Kownosta löysimme riittävästi huonekaluja; mutta kun myöhemmin muutimme
Brest-Litowskiin, tulimme tyhjiin parakkeihin. Tuotimme sen vuoksi
Kownosta osan huonekaluistamme, lisää saimme muualta. Sotahan on
karkeata ammattia.
Kaupungissa kävin usein evankelisessa jumalanpalveluksessa, joita pastori Wessel piti entisessä oikeauskoisessa kirkossa, mahtavassa rakennuksessa, joka näillä seuduilla edusti venäläistä pakkovaltaa. Kuulin siellä vieraassa maassa ensikerran virtenä kauniin vanhan laulun:
Ich hab' mich ergeben mit Herz und mit Hand Dir Land voll Lieb' und Leben mein deutsches Vaterland.
Se liikutti minua syvästi. Tätä laulua olisi nyt sunnuntaisin laulettava kaikissa kirkoissa ja jokaisen saksalaisen miehen tulisi kätkeä se syvälle sydämeensä.
III.
Ensi työ oli rintaman vahvistaminen ja armeijain elämän siedettävämmäksi tekeminen. Oikealla siivellämme oli Baierin prinssi Leopoldin armeijaryhmällä se rintaman osa, joka Niemenin eteläpuolelta ulottui Pinskin eteläpuolelle saakka. Tämä armeijaryhmä ynnä itärintaman ylipäällikkö olivat Saksan ylimmän armeijanjohdon käskyn alaisia. Tähän liittyi etelän puolella Itävalta-Unkarin Teschenissä olevan ylikomennon rintama, Linsingenin armeijaryhmä vasemmalla siivellä; oikea siipi oli aivan lähellä Romaanian rajaa.
Itärintaman ylipäällikön käskyalueella olivat 12:s ja 8:s armeija vetäytyneet niin yhteen, että tilaa jäi vain yhdelle armeijalle. 12:s pysytettiin, se ulottui Niemenistä aina Lidan—Molodetshnon radan tuolle puolelle. Kenraali v. Gallwitz oli luopunut ylipäällikkyydestä ja ryhtynyt komentamaan yhtä Serbiaa vastaan toimivaa armeijaa. Hänen sijassaan komensi 12:tta armeijaa kenraali v. Fabeck, joka oli tullut lännestä.
10:s armeija liittyi tähän pohjoisessa ulottuen Disnaan saakka. Sen pohjoispuolelle muodostettiin 8:tta armeijaa komentaneen kenraali v. Scholtzin nimeä kantava armeijaryhmä. Sen vasen siipi oli Väinäjoella, Väinänlinnan ja Jakobstadtin puolivälissä.
Rintaman pohjoinen osa ja rannikon vartioiminen oli uskottu kenraali v. Belowille. Niemenin-armeijasta, jonka nimi ei enää sopinut, tuli nyt 8:s armeija. Moinen nimenmuutos ei ole niin yksinkertainen, kuin sen kirjoittaminen tähän. Tarvitaan koko joukko toimenpiteitä, jos mieli välttää nykyisiä ja tulevia haittoja.
Sotalaivasto asettui Libaun sotasatamaan. Erikoista järjestelyä kaipasi sen sikäläinen käskyvalta.
Tähän rintamaa varten muodostettuun kehykseen ryhmitettiin alemmat joukkoyhtymät. Oli suoritettava koko joukko huomattavia siirtoja. Entisissä suurien hyökkäysliikkeitten painopisteissä joukot seisoivat liian tiheässä, muissa paikoin liian harvassa. Tässä oli saatava aikaan tasoitusta. Ratsuväkidivisioonain sijaan oli vietävä jalkaväkidivisioonia. Kesti melko kauan, ennenkuin siirtelyt oli loppuun suoritettu ja joukot saatu niihin paikkoihin, joissa niiden tuli toistaiseksi olla. Todellisesta levosta ei vielä voinut olla puhettakaan. Asemia oli varustettava. Yhden joukon tuli pitää hallussaan laajoja aloja. Kumpikin tehtävä kysyi sotamiehen voimia. Aseman varustamiseen ryhdyttiin yleensä siellä, missä hyökkäys oli seisahtunut. Semmoisista paikoista, joita oli vaikea puolustaa, oli luovuttava. Johtajain ja joukkojen oli vaikea suostua siihen.
Wishnjewin ja Disnan välillä, johon 10:nnen armeijan vasen siipi oli peräytynyt, voitiin asemat paremmin valita.
Asemain ja asumusten rakentamista ja koko rintamaelämääkin haittasi suuresti huono rautatieyhteys. Venäläinen oli kaikkialla hävittänyt radat perinpohjin. Niemenin ja muiden suurien jokien sillat oli kauttaaltaan räjäytetty, asematalot poltettu, vedenhankintalaitokset hävitetty, sähkölennätinjohdot purettu. Ratapenkereet oli osaksi hajoitettu, pölkyt ja kiskot viety pois. Sotilasrautatieviranomaisilla ja heidän rakennus- ja liikennejoukoillaan, joita sähkölennätinjoukot avustivat erinomaisen tärkeissä johtotöissä, oli suunnaton työ suoritettavanaan. Itärintaman kenttärautatiepäällikkö, eversti Kersten, oli valtavan tehtävänsä tasalla.
Mitä suurin merkitys oli Kownon rautatiesillan valmistumisella. Syyskuun lopulla se oli käyttökunnossa, ja kauan aikaa se oli ainoa tie, jota 10:s ja 12:s armeija ja Scholtzin armeijaryhmän oikea siipi saattoi saada tarpeensa. Olin siihen aikaan tyytyväinen, kun saatoin olla varma siitä, että 12:nnelle armeijalle voitiin Lidaan lähettää kaksi junaa päivässä, mutta nyt saatiin nähdä, ettei ollut niinkään yksinkertaista saada armeijan tarvitsemat junat perille. Kotimaan rautateillä vallitsi ankara liikepula. 12:s armeija olisi tarvinnut kiireimmiten kaurajunan, mutta saikin junallisen seltterivettä. Suuressa sodassa sellaiset ovat vähäpätöisyyksiä. Mutta sotamiehen ja hevosen viihtyminen riippuu lopultakin vähäpätöisistä seikoista ja sen vuoksi näillä on aivan suunnaton ja ratkaiseva merkitys.
Pohjoinen rautatieverkko liittyi Prekulnissa Memelin rataan. Liettuan ja Kuurinmaan venäläisten ratain kuljetuskyky oli rauhan aikana odottamattoman pieni. Asianlaita olisi ollut toinen, jos Venäjä todella olisi tarvinnut Windaun ja Libaun satamia taloudellista elämäänsä varten. Prekulnin—Memelin rata oli nytkin liikenteeseensä nähden takapajulla. Kauan kesti, ennenkuin Ponjewjeshin ja Väinänlinnan välisellä radalla saatiin edes likimain säännöllinen kolmen tai neljän junan liike.
