VALERE. En ikinä ole kuullut niin nenäkästä vastausta kuin tämä. Sepä muka konsti se: toimittaa hyviä kemuja paljolla rahalla? Se on helpoin tehtävä maailmassa, eikä niin pehmeää päätä ole, jok'ei sillä tavoin saisi toimeen hyviä kemuja, mutta taidokas mies se, joka toimittaa hyvät kemut vähällä rahalla.
JAQUES. Hyvät kemut vähällä rahalla?
VALERE. Niin.
JAQUES (Valérelle). Tosiaankin, herra hovimestari, me olisimme hyvin kiitolliset, jos näyttäisitte meille sen salaisen taidon ja jos ottaisitte minun kokkitoimeni, kernaasti minun puolestani saatte ottaa niskoillenne kaikki tehtävät täällä.
HARPAGON. Pidä suus' kiinni! No, mitä kaikkia nyt tarvitaan?
JAQUES. Kysykää tuolta herralta, joka lupaa toimittaa komeat kemut vähällä rahalla.
HARPAGON. Häh, kuuletkos? Vastaa minun kysymykseeni.
JAQUES. Montako teitä tulee olemaan pöydässä?
HARPAGON. Kahdeksan taikka kymmenen, mutta ei saa otaksua enemmän kuin kahdeksan. Kun on syömistä kahdeksalle niin on varsin hyvin kymmenellekin.
VALERE. Se on tietty.
JAQUES. No, siihen tarvitaan hyvä liemiruoka ja liharuoka — Liemi — ensimmäinen ruoka — — —
HARPAGON. Mitä lempoa! Tahdotkos ruokkia koko kaupungin?
JAQUES. Paistia — — —
HARPAGON (tukkien kädellään herra Jaquesin suun). Ah, sinä petturi, sinä syöt koko minun omaisuuteni.
JAQUES. Väliruokaa — — —
HARPAGON (tukkien vielä kädellään Jaquesin suun). Vieläkö nyt?
VALERE (Jaquesille). Tahdotko halkaista vieraittemme vatsat? Ja onko isäntämme kutsunut vieraita tänne tappaaksensa heidät ruualla? Noudattakaa toki vähän terveysopin sääntöjä ja kysykää lääkäreiltä, onko mikään ihmiselle vaarallisempaa kuin liika syöminen.
HARPAGON. Hän on oikeassa.
VALERE. Tietäkää, herra Jaques ja muut teidän kaltaisenne, että pöytä täynnä liharuokia on kuin mestauslava, että jos tahtoo kohdella vieraita ystävällisesti, pitää kohtuullisuuden vallita ateriassa, ja että niinkuin eräs vanhan ajan viisas sanoo: "meidän tulee syödä elääksemme, eikä elää syödäksemme."
HARPAGON. Ah! Sepä mainiosti lausuttu. Tule tänne, jotta saan sinua siitä syleillä. Se on ihanin sananparsi, mitä eläessäni olen kuullut: "Meidän tulee elää syödäksemme, eikä syödä elääksemme." Ei, niin ei se ollut. Miten sinä sanoitkaan?
VALERE. Meidän tulee syödä elääksemme, eikä elää syödäksemme.
HARPAGON (Herra Jaquesille). Niin! Kuuletko? (Valérelle.) Kuka on se suuri mies, joka sen on sanonut.
VALERE. En muista tällä haavaa hänen nimeänsä.
HARPAGON. Muista kirjoittaa minulle nuo sanat: minä piirrän ne kultakirjaimilla ruokasalini oven päälle.
VALERE. Sen kyllä teen. Ja mitä illalliseen tulee, niin antakaa vaan minun toimia, kyllä minä sen asian suoritan niinkuin pitää.
HARPAGON. Tee niin, tee niin.
JAQUES. Sen parempi. Pääsenpä vähemmällä vaivalla.
HARPAGON. Pitää hankkia semmoisia ruokia, joita ei paljon syödä ja jotka pian täyttävät vatsan: jotakin hyvin sitkeätä lampaanlihaa kaalin kanssa ja pannupiirakkaa herneiden kanssa.
VALERE. Luottakaa minuun.
HARPAGON. Nyt mestari Jaques, teidän pitää puhdistaa minun vaununi.
JAQUES. Malttakaa, se on kuskin tointa. Te käskette!
HARPAGON. Puhdistaa vaununi ja pitää hevoseni valmiina, että pääsemme markkinoita katsomaan.
JAQUES. Hevosenne, hyvä herra? Ne eivät millään tavalla kykene ajettaviksi. En tahdo sanoa, että ne makaavat pahnoilla: sillä eläin raukoilla ei niitä edes ole syödäkseenkään, kun te annatte niiden nähdä niin kovia paastopäiviä, ett'eivät enää ole hevosen haamujakaan.
HARPAGON. Ne ovat varmaankin kipeät, kun eivät mitään tee.
JAQUES. Ja sentähden ne eivät tarvitse ruokaa, kun eivät mitään tee? Se olisi paljon parempi eläin raukoille, jos tekisivät paljon työtä ja söisivät samaten. Sydäntäni viiltää kun näen ne niin riutuneina, sillä totta puhuen minä hellin hevosiani. Minusta tuntuu ihan kun olisin itse hevonen, kun näen niiden kärsivän. Otan kun otankin joka päivä leivän suustani ja annan niille, ja se osoittaa, hyvä herra, julmaa luontoa, jos ei sääli lähimmäistään.
HARPAGON. Ei se niitä paljon vaivaa jos hiljalleen ajetaan torille asti.
JAQUES. Ei! minä en julkea niitä ajaa, ja omatuntoni ei salli niitä ruoskia semmoisessa tilassa, kuin ne ovat. Kuinka tahdotte heitä laahaamaan vaunuja, kun eivät jaksa laahata itseäänkään?
VALERE. Herra, minä laitan naapurimme Picord'in niitä ajamaan, ja tarvitaanhan muutoin mestari Jaques täällä valmistamaan ateriaa.
JAQUES. Olkoon niin. Mieluummin näenkin, että he kuolevat jonkun toisen ruoskan alle kuin minun.
VALERE. Mestari Jaques viisastelee!
JAQUES. Herra hovimestari imartelee.
HARPAGON. Olkaa vaiti!
JAQUES. Herra, minä en kärsi imartelijoita, ja nyt minä huomaan mitä hän tarkottaa tuolla, että hän ehtimiseen tarkastelee viinejä, puita, suoloja ja kynttilöitä: hän tahtoo vaan liehakoida teitä ja päästä suosioonne. Mieltäni pahoittaa, kuin minä kuitenkin joka päivä saan kuulla teistä mitä ilkeimpiä herjauksia; sillä minä pidän teistä melkein yhtäpaljon kuin hevosistani.
HARPAGON. Saisinko tietää, mestari Jaques, mitä minusta sanotaan.
JAQUES. Varsin kernaasti, kun ette vaan suutu.
HARPAGON. En suutu, en ensinkään.
JAQUES. Antakaa anteeksi, mutta minä tiedän varsin hyvin saattavani teidät raivoon.
HARPAGON. Et laisinkaan. Päin vastoin, se minua miellyttää, sillä onpa hauska kuulla mitä minusta puhutaan.
JAQUES. Herra Harpagon, koska siis tahdotte, niin sanon teille suoraan, että teitä kaikkialla pidetään pilkkana, että meidän perässämme joka haaralta satelee kompasanoja teistä, ett'ei mikään ihmisiä niin huvita kuin puheet itaruudestanne. Ensimäinen sanoo: että painatatte erityisiä almanakkoja, joihin sovitatte enemmän paastopäiviä kuin vuodessa onkaan, ja näihin sitten pakotatte talonväkenne, toinen, että teillä aina on joku torajuttu varoilla palvelijoillenne muuttopäivänään, saadaksenne muka syytä pidättää heidän palkkansa. Kolmas kertoo, että te kerran haastatitte käräjiin erään naapurin kissan, joka teiltä oli syönyt savustetun lampaankäpälän, neljäs taas että teidät oli äkkiarvaamatta tavattu eräänä yönä näpistelemässä kauroja omilta hevosiltanne ja että kuskinne, hän, joka oli ennen minua, antoi teille pimeässä kepistään aika lailla. Lopuksi, sanonkohan sen teille? Jos menee mihin hyvänsä, niin saa kuulla tuhansia juttuja mitä ikänä voi keksiä. Niin te olette kaikkein ihmisten hampaitten välissä, eikä teitä koskaan nimitetä muulla nimellä kuin saituri, ahmatti, koronkiskuri ja kirpunnylkijä.
