Paras Sir, olen saanut kirjeen Mrs. Lippettiltä. Hän toivoo että minä menestyn hyvin sekä käytöksessä että opinnoissa. Koska minulla luultavasti ei ole muutakaan kesäpaikkaa, sallii hän minun palata takaisin orpokotiin ja tehdä työtä ylläpitoni edestä kunnes koulu alkaa.
MINÄ VIHAAN JOHN GRIER HOMEA.
Kuolisin mieluummin kuin palaisin sinne.
Vilpittömästi Teidän
JERUSHA ABBOTT.
Cher Oncle Jambes-longes,
Vous êtes un kunnon mies!
Je suis très heureuse maatalosta, parsque je n'ai jamais ollut maalaistalossa dans ma vie ja olisi ollut sietämätöntä retourner chez John Grier, et pestä astioita tout l'éte. Vaara pyörii että quelque chose affreuse olisi tapahtunut, parsque j'ai perdu ma humilité d'autre fois et j'ai peur että olisin räjähtänyt quelque jour ja lyönyt rikki joka kupin ja kulhon dans la maison.
Pardon brièvefé et paperi. Je ne peux pas lähettää des mes nouvelles parsque je suis dans ranskantunnilla et j'ai peur que Monsieur le Professeur panee minut lukemaan tout de suite.
Hän pani!
Au revoir, Je vous aime beaucoup.
JUDY.
Toukokuun 30 p.
Rakas Setä Pitkäsääri!
Oletko koskaan nähnyt tätä leikkikenttää? (Tämä on pelkästään retoorinen kysymys. Älä anna sen vaivata itseäsi.) Se on taivaallinen paikka toukokuussa. Kaikki pensaat ovat kukassa ja puiden vehreys on niin nuori ja herttainen — vanhat männytkin näyttävät niin raikkailta ja uutukaisilta. Ruohokentällä vilkkuu keltaisia kevätkukkia ja sadottain tyttöjä sinisissä ja valkoisissa ja vaaleanpunaisissa puvuissa. Jokainen on iloinen ja huoleton, sillä kesälupa lähestyy, ja kun se on edessä, ei tutkintojakaan oteta laskuun.
Eikö ole onnellista olla sellaisessa mielentilassa? Ja ah, Setä! Minä olen onnellisin kaikista! Siksi etten enää ole orpokodissa, enkä kenenkään lapsentyttö tai koneellakirjoittaja tai kirjanpitäjä (sellainen olisin ollut ilman sinua, niinkuin tiedät).
Minä kadun nyt kaikkea entistä pahuuttani.
Minä kadun että koskaan olin nenäkäs Mrs. Lippettille.
Minä kadun että koskaan läjähyttelin Freddie Perkinsiä.
Minä kadun että koskaan panin suolaa sokeriastiaan.
Minä kadun että koskaan irvistelin Johtokunnan Jäsenten selän takana.
Aion olla hyvä ja herttainen ja kiltti kaikille, koska olen niin onnellinen. Ja tänä kesänä aion kirjoittaa ja kirjoittaa ja kirjoittaa ja alkaa olla suuri kirjailija. Eikö se ole ylevä kanta? Oi, kyllä minä kehitän itsestäni kauniin luonteen! Se hieman näivettyy pakkasella ja kylmällä, mutta se kasvaa nopeasti, kun aurinko paistaa.
Niin on jokaisen laita. Minä en hyväksy sitä teoriaa, että surut ja pettymykset ja vastoinkäymiset muka kehittäisivät siveellistä voimaa. Onnelliset ihmiset juuri ihan säkenöivät ystävällisyyttä. Minä en luota misantrooppeihin. (Hieno sana! Olen juuri oppinut sen.) Sinä et ole misantrooppi, vai oletko, Setä?
Aloin kertoa sinulle leikkikentästä. Soisinpa että tulisit pienelle käynnille ja antaisit minun kävelyttää sinua ja sanoa:
"Tuolla on kirjasto. Tässä on kaasusäiliö. Goottilainen rakennus vasemmalla on kimnaasi, ja tudorilais-romaaninen sen vieressä uusi sairaala." Oo, minä olen mestari näyttelemään paikkoja ihmisille. Olen harrastanut sitä kaiken ikääni orpokodissa, ja täällä olen tehnyt sitä kaiken päivää. Puhun täyttä totta.
Ja lisäksi Miehelle.
Se on suuri elämys. En ole koskaan ennen puhellut miehen kanssa (paitsi ehkä jonkun Johtokunnan Jäsenen, ja heitä ei oteta lukuun). Anteeksi, Setä. En aio loukata tunteitasi kun puhun pahaa Johtokunnan Jäsenistä. Minä en katso sinun todella kuuluvan heihin. Jouduit Johtokuntaan ihan sattumalta. Johtokunnan Jäsen sellaisenaan on lihava ja pönäkkä ja hyväntahtoinen. Hän taputtaa päälaelle ja käyttää kultaisia kellonvitjoja.
Se on kuin lutikka kesäkuussa, mutta se on olevinaan Johtokunnan
Jäsenen kuva — kenen tahansa paitsi sinun.
Mutta palatkaamme asiaan:
Olen kävellyt ja puhellut ja juonut teetä erään miehen kanssa. Ja hyvin hienon miehen sittenkin — Mr. Jervis Pendletonin Julian perheestä, hänen setänsä, lyhyesti (pitkästi, pitäisi minun ehkä sanoa, sillä hän on yhtä pitkä kuin sinä). Ollessaan kaupungissa asioilla hän päätti pistäytyä korkeakouluun tervehtimään veljentytärtään. Hän on Julian isän nuorin veli, mutta Julia ei tunne häntä kovinkaan läheisesti. Nähtävästi setä Jervis vilkaisi häneen kun hän oli pikkulapsi, päätti ettei pidä hänestä eikä sen koommin ole kiinnittänyt huomiotaan häneen.
Joka tapauksessa hän nyt oli tullut korkeakouluun ja istui vastaanottohuoneessa hyvin säädyllisesti, hattu ja keppi ja hansikkaat vieressään, ja Julialla ja Salliella oli seitsemään asti kertaus, josta he eivät voineet karata. Niinpä Julia syöksyi huoneeseeni ja rukoili minua kävelyttämään häntä ulkona leikkikentällä ja jättämään hänet kello seitsemältä Julian haltuun. Minä lupasin, kohteliaasti mutta innottomasti, koska en välitä paljonkaan Pendletoneista.
Mutta hän osoittautuikin lauhkeaksi kuin karitsa. Hän on oikea ihminen — ei ensinkään Pendleton. Meillä oli hyvin hauskaa, ja siitä alkaen olen ikävöinyt setää. Onko sinulla mitään sitä vastaan että sanon sinua Sedäksi? Minä uskon että setä voittaa isoäidinkin.
Mr. Pendleton muistutti hiukan sinua, Setä, sellaisena kuin olit kaksikymmentä vuotta sitten. Huomaat että tunnen sinut perinpohjin, vaikka emme ole koskaan tavanneetkaan!
Hän on pitkä ja laihahko ja hänellä on tummat kasvot ja äärettömän hauska alapuolinen hymy, joka ei koskaan tule oikein esille, mutta juuri ja juuri kaartaa hänen suupielensä ylöspäin. Ja hänellä on taito saada toisesta tuntumaan kuin olisi tuntenut hänet jo pitkän aikaa. Hän on hyvin toverillinen.
Me kävelimme korkeakoulun alueen alusta loppuun, nelikulmiosta urheilukentälle, sitten hän sanoi olevansa väsynyt ja tahtovansa teetä. Hän ehdotti että menisimme korkeakoulun ravintolaan — se on aivan urheilukentän vieressä mäntykäytävän päässä. Minä sanoin että meidän pitäisi mennä takaisin Julian ja Sallien luo, mutta hän sanoi ettei hän tahdo veljentytärtensä juovan liian paljon teetä, se tekee heidät hermostuneiksi. Ja niin karkasimme ja joimme teetä ja söimme kaakkua ja hilloa ja jäätelöä ja leivoksia sievän pienen pöydän ääressä ulkona parvekkeella. Ravintola onnistui olemaan tyhjä, koska kuukausi on lopussa ja taskurahat vähissä.
Voi kuinka meillä oli hauskaa! Mutta hänen täytyi rientää junalleen melkein heti kun olimme palanneet ja hän näki Juliaa tuskin ollenkaan. Julia oli raivostunut minulle kun en tuonut häntä takaisin ajoissa — hän näyttää olevan tavattoman rikas ja miellyttävä setä. Minulle oli huojennus kuulla että hän on rikas, sillä tee ja kaikki muu maksoi kuusikymmentä senttiä mieheen.
Tänä aamuna (nyt on maanantai) saapui kolme suklaatirasiaa Julialle ja Sallielle ja minulle. Mitä ajattelet siitä? Saada makeisia mieheltä!
Alan tuntea olevani tyttö eikä löytölapsi.
Soisinpa että tulisit juomaan teetä kanssani jonakin päivänä ja antaisit minun nähdä, pidänkö sinusta. Mutta eikö olisi kauheata, jollen pitäisi? Tiedän sentään että pitäisin.
