JORDAN: Me uskallamme mitä uskallamme.
SOFIA (Antaa Mörnerille paperikäärön.): Tässä, Mörner.
MÖRNER: Valtakirja Kristiinalta itseltään!—Seiskaa! Takaisin! (Samuel
Cröell tuodaan takasin.) Emme häntä vielä vangitse. Irti raudat.
(Vapautetaan raudoista.)
JORDAN: Kirottu rouva!
MÖRNER: Tässä on valtakirja kuningattarelta itseltään. Kuinka se on jo tänne voitu saada.
SOFIA: Se on kuningattaren kansliasta suoraan annettu—minun kauttani!
MÖRNER: Sofia, näyttää niinkuin sinä itse olisit tämän meitä vastaan nostetun vainon takana, Sano suoraan, mitä sinä tällä tahdot?
SOFIA: Sen saanette pian nähdä. Me tahdomme oikeutta.
MÖRNER: Oikeutta? Mitä vääryyttä on teille tehty? Ja jos on, eikö voi sitä sovittaa ilman tämmöisiä rettelöitä. Tulkaa järkiinne, hyvät ihmiset, sanokaa suoraan mitä haluatte: sinä Sofia, miksi matkustelet Tukholmassa, ja sinä Cröell, miksi täällä panet toimeen pahennusta.
SOFIA (Itsekseen.): Miksi tunnen epävarmuutta.
MÖRNER: Jos sinulla on jotain toivomusta, sano; ehkä voisin auttaa minäkin.
SOFIA (Samoin.): Ah, kuinka tämä on tuskallista. (Samuel Cröellille): Samuel, mitä on minun vastaaminen. Hän voisi yhdellä sanalla luoda onnemme.
MÖRNER: Minä odotan, vastatkaa!
SAMUEL CRÖELL: Teidän ylhäisyytenne, sovinto välillämme voi tulla toimeen vaan yhdellä tapaa. Lakatkaa tätä kansaa ryöstämästä. Peruuttakaa kaikki omavaltaiset verot, erottakaa virasta kruunun hirttämättä olevat varkaat ja toimittakaa takasin ainakin osa niistä varoista, joita itse olette kruunulta pidättäneet.
MÖRNER: Houkka! Minä tarjosin sinulle armoa ja sinä latelet minulle sovinnon ehtoja. Luuletko sinä—! (Itsekseen): Maltahan, koira, vielä sinut kahlitsen! (Ääneen): Eteenpäin lähden matkalle. Tämä paikka minua inhoittaa. Hurraa hänen majesteetillensa! (Heittää valtakirjan Samuel Cröellille.)
MUUT: Hurraa Kristiina kuningattarelle!
(Lähtevät kiihoittuneina.)
VIIDES KOHTAUS.
Sofia ja Samuel Cröell.
SAMUEL CRÖELL: Nyt Käkisalmeen! (Katsoo ikkunasta poislähteviä).
SOFIA: Katso etees, Samuel, siksi sinulla on järki.
SAMUEL CRÖELL: Tahdon pitää silmäni kiinni, että näkisin oikeuden.
SOFIA: Samuel, jos en olisi oikealla ajalla tullut, sinä olisit linnan kellariholvissa. Eikö se ollut kaikkivaltiaan oma viittaus sinulle, että olisit varovainen ja katsoisit eteesi?
SAMUEL CRÖELL (repäisten itsensä mittelöstä): Oh Sofia, sattumuksista ei riipu oikeuden asia. Jollet sinä,—jotain muuta olisi tapahtunut. (Kääntyy jälleen katsomaan).
SOFIA: Erilainen on meidän molempien usko. Itse olen sinut lentoon laskenut. Kunpa nyt voisin sinun lentosi hillitä!
SAMUEL CRÖELL: Oo! Niin totta kuin elän, olen minä murtava tämän läänin varasjoukon!
KOLMAS NÄYTÖS.
Markkinapaikka Käkisalmen läänissä. Talvi. Hämärä.
ENSIMÄINEN KOHTAUS.
Markkinat. Markkinaväkeä. Pekka.
1:NEN MARKKINAMIES: Kuka tuolta tulee. Hämärältä ei erota.
2:NEN MARKKINAMIES: Kuka kumma—
3:S MARKKINAMIES: Pekka se on, viskaalin renki.
1:NEN MARKKINAMIES: Totisesti onkin.
2:NEN MARKKINAMIES: Nyt tulee pian itse viskaalikin.
3:S MARKKINAMIES: Saamme kuulla Pekalta. Hyvä olis kun tulis viskaali. Kuuluu pahoja sanomia; sotamiehiä ovat taas ruvenneet ottamaan. Ajavat väkeä kokoon joka taholta yhtaikaa, ettei enää tahdo päästä pakosalle.
1:NEN MARKKINAMIES: Tuoss' on jo Pekka.
USEAT MARKKINAMIEHET: Terve mieheen Pekka! Mitä kuulumisia.—
PEKKA: Terve miehet! En ole pelkkä Pekka. Olen sihteeriksi korotettu.
Räisälästa tultuamme viskaali itse korotti. (Miehet nauravat).
1:NEN MARKKINAMIES: No, no, terve sihteeri!
PEKKA: Viskaali saapuu tänne kohta. Pitkiltä matkoilta tulemme, suurien salojen kautta. No tuokaas esiin eväitänne, nälkä on ja jano. (Istuu kivelle, vasemmalla).
4:S MARKKINAMIES: Kas tässä kalakukko, leikkaapa siekale.
5:S MARKKINAMIES: Minulta saat talkkunapiiraisia.
6:S MARKKINAMIES: Otapas otrarieskaa, pannukakkua.
7:S MARKKINAMIES: Maistapa oluttani päälle.
PEKKA: No, no, en kaikkea hyvää saa yhtaikaa suuhuni, pankaa tuohon ympärille. Kuinka markkinat käy? (Rupeaa syömään.)
1:NEN MARKKINAMIES: Kaikki hyvin tähän asti. Viipurin puolelaisia odotamme turkiksia ostamaan.
2:NEN MARKKINAMIES: Ei yhtään herraa ole tähän asti näkynyt.
3:S MARKKINAMIES: Ja kauppaväkeä hiipii näkyviin joka suunnalta.
2:NEN MARKKINAMIES: Vakoojat panimme tuonne vaaralle. Pelkäsimme sotaväen kirjoitusta. Jos näkevät herroja, kohta meille ilmoittavat, ja me hajoamme.
PEKKA: Kohta loppuu herrain valta!
1:NEN MARKKINAMIES: On kestänyt miehen iän, loppuneeko päivässä.
PEKKA: Suuria uutisia tuon mukanani.
USEAT MARKKINAMIEHET: Mitä sanoo hän? Kuulkaa, kuulkaa! Onko viskaalimme taas jotain kepposia niille tehnyt? Kerro meille uutisesi!
PEKKA: Viskaalimme on aina liikkeellä. Ja suuri on aina hänen apajansa saalis.
MARKKINAMIEHET (nauravat): No niin on; niin on!
PEKKA: Näätsen kun lasken sormillani, yks: erotimme pormestari Kröönin virasta, kaks: toimitimme Plankenhaakenin vankeuteen, kolme: tulli-inspehtori Tuomassonin kunniattomaksi ja suuret sakot, neljä: Savonlinnan maaherran Jordanin panimme viralta, viis: maaherran Meestaakin panimme viralta. Näätsen ei riitä yhden käden sormet. Otetaan toisen käden peukalo: Meestaakin jälkeen pääsi maaherraksi Tönsölti, samana vuonna hänelle toimitimme eropassit. Hän tosin nyt on päässyt sotakomisarjukseksi, mutta löyhällä istuu siinäkin se virkaheitto. Toisen käden etusormi: piispalle toimitimme kovat muistutukset Ruotsista. Mutta sinä armainen keskisormi, (huutaa): kenraalikuvernööri Mörneri on kutsuttu Ruotsiin nuhteita saamaan ja lähetetään täältä pois—Viroon!
MARKKINAVÄKI: Kenraalikuvernööri!
1:NEN MARKKINAMIES: Olisiko uskonut!
2:NEN MARKKINAMIES: Mitäs muut suuret herrat siihen sanovat?
PEKKA: Kaikki ovat kuin raivoisat pedot viskaalin jäljissä. Tahtoivat ottaa kiinni Räisälän käräjillä, kun jäimme yksin ja oli pimeä. »Viiltelenkö puukollani», kysyin minä. »Pistä puukkosi tuppeen, et saa kädelläsikään huitaista», hän vastasi.
MARKKINAMIEHET: No?
PEKKA: Siihen olisi jäänyt kiinnipantavaksi. Ei tahtonut paeta eikä sallinut riipsiä. Mutta minä ihan viime hetkessä työnsin hänet rekeen ja läimäytin oritta piiskalla. Niin pääsimme. Muuten olisikin hukka perinyt. Sieltä ajaessa korotti viskaali minut sihteeriksi. En minä herroja pelkää!
2:NEN MARKKINAMIES: Etkö sitä mustapartaistakaan?
PEKKA: Niin Tönsöltiä? No jos pimeällä vastaan tulis ja luulisin piruksi, en tiedä kuinka kävisi.
2:NEN MARKKINAMIES: Mutta päivällä?
