Ivana-herra koetti saada kasvoihinsa jonkun tapaista pyhimyksen ja hurskastelijan muotoa ja huudahti sitten: "antakaa, herra, minulle kymmenen prosenttia lastin myyntihinnasta, niin minä, sen vannon pyhän Yrjänän, p. Annan ja p. Vladimirin, sekä jalon suojeluspyhimyksemme p. Andrean kautta, en ota kopeekkaakaan enemmän enkä pienimmälläkään tavalla kisko teitä, sen lupaan ja vannon pyhästi."
"Ja saman lupaan minä", sanoi Feodora-rouva, joka oven takana oli kuunnellut keskustelua ja nyt toi viinapullon, minkä hän jykevästi laski pöydälle. "Ivana, sinä tunnet puolisosi, kopeekkakin yli kymmenen prosentin, kyllä tiedät."
Herra Budukoff päästi nenäreiästänsä vihellyksen ja nyökäytti vain päätänsä. "Olen tehnyt päätökseni", sanoi kapteeni. "Korkeampaa palkkiota kuin kuusi prosenttia lastin hinnasta en anna teille; otatteko sen vai ettekö? Geflessä neuvottiin minua asioitsija Lasareffin luokse täällä Helsingissä; hän sanotaan olevan rehellinen mies…"
"Varas, hylky, petturi, äsken päässyt Siperiasta", kiljui ja rähisi Budukoffin herra ja rouva vuorottain. "Te tahdotte perikatoani, aiotte tehdä minut ja vaimo poloiseni kerjäläisiksi. Oi Lasareffia, sitä hylkyä, eipä konsanaan; tiedän tekeväni vääryyttä perheelleni, mutta…"
"Muista tytär raukkoja, Budukoff", sanoi rouva, "muista Olgaa ja
Katinkaa eläkä ota enempää kuin kahdeksan prosenttia."
Ivana herra kurotti nähtävästi liikutettuna kättänsä kapteenia kohti mutta se sai kajoomatta heilua ilmassa. Kapteeni nousi istumasta.
"Minä menen Lasareff'ille, sillä aika kuluu ja minä tahdon pian päästä lastistani", sanoi hän. "Jääkää hyvästi!"
Herra ja rouva Budukoff kiiruhtivat esille ja vaativat kapteenia melkein väkisin uudestaan istumaan sohvalle.
"Minä teen mieluummin työtä ilmaiseksi kuin laskisin tämän toimen Lasareff'ille", huusi Budukoff vinkuen. "Olkoon menneeksi kuudella prosentilla, kosk'en sitä voi auttaa, mutta armoton ja kova te olette, tässä käteni!"
Nyt kapteeni tarttui tarjottuun käteen ja puristi sitä niin kovasti, että Budukoffin pienet silmät vettyivät.
"Nyt ovat asiat selvillä, se on taattu, mutta sen sanon teille, kauppias Budukoff", lausui kapteeni, "että minä toivon tämän sodan aikana useamman kerran tulevani tänne. Jos nyt petätte minut, ette enää milloinkaan pääse kanssani tekemisiin, mutta jos olette rehellinen, saatte erityisen palkkion. Tämän sanon ja siihen saatte luottaa, että se on miehen sana."
Niitten kahdeksan päivän aikana, joina Salaman lastia purettiin ja myytiin, osotettiin sen kapteenille ja miehille suurta huomiota ja suosiota kaupunkilaisten puolelta, jopa itse kenraalikuvernöörikin, ankara kreivi Berg, kutsui kapteenin luoksensa aterialle ja osotti hänelle erityistä huomiota. Bomarsundin linnoitus Ahvenanmaalla oli sill'aikaa valloitettu ja vihollista odotettiin nyt tulevaksi Viaporin edustalle.
Salaman rauhallisesti purkaessa lastiansa Helsingin satamassa, sen vihollinen Dragon, kapteeni Seymour, ei ollut kaukana Helsingistä, odottaen "että hiiri lähtisi piilostansa ja suoraan joutuisi kissan kynsiin." Dragonin miehet toivoivat uhkapurjehtijan sinne, missä ei ollut aurinkoa eikä kuuta, sillä heidän täytyi ehtimiseen kiikkua mastoissa pitämässä vaaria eikö savu ilmaisisi Salaman tuloa. Ensimäinen luutnantti, mainion Froubrigden pojan-poika, tavattoman virkaintoinen ja vankkamielinen mies, toimitti vartiopalvelusta yhtä ahkerasti kuin halvinkin sotamies ja se ei tietänyt Salamalle hyvää. Mutta onneksi sille loppui Helsingin ja muittenkin Suomen satamain vartioiminen ja saartaminen siitä syystä, että kaikki liittolaisten sotalaivat kutsuttiin Bomarsundin linnoituksen valloittamiseen. Siksipä Salamakin, kun oli asiansa suorittanut, lähti helsinkiläisten onnea toivottaessa tiehensä ja pääsi Ahvenanmerelle, missä olisimme toukokuun lopulla taaskin saaneet tavata vanhan tuttavamme pyrkimässä Ruotsia kohden.
Tämä ilta oli kauniimpia, mitä kaukaisessa pohjolassa olla voi. Vieno, maan puolelta tuleva tuuli toi metsän ja nurmien hyvää tuoksua merelle. Joukko kalastaja-veneitä valkoisine purjeineen uiskenteli kuin joutsenet vähän aaltoilevalla veden pinnalla ja kullanpunainen aurinko kasti alista syrjäänsä veteen, muutaman tunnin kuluttua noustaksensa elähyttämään yökasteesta virkistynyttä maata. Lintuja tuli maalta laivan mastoihin ja köysiin, missä levähtäessään visertelivät. Päivän jalo tähti lähettää viinestänsä tuhansia kultanuolia, tulitus jota ei kukaan kuolevainen kykene jälittelemään. Pian jo tulee iltatähti näkyviin.
Muutamalta Ahvenan jaalan päälliköltä sai Salaman kapteeni kuulla, että Bomarsundin valloituksen jälkeen oli satamain sulku uudestaan alkanut. Onneksensa ei hän kuitenkaan tavannut vainoojiansa, sillä luultavasti oli Dragonin päällikkö muille liikkeellä oleville sotalaivoille ilmoittanut, että muuan ruotsalainen höyrylaiva oli päässyt Helsinkiin, ja tietysti oli laivan muoto ja tunnusmerkit samalla annettu tarkoin tiedoksi. Salamalla kyllä nyt ei muuta ollut kuin painolasti, mutta tyhjänäkin oli sillä tämän tähden pelkäämisen syytä. Hyvin iloinen oli siis kapteeni varhain auringon noustessa nähdessään Geflen rannan ja puolta tuntia myöhemmin onnellisesti tekemänsä matkan jälkeen laskiessaan ankkurin sen satamaan.
VIIDES LUKU.
Mirandan ensimäisen luutnantin, herra Cutlerin vangitsee paljoa vaarallisempi vihollinen kuin venäläiset. — Joonas Wulff päättää ulottaa hyvät tekonsa Loviisan kaupunkiin asti. — Katteini Milenius käyttää kavaluutta ja saa Cutler herran petetyksi. — Nuorempi Froubrigde kiukun tuskissa.
Mirandan päällikkö, katteini Hall, oli kuten lukija muistanee, ollut siksi kohtelias, että hän silloin kun tarkasti Salamaa, tarjoutui kirjeenkuljettajaksi sen katteinille. Sen toimen oli englantilainen laivan päällikkö tunnollisesti täyttänyt. Gefleen tultuansa hän itse haki patruunan ja antoi hänelle kirjeen, minkä oli saanut.
Kirjeen luettuansa patruuna loisti mielihyvästä, pilallinen hymy huulillaan. Milenius oli toimittanut asiansa oivallisesti ja etenkin huvitti kauppiasta se, että Mirandan päällikkö oli niin perinpohjin petetty, että hän itse toi siitä tiedon patruunalle. Salaman katteinin arvo kohosi hänen silmissään monta prosenttia. Osottihan sellainen käytös yhtä paljon viisautta kuin kekseliäisyyttäkin. Patruuna puhui englanninkieltä, jos ei sujuvasti niin ainakin hyvästi, ja parhaimmalla tavalla lausui hän kiitollisuuttansa siitä kohteliaisuudesta, mikä hänelle oli osotettu. Hän kutsui katteini Hallin kemuihin, joissa sekä Mimmi että Elviira olivat läsnä, ja selvästi näkyi, että hän erittäin suosi noita nuoria neitosia, varsinkin kun he kumpainenkin haastelivat sujuvasti englanninkieltä.
"Oikein oivallisesti; vallan sukkelasti", jupisi patruuna katteinin pois mentyä. "Milenius on kunnon mies; huonomman vävypojan voisin todellakin saada. Hän sanoo kirjeensä lopussa, että Mirandan päällikkö ansaitsee hyvän päivällisen. Hän ja hänen upseerinsa saavatkin sen mitä herkullisimman, se on varma."
