(Kansa alkaa remuten juhlia. Sophonisbe astuu näyttämön poikki isänsä rinnalla).
SOPHONISBE (tultuaan Prokleen kohdalle riistää kaulakoristeensa, ojentaen sen Prokleelle):
Tämä
Vie kuninkaalles. Niinkuin käteni
Tään ketjun katkoi, niin myös liitto, josta
Tää merkki on, nyt murtuu, hajoaa.
(Ojentaa koristeen Prokleelle).
PROKLES (katsellen koristeen kuvaa):
Unohdit, mitä puhuu kuva tää.
Vain muista, katso valkojoutsenta,
Jok' kaarikauloin ilman merta halkoo,
Toivetta kahden ihmissielun kantaa
Koht' onnenmaita. — Samaa kuvaa hän
Myös kantaa rinnallaan.
SOPHONISBE:
Ei joutsen hento,
Ei herkät kuvitelmat mua johda,
Vaan sallimus mun nostaa korkeuteen.
PROKLES (murheellisena):
Näen kaiken poistuvan, mi meitä sitoi. —
SOPHONISBE:
Tee niinkuin käskin. Kuninkaasi luo
Vapaasti lähde.
PROKLES (viitaten Helikeen):
Luoksesi jää hän.
Sua lohduttaa hän vielä saa. Kun hänet
Ma noudan, noutaa hän myös Sophonisben.
SOPHONISBE (voimakkaasti):
Te naisen lapseks arvaatte. Ma näytän:
Suurtöihin luotu voi myös nainen olla.
(Poistuu palatsiin).
ERI ÄÄNET (juopuneesti):
Enemmän viiniä tuo orja! — Oiti
Tuo rodolaista tänne! — Hienohelmat
Astarten tanssimaan.
(Helike painuu sanattomana Prokleen syliin. Hetkinen. Prokles poistuu.)
Esirippu.
TOINEN NÄYTÖS.
Näyttämö:
Masinissan leiri Medjerdan lähteillä erämaan laidassa. Oikealla korkea kallio. Sen vieressä Masinissan teltta, tämän takana muita telttoja. Oikealla etualalla istuin. Tausta: oikealla siintäviä vuoria, vasemmalla keitaita, takana rannaton erämaa. Viistoon taustalla, kulkien oikealta vuorilta päin vasemmalle lähelle varsinaista näyttämöä, juoksee Medjerdan lähdejoki, sen rannoilla tamariski-pensaita. Vasemmalla näkyy pääty joen yli vievästä sillasta ja koristettu portti. Aamun kajastus.
Väliverhon noustessa vartija seisoo vasemmalla taka-alalla. Hänellä on yllään vaskikilvistä tehty asenuttu, mutta puku muuten huonossa kunnossa, repaleinen. Vyöllä tikareita ja miekka, jousi kainalossa. Nojaa keihääseensä.
MASSIVA: (12-vuotias, vilkas hyvin kehittynyt poika, puettuna roomalaismalliseen pukuun. Tulee teltastaan. Katsoo vasemmalle taustalle, iloisesti):
Aurinko nousee! Katso vartija!
I VARTIJA:
Kajastus sieltä puuntaa vasta, prinssi.
Viel' aamutuulenhenki rotkoissa
Tuoll' kiertää. — Äsken tähdet sammuivat,
Se maan saa hetkeks kylmää huokumaan,
Siks kunnes kaukomerten helmasta
Sukeltaa aurinko.
MASSIVA:
Sa katsoitko
Myös taivahille, kun Orion sammui?
I VARTIJA:
En tiedä, prinssi, mikä on Orion.
MASSIVA:
Se tähti on, sen näytti mulle Prokles,
Jok' opettaa niin paljon asioita.
(Masinissa astuu teltastaan, jää katselemaan hymyillen poikaa, joka ei häntä näe).
Näin nosti kättään hän päin taivasta,
Päin loistavata tähteä ja sanoi:
"Massiva loistaen viel' tietään kulkee,
Juurkuin Orion tuolla seurueineen."
Kas, näin sen suuren tähden ympärillä
Viel' lauman pienempiä tähtiä.
Kun sitten tarkkaan oikein katsoin, näin,
Siell' ratsain kulki suuri sankari
Ja jäljessänsä peitset välkkyväiset!
MASINISSA (Astuu äkkiä varjosta valoon, nostaa Massivan kainaloista takaapäin korkealle ilmaan, jolloin Massiva kirkaisee):
Jo nostan pikku sankarin. Sa katso,
Näät Aitiopein maan.
(Laskee Massivan alas).
MASSIVA:
Vain aavikon
Ma näin ja aamuruskon. — —
MASINISSA (leikkiä laskien):
Sankariksi
Ken tahtoo taistella, yl' erämaan,
Yl' aamuruskonkin hän katsokoon.
MASSIVA:
Sa näätkö vielä kauemmaksi?
MASINISSA:
Joskus. —
Nään kansan rauhaisen ja onnellisen
Valossa ikuisessa asuvan.
MASSIVA:
Siell' onko myöskin sankareita?
MASINISSA (hymyillen):
Kaikki
He ovat sankareita. —
MASSIVA:
Sinne lähden
Ma oiti, maansa valloitan — tai sitten
Kun suureks kasvan lähden varmaan. Missä
He asuvat?
MASINISSA:
Tuoll' Aitiopein maalla
— niin kertoo tarina — maass' asuvat,
Min ylle ensin päivä kiiruhtaa,
Kun nousee merestä.
(Käyden vakavaksi)
Mutt' vaikea
On sinne matka. — Minä tiedän sen. —
(Laskee kätensä Massivan päälaelle)
Sa helpompaa saat tietä taivaltaa. —
(Kääntyy pois, istuu telttansa vasemmalle puolelle, painaa kyynärpäänsä polvelleen, leukansa käden varaan):
MASSIVA (kääntyen nopeasti vartijan puoleen):
Sa noita haasteluita ymmärsitkö?
I VARTIJA:
En, prinssi hyvä, valtiaall' on taas
Tuo kumma pää, ei taisteluita käy,
Vaan aatoksissaan kulkee.
MASSIVA (Rientää Masinissan luo, uteliaana):
Kuulepas.
Mit' tietä päästään sinne ihmemaahan?
MASINISSA (kuin jatkaen mietteitään):
Viel' pitkältä on matkaa tehtävä.
Viel' loistaa Syphax minun linnassain,
Hyeena-sielussansa turmaa hautoo —
(Nousee ylös voimakkaasti)
Mutt' ulvot sinäkin kuin peto raihnas
Viel' ratsuin kavioissa.
MASSIVA (innostuneena):
Hänet lyömme
Me maahan murskaks.
MASINISSA (koskettaa Massivan olkapäätä):
Sinä armas poika! —
(Massiva kääntyy katsomaan yhä kirkastuvaa auringon nousua.
Masinissa jatkaa mietteitään).
On kummallista mielenlaatu tää. — —
Rikastuu ansiottaan Karthago. —
Tuo ahnas, raihnas kansain painajainen
Viel' seisoo, punnitsee kuin jumala
Mun onneani valtavaa'assansa.
Vain nappula ma oon sen laskelmissa.
Näin itä, länsi, koko maailma
Mua painaa, niinkuin painaa Atlas-vuori
Pienintä hiekkajyvää. — Kuitenkin
Tääll' istun laidall' erämaan kuin poika
Jok' kesken leikin, alla poutapilven
Luo lapsekkaan ja rohkeen kuvitelman.