PEKKA: Jos ei kukaan näkis?
2:NEN MARKKINAMIES: Jos ei olis todistajia—
PEKKA: Jos ei olis todistajia:—(näyttää puukkoansa).
2:NEN MARKKINAMIES: Niin minäkin.
3:S MARKKINAMIES: Älkää nyt sentään, ihmisverta sekin olisi.
1:NEN MARKKINAMIES: Mutta sano, kuinka yksin jäitte käräjäpaikalle?
PEKKA: No näätkös. Herrat tähän aikaan kulkevat sotaväen kirjoituksissa. Se on se virkaheitto Meestaaki komisarjuksena siellä. Kansa kun näki herrain tulevan, kaikki sikseen heittivät ja pakenivat.
2:NEN MARKKINAMIES: Sehän meilläkin. Olemme sentähden panneet vahdit vaaralle.
3:S MARKKINAMIES: Vai ovat liikkeellä herrat! Kunhan eivät vaan tännekin—!
PEKKA: Älkää mitään peljätkö. Niinkauan kuin viskaali on mukana, eivät he mitään vääryyttä uskalla tehdä. Kunhan vaan ette jätä meitä yksin, niinkuin Räisälässä. Kyllä minä Meestaakin hallitsen! Aseisinhan sitä viimein kuitenkin tullaan, mikäs siinä auttaa.
1:NEN MARKKINAMIES: Niinkö luulet.
PEKKA: Noh!
2:NEN MARKKINAMIES: Emme jätä viskaaliamme!
MUUT MARKKINAMIEHET: Emme jätä!
1:NEN MARKKINAMIES: Teemme hänet kuninkaaksi!
2:NEN MARKKINAMIES: Sinäpä sanoit sanan! Teemme kuninkaaksi ja ammumme jousillamme ja pyssyillä, kun viime tinka tulee.
3:S MARKKINAMIES: Lähetämme hänet Karjalasta apua hakemaan.
4:S MARKKINAMIES: Pois herrain valta!
1:NEN MARKKINAMIES: Pois herrat näiltä kulmilta.
MARKKINAVÄKI: Pois herrat! Samuli kuninkaaksi!
1:NEN MARKKINAMIES: Tuolla tulee viskaalimme!
4:S MARKKINAMIES: Tuolla hän jo tulee.
TOINEN KOHTAUS.
Entiset. Samuel Cröell (vanhentunut).
SAMUEL CRÖELL: Mitä huudatte? Kyllä kai muutenkin herrat teidät löytävät! Vai ettekö pelkää?
1:NEN MARKKINAMIES: Terve Samuli! Emme pelkää. Meillä on vahdit vaaralla.
SAMUEL CRÖELL: Näin minä ne vahtinne, kun tulimme ohi, vanha Paavola,
Rolli, Lahnas, kaikki tuttuja ja ystäviä. Käskin pois, eivät lähteneet.
Ihan turhaan siellä päiviänsä kuluttavat. Herrat tulkoot rauhassa.
MARKKINAMIEHET: Mitä sanot?
SAMUEL CRÖELL: Sanoin: herrat tulkoot rauhassa, me emme enää pelkää herroja.
1:NEN MARKKINAMIES: Mutta jos he tahtovat sotaväen kirjoitusta toimittaa!
SAMUEL CRÖELL: Laillisesti ensin kokoonkutsukoot. Ei sotaväen ottoa markkinoina toimiteta.
1:NEN MARKKINAMIES: He tulevat rumpujen kanssa joka suunnalta ja mars vaan joka kymmenes mies.
SAMUEL CRÖELL: Jos sotakomisarjuksen rumpu kuuluu, sitä ei saa paeta.
Me jäämme paikoillemme, ja minä kiellän toimituksen.
1:NEN MARKKINAMIES: Vielä heillä on tapa ruplaveroja nostaa joka mieheltä ja heillä on verovoudit muassansa.
SAMUEL CRÖELL: Mitään veroja eivät saa nostaa näissä tilaisuuksissa.
Sen kieltää asetus. Ja me sen myöskin kiellämme.
3:S MARKKINAMIES: Paperit sinulla taitaa olla ylen hyvät, kun puhut kuin kuninkaan nimessä.
SAMUEL CRÖELL: Hyvät ovat.
4:S MARKKINAMIES: Koska sinulla on lupa kuninkaalta, niin sanoppa sanasi tässä asiassa: Meidän kylässä näet on aatelisherra; hänelle on Ruotsin kruunu myynyt kaikki meidän veromme. Mutta tämäpä nyt tahtoo isännöidä, veroja nostaa kaksinkerroin ja sitte vielä——
5:S MARKKINAMIES: Mutta meidän kylässä on aatelisherran vouti pannut kiinni veljeni,—ei ollut mitään syytä, siitä vaan ettei nostanut lakkia.
4:S MARKKINAMIES: Kuulehan minun asiani ensin. Hän on käskenyt meidän kaivaa joen niittyjemme poikki, että hänen maansa kuivaisi. Mitä sanot tästä?
SAMUEL CRÖELL: Mitään ojaa älkää kaivako. Sanokaa herrallenne että viskaali itse tulee käräjille. Kyllä hän painaa häntänsä alas.—Sinä siellä (5:lle markkinamiehelle) sano voudille, että viskaali käski päästämään veljesi, ja hän päästää.
5:S MARKKINAMIES: Uskallanko sanoa? Pistää vielä minutkin kiinni. Sanoppas sinä itse hänelle—
3:S MARKKINAMIES: Käskeppä meidän kymmenniekan toimittamaan minun käräjäpaperini, jotka hän jo vuosi sitten——
6:S MARKKINAMIES: Minulta vei vouti ainoan lehmäni, kun en jaksanut verotalaria maaherralle suorittaa—
MARKKINAVÄKI (Tuopi esiin valituksiansa yhtaikaa. Kuitenkin kuuluvat seuraavat lauseet selvemmin): Toimita meille maat takasin.—Me tahdomme maksaa verot kruunulle, eikä herroille.—Kohta ei ole tässä maassa yhtään ristinsielua. Kaikki pakenevat.—Minun kaikki hevoseni ajoivat pilalle, kun tuomaria kyydittiin.—Poikani veivät sotamieheksi, ainoan poikani, kuules, ainoan poikani!
SAMUEL CRÖELL: Hiljaa, hiljaa, älkää kaikki yhteen suuhun huutako. Luuletteko että minä joudan teidän lehmiänne ja käräjäpaperejanne takasin perimään. En voi mitään sille, että sinun hevosesi ovat pilalle ajetut, tai että sinun poikasi on sotaan viety. Minä voin hakea oikeutta vaan teille kaikille yhtaikaa. Sentähden minun täytyy suurimpia herroja vastaan ensin käräjät käydä. Väärät verot tahdon teiltä poistaa. Hävittää herrojen vallan kaikkein päältä yhtaikaa, kuuletteko.
2:NEN MARKKINAMIES: Sinulla on lupa kuninkaalta.
SAMUEL CRÖELL: Minulla on lupa. (Hyppää kivelle.) Kaikki verot, jotka ruplaverojen nimellä kannetaan, ovat laittomia. Kuka niitä kantaa, hänet antakaa ilmi minulle—olkoon vouti tai maaherra tai itse kenraalikuvernööri. Ja minä toimitan hänet viralta.
1:NEN MARKKINAMIES: Suuren painon otat meiltä.
MARKKINAVÄKI (hyväksyvän melun ohella): Mikä mies se on, joka veroista vapauttaa! Joka kenraalikuvernööriä vastaan nousee! Kuninkaaksi hän on tehtävä!
(Yltyvästi kaikki):
Kuninkaaksi Samuli viskaali!
SAMUEL CRÖELL: Hiljaa! Luuletteko minun kapinaa nostavan Ruotsin hallitusta vastaan!
1:NEN MARKKINAMIES: Ei kapinaa, vaan voimaa tarvitset avuksesi, jos mielit herrat kukistaa. Me autamme sinua.
SAMUEL CRÖELL: Emme tarvitse mitään aseita. Laki ja oikeus auttaa minua.
1:NEN MARKKINAMIES: Mutta herrat itse ajavat sinua takaa. Räisälässä sinä vapautit kansaa veroista, mutta herrat tulivat ja olisivat ottaneet sinut kiinni, ellei Pekka olisi sinua pelastanut.
SAMUEL CRÖELL: Kaikki karkasivat luotani ja jättivät minut yksin.
1:NEN MARKKINAMIES: Sinä kielsit jousilla ampumasta.
SAMUEL CRÖELL: Kielsin ja kiellän vieläkin. Kapina on vastoin lakia, mutta mehän tahdomme että laki tapahtuisi; kuinka silloin aseisin kävisimme, ymmärrätkö? Laki on heidät saavuttava!
2:NEN MARKKINAMIES: Hänen puheensa ovat lapsekkaat!
1:NEN MARKKINAMIES: Kruunu on kaukana. Rupee sinä kuninkaaksi. Me kannatamme sinua.
SAMUEL CRÖELL: Minä olen kuninkaan palvelija ja ajan hänen oikeuttansa,
Mutta kapina on vääryys ja laittomus. Luottakaa Ruotsin hallitukseen.