HARPAGON (lyöden Jaquesta). Sinä pöllö, rosvo, konna, hävytön koira.
JAQUES. Kas niin! enkö sitä arvannut? Te ette tahtonut minua uskoa.
Sanoinhan teille, että te suututte, jos teille sanoo totuuden.
HARPAGON. Opitko sinä puhumaan?
(Menee.)
NELJÄS KOHTAUS.
Valére. Mestari Jaques.
VALERE (nauraen). Huomaanpa, herra Jaques, että teidän vilpittömyytenne palkitaan huonosti.
JAQUES. Tuhat tulimaista, herra vastatullut, joka olette olevinanne niin mahtava mies, se seikka ei koske teitä. Naurakaa omille selkäsaunoillenne, kun niitä teille annetaan, älkääkä virnistelkö minun löylyjäni.
VALERE. Ah! herra Jaques, älkää suuttuko. Ha! ha! ha! (Menee nauraen.)
JAQUES (yksin). Piru vieköön kaiken totuuden! se on huono elinkeino. Tästä lähin en siitä huoli enkä tahdo enää puhua totta. Ja tuon kirotun hovimestarin ivan — sen vielä kostan jos voin.
VIIDES KOHTAUS.
Jaques. Frosine.
FROSINE. Tiedättekö mestari Jaques, onko teidän herranne kotona?
JAQUES. On kyllä, sen tietää selkäni varsin hyvin.
FROSINE. Tehkää hyvin, sanokaa hänelle että me olemme täällä.
KUUDES KOHTAUS.
Mariane. Frosine.
MARIANE. Ah! Frosine, kuinka minusta tuntuu oudolle, tunnenpa olevani kovin peloissani.
FROSINE. Mutta minkätähden olette niin levoton?
MARIANE. Voi sentään! vieläkö kysytte? Ettekö ymmärrä sen pelkoa, joka näkee edessään mestauslavan, jonne häntä tahdotaan saattaa.
FROSINE. Huomaanpa että, jos toivotte suloista kuolemaa, ei Harpagon ole se mestauslava, jolle tahtoisitte joutua, ja näenpä silmistänne, että tuo nuori valkotukka, josta olette minulle puhuneet, muistunee mieleenne.
MARIANE. Niin, Frosine, sitä en tahdo kieltää ja hänen kohteliaat käyntinsä meidän luonamme ovat vaikuttaneet sydämmeeni sen tunnustan.
FROSINE. Mutta tiedättekö kuka hän on?
MARIANE. En; en tiedä ken hän on. Mutta minä tiedän hänet mieheksi, jota voi rakastaa, tiedän että, jos minä saisin valita, ottaisin hänet enemmin kuin kenenkään muun.
FROSINE. Hyvänen aika! Kaikki nuo keikarit ovat viehättäviä ja ajavat asiansa varsin hyvin, mutta useimmat ovat köyhät kuin rotat, paljon parempi on, että otatte vanhan puolison, joka tuottaa teille paljon tavaraa. Tunnustan tosin, ett'ei silmä ja tunto mielellään suostu tähän kauppaan, että saa kärsiä monta vastusta moisen aviomiehen parissa; mutta eihän se ole ijäksi päiväksi, ja hänen kuolemansa saattaa teidät pian tilaisuuteen ottamaan suloisemman sulhon, joka sitten kaikki asiat parantaa.
MARIANE. Oi! Frosine, on kamalaa, kun, ollakseen onnellinen, täytyy toivoa taikka odottaa toisen kuolemaa, ja lisäksi ei kuolema aina noudata meidän toivomuksiamme.
FROSINE. Lasketteko leikkiä? Te tietysti menette hänelle ainoastaan sillä ehdolla että hän pian jättää teidät leskeksi; niin sen pitää olla ensimmäinen pykälä naimiskirjassa. Se olisi hävytöntä, jos ei hän kuolisi kolmen kuukauden päästä! Mutta tuossa hän tulee ihka elävänä.
MARIANE. Oi, Frosine, mikä muoto!
SEITSEMÄS KOHTAUS.
Harpagon. Mariane. Frosine.
HARPAGON (Marianelle). Älkää pahastuko, kaunottareni, vaikka ilmestyn eteenne silmälasit nenällä. Minä tiedän että teidän kauneutenne muutenkin pistää silmään, että se itsestäänkin kylläksi näkyy ja ett'ei tarvitse silmälaseja sitä nähdäkseen; mutta silmälaseillahan tähtiäkin katsellaan, ja minä väitän ja vakuutan, että te olette tähti, mutta tähti, — kaunein tähti tähtölässä. Frosine, hän ei vastaa sanaakaan eikä näy ollenkaan ihastuvan nähdessään minua.
FROSINE. Hän on vielä niin hämmästyksissään, ja tytöt aina alussa ujostelevat näyttää mikä heidän sydämmessänsä liikkuu.
HARPAGON (Frosinelle). Sinä olet oikeassa. (Marianelle.) Kas tuossa, sydänkäpyseni, tulee tyttäreni teitä tervehtimään.
KAHDEKSAS KOHTAUS.
Harpagon. Elise. Mariane. Frosine.
MARIANE. Minun käyntini teidän luonanne, arvoisa neiti, on kovasti myöhästynyt.
ELISE. Te teette arvoisa neiti, mitä minun olisi pitänyt tehdä, ja minun olisi pitänyt ehtiä ennen teitä.
HARPAGON. Hän on jo aika suuri, kuten näette, mutta rikkaruoho kasvaa aina.
MARIANE (hiljaa Frosinelle). Oi, mikä inhoittava ihminen.
HARPAGON (hiljaa Frosinelle). Mitä kaunotar sanoo?
FROSINE. Että te olette ihastuttava.
HARPAGON. Te osoitatte minulle liian suurta kunniaa, ihastuttava sydänkäpyseni.
MARIANE (erikseen). Mikä itikka!
HARPAGON. Minä olen teille suuresti kiitollinen semmoisista ajatuksista.
MARIANE (erikseen). En jaksa enää.
YHDEKSÄS KOHTAUS.
Harpagon. Mariane. Elise. Cléante. Valére. Frosine. Brindavoine.
HARPAGON. Kas! tuossa tulee myös poikanikin osoittamaan teille kunnioitustansa.
MARIANE (hiljaa Frosinelle). Ah, Frosine, mikä sattuma! Hän se juuri on, josta olen sinulle puhunut.
FROSINE. Sepä kummallinen tapaus!
HARPAGON. Te ihmettelette näen minä että minulla on niin suuria lapsia mutta minä pääsen pian kumpaisestakin.
CLEANTE. Arvoisa neiti, tämä on totta sanoakseni tapaus, jota en ole odottanut, ja isäni minua hyvin hämmästytti, kun hän äsken ilmoitti minulle, missä aikeissa hän oli.
MARIANE. Samaa saatan minäkin sanoa. Tämä on sattuma, joka minua hämmästyttää yhtä paljon kuin teitä, enkä voinut odottaa semmoista tapahtumaa.
CLEANTE. Tosiaan, neiti, isäni ei olisi voinut valita kauniimpaa, minä iloitsen kunniasta saada teitä nähdä, mutta miten lieneekään, en voi vakuuttaa että juuri riemulla näen aikomuksenne ruveta äitipuolekseni, se on nimitys, jota — luvallanne sanoen — teille en suo. Tämmöinen puhe on ehkä törkeä muutamain mielestä, mutta olen vakuutettu että te ymmärrätte minua oikein, te arvaatte kyllä, että tämä on naimiskauppa, joka ei ole minulle mieleen. Te, joka tunnette kuka minä olen, tiedätte kyllä, kuinka se loukkaa minun etuani, ja suonette vihdoin minun ilmoittaa isäni suostumuksella, että jos asia olisi minun päätettävänä, tästä avioliitosta ei tulisi mitään.
HARPAGON. Mikä hävytön kunnianosoitus! Mikä kaunis tunnustus.
MARIANE. Ja minä puolestani tahdon sanoa, että asiat ovat yhtäläiset kummallakin puolella, jos teille on vastenmielistä nähdä minua äitipuolenanne, minulla ei suinkaan ole vähemmin vastenmielistä nähdä teitä poikanani. Älkää luulko, minä rukoilen, että mielelläni saatan teitä tähän tuskaan. Olisin kovin pahoillani, jos saattaisin teille mielikarvautta ja minä vakuutan teille, että, jos ei minua siihen pakoita vastustamaton valta, en suinkaan suostuisi avioliittoon, joka mieltänne pahoittaa.
