XXV LUKU.
Mulle teetä joudutti Jumalatar, kaas sekaan rommia tilkan, mut itse ilman teetä joi hän suuhunsa rommin silkan.
Mun nojasi vasten poveain
hänen päänsä — mun olkapääni
vähän rutisti linnakruunua —
hän haasteli hellänä ääni:
"Peloll' usein aattelin, siell' että sä
Pariisissa siveettömässä
kerä rivojen ranskalaisten niin
omin päin olet elämässä.
Menet minne vaan, eikä rinnallas
edes uskollista siellä
ole saksalaista kustantajaa,
joka kaitsis ja ohjais tiellä.
Ja siell' on niin kova kiusaus,
sylfiidejä paljon kärkkyy
epätervehiä — ei tiedäkään,
kun mielen rauha jo järkkyy.
Jätä matkas ja tänne jää, tääll' on
toki siveys ja tapa hyvä;
on täällä meilläkin tarjona
moni riemu hiljainen, syvä.
Jää tänne, tääll' entistä paremmin
nyt käydä asias alkaa;
me edistymme — sen itsekin
olet huomannut — täyttä jalkaa.
Jo sensuurikin on lievennyt,
jo Hoffmann vanheten lauhtuu,
sun matkakuvias kohtaan jo
häitä nuoruudenraivo rauhtuu.
Sun itseskin ikä lauhduttaa,
mukaannut moneen jo kohtaan,
ja entisyyskin silmissäs
kai kauniimmalta jo hohtaa.
Tila vanha niin kurjaksi kuvatakin,
se on liikaa; orjuuden paulan,
kuin muinen Roomassa, kirvoittaa
voi aina leikkuulla kaulan.
Oli kansalla ajatusvapaus,
sen suurilla joukoilla, vainoon
ne harvan harvat joutui vaan,
jotk' antoi kirjoja painoon.
Meill' oikeutta koskaan polkenut
ei laiton mielivalta,
ei tuomiott' otettu virkaa pois
demagogilta pahimmalta.
Niin kurjasti koskaan ollut ei
ajan kaikissa ahdingoissa —
sano, nälkään kuollut konsanaan
kuka Saksan on vankiloissa?
Moni kukoisti- uskon ja alttiuden
esimerkki ihana muinen;
nyt epäily, nyt kieltäminen
vain vallall' on alituinen.
Nyt käytännöllinen vapaus tää
tuo ihanteelle hukan,
joka poveemme piili, — niin puhtaana, ah,
kuin unelma liljankukan!
Alas kauniin runoutemmekin
käy tähti jo tästä puoleen;
kera muitten murjaani-kuningas
myös Freiligrathin kuolee.
Pojanpoikamme kyllin ne syö ja juo,
mut ei hiljaista hengen rauhaa
ole sulattaa — menoss' idylli on,
melukappale palkeille pauhaa.
Jospa vaieta voisit, niin kohtalon
sulle kirjan ma auki loisin,
lumokuvastimessani nähdä sun
ajan vastaisen vaiheet soisin.
Sulle näyttäisin, mitä nähnyt ei
ole inehmo kuolevainen:
isänmaas tulevaisuuden — mut ah,
vait olla et voi sa vainen!"
Ma innolla huusin: "Oi Jumalatar,
kovin hauska ois katsoa tuota,
suo nähdä mun tuleva Saksanmaa —
olen mies, vait'olooni luota!
Valan sulle vannon, min tahdot vaan,
joka takeen mult' olet saava
vait'oloni ehdottomuudesta —
miten vannon? vain sano kaava!"
Hän mulle vastasi: "Vala tee
se, jonk' isä Abraham vaatei
Eleasarilta, kun matkaa tää
Haranin maalle laatei.
Ylös vaatteeni nosta ja kätesi
mun kupeeni alle paina,
puheessa ja kirjoituksessa vait
sa vanno ollasi aina!"
Pyhä tuokio! Oli kuin henki ois
ajan menneen juhlaisin kammoin
liki liikkunut, kun valan vannoin ma,
niinkuin esivanhemmat ammoin.
Ylös vaatteen nostin, ja käteni
Jumalattaren kupeen alla, —
puheessa ja kirjoituksessa
ma vannoin vaiti olla.
XXVI LUKU.
Jumalattaren posket ne punoitti niin ma luulen, tukkahan tuli vähän hälle rommi — niin äänensä surumieliseksi se suli:
"Käyn vanhaksi. Syntynyt päivänä
olen Hampurin perustannan.
Oli emoni turskakuningatar
tääll' äärellä Elben rannan.
