Scapinin vehkeilyt: Kolminäytöksinen komedia

SCAPININ VEHKEILYT

Kolminäytöksinen komedia

Kirj.

MOLIÈRE

Näytelmäkirjalalisuutta: N:o 122.

Kuopiossa, U. W. Telén & Co., 1910.

Charles Louandre kirjoittaa toimittamassaan Molière-painoksessa seuraavat esisanat:

Tätä kappaletta näyteltiin ensi kerran Palais-Royalin teatterissa 21 p. toukokuuta v. 1671. Se on muinaisaikaisen huvinäytelmän jäljittelyä, johon liittyy lukuisia lainoja erinäisistä italialaisista ja ranskalaisista juonikomedioista. Terentiuken Phormiosta on saatu sen alkuperäinen aihe, ja moneen kohtaukseen on vaikuttanut Rotroun komedia Sisar, Cyrano de Bergeracin Petetty oppinut, muuan italialainen suunnitelma, Perheen-isän Osa, Francisquine, Tabarinin ilveily, Grotton Emilia ja Lariveyn Constantia. Juuri niistä lainoista puhuessaan, joita Molière on ottanut Scapinin Vehkeilyihin hän sanoi: "Minä otan tavarani sieltä mistä minä ne löydän." Epäilemättä, kun asettuu ahtaasti klassilliselle näkökannalle; jos arvostelee, niinkuin muutamat arvostelijat, maun lakikirjan mukaan, joka usein on vain saamattomuuden ja ikävän kirja, niin ei sovi asettaa puheena olevaa kappaletta näyttämölle mestariteosten joukkoon; mutta siltä ei voi ainakaan kieltää ensi sijaa mestari-ilveilyjen joukossa. Molière tahtoi saada nauramaan; hän onnistuu, ja siitä on tässä kysymys; ja vastataksemme niihin arvosteluihin joita on tehty Scapinin Vehkeilyjen johdosta emme voi tehdä parempaa kuin siteerata seuraava Voltairen lausunto: "Jos Molière olisi lahjoittanut ilveilynsä Scapinin Vehkeilyt todellisena huvinäytelmänä, niin Despréaux olisi ollut oikeassa sanoessaan kirjassaan Art poétique:

    "Siinä Molière, kaunistaen kirjoitelmiaan
    Olisi ehkä voittanut taiteensa palkinnon
    Jos, vähemmin kansan ystävänä, oppineissa maalailuissahan
    Hän ei olisi usein pannut henkilöitänsä irvistelemään,
    Hyljännyt hullunkurisen vuoksi hienoa ja miellyttävää
    Ja häpeämättä liittänyt Terentiukseen Tabariniä.
    Naurettavassa säkissä johon Scapin kääriytyy
    Minä en tunne enää Misanthropen tekijää."

"Saattaisi vastata tälle kuuluisalle arvostelijalle ettei Molière, todellisissa huvinäytelmissään, suinkaan ole liittänyt Terentiusta Tabariniin, niissä hän voittaa Terentiuksen: että hän on myöntynyt noudattamaan kansan makua ainoastaan ilveilyissään, joiden otsake jo ilmoittaa alhaista koomillisuutta; ja että tämä alhainen koomillisuus oli välttämätöntä hänen seurueensa toimeentulon turvaamiseksi."

"Molière ei ajatellut että Scapinin Vehkeilyt ja Väkinäinen avioliitto olisivat Saiturin, Tartuffen, Ihmisvihaajan, Oppineiden Naisten veroisia tai edes samaa lajia Ja vielä, kuinka Despréaux voi sanoa että Molière olisi ehkä voittanut taiteensa palkinnon! Kuka sen palkinnon sitte saa, jos ei Molière ole sitä saanut."

Me lisäämme että joskin tekijä tässä luettavana olevassa kappaleessa on liioitellut leikin laskussa, on hän myös usein pitänyt todellista koomillisuutta niin korkealla kuin vain hän on voinut kohota, ja niinkuin Geoffroy aivan oikein huomauttaa: tämä Scapin, joka tekee niin paljon mielettömyyksiä, tekee myös joskus mitä viisaimpia asioita; sitä todistaa hänen puheensa lain väärinkäyttämisen vaaroista.

HENKILÖT:

 Argante, Octaven ja Zerbinetten isä.
 Géronte, Léandren ja Hyacinthen isä.
 Octave, Arganten poika.
 Léandre, Géronten poika.
 Zerbinette, mustalaistyttö, Arganten jälleen löydetty tytär.
 Hyacinthe, Géronten tytär.
 Scapin, Léandren palvelija.
 Silvestre, Octaven palvelija.
 Nerine, Hyacinthen imettäjä.
 Carle, Scapinin ystävä.
 Kaksi kantajaa.

Paikka: Neapeli.

ENSI NÄYTÖS.

ENSI KOHTAUS.

Octave, Silvestre.

Octave. Voi, mikä onneton uutinen rakastuneelle miehelle! Mihin tukalaan asemaan olenkaan joutunut! Kuulitko tosiaankin, Silvestre, satamassa kerrottavan, että isäni tulee kotia?

Silvestre. Niin.

Octave. Että hän tulee tänä iltana?

Silvestre. Tänä iltana.

Octave. Että hän tultuaan aikoo heti naittaa minut?

Silvestre. Niin.

Octave. Herra Géronten tyttären kanssa.

Silvestre. Herra Géronten.

Octave. Ja että hänen tyttärensä on vartavasten tullut Tarentumista tänne?

Silvestre. Niin.

Octave. Ja sinä kuulit nämät uutiset enoltani?

Silvestre. Enoltanne.

Octave. Jolle isäni on antanut tiedon kirjeellisesti?

Silvestre. Kirjeellisesti.

Octave. Ja eno, kuten sanot, tietää kaikki asiamme?

Silvestre. Kaikki asiamme.

Octave. Ah! Puhu nyt kerrassaan suusi puhtaaksi, äläkä pakoita toista nyhtämään joka sanaa suustasi.

Silvestre. Ei minulla ole enää mitään kerrottavaa. Te muistatte kaiken ja kerrotte asiat aivan kuin niiden laita on.

Octave. Neuvohan edes; sano, mitä minun on tehtävä tässä tukalassa tilassa.

Silvestre. Totta vie olen yhtä tukalassa asemassa kuin tekin. Ja tarvitsisin itse neuvoja.

Octave. Isän kirottu paluu vie minut turmioon.

Silvestre. Niin minutkin. Octave. Jos isäni vaan saa kaikesta tiedon, niin satelee vielä myrskynä niskoilleni hurjia moitteita.

Silvestre. Vähät moitteista. Suokoon taivas, että minäkin pääsisin niin vähällä! Mutta kyllä minä saan maksaa teidän hullutuksistanne oikein tuntuvasti Jo näen etäältä nousevan pilven, joka puhkeaa niskoilleni aika selkäsaunana.

Octave. Taivas! Miten pääsen pälkähästä, johon olen joutunut.

Silvestre. Teidän olisi pitänyt ajatella, miten siitä selviätte, ennenkuin ryhdytte koko hommaan.

Octave. Säästä sopimattomat neuvosi, nehän ne surmaavat minut.

Silvestre. Samaten minutkin teidän hullutuksenne.

Octave. Mitä teen? Mitä päätän? Mihin keinoon ryhdyn?

TOINEN KOHTAUS.

Octave. Scapin. Silvestre.

Scapin. No, herra Octave, mikäs teidän on? Mikä teitä vaivaa? Mitä on tapahtunut? Olettehan aivan päästä pyörällä.

Octave. Voi, hyvä Scapin, olen hukassa, olen epätoivoissani, olen onnettomin ihminen koko maailmassa.

Scapin. Kuinka niin?

Octave. Etkö ole kuullut mitään minua uhkaavasta vaarasta?

