EURYSAKES.
Oi mistä miekan saan?
Vasemman käten' annan maksuks kun vaan saan
Mä miekan oikeaan.
EUBULOS.
Viel' Aias elääpi
Ja rohkeana, uhkaavaisna vielä nyt
Tuo jalo Telamonin vesa seisovi.
Oi kuningatar, onnellisin äidistä,
Kun jalon miehen synnyinmaalle synnytit
Pelastajan.
TEKMESSA.
On pelastuksen pyytäjä
Nimensä oikea.
EURYSAKES.
Oi liekkö kurjuutta
Mun kurjuuttani kovempaa. On aseita
Kaikilla eläimillä, pienimmilläkin,
On hammas taikka kynsi; mä oon aseeton.
Ja mulla, kuninkaaksi syntyneellä, vaan
On tyhjä kämmen.
EUBULOS.
Terve ruhtinaani, pois
Nyt huolet, rikas olet, ota perintös,
Se ompi täällä.
EURYSAKES.
Haudassa.
EUBULOS.
Juur haudassa
On jalo isäs laina, mulle uskottu.
So ota nyt.
EURYSAKES.
Ma mitä kuulen? Oksille
Kun hyppäät, kuuluu niinkuin kalske aseitten.
EUBULOS.
Kas tässä.
EURYSAKES.
Kilpi.
EUBULOS.
Tässä.
EURYSAKES.
Miekka.
EUBULOS,
Tässä on.
EURYSAKES.
Haarniska, kypärä! Oi jos nää täynnä ois
Timanttia ja kultaa, vanhus uskottu,
Sä kuninkaita rikkaammaksi pääsisit,
Ne lunnaaks saisit kätketyistä aarteista,
Nous' ylös haudasta, ja lisää ansios,
Mun päälleni nyt auta tämä haarniska.
Kas, kilpeä jo kannan.
EUBULOS.
Suu se kaunistaa.
EURYSAKES.
Nyt soljet kiinnitä.
EUBULOS.
Tää haarniska, se on
Niin sulle sopiva kuin ylles tehty ois.
Kuink' olet isäs näköinen nyt! Silmäni
Se kyynelöittyy vaikka sydän riemuitsee.
TEKMESSA.
Mun poikaniko sota-asuun puetaan?
EURYSAKES.
Kas äitini, sun suljen rautaan, teräkseen,
Kun riemuiten nyt sinua mä syleilen.
TEKMESSA.
Oi syli, oi! Oi Aias! Aika entinen,
Iloinen Xanthon rannalla! Nyt, poikani,
Mua paina rauta-rintaas vastaan! Isäsi
Noin muinoin mua syleili kun palasi
Hän voittajana taisteluistaan. Haarniska
On pehmiä, kun rakkaan rinnan kätkee se.
EUBULOS.
Painaako pukus, kuningas? Viel' Aiasta
Sä olet nuorempi, eik' ole voimasi
Nyt vielä palanneet.
TEKMESSA.
On kylmät kasvosi,
Mun poikani, ja kätes meren kylmästä
On kohmeessa.
EYRYSAKES.
Oi kohta, kohta, äitini,
Tuo riemu mulle voimat jälleen.
TEKMESSA.
Kotiini
Mua seuraa että saisin hoitaa sinua,
Ja puhdistaa sun jäseniäs suolasta,
Jok' ompi niihin hyytynyt. Mun armaani,
Mua seuraa!
EUBULOS.
Seuraa äitiäs ja neuvoaan;
On hänen hoidollansa jäykkyys sulava,
Ja voimas jälleen vahvistavat jumalat.
EURYSAKES.
Pois menisinkö, vaaraan sinut jättäen?
Mua eikö tarvittane?
EUBULOS.
Kuningas, ei nyt
Kun tyyni on, mut kohta myrskyn noustua.
EURYSAKES.
Siis menkäämm' äiti. Työläs, tuima taistelun'
Ol' äsken aaltoin kanssa, sen mä tunnen nyt.
On ruumis rauennut ja häpeäkseni
Nyt tarvittavat voimani on vaipuneet.
(He menevät.)
KUUDES KOHTAUS.
EUBULOS (Yksinään.)
He astuvat, mut heikko pojan kulku on,
Mun nuoren, kalliin kuninkaani. Ankara
Kai oli taistelunsa kanssa aaltojen,
Julmimman jättiläisen. Suokoon jumalat
Ett' äidin hellän hoidon alla kostuisi
Hän kohta. Oi kun viha äsken punasi
Hetkeksi hänen kasvojansa kalpeita,
Kuink' ihana hän oli! Jospa semmoisna
Tuo armas poika näyttäytyis, kun kokoontuu
Koht' ystävämme; oi jos heidän intonsa
Hän levättyään nostaa voisi! Muuten hän
Ja kaikki ystävänsä hukkaan joudumme.
Mut mitä. Asehissa joukko lähestyy,
En tiedä liekkö vihamies vai ystävä.
Mut katso! Rhaistes joukossa. Voi, pelastust'
Ei meillä ole. Meillä? Vähät meistä, jos
Me hukkuisimme. Mutta, nuori kuningas,
Sua kohtaa sama kohtalo.
SEITSEMÄS KOHTAUS.
Eubulos. Rhaistes (joukkoineen).
RHAISTES.
Siis viimeinkin
Sun julkisessa ilkityössä tapasin,
Sä viekas kettu, salaa olet hiipinyt
Ja kansan sydämmiä kuninkaaltamme
Varastanut. Nyt kiinni olet; valmis on
Sun rangaistukses. Miehet, hänet sitokaa;
Hän on se jok' on lähettänyt poikansa,
Tuon hurjan, saarnailemaan julki kapinaa
Nyt Salaminissamme, Hänen lorunsa
Se on ett' Aiaan poika oisi palannut.
Oi hävytöntä valhetta! Haa, kuninkaan
Hän luopi veden ajamasta orjasta.
Miss' on hän? Näytä esiin Aiaan poika tuo;
Me häntä katsoisimme, missä piilee hän?
Välehen vastaa henkes uhalla. Meill' on
Nyt kiire.
EUBULOS.
Tähtesi en tuhlaa sanoja,
Niit' olen turhaan tuhlannut sun koiruutees.
Mut teille, maamme pojat, jotka pakosta
Nyt väkivaltaa puolustatte, ilmoitan:
On tosiaankin palannut Eurysakes.
Siis ketä kuninkaaks ja ketä haltijaks
On meidän katsottava, sitäkö
Jok' oli vertaisemme vaan, vai häntäkö,
Jok' ompi sukuperää jumalallista,
Ja perillinen haltijaimme muinaisten?
Siis älkää epäilkö, pois pankaa päältänne
Nyt valloittajan ies sitä palvelkaa,
Jok' on jo syntyänsä kuningas.
KANSA.
Se on,
Sä vanhus, kuninkaamme, jonka vallassa
On rangaista ja palkita. Jos sinä myös
Niin aattelisit, vangittu et olisi,
Et surman teillä.
EUBULOS.
Kurja ihmismahtavuus!
Niin itse kerjäläisen koira, nälkäinen
Kuin isäntänsä, häntä seuraa, karttaen
Hovien herkku-pöytiä, ja iloisna
Uskollisuudessansa kärsii kaikkia,
Vaan yksin rakkauden nälkää kammoen.