Isä valtias mahtava, nimeltään
Karolus Magnus, ja viisas,
itse Preussin Fredrik Suurellekin
hän mielevyydessä piisas.
On Aacheniss' istuin, jolla hän
oli kruunauspäivänä; — toinen,
joss' yöllä hän istui, se perintö
oli emoni erikoinen.
Emo mulle jätti sen — huomaamaton,
vähännäyttävä huonekalu!
Mut kaikkiin Rothschildin kultiin ei
sitä myödä mull' olis halu.
Nojatuolin nurkassa tuolla näät
ikivanhan jo, isoin lovin
selysnahka nauraa, on toppaus
koinreikiin tullut kovin.
Mut mennös ja siirtäös sivuhun
vaan tyynynen tuolilta tuolta,
näet pyöreän aukon ja kattilan
sen aukon alapuolta.
Se on taikakattila, jossa käy
salaperäiset voimat ja väet,
ja pääs jos aukkohon pistät vaan,
niin vastaisuuden sa näet.
Siell' etees Saksan vastaisuus
kuin pilvihaamuina piirtyy;
älä säiky vaan, jos sieramiis
miasmeja siivosta siirtyy!"
Omituinen nauru ol' äänessään, mut säikähtänyt ma tuost' en, ma tuolin aukkohon ankaraan heti joudutin päätäni juosten.
Mitä silmäni näki, sit' ilmaise en, mua vannottu valani estää, lupa tuskin on sanoa, mitä sai, oi taivas! nenäni kestää! —- — — Mua vieläkin inhojen, kirottuin esihajujen etova viima se viiltää, oli kuin lemunnut ois mätä kaali ja juhti ja liima.
Voi taivas, katkua kauheaa,
mi sieltä nousi; ol' ihan
kuin kuoppia kuudenneljättä
ois luotu lantapihan. — —
Hyvän yhteisen valiokunnass' on
Saint-Just tosin sanonut joskus:
Ei suuren tautimme lääkkeeksi
sovi ruusuöljy ja moskus —
vaan vastaisuutemme tuoksu tuo
meni kaikesta etunenään,
mit' on nenäni ikinä aavistanut —
sit' en sietää voinut ma enään — —
ma tainnuin, ja silmät kun avasin taas,
yhä viel' olin vierustalla
Jumalattaren, hänen povellaan
lepäs pääni mun avaralla.
Hänen säihkyi silmänsä, hehkui suu,
väris sieramet, laulajan kauloi
bakkanttisesti hän parmailleen
ja vimmaista virttä lauloi:
"On kuningas Thulessa, jolla on
pikar' ihana, ilman vertaa,
kun siitä hän juo, niin silmänsä
käy sumeiksi samalla kertaa.
Ajatuksia päähänsä pälkähtää,
joit' ei olis arvannutkaan,
mies silloin ois hän tuomitsemaan
sinut, lapsi parka, putkaan.
Varo tuota Thulen valitsijaa;
sitä santarmi-, poliisi-Spartaa,
koko historiallisen koulun saat
sa kumppanuutta karttaa.
Jää tänne luokseni Hampuriin,
sua lemmin, me herkutelemme
nykyhetken viinein ja osterein,
tulevaisuutt' aattele emme.
Kansi umpeen! Riemumme sekahan
haju ilkeä ei saa haista —
sua lemmin, kuin lempinyt nainen lie
runoniekkaa saksalaista!
Sua suutelen ma ja tunnen kuin
minut henkesi haltioittaa;
mun sielussani juopumus
iki-ihana vallan voittaa.
On kuin sois kadulta korvaani
yövahtien laulut loitot —
oi suloinen kumppali, kuuletko,
hymeneat soi, hääsoitot!
Häähuovit hulmuvin soihtuineen
jo saapuvat orhein reiluin,
ja soihtutanssinsa taidokkaan
he tanssivat hyppien, heiluin.
Jo korkeanviisas senaatti,
ylivanhimmat vakaat jo tiell' on!
Pormestari tuolla yskähtelee,
puhe hänellä pitää miel' on.
Lähivaltain nimessä esittämään
tuoll' loistavin juhlavaattein
jo onnittelunsa ehdolliset
jono joutuu diplomaattein.
Rabbiinien, pappien hengelliset
myös saapuu lähetystöt —
vaan ah, tuoll' astuu Hoffmannkin,
näen sensorisakset pystöt!
Ne kalisee hänen kädessään — tuo villitty, miesi vimman, käy päin sua — viiltää lihaas — ah, vei paikan parahimman!"
XXVII LUKU.
Mitä vielä muuta tapahtui sinä ihmeyönä, sen toiste ma teille kerron, kun kerkeää kesäpäiväin lämmin loiste.