Wilnon—Smorgonin ja Wilnon—Väinänlinnan suurilla linjoilla eivät olot olleet niin tukalat, mutta täälläkin jäätyivät ensi hätään rakennetut vesisäiliöt talvella ja oli voitettava kaikenlaisia mahdollisia ja mahdottomia vaikeuksia.
Ponjewjeshin—Uzjanyn—Swentzjanyn pieni rata ei ollut hävitetty erittäin pahasti, mutta sen kuljetuskyky oli varsin pieni.
Vasta myöhään joulun jälkeen oli liikenne kaikilla radoilla varma ja johonkin määrään säännöllinenkin, niin että nyt jälleen voitiin ryhtyä lähettämään toivottuja lomallekuljetusjuniakin.
Nyt ilmestyi vielä aivan erikoinen pula. Ankaran pakkasen jälkeen loivat Niemen ja Windau jäänsä. Jäät veivät mukanaan Mosheikin kohdalle Windaun yli rakennetun sillan. Toinen rautatieyhteys Saksan kanssa täten katkesi. Kownon rautatiesiltaa vastaan kasautui niin paljon jäitä, että kiskot siirtyivät, mutta silta kesti. Nämä olivat jälleen, vaikka aivan toisella tavalla, jännittäviä päiviä. Armeijat olisivat joutuneet mitä vaikeimpaan tilaan, jos tämäkin silta olisi sortunut.
Muut Niemenin sillat valmistuivat vähitellen. Ratojen kuntoon saattaminen edistyi. Liikenne alkoi kehittyä ja itärintaman ylipäällikön alueella vakaantui koko rautatieliikenne. Suuret ratatyöt: Tauroggenin—Radsiwilishkin ja Schaulenin—Mitaun radat valmistuivat toukokuussa ja elokuussa 1916, Swentzjanyn—Narotshin järven suunnan rata vasta myöhemmin.
Molemmat ensiksimainitut radat ovat avanneet maassa uusia kulttuurimahdollisuuksia. Se on meille siitä kiitollisuuden velassa.
Tämän rataverkon yhteydessä syntyi rintaman taa verkko kenttä- ja muonitusratoja, joiden nimenomainen tehtävä oli kuljettaa joukoille kaikenlaisia tarpeita.
Maanteillä ja muilla teillä oli edelleenkin suuri merkityksensä niiden seutujen piirissä, joissa armeijat olivat. Grodnon ja Lidan, Kownon ja Väinänlinnan sekä Tauroggenin ja Mitaun väliset suuret viertotiet pantiin oivalliseen kuntoon. Muita teitä parannettiin, mikäli voitiin. Lumensulamisen aikana ne muuttuivat osittain kamalaksi kuraksi, johon kaatuneet hevoset upposivat.
Samalla kuin rautateitä ja maanteitä rakennettiin, jatkettiin asemienkin varustamista. Joukot kaatoivat puita, väkälankaa valmistimme osaksi itse. Erikoisia vaikeuksia tuottivat koko kaivantojärjestelmälle pohjavesiseikat. Näiden voittamisessa saivat joukot geologeilta arvokasta apua.
Rintaman taa syntyi työpajoja kaikenlaisten sotavälineiden korjausta varten. Lukuisat saaliiksi saadut venäläiset konekiväärit korjattiin erikoisissa tehtaissa siten, että niissä voitiin käyttää saksalaisia ammuksia.
Näihin asioihin puutuin tietenkin vain yleispiirtein, minun ei tarvinnut muuta kuin vaikuttaa vireillepanevasti ja tasoittavasti.
Sydämelläni olivat varsinkin miesten ja hevosten majoitus ja muonitus.
Majoitusolot eivät itsessään olleet epäsuotuisia. Sota oli verraten nopeaan kulkenut niiden seutujen yli, jotka lopulta joutuivat valtaamme, eikä sen vuoksi ollut vaikuttanut liian hävittävästi. Eikä venäläinen ollut kaikkea polttanut, kuten etelämpänä Puolassa. Paljon täytyi kuitenkin, varsinkin asemain läheisyydessä, tehdä majoituksen hyväksi. Joukot sisustivat kaivossuojukset mikäli mahdollista asuttaviksi sikäli kuin niitä valmistui, mikä tapahtui hitaasti. Mutta siitä, mihin upseerien ja miesten täytyi tyytyä ja mihin he tyytyivätkin, siitä on käsitystä vain niillä, jotka ovat olleet rintamalla mukana.
Kauemmaksi taapäin oli miehille ja hevosille rakennettava parakkeja. Niiden teossa joukot saavuttivat suuren taidon. Taideaisti kehitti jonkinlaisen koivu-ornamentiikan.
Sotamiehen annostelu järjestyi suurin piirtein ohjeiden mukaiseksi. Toisilla joukoilla se monesti jäi niukaksi, etenkin perunain saanti. Hevosille ei voitu hankkia riittävästi rehua. Kauroista oli puute, heiniä ja olkia ei voitu tuoda riittävästi niiden tilanottavuuden vuoksi. Paljon hevosia kuoli uupumuksesta. Lopulla syötettiin puujauhojakin.
Erikoista huolta kysyi se, miten suurella vaivalla hankittu muona saataisiin estetyksi varastoissa pahenemasta. Vajoja ja telttoja ei asemilla tietenkään ollut nimeksikään. Tästäkin minun tuli pitää huolta. Kaikkialla oli tahto hyvä, mutta vaikeuksia lisääntyi alaspäin yhä enemmän ja ne masensivat monenkin mielen.
Joululahjalähetysten toimittamisessa oli voitettava samanlaisia vastuksia.
Miesten ja hevosten terveysoloihin kiinnitin kaiken mahdollisen huomioni. Pohdin asiaa perusteellisesti niiden molempain herrain, ylikenraalilääkäri v. Kernin ja pääeläinlääkäri Grammlichin kanssa, jotka niistä olivat erikoisesti vastuunalaiset.