Ei muut kuin ihmiset voi nuolla käsiä
Vihollisensa, teeskennellä nöyryyttä.
Ja isäntiä vaihtaa.
KANSA.
Ennen katkera
Sä olit, vanhus, kuoloon saakka katkeruus
Sua seuraa.
RHAISTES.
Älkää hullusta nyt huoliko.
On täysi määränsä, jo veressänsä hän
Ois tuossa, ellei kuolleena hän mykkä ois,
Meit' on nyt hyödyttävä häijy kielensä.
Siis katso, tyhmä, tätä miekkaa paljasta,
Ja valitse nyt, tahdotko tuon sydämmees,
Vai julkaisetko miss' on vale-kuninkaas.
EUBULOS.
Sä kysyt?
RHAISTES.
Vastaa elokses tai kuolokses.
EUBULOS.
Siis kuule: kuninkaani, hän on povessain;
En estä, häntä etsi sieltä miekallas.
KANSA.
Noin arvotonko sulle, hullu, henkes on?
EUBULOS.
Niin ois jos kuolo voisi mua säikyttää.
RHAISTES.
Niin olkoon, mutta puhua ja ilmaista
Sun täytyy, mihin kätketty on kuninkaas.
Jos uhkausta miekan et sä tottele,
Sun voinee ruoska vähitellen lannistaa:
Siis työhön miehet, tänne ruoska tuokaatte.
EUBULOS.
Kas Hyllos, loiste yössä!
KANSA.
Rhaistes, katsahda!
Sun vihollises lähestyy.
KAHDEKSAS KOHTAUS,
Edelliset. Hyllos (aseellisella joukolla).
HYLLOS.
Jos liikutat
Hiuskarvaa ukon, riettaan henkes menetät.
RHAISTES.
Oi häpeää, kas joukkoa, sen johtaja
On kalastajan hurja poika! Minua
Hän ensin etsii, ystäväni, suojelkaa
Mua, kuninkaanne uskottua. Torjukaa
Lujasti ryntäystä verkkaan väistyen.
HYLLOS.
Käsiimme päällikkönne Rhaistes antakaa
Nyt viipymättä.
KANSA.
Ensin miekkaa mitellään.
HYLLOS.
Niin tehkäämme!
(Tappelu. Rhaistes ahdistettuna väkineen pakenee.)
YHDEKSÄS KOHTAUS.
EUBULOS (Yksinään.)
Nää alkajaiset surkeat
Vaan ovat tappeluihin vielä surkeempiin!
Se sallimust' on. Rhaistes tosin pakenee,
Mut kuninkaansa joukoilla taas palajaa,
Ja mikä lopuks? Suojelkaa, te jumalat,
Nyt häntä, jonka nuori henki kallis on.
Mä vanhus, surun sortama ja vuosien,
Tapella puolestaan en voi, voin kuolla vaan,
Mut kuolen iloisna kun hänet nähdä sain.
Vaan kas, Leontes näkyy tänne tulevan.
KYMMENES KOHTAUS.
Eubulos. Leontes.
LEONTES.
Oot, vanhus, varomattomasti toiminut,
Kun päästit irti myrskyn, poikas lähetit
Herättämähän nukkuvaista rahvasta
Nyt kapinaan. Ken voi sen enään hillitä,
Sen turmelusta estää? Missä vieras on?
Välehen vastaa. Hän on pelastettava.
EUBULOS.
Mä luotan varmaan sinuun, nuori ruhtinas,
Ja sinulle siis uskon salaisuuteni.
Siis kuule, majassamme kuninkaamme on.
Äitinsä hoidossa hän, suoma jumalten,
On kohta, puhtahana suola-hyyteestä,
Aseissaan, voimissansa tänne tuleva.
LEONTES.
On suuri puhees aseista. Sä hourailet,
Ken hankkisi ne?
HYLLOS.
Minä.
LEONTES.
Turhaan kerskailet!
Voit ehkä sauvan taikka airon katkaistun
Hänelle antaa.
EUBULOS.
Ruhtinas, ei aseitas,
Vaikk' oivalliset, sovi niihin verrata,
Joit' Aias muinoin kantoi.
LEONTES.
Sulla olisko
Ne kalliit aarteet sankarin?
EUBULOS.
Sä odota,
Jos tahdot nähdä ne; jo nuori kuningas
Ehk' ompi puhdistettu, niihin puettu
Ja valmis sua kohtaamaan; mä kiiruhdan
Nyt häntä kutsumaan.
(Menee.)
YHDESTOISTA KOHTAUS.
LEONTES (Yksin)
Oi valta rautainen,
Sä sallimus, ken käsivartes kääntää voi
Kun tahdot kaataa? Olisko Leiokritos
Tyranni? Ei niin lempeätä sydäntä
Lie Salaminissa. Mut kova sallimus
Kun tahtoo sortaa hänen lastaan, vihaksi
On muuttununna hänen lempeytensä.
Samassa kun tuo nuorukainen rohkea
Sai puheen käymään tulosta Eurysakeen,
Mä tälle oikealle haltiallemme
Isältän' olen rukoillunna armoa.
Vaan turhaan! Ei nyt rukous, ei uhkaus
Vihalla jumalten voi häntä pehmittää.
Hän, ennen aina lempiä, on kova nyt.
Siis arpani on langennut. En muuta voi
Kuin miekkaa vastaan miekan terän asettaa
Ja väkivallan väkivaltaa vastahan,
Ja pantava on vasten sallimusta se,
Jok' ompi sallimusta suuremp', oikeus.
Mut nuoruuteni hilpeä, jää hyvästi!
Nyt voittonani pidän tuonen talvehen
Sun meluavan kukoistukses kätkeä.
Mut tyhjät aatteet pois! Nyt tointa tarvitaan.
Mä eri haaroilta ja eri aseissa
Nään joukon tulvaavan. Kas, tänne näkyvät
He, ukot, miehet, pojat, kaikki rientävän;
Nyt kapina ja sota nousee.
KAHDESTOISTA KOHTAUS.
Leontes. Hyllos. Kansanjoukkoja.
HYLLOS.
Rhaistes, hän
On paennut kuin säikytetty hirvi, mut
Ei kauas pääse hän.
LÄHESTYVÄ KAKSAJOTJKKO.
Tään, Hyllos, määräsit
Kokouspaikaksi. Miss' on Eurysakes?
HYLLOS.
Leontes, jos sen tiedät, vastaa miss' on hän.
TOINEN KANSAPARVI.
Sä varo Hyllos, jos meit' olet pettänyt!
HYLLOS (Leonteelle).
Sä näitkö hänen, ehkä läks hän kotiini?
LEONTES.
Nyt silmäs nosta vaan, hän tuossa saapuu jo.
HYLLOS.
Kuink' uljas, jalo! kuninkaamme! Katsokaa!
VANHA MIES.
Kas, Aias, Aias! valhetta vaan puhe on
Ett' ois hän kaatunut, kas, vielä elää hän.
TOINEN.
Mi riemu! terve nuoruuteni kuningas!
KOLMAS.
Kas kuinka kaunis, muuttumaton!
NELJÄS.
Jumalat!
Jo tuonen linna lienee täys kun palajaa
Nuo jalot haamut.