Suku vanha teeskelyn katoo tuo
maan päältä jo, kiitos taivaan!
Sen hauta perii, se vaipuu jo
oman valheruttonsa vaivaan.
Uus polvi nousee, mi maalit pois
luo poskilta, povista saastan,
halut orjan pois, ilot orjan pois —
sen kuulla kaikki ma haastan.
Jo nuoriso nousee, jok' ymmärtää
mi on laulajan ylpeys jalo,
syke sydämen laaja ja lämpöinen,
hänen mielensä päivänpalo.
Kuin tuli, kuin valkeus väkevä
mun lempi rinnassa elää;
sulotarten kirkkainten suortuvat
mun soittoni kielinä helää —
saman soiton, millä mun isäni,
jalo muistossa, soitteli muinen,
Aristophanes, tuo suosikki
runotarten rohkeasuinen;
mill' ikuistettu Peisthétairos on tuo, joka Basileian sai omakseen, hänen kanssansa lens ilmoihin, tietä leijan.
Luvun edellisen olen sepittänyt
ma hieman samaan malliin
kuin "Lintujen" loppu, se draama kai
paras lienee taattoni kalliin.
Hyvät myös on "Sammakot." Berliinin
nyt palkeill' on parhaillansa
sama näytelmä saksaksi huvina
kuninkaallisen katsojansa.
Sitä kuningas suosii. Hyvää se
antiikkista aistia tietää;
edesmennehest' oli hauskempaa
uusaikainen kurnutus sietää.
Sitä kuningas suosii. Mut tekijää,
jos ei ois ehtinyt kuolla,
oman itsensä neuvoisin pitämään
ma Preussin ulkopuolla.
Tuon oikean Aristophaneen
peris siellä huutava hukka;
santarmikuorojen saatossa
pian käydä sais miesrukka.
Pian sijasta liehinän pilkata
sais rahvaan rakit ja piskat;
pian pistäis tyrmähän jalon tuon
poliisit pölkkyniskat.
Oi kuningas, sen hyvän neuvon suon
ma sulle: sa kunnioita
runoniekkoja kuolleita, kuolleiksi kun
vaan eläviä et koita!
Runoniekkaa äl' ärsytä elävää —
on heillä liekit ja miekat,
julmemmat kuin tuli Juppiterin,
jonka senkin loi runoniekat.
Joka jumala loukkaa sa, vanha ja uus,
koko Olympo herjalla holvaa,
ja Jehova korkein kukkuran pääks —
runoniekkaa vain älä solvaa!
Kovin kyllä jumalat kostavat
pahat työt tosin ihmiselle,
ja helvetin tulessa paistujan
on kyllä hiki ja helle —
mut on pyhiä, joidenka rukous tulipätsistä syntisen päästää; rovot kirkolle, sielumessut, ne myös meriitin melkoisen säästää.
Ja viimeisnä päivänä Kristus saa
ja helvetin portit suistaa;
tosin tuomari tuima hän lie, vaan kai
moni lurjuskin läpi luistaa.
Mut on hornia, joitten poltosta pois
ei tuomitun toivoa lainkaan;
ei auta rukous, armahdus
ei maailman-vapahtajainkaan.
Sa Danten helvetin tunnetko,
nuo hirveät kolmisoinnut?
Ei päästä luoja, jos laulaja
kenen sinne on kammitsoinut —
ei päästä luoja, ei lunastaja tuon liekin laulavan alta! Varo, sinne ettei tuomitse sua laulun kostajavalta!
Selityksiä.
Oltuaan kolmattatoista vuotta puolipakollisessa maanpaossaan Pariisissa, kävi Heinrich Heine lopulla vuotta 1843 ensikerran jälleen kotimaassaan; matka tapahtui Brüsselin, Amsterdamin ja Bremenin kautta Hampuriin, missä hän viipyi 30 p:stä lokak. 7 p:ään joulukuuta 1843; palausmatka Pariisiin kävi Hannoverin, Bückeburgin, Kölnin ja Aachenin kautta. Talvisessa tarinassa kuvataan runoilijan matka Hampuriin tapahtuvaksi päinvastaisesti viimemainittujen kaupunkien kautta. Niistä runsaista vaikutelmista, joita tämä kotimaassa-käynti jätti hänen mieleensä, syntyi edellä oleva runoelma. Sen sepittämiseen Heine ryhtyi heti Pariisiin palattuaan, tammikuussa 1844. Jo 20 p. helmikuuta hän ilmoittaa kustantajalle runoelmansa olevan valmiin. Viimeinen loppu puuttui vain, ja ankara silmäkipu esti runoilijaa viikkomääriä sitä sepittämästä. 17 p. huhtikuuta hän lähetti kustantajalle valmiin käsikirjoituksen. Sen painattaminen kohtasi kuitenkin, kuten ymmärrettävää, vastuksia sensuuriviranomaisten taholta, ja huolestuneena runoelman kohtalosta Heine matkusti lopulla heinäkuuta 1844 toistamiseen Hampuriin, jossa hän sitten itse valvoi "Uusien runoelmainsa" painatusta, joihin Talvinen tarina liittyi loppuosana, ja syyskuussa nämä runoelmat vihdoin tulivat julkisuuteen. Yhtaikaa ilmestyvä Talvisen tarinan erikoispainos oli vielä jätettävä valvovain asianomaisten erikoisen huolenpidon alaiseksi, ja uusia toisintoja ja karsintoja oli tuloksena tästä korkeammasta kritiikistä.