MASSIVA (Kääntyy äkkiä):
Tän' aamuna jos saapuisivat vielä!
Et sano tarkkaan, koska tulevat.
Voi, sano, että ratsuin kiidätän
heit' vastaan. —
MASINISSA:
Itsekään en tarkoin tiedä. —
Mutt' varmaan tulevat. Sa varro myös
Nyt juhlamielin. Lahjat Scipion,
Nää kultakäädyt, puku korea
Vain ylläs pidä, niinkuin prinssinä
Sa oisit Cirtan linnan. Kohta sinne
Sa pääset ratsain, joka purppuroin
On koristeltu.
MASSIVA:
Paljon kerrottavaa
Äidille on nyt mulla. Korut näytän. —
Hänelle kerron kuinka taisteltiin!
(Menee oikealle, ryhtyy hakkaamaan kivellä kallionkylkeen, mutta alkaa pian kuulostella painaen korvansa maata vastaan):
MASINISSA (kävellen edestakaisin):
Koht' inhoittavan ryöstön tään saan jättää. —
Kun roomalaisten laivat saapuvat,
Niin alkaa leikki, sota oikea.
— Vapaaksi nostan jälleen heimoni!
MASSIVA:
Kapsetta kavioitten kuuluu. (Nousee ylös) Tuolta!
(Osoittaa oikealle).
MASINISSA:
Madaura tulee veromatkaltaan.
MASSIVA:
Vuorelle tuonne nousen katsomaan.
(Kiiruhtaa teittäin taitse oikealle).
MASINISSA (jatkaen mietteitään):
Ens' iskun antoi hän, ken miekallansa,
Löi Gordionin solmun, Tyruksen
Ken maahan nujersi. Ma nuorimman
Sen tyttäristä lyön! — Näin viimeisen
Lyön iskun minä. Kumpi suuremp' on
Suur' Aleksanteri! — Kuin Roxanen
Sa nostit kunniaan, niin tahdon minä
Nyt ryövärjoukon pää, viel' länsimaitten
Heleimmän helmen nostaa loistamaan.
— Sen loisto kuulas on kuin uskollisuus.
Se kirkas on kuin kauneus! Yl' merten,
Yl' puolen maailmaa se loistaa, kauas,
Laajalle niinkuin yksin rakkaus. — —
(Jää seisomaan mietteissään. Taka-alalta tulee egyptiläinen orja, myrkynsekoittaja, laiha mies, jonka pitkät kasvot ovat jäykistyneet ainaiseen ivahymyyn. Aikoo mennä Masinissan telttaan kantaen viinikannua. Masinissa tekee pysäyttävän liikkeen. Orja tarjoo hänelle kannun):
MASINISSA (juotuaan):
Noo, myrkynsekoittaja, miltä tuntuu
Tarjoilla juomia näin mietoja
Ja käskyläisnä juosta. — Suurempaa
Kai oisi ruhtinaita tappaa, päästää
Heit' taidokkaasti kiusast' elämän?
MYRKKYRI (kumartaen):
Kai ois se vähän juhlallisempaa. —
Useimmin kuitenkin saa sekoittaa
Kuin juottaa, näät on heikko ihminen
Tuiminta maljaa juomaan.
MASINISSA (hymyillen):
Soimata
Mua tarkoitat siit' etten sekoitustas
Pohjaan ma juonut, sua kun kerran käskin
Virkaasi oivaa täyttämään.
MYRKKYRI:
Jos oikein
Sen juhlahetken muistan, työnsit pois
Sa auliin palvelukseni, kun naisen
Sait nimen huulillesi, mutta samoin
Kai myrkyn valaa naisen suudelma
Kuin Niilin liejun parhaat myrkkykukat.
MASINISSA (nauraen):
Et taida paljon naista rakastaa!
MYRKKYRI:
En valtias, en tarvitse, kun osaan
sekoittaa itse myrkyt tehoisammat.
— Hitaasti tappavaa en myrkkyä
Ma siedä — — —
MASINISSA:
Etkö koskaan mielinyt
Yrittää itse toisiin maailmoihin?
MYRKKYRI:
Jos narrinnaamioni hetkeks heitän,
Niin sanon: Olen turhaan kokeillut,
Oon maita kulkenut ja etsinyt
Tuiminta myrkkyä ja uskallusta,
Sit' tyynin, korkein mielin juomaan. Mutta
Tää käsi vapisee, tää orjan sydän
Kahleissa pelon, luonnon, ahdistuksen
Viel' arkailee kuin otus säikkynyt.
— Mutt' kerran saanhan orjan muodon heittää,
Kuin narrinnaamioni nyt ma heitin. —
(Entisensä tapaisena.)
Paraillaan keksin uutta valmistetta —
Se ehkä tepsii. Sitä suosittelen
Myös muille.
(Kumartaa, poistuu Masinissan viittauksesta tämän telttaan).
MASINISSA (yksin):
Mitä syitä tarvittaneen,
Ett' ihminen noin koko olennoltaan
Ivaksi kääntyy tälle elämälle.
MASSIVA (tulee hengästyneenä teittain taitse):
Tasangon äärtä ratsut kiitävät!
Joen rantaa pitkin, muista kaukana
Madaura rientää hurjaa vauhtia
Jo aivan lähellä.
(Juoksee takaisin).
MASINISSA:
Miks tämä kiire!
MADAURA (Keski-ikäinen soturi, puettu päällikön tavoin, valkea viitta kiinnitetty pään ympäri. Tervehtii kädenliikkeellä.)
Jyrkästi heimon päämies kieltäytyi
Veroa maksamasta. Sinä kielsit
Aseita käyttämästä — — -.
MASINISSA (keskeyttäen):
Mitä tää!
Tää heimo eikö vapaaehtoisesti
Verolliseksi suostunut, kun maat
Nää alistin?
MADAURA:
Niin teki, mutta nyt
Huus' varustuksen takaa heimon pää:
Herralles sano, heimoni ei enää
Alistu ryövärvaltas alle, koska
Et valloita, et valtakuntaa luo,
Vaan öisin retkin rantaa aavikon
Sa kiertelet kuin peto häkissään.
Et kuningas, vaan lyöty ryöväri.
Ei enää nimes aron leijona,
Vaan peto kuoleva. — Sun entismainees'
On mennyttä, ei kenkään pelkää sua,
On aika muuttunut. —
MASINISSA (levollisesti):
On muuttuva
Myös aika. Silloin häväistykset nää
Pois pyyhkäistään kuin tulvan tieltä ruhka.
MADAURA:
Tää heimo katoo oitis päältä maan,
Jos käskyn annat.
MASINISSA;
Ei, ei vielä. (Kuin itsekseen.) Pian
Jo saapuu hän, ken siteet katkaisee,
Ken uuden ajan alkaa uskollaan,
Ett' voitan maailman, hän vaikka tietää,
Kuink' on tää sankarinsa mitätön
Ja heikko nyt. — Niin — aseet levätkööt.
Rauhoitan miesten taisto-innon oitis,
Juhlaisaan mieleen syyt' on heillä nyt.
— Heit tahdon puhutella. Lähtekäämme.
(Vartijan ohi astuessaan)
Teroita katsees tarkoin, vartija.