Ja niin kävikin. Jo seuraavana päivänä kutsui patruuna katteini Hallin ja hänen upseerinsa kotiinsa päivälliselle. Miljoonain omistaja Wulff ei mitään kulunkia säästänyt saadaksensa pitonsa mahdollisimman loistaviksi. Mimmi ja Elviira tekivät emännän virkaa. Toinen heistä istui katteinin vieressä, toisen sivukumppalina pöydässä oli herra Cutler. Herkullisista ruuista ja oivallisista viineistä syntyi iloinen mieli. Herra Cutler kahmasi tuuheata poskipartaansa; iski silmää kauniille pöytäkumpanillensa, otti lautaselleen kalkkunan paistia ynnä herkkusieniä ja jupisi: "Soma muoto, komea vartalo." Näillä sanoillaan tarkoitti hän Elviiraa; herra Cutler oli nähtävästi ihastunut suloiseen naapuriinsa. Merimiehen sydän on arempi tuleen syttymään kuin minkään muun miespuolisen olennon maaemomme lapsista. Tämä on tosi-asia, ja Cutler, joka laivalla oli niin maltillinen ja kylmä, leimahti ilmituleen, kun sai jalkansa maalle ja joutui kauniin naisen seuraan. Herra Augustus Cutler oli iältään neljänkymmenen viiden vuoden mies; isänsä oli satamavartija Portsmouthissa. Järkähtämättömällä velvollisuutensa täyttämisellä ja oivalla merimieskunnolla oli hän ansainnut nykyisen arvonsa: 21 vuoden ikäisenä hän oli sen aikaisen katteini Napierin seurassa osallinen Portugalin merisodassa, ansaitsi siellä mainetta, tuli takaisin Englantiin ja korotettiin luutnantiksi, mutta ei sitä askeltakaan korkeammaksi. Päällikköherrain, täysiveristen vapaasukuisten mielestä oli satamavartijan poika tarpeeksi palkittu, kun oli päässyt upseeriksi eikä hänen ollut ajattelemistakaan päästä päälliköksi eli katteiniksi. Cutlerin kävi siinä kohdin samoin kuin monen muun ansiollisen aatelittoman meriupseerin. Hänen luutnanttipalkkansa ei sallinut hänen naimista ajatellakaan, mutta se ei estänyt häntä pitämästä naista kovin ihastuttavana olentona, ei estänyt häntä sitä lempimästä ja suosimasta, vaikka ei saanutkaan sitä ainaiseksi matkakumppaniksi elämänsä laivalle.
Sotalaivan ensimäisellä luutnantilla on niin paljo erilaisia virkatoimia, että hänellä harvoin on aikaa mennä maalle jaloittelemaan. Cutler ja moni hänen vertaisensa sai sentähden oleskella kuukausmääriä laivalla näkemättä kukkivia nurmia, vehreitä maita ja metsiä likemältä kuin kiikarinsa lävitse; he söivät leipänsä tietämättä millainen viljatähkä todellisesti oli, he uneksivat naisia ja lempivät niitä, tuntematta millaisia ne sydämen, mielen ja luonteen puolesta oikeastaan ja yleisesti olivat. Ei siis kumma että luutnanttipoloset, kun maihin pääsivät ja joutuivat ihanain, miellyttäväin ja hyvästi kasvatettujen neitosten seuraan, heti rakastuivat oikein silmittömästi ja huomasivat että hyvä Jumala oli heillekin antanut lempivän sydämen.
Elviira oli sitä paitse niin kaunis, hänen käytöstapansa niin iloinen ja reipas, että hän saavutti jokaisen suosion, joka vaan hänen tuttavuuteensa joutui. Ja jos siihen vielä lisätään, että hän oli rikas, josta Cutler ei ollut tietämätön, niin jopa myöntänet, hyvä lukija, että luutnantti Cutlerilla oli useampi kuin yksi syy jo ensi tuttavuudessa rakastua tuohon nuoreen neitoseen.
Cutler koetti olla hauska. Hän tiesi aivan vähän elämästä maalla, sen huvista ja hauskuuksista, mutta sitä paremmin hän tunsi olot laivalla. Hän puheli Elviiralle merestä, kuvaili hänelle merimiehen työt ja toimet laivalla. Kohteliaana emäntänä Elviira oli harras kuulija, vaikka hyvin vähän ymmärsi kaikkia siihen kuuluvia selityksiä.
Katteini Hall tunsi ensimäisen luutnanttinsa ja hymyili. Hän nosti lasinsa, kilisti isännän kanssa, joka istui hänen oikealla puolellaan ja sanoi kuiskaten:
"Teidän armas tyttärenne, herra Wulff, on tehnyt sen mitä venäläiset eivät ole voineet tehdä, hän on valloittanut ensimäisen luutnanttini, ha, ha, ha."
Patruuna hymyili ja katsoi Elviiraan. Tämä huomasi sen ja punastui, sillä hän arvasi isänsä ajatukset. Cutler rakastui yhä kiivaammin. Tulinen viini vaikutti hänessä, hän tuli yhä puheliaammaksi ja kun yleinen keskustelu kerran vähän hiljeni, lausui Cutler kaikkien kuultavasti Elviiralle:
"Minä vakuutan, ettei naisten suinkaan käy laivalla niin ikäväksi kun he yleisesti luulevat. Kun vain esimiehet korottavat minut laivan päälliköksi, nain minäkin ja otan vaimoni laivaan."
"Tehdäksenne hänestä varapäällikön tai laivan järjestäjän, vai miten, herra Cutler", keskeytti katteini Hall.
Vieraat, jotka kuulivat sekä Cutlerin että katteinin sanat, nauroivat makeasti. Lemmen haaveilussa oleva luutnantti joutui nyt jonkinmoisen pilan alaiseksi. Naiset katsoivat parhaaksi nousta pöydästä ja jättää herrat hoitamaan itseänsä ja jälkiherkkuja.
Seuraavana päiväni kävi Cutler vieläkin patruunan luona ja silloin oli Elviira hänen mielestänsä entistään viehättävämpi. Se on varma, että jollei katteini Hall olisi antanut nostaa lippua, olisi herra August Cutler todellakin jäänyt maihin. Nyt oli hänen alistuminen kovaan kohtaloonsa ja lähteminen Geflestä Mirandan mukana sen vartiopaikalle. Mutta hän päätti siitä huolimatta olla unohtamatta suloista Elviiraa. Hänestä eikä kenestäkään muusta, oli tuleva Cutlerin rouva ja suloistava hänen päivänsä laivan päällikkönä.
Noin neljätoista päivää oli kulunut näistä päivällistä. Patruuna ja Mimmi laskivat usein Elviiran kanssa leikkiä siitä vaikutuksesta, minkä hän oli tehnyt Cutler-herran helposti syttyvään sydämeen. Patruuna alkoi tulla levottomaksi, kun Salamaa ei kuulunut, vaikka sen jo olisi ollut aika tulla takaisin. Mimmi kyseli joka päivä tietoja laivasta. Vaikka Milenius oli luvannut hänelle kirjoittaa, ei kirjettä kuulunutkaan. Miten oli käynyt hänelle ja hänen kuljettamalleen upealle laivalle?, Näitä miettien, istui patruuna konttorissansa samana aamuna, jona Salama onnellisesti palasi Gefleen takaisin. Oli tullut tietoja, että satamansulkijat olivat anastaneet monta laivaa. Olisiko Salama niitten joukossa? Patruunan muoto synkistyi ja otsa kävi ryppyihin. Höyrylaiva lastineen oli 300 tuhannen riksin arvoinen, eikä semmoista summaa ajatella menettäneeksi saamatta ryppyä otsaan ja alakuloisuuden vivahdusta silmiin. Patruunan ajatukset muuttuivat sanoiksi ja hän jupisi: jos se on hukassa, tuli siitä paha lovi rahakirstuuni. Mielelläni antaisin tyttäreni Mileniukselle, kun hän vain olisi täällä.
Hänen näin lausuttua kuului askelia etehisessä, ne lähenivät ovea, ovi aukeni ja sisään astui tuo ikävöitty katteini, virkeänä ja iloisena kuten ainakin.
Patruuna tuijotti ällistyneenä eteensä, hyppäsi sitte kepeästi kuin höyhen alas pulpetti-istuimeltaan katsoi terävästi Mileniusta silmiin ja kysyi: "Salama?"
"Ankkuroittu puoli tuntia sitten tänne satamaan, on onnellista ollut Helsingissä, myynyt lastin 200 prosentin puhtaalla voitolla, on nyt kuten sanoin täällä ottamassa toista ja minä puolestani toivon olleeni teille mieliksi."
Patruunan sydän sykki riemusta. Iloissaan oli hän jo sanoa: "ottakaa tyttäreni ja puolet rikkauksistani", mutta Joonas Wulff osasi hillitä tunteensa. Ei katteini vielä ollut aikaansa palvellut ansaitakseen Raakelinsa; hän siis vastasi:
"Minä olen teihin tyytyväinen, katteini, ja minun suosiostani saatatte odottaa parasta. Näinä viimeisinä päivinä olen odottanut teitä joka hetki. Ovatko laivamiehenne kelvollisia?"
"Jok'ainoa mies on tehnyt velvollisuutensa: varsinkin on luotsi mainio.
Kaikki ansaitsevat teidän suosionne."
"Entäs Ivan Budukoff, toimimies?"
"Oli suuri lurjus, mutta hänen ei onnistunut tehdä mitään petosta; lastin hinta on minulla mukanani kelvollisissa vekseleissä."
"Vallan hyvä; 8 tai 10 päivän kuluessa on Salama uudestaan lastattu; tällä kertaa yritetään Lovisaan, meidän tulee jakaa hyviä lahjojamme; käykää nyt tervehtimään tyttäriäni; keskustellaan sittemmin asioistamme."
Tuota ei tarvittu katteinille kahdesti sanoa. Hän poukahti ulos ovesta, lensi ylös rappuja, jotka johtivat perheen asuntoon ja siitä saliin. Mikä ilo; siellä istuivat sisarukset keskustelemassa juuri hänestä. Hän kuuli Mimmin sanovan:
"Oi, jos Kaarleni olisi täällä, luulen totisesti, että vaikka isä sanoo, ettemme ole kihlatut vaan ainoasti saamme toivoa, että kerran niin käy, antaisin minä iloissani hänelle suudelman."
"Jopa olenkin täällä, pidä nyt puheesi. Armas Mimmi, olenhan minäkin sinua ikävöinnyt, siitä saat olla varma."
Näitten kolmen nuoren ihmisen ilon voi jokainen arvata, joka itse nuoruuden keväänä on rakastanut ja ollut rakastettu. Tässä kerrottiin uutisia ja juteltiin jos jotakin. Sisaruksilta sai katteini tietää englantilaisten upseerien käynnin ja sen huomion, jota herra Cutler oli osottanut Elviiralle.
Katteini näytti hetkiseksi vähän miettivältä.
"Mitä ajattelet, Kaarleni?" kysyi Mimmi. "Sopimatonta on olla totinen, kun olet istumassa kahden nuoren naisen välissä."