I LUKU.
Viittaus tuttuun tarinaan Herakleen painista Antaios jättiläisen kanssa, joka langetessaan aina sai uusia voimia äidiltänsä, maalta.
II LUKU.
Aug. Friedr. Hoffmann (tunnettu nimellä Hoffmann von Fallersleben, 1798—1874) runoilija sekä kielen- ja kirjallisuudentutkija, oli syksyllä 1841 julkaissut runokokoelmansa, 'Unpolitische Lieder' (Epävaltiollisia lauluja); runojen vapaa- ja edistysmielinen suunta aiheutti Hoffmannin erottamisen professorinvirasta Breslaun yliopistossa ja hänen karkoittamisensa useista kaupungeista.
Preussin alotteesta perustettu Saksan tulliliitto kehittyi varsinkin 30-luvulla ja 40-luvun alkuvuosina v. vuosisadalla.
III LUKU.
Karl Hartmann Mayer (1786-1870), unohduksiin jäänyt svaabilaisen koulun runoilija, joka osotti jonkunmoista kykyä pienissä luonnonmaalauksissa.
Karl Theodor Körner (1791-1813). Hänen tulinen, isänmaallinen lyriikkansa, kokoelma 'Leier und Schwert' (Kannel ja miekka), ja sankarikuolemansa isänmaan vapautustaistelussa on taannut hänelle kansansa ihailevan muiston. Tässä tarkoitettu kohta on eräs säe laulusta "Lied der Schwarzen Jäger".
V. 1840 otettiin kypäri käytäntöön Preussin sotaväessä.
Aug. v. Kotzebuen näytelmä "Johanna von Montfaucon", romantillinen kuvaus 14:nneltä vuosisadalta 5 näytöksessä, Leipzigissä 1800.
Friedrich de Ia Motte-Fouqué (17771843), aikoinaan saksalaisen yleisön muotirunoilija, varsinkin lemmenmaireiden ritariromaaniensa vuoksi; hänen tuotteistaan on säilynyt vielä luettuna satu 'Undine'.
Ludwig Uhland (1787-1862), huomattavin svaabilaisista runoilijoista; hänen raikas ja koruton perisaksalainen lyriikkansa kuuluu vieläkin hänen kansansa lempilukemistoon.
Johann Ludwig Tieck (1773—1853), romantikko samoin kuin edellisetkin, saksalaisen novellin luoja.
Preussin kuningas Fredrik Vilhelm IV oli tunnettu erinomaisena sukkeluuksien laskijana.
IV LUKU.
Jakob von Hoogstraaten, Kölnin dominikaanien priori, kirjoitti 1576 kiivaan häväistyskirjoituksen nimeltä "Handspiegel" (Käsipeili) kuuluisaa humanistia Reuchlinia (1455—1522) vastaan, kun tämä oli häneltä pyydetyssä lausunnossa puoltanut juutalaisten uskonnollisia kirjoja, joita Kölnin dominikaanit, eräs kastettu juutalainen, Pfefferkorn, etupäässä, vaativat poltettaviksi, syyttäen häntä lahjain otosta, väärentämisestä ja tietämättömyydestä. Reuchlin torjui syytökset "Silmäpeili" nimisessä etevässä puolustuskirjoituksessa. Nyt seurasi pitkällinen kiivas käräjöiminen, jonka paavi vihdoin ratkaisi määräämällä asian jätettäväksi sikseen ja kölniläiset maksamaan riitakulungit. — Reuchlinin ympärille kokoontuneiden miesten piirissä syntyivät nuo n.s. "hämäräin miesten kirjeet" (epistolae virorum obscurorum), joiden pääsepittäjä oli humanisti Crotus Rubianus; osa teosta on Ulrik von Huttenin (1488—1523) kirjoittama. Teos oli loistava satiiri kerjäläismunkeista, joissa heidän tietämättömyyttään ja paheitaan oli niin taitavasti ivattu, että dominikaanit itse alussa kirjaa levittivät.