HARPAGON. Hän on oikeassa. Tyhmälle kunnianosotukselle on semmoinen vastaus paikallaan. Antakaa anteeksi, kaunottareni, poikani hävyttömyys; hän on nuori pölkkypää, joka ei vielä tiedä mitä hän sanoo.
MARIANE. Minä vakuutan ett'ei hänen sanansa ole ollenkaan minua loukanneet, päin vastoin minua miellyttää, että hän sillä tavoin ilmaisee minulle todelliset ajatuksensa. Semmoisesta tunnustuksesta minä pidän ja, jos hän olisi puhunut toisin niin kunnioittaisin häntä vähemmän.
HARPAGON. Te olette hyvin hyvä, kun noin annatte hänen vikansa anteeksi. Aika hänet kyllä tekee viisaammaksi ja saattepa nähdä, että hän muuttaa mieltä.
CLEANTE. Ei, isä, minä en voi sitä muuttaa, ja minä pyydän hartaasti neiti Marianea sitä uskomaan.
HARPAGON. Hän on vallan riivattu! Jatka vaan.
CLEANTE. Tahdotteko että avaan koko sydämeni?
HARPAGON. Vielä kerta! Tahdotko muuttaa puhetta?
CLEANTE. No olkoon menneeksi! koska tahdotte, että minä puhun toisin, niin sallikaa, neiti, minun tässä asettua isäni sijaan ja teille tunnustaa, ett'ei maailmassa ole ihanampaa olentoa, ett'en tiedä suurempaa onnea kuin olla teille mieliksi, ja että nimitys: teidän puolisonne, on kunnia ja onni, jota pitäisin maailman korkeimpana. Niin, arvoisa neiti, olette ihanin omaisuus silmissäni, jota voi löytyä ja sen tahdon saavuttaa. En tiedä mitä en tekisi saadakseni niin kalliin tavaran; ja suurimmatkin esteet — — —
HARPAGON. Vaikenetko jo, poika!
CLEANTE. Se on kunnianosoitus, jota teidän puolestanne osoitin neidille.
HARPAGON. Ta, ta, ta. Onhan mulla kieli suussa puhuakseni asiani itse, min'en tarvitse semmoista asianajajaa kuin sinä. Kas niin, antakaa tänne tuolit.
FROSINE. Ei, se on parempi että ensin lähdemme katsomaan markkinoille, jotta sieltä sitä pikemmin palaamme ja sitten saamme aikaa keskusteluun.
HARPAGON (Brindavoinelle). Valjastakaa hevonen.
KYMMENES KOHTAUS.
Harpagon. Mariane. Elise. Cléante. Valére. Frosine.
HARPAGON (Marianelle). Pyydän anteeksi kaunottareni, ett'en ole arvannut toimittaa teille mitään virvokkeita ennenkuin lähdetään.
CLEANTE. Siitä minä olen pitänyt huolta, isä, ja tuottanut tänne muutamia koria appelsiinia, makeita hedelmiä ja sokerileivoksia, joita teidän puolestanne lähetin noutamaan.
HARPAGON (hiljaa Valérelle). Valére!
VALERE (Harpagonille). Hän on menettänyt järkensä.
CLEANTE. Ehkä arvelette, isä, että se on liian vähä. Neiti Mariane tekee hyvin ja antaa anteeksi.
MARIANE. Niitä ei olisi tarvinnut.
CLEANTE. Oletteko koskaan, neiti, nähneet kirkkaampaa timanttia, kun tuo mikä isälläni on sormessa?
MARIANE. Tosiaankin, se kiiltää erinomaisesti.
CLEANTE (ottaa isänsä sormesta timantin ja antaa sen Marianelle).
Teidän täyttyy katsoa sitä likeltä.
MARIANE. Se on kieltämättä hyvin kaunis, ihmeellisen kaunis kirkas.
CLEANTE (heittäytyy Marianen eteen, joka tahtoo antaa timanttia takaisin). Ei, ei, hyvä neiti, ei suinkaan, se on nyt liian kauniissa käsissä. Se on lahja, jonka isäni teille antaa.
HARPAGON. Minä?
CLEANTE. Eikö ole totta isä? Te tahdotte että neiti Mariane sen pitää rakkauden merkkinä teiltä.
HARPAGON (hiljaa pojalleen): Mitä?
CLEANTE (Marianelle). Niin, neitiseni. Ettekö näe kuinka hän viittaa minulle, että pakottaisin teitä sitä ottamaan.
MARIANE. Minä en tahdo — — —
CLEANTE. Lasketteko leikkiä? Hän ei millään lailla ota sitä takaisin.
HARPAGON (erikseen). Minä julmistun.
MARIANE. Se olisi — — —
CLEANTE (estäen aina Marianea antamasta timanttia). Ei, ei, sanon minä, te loukkaatte häntä.
MARIANE. Minä pyydän — — —
CLEANTE. Ei! Ei millään muotoa.
HARPAGON. Rutto sinut vieköön — — —
CLEANTE. Hah, kuinka hän suuttuu teidän kiellostanne.
HARPAGON (hiljaa pojalleen). Äh! Sinä konna!
CLEANTE (Marianelle). Näettekö kuinka hän tuskittelee?
HARPAGON (hiljaa pojalleen uhitellen häntä). Sinä peijakkaan poika.
CLEANTE. Isä, se ei ole minun syyni. Minä teen minkä voin saadakseni hänen sitä pitämään. Mutta hän on jyrkästi vastaan.
HARPAGON (hiljaa pojalleen häntä uhitellen). Rosvo!
CLEANTE. Se on teidän syynne, neiti, että isäni minua toruu.
HARPAGON (kuin ennen). Lurjus!
CLEANTE (Marianelle). Te teette hänen kipeäksi, neiti. Älkää herran tähden enää vastustelko.
FROSINE (Marianelle). No, Herran nimessä! mitä mutkia! Pitäkää sormus, koska herra Harpagon niin tahtoo.
MARIANE (Harpagonille). Jott'en teitä saattaisi suuttumaan, niin pidän minä sen nyt, ja odotan toista tilaisuutta antaakseni sen teille takaisin.
YHDESTOISTA KOHTAUS.
Harpagon. Mariane. Elise. Cléante. Valére. Frosine. Brindavoine.
BRINDAVOINE. Ulkona on mies, joka tahtoo teitä puhutella.
HARPAGON. Sano hänelle, että olen estetty. Tulkoon toiste.
BRINDAVOINE. Hän sanoo tuovansa teille rahaa.
HARPAGON (Marianelle). Rahaa! Antakaa anteeksi, minä palaan tuossa paikassa.
KAHDESTOISTA KOHTAUS.
Harpagon. Mariane. Elise. Cléante. Valére. Frosine.
CLEANTE. Sill' aikaa kun toimitatte asianne, isä, olen minä teidän puolestanne isäntänä talossanne ja talutan neiti Marianen puutarhaan, johon käsken tuoda virvokkeet!
KOLMASTOISTA KOHTAUS.
Harpagon. Valére.
HARPAGON. Valére, pidä silmällä tätä kaikkea ja koe säästää minulle mitä voit, jotta saan lähettää jäännökset takaisin kauppapuotiin. Oi sinä hävytön poika! tahdotko saattaa minut perikatoon. (Menee.)
Esirippu alas.
Neljäs näytös.
ENSIMÄINEN KOHTAUS.
Cléante. Mariane. Elise. Frosine.
CLEANTE. Käykäämme sisään tänne taas, täällä onkin turvallisempi.
Täällä saatamme puhua ihan vapaasti.
ELISE. Niin, hyvä neiti, veljeni on uskonut minulle rakkautensa teihin. Minä tunnen ne tuskat ja murheet, mitkä semmoiset vastukset voivat synnyttää; ja minä otan suurella hellyydellä osaa teidän lemmenasiaanne.
MARIANE. Mikä suloinen lohdutus, kun voitan teidän kaltaisenne suosiota. Oi! minä rukoilen hyvä neiti, olkaa aina ystävällinen minua kohtaan, se voi paljon lieventää kohtaloni kovuutta.
CLEANTE. Mitä nyt teemme, kaunis Mariane, mitä päätät sinä?
MARIANE. Oi! kykenenkö minä mitään päättämään? Asetu minun sijaani ja katso, mitä minun on tekeminen. Sano, määrää itse, minä jätän sen sinun tutkiaksesi, ja luulen sinua niin ymmärtäväiseksi, ett'et tahdo vaatia minulta muuta kuin mitä kunnia ja säädyllisyys sallivat minun tehdä.
