta.
Kuni kukka helpehen
Avaa Monrepossa,
Niin me uuden luomuksen
Kristus kalliossa
Saamme, vanhat kadonneet,
Kaikki uudistuneet,
Kuolleet ovat vironneet,
Riettaat puhdistuneet.
Ihana, oi leponi,
Kristus, Vapahtaja!
Ole aina eloni,
Suuri armahtaja,
Että Hengen hedelmä
Vuotais runsahasti:
Viinipuusta elämä
Oksan kärkiin asti!
Aikamme.
Ajan meri kuohahdellen
Ikikallioita
Vastaan nousten, vaahtoellen
Aaltoj' ankaroita
Vihaisesti viskeleepi,
Purret kariin heittää,
Murusiksi murteleepi,
Miehet pohjaan peittää.
Tuskanhuudot kuolevitten
Yöhön pimeähän
Haihtuu — ääni auttavitten,
Jääväin elämähän —
Myrsky ulvoo, aalto ärjyy,
Ihmisääni vaipuu —
Henki kuolevainen värjyy,
Parku tuuleen haipuu.
Yöhyt jylhä — ilma kylmä…
Kova myrskyn raivo —
Etkö sääli, kuollo julma,
Tuki Tuonen kaivo!
Kiihtyvät vain myrskytuulet:
Tuhansia hukkuu —
Kylmenevät valjut huulet:
Majakkamies nukkuu!
Mutta kirkas ikivalo
Väikkyy taivahalla:
Rakkauden pyhä palo
Sammumattomalla
Loistollansa valaiseepi
Tietä kuolevaisten:
Herran korva kuunteleepi
Ääntä anovaisten.
Ikikalliot ei horju,
Vaikka aallot riehuu. —
Jok' ei kiusausta torju,
Sillä himo kiehuu. —
Itse Herra totuutensa
Liekin virittääpi
Mieliin uskovaisiensa —
Uskon elättääpi.
Käy'ös uskontaisteluhun
Rohkeana, sielu,
Vaikka tuimaan otteluhun
Tulet, syvä nielu
Helvetin ei vetää saata
Mieltä vilpitöntä,
Ken ei syntiin käyne maata
Unta järjetöntä.
Herran käsi ohjaileepi
Ajan kuohulaineet:
Kansakunnat rankaiseepi.
Siirtää sotamaineet —
Valon pakanuuden yöhön
Luopi kirkkahimman,
Kokoo laumat uskontyöhön,
Elon ihanimman.
Yö on — mutt' on kristinusko,
Kiinass' orastava,
Niinkuin idäss' aamurusko
Päivää sarastava:
Nouse päivä, Herran päivä
Kirkas, hehkuvainen:
Autuudeksi valkeneva
Rusko purpurainen!
Talvella.
Uusi, puhdas lumivaippa
Valkovillaan verhoaa
Maat ja metsät; puut ja pensaat
Härmähelmin kaunistaa,
Tuhansissa timanteissa
Säihkyy säde auringon.
Valoansa vuodatellen,
Imanteeksi inehmon.
Kuni puhdas lumivilla
Luonnon kaiken kaunistaa,
Peittää mustan likapinnan,
Pelehtyneet puhdistaa,
Samoin armo Jumalamme
Synnit veriruskeat
Pesee lumivalkeaksi,
Sitoo haavat haikeat.
Kuni säde singahtaapi
Valon, lämmön lähtehen,
Avaruudet valistaapi,
Elämätä jaellen,
Rakkaus niin Jumalamme
Jeesuksessa valaisee
Syntiselle autuudeksi,
Elonlähde uhkuilee.
Sielu, onko sinullekkin
Armo kallis Jumalan
Tullut eloks', autuudeksi
Kautta veren Karitsan?
Onko syntis saastaisimmat
Tämä veri pessyt pois
Sielustasi, tunnostasi,
Niinkuin ei niit' ollut ois?
Jollei, etsi Jumalamme,
Vapahtajan veressä
Tarjoama armo kallis,
Nöyrry ristin edessä;
Tunnustele — syntis siinä:
Karitsa Hän Jumalan
Verellänsä puhdistavi
Synnit kaiken maailman.
Jesus syntyi.
Jesus syntyi — Vapahtaja
Syntisille armoinen,
Ylipappi uskollinen,
Ystäväksi kaikillen:
Minullekkin armoansa
Lahjaks' antaa, ilolla.
Janooville lähtehestä
Elon tarjoo eloa.
Siispä suurin syntineni
Ristin juureen kumarrun,
Armonvirta puhdistaapi
Omantunnon tahratun:
Jesus muakin rakastaapi,
Kätehensä väkevään
Nojaan, muu jos katoaapi,
Sanansa ei yksikään.
Jesus-kalliolla seison
Turvattuna ainiaan,
Vaikka kuohuis hirmumyrskyt,
Vuoret siirtyis sijaltaan.
Jesus — suuri Vapahtaja!
Kätke lempihelmahas
Sieluni ja salli kerran
Katsella Sun kasvojas.