Wolfgang Menzel (1798—1873), tunnettu etupäässä teoksestaan 'Die deutsche Litteratur' (1827), jossa hän hyökkäsi tuimasti Goethen kimppuun. Muutamia vuosia myöhemmin hän nousi n.s. nuorta Saksaa vastaan, ja hänen syytöskirjoituksiensa johdosta julisti Saksan liittoneuvosto 1835 Heinen, Gutzkowin y.m. nuorsaksalaisten teokset kielletyksi kirjallisuudeksi.
Kölnin tuomiokirkon, goottilaisen rakennustyylin jaloimman muistomerkin, rakentaminen alotettiin 1248 ja saatettiin päätökseen 1880.
Franz Liszt (1811 -1886), kuuluisa unkarilainen soittotaiteilija ja säveltäjä. — "Lahjakas kuningas" tarkoittaa Baijerin kuningasta Ludvig II:sta, joka oli suuri taiteiden ja tieteiden suojelija ja itsekin runoili. Hän tuli loppuiällään mielisairaaksi ja hukuttautui 1886 Starnbergin järveen.
Münsterissä olevan Lambertin kirkon tornin eteläkupeella on kolme rautahäkkiä, joihin v. 1536 tulisilla pihdeillä kuoliaaksi kidutettujen uudestikastajapäällikköjen Joh. von Leydenin, Knipperdollingin ja Krechtingin ruumiit oli ripustettu.
V LUKU.
Satamavalli, Hafenschanze, kävelypaikka Reinin varrella Kölnissä.
Biberich eli Bibrich, kaupunki Reinin varrella vastapäätä Mainzia.
Hessen-Darmstadtin hallituksen toimesta upotti yöllä vasten 1 p.
maalisk. 1841 103 kivillä lastattua Neckarilaisalusta lastinsa
Biberichin puolelle jokea varjellakseen Mainzin kauppakilpailusta.
Nikolaus Becker (1809-1885) sepitti 1840 kuuluisan Rein-laulun "Sie sollen ihn nicht haben, den freien deutschen Rhein", kun ranskalainen sotapuolue uhitteli valloittaa Reinin vasemman rannan.
Alfred de Musset (1810-1857), etevä ranskalainen runoilija ja kirjailija, vastasi Beckerin lauluun runoelmalla, joka alkaa sanoilla: "Nous l'avons eu votre Rhin allemand".
Ernst Wilhelm Hengstenberg (1802-1869), ankarasti oikeaoppinen luterilainen teologi, Berlinin professori, jolla oli suuri vaikutus Preussin kirkolliseen elämään.
Niccolò Paganini (1782-1840), maailmankuulu italialainen viulutaiteilija, jonka ihmeellisestä taidosta on monenmoisia tarinoita.
J. Georg K. Harrys (1780-1838), sanomalehtikirjailija ja runoilija, joka matkusteli paljon.
VIII LUKU.
Lopulla huhtik. 1831 Heine lähti kotimaastaan, missä hän turhaan oli koettanut saada vakaata asemaa ja toimeentuloa. 1 p. toukok. hän saapui Pariisiin, jonka asukkaaksi hän oli jäävä kuolemaansa asti 17 p. helmik. 1856.
Säkeet kuvaavat sitä vapaudeninnostusta, jonka Pariisin heinäkuun vallankumous 1830 oli virittänyt mieliin.
Napoleon I:n ruumis tuotiin 1840 S:t Helenan saarelta Pariisiin ja haudattiin 16 p. joulukuuta s.v. suurella juhlallisuudella Invaliidikirkon holviin.
X LUKU.
Heine kirjotettiin joulukuussa 1819 lainopin ylioppilaaksi Bonnin yliopistoon, mutta siirtyi sieltä seur. vuoden lopulla Göttingeniin, mistä hän kuitenkin jo kohta tulonsa jälkeen erään kaksintaistelurettelön vuoksi oli pakotettu eroamaan. Oleskeltuaan sitten pääasiallisesti Berlinissä hän alussa v. 1824 palasi jälleen Göttingeniin ja saavutti siellä lainopin tohtorin arvon heinäkuussa 1825.
Teutoburgin metsä, jossa kheruskilaisruhtinas Arminius eli Hermann löi roomalaisen sotapäällikön Varuksen v. 9 j.Kr. Tämän muistoksi pystytettiin 1875 lähelle Detmoldia Bandelin muovailema muistopatsas.