"Minä vain ajattelen sen luutnantin osottamaa lempeä Elviiralle", vastasi hän. "Se on hyvä pitää muistissa."
Molemmat katsoivat kummastellen katteinia.
"Mitä on sinun tekemistä Cutlerin kanssa?" kysyi Elviira. "Tuskin tulette te toisiansa tapaamaan."
"Eipä sitä tiedä, merimiehen elämä on vaiheista rikas ja hän kohtaa ihan odottamatta niitä, joista ei voinut uneksiakaan. Miranda luovailee Merenkurkussa ja mahdollista on että minun laivani ja se englantilainen sotalaiva yhtyvät."
"Ja sitten?" kysyi Elviira.
"Sanon minä Cutler-herralle terveisiä kälyltäni sorealta
Elviira-neideltä — siinä kaikki", vastasi Milenius naurahtaen.
* * * * *
Vanhempainsa kodissa istui Yrjö Evert kertoellen ensimäisestä merimatkastansa ja mitä tunteita se oli hänen povessaan herättänyt. Hän oli jo mielestänsä koko mies ja luuli tämän sisämeri-matkan tehneen hänet kokeneeksi merimieheksi. Raatimies nauroi näille lapsellisille ajatuksille, sillä hän hyvin tiesi tarvittavan vuosikausia työtä, malttia, kovia kohtaloita ja kaikenlaisia vaaroja ennenkuin voitetaan tämä nimi täysi-arvoisesti. Äiti likisti lempilastansa syliinsä ja hänen silmistänsä putosi kyynel Yrjön vaaleaan tukkaan. Paremmin kuin sanat selitti tämä mitä äiti tunsi ajatellessaan, että hänen poikansa oli valinnut meren elättäjäksensä.
Mutta tämä, nuorukainen oli täynnä toivoa ja iloa. Vilkkaan mielikuvituksensa avulla purjehti hän täyttä vauhtia kultaisten unelmain ruusunkarvaisella merellä. Pian luuli hän pääsevänsä katteiniksi, ja oman laivansa päälliköksi, jolla toisi tavaroita ja aarteita maan rikkaimmista paikoista. Vähimmän osan pitäisi hän itse, mutta runsaimman antaisi armahillensa kotona.
"Päällä sinilaineen
Kuljen merta,
Käyn nyt maita maineen
Hakemaan.
Vaikka aaltoon kuolla
Saisin kerta,
Haluni on tuolla
Sentään vaan.
Niin ikävä, vaikea mulle ol' olla
Tuon maan tyvenessä,
Kun kulkea poukaman tuon kivikolla
Sain vaan venehessä.
Vaan vuohien kanssa sain leikkiä lyödä.
Tai laiskana maata
Ei, hitto vie! moista en tehdä mä työtä
Täst' alkaen saata.
Jää nyt vuona pieni!
Jää nyt uuhi!
Ulapalle tieni
Mua vie.
Laivaan kiiruhulla
Lennä ruuhi!
Hauska matka mulla
Kohta lie.
Hyvästi maa ja sun loistehes, varjos!
Mun mennä jo suo, maa!
Ol' aika, kun lemmetär mullekin tarjos
Makeimpata juomaa.
Useestipa riehua paimenetarten
Kans' sain ihanitten
Useestikin sain kavaloitakin varten
Mä itkeä sitten
Pois nyt huoli vaiva!
Kyllä rauhaa
Saan, kun mua laiva
Tuudittaa.
Riemun on, kun myrsky
Oikein pauhaa,
Jotta aaltoin hyrsky
Vaahtoaa."
* * * * *
Salama on uudestaan lastattu. Kaikki sen miehet ovat jo laivassa ja se höyryämässä. Asiat maalla ovat päätetyt ja jäähyväiset ystäville sanotut. Tällä erää pyrkii uhkapurjehtija Lovisaan, siihen kauniiseen Suomen merikaupunkiin, mikä ennen oli Ruotsin rajavartijoita Venäjätä vastaan, mutta nyt sen varustuksista ei ole muuta jälellä kuin muutama jykevä muuri ampumareikineen.
Geflen satamarannalla liikkuu sadottaan katselijoita, jotka kaikki haluavat nähdä rohkean uhkapurjehtijan lähtöä, sillä nyt jo hyvin tiedetään miksi eli mihin sitä laivaa käytetään. Ainoastaan Mimmi ja Elviira eivät sitä vielä tiedä. Ankkuri on nostettu, "hiljaa eteenpäin" komentaa katteini konehuoneesen. Juhlallisesti liikkuu komea laiva eteenpäin, hurraa-huutoja kuuluu katselijain joukosta rannalla; hatuilla lakeilla ja valkoisilla taskuliinoilla heiluttavat ystävät ja omaiset jäähyväisensä poislähteville.
Jo käskettiin "täys vauhti"; Salama kiitää eteenpäin ja sen kiiltävät metallikanuunat laskevat jyryävän laukauksen. Laiva joutui yhä enemmin näkyvistä ja pian ei mikään muu kuin musta kivihiilisavu osoita sitä kohtaa merellä, missä laiva jo on.
On jo kesäkuu; vielä vähän aikaa, niin aurinko, pohjois-napapiirin kohdilla ei enää laskekaan. Yöt ovat melkein yhtä valoisat kuin päivätkin. Aurinko, taivaan suuri soihtu, sammuttaa tähän aikaa valonsa ainoastaan parin tunnin ajaksi, sitte taas syttyäksensä. Purjehtijan ei tarvitse pelätä yön pimeyttä ja sen salaista väijymistä, vaan saa pelkäämättä kulkea uraansa.
Kultakruunun aukolla Suomen saaristossa oli Miranda ankkuroittuna ja sen soma runko kuvastihe veteen. Sen sivulla oli englantilainen kuormalaiva, josta Mirandaan purettiin hiiliä. Katteini Hall oli pienemmällä haahdellansa edellisenä päivänä lähtenyt Bomarsundiin tiedustelemaan, miten oli niitten englantilaisten merimiesten laita, jotka olivat sinne jääneet linnoituksen valloittamisen jälkeen. Cutler-herra oli siis tätä nykyä Mirandan päällikkö ja istui rauhallisena kajuutassansa syöden paistia ja juoden kahviansa. Pöytävieraana oli hänellä laivan toinen luutnantti, lääkäri, merisotamiesten päällikkö ja pursuri eli laivan ruokavarain esimies. Kolmas upseeri oli vartijana kannella ja neljäs oli katteinin seurassa. Käyntinsä jälkeen Geflestä oli Cutler yhä tulisemmin rakastanut Elviiraan; hänen sorea muotonsa seurasi häntä alati ja nytkin aamiaistansa syödessä olivat hänen ajatuksensa Elviiran luona.
"Jos vain todella olisin laivan päällikkö", ajatteli hän, "niin viivyttelemättä naisin sen kauniin ruotsalaistytön. Hm, minä ajattelen häntä niin paljon, että virkatoimille tulee siitä haittaa. Mitä sanoitte, pursuri? Rohkenetteko moittia vanhaa laivapäällikköäni, amiraali Napieria? hääh!"
Nämä viimeiset sanat kiljasi Cutler kiukkuisella äänellä. Vanha Napier oli hänen epäjumalansa ja Jones pursuri ärsytti useasti Cutleria päästäen joitakuita pistesanoja amiraalista.
"Minä sanoin, etten luule tänä vuonna enää tulevan mitään tähdellisiä sotatapauksia täällä Itämerellä", vastasi Jones naurahtaen. "Meidän suuri voimain ponnistuksemme oli Bomarsundin valloittaminen. Meillä ei ole matalakulkuisia laivoja, sentähden on mahdoton näillä matalilla vesillä saada kanuunia venäläisten linnoituksia niin lähellä, että ampumisesta lähtee hyötyä. Talveen asti saamme huviksemme vain pitää Suomen ja Venäjän satamat suljettuina."
Cutler tuli harmista tulipunaiseksi. Joneksen lause loukkasi liian paljon sen mainetta, jota hän, Cutler piti merisankarin ja soturin esikuvana. Vai amiraali Napier olla toimettomana. Tätä ei hän nyt enää vaitiollen voinut kuunnella.
"Te suvaitsette tehdä päätöksiä toimista ja asioista, joita ette ymmärrä", sanoi Cutler pursurille. "Te soditte merimiesten mahain kanssa eikä teidän silmänne muuta tajua kuin punnuksia, mittoja ja suuhun pantavaa. Oletteko te ehkä nähneet vanhan Charleyn ansioluetteloa, olitteko mukana silloin kuin hän käden käänteessä otti koko miguelilaisen laivaston S:t Vincent-nokan luona?"
Jo nyt oli pursurin vuoro kiukustua. Jones tarttui oikealla kädellä kiiltävään nenäänsä ihankuin sieltä odottaen neuvoa ja valaistusta.
"Jos vaikka en ollutkaan mukana, tiedän toki, että Vincentin niemen luona saitte kelpo selkäsaunan." sanoi hän uhallisesti kiusaa tehden. "Oikeinhan te juoksitte raippakujaa Miguelin laivojen keskitse. Kas niin; kiitos merimiesten mahoista ja suuhun pantavista."
Cutler raivostui. Toisten nauru sapetti häntä sitäkin häijymmin; hän löi kätensä pöytään ja ärjäsi pursurille: "jumal-avita, te valehtelette."
"Mitenkä se asia oikeastaan oli herra Cutler?" kysyi sotamiesten päällikkö. "Minä tunnen huonosti sen historiaa enkä siis osaa sanoa onko Jones oikeassa vai väärässä."
Jopa nyt seurasi "the figting Charleyn" kunniaksi pitkä ylistyspuhe, jossa herra Cutler mielihyväksensä sai tilaisuuden kehuskella itseänsäkin, koska hänkin oli osallisena samassa meritappelussa. Ylvästelevästi lopetti hän puheensa sanoen: "tällainen hyvä pursuri, oli se, minkä te suvaitsette sanoa raippakujan juoksuksi ja sellainen se mies, jonka te luulette toimettomasti aikaansa tuhlaavan."
