WeRead Powered by ReaderPub
Runoja cover

Runoja

Chapter 40: KOIRANPENNUT
Open in WeRead

Explore more books like this:

About This Book

Kokoelma yhdistelee lyhyitä, kuvallisia runkoja, jotka liikkuvat luonnonkierron kuvauksista talven ja kevään voimakkaisiin tunnelmiin, kuu- ja myrskykertoihin sekä arjen ja sairashuoneen hetkien tarkkailuun. Runot vaihtelevat riehakkaasta kansanvoimasta ja kaipuusta tummiin muistoihin, väkivallan näyistä ja ironiseen arkihavaintoon; ne käyttävät rytmiä, toistoa ja tiivistä metaforaa luodakseen liikettä ja tunteen intensiteettiä. Tekstit vuorottelevat juhlallisuuden, leikillisyyden ja yksityisen pohdinnan välillä ja rakentavat hajanaisen, visuaalisen polun joka korostaa aistihavaintoja ja hetkellisiä tuntemuksia.


KORPIKYLÄN JANNE

Hampparikuningas kuulu

kautta Pohjanmaan,

Etelän-Hessu. Hän saapui

keväällä Korpelaan.


Pyhäisnä iltana Seuran

talolla pirtua möi.

Riehui ja rehenteli,

poikia puukolla löi.


Kauhistui kylän naiset.

Miehet hymähtivät—

monet on höyhennetty

sankarit ylväämmät.


Olipa tanssit taasen.

Hessu temmelsi taas,

pyörähti kantapäillään,

karjuen miehiä kaas.


Hätkähti penkillä Janne

harmajapartainen.

Yhdellä hyppäyksellä

hampparin etehen


loikkasi, paukautti yhteen

suuret kouransa hän

edessä Hessun nenän

äkkiä kelmenevän;


kämmenensä oman

puukolla halkaisi,

korvalle kuningasta

sitten läimäytti.


Pudotti puukkonsa Hessu,

hiipi porstuaan

verinen kämmenenjälki

paistaen poskessaan.







IV






POROPORVARIEN LAULU

Meitä varten on luotu maa.

Meitä Jumala rakastaa.

Aikaamme emme himossa vietä,

kuljemme kultaista keskitietä.


Varovasti ja harkiten

saamme parahan tuloksen.

Olkaamme kitsaat ja tunnontarkat

niin on taskussa monet markat.


Siviät oomme ja hurskahat,

siksi riettahat nurisevat.

Mutta me heidät kukistamme,

täytämme maailman lapsillamme.


Luonnonlaki on muuttumaton:

lampahan lapsi lammas on.

Alussa miks ei jo luotu, miksi

kaikki ihmiset lampahiksi!





PAAN

Luin paljon runoutta siihen aikaan

ja tutkin Kreikan mytologiaa.

Mielkuvitus kuin lennokkaaksi saikaan!

Kuin satua ja unta oli maa.


Ma kuljin lieväss' runohumalassa,

Dryadein, Paanein metsät kansoitin.

Ja kotikoivun iltahuminassa

soi lyyran helke kirkkaan antikin.


Ah, kerran luulin Paanin nähneheni

ja juoksin katsomahan otusta.

Mut mitä näin? Mies repalainen meni

ja noitui, kiskoi sarvist'—pukkia.





MAALLINEN ONNI

Eihän se maallinen onni,

eihän se saavu näin

että me rakastelemme

yöllä, avopäin.


Vilustuahan voisit.

Tauti äkkiä vois

kesken nuoruutesi

korjata sinut pois.


Saapuisit tuomiolle

jumalten etehen.

Tulisi tuosta ilmi

kuolemas tahallinen.


Jumalat harmajaparrat

otsaansa rypistäis.

Tuomio ankara sulle

tällaiseksi jäis:


"Yöllä ken haaveksiessa

viluhun kuollut on,

haavehittensa vanki

ijäti olkohon.


Runoilijaksi Suomeen

heti hän pantakoon

itkemään kaihojansa

yöhön ja kuutamoon."


Niin sulle taivahan portit

sulkeutuis rämähtäin.

Joutuisit takaisin joukkoon

ihmisten ilkeäin.


Kulkisit täällä niinkuin

monikin kummitus.

Huulilla sonetti sairas,

rinnassa haikeus.





EIHÄN SITÄ ÄLYÄ PUUTU

Kas niin.

Näin, näin sitä lennettiin!

Rapakossa istullaan

nyt laulaa saan.


Hyh-hyy

Se on kengänkorkoin syy.

Ne kun on niin liukkahat

ja viekkahat.


Apu ois:

lyön kengänkorkoni pois!