Sa pian sieltä somimman näät saaliin,
Mit' aron poika koskaan tavoitellut
On haukansilmillään.
(Masinissa ja Madaura poistuvat):
MASSIVA (tuoksahtaa oikealta kädessään pieni keihäs, jonka kärjessä juuri tapettu käärme. Heittäen käärmeen maahan):
Siin' olet kiemurtelija! Vai luulit
Mua pistäväs.
(Myrkkyri tulee).
Mik' on tään käärmeen nimi?
MYRKKYRI (nopeasti):
Se luonnon ihanuuden kuva on.
Kyy vaivainen. Se nilja on ja kylmä
Kuin kaunis luonto yksin, viisas on
Se hiiret tappamaan, kuin ahnas luonto,
Jok' ihastuttaa nuorta prinssiä
Kuin puku kirjailtu. — Se kova on
Ja itsekäs kuin jumalainen luonto.
Syyntakeeton se kuitenkin on, näät —
Se hyvän järjestyksen vuoksi luotiin.
MASSIVA:
Nyt orja puhut turhia, se kuollut
On mato vain, jonk' keihäälläni löin.
MYRKKYRI:
Vain leikkiä ma leikilläni puhuin
Nuor' prinssi. — Pelkkää leikkiä on sulle
Tää kaikki.
I VARTIJA:
Näkyy seurue!
(Massiva ja Myrkkyri rientävät paikalle)
Pian sana
Vie valtiaalle.
(Myrkkyri pois).
MASSIVA:
Siellä Prokles on!
Ja varmaan äiti!
MASINISSA (Tulee kiireesti, katsoo. Riemuissaan):
Nyt he saapuvat!
Massiva, tule! Lähikummulle
Käykäämme heitä vastaan! Kohta astuu
Alitse koristetun portin tään
Uus aika, uusi nuoruusmaailma.
(Masinissa ja Massiva lähtevät. Taustalta tulee kreikkalainen sotilas astuakseen vuorostaan vahtipalvelukseen).
II VARTIJA (leikkiä laskien):
Hei, veli! Juhlaisampaa vartijaa
Nyt tarvitaan, kun saapuu kuningatar —
Nääs saarnipuusta tulee keihään olla,
Näin loistava, ett' vaikka peilata
Voi tytöt korjat; uutukaisen uus
Myös viitta, ettei ryövärrepaleet
Peloita hempukoita. Makaamaan
Käy, veli hyvä, ettei näyttäis siltä
Kuin haaskat vartioisi leiriä
Ja tätä koruporttia.
I VARTIJA:
Niin onkin,
Saa seista kreikkalaiset simasuut,
Kun tulee naisia, joist' iloa
Ei koskaan tulle — Veli, sanoa
Sa voitko, kuinka päällikkö vuoks' naisen
Voi muuttua kuin äkkiä hän jälleen
Ois poikaikään tullut. Mikä ero
On naisessa ja naisessa? Hän ryöstää
Vois tuhansia impiä ja heittää,
Kun ikäviksi käyvät. Ihanin
Ryöstetty nainen on.
II VARTIJA:
Se ikäänkuin
On hellempää, kun ensin kaihoillaan
Ja kaipaillaan ja vasta sitten mies
Naisensa ryöstää. — Mutta katso, jo
Kuningas seisoo kummulla ja prinssi
Taa kummun katoaa. Noin jäykkänä
Miks seisoo valtias, kuin kuvapatsas?
Jo ratsut näkyvät, he satulasta
Nyt nousevat.
I VARTIJA:
Tuo prinssin äiti on,
Jok' kaulaa prinssiä.
II VARTIJA:
Mutt' totisesti!
En nää ma muita naisia! — Kyll' luulen,
Ett' ilmisota Karthagoa vastaan
Nyt alkaa — — —
I VARTIJA:
Katso, yksin päällikkö
Tiet' tännepäin nyt astuu, synkkänä
Kuin hauta kasvoiltaan. Muut jäljessä.
Aut' armias, nyt alkaa myrsky. Nyt, mies,
Suon suosin mielin vahtipaikan sulle.
(Poistuu. II Vartija asettuu vahtipaikalleen).
MASINISSA (astuu portista raskain askelin, murtuneena, istuu raskaasti kivelle oikealle):
Ei tahtonut, ei tahtonut hän tulla. —
(Kiivaasti)
Ken haastaa ventovierasta näin kieltä!
Nousseetko kateet manalaiset henget,
Sokaisseet kuulon, näön, ymmärryksen
Ja kielen selvän pahansuovin mielin!
Tää juonta on tai julmaa ilveilystä!
(Nousten seisomaan)
Ei mahdoton voi olla mahdollista!
(Prokles astuu portista, jäljessään salaliitto-orjat. Alitta ja
Massiva tulevat käsikkäin. Massiva vetää äitinsä telttaansa,
Prokleelle):
Vai voitko senkin selväks saivarrella,
Filosoofi viisas?
PROKLES:
Elämä sen näyttää
Todeksi useinkin, sen pahempi.
MASINISSA (ärtyneesti):
Mit' elämästä haastat, sana vain
Se on, jot' ei saa luuskaks kuluttaa.
Täss' seison minä, minä, minulle
Suo selvyys, näytä vihamies, jok' uhkaa
Mua pimeydestä väkäkärki keihäin,
Niin miekan tään sen syöksen ytimiin.
Sa virka vaan: hän tahtoi tulla, oitis
Näät voimani, ma kahleet irroitan
Kuin hauraan seitin, otsaan takertuvan.
Sylissäin tahtoo kuolla ennemmin
Kuin elää loistossa ja kaukana!
Niin sano, niin täält' oitis juhlan kaiku
Taivaille kiirii.
PROKLES:
Valtias, en voi
Lohduttaa simakielin, murhemielin
Tuon tuhoviestin äkkisalaman,
Jok' kilpistyy sun kypäräiseen otsaas,
Jos ihmisluonnon tunnet ytimiltään,
Jos et, se sielus särkee, paaduttaa.
— Ma tuimaa totta äsken kerroin. Maahan
Hän polki kaikki entisajan haaveet.
— Kuvasi vaihtoi vihamiehes kuvaan.
MASINISSA (kiihkon vallassa):
Isäini tuhkan kautta! Sano selvään,
Mi hornan kuilu allani taas aukee!
PROKLES:
Kätensä valtiatar Sophonisbe
Suo Syphaxille, synnyinkaupungilleen
Avun niin voittaakseen. — Tään lähettää
Hän sulle takaisin.
(Ojentaa kaulakorun Masinissalle. Tämä ottaa sen jäykkänä vastaan. Pudottaa sen samassa maahan. Tarttuu raivoisasti omaan kaulaketjuunsa).
MASINISSA:
Kuristaa, polttaa!
(Hän joutuu villin raivon valtaan. Repäisee koristeen ja heittää sen kauas. Kumartuu ottamaan maasta toistakin koristetta. Lyyhistyy hetkeksi tällöin maahan, väännellen itseään tuskasta. Hänessä on voittanut barbaari kokonaan. — Nousee puoleksi. Jää hetkeksi liikkumattomaksi. Kohoaa jälleen seisaalleen. Nauraa mielipuolisesti).
Sep' oivaa on, on totta tosiaan!