Haavoitettujen hoito oli etenemisen aikana ollut vaikeata, nyt olivat edellytykset käyneet hieman yksinkertaisemmiksi. Mutta yhä vielä jäi vastuunalaisten virastojen tehtäväksi suunnattoman paljon. Ne harvat sairashoitolaitokset, joita vallatulla alueella oli, tulivat tuskin kysymykseenkään. Koetin vaikuttaa siihen suuntaan, että kotimaahan lähetettäisiin niin suuri määrä haavoittuneita kuin mahdollista, mutta sangen kauan sain malttaa mieltäni. Lievästi sairastuneet ja lievästi haavoittuneet jätettiin myöhemmin vallatulle alueelle ja saivat ne siellä toipuessaan tehdä helppoja töitäkin. Armeijataudeilta säästyimme, pilkkukuume vain silloin tällöin pikimmältään kohotti päätään. Joukkojen varjelemiseksi syöpäläisiltä ryhdyttiin toimiin ja rajoilla ryhdyttiin mitä laajimpiin varokeinoihin, ettei syöpäläisiä päässyt kotimaahan leviämään. Koko terveydenhoitolaitos oli ylikenraalilääkäri v. Kernin toimeliaan tarmon ja sotilaslääkärien velvollisuudentunnon vuoksi mallikelpoisessa järjestyksessä. Herra v. Kern on filosofi. Filosofitkin voivat siis olla tarmokkaita ja toimekkaita.
Hevosia vaivasivat ruvet ja räkätauti. Räkätaudista tekivät veritutkimukset lopun, eivät sitä vastoin rupitaudista. Tämä tuotti meille sangen suuria vaurioita. Useita keinoja koetettiin, mutta vasta sodan päätyttyä löydettiin tehoisa keino. Hevosparantoloja perustettiin paljon. Eläinlääkäreillä oli runsaasti työtä. Heidän uutteruudellaan oli tärkeät seuraukset.
Hevosten hoito ja majoitus ei ollut aina moitteetonta. Usein käännyin armeijan ylikomentojen puoleen ja vaadin hevosten hoidossa suurempaa huolta ja rakkautta.
Vaatetuksen uusiminen, talvivaatteiden ja villavaatekappaleiden sekä kaivantojen seinäverhouksen hankkiminen synnytti sangen ankaraa kahnausta. Minun täytyi puuttua tarmokkaasti asiaan.
Lomalle alettiin laskea, heti kun se oli vähänkin mahdollista. Tämä edistyi tasaisesti sikäli kuin rautateidenkin tila parani.
Kirje- ja sanomalehtilähetysten nopeuden otin erityisen tutkimuksen alaiseksi. Minulle oli tärkeätä saada yhteys sotamiehen ja kodin välillä niin läheiseksi kuin suinkin. Saatoinkin auttaa asiaa. Kenttäpostilla oli sodan puhjetessa edessään pulma, jota oli mahdoton ratkaista. Siltä puuttui voimavaunuja. Kenttäpostimestari Domizlaffin johdolla se saatiin sangen nopeaan järjestetyksi ja tyydytti suuriakin vaatimuksia.
Rintaman taa ja suurempiin kaupunkeihin perustettiin sotilaskoteja, joskus upseerikotejakin. Minun mielipiteeni oli, ettei tässä voitu hevillä liikoja tehdä. Itärintamalla sotamieskodit täyttivät kipeän tarpeen. Siitä on todistuksena se, että niissä käytiin niin ahkeraan Kotimaa auttoi minua tehokkaasti, naiset, jotka lähtivät sotilaskoteihin, tekivät hyvän työn.
Suureksi ilokseni tuttavat pastori Hoppen kautta tarjosivat keuraalisotamarsalkalle ja minulle joukkoja varten kirjallisuusvaunuja. Henkisen ravinnon hankkiminen joukoille oli meille rakas tehtävä. Suostuimme tarjoukseen sen vuoksi ilolla. Pastori Hoppe hoiti edelleenkin asiaa ja edisti sitä tarmokkaasti. Syntymäpäivänäni 1917 hän toi minulle melkoisen lahjan samaan tarkoitukseen käytettäväksi lausuen nämä syvään vakaumukseen perustuvat sanat: "Henki hankkii aseet ja voiton." Toivon, että kirjallisuusvaunut ovat joukkoja hyödyttäneet. Tietysti ne eivät voineet kokonaan tyydyttää joukkojen lukutarvetta. Syntyi paljon kenttäkirjakauppoja. Niiden oikeudet oli annettu Stilke-toiminimelle, jonka piti työskennellä yhdessä muiden toiminimien kanssa. Se palveli armeijaa hyvin. Kenttäkirjakaupat pitivät kaupan kaikkien puolueiden sanomalehtiä.
Armeijat julkaisivat omia armeijanlehtiään; minä autoin niitä uutisten saannissa.
Konserttien, teatteri-esitysten ja eläväin kuvain näytäntöjen toimeenpano oli armeijain huolena, me edistimme sitäkin. Suunnattomani ponnistusten jälkeen, joita itärintaman ylipäällikön oli täytynyt joukoilta vaatia, oli minulle rakas tehtävä nyt pitää niistä niin hyvää huolta kuin suinkin taisimme. Apulaiseni ovat minua tässäkin erittäin tehokkaasti tukeneet.
Joukkojen jokapäiväistä sotapalveluselämääkään ei laiminlyöty. Opetusta edistettiin, mikäli se oli mahdollista, vaikkei perustettukaan kouluja samassa määrin kuin lännessä jo siihen aikaan perustettiin.
Niemenin linnoituksia, Grodnoa ja Kownoa, vahvistettiin, Libauta niinikään. Entisiä raja-asemia pidettiin kunnossa. Niiden piti olla selkänojana. Sen suurempiin töihin eivät työvoimat riittäneet.
Ne tehtävät, joita huolenpito armeijoista minulle välittömästi tuotti, laajenivat sangen oleellisesti niiden vaatimusten johdosta, joita armeijalla ja kotimaalla oli vallattuun alueeseen nähden sekä niiden velvollisuuksien kautta, joita huolenpito sen väestöstä tuotti. Mielelläni ryhdyinkin näihin minulle monessa suhteessa uusiin töihin ja päätin vahvasti saada aikaan jotain kokonaista.
IV.
Maa oli sodan johdosta joutunut avuttomaan tilaan, järjestystä oli vain siellä, missä jo olimme pitemmän aikaa olleet. Väestö oli osaksi vapaaehtoisesti lähtenyt kotoaan peräytyvän vihollisen edellä, osaksi oli tämä vienyt sen mukanaan. Osaksi se oli piiloutunut suuriin metsiin ja palasi nyt jälleen kotiinsa. Monet maatalot jäivät kuitenkin autioiksi. Vainioilta ei ollut satoa vielä korjattu. Mahdotonta oli arvata, miten peltotöiden kävisi. Esivaltaa ei ollut minkäänlaista. Venäläiset hallintoviranomaiset ja venäläiset tuomarit, koko venäläinen virallinen valloittajasääty ja melkein koko kotimainen sivistyneistö oli lähtenyt maasta. Ei ollut poliisiviranomaisia, ei santarmistoa, papistolla vain oli jonkun verran arvovaltaa.