1:NEN MARKKINAMIES: Herrat sinut kukistavat. Mitä me sitten?
SAMUEL CRÖELL: Oikeus ei kukistu.
2:NEN MARKKINAMIES: Hänen puheensa ovat lapsekkaat.
MARKKINAVÄKI (Kiistelevät keskenänsä meluten.): Mikä oikeus! Samoja herroja ne on Ruotsissakin. Ei herra herraa kosta.
3:S MARKKINAMIES: Tuli on sytytetty vaaralla!
MARKKINAVÄKI (säikähtäen hyppäävät pystyyn ja tahtovat paeta): Herrat!
SAMUEL CRÖELL (huutaa): Hei miehet! Seis! (Kaikki seisahtuvat.) Mihin nyt? Karkuunko? Te tiedätte, että he tulevat sotaväkeä kirjoittamaan. Saako hänen majesteettinsa sotaväen otosta karata?
2:NEN MARKKINAMIES: Mitä hän tarkoittaa?
4:S MARKKINAMIES: Mies on meitä vastaan!
MARKKINAVÄKI: Tulkaa pois!
(Osa pakenee).
SAMUEL CRÖELL: Teitä vastaan en ole. Teidän puolellanne olen. Näen että teille tehdään vääryyttä ja tahdon, että laki teitä suojelisi. Sentähden, katsokaa, älkää tekään tehkö väärin. Älkää olko pelkureita. Jääkää tänne minun kanssani. He tulkoot; me seisomme tässä. Minä puhun teidän puolestanne. Minä kiellän heitä ruplaveroja kantamasta, näytän, että se on asetusta vastaan. He pelkäävät minua, kun te olette minun kanssani ja näette mitä he tekevät. Mutta jos pakenette, mitä voin minä yksin! Rohkeat olette, ette pelkää metsän vaaroja, ei vettä eikä tulta. Miksi pelkäätte herroja?
(Kuuluu rummun pärinä kaukaa.)
3:S MARKKINAMIES: Kuulkaa mikä se on?
2:NEN MARKKINAMIES: Sotakomissarjuksen rumpu! Jo tulevat.
MARKKINAVÄKI: Kuulkaa, kuulkaa, pois täältä joutuin!
(Osa pakenee.)
SAMUEL CRÖELL: »Sotakomissarjuksen rumpu!» Joku pikentti pahanen puupalikoilla päristelee tyhjää rakkoa. Mitä siinä on pelkäämistä. Äänihän se on vaan. Lapsiahan tuommoisella pärinällä pelotetaan, prrrr! Ja jos sieltä nyt tulee niitä koko joukko lierilakkisia töyhtöpäitä, roimahousuja,—älkää olko millännekään; ei töyhtö ole muuta kuin linnun häntäsulka ja hansikas on palanen vasikan nahkaa ja roimahousut tyhjää ilmaa täysi. Jos tulee vaikka uusi maaherra itse, nuori Stenbock, miekkoinensa, älkää hämmästykö miekkaa eikä hänen pukuansa. Sen puvun sisässä istuu poikanulikka, jonka reidet ovat vielä kuumat mammansa koivurieskasta. Jos tulee Törnskjöld, niin tietäkää, että se on virkaheitto. Tai tulee Metstake, toinen virkaheitto, ja rupee ärjymään; muistakaa, että se on vaan tyhjä rähinä. Kellä ei ääntä olisi, kun huutamaan rupee! Hän pöyhistelee ja kääntelee vartaloansa kuin kalkkuna, mutta samassa hänen mahansa löllyy kuin lihavan ämmän.
(Rumpu kuuluu selvemmin. Kaikki kavahtavat ylös ja aikovat lähteä,
osa lähtee.)
1:NEN MARKKINAMIES: Ota jousi, rupee päälliköksemme! Käske ampumaan! Minä palautan vielä kaikki karkuun lähteneet! Mitäs teet?
2:NEN MARKKINAMIES: Kuninkaaksemme rupea! Jos meitä ei riittäne, saat apua; kaikki pakolaiset palajavat. Nousee koko Karjala, Inkeri——
SAMUEL CRÖELL: Minulla ei ole siihen oikeutta.
1:NEN MARKKINAMIES: Ota oikeus!
SAMUEL CRÖELL: Jääkää kanssani, kuka uskaltaa. Jouset pois!
2:NEN MARKKINAMIES: Heitä lorusi! Kukapa tässä päänsä satimeen pistäisi.
1:NEN MARKKINAMIES: Salli ampua edes koetteeksi! Kuuletko? Vihellän kaikki takasin. Tässä on hyvät lymypaikat.
SAMUEL CRÖELL: Ääh, sinä pelkuri! Näreidenkö takaa sinä ampuisit miehinesi ja jousinesi! Paeta et saa, kun kuulet komisarjuksen rummun, se kutsuu väkeä kokoon. Ampua et myöskään saa, se olisi kapina. Siis sinun täytyy seista, (Pelottaen): Katso etees, etten sinuakin vielä käräjille haasta!
(Kaikki markkinamiehet pakenevat.)
KOLMAS KOHTAUS.
Samuel Cröell, Pekka.
SAMUEL CRÖELL: Ha-ha-ha. Taas jätitte minut yksin asiatanne ajamaan. (Menee perälle, tähystelee vasemmalle). Siellä tulee jo vakoojamiehetkin niin että lumi tuiskuaa suksen tieltä. He laskevat mäkeä alas, Rolli ja Lahnas eteenpäin kumartuneena, »nyt, nyt, se paholainen saa kiinni», ponnista paremmin, ai-ai, jo on kintereillä! Ja itse Paavolakin, eikö se ole Paavola, tuo pieni kerä mäen rinteellä, vanha, jykevä Paavola—hipoo eteenpäin kuin olisi hirven jäljillä. Tulevat tännepäin.—No Pekka, me jäämme taaskin kahden. Ethän peljänne?
PEKKA: Piru tietää.
SAMUEL CRÖELL: No-noo! Ethän karhujakaan pelkää.
PEKKA: En.
SAMUEL CRÖELL: Et peljännyt kerran, vaikka seisoit aseettomana sylen päässä.
PEKKA: En peljännyt.
SAMUEL CRÖELL: Ja pelkäisit herroja!
PEKKA: Karhu on sentään toista. Olihan minulla ainakin puukko.
SAMUEL CRÖELL: Mutta se olisi sinut nutistanut. Sinä olit kuolemaa vastassa etkä peljännyt; tiedän Pekka, ettet peljännyt.
PEKKA: Minulla oli puukko, ja minä olisin noin—noin—, jos olisin joutunut alle.
SAMUEL CRÖELL: Ei karhusta puukolla päästä.
PEKKA: No olisin sitten henkeni heittänyt. Annatko möyhertää tällä puukollani, niin en nytkään pelkää, vaikka tulis herroja kaksikymmentä, ja menköön henkenikin.
SAMUEL CRÖELL: Menköön henkesi? Mutta miksi et uskalla sitten aseettomana seista.
PEKKA: Antaisinko heidän pilkata ja raadella! Panisivat vielä kiinni.
Minkä hyvän edestä? Eei.
NELJÄS KOHTAUS.
Entiset. Paavola, Rolli, Lahnas, kolme muuta vakoojamiestä.
PAAVOLA (pysähtyy, huomattuaan Samuel Cröellin): Hei Samuli! Sinäkö täällä; joudu, ettet jää vainolaisen jalkoihin! Käy taakseni suksille!
SAMUEL CRÖELL: Tästä en lähde minnekään.
PAAVOLA: Heitä on suuri joukko vouteja ja vallesmanneja; komisarjus itse tulee etunenässä, kolmivaljakolla.
SAMUEL CRÖELL: Hänellepä minun onkin asiata!
PAAVOLA: Se on Törnskjöld, vihamiehes. Tule joutuin
(Pekka pakenee).
SAMUEL CRÖELL: En ole mitään pahaa tehnyt; miksi pakenisin!
PAAVOLA (hyppää suksilta, tulee Samuel Cröellin luo): Joko olet ottanut vanhan pääsi jälleen. Sinä olet yksin. He tappavat sinut!
SAMUEL CRÖELL: Eivät tapa. Minulla on mahti puolellani. Minuun ei saa kukaan kajota.
PAAVOLA: Näätkö kuinka jo pimenee, ja pimeässä he uskaltavat.
LAHNAS: Joutukaa miehet! Aika on täpärällä.
PAAVOLA: Tiedäthän itse, ettei valtakirjas mitään auta, kun sinut kiinni saavat. Onko tämä ensi kerta! Samuli, sinä pelastit poikani kerran. Tuolla hän on, Rolli, nyt jo partasuuna. (Rollille): Tähystele, tähystele sinä! (Samuel Cröellille): Älä anna itseäs vainolaiselle, sinä olet meille tarpeen.
SAMUEL CRÖELL: Tarpeen on, etten lähde pakoon vääryyden tekijöitä. Minä tiedän tieni.
LAHNAS: Hiisi teitä odottakoon!
(Hiihtää pois kolmen muun vakoojan kanssa).
PAAVOLA: Tunnen sinut Samuli. Oh sinua, Samuli, Samuli!
SAMUEL CRÖELL: Ruotsin valta on kerran kostava kaikki vääryydet.