Vain naaraskyy Akilles-kantapään
Niin aran keksii. — Vihamiestä lempii —
Vain hurskas nainen niin on sääliväinen,
Ett' tuskan alta uhriansa auttaa
Keventäin taakkaa ihmevoimin, joita
Suo halveksunta kuorman vetäjälle.
(Hetken vaieten.)
Nyt jännittyy, nyt karkaistuu, sen tunnen,
Punaiset rihmat, jänteet jäykimmät
Mun sielussain. Tää uusi viritys
Pian soiton luo niin korvaa särkevän,
Niin huumaavan, ett' loppuu maailmasta
Tuo nilja iljetys, joll' lemmenkuiske
On nimenään. — Jo riittää. — Hoi, vartija!
Hälyytä leiri! Tahdon taistella!
(Vartija häyyttää. Miehiä tulee vähitellen: numidialaisia, kreikkalaisia, vyötäisillään ahtaat rautavyöt, vuoristolaisia, joilla on yllään nahkapukimet ja aseinaan vaskipiikkiset sotanuijat. Ensimmäisenä tulee myrkkyri, jääden telttojen väliin. Alitta poikansa seurassa tulee teltasta).
Miks seisot mies? Ket' ivakatsees väijyy!
Mun ohjaisit kai myrkkylähteen luo?
— Ei myrkkyaattees tehoo tähän mieheen!
Se voitetuille sopii, voittajat
Taas maljan tarjoovat. Siis ahkeroitse
Sa, oiva mestari, sun arvos nousee,
Saat inhoon saakka työtäs harjoittaa,
— Ma aion voittaa!
(Miehille.)
Miehet, taistella
Nyt saatte, tappaa, ryöstää, tuhota.
(Villejä huutoja.)
Häväiskää naiset taikka surmatkaa.
Ken armon antaa, itse kuolla saa.
Tuo heimo uppiniskainen, jok' kielsi
Juur verot multa, maahan sortukoon.
Aseet ja ratsut valmiiksi. Teit' tahdon
Ma itse johtaa. Menkää.
TEUTATES (polvistuu Masinissan eteen):
Mua kuule
vain hetki, valtias. Suo meidän myös
Sua partiolla seurata, niin näät
Vapaiksi sotijoiksi meidät.
ALITTA:
Miehet
Nää neuvokkaat toi sulle sisaresi.
He ansaitsevat vapaiks tulla.
MASINISSA:
Hyvä.
Tää verileikki näyttää kuntonne.
(Viittaa kädellään. Prokles, myrkkyri, orjat ja sotilaat poistuvat. Masinissa istuutuu raskaasti istuimelleen. Hänet on vallannut väsymys, raivon sijaan astuu murhe).
ALITTA (lähestyy lohduttaen):
Unohda nainen, joka murhetta
Ei ansaitse. — Ken nainen lemmenääntä
Ei empimättä taida kuulla, hän
Voi kalansuomuin taikka pedonkynsin
Koristaa ruumiinsa.
MASINISSA:
Oi armas sisar.
Jo laava vyöryi laaksoon vihreään. —
Ei kukkia, ei murehtia taida
Se enää koskaan.
ALITTA:
Mutta raivota
voi myrsky siellä. Kostonhengettäret
Voi maata viistää, onkaloissa kiertää!
Sun missä ylpeytesi!
MASINISSA:
Taistellako?
Hylätty marto maa on sieluni.
Tukahtuu hengitys, on vailla ilmaa
Tää seutu autio. — Ei tahtoa,
Ei kunniaa, ei ylpeyttä täällä
Voi löytää kurja rosvo. — Kuollako
Vai elää!
ALITTA:
Elää, elää tulee sun!
Sua ilman suku kaatuu, heimo sortuu,
Orjuuteen maatuu vihamiehen. Hän
Vain nainen on, mi sille alistuu
Ken voittaa. Voita, kosta, hurmaa, lyö
Tai anteeks anna, mutta naisekkaat
Nuo valitukset heitä. —
MASINISSA:
Entä sitten kun täyttyy kostoni. —
ALITTA:
Sa valtakunnan
Luot mahtavan ja valtaistuimelta
Jaat käskyjäs.
MASINISSA:
Juur siinä kidutus
Ja järjen päätös on! — Kaikk' kuvitelmat vallan,
Kaikk' aatteet onnekkaat on kasvaneet
Kuin ylväs tammi, jota syleilee
Nuor' köynnös punakukkineen. Jos myrsky
Tään syleilyksen armaan ryöstää pois,
Jää autius puun ylle, vieremille. —
— Hän täällä kulkee sittenkin, mutt' pyytää —
Tai iskeä ja raivota ei voi. — —
ALITTA:
Elää sun täytyy, katso nuorta vesaa
(Vetää Massivan luokseen.)
Jok' kaipaa suojaavaista kättä.
PROKLES (tulee kiireesti):
Miehet
On valmiit retkelle, mutt' pyytäisin:
Madauran johtaa suo tää partio,
Sua vartoo toinen työ.
MASINISSA (yhä väsyneesti):
Mik' ois se työ?
PROKLES;
Voi kohta uudet viestit saapua.
Tääll' Afrikassa sotatoimet alkaa
Pian Scipio. Hän maihin noussut on,
Koht' Utikaa siks vakoilijat käskin
Ma pyrkimään. He tiedot tuovat kiirein
Mit tietä roomalaisiin yhdyt.
MASINISSA (riemastuneena, kokonaan muuttuneena):
Oi, mene, sano, joukot lähtekööt!
(Prokles poistuu.)
Todempaa sittenkin tuo oli raivo
Kuin murhe vaisu! Nytkö kaaren sain
Ma jolla kostonnuolet sinkoan
Päin pilviä, päin kansoja, päin merta
Mua kiertävää! — Mun vaikka mereen syöstä
Kaikk' kansat täytyis tältä mantereelta
Ja syöverit taas maihin ammentaa,
Petoksen tekijät ma raastan esiin.
— En taida kumartaa, mutt' opin senkin,
Jos tarvitaan, ja Scipiota mairin,
Siks kunnes revellyt tää käsi on
Sen ruumiin sieluinensa, joka repi
Mun sieluni. Nyt valta koston vuoks
Mutt' koston jälkeen ahnas valta yksin.
(Prokleelle, joka tulee takaisin.)
Miks sanoit vasta nyt sa Scipiosta
Sen riemun sanan, jota vuottanut
Vuoskauden vaiheiss' olen ankarissa?
PROKLES (hymyillen):
Parasta vasta sitten järkisyitä
On miettiä, kun laantuu villi veri
Taas älymieltä vainoomasta.
MASINISSA:
Turhaa. —
Ei kannata tääll' lainkaan miettiä!
Tää raivo sun on mietintäsi tulos:
(Ivallisesti)
Sa aattein korkein naista puhdistit,
Tää tulos on.
PROKLES:
Ain' aikaa tarvitaan,
Ett' nousee sienien kamarasta maan.
MASINISSA:
Opeillas luonnon muodot turmelet,
Jo syntyneen ja valmiin saatat näin
Sa synnytyksen tuskiin.
PROKLES:
Valmiilta
Jos luonto näyttää, silt' ei ihminen,
Jos kiertokulkuun raaka luonto tyyntyy,
Ei ihminen. Äl' itsees palaa, jonka
Jo voitit kerran. Älä eestaas kierrä,
Jos sielus sopusointuun halaa.
MASINISSA:
Miks
Näin saivarrella! Koska pääsenkään
Taas iskemään. — — —
MYRKKYRI (on keskustelun aikana tuontuostakin kantanut juomia ja hedelmiä Masinissan telttaan):
Saan tulojuoman nyt
Kai tarjota?
MASINISSA:
Sa tarjoo, mutta muista:
Äl' ivailmein väännä naamaas mies.
Sull' orjan mieli ei, äl' orjaa leiki,
Nyt juhla alkaa, tarjoo juhlamielin.
MYRKKYRI:
On älys suuri älyks ruhtinaan.
Näät taakse luonnon ivamuodon sa. —
Syyt' on sua ihmiseksi mainita.
(Kumartaa. Alitta ja Massiva, jotka ovat keskustelleet vasemmalla taka-alalla, sekä Masinissa ja myrkkyri astuvat telttaan).
PROKLES (lähestyy vartijata):
Mit' tähyät niin tarkkaan?
II VARTIJA:
Katso! Tuolla Madaura voitonpatsaan pystyttää. Savu pilviin hulmuu kiertein valkoisin. Nääs, turvekattomajat palaissaan noin sankan savun nostattaa. Ken käski meit' vastaan rehennellä!
PROKLES:
Kotilieden
Pyhäinen lämpö! Heitä kunnioita
Jos kreikkalaisen kannat nimeä.
II VARTIJA:
Miks Hellaan sotijat nyt taistelevat
Vierasten valtiasten vuoks, miks emme
Kukista valtakuntia ja orjiks
Tee kansakuntia?
PROKLES:
Me maailman
Tään toisin asein valloitamme. Katso,
Olympolaiset valaisee jo aatteet
Sit' tietä, jonka Aleksanteri
Aukaisi miekallaan. Jo Rooman miehet
Hellaasta etsii hengen virvoitusta.
Nyt Afrikan on vuoro valo nähdä.
Se Atlaan tutkaimille nostetaan.
Kuningas Masinissan elontyö
On tää. Siks taistele vuoks kuninkaan
Kuin eestä Hellaan taistaisit.
(Myrkkyri tulee nopeasti.)
Näin taisto
Tää raivoisa luo onnenajan vihdoin
Kansoille nääntyville.
MYRKKYRI (ivallisesti):
Uskovas
Et sano laisinkaan, mutt' ihmeistä
Ajoista onnen haastat uskon kieltä?
PROKLES:
Äl' uskon kieleks kutsu toivon mieltä.
MYRKKYRI:
On toivo, usko tuhatmuotoinen,
Siis viisainta on jättää kumpikin.
PROKLES:
Mutt' toivoa saat vielä itsekin
Ett' jättää jaksaisit tään toivon maan.
MYRKKYRI:
Sa sanoin leikit kreikkalaisten tapaan,
Mutt' asiaan, sua kutsuu kuningas.
(Prokles ja myrkkyri poistuvat telttaan.)
II VARTIJA:
On kummaa väkeä nuo aatteen miehet,
Lie kuninkaita taikka orjia,
Yht' tyytymättömiä maailman
Tään järjestykseen.
(Katsoo vasemmalle.)
Mitä! Ratsujoukko.
Vierasta väkeäkö taas.
(Antaa hälyytysmerkin. Masinissa, Prokles ja
Massiva tulevat teltasta.)
Taas kiertää
Tuolt' takaa kummun ratsumiesten joukko.
PROKLES (Rientää katsomaan):
Siin' ovat! Kolme Rooman kypärää
Siell' välkehtii.
MASINISSA:
Nyt selvän vihdoin saan
Mit' aikoo Rooman valta.
(Astuu oikealle, jossa istuu istuimelleen, Prokles jää seisomaan hänen viereensä. Hetken jännittynyt odotus. Portista astuu kolme roomalaista lähettiä, jäljessä kuusi Masinissan sotilasta marssii vartijan ohi kadoten telttain taakse. Lähetit tervehtivät roomalaisten tapaan.)
I LÄHETTI:
Massylein valtiaalle tervehdyksen
Lähettää päämies Gaius Lelius,
Prefectus fabrum Rooman armeijassa.
Hän maihin noussut Regiolla on
Ja aukoo tietä Rooman miekoilla.
On tehtäväni myös sun tietoos saattaa:
Pian konsuli pääjoukkoineen myös saapuu,
Siks raivaa tiesi rannikolle päin
Siell' yhtyäkses meidän sotajoukkoon.
Ilipan liittoehdot täyttää Rooma.
Vanhuuttaan harmaan Fidiuksen nimeen,
Kätensä oikean lyö konsuli
Sun kätees liiton vakuudeksi.
(Antaa kätensä Masinissalle.)
MASINISSA:
Tartun
Sun kätees, Rooman mies, kuin oikeuteen,
Jok' kestää horjumatta aikakaudet. —
Saturnus, kulta-aikain aikalainen,
Siunatkoon Rooman valtaa valtakausin,
Joit' tuntenut ei ennen piirit maan. — —
Kun legionain miekkain salamat
lyö nuolten pilvilöistä kiitävistä,
kuin korsi kaatuu puunilainen heimo.
I LÄHETTI:
Pääkaupunkisi Cirtan alueineen
Saat valtaas Rooman apujoukoin, jos
Tuot sotavoiman kymmentuhantisen
Sielt' avuksi, kun niin määrää konsuli.
Kuus tuhatta tuot ratsuin taistavaa
Ja legionan jalkaväkeä.
Jää päällikkyys sun omiin käsiis. Mutta
Jokainen valtias, mi vaihteluihin
Kukistuu sotaonnen, tuomitaan
Lain roomalaisen mukaan. Ehdot nää
Asettaa tasavallan vanha tapa.
MASINISSA:
Sun kansas lakeja ei loukkaamaan
Mua vaadi täytymys eik' oma tahto.
I LÄHETTI:
Siis saaliinamme lujistettu liitto
Taas viettää paluutie. Tiet' samaa kuljet
Sa täyttöön tehtäväs, tiet' samaa palaat
Isäisi valtakuntaan.
MASINISSA:
Taistellut
Oon poikaijäst' asti, aseitani
Enskerran nyt ma viisain mielin käytän
Puolesta elämän ja vallan, enkä
Vain huvin tyhjän vuoks tai ansaitaksein
Maireita naisten kiittelyitä.
(Alkaa kuulua lähenevää ratsujen töminää).
MASSIVA (Tulee nopeasti teltastaan):
Äiti!
He tulevat, jo tulevat!
PROKLES:
Jo palaa
Madaura voittoretkeltänsä.
(Roomalaiset kääntyvät katsomaan vasemmalle taka-alalle. Prokles kuiskaten Masinissalle).
Puhu
Kielt' taitavaa, sa Syphax sukuinensa
Valtaasi vaadi, valta-aikeitas
Äl' ilmoittele.
MASINISSA (huolettomasti, kuiskaten):
Korpit repiä
Saa maassa viruvaiset haaskat, säästää
En aio kostoani.
(Alitta on tullut Massivan luo teltasta).
II LÄHETTI (astuu askeleen heitä kohti):
Ilo nähdä
On äiti nyt tään pojan miehekkään,
Jok' kantaa roomalaista pukua
Muistoksi ensi miekan mittelöistä.
Nuor' prinssi voitti voiton tappiollaan:
Se salli Scipion mielt' ystävän
Suvulles osoittaa.