Maaseutu tuli toimeen; kaupungeissa, etenkin Wilnossa, Kownossa ja Grodnossa, ilmeni heti valtauksen alussa arveluttavia muonitusvaikeuksia, joiden tietysti täytyi lisääntyä ja levitä muihinkin kaupunkeihin. Lämmitykseen ei ollut riittävästi puita.
Väestö asettui meitä kohtaan vierovalle kannalle, saksalaisia aineksia lukuun ottamatta. Nämä, varsinkin baltilaiset, olivat ottaneet saksalaiset joukot hyvin vastaan. Lättiläinen opportunistina asettui odottavalle kannalle. Liettualainen luuli, että nyt oli hänen vapautuksensa hetki lyönyt; kun ei toivottu parempi aika paikalla tullutkaan sodan rautaisen pakon vuoksi, käänsi hän jälleen selkänsä ja kävi epäluuloiseksi. Puolalainen pysyi vihamielisenä syrjässä, sillä se pelkäsi hyvällä syyllä, että me noudattaisimme liettualais-ystävällistä politiikkaa. Valkovenäläinen ei tullut kysymykseenkään, puolalaiset olivat siltä riistäneet kansallisuuden antamatta mitään sijaan. Koetin syksyllä 1915 muodostaa itselleni kuvan valkovenäläisten asuma-aloista. Niitä oli alussa kirjaimellisesti mahdoton löytää. Vasta myöhemmin selveni, että he muodostavat laajalle levinneen, mutta ulkonaisesti puolalaistuneen heimon, joka on niin alhaisella kulttuuriasteella, että sitä vain pitkällisen vaikutuksen kautta on mahdollinen auttaa. Juutalainen ei vielä tiennyt, mimmoista naamaa sen tuli näyttää, mutta se ei tuottanut meille mitään vaikeuksia ja kielenkin puolesta tulimme sen kanssa toimeen, mikä taas puolalaisten, liettualaisten ja lättiläisten kanssa oli melkein kaikkialla mahdotonta. Nämä kielelliset vaikeudet vaikuttivat sangen haitallisesti, niitä ei voi liian suuriksi arvata. Tätä alaa koskevan saksankielisen kirjallisuuden puutteessa tunsimme muutoinkin maan ja kansan oloja vain vähän ja näimme siis edessämme aivan uuden maailman.
Alueella, joka oli likimain yhtä suuri kuin Itä- ja Länsi-Preussi, Posen ja Pommeri yhteensä, oli meidän nyt ryhdyttävä kerrassaan valtavaan työhön: kaikki oli alusta alkaen rakennettava ja järjestettävä. Ensinnäkin oli armeijan selkäpuolella rauha ja järjestys turvattava ja vakoilu ehkäistävä. Maan tuli itse elättää itsensä ja siitä oli myös hankittava elintarpeita armeijoille ja kotimaalle ja muita tarveaineita joukoillemme ja sotataloudellemme. Taloudellinen asemamme teki tämän vihollisten saarron vuoksi ehdottomaksi velvollisuudeksi.
Kulttuuritehtäviin oli käytävä käsiksi niin nopeaan kuin suinkin, valtiollisten kysymysten ratkaisuun ryhtyminen olisi vielä ollut ennenaikaista.
Etappitarkastajat, joiden tehtävänä ensi sijassa on hoitaa vallattujen alueiden hallintoa, saivat sen täälläkin toimekseen.
Etappikomendantit pitivät sotilaallisen velvollisuutensa mukaisesti maassa järjestystä yllä. Sitä varten heillä oli käytettävänään etappijoukot ja vakoojain torjumisessa avusti heitä kenttäpoliisi.
Maan hallintoa varten etappitarkastajat saivat erityisen hallintopäällikön johtaman järjestön, jolla oli erikoiset valtuudet ja joka oli etappitarkastajalleen ankarasti vastuunalainen.
Etappitarkastajat olivat esimiehen asemassa etappikomendantteihin ja hallintoviranomaisiin nähden. Mutta mahdotonta oli kokonaan välttää kahnauspintoja, ja missä niitä on, siellä on meillä saksalaisilla ehdottomasti kahnaustakin. Niin oli täälläkin asianlaita. Mutta lopulta tästä kaikesta kuitenkin oivallisten etappitarkastajain avulla suoriuduttiin. Kenraalit v. Harbou, Madlung ja vapaah. v. Seekendorff ovat hallintoviranomaisina osoittaneet taattua kuntoa.
Itärintaman ylipäällikön koko alueella tuli korkeamman viraston yhdistää ja tasoittaa kaikki hallinto- ja taloudelliset kysymykset. Kenraalikuvernöörikunnalle ei ollut sijaa, puhumattakaan siitä, että se on epätarkoituksenmukainen laitos; armeijoilla piti olla oma etappialueensa. Kenraalimajoitusmestarilla oli lännessä työtä yllin kyllin; hän ei voinut kiinnittää riittävästi huomiotaan itäisen rintaman ylipäällikön alueeseen. Tämän täytyi itse ryhtyä asioihin käsiksi.
Etappitarkastusviranomaisten tuli toteuttaa hänen tekemänsä päätökset ja suorittaa paljon erikoistehtäviä.
Kun maassa ei ollut minkäänlaista kotimaista hallintokoneistoa eikä tuomioistuimia, niin sai hallinto erikoisen luonteen. Tämä teki sille mahdolliseksi kestää 1918 vuoden marraskuussa vallankumouksen myrskyt.
V.
Luon vain katsauksen itärintaman ylipäällikön hallintoon ja teen sen mielelläni, sillä samoin kuin työtovereitani puhtaasti sotilaallisella alalla olen tässäkin velvollinen kiittämään apulaisiani. Työ, jota siellä yhdessä suoritimme aina erooni saakka, joka tapahtui heinäkuun lopulla 1916, oli suuri, kaunis ja saksalaisten miesten arvoinen työ. Siitä oli hyötyä ja apua armeijalle ja kotimaalle, samoin kuin maalle itselleen ja sen asukkaille.
Vastuunalaiseen työhöni tarvitsin paljon apulaisia. Näitä ei kutsuttu yhdellä kertaa, vaan vähitellen, sitä mukaa kuin tarve vaati. Sotilaallisen esikuntani rinnalle syntyi vähitellen laaja hallintoesikunta, jonka esimies oli ylimajoitusmestari kenraali v. Eisenhart-Rothe. Hänellä oli kokemusta taloudellisen elämän useilla aloilla. Hän on alttiilla innolla palvellut asiaa ja minua ja antanut herätteitä. Myöhemmin hän kenraali-intendenttinäkin oli minulle erittäin arvokas tuki. Lokakuun lopulla oli hallinto ensinnäkin ulotettava etappialueen äsken vallattuihin osiin. Läntisillä alueilla se oli jo aikaisemmin saatettu voimaan. Pitkin koko rintamaa jäi sotatoimi-alueeksi kaistale, joka asetettiin armeijan-ylikomentojen välittömän vallan alaiseksi.