Jones-herra oli jo laskemaisillaan pilkallisen vastauksen, mutta silloin tuli muuan miehistä ilmoittamaan, että näkyvissä oli outo höyrylaiva.
"Onko se näyttänyt lippunsa?" kysyi herra Cutler.
Ei, sir, mutta vartija-upseeri luulee tuntevansa sen Salamaksi, samaksi ruotsalaiseksi höyrylaivaksi jonka joku aika sitten tapasimme Ahvenan meren suussa. Sen savutorvet ovat nyt maalatut mustiksi sen sijaan, kun ennen olivat epäluulon alaisia. Kun se ensin huomasi meidät, pysähtyi se ja oli alallansa, sitten se lähti liikkeelle ja suuntaa nyt suoraan meidän ankkuripaikkaa kohti.
Cutler-herra kimmahti paikaltaan. Oli höyrylaiva luvallisilla tai luvattomilla asioilla, ainakin saisi hän sen katteinilta tietoja Elviirasta, sydämmensä lemmitystä. Hän käski miesten valmistaa vene, sillä hän aikoi itse käydä tarkastamassa laivaa ja sen papereja.
Cutler-herra meni hyttiinsä asettamaan pukuansa kuntoon. Salaman liikkuminen näillä vesillä oli hänen mielestänsä kovasti epäluulon alaista ja hän päätti sentähden tarkoin tiedustella kaikki asiat ja ankarasti tarkastaa laiva. Tie Haaparantaan ei mennyt Ahvenan saariston ja Kultakruunun aukon kautta. Epäilemättä siinä piili vilppiä ja Cutler päätti siitä ottaa selvän. Kun hän tuli kannelle, oli Salama jo melkein kolmen luomaköyden [yhden luomaköyden eli kaapelin mitta on 120 syltä eli 213 metriä 60 centimetriä] päässä Mirandasta, sillä tuo laiva oli todellakin uhkapurjehtija. Höyryä purskui sen höyryputkista ja Ruotsin lippu liehui ylpeästi sen mastonhuipussa. Mitähän tuumaili sen päällikkö, kun noin rohkeasti juoksi suoraan vihollisensa kitaan? Olihan sen katteini joko houru taikka oli hänellä päteviä syitä niin tehdä.
Irti laivansa sivulta oli laskenut englantilaisen vene, jossa oli herra Cutler, ja se suuntaisi suoraan Salamaa kohti, jonka katteini kiikarin lävitse tarkasti tähysteli venettä, ja erittäinkin siinä olevaa upseeria.
"Se on hän eikä kukaan muu; minä tunnen hänet sen mukaan, mitä tytöt hänestä kertoivat", jupisi katteini, lykäten kiikarinsa kokoon. Sitte käski hän Yrjö Evertin luoksensa.
Heti paikalla tulikin tuo nuori merimies. Hänen ja katteinin kesken syntyi kuiskutteleva keskustelu. Molemmat nauroivat ja katteini silitteli käsin Yrjön vaaleata tukkaa.
"Se sopii oikein oivallisesti, poikaseni", sanoi hän iloisesti Yrjölle. "Sinä pukeudut kuten sanoi: vartia-palvelijani auttaa sinua. Koko puku on valmiin, minun hytissäni. Kun olet puettu, menet siihen paikkaan, minkä minä osotin. Mutta sinun pitää olla totinen etkä saa sanaakaan lausua. Joudu nyt, sillä ei tässä kannata aikaa tuhlata."
Yrjö katosi salonkiin; katteini meni köysirappusilta vastaan-ottamaan
Mirandan vanhinta luutnanttia.
Englantilainen ja katteini tervehtivät kohteliaasti toisia ja esittivät kumpikin itsensä.
"Minun nimeni on Cutler ja minä olen päällikön sijainen laivalla niin kauan kun katteini Hall on poissa Bomarsundissa", lausui Cutler seuraten katteinia laivan kannelle.
"Vai on katteini Hall poissa, se oli ikävä uutinen", vastasi Milenius, "minä paki parastaan tulin tänne päin saadakseni, jos mahdollista, tavata hänet, ei niin paljon itse tähteni, kuin toisen laivallani olevan henkilön."
Cutler-herra näytti kummastelevalta.
"Oletteko todellakin hakeneet Mirandaa?" kysyi hän.
"Tietysti, sir, sillä kun matkani määrä, kuten tavallisesti, on Haaparanta, huomaatte helposti, ett'ei tämä suunta minulle sovi. Hyvin ikävä, ett'en saanut tavata katteinia. Nyt saan tyhjäntoimittajana palata takaisin."
"Vaikka laivan todellinen päällikkö on poissa, olen minä hänen sijaisensa, jos siis suvaitsette minulle sanoa asianne, ja jos minun apuni auttaa, teen sen ilomielellä", sanoi Cutler.
"Kiitoksia, sir, mutta parasta lienee, etten minä tai oikeammin se henkilö, joka on tällä laivalla, vaivaa teitä. Minulla oli muuan pyyntö reitaajaltani herra Wulffilta, hänen tyttärensä, neiti Elviira…"
"Te sanotte Elviira-neiti", keskeytti luutnantti nähtävällä mielenkiinnolla. "Mitenkä jaksaa se nuori neiti, toivottavasti hyvin?"
"Ei vallan hyvin, sir", vastasi katteini. "Mutta johan minä viivytän teitä liian kauvan. Suvaitsetteko tarkastaa paperejani, muuten ehkä oudontapaisen suuntani tähden rupeette epäilemään minua sulunsärkijäksi, ha, ha, ha."
"Ha, ha, ha", toisti Cutler-herrakin. "Eihän sulunsärkijä rupee hakemaan vartijalaivaa, joka on estämässä hänen hankkeitansa. Te mainitsitte Elviira-neitiä se soma nuori nainen ja hänen voimisensa liikuttaa minua hyvinkin paljon. Olen hänen tuttavansa. Te sanoitte ei vallan terve; millainen on hänen sairautensa?"
"Se ilmestyy syvänä raskasmielisyytenä, eli sellaisena, mitä te englantilaiset sanotte spleeniksi", vastasi katteini. "Sellainen synkkä mieli on vasta näinä viime päivinä havaittu hänessä. Lääkärit ovat neuvoneet häntä menemään Lovisan kaupunkiin kylpemään."
Herra Cutler kävi miettiväiseksi. Elviira-neito raskasmielinen! Hm, sehän jotakin tiesi. Luutnantti luuli olevansa hyvin sievä mies. Tuo nuori neiti oli halukkaasti kuunnellut hänen puheitansa. Itse hän oli ensituttavuudessa rakastunut tyttöön. Luutnantti oli kuullut puhuttavan sielujen heimolaisuudesta. Eihän mikään ollut mahdotonta. Elviiralle oli saattanut käydä niinkuin hänelle itselle. Cutlerin sydän ihan lämpeni: hän kääntyi katteinin puoleen ja sanoi:
"Eihän Lovisaan pääseminen mikään mahdottomuus ole. Viikon kuluttua tai niillä paikoin menemme taaskin Gefleen; minä hankin katteini Hall'ilta luvan, että se nuori neiti pääsee Mirandan kanssa johonkin Suomen satamaan, josta hän sitte voi matkustaa kylpykaupunkiinsa Lovisaan."
"Kummallista on, että Elviira-neitiä ei huvita lukea muuta kuin englantilaisia lauluja", sanoi katteini, joka ei ollut kuulevinaan mitä luutnantti viimeksi lausui. "Hänen lempilaulunsa on Jeanot ja Jeanette, hyvin soma englantilainen laulu. Tunnettehan sen sir, vai miten?"
"En nimeksikään, en rahtuakaan, sir, minä en ole kuullut muita lauluja kuin niitä, joita merimiehet lauleskelevat laivalla, sellaisia kun The yong Susanna, Old Jloe, Rule Britannia ja joitakin muita", vastasi Cutler, ihan vakuutettuna siitä, että Elviira oli kiihkeästi rakastunut häneen. "Mutta te ehkä osaatte sanella minulle ne värsyt, se olisi minulle suuri huvi."
"Vallan mieluisasti", vastasi katteini, jonka oli vaikea pidättää nauruansa englantilaisen lemmenkiihkosta. "Minä kun olen hankkeissa tulla Wulff-patruunan vävyksi, niin…"
"Oletteko ehkä Elviira-neiden kosija?" kysyi Cutler hyvin levottomana.
"Enpä suinkaan, minun mielitiettyni on Mimmi" vastasi katteini. "Mutta näin kuuluu Elviira-neiden lempilaulu." Ja katteini kertoi pienen englanninkielisen pätkän jostakin lemmenlaulusta.
Cutler kuunteli hengittämättä. Olihan se laulu selvä rakkauden tunnustus. Lause: "But my heart will be with you" täytti Augustus Cutlerin toivolla ja riemulla.
"Suloinen, iki-soma", ratkesi hän lopullisesti sanomaan hehkuvin poskin.
"Kiitoksia, sir, mutta te ette huomannutkaan, että minä sanoin
Elviira-neiden Mirandan muassa pääsevän Suomeen, mitä sanotte siitä?"
"Olkoon menneeksi, minä luotan täydellisesti teihin, sir, jonka vuoksi sanon suoraan, että Elviira-neito on tällä laivalla ja että minä olen hakenut katteini Hall'ia saadakseni häneltä passin teidän sotalaivojenne estämättä päästä Lovisan satamaan veneelläni laskemaan neiden ja hänen kapineensa maalle" vastasi katteini. "Jos se onnistuisi; olisi patruuna Wulff päällikölle suuresti kiitollinen, sillä häntä huolettaa tyttärensä terveys enemmän kuin kaikki hänen miljoonansa."
Cutler tuskin saattoi uskoa sitä, minkä nyt kuuli. Elviira Salamassa ja siis nyt hänen läheisyydessänsä. Jos hän saisi nähdä ja puhutella häntä, johan siitä voisi jotakin seurata. Mutta yht'äkkiä heräsi hänessä epäilys. Hänestä oli kumma, että patruuna lähetti tyttärensä Suomeen eikä kuuluisampiin kylpypaikkoihin Euroopassa. Hän loi tiedustelevan silmäyksen katteiniin, mutta tämän muoto ei ilmaissut pientäkään mielenliikutusta, vaan oli täysin tyyni ja jäykkä.