Ber-Saba.
1 Mos. 46: 1—4.
»Jaakob, Jaakob!» Herran ääni
Lausuu, mikä ihana,
Suuri armo, että Herra
Vielä tahtoo puhua
Jaakobille! Pitkä aika
Oli siitä kulunut,
Koska Herra viimeiseksi
Oli hälle puhunut.
Mitkä vuodet! Taistelua,
Tuskaa, pimeyttä, voi!
Koetusten tuli-ahjo,
Myrskyt, joissa salamoi
Herran tuomioitten nuolet,
Kuritusta ankaraa —
Toinen toista repivämpi
Murhe rintaa ahdistaa!
Rakel armas, rakastettu!
Poissa — kova kuolema
Hänet riisti — mutta vielä
Katkerampi, kamala
Oli suru Joosefista
Salaperäisyyksineen,
Joist' ei voinut edes konsa
Päästä täyteen selvyyteen.
Oi, ne vuodet tuskalliset
Kylvi lunta nivuksiin!
Kumaraksi painui varsi,
Ilo sammui kyyneliin.
»Miksi Herra nämät sallit?»
Oi — ne synnit nuoruuden
Muistui mieleen, polttavinta
Tulta tuiski sydämmeen.
Mutta nyt! Oi, Joosefista
Tullut ilosanoma
Vanhan mieltä virkistävi.
Herra tahtoo puhua!
»Viel' et ole unohtanut,
Etkä hylkää kuitenkaan;
Vaikka olet kurittanut,
Armahdatkin uudestaan!»
»Armoa ja rakkautta,
Herra pitkämielinen,
Kaikki työsi tarkottavat,
Pelastusta syntisen.
Puhu, Herra, tässä olen:
Puhu avonaisesti,
Että kurja sydämmeni
Ymmärtäisi tahtosi!»
Vuoden vaiheessa.
I.
Aurinko kirkas
Valaisi vuoret,
Aukean meren
Sätehillään,
Poisteli pilvet,
Lämmitti ilman,
Kuin sepän-ahjo
Säkenillään.
Samaten valo
Kasvoista Herran,
Rakkaus Luojan,
Sydänten jäät
Sulaten poisti,
Uudisti kaikki;
Uskossa Isän
Armaan näät.
II.
Vuoden menneen erehdykset,
Voitot saatat unhottaa:
Katso eteenpäin, ei taakse,
Juoksuas se kiiruhtaa.
Aina täydellisyytehen
Herran kutsu johdattaa:
Itsellensä kaltaiseksi
Omiaan Hän kasvattaa.
* * * * *
Koska pääsen kurja kerran
Tästä synnin alhosta
Täydellisyytehen, joss' on
Puhtaus ja kunnia?
Pian tulee Herra Jesus
Omiansa noutamaan:
Siksi kestä, kilvoittele
Myrskyssäkin satamaan!
Tässä istuisin ikäni.
Luuk. 4: 18, 19.
Synagooga Natsaretin
Täynnä kansaa kaikellaista.
Laki juuri on luettu;
Rabbi laski pergamentin
Käärittynä pöydällensä.
Silloin — kaikki hämmästyivät —
Jeesus — tunnettu hyvästi
Jokaiselle Natsaretin
Pienoisessa kaupungissa
Häntä Josefin pojaksi
Sanottihin — siihen saakka
Työssä nähtihin alati:
Veistämässä, sahaamassa —
Työtä puusepän tekevän —
Nyt hän nousi opettajan
Sijalle ja pergamentin,
Käärön kullan kirjaellun,
Avasi ja etsimällä
Löysi paikan Esajasta,
Luki — silmät säkenöivät
Hengen tulta taivaallista —
Kasvot kirkasti ihana
Pyhä rauha jumalainen —
Ääni hellästi värähti:
Rakkaus ja sääli täytti
Sydämen — ja kuni aamun
Kirkas valo auringosta,
Valahtaen huurteisille
Puiden oksille salolla,
Sulattaen hyisen hallan,
Läikehtien lämpöänsä,
Niinpä sanansa sulavat
Sydämmille syntisille
Sattuivat — ne lämmittivät
Kylmät, kovat, särkynehet,
Synnin synkässä sumussa
Harhaellen eksyväiset
Isän armahan kodista
Oman tiensä turmiolle,
Missä paulat monenlaiset
Sekä verkkonsa veriset
Laski, surman silmukkansa,
Sielun murhaaja kavala.
Nämä kuulivat ilolla:
Joka silmä kirkastuupi;
Oli niinkuin olisivat
Kuulleet kieltä ensimmäistä
Oman äidin armahimman —
Jok' on kau'an unhotettu
Ollut maalla vierahalla!
Tahi kuni soitantoa
Autuudesta ikuisesta —
Tuolta Edenin kedolta —
Sanoja, oi, tulisia,
Säveltä, mi hiveleepi
Sydäntä niin sulavasti,
Että tuskaa suloisinta
Rinta täynnä, aaltoellen
Huokuu — nousee — aavistaen
Vihdoin vapahduksen päivän,
Hengen syvän puhdistuksen,
Pelastuksen riemujuhlan
Tulleen — avaa sydämensä,
Uhraa itsensä ilolla
Tälle Herralle hyvälle,
Jonka sanat voitelevat
Särkymiä polttavia,
Tunnon tuskan murtamia.