Scapin. En.

Octave. Isäni tulee herra Géronten kanssa kotia, he aikovat naittaa minut.

Scapin. No, mutta mitäs pahaa siinä on?

Octave. Voi, sinä et tiedä levottomuuteni syytä.

Scapin. En; mutta teistähän yksin riippuu, saanko sen tietää, vai en.

Octave. Voi, Scapin, jospa sinä keksisit jonkun keinon, jonka avulla pelastaisit minut tästä tukalasta asemastani, niin totta totisesti minä olisin ikuisesti kiitollinen sinulle.

Scapin. Totta puhuen, tuskinpa löytyy koko mailmassa ainoatakaan seikkaa, joka olisi minulle mahdoton. Olen epäilemättä taivaalta saanut erityisen neronlahjan keksiä noita järjen hienouksia, joita yksinkertainen ihminen tavallisesti kutsuu vehkeiksi. Ja kerskailematta voinkin sanoa, ett'ei koskaan ole nähty miestä, joka olisi saavuttanut suurempaa kunniaa kuin minä tällä jalolla virkauralla. Mutta totta vie, nykyaikaan ei kohdella ansion mukaan. Ja olenkin senvuoksi jättänyt kaikki sikseen varsinkin senjälkeen kun tässä äskettäin sain harmia eräästä asiasta.

Octave. Mitä, mistä asiasta, Scapin?

Scapin. Eräästä seikasta, jossa jouduin hiukan eripuraisuuteen oikeuden kanssa.

Octave. Oikeudenko?

Scapin. Niin. Meillä oli pieni kina keskenämme.

Octave. Sinulla ja oikeudella?

Scapin. Niin. Minua kohdeltiin suoraan sanoen sikamaisesti; ja aikakautemme kiittämättömyys suututti minua siihen määrin, että päätin senjälkeen olla kokonaan vehkeilemättä. Siinä se! Mutta aiotteko, aiotteko kertoa minulle tässä vielä teidänkin asianne?

Octave. Tiedät hyvin, Scapin, että kaksi kuukautta sitten lähtivät isäni ja herra Géronte matkalle yhteisissä kauppa-asioissa.

Scapin. Minä tiedän sen.

Octave. Ja että isämme jättivät Léandren ja minut tänne, minut Silvestren, ja Léandren sinun valvottavaksi.

Scapin. Tiedän. Olen erittäin hyvin suorittanut tehtäväni.

Octave. Vähän sen jälkeen näkee Léandre erään nuoren mustalaistytön, johon hän ihastuu.

Scapin. Oh! Senkin tiedän.

Octave. Hyviä ystäviä kun olemme, uskoi hän heti rakkautensa minulle ja vei minut katsomaan tyttöä. Hän oli mielestäni kyllä kaunis, mutta minuun ei tyttö tehnyt samaa vaikutusta kuin Léandre olisi toivonut. Hän puhui rakastetustaan minulle joka päivä, ylisteli myötäänsä hänen suloaan, kiitteli hänen neroaan. Ja monta kertaa hän soimasikin minua, kun en muka kylliksi ottanut osaa hänen ylistysvirsiinsä, enkä välittänyt hänen lemmenhankkeistaan.

Scapin. Vielä en ymmärrä mitä tällä kaikella tarkoitatte.

Octave. Kun eräänä päivänä seurasin Leanderia hänen rakastettunsa holhoojan luo, kuulimme muutamaa syrjäkatua kulkiessamme pienestä talosta surkeasti valittavan äänen. Kysyimme syytä siihen. Eräs vaimo selitti silloin voivotellen, että talossa oli ulkomaalaisia naisia niin kurjan onnettomassa tilassa, ettei kukaan ihminen voi heitä säälimättä katsella, ellei ole aivan tunteeton.

Scapin. Entäs sitten?

Octave. Uteliaisuutemme sai meidät houkutelluksi sinne. — — Astuimme huoneeseen. Siellä näimme kuolevan naisen ja hänen vieressään katkerasti itkevän tytön. Tuo tyttö oli maailman kaunein tyttö.

Scapin. Ahaa!

Octave. Joku toinen olisi hänen vaatteissaan näyttänyt inhoittavalta, sillä hänellä ei ollut päällään muuta kuin pieni, soma hame, yksinkertainen, liinainen röijy. Päälaella oli keltainen myssy, jonka alta kutrit valuivat olalle. Tällaisessa asussa oli hän niin perin suloinen, hän oli ihanuus, herttaisuus ja sydämellisyys itse.

Scapin. Jo alan käsittää.

Octave. Jos olisit siinä tilassa nähnyt hänet, Scapin, olisit ihan varmaan ihastunut häneen.

Scapin. Oh! Sitä en epäilekkään, ja vaikka nyt en olekkaan häntä nähnyt, niin pidän häntä aivan lumoavana.

Octave. Hänen kyyneleensä eivät olleet niitä inhoittavia kyyneleitä, jotka rumentavat kasvot. Hän oli hurmaava itkiessään ja surunsa oli kauneinta koko maailmassa.

Scapin. Kyllä ymmärrän.

Octave. Kun hän hellästi heittäytyi kuolevan ruumiin yli kutsuen häntä rakkaaksi äidikseen, silloin kaikkien silmät vettyivät katsellessaan sitä liikuttavaa kohtausta.

Scapin. Se on todellakin liikuttavaa, ja minä ymmärrän kyllä, että te rakastatte häntä.

Octave. Ah, Scapin, raakalainenkin olisi rakastunut häneen.

Scapin. Epäilemättä. Millä sen olisi estänyt!

Octave. Koeteltuani muutamalla sanalla lohduttaa kaunista surevaa tyttöä, lähdimme pois, ja kysyessäni, mitä Léandre piti hänestä, vastasi hän vaan kylmästi, että tyttö oli hänen mielestään jokseenkin soma. Tuo kylmäkiskoisuus loukkasi minua, enkä tahtonut siis ilmaista Léandrelle, minkä vaikutuksen tytön ihanuus ja herttaisuus oli tehnyt minuun.

Silvestre (Octavelle). Jollette lyhennä kertomustanne, niin saamme seisoa tässä aamuun asti. Antakaa minun lausua lopettajaisiksi pari sanaa. (Scapinille). Hänen sydämensä syttyi heti ilmi tuleen; hän ei enään voinut elää lohduttamatta surevaa kaunotarta. Mutta palvelijatar, joka äidin kuoltua otti tytön hoteihinsa, estää hänen taajat vierailunsa. Siitäkös herra joutuu epätoivoon. Hän vaatii, rukoilee, vannoo, mutta turhaan. Hänelle vastataan, että tyttö, vaikka onkin köyhä ja turvaton, on kunniallista sukua, ja jollei hän tyttöä aijo naida, saa hän luopua ahdisteluistaan. Esteet kiihdyttävät hänen rakkauttaan. Hän miettii, punnitsee, horjuu, päättää ja on kolmen päivän päästä tytön kanssa naimisissa.

Scapin. Kyllä ymmärrän.

Silvestre. Nyt, ajatelkaa vielä lisäksi, että äkkiä palaa hänen isänsä, jonka luultiin tulevan vasta kahden kuukauden päästä. Eno on päässyt salaisten naimisten perille ja Léandrelle puuhataan vaimoksi Géronten tytärtä. Géronte meni Tarentumissa uusiin naimisiin, ja siitä liitosta syntyi tämä tytär.

Octave. Ja vielä tämän lisäksi ajattele, missä köyhissä oloissa rakastettuni on, ja kuinka voimaton olen auttamaan häntä.