Joh. Aug. Wilh. Neander (1789-1850), oli teologian professori Berlinissä, mutta edusti, päinvastoin kuin edelläm. Hengstenberg, välittävää suuntaa. — Haruspex oli muinoin Roomassa nimenä ennustajalla, joka otti merkkiä uhrieläinten sisälmyksistä, auguurit taas olivat lintujen lennosta ennustajia.
Charlotte Birch-Pfeiffer (1800-1868), näyttelijätär ja hyvin tuottelias huvinäytelmäin kirjoittaja.
Friedr. Ludw. Georg v. Raumer (1781-1873), kuuluisa historiankirjoittaja, jota Heine syytti Preussin hallituksen mielistelystä.
Saksalainen runoilija Ferd. Freiligrath (1810-1870) osottaa runoudessaan usein liiallista koreilua ja kielitaituruutta.
Friedr. Ludw. Jahn (1778-1852), tunnettu nimellä "Turnvater", oli suuri saksalaisuuden harrastaja, joka etenkin voimistelulla tahtoi kohottaa kansansa sekä fyysillistä että siveellistä voimaa. "Kerjurin" nimi tarkoittanee sitä apukeräystä, joka pantiin toimeen Jahnin hyväksi, kun tulipalo 1838 hävitti hänen kotinsa.
Hans Ferd. Massmann (1797-1874), muinaissaksalaisen filologian professori, saksalaisuuden harrastaja; tunnettu muuten saksalaisen voimistelun edistäjänä.
Kolme tusinaa maanisää tarkoittaa Saksan valtioliiton kuuttaneljättä suurempaa ja pienempää yksinvaltiasta.
Schelling, Friedrich Wilhelm Joseph (1775-1854), saksalainen filosofi, Fichten seuraaja Kantin jälkeisen idealismin edustajana. — L. Annæus Seneca, roomalainen moraalifilosofi, Neron opettaja, jouduttuaan tämän hallitsijan epäsuosioon, lopetti päivänsä avaamalla valtimonsa.
Peter v. Cornelius (1783-1867), saksalainen historianmaalaaja, jonka luomia ovat m.m. Münchenin glyptoteekin freskot.
XII LUKU.
Toht. Gustav Kolb, "Allgemeine Zeitung'in" toimittaja, Heinen ystävä.
XIII LUKU.
Sisyphos, Korinthon kaupungin tarullinen perustaja, joka viekkauksiensa tähden tuomittiin manalassa iäti vierittämään kivilohkaretta terävälle vuorenharjalle, jolta se aina luiskahti alas. — Danaiidit, Danaoksen viisikymmentä tytärtä, olivat kaikki, paitsi yhtä, hääyönä pistäneet kuoliaaksi ylkänsä, niinikään viisikymmentä serkkuaan, joille he vastoin tahtoaan olivat joutuneet. Tästä rikoksesta kostoksi heidän täytyi tuonelassa alati ammentaa vettä pohjattomaan astiaan.
XIV LUKU.
Fehme-oikeus oli muinoin valtion lainkäytöstä riippumaton salainen kosto-oikeus, joka toimi varsinkin Westfalissa. Sen salaperäisiä menoja esittää runollisesti m.m. Goethen "Götz von Berlichingen", H. von Kleistin "Kätchen von Heilbronn" ja Immermannin romaani "Oberhof".
Kyffhäuser-vuori, Thyringissä; sen sisällä, tunnetun saksal. kansantarinan mukaan, keisari Fredrik Barbarossa eli Punaparta lepää sotureineen, odottaen hetkeä, jolloin Saksanmaa tarvitsee hänet vapauttajakseen.
Musta-puna-kultaista lippua käyttivät saksalaiset "Burschenschaft"-yhdistykset jäljestä v. 1815, ja sitä pidettiin sittemminkin kansallismielisyyden symboolina, mutta hallitusten puolelta näitä värejä vainottiin, etenkin 1830-luvulla, demagogisen yllytyksen merkkinä.
XV LUKU.
"Chi va piano, va sano", italialainen sananlasku: hiljalleen hyvä tulevi.
XVI LUKU.
Seitsenvuotinen sota 1756-1763, jossa Fredrik Suuri menestyksellä puolusti valtakuntaansa miltei puolta Eurooppaa vastaan, perustaen siten Preussin mahtavuuden.
Moses Mendelssohn (1729-1796), filosofinen kirjailija juutalaista sukuperää. Hänen pojanpoikansa Felix Mendelssohn-Bartholdy (1809-47), oli myöhempään klassilliseen suuntaan kuuluva säveltäjä.
Anna Luise Karsch (1722—1791) eli Karschin, tuottelias kansanrunoilijatar, joka sepitti ylistysrunoja Fredrik Suurelle. Hänen tyttärensä Karoline Luise von Klencke(1754-1812) runoili myöskin, ja samoin tämän tytär Wilhelmine Christine von Chézy (1783-1856). Weberin ooperan 'Euryanthe'n teksti on viimemainitun sepittämä.
Kreivitär Marie Jeanne Dubarry (1743-1793), oikealta nimeltään Vaubernier, "m:lle l'Ange" (enkeli), yhteiskunnan alimmista kerroksista kohonnut nainen, joka markiisitar Pompadourin jälkeen tuli vanhentuneen Ludvig XV:n kaikkivaltiaaksi jalkavaimoksi ja pysyi vallassa tämän kuolemaan saakka 1774.
XVII LUKU.
Kaarle V:n oikeusjärjestys korotettiin 1732 valtakunnanlaiksi. Sen rangaistusmääräykset olivat hyvin julmat.
XVIII LUKU.
Heinen lemmitty Mathilde Crescentia Mirat vihittiin elokuussa 1841 hänen vaimokseen. — Faubourg Poissonière koilliseen p. keski-Pariisista.
XIX LUKU.
George Danton (1759-1794), Ranskan vallankumouksen johtajia. Hän lausui, ettei voi viedä isänmaata mukanaan kengänanturoissaan, kun häntä, Hébertin ja hänen puolueensa kukistettua, ystävät varoittivat kateellisesta Robespierrestä ja kehottivat pakenemaan. Pian sen jälkeen Danton sai nousta mestauslavalle.
Heinen isoisä oli Hannoverissa asuva juutalainen kauppias Heymann
Heine; isoäiti taas Mathe Eva Popert Altonasta.
Ernst August (1771-1851) oli v:sta 1799 vaikuttava torypuolueen jäsen Englannin ylihuoneessa; 1837 hän tuli Hannoverin kuninkaaksi ja herätti tunnetulla perustuslain rikkomisellaan heti kohta pahastuksen myrskyn koko Saksanmaassa.
XXI LUKU.
Hampurin suuri palo oli 5-8 p. toukok. 1842.
Dreckwall, katu Hampurissa, jonka varrella asui varsinkin paljon juutalaisia. Kadun tuhosi tulipalo kokonaan.
Hampurin palossa mainitaan koko vahingon määrän nousseen 90 miljoonaan markkaan, jota vastoin koti- ja ulkomaiset avunkeräykset eivät tuottaneet täyttä 4 1/2 miljoonaa, josta näkyy ettei tuo silloin paljon huhuttu "hyvä kauppa" todellisuudessa ollut hampurilaisille niinkään hyvä.
Vrt. III ja XVIII luvun loppua. Preussin kotkaa oli ennen muissa Pohjois-Saksan valtioissa tapana haukkua käeksi; tässä tarkoittaa sen pesiminen Hampurin pormestarin peruukkivilloihin, kutsumusta yhdistymään preussiläissaksalaiseen tulliliittoon.
XXII LUKU.
Paperikauppiaalla tarkoitettu henkilö oli eräs Hampurin porvari Eduard Michaelis, jonka isänmaallinen toiminta varsinkin ranskalaisen anastuksen aikana tuotti hänelle kansalaistensa kunnioituksen.
————:n tarkoittaa toht. Adolf Hallea, Salomon Heinen vävyä, joka oli naimisissa runoilijan nuoruudenlemmityn Amalie Heinen kanssa.
Kaupunginvanhin Georg Ehlert Bieber (1761—1845) oli 1795 perustanut keskinäisen palovakuutusyhtiön, joka Hampurin suuren palon jälkeen ei voinut suorittaa kaikkia sitoumuksiaan.
Toht. Friedrich Ludwig Hoffmann (1790-1871) oli Hampurin sensorina 1822-1848. — Hanhitori, Gänsemarkt Hampurissa, lähellä Binnen-Alster lammikkoa.
Pankkiiri Lazarus Gumpel oli kuollut runoilijan ollessa Hampurissa 9 p. marrask. 1843. Hän esiintyy Heinen Matkakuvissa (ks. Bäder von Lucca, Reisebilder III).
A. J. Heinrich Meyer, teatteriarvostelija ja pienten kirjallisten kynäelmien sepittäjä, oli "aisopolaisen ulkomuotonsa vuoksi yleinen henkilö"; hän kuoli Hampurin yleisessä sairaalassa 1859.
Julius Cornet (1794-1860), suosittu laulaja, oli 1841-47 Hampurin kaupunginteatterin johtajana.
Julius Campe (1792-1867), hampurilainen kustantaja (toiminimi Hoffmann & Campe), julkaisi erittäinkin suunnaltaan vapaamielistä kirjallisuutta, niin että koko hänen varastonsa 1841 julistettiin kiellonalaiseksi Preussissa.
Heine kuului itse kauan aikaa juutalaiseen uudistuspuolueesen.
XXIII LUKU.
Lorenzin kellari Hampurissa, ABC-Strassen varrella, herkuttelijain suosima ravintola.
Hermann de Chaufepi£ (1801-1856), hampurilainen lääkäri, kaunismuotoinen, aina viimeisimpään kuosiin puettu mies, tunnettu kaiken kaupunkijuorun levittäjänä, kuoli houruinhuoneessa.
Toht. François Wille, hampurilainen sanomalehtikirjailija, toimitti lehteä "Litterarische und kritische Blätter" ja "Hamburger Börsenhalle".
Toht. Friedr. Aug. Fucks (1812-1856), oli lyhyen aikaa opettajana Hampurissa, antautui erikoisesti filosofisiin tutkimuksiin ja herätti huomiota ajattelunsa jyrkällä äärimmäiskantaisuudella.
Kuuluisan italialaisen kuvanveistäjän Antonio Canovan (1757-1822)
Venus on tullut sananparreksi.
Amphitryon, Molièren samannimisestä komediasta, tullut anteliaan kestitsijän nimitykseksi.
Drehbahn, "hyvin pahamaineinen katu Hampurissa, missä iltasin sen varrella asuvat vestaalittaret käyskelivät". (Max Heine, Erinnerungen).
XXIV LUKU.
Friedrich Gottlieb Klopstock (1724-1803), aikanaan Saksan kuuluisin runoilija, hänen pääteoksensa on suuri 20-lauluinen kuusimitta-eepos "Messias".
Vanha rouva Dammthorin varrella tarkoittaa runoilijan äitiä.
Charlotte Embden, Heinen sisar.
Salomon Heine, runoilijan rikas setä, joka hänelle oli myöntänyt vuosieläkkeen.
'Kärsimysristi' tarkoittaa runoilijan onnetonta rakkautta serkkuunsa
Amalie Heineen, Salomon Heinen tyttäreen, ja myöhemmin tämän sisareen
Thereseen.
Menzel, ks. IV luku.
XXV LUKU.
Hoffmann, k s. XXII luku.
Freiligrath, ks. XI luku. Alkusäkeet hänen runoelmastaan "Der Mohrenfürst" ovat 'Atta Troll'in mottona ja yhtenä sen koomillisista johtomotiiveista.
Vrt. 1 Mos. 24, 2: Niin sanoi Abraham vanhimmalle huoneensa palvelijalle, joka kaikki hallitsi, kuin hänellä oli, laske nyt kätes minun kupeeni ala. (3) Ja minä vannotan sinua j.n.e. Sama valanteon muoto esiintyy myös 1 Mos. 47, 29.
XXVI LUKU.
Kaarle Suuren kerrotaan 9:nnen vuosisadan alussa rakennuttaneen Elben ja Alsterin välille esivarustukseksi pakanoita vastaan linnan ja kirkon, joiden turvissa pian muita asutuksia karttui.
Yhteisen hyvän valiokunta, comité de salut public, 15 p. huhtik. 1793 asetettu 9-miehinen valiokunta, jonka päänä oli Danton ja joka ensimäisen vallankumouksen päivinä rajattomalla vallalla johti Ranskan ulkopolitiikkaa. — Saint-Just, Robespierren ystävä ja toimekas apulainen, mestattu 1794.
Säkeet muodosteltu Gretchenin ballaadista Goethen Faustissa: Es war ein
König in Thule… ja tarkoittavat Preussin silloista kuningasta Fredrik
Wilhelm IV:ttä.
Kahdeksannentoista vuosisadan ratsionalistista henkeä vastaan alettiin 19:nnen alussa taas antaa korkeampaa arvoa historialliselle kehitykselle, joka käsitystapa varsinkin oikeustieteessä pääsi valtaan. Suunnan pääedustajia olivat tällä alalla Karl v. Savigny ja Karl Fredr. Eichhorn, jotka julkaisivat aikakauskirjaa: "Zeitschrift für geschichtliche Rechtswissenschaft".
XXVII LUKU.
Samoinkuin Aristophaneen kuuluisassa komediassa Paisthétairos (Kansanneuvosto) ja Basileia (Valta) menevät avioliittoon vastaperustetussa pilvenpäällisessä lintujen valtakunnassa, samoin yhdistyy runoilija Hammonia jumalattaren kanssa. Yhtäläisyys on tietysti vain aivan ylimalkainen.