CLEANTE. Voi! mihin minua saatattekaan, kun neuvotte minua siihen vaan, mitä tyly kunnia ja turha säädyllisyys sallivat.
MARIANE. Mutta mitä on minun tekeminen? Muista minulla on äiti! Hän on aina minua kasvattanut erinomaisella hellyydellä, enkä tahtoisi hänen mieltänsä rikkoa. Koeta parastasi hänen tykönään, käytä kaikkia keinoja voittaaksesi hänen suosionsa. Saatat tehdä ja sanoa mitä ikänä tahdot, minä siihen suostun ja, jos minun ei tarvitse muuta kuin puhua sinun hyväksesi, niin mielelläni itse hänelle tunnustan, mitä tunteita olet minussa herättänyt.
CLEANTE. Frosine, Frosine-kulta, tahdotko meitä auttaa?
FROSINE. Jumala nähköön, tarvitsetteko sitä kysyä? Sen tahdon tehdä kaikesta sydämmestäni. Taivas ei ole tehnyt sydäntäni raudasta ja minä liiankin suurella mielihyvällä teen pikkusia hyviä töitä, kun nään ihmisiä, jotka toisiansa rakastavat kaikessa kunniassa. Luottakaa minuun! Kyllä olen löytävä keinoja.
CLEANTE. Ole vakuutettu, Frosine, kiitollisuudestani, jos saatat asian hyvään loppuun. Mutta ihana Mariane, alkakaamme ensiksi sillä että koetamme voittaa äitisi. Meillä on kuitenkin paljon tekemistä saadaksemme tämä avioliitto raukeamaan. Minä pyydän hartaasti, pane kaikki voimasi liikkeelle. Käytä hyväksesi kaikkea valtaa, mitä hänen ystävyytensä sinua kohtaan sinulle antaa. Käytä säästämättä kaikkea viehätystä ja sulotaitoa, mitkä taivas on istuttanut silmiisi ja huulillesi, eläkä unohda noita hempeitä lauselmia, noita suloisia rukouksia, noita liikuttavia hyväilyjä, joita ei kukaan voi vastustaa.
MARIANE. Minä teen kaikki mitä voin, enkä unohda mitään.
TOINEN KOHTAUS.
Harpagon. Cléante. Mariane. Elise. Frosine.
HARPAGON (erikseen olematta näkyvissä). Hui! poikani suutelee tulevan äitipuolensa kättä, eikä tuleva äitipuolensa pane suuresti vastaan. Olisiko tässä jotain juonia tekeillä?
ELISE. Kas tuossa on isäni.
HARPAGON. Vaunut ovat esillä, voitte lähteä milloin tahdotte.
CLEANTE. Koska ette te lähde, isä, niin lähden minä heitä saattamaan.
HARPAGON. Ei, pysy kotona. He lähtekööt kolmisin; minä sinua tarvitsen.
KOLMAS KOHTAUS.
Harpagon. Cléante.
HARPAGON. No, mitä sinä, puhumatta äitipuolesta, pidät tytöstä?
CLEANTE. Niin, mitä minä pidän?
HARPAGON. Niin, hänen luonteestaan, hänen vartalostaan, hänen älystään, hänen kauneudestaan?
CLEANTE. Niin ja näin!
HARPAGON. Niin ja näin?
CLEANTE. Puhuakseni suuni puhtaaksi en ole tavannut mitä toivoin. Hänen käytöksensä on jotenkin keikaileva, hänen vartalonsa hieman kömpelö, hänen kauneutensa hyvin keskinkertainen ja hänen ymmärryksensä varsin tavallista laatua. Älkää luulko, isä, että sanon tätä saattaakseni teitä inhoamaan häntä, sillä äitipuoli on äitipuoli ja minä pidän tästä yhtä paljon kuin muutoin kenestä tahansa.
HARPAGON. Mutta vast'ikään sanoit hänelle kuitenkin — — —
CLEANTE. Sanoin hänelle muutamia korulauseita teidän puolestanne, mutta ainoastaan miellyttääkseni teitä.
HARPAGON. Sinulla siis ei ole mitään hellempiä tunteita häntä kohtaan?
CLEANTE. Minulla? Mitä joutavia!
HARPAGON. Sepä ikävää, sillä se katkaisee erään aikeen, joka on johtunut mieleeni. Minä olen näet tullut ajattelemaan ikääni, josta arvelen että maailmalla olisi yhtä ja toista sanomista, jos naisin niin nuoren ihmisen. Tämä seikka on saanut minut jättämään aikomukseni sikseen; ja koska olen kosinut häntä, ja antanut lupaukseni, niin olisin mielelläni suonut hänet sinulle, jos et häntä niin kovin inhoaisi.
CLEANTE. Minulle?
HARPAGON. Niin sinulle!
CLEANTE. Vaimoksi?
HARPAGON. Niin vaimoksi.
CLEANTE. Kuulkaa. Se on tosi ett'ei hän minua juuri suuresti ihastuta, mutta, tehdäkseni teille mieliksi, minä hänet nain jos tahdotte.
HARPAGON. Mutta minä olen paljoa myöntyväisempi kuin luulet. En tahdo pakoittamalla naittaa sinua.
CLEANTE. Antakaa anteeksi. Minä saan siihen voimia rakkaudesta teihin.
HARPAGON. Ei, ei! avioliitto ei tule onnelliseksi, jos ei ole keskinäistä rakkautta. Jos olisit nimeksikään mieltynyt tyttöön, niin en sanoisi mitään, vaan antasin sinun naida hänet minun sijastani, mutta kun ei laita niin ole, niin pidän minä entisen aikomukseni ja nain hänet itse.
CLEANTE. No, isä, koska asiat ovat sillä kannalla, niin täytyy minun auaista sydämmeni teille, täytyy teille ilmoittaa salaisuutemme. Totta puhuakseni olen jo kauan rakastanut häntä. Minun aikomukseni oli kohta pyytää teiltä häntä vaimokseni, eikä mikään muu minua pidättänyt kuin pelko, että se olisi teille vastenmielistä.
HARPAGON. Oletko käynyt häntä tervehtimässä?
CLEANTE. Olen, isä kulta!
HARPAGON. Montako kertaa?
CLEANTE. Niin monta kuin mahdollista.
HARPAGON. Ovatko he kohdelleet sinua hyvin?
CLEANTE. Varsin hyvästi, mutta tietämättä kuka olen, ja se se oli joka äsken hämmästytti Marianea.
HARPAGON. Oletko ilmoittanut hänelle rakkautesi ja aikeesi mennä hänen kanssaan naimisiin?
CLEANTE. Se on tietty, ja olenpa jo puhutellut hänen äitiänsäkin.
HARPAGON. Onko hän kallistanut korvansa ehdotukseen?
CLEANTE. On, varsin kohteliaasti.
HARPAGON. Ja vastaako tyttö rakkauteesi?
CLEANTE. Jos saan päättää käytöksestä, niin hänessä asuu jommoinenkin lempeys minua kohtaan.
HARPAGON (hiljaa erikseen). Onpa hyvin hupaista kuulla moista salaisuutta, mutta sitäpä olen pyytänytkin. (Ääneen.) No, tiedä siis poikaseni. Asia on sillä lailla että sinä saat kun saatkin luopua rakkaudestasi, sekä heittää sikseen kaikki puuhasi tytön suhteen, jonka minä otan itselleni, sinä saat naida puolestasi sen, joka sinulle määrätään.
CLEANTE. Vai niin, isä, sillä laillako te leikittelette minun kanssani! No hyvä! koska asiat ovat näin, niin vannon teille ett'en luovu rakkaudestani Marianea kohtaan, kaikki tahdon koettaa voittaakseni itselleni teiltä Marianen, ja jos teidän puolellanne on äidin suostumus, niin on minulla toisia voimia, jotka taistelevat minun puolestani.
HARPAGON. Mitä, sinä lurjus! Sinä uskallat ruveta risteilemään minun polkujani.
CLEANTE. Tehän se olette, joka hiihtelette minun latusilleni, sillä minähän olen ottanut ensimmäisen askelen.
HARPAGON. Enkö ole sinun isäsi, ja eikö sinun tule minua totella?
CLEANTE. Nämä ovat asioita, joissa lasten ei tule totella isiä, eikä rakkaus tunnusta ketään.
HARPAGON. Kyllä mä panen sinut minua tunnustamaan kepilläni.
CLEANTE. Uhittelette ihan turhaan.