Scapin. Siinäkö kaikki. Ja semmoisen pikkuseikanko takia joudutte molemmat päästä pyörälle! Siitäkös vasta kannattaa semmoinen melu nostaa! Etkö sinä ollenkaan häpeä, sinä kun noin jonninjoutavan takia hämmästyt. Mitä hittoa! Mies, pitkä ja paksu kuin isäsi ja äitisi, etkä löydä aivokopastasi jotain siivon kepposta, jotain kunniallista pientä sotajuonta, jolla voisit asianne järjestää! Hyi! Hiisi vieköön tuollaisen pöllön, tuskin olin minä tuota suurempi, kun jo olin tullut kuuluisaksi senkin seitsemäin kepposten takia.

Silvestre. Myönnän kyllä, ettei taivas ole suonut minulle sinun lahjojasi ja ettei minulla ole sinunlaistasi neroa, jotta voisin joutua oikeuden kanssa tekemisiin.

Octave. Tuolla tulee ihana Hyacinthe.

KOLMAS KOHTAUS.

Edelliset. Hyacinthe.

Hyacinthe. Voi, Octave, onko se totta, mitä Silvestre kävi Nerinelle sanomassa. Isänne siis palaa kotia ja aikoo naittaa teidät?

Octave. Niin Hyacinthe! Ja tämä odottamaton tapaus on masentanut mieleni. Mutta mitä näenkään! Te itkette! Miksi kyyneleitä? Luuletteko minun uskottomaksi, sanokaa? Ettekö ole vakuutettu rakkaudestani teihin.

Hyacinthe. Olen, Octave, minä olen vakuutettu rakkaudestanne, mutta en tiedä, rakastatteko minua ikuisesti.

Octave. Voisinko rakastaa teitä rakastamatta koko elinaikani?

Hyacinthe. Olen kuullut sanottavan, Octave, että miesten intohimot ovat liekin kaltaisia, joka sammuu yhtä helposti kuin syttyykin.

Octave. Rakas Hyacinthe, minä vannon rakastavani teitä aina kuolemaani asti.

Hyacinthe. Tahdon kyllä uskoa että tunnette sen mitä lausutte, ja että puhutte rehellisesti. Mutta olettehan riippuvainen isästänne ja hän aikoo ehkä naittaa teidät väkivalloinkin. Oi, minä kuolen, jos niin käy!

Octave. Ei, kaunis Hyacinthe, ei mikään isä voi pakoittaa minua uskottomaksi teille. Vaikka en koskaan ole nähnyt morsiantani, inhoan jo häntä, ja vaikka en ole julma, toivoisin ettei meri milloinkaan häntä toisi näille rannoille. Elkää sen vuoksi itkekö, minä rukoilen, armas Hyacinthe, nähdessäni kyyneleenne vihloo sydäntäni.

Hyacinthe. Koetan siis hillitä kyyneleitäni, ja odotan rohkein mielin, minkä kohtalon taivas määrää minulle.

Octave. Taivas meitä kyllä auttaa.

Hyacinthe. Se ei voi olla minulle ynseä, jos te vaan olette minulle uskollinen.

Octave. Sen vannon.

Hyacinthe. Silloin on onnesi varma.

Scapin (itsekseen). Tuo tyttö ei ole mikään hupakko, totta vie, ja hän on sitäpaitsi jokseenkin soma.

Octave (osoittaen Scapinia). Kas tuossa on mies, joka voisi paljon, jos vaan tahtoisi. Hän voisi olla verrattomana apuna joka suhteessa.

Scapin. Olen pyhästi vannonut, etten enää sekaannu mihinkään vehkeilyihin. Mutta jos te molemmat pyydätte oikein kauniisti, niin ehkä —

Octave. Ellei muuta vaadita, niin minä rukoilen oikein sydämmeni pohjasta sinua ottamaan laivamme johdon huostaasi.

Scapin (Hyacinthelle). Ja te, te ette sano mitään?

Hyacinthe. Ja minä rukoilen teitä, niinkuin hänkin, kaiken sen nimessä mikä on teille rakkainta maailmassa. Auttakaa meitä.

Scapin. Täytyyhän sitä taipua ja osoittaa ihmisrakkautta. No niin, minä tahdon auttaa teitä.

Octave. Usko minua — — —

Scapin (Octavelle). Vaiti! (Hyacinthelle.) Jättäkää meidät nyt ja olkaa rauhassa.

NELJÄS KOHTAUS.

Octave. Scapin. Silvestre.

Scapin (Octavelle). Ja te, olkaa te valmis astumaan kyllin lujana isänne eteen.

Octave. Vapisen jo edeltäkäsin ajatellessani hänen tuloaan. Mitenkä voin voittaa luonnollisen arkuuteni?

Scapin. Ei auta. Jollette rohkeasti torju ensi hyökkäystä, niin hän vetoaa heikkouteenne ja kohtelee teitä kuin mitäkin lasta. Harjoitelkaamme hiukan teidän osaanne, nähdäksemme voitteko rohkeasti vastata kaikkiin isänne kysymyksiin. No niin, näyttäkää nyt oikein päättäväiseltä, pää pystyyn, katse vakava — vakava.

Octave. Näinkö?

Scapin. Katsohan minua suoraan silmiin.

Octave. Näinkö?

Scapin. Hyvä. Kuvitelkaa nyt minua isäksenne, joka saapuu kotia ja vastatkaa ikäänkuin hänelle itselleen — — — Mitä, roisto, lurjus, hulttio, kunnoton poika! Uskallatko vielä tulla silmieni eteen, kaiken tämän kunniattomuutesi, kaiken tämän viheliäisen vehkeilysi jälkeen minun poissaollessani? Sekö on kasvatukseni hedelmä, sekö on kunnioitusta isääsi kohtaan? Ah! Sinä! Uskallatkin, hävytöin, mennä isäsi suostumuksetta, salassa naimisiin! Vastaa, lurjus, vastaa! — No, hiisi vieköön, ettehän te avaa edes suutanne.

Octave. Olen aivan kuulevinani isäni puhuvan.

Scapin. No, niin juuri. Sen vuoksi älkää seiskö siinä kuin mikäkin poikakloppi.

Octave. Minä rohkaisen mieleni ja aijon vastata varmasti.

Scapin. Oikeinko totta?

Octave. Toden totta.

Silvestre. Tuolla tulee isänne.

Octave. Taivas, minä olen hukassa.

VIIDES KOHTAUS.

Scapin. Silvestre.

Scapin. Halloo, Octave! Jääkää, Octave! Hänpä nyt vasta on aika raukka! Älä mene, parasta on takoa silloin kun rauta on kuuma.

Silvestre. Mitä minä sanon hänelle?

Scapin. Anna minun puhua. Ja auta minua jos tarvitaan.

KUUDES KOHTAUS.

Argante, Scapin ja Silvestre (taust.)

Argante (luullen olevansa yksin). Onko ennen kuultu mokomata?

Scapin (Silvestrelle). Hän on jo saanut asiasta vihiä ja nyt se panee hänen päänsä pyörälle, että hän puhuu siitä ääneen itsekseenkin.

Argante. Mikä julkea ajattelemattomuus.

Scapin (Silvestrelle). Kuunnelkaamme hiukan.

Argante. Haluaisinpa tietää, mitä he aikovat sanoa tuosta kauniista naimajutusta.

Scapin (its.). Kyllä jo olemme vähin sitä ajatelleet.

Argante. Uskaltavatkohan kieltää koko asian todenperäisyyden.

Scapin (its.). Ei, emme ajattelekkaan sitä.

Argante. Tai puolustavat sitä jollain tekosyyllä.

Scapin (its.). Se voisi kyllä käydä laatuun.

Argante. Aikovatkohan turhia lörpötyksiä lasketella.

Scapin (its.). Ehkä.

Argante. Mutta mistään valheista ei ole hyötyä heille.

Scapin (its.). Saammepahan nähdä.

Argante. Älkööt vaan uskotelko minulle mitään.

Scapin (its.). Parasta on olla vannomatta.