JOUKKO NUORUKAISIA.
Ken hän lienee, Aiasko
Vai lie Eurysakes, nyt tappeluhun vaan,
Ja sortajaamme vastaan häntä seuratkaa!
VANHA SOTURI.
Se oikein, nuoret! Valta Salaminissa
On sillä oleva, jok' on sen perijä;
Mut väkivalta kumottava on. Kyll' on
Jo Aias kuollut, sen me vanhat tiedämme';
Olemme surreet häntä Troian kentällä,
Mut vaimon, joka tulee tänne, tunnemme,
Hän on Tekmessa, sama vaikka vanhennut;
Ja nuorukainen hänen rinnallaan — — —
TOINEN SOTURI.
Hän on
Isänsä kuva; veikko, muistatko sä kun
Me häntä kiivillämme muinoin kannoimme?
ENSIMMÄINEN SOTURI.
Se Xanthon rannalla ol' iltamalla.
TOINEN SOTURI.
Laps
Hän oli vaan, nyt täyttää mitan isänsä,
Hän on, kuin isä, sankari. Mut varokaa!
Leontes läsn' on, vihollinen ehk' on hän?
KOLMASTOISTA KOHTAUS.
Edelliset. Eurysakes. Tekmessa. Eubulos.
EUBULOS (Leonteelle.)
Kas, aseeton hän onko?
EURYSAKES (Leonteelle).
Jalo nuori mies,
Pelastajani kylmän kuolon kourista,
Sua kiitän; lahjas, henkeni on kallis nyt,
Kun miekka kädessä saan sitä suojella.
KANSA.
Oi terve Aiaan poika, nuori kuningas!
EURYSAKES.
Tuo tervehdys mun sydämmeeni tunkeutuu,
Ma näyttää mielin, kansa, että ansaitsen
Kuninkaananne olla.
KANSA.
Terve, meitä vie
Nyt sortajaamme vastaan!
EURYSAKES.
Nyt, Leontes, nyt
Kun kuulet huudot, vastaa vielä lienenkö
Mä turvaton ja täytynenkö peljätä
Isäsi valtaa?
TEKMESSA.
Poika, ällös ylpeile!
LEONTES.
Oi Salaminin miehet, teihin käännän mä
Puheeni ennen kuin te ette taistelun
Pauhulta kuule ääntäni. Siis huomatkaa.
En huoliani mainitse, en ankaraa
Sydämmen taistelua tänne tullessain
Mun rakkaintani vastaan kapinoitsemaan.
Sen sanon: täytymyksen voima minutkin
Voi murtaa, mut ei oikeasta eroittaa.
Siis työhön käsin koska vielä aika on.
Kas, harvat joukot teitä kokoontunut on
Tään nuoren turvaks, moni aivan aseeton.
Mut ympärillä isäni, Leiokriton,
On suuri joukko, varustettu paremmin,
Jonk' onni riippuu tieten hänen onnestaan.
Jos nyt se tuntee (mikä varmaan tapahtuu)
Aseista Aiaan hänen poikansa, ja siis
Juur hänen, yksin hänen päällens' karkaapi,
Hän turmiotaan kuinka silloin karttaa voi?
Hän äsken henkiin virkistynyt, väsynyt
Viel' ollen, välttämättä kukistuva on.
Ei saa se tapahtua, sotapukunsa
Hän tänään vaihtakohon minun pukuuni
Niin vihollista eksyttäen.
KANSA.
Molemmat
On samaa nuorta näköä, jok' eksyttää.
Se ehkä onnistuu.
LEONTES.
On kypäreissämme
Molempain Kaarilainen silmävarjostin.
Jos päähän syvään painetaan nää varusteet,
Ken meidät eroittaa?
KANSA.
Se neuvo viisas on
Ja jalo myös, siis seuraa sitä, kuningas!
EURYSAKES.
Niin arveletko?
KANSA.
Niin varovaisuus käskee myös.
EURYSAKES.
Lie niin, mut kuulkaa munkin mieltäin. Kuningas
Olenko tunteekseni vaivojansa vaan,
En riemujansa? Tuleeko mun suojella
Maatanne ilman tuota palkkaa ylevää
Ett' ensimmäisnä saan ma vaarat kokea?
Sen suuren palkan omistan; enk' odota
Siks' kunnes voiton neitseellinen kunnia
On toisen lemmitty.
TEKMESSA.
Sä kansa, kuuntele!
Oi hetki suloinen, oi hetki katkera!
Oi äidin riemu, äidin pelko, tuntehet
Mitk' ovat teidän kalttaiset? Mä vapisen
Sun tähtes, laps, mut riemuitsen kun rakastat
Noin vaaran kunniaa. Siis mieltäs noudata,
Ei petä se.
KANSA.
Oi kuningatar, hillitse
Sä hänen rohkeuttaan. Hänen hengestään
Henkemme riippuupi.
TEKMESSA.
Hän Aiaan poika on.
EUBULOS.
Oi kuninkaani, kansan ääntä kuuntele.
Sun jalo isäs usein sitä tiedusti,
Ja jyrkän tahtonsa sen jälkeen taivutti.
Et yksin seiso, et myös yksin laukea;
Sun kanssas seisoo tuhannet ja kaatuvat,
Siis muista myöskin meitä.
EURYSAKES.
Mitä pyydätte
Ja tahdotte? Mun pukuni, niin lausuitte,
Mua vastaan vihollisten joukon yllyttää.
Leonteen päälle heidät saattaisinko siis?
Mun senkö tähden pelasti hän että hän
Hyvästä työstään saisi surman palkakseen?
LEONTES.
Se palkka, kuningas, ois parhain, jonka nyt
Sä voisit antaa. Luuletko sä että on
Minulle elo kuolemata rakkaampi?
Mua velvoittavat käymään suuret jumalat
Isääni vastaan kukatonta polkua.
Kiitollisuutta jos mä hiukan ansaitsen,
Suo mulle tämä keino, jolla yksin vaan
Voin puolustustas parhaimmiten toimittaa:
Tuo sotapukus anna mulle! Suo ett' en
Mä turhaan uhrais uhriani. Kaatuen
Mun kuolla iloisella tuntehella suo.
Ett' aina koin täyttää käskyt jumalain.
Siis anna pukus, kuningas!
TEKMESSA.
Mun poikani,
Näät jalouden!
KANSA.
Kuningatar, taivuta
Nyt hänet tuohon suostumaan, niin totta kuin
Hän toivonee meilt' apua, Me tunnemme
Leonteen voiman, poikas tuntematon on.
EURYSAKES.
Haa, koska hänet voimakkaammaks katsotte,
Hän koetelkoon, etsiköön myös paikan sen
Miss' enin loistaa voi. Ei vaaran tarvitse
Minua etsiä, mä kyllä löydän sen.
Leontes, kilpailkaamme! Kansa, käskyäs
Mä tottelen. Jos olen sulle vieras nyt,
Mun opit tuntemaan. Mut tiedä, kuninkaas
Nyt tottelee, mut aikoo toiste käskeä.
VIIDES NÄYTÖS.
(Sama maisema. Hämärtävä ilta.)
ENSIMMÄINEN KOHTAUS.
Tekmessa, (mukana) Saattaja.
TEKMESSA.