PAAVOLA: Menehdyt siihen uskoosi!
SAMUEL CRÖELL: Se on sinun uskos.
PAAVOLA: Jousta emme voi jännittää herroja vastaan, meidän täytyy paeta.
SAMUEL CRÖELL: Onhan laki.
PAAVOLA:—ja he itse tuomarina. Ei ole meillä aseita heitä vastaan, Samuli. Seisomme kuin pedon edessä. Jos voimme salaa iskeä, niin iskemme; jos hän vainuaa meitä, me hänet petämme; jos joudumme eteen, me liehakoimme häntä lakki kourassa. Mitä muuta tekis se, jolta on ase otettu.—Samuli, sinä olet meidän mies, vaan et ole talonpoika. Sinä rakastat heitä ja tahdot että oikeus tapahtuisi heidän keskellänsä. Me emme välitä heistä. Vielä enemmän: me vihaamme heitä. Jos heillä olisi kynnet niinkuin kotkalla, jos hampaat niinkuin sudella ja jos voimat niinkuin karhulla, ja he nousisivat meitä vastaan, me emme vihaisi heitä. Mutta he eivät ole meitä pitemmät, ei voimat riitä meidän voimillemme, samaa ihmisrotua, samaa verta ja lihaa, ja kuitenkin— meidän täytyy seista aseettomina heidän edessään ja paeta heitä, tikari tupessa. Se on siksi, Samuel,—siksi me vihaamme heitä, vihaamme! Oh; mitä puhunkaan sinulle!
SAMUEL CRÖELL: Niin, niin, ehkäpä niin täytyy olla, että te pakenette.
PAAVOLA: Lähdemme rajan yli; muutamme pois koko heimo näiltä mailta.
Kiskokoot mitä petäjästä irti saavat.—Seuraa meitä Samuli! Siellä on
suuret metsät, paljon riistaa, siellä hirvet, siellä otson ottelut.
Tule!
SAMUEL CRÖELL: Te lähdette. Lähtekää. Kuolleena en kulje teidän kanssanne.
PAAVOLA: Kuolleenako, Samuli? Metsässä on elämä. Päivä kimmeltää huurteisessa petäjässä! Rakastit sinä ennenmuinoin hiihtoretkiä, rakastit peijaisia ja vanhoja Väinön lauluja. Jätä tämä kaikki, herrat ja heidän oikeutensa. Mennään!—Samuli, eihän ole Ruotsin mahti täällä. Kuka sinut pelastaa?
SAMUEL CRÖELL: En tiedä minä. Oikeus itse. No, teidän jumalanne, jos niin tahdotte!
ROLLI: Jo laskevat vaaran rinnettä.
PAAVOLA: Ota tämä tikari, olethan ilman mitäkään.
SAMUEL CRÖELL: En tarvitse.
PAAVOLA: Hyvästi sitten Samuli! Jos vielä meitä kaipaisit, hae rajamailta, kevään tullen vasta etenemme siitäkin.—Tule alas lumituisku, tule pyry, suksen latu peitä vainoojilta! Hyvästi!
(Paavola ja Rolli hiihtävät pois).
VIIDES KOHTAUS.
Samuel Cröell, yksin.
SAMUEL CRÖELL: Yksin! Juuri niinkuin Räisälässä, paitsi että tällä kertaa Pekkakin on karannut. Karhuja ei pelkää, mutta herroja—! Tuolla he menevät. Hyvästi, hyvästi!
Sanoin heille, että minulla on usko. Onko minulla? Herra jumala, miksi olenkaan täällä! Pois!—
Olenko ruvennut epäilemään ihan viime hetkellä. En ymmärrä miksi olen täällä:—ketä puolustan, kun ei täällä ketään ole. Ja nyt juuri minun pitäisi ymmärtää. Järkeni, järkeni, miksi minä olen täällä?
Jalka ei nouse, on kuin naulattu maahan. Tiedän, etten tule liikahtamaan paikaltani. Minun täytyy jäädä. Miksi, miksi? Kohta he ovat täällä. He lyövät. Oh, kun en ottanut veistä Paavolalta! Pois!—
Oikeutta?—Mutta mitä voin yksin heitä vastaan! He eivät kuule minua. Heidän vihansa on sammumaton. Mitä hyötyä on kelleen siitä että he saavat kiduttaa minua! En muista syytä, miksi olen täällä. Järkeni, järkeni!
Nyt,—nyt muistan. Se oli se suuri oikeus. Minä tahdoin olla sokeana kaikelle muulle: ei kysyä mitä tulee: ainoastaan uskoa! Sofia sanoi: »Jollen olisi oikealla ajalla tullut, sinä olisit linnan kellariholvissa. Eikö se ollut kaikkivaltiaan viittaus.» Minä vastasin: »Jollet sinä, niin jotain muuta». Sehän oli minun uskoni. Mutta nyt? Täällä ei ole ketään. Sofia ei tule. Ei kukaan tule. Ei mikään tapahdu. He vievät minut Käkisalmen linnan holviin.—Oh, miksi aukenevat väkisin silmäni! Kiinni, kiinni! Noin. Ei mitään kuulu. He ovat juuri ahteen alla.
Olisinko minä tyhmä. He kaikki sanovat minua lapsekkaaksi. He eivät usko oikeuteen, kun herrat itse ovat tuomarina. Ei Sofiakaan usko. »Suuri lapsi», hän sanoi. En ymmärrä jotain. En näe jotain, jota kaikki muut näkevät.
Kuka on sanonut minulle, että minun täytyy ajaa oikeutta? Ja panna silmäni kiinni. Että minun täytyy. Jospa onkin joku muu tie, kuin nyt olla tässä. Herra jumala, muu tie, jota minä en näe! En osaa ajatella.
Kuka se on se toinen, joka tahtoo väkisin avata silmäni? Tällä viimeisellä hetkellä!—Jättää kaikki syytökseni ja käräjätoimet. Kapinaako?—Ei, ei ihmisverta. Paetako?—Ei paeta. Syleillä onnetonta Törnskjöldiä. Mitä! Mitä! (Huutaa): Mutta oikeus! (Polvillaan maassa). Oh tätä tuskaa! Pois kaikki! Tahdon olla sokea. Sinä maan jäinen kivi, ole sinä minun uskoni, minä pidän sinusta kiinni, vaan sinusta. Nyt en näe muuta, kuin sinun. Minä uskon, että oikeus elää maailmassa. Minun täytyy sitä ajaa. Minä uskon että on oikeus, joka rankaisee, joka erottaa Törnskjöldin virasta. Minä uskon, että minun täytyy pitää silmäni kiinni eikä peljätä,—että vielä jotain tapahtuu!—Ah, nyt on minun hyvä olla, nyt en näe muuta kuin sinun.
(Rumpu kuuluu räikeänä, läheltä, SAMUEL CRÖELL kavahtaa pystyyn.)
Nyt on myöhäistä paeta. (Helpoituksella): Ah!
(Kuuluu hevosten töminä, pysähdyshuudot ja piiskan lyönnit.)
KUUDES KOHTAUS.
Samuel Cröell. Törnskjöld, vouteja, vallesmanneja ja sotamiehiä.
TÖRNSKJÖLD (piiska kädessä): Tyhjä kylä: ei ainoatakaan elävää sielua; kaikki siis täältäkin karkuun lähteneet. Kirotut moukat!
1:NEN VOUTI: Tuoll' on joku, tuolla kiven luona.
TÖRNSKJÖLD: Ohoi! Kuka siellä?
SAMUEL CRÖELL: Oikeuden palvelija.
MUUT: Samuel Cröell!
SAMUEL CRÖELL: Minä hain sinua, Törnskjöld. Hyvä. että tulit minua vastaan.
TÖRNSKJÖLD: Vai hait sinä minua ja minä tulin sinun etees.
1:NEN VOUTI: Hänellä on väkijoukko takanansa. Varokaa itseänne kaikki. Tää on ansa meille.
SAMUEL CRÖELL: Sinulle on tällä kertaa asiata.
2:NEN VOUTI: Puhuttele häntä ystävällisesti.
1:NEN VOUTI: Hän antaa merkin ja joka suunnalta saamme nuolia silmillemme.
TÖRNSKJÖLD: Sano asiasi.
SAMUEL CRÖELL: Kuninkaan nimessä kiellän sinua toimittamasta sotaväen ottoja noiden voutien seurassa. Mitään ylöskantoja ette saa toimittaa näissä tilaisuuksissa. Olette kuin pedot kansan niskassa. Taas olette kantaneet laittomia ruplaverojanne. Tietäkää siis, että tänäpäivänä olen julistanut ne kaikki laittomiksi ja vapauttanut talonpojat niistä. Saatte kääntyä takasin.—Onko sinun kylmä, Törnskjöld. koska vapiset?
1:NEN VOUTI: No, kun on sinulla kerran semmoinen valta.—Me kannamme mitä meille vanhastaan on kuulunut.
SAMUEL CRÖELL: Tästä lähin se ei kuulu enää teille.
TÖRNSKJÖLD: Kuninkaallinen viskaali, sallinette minun sentään toimittaa väenottoa hänen majesteettinsa armeijaan.