"Hm, eihän sekään ole mikään mahdottomuus, ett'en minä katteinin puolesta voisi antaa teille semmoista passia", sanoi Cutler pitkään, "mutta ensin tahdon tulla vakuutetuksi siitä, että Elviira-neiti todellakin on laivassa, ei sen vuoksi, että epäilisin teidän sanojanne, sir, mutta velvollisuuteni upseerina vaatii etten mitään toimi ilman täyttä vakuutta."
"Te olette jalokuntoinen mies ja teidän suopeat sananne, herra, ilahuttavat minua", vastasi katteini. "Minä heti menen Elviira-neiden luokse ilmoittamaan hänelle teidän täällä olonne ja teidän kohteliasta tarjoustanne olla hänelle avuksi. Hän ehkä tahtoo itse teitä kiittää, mutta hän jaksoi tänä aamuna hyvin huonosti. Minä tulen heti takaisin."
Katteini meni salonkiin ja jätti Cutlerin yksinään kannelle.
Englantilainen näytti kovasti miettivän, luultavasti sitä mitä oli
Elviirasta kuullut.
"Petosta ei voi olla tuon miehen sanoissa tai teoissa", sanoi hän itseksensä. "Elviiran isä on kovin rikas, hänelle siis ei tunnu, jos hänen laivansa tekeekin muutaman kymmenen penikulman mutkatien. Onhan minulla sitä paitse silmäni säilyssä ja niillähän näen, onko neiti laivassa, vai ei."
Taas tuli katteini kannelle. Hän astui Cutlerin luokse.
"Niin on kuin pelkäsin", sanoi hän. "Te saatte nähdä Elviiran ja voitte tulla vakuutetuksi, että hän on laivassa, mutta häntä puhutella ette saa, siksi hän on liian heikko, ja kun kuuli teidän olevan laivalla, liikutti se häntä nähtävästi, jopa kyyneliin asti. Jos seuraatte minua salonkiin, saatte nähdä Elviira-neiden istuvan hytissänsä, mutta elkää sanallakaan häntä puhutelko."
Yhä varmemmin vakaantui Cutler luulossaan, että tuo ihana ruotsalainen neito rakasti häntä. Mahdotonta oli, että katteini valehtelisi hänelle, sillä mistä aavistaisi hän hänen lempivän Elviiraa. Hän oli heltynyt kyyneliin kuullessaan hänen olevan laivalla. Cutler pyyhkäsi mielihyvillään punaista poskipartaansa ja seurasi katteinia salonkiin. Hän näytti kädellään hyttiä, jonka punaiset samettivarjostimet olivat puoliksi auaistut, ja mikä ilo, siellä istui Elviira vaaleine kutrineen pää käden nojassa. Hän oli kalpea ja kuihtuvan näköinen. Nähdessään Cutlerin hymyili hän haikeasti, tervehti häntä ja hiukan kumartaen kaunista päätänsä veti äkkiä varjostimen oven eteen eikä ollut huomaavinaankaan sitä hellää katsetta, minkä Cutler-poloinen vaaleansinisistä silmistään häneen loi. Katteini katsoi kysyvästi englantilaiseen. "All right, sir", kuiskasi Cutler, "minä olen vakuutettu ja annan mielihyvällä sen todistuksen, josta puhuitte."
Katteini astui Elviiran hytille ja lausui muutaman sanan hänelle salongista.
"Tuo nuori neito soisi saavansa kiittää teitä siitä hienosta kohteliaisuudesta, mitä hänelle olette osottaneet", sanoi Milenius Cutlerille; "hän on suuresti pahoillaan, ettei hän muuta voi kuin kuroittaa teille kätensä, sillä haastelemaan on hän liian heikko."
Ja samassa kurotettiin pieni hansikkoittu käsi hytistä. Riemun ihastuksissa jupisi Cutler muutaman sanan, tarttui siihen pienoiseen käteen ja suuteli sitä.
"Oikein, oikein somasti luotu", kuiskasi Cutler. Silmänräpäystä myöhemmin oli hän ulkona salongista ja katteinin hytissä, mihin oli asetettu pullollinen vanhaa sherryä ja lasia.
Herrat kilistelivät keskenänsä.
"Nyt, luutnantti Cutler kiitän teitä. Vielä enemmän kiitollinen olisin, jos ilman vastuksia voisitte antaa minulle sen pääsykirjan, josta olen puhunut. Minun paperini ovat tässä nähtävänä."
"Vallan mieluisesti, sir", vastasi Cutler. "Minä olen siitä varma, että katteini Hall olisi tehnyt samoin, sillä ei meitä ole kielletty osottamasta naisille kohteliaisuutta." Cutler otti kynän ja kirjoitti seuraavan:
"H.M.S. Miranda, ankkuroittu Kultakruunun aukolla, Suomen saaristossa.
Salama-nimisen ruotsalaisen kauppahöyrylaivan, jonka päällikkö on katteini Milenius, on allekirjoittanut tarkastanut ja olivat sen paperit sotatilassäännön mukaiset. Matkalle Haaparantaan on katteini pyytänyt vapaasti ja esteettömästä saada mennä Lovisa-nimiseen Suomen merikaupunkiin, sinne laskeaksensa sairaan ruotsalaisen rouvasihmisen, joka aikoo siellä käyttää merikylpyjä. Olen teille kiitollinen, sir, jos suosiollisesti osotatte tuon kohteliaisuuden mainitulle rouvasihmiselle, joka kuuluu hyvään ja arvossa pidettyyn perheesen.
Kunnioittaen
A. Cutler,
Ensimäinen luutnantti, H.M.S. Mirandan päällikkö vakinaisen poissa ollessa."
Tämän paperin antoi hän katteinille.
"Tässä nyt se todiste, minkä tahdoitte", sanoi hän. "Liittolaisemme ranskalaiset pitävät rannan sulettuna Lovisasta Riigaan asti, mutta katteini Hall sanoi, että me muutaman päivän kuluttua siirrymme heidän sijaansa. Ainakaan ei muuta tarvittane kuin näyttää tämä paperi, niin esteettömästi pääsette maalle."
Katteini uudisti kiitoksensa.
"Teidän hyvyyttänne soisin vieläkin saada vaivata", lausui hän. "Pyydän näette vielä sitä, että kun tulette Gefleen, antaisitte minulta kirjeen Elviiran isälle. Siinä annan hänelle tietoja tyttärensä terveyden tilasta ja siitä erinomaisesta kohteliaisuudesta, jota osotitte hänelle, kun niin tehokkaasti autoitte hänen matkaansa. Suvaitsetteko vielä tämän?"
"Oikein mielihyvällä", vastasi luutnantti, tyhjentäen lasinsa pohjaan. "Siitähän minulle tulee uusi aihe pitkittää tuttavuutta reitaajanne kanssa. Onko hän todellakin niin rikas kuin hoetaan?"
"Hän on miljoonani omistaja."
"Ja hänellä on ainoastaan kaksi lasta?" "Ei muuta kuin kaksi tytärtä, jotka kerran tasaavat isänsä perinnön."
Pelkästä hajamielisyydestä täytti luutnantti vieläkin lasinsa. Tämä päivä oli hänelle ollut oikea onnenpäivä. Sekä isä että tytär jäivät hänelle suureen kiitollisuuden velkaan. Hän jo tuumaili rupeisiko asumaan Englannissa vai Ruotsissa. Sillä aikaa kirjoitti katteini.
"Herra tukkukauppias!
Ihan aavistamatta jouduin minä ja Salama suoraan suden suuhun, se on Miranda-laivan näkyviin, joka oli ankkuroittuna Kultakruunun aukolla. Minulle lensi onnellinen aatos päähäni, kun muistin, mitä teidän tyttärenne minulle kertoivat Mirandan ensimäisen luutnantin ihastuksesta Elviira-neitiin. Yrjö Evert on täällä ollut Elviiran sijaisena. Hän matkustaa merikylvyille Lovisaan ja herra Cutler oli niin hyvä ja antoi suosituskirjan, jonka avulla toivon Salaman helposti pääsevän Lovisaan. Pitää olla rohkea ja nerokas menestyäksensä tämän tapaisessa toimessa."
Katteini sulki kirjeen ja antoi sen Cutlerille. He joivat vielä lasillisen ja erosivat, mutta sitä ennen pyysi luutnantti sanomaan nöyrimmän tervehdyksensä Elviiralle.
Kun englantilaisen vene laski laivan kupeelta, ryntäsi Salaman katteini komentosillalle.
"Laiva kulkuun, täysi vauhti ja lämmintä pannujen alle", käski hän.
Kymmentä minuutia myöhemmin oli höyrylaiva Vähämaan ja Teron välisessä salmessa ja Mirandaa ei enään näkynyt.
Yrjö Evert oli taas muuttunut kauniista naisesta nuoreksi merimieheksi.
Katteini tapasi hänet pitämässä peräsintä.
"Sinä teit tehtäväsi vallan hyvästi, Yrjöseni", sanoi hän hänelle.
"Mutta minua hävetti julmasti olla hamepuvussa."
"Et sinä sittekään mikään akka ole, sen olen jo sinusta huomannut, ja se olkoon lohdutukseksesi, poikaseni."
Yrjö punastui tuntuvasti. Tuo oli ensimäinen katteininsa antama kiitossana ja sen pani nuorukainen mieleensä.
Mitään esteitä kohtaamatta pääsi Salama Turun saaristosta ja Helsingin sivutse läpi muistorikkaan Ruotsinsalmen, joka on vähän idenpänä.