ALITTA:
Mun toivoni
On hartain Rooman sotavoiman herraa
Pian päästä kiittämään vuoks' lahjan tuon,
Jot' ehompaa en koskaan saanut ma.
MADAURA (tulee kiireesti):
On, valtias, sun käskys täytetty.
MASINISSA:
Sull' onko vankeja?
MADAURA:
Sa jyrkkään kielsit
Niit' ottamasta. Mutta frygialainen,
Tuo tulokas, sun käskys rikkoi: säästi
Hän nuoren immen, saaliinaan toi tänne.
MASINISSA:
Tuo niskuri ja impi tänne tuo!
(Marsyas tuo arkailevaa naista. Madaura jäljessä, vähitellen ilmestyy myös uteliaita miehiä taustalle).
MASINISSA (Marsyaalle tuimasti):
Miks' säästit, mies, tään naisen?
MARSYAS:
Valtias,
Mit' tehdä voin, hän neuvotonna juoks'
Keskellä palavaisten majain, heimo
Ol' lyöty viime mieheen saakka.
(Merkitsevästi)
Hänet
Toin sua varten, valtias. —
MASINISSA:
Sep' oivaa!
Sa lohdutat. Sun kieles sukkela
Mua huvittaa. Siell' panttereitten maassa
Ei lemmentuskat taida vaivata.
MARSYAS:
Sangarionin laakson tyttäret
Suo kuumat suudelmat ja viiniä
Siell' lähteet pulppuaa, siell' huilut kilpaa
Apollon kanssa soittaa.
MASINISSA:
Taideniekka,
Sun huilus soittaa orgioissa saa
kummemmissa.
K (Kääntyy naisen puoleen)
Mutta karitsainen
Mik' on sun nimes, kaunis varmaankin.
THEVESTA (arasti):
Thevesta olen, tytär heimon pään.
MASINISSA:
Sa suotko yhtä hellät suudelmat
Kuin naiset Frygian.
THEVESTA (Polvistuen maahan):
Mit' käsket herra?
MASINISSA:
Sun sukus surmaaja ma olen, neito!
THEVESTA:
Mun säästä henkeni, sua palvelen.
MASINISSA (synkistyen):
Sa nouse. Turvass' ole. Seuralaiseks saat tulla valtiattaren.
(Thevesta suutelee Masinissan jalkoja ja rientää Alittaa luo, joka poistuu hänen kanssaan telttaansa).
En sietää
Voi liikaa orjamieltä. Sopusuhtaa
Ei osaa nainen säilyttää, hän palvoo
Tai pettää. Etsiä ois aivan turhaa
Naist' toisenlaista.
(Kääntyen miestensä puoleen)
Miehet! Toimeen nyt!
Nyt teltat kokoon. Aseet hiokaa.
(Vihalla)
Tuo koruportti maahan repikää!
Kentille laajemmille teidät vien.
Päin meren rantaa alkaa matka nyt.
(Suosionhuuto kajahtaa miesten joukosta. Kuuluu ääniä).
I ÄÄNI:
Nyt päästään Karthagoon.
II ÄÄNI:
Tie Cirtaan sulle
Nyt auki raivataan.
(Masinissa, Massiva, Prokles, lähettiläät poistuvat Masinissan telttaan. Tausta tyhjenee nopeasti. Telttojen välistä tulee myrkkyri.)
MYRKKYRI:
Päin kuolon rantaa
Sun piti sanomas. Tään miehen sielu
Jo kypsyy inhoon elämän. Hän enää
Ei naista sietää voi, jok' kiinnittää
Niin oivan ovelasti miehen mielen
Tään elon rehkinätä jatkamaan.
Esirippu.
KOLMAS NÄYTÖS.
Tapahtuu tasangolla Cirtan läheisyydessä keväällä v. 203 e.Kr.
Näyttämö:
Syphaxin loistava päällikköteltta, jonka taka-alalta käynti ulos, oikealta käynti teltan toiseen osaan. Vedettäessä taka-alan verhoa syrjään näkyy taustalta kappale tasankoa, kauvempana laajalti telttoja, kaukaisuudessa vuoria. Kirkas iltapäivän valaistus. Sophonisbe puettuna sotilasmaiseen pukuun käyskentelee levottomana. Helike seisoo vasemmalla seuraten katseillaan valtiattaren liikkeitä.
SOPHONISBE (kääntyy äkkiä oikealle taka-alalle, polvistuu katsomaan loistavassa korissa olevaa käärmettä, kavahtaa ylös taas äkkiä, kärsimättömästi):
Yhä sairas vain on papin käärme tuo.
Elukka kuolla sais.
HELIKE:
Jos toivot niin,
Miks sitten vaalit sitä kaikin tavoin?
SOPHONISBE (intomielisesti):
Mun täytyy, täytyy, aina vain mun täytyy!
(Sairaalloisen kiihkeästi.)
Kahlehtii usko mua, ett' tää käärme
Jos kuolee pois, niin jotain suurenmoista
Tapahtuu silloin. — Mutta käärmehyinen
Tää pyhä on, se luonnon, kansanvoiman
On perikuva, sitä vaalia
Mun tulee, senhän täytyy kestää.
(Hurmautuen)
Mutta —
Jos tummuis pyhät täplät sen, niin silloin
Ei mun myös kestää tarvis elon taakkaa.
(Syöksähtää jälleen korin luo)
Mutt' turhaan, käärme paikallansa makaa,
Ei toinnu, eikä sairaammaksi käy.
Kuin itse välinpitämättömyys
Se samein silmin tuijottaa — ja katso
(Vetää syrjään teltan verhon)
On samanlaista koko maailma!
Sua eikö kuoleta tää autius?
Ei merta nää, ei lähteen silmää. Rumaa
Rumempaa seutua ei missään lie.
HELIKE:
Kuninkaan pyyntöjä miks et sa seuraa,
Palatsiin lähde, missä kukkaan puut
On juuri puhjenneet?
SOPHONISBE:
Ma tahdon nähdä,
Kuink' kiirein kuningas taas pakenee.
Sanoinhan jo, ma ihmeenmoista vuotan
Tapahtuvaksi täällä. Sitäpaitsi:
Mua täällä tahtoo pappi viipymään.
HELIKE:
Tät' tuskan taakkaa turhaan kannat: Rauhan
Mielhaluin päättää kuningas, jos viittaat
Vain sallivas sen. Rauhaan suostuthan!
SOPHONISBE:
Mi puhe! Tytär Karthagon ei petä
Kuin orja taikka palkkasoturi —
(Vihalla)
Vai kiel'kö kätyrin näin kertaa toiveet,
Joit' hautoo vihamies!
(Helike kääntyy loukkaantuneena poispäin. Sophonisbe rientää hänen luokseen katuvana.)
Voi, paha olen!
Vai sairasko, en tiedä. Anteeks anna,
Helike armas, sanat mielettömät.
HELIKE:
En kaunaa kanna. — Voimas arvioit
Sa liian suureks', siks oot kärsimätön.
SOPHONISBE (tuskaisasti):
Helike, älä puhu noin, se särkee,
Se lyö kuin tuomio.
(Väsyneesti)
Vain yhtä toivon:
Sais sielun jäntereet jo katketa.
(Hetken hiljaisuus. Taka-alalta astuu sisään Syphax täysissä sotavarusteissa. Hän on noin 40 v. vanha, suurikokoinen mies, jonka kasvojen juonteet osoittavat intohimoista mieltä.)