SAMUEL CRÖELL: Kuninkaan nimessä kiellän sinua tulemasta rumpuinesi kansanjoukkoon niinkuin haukka varpusten niskaan. Kihlakunnittain sinun täytyy ensin kutsua kokoon väki määräpäiväksi. Kaikki tämmöiset sotaväen otot, ilman mitään ilmoitusta, ovat laittomia. Saat siis sinäkin kääntyä takaisin ja toimittaa asiasi vasta paremmin. Tulet uudestaan syytettäväksi.
2:NEN VOUTI (Törnskjöldille): Älä ylly, vaikka ärsyttääkin.
TÖRNSKJÖLD (vallesmanneille): Menkää, tiedustelkaa, kuinka monta hänellä on jousimiestä ja onko pyssyjä. (Samuel Cröellille): Näyttänet minulle kuitenkin, onko täällä paljonkin sinulla sotakuntoista nuorisoa.
SAMUEL CRÖELL: Katso itse, täällä ei ole yhtäkään.
TÖRNSKJÖLD: Leikki pois. Käske esiin vaan; kaikessa ystävyydessä tässä tarkastaisimme.
SAMUEL CRÖELL: Tässä ei ole muita kuin minä ja minun valtakirjani. Mitä te kiertelette minua kuin kissat kuumaa puuroa. Kaikessa ystävyydessäkö?
1:NEN VOUTI (Törnskjöldille): Hän tahtoo saada meitä tekemään väkivaltaa sitten kantaakseen meidän päällemme.
TÖRNSKJÖLD: Se on selvä. Hänellä ei ole mitään asetta. Ohoo, älä luule meitä niin herkkäuskoisiksi, käärme! (Samuel Cröellille): Jos olet yksin, Samuel, niin tule meidän seurassamme. Meillä on hyvät hevoset. Miksi aina riitelisimme, johan niihin kyllästyykin.
SAMUEL CRÖELL: Onko ystävällinen puheesi vilpitön, en tiedä. Mutta monta kertaa olen sinua ajatellut ja minun tulee surku sinua, että niin paljon olet saanut vastoinkäymisiä kokea. Sanovat kovan onnen sinua jo lapsuudessa seuranneen, äsken kadotit virkasikin. Usko minua, ei se ollut helppoa minullekaan.
TÖRNSKJÖLD: Hm, hm. vai ei ollut sinullekaan.
SAMUEL CRÖELL: Sinä näytät taipuisalta. Toivotaanpa siis, että kaikki onnettomuutesi ovat päättyneet. Tuohon käteen, Törnskjöld!
VALLESMANNI: Ei ole ketään koko kylässä. Pakenijain selvät jäljet veivät itään käsin.
TÖRNSKJÖLD (juoksee Samuel Cröellin päälle, jota alkaa lyödä piiskalla. 1 ja 2:nen vouti pidättävät Törnskjöldiä väkivoimalla.)
1:NEN VOUTI: Malttakaa, malttakaa, herran tähden, hän on kuninkaan valtuutettu!
TÖRNSKJÖLD: Päästäkää minut irti!—Sinä, Samuel.—minun elämäni olet sinä myrkyttänyt. Kaikki toiveeni olet sinä ruhjonut, kaiken tulevaisuuteni särkenyt. Niinkuin kyykäärme olet sinä ollut minun tielläni—ja saitpa, saitpa, minua pistetyksi.
SAMUEL CRÖELL: Usko minua, kun sinulle on tapahtunut oikeus, on se sinulle parasta mitä tapahtua voi. Maaherran virkasi tuomitsi sinulta hänen majesteettinsa, enkä minä. Minä ajoin vaan oikeuden asiaa. Ja aijon ajaa vastakin.
TÖRNSKJÖLD (ryöstäytyy irti): Niinpä tapahtukoon sinullekin kerran oikeus! (Lyöpi piiskalla, mutta otetaan jälleen kiinni.)
SAMUEL CRÖELL: Törnskjöld, Törnskjöld, hillitse mielesi. Jaksatko vastata teoistasi.
TÖRNSKJÖLD: Päästäkää minut irti, sanon. Te olette minun todistajani. Me tulimme sotaväen kirjoitusta toimittamaan, mutta tämä kansan villitsijä ennättää joka paikkaan meidän edellämme ja me löydämme kylät tyhjinä. Jos ette anna minun piiskata häntä, niin vangitkaa minun vastuullani: sitokaa kädet ja jalat ja viekää linnaan. Niin totta kuin elän on meillä oikeus se tehdä. (Päästetään irti): No viskaali, tulitko kerrankin kiinni. Sinä asetusten tuntija, muistat kai mitä sanotaan hänen majesteettinsa sotaväenoton häiritsemisestä. Sinä olet vielä pahempaa tehnyt, sinä olet auttanut kaikki pakenemaan! Asetus ei tee poikkeusta viskaaleja varten. Kerran sinä tuomittiin kuolemaan petoksistasi. Silloin luikertelit irti kahleistasi. Vieläkö nytkin luikertelet!
SAMUEL CRÖELL: Koetin kaikin voimin estää heidän pakoansa.
TÖRNSKJÖLD: Valehtelet! Sotamiehet, sitokaa hänen kätensä!
(Samuel Cröell sidotaan).
1:NEN VOUTI: Tämä juttu loppui somemmin kuin luulinkaan.
2:NEN VOUTI: Hyvän rekryytin sai sotakomissarjus.
SAMUEL CRÖELL: Törnskjöld, etkö luule, että kerran minua kysytään Ruotsissa. Silloin sinun on tuleminen tilille. Sinä tiedät, että teet minulle vääryyttä, etkö usko että oikeus on kerran tapahtuva!
TÖRNSKJÖLD: Kuninkaallisen asetuksen mukaan sinut vangitsin ja nyt linnaan heitän odottamaan tuomiotas. Olet kansan villitsijä, kuninkaan pettäjä. Te kaikki olette minun todistajani.
MUUT: Olemme.
TÖRNSKJÖLD: Kuulitko Samuel?—Nyt tapahtuu sinulle oikeus! Eteenpäin sotamiehet! Käkisalmeen tämän kavaltajan kanssa!
2:NEN VOUTI (mennessä): Tulipa kerran kiinni!
1:NEN VOUTI (samoin): Tulit itse surman suuhun, houkka! Kyllä nyt kiinni pysytkin.
(Vievät Samuel Cröelliä. pahoin pidellen).
Esirippu.
NELJÄS NÄYTÖS.
Metsä Käkisalmen linnan edustalla. Ilta.
ENSIMÄINEN KOHTAUS.
Sofia. Lisbeta.
(Tulevat vasemmalta.)
SOFIA: Tuossa on linnan portti.
LISBETA: Siellä siis istuu isä raukka!
SOFIA: Kolme pitkää vuotta ryövärien ja murhamiesten seurassa, vankilan holvissa, jonne ei milloinkaan aurinko pääse. Kolme pitkää vuotta!
LISBETA: Niin, äiti, »kolme pitkää vuotta»; mutta kuinka monta pitkää vuotta olen minä kulkenut kuin vangittuna, tietämättä tulevaisuudestani, toivon ja epätoivon välillä! Niitä on enemmän kuin kolme. Pian olen Jöranille jo liian vanha.
SOFIA: Niin, niin, lapseni, minun sydäntäni kouristaa, kun ajattelen teitä kahta.—Kuinka toisin on kaikki käynyt!
LISBETA: Ja kuitenkin luulit voivasi edeltäpäin laskea kaikki.—Sinä tiesit jo nimenkin: Rosencröell.—Rosencröell!
SOFIA: Niinpä niin Rosencröell!—Ei kaikki ole vielä menetetty.
LISBETA: Minä en jaksa toivoa enää.
SOFIA: Lapseni, lapseni, tiedäthän kuinka paljon olen koettanut—ja ettei syy ole ollut minun.
LISBETA: Niin, niin äiti,—ei sinun. Tiedän kuinka paljon olet uhrannut ja koettanut.
SOFIA: Mutta yksi oli sentään kaikkein vaikein. Minä olen rukoillut Törnskjöldiä! Rukoillut että hän säälisi vaimo raukkaa ja päästäisi vihdoin hänen miehensä. Minä, Lisbeta, Törnskjöldiä!
LISBETA: Yhtä kummallista on, että Törnskjöld on suostunut.
SOFIA: Hän antoi palvelijansa vastata: »päästän taikka en, sen saamme nähdä; linnan edustalle tule miestäs tapaamaan, silloin asiasta puhumme.»—Tänä iltana siis. Nyt, Lisbeta, alkaa soma leikki. Hiukseni ovat harmaat, mutta murtunut en ole. Aikeeni ovat suuremmat kuin koskaan ennen.
LISBETA: Sinä aijot kai isässä herättää taas jotakin.
SOFIA: Luulen että kolme vuotta hirveää vääryyttä kärsittyänsä hänessä on itsestäänkin herännyt se, mikä tarvitaan.
LISBETA: Mitä tarkoitat?
SOFIA: Herännyt tuo toinen,—voimaa antava koston tuli,—niin että hän nyt kerrankin tahtoo toteuttaa omaa oikeuttansa!—Hänen toimensa on tähän asti jäänyt miedoksi. Niinkuin joku »kirjuri» vaan olisi jotain puuhannut. Mutta kun hän vihdoin nousee oman loukatun oikeutensa puolesta, silloin on toinen ryhti oleva hänen käsivarressaan eikä hän ole hylkäävä miekkaa. Lisbeta, kuinka tyhmää: ajaa oikeutta ilman miekkaa!