Salama kiertää pienen Porvoon kaupungin, jota tulipalo ja viholliset usein ovat ahdistaneet. Vielä seitsemän penikulman matka, ja höyrylaivalta näkyy jo Lovisa, joka onkin matkan päämäärä. Syvän lahdelman pohjukassa sijaitsee tuo kaunis kaupunki kummulla. Vaikka Salamalla tarkasti pidettiin vaaria, ei oltu sotalaivoja huomattu ja katteini toivoi jo estymättä pääsevänsä satamaan, kun yht'äkkiä metsäisen niemen takaa lahdessa tuli näkyviin kanuunoilla varustettu sotalaiva, jonka mastossa liehui Ranskan lippu. Kova laukaus tervehti Salamaa, jolta sotalaiva sulki tien, ja veti tarkastuskäskylipun etumastoonsa. Laiva oli höyryrekatti Isis, katteini Cleret-Longavant. Toinen laukaus, jonka luoti kävi keski- ja isomaston välitse, sai Salaman pysähtymään ja laskemaan vesille veneen, jossa katteini itse lähti vieraalle sotalaivalle selittämään rohkeata satamaan pyrkimistänsä.
KUUDES LUKU.
Salama pääsee Lovisaan. — Lähtee sieltä Wiipuriin ja ottaa mukaansa sotatarpeita. — Översti Gregor Suderoff.
Katteini Cleret-Longavant oli komean laivansa kannella odottamassa Salaman venettä, joka jo oli tulemassa ja lähestyi laivaa. Isis oli Ranskan laivaston uusimpia ja kaikin puolin kunnollisimpia höyrylaivoja. Sen katteini oli kaunis, soreavartaloinen mies, urhoollinen ja jalomielinen. Hän oli oikein komea sen kansan edustaja, joka mielilauseeksensa on ottanut sanan: la gloire (kunnia). Sotatoimissa etenkin Itä-Intiassa oli hän ansainnut kunniaritariston ristin ja merimiesarvonsa. Ylhäisellä kohteliaisuudella vastaanotti hän Salaman päällikön, joka hänelle antoi luutnantti Cutlerin puoltavan suosituskirjan.
Katteini Longavant luki sen tarkoin, sitte sanoi hän:
"Näin ollen minä en suinkaan ole vähemmin kohtelias kuin liittolaisemme Mirandalla. Venäläiset ovat vahvistaneet vanhat patterinsa Lovisan luona ja lähettäneet paljon varusväkeä kaupunkiin enkä minä siis voi tulla satamaan ottamaan teitä sieltä, jos mielisitte sinne jäädä, mutta minä seuraan teitä kanuunan ampumamatkalla ja pyydän huomauttaa teille, että mieheni tähtäävät tarkasti. Menkää siis satamansuuhun, laskekaa kysymyksenalainen rouvasihminen maalle ja sen tehtyänne menkää rauhaan, minun rekattini ei estele teitä."
Katteini Milenius teki kumarruksen.
"Oivallinen laiva", sanoi hän, ihmetellen katsellen ympärillensä, "luultavasti parhaimpia pikakulkijoitakin?"
"Ei niinkään pikakulkuinen kuin luultiin ja toivottiin", vastasi päällikkö. "Vaikka 2,000 hevosen voimainen, Isis suurimmallakaan höyrypaineella ei saavuta enempää kuin 11 solmuväliä."
"Mutta Salama 12, jopa 14:kin", ajatteli Milenius. "Minä pääsenkin hänen kynsistänsä."
Ennen Salamasta lähtöään oli hän käskenyt koneenkäyttäjän kovasti lämmittää pannujen alle ja tarvittaessa raskauttaa venttiilit.
"Minä olen teille suuresti kiitollinen, herra katteini", sanoi hän Longavantille. "Nyt lähden laivalleni takaisin, satamansuussa lasken veneeni alas ja teidän vartioimananne palaan takaisin aukon selälle."
"Niin on sopimuksemme, hyvä herra", sanoi katteini. "Pitäkää mielessä, että kanuunani ovat ladatut ja kuulani osaavat pilkkuunsa 10,000 kyynärän matkalla."
"En unohda kumpaakaan; nyt kiitolliset jäähyväiset."
Laivalleen saavuttuansa Salaman katteini kutsui Yrjö Evertin luoksensa.
"Kuule nyt tarkoin, poikaseni, mitä minulla on sanomista", lausui hän nuorelle merimiehelle. "Kappaleen matkaa satamansuusta pysähytän laivan. Puettuna naiseksi samoin kuin Cutlerin laivassa käydessä, astut sinä ja kolme miestä veneesen. Laskette heti irti ja soudatte kaikin voimin satamaan, sitä patteria kohden, missä astutte maalle. Höyrylaivalla suojaan minä teitä miten mahdollista. Ymmärsittekö minua?"
"Kyllä, katteini; aikomuksenne luulen olevan pettää satamansulkijalaivoja."
"Oikein arvasit, joudu nyt pukeutumaan."
Katteini nousi komentosillalle. "Täysi vauhti; korkein höyrypaine", käski hän.
Propelli pyöri hurjasti, pistoonit lensivät ylös ja alas, vesi kiehui vaahtona keulan edessä, Salama kiiti kauheata vauhtia, Isis ajoi sitä takaa, mutta ei kestänyt kilpailussa.
"Se on meitä nopeampi", sanoi Longavant, "mutta kuulain nopeutta se ei voita. Jos se mielii minun pettää, ammun sen upoksiin."
Samassa silmänräpäyksessä näkyi salmen suussa toinen suuri höyrylaiva. Se on Dragon, katteini Seymour, joka tulee päästämään Isis-laivaa yhtymään suureen laivastoon. Se halkaisee vettä samoin kuin kotka ilmaa. Froubrigde on kannella. "Mitä toiminnee Isis tuolla salmen suussa?" kysyy ensimäinen luutnantti itseltänsä. Kiikari näyttää kasvaneen kiinni hänen silmiinsä. Silmä välähtää, se salamoi. Hän tunsi uhkapurjehtijan samaksi, joka oli hänet pettänyt Helsingissä, vaikka sen savutorvet nyt olivat mustiksi maalatut. "Go ahead, go ahead", komentaa hän koneenhoitajalle. Dragonin vauhti yltyy joka minuuti. Froubrigde aavistaa uhkapurjehtijan pyrkivän satamaan ja sen hän tahtoo estää, revetkööt vaikka Dragonin höyrypannut.
Salama seisoo sataman suussa, vene sen vieressä ja katteini Longavant näkee miten siihen astuu rouvasihminen ja kaksi merimiestä. Vene laskee irti ja soutaa satamaa kohti.
"Hän ei petäkään minua ja mitä Cutler sanoi kirjeessään on tosi", jupisi Isiksen päällikkö, joka vastikään oli saanut tiedon englantilaisen laivan lähestymisestä.
"Jumalan kiitos siitä", sanoi Longavant-iloisesti. "Nyt pääsemme tästä ikävästä vartioimisesta ja saamme parempaa tehtävää. Mutta mitä hittoa tuo höyrylaiva yrittää? Sen kone on käymässä ja se suuntaa täyttä vauhtia satamaan. Sukkelaan laita-kanuunien luo ja ampukaa, ampukaa, muuten se Jumal'avita pääsee käsistämme."
Rekatti siirtyi eteenpäin ja lähetti satamaan pakenevan Salaman perään 3 tai 4 laukausta, jotka kuitenkaan eivät sattuneet, vaikka Longavant oli kehunut miestensä ampumistaitoa. Venäläisistä pattereista oli nähty, mitä ulkona satamassa tapahtui ja siinä luulossa, että joku sulunsärkijä tässä pyrki satamaan, ruvettiin niistä ampumaan rekattia. Matka oli kuitenkin liian pitkä, niin ettei siitä mitään apua lähtenyt. Isis sai toimettomana nähdä, miten Salama pian oli sen kuulilta saavuttamattomissa. Katteini Longavant oli julmasti suuttunut.
Kaikki nämä tapahtumat oli valpas Froubrigde nähnyt Dragonista aivan hyvin. Hän aavisti, että Isiksen päällikkö oli jollakin tavalla tullut petetyksi. Hän riensi rohkeasti eteenpäin, ohjasi Isiksen sivutse ja tunki satamaan, toivoen pääsevänsä sinne sen verran ajoissa, että, vaikkapa ei voisikaan ottaa uhkapurjehtijaa, saisi sille kumminkin antaa aimo muistomarjan. Mutta Salama oli jo venäläisten patterin turvissa ja Froubrigden täytyi suureksi harmiksensa nähdä, miten hänen kuulansa putosivat veteen ulottumatta määräänsä. Hän siis käänsi ulospäin ja huomasi nyt Salaman veneen, joka ei ollut joutunut hyvinkään paljon maata kohti, vaikka sen soutajat kylläkin tekivät parastansa.
Tuota venettä rupesivat nyt Dragonin kanuunat tähtäämään. Yrjö Evert ja hänen kolme seuraajansa, joista yksi oli hänen ystävänsä Edvard Ryd, ponnistivat kaikki voimansa päästäksensä maalle. Yrjö riisui valhepukunsa ja paiskasi sen kokonaan mereen. Hän tahtoi esiintyä miehenä eikä naisena, jos hän vangiksikin joutuisi. Merimiespukunsa oli hänellä hameitten alla. Dragonin ahdistamat neljä miestä soutivat niin että verta alkoi tiukkua heidän kynsiensä alta. Pelastua oli mahdoton, sillä höyrykorvetti tuli yhä lähemmäksi. Kaksi miestä otti aironsa veneesen, vaikka Yrjö ja Edvard sitä estelivät. Kuulat rupesivat sattumaan yhä lähemmäksi, jonka vuoksi toinen miehistä pani valkoisen taskuliinan airon nenään ja pystytti sen antaumisen merkiksi. Dragon lakkasi ampumasta ja otti veneen ja miehet vangiksi.
Kun miehet oli viety laivaan rupesi ensimäinen luutnantti heitä kyselemään, mutta kun kukaan heistä ei osannut englannin kieltä, ei mitään tietoja saatu uhkapurjehtijasta, sillä sitä siinä nyt kyseltiin. Froubrigde ärisi kiukkuisesti ja tarkasti miehiä kantapäästä kiireesen asti.