Jo onko päivä metsän taakse laskenut,
Vai ruskottaako taivas vielä? Sano se.
Mun kasvoillani tuntuu illan viileys,
Vaikk' ilma tyyni on. Jo eikö joudu yö?
SAATTAJA.
On hämärtävä päivä vielä valveilla.
Viel' ehtii veri tulvaella ennen kuin
Pelottamasta katsojata lakkaa se.
TEKMESSA.
Siis kauan vielä tappelu on kestävä.
Oi Zeus! Myös luonto tyyntyy, myrskyt nukkuvat
Povehen iltapäivän; myrskyt ihmisten
Ne vaan ei huoli levätä, ei yölläkään;
YÖ kuoleman vaan voi ne asettaa.
SAATTAJA.
Oi, noin
Sä ällös sure, kuningatar, kestäköön
Vaan tappelu, on voitto puolellamme nyt.
TEKMESSA.
Niin kuuluu, kiitos Zeusin!
SAATTAJA.
Alku tappelun
Lähellä oli, ensin melske aseitten
Ja huudot kuului niinkuin jyry ukkosen.
Ne hälvenivät verkalleen; se todistaa
Ett' on nyt vihollinen poispäin paennut.
TEKMESSA.
Sä näitkö nuoret ruhtinaat, mun poikani
Ja hänen sotakumppalinsa, molemmat
Puvuissa vaihdetuissa? Loistivatko he
Muun joukon ylitse?
SAATTAJA.
Kuin taivaan laella
Nuo kaksoistähdet.
TEKMESSA.
Etkö heidän välillään,
Sä lapsi, jotain eroitusta huomannut?
Vai eikö mitään etevämpää toisessa
Kuin toisessakaan ollut? Eikö toisen pää
Ylemmä toisen kohonnut ja eikö hän
Myös kauniimmalta, jalommalta näyttänyt
Ja eikö silmäin loiste häntä syntyneeks
Hallitsijaksi todistanut?
SAATTAJA.
Vaaditko
Sä vastuun äidin mielen mukaan?
TEKMESSA.
Sydämmein!
Oi kuinka heikko, kuinka läpikuultava
On äidin sydän! Saattajani, vastaus
Mun vaatimani olkoon todenmukainen.
SAATTAJA.
Siis vastaan ett'ei kenkään voinut huomata
Välillä ruhtinasten erotusta, ei
Jalossa käytöksessä eikä voimassa.
Kuin kaksi kotkaa vuoren päällä kiitävää,
Niin yhdenlaiset olivat; heit' eroitti
Paljaastaan kypärät ja puvut toisistaan.
TEKMESSA.
Mut kasvot?
SAATTAJA.
Kyllä erosivat ennen kuin
He kypärinsä varjostimet laskivat
Ja niiden taakse otsat, silmät kätkivät.
Mut sittemmin kun sotatorvi särähti
Ja päivä loisti heidän poskillensa vaan
Ja huulillensa hilpeille, sä itsekään,
Jos oisit nähnyt, tuskin heitä muusta kuin
Aseista oisit eroittanut toisistaan.
TEKMESSA.
Niin yhdenlaiset siis?
SAATTAJA.
Niin ihmeellisesti.
TEKMESSA.
Oi sinä neitseellinen kilven kantaja,
Sä turva sotajoukkojen ja tuho myös,
Sä vaihteleva jumalatar voittojen!
Mua kuule, äitinä en nyt mä rukoile,
Mä tiedän äidin rukouksen olevan
Sun kuullaksesi halvan, tuntemattoman,
Kun et sä tunne, mit' on ihmisheikkous.
Mun rukoukseni nyt lähtee lähteestä,
Jok' on niin puhdas inhimillisyydestä
Kuin vuotais se sun mielestäs, se tulvailee
Kiitollisuuden lähtehestä kirkkaasta.
Siis kuule! Sodan tappeluissa varjele
Sä auttajaamme, nuorukaista jaloa.
Aseta kilpes vasten niitä nuolia,
Jotk' etsii hänen sydäntänsä, hajoita
Vihollisjoukot, jotka häntä piirittää,
Ettei hän kaatuis. Lisää hänen voimiaan
Jalosti miekkaa käyttämään, siks kunnes hän
Saa voittorikkaana sen hälle tarjota,
Jonk' on hän vallan perustanut. Rukoilla
Mun suo myös toisen, toverinsa edestä!
En rohkene ma kunniata rukoilla,
En edes turvaakaan, mut säälimistä vaan.
Armahda, sääli häntä, ällös rangaise
Sä vainottua poikaa tähden isänsä.
Ja unhot' Aiaan pahat työt, sä kostaja.
Ne säätämääsi hulluutta vaan olivat.
Mut hiljaa! Leppymätön, onko pyyntöni
Sua vihoittanut? Kuule, sota lähestyy!
SAATTAJA
Sä erehdyt, oi kuningatar!
TEKMESSA.
Poikasein,
Mä kuulen kaukaa aivan selvän huminan.
Athenen viha nousee taas, voi mua, voi!
Nyt meikäläiset peräytyvät. Kuuntele!
SAATTAJA.
Se aallon kuolonhuokaus on, kuuluva
Tuon niemen kaukaiselta ulkorannalta.
Siis malta vaan ja ällös korvaas kiihota;
Koht' ompi kaikki hiljaa; nyt mä huomaan kuin
Jo aallot alkaa tyyntyä ja nukkua
Yö-vuoteillensa.
TEKMESSA.
Kuule miekkain melskettä;
Vaikk' on se aivan kaukana, se kuitenkin
Jo kuuluu.
SAATTAJA.
Erehdyt. On laakson takana
Tuon vuoren huipun seeterpuihin kyyhkyjä
Asettunut, ja haukka niitä ajelee;
Nyt kuulet siipein suhinan.
TEKMESSA.
Ei vierahat
Nuo äänet ole, ovat Areen terveiset
Kun verisiä retkiään hän matkustaa.
Nyt ensi kerranko mä niitä kuuntelen,
Ett' en mä niitä kyyhkyin siipi-humusta
Vois eroittaa? Oi, monet vuodet sotaiset
Tekmessa muinoin, istuin Xanthon rannalla
Ja Siimoin, päiväkaudet kuuli pauhinaa.
Kuin nyt, niin olen ennen vavissut, kuin nyt,
Niin kuunnellunna tietääkseni minne päin
Ol' onni sodan vaihetellen kääntyvä.
Mua silloin Aias neuvoi kuulo-taidossa,
Eurysakes nyt siitä mua muistuttaa.
SAATTAJA.
Oi kautta jumalain!
TEKMESSA.
Sä mitä vakuutat?
SAATTAJA.
Mä luulen oikein kuullees.
TEKMESSA.
Hyvä! Kilvet kun
Jo kumisevat keihään, miekan iskuista
Ja torvein vaskiäänist' ilma vapisee,
Sä silloin vasta kuulet. Neitsy vihainen
Ei salli mainita mun Aiaan nimeä;
Nyt sortaa hänen poikansa.
SAATTAJA.
On tappelu,
Oi kuningatar, kaukana, ja verkalleen
Sen mieto jyry, jota kuulet, lähestyy.
Se ehkä katoo jälleen.
TEKMESSA.
Etkö mitään nää,
Et ketään lähestyvän?