LlSBETA: En voi ajatella isää miekka kädessä.
SOFIA: Hän on taitava miekkailija.
LISBETA: Se on kyllä totta: mahdoton on aatelismies ilman miekkaa.
Mutta ketä hänen pitäisi kostaa?
SOFIA: Voi lapsi, kuinka vähän tiedät omasta isästäsi. Koko tämän läänin aatelisto hänen täytyy lyödä alas. Ne ovat kaikki sekä oikeuden että hänen vihollisensa.
LISBETA: Mutta luuletko, että se olisi kuningattaren mieleen.
SOFIA: Kuningatar ei sydämmessään mitään niin toivo, kuin että semmoinen mies ilmestyisi.
LISBETA: Mutta sanotaanhan, että kuningatar on tämän läänin kaikki maat aatelisille suosikeille lahjoittanut.
SOFIA: Kuningatar ei muuta voinut. Hänen täytyy heitä syöttää. Mutta hän tietää mitä se hänelle maksaa. Ja siksi hän sydämmessään salaisesti ajattelee: jospa löytyisi se mies, joka heidät kukistaisi! Minä sanon sinulle: se mies on Samuel Cröell.
LISBETA: Äiti, sinun aikeesi ovat aina niin pelottavan rohkeat.
SOFIA: Ensin on Törnskjöld kukistettava, joka on nyt osannut tehdä itsensä tämän linnan päälliköksi. Oh, Lisbeta, koston päivä on tuleva! Oikeuden päivä! Onko suurempaa vääryyttä maailmassa tapahtunut! Hän, joka ilman mitään tutkintoa salpasi Samuelin tähän linnaan, on päässyt saman linnan päälliköksi. Kolme vuotta on hän osannut viivyttää tutkintoa, pidättänyt valistuskirjoja ja antanut vaan omia selityksiänsä Ruotsiin.—Törnskjöld on julma, niin että äidit lapsiansa pelottavat hänen nimellään. Hänen silmänsä palavat kuin kekäleet. Hän ylläpitää vanhaa vihaa, hän puhaltaa sitä joka paikkaan ja kaikkiin. Talonpojat vapisevat hänen edessään. Lisbeta, kerrotaan, että hän oli tahtonut muutamilta talonpojilta silmät puhkaista, kun he olivat pyrkineet linnaan Samuelin puheille. Hän on nyt niinkuin mielipuoli. Ja tämmöistä inhoittavaa vääryydentekijätä vastaan auttaisi käräjät ja laki ja oikeus ilman väkivaltaa. Että yhden miehen ikä ja vankeus vanhoilla päivillä pitääkin niin selvää asiata todistaa! Niinkun kyykäärmeen minä musertaisin hänen päänsä—ja muserrankin, Lisbeta, Väkivaltaa vastaan väkivalta!
LISBETA: Äiti, mitä on nuo miehet, jotka tulevat tännepäin kuin väijyen meitä?
SOFIA: Ne ovat meidän ystäviä, jousimiehiä,—jos Törnskjöldin pistäis päähän juonitella. He tuovat miekan minulle, jonka annan Samuelille, heti kun hän on päästetty.
LISBETA: Kaikki sinulla on valmiina. Voi äiti, olethan sinä hellä minulle?
SOFIA: Lapseni, älä pelkää. Sinun tähtes kaikki, sinun tulevaisuutes tähden! (Vasemmalle): Psh! tänne!
TOINEN KOHTAUS.
Entiset. 1 ja 2:nen jousimies. Talonpoika.
1:NEN JOUSIMIES (tuoden miekkaa): Tässä on. Ei kukaan ole mitään huomannut.
SOFIA (Vetää miekan tupesta. Lisbetalle:) Katso kuinka kaunis se on ja kiiltävä!
LISBETA: Äiti, äiti, ettei vaan linnasta joku näkisi.
(Sofia kätkee miekan pensaikkoon.)
1:NEN JOUSIMIES: Kylässä on väkeä enemmän kuin luulimmekaan. Hiljaa ovat, ja varuillansa. Ensi merkin saatua, juoksevat kaikki tänne.
2:NEN JOUSIMIES: Meidän kylän pojilla on sirppiä ja viikatteita.
SOFIA: Hyvä on.
(Linnasta kuuluu kellonsoitto.)
LISBETA: Ah, kuinka säikähdin!
SOFIA: Se on iltahuuto vaan. Vangit ja linnaväki soitetaan riveihin ja tarkastetaan ovatko kaikki. Sitten seuraa ruoka-aika. Sen jälkeen yösoitto. Ja sitä ennen on määrä Törnskjöldin tuoda Samuel tänne.
LISBETA: Äiti, täällä syntyy ehkä taistelu.
SOFIA: Voi lapseni, sinä pelkäät. Lähde kylään ja odota siellä meitä.
(Lisbeta menee.)
TALONPOIKA: Joko nyt? Saanko pian tavata viskaalia, ennenkuin kukaan muu?
SOFIA: Kohta, kohta. Pysyytykää loitompana vielä. Jos linnanherra näkee teidät, hän ei tuokaan viskaalia.
TALONPOIKA: Mutta minun pitäisi kaikin mokomin puhua viskaalin kanssa, jos vielä vievät hänet takasin linnaan, kuten sanovat.
SOFIA: Mikä asia?
TALONPOIKA: Näätsen, perintöriita. Katsos näitä papereita, armollinen rouva, kun lukea osaat—
SOFIA: Sinun perintöriitojasiko tässä olisi aika selvitellä.
TALONPOIKA: Minulla näet on velipuoli, pahansisuinen mies, jos oikeen puhutaan; tämä nyt, kun isä kuoli, ja äiti oli jo ennen kuollut,—me olemme näät saman emon lapsia—maltahan nyt armollinen rouva, kuule loppuun, tämä on tärkeä ja pulmallinen asia—olen tullut pitkältä matkaa.
SOFIA: Tällä tärkeällä hetkellä ei ole aikaa kuulla loruja.
TALONPOIKA: Lorujako? Ei ne asiat ole meille loruja. Ei ole rouva viskaalin väärti. (Menee.)
SOFIA: Tänne jousimiehet! Nyt on tullut aika. Tästä hetkestä siis kaikki riippuu!—Jos Törnskjöld tulee ilman vartioita, me hänet ammumme, ja hänen täytyy kaatua äännähtämättä.
1:NEN JOUSIMIES: Jos uskaltaa näin näköisällä paikalla.
SOFIA: Piiloudutte tuonne pensaikkoihin. Minä yksin jään näkyviin ja vastaan kaikesta. Linnaväki on tyytymätön hänen komentoonsa. Ja kun hän on kerran hengiltä, te huudatte miehet kylästä ja viskaalin johdolla juoksette linnaan; sen väki helposti taipuu antautumaan. Sanoman levittävät muut, ja ympärillemme kokoontuu muutamassa päivässä suuret joukot.
2:NEN JOUSIMIES: Ei ole epäilystä.
SOFIA: Törnskjöldin kuolemalla alkaa kapinamme.
1:NEN JOUSIMIES (jännittäen jousta): Ennen epäilisin lävistää ilvestä, kuin tämän linnan herraa.
2:NEN JOUSIMIES: Kevyesti niinkuin teiriin lentää nuoli minunkin jousestani.
SOFIA: No niin, ammumme vaan, jos ilman vaaraa sen voi tehdä. Minä annan merkin, nostan tämän huivin. Silloin!—Jollen nosta, älkää ampuko, vaan sopivassa hetkessä vetäytykää kenenkään näkemättä kylään takasin. Ja odottakaa siellä. Toinen tälle puolelle, ja toinen tuolle.
1:NEN JOUSIMIES: Paha vaan, jos kauan vielä viipyy, kohta on niin pimeä, ettei näe ampua,
2:NEN JOUSIMIES: Hiljaa! Ellen erehdy,—kuulen askeleita tännepäin.
SOFIA: Nyt paikoillenne.
(Jousimiehet hajoavat eri suunnille.)
Törnskjöld yksin!—Siis vielä kerran valehdella nöyrtynyttä.
KOLMAS KOHTAUS.
Sofia. Törnskjöld.
TÖRNSKJÖLD: Sinä siellä kuka olet?—Ahaa, Sofia! Harmaaksi olet sinäkin käynyt. Näytäppäs kun katson sinua, Sama, sama olet. Ei ylpeys ole vielä hivunut sinusta. Ei ole vielä kangistunut niskasi. Sinä olet meidän rotua. Tahdot vaan teeskennellä nöyrää, että sinulle Samuelin antaisin.—Tule linnaan, siellä saamme puhua.
SOFIA: Linnaanko? Pelkään tuota linnaa ja sen holveja.
TÖRNSKJÖLD: Sinä pelkäät?! Ei ole totta. Sinä et pelkää paholaista itseänsä,—kuinka sitten hänen linnaansa. Ylpeä olet vaan. Et tahdo tulla hakemaan Samuelia, tahdot että hänet sinulle toisin.