Hallinnollinen järjestely oli eri etappialueilla ruvennut kulkemaan eri teitä; tässä oli saatava aikaan yhdenmukaisuutta, muutoin koneisto kävi liian monimutkaiseksi, mutta se oli varovaisella kädellä aikaan saatava. Asialle olisi muutoin koitunut vahinkoa.
Tehtävän suuruuden ja hallittavan alueen laajuuden vuoksi tarvittiin hallintoon paljon miehiä, vaikka olikin säästettävä niin paljon kuin mahdollista. Joskin muutoin kannatankin sitä mielipidettä, ettei luku ole pääasia, vaan yksilöjen laatu, niin on tällä kuitenkin rajansa. Määrättyä vähintä lukua vähemmällä en voinut tulla toimeen, eikä mikään muukaan järjestämistapa olisi voinut tyytyä pienempään määrään. Kunkin yksityisen työtulokset olivat sangen hyvät ja ne vaativat täyttä miehuusvoimaa.
Panin painoa siihen, että sotilaallinen luonne säilytettiin, joka luonne olikin etappitarkastuksen puitteissa ainoa mahdollinen, ja että käytettiin etupäässä semmoisia sotilassäätyyn kuuluvia miehiä, joita ei enää voitu käyttää rintamalla. Otin kuitenkin työhön muitakin kuin sotilaita. Minulle tietysti oli tärkeätä koettaa saada ammattitekniikkaan perehtyneitä miehiä, sillä en voi yhtyä siihen käsitykseen, että useimmat ihmiset kykenevät hoitamaan mitä tointa tahansa. Olen usein nähnyt, kuinka pelkästään määrätty työtekniikkakin helpottaa työtä kokonaisuuden eduksi. Puhtaaseen hallintotyöhön täytyi minun ottaa semmoisiakin herroja, joilla ei ollut ammattiteknillisiä tietoja, toivossa että selvä tahto, yleistiedot ja terve arvostelukyky korvaavat sen, mitä puuttui. Maanviljelystä ja metsiä, oikeudenhoitoa, raha-asioita, kirkkoa ja koulua varten tarvittiin ehdottomasti ammattimiehiä. Varsinkin alussa oli vaikeata hankkia tarvittavat toimihenkilöt, armeija ja kotimaa kun niin tyystin tarvitsivat ihmisvaramme; myöhemmin, kun itärintaman ylipäällikön hallinto oli saavuttanut jonkin verran mainetta, se kävi helpommaksi. Ilmoittautuvista pyysimme kotimaasta asianomaisilta esimiehiltä tarkkoja tietoja. Samalla tavoin hallinnolliset tai etappitarkastusviranomaiset hankkivat miehiä alempiinkin virkoihin. Tahdoin saada vieraaseen maahan luotettavaa väkeä. Paikkakuntalaisia käytettiin vain Kuurinmaalla ja sielläkin varovasti.
Kaikki ryhtyivät heti innolla vaikeaan ja vaivaloiseen työhönsä. Työskentelimme oloissa, jotka siihen saakka olivat olleet meille kokonaan vieraat, lisäksi sodan raastamassa maassa, jossa kaikki valtiolliset ja taloudelliset siteet oli katkottu. Olimme tekemisissä vieraan väestön kanssa, johon kuului useita keskenään sotakannalla olevia heimoja, joka ei ymmärtänyt kieltämme, ja joka sisimmässään oli meille vihamielistä. Mutta kaikkia meitä elähytti uskollisen ja epäitsekkään velvollisuuden täyttämisen henki, satavuotisen preussilaisen kurin ja saksalaisen tradition perintöosa.
Opittuani maata paremmin tuntemaan näin vähitellen, ettei kaikkea ollut mahdollinen toteuttaa, vaan että milloin mitäkin oli muutettava. Itsestään selvää on, että siellä ja täällä oli sentään mahdollista saada parempaakin aikaan. Minun velvollisuuteni oli kuitenkin tuntemattomissa oloissa menetellä lyhyeen ja tarmokkaasti. Tässäkin tapauksessa oli taloudellisissa kysymyksissä laiminlyönti suurempi paha kuin erehdys, sillä erehdys voitiin aina korjata. Vasta kun asiaan oli käsiksi käyty, saatoin arvostella sitä täysin selvästi. Poliittisissa kysymyksissä olisi täytynyt menetellä varovammin; mutta niihin en vielä puuttunut.
VI.
Itärintaman ylipäällikön hallittava maa ulottui etelää kohti kenraalisotamarsalkka prinssi Leopoldin etappialueelle. Nämä osat olivat ennen kuuluneet 12:nnen armeijan läpimarssi- ja etappialueihin. Belovezin metsäkin joutui täten itärintaman ylipäällikön hallinnon alaiseksi. Hallinnon jäsentely mukautui etappialueiden kaikkiin muutoksiin ja siten se kehittyi näiden keralla. Vuodenvaihteeseen 1915/16 oli syntynyt seuraavat hallintopiirit:
Kuurinmaa, Liettua, Suwalki, Wilno, Grodno, Bjalystok.
Myöhemmin jako muuttui: ensinnäkin Wilno ja Suwalki yhdistettiin Wilnon hallintopiirikunnaksi; minun erottuani heinäkuussa 1916 yhdistettiin minun toivomukseni mukaisesti Wilnon ja Liettuan piirikunnat Liettuan piirikunnaksi. Grodno yhdistettiin aluksi Bjalystokiin. Syksyllä 1917 sulatettiin täten suurennettu piirikunta Liettuan kanssa yhdeksi kokonaisuudeksi.
Kuurinmaan ja Liettuan hallinnon päälliköt ovat olleet julkisen arvostelun alaisina.
Kuurinmaalla hoiti majuri v. Gossler sangen levolliseen ja objektiiviseen tapaan hallitusta. Hän oli valtiopäiväin jäsen, ritaritilan omistaja ja entinen maaneuvos. Toiselta puolen hän sai baltilaiset, jotka olivat vuodesta 1905 olleet lättiläisiä kohtaan sangen katkeroituneet, myöntyväisemmiksi ja lättiläistenkin kanssa hänen onnistui päästä kosketuksiin ja taivuttaa heidät positiiviseen yhteistyöhön. Vielä tänäpäivänä puhutaan Kuurinmaalla kiitellen ja tunnustuksella hänen oikeamielisestä ja huolekkaasta hallinnostaan.