SAATTAJA.
En nää ketäkään.
TEKMESSA.
Nyt tarkkaa; kuului tuolta selvä kahina,
Mä askeleita kiiruhtavan eroitan.
Ken tulee?
SAATTAJA.
Kumma aavistus, kas, metsässä
Mä monen nuolenlennon matkan päästä nään
Nyt miehen tänne kiirehtivän.
TEKMESSA.
Taidatko
Jo kasvot eroittaa sä, onko tuttu hän?
SAATTAJA.
En vielä, hämärtää.
TEKMESSA.
Hän onko aseissa?
SAATTAJA.
Niin näyttää, juurkuin oikeassa kädessään
Ois miekka taikka joku kirves kiiltävä.
TEKMESSA.
Ken lie hän, ei hän meitä mahda uhata.
Lähellä hän jo eikö oo?
SAATTAJA.
Jo, Hyllon nyt
Mä tunnen käytöksestään. Tänne rientää hän.
TEKMESSA.
Oi millä sanomilla? Ole varoillas.
Ei ilosanomaa hän tuone, kosk' on hän,
Tuo urhoollisin, sotakentän jättänyt.
Mut nyt hän saapuu. Hyllos, astu tänne päin
Ja kiiruhda!
TOINEN KOHTAUS.
Edelliset. Hyllos.
HYLLOS.
Oi kuningatar, tänne on
Mun lähettänyt poikasi.
TEKMESSA.
Hän elääkö?
HYLLOS.
Sun löysin, hyvä.
TEKMESSA.
Vastaa nyt, hän elääkö?
HYLLOS.
Hän eli, tänne koska minut lähetti.
TEKMESSA.
Zeus, kaikkein varjelija olkoon siunattu,
Ja Ares, turva sankarin ja muinoin myös
Mun Aiaan' auttaja. Oi kuule, sydämmein,
Eurysakes viel' äsken eli, muisti myös
Mua. Lausu oliko hän haavoitettuna
Vai terve, jalo, urhokas? Ah, vastaa jo!
HYLLOS.
Ei haavoitettu ollut hän, mut pukunsa
Ol' päästä jalkapohjiin saakka verinen,
Ja miehuullisna, jalona hän johdatti.
TEKMESSA.
Hän mille asialle sinut lähetti?
HYLLOS.
Sua näiltä rannoilta nyt pian saattamaan
Pois johonkuhun saareen, jossa piilossa
Sa voisit olla.
TEKMESSA.
Taivas, onko kaikki siis
Jo kadotettu?
HYLLOS.
Kuningatar, joudu pois!
Mun venheeni on valmis. Ehkä ennätän
Mä vielä tappeluhun ennen loppuaan.
TEKMESSA.
Kas tuonne, siellä hengittää Eurysakes;
Miss' elää hän, siell' elän mä, en muualla.
Mua vie, jos tahdot, häntä vielä lähemmä,
Mä seuraan, mutta hänestä en luovu, en.
HYLLOS.
Siis mitä tehnen? Kuningatar, onni on
Nyt kauheasti kääntynyt; Leiokritos
On saanut oivat lisä-joukot avukseen,
Ja rivimme jo harvenee. Kun aikaa on.
Suo sinut pelastan.
TEKMESSA.
Mä mitä vainoa
Sokea vaimo raukka voisin peljätä?
Mut jospa joku syntynynnä vaimosta
Niin säälimätön ois, tät' että kurjuutta
Hän tahtois enentääkin, mitä voisi hän?
Ei sais se enentyä jos Eurysakes
Ois hengissä, jos kuollut, ei se taitaisi.
HYLLOS.
Se onko sanas viimeinen?
TEKMESSA.
Sen kuulit jo.
HYLLÖS.
Siis palajan. Jo läheneepi tappelu,
Mä siihen riennän.
SAATTAJA.
Kuningatar, verissä
On Hyllon käsivarsi.
HYLLOS.
Keihään raapima
Timokleen, hän ei enää sitä lennätä.
TEKMESSA.
Sä viivy, haavas sidon; onhan käteni
Mun taitava, vaikk' onkin silmäin sokeat.
Käy, saattajani, nouda vettä lähteestä
Majamme luota.
HYLLOS.
Vettä! Kylmä juotava
On polttavalle janolleni virvoitus,
Mä viivyn hetken.
TEKMESSA.
Näytä käsivartesi!
Mä tutkin haavas. Sillä aikaa kertoile
Sä tappelusta, kuinka nuori kuningas
Itsensä käyttää.
HYLLOS.
Varo!
TEKMESSA.
Kärki syvähän
On keihään mennyt, suonen poikki katkaissut.
Nyt side aluks, kunnes vesi joutuupi. — —
Mut kuinka soti kuninkaasi?
HYLLOS.
Leijonan
Hän lailla taisteli, kun sai vaan taistella.
TEKMESSA.
Sai taistella? Se onni varmaan runsaasti
Hänelle sallittiin.
HYLLOS.
Ain' ensihetkestä
Pakeni häntä nähtävästi joka mies.
Myös itse vallan riistäjä Leiokritos,
Vaikk' ikämies, nyt riehuin nuorten innolla,
Sun poikaas kartti niinkuin ruttotautista,
Ja väellensä huusi että karttaisi
Se häntä.
TEKMESSA.
Aseet vaihdetut, ne petti, voi!
Kuink' on Leonteen laita?
HYLLOS.
Häntä etsivät
Ja ahdistavat kaikki joukot, uhaten
Kuin myrskyt vuorta.
TEKMESSA.
Entäs jalo sankari?
HYLLOS.
Hän rynnäköitä horjumatta vastusti
Siks kunnes saapui päivä pilvet poistaen.
TEKMESSA.
Muu poikaniko?
HYLLOS.
Hän.
TEKMESSA,
Hän auttoi vuorostaan
Pelastajaansa. Sulon sanoman sä tuot.
HYLLOS.
Niin teki hän, mut ei vaan vuorostaan, hän myös
Tuhansin kerroin toisen avun korvasi.
Leonteen ympäriltä joukot poistumaan
Kun saanut oli hän ja tämän jättänyt,
Niin jälleen nähden ystävänsä hädässä
Taas avuksi hän ehätti. Niin tarkasti
Ei kotka, kiitäin ilman avaruudessa,
Voi silmäellä pesää poikainsa, kuin hän
Tarkasti paikkaa, jossa veikko tappeli.
Hän aina oli siellä, missä vaarakin,
Ja kun se poistui, kiiti hänkin kaukana.
Niin kävi tappelu.
TEKMESSA.
Niin eikö vieläkin?
HYLLOS.
Kun Rhaistes joukon suuren, voittamattoman
Vihollistemme avuks toi, niin raukesi
Jo meikäläisten voitonsaannin luottamus
Ja luottamuksen kanssa heidän intonsa;
He vainottuina, hajonneina kaatuvat
Nyt tänne peräytyen.
TEKMESSA.
Mit' Eurysakes
Nyt tekee ja Leontes? Vastaa! Joudu jo!
HYLLOS.
He tappelevat, kuningatar, rinnakkain
Ja toinen toista suojeleepi juuri niin
Kuin nähdään kahden ison varsan sotivan
Parissa hukkaparven nälkään nääntyvän.
He vitkaan peräytyvät, myövät vereen vaan
Jok' askeleensa.
TEKMESSA.
Vieläkö Leiokritos,
Kuin ennen, toista karttaa?
HYLLOS.
Kaukaa näkyy vaan
Hän katselevan tappelua huutaen
Tuskallisesti: poikaan' älkää tappako,
Mut toinen, tuo, jok' ompi Aiaan puvussa.
TEKMESSA.
Oi raukkaa! Mikä outo, synkkä erehdys
Nyt hänen mieltään pimittää! Hän suojelee
Juur vihamiestään, jolle soisi kuoleman,
Ja tahtoo pelastettavansa surmattaa.
Hän lienee ahne vallalle, ei syömmetöin
Hän varmaan ole. Isän sydän hällä on,
Jok' anteeks' antaa, vapisee ja rakastaa.
Oi onnetonta!
HYLLOS.
Tahdotko sä minulle
Viel' antaa apuasi? Miss' on saattajas?
TEKMESSA.
Juo janoosi ja mulle vesiastia
Ja käsivartes anna.
HYLLOS.
Kuule, meteli
Ja huuto lähestyy! Suo sinut pelastan! — — —
Et tahdo, kuningatar. Jää siis! Juoma on
Mua vahvistanut, virkistänyt intoni.
On helppo haavani, siis riennän taisteluun!
(Menee.)
KOLMAS KOHTAUS.
Tekmessa. Saattaja.
TEKMESSA.
Ei vielä.
SAATTAJA.
Hän jo meni.
TEKMESSA.
Into nuoruuden!
Zeus häntä suojelkoon, nyt apu jumalten
Vaan hänet voipi pelastaa; jo lähellä
On tuhon tuova tappelu.
SAATTAJA.
Jo näkyvät.
TEKMESSA.
Sä mitä näät?
SAATTAJA.
Nään hajonneita joukkoja,
Oi kuningatar, vuorilla ja metsissä
Ja kaikkialla hurjimmassa vauhdissa.
Yks tänne rientää.
NELJÄS KOHTAUS.
Edelliset. Pakolainen.
PAKOLAINEN.
Auttakaa, oi auttakaa!
Oi missä löydän suojan, turvan, puoltajan?
Nyt meikäläiset kaatuu. Itse ruhtinaat
Molemmat, jotka virtaa vasten vierekkäin
Jalosti seisoivat, nyt eri haaroille
Vei kuohuvainen virran koski mukanaan.
Jo loppuu kaikki.
TEKMESSA.
Ruikuttava pelkuri!
On ruuhi tuossa, sillä henkes pelasta!
SAATTAJA.
Tuo kurja seuraa neuvoasi.
TEKMESSA.
Tahdotko
Sä myöskin tehdä samoin?
SAATTAJA.
Kuningatar, en
Sinusta luovu, vähin tänä hetkenä.
VIIDES KOHTAUS.
Edelliset. Rhaistes (pakeneva Leontesta, joka hänet saavuttaa).
LEONTES.
Sä turhaan kartat kostoa, kas, miekkani
On ylitsesi, konna, tilis pian tee.
RHAISTES.
Oi kasvot, ääni! Ruhtinaaniko se on?
Mun kuninkaani jalo poika? Armahda,
Jos tosin olet hän, jok' olevan sä näyt!
Rukoilemaan mä lankean sun eteesi:
Äl' ota henkeäni, ota lunnahat.
On mulla maita, kultaa, kalleuksia.
Niist' ota minkä tahdot, minut säästä vaan,
Mut älä tapa!
LEONTES.
Nöyrä olet nyt, mut et
Niin ollut kun sä äsken joukon ärsytit
Mun miehiäni vastaan.
EHAISTES.
Älä rangaise
Mua, paljaast' erehdyksestä vaan rikkonutta!
Sun ken ois tuossa puvussasi tuntenut?
Mä hämärässä siksi vihamieheksi
Sun luulin, joka isäs valtaa uhkailee.
Mä kuninkaani käskyä vaan tottelin
Kun tappelin. Mut kas, nyt heitän aseeni
Ja aseetonna makaan tässä kerjäten
Sult' armoa.
LEONTES
Pois! Kovin kallis miekkan' on
Sun rangaistukseen käyttää, mene aseitta
Ja häpeätäs todista.
(Kääntyy pois).
RHAISTES.
Tok' henkeni
Lahjasta ota vasta-lahjaks teräs tää.
LEONTES.
Kyykäärme, mua pistit; kiitos Zeusille,
Voin vielä kostaa.
(Lävistää Rhaisteen.)
RHAISTES (kuolemaisillaan.)
Koston jumalattaret!
Oi syy on teidän että petti teräksein.
Elossa teidän, teidän kuolossakin oon.
(Kuolee.)
LEONTES (istuen kivelle.)
On haavoitettu rintain, silmät hämärtää,
Yön pitkän ennustava vieras ilmestyy.
Nyt Diike valmis uhris on ja veressään
Se alttarillas lepää kohta vaivoistaan.
Oi kuolon suloisuutta koska viimenkin
Se oikeuden kilvoittajan palkitsee!
Mit' oisi mulle valtikka, mi nuoruuden
Ja rakkauden riemu tiedon rinnalla,
Ett' yhteyteen pääsen jumalattaren,
Sen, jolle henken' olen alttiiks antanut?
TEKMESSA.
Mä kuulen äänes, kalliini, ja tunnen sen,
Ja huudan tuhatkerroin voi, kun puheestas
Mä huomaan että olet haavoitettuna.
Oletko pelastumaton, mä enkö voi
Sua auttaa?
LEONTES.
Kuningatar, turha apus on.
TEKMESSA.
Sä älä hylkää huolta vaimon sokean,
Hän näkee sydämmen ja sormen avulla.
Siis tule tänne jos sä voit, tai tulen mä
Sun luokses, miten tahdot.
LEONTES.
Suo mun levätä
Nyt rauhassa. Mun elon' oli murheeni,
On kuolo ilon' oleva, se mulle suo.
Mut kosk' on mulla ystävä nyt, jolle ma
Saan uskoa jäähyväiseni ainoat,
Leiokritolle isälleni vietäväks.
Sä lausu että huokauksen viimeisen
Omistin hänen isän-rakkaudelleen.
Se häntä lohduttaa, ja lohdutusta kai
Hän tarvitsee kun kuolostani tiedon saa.
Ja viimein lausu että vahva toivoni
On häneen yhtyä kun yössä tuonelan
Ei kuninkuuden loiste häntä sokaise.
Velvollisuus meit erotti vaan, viha ei — — —
Mut — — — sodan aalto kuohuu tänne. Voimani,
Nyt kestä vielä!
KUUDES KOHTAUS.
Edelliset. Leiokritos (äkkiä syöksyen esiin).
LEIOKRITOS.
Onnellinen näky, haa!
Sun, kansan häiritsijä, viimein tapasin.
(Lyö Leonteen kuoliaaksi).
Tää ota valtikasta, jota minulta
Sun häijy kätes pyysi ryöstää. Loppukoon
Noin kukin kurja, maansa rauhan rikkoja.
TEKMESSA.
Voi, voi nyt valitus vaan täällä kaikukoon!
LEIOKRITOS.