HARPAGON. Sinä luovut Marianesta?
CLEANTE. En milloinkaan!
HARPAGON. Antakaapas tänne keppi.
NELJÄS KOHTAUS.
Harpagon. Cléante. Mestari Jaques.
JAQUES. No mitä nyt, hyvät herrat? mitä nyt on? Mitä aiotte?
HARPAGON. Minä panen sinut, mestari Jacques tuomariksi tässä asiassa, näyttääkseni että minä olen oikeassa.
JAQUES. Siihen suostun. (Cléantelle). Siirtykää vähän.
HARPAGON. Minä rakastan erästä tyttöä, jonka aion naida, mutta tuo poika lurjus uskaltaa rakastaa samaa tyttöä ja pyytää häntä vastoin kovinta kieltoani.
JAQUES. Hän on väärässä.
HARPAGON. Eikö se ole jumalatonta, kun poika rupeaa isänsä kilpakosijaksi ja eikö hänen pidä kunnioituksenkin tähden pysyä erillään minun lemmitystäni.
JAQUES. Te olette oikeassa. Antakaa minun häntä puhutella, ja pysykää te vaan paikoillanne hyvä herra. Selkäni huutaa kostoa.
CLEANTE (Jaques'ille, joka häntä lähestyy). No olkoon menneeksi, koska hän tahtoo sinut valita tuomariksi, niin en pane vastaan, se on minulle yhden tekevä ja minäkin tahdon mestari Jaques, jättää riita-asiamme sinun ratkaistavaksesi.
JAQUES. Te osoitatte minulle suurta kunniaa.
CLEANTE. Minä olen mieltynyt erääseen nuoreen naiseen, joka vastaa minun rakkauteeni, mutta nyt isäni koettaa häiritä rakkauttamme pyytäen häntä omakseen.
JAQUES. Hän on väärässä totta tosiaankin.
CLEANTE. Eikö hänen pitäisi hävetä mennä naimisiin noin vanhoilla päivillä. Sopiiko hänen enää ajatella avioliittoa? Eikö hänen tulisi jättää nuo hommat nuoremmille?
JAQUES. Te olette oikeassa. Hän laskee leikkiä. Antakaapas kun minä sanon hänelle pari sanaa. (Harpagonille.) No, kas niin! poikanne ei olekaan niin uppiniskainen kuin luulette. Hän katuu jo tuhmuuttansa. Hän sanoo että pojan tulee aina isäänsä kunnioittaa, hän kiivastui vaan ensi pikaisuudessaan, mutta ei hän enää kieltäy noudattamasta tahtoanne, kun te vaan suostutte kohtelemaan häntä paremmin kuin taannoin ja antamaan hänelle vaimoksi sen, johon hän on mieltynyt.
HARPAGON. Ah! sano hänelle, herra Jaques, että hän siinä tapauksessa saattaa toivoa minulta mitä tahansa, ja että jätän hänelle vallan valita kenen hyvänsä, paitsi tietysti Marianea.
JAQUES. Antakaapas olla. (Cléantelle.) Isänne ei olekaan niin tuittupäinen kuin luulette, hän vakuuttaa että teidän uppiniskaisuutenne häntä ensin harmitti, mutta nyt hän myöntyy kyllä toiveisiinne, kun te vaan tahdotte kohdella häntä hellyydellä, olla myöntyväinen ja totella häntä niinkuin pojan tulee.
CLEANTE. Ah, mestari Jaques, saatte hänelle vakuuttaa että kun hän vaan myöntyy antamaan minulle Marianen, niin on hän minussa löytävä mitä tottelevaisimman pojan maan päällä, enkä koskaan tahdo tehdä mitään kysymättä hänen tahtoansa.
JAQUES (Harpagonille). Nyt se on tehty! Hän myöntyy kaikkeen.
HARPAGON. Kas niin käypi oivallisesti.
JAQUES (Cléantelle). Kaikki on selvillä. Hän tyytyy lupauksiinne.
CLEANTE. Jumalan kiitos!
JAQUES. Hyvät herrat, te olette nyt sovussa ja voitte nyt ihan ystävällisesti jatkaa keskusteluanne asiassa.
CLEANTE. Hyvä mestari Jaques, minä olen sinulle kiitollinen koko elinaikani.
JAQUES. Ei kestä kiittää, hyvä herra.
HARPAGON. Sinä olet minua suuresti ilahuttanut, mestari Jaques, ja se ansaitsee palkinnon. (Harpagon kaivaa taskuistaan, Jaques ojentaa kätensä, mutta Harpagon vetää esiin ainoastaan nenäliinansa sanoen.) Mene, kyllä minä muistan sinut, usko se!
JAQUES. Minä suutelen käsiänne.
VIIDES KOHTAUS.
Harpagon. Cléante.
CLEANTE. Pyydän anteeksi, isä, sen kiukkuisuuden, jota osoitin äsken.
HARPAGON. Ei haittaa.
CLEANTE. Minä vakuutan että sitä kovasti kadun.
HARPAGON. Ja minä, minä kovasti iloitsen nähdessäni sinut järkevänä.
CLEANTE. Hyvä olette kun näin pian unhotatte hairahdukseni.
HARPAGON. Pianhan isä unohtaa lastensa hairahdukset, kun he muistavat jälleen velvollisuutensa.
CLEANTE. Mitä? Te ette pidä mitään mielikarvautta kaikesta vallattomuudestani?
HARPAGON. Minä olen sinulle kiitollinen, koska tahdot minua totella ja kunnioittaa.
CLEANTE. Minä lupaan teille isä, että kuolemaani saakka muistan teidän hyvyyttänne.
HARPAGON. Ja minä lupaan sinulle, että saat mitä ikinä pyydät.
CLEANTE. Oi, isäkulta, minä en pyydä mitään enää, ja te olette mulle kylliksi antaneet, kunhan vaan annatte Marianen.
HARPAGON. Mitä? Kuka puhuu Marianen antamisesta sinulle?
CLEANTE. Te isäni!
HARPAGON. Minä?
CLEANTE. Niin kyllä.
HARPAGON. Mitä? Sinähän juuri vast'ikään lupasit hänestä luopua.
CLEANTE. Minä, hänestä luopua?
HARPAGON. Niin.
CLEANTE. Ei suinkaan.
HARPAGON. Etkö ole herjennyt häntä pyytämästä?
CLEANTE. Päinvastoin, minä häntä halaan enemmän kuin koskaan ennen.
HARPAGON. Mitä! lurjus! joko taas?
CLEANTE. Ei mikään voi minua muuttaa.
HARPAGON. Annappas olla, petturi!
CLEANTE. Tehkää mitä mielitte.
HARPAGON. Minä kieltäydyn sinua koskaan näkemästä.
CLEANTE. Olkoon menneeksi.
HARPAGON. Minä sinut hylkään.
CLEANTE. Hyljätkää vaan.
HARPAGON. Minä en tunnusta sinua pojakseni.
CLEANTE. Älkää tunnustako!
HARPAGON. Minä teen sinut perinnöttömäksi.
CLEANTE. Tehkää niin.
HARPAGON. Ja minä jätän sinulle kiroukseni!
CLEANTE. Mitäpä minä sillä teen.
KUUDES KOHTAUS.
Cléante. La Fleche.
LA FLECHE (tulee puutarhasta lipas kainalossa). Ah, herra, hyvä että olen teidät löytänyt. Seuratkaa minua pian.
CLEANTE. No, mitä nyt?
LA FLECHE. Seuratkaa minua sanon minä, me olemme rikkaat.
CLEANTE. Mitä?
LA FLECHE. Katsokaa tänne.
CLEANTE. Mitä?
LA FLECHE. Olen urkkinut tätä koko päivän.
CLEANTE. Mitä se on?
LA FLECHE. Isänne aarre, jonka olen saanut kynsiini.
CLEANTE. Miten olet sinä menetellyt?
LA FLECHE. Saatte tietää kaikki. Korjataan koipemme, jo kuulen hänen huutonsa.
SEITSEMÄS KOHTAUS.