SOFIA: Sano minulle, Törnskjöld,—ymmärräthän vaimon tuskaa, joka kolme vuotta on ollut erotettuna miehestään, sano, etkö jo pian päästä häntä puheilleni: päivä on lopussa.
TÖRNSKJÖLD: Mistä tuo hellä puhe? Mikset tule linnaan, tahdon nähdä teidän tervehtivän toisianne, ja kuulla mitä Samuelilla on sinulle sanomista. Jos tottelet, päästän hänet ehkä vielä tänä iltana kokonaan vapaaksi.—On tapahtunut semmoista, jota en odottanut. Samuel Cröell on meille vaaraton. Hän on sitten vuoden ajan mykkä.
SOFIA: Mitä sanot?
TÖRNSKJÖLD: Meillä on ollut linnassa täysi rauha. Kaikki valituskirjat yhtäkkiä päättyivät. Hän ei puhu enää mitään kellekään. Syyttäjä ilman kieltä!
SOFIA: Ei voi puhua?
TÖRNSKJÖLD: Ruotsista oli tullut vastaus Samuelille, odottamaton vastaus hänen kaikkiin valituksiinsa.
SOFIA: No?
TÖRNSKJÖLD: Hänelle annetaan virkaero ja valtakirja pois. Hänen toimensa ei ole Ruotsin hallitukselle tuottanut sitä hyötyä, jota oli odotettu.
SOFIA: Sitäkö vaan! Ja siitä saakka—?
TÖRNSKJÖLD: Siitä saakka hän vaikeni ja meni harmaaksi.
SOFIA: Sen arvasinkin: hän vaan ei tahdo puhua. On siis oppinut ettei puheilla ja kirjoituksilla mitään aikaan saada.
TÖRNSKJÖLD: Ähää, jopa näytit kyntesi. Tunnen sinut, korskea rouva! No niin, se onkin paremmin mieleeni. Mitä tässä valehdella! Erehdyt kuitenkin suuresti. Hänen silmässänsä ei pala koston tuli. Hän on nöyrä. (Unohtaen vihansa): Sofia, on kummallista, mutta minusta näyttää, ettei hän enää ole oikein—kuinka sanoisin—
SOFIA: Mistä sen päätät?
TÖRNSKJÖLD: Hänen katseestansa joskus näen, ettei hän enää muista, mitä on ollut,
SOFIA: Olisi antanut anteeksi sinulle?
TÖRNSKJÖLD: Niin, aivan kuin olisi—(Havahtaen): Mitä,—mitä! siksihän päätänkin, ettei hän ole täysijärkinen. Minua vaivaa hänen synkkä katseensa, kammottaa,
SOFIA: Siis päästä irti kurja mielipuoli.
TÖRNSKJÖLD (Miettien, niinkuin itseksensä): Niinkuin mielipuolen voisin hänet päästää, vaan ei niinkuin viisaan.
SOFIA: Mutta joutuin; katso kuinka jo alkaa hämärtää.
TÖRNSKJÖLD (Viheltää pillillä. Vanginvartijat tulevat.). Tahdon nähdä eikö hän sinullekaan mitään sano. (Vartijoille): Vanki Samuel Cröell päästäkää tänne ulos, yksin, ilman vartioita. (Vartiat menevät jättäen linnan oven auki.)
NELJÄS KOHTAUS.
Entiset, Talonpoika, sitten Samuel Cröell.
TÖRNSKJÖLD (Tarttuu talonpojan niskaan.): Sinä mikä otus?
TALONPOIKA: Armollinen herra, en minä mitään. Olen aseitta, rauhallinen asiamies.
TÖRNSKJÖLD: Mitä sinä täältä haet?
TALONPOIKA: Tulin tapaamaan viskaalia, armollinen herra, kun tiesin——
TÖRNSKJÖLD: Kun tiesit mitä?
TALONPOIKA: Kun tiesin, että hänet tuodaan ulos. Ää, älkää puristako, armollinen herra, älkää!
TÖRNSKJÖLD: Kuka sinulle sen sanoi? Vastaa! Etkö ole kuullut, että
Törnskjöld polttaa kekäleellä silmät päästä?
TALONPOIKA: Tämä armollinen rouva tässä—hän sanoi.
TÖRNSKJÖLD: Mitä hän sinulle sanoi?
TALONPOIKA: Ei minulle,—toisille. Ei minulla ole mitään aseita, ei mitään.
TÖRNSKJÖLD: Mitä sanoi toisille?
TALONPOIKA: Ei hän käskenyt tulla tänne, käski jäämään kylään.
TÖRNSKJÖLD: Oliko toisilla aseita?
TALONPOIKA: Mitäpä, armollinen herra, semmoisilla pila-aseilla teidän linnaväkeänne vastaan,—kellä sirppi, kellä viikate ja vaan jollakulla jousi, eihän semmoisilla mitä!
TÖRNSKJÖLD (päästää irti talonpojan): Sofia! Petos! (Äkkiä, tuskaisella kauhistuksella): Samuel,—nyt ymmärrän—te olette liitossa keskenänne! Samuel on tahtonut minut pettää! Samuel—pettää minua!
(Samuel Cröell seisahtuu linnan ovella. Ryysyissä.)
Kuinka saatoin olla sitä näkemättä. Kuinka saatoin luulla—(Huomaa Samuel Cröellin): Samuel, kaikki on tullut ilmi! (Menee hiljaa häntä kohden.) Mikä on nyt sinun katseesi? Näytäs, näytäs—!
(Sofia nostaa huivin.)
Mikä se oli? (Vetää nuolen puunrungosta.) Totisesti, nuoli, minuun tähdätty. (Nuoli lävistää Törnskjöldin hatun, joka putoo maahan.) Ah! Toinen! Se oli vähän paremmin osattu.
SAMUEL CRÖELL (asettuu suojelevasti Törnskjöldin eteen): Älkää, älkää!
Heretkää ampumasta, keitä lienettekin.
TÖRNSKJÖLD (Helpoituksella): Hän ei ole pettänyt minua! Tuolla pakenevat väijyjät. Niin, Samuel, katsot kummastellen, sinä et tiedä, (Näyttää Sofiaa): Näätkö?
SAMUEL CRÖELL (huomaa Sofian): Sofia!
TÖRNSKJÖLD: Hän on sinulle valmistanut suuren vastaanoton. Hän on koonnut talonpojat ympäristöltä. Heillä on aseita. He ovat valmiit sinun johdollasi kapinaan.
Tästä hetkestä, Samuel, sinä olet vapaa!
Kolme vuotta olet sinä pitänyt minua vankeudessa. Niin, niin, vaikka minä olen ollut sinun vartijasi, kuitenkin minä olen ollut vanki. Minua inhoittaa tämä linna, sen kiviseinät ja koko ympäristö. Tahdon siitä irti.
Sinulla ei ole enää valtakirjaa! Mitä siitä? Mitä niistä iankaikkisista käräjistä lähtee!
(Villiintyen yhä enemmän.) Sinä olet vapaa! Hanki miekka itsellesi! Nosta väki Karjalassa, sinua he vaan odottavat. Koko lääni nousee villiin kapinaan. Tapaamme toisemme kentällä. Sinä hengität ja minä hengitän. Väkevämpi voittaa. Ah, Samuel, tunnempa taas itseni.
Sinä olet vapaa!
SAMUEL CRÖELL: Huoletta voit minut vapauttaa; mihinkään kapinaan en aijo sekaantua.
TÖRNSKJÖLD: Etkö? Kummalliselta kuuluu vihollisen vihollista neuvoa, mutta sen sanon sinulle: sopivampaa hetkeä et voi löytää. Törnskjöld on niinkuin kekäle, ja talonpojat äärimmilleen ärsytetyt, Vielä enemmän: sanotaan että Kristiina tahtoo luopua kruunustansa, kun ei tule toimeen meidän kanssa.
SAMUEL CRÖELL: Ole huoletta. Kun pääsen irti, minä puhun talonpoikieni kanssa; he tyyntyvät ja jäävät hiljaa kärsimään, niinkuin ennenkin.
TÖRNSKJÖLD: Hankit uuden valtakirjan?
SAMUEL CRÖELL: En.
TÖRNSKJÖLD: Parempaan aikaan nostat kapinan?
SAMUEL CRÖELL: En sitäkään.
TÖRNSKJÖLD: En tiedä, Samuel, vienkö sinut linnaan takasin, kun et tahdo kamppailla.
SAMUEL CRÖELL: Päästä irti, mitäpä minusta kiinni pidellä.
TÖRNSKJÖLD: Mutta—en ole sinua voittanut.
SAMUEL CRÖELL: Usko pois, en sinua koskaan enää käräjillä ahdistele.
TÖRNSKJÖLD: Sen uskon, mutta—mutta jommankummanhan meistä täytyy—. Samuel, minä tuon sinulle miekan, sinä olet hyvä miekkailija, taistellaan tässä paikassa, taistellaan vimmattu taistelu, se ratkaiskoon meidän välimme.
SAMUEL CRÖELL: Törnskjöld, sinä tahtoisit lyödä minua? Tässä minä olen.