Se siis on tehty, ilomielin käännyn nyt
Pois hänestä, pois verestä ja vihasta
Luo hänen ensin, joka voiton mulle soi,
Ja vahvisti mun valtani tuon kuololla.
Zeus, kaikkivoipa, kuningasten kuningas,
Mua kuule kun mä polvillani ollen nyt
Sua kiitän varjeluksestas ja armostas,
Ja lupaan hekatombin alttarillesi.
Mut yhden uhrin tunnen paljo kalliimman
Noit' eläimien verisiä paistia,
Sen poltto-uhrin, jossa polttaa ihminen,
Sun lepyttämäs, vihansa ja kostonsa.
Sen uhrin nyt mä tahdon sulle pyhittää.
Siis tänne, kansa, sua kutsuu kuninkaas!
(Kansalle, joka on kokoutunut hänen ympärillensä.)
Kas, tuossa makaa valtikkani pyytäjä;
Mua pelko ei nyt enää sotaan pakota.
Siis menkää kaikkialle, rauhaa, armoa
Kaikille huutakaa, jotk' ovat rikkoneet,
Ja sovintoa, rakkautta kullenkin.
On verta kyliin juossut, nyt se tauotkoon.
Julistakaa se ensiksi Leonteelle,
Julistakaa ett' isänsä hänt' odottaa
Nyt avoin sylin. Joutukaa!
(Joukko hajoaa.)
TEKMESSA.
Mies onneton!
Jos tosin olet se, jok' olevan sä näyt,
Leiokritos, voi sua, tuhatkerroin voi!
LEIOKRITOS.
Ken riemuani estää voivotuksillaan?
Sä onneton! Siks sua nimitän, vaikk' ei
Sun nimes ole vieras, olet varmahan
Tekmessa, jonka tulost' olen kuullunna.
TEKMESSA.
Se oon, sä Diiken koston uhri sokea.
LEIOKRITOS
Its' olet sokea, jumalten hylkäämä.
TEKMESSA.
Voi kurjaa sua, voi!
LEIOKRITOS.
Mut armo, rauha vaan
Suu osas olkoon, äiti parka, niillä jos
Voit sydäntäsi lohduttaa. Mä ymmärrän
Sun katkeruutes; suo sen toki leppyä.
Jos sallimus sai minun sulta ryöstämään
Ilosi suurimman, sä tiedä että se
On tapahtunut pakosta, ei tahdosta.
Voit luottaa että tahdon antaa pojastas
Mit' antaa taidan: lemmen, turvan, kunnian
Mä täällä sulle suon jos tänne asetut.
Jos tahdot muille maille kaukaisille, tai
Jos läheisille, laiva varustettu on
Varoilla runsailla ja kunnon väellä
Sua saattamaan: vaan vihasi nyt aseta,
Se polttaa mieltäni.
TEKMESSA.
Kuin hellä puheesi
Mun mieltäin polttaa. Saattajani, kaatuneen
Luo mua johda.
LEIOKRITOS.
Suo mun sua kuljettaa,
Mä olen sulle arvoisampi saattaja.
TEKMESSA (langeten kaatuneen viereen).
Oi kallis kukka, kukkiessas katkaistu!
LEIOKRITOS.
Näät ihmistaimen usein nähdyn kohtalon.
TEKMESSA.
Oi, tämän veren vuodattaja keksivä
On kohta, kennen veri on.
LEIOKRITOS.
Äl' uhkaile!
Ei uhkaus, vaan murhe heikon voima on.
TEKMESSA.
On halpa murheeni sun murhees rinnalla.
LEIOKRITOS.
En pelkää ennustustas, uhkaustas en.
TEKMESSA (irroittaen Leonteen kypärän ja kohottaen hänen päätänsä).
Kun näät sä kasvot nuo, mua silloin uskot kai!
LEIOKRITOS.
Leontes!
TEKMESSA.
Tunteeko nyt isä poikansa?
LEIOKRITOS.
Leontes!
TEKMESSA.
Siks tää kallis uhri mainittiin.
LEIOKRITOS.
Leontes, onko taivaan suuret jumalat
Mua rangaisseet?
TEKMESSA.
On miekkaa syvään leikannut
Ja hengen majan murtanut, hän kuollut on.
LEIOKRITOS.
Hän kuollut kautta miekkani! Oi ihminen
Kuink' on hän halpa jumaloiden edessä;
Vaikk' onkin jalo, on hän heille leikki vaan,
Siis heidän tahtoansa yksin noutakoon.
Jos omast' edestään, ei heidän edestä,
Hän jotain tekee, turrnioks se hälle on — — —
Hän kuoli kautta miekkani! Se, jumalat,
Ol' päätöksenne, kuoli ehkä vihaten,
Oi katkeruutta, sitä miestä, joka ois
Tuhansin kerroin kuollut hänen edestään.
TEKMESSA.
Jos lohdutuksen lause huoles helpottaa,
Se kuule: kuoloon saakka rakasti hän sua!
LEIOKRITOS.
Ken sanoo sen?
TEKMESSA.
Viime huokauksensa,
Jonk' omisti hän sulle nyt sun tullessas.
LEIOKRITOS.
Oi kallis lapsen sydän, senkö palkan sait?
Mut vaikka rakkautes lisää tuskaani,
Se lohdutukseni on myös. Leontes, oot
Mun omaisuuten' ainoa myös kuoltuas.
Josp' oisin sua rakastanut vähemmin
Ja neuvoasi seurannut kun varoitit
Mua usein vallan pettävästä loistosta!
Mut rakastinko valtaa itse tähteni?
En, sun vaan tähtesi. Mä sulle perinnöks
Sen jättääkseni sodin vasten sinua
Ja jumaloita, ihmisiä, itseäin.
Sä unelmaini Salaminin kuningas,
Nyt nuku kruunutta, mut myöskin huolitta
Helmoissa jumaloiden, joiden asiaa
Maan päällä valvoit. Ma en voi noin nukkua.
Valittamatta tuskan tään oon kärsivä
Kun taivaallisien sen tiedän sallimaks,
Ett' oisin mä myös todistaja voimainsa.
Niin, raskas muuttuu helpoks heidän tahtoissaan
Ja mahdolliseks mahdoton, sen todistan.
TEKMESSA.
Oi herkeä, sä olit vihamiehemme,
Viel' olet se, mut puhees särkee syömmein.
LEIOKRITOS.
Miks mua kutsut vihamieheks? Viha on
Maan päällä vaan; en maahan kuulu, kotini
On tyyni tuonela, Leontes siellä on.
SEITSEMÄS KOHTAUS.
Edelliset. Soturi (rientäen esiin).
SOTURI.
Mä tänne juoksin, mua seuraa vihamies.
Nyt joudu, kuningas, sun valtaas uhataan.
LEIOKRITOS.
Vai uhataan! Ei koske minuun uhkaus.
SOTURI.
Mua usko, ihmettele sodan menoa,
Miten se syystä vähästä voi vaihtua.
Näit voittomme, se näkyi meille varmaks jo.
Me sotureille ilmoitimme käskysi
Rauhasta, armosta ja laupeudesta,
Ett' oli miekkas surmannut Eurysakeen.
Hän silloin, jonka me Leonteeks luulimme,
Paljasti päänsä, kasvoillaan ja lauseillaan
Valheeksi näytti luulomme. Oi kuningas,
Jos oisit meidät silloin nähnyt! Miekkaa ei,
Ei keihästä nyt kohotettu: hämmästyi
Jokainen kuin ois nähnyt kuolleen nousevan
Ja valittaen ennusti ett' ehkä ois
Isänsä miekan kautta poikas kaatunut.
LEIOKRITOS.
Oi kova totuus!
SOTURI.
Kuningas, pois joukko läks
Uhalla lausuin sotaan tullehensa vaan
Leonteen edestä ja hänen valtansa.
LEIOKRITOS.
Niin samoin kuin myös hänen kurja isänsä.
SOTURI.
Nyt kokoontuneet viholliset ryntäävät
Taas päällemme. Ei auta heitä vastustaa.
He tulee, kuule, joudu, itses pelasta!
KAHDEKSAS KOHTAUS.
Edelliset. Eurysakes. Eubulos. Hyllos. Sotajoukkoa.
EUBULOS.
Mä miehen nään.
HYLLOS.
Hän on se, tänne, kuningas!
EURYSAKES (kohottaen miekkansa Leiokritoa kohtaan).
Sua etsin. Kuole! täm' on kosto jumalten!
LEIOKRITOS (lyöden miekan hänen kädestään).
Pois, nuorukainen! älä koske kuololle
Vihittyä, hän kaatuu kautta valtojen
Ylhäisempien, mut ei sinun kauttasi.
Kas verta kärjellä tään kalvan kirkkahan,
Se vuotaa sydämmestäin, sinne pyrkii taas.
Sä pidä, jonka luulet kalliiks, valtikka
Ja nimi kuninkaan: kuin ne, niin tyhjät ei,
Mut rauhaisemmat ovat haamut tuonelan.
Elolle kavalalle lausun: hyvästi!
(Lävistää itsensä miekallaan ja kuolee).
EURYSAKES.
Oi äiti! Voitin, riemuitse, nyt hallitsen.
TEKMESSA.
Ilosi ylpeä nyt ensin hillitse.
Velvollisuudet voittajan on lempeys
Ja laupeus ja kiitollisuus, muista se.
EURYSAKES.
Ja oikeus, se lisää. Kiitollisuus kai
Siis olkoon työni alku. Sulle kuolleelle,
Lujalle ystävälleni sen omistan,
Sen jumaloita lähinnä oot ansainnut.
Oi jos sä eläisit, jos oisin korottaa
Sinut ma saanut rinnalleni kunniaan
Siks että meitä oisi Salaminissa
Niin palveltu kuin taivaan kaksoistähtiä!
Mut kaaduit, muistossani kohta loistat vaan.
Eubulos, Hyllos, ystäväni, teille nyt
Mä uskon hänen ruumihinsa siksi kun
Mä kuninkaallisella hautapatsaalla
Saan sitä kunnioittaa; saatte palkkanne.
Myös teitä kaikkia, jotk' alttiiks annoitte
Mun edestäni henkenne, mä kiitän myös,
Ja lupaan palkita, enk' ole pettävä,
Vaikk' itsevaltiaan en käytä keinoja.
En ystäväni hyödyks vihollisia
Mä mieli ryöstää, niinkuin hän. Nyt olenko
Kiitollisuuden, laupeuden velkani,
Oi äiti, maksanut?
TEKMESSA.
On maksu alkanut,
Ja hyvä alku ilahuttaa minua.
EURYSAKES.
On vielä velvollisuus mulla tehtävä
Ja viimeisehen ropoon vaatimuksensa
Saa multa oikeus. Kas tänne, kansani!
Näät tuossa verenvuodattajan makaavan
Ja vieressänsä kumppalinsa kaikessa
Vääryydessänsä. Miehet, tulkaa, hilatkaa
Nuo molemmat, tuo valtias ja veikkonsa
Pois Xuthos-vuoren kukkulalle paljaalle.
Ja sinne tullen heiltä vaatteet riistäkää,
Alastomiksi ruumihinsa jättäen,
Ett' taivaan haukat nälissänsä helpommin
Sais vainun heistä, päästäksensä ruoalle.
TEKMESSA.
Mi rietas henki antoi sulle neuvon tuon?
EURYSAKES.
Its' oikeuden jumalatar, Diike juur.
TEKMESSA.
Ei vaadi Diike että noin sä rangaiset
Jaloimman ystäväsi isän rikoksen.
KANSA.
Armahda isää pojan tähden, kuningas.
EURYSAKES.
Saa poika palkkans', isä rangaistuksensa.
TEKMESSA.
Mainitsit Diikeä, hän onko käskenyt
Sua manalaisten oikeutta rikkomaan,
Kun haukoille, et heille, jätät ruumiin tään?
EURYSAKES.
En tiedä kuinka jumaloita loukataan,
Jos haudatta tää haukkain ruoaks jätetään.
TEKMESSA.
On lyhyt lapsen mieli, se kuink' erehtyy!
Ellei lie jumaloiden, kenen kuollut on
Tilinsä päätettyään kanssa ihmisten?
Kas iltapilviä, niilt' ota oppia.
Ne hetken loistaa taivahalla, kohta taas
Ne sätehissä hiljaisissa laskevat
Emonsa poveen, maahan. Käsittänet kai?
Kuin ne, niin nousee tuonelasta jumalten
Lähettämiä haamuja; ne liikkuvat
Valossa päivän hetken ihmisnimellä.
Näät tänään niiden vuorotellen loistavan
Ja vaalenevan, huomenna jo katoovat.
Mut jumalat, ne vaatii jälleen lahjansa,
Ja voi, voi ihmistä, jos sen hän pidättää.
Oi armahani, ällös heitä suututa;
Suo sijaa sydämmeesi varoituksellein,
Ja hauta hälle salli! Vaikka rikkoi hän,
Sä ällös riko!
KANSA.
Seuraa äitis neuvoa,
Ken kieltää haudan kuolleelta, se rangaistaan.
EURYSAKES.
En pelkää tuonen jumaloita, taivahan
Jos kunnioitan tuolla rangaistuksella;
Mut, äiti armas, sua tahdon totella,
Ja sinun tähtes kunnialla haudata
Mun vihamieheni kuin ois hän ystävä.
Ei vihan yötä mieleni voi kärsiä
Kun mieles päivänloiste sitä valaisee,
Sä kirkas, loppumaton lähde sovinnon!
Leiokritolle myös on hauta tehtävä,
Niin vierekkäin saa maata isä poikineen,
Ja maahan kätkettäkööt kaikki kalut myös
Jotk' ovat rakkaat sankareille haudassa,
Nuo sotapuvut miekat, kilvet, kypärät.
Ja sitten taitavasti tehdyn patsahan
Mä nostan haudoille ja heidän nimensä
Ja mainehensa hakkaan patsaan marmoriin.
Mut koska vieras saapuu tähän saareemme
Ja näkee nämä nimet sekä kyselee:
Tuo eikö ollut kuninkaanne vihamies?
Ken rohjennut on nostaa muistopatsaan tuon
Viel' eläessä hallitsijan? Vastataan:
Äl' ihmettele, hyvä vieras, valtaa kaks
Hallitsijata väkevämpää nosti sen:
Rukous äidin ynnä lapsen rakkaus.