Liettuassa everstiluutnantti ruhtinas v. Isenburg oli toimihaluinen, ehkä joskus liiaksikin. Hän oli työtarmoinen mies, joka hoiti etevästi perhetilaansa. Hän oli jo vallattujen Puolan osain hallinnossa toiminut etevästi ja oli siellä kiinnittänyt huomiotani. Everstiluutnantti joutui myöhemmin politiikan uhriksi. Niin kauan kuin minä olin Kownossa, ei se vielä vaikuttanut hallintoon. Hänellä oli tilaisuus häiritsemättä toimia muilla aloilla ja ylläpitää suhteita silloin vielä pienen piirikuntansa väestön ja papiston kanssa.
En saata ryhtyä tässä luettelemaan muiden ansiokkaiden hallintopäälliköiden nimiä. Bjalystokin piirikunnassa astui etappitarkastajan, kenraali vapaah. v. Seckendorffin persoonallisuus erikoisen jyrkästi näkyviin; hän antoi hallinnolle erikoisen leiman, piiripäällikön ja etappikomentajan sujuvan yhteistyön oli hän paremmin ja pikemmin kuin kukaan muu saanut toteutetuksi.
Hallintopäälliköt olivat etappitarkastajille ja itärintaman ylipäällikölle maan hallinnosta kaikissa suhteissa vastuunalaiset. Heillä oli apunaan virasto, joka vastasi minun taloudellista esikuntaani.
Hallintopiirikunnat oli jaettu piireihin, jotka olivat kooltaan useinkin lännen etappialueiden kokoisia. Hallinnon painopiste oli hallintoteknillisessä ja taloudellisessa suhteessa keskitetty piiripäällikköön. Oikeudenhoitoon hänellä ei ollut mitään vaikutusta, se kulki pääasiallisesti hänen rinnallaan. Piiripäällikköjen tasalla olivat suurempien kaupunkien kaupunginpäälliköt.
Piiripäällikköjen alaisia olivat pormestarit ja viranhoitajat pienemmissä kaupungeissa ja maaseudulla. Viranhoitajat puolestaan olivat paikallisten viranomaisten esimiehiä. Maan viljelysmahdollisuuksien käyttämistä varten oli piiripäälliköiden avuksi annettu erikoisia talousupseereja, joiden velvollisuutena oli valvoa maan viljelemistä ja tilain hoitoa sekä pitää huolta tuotannon lisäämisestä ja käytöstä. Toiset virkamiehet auttoivat piiripäälliköitä kaikenlaisten sotaraaka-aineiden hankinnassa.
Yllä hahmotellun hallinnon yhdenmukaisuus toteutettiin eri piirikunnissa vasta vähitellen kesäk. 7:ntenä 1916 annetun hallintoasetuksen mukaisesti.
Poliisiviranomaisina oli piiripäälliköillä santarmisto käytettävänään. Hallintopiirikunnissa se oli järjestetty erityisiksi santarmiosastoiksi, itärintaman ylipäällikön alueella santarmikunnaksi. Kovin kipeästi haittasi se, ettei ollut kotimaisia poliisiviranomaisia. Saksa ei voinut luovuttaa riittävää santarmimäärää, minun täytyi sen vuoksi tulla toimeen sillä, että vanhempia miehiä rintamalta komennettiin santarmipalvelukseen. Nämä saivat erikoista opetusta ollakseen jonkin verran edes valmistuneita toimeensa. Mielellään olisi sekä erinomaisen huolellinen santarmi-eversti Rochus Schmidt että minä saanut aikaan jotain parempaa. Koko laitoksella oli hätävaran luonne. Ehkä ovat yksityiset santarmit, valitettavasti kyllä, antaneet aihetta myöhemmin ilmenneeseen tyytymättömyyteen. Kuinka olisi heidän ollut mahdollista saada vieraassa maassa vihamielistä väestöä vastaan esiintyen mitään aikaan, kun heiltä puuttui riittävä kielitaitokin? Viitattakoon vain tällä yhdellä kysymyksellä kaikkiin niihin vaikeuksiin, joita saksalaisten täytyi vieraassa maassa voittaa. Epärehellisyyttä ja kunniatonta voittoa ei koskaan voida suvaita. Moni santarmi on hengellään maksanut uskollisuutensa taistelussa lukuisia rosvojoukkoja vastaan. Siitä olemme heille ikuisesti kiitolliset.
Oikeudenkäyttö liittyi hallintoon, piirijaon puitteissa kulkien. Kukin piiri sai piirioikeutensa maan väestöä varten; meidän täytyi ne luoda, kun ei tuomioistuimia ollut minkäänlaisia. Piirikunnanoikeuksista tuli jonkinlaisia korkeampia oikeusasteita, ne ehkä olivat tarpeettomat. Korkeimpana asteena oli Kownon ylioikeus, jonka esimies oli senaatinpresidentti Kratzenberg. Oikeudenkäyttöosaston päällikkönä hänen tuli myös valmistaa hallinto-oikeudelliset asiat.
Etappioikeuksien toimintaa eivät nämä maan oikeuslaitokset millään lailla häirinneet. Molemmat oikeusmuodot työskentelivät hyvin yhdessä ja rinnan.
Hallintopiirikuntien metsänhoito oli piirijaosta riippumaton.
Metsäntarkastaja asetettiin aina sen mukaan, kuinka metsää oli.
Tunnetuin oli Belovezin sotilas-metsäntarkastusvirasto.
VII.
Täten järjestettyyn hallintoon oli puhallettava elämä, jotta se kykenisi hyödylliseen työhön. Sen ei tullut työskennellä virkavaltaisesti, vaan tarpeita silmälläpitäen. "Ennakkomenettelyä", kaiken vapaan päätösvallan haudankaivajaa, ei onneksi ollut olemassa.
Koko hallinnon järjestämistyössä ovat reservikapteenit v. Brockhusen ja vapaah. v. Gayl olleet apunani. Edellinen oli ennen sotaa maaneuvos, jälkimmäinen itäpreussilaisen maayhtiön johtaja Preussin Königsbergissä. Syntyi hyvä rakennus, joka otti täydelleen lukuun vakavat tarpeet.
Erikoista huomiota panimme väestön terveysoloihin. Pilkkukuume oli monin paikoin vallalla ja sitä vastaan järjestettiin tehokas taistelu. Meidän täytyi siihen uhrata paljon lääkäreitä.
Väestön rauhoittamiseksi ja maan aineellisen tilan parantamiseksi ryhdyttiin lunastamaan pakko-ottokuitteja, joita joukot olivat sotatoimien kestäessä jättäneet; tämä oli ylenmäärin mutkikas ja vaikea toimi. Tästä lähtien maksoimme kaikki käteisellä rahalla. Tahdoin näin saada tuotannon paranemaan, mikä oli minulle ylen tärkeätä, ja auttaa maata.