TÖRNSKJÖLD (Koettaen irtautua hämmästyksestä.): En ymmärrä sinua. Jommankummanhan—. Tule linnaan takasin. En päästä sinua ennenkuin olen sinusta selvillä. Hää! Luuletko minun ehkä heltyneen, minun!—Se on totta, saatte jättää toisillenne hyvästit. Pian! (Vetäytyy peremmälle, näkymättömiin.)
SAMUEL CRÖELL: Sofia! lyhyt hetki vaan!
SOFIA: Oh, kuin hän sai vereni kuohuksiin, se peto ihmishaamussa.
SAMUEL CRÖELL: Kuohuu yli reunojensa, sitten vasta asettuu. Lisbeta kuinka?
SOFIA: Hän on täällä mukana. Tuolla kylässä.
SAMUEL CRÖELL: Jöran Bjelke?
SOFIA: Ruotsissa. He yhä odottavat niinkuin ennenkin.
SAMUEL CRÖELL: Odottavat? (Tarkoittaen ryysyjänsä:) Pitäisihän olla selvä, ettei minusta ole—aatelismieheksi.
SOFIA: Niinkö sanot!
SAMUEL CRÖELL: Kehoittaisit sitten Lisbetaa hylkäämään koko miehen ehtoinensa.
SOFIA: Hylkäämään, sittenkuin he kymmenen vuotta ovat odottaneet ja yhä toivoneet!
SAMUEL CRÖELL: Huono mies semmoisen syyn tähden odotuttaa itseänsä.
SOFIA: Erehdyt Samuel. Minä en suostu heidän avioliittoonsa ennen kuin ehto on täyttynyt. Se on minun valani heille, että ehto täyttyy kerran. Ja se täyttyykin!
SAMUEL CRÖELL: Ei täyty milloinkaan. Minä en usko enää oikeuteen.
SOFIA: Et enää usko, että lain avulla, ilman mitään aseita, silmät ummessa, sokkona, mitään oikeutta voisi saavuttaa. Sitä en minäkään ole koskaan uskonut.
SAMUEL CRÖELL: Siinä oli koko minun uskoni. Viimeiseen saakka pidin siitä kiinni. Mutta yhtäkkiä tuli kuolemanisku.
SOFIA: Törnskjöld kertoi, että sait Ruotsista erokirjan.
SAMUEL CRÖELL: Viimeisiin saakka luotin, että jossain maan päällä vaikkakin ehkä kaukana, pitäisi olla se tai ne, joille oikeuden voitto on kallis asia. Minä luulin, se paikka on hallituksessa. Mutta juuri sieltä tuli minulle vihdoin vastaus avunhuutoihini: »kruunulta kavallettuja varoja olet sinä, Samuel Cröell, pitkänä virka-aikanasi toimittanut niin vähän takaisin, että katsomme kruunulle edullisemmaksi kokonaan lakkauttaa sinun virkasi, kuin edelleen sinua siihen määrätä». Minusta ei siis ollut mitään rahallista hyötyä kruunulle! Minä luulin, että hallitus ei odottanut hyötyä, vaan iloitsi minun kanssani siitä, että totuus ja oikeus tuli yhä enemmän ilmi. Ei, Sofia. Sielläkään ei siis ole ketään, jolle oikeuden voitto olisi sydäminen asia. Sen vastauksen kanssa sammui minun uskoni. Ei saa oikeutta maailmassa.
VIIDES KOHTAUS.
Entiset. Talonpoika.
TALONPOIKA (hiipii esille): Herra viskaali, uskaltaako tulla?
(Törnskjöld näyttäytyy perällä.)
SOFIA: Taas tuo sama talonpoika! Pois täältä!
SAMUEL CRÖELL: Antaa hänen tulla, koska on uskaltanut näin vaarallisille poluille.
TALONPOIKA: Uskaltaako tulla, herra viskaali?
SAMUEL CRÖELL: Tule, mitä haet?
TALONPOIKA: Oikeutta.
SAMUEL CRÖELL: Minultako?
TALONPOIKA: Olet jo kaiketi rouvalta kuullut mikä asia minulla on. Velipuoli, näet, otti puolet perintöä isän jälkeen, vaikka meillä on eri isät, hänen on kuollut jo vuotta parisenkymmentä takaperin, äiti on meillä sama. Näät minkä vääryyden teki minulle. Tuomari piti hänen puoliansa. Mitä lienevätkin supattaneet. Tuomio lankes ja oli väärä, vastoin Ruotsin lakia, jonka alla nyt eletään. Olen käynyt kahdeksat käräjät tästä asiasta. Ei auta.—Sinusta olen kuullut, että olet mies ylen taitava ja tiedät tarkkaan sanat, jotka tuovat voiton.
SAMUEL CRÖELL: Jos minua uskot, tee niinkuin minä sanon: sovi veljes kanssa.
TALONPOIKA: Et ymmärtänyt, mitä minä haastoin sinulle. Veli on ottanut minun osani vääryydellä.
SAMUEL CRÖELL: Ja sinä alotat kohta yhdeksännet käräjäjutut. Ja näänhän minä päältäsikin: olet niissä riidoissa köyhtynyt, tuomarille puolet omaisuuttasi jo jakanut.
TALONPOIKA: Kun saan oikeuteni, niin jälleen nousen.
SAMUEL CRÖELL: Totisesti, ei lopu tämä juttusi ennenkuin istut velkavankilassa.
TALONPOIKA: Mutta senpätähden sinä, joka asian tiedät ja ymmärrät, sano mitkä sanat ovat pantavat tuomarin eteen.
SAMUEL CRÖELL: Katso minun murtunutta vartaloani ja näitä vaatteitani ja minun päätäni. Kaiken sen olen saanut osakseni, kun hain oikeutta ja uskoin sitä saavani. Älä sinä tee niin. Sinun käy samalla tavalla. Älä hae oikeutta omilta sortajiltasi. Ne eivät sitä sinulle anna. Ne elävät ja lisääntyvät sinun tyhmyydestäsi ja syövät sinun omaisuudestasi.
TALONPOIKA: Olisinko mies, jos oikeuttani antaisin polkea. Yhtähyvin antaisin silmiini sylkeä.—Ja vaikka viimeisen roponi kadottaisin, oikeuden kuitenkin tahdon saada. Vaaroista en välitä. Jos kuristaa joku, kuolen. Mutta niinkauan kuin elän, haen oikeuttani. Menen vaikka tulen läpi. Vääryyteen en tyydy, sano sinä, keltä oikeutta saa vääryyttä vastaan. Sen toki sanonet.
SAMUEL CRÖELL: Ei keltäkään. Niinkauan kuin haet oikeuttasi, olet orja.
TALONPOIKA: Minä ymmärrän sinut: jos herroilta jotain pyytää, niin herroille täytyy jotain antaakin; (kuiskaten intohimoisesti): mutta sano nyt kuitenkin minulle tällä kertaa vaan, mitä minun pitää tehdä. Sano,—sano yksi sana!
SAMUEL CRÖELL: Sovi veljesi kanssa. Se on sinun ainoa oikeutes.
TALONPOIKA: Tfu! Vai semmoinenko sinä olitkin! (Menee.)
SOFIA: Etkö lyö murskaksi tuota miestä!—Minun tähteni, Samuel, katso ettei talonpoika sylje sinua silmiin.
SAMUEL CRÖELL: Hän ei tiennyt mitä teki. Luuli varmaan minua vihamieheksensä.
(Törnskjöld lähestyy hiljaa seuraavan monoloogin aikana.)
SOFIA: Samuel, että sinä sallit semmoista! Eikö sinun ylpeytesi tule loukatuksi! En ymmärrä sinua enää. Että olet ennenkin viihtynyt talonpoikien seurassa, sen olen tiennyt, mutta että sinä paikaltasi liikahtamatta sallit tuollaisen olennon sylkeä kasvoihisi, en olisi voinut uskoa!
TÖRNSKJÖLD (Arasti): Samuel, näen että sinä voit paljon anteeksi antaa. Mutta voisitko vielä pahemmalle—kaikkein pahimmalle.—voisitko minulle—?
SAMUEL CRÖELL: Törnskjöld! (Antaa kättä Törnskjöldille.) Tässä on enemmän kuin vaan sinä ja minä. Tässä on se suuri oikeus.
TÖRNSKJÖLD: Niin, niin!
(Menee, voimatta hillitä liikutustaan. Samuel Cröell jää katsomaan hänen jälkeensä. Linnan ovi suljetaan.)
KUUDES KOHTAUS.
Samuel Cröell. Sofia.
SOFIA (Osoittaen, että tämä tekee hänelle kipeätä sydämmeen, huutaa.):
Samuel!
Onko se totta? Niinkö? Törnskjöld jääpi kostamatta!
SAMUEL CRÖELL: En ole mitään saavuttanut elämässäni. Kaikki, mitä käräjilläni sain auki, se on mennyt umpeen: kaikki, minkä olin sitonut, on jälleen auennut; missä rikkaruohoja hävitin, siellä on ohdakkeita sijaan tullut. Se oli kaikki vaan, että näkisin, kuinka vähän suuren oikeuden virta minun tähteni voi muuttaa juoksuansa. Sofia, tämä tässä, se oli minun ensimäinen voittoni, sillä totisesti on tässä mennyt jotain auki, joka ei voi enää umpeen kasvaa.
SOFIA: Siinäkö sinun elämäsi ainoa voitto!