Argante. Kyllä minä korjaan varmaan paikkaan poikani, senkin hirtehisen.

Scapin (its.). Siitä pidämme kyllä huolen.

Argante. Ja tuo heittiö, Silvestre, saa maistaa keppiäni.

Silvestre (Scapinille). Ihmettelinkin jo minne hän minut oli unohtanut.

Argante (huomaten Silvestren). Ahaa! Siinähän te olettekin, viisas hovimestari, nuorison kaunis neuvoja.

Scapin. Herra Argante, on oikein hauska nähdä teidätkin taas kotona.

Argante. Päivää Scapin! (Silvestrelle.) Olette todellakin erinomaisesti seurannut määräyksiäni. Poikanihan on poissaoloni ajan käyttäytynyt perin viisaasti.

Scapin. Te voitte hyvin, kuten huomaan.

Argante. Varsin hyvin. (Silvestrelle.) Sinä et hiisku sanaakaan, hulttio, et niin sanaakaan.

Scapin. Ja matkanne oli hauska? Hä?

Argante. Hyvä Jumala! Varsin hauska. Antakaa minun hiukan edes haukkua rauhassa.

Scapin. Aijotteko haukkua?

Argante. Aijon kuin aijonkin.

Scapin. Ja ketä, herra Argante?

Argante (osoittaen Silvestreä). Tuota roistoa.

Scapin. Miksi?

Argante. Etkö ole sitten kuullut, mitä täällä on poissa ollessani tapahtunut?

Scapin. Olen kyllä kuullut puhuttavan joistakin pikkuseikoista.

Argante. Mitä? pikkuseikoista! sellainenko teko pikkuseikka!

Scapin. Olette hieman oikeassa.

Argante. Mikä röyhkeys!

Scapin. Se on totta.

Argante. Poika menee isänsä suostumuksetta naimisiin!

Scapin. Niin, sitä ei voi millään tavoin puolustaa. Mutta viisainta olisi sentään olla nostamatta koko asiasta sellaista melua.

Argante. Minä en ole samaa mieltä, tahdon nostaa melun oikein sydämmeni pohjasta. Mitä! Minulla ei ole sinun mielestäsi siis mitään syytä suuttua?

Scapin. On kyllä. Minäkin suutuin, kuin ensin sain asian tietää, ja innoissani teidän puolestanne annoin pojallenne aika ripityksen. Kysykää vaan häneltä itseltään, kuinka olen häntä läksyttänyt siitä, että hän niin vähän kunnioitti isäänsä, jonka jalkoja hänen olisi tullut suudella. Tuskinpa te itsekään olisitte voinut paremmin pauhata. Mutta mitä siitä? Vähän ajan päästä ajattelin, että kun asiaa oikein punnitsee, niin ei hän ollutkaan niin väärässä kuin ensin olisi voinut luulla.

Argante. Mitä sinä höpiset? Eikö hän ole väärässä naidessaan tuntemattoman noin vain suin päin?

Scapin. Poika raukka. Mitä sille voi? Kohtalo pakoitti.

Argante. Ahaa! Sepäs vasta erinomainen puolustus. Siten voi tehdä minkä mahdollisen rikoksen tahansa, pettää, varastaa, murhata ja sanoa sitten puolustuksekseen muka kohtalon pakoittamisen.

Scapin. Hyvä Jumala! te käsitätte minut liian filosoofisesti. Tarkoitin vaan, että olot pakoittivat hänet koko juttuun.

Argante. Mitäs hän antoi pakoittaa itseään!

Scapin. Kuinka hän olisi yhtä viisas kuin te? Nuoruus ja hulluus, vanhuus ja viisaus, eikä sitä järkeä aina ole, jotta tekisi vaan sen mikä on viisasta. Todistuksena on meidän Léandre, joka kaikista minun opetuksistani, kaikista minun varoituksistani huolimatta on tehnyt vielä hullummin kuin teidän poikanne. Tahtoisinpa juuri tietää, ettekö te koskaan ole ollut nuori ja ettekö tekin aikoinanne ole tehnyt tyhmyyksiä, kuten muutkin. Olen kuullut kerrottavan, että te ennen maailmassa olitte suurikin naisväen lumooja, oikea Don Juan, että teitte kepposia kaunokaisten kanssa, ettekä koskaan mennyt leikkiin tulematta voittajana takaisin.

Argante. Se on totta, sen myönnän, mutta minä pysyin aina kohteliaisuuden rajojen sisällä, enkä koskaan tehnyt niinkuin hän on tehnyt.

Scapin. Mitäs hän sille voi? Hän näkee nuoren ihanan tytön. Tyttö ihastuu häneen, sillä hän on teiltä perinyt naisten ihailun. Hän rakastuu tyttöön. Tyttö suostuu. Vanhemmat tapaavat nuoret yhdessä ja miekka kädessä pakoittavat pojan naimaan.

Silvestre (its.). Mikä tottunut veijari!

Scapin. Olisitteko ennemmin suostunut hänen tulevan murhatuksi. Onhan se sittenkin parempi olla naimisissa kuin maata haudassa.

Argante. Minulle kerrottiin asia aivan toisin.

Scapin (osoittaen Silvestreä). Kysykäähän vaan tuolta. Saatte kuulla mitä hän sanoo.

Argante (Silvestrelle). Hän oli siis pakoitettu naimaan.

Silvestre. Oli.

Scapin. Noh! Miksi valehtelisin?

Argante. Hänen olisi pitänyt se heti ilmoittaa asianajajalle.

Scapin. Sitä hän ei tohtinut tehdä.

Argante. Siten olisi avioliitto voitu helpommin peruuttaa.

Scapin. Peruuttaa.

Argante. Niin.

Scapin. Sitä ette tee.

Argante Enkö?

Scapin. Ette.

Argante. Mitä! Eikö minulla ole siihen oikeutta isänä, ja sitäpaitsi on poikaani pakoitettu?

Scapin. Se on seikka, josta hän ei voi olla teidän kanssanne samaa mieltä.

Argante. Eikö samaa mieltä?

Scapin. Ei.

Argante. Minun poikani?

Scapin. Teidän poikanne. Tahtoisitteko todellakin hänen myöntävän sitä, että hän olisi muka pelännyt ja että pakoittamalla olisi hänet saatu naimaan? Ei sitä hän ei voi myöntää; silloinhan hän tunnustaisi tehneensä väärin, eikä osoittautuisi teidän kaltaisenne isän kunnon pojaksi.

Argante. Vähät minä siitä.

Scapin. Oman kunniansa ja teidän kunnianne takia täytyy hänen sanoa koko maailmalle vapaehtoisesti naineensa.

Argante. Ja minä tahdon oman kunniani ja hänen kunniansa takia, että hän sanoo päinvastoin.

Scapin. Ei, minä olen varma siitä, että hän ei sitä tee.

Argante. Minä pakoitan hänet siihen.

Scapin. Hän ei sitä tee, sen sanon minä.

Argante. Hän tekee niin, taikka teen hänet perinnöttömäksi.

Scapin. Tekö?

Argante. Minä.

Scapin. Hyvä.

Argante, Kuinka niin hyvä?

Scapin. Te ette tee häntä perinnöttömäksi.

Argante. Enkö tee perinnöttömäksi?

Scapin. Ette.

Argante. Enkö?

Scapin. Ette.

Argante. Ohoo! Sepä vasta olisi. Enkö minä tekisi poikaani perinnöttömäksi?

Scapin. Ette, sanon minä.

Argante. Kuka minua siitä estäisi?

Scapin. Te itse.

Argante. Minäkö?

Scapin. Niin, teillä ei olisi sydäntä siihen.

Argante. Olisipa kyllä.

Scapin. Laskette leikkiä?

Argante. Enkä laske.

Scapin. Isän sydän kyllä heltyy.