Bien! Lähetän sinulle tervehdykseni.
"Jamais je ne t'oublierai."
JUDY.
P.S. Katsoin peiliin tänä aamuna ja huomasin ihan uuden hymykuopan, jota en ole nähnyt koskaan ennen. Se on hyvin omituista. Mistä luulet sen tulleen?
Kesäkuun 9 p.
Rakas Setä Pitkäsääri!
Onnellinen päivä! Olen juuri lopettanut viimeisen tutkintoni — terveysoppia. Ja nyt:
Kolme kuukautta maalaistalossa!
En ensinkään tiedä minkälainen laitos on maalaistalo. En ole elämässäni käynyt sellaisessa. En ole koskaan edes nähnyt sellaista (paitsi junan ikkunasta), mutta minä tiedän että tulen pitämään siitä ja tulen pitämään siitä että olen vapaa.
En vieläkään ole tottunut elämään John Grier Homen ulkopuolella. Kun vain ajattelenkin sitä, kulkevat kiihkeät pienet väreet edestakaisin pitkin selkääni. Minusta tuntuu kuin minun pitäisi juosta kovemmin ja kovemmin ja yhtäpäätä katsoa olkani yli ollakseni varma ettei Mrs. Lippett juokse perässäni käsi ojossa valmiina viemään minut takaisin.
Minun ei tänä kesänä tarvitse välittää kenestäkään, vai tarvitseeko?
Sinun nimellinen auktoriteettisi ei harmita minua vähääkään, olet liian kaukana voidaksesi vahingoittaa. Mrs. Lippett on kuollut iäksi, mitä minuun tulee, ja Semplejä kai ei ole pyydetty pitämään huolta siveellisestä hyvinvoinnistani, vai kuinka? Ei ole, siitä olen varma. Olen aivan täysikasvuinen nyt. Hurraa!
Jätän sinut nyt ja menen pakkaamaan matkalaukkuani ja panemaan suvikorjuun kolme laatikollista teekattiloita ja astioita ja sohvatyynyjä ja kirjoja.
Sinun alati
JUDY.
P.S. Tässä on terveysopin kokeeni. Luuletko että olisit päässyt läpi?
LOCK WILLOW FARM,
Lauantai-illalla.
Rakkakin Setä Pitkäsääri!
Olen vasta juuri tullut enkä ole vielä avannut matkalaukkuani, mutta en jaksa odottaa, vaan minun täytyy heti sanoa sinulle kuinka paljon pidän maataloista. Tämä on taivaallinen, taivaallinen, taivaallinen paikka! Talo on nelikulmainen niinkuin näkyy:
Ja vanha. Sata vuotta tai niin. Toisella puolella on veranta, jota en osaa piirtää, ja herttainen kuisti päädyssä. Kuvassa se ei tosiaankaan pääse oikeuksiinsa — nuo esineet, jotka näyttävät höyhenhuiskuilta, ovat vaahteria, ja nuo täplikkäät, jotka reunustavat käytävää, ovat humisevia mäntyjä ja lehtikuusia. Talo sijaitsee kukkulan huipulla ja katsoo kauas peninkulmittain yli vihreiden niittyjen toiseen vuoriviivaan asti.
Tällaista maata on Connecticut, kuin sarja Marcellen aaltoja, ja Lock Willow Farm on juuri aallon harjalla. Ennen oli edessä aittarakennuksia, jotka pilasivat näköalan, mutta ystävällinen tuli taivaasta iski niihin ja poltti ne tuhaksi.
Ihmiset ovat Mr. ja Mrs. Semple ja palvelustyttö ja kaksi miespalvelijaa. Palvelusväki aterioi keittiössä, Semplet ja Judy ruokasalissa. Meillä oli savustettua silavaa ja kananmunia ja keksejä ja hunajaa ja omenatorttua ja piirakkaa ja hedelmähilloa ja juustoa ja teetä illalliseksi — ja paljon keskustelua. En ole eläissäni ollut niin huvittava; kaikki mitä sanon, näyttää tuntuvan lystikkäältä. Luultavasti se johtuu siitä etten koskaan ennen ole ollut maalla, ja kysymyksiäni leimaa kaikinpuolinen tietämättömyys.
Ristillä merkitty huone ei tarkoita sitä, missä murha tapahtui, vaan sitä missä minä asun. Se on suuri ja nelikulmainen ja tyhjä, siinä on hurmaavat vanhanaikaiset huonekalut ja ikkunat, jotka täytyy pönkittää haoilla ja vihreät kultareunaiset varjostimet, jotka putoavat alas, jos kosket niihin. Ja suuri nelikulmainen mahonkipöytä — aion viettää kesäni käsivarret levällään sillä pöydällä ja kirjoittaa romaania.
Oi, Setä, minä olen niin kiihdyksissä! En malta odottaa päivänvaloa tutkiakseni kaikkea. Kello on nyt puoli 9, ja aion juuri sammuttaa kynttilän ja koettaa mennä nukkumaan. Me nousemme viideltä. Eikö se ole verratonta? En voi uskoa että tämä todella on Judy. Sinä ja hyvä Jumala annatte minulle enemmän kuin ansaitsen. Minusta täytyy maksuksi tulla hyvin, hyvin, hyvin hyvä ihminen. Minusta aikoo tulla. Saat nähdä.
Hyvää yötä,
JUDY.
P.S. Kuulisit sammakkojen kurnuttavan ja pikku porsaitten vinkuvan — ja näkisit uuden kuun! Minä näin sen oikean olkani yli.
LOCK WILLOW,
Heinäkuun 12 p.
Rakas Setä Pitkäsääri!
Kuinka sihteerisi sattui tietämään Lock Willow'sta? (Tämä ei ole mikään retoorinen kysymys. Olen kauhean utelias tietämään.) Sillä kuule nyt: Mr. Jervis Pendleton omisti ennen tämän maatilan, mutta on nyt lahjoittanut sen Mrs. Semplelle, joka on hänen vanha hoitajattarensa. Oletko koskaan kuullut hullummasta yhteensattumasta? Mrs. Semple sanoo häntä vieläkin "Master Jervieksi" ja kertoo, kuinka herttainen pieni poika hän oli. Hänellä on rasiassa Master Jervien hiuskihara pikkulapsi-ajoilta, ja se on punainen — tai ainakin punertava!
Olen suuresti noussut Mrs. Semplen silmissä senjälkeen kun hän sai tietää että tunnen Master Jervien. Paras mahdollinen suositus Lock Willow'ssa on se että tuntee yhdenkin jäsenen Pendleton-perhettä. Ja koko perheen kerma on Master Jervie — voin ilokseni sanoa että Julia kuuluu alempaan sukuhaaraan.
Talo käy yhä hauskemmaksi ja hauskemmaksi. Ajoin heinäreessä eilen. Meillä on kolme suurta sikaa ja yhdeksän pientä nassua, ja sinun pitäisi nähdä niiden syövän. Ne ovat sikoja! Meillä on laumoittain pieniä kananpoika-lapsia ja ankkoja ja kalkkunoita ja helmikanoja. Mahdat olla hullu kun asut kaupungissa, vaikka voisit asua maatalossa.
Minun jokapäiväisenä työnäni on munien metsästys. Eilen putosin orrelta aitan ylisillä, kun koetin ryömiä pesään, jonka musta kana oli piilottanut. Ja kun tulin sisään polvi naarmuissa, sitoi Mrs. Semple sen sideharsolla mumisten kaiken aikaa: "Voi nyt sentään! Ihanhan se oli kuin eilispäivänä kun Master Jervie putosi tuolta samalta orrelta ja sai naarmuja tähän samaan polveen."
Maisema ympärillä on täydellisen kaunis. Siinä on laakso ja joki ja paljon metsäisiä kukkuloita, ja kaukana etäisyydessä suuri sininen vuori, joka suorastaan sulaa suussa.
Me kirnuamme kahdesti viikossa ja kerman säilytämme maitokamarissa, joka on rakennettu kivestä ja jonka alapuolella virtaa puro. Muutamilla lähiseudun maanviljelijöillä on separaattori, mutta me emme välitä sellaisista uudenaikaisista aatteista. Voi olla hiukan vaivalloisempaa antaa kerman nousta astioissa, mutta siitä tulee siksi paljon parempaa että kannattaa. Meillä on kuusi vasikkaa, ja olen valinnut nimet jokaiselle.
1. Sylvia, koska se syntyi metsissä. 2. Lesbia, Catulluksen Lesbian mukaan. 3. Sallie. 4. Julia — täplikäs, sekarotuinen eläin. 5. Judy, minun mukaani. 6. Setä Pitkäsääri. Ethän suutu, vai suututko, Setä? Se on puhdasrotuinen Jersey ja hyvin lauhkea luonnoltaan. Se on tämännäköinen — huomaat itse kuinka nimi on paikallaan.
Minulla ei vielä ole ollut aikaa aloittaa kuolematonta romaaniani, talo antaa minulle liiaksi puuhaa.
Sinun alati
JUDY.
P.S. Olen oppinut leipomaan piparkakkuja.
P.S. (2) Jos aiot ruveta kasvattamaan kananpoikia, salli minun suositella Buff Orpingtoneja. Niillä ei ole verikyniä.
P.S. (3) Soisin voivani lähettää sinulle kimpaleen kaunista, tuoretta voita, jota kirnusin eilen. Olen taitava maitotyttö!
P.S. (4) Tässä on kuva, joka esittää Miss Jerusha Abbottia, tulevaa suurta kirjailijaa, ajamassa kotiin lehmiä.
Sunnuntaina.
Rakas Setä Pitkäsääri!
Eikö se ole hullunkurista? Aloitin kirjettä sinulle eilen iltapäivällä, mutta olin ehtinyt kirjoittaa vasta päällekirjoituksen "Rakas Setä Pitkäsääri", kun muistin että olin luvannut poimia sinivatukoita illalliseksi, ja lähdin pois ja jätin paperiarkin pöydälle, ja kun tänään tulin takaisin, mitä luulet minun löytävän istumasta keskellä sivua? Oikean todellisen Setä Pitkäsäären!
Nostin sitä hyvin kauniisti jalasta ja pudotin sen ulos ikkunasta. En mistään hinnasta tahtoisi vahingoittaa ketään hänen sukuunsa kuuluvaa. Ne muistuttavat minua aina sinusta.
Tänä aamuna vedimme esille linjaalirattaat ja ajoimme Centren kirkkoon. Se on herttainen pieni valkoinen puukirkko, jossa on torni ja kolme doorialaista pylvästä päädyssä (tai kenties joonialaista — minä sekoitan niitä aina).
Sievä, unettava saarna, jonka aikana kukin veltosti huojutteli palmunlehtiviuhkaansa, ja ainoa ääni, papin ääntä lukuunottamatta, oli heinäsirkkojen sirinä ulkona puissa. Heräsin vasta kun huomasin seisovani ja laulavani virttä, ja silloin kaduin katkerasti, kun en ollut kuunnellut saarnaa — olisin tahtonut tietää enemmän sen miehen sieluelämästä, joka voi valita sellaisen virren. Näin se kuului:
Oi jätä maiset puuhasi, käy taivaan riemuun kanssani. Tai iäks jäät, oi ystävä, saat helvetissä hiiltyä.
Olen huomannut ettei ole viisasta keskustella uskonnosta Semplein kanssa. Heidän Jumalansa (jonka he ovat muuttumattomana perineet etäisiltä puritaani-isiltään) on ahdas, järjetön, oikeudenvastainen, halpa, kostonhaluinen, tekopyhä Olento. Taivaan kiitos että minä en ole perinyt Jumalaa keneltäkään! Olen vapaa tekemään Hänet sellaiseksi kuin haluan. Hän on lempeä ja myötätuntoinen ja mielikuvitusrikas ja anteeksiantava ja ymmärtävä — ja Hänellä on huumorin tajua.
Pidän Sempleistä äärettömän paljon: he ovat käytännössä niin verrattomasti parempia kuin teoriassa. He ovat parempia kuin heidän oma Jumalansa. Sanoin sen heille — ja he hämmentyivät kauheasti. Heidän mielestään minä herjaan — ja minun mielestäni he! Olemme jättäneet jumaluusopin keskusteluistamme.
Nyt on sunnuntai-iltapäivä.
Amasai (miespalvelija), purppuranpunainen nauha kaulassa ja kädessä kirkkaan keltaiset kauriinnahkahansikkaat, hyvin punakkana ja sileäksi ajeltuna, on juuri lähtenyt ajelulle Carrien (palvelustytön) kanssa, jolla oli suuri, punaisilla ruusuilla koristettu hattu ja sininen musliinipuku ja tukka käherrettynä niin tiukalle kuin mahdollista. Amasai on kaiken aamua pessyt rattaita, ja Carrie jäi pois kirkosta muka keittääkseen päivällistä, mutta itse asiassa silittääkseen musliinipukunsa.
Kahden minuutin päästä, kun tämä kirje on valmis, aion syventyä erääseen kirjaan, jonka löysin ullakolta. Sen nimi on "Intiaanipoluilla", ja etusivun poikki on kirjoitettu lystikkäällä pikkupojan käsialalla:
Jervis Pendleton. Joka tämän puhaltaa korvillensa kohta saa.
Master Jervie vietti täällä kerran kokonaisen kesän oltuaan sairaana, kun hän oli noin yksitoistavuotias, ja silloin hän jätti "Intiaanipoluilla" kirjan tänne. Se näyttää hyvin luetulta — likaisten pikku käsien jälkiä näkyy useasti! Ullakon nurkassa on myöskin vesipyörä ja tuulimylly ja kaaripyssy ja muutamia nuolia. Mrs. Semple puhuu hänestä niin alituisesti että alan uskoa hänen todella elävän — ei aikamiehenä, jolla on silkkihattu ja kävelykeppi, vaan hauskana, likaisena, pörrötukkaisena poikana, joka juoksee portaissa kauhealla ryskeellä ja jättää ruokakaapin ovet auki ja aina pyytää namusia. (Ja saa myöskin, jos oikein tunnen Mrs. Semplen!) Hän näyttää olleen seikkailunhaluinen pieni sielu — ja urhea ja rehellinen. Vahinko vain että hän on Pendleton, hän oli tarkoitettu paremmaksi.
Huomenna alamme puida kauraa; tänne tulee höyrykone ja kolme ylimääräistä miestä.
Mieltäni pahoittaa kertoa että Voikukka (kirjava, yksisarvinen lehmä, Lesbian äiti) on tehnyt häpeällisen teon. Se meni hedelmätarhaan perjantaina ja söi omenia puitten alta ja söi ja söi kunnes ne menivät sille päähän. Kaksi päivää se on nyt ollut ihan sikahumalassa! Mitä kerron, on täyttä totta. Oletko koskaan kuullut mitään niin sopimatonta?
Sir,
Pysyn alati
kiitollisena orponanne,
JUDY ABBOTT.
P.S. Intiaaneja ensimäisessä luvussa ja rosvoja toisessa. Pidätän henkeäni. Mitä voikaan olla kolmannessa? "Punainen Haukka putoaa kahdenkymmenen jalan korkeudesta ja kuolee." Sellainen on luvun nimi. Eikös Judyllä ja Jerviellä ole hauskaa?
Syyskuun 15 p.
Rakas Setä!
Minut punnittiin eilen jauhovaa'alla aitan nurkassa. Olen lisääntynyt painossa yhdeksän naulaa! Salli minun suositella Lock Willow'ta hyvänä parantolana.
Sinun alati
JUDY.
Syyskuun 25 p.
Rakas Setä Pitkäsääri!
Katso minua — olen sofomori! Tulin viime perjantaina. Oli ikävä kun piti jättää Lock Willow, mutta hauska saada taas nähdä leikkikentät. Totisesti on mieluisa tunne palata johonkin tuttuun. Alan kotiutua korkeakouluun ja olla tilanteen herra; itse asiassa alan kotiutua tähän maailmaan — ikäänkuin todella kuuluisin siihen enkä olisi juuri ryöminyt sisään kärsimyksen portista.
En usko että vähimmässäkään määrässä ymmärrät mitä nyt koetan sanoa. Henkilö joka on kyllin tärkeä ollakseen Johtokunnan Jäsen ei voi käsittää miltä tuntuu henkilöstä, joka on kyllin mitätön ollakseen löytölapsi.
Ja nyt, Setä, kuule tätä. Kenen kanssa luulet minun asuvan? Sallie McBriden ja Julia Rutledge Pendletonin. Se on aivan totta. Meillä on lukuhuone ja kolme pientä makuuhuonetta — voilà!
Sallie ja minä päätimme viime keväänä että kernaasti asuisimme yhdessä, ja Julia päätti jäädä Sallien seuraan — en voi kuvitella miksi, sillä he eivät ole hituistakaan samanlaiset, mutta Pendletonit ovat luonnostaan vanhoillisia ja vierovat vaihtelua. Joka tapauksessa olemme nyt täällä. Ajattele Jerusha Abbottia, John Grier Orpokodin entistä asukasta, erään Pendletonin huonetoverina! Tämä on kansanvaltainen maa.
Sallie on ehdolla luokkapresidentiksi, ja elleivät kaikki merkit petä, tulee hän valituksi. Ilma on täynnä vehkeilyjä — näkisitpä vain minkälaisia poliitikkoja olemme! Oi, minä sanon sinulle, Setä, että kun me naiset saamme oikeutemme, täytyy teidän miesten ollakin varuillanne, että voisitte pitää omanne. Vaalit tulevat ensi lauantaina, ja illalla panemme toimeen soihtukulkueen, voitti kuka voitti.
Olen aloittanut kemiaa, hyvin tavaton opinhaara. En ole koskaan nähnyt mitään sensuuntaista. Molekyylit ja atoomit ovat siinä aineksina, mutta kykenen puhumaan niistä tarkemmin vasta ensi kuussa.
Otan myöskin todistelutaitoa ja logiikkaa.
Niin myöskin koko maailman historiaa.
Niin myöskin William Shakespearen näytelmiä.
Niin myöskin ranskaa.
Jos tällaista jatkuu vielä monta vuotta, tulee minusta kerrassaan älykäs.
Olisin mieluummin valinnut kansantalouden kuin ranskan, mutta en uskaltanut, sillä pelkäsin että jollen uudelleen valitsisi ranskaa, ei ranskanopettaja päästäisi minua läpi — kun ihan nipinnapin onnistuin selviytymään kesäkuun tutkinnosta. Mutta minä sanon että valmistukseni oppikoulussa ei ollut juuri asianmukaista.
Luokalla on eräs tyttö, joka livertelee ranskaa yhtä nopeasti kuin englantia. Hän oli lapsena vanhempiensa kanssa ulkomailla ja kävi kolme vuotta luostarikoulua. Voit ymmärtää kuinka hän loistaa meihin muihin verrattuna — säännöttömät verbit ovat hänelle paljasta leikkiä. Soisin että vanhempani olisivat työntäneet minut ranskalaiseen luostariin, kun olin pieni, eikä löytölastenkotiin. Oi ei, ei sentään! Silloin en kenties koskaan olisi tutustunut sinuun. Tunnen mieluummin sinut kuin ranskankielen.
Hyvästi, Setä. Minun täytyy nyt pistäytyä Harriet Martinin luo, ja keskusteltuamme kemiallisesta tilanteesta, vaihtanemme pari ajatusta lähenevän presidentinvaalin johdosta.
Sinun politiikassa
J. ABBOTT.
Lokakuun 17 p.
Rakas Setä Pitkäsääri!
Oletetaan että uima-allas voimistelusalissa olisi täynnä sitruunahyytelöä, voisiko ihminen, joka yrittäisi uida siinä, pysyä pinnalla vai uppoisiko?
Meillä oli sitruunahyytelöä jälkiruuaksi, kun tämä kysymys tuli esille. Väittelimme tulisesti puolen tunnin ajan, ja kysymys on vielä ratkaisematta. Sallie luulisi voivansa uida siinä, mutta minä olen ihan varma että maailman paras uimari uppoisi. Eikö olisi hullunkurista hukkua sitruunahyytelöön?
Kaksi muuta kysymystä pitää pöytämme mielenkiintoa vireillä.
1. Minkä muotoisia ovat huoneet kahdeksankulmaisessa talossa? Muutamat tytöt väittävät kivenkovaan että ne ovat nelikulmaisia, mutta minä uskon että ne ovat samanmuotoisia kuin pannukakun palaset. Etkö sinäkin?
2. Oletetaan suuri, ontto, peililasista tehty pallo, jonka keskellä istuu ihminen. Missä kohden peili lakkaisi kuvastamasta hänen kasvojansa ja alkaisi kuvastaa hänen selkäänsä? Mitä enemmän ajattelee tuota ongelmaa, sitä enemmän sotkeutuu. Sinä näet mitkä syvät filosofiset mietteet täyttävät joutohetkemme!
Olenko kertonut vaaleista? Ne olivat kolme viikkoa sitten, mutta niin nopeata on elämämme, että se mikä tapahtui kolme viikkoa sitten, on jo vanhan ajan historiaa. Sallie tuli valituksi, ja meillä oli soihtukulkue, jossa kannettiin lippua "McBride ainiaaksi", ja orkesteri, jonka muodosti neljätoista soittokonetta (kolme huuliharppua ja yksitoista kampaa).
Olemme nyt hyvin tärkeitä henkilöitä huoneessa 258. Juliaan ja minuun heiastuu hyvä osa kunniasta. Onhan suorastaan yhteiskunnallisesti arvokasta asua samassa talossa kuin presidentti.
Bonne nuit, cher Setä.
Acceptez mes compliments,
Tres respectueux,
Je suis
Votre JUDY.
Marraskuun 12 p.
Rakas Setä Pitkäsääri!
Me annoimme keltanokille eilen selkään koripallossa. Tietysti olimme mielissämme — mutta oi, jospa voisimme antaa selkään junioreille! Olisin kernaasti kauttaaltaan musta ja sininen ja pysyisin sängyssä viikkokauden sideharsokääreissä.
Sallie on kutsunut minut joululuvaksi kotiinsa. Hän asuu Worcesterissa, Massachusetts. Eikö se ollut kilttiä? Lähden niin mielelläni. En elämässäni ole ollut yksityisperheessä, paitsi Lock Willow'ssa, ja Semplet ovat täysikasvuisia ja vanhoja eivätkä tule laskuihin. Mutta McBrideilla on talontäysi lapsia (ainakin kaksi tai kolme) ja äiti ja isä ja isoäiti ja angora-kissa. Siis aivan täydellinen perhe! Matkalaukun pakkaaminen ja lähteminen on hauskempaa kuin jääminen kouluun. Olen kauheasti kiihtynyt tästä aikeesta.
Kello on seitsemän — minun täytyy rientää harjoituksiin. Minä tulen esiintymään kiitosjuhlanäytelmässä. Prinssinä tornissa, samettiviitta yllä, keltaisin kutrein. Vitsikästä, vai mitä?
Teidän
J.A.
Lauantaina.
Tahdotko tietää minkä näköinen olen? Tässä on Leonora Fentonin ottama valokuva kaikista kolmesta.
Vaalea, joka nauraa, on Sallie, pitkä, joka istuu nenä pystyssä, on Julia ja pieni, jonka hiukset lentävät silmille, on Judy — hän on luonnossa kauniimpi kuin tässä, mutta aurinko paistoi silmiin.
"STONE GATE" WORCESTER, MASS.
Joulukuun 31 p.
Rakas Setä Pitkäsääri!
Aioin kirjoittaa sinulle ennemmin ja kiittää sinua jouluksi lähettämästäsi pankkiosoituksesta, mutta elämä McBridella vie ihmisen kokonaan, eikä tunnu mahdolliselta että voisin viettää kaksi minuuttia peräkkäin kirjoituspöydän ääressä.
Ostin uuden puvun — sellaisen, joka ei ole välttämätön, mutta jota kyllä tarvitsen. Joululahjani on tänä vuonna Setä Pitkäsääreltä — perheeni lähetti vain rakkaat terveisensä.
Minulla on ollut hurmaava joululupa Sallien luona. Hän asuu isossa vanhanaikaisessa tiilitalossa, jossa on valkeat räystäskoristeet kadun puolella — juuri sitä lajia talo, jota niin uteliaana katselin kun olin John Grier Homessa, enkä voinut käsittää minkälainen se oli sisältäpäin. En luullut koskaan näkeväni sellaista omin silmin — mutta täälläpä olen nyt! Kaikki on niin mukavaa ja viihtyisää ja kodikasta, kävelen huoneesta huoneeseen ja ahmin huonekaluja silmilläni.
Se on aivan verraton koti lapsille, jotka siinä kasvavat; siinä on varjoisia soppia piilosillaoloa varten ja avonaisia takkoja nallien paukahuttamista varten ja ullakko, jolla telmiä sadepäivinä ja liukkaat kaidepuut, joiden alla on mukava tasainen kumpu, ja suuri avara aurinkoinen keittiö ja hauska lihava aurinkoinen kokki, joka on palvellut perheessä kolmetoista vuotta ja aina säästää kimpaleen taikinaa lasten leivottavaksi. Juuri sellaisen talon näkeminen saa ihmisen toivomaan että voisi uudelleen tulla lapseksi.
Entä perhe sitten? En uneksinutkaan että se voisi olla niin hauska. Salliella on isä ja äiti ja isoäiti ja suloisin kolmivuotias pikkusisar, jonka pää on yhtä kiharaa, ja keskikokoinen veli, joka aina unohtaa kuivata jalkansa, ja iso, kiltinnäköinen veli Jimmie, joka on junior Princetonissa.
Meillä on sanomattoman hauskaa pöydässä — kaikki nauravat ja laskevat leikkiä ja puhuvat yhtä aikaa eikä meidän tarvitse siunata ruokaa. On helpotus kun ei tarvitse kiittää Jotakin joka suupalasta minkä syö. (Pelkään että puhun kovin jumalattomia, mutta niin sinäkin tekisit, jos olisit lausunut niin monta pakollista kiitosta eläissäsi kuin minä.)
Miten paljon olemmekaan tehneet — en osaa alkaakaan kertoa sinulle kaikesta. Mr. McBride omistaa tehtaan, ja aattoiltana laitoimme kuusen työläisten lapsille. Se oli pitkässä pakkaushuoneessa, joka oli koristettu ikivihreällä ja rautatammen lehdillä. Jimmie McBride oli pukeutunut joulupukiksi, ja Sallie ja minä autoimme häntä lahjojen jakamisessa.
Mutta voi taivas, Setä, mikä hassu tunne! Huomasin olevani yhtä hyväntahtoinen kuin Grier-kodin Johtokunnan Jäsen. Suutelin herttaista, tahmeanlikaista pikku poikaa — mutta en luule sentään taputtaneeni ketään päähän!
Ja kaksi päivää joulun jälkeen he pitivät tanssiaiset omassa talossaan MINUN KUNNIAKSENI.
Ne olivat ensimäiset oikeat tanssiaiset, missä koskaan olen ollut — korkeakoulua ei lasketa, siellähän tanssimme vain me tytöt keskenämme. Minulla oli uusi valkea iltapuku (sinun joululahjasi — monet kiitokset) ja pitkät valkoiset hansikkaat ja valkoiset silkkikengät. Ainoa vajaa kohta täydellisessä, äärimmäisessä, ehdottomassa onnessani oli se että Mrs. Lippett ei voinut nähdä minua, kun johdin kotiljongia Jimmie McBriden kanssa. Ole hyvä ja kerro se hänelle, kun ensi kerran käyt J. G. H:ssa.
Sinun alati
JUDY.
P.S. Olisitko kauhean pahoillasi, Setä, jos minusta loppujen lopulta ei tulisikaan Suuri Kirjailija — tavallinen tyttö vain!
Lauantaina klo 6.30.
Rakas Setä!
Lähdimme tänään jalkaisin kaupunkiin, mutta auta armias, kuinka satoi! Pidän talvesta enemmän kun se on oikea talvi ja kun sataa lunta eikä vettä.
Julian miellyttävä setä kävi katsomassa meitä taaskin tänä iltapäivänä — ja toi viiden naulan suklaalaatikon. Huomaat että on edullista olla Julian huonetoverina.
Viaton lörpöttelymme näytti huvittavan häntä ja hän jäi odottamaan myöhäisempää junaa saadakseen juoda teetä lukuhuoneessamme. Meillä oli julmetusti puuhaa ennenkuin saimme luvan. Vaikeata jo on saada pitää seuraa isille ja isoisille, ja mitä veljiin ja serkkuihin tulee, on se miltei mahdotonta. Julian täytyi vannoa notarius publicuksen edessä että Mr. Jervis on hänen setänsä ja saada piirikunnan kirjurin todistus asiasta. (Enkö tunne lakiasioita?) Ja sittenkin epäilen tokko olisimme saaneet pitää teekutsujamme, jos dekanus olisi sattunut näkemään kuinka nuorekas ja hauskannäköinen setä Jervis on.
Joka tapauksessa tarjosimme teetä ruskeiden sweitsiläisten juustovoileipien kera. Hän auttoi tekemään niitä ja söi neljä. Kerroin hänelle että olin viettänyt viime kesän Lock Willow'ssa, ja meillä oli hauska juttuhetki Sempleistä ja hevosista ja lehmistä ja kananpojista. Kaikki hevoset, jotka hän tunsi, ovat kuolleet, paitsi Grove, joka oli ollut pikku varsa hänen viime käyntinsä aikana — ja nyt Grove parka on niin vanha että hädintuskin jaksaa nilkuttaa laitumella.
Hän kysyi vieläkö piparkakkuja säilytetään keltaisessa ruukussa sinisen lautasen alla ruokakomeron perimmäisessä kaapissa — ja niin niitä säilytetäänkin! Hän tahtoi tietää vieläkö hevoshaassa kivikasan juurella on murmelieläimen kolo — ja siellä on! Amasai sai tänä kesänä kiinni suuren, lihavan, harmaan — lapsenlapsi kahdennessakymmenennessä viidennessä polvessa sille, jonka Master Jervis otti kiinni pikku poikana.
Sanoin häntä "Master Jervie'ksi" vasten kasvoja, mutta hän ei näyttänyt loukkaantuvan. Julia sanoo ettei hän koskaan ole nähnyt setäänsä niin ystävällisenä, tavallisesti tämä on sangen luoksepääsemätön. Mutta Julialla ei ole hituistakaan tahdikkuutta, ja miehet, sen olen huomannut, vaativat sitä aika paljon. He kehräävät, jos heitä silittää oikeaan suuntaan, ja sylkevät, jos silittää väärään suuntaan. (Tämä ei ole juuri hieno vertaus. Tarkoitan kuvannollisesti.)
Me luemme parhaillaan Marie Bashkirtseffin päiväkirjaa. Eikö se ole ihmeellinen? Kuule tätäkin: "Viime yönä valtasi minut epätoivon puuska, joka ilmeni voivotuksissa ja joka vihdoin sai minut heittämään ruokasalin kellon järveen."
Se saa minut melkein toivomaan etten olekaan nero; nerot mahtavat olla hyvin väsyttäviä ympäristölleen — ja kauhean tuhoisia huonekaluille.
Taivas, kuinka sataa! Saamme uida kappeliin tänä iltana.
Sinun alati
JUDY.
Tammikuun 20 p.
Rakas Setä Pitkäsääri!
Onko sinulla koskaan ollut herttaista tyttölasta, joka pienenä varastettiin kehdosta?
Ehkä minä olen se tyttö! Jos olisimme romaanissa, olisi ratkaisu sellainen, eikö totta?
On todella hirvittävän hullunkurista kun ei tiedä kuka on — jännittävää ja romanttista. On niin äärettömän paljon mahdollisuuksia. Kenties en ole amerikkalainen: niin monet ihmiset eivät ole. Voin suoraan polveutua vanhoista roomalaisista, tai voin olla viikingin tytär, tai voin olla venäläisen maanpakolaisen lapsi, jonka oikea paikka olisi siperialaisessa vankilassa, tai voin olla mustalainen — se ehkä olenkin. Minulla on hyvin kuljeskeleva sielu, vaikka minulla tähän asti ei juuri ole ollut tilaisuutta kehittää sitä.
Tunnetko tuon yhden häpeällisen tahran elämänurassani — kun kerran karkasin orpokodista, koska minua syytettiin kaakkuvarkaudesta? Se on kyllä merkitty kirjoihin jokaisen Johtokunnan Jäsenen vapaasti luettavaksi. Mutta totisesti, Setä, voiko muuta odottaakaan? Kun panet nälkäisen yhdeksänvuotiaan pikkutytön ruokakomeroon kiillottamaan veitsiä, kaakkuvati vieressään, ja lähdet pois ja jätät hänet yksin, ja hetken päästä äkkiä kurkistat sisään, niin etkö odotakin näkeväsi hänen, suutaan hieman kaakunmuruissa. Ja kun sitten ravistat häntä kyynäspäästä ja lyöt häntä korville ja lähetät hänet pois pöydästä kun vanukas tulee ja sanot kaikille muille lapsille että se tapahtuu siksi että hän on varas, niin etkö odotakin hänen juoksevan tiehensä?
Juoksin vain neljä peninkulmaa. He saivat minut kiinni ja veivät minut takaisin, ja viikon ajan olin joka päivä sidottuna kuin mikäkin ilkeä pentu aitaukseen takapihalla sillä aikaa kun toiset lapset olivat välitunnilla.
Siunatkoon, tuohan on kappelikello, ja kappelin jälkeen minulla on komitean kokous. Olen pahoillani, sillä aioin kirjoittaa oikein hauskan kirjeen tällä kertaa.
Auf wiedersehen Cher Setä, Pax tibi!
JUDY.
P.S. Yhdestä asiasta ainakin olen täysin varma. Minä en ole kiinalainen.
Helmikuun 4 p.
Rakas Setä Pitkäsääri!
Jimmie McBride on lähettänyt minulle Princetonin lipun, joka on suuri kuin huoneen seinä.
Olen hyvin kiitollinen, kun hän on muistanut minua, mutta en tiedä mitä maailmassa tekisin sillä. Sallie ja Julia eivät anna minun ripustaa sitä seinään; huoneemme on tänä vuonna kalustettu punaiseksi, ja voit kuvitella miltä näyttäisi, jos lisäisin siihen oranssia ja mustaa. Mutta se on niin kaunista, lämmintä, paksua vaatetta, enkä mitenkään tahtoisi hukata sitä. Olisiko hyvin sopimatonta tehdä siitä kylpyvaippa? Vanha kylpyvaippani vanui pesussa.
Viime aikoina olen kokonaan laiminlyönyt kertoa sinulle, mitä opin, mutta vaikka et voikaan sitä kuvitella kirjeistäni päättäen, täyttävät opinnot aikani kokonaan. On hyvin hämmennyttävää tulla oppineeksi viidessä aineessa yhtaikaa.
"Todellisen opiskelijan tunnusmerkki", sanoo kemian professori, "on intohimoinen kiintymys yksityiskohtiin."
"Varokaa ettette anna katseenne takertua yksityiskohtiin", sanoo historian professori. "Seisokaa niin kaukana että voitte saada käsityksen kokonaisuudesta."
Huomaat siis kuinka taidokkaasti meidän on luovittava kemian ja historian välillä. Pidän historiallisesta metodista enimmän. Jos sanon että Wilhelm Valloittaja purjehti Englantiin 1492 ja Kolumbus löysi Amerikan 1100 tai 1066 tai koska se nyt oli, on se pelkkä yksityiskohta, johon opettaja ei takerru. Se antaa historian kertauksiin varmuuden ja turvallisuuden tunteen, joka kokonaan puuttuu kemiasta.
Kello lyö kuusi — minun täytyy mennä laboratorioon katsomaan pientä happo- ja suola- ja alkalivalmistetta. Olen polttanut lautasensuuruisen reiän keskelle kemia-esiliinaani suolahapolla. Jos teoria pitäisi paikkansa, pitäisi minun pystyä neutralisoimaan tuo reikä hyvällä väkevällä ammoniumilla, eikö totta?
Tutkinto ensi viikolla, mutta kuka pelkää?
Sinun alati
JUDY.
Maaliskuun 5 p.
Rakas Setä Pitkäsääri!
Nyt puhaltaa maaliskuun tuuli, ja taivas on raskaiden, mustien, kiitävien pilvien peitossa. Varikset männyn latvoissa pitävät kovaa meteliä. Se on juovuttavaa, virkistävää, kutsuvaa ääntä. Tahtoisi lyödä kirjat kiinni ja lähteä ulos kukkuloille juoksemaan tuulen kanssa kilpaa.
Meillä oli viime lauantaina paperimetsästys yli viiden peninkulman matkalla rämeistä maata. Kettu (jonka muodosti kolme tyttöä ja muutama pussillinen konfettia) lähti puolen tuntia aikaisemmin kuin kaksikymmentä seitsemän metsästäjää. Minä olin yksi kahdestakymmenestä seitsemästä, kahdeksan tippui tielle, ja me lopetimme kahdeksanatoista. Jäljet veivät yli mäen, läpi viljapellon ja halki rämeikön, jossa meidän oli kevyesti hypättävä mättäältä mättäälle. Tietysti puolet meistä vajosivat nilkkoja myöten. Hukkasimme jäljet ja menetimme kaksikymmentäviisi minuuttia tuohon suohon. Sitten erästä kukkulaa ylös läpi metsien ja sisään ladon ikkunasta! Ladon ovet olivat lukossa ja ikkunat korkealla ja aika pienet. Minä en sano että se oli kauniisti tehty, sanotko sinä?
Mutta me emme kiivenneet sisään, me luovailimme ladon ympärillä ja keksimme jäljet, jotka jatkuivat matalan katoksen kautta pensasaidan huipulle. Kettu luuli että olimme nyt joutuneet kiikkiin, mutta me ilkuimme sitä. Sitten suoraan eteenpäin kaksi penikulmaa pitkin epätasaista vainiota, jolla oli kauhean vaikea seurata jälkiä, sillä konfetteja alkoi olla harvassa. Sääntönä on että niitä pitää olla ainakin kuuden jalan etäisyydellä toisistaan, mutta ne olivat pisimmät kuusi jalkaa mitä koskaan olen nähnyt. Lopuksi, kahden tunnin tuiman juoksun jälkeen seurasimme Monsieur Foxin jälkiä Crystal Springin keittiöön (se on maatalo, jonne tytöt ajelevat bobsleigh-kelkoilla ja heinävaunuilla syömään kananpoika- ja vohveli-illallisia) ja löysimme kolme kettua rauhallisina syömästä maitoa ja hunajaa ja leivoksia. He eivät olleet luulleet että tulisimme näin kauas, he luulivat meidän vielä roikkuvan ladon ikkunoissa.
Kumpikin puolue väitti voittaneensa. Minusta me voitimme, eikö sinustakin? Koska kerran saimme heidät kiinni ennenkuin he olivat päässeet takaisin urheilukentälle. Oli miten oli, me yhdeksäntoista heittäydyimme kuin heinäsirkat huonekaluille ja vaadimme hunajaa. Sitä ei ollut niin paljon että kaikki olisivat saaneet, mutta Mrs. Crystal Spring (se on lempinimemme hänelle, hänen oikea nimensä on Johnson) toi ruukullisen mansikkahilloa ja kannullisen vaahterasiirappia — sitä oli tehty viime viikolla — ja kolme ruskeata kyrsää.
Pääsimme takaisin korkeakouluun vasta puoli seitsemäksi — puolen tuntia liian myöhään päivälliselle — ja menimme suoraan sisään pukeutumatta, ja ruokahalumme oli sanoin kuvaamaton! Sitten jäimme kaikki pois iltarukouksesta, koska jalkineittemme tila riitti syyksi.
En ole vielä kertonut tutkinnosta. Läpäisin kaikissa aineissa äärimmäisen helposti — tunnen salaisuuden nyt enkä aio enää koskaan saada reppuja. En kuitenkaan voi saada loppututkinnossa kiitettävää tuon typerän latinan proosan ja geometrian tähden keltanokkavuonna. Mutta minä vähättelen. Mitäs siitä niin kauan kun on onnellinen? (Se on sitaatti. Olen lukenut Englannin klassikkoja.)
Klassikoista puhuen, oletko lukenut "Hamletin"? Jollet ole, tee se heti paikalla. Se on suorastaan päihdyttävä. Olen kuullut Shakespearestä kaiken ikäni, mutta minulla ei ollut aavistustakaan että hän kirjoitti todella niin hyvin, epäilin aina ettei hän ole maineensa veroinen.
Minulla on eräs hurmaava leikki, jonka keksin kauan sitten, kun ensiksi opin lukemaan. Joka ilta kun menin levolle, kuvittelin olevani henkilö (kaikkein tärkein henkilö) kirjassa, jota sillä hetkellä luin.
Nyt olen Ofelia — ja niin järkevä Ofelia! Pidän Hamletia hyvällä tuulella koko ajan ja lellittelen ja torun häntä ja panen hänet nostamaan takinkauluksensa pystyyn, kun hän on vilustunut. Olen kokonaan parantanut hänet synkkämielisyydestä. Kuningas ja kuningatar ovat molemmat kuolleet — tapaturmassa merellä, ei tarvittu hautajaisia — ja nyt Hamlet ja minä hallitsemme Tanskanmaata ilman minkäänlaisia vaikeuksia. Panemme kuningaskunnan kauniisti työhön. Hän pitää huolta hallituksesta ja minä hyväntekeväisyydestä. Olen juuri keksinyt ensiluokkaisen orpokodin. Jos sinua tai jotakin muuta Johtokunnan Jäsentä haluttaisi käydä tarkastamassa sitä, olen mielihyvällä kuljettava teitä ympäri. Ajattelen että teillä voisi olla paljon hyödyllisiä ehdotuksia.
Olen alati, sir
armollisimmin Teidän
OFELIA,
Tanskan kuningatar.
Maaliskuun 24 tai kenties 25 p.
Rakas Setä Pitkäsääri!
Minä en luule että voin päästä taivaaseen — minulla on niin kauhean paljon hauskaa täällä, eikä olisi kunniallista saada sitä myös jälestäpäin. Kuule mitä on tapahtunut.
Jerusha Abbott on voittanut novellikilpailussa (25 dollarin palkinto), jonka Kuukauslehti panee toimeen joka vuosi. Ja hän on sofomori. Kilpailijat ovat enimmäkseen senioreita. Kun näin nimeni lehdessä, en ollut uskoa sitä todeksi. Ehkä minusta lopultakin tulee kirjailija. Soisin vain ettei Mrs. Lippett olisi antanut minulle niin typerää nimeä — se kuuluu niin kirjailijattarelta, eikö totta?
Minut on myöskin valittu kevätnäytelmään — "Miten haluatte" esitetään ulkoilmassa. Minusta tulee Celia, Rosalindin serkku.
Ja vihdoin: Julia ja Sallie ja minä lähdemme ensi perjantaina New Yorkiin erinäisille kevätostoksille ja viivymme siellä koko illan ja menemme seuraavana päivänä teatteriin "Master Jervien" kanssa. Hän kutsui meidät. Julia asuu kotona perheensä luona, mutta Sallie ja minä asumme Martha Washington Hotellissa. Oletko koskaan kuullut mitään niin jännittävää? En elämässäni ole ollut hotellissa enkä teatterissa, paitsi kerran kun katolinen kirkko piti juhlan ja kutsui orpolapset, mutta se ei ollut oikea näytelmä eikä sitä lasketa.
Ja mitä luulet meidän menevän katsomaan? "Hamletia". Ajatteles sitä! Olemme lukeneet sitä neljä viikkoa Shakespeare-tunneilla ja osaan sen ulkoa.
Olen niin jännittynyt kaikesta mikä on tulossa että tuskin osaan nukkua.
Hyvää yötä, Setä.
Tämä on hyvin hauska maailma.
Sinun alati
JUDY.
P.S. Olen juuri katsonut kalenteria. On 28 päivä.
Toinen jälkikirjoitus.
Näin tänään raitiovaunun kuljettajan, jolla oli toinen silmä ruskea ja toinen sininen. Eikö hän olisi sopiva roisto salapoliisijuttuun?
Huhtikuun 7 p.
Rakas Setä Pitkäsääri!
Voi taivas! Eikö New York ole suuri? Worcester ei ole mitään siihen verrattuna. Aiotko kertoa että tällä hetkellä elät keskellä tuota sekasortoa. En usko että kuukausiin toivun noiden kahden päivän hämmennyttävästä vaikutuksesta, jotka vietin siellä. En voi ruvetakaan kertomaan sinulle kaikesta ihmeellisestä, jota näin, mutta otaksun että tiedät sen itsekin, koska kerran asut siellä.
Mutta eivätkö kadut ole hauskoja? Ja ihmiset? Ja kaupat? En ole koskaan nähnyt niin ihastuttavia tavaroita kuin siellä on ikkunoissa. Ihan tekee mieli omistaa koko elämänsä vaatteiden käyttämiseen.
Sallie ja Julia ja minä olimme yhdessä ostoksilla lauantai-aamuna. Julia meni ylellisimpään paikkaan mitä koskaan olen nähnyt; valkeat ja kultaiset seinät ja siniset matot ja siniset silkkiverhot ja kullatut tuolit. Kerrassaan kaunis neiti, jolla oli keltainen tukka ja musta silkkinen laahuspuku, tuli tervehtimään meitä, huulilla tervetuliaishymy. Luulin että olimme kohteliaalla vieraskäynnillä ja aioin tarjota käteni, mutta näyttikin siltä että olimme vain ostamassa hattuja — ainakin Julia. Hän istuutui peilin eteen ja koetti tusinaa, toinen toistaan ihastuttavampia, ja osti kaksi kaikkein ihastuttavinta.
En voi kuvitella suurempaa iloa elämässä kuin istua peilin edessä ja ostaa hattu, jonka on valinnut tarvitsematta ensin ajatella hintaa! Siitä ei ole epäilystäkään, Setä, New York nopeasti turmelisi sen hienon stoalaisen luonteen, jonka John Grier Home on niin kärsivällisesti rakentanut.
Ja kun olimme lopettaneet ostoksemme, kohtasimme Master Jervien Sherryssä. Otaksun että olet ollut Sherryssä? Kuvittele sitä ja kuvittele sitten John Grier Homen ruokasalia vahakangaspöytineen ja valkeine saviastioineen, joita ei voinut saada rikki, ja puuvartisine veitsineen ja haarukkoineen, ja koeta ymmärtää miltä minusta tuntui!
Söin kalaa väärällä haarukalla, mutta tarjoilija hyvin ystävällisesti toi minulle toisen niin ettei kukaan huomannut.
Ja päiväaterian jälkeen menimme teatteriin — se oli häikäisevä, ihmeellinen, uskomaton — näen siitä unta joka yö.
Eikö Shakespeare ole ihmeellinen?
"Hamlet" on paljon parempi näyttämöllä kuin luettuna tunnilla. Pidin sitä arvossa ennenkin, mutta nyt, voi taivas!
Jollei sinulla ole mitään sitä vastaan, luulen että mieluummin rupean näyttelijättäreksi kuin kirjailijaksi. Etkö antaisi minun jättää korkeakoulua ja mennä teatterikouluun? Ja sitten lähettäisin sinulle aitiopaikan joka näytäntööni ja hymyilisin sinulle ramppivalojen yli. Mutta ole kiltti ja pidä punaista ruusua napinlävessäsi, niin että varmasti hymyilen oikealle miehelle. Olisi kauhean pulmallinen erehdys, jos rupeaisin antamaan merkkejä väärälle.
Tulimme takaisin lauantai-illalla ja söimme päivällistä junassa pienten pöytien ääressä, joilla paloi neilikanpunaiset lamput. Neekeripalvelijat tarjosivat. En ole koskaan ennen kuullut että junassa tarjotaan aterioita, ja tulin varomattomasti maininneeksi sen.
"Missä ihmeessä sinä sitten olet kasvanut?" sanoi Julia minulle.
"Eräässä kylässä", sanoin nöyrästi Julialle.
"Mutta etkö sinä sitten koskaan ole matkustanut?" sanoi hän minulle.
"En ennenkuin tulin korkeakouluun, ja silloin oli matka vain satakuusikymmentä penikulmaa emmekä syöneet", sanoin minä hänelle.
Minä alan suorastaan herättää hänessä mielenkiintoa, kun puhun niin hullunkurisia. Koetan kaikin mokomin olla puhumatta, mutta ne pujahtavat suustani kun olen ihmeissäni — ja ihmeissäni olen suurimman osan ajasta. On huimaava kokemus, Setä, viettää kahdeksantoista vuotta John Grier Homessa ja sitten äkkiä tulla sinkautetuksi MAAILMAAN.
Mutta minä alan tottua. En enää tee sellaisia kommelluksia kuin alussa, eikä minun enää ole epämukava olla toisten tyttöjen kanssa. Ennen ihan kiemurtelin kun ihmiset katselivat minua. Minusta tuntui että he uusien pukujeni harhakuvan läpi näkivät ruutuiset pumpulivaatteet niiden alla. Mutta minä en anna pumpulipukujen enää häiritä rauhaani. Ne ovat jo menneen talvenlumia.
Unohdin kertoa sinulle kukistamme. Master Jervie antoi meille jokaiselle suuren kimpun orvokeita ja kieloja. Eikö se ollut kultaisesti tehty? En ole koskaan suurestikaan välittänyt miehistä — päättäen Johtokunnan Jäsenistä — mutta alan muuttaa mieltäni.
Yksitoista sivua — onpa se kirje! Rohkeutta! Aion lopettaa nyt.
Sinun alati
JUDY.
Huhtikuun 10 p.
Rakas Mr. Rikas-Mies!
Tässä on viidenkymmenen dollarin pankkiosoituksenne. Hyvin paljon kiitoksia, mutta minusta tuntuu etten voi pitää sitä. Kuukausirahani on siksi suuri että sillä saan kaikki hatut mitä tarvitsen. Olen pahoillani että kirjoitin kaiken tuon typerän lörpötyksen muotikaupasta — koko asia on vain siinä etten koskaan ollut nähnyt mitään sellaista.
En kuitenkaan kerjännyt! Enkä tahtoisi ottaa vastaan enemmän armeliaisuutta kuin välttämätöntä on.
Vilpittömästi teidän
JERUSHA ABBOTT.
Huhtikuun 11 p.
Rakkahin Setä!
Oletko kiltti ja annat anteeksi kirjeen, jonka kirjoitin sinulle eilen? Kaduin vasta kun olin jo pannut sen postiin ja koetin saada sen takaisin, mutta tuo typerä postilaatikon tyhjentäjä ei suostunut antamaan sitä.
Nyt on keskiyö, olen valvonut tuntikausia ajatellen mikä Mato minä olen — mikä tuhatjalkainen Mato — ja se on pahinta mitä osaan sanoa! Olen sulkenut lukuhuoneen oven hyvin hiljaa, jotten herättäisi Juliaa ja Salliea, ja istun sängyssä kirjoittaen sinulle historian muistiinpanovihosta revitylle paperipalalle.
Tahdoin vain sanoa sinulle että olen pahoillani, kun olin niin epäkohtelias pankkiosoituksesi suhteen. Tiedän että tarkoituksesi oli ystävällinen, ja mielestäni olet herttainen vanha olento, kun näet niin paljon vaivaa niin viheliäisen kappaleen kuin hatun tähden. Minun olisi pitänyt palauttaa rahat paljon kohteliaammin.
Mutta joka tapauksessa minun oli palautettava ne. Minun laitani on aivan toinen kuin muiden tyttöjen. He voivat ottaa toisilta aivan luonnollisesti. Heillä on isät ja veljet ja tädit ja sedät, mutta minulla ei voi olla sellaista suhdetta keneenkään. Minusta on hauska kuvitella että sinä kuulut minulle — leikkiäkseni vain tuolla ajatuksella — mutta luonnollisesti tiedän ettet kuulu. Olen yksin, todella yksin — selkä vasten seinää taistelen maailmaa vastaan — ja henkeäni vähän salpaa kun sitä ajattelen. Karkoitan sen mielestäni ja kuvittelen edelleen, mutta etkö näe, Setä? Minä en voi ottaa vastaan enempää rahaa kuin minun täytyy, sillä jonakin päivänä minun täytyy maksaa se takaisin, eikä edes niin suuri kirjailija kuin minusta aikoo tulla kykene uhmaamaan suorastaan hirvittävää velkaa.
Pitäisin kauniista hatuista ja tavaroista, mutta en saa pantata tulevaisuuttani niiden maksuksi.
Annathan anteeksi, annathan, kun olin niin töykeä? Minulla on inhottava tapa kirjoittaa ihan välittömästi niinkuin ensi hetkessä ajattelen ja sitten panna kirje postiin peruuttamattomasti. Mutta jos joskus tunnun ajattelemattomalta ja kiittämättömältä, en koskaan tarkoita sitä. Sydämessäni aina kiitän sinua elämästä ja vapaudesta ja riippumattomuudesta, jotka olet antanut minulle. Lapsuuteni oli sellainen pitkä, synkkä kapinan ponnistus, ja nyt olen niin onnellinen jokaisena päivän hetkenä että tuskin uskon sitä todeksi. Tunnen olevani kuin kertomuskirjan keksitty sankaritar.
Kello on neljännestä yli kahden. Hiivin varpaillani ulos ja vien tämän postiin. Saat sen seuraavassa postissa toisen jälkeen, joten et kovin pitkää aikaa ehdi ajatella minusta pahoja.
Hyvää yötä, Setä, rakastan sinua aina,
JUDY.
Toukokuun 4 p.
Rakas Setä Pitkäsääri!
Katselmuspäivä viime lauantaina. Hyvin näkemisenarvoinen tilaisuus. Ensin oli kaikilla luokilla juhlakulkue, joka tyttö oli puettuna valkoisiin, senioreilla oli sini- ja kultakirjavat jaapanilaiset päivänvarjot, ja junioreilla valkeat ja keltaiset liput. Meidän luokalla oli punaiset ilmapallot — hyvin vitsikästä, varsinkin kun ne yhtäpäätä irtaantuivat ja lensivät pois — ja keltanokilla oli vihreät paperihatut, joissa oli pitkät liehuvat töyhdöt. Olimme myöskin tilanneet kaupungista soittokunnan sinisissä univormuissa. Niin myöskin kaksitoista ilveilijää, kuten klovneja sirkuksesta, huvittamaan katselijoita kilpailujen välillä.
Julia oli puettu lihavaksi maalaisherraksi, jolla oli valkoiset kesävaatteet ja viikset ja turpea päivänvarjo. Patsy Moriarty (Patricia, totisesti. Oletko koskaan kuullut sellaista nimeä? Mrs. Lippett ei olisi voinut keksiä parempaa.) joka on pitkä ja laiha, oli Julian vaimo, ja hänellä oli hassunaikainen vihreä myssy toisella korvalla. Nauruaallot seurasivat heitä pitkin kulkueen koko matkaa. Julia esitti osansa suurenmoisen hyvin. En olisi uneksinutkaan että jossakin Pendletonissa olisi niin paljon taipumusta komiikkaan — pyydän anteeksi Master Jervieltä; en kuitenkaan pidä häntä oikeana Pendletonina niinkuin en pidä sinua oikeana Johtokunnan Jäsenenä.
Sallie ja minä emme olleet mukana juhlakulkueessa, koska otimme osaa kilpailuihin. Ja mitä arvelet? Voitimme molemmat! Ainakin jossakin. Koetimme pituushyppyä ja hävisimme, mutta Sallie voitti seiväshypyssä (seitsemän jalkaa kolme tuumaa) ja minä voitin viidenkymmenen metrin juoksussa (kahdeksan sekuntia).
Läähätin aika lailla lopussa, mutta oli suunnattoman hauskaa kun koko luokka huojutti ilmapalloja ja hurrasi ja kirkui:
Kuinkas kävi Judy Abbottin?
Aivan hyvin.
Kenen kävi hyvin?
Judy Abbottin!
Sellaista, Setä, on tosi maine. Sitten sai marssia takaisin pukeutumistelttaan ja tulla hierotuksi alkoholilla ja saada sitruuna imettäväkseen. Näet että olemme hyvin ammatinmukaisia. On hyvin hienoa voittaa luokalleen palkinto, sillä se luokka, joka voittaa eniten palkintoja, saa vuodeksi urheilumaljan. Seniorit voittivat sen tänä vuonna seitsemän palkinnon enemmistöllä. Urheiluseura antoi päivälliset kaikille voittajille voimistelusalissa. Meillä oli paistettuja rapuja ja suklaajäätelöä, josta oli muodostettu pieniä koripalloja.
Istuin puolen viime yötä ylhäällä lukemassa "Jane Eyreä". Oletko sinä niin vanha, Setä, että voit muistaa kuusikymmentä vuotta taaksepäin ajassa? Ja jos voit, sano, puhuivatko ihmiset silloin tuolla tavalla?
Kopea Lady Blanche sanoo palvelijalle: "Lopeta jo lorusi, tolvana, ja tee niinkuin sanon." Mr. Rochester puhuu metallikannesta ja tarkoittaa taivasta, ja mitä taas tulee hulluun naiseen, joka nauraa kuin hyena ja sytyttää vuodeverhoja tuleen ja repii morsiushuntuja ja puree — se kaikki on puhtainta melodraamaa, mutta siitä viisi, luet ja luet ja luet. En käsitä kuinka kukaan tyttö on voinut kirjoittaa sellaista kirjaa, varsinkin kukaan tyttö, joka on kasvanut hautausmaalla. Noissa Brontëissa on jotakin, joka tenhoo minua. Heidän kirjansa, heidän elämänsä, heidän henkensä. Mistä he saivat sen? Kun luin pikku Janen kärsimyksistä köyhäinkoulussa, suutuin niin että minun täytyi lähteä ulos kävelemään. Ymmärsin tarkalleen miltä hänestä tuntui. Koska olen tuntenut Mrs. Lippettin, voin nähdä Mr. Brocklehurstin.
Älä raivostu, Setä. En tahdo sanoa että John Grier Home on samanlainen kuin Lowoodin laitos. Meillä oli yllinkyllin ruokaa ja vaatteita, tarpeeksi pesuvettä ja lämmin kellari. Mutta on olemassa yksi kuolettava yhtäläisyys. Elämämme oli ehdottoman yksitoikkoista ja vailla tapahtumia. Ei koskaan tapahtunut mitään hauskaa, paitsi että saatiin jäätelöä sunnuntaisin, ja sekin oli säännöllistä. Kaikkina kahdeksanatoista vuotena, jotka vietin siellä, sattui vain yksi ainoa seikkailu — kun halkovaja paloi. Meidän piti nousta keskellä yötä ja pukeutua ollaksemme valmiita, jos talo syttyisi. Mutta se ei syttynyt ja me menimme takaisin sänkyyn.
Jokainen ottaisi mielellään hieman yllätyksiä, se on täysin inhimillinen pyyntö. Mutta minulla ei ollut ainoatakaan ennenkuin Mrs. Lippett kutsui minut kansliaan kuulemaan että Mr. John Smith aikoi lähettää minut korkeakouluun. Ja silloinkin hän ilmoitti uutisen niin vähitellen että töin tuskin hämmästyin.
Tiedätkö, Setä, mielestäni tärkein ominaisuus ihmiselle en mielikuvitus. Se tekee hänelle mahdolliseksi asettua toisten ihmisten asemaan. Se tekee hänet ystävälliseksi ja myötätuntoiseksi ja ymmärtäväksi. Sitä pitäisi viljellä lapsissa. Mutta John Grier Home heti tukahutti pienimmänkin tuikkeen. Velvollisuudentunne oli ainoa ominaisuus, jota rohkaistiin. Minä en luule että lasten pitäisi tuntea tuon sanan merkitystä, se on sietämätön, vihattava. Heidän pitäisi tehdä kaikki rakkaudesta.
Odota kun saat nähdä sen orpokodin, jonka pää minusta tulee! Se on mielileikkini iltaisin ennenkuin menen nukkumaan. Suunnittelen sen pienimpiä yksityiskohtia myöten — ateriat ja puvut ja opinnot ja huvitukset ja rangaistukset, sillä myöskin minun erinomaiset orponi ovat joskus pahoja.
Mutta joka tapauksessa heistä tulee onnellisia. Mielestäni jokaisella, tuli hänelle sitten miten paljon huolia tahansa kun hän kasvaa suureksi, pitäisi olla onnellinen lapsuus takanaan. Ja jos minulla joskus on omia lapsia, yhdentekevää miten onneton itse saatan olla, en anna heillä olla mitään huolia ennenkuin he kasvavat suuriksi.
(Kappelikello soi — lopetan tämän kirjeen joskus.)
Torstaina.
Kun tänä iltapäivänä tulin laboratoriosta, istui teepöydän ääressä orava, joka nakerteli manteleita. Tällaisia vieraita me harrastamme nyt kun on tullut lämmin ilma ja ikkunat ovat auki —
Lauantai-aamuna.
Kenties luulet, koska eilen illalla oli perjantai eikä mitään läksyjä täksi päivää, että vietin miellyttävän, hiljaisen lukuillan Stevenson-painoksen ääressä, jonka ostin palkintorahoillani? Mutta jos niin luulet, et koskaan ole käynyt tyttö-korkeakoulussa, Setä kulta. Kuusi ystävää pistäytyi luokseni laittamaan vaahtokakkua, ja yksi heistä pudotti kakun — kun se vielä oli nesteenä — keskelle parasta mattoamme. Emme koskaan saa sitä sotkua lähtemään.
En ole viime aikoina maininnut oppituntejani; kyllä ne jatkuvat joka päivä. On sentään huojennus jättää ne sikseen ja keskustella elämästä suurin piirtein — tosin ovat keskustelumme sangen yksipuolisia, mutta se on oma syysi. Vastauksesi on tervetullut milloin vaan suvaitset.
Olen kirjoittanut tätä kirjettä kolmena päivänä, ja pelkään että nyt vous êtes bien kyllästynyt.
Hyvästi, kiltti Mr. Mies.
JUDY.
Mr. Setä Pitkäsääri Smith!
Sir, luettuani logiikkaa ja jaoitusoppia, olen päättänyt omaksua seuraavan kirjeiden kirjoittamis-muodon. Se sisältää kaikki välttämättömät tosiseikat, mutta ei mitään turhaa monisanaisuutta.
I. Meillä on tällä viikolla ollut kirjalliset kokeet:
A. Kemiassa.
B. Historiassa.
II. Uusi makuusali on rakennettu.
A. Sen aineet ovat:
(a) punainen tiili,
(b) harmaa kivi.
B. Siihen mahtuu:
(a) yksi dekanus, viisi opettajatarta,
(b) kaksisataa tyttöä,
(c) yksi taloudenhoitajatar, kolme kokkia, kaksikymmentä
tarjoilijatarta, kaksikymmentä sisäkköä.