SYPHAX (tulee kiireisesti):
Jo johtaa rosvoin jäljet tänne päin,
Kaikk' enteet taiston temmellystä lupaa!
Siks suostu tahtooni: jo lähde Cirtaan.
SOPHONISBE (kulkien omissa ajatuksissaan):
Nyt suurta syntyy. —
SYPHAX:
Niin, nyt suurta syntyy!
Nuo rosvot ansaan johdan, yllätän. —
Mutt' huoli levoton mua painais, jos
Sa vaaraan tänne jäisit. Verminan
Suo saattaa itses kaupunkiin.
SOPHONISBE (painavasti):
Ma jään.
Sun varmuutes mua huolettaa. — Kaks kertaa
Sait tappiota maistaa! Luku kolme
On pyhä meidän uskon mukaan, varo,
Ettei nyt kolmas kerta samaa toista
Kuin kaksi ensimmäistä. Tänne jään!
Ei enempää mult' auta pyydellä.
SYPHAX (barbaarin raivolla):
En sua jätä saaliiks ryöväreille!
Ma raskaat kahleet kestän, vankilan
Ja kuoleman. Saa nuolin tuhansin
Mua pilkkalauluin saartaa vihamies,
Jok' karttaa osumasta sydämeen,
Ett' tuska pitkittyis. — Sen kaiken kestän. —
Voi yks vain tappio mua kohdata:
Jos sinun taipuvan nään vainolaiseen
Tai häväistyksen uhriks joutuvan!
— Käyn väijytystä valmistamaan.
(Määräävästi)
Sinut
Palatsiin saattaa oitis Vermina.
(Poistuu)
SOPHONISBE (halveksien):
Barbaarin liehittelyn väkivallaks
Ens raivo kääntää. — Notos pian tuokoon
Astarten papin tänne.
(Helike poistuu oikealle. Sophonisbe astuu ajatuksissaan käärmeen korin luo. Tuijotettuaan tänne hetkisen nostaa äkkiä päänsä):
Elä, kuole —
se mulle sama on, nyt asestaun!
(Rientää vasemmalle etualalle. Valitsee seinää vastaan nojalla olevista aseista, niitä valitessaan):
Vain mieskö kunnialla kuolla saa!
En vihan taikka häväistyksen tulvaa
Ma aio polvistuen vastaan ottaa,
Kun saapuu voittaja — Kas, tää on kevyt!
(Ottaa pienehkön kilven. Vermina, kaunis, synkkä, kalpea, solakka nuorukainen astuu taka-alalle, Sophonisbe tempaa oikeaan käteensä heittokeihään, ylpeästi):
Jos isäs käskyn tulit täyttämään,
Niin turhaan tulit, käskyä en seuraa.
Aseissa olen, katso! Koetella
Voin näitä prinssejäkin vastaan.
VERMINA (langeten polvilleen Sophonisben eteen, painaen kädellään sydäntään, epätoivon tuskalla):
Oikein!
Tää rinta sua varten on. Sadasti
Se katseistasi haavan sai. Nyt tarpeeks
Lyö syvään soma heittokeihääs, tuskaan
Niin viime lääke anna.
SOPHONISBE (kummastuen):
Mitä tää?
Hiljainen prinssi painaa sydäntään
Ja tuskaa vaikertaa. Tää tottako
Vai leikkiä?
(Vermina nousee ylös).
VERMINA (surullisesti):
Jo vuoden olen ollut
Sun lähelläsi. Hetki hetkeltä
Käyn kalpeammaks. Sin' et huomaa vain,
Niin itsekäs sa oot tai ylhä liiaks.
SOPHONISBE (osanotolla):
Voi Prinssi hyvä, uskoako voin
Ett' hiljaisuus näin paljon kätkee. — Ah,
Niin monet aatokset mua vaivaa, etten
Ees surevaista ystävää ma huomaa. —
VERMINA (keskeyttäen, kiihkeästi):
Isääni et sä lemmi, tiedän sen!
Jos tahdot vain, niin nostan kapinan
Hän surman saa, ma sinut pelastan,
Maan ääriin vien. Vain sano: tahdon sen!
SOPHONISBE (vakavasti):
Ei, ystävä, mua viettää toinen tie,
Jot' astunut niin pitkän taipaleen
Jo olen, että läsnä määränpää
Nyt on. Et sinä, enkä minä kääntää
Voi kohtaloita.
VERMINA:
Olet juhlallinen.
En ymmärrä kuin yhden seikan: turha
On elää mun.
(Kääntyy poispäin).
SANKHUNIATHAN (tulee kiireesti oikealta):
Mua kutsuit tyttärein?
SOPHONISBE:
Sun tahtos on kai, että leiriin jään,
Vaikk' uhkais taistelu?
(Sankhuniathan nyökkää myöntävästi)
Se prinssille
Myös sano. Hän mun saattais kaupunkiin.
SANKHUNIATHAN ( Verminalle):
Jumalten tahto on se, Karthago
Sen vaatii, älköön kenkään estäkö
Hänt' täyttämästä pyhää tehtäväänsä.
(Vermina kumartaa väsyneen välinpitämättömästi ja poistuu,
Sankhuniathan kääntyy juhlallisesti Sophonisben puoleen).
Jäsentes voima nouskoon henkes myötä.
Pyhyyden säteet niin sun täyttäkööt,
Ett' armo, sääli, heikkous tai lempi
Ei tahraa Herran esi-kartanoita!
Tunnetko voimaa, joka kaiken muun
Kuin yhden kuolettaa?
SOPHONISBE (kaksimielisesti hymyillen):
Ma tunnen voiman,
jok' uumenistaan syöksee ihmevalon,
Tää niin on kirkas, että soaistuna
Ma hurmamielin siihen syöksyn.
SANKHUNIATHAN:
Yötä
Hämärtää taivas, jolta Baalin silmä
Kaukaisiin avaruuksiin painuu. Nousee
Sua Didon silmä kohta valvomaan.
Sen tuikintaan sa katsees kiinnä, niin
Teroittuu silmäs oikein osumaan.
SOPHONISBE:
Teroittuu silmät nää nyt näkeviksi.
SANKHUNIATHAN:
Rukoile, valvo, tyttärein tää yö!
Elissan ilmoitusta ano. Hän
Vapahtaa sun tai sitoo: jos hän tahtoo,
Vihollinen saa tappion ja surman. —
Vain kiitoslaulun silloin vaatii hän.
Mutt' uhrin raskaimman saat antaa, jos
Tuo huomispäivä meille tappion.
Keskellä voitonhuumaa voittajan
Saat surmaan syöstä.
(Terävästi)
Ootko valmis?
SOPHONISBE (kaksimielisesti):
Valmis
Oon kuolemassa voittamaan.
SANKHUNIATHAN:
Myös itses,
Sen heikkouden sa voitko lannistaa?
SOPHONISBE:
Juur' itseni, tuon heikon, matalan ma tuhoan.
SANKHUNIATHAN:
Sa uskot voittavas?
SOPHONISBE:
Ma tiedän voittavani.
SANKHUNIATHAN:
Jumalat Jumalten aseen johtakoot! — Sun rauhaan nyt jätän.
(Tekee siunaavan liikkeen, poistuu. Sophonisbe siirtyy oikealle taka-alalle, istuutuu, Helike tulee oikealta).