Argante. Eipä sentään.

Scapin. Kyllä, kyllä.

Argante. Niin käy, sen minä sanon.

Scapin. Joutavia!

Argante. Ei sinun tarvitse sanoa joutavia.

Scapin. Hyvä Jumala! tunnenhan minä teidät, te olette hyväsydäminen.

Argante. Minä en ole ollenkaan hyvä, olen hyvinkin ilkeä, kun niin tahdon. Jättäkäämme koko keskustelu, se saa sappeni kuohumaan. (Silvestrelle.) Mene, sinä senkin tolvana ja tuo se poika hulttio tänne, sillävälin kuin menen herra Gérontelle valittamaan onnettomuuttani.

Scapin. Herra Argante, jos vaan jotenkin voin palvella teitä, niin olkaa vaan niin hyvä ja käskekää.

Argante. Kiitos. (Its.) Miksi on minulla vaan yksi ainoa poika! Jospa minulla tällä hetkellä olisi tyttäreni, jonka taivas riisti minulta, niin tekisin hänet perillisekseni!

SEITSEMÄS KOHTAUS.

Scapin. Silvestre.

Silvestre. Kyllä minä tunnustan sinut aika vehkeilijäksi, asia on jo hyvällä alulla. Mutta toiselta puolelta olemme toimeentulomme takia pulassa, meillä ei ole rahaa, ja velkojat ahdistavat meitä joka puolelta.

Scapin. Anna minun vaan toimia, keino on jo keksitty. Tuumin vaan, mistä saisin luotettavan miehen näyttelemään erään tarvitsevan henkilön osaa. Odotahan. Tiedätkös mitä, paina myssysi hiukan kallelleen, noin, nojaudu toiseen jalkaasi, toinen käsi puuskassa, mulkoile ja marssi kuin teaatterikuningas. — Kas, noin on hyvä. Seuraa minua.

Silvestre. Yhtä vaan pyydän sinulta, älä laita minua mihinkään rettelöihin oikeuden kanssa.

Scapin. Loruja. Me jaamme vaarat kuin veljet ainakin. Kolme vuotta enemmän tai vähemmän vankeutta ei saa peloittaa jaloja miehiä.

Alas.

TOINEN NÄYTÖS.

ENSI KOHTAUS.

Géronte. Argante.

Géronte. Näin hyvän tuulen puhaltaessa saapuvat meikäläiset vielä tänään tänne. Eräs Tarentumista tullut merimies kertoi nähneensä palvelijani paraillaan valmistautuvan matkaan, Mutta tyttäreni tapaa tullessaan kaiken pahemmalla kannalla kuin mitä olimme luulleet. Sillä se, mitä kuulitte pojastanne kerrottavan, kumoo perinpohjin kaikki tuumamme.

Argante. Olkaa huoleti. Minä lupaan poistaa kaikki esteet tieltämme ja ryhdyn heti paikalla toimeen.

Géronte. Rohkenenko, herra Argante, sanoa teille jotain? Lasten kasvatus on seikka, johon on ryhdyttävä täydellä todella.

Argante. Se on totta. Mitä sillä tarkoitatte?

Géronte. Tarkoitan vaan, että alkusyy nuorten huonoon käytökseen on kasvatuksessa, jonka he ovat saaneet isältään.

Argante. Niin joskus onkin. Mutta mitä sillä tarkoitatte?

Géronte. Mitäkö tarkoitan?

Argante. Niin.

Géronte. Tarkoitan vaan, että jos kelpo isän tavoin olisitte pitänyt poikanne hyvässä kurissa, niin ei hän olisi tehnyt sellaisia kepposia kuin nyt.

Argante. Hyvä. Siis te olette pitänyt omaa poikaanne hyvässä kurissa.

Géronte. Epäilemättä. Ja suuttuisin kelpolailla, jos hän olisi tehnyt jotain poikanne tekojen kaltaista.

Argante. Ja jos tuo sama poika, jota te kelpo isän tavoin olette pitäneet hyvässä kurissa, olisi tehnyt jotain vielä pahempaakin? Hä?

Géronte. Mitä?

Argante. Mitäkö?

Géronte. Mitä te tarkoitatte?

Argante. Tarkoitan vaan, herra Géronte, että parasta on olla tuomitsematta niin äkkipikaa toisten käytöstä, ja katsokoon se joka tahtoo soimata, eikö omassa kodissaan ole mitään mätähaavaa.

Géronte. En ymmärrä arvoituksianne. Kyllä minä selitän. Oletteko kuullut jotain pojastani puhuttavan?

Argante. Voi olla mahdollista.

Géronte. Ja mitä sitten?

Argante. Palvelijanne Scapin, kiukuissani kun olin, puhui vaan ohimennen asiasta; hän tai joku muu voi selittää teille lähemmin. Mitä minuun tulee, menen heti keskustelemaan jonkun asianajajan kanssa ryhtyäkseni tarpeellisiin toimenpiteisiin. Näkemiin asti.

TOINEN KOHTAUS.

Géronte. Mitä juttuja täällä on tekeillä! Jotain vielä pahempaa? Minä puolestani en tiedä mitään sen pahempaa, ja minun mielestäni on naiminen vastoin isänsä tahtoa teko, joka voittaa kaiken, mitä voi kuvitellakaan.

KOLMAS KOHTAUS.

Géronte. Léandre.

Géronte. Ah! Kas, tuossa hän onkin!

Léandre (juosten Gérontea syleilemään). Isäni! Kuinka olen iloinen nähdessäni teidät taas kotona!

Géronte (karttaen syleilyä). Ei kiirettä' Puhukaamme hiukan tärkeistä asioista.

Léandre. Sallikaa minun syleillä teitä ja —

Géronte (karttaen taas). Ei kiirettä, sanon minä.

Léandre. Mitä! Te ette salli minun syleillä teitä osoittaakseni iloani?

Géronte. En. Meillä on asioita keskenämme selviteltävinä.

Léandre. Mitä asioita?

Géronte. Anna minun katsoa sinua suoraan silmiin.

Léandre. Mitä?

Géronte. Katso minua silmästä silmään.

Léandre. No?

Géronte. Mitä täällä on tapahtunut?

Léandre. Mitäkö on tapahtunut?

Géronte Niin. Mitä olet tehnyt poissaollessani?

Léandre. Mitä minä sitten muka olisin tehnyt, isä?

Géronte. Minä en suinkaan tahdo, että olisit tehnyt, minä kysyn vaan, mitä olet tehnyt.

Léandre. Minä! Minä en ole tehnyt mitään sellaista, josta voisitte moittia minua.

Géronte. Et mitään?

Léandre. En.

Géronte. Oletpa jotakuinkin röyhkeä.

Léandre. Tiedän olevani syytön.

Géronte. Scapin on kuitenkin kertonut teistä uutisia.

Léandre. Scapin?

Géronte. Ahaa! Jopa punastut.

Léandre. Mitä hän on kertonut teille minusta?

Géronte. Tämä paikka ei ole sopiva jutun tutkimiseen; me tarkastamme sitä muualla! Joudu kotiin, minä seuraan sinua heti sinne. Ah! Lurjus! Jos sinä tuotat minulle häpeää, niin en tunnusta sinua pojakseni, etkä milloinkaan saa tulla näkyviini.

NELJÄS KOHTAUS.

Léandre. Scapin on minut pettänyt! Tuo konna, jonka pitäisi ennen kaikkea pitää salassa kaikki, mitä uskon hänelle, hän ensimäisenä juoksee ilmaisemaan kaiken isälleni. Ah! Minä vannon taivaan kautta ettei tämä petos jää rankaisematta.

VIIDES KOHTAUS.

Octave. Léandre. Scapin.