HARPAGON (huutaen varkaita puutarhasta). Varkaita, varkaita, murhaajia. Oikeutta, Oikeuden Jumala! Minä olen hukassa, minä olen murhattu, kurkkuni on poikki, rahani on viety. Kuka sen on tehnyt? Mihin hän on joutunut? Missä hän on? Missä hän piilee? Mistä saan hänet kiinni? Mihinkä minä juoksen? Mihinkä en juokse? — Eikö hän ole siellä, eikö hän ole täällä? Ottakaa kiinni? (Itselleen, pitäen käsivarsistaan.) Anna takaisin rahani, konna. — Oh! minähän se olen — — — Järkeni on poissa, enkä tiedä missä olen ja mitä teen. Voi, armaat, armaat rahakultaseni, rakkaat ystäväni, teidät on minulta viety; ja kun teidät on minulta otettu, olen kadottanut kaiken tukeni ja turvani ja iloni, kaikki on minulta mennyt, eikä minulla ole enää mitään tekemistä maan päällä. Ilman teitä on minun mahdoton elää. Se on tehty; en jaksa enää, minä kuolen, minä olen kuollut, olen haudassa aivan! Eikö kukaan tahdo minua herättää kuolleista antamalla minulle rahani takaisin, taikka ilmoittamalla kuka ne on vienyt. Haa! Mitä sanotte? Ei, täällä ei ole ketään. Kuka lieneekin ne vienyt, hän on viisaasti urkkinut parahimman ajan, valinnut juuri sen hetken, jona puhuttelin tuota petturia, poikaani. Mennään ulos. Minä menen hakemaan oikeutta ja annan tutkia taloni, palvelijani, renkini, piikani, poikani ja itseni. Kuinka paljon väkeä on koossa! Kaikki jotka näen ovat epäluulon alaisia. Heh? kenestä siellä puhutaan? Varkaasta, joka on vienyt minun rahani? Mitä melskettä siellä ylhäällä? Onko minun rahani siellä? Jumalan tähden, minä rukoilen, jos on tietoja varkaasta, niin nimittäkää ne minulle. Eikö hän piileskele parissanne? He katsovat minuun kaikki ja nauravat. Te tiedätte varmaankin, kutka ovat osalliset varkaudessa. Tulkaa pian, komisariukset, fiskaalit, tuomarit, hirsipuut, poliisit, profossit ja pyövelit. Minä hirtätän kaikki ihmiset ja, jos en saa takaisin rahojani, niin hirtän itseni lopuksi.
Esirippu alas.
Viides näytös.
ENSIMÄINEN KOHTAUS.
Harpagon. Komisarius.
KOMISARIUS. Antakaapas olla, kyllä minä tiedän tehtäväni, jumalan kiitos. Tämä ei ole ensimäinen kerta kun saadaan kiinni varkauksia, ja olisipa minulla vaan yhtä monta säkkiä rahaa, kun olen saattanut ihmisiä hirsipuuhun.
HARPAGON. Kaikki virkakunnat ottakoot tämän asian ajaakseensa, ja jos ei laiteta niin että minä saan rahani takaisin, niin haastan minä itse oikeuden oikeuteen.
KOMISARIUS. Kaikki tarpeelliset tutkimukset ovat tehtävät. Sanotte että tuossa lippaassa oli — — —
HARPAGON. Kymmenen tuhatta taaleria, — minä olin ne tarkoin lukenut.
KOMISARIUS. Kymmenen tuhatta taaleria.
HARPAGON. Kymmenen tuhatta taaleria.
KOMISARIUS. Melkoinen varkaus.
HARPAGON. Ei ole kylläksi suurta rangaistusta niin kauhealle rikokselle, ja jos se jää rankaisematta, niin ei pyhimmätkään asiat enää ole turvissa.
KOMISARIUS. Ja minkälaista rahaa oli tämä summa?
HARPAGON. Hyvää, täysipainoista kultaa.
KOMISARIUS. Ketä luulette varkaaksi?
HARPAGON. Koko maailmaa; minä tahdon että panette kiinni koko kaupungin ja esikaupunginkin.
KOMISARIUS. Ei ole peloittaminen ketään, uskokaa se, täytyy hiljaa tehdä muutamia tutkintoja, jotta sitten voidaan lujasti ryhtyä varastetun summan takaisin hankkimiseen.
TOINEN KOHTAUS.
Harpagon. Komisarius. Jaques.
JAQUES (näyttämön perällä, kääntyen sille puolelle, josta on astunut sisään). Minä palaan kohta. Tappakaa se heti, paistakaa jalat halsterilla ja heittäkää kiehuvaan veteen.
HARPAGON (Jaquesille). Ketä? Varastako?
JAQUES. Eihän! Vaan tuo porsas, minkä hovimestari juuri minulle lähetti.
HARPAGON. Vähät siitä. Kas tuossa herra, jolle sun täytyy puhua toista.
KOMISARIUS. Älkää peljästykö. Minä en mieli teitä loukata, annetaan vaan asian mennä hiljaisesti.
JAQUES. Herralla on varmaankin illallisvieraita?
KOMISARIUS. Tässä ei ole ystäväni mitään salaamista herraltanne.
JAQUES. Totta tosiaan, hyvä herra, minä näytän kaikki mitä voin tehdä ja tahdon teitä kestittää miten parahiten voin.
HARPAGON. Siitä nyt ei ole kysymystä.
JAQUES. Jos en voikkaan laittaa teille niin hyviä kemuja kuin mielisin, niin on se hovimestarimme syy, joka leikkaa tahtoni siivet säästäväisyytensä saksilla.
HARPAGON. Lurjus! tässä on kysymys muista asioista kuin illallisesta, minä tahdon että ilmoitat minulle mitä tiedät rahoista, jotka minulta on viety.
JAQUES. Onko teiltä viety rahaa?
HARPAGON. On, sinä konna, ja minä sinut hirtätän, jos et anna niitä takaisin.
KOMISARIUS (Harpagonille). Herran tähden! älkää häntä hätyyttäkö. Näkyyhän hänen silmistään, että hän on rehellinen mies ja kyllä hän ilman vankeuttakin ilmaisee mitä tahdotte tietää. Niin hyvä ystäväni, jos tunnustatte ei teille ole tapahtuva mitään pahaa ja te saatte kunnollisen palkinnon isännältänne. Häneltä on tänään viety suuri rahasumma, ja te varmaankin osaatte antaa jotakin tietoja asiasta.
JAQUES (hiljaa erikseen). Kas tuossa juuri mitä tarvitsen voidakseni kostaa hovimestarillemme. Polttaahan vielä sydäntäni tuo nauru, jolla hän äsken pilkkasi selkäsaunaani.
HARPAGON. Mitä mutiset siinä?
JAQUES. Puhuakseni suuni puhtaaksi, hyvä herra, niin luulenpa että se on teidän rakas hovimestarinne, joka varkauden on tehnyt.
HARPAGON. Valére?
JAQUES. Niin.
HARPAGON. Hän! Jota luulin niin uskolliseksi.
JAQUES. Mutta minä olen vakuutettu, että se on juuri hän, joka on teiltä varastanut.
HARPAGON. Ja mistä sen päätät?
JAQUES. Mistäkö?
HARPAGON. Niin?
JAQUES. Päätän — siitä että niin päätän.
KOMISARIUS. Mutta teidän tulee sanoa syynne.
HARPAGON. Oletko nähnyt hänen hiipivän tuolla paikalla, johon olin kätkenyt rahani?
JAQUES. Olen tosiaankin. Missä teidän rahanne oli?
HARPAGON. Puutarhassa.
JAQUES. Aivan niin, olen nähnyt hänen kiertelevän puutarhassa, ja minkä sisässä rahat olivat?
HARPAGON. Lippaan sisässä.
JAQUES. Kas niin. Olen hänellä nähnyt olevan lippaan.
HARPAGON. Ja minkä muotoinen oli tuo lipas? Kylläpä heti huomaan onko se minun.
JAQUES. Minkäkö muotoinen se oli?
HARPAGON. Niin.
JAQUES. Se oli — — se oli lippaan muotoinen.
KOMISARIUS. Se on tietty. Mutta kuvailkaahan sitä vähän lähemmin.
JAQUES. Se oli suuri lipas.
HARPAGON. Se, joka multa varastettiin oli pieni.
JAQUES. No, niin, se oli pieni, jos niin tahtoo, mutta sanon sitä suureksi siihen katsoen mitä se sisältää.
KOMISARIUS. Ja minkä värinen se oli?
JAQUES. Minkäkö värinen?
KOMISARIUS. Niin.
JAQUES. Sillä oli väri — sillä oli tuommoinen väri. — Auttakaapas minua sanomaan.
HARPAGON. Kuinka?
JAQUES. Eikö se ollut punanen.
HARPAGON. Ei, musta.
JAQUES. No niin, punasen-musta, sitä piti minun sanoman.