Mikäs sitten, hahhah—haa,

mikäs luiskahtaa?





HÄRJÄN KOSTO

Älä ärsytä härkää mi vertasi janoo!

"On härjällä äly"—Joel Lehtonen sanoo.

Voi olla—äly kuin eläimillä.

Mut järkeä suurempi viha on sillä.


Ja vihalla jota siis äly ei ohjaa,

ei ääriä sill' ole, laitaa, ei pohjaa.

Kies varjele hulluilta härjiltä meitä.

Ne vihaansa ei edes haudassa heitä.


Ties mistä se moinen houkkio touvaa

ja mitä sen päähän milloinkin pouvaa.

Se murskaa sun ja sun sukukuntas,

ei rauhassa anna sun nukkua untas.


Se tahaltaan ketunmyrkkyä syöpi!

Jos lahtari lihat sun rouvalles myöpi,

saat hyvästit ottaa maailmasta.

Se härjän kosto on kamala vasta.





OODE KYNÄVEITSELLE

Siin' on puukko pöydälläni.

Tekasenpa laulun tuosta.

Usein täytyy laulajalla

tyhjemmästä jutun juosta.


Jutun juosta, innon palaa,

sauhun nousta taivahalle.

Sauhun, niin sen nousta täytyy

vaikk' ei oiskaan tulta alle.


Niinkuin kerran Aabelilla,

niin nyt nouskoon sauhu musta,

julistakoon kynäveitsen

korkeata kutsumusta.


Jos sun kynäs tylsyneepi,

älä tuota huoli surra—

äkkiä se terotetaan

kun on puukko millä purra.


Terotetaan niinkuin moni

tylsä miesi viinaksilla.

Yksi vain on vika pieni

auttajilla molemmilla:


Lyhemmäksi kynä käypi

joka lastun vuolennalta,

lyheneepi lyhyt mieli

joka viinapisaralta.





PYLLYMYLLY

Osuit päähän taikka nilkkaan,

pitää saamas pilkka pilkkaan.

Suokoon taivas että pyllyyn

kasvais sulle häntä pisin.

Joutuisitpa aika myllyyn

siitä kun ma puistelisin!





KOIRANPENNUT

Jos koiranpennut puree saapastani,

on parhain kun sen kiskon jalkahani.

Kun sitten peijakkaita potkasen,

saa saappahani rauhan—luulen sen.





LIIAN PAHA SAPPI

Voi kun sisua kirveltää

kun täytyy olla hiljaa.

Jos mun tahtoni täyttyisi,

sais hauankaivaja viljaa.


Pantu on pienelle poijalle

se liian paha sappi.

Ei tätä sisua sammuttaa

vois lumisinkaan Lappi.





HÄPYÄ VAILLA

Kyllähän sen kaikki tietävät,

minä paha olen puremahan.

Mulla on terävät hampahat

ja purasen haavan pahan.


Pientä minä purasen ja suurempaa,

en heikompaakaan säästä.

Jos en eestä uskalla

niin purasen kantapäästä.


Ennen oli hävyllä pitkä häntä

kun en ollut minä mailla.

Heti kun minä sain hampahat,

oli häpykin häntää vailla.


Rinnassa on mulla merkkinä

nyt hävyn häntätupsu:

Siinä se seista törröttää

eikä arkana alas lupsu.


Kyllähän sen kaikki tietävät,

mua ei piä liki tulla.

Terävät hampaat ja törkiä suu

on aina ollunna mulla.





VOI KUN OISI SARVET MULLA——

Voi kun oisi sarvet mulla

pienet käyräpäiset,

tukan alta piilostansa

tuskin näkyväiset.


Sarvet niinkuin Saatanalla

oli olemassa

kun ma kuvaraamattua

tutkiskelin lassa.


Hattu nykyään on päässä

joka kulkijalla.

Kenpä tietää mit' on minkin

silkkihatun alla.


Pökkääjäksi oisi mulla

lahjat synnynnäiset.

Voi kun saisin sarvet pienet,

pienet käppyräiset.





LUCIFER

Lucifer, Lucifer,

mistä sait sa kylmän sydämes?

Mistä myrkyn kielelles?

Mistä halun leikittelyyn julmaan

mutta klovnin naurun silmäkulmaan?


Lucifer, Lucifer,

isä älyn, henki vapauden,

miss' on voimas entinen!

Miksi naurat ilkkuin itsellesi?

Purasitko omaan kielehesi?


Lucifer, Lucifer,

kaikki opetukses vakavat

ilmaa täyteen puhallat.

Teetät niillä pienen lentoretken.

Naurat, naurat makeasti hetken.