Meille oli tärkeätä päästä maanviljelystuotteihin käsiksi sekä pitää huolta säännöllisestä maanviljelyksestä ja maan ja viljelyksien hyödynannosta. Tämä kävi mahdolliseksi sen kautta, että maassa oli niin vähän asukkaita — Bausken piirissä esimerkiksi oli vain 4 asukasta neliökilometrillä. Haluten kotimaatamme auttaa ja sen painostuksesta me yritimme viljeltävään alaan nähden liikaa. Hankimme apuun saksalaisiakin yhtiöitä, joiden apuneuvoineen tuli hoitaa viljelystä tässä harvaan asutussa maassa. Suuria tiluksia otimme omaan viljelykseemme, hankimme moottoriauroja ja kaikenlaisia maanviljelyskoneita, jakelimme siemenviljaa. Maan muokkauksessa käytettiin sotaväen hevosia apuna. Mutta pääasia oli käteismaksun ohella oikealla hintasäännöstelylläkin vaikuttaa maalaisväestöön rohkaisevasti.
Myöntämämme hinnat olivat pienemmät kuin Varsovan kenraalikuvernöörin alueella, mutta ne olivat täydelleen riittävät. Otimme lukuun valtiorahastomme suunnattomat menot. Prinssi Maxin hallitus koroitti paikalla hintoja; syitä siihen en käsitä. Kiitosta ei valtiokansleri prinssi Max siitä ainakaan saanut.
Maasta saadut sadot olivat yleensä pienet ja tuottivat meille pettymyksen. Maa ei ollut salaojitettu ja peltotyöt voitiin sen vuoksi aloittaa liian myöhään. Viljalajien valintaa ei toimitettu kyllin huolellisesti. Keinotekoinen lannoitus oli tuntematon. Hyviä satoja saatiin vain apilaasta ja tavallisesta heinästä ynnä rapsista ja pellavasta.
Varastojen kuljetus rautatielle tai muihin keruupaikkoihin tuotti erikoisia vaikeuksia. Huonoilla teillä, pienillä yhden tai kahden hevosen vetämillä vaunuilla kuljetettuina maalaistuotteet usein viipyivät tiellä päiväkausia, ennenkuin saapuivat perille. Maksoimme vedätyspalkinnoita, mutta tämän sotanäyttämön omituisuuksia voitiin vain lieventää, ei poistaa. Paljon jäi varastoihin toimittamatta.
Perunankuivauslaitoksia ryhdyttiin heti hankkimaan ja olkien ja puun ravinnoksi muokkaaminen pantiin niinikään alkuun.
Siihen nähden, että kotimaan karjakanta hupeni kovasti, oli vallattujen alueitten karjakannan hyväkseenkäyttäminen erikoisen tärkeätä. Tietysti sota oli sitä paljon vähentänyt. Oli pantava toimeen lasku. Tämä työ oli sangen vaikea. Eläimiä piiloteltiin kellareihin tai ajettiin metsiin, mutta vähitellen karjakanta kuitenkin saatiin lasketuksi, vaikka ei ollut olemassa mitään veroluetteloa. Näin saatiin taloudenhoito vähitellen säännölliselle kannalle.
Suurta huomiota kiinnitettiin vihannesten ja hedelmäin viljelykseen.
Rakennettiin tehtaita marmelaadin ja säilykkeiden valmistamista varten.
Sieniä kerättiin suuret määrät ja kuivattiin.
Lukuisain suurien sisämaanjärvien kalastus annettiin vuokralle.
Libausta käsin järjestettiin merikalastus.
Kaikki, mikä suinkin ravintoaineeksi kelpasi, otettiin talteen.
Kaupunkilaisväestön keskuudessa vallitsi suuri hätä, talvella 1915/16 täytyi meidän sitä lieventää jakamalla ruokatarpeita sotamuonavirastoista. Myöhemmin olot melkoisesti paranivat. Armeija sai osansa ja kotimaatakin saatoin auttaa. Muistan, kuinka herra v. Batocki kesä- tai heinäkuussa 1916 pyysi minun auttamaan Berliiniä; saatoinkin sen tehdä.
Maan avustamiseksi sallimme vallatun alueen kansallisuuksiin kuuluvain ulkomaalaisten avustuskomiteain toimia; minä vain vaadin, etteivät ne apua antaessaan yksipuolisesti rajoittaisi sitä omaan kansallisuuteensa, vaan muistaisivat muitakin. Juutalaisten komiteat, joilla oli suurimmat varat ja jotka saivat niitä Amerikastakin, vaikuttivat suuripiirteisesti ja hyödyllisesti. Niiden toiminta saavutti tunnustusta ja osoitti tämän kansan lujaa yhteenkuuluvaisuutta. Ensimmäinen juutalainen kansankeittiö, joka perustettiin Kownoon, sai minun mukaani nimensä. Kenttärabbiini Rosenack pyysi siihen minulta luvan.
Kaikissa maataloutta ja ravitsemista koskevissa kysymyksissä sain taatuilta voimilta tehokasta apua: ensinnäkin tunnetulta herrainhuoneen jäseneltä majuri kreivi Yorck v. Wartenburgilta, sal.hall.neuv. ratsumestari v. Rümkeriltä ja myöhemmin hovikamarineuvos majuri Heckeliltä.
Hevosten oton toimittivat tietysti sotilaat. Piirikapteenit olivat siinä osallisina samoin kuin preussilainen maaneuvosto. Maan täytyi hankkia niitä meille paljon, jottei meidän tarvinnut vielä ankarammin kuluttaa kotimaan varoja. Liettualainen hevonen on pieni, voimallinen, vähään tyytyvä ja sitkeä, siitä syystä sangen sopiva sotilashevonen.
Maahan koski tietysti kipeästi, että sen varoja täten herkeämättä vahvasti kulutettiin, varsinkin jatkuva hevosten ja karjan otto. Paikalliset hallintoviranomaiset huomauttivat tätä usein, mutta minulla ei ollut muuta neuvoa kuin pitää hankintavaatimuksesta kiinni. Meidän hallitsemaltamme maalta ei vaadittu enempää kuin muiltakaan alueilta. Kotimaata itseäänkin rasittivat samanlaiset toimenpiteet. Suuri osa myöhemmin esiintyneestä vastahakoisuudesta saa selityksensä näistä välttämättömistä sotilaallisista vaatimuksista. Lienee sattunut tylyyttäkin ja tämä arvatenkin vielä lisäsi tyytymättömyyttä, se oli tietysti paheksuttavaa. Poliittis-demagoginen yllytys sitten käytti tätä tyytymättömyyttä hyväkseen sitä yhä lisätäkseen.