HARPAGON. Ei mitään epäilystä enää, se on selvästi minun. Pankaa paperille, herra, hänen todistuksensa. Taivas! ketä on tästä lähin uskominen? Ei kehenkään saa luottaa, ja luulenpa tästedes että itsekin saattaisin itseltäni varastaa.
JAQUES (Harpagonille). Hyvä herra, tuossa hän tulee. Älkää vaan sanoko hänelle, että minä tämän olen ilmaissut.
KOLMAS KOHTAUS.
Edelliset. Valére.
HARPAGON. Tule tänne, tule tunnustamaan julminta rikosta mitä milloinkaan on tehty.
VALERE. Mitä tahdotte, herra?
HARPAGON. Mitä, rosvo! sinä et punastu rikoksestasi.
VALERE. Mistä rikoksesta te puhutte?
HARPAGON. Mistäkö rikoksesta puhun, petturi, ikäänkuin et tietäisi mistä puhun. Se on turhaa koetella sitä peittää, asia on saatu ilmi, ja minä olen vast'ikään saanut tietää kaikki. Miksi sillä tavoin käyttää hyvyyttäni väärin ja hiipiä talooni minua pettämään, tekemään minulle semmoiset kepposet!
VALERE. Hyvä herra, koska teille on kaikki ilmoitettu, niin en tahdo mutkailla enkä kieltää.
JAQUES (erikseen). Oh, oh! Olisinko tietämättäni arvannut oikein?
VALERE. Aikomukseni olikin teitä puhutella, tahdoin sitä varten odottaa sopivaa tilaisuutta, mutta koska asiat ovat tällä kannalla, niin pyydän ett'ette suutu ja että kuulette minun perusteitani.
HARPAGON. Ja mitä perusteita sulla on, hävytön varas!
VALERE. Noita nimityksiä en ole ansainnut. Se on tosi että olen rikkonut teitä vastaan, mutta minun hairahdukseni on anteeksi annettava.
HARPAGON. Mitä? Anteeksi annettava? Semmoinen jumalaton ilkityö.
VALERE. Älkää herran tähden kiivastuko. Kun olette minua kuulleet, niin näette ett'ei onnettomuus olekaan niin suuri kuin luulette.
HARPAGON. Eikö onnettomuus ole niin suuri kuin luulen? Mitä? minun vereni, mun henkeni! rosvo! No! Anna sitten minulle takaisin, mitä olet minulta ryöstänyt.
VALERE. Teidän kunnianne on tuleva täydelleen tyydytetyksi.
HARPAGON. Tässä ei ole kunniasta kysymys. Mutta sano minulle kuka on saattanut sinut tähän työhön?
VALERE. Oi, kysyttekö sitä?
HARPAGON. Niin kai, sitä minä kysyn.
VALERE. Eräs jumala, jolle on annettava anteeksi kaikki mitä hän toimittaa: rakkaus.
HARPAGON. Rakkaus.
VALERE. Niin.
HARPAGON. Kaunis rakkaus, totta tosiaan! Rakkaus minun rahoihini.
VALERE. Ei, herra teidän rikkautenne ei ole minua vietellyt, se ei ole minua lumonnut, minä vakuutan pyhästi, ett'en halaja teidän omaisuuttanne, kun vaan suotte minulle sen, joka minulla on.
HARPAGON. En, sitä en tee, ei vaikka paha olisi, sitä en sinulle suo. Mutta mikä hävyttömyys: hän tahtoo vielä pitääkin, mitä on minulta varastanut.
VALERE. Sanotteko sitä varkaudeksi!?
HARPAGON. Josko sanon sitä varkaudeksi? Semmoinen aarre!
VALERE. Se on aarre, tosin kyllä, ja kallihin aarre mitä teillä on, sitä en kiellä, mutta se ei ole hukassa, sillä että jätätte sen minulle. Polvillani pyydän tuota armasta aarretta, teidän täytyy se mulle suoda.
HARPAGON. Sitä en tee. Mitä tämä merkitsee?
VALERE. Me olemme luvanneet toisillemme uskollisuutta ja tehneet valan, ett'emme ikinä eroa.
HARPAGON. Kummallinen vala ja lystillinen lupaus!
VALERE. Miksi niin suututte! Olkaa vakuutettu, ett'ei mikään rikoksellinen aate soaissut sitä intoa, johon nuo kauniit silmät ovat minua saattaneet.
HARPAGON (erikseen). Lippaani kauniit silmät! Hän puhuu niinkuin sulhanen morsiamestaan.
VALERE. Rouva Claude tietää, hyvä herra, tämän asian, ja hän voipi todistaa teille — — —
HARPAGON. Mitä? Onko mun piikani osallinen tässä ilkityössä?
VALERE. On, hyvä herra, hän on nähnyt liittomme syntyvän ja nähtyänsä rakkauteni puhtauden on hän auttanut minua, kehoittaen tytärtänne antamaan minulle uskollisuutensa ja vastaan ottamaan minulta uskollisuuden lupauksen.
HARPAGON (erikseen). Paneekohan pelko joutua oikeuteen hänet noin hourailemaan? (Valérelle.) Mitä lörpötät sinä tyttärestäni.
VALERE. Niin tyttärestänne, juuri eilen päätti hän suostua allekirjoittamaan keskinäisen naimislupauksen.
HARPAGON. Onko tyttäreni allekirjoittanut sinulle naimislupauksen?
VALERE. On, hyvä herra, niinkuin minä puolestani hänelle.
HARPAGON. Taivas. Toinenkin onnettomuus.
JAQUES (komisariukselle). Kirjoittakaa, herra kirjoittakaa.
HARPAGON. Vielä enemmän konnuutta! Lisää kauhistusta! (Komisariukselle.) Kas niin! tehkää tehtävänne ja laittakaa hänet vankeuteen varkaana ja viettelijänä.
JAQUES. Varkaana ja viettelijänä.
VALERE. Nuo ovat nimityksiä, joita minä en ansaitse, kun saadaan tietää kuka minä olen.
NELJÄS KOHTAUS.
Harpagon. Elise. Mariane. Valére. Frosine.
JAQUES. Komisarius.
HARPAGON. Ah! sinä tyttö iletys! tyttö, joka et ansaitse semmoista isää, kun minä olen! Silläkö lailla sinä käytät niitä opetuksia, joita olen sinulle antanut? Sinä julkeat rakastua ilkeään varkaaseen, luvata mennä hänelle ilman minun myöntymyksettäni! Mutta petyttepä molemmat. (Eliselle.) Neljä tukevaa seinää saavat tästälähin vastata sinun käytöksestäsi. (Valérelle.) ja hyvä hirsipuu saa korvata minulle sinun julkeutesi.
VALERE. Teidän kiihkonne ei kelpaa tuomariksi, ja ensin asia tutkitaan ennenkuin miestä mutkitaan.
HARPAGON. Erehdyinpä kuin sanoin hirsipuu, sinä tulet elävänä ruhjottavaksi.
ELISE. Älkää antako kiihkonne ensimäisen liikutuksen teitä hurmata ja ajatelkaa ensin mitä tahdotte tehdä. Tutkikaa toki tarkemmasti häntä, johon olette suuttuneet. Tiedä, — ilman häntä minua ei enää olisi olemassakaan. Niin, isäni, hän se on, joka minut pelasti tuosta suuresta vaarasta, tiedättehän silloin kun olin hukkumaisillani, häntä saatte kiittää tyttärenne hengestä, jonka —-
HARPAGON. Se ei maksa mitään, minulle olisi ollut paljoa parempi, jos hän olisi antanut sinun hukkua, kuin tehdä mitä hän on tehnyt.
ELISE. Isäni, minä rukoilen isän rakkauden kautta että — — —
HARPAGON. Ei, ei! minä en kuule mitään, oikeus tehköön tehtävänsä.
VIIDES KOHTAUS.
Edelliset. Anselme.
ANSELME. No, mitä nyt, herra Harpagon? Aivanhan te olette raivoissanne.
HARPAGON. Ah! herra Anselme, minä olen onnettomin ihminen maailmassa. Se sopimus, jota olette tulleet tekemään on nyt häiritty ja hämmennetty. Minut surmataan varastamalla omaisuuteni, minut murhataan varastamalla omaisuuteni, minut murhataan kunnian solvaamisella; ja kas tuossa, petturi, ilkiö, joka on solvaissut kaikkein pyhimmät oikeudet, joka on hiipinyt talooni palvelijana valemuodossa varastaaksensa rahani ja vietelläkseen tyttäreni.
VALERE. Kuka on ajatellut rahojanne, ja mitä niitä sotkette tähän?
HARPAGON. Niin, he ovat hieroneet naimiskauppaa keskenänsä. Tämä häväistys koskee tietysti teitä, herra Anselme, ja teidänhän tulee siis haastaa hänet oikeuteen omalla kustannuksellanne, kostaaksenne hänelle tämän julkeuden.
ANSELME. Minun aikomukseni ei ole mennä väkisin naimisiin, enkä aijo pyytää sydäntä, joka on lupautunut toiselle, vaan teidän tähtenne tahdon heitä kohdella ystävyydellä niinkuin omaisiani.
HARPAGON. Kas tuossa on rehellinen komisarius, joka ei unohda tehtäväänsä. (Komisariukselle näyttäen Valérea.) Menetelkää hänen kanssanne niinkuin pitää ja selvittäkää tämä kauhea rikos.
VALERE. Minä en näe mitä rikosta olisi lemmessäni tytärtänne kohtaan.
Jos tietäisitte kuka olen, — niin —
HARPAGON. Maailmassa ei tähän aikaan ole muuta kuin ylhäisiä varkaita ja viettelijöitä, jotka hävyttömästi peittävät konnuutensa ensimäiseen komeaan nimeen, mikä lentää mieleensä.
VALERE. Olen liian rehellinen ylvästelläkseni vieraalla loistolla, koko
Neapeli voi todistaa syntyperäni.
ANSELME. Hyvä! Varokaa sanojanne. Te uskallatte tässä enemmän kuin luulette; te puhutte miehen edessä, joka tuntee koko Neapelin ja siis voi helposti tutkia sanojanne.
VALERE (pannen ylpeästi hattunsa päähän). Minä en pelkää ketään, ja jos Neapelin tunnette, niin tiedätte myös kuka oli Thomas d'Alburci.
ANSELME. Epäilemättä, minä sen tiedän, ja harvat tunsivat hänet paremmin kuin minä.
HARPAGON. Minä en huoli don Thomaasta enkä don Martinista. (Nähdessään kaksi kynttilää palavan, puhaltaa tulen toisesta.)
ANSELME. Herran tähden, antakaa hänen puhua, kuulkaamme mitä hällä on hänestä sanomista.
VALERE. Minulla on hänestä sanomista että hän on antanut minulle hengen.
ANSELME. Hän!
VALERE. Niin.
ANSELME. Mitä? Te rohkenette sanoa itseänne don Thomas d'Alburcin pojaksi?
VALERE. Niin. Rohkenempa niinkin, ja olen valmis todistamaan tätä totuutta kenen edessä hyvänsä.
ANSELME. Tästä valheesta joudutte heti kiinni, sillä noin kuusitoista vuotta sitten se mies, josta puhutte, hukkui merellä lapsineen vaimoineen, tahtoessaan pelastaa heidän henkensä niistä julmista vainoomisista, jotka seurasivat Neapelin meteleitä ja saattoivat useita ylhäisiä perheitä pakenemaan.
VALERE. Totta! Mutta tietäkää myös että hänen seitsemän vuotias poikansa pelastettiin erään palvelijan kanssa tästä haaksirikosta espanjalaiseen laivaan ja että tämä poika on se, joka teitä puhuttelee. Tietäkää että laivan kapteini liikutettuna kovasta onnestani, otti minun turviinsa ja kasvatti minua oman poikansa kanssa. Sittemmin olen saanut kuulla ett'ei isäni olekaan kuollut, niinkuin aina olen luullut. Tullessani tänne häntä etsimään, eräs taivaan lähettämä sattumus antoi minun nähdä armaan Elisen, ja tämä näky teki minut hänen kauneutensa orjaksi. Lempeni tuli saattoi minun tunkeumaan hänen kotiinsa ja sentähden lähetin toisen miehen tiedustelemaan vanhempiani.
ANSELME. Mutta mitkä muut todistukset, paitsi sananne, voivat vakuuttaa meitä siitä että puhutte totta?
VALERE. Espanjalainen kapteini, rubiini sinetti, joka oli isäni oma, agatinen rannerengas, jonka äitini oli pannut käsivarteeni, vanha Pedro, palvelija, joka minun kanssani pelastui haaksirikosta.
ANSELME. Taivahan herra! mitkä ovat sinun voimasi teot ja miten sinä näytät että sinä yksin voit ihmetöitä tehdä. Syleile minua, lapseni ja itke ilokyyneleitä isäsi kanssa.
VALERE. Te olette minun isäni?
ANSELME. Niin, poikani, minä olen Thomas d'Alburci, jonka taivas pelasti aalloista kaiken sen rahan kanssa, mikä hänellä oli muassaan, ja joka kuusitoista vuotta pidettyään sinua kuolleena, oli aikeessa etsiä lohdutusta uudesta avioliitosta suloisen ja järkevän naisen kanssa.
HARPAGON (Anselmelle.) Tuo on siis teidän poikaanne?
ANSELME. Niin.
HARPAGON. Sitten saatte maksaa minulle kymmenen tuhatta taaleria, jotka hän on minulta varastanut.
ANSELME. Hän? Teiltäkö varastanut?
HARPAGON. Hän juuri.
VALERE. Kuka semmoista sanoo?
HARPAGON. Mestari Jaques.
VALERE (Jaques'ille). Sinäkö sitä sanot?
JAQUES. Näethän ett'en sano mitään.
HARPAGON. Tuossa on komisarius, joka on kuullut hänen todistuksensa.
VALERE. Luuletteko että minä olisin kykenevä niin kauheaan tekoon?
HARPAGON. Kykenevä tai ei, minä tahdon rahani takaisin.
KUUDES KOHTAUS.
Harpagon. Anselme. Elise. Mariane. Cléante. Valére.
Frosine. Jaques. Komisarius. La Fleche.
CLEANTE. Älkää hätäilkö isäni, älkää syyttäkö ketään. Minä olen saanut tiedot asiastanne ja tulen teille sanomaan, että jos annatte minulle Marianen, niin saatte rahanne takaisin.
HARPAGON. Missä ne ovat?
CLEANTE. Älkää murehtiko, ne ovat paikassa, josta minä vastaan, ja kaikki riippuu ainoastaan minusta. Teidän tulee nyt sanoa minulle mitä päätätte, ja te voitte valita, joko antaa minulle Marianen taikka kadottaa rahanne.
HARPAGON. Onko siitä mitään otettu?
CLEANTE. Ei niin mitään. Mutta ei siinä kylläksi. Rukoilen myöskin sisareni puolesta: anna hänelle se puoliso, jota hänen sydämmensä halaa, älä pakoita häntä liittoon, jota hän pelkää ja kammoo.
ANSELME. Poikani, taivas ei ole antanut sinua minulle takaisin, jotta vastustaisin sinun toiveitasi. Herra Harpagon, ymmärrättehän että nuori neito ennemmin valitsee pojan kuin isän, älkäämme siis puhuko joutavia, suostukaa niinkuin minäkin tähän kaksinkertaiseen avioliittoon.
HARPAGON. Huoliakseni mistään neuvosta täytyy minun saada nähdä lippaani.
CLEANTE. Saatte sen nähdä ihan terveenä ja eheänä.
HARPAGON. Minulla ei ole ollenkaan rahaa lasteni avioliittoon.
ANSELME. Yks' kaikki! minulla on kylliksi heille molemmille, jott'ei sen seikan tarvitse teitä huolestuttaa.
HARPAGON. Otatteko suorittaaksenne kaikki kustannukset näitä molempia avioliittoja varten?
ANSELME. Otan, otan. Joko tyydytte nyt?
HARPAGON. Tyydyn, jos te vaan teetätte minulle uudet vaatteet häihin!
ANSELME. Olkoon menneeksi. Ja nyt lähtekäämme nauttimaan sitä iloa, jonka tämä päivä on meille suonut.
KOMISARIUS. Hoi, hoi, hyvät herrat! Älkääpä vielä. Kuka maksaa mulle allekirjoitukseni?
HARPAGON. Me emme tarvitse teidän kirjoituksianne.
KOMISARIUS. Niin! mutta minä en ole tullut tekemään niitä ilmaiseksi.
HARPAGON (osoittaen Jaquesta). Maksuksenne saatte hirttää tuon miehen.
JAQUES. Oi sentään, miten nyt pitää menetellä? Minua piestään, kun puhun totta ja minua tahdotaan hirttää, kun valehtelen.
ANSELME. Herra Harpagon, annetaan hänelle anteeksi tämä väärä kanne.
HARPAGON. Te siis maksatte komisariuksen vaivat?