HELIKE:
Kuinka näytät väsyneeltä!
Levolle käy! Sua saatan!
SOPHONISBE (väsyneesti):
Ystävä,
Sen teen. — Tääll' on niin pimeä ja raskas!
Valoa Notos tuokoon. Tule!
(Poistuvat oikealle. Notos tulee ja ryhtyy sytyttämään lamppuja).
HELIKE (palaa takaisin Notoksen vielä tehdessä työtään).
Aina
Yht' rauhaisana teet sa työsi, Notos.
Sinuun ei koske tappiot, ei voitot.
NOTOS (kuivasti):
En raivoo riemusta, en tuskasta,
Kun oivallan ma petoin ulvonnan
Ja karitsaisten lauhan määkinän
Elukkain ääneks kummankin. — En nouse,
En laske, koska vaakasuoraa viivaa
Ma kuljen. —
HELIKE:
— Siis sa naurat ihmisparkaa,
Jok' kärsii intohimoistansa —
NOTOS (Nauraa):
Ois sana liiaks intohimoinen —
HELIKE;
Sa lietkö koskaan riemun tuntenut
Ja murheen niinkuin ihminen —
NOTOS:
Noit' tunsin
kun ihminen en ollut vielä —
VERMINA (syöksähtää telttaan, kuuluu ratsujen töminää ja alkavan taistelun tuoksinaa):
Vaara
Kuningatarta uhkaa — yllätys —
Miss' on hän!
(Helike rientää oikealle, Sophonisbe tulee jo häntä vastaan).
SOPHONISBE:
Mitä tahdot, prinssi?
VERMINA:
Kuule!
(Viittaa taakseen, josta kuuluu yhä selvemmin taistelun ryske)
Tasangon ääret syöksee ratsumiestä.
Hajalla leiri on — Sa kiirehdi —
Vien turvaan sinut — — —
SOPHONISBE:
Mene, taistele!
Niin teen myös minä.
(Rientää ottamaan kilven ja keihään).
VERMINA:
Turha taistella —
SOPHONISBE:
Sit' oivempaa. Saa kuolon tielle käydä!
VERMINA (katkerasti):
Se mulle helppo taito!
(Syöksyy ulos).
SOPHONISBE:
Notos, turvaan
Helike saata!
(Näiden poistuttua)
Saavu surma!
(Sophonisbe aikoo syöksyä aseissaan ulos taistelemaan, mutta hänen avatessaan teltan verhoa näkyy koko leiri tulessa pimeätä taivasta vasten, taistelun ryske kuuluu, näkyy taistelijain haamuja. Silloin Sophonisbe voimattomana päästää verhon putoamaan ja peräytyy takaisin).
SOPHONISBE:
Näinkö
On naisen osa heikko olla! Tuli
Ja rauta verta juova näinkö lyö
Mun voimattomaks, etten kuolla taida.
Mun täytyy, täytyy. — Haa, jo tiedän: kyy!
Kyy myrkkyinen mua kalvaa. — Manalaan
Kai käydä yksin saan!
(Syöksähtää käärmeen luo)
Sun lumosilmäs
Repäisen pois, sun pääsi murskaan.
(Lyö keihäällä käärmeen kuoliaaksi, vapautuneena)
Nyt
Saan itseni ma olla. Näkijää
Ei nyt, ei pappia, ei velvoitusta.
Tuon kaiken huoahdan ma pois kuin unen.
Suur' autuus näin on täytymästä laata,
Suur' onni, ettei toivo rauhaa vie. —
— Oi kultatukka prinssi, syy ei mun!
Ma kuiskaan, kun ma kohta hautaannun
Sun ratsus kavioihin.
(Astuu tyynesti taka-alalle, aikoen ulos; silloin kuuluu teltan takaa Masinissan ääni).
MASINISSA:
Kahleisiin
Hän lyökää!
(Uhkaavalla äänellä)
Nyt näät hurmas surman, sitten
Vain kuolemas.
(Sophonisbe peräytyy ja painautuu jäykkänä oikealle teltan verhoa vastaan. Masinissa syöksähtää sisään, jolloin näkyy tulipalo riehuvan tuimimmillään. Masinissa kantaa mustaa viittaansa, jonka vanne kiinnittää hänen päänsä yli, oikeassa kädessään on hänellä paljastettu miekka. Hän jää taustalle seisomaan uhkaavaan asentoonsa. Hetken liikkumattomuus. Äkkiä Sophonisbe tempautuu jäykkyydestään, polvistuu Masinissan eteen, taivuttaen ruumistaan taaksepäin ikäänkuin tarjoten rintansa Masinissan miekaniskulle. Jää suljetuin silmin odottamaan. Tähän näkyyn hurmautuu Masinissa. Koston ja uhman ilme hänen kasvoillaan vaihtuu vähitellen liikutuksen ärähtelyyn, hellyydeksi, anteeksiannoksi. — Miekka putoaa helähtäen maahan. Hän nostaa kiihkon, hurman vallassa Sophonisben syliinsä. Musta viitta valahtaa maahan. He syleilevät kauvan sanattomina. He katsovat ymmärtäen toistensa mielen).
MASINISSA (lempeästi):
Sua saavuin noutamaan.
SOPHONISBE (hellästi, painautuen jälleen Masinissan syliin):
Sua seuraa Sophonisbe.
MASINISSA:
Kunniaan!
SOPHONISBE:
Ja rauhaan lempeään —
MASINISSA:
Mua vuotitko?
SOPHONISBE:
Kuin viime hetken viime riemua. —
MASINISSA:
Surmanko kerallani näit?
SOPHONISBE:
Vain sun
Ja sovituksen. —
MASINISSA:
Prinssin muistitko,
Jok' kerran helmet itämaiden noutaa
Sun Iupas otsalles.
SOPHONISBE:
Oi, muistin, muistin!
— Ja itkin —
MASINISSA:
Miksi itkit? —
SOPHONISBE:
Onneni
Ma muistin —
MASINISSA:
— Murheet pois nyt, armas! Voitto
Ja lemmenjuhlat meitä vartovat!
SOPHONISBE:
Oi, entinen oot intomieli prinssi!
- Miks synnyin minä alla koidon tähden,
Mi valot, varjot liian jyrkkään jakaa.
MASINISSA:
Varjosta itse tulin, erämaasta.
Kuningas Atlas ontoin silmin siellä
Poikaansa katsoi. Mykistynein suin
Isäini isä haastoi tarinansa.
Medusan päästä synkeästä, joka
Katseensa erämaasta hiiltävästä
Otsalle kiinsi Atlas-kuninkaan,
Sielusta paaden ikikylmän loi.
Tuon äänettömän tuskan omaksein
Ma tunsin. Kirosin: vain aava tyhjyys
Hohotti vastaan kaiun samean.
Mutt' nyt oi, armas! Nyt on huokaus
Kuin helisevä laulu. Turvaisaks
Nään Atlaan jäykistyneen sylin. Otsa
Tuo uurteinen on eetterpuhdas nyt.
— Oi, armas, sun on syy ja ansio —
Mun kosto on ja anteeksantamus.
Oi, enkö tietäis, kump' on onnen aamu!
SOPHONISBE (yhä epäillen):
Mutt' kauvan, kauvan elää daimonit syyt, soimat pimeästä kaivaen. — —