Kyynel kirkas, polttavainen
Katumuksen katkeruutta,
Povi riehuva, palava
On kuin äänettä, sanoitta
Rukoilisi juodessansa
Sielun-janoonsa elämän —
Vettä kau'an kaivattua,
Niinkuin peura vuoristossa
Päivän helteisen jälestä
Päästyänsä lähtehelle,
Joka kallion kolosta
Kuohuttaapi kirkkahinta
Vettä viljalta norolle —
Samoin sielukin halukas
Ahmii armonlähtehestä —
Ijankaikkisen Jumalan
Rakkautta, laupeutta —
Näin ne näyttävät sanovan
Rukoukset äänettömät:
»Puhu, Herra puhu kau'an;
Tässä istuisin ikäni
Kuullakseni Jumalalta
Näitä armonsanomia».
Sisältö:
I.
Isänmaallisia y. m. runoelmia: Sivu.
Johan Ludvig Runebergin muisto………….. 5.
Julius Krohnin haudalla………………… 10.
Julian haudalla……………………….. 12.
Hämäläisille (Lippulahjan johdosta)……… 13.
Henrik Vergeland………………………. 14.
Kaatuneitten haudalla………………….. 16.
Greeta Haapasalo………………………. 17.
Kotiin (Aleksis Kiven kuolema)………….. 20.
Viipurin linna………………………… 23.
Agnes Meijer………………………….. 24.
Herra taitti………………………….. 26.
Charles Haddon Spurgeon………………… 27.
Lapsuus………………………………. 29.
Haapalaakso…………………………… 30.
Lapsen miete………………………….. 31.
Paimenen laulu………………………… 32.
Lapsi ja kuusonen……………………… 33.
Tähti………………………………… 34.
Pienokaiselle…………………………. 36.
Vanha Peippo………………………….. 37.
Syntymäpäivänä………………………… 38.
Kuollon kellot soi…………………….. 39.
Keväällä……………………………… 41.
Kukan kauneus…………………………. 42.
Talvikukkanen…………………………. 43.
Jouluna………………………………. 45.
Hiljaa vaan…………………………… 46.
Nimipäivänä…………………………… 47.
Poissa on…………………………….. 48.
Kalmistossa…………………………… 49.
Kirkkoon……………………………… 50.
Peilin edessä…………………………. 52.
Ma kukkaa suutelin…………………….. 53.
Kuolema………………………………. 55.
Juoppous ja raittius…………………… 57.
Varpusen valitus………………………. 58.
Vanhuus………………………………. 59.
Lapsi ja isä………………………….. 60.
Toivo………………………………… 61.
Lapsi ja äiti…………………………. 63.
Metsätähti……………………………. 65.
Hanna………………………………… 66.
Haudalla……………………………… 68.
Kylvä kukkia………………………….. 70.
Pikku Elsa……………………………. 71.
Joulukuusi……………………………. 73.
Lilja ja ruusu………………………… 76.
Adam ja eläinkunta…………………….. 75.
Kesä-illalla………………………….. 77.
David paimenena……………………….. 79.
Sankari………………………………. 81.
Vieraalla maalla………………………. 83.
Väinön laulu kanteleellensa…………….. 84.
Tyhjyys………………………………. 85.
Pajassa………………………………. 86.
Hiihtäjätär…………………………… 88.
Tunne ja kieli………………………… 92.
Naisen arvo…………………………… 93.
Lempi kuolematon………………………. 94.
Vaeltaja……………………………… 95.
Kastele siipiäs, henki!………………… 96.
Hiiluksella…………………………… 98.
Aalloilla…………………………….. 99.
Ester………………………………… 100.
Debora……………………………….. 106.
Liehdo tulta!…………………………. 109.
Kotiliesi…………………………….. 110.
Kuvaamataide………………………….. 111.
Meren rannalla………………………… 113.
Hengen vapaus…………………………. 114.
II.
Hengellisiä runoelmia.
Betaniassa……………………………. 119.
Merellä………………………………. 128.
Joulusanoma…………………………… 130.
Syntinen ja Vapahtaja………………….. 133.
Maailman valkeus………………………. 138.
Synnin tunnustus………………………. 139.
Golgathalla…………………………… 141.
»Maria!»……………………………… 143.
Jumalisuuden salaisuus…………………. 147.
Auringonnousu ylhäältä…………………. 150.
Uudenvuoden rukous…………………….. 151.
»Monrepos» — Mun leponi……………….. 152.
Aikamme………………………………. 153.
Talvella……………………………… 155.
Jesus syntyi………………………….. 157.
Ber-Saba……………………………… 158.
Vuoden vaiheessa………………………. 160.
Tässä istuisin ikäni…………………… 161.