"Nämä sopii pistää niitten miesten sijaan, jotka tauti on meiltä vienyt", jupisi hän, "sen verran on tästä saalista hyvää." Sitten kutsui hän laivan pursurin, käski panna miehet laivan kirjoihin ja ylilaivurin osottaa heille makuupaikan, numeronsa laivassa ja heidän tehtävät työt sekä toimet.
"Kas niin, te hirtehiset, nyt saatte toista lajia makeisia kuin laiskureilla sulkusärkijän kannella. Niin totta kuin nimeni on Froubrigde koetan tehdä teistä ihmisiä."
Tämän ystävällisen lupauksen jälkeen astui Froubrigde perää kohti. Dragon lähti satamasta, missä Isis oli odottamassa. Seymour meni rekatille ilmoittamaan tulonsa ja näyttämään käskyn, jonka mukaan hän nyt otti haltuunsa vartiotoimen:
Tietysti syntyi heidän kesken puhe uhkapurjehtijasta ja miten se ennen oli päässyt Helsinkiin, "Se on luonnoltansa rohkea ja muuten oiva merimies, tuo uhkapurjehtija, mutta sitä en saa päähäni, millä keinoin hän Cutlerilta on voinut saada suosituskirjan. Miehet jotka otimme vangiksi, eivät mitään osaa sanoa, sillä he puhuvat ainoastaan omaa kieltänsä. Mutta sen vakuutan teille, katteini Longavant, ettei tuo uhkapurjehtija suinkaan pääse irti, myöhemmin tai varemmin saa hänen sisuttelemisensa palkkansa."
"Vartiopiirimme on liian avara emmekä sen vuoksi voi pitää tarpeeksi tarkkaa vaaria", vastasi Longavant.
"Sill'aikaa kuin te menette Rigaa kohti hiipii ruotsalainen ulos ja pääsee onnellisesti tiehensä."
"Teidän muassa kirjoitan amiraalille, kerron koko asian ja pyydän yhden laivan avuksi", vastasi Seymour. "Jos me lähtisimme pois rannikkoa pitkin, jätän sen laivan salmen suuhun, pitämään veitikkaa silmällä."
Mutta Salama venyi turvallisesti satamalaiturin luona ja Lovisan asukkaat olivat vastaanottaneet sen jos mahdollista, vielä suuremmalla riemulla kuin helsinkiläiset. Katteinia suretti kuitenkin suuresti noitten neljän merimiehen menettäminen. Eräältä venäläiseltä upseerilta sai hän kuulla että ne oli otettu vangiksi. Katteini käsitti tehneensä varomattomasti lähettäessään heidät pois veneessä, sen sijaan että hänen heti uhkarynnäköllä olisi tullut pyrkiä satamaan. Dragonin odottamatonta tuloa ei hän voinut arvata, ja jos ei se este olisi tullut, olisi kai vene väkineen päässyt pakoon.
Seuraavana aamuna olivat Yrjö ja hänen ystävänsä Edvard Ryd komennetut etumastoon, toiset miehet olivat isomastossa.
"Nyt veikkoseni", sanoi Edvard Ryd kumppanillensa, "nyt pitää olla iloinen ja osottaa reippautta, ei tässä muu auta. Mielesi hehkui merimieheksi, nyt et siinä saa virnistellä, kun sattui suuhusi ensimäiset kovat pähkinät. Ken ei tahdo kuorta purra, ei se sisustaakaan saa."
"Niinpä kyllä, enkä minä tätä arastele, vaikk'en olekaan sotalaivalle halunnut", vastasi Yrjö iloisesti. "Nyt saan ruveta kuuntelemaan sotalaivan pillejä, pitelemään kanuunia ja välkkyviä aseita. Siitä saattaa joskus olla hyötyäkin; onhan merimiehen hyvä oppia mitä vain opittavaksi sattuu."
Salaman lasti oli hyvällä voitolla myyty eikä sen katteini muuta odottanut kuin sopivaa tilaisuutta päästä Loviisasta. Mutta sepä ei ollut niinkään helppoa. Kaupungin kirkkotornista, josta näki kauas merelle, näkyi pelätty englantilainen vartiolaiva liikkuvan edestakaisin ja itsepintaisesti sulkevan kulkuväylän. Yöt olivat valoisat, niin ettei ollut toivomistakaan päästä salaa pakoon pujahtamaan. Meren puolelta tulleet kalastajat tiesivät kertoa, että he olivat nähneet toisenkin sotalaivan liikkuvan rantaa pitkin idenpänä. Vartijoita oli nähtävästi lisätty, ja niin todella olikin.
Tuo toinen sotalaiva ei ollut mikään muu kuin Miranda ja siinä oli
Salamalle toinen aivan yhtä kiukkuinen ja valpas vihollinen kuin
Froubrigdekin, nimittäin herra Angustus Cutler.
Mikähän oli saanut tuon entisen ystävän niin katkeraksi viholliseksi, että se nyt hautoi kostoa ja olikin vannonut kostavansa oikein loistavasti?
Sen kerromme lyhyesti.
Miranda oli lähes viikkoa myöhemmin kuin se Kultakruunun aukolla tapasi Salaman, lähtenyt Gefleen ostamaan muonaa ja muita tarpeita. Kiiruimman kautta meni Cutler patruuna Wulffin luo viemään kirjettä, jonka oli saanut Mileniukselta, ja terveisiä hänen tyttäreltänsä. Onnellisena ja iloisena kuin laululintu, täynnä suloisia toiveita, astui Cutler patruunan asuntoon ja sen etehiseen, mutta siellä kohtasi häntä näky, mikä sai hänelle vilun ja värin. Hän vuorottain vaalistui ja punastui, hänen tuuhea poskipartansa riippuu vetelänä kuin koiran korvat. Elviira oli hänen edessänsä punaisena ja hymyilevänä, tuiki terveenä ja elävänä. Cutler herran mieli oli kuin olisi hänen päänsä ollut tungettuna viritettyyn ja kohta laukastavaan kanuunaan.
"Oletteko te täällä?" änkytti hän koettaen kumartaa.
"Olen, hyvä herra, tervetuloa jälleen", vastasi Elviira.
"Ettekö ole ollut Salamassa?"
"Enpä suinkaan, mutta mikä teidän on, te olette aivan kalpea ja mielenliikutuksissa; eihän toki laivalle liene mikään onnettomuus tapahtunut, sanokaa, minä pyydän:"
"Minä soisin sen olevan hiiden hornassa", jupisi Cutler kiristellen hampaitaan. Ääneen vastasi hän pitkäveteisesti "ei."
"Ettekö ole sairastanut?" kysyi hän vielä.
"En eläissäni, sen verran kuin itse muistan", vastasi Elviira vielä enemmin kummastellen. "Mutta sanokaa, herra, minkä vuoksi minulta tällaista kyselette?"
"Yksi kysymys vielä, sitte olen aivan vaiti", vastasi onneton luutnantti. "Sanokaa, neiti, laulatteko englantilaista laulua Jeanot ja Jeannetta?"
Elviiran mielestä olivat luutnantti Cutler ja hänen kysymyksensä niin lystilliset, että hän ratkesi helisevään nauruun.
"Vastatkaa, sitä pyydän, sillä siitä riippuu elämäni onni", lausui
Cutler, kiukusta halkeamaisillaan.
"Olkoon sitte tiedoksenne, etten milloinkaan ole laulanut mainitsemaanne laulua enkä sitä edes tunnekaan", vastasi tyttö, yhä enemmän kummastellen Cutlerin käytöstä, "mutta sanonettehan toki miksikä minulta tämmöisiä tiedustelette?"
"Erään salaperäisen asian tähden", vastasi Cutler irvinnällä, jonka piti olla naurua; "en muuta kuin huvikseni. Hyvästi, neiti, tämän kirjeen antanette isällenne."
Cutler kurotti kirjeen Elviiralle, kumarsi ja ryntäsi ulos. Hän luuli tulevansa hulluksi. Salaman katteini oli julmasti pettänyt hänet; hän huomasi olleensa juonittelun esineenä ja Salama olikin sulunsärkijä, jonka katteini viekkaasti oli käyttänyt hyväkseen hänen herkkäuskoisuuttaan ja lemmenkiihkoaan. Kenen kättä hän oli Salamalla suudellut? Kaiketikin hansikoittua miehen kättä. Jos hänen vihamiehensä, häijynsisuinen pursuri Jones saisi tuon tietää, olisi hänen arvonsa laivalla aivan hukassa. Cutler vannoi kalliin valan pitää Salaman katteinia tuoreessa muistossa. Hän meni laivaansa ja sinä päivänä sai väki kärsiä luutnanttinsa mielipahasta. Koko päivä äkseerattiin purjeilla ja kanuunilla, kivääreillä ja käsiaseilla; se päivä oli kuumempi kuin Mirandan väellä pitkään aikaan oli ollut.
Cutlerin suureksi iloksi määrättiin korvetti lisävartijaksi Venäjän ja Suomen itärannalle. Isiksen päälliköltä sai hän tietää, miten Salama oli päässyt Lovisaan ja että se oli onnistunut ainoastaan Cutlerin lupakirjaan avulla. Nyt oli vihamiehensä suljettu Lovisan satamaan ja Cutler valvoi lohikäärmen tavalla ett'ei saalis pääsisi hänen käsistään. Kärsimäänsä pilkkaa ei mikään muu voisi palkita kuin loistava kosto. Ei hän sydämessänsä enää ajatellutkaan Elviiraa. Katteini Hall tiesi, miten Cutleria oli puijattu ja hymyili nähdessään hänen yltynyttä virka-intoaan ja valppautta; pursuri Jones arveli yöt päivät mitä lienee tapahtunut ystävällensä Cutler'ille. Hän paloi uteliaisuudesta ja päätti lujasti saada tästä salaisuudesta tiedon.
Patruuna Wulffin mielestä taas oli katteinin käytöstapa niin nerokas ja oivallinen, että hän päätti lyhentää hänen koetusaikansa sekä jo syksyllä antaa hänen ja Mimmin viettää häitä. "Oivallinen, nerokas, rohkea ja toimellinen mies, tuo Milenius", huudahti hän useammat kerrat, sittekuin oli lukenut Elviiran antaman kirjeen. "Hm, paremmin en itsekään olisi osannut tehdä." Tyttärensä moniin kysymyksiin Cutlerin kummallisesta käytöksestä patruuna vastasi makealla naurulla taikka sanoen, ettei hän tietänyt mitään, pyytäen häntä odottamaan Salaman tuloa, jolloin Milenius itse varmaan antaisi hänelle parhaimmat tiedot.
Patruuna istui korkealle kirjoituspöytänsä ääreiselle tuolille, otti suuren tilikirjansa ja rupesi laskemaan. Mitä useampia numeroita hänen kynästänsä lähti sitä iloisemmaksi tuli hänen muotonsa ja lopuksi sanoi hän:
"Hyvin, vallan hyvin. Oikein oivallinen lasku. Jos Salama onnellisesti tulee takaisin, on Milenius koonnut laivan hinnan kahdenkertaisesta. Mimmille pidän komeat häät, sen lupaan. Cutler-poloinen, se nyt oli lemmon hauska, ha, ha, ha; semmoinen ei sovi vävyksi Joonas Wulffille eikä mieheksi Elviiralleni."
Mutta Salama ei tullut. Kaksi viikkoa oli se ollut suljettuna Lovisan satamaan eikä vielä ollut toivoa, että hänen vartijansa pakenisivat. Tuonlainen toimettomuus sapetti katteinia ja hänen halunsa päästä liikkeelle yltyi joka päivä. Kosimisensa riippui siitä, miten matkansa Salaman kanssa menestyivät, mutta nyt olikin hän melkein kuin vanki eikä voinut tehdä mitään, joka veisi hänet lähemmäksi elämänsä onnea. Hautoessaan tällaisia kolkkoja ajatuksia tuli sana Lovisan sotapäälliköltä översti Gregor Suderoffilta pyynnöllä että katteini heti tulisi hänen luoksensa. Översti Suderoff oli vanha äreä soturi, joka oli palvellut Venäjän armeijassa jo Napoleonin aikaisessa sodassa v. 1812. Hän käytti valtaansa innokkaasti ja vakavasti, piti keisaria jumalanansa, oli englantilaisten ja te heidän liittolaistensa leppymätön vihollinen. Översti otti katteinin niin kohteliaasti vastaan kuin hänen ärtyinen soturiluontonsa salli. Hän pyysi katteinia istumaan ja käski tuoda teetä sekä piippuja. "Kuulkaa, herra", sanoi översti, kiertäen harmaata huulipartaansa. "Te olette rohkea ja pelkäämätön mies, sen tiedän siitä, että rohkenitte särkeä satamasulun. Sellaista miestä minä nyt tarvitsen. Haluttaako teidän ansaita hyvät rahat?"
"Se on tietty, herra eversti. Millainen on tarjouksenne?"
"Seikka on se, että meillä täällä Lovisassa on runsaasti kanuunia, kuulia, ruutia ja ruokavaroja, mutta toisin on Viipurissa. Tuon meidän Suomen rannikon vahvimman varustuksen komentaja on kirjoittanut sotaministerille Pietarissa, että hän kun odottaa vihollisten hyökkäystä, tarvitsee kipeästi mainituita varoja. Sotahallinto on antanut minulle käskyn lähettää Viipuriin sen verran sotavaroja kuin luovuttaa voin. Maata myöten kulettaminen veisi liian paljon aikaa ja Viipurin komentaja joutuisi kovaan pulaan. Minä siis ehdoitan, että te katteni, otatte nämä sotatarpeet ja muonan laivaanne ja viette sen lastin Viipuriin; mitä sanotte siitä?"
"Mitä sanovat siitä englantilaiset vartijat, jotka ovat sataman edustalla", kysyi vuorostansa katteini.
"Tuli ja leimaus, niitä ei otettu lukuun", huusi översti puhaltaen suustansa koko savupilven. "Tietäkää, herra, minä olin mukana, v. 1812, kun poltimme Moskovan, olin mukana, kuin ajoimme ranskalaiset yli Beresinan ja olin osallisena Smolenskin tappelussa. Minä vannon Yrjön ristin kautta, etten pelkää niitä enkä englantilaisia. Te osaatte kyllä lumota vartijain silmät; mitä sanotte ehdotuksestani?"
"Jos siihen suostun, on se vaara tarjona, että laivani ryöstetään ja minä itse hirtetään eikä minun ole halu mennä sellaiseen kauppaan."
Översti kiivastui niin, että huomaamatta nieli siemauksen varikuuma teetä.
"Te olette rohkea, haluatte ansaita rahaa ja kuitenkin teitä arveluttaa pistää taskuunne 10 tuhatta hopearuplaa, sillä sen summan tarjoon minä teille rahtipalkaksi", sanoi översti. "Tuohon käteen, niin on asia sovittu."
Översti seisoo käsi kurotettuna niinkuin kiusaaja korvessa.
"Tarvitsen yhden päivän miettimisaikaa", vastasi katteini. "Minun on tarvis tarkemmin punnita teidän ehdotustanne, ja jos vain mahdollista on, suostun siihen."
"Se on miehen puhetta; kahden päivän kuluttua odotan vastaustanne."
Salamaan tultuansa katteini kutsui luotsin, Pekka Nordin luoksensa.
"Osaatteko luotsata Viipuriin, tunnetteko saariston ja vedet sen ympärillä", kysyi katteini.
"Osaan, katteini; Viipuriin asti kelpaan minä luotsiksi, mutta en kauemmaksi. Ollaanko sinne menossa?"
"Niinpä kyllä, jos, vartijalaivoilta vain pääsemme."
"Jos eivät kaikki vanhat merkit petä, tulee kuun syntyessä, se on 4 tai 5 päivän kuluttua itäinen myrsky", vastasi luotsi. "Tähän vuoden aikaan on tavallisesti 2 tai 3 sellaista myrskyä. Suomen lahti on silloin aaltoileva, meri käy levottomaksi ja vartiolaivain on hakeminen suojaa Ahvenanmaan saaristosta. Sitä tulee meidän käyttää hyväksemme ja laskea merelle. Salama tekee tehtävänsä millaisessa ilmassa hyvänsä, kun vain ei ole liian kovasti lastattu."
"Minä luotan teidän sanoihinne ja kokemukseenne ja päätän siis mennä
Viipuriin", sanoi katteini.
Sovitulla ajalla kävi katteini överstin luokse.
"Suostun ehdotukseenne ja vien 10,000 ruplan maksusta Viipuriin sen lastin, josta puhuitte", sanoi katteini.
Venäläinen ojensi hänelle kätensä ja puristi katteinin kättä kiihkeästi.
"Te olette rohkea mies, katteini, sen sanon vieläkin. Jo huomispäivänä saatte ruveta lastamaan", sanoi översti. "Minä kirjoitan teistä sotaministerille ja toimitan teille ritarimerkin."
"Kun laiva on lastattu, otan minä mieluummin rahdiksi luvatut 10,000 ruplaa", vastasi katteini.
"Rahat antaa teille kenraali Streboff Viipurin komentantti", vastasi översti, "sellaiset ovat minulle sotahallinnosta annetut ohjeet. Minun on vain nimelläni vahvistettava sopimuksemme."
Tuohon selitykseen tyytyi katteini; hän ei voinut aavistaakaan mitään petosta siinä. Postissa, joka silloin kulki Haaparannan kautta, hän lähetti ne vekselit, mitkä oli saanut Lovisassa myymästänsä lastista, jota varovaisuuttansa hänen ei tarvinnut katua, niinkuin myöhemmin saamme nähdä.
Jo seuraavana päivänä rupesi Salama lastaamaan kieltotavaraa. Kanuunat ja kuulat sijoitettiin suuremman lastiruuman pohjaan, muut tavarat ja ruutitynnyrit pienempään. Huolellisesti jaettiin lasti niin tasan kuin mahdollista. Kun Salaman perä oli vaipunut 8 jalan syvälle, kielsi katteini lastaamisen, vaikka sitä kuinkakin vastusteli översti, joka tahtoi ruumat täyteen pantavaksi.
"Nyt ei enää panna myttyäkään lastiruumaan", vastasi katteini. "Laivani nopeudesta riippuu pääsemmekö takaa-ajajoistamme ja jos Salama enemmän lastataan, ei se enään ole kyllin pikakulkuinen."
Siihen sai översti tyytyä. Kun hän vain sai lähetetyksi pois ne tavarat, mitkä sotaministeri oli käskenyt, oli hänestä yhden tekevä, tulivatko ne onnellisesti perille vai ei. Hän vain tahtoi päästä koko toimesta mitä pikemmin.
Salama oli jo lastissa eikä katteini muuta odottanut kuin että sää muuttuisi luotsin ennustuksen mukaan, jolloin hän koettaisi lähteä satamasta. Laivan toimettomana ollessa olivat koneen kaikki osat puhdistetut ja hiilisäilöt täytetyt hiilillä. Heinäkuun 16 päivän illalla näkyi vihdoin uuden kuun kapea kannikka. Samaan aikaan nousi vieno tuulenhenki, pilvet ja ilma ennustivat myrskyä.
Seuraavana aamuna puhalsi jo melkoisen kova tuuli. Kirkon tornista näki, miten meren aallot kävivät korkeina vaahtoharjoina; vartijalaiva, joka ennen oli ollut purjeittensa varoilla, oli nyt ottanut höyryn avuksensa kestääksensä tuulen ja aallot, jott'ei ajeltuisi merelle. Pekka Nord oli ollut tornissa tähystämässä merta. Laivalle tultuansa sanoi hän katteinille: "Huomenna tähän aikaan on vartijalaiva ajettu merille ja satama vartioimatta; silloin lähdetään heti ulos."
"Olkoon niin", sanoi katteini. "Minä tahdon pois vaikka mikä olisi. Paperini ovat täysikuntoiset ja minä käsken koneenkäyttäjän pitää höyryn valmiina aamun hämärtyessä."