Octave. Rakas Scapin, kuinka suuresti saan kiittää puuhiasi! Mikä mainio mies sinä olet! Miten olisi minun käynytkään, jollei taivas olisi tuonut sinua avukseni!

Léandre. Ahaa! Siinähän te olettekin! Olen oikein iloinen nähdessäni teidät, senkin konna.

Scapin. Se on liian suuri kunnia minulle.

Léandre (paljastaen miekkansa). Vielä laskette sopimatonta leikkiäkin! Ah, kyllä minä opetan —

Scapin (heittäytyen polvilleen). Hyvä herra!

Octave (astuen molempien väliin estääkseen Léandrea lyömästä). Ah! Léandre!

Léandre. Ei, Octave, elkää pidättäkö minua.

Scapin (Léandrelle). Voi, armollinen herra!

Octave (pidättäen Léandrea). Armoa!

Léandre (aikoen iskeä Scapinia). Antakaa minun tyynnyttää vihani.

Octave. Ystävyytemme nimessä, Léandre, elkää tehkö hänelle pahaa!

Scapin. Armollinen herra, mitä minä sitten olen tehnyt?

Léandre (aikoen iskeä Scapinia). Mitäkö olet tehnyt, konna?

Octave (pidättäen vielä Léandrea). Rauhoittukaa!

Léandre. En, Octave. Hän tunnustakoon heti petollisuutensa. Äsken sain muilta kuulla, mitä kepposia olet minulle tehnyt. Mutta nyt tahdon kuulla tunnustuksen omasta suustasi tai lävistän sinut miekallani.

Scapin. Voi, armollinen herra! Voisitteko todellakin olla niin sydämetön?

Léandre. No, puhu sitten.

Scapin. Minä olisin siis teille tehnyt jotain, armollinen herra?

Léandre. Niin, konna. Eikö sinun omatuntosi syytä sinua siitä?

Scapin. Minä vannon, etten tiedä mistä on kysymys.

Léandre (lähestyen surmatakseen Scapinin). Etkö tiedä?

Octave (hilliten Léandrea). Léandre!

Scapin. No niin, armollinen herra, koska te nyt välttämättömästi tahdotte, niin tunnustan tovereitteni kanssa juoneeni sen pikku tynnyrillisen espanjalaista viiniä, jonka tässä eräänä päivänä saitte lahjaksi. Sitten leikkasin läven tynnyriin ja kaadoin tynnyrin ympärille vettä, jotta uskoisitte viinin juosseen maahan.

Léandre. Sinäkö hulttio joit espanjalaisen viinini ja olet syypää siihen, että toruin piikaa luullen hänen tehneen minulle tuon kepposen?

Scapin. Niin, minä se olin, armollinen herra. Antakaa se mulle anteeksi.

Léandre. Olenpa iloinen kuullessani tämän. Mutta siitä ei ole nyt kysymys.

Scapin. Eikö siitä, armollinen herra?

Léandre. Ei. Aivan toinen asia koskee minua lähemmin. Sinä saat sen itse sanoa minulle.

Scapin. Armollinen herra, minä en muista tehneeni muuta.

Léandre (aikoen lävistää Scapinin). Etkö aijo tunnustaa.

Scapin. Ai!

Octave (hilliten Léandrea). Rauhoittukaa!

Scapin. Armollinen herra, on kyllä totta, että kolme viikkoa sitten lähetitte minut eräänä iltana viemään pienen kellon nuorelle mustalaistytölle, jota rakastitte. Palasin kotia aivan kurassa, kasvot verissä ja sanoin kohdanneeni rosvoja, jotka olivat minut pahanpäiväisesti piesseet ja vieneet kellon. Minä itse, armollinen herra, olin pistänyt sen omaan taskuuni.

Léandre. Sinäkö varastit kelloni?

Scapin. Minä, armollinen herra, nähdäkseni paljoko kello on.

Léandre. Ahaa! Saanpa kuulla tässä kauniita juttuja. Mutta siitäkään ei ole kysymys.

Scapin. Eikö siitäkään?

Léandre. Ei, konna. Sinun täytyy vielä muutakin tunnustaa minulle.

Scapin (Its.). Hiisi vieköön.

Léandre. Puhu pian, minulla ei ole aikaa odottaa.

Scapin. Armollinen herra, muuta minä en ole tehnyt.

Léandre (aikoen lävistää Scapinin). Etkö muuta?

Octave (asettuen Léandren eteen). Seis!

Scapin. No niin, armollinen herra, muistatteko vielä tuon peikon, siitä on nyt kuusi kuukautta, joka eräänä yönä antoi teille aika lailla selkään ja melkein oli taittaa niskanne, kun paetessanne putositte erääseen kellariloukkoon.

Léandre. No?

Scapin. Minä, armollinen herra, minä olin tuo peikko.

Léandre. Sinäkö, lurjus?

Scapin. Niin, minä, armollinen herra. Ainoastaan peloittaakseni teitä ja vieroittaakseni teidät yöjuoksuhalustanne, joka teitä vaivasi.

Léandre. Sopivassa tilaisuudessa vielä muistan, mitä nyt sain kuulla. Mutta minä tahdon sinut tunnustamaan, mitä olet sanonut isälleni?

Scapin. Teidän isällenne?

Léandre. Niin, katala, minun isälleni.

Scapin. En ole häntä vielä nähnytkään matkansa jälkeen.

Léandre. Etkö nähnytkään?

Scapin. En, armollinen herra

Léandre. Onko se totta?

Scapin. On, toden totta. Hän itse saa sen teille todistaa.

Léandre. Hänen omasta suustaan olen sen kuullut.

Scapin. Teidän luvallanne sanoen hän ei ole puhunut totta.

KUUDES KOHTAUS.

Léandre. Octave. Carle. Scapin.

Carle. Armollinen herra, minä tuon ikäviä uutisia. Rakastettunne on vaarassa.

Léandre. Mitä?

Carle. Mustalaiset ovat täällä, aikoen viedä Zerbinetten muassaan. Hän itse kyynelsilmin käski minun heti tulla ilmoittamaan teille, että jollette kahden tunnin kuluessa maksa heille sitä summaa, jonka he vaativat Zerbinettestä, niin menetätte hänet ainiaaksi.

Léandre. Kahden tunnin kuluessa.

Carle. Kahden tunnin kuluessa.

SEITSEMÄS KOHTAUS.

Léandre. Octave. Scapin.

Léandre. Voi, rakas Scapin, auta minua!

Scapin (nousten ja asettuen ylpeästi Léandren eteen). Voi, rakas Scapin! Nyt olen rakas Scapin, kun minua tarvitaan.

Léandre. Minä annan sinulle kaikki anteeksi, mitä äsken kerroit, vaikka olisit vielä pahempaakin tehnyt.

Scapin. Ei, ei, älkää antako minulle anteeksi. Lävistäkää minut miekallanne. Olisin iloinen jos tappaisitte minut.

Léandre. En. Minä rukoilen, pelasta minut, auta minua lunastamaan rakastettuni.

Scapin. En, en. Parasta on tappaa minut.

Léandre. Sinä olet siihen liian kallis. Minä rukoilen sinua käyttämään ihmeteltävää neroasi, nyt sitä tosiaan tarvitaan.

Scapin. Ei, tappakaa minut, sanon minä.

Léandre. Armoa! Älä enää ajattelekaan sitä ja auta minua.

Octave. Scapin, hänen hyväkseen täytyy jotain tehdä.

Scapin. Hänen hyväkseen, kun ensin on minua sillä tavalla solvaissut?

Léandre. Minä rukoilen, unohda vihani ja auta minua.

Octave. Minäkin rukoilen hänen puolestaan.

Scapin. Minua on liian syvästi loukattu.

Octave. Voita mielipahasi.

Léandre. Jätätkö Scapin, minut tähän kurjaan tilaan.

Scapin. Tuolla tavoin, aivan syyttömästi solvata minua!

Léandre. Olin väärässä, minä myönnän sen.

Scapin. Haukkua minua konnaksi, heittiöksi, roistoksi!

Léandre. Minä kadun katkerasti tekoani.

Scapin. Aikoo vielä lävistää minut miekallaan.

Léandre. Minä pyydän koko sydämmestäni sinulta anteeksi. Ja jollei muu auta, heittäydyn eteesi polvilleni, näin, Scapin, rukoilen sinua vielä kerran, älä jätä minua!

Octave. Toden totta, Scapin, sinun täytyy suostua.

Scapin. Nouskaa nyt sitten, elkääkä toista kertaa olko niin tuittupäinen.

Léandre. Mutta lupaatko toimia puolestani?

Scapin. Saattehan sitä ajatella.

Léandre. Mutta tiedäthän, aika rientää.

Scapin. Olkaa huoleti. Paljoko tarvitsette?

Léandre. 500 tukaatia.

Scapin. Ja te?

Octave. 200 tukaatia.

Scapin. Ne kiskon teidän isiltänne. (Octavelle.) Mitä teidän isäänne tulee, on keino jo keksitty. (Léandrelle.) Ja huolimatta teidän isänne äärettömästä saituudesta aijon hänestä suoriutua vielä helpommin, sillä te tiedätte, että sillä miehellä, Jumalan kiitos, ei ole ylenpalttisesti ymmärrystä, ja minä kyllä saan hänet uskomaan vaikka mitä. Ettehän siitä loukkaannu, eihän teitä kuukaan pidä vähääkään hänen kaltaisenansa ja tiedättehän kyllä, että häntä pidetään vaan muodollisesti teidän isänänne.

Léandre. Sepä kaunista, Scapin.

Scapin. No, no, älkää nyt suuttuko, laskinhan minä leikkiä. Mutta tuolla näen Octaven isän tulevan. Aletaan hänestä, koska hän on saapuvilla. Menkää te molemmat pois. (Octavelle.) Ja te, sanokaa Silvestrelle, että hän himphamppua tulee tänne näyttelemään osaansa.

KAHDEKSAS KOHTAUS.

Argante. Scapin.

Scapin (Its.). Tuossa hän on ja hautoo mietteitään.

Argante (luullen olevansa yksin). Käyttäytyy siten, ei ajattele sen pitemmälle! Heittäytyy mokomaankin liittoon? Voi, voi, sitä kevytmielistä nuorisoa.

Scapin. Nöyrin palvelijanne, herra Argante.

Argante. Päivää, Scapin.

Scapin. Poikanne naimisjuttu kai pyörii päässänne?

Argante. Myönnän kyllä, että hän on tuottanut minulle suurta mielipahaa.

Scapin. Niin, elämä on täynnä vastoinkäymisiä. Parasta on aina olla valmis ottamaan niitä vastaan. Kuulin kerran, siitä on jo pitkä aika, erään viisaan miehen lauseen, joka sitten aina on pysynyt muistossani.

Argante. No?

Scapin. Että niin pian kuin perheenisä on kotoa poissa, täytyy hänen ajatella kaikkia ikäviä mahdollisuuksia mitkä häntä palatessaan voivat kohdata: ajatella, että hänen talonsa on palanut, rahansa varastettu, vaimonsa kuollut, poikansa raajarikkona, tyttärensä vietelty, ja pitää sitä, mikä ei ole tapahtunut, suurena onnena. Minä puolestani olen aina käytännössä noudattanut tätä filosofiaa, enkä koskaan ole palannut kotiin olematta valmis vastaanottamaan vihaiselta herraltani soimauksia, loukkauksia, potkuja, keppiä, piiskaa. Mikä ei ole tapahtunut, siitä olen kiittänyt kohtaloa.

Argante. Aivan oikein. Mutta tuota kirottua naimista, joka ehkäisee meidän tuumamme, en voi kärsiä ja aijon neuvotella asianajajan kanssa saadakseni sen kumotuksi.

Scapin. Toden totta, herra Argante, uskokaa minua, koettakaa jotenkin muuten saada asia selville. Kyllä te tiedätte mitä oikeusjuttu tässä maassa on, sama kuin syöksyisi mehiläispesään.

Argante. Olet oikeassa. Mutta miten muuten?

Scapin. Minä luulen tietäväni. Minä en saanut rauhaa, sillä minä otan niin suuresti osaa suruunne, ennenkuin keksin keinon, jolla voin vapauttaa teidät levottomuudestanne. Sillä minä en voinut heltymättä katsella, miten kunnon isät saavat suruja kärsiä lapsiensa takia. Olenkin aina teitä kohtaan tuntenut erityistä lämpöä.

Argante. Olen hyvin kiitollinen siitä.

Scapin. Kävin sen vuoksi tuon tytön veljen luona. Hän on ammatiltaan tuollainen, joka aina on valmis miekkailuun, puhuu vaan surmaamisesta, eikä tunne sen suurempia omantunnon vaivoja tapettuaan ihmisen kuin jos olisi tappanut kärpäsen. Rupesin keskustelemaan tästä naimajutusta, vakuutin hänelle, miten helposti sen voi peruuttaa, koska on väkivaltaa nimittäin käytetty. Mitenkä isänoikeutenne, rahanne ja ystävänne auttaisivat teitä oikeuden edessä. Lyhyesti, minä käsittelin asiaa niin monelta puolelta, että hän vihdoin suostui purkamaan avioliiton, jos te vaan annatte hänelle pikkuisen rahaa.

Argante. Ja paljoko hän vaatii?

Scapin. Oh! Ensiksi kapusi hän hyvinkin korkealle.

Argante. No, kuinka korkealle?

Scapin. Hirveän korkealle.

Argante. No mutta kuinka korkealle?

Scapin. Hän ei puhunut vähemmästä kuin 500 tai 600 tukaatista.

Argante. 500 tai 600 raippaa hän saakoon! Hän tekee kai ihmisistä pilkkaa?

Scapin. Sitä minäkin sanoin hänelle, käskin hänen mennä sinne missä pippuri kasvaa. Koetin selittää hänelle, ett'ette ole mikään tyhmeliini, jolta noin vaan voi vaatia 500 tai 600 tukaatia. Vihdoin useiden ehdotuksieni jälkeen sanoi hän minulle: Minun täytyy lähteä piakkoin armeijaan, juuri varustelen itseäni ja vaan rahan tarve saa minut suostumaan tarjoumuksiinne. Tarvitsen itselleni ratsun; oikein hyvän ratsun, se maksaa ainakin 60 tukaatia.

Argante. No niin, saakoon hän nuo 60 tukaatia.

Scapin. Sen lisäksi satula ja pistoolit; se nousee noin 20 tukaatia!

Argante. 20 ja 60 tukaatia on 80 tukaatia!

Scapin. Aivan oikein.

Argante. Se on paljon, mutta olkoon. Minä suostun siihen.

Scapin. Vielä palvelijalle hevonen, joka maksaa ehkä 30 tukaatia.

Argante. Mitä hittoa! Menkää hiiteen. Hän ei saa niihin ropoakaan.

Scapin. Hyvä herra — — —

Argante. Ei. Mies on hävytön.

Scapin. Pitääkö hänen palvelijansa sitten kävellä?

Argante. Käyköön kuinka tahtoo ja herransa samoin.

Scapin. Hyvä Jumala, älkää nyt suuttuko sellaisista pikkuseikoista. Älkää ryhtykö oikeudenkäyntiin, pelastautukaa miten tahansa oikeuden käsistä.

Argante. No, olkoon. Suostun antamaan hänelle vielä 30 tukaatia.

Scapin. Sitten tarvitsen vielä, sanoi hän, muulin — — —

Argante. Oh! Menköön hän hiiteen muulineen! Liika on liikaa, me käräjöimme.

Scapin. Armollinen herra! —

Argante. En, enempää en anna.

Scapin. Herra, pikkuinen muuli.

Argante. En anna hänelle edes aasiakaan.

Scapin. Mutta ajatelkaahan — — —

Argante. En; ennemmin käräjöin.

Scapin. Voi, hyvä herra, mitä te puhuttekaan. Ajatelkaahan kaikkia oikeuden koukkuja; katsokaahan kaikkia haasteita, oikeuden rappusia, kauheita juttuja. Sanokaa tahtoisitteko todellakin joutua sellaisten petojen kynsiin kuin oikeudenpalvelijat, prokuraattorit, asianajajat, sihteerit ja varasihteerit, syyttäjät, tuomarit ja niiden kirjurit ovat. Näiden joukossa ei ole niin ainoatakaan, joka ei mitä vähäpätöisimmästä syystä väärentäisi mitä asiaa tahansa. Oikeudenpalvelija jättäisi väärän haasteen, jonka nojalla te tietämättänne tuomitaan. Prokuraattori liittoutuu vastustajienne kanssa ja saisitte maksaa kelpo summat. Asianajajanne lahjottaisiin, hän ei tulisi ajoissa valvomaan asiaanne, tai toisi esiin syitä, joissa ei ole hölynpölyä järkeä. Sihteeri uppiniskaisuudessaan kirjoittaisi tuomiot ja päätökset teidän vahingoksenne. Kirjuri kätkisi asiapapereita, tai syyttäjä itse ei ole kertonut kaikkea mitä on nähnyt. Ja jos otaksuu, että suurimmalla varovaisuudella olisitte päässyt näistä kaikista, niin huomaisitte että tuomari olisi yllyttänyt teidän kimppuunne joko uskovaiset tai rakastettunsa. Voi, hyvä herra, jos vaan voitte, niin paetkaa tätä kiirastulta. Käräjöiminen on sama kuin helvetti jo maanpäällä. Ja kun vaan ajattelen riitajuttua, olisin valmis pakenemaan aina Indiaan asti.

Argante. Minkä hinnan hän määräsi muulista?

Scapin. Hyvä herra, muulista, ratsusta ja palvelijan hevosesta, satulasta ja pistoolista, sekä maksaakseen muutamia pikku velkoja emännälleen, vaatii hän kaikkiaan 200 tukaatia.

Argante. 200 tukaatia?

Scapin. Niin.

Argante (kävellen kiukuissaan). Hyvä, hyvä, me käräjöimme!

Scapin. Mutta ajatelkaahan — — —

Argante. Minä käräjöin.

Scapin. Älkää heittäytykö — — —

Argante. Minä tahdon käräjöitä — — —

Scapin. Mutta käräjöidäksenne tarvitsette rahaa; sitä tarvitsette haasteeseen ja tarkastukseen; sitä tarvitsette esittelyyn, neuvotteluun, produktioniin, prokurationiin ja prokuraattorin papereihin; sitä tarvitsette keskusteluihin ja neuvotteluihin asianajajien kanssa; tarvitsette asiapaperien kopioimiseen; sitä tarvitsette varasihteerin kertomukseen, oikeuskustannuksiin, tarkastukseen kirjurien allekirjoituksiin ja ulosantoon, puhumattakaan niistä lahjoista, joita teidän tulee jaella näitten kaikkien herrojen kesken. Antakaa rahat miehelle, niin pääsette koko hommasta.

Argante. Mitä, 200 tukaatia?

Scapin. Niin. Voitatte vaan siten. Olen laskenut itsekseni kaikki oikeusmenot yhteen ja olen huomannut, että jos annatte miehelle 200 tukaatia, säästätte vähintäin 150, laskemattakaan sitä huolta, hyppyytä ja harmia, josta pääsette. Ennenkuin kuulen kelvottomien asianajajien laskettelevan huonoja sukkeluuksia minusta koko maailman kuullen, ennen annan minä 300 tukaatia kuin käräjöitsen.

Argante. Vähä minä siitä, asianajajat sanokoot minusta mitä tahansa.

Scapin. Tehkää niinkuin tahdotte; minä ainakin teidän sijassanne karttaisin riitajuttua.

Argante. Minä en anna 200 tukaatia.

Scapin. Kas tuolla onkin hän itse tulossa.

YHDEKSÄS KOHTAUS.

Argante, Scapin, Silvestre (puettuna tappelupukariksi.)

Silvestre. Scapin, viehän minut sen Arganten luo, joka on Octaven isä.

Scapin. Miksi niin?

Silvestre. Sain kuulla hänen aikovan ryhtyä käräjöimään minun kanssani ja oikeuden avulla aikovan peruuttaa sisareni avioliiton.

Scapin. Minä en tiedä mitä hän aikoo. Mutta hän ei millään tavoin suostu antamaan 200 tukaatia, jotka te vaaditte, hän nimittäin paljoksuu summaa.

Silvestre. Hiisi vieköön koko saakelin koiran! Jos minä vaan saan hänet käsiini, niin rutistan miehen, vaikka minut elävältä nyljettäisiin.

    (Argante pysyttelee vavisten Scapinin takana,
    jotta häntä ei huomattaisi.)

Scapin. Hyvä herra, Octaven isä on rohkea mies: ja ehkei hän teitä pelkää ollenkaan.

Silvestre. Hän! Hän! Saakeli soikoon, jos hän vaan olisi täällä niin puhkaisisin heti hänen mahansa miekallani. (Huomaten Arganten.) Kuka tuo on?

Scapin Se ei ole hän, se ei ole hän.

Silvestre. Onko hän sitten hänen ystävänsä?

Scapin. Ei suinkaan, päinvastoin, hän on hänen verivihollisensa.

Silvestre. Hänen verivihollisensa?

Scapin. Niin.

Silvestre. Ah! Hiisi vie, sepä hauskaa! (Argantelle.) Te olette siis tuon Argante heittiön vihollinen. Eikö niin?

Scapin. On, on, sen minä vakuutan.

Silvestre (puristaen kovaa Arg. kättä). Paiskatkaahan kättä, paiskatkaahan. Minä annan teille sanani, ja vannon kautta kunniani, miekkani, kautta kaikkien kiroussanojeni, että ennenkuin päivä päättyy olen vapauttanut teidät tuosta kirotusta konnasta. Luottakaa vaan minuun.

Scapin. Hyvä herra, tässä maassa ei suvaita väkivaltaa.

Silvestre. Vähät minä siitä, minun ei tarvitse pelätä menettäväni sillä mitään.

Scapin. Hän on epäilemättä varuillaan. Hänellä on sukulaisia, ystäviä ja palvelijoita, jotka suojelevat häntä teidän hyökkäyksiänne vastaan.

Silvestre. Sitä juuri toivon, hiisi vie, sitä juuri! (Paljastaen miekan.) Ah! Tuli ja leimaus! Jospa hän olisi täällä kaikkine apulaisineen! Ja vaikka olisi niitä kolmekymmentä hänen Ympärillään! Näen heidän syöksyvän miekka kädessä kimppuuni! (Asettuen miekkailuasentoon.) Mitä, roistot, uskallattekin hyökätä päälleni! No niin, saakeli soikoon! (Iskee joka taholle ikäänkuin taistellen useamman kanssa.) Ei armoa. Kyllä näytän. Hakkaa päälle. Pysy paikallasi, katso tänne! Ah! Senkin vorot! Ah! Lurjukset! Tännekö tuppaatte. Kyllä minä selkänne pehmitän. Seis, kanaljat, seis; tuossa, tuossa. (Kääntyen Arganten ja Scapinin päin.) Tuossa vielä ja tuossa. Mitä! Pakenetteko? Puolustautukaa, hiisi vie, puolustautukaa.