ELINKEINOJEN NYKYISESTÄ KANNASTA.

Melkein kaksi kolmannesta Saksanmaan alueesta on viljeltyä maata, niittyä tai laidunta. Ainoastaan vuorimaat eivät voi kasvattaa viljaa omiksi tarpeikseen. Keskivuoristokin on kuitenkin viljelty lähes korkeimpiin selänteihin saakka. Suurimmat vainioalat ovat Posenissa, Saksin maakunnassa, Mecklenburgissa ja Slesvig-Holsteinissä. Yleisimmin viljellään ruista ja kauraa, sen jälkeen vehnää ja ohraa. Spelttiä viljellään etenkin Rheinin rannoilla ja Etelä-Saksassa, tatarta Pohjois-Saksan nummiseuduilla. Melkoiseksi on niinikään kehittynyt palkokasvien viljelys, varsinkin Posenissa ja Brandenburgissa ja Pohjanmeren marshimailla.

Viljain keskimääräinen vuotuinen sato on seuraava: Vehnän 3 1/2 miljonaa tonnia, rukiin 8 1/2 miljonaa tonnia, ohran lähes 3 miljonaa tonnia, kauran 6 miljonaa tonnia ja speltin 1/2 miljonaa tonnia. Siitä huolimatta Saksa kuuluu niihin maihin, jotka vielä tarvitsevat melkoisen määrän viljaa oman tuotantonsa lisäksi. Vehnää tuodaan keskimäärin 1,600,000 tonnia, ruista 800,000 tonnia, ohraa 930,000 tonnia, kauraa 380,000 tonnia ja maissia 1,400,000 tonnia. Viljan maasta vienti nousee noin neljään miljonaan tonniin. Suomeenkin tuodaan etenkin Saksassa jauhettua Venäjän viljaa. Ulkomaisen viljansa Saksa tuo etupäässä Yhdysvalloista ja Venäjältä.

Karjanhoidon nykyisestä kannasta olemme jo maininneet numeroita. Kalastus on hallituksen huolenpidon kautta melkoisesti kehittynyt. Pohjanmerellä on melkoinen saksalainen kalastajalaivasto, sekä höyry- että purjelaivoja, joitten tonnimäärä nousee noin 100,000:teen. Itämeren rannikolla on turskanpyynti melkoinen. Varsinkin Etelä-Saksassa, jossa muita kalavesiä ei ole kuin joet, harjotetaan melkoista kalanhoitoa, esim. Münchenin seuduilla ja Elsassissa.

Saksanmaan metsäin vuotuinen tuotanto on noin 20 miljonaa kuutiometriä tarvepuita, 18 miljonaa kuutiometriä polttopuita, 10 1/2 miljonaa kuutiometriä hentoa puutavaraa ja juurakoita. V. 1895 sai kaikkiaan noin 350,000 henkeä elatuksensa metsästä.

Tärkeimmät teollisuudet perustuvat vuoriteollisuuteen, jonka luonnollisiin alueihin jo olemme tutustuneet. Saksanmaa kaivaa koko joukon enemmän kivihiiliä, kuin se itse kuluttaa. Siitä huolimatta kuitenkin muutamiin osiin maata tuodaan Englannin hiiliä, koska niiden kuljetus näihin alueihin voi tapahtua kokonaan meritse.

Rautamalmeja saadaan yleensä samoista seuduista kuin kivihiiliäkin, mutta oman maan malmien lisäksi käytetään melkoiset määrät ulkomaalaistakin. Teräksen valmistuksessa Saksa on voittanut kaikki muut maat. Valuteosten, koneitten ja aseitten sekä monenlaisten pienien rautatuotteitten alalla Saksa niinikään on kohonnut ensimäisten maitten rinnalle.

Erinomaisen tuottavan kemiallisen teollisuuden perustuksena ovat Luoteis-Saksan rikkaat suolakerrokset. Paitsi ravinnoksi tarvittavaa suolaa ne antavat suunnattomat määrät apulannotusaineita ja raaka-aineita hyvin monipuoliselle kemiallisten valmisteitten teollisuudelle. Saksanmaan oivallisia savia ja monenlaisia kallioisia käyttää hyväkseen toimelias rakennusaineitten teollisuus, ynnä posliinin ja lasin valmistus.

Niin hyvin on Saksanmaa järjestänyt metsätaloutensa, että ulkomaille riittää viedä 75 miljonan Saks. markan edestä paperia ja paperivalmisteita. Nahkateollisuuden arvo nousee noin 1/3 miljardiin Saks. markkaan, se tuo kuitenkin melkoiset määrät raaka-aineita ulkomaalta, varsinkin Etelä-Amerikasta.

Vielä enemmän käyttää kutomateollisuus ulkomaista raaka-ainetta, sekä villaa, että varsinkin puuvillaa. Kutomateollisuuden alalla työskentelee kaikkiaan lähes miljona ihmistä, josta määrästä puolet on naisia.

Suurimmat teollisuudet luonnollisesti ovat sijottuneet semmoisille seuduille, missä oman maan raaka-aineet ovat, taikka missä ovat halvimmat kulkuneuvot, etupäässä vesiliikkeet. Hienompien valmisteitten teollisuudet sitä vastoin ovat jakaantuneet tasaisemmin kautta maan, etsien mieluimmin suuria asutuskeskustoita ja parhaita rautatieliikkeitä. Poikkeuksia ovat vuorimaihin sijottuneet kotiteollisuudet.

Saksanmaan valtavasta ulkomaisesta kaupasta seuraavat numerot antavat käsitystä. Tilasto on vuodelta 1902 ja luvut merkitsevät tuhansia Saks. markkoja:

Tavaran laatu Tuonti. Vienti.

    Puuvillaa ja puuv. valmisteita 427,500 339,200
    Rohtoja ja väritavaroita 263,400 380,620
    Rautaa ja rautatavaroita 51,800 603,375
    Maanlaatuja ja malmeja 355,660 206,266
    Pellavaa ja hamppua 113,743 24,548
    Viljaa ja muita maanviljelyksen 1,013,412 109,010
       tuotteita
    Vuotia 258.995 137.402
    Puuta ja puuleikkauksia 262,267 124,968
    Koneita ja laivoja 57,589 266,702
    Kummia ja kummivalmisteita 72,263 50,000
    Vaatevalmisteita 12,324 160,218
    Kuparia ja kupariteoksia 109,011 120,236
    Lyhyttavaroita 40,157 192,915
    Nahkaa ja nahkateoksia 64,378 153.369
    Kirjallisuutta ja taideteoksia 45,932 197,274
    Siirtomaatavaroita y.m. 728,703 316,037
    Öljyjä ja rasvoja 261,102 47,189
    Paperia ja pahvitavaroita 15,207 109,322
    Turkiksia 4,549 10,799
    Petrolia 93,109 1,459
    Silkkiä ja silkkitavaroita 192,656 180,989
    Kiviä ja kivivalmisteita 45,154 38,054
    Kivihiiliä 163,231 267,576
    Tervaa ja asfalttia 31,834 10,264
    Eläin- ja teurastuotteita 208,191 16,868
    Karjaa 201,560 16,916
    Villaa ja viilatavaroita 450,603 368,823
    Sinkkiä ja sinkkivalmisteita 9,870 39,650
    Tinaa ja tinavalmisteita 34,052 13,732

Vuonna 1901 oli tuonnin arvo 5,710,338,000, viennin arvo taas 4,512,646,000 Saks. markkaa. Vienti on siis vielä melkoista pienempi tuontia.

Raakatavarain ja teollisuustuotteitten suhteen kaupassa näemme seuraavasta taulusta, jossa numerot merkitsevät miljonia Saks. markkoja:

Tuonti. Vienti.

    Teollisuuden raakatavaroita 2458,8 1086,8
    Tehdastuotteita 1064,0 2892,5
    Ravintoaineita ja nautintoaineita, karjaa 1898,2 452,1
    Jaloja metalleja 289,1 81,2

Saksanmaan kauppaa eri maitten kanssa valaisee seuraava tilasto 1901 vuoden kauppasuhteista:

            Tuonti. Vienti.
    Maan nimi. Milj. Saksm. Maan nimi. Milj. Saksm.

    Yhdysvalloista 1042,1 Suur-Britanniaan 916,4
    Venäjältä ja Suomesta 729,5 Itävalta-Unkariin 491,5
    Suur-Britanniasta 657,8 Yhdysvaltoihin 385,8
    Itävalta-Unkarista 693,3 Alankomaihin 379,0
    Ranskasta, Algeriasta Venäjälle ja Suomeen 345,9
       ja Tunesiasta 289,2 Sveitsiin 264,3
    Britt. Itä-Intiasta 204,8 Ranskaan, Alg. ja
                                         Tunesiaan 250,8
    Alankomaista 203,8
    Argentinasta 200,8 Belgiaan 236,0
    Belgiasta 186,5 Italiaan 127,2
    Italiasta 182,6 Tanskaan 118.0
    Sveitsistä 154,2 Ruotsiin 111,4
    Brasiliasta 113,9 Britt. Intiaan 79,5
    Australiasta 107,9 Norjaan 65,0
    Chilestä 100,7 Argentinaan 54,2
    Holl. Intiasta 96,7 Australiaan 52,2
    Ruotsista 84,3 Espanjaan 50,0
    Espanjasta 78,3 Kiinaan 47,8
    Tanskasta 68,3 Japaniin 45,5
    Rumaniasta 47,8 Turkkiin 37,5
    Kiinasta 44,7 Brasiliaan 35.6
    Keski-Amerikasta 35,4 Chileen 34,0
    Egyptistä 32,1 Rumaniaan 34,0
    Britt. Länsi-Afrikasta 30,9 Kanadaan 26,5
    Turkista 30,1 Mexikoon 26,0
    Br. Etelä-Afrikasta 22,0 Holl. Intiaan 26,0
    Norjasta 21,0 Portugaliin 19,9
    Japanista 19,8 Egyptiin 16,5
    Portugalista 18,1 Saksan siirtomaihin
    Uruguaysta 14,4 Afrikassa 11,4

Edulliset ovat Saksan kauppasuhteet varsinkin Pohjoismaihin ja pieniin naapurimaihin, vienti on tuontia melkoista suurempi.

Saksanmaan kauppalaivasto on valtaavasti kehittynyt varsinkin sen jälkeen, kun höyryä aljettiin käyttää laivain liikevoimana. Ainoastaan Suur-Britannialla ja Yhdysvalloilla on suurempi kauppalaivasto kuin Saksalla. Norjalla on luvulta enemmän laivoja, mutta kantavuuden puolesta Saksan kauppalaivasto siltä voittaa Norjan kauppalaivaston melkoisesti.

Suurimmat kauppalaivastot on seuraavilla kaupungeilla: Hampurilla 775 laivaa, Bremenillä 482, Stettinillä 130, Kielillä 81, Flensburgilla 79, Bremerhavenilla 63, Danzigilla 46, Geestemündellä 45 laivaa.

Laivanrakennuksen pääpaikat ovat Danzig, Elbing (Weichselin itäisen suuhaaran varrella), Stettin, Rostock, Kiel, Hampuri, Bremen ja Bremerhaven, ynnä sotasatama Wilhelmshaven. V. 1902 rakennettiin Saksan veistämöillä 227 höyrylaivaa ja 280 purjelaivaa. Tästä luvusta oli 11 sotalaivoja.

Saksan laivaliike on kehittänyt useita suuria valtamerilinjoja, joita mallikelpoisesti hoidetaan. Mutta vielä ei Saksan laivaliike ole aivan itsenäisessä asemassa; se on enimmäkseen englantilaisten hiiliasemain varassa. Niinikään ovat merien pohjaan lasketut kaabelit enimmäkseen brittiläisiä. Saksalla ei edes ole omiin siirtomaihinsa kaabeleita. Amerikaan on Saksalla kuitenkin nykyään oma sähkölennätinyhteys.

Rahayksikkö on valtakunnanmarkka (Reichsmark), joka jakautuu 100 penniin (Pfennig). Saksan markka on arvoltaan suurempi Suomen markkaa; 1 Rmk. = 1,23 Smk. Mitat ja painot perustuvat metrijärjestelmään, niinkuin meilläkin.

OPETUSLAITOS.

Saksan kansan erinomaiset edistykset kaikilla aloilla eivät olisi olleet mahdolliset, ellei opetuslaitosta olisi niin oivalliseksi ja tehokkaaksi kehitetty. Kaikista suurista kansoista on Saksan kansan valistus korkeimmalla kannalla. Se on etupäässä tulos sveitsiläisen Pestalozzin kannattajien ponnistuksista viime vuosisadan alkupuoliskolla. V. 1901 oli rekryyteistä ainoastaan 131 (0,05 pros.) koulunkäymättömiä (enimmäkseen puolalaisista maakunnista).

Kansakouluopetus on yleensä järjestetty uskontokuntia myöden. Koulujen paikallinen valvonta on suureksi osaksi papiston vaikutusvallan alainen. Kansakouluopetuksen pohjana on koulupakko, joka on vallalla koko Saksassa, vaikka perusteet tosin vaihtelevat valtioita myöden.

Kansakoulujen ja korkeampien oppikoulujen välillä on keskikoulu, jonka nimitykset ja suunnitelmat melkoisesti vaihtelevat. Kansakouluopinnoitten täydentämistä ja sovelluttamista käytännölliseen elämään tarkottaa taas jatkokoulu. Erinomaisen tehokas ja monipuolinen on kaikenlainen ammattiopetus. Korkeammat oppikoulut ovat enimmäkseen klassillisella pohjalla; mutta semmoisten oppilaitosten rinnalla, joissa vanhat kielet ovat kieliopetuksen pohjana, on myös toisia, uudempia, jotka ovat meidän realilyseoittemme tapaan järjestetyt, tarkottaen etupäässä oppilaitten valmistamista käytännöllisille aloille.

Yliopistoita on kaikkiaan 21. Preussissa on 10 yliopistoa, nimittäin
Berlinissä, Bonnissa, Breslaussa, Göttingenissä, Greifswaldissa,
Hallessa, Kielissä, Königsbergissä, Marburgissa ja Münsterissä.
Baijerissa on kolme yliopistoa, Erlangenissa, Münchenissä ja
Würzburgissa; Saksin kuningaskunnassa yksi, Leipzigissä;
Württembergissä yksi, Tübingenissä; Badenissa 2, Breisgaun Freiburgissa
ja Heidelbergissa. Pienemmissä valtioissa on yliopistoita:
Strassburgissa, Giessenissä, Jenassa ja Rostockissa. Ylioppilaitten
luku lähentelee 40,000.

Fysikalis-teknillisten tieteitten opetusta varten on Charlottenburgissa lähellä Berliniä koko valtakunnan ylläpitämä keskuslaitos. Sen lisäksi on 9 teknillistä korkeakoulua rakennustieteitten opettamista varten ja runsaasti kaikenlaisia ammattikouluja. Vuorikaivosoppia opetetaan vuoriakatemioissa (Saksin Freibergissä, Berlinissä, ja Klausthalissa). Metsänhoitoa kuudessa metsäakatemiassa, joista ovat tunnetut varsinkin Tharandt (lähellä Dresdeniä) ja Münchenin metsäopisto; näissä laitoksissa muun muassa kokeillaan ulkomaalaisilla puilla semmoisten lajien selville saamiseksi, joilla voitaisiin Saksan metsiä rikastuttaa. Kauppatieteitä varten on useita korkeakouluja, ja suuri määrä alempia opistoita. Sotatieteitä varten on Berlinissä sota-akatemia ja Kielissä meriakatemia, maanviljelyksen opetusta varten useita korkeakouluja ja yliopistoihin yhdistettyjä tiedekuntia, ynnä suuri määrä alempia maanviljelysopistoita.

Lukuisat yliopistot ja korkeakoulut ovat maantieteellisen elämän varsinaiset kannattajat. Saksassa ei ole samassa määrässä kuin Englannissa varakkaita yksityisiä, jotka kokonaan voisivat antautua tieteiden palvelukseen, mutta opetusvelvollisuudestaan huolimatta ovat Saksan tiedemiehet kohottaneet tutkimuksen niin korkealle, että Saksanmaa tieteessä on ensimäistä maita, ellei aivan ensimäinenkin. Ja kaikista muista sivistysmaista Saksa on vienyt voiton tieteiden tulosten toteuttamisessa elämässä ja niiden sovelluttamisessa käytännön aloille. Saksan teollisuuden erinomainen kehitys on suoranainen tulos tieteiden sovelluttamisesta ja niitten oivallisesti järjestetystä opetuksesta. Sotalaitoksenakin Saksa kaikista maista ensimäiseksi saattoi tieteelliselle pohjalle, ja sepä olikin tärkeimpiä syitä Saksan aseitten odottamattoman nopeaan menestykseen viime sodassa Ranskaa vastaan.

KESKI-EUROPAN LIIKEREITIT.

Saksanmaan on kauppansa vaurastumisesta nyt, samoin kuin keskiajallakin, suuressa määrin kiittäminen sitä, että se maantieteellisen asemansa kautta on Keski-Europan luonnollinen keskusta. Sen kautta kulkevat yhä kauppatiet sekä lännestä itään, että pohjoisesta etelään. Saksan liikesuuntien ymmärtämiseksi on sen vuoksi luotava silmäys laajemmallekin alalle.

Saksanmaalla on niukalta avointa valtamerenrantaa, vähän hyviä satamia, mutta lukuisat joet melkoisessa määrin korvaavat tätä puutetta, ne luovat sisäisen vesiliikeverkon, joka maan kaupalle on mitä suuriarvoisin. Sekä Pohjanmereen että Itämereen laskee melkoisia kuljettavia jokia, ja etelästä käsin ulottuu Mustastamerestä saakka maan sydämeen laivoin kuljettava vesiväylä, Tonava, joka Saksan kaupalle avaa tien itäisille ja eteläisille markkinoille. Tonavan laivaliike on kuitenkin matkain pituuden vuoksi verraten vähäarvoinen Saksalle. Tärkeämmät ovat Alppien poikki vievät rautatiet. Välimeren lähimmät satamat ovat Genova ja Marseille, sekä Adrian meren pohjukka.

Pohjanmeren lounaisen kolkan kanssa tuskin mikään muu osa Europan meristä voi kilpailla liikemerkityksen puolesta. Siihen johtaa Englannin Kanaali, suuret joet Englannista, Alankomaista ja Länsi-Saksasta. Mutta melkein yhtä tärkeäksi on viime vuosisadalla käynyt meren kaakkoiskulma, johon Weser ja Elbe laskevat, ja joka on kanavan kautta yhdistetty Itämereen.

Jo kahdeksannellatoista vuosisadalla oli tosin olemassa kanava tämän kannaksen poikki, — se kulki Ejderin laaksoa, — mutta vanha kanava oli ainoastaan 3 metriä syvä ja siinä oli monta sulkua, jotka haittasivat liikettä; Uusi kanava rakennettiin koko joukon etelämmäksi ja se rakennettiin merten tasaan. Se on niin väljä, että suurimmatkin laivat voivat sitä kulkea, syvyys 9 metriä, leveys 22 metriä pohjasta ja 58 metriä pinnalta. Vuosikymmeniä Saksan viranomaiset epäilivät, tokko tämän kanavan hyöty vastaisi satoihin miljoneihin nousevia kustannuksia. Se tosin lyhentää laivamatkaa Pohjanmeren eteläosista Itämerelle, vähentää haaksirikkojen lukua Juutinmaan vaarallisella rannalla, luo uutta vireyttä Itämeren rantakaupunkien kauppaan, mutta siltä näytti epäiltävältä, voisiko se kustannuksiaan kannattaa. Asian ratkaisi maanpuolustuksen edut. Kanavan kautta voi Saksa mielin määrin siirtää sotalaivastoaan Pohjanmerestä Itämereen, tarvitsematta antautua Juutinniemen kiertämisen vaaroihin. Alussa kanavan kauppaliike tosiaan jäikin paljon jäljelle siitä, mitä oli odotettu. Mutta se on vuodesta vuoteen yhä lisääntynyt. V. 1902 kanavan kautta, sotalaivoja lukuun ottamatta, jo kulki kaikkiaan 32,000 merilaivaa, v. 1907 oli luku noussut 35,000:teen, ja laivain tonniluku suhteellisesti vielä paljon enemmän. Mutta pian on myös tultu huomaamaan, että kanavaa on melkoisesti laajennettava, jotta se kykenisi varsinkin suurimpain sotalaivain ja valtamerihöyryjen vaatimuksia tyydyttämään. Sitä paraikaa laajennetaan melkoisesti. Syvyys lisätään 11 metriksi, pohjan leveys 44 metriksi, mutkia oiotaan, sulkuja melkoisesti laajennetaan, rautatiet kohotetaan järjestään korkeille silloille, joitten alatse laivat voivat vapaasti kulkea kääntösiltoja avaamatta. Nämä uudistustyöt tulevat maksamaan enemmän kuin alkuperäinen kanava maksoikaan, ja töitten on laskettu kestävän 10 vuotta. Mutta niiden valmistuttua onkin Juutinniemen tyven poikki väljä ja turvallinen vesitie.

Omituinen ilmiö on, että sitä myöden kuin rautatieverkot kehittyvät, käyvät sisämaan vesitietkin entistä tärkeämmiksi. Liikkeen karttumisen kautta on käynyt yhä tarpeellisemmaksi siirtää raskaan ja halvan joukkotavaran, kuten kivihiilen, malmien ja viljan kuljetus halvemmalle vesitielle, koska ei täydellisinkään rautatieverkko enää voi esim. Länsi-Saksan teollisuusalueissa tyydyttää tarvetta. Parhaimmassa asemassa kanavain puolesta on Keski-Europan maista Hollanti, jossa on kaikkiaan 7,800 kilometriä laivakanavaa. Sen jälkeen tulee Belgia, jolla on sisämaista kanavaverkkoa 2,200 km.; maan epätasaisuus on estänyt Belgian kanavaverkkoa kehittymästä yhtä laajaksi kuin Alankomaiden. Yhteensä on näillä molemmilla pienillä mailla melkein yhtä paljon sisäisiä vesiteitä kuin koko Saksan valtakunnalla (14,200 kilom.) tai Itävalta-Unkarilla (11,440 kilom.). Manteren sisäosiin päin kanavain rakentaminen käy yhä vaikeammaksi maan kohoomisen vuoksi, ja niiden arvo talven kovuuden vuoksi melkoisesti vähenee. Mutta toiselta puolen juuri sisämaan pitkillä matkoilla kanavakuljetuksen huokeus enimmän tuntuu. Joki- ja kanavaliike on tehnyt Ylä-Schlesian teollisuusalueelle mahdolliseksi käyttää Lapinmaan malmeja ja Mannheimille levittää Etelä-Saksaan Rumanian viljaa. Ne Keski-Europan sisimmät paikat, joihin vuodessa kulkee vesitietä enemmän kuin 50,000 tonnia tavaraa, ovat Strassburg, Heilbronn, Mainin Frankfurt, Hameln, Prag, Berlin, Kosel, Schwerin, Thorn, Elbing, Königsberg, Tilsit, Tonavan alueella Regensburg.

Vähimmän hyötyä on Saksalla tähän saakka ollut Tonavasta, vaikka se kulkeekin koko Etelä-Saksan poikki ja näyttää niin luonnolliselta, että se voitaisiin kanavilla yhdistää Rheinin vesialueeseen. Jo Kaarlo Suurella oli tämmöinen tuuma, mutta vasta 19:llä vuosisadalla se toteutettiin Ludwigin kanavan kautta, jonka Baijeri rakensi Bambergin ja Kelheimin välille, hyväksi käyttäen Regnitz ja Altmühl jokia. Tästä kanavasta ei kuitenkaan ole tullut niin suurta liikkeen välittäjää, kuin oli laskettu, koska se on pitkä, matala ja käsittää 88 sulkua. Sen merkitystä on rautateitten kehittyminen vielä entisestäänkin vähentänyt. Mutta Baijeri aikoo rakentaa samalle välille uuden paremman kanavan, vaikka vaikeudet ovat niin suuret, että ajatuksen toteuttaminen arveluttaa. Paremmat edellytykset on niillä kanavilla, joita Itävallassa on suunniteltu Tonavan ja Elben ja Tonavan ja Oderin välille. Edellisen tulisi Budweisin ja Linzin välillä voittaa 685 metrin, jälkimäisen Oderbergin ja Preraun välillä vain 300 metrin korkuinen kynnys. Varsinkin viimeksi mainittu kanava saisi aikaan erinomaisen vilkkaan tavaran vaihdon Ylä-Schlesian teollisuusalueitten ja Böhmin ja Unkarin maanviljelysalueitten välillä.

Nykyään ei siis ole Välimeren ja Pohjanmeren-Itämeren välillä suoranaista laivaliikettä. Ludwigin kanava on toistaiseksi arvoton, ja se kanava, joka Burgundin portin kautta yhdistää Rheinin ja Rhônen, on niinikään kadottanut melkein kaiken merkityksensä sen jälkeen, kuin Elsass yhdistettiin Saksan valtakuntaan.

Saksan suuret vesirakennukset ovat etupäässä tarkottaneet jokien perkausta ja rinnakkain juoksevain jokien yhdistämistä toisiinsa poikkikanavain kautta. Pohjois-Saksan alangolla on tämä tehtävä melkein loppuun suoritettu, hyväksi käyttäen jääkauden jälkeisiä vanhoja poikkilaaksoja. Siten uipi Venäjän puutavara nyt maan poikki aina Hampurin satamaan saakka. Tämä kanava kulkee pohjoisinta poikkilaaksoa pitkin; keskimäistä laaksoa on suunniteltu toinen kanava, joka saa aikaan suoranaisen vesitien Berlinin ja Varsovan välille. Oderin ja Spreen välinen osa tätä kanavaa on jo kauan ollut liikkeelle avoinna. Elben ja Rheinin välillä ei vielä ole ainoatakaan poikki maan kanavaa, ei ainoatakaan sisämaan vesireittiä. Preussin hallitus on suunnitellut Rheinistä Dortmundin kautta Weseriin ja edelleen Elbeen kulkevan kanavan, mutta kustannusten suuruuden vuoksi valtiopäiviä ei ole saatu taipumaan tätä suunnitelmaa kokonaisuudessaan toteuttamaan. Mutta kaikesta päättäen se tulevaisuudessa saadaan aikaan, Rheinin teollisuusalueen suunnaton liike sitä vaatii.

Yhdeksännentoista vuosisadan kuluessa on Keski-Europpakin saanut rautatieverkkonsa, joka on, missä harvempana, missä taajempana, vyöttänyt sen täyteen kiskoteitä, avannut liikkeelle ennen arvaamattomia mahdollisuuksia. Tämä rautatieverkko on vielä maanlaadun ja viljelyksen mukaan hyvin epätasainen. Nuoressa Bulgariassa on vain 1 1/2 km rautatietä 100 neliökilometriä kohti, Saksissa 19, Belgiassa 29, Ruhrin hiilialueella 35 samalla alalla. Tässä näköjään niin sekavassa rautatieverkossa ilmaantuu jälleen samat yleiset liikesuunnat, kuin suurissa vanhoissa kauppateissä. Huomaamme ne uudenaikaisissa pikaliikesuunnissa, jotka eivät tyydytä yksityisten paikkakuntien tarpeita, vaan yhdistävät toisiinsa maita. Suureksi osaksi nämä pikareitit kulkevat juuri vanhain kauppateitten jälkiä, sillä erotuksella vaan, että ne verrattoman paljon suuremman nopeutensa kautta ovat entistä enemmän voineet seurata tasaisimpia maita, vaikkapa jonkun verran kiertäenkin. Missä on suurempia vuoria, siinä nämä reitit kulkevat vuoristojen lievettä. Suuremmoisin esimerkki siitä on Alppien valtaavaa poimuvuoristoa seuraileva linja, joka kulkee Marseillesta Geneven, Wienin, Krakovan kautta Odessaan. Wienistä on kumpaankin päätekohtaan 36 tunnin matka. Semmoiset kohdat, joissa useampia tämmöisiä vuoriston sivu- ja poikkisuuntia yhtyy, ovat luonnollisia liikkeen keskustoita, kuten Basel, Eger ja Oderberg. Vapaammin rautatiet kehittyvät lakeilla mailla, noudattaen enemmän etäistä päämääräänsä kuin maan epätasaisuuksia. Lakeilla mailla sen vuoksi syntyy liikekeskustoitakin, jotka ovat luonnonsuhteista enemmän irrallaan. Harvalukuisempia, huolellisemmin valittuja ja suurilla töillä valmistettuja ratoja pitkin liike tunkeutuu vuoristoitten sisään ja niitten poikki. Mieluimmin ne seuraavat pitkiä, varmasuuntaisia laaksoja, kuten Rheinin ja Rhônen laaksoa, Alpeissa taas niitä vuoriston pituussuuntaan kulkevia laaksoja, jotka erottavat Kalkkialpit Alppien keskivyöhykkeestä. Mutta aina ei ole käytettävänä tämmöisiä edullisia laaksoja, vaan toisinaan täytyy tierakennuksen, uudenaikaisen teknikan kaikkia apukeinoja hyväkseen käyttäen, tunkeutua vuoriston korkeimman osan poikki tunneleita pitkin. Vanhemmat tunnelit enimmäkseen rakennettiin niin lyhyiksi kuin suinkin ja radat sitä varten johdettiin korkealle vuoristoon. Uusimmat tunnelit sitä vastoin mieluummin aljetaan alempaa, lauhkeammista seuduista, vaikka tunneli itse sen kautta tuleekin paljon pidemmäksi. Ensimäinen tunneli Alppien poikki oli se, joka viime vuosisadan keskivaiheilla rakennettiin Länsi-Alppeihin Mon Cenisin puhki. Tämä tunneli on menettänyt suuren osan merkityksestään uuden Simplonin tunnelin kautta, joka on lähes 2 penikulmaa pitkä (Mon Cenisin tunnelin pituus on 12 km.). Simplonin tunneli tunkeutuu vuoriston sisään vain 700 metriä korkealla meren pinnasta ja on sen vuoksi erittäin edullinen liikkeelle. Nämä tunnelit yhdistävät etupäässä Ranskan Italiaan. Saksalle sitä vastoin on tärkein Gotthardin tunneli, joka on lähes 15 kilometriä pitkä. Gotthardin tunneli on koko Länsi-Saksan lyhyin tie Pohjois-Italiaan; se se vasta uudisti Saksanmaan kauan kaivatun yhteyden Italian kanssa ja teki Genovasta Länsi-Saksan sataman. Siitä syystä sekä Italia että Saksa melkoisilla summilla otti osaa rakennuskustannuksiin, vaikka tunneli ja rata ovatkin kokonaan Sveitsin alueella. Gotthardin rata kulkee suoraan Alppien poikki, ja siitä syystä sillä aina on oleva etusija naapuriratainsa rinnalla, jotka pitkät matkat käyttävät viistoon kulkevia vuorilaaksoja. Niin on Brennerin radan laita, joka on rakennettu solan poikki ilman tunnelia, mutta sen vuoksi onkin ainaisten vuorenrepeämäin vaarassa. Uuden tunnelin kautta, joka on rakennettu Tirolista Korkean Tauerin poikki, on Etelä-Saksa ja Pohjois-Saksakin saanut uuden suoran yhteyden Triestiin, Adrian meren perukkaan. Tätä yhteyttä vielä parantavat muut suuret ratarakennukset, joita on Itävallan Alppimaissa suoritettu, muun muassa Karst-vuoriston poikki, joten Adrian meren pohjukka nyt on tullut entistä lähemmin liitetyksi Keski-Europpaan. Nämä uudet yhteydet epäilemättä tulevat vaikuttamaan Keski-Europan kauppaan Itämailla.

Junain nopeuteen nähden ei Saksa, ja vielä vähemmän monet muut Keski-Europan maat, voi kilpailla esim. Englannin, eikä Ranskankaan kanssa. Mutta liikkeen varmuus Saksassa epäilemättä on sen mukaan suurempi. Saksan nopeimmat junat kulkevat Berlinistä Hampuriin, 80 kilometriä tunnissa. Mutta laajoja kokeita on toimitettu, joiden tarkotus on muutamilla, ja varsinkin tällä linjalla, saada aikaan paljon suurempia nopeuksia, jopa parisataa kilometriä tunnissa, jos uudet sähkörautatiet voidaan toteuttaa. Tähän liitetty kartta esittää Berlinin nykyisiä kulkuyhteyksiä Saksan muiden osain kansa. Siitä näkyy, kuinka pitkän matkan päähän valtakunnan pääkaupungista voi kuhunkin suuntaan matkustaa saman ajan kuluessa. Helppo on huomata, kuinka tärkeämmät liikekeskustat selvästi vaikuttavat puoleensa vetävästi. Ja kartasta tarkoin katsoen näkyy, miten maanpinnan epätasaisuus hohtaa läpi rautatieverkon suunnista. Niin kauan, kunnes ihminen on täydelleen vallottanut ilmameren, niinkauan maanpinnan epätasaisuudet tunneleista ja vuoriradoista huolimatta ratkaisevalla tavalla määräävät kulkusuunnat. Missä suuret, luonnon määrittelemät liikesuunnat toisiaan leikkaavat, niihin paikkoihin yleensä syntyvät tärkeimmät liikekeskustatkin. Useimmat vanhat kaupungit ovat kasvaneet juuri semmoisiin paikkoihin ja niissä puoliaan pitäneet. Toinen on semmoisten keskustain laita, jotka ovat kasvaneet maan kätkemien aarteitten päälle, niitä ilmoille kaivamaan ja hyväksi käyttämään. Tämmöiset keskustat, joita Saksanmaassakin on monen monta, ovat ikäänkuin erämaan keitaita, jotka imevät elinvoimaa maan sisästä pulppuavasta lähteestä. Muutaman vuosikymmenen kuluessa ne herättävät vilkkaaseen elämään maakunnan, jonka helmassa rikkaat aarteet ovat saaneet maata vuosisatoja, talonpojan rauhassa muokatessa niitten päällä vainioitaan. Parhaita esimerkkejä moisesta kehityksestä on erinomaisen vilkkaaseen teolliseen elämään herännyt Ylä-Schlesia. Semmoisissa tapauksissa melkein aina kehittyy aivan uusia keskustoita, jotka kerrassaan saattavat varjoon kaikki vanhemmat kaupungit, ja vanhat kauppatiet joutuvat näitten uusien keskustain vetovoiman vuoksi unhotukseen.

Rautateitten ohella ovat sähkölennätys ja telefoni mahtavalla tavalla pyrkineet lähentämään valtakunnan eri osia, ja molemmatkin nämä laitokset ovat Saksassa kehittyneet erinomaisesti, vaikka telefoniyhteys ehkä onkin väkilukuun verraten vielä kehittyneempi Skandinavian maissa. Mutta valtameren takaisessa sähköyhteydessä Saksa vielä on, niinkuin huomautimme, suuressa määrin riippuvainen Englannista. Suur-Britannia omistaa useimmat niistä kaabeleista, jotka sähkösanavaihdolla liittävät toisiinsa eri maanosia. Mutta Saksalaiset, joita tämä holhous suuresti rasittaa, ovat ryhtyneet toimiin siitä vapautuakseen. Emdenistä, Dollartin lahden rannalta, josta kaabeli Englantiin alkaa, on niinikään saatu aikaan kaabeli Vigoon, Espanjan rannalle, ja täältä valtameren poikki Yhdysvaltoihin. Ainakin "Setä Samin" kanssa "Saksan Mikko" niin ollen voi keskustella suoraan, ilman että kieroon katsova "John Bull" on keskustelua kuuntelemassa.

MAANPUOLUSTUS.

Saksanmaalla on naapureina kolme suurvaltaa, Venäjä, Itävalta-Unkari ja Ranska, kolme pienempää kuningaskuntaa, Hollanti, Belgia ja Tanska, ja vielä lisäksi kaksi pientä valtakuntaa, Sveitsi ja Luxemburg. "Myötä- ja vastoinkäymisessä on Saksa saanut kokea", lausuu Ratzel, "että se on Europan naapuririkkain maa. Kun nämä naapurit keskenään sotia kävivät, niin niitten mielestä oli mukavinta sotia sillä alueella, joka ne erotti. Kun ne jälleen sopivat, niin mikä oli luonnollisempaa, kuin että ne toisiaan hyvittivät tämän alueen kustannuksella, joka muka ei ollut "kenenkään maata". Koko Europan laajassa piirissä ei ole ainoatakaan kansaa, Espanjalaisista mongoleihin, Suomalaisista Maureihin saakka, joka ei olisi Saksan alueella tapellut. Ja kuinka monen monet ovat Westfalin rauhan jälkeenkin ne rauhanteot, joissa saksalaista aluetta on paloteltu! Sana 'kansaintaistelu' on nimenomaan saksalainen. Eikä se tarkota ainoastaan tuota suurta kansaintaistelua Leipzigin lakeudella, vaan monen monta samanlaista kansaintaistelua on aikain kuluessa taisteltu Saksan maassa."

Kansallistunnon herättyä, taitavain valtiomiesten toimesta, on Saksa siitä huolimatta saavuttanut kansallisen eheyden, kohonnut voimalliseksi suurvallaksi, jonka sotavoimat eivät ole ainoankaan naapurin sotavoimia huonommat. Saksan seisova armeija, joka on yli puolen miljonan suuruinen, on mallikelpoisesti järjestetty ja harjotettu, sotalaivastoa taas lisätään niin tarmokkaasti, että Saksa jo on merelläkin kunnioitettava vastustaja, vaikkei se olekaan likimainkaan saavuttanut Englantia, eikä voine koskaan saavuttaakaan.

Mutta yhä edelleenkin on Saksanmaa samanlaisessa asemassa suurien sotilasvaltain välillä, yhä edelleenkin sen täytyy ponnistaa kaikki tarmonsa puolustaakseen rajojaan. Läheinen liitto Itävalta-Unkarin kanssa, joka perustuu syvemmille syille kuin vain paperiseen sopimukseen, on suuressa määrin vahvistanut molempain valtain kansainvälistä asemaa. Mutta siltä se ei ole niin turvallinen, että hetkeäkään voitaisiin laiminlyödä maanpuolustuksen vaatimukset. Sotavoima on alati pysytettävä mahdollisimman hyvässä sotakunnossa, maanpuolustuksen kaikkia etuja tarkoin punnittava ja valvottava. Luomme seuraavassa silmäyksen Saksan maanpuolustuksen ehtoihin.

Länsiraja.

Saksanmaan länsiraja on viime vuosisatain kuluessa ollut suurimpain vaihteluiden alainen, ja tällä rajalla on jännitys yhä edelleenkin suurin. Ranskalaisten pyyteitä vastaan, — he kun jo toisin ajoin työnsivät tämän rajan Itämeren rannoille saakka, — ryhdyttiin Wienin kongressissa v. 1815 erinäisiin varokeinoihin hajaannuksensa kautta heikon Saksanmaan suojelemiseksi. Sveitsistä ja Yhdistetyistä Alankomaista tehtiin "puhvertti valtiot" Ranskan ja Saksan välille. Sveitsille vakuutettu puolueettomuus myönnettiin v. 1832 itsenäiseksi eronneelle Belgian kuningaskunnallekin. Tämän kautta on Saksan länsiraja epäilemättä vahvistunut; sillä vaikkei Ranska hätätilassa kunnioittaisikaan puolueettomien valtain puolueettomuutta, vaan sen rikkoisi, niin ovat nuo pienet vallat kuitenkin itse ryhtyneet tarmokkaihin toimenpiteihin voidakseen ase kädessä torjua hyökkäyksen. Saksalaiset epäilevät kuitenkin, tokko ne uskaltaisivat sen tehdä siinä tapauksessa, että voittava valtio niiden puolueettomuuden rikkoisi. Niinkauan kuin sotivain valtain voimat ovat jotenkin tasaväkiset, ei niistä kumpikaan uskalla hyökätä puolueettomalle alueelle; mutta kun voimat muuttuvat epätasaisiksi, niin voi viettelys olla siksi suuri, että puolueettomuus rikotaan. Saksa tuskin tämän kautta voisi etuja itselleen hankkia, arvelevat Saksalaiset, mutta Ranska sitä enemmän. Ei edes yhteyden aikaan saaminen Italian kanssa maksaisi vaivaa, koska se sitoisi enemmän sotavoimia, kuin saavutettava etu korvaisi. Ranska sitä vastoin voisi Sveitsin kautta helposti tunkeutua Etelä-Saksan sisäosiin. Ja samoin olisi Ranskalle suurta etua siitä, jos se voisi Belgian kautta lähettää armeijan syvälle Luoteis-Saksaan, jossa Saksan rajan puolustus on heikompi. Näitä mahdollisuuksia on puolueettomien valtain huomioon ottaminen ja sen mukaan rajojaan vahvistettava.

Sveitsi.

Sveitsi on tämän tehtävän käsittänyt siten, että se on etupäässä turvannut St. Gotthardin, estääkseen armeijoja sen yli kulkemasta ja saadakseen vuoristoon laajan vallottamattoman linnotuksen, jonne sen sotavoimat voivat peräytyä ylivoimaisen vihollisen maahan hyökätessä. Juran puoli rajasta on sitä vastoin huonommin suojeltu. Se tosin onkin vaikea puolustaa, koska osa vuoristosta kuuluu Ranskalle ja tasavallan armeijain olisi jotenkin helppo tunkeutua Geneveen. Saksalaisilla on sen vuoksi mielestään syytä olla tyytymättömiä siihen tapaan, miten Sveitsi on länsirajansa turvannut. Ranskalaiset puolestaan voivat olla huoletta siitä, ettei Saksan kannata hyökätä Gotthardin solaa vastaan, päästäkseen sen kautta yhteyteen liittolaisensa Italian kanssa. Sola on tosiaan nykyisine varustuksineen vallottamaton.

Belgia.

Sveitsillä on kuitenkin kaikitenkin joka puolella erinomaiset luonnon edut rajainsa puolustamiseksi. Toisin on Belgian laita, jonka alue sulaa yhteen sekä Ranskan että Saksan kanssa. Maasin ja Sambren laaksoja kulkee kuningaskunnan kautta vanha sotatie, jonka varressa on lukemattomia kertoja taisteltu ratkaisevia taisteluita. Se olisi sodan syttyessä Ranskan ja Saksan välillä lyhyin tie Berlinistä Parisiin, se kulkee rikkaitten, viljeltyjen maitten kautta, joissa armeijain olisi helppo toimeen tulla, ja verraten vähäiset ovat ne luonnon esteet, jotka tällä välillä kohtaisivat vallottajaa. Belgia ei sen vuoksi ole voinut tyytyä siihen, että se on Sveitsin tavoin maan keskelle rakentanut lujan asemalinnan, vaan sen on täytynyt rakentaa rajoilleenkin mahtavia linnotuksia. Maasin laakson suojana ovat Namurin ja Lüttichin erinomaisen vankat, panssaritorneilla varustetut linnotukset. Mutta Belgian päävoimia ei käytetä näitten linnotusten puolustamiseen, vaan ne kootaan Antwerpeniin, suuren, maan sisässä olevan päälinnotuksen ympärille. Tätä asemaa suojelevat monet joet ja Antwerpeniä ympäröivä 14 kilometriä pitkä linnakehä, jossa on yhtä monta linnaa, kuin kehä on kilometrejä pitkä. Varsinkin meren puolella ovat nämä linnat lujat. Belgia näyttää toivoneen ulkomaalaista apua itsenäisyytensä puolustamiseksi, kun se Antwerpenin valitsi päälinnotuksekseen. Englannin politika ei voisikaan suvaita, että joku vieras suurvalta anastaisi Schelden suistamon, vastapäätä Thamesin suuta, ja siten "suorastaan ojentaisi pistoolin Englannin rintaa vastaan", kuten William Pitt aikanaan lausui.

Alankomaat.

Alankomaat ovat, ehkä Belgian esimerkin mukaan, luopuneet vanhasta linnotusjärjestelmästä, joka käsitti rajalla suuren joukon linnoja, ja ovat kääntäneet koko huomionsa suurien kaupunkien ja niitä ympäröiväin marshimaitten suojelemiseen. Samoin kuin entisinä vuosisatoina on Hollannin maanpuolustuksen vahvin puoli yhä vieläkin se, että sillä on niin laajat alueet marshimaita, jotka helposti voidaan laskea veden alle. Ainoastaan hyvin ankarina talvina, joita joskus sattuu, tämä puolustuskeino ei tehoo. Mutta tavallisina aikoina se yhä on yhtä varma kuin Ludvig XIV:nnen aikoinakin. Hollannin pääpuolustuslinja itää vastaan on Utrechtin ja useitten muitten pienempien linnotusten suojelema "uusi vesilinja" Zuyderseen ja Lekin välillä, ja sen jatko aina Waalin ja Mansin yhtymäkohtaan saakka. Etelässä taas meren lahdiksi laajenevat virransuut estävät vihollista lähestymästä siltä puolen. Hyvässä turvassa tämän vesilinjan takana on maan päälinnotus, Amsterdam, ympärillään laaja piiri linnoja ja veden alle laskettavia alhaisia tulvamaita. Näitä laajoja varustuksia täydentää Ijmuydenin linna Pohjanmeren kanavan suulla ja Helderin linnotukset, jotka suojelevat sekä Pohjois-Hollannin kanavia, että Zuyderseen suuta ja voivat estää vihollisia laivoja kuljettamasta piiritysaseita Amsterdamia vastaan.

Saksan puolustussuunnitelma.

Näitten läntisten naapurien rauhalliset aikeet ja heidän luja puolustuslaitoksensa ovat hyvänä apuna Saksan länsirajan suojelemiseksi Ranskaa vastaan. Mutta viime sodan kautta tämän rajan puolustusehdot muutoinkin perinpohjin muuttuivat. Ennen oli Rhein rajana, salaten Ranskan sotavarustuksia; Strassburg lujana asepaikkana suorastaan uhkasi Etelä-Saksaa. Nykyään joki sitä vastoin Baselista aina Hollannin rajalle saakka on kokonaan Saksalaisten hallussa. Rheinin linja sodan tullen suojelee Saksan armeijan keskittymistä rajalle. Baselin ja Mainzin välillä kulkee joen poikki 11 rautatiesiltaa ja 16 laivasiltaa. Rheinin takana Vogesien selänteet, joitten poikki kulkee ainoastaan muutamia harvoja teitä, suojelevat koko Ylä-Elsassia, ja tämän vuoriston pohjoispäässä olevaan aukkoon, jossa maisema muuttuu alavammaksi mäkimaaksi, suuntautuu Strassburgin ja Kölnin välimaalta kahdeksan rautatietä, jotka voivat kuljettaa väkeä syvemmälle Ranskaan polveavaan Lothringiin. Siellä suojelevat uutta Moselin linjaa valtaava Metz, jonka linnotusten piiri on toista penikulmaa pitkä, ynnä Luxemburgin rajalla Diedenhoven. Vogesien pohjoispään ja Metzin välille, Saarin linjalle, Saksa sodan syttyessä kokoisi päävoimansa, sinne viittaavat sen sotilasradat. Ensimäiset taistelut tulevaisuuden sodassa epäilemättä taisteltaisiin Lunevillen ja Nancyn välisillä kentillä. Näistä taisteluista riippuisi, saattaisivatko Saksan armeijat lähteä etenemään Ranskan etumaista puolustuslinjaa vastaan, joka nojautuu Moselin latvaosiin ja Maasiin, käsittäen Epinalin, Toulin ja Verdunin voimalliset linnotukset, vai ranskalaisetko voisivat lähteä marssimaan Rheiniä vastaan. Sitä varten heidän kuitenkin täytyisi jättää melkoiset voimat piirittämään Metziä, joka muutoin uhkaisi heidän jälkiyhteyttään. Mutta itse Rheinin rannalla saisi Saksan armeija uutta tukea Strassburgin ja Mainzin mahtavista leirilinnotuksista, jotka käsittävät Rheinin molemmat rannat ja sulkevat ranskalaisen hyökkäyksen molemmat päätiet Saksan sisäosiin, Zabernin laakson ja Kaiserlauternin kautta kulkevat Ylä-Pfalzin tiet. Mutta Saksan maanpuolustus on varustautunut muiltakin tahoilta tulevia hyökkäyksiä vastaan. Jos Ranska loukkaa Belgian puolueettomuutta, niin tulee Kölnistä tärkeä sotapaikka, ja sen linnottamiseksi ovatkin Saksalaiset sen vuoksi tehneet mitä suurimpia ponnistuksia. Jos Ranskalaiset taas tahtovat Burgundin porttia hyväkseen käyttäen marssia Etelä-Saksaan, niin he tosin voivat kiertää Breisachin linnotetun siltapaikan ja marssia suojattoman maan kautta itään päin. Mutta syvemmällä maan sisässä ovat Ulmin ja Ingolstadtin linnotukset, jotka voivat pidättää vihollista, kunnes Saksan armeijat ennättävät kokoontua, taikka ryhtyä toisella taholla toimiin ranskalaisten armeijain jälkiyhteyden katkaisemiseksi. Ranska on rakentanut rajansa Saksaa vastaan täyteen linnotuksia. Saksan suunnitelma sitä vastoin on yksinkertainen ja selvä. Saksa on muutamiin huolellisesti valittuihin paikkoihin keskittänyt koko mahtinsa ja luottaa liikkuviin sotavoimiin, armeijainsa sotakuntoon ja erinomaisen monipuolisiksi ja täydellisiksi kehittyneihin kulkuneuvoihinsa.

Jos Ranska hyökkää Saksan länsirajaa vastaan, niin on samalla Saksan rannikkokin vaarassa, koska Ranskan sotalaivasto ainakin vielä on Saksan sotalaivastoa suurempi. Pohjanmeren rannoilla tosin lukemattomat matalikot vaikeuttavat vihollisen lähestymistä, mutta siitä huolimatta on ryhdytty laajoihin toimiin, jotta rannikkojen suojelus olisi vielä tehokkaampi, Wilhelmshavenin sotasatama ynnä Elben ja Weserin suistamot on lujasti linnotettu, Helgolanti niinikään, vaikka tämä saari, joka ennen, Englannin hallussa, Saksaa uhkasi, Saksan hallussakin on kaksiteräinen miekka, se kun pakottaa Saksaa ulottamaan puolustustoimiansa kauas merelle vaaranalaiselle kohdalle. Elben suistamo on saanut entistä suuremman merkityksen sen kautta, että Pohjan-Itämeren kanava siihen päättyy. Päätekohtia ei suurikaan vaara uhkaa. Toinen pää on Kielin lujasti linnotetussa satamassa, toista suojelevat Elben suistamon vaikeat väylät. Vaikeampi olisi kanavan keskiosaa puolustaa vihollista vastaan, joka Juutinniemen rannikolla laskisi maihin armeijan. Sitä vastaan täytyisi lähettää melkoinen maa-armeija, Itämeren rannikkoa on vaikeampi puolustaa pituutensa vuoksi ja siitä syystä, että sitä yleensä on laivoilla helpompi lähestyä. Tämän rannikon paras turva on rannan kanssa yhtä suuntaa kulkeva rautatie, jota pitkin on helppo koota sotavoimia uhattuihin kohtiin. Tälläkin rannikolla ovat tärkeimmät liikepaikat linnotetut, ja voidaan ne sodan tullen helposti sulkea miinoilla. Suurimmat kaupungit ovat niin syvältä virtain suistamoissa, ettei niitten tarvitse pelätä pommitusta. Danzig ja Königsberg ovat sitä paitsi lujasti linnotetut. Nämä linnotukset jo kuuluvat itäisen rajan puolustusjärjestelmään.

Saksan itärajan puolustus.

Saksan ja Itävalta-Unkarin puolustustoimenpiteet toisiaan vastaan ovat verraten heikot, molemmat suurvallat näyttävät elävän siinä vakuutuksessa, että liitto itäistä naapuria vastaan on pysyväinen. Molemmat ovat sen vuoksi kiinnittäneet päähuomionsa itäisen rajansa suojelemiseen Venäjää vastaan.

Mutta vaikea on tätä pitkää ja länteen käsin mutkaavaa rajaa suojella. Sen pituus Memelistä Myslowitziin ("kolmen keisarin nurkkaan") on kokonaista 1,200 kilometriä, ja rajan sisin kohta lähestyy ainoastaan 300 kilometrin päähän Berlinistä. Tämä "puolalainen kiila" tähtää uhkaavasti Saksan pääkaupunkia kohti Ja tarjoo Venäjän armeijalle tilaisuuden vapaasti valita, mitä rajan kohtaa vastaan se tahtoo päähyökkäyksensä suunnata. Suurimmassa vaarassa on ltä-Preussi, jota etelässä, idässä ja osaksi pohjoisessakin piirittää venäläinen alue ja jota sitä paitsi Venäjän sotalaivastokin voi uhata. Ainoastaan 120 kilometrin levyisellä kannaksella on tämä maakunta yhteydessä muun Saksan kanssa. Epäilemättä Venäjä, hyökkäyssotaan ryhtyessään, ensimmäiseksi koettaisi lamata tämän puolen Preussin kotkan siivestä. Jos Saksan armeijat asettuisivat puolustuskannalle, niin ei niillä olisi luonnosta muuta apua, kuin etelärajalla Masurien maan metsät ja sotkuiset vesistöt. Masurien maan monien järvien keskellä tiet useissa kohdin kulkevat pitkin kapeita, osasta jo linnotettujakin kannaksia pitkin, joita olisi helppo puolustaa. Venäjän armeijan luonnolliset hyökkäykset olisivat Pregelin ja Weichselin leveät laaksot. Vilnan ja Varsovan rautatieristeykset ovat valmiit lähtökohdat kumpaakin hyökkäyssuuntaa varten. Kovnon linna, Niemenin ylimenopaikalla, olisi Königsbergiä vastaan hyökkäävälle armeijalle luja selkänoja, laajalla linnotuspiirillä on Königsberg viime vuosien kuluessa varustettu niin lujaksi, että sitä on voimakkaankaan vihollisen mahdoton täydelleen erottaa muun Saksan yhteydestä, niinkauan kuin tie merelle pysyy vapaana. Königsbergiin luottaen voisi heikkokin saksalainen armeija Samlandin niemellä, molempien haffien välillä, tehokkaasti suojella Itä-Preussin sisempiä osia. Vasta sitten sen asema kävisi vaaralliseksi, jos Weichselin laaksoa pitkin hyökkäävän venäläisen armeijan onnistuisi katkaista sen yhteys lännen kanssa. Tätä vaaraa torjumaan on Thorn lujasti linnotettu, Grandenz niinikään. Königsbergin takana on Danzig toinen nykyään melkoisen vahva paikka sekä linnotustensa että monihaaraisten vesireittiensä kautta. Hädän tullen voidaan Werder, s.o. koko Weichselin suistamo, laskea veden alle, koska se on suureksi osaksi Weichselin pintaa alempana. Frisches Haffia pitkin voi Danzig vihollisen uhatessakin ylläpitää yhteyttä Königsbergin kanssa ja toiselta puolen estää vihollista maihin nousemasta Danzigin mutkan länsirannalla, ensimäisessä palkassa Memelin jälkeen, missä mereltä uhkaava armeija voisi yrittää nousta maihin.

Venäjällä on niin suuret sotavoimat käytettävänään, että se samalla ehkä voisi kolmannella taholla yrittää tunkeutua Berlinia vastaan, vaikkei Venäjän rautatieverkkoa olekaan tähän saakka sillä tavalla kehitetty, että se moista yritystä helpottaisi. Paitsi vaikeanlaista maata, joka puolustukselle tarjoo useita etuja, ja jokia, on tällä välillä hyökkääjää vastassa Posenin luja linnotus, johon Preussin itäisen osan kaikki kulkusuunnat yhtyvät. Näitten kulkuyhteyksien katkaiseminen ja Posenin piiritys olisi ankara isku, jonka torjumiseksi Saksan armeijan täytyisi koota kaikki käytettävät voimansa. Piiritystä vastaan on Posen erinomaisten uudenaikaisten linnotustensa kautta hyvin varustettu. Königsbergin, Danzigin, Thornin ja Posenin linnotukset ja niitten välinen helposti puolustettava maisema ovat sen vuoksi Saksanmaan ensimäinen puolustuslinja Venäjää vastaan. Niitten takana on Oderin linjalla toisarvoinen merkitys. Tällä linjalla on, sen jälkeen kuin Stettinin linnotukset hävitettiin, ainoastaan Warthen suulla Küstrinin linnotus, seudussa, joka voidaan laajalti saattaa tulvan alle. Etelämpänä on ainoastaan yksi linnotettu siltapaikka Glogaun luona. Schlesian itäisen rajan puolustaminen kuuluu enemmän toiselle sijalle. Schlesia on syrjässä Venäjän hyökkäyksen luonnollisesta suunnasta ja jossain määrin sitä suojelee Itävalta-Unkarin laaja mutkaaminen itää kohti tällä puolella. Mutta kieltämättä voi tämäkin oivallisesti viljelty maakunta joutua vihollisen hyökkäyksen päämääräksi. Kun Saksan hallitus siitä huolimatta on jättänyt suuren Breslaun ja Ylä-Schlesian rikkaan teollisuusalueen melkein ilman puolustuksia, niin on sillä ollut toisenlaiset silmämäärät. Saksan viranomaisten koko suunnitelma vaikean itärajan puolustamiseksi näyttää perustuvan siihen käsitykseen, että tällä puolella eivät auta lujat linnotukset, vaan tulee puolustuksen perustua voimalliseen hyökkäykseen. Ainoastaan hyökkäyksen kautta voi Saksan armeija lyhentää puolustuslinjoja, ainoastaan siten voi Saksa saada täyden edun korkealle kehitetyistä kulkuneuvoistaan. Kun itärajalla ei ole rajan kanssa yhtä suuntaa juoksevaa jokea, niinkuin länsirajalla Rhein, niin on sinne sen sijaan rakennettu yhdensuuntaisesti kaksi, pitkillä matkoilla kolmekin rautatielinjaa, joita pitkin voidaan lyhyessä ajassa koota sotaväkeä uhatuille kohdille, jos nimittäin linjat voidaan suojella hyökkääviä ratsujoukkoja vastaan. Se taas on mahdollista ainoastaan siten, että Saksa lähettää omat armeijansa suoraa päätä rajan taa. Nähtävästi on Venäjän hallitus ottanut lukuun tämän mahdollisuuden ja huomaten Saksan suuremman edun valmistanut kauemmaksi rajasta laajan puolustuslinjan pidättämään vihollista, kunnes se on ennättänyt armeijansa koota. Novo-Georgievskin — Ivangorodin — Brest- Litovskin — Goniadzin linnotusneliö ynnä Varsovan linnotettu leiri yhdessä Bobr, Narev, Bug ja Weichsel jokien kanssa pidättää vihollista ja estää saksalaista hyökkäysarmeijaa, kunnes Venäjän sotavoimat ovat ennättäneet kokoontua. Välialueella lisäksi teiden ylenmäärin huono kunto estää saksalaisen armeijan etenemistä.

Nykyisissä oloissa Saksan sota läntistä tai itäistä naapuriaan vastaan olisi sota elämästä ja kuolemasta. Sen vuoksi kansa on kaiken tarmonsa koonnut tämän koettelemuksen kestääkseen. Yleisen asevelvollisuuden kautta on koko kansa aseissa. Seisovan armeijan miesluku rauhan aikana on yli 500,000 miestä. Sodan syttyessä on armeijan ja reservin miesluku 1,128,000 miestä; tarpeen tullessa on lisäksi 1,471,000 miestä nostoväkeä. Mutta jos kansakunnan täytyy kaikki voimansa koota, niin voi se asettaa yli 5 miljonaa miestä sotajalalle.

Lähteitä:

 J. Partsch: Mitteleuropa.
 A. Hettner: Grundzüge der Länderkunde: Europa.
 L. Pohle : Die Entwicklung des deutschen
               Wirtschaftslebens im 19 Jahrhundert.