Mieletöntä olisi ollut vääristä humanisuussyistä säästää itärintaman ylipäällikön aluetta kotimaan kustannuksella. Saksan kehittyneen maanviljelyksen vuoksi täytyi sitä paitsi vähimmänkin viljelystyön supistamisen kotimaassa vaikuttaa tuotantoon paljon vahingollisemmin kuin viljelyksen heikontumisen itärintaman ylipäällikön alueella.
Raaka-aineitten hankinta oli erikoisen tärkeä tehtävä. Sekin tapahtui käteismaksua vastaan. Juutalainen oli tässä välikauppiaana korvaamaton. Toimitimme kotimaan sotataloudelle paljon vuotia ja nahkoja, kuparia ja messinkiä, lumppuja ja romurautaa ja helpotimme sen tehtävää sitenkin, että Libaussa, Kownossa ja Bjalystokissa panimme käyntiin tehtaita. Vähitellen syntyi kauppaosasto, joka lopulta kehittyi sangen laajaksi; sen johto uskottiin erinomaisen kyvykkäälle ja selvänäköiselle salaneuvos majuri Eilsbergerille, josta myöhemmin tuli valtakunnanrahaston ministerialijohtaja.
Suuri arvo annettiin väkälangan valmistukselle. Kapteeni Markau, joka rauhan aikana oli palvellut Allgemeine Elektrizitäts-Gesellschaftissa, sodassa itärintaman kenttälennätinpäällikön virastossa, oli ottanut nämä ja muitakin tehtaita tarmokkaaseen johtoonsa. Siten käytettiin kaikki voimat, kutakin henkilöä kykynsä mukaan.
Sotilasrautatieviranomaiset olivat Libauhun muun muassa perustaneet suuren työpajan rautatieliikenteen tarpeita varten.
Raaka-aineiden hankinnan yhteydessä alkoi kauppakin vähässä määrin vilkastua. Henkilöliikenteen rajoitukset, jotka meidän täytyi saattaa maassa voimaan sotilaallisen turvallisuuden vuoksi, estivät kauppaa vapaammin kehittymästä.
Runsaat metsävarat varsinkin houkuttelivat, mutta kaikki ryöstökäyttö kiellettiin. Varustusrakennuksiin ja ratapölkkyihin kului tavattoman paljon puutavaraa. Syntyi sahalaitos toisensa jälkeen ja samalla kuin armeijamme vähitellen hankkivat omat tarpeemme, saatoimme vielä lähettää puutavaraa länteen ja Serbiaankin. Veistopuuta lähetettiin itse Saksaankin ja väestölle annettiin puita asuntojen uudelleen rakentamiseen.
Kenttälentopäällikkö rakensi Alt-Autziin Kuurinmaalle erittäin hyvin varustetun työpajan halleja ja parakkeja varten.
Ratapölkkyjä saatiin melkoiset määrät.
Lämmitykseen tarvittavain polttopuiden hankkiminen oli suuri työ ja talveksi 1915/16 erikoisen vaikeakin, meillä kun ei ollut mitään ohjetta tarvittavain määräin suuruuteen nähden.
Saksaan vietiin varsin melkoiset määrät selluloosapuuta ruudin- ja paperinvalmistusta varten. Tämän puutavaran kaupan vapautimme sangen pian vallatulla alueella. Kotimaalle ja meille oli tästä suuri hyöty. Minua ilahutti, että saatoin helpottaa paperin hankintaa kotimaan sanomalehtien kustantajille.
Niemenillä ja monilla muilla uittokelpoisilla vesillä ryhdyttiin uudelleen tukinuittoon; metsänhoitoneuvos Schütte järjesti tämän työn suuripiirteisesti.
Pihkankin keruuseen kiinnitimme huomiota ja järjestimme sen näillä alueilla uudelleen ylimetsänhoitaja Kienitzin ehdotusten mukaan. Se on pitkästyttävää askartelua, mutta antaa kuitenkin loppujen lopuksi helpon ansion. Pihkan keruu kelpasi myöhemmin Saksallekin esikuvaksi. Pihkan jalostusta varten rakennettiin Kownoon tehdas.
Kaikenlaisia kemiallisiakin puutuotteita valmistimme eri tehtaissa.
Ja päällepäätteeksi poltimme sysiäkin.
Metsänhoitoneuvos Kirchner ja monet muut metsänhoitomiehet ovat älykkään ja tarmokkaan toimintansa kautta pystyttäneet sinne itselleen muistopatsaan. Sitä mitä metsänhoitoneuvos majuri Escherich talouden järjestäjänä ja hallinnollisena virkamiehenä sai aikaan Belovezin aarniometsäalueella, on Saksasta moni käynyt katsomassa ja ihailemassa.
Maan taloudellinen hyödyksikäyttäminen oli joka suhteessa sangen perusteellista, mutta mikäli mahdollista se samalla säästi maata ja sen asukkaita.
Valuuttahuolien vuoksi oli meidän mahdotonta maksaa kaikkea Saksan rahalla. Yksissä neuvoin Saksan valtakunnanpankin ja Berliinin asianomaisten virastojen kanssa perustivat armeijan-intendentti salaneuvos Kessel ja kapteeni Königs erikoisen itärintaman ylipäällikön rahan, jota pian alettiin mielellään vastaanottaa. Saksalaisia pankkejakin toimitimme maahan antamaan sille uutta taloudellista voimaa.
Koko hallintoon tarpeellisten varain toimittaminen ei ollut mikään helppo asia. Salainen ylifinanssineuvos kapteeni Tiesler, jonka erittäin selvä katse ja suuri toimitarmo ansaitsevat kiitosta, ryhtyi tähän tehtävään mitä suurimmalla taidolla. Hänen tuli laatia koko hallinnolle tarkka kustannusarvio ja samalla keksiä tulolähteet.
Virkamiehiä koskeva menosääntö suunniteltiin, kuten jo mainitsin, niin niukaksi kuin mahdollista. Hallintoni eri osastojen välillä riehui aika kiivas taistelu alempien virkamiesten paikoista ja palkoista. Etappihallintojen päälliköt esittivät herkeämättä uusia vaatimuksia. Minun täytyi vaikuttaa tasoittelevasti ja sain tässä esimakua valtion finanssihallitusten huolista ja tuskista. Kun olimme onnellisesti saaneet ensimmäisen kulunkiarviomme valmiiksi, lähetettiin se Berliiniin sotaministeriöön ja ylimajoitusmestarille, siitä annettiin lausunnot ja kovien taisteluiden jälkeen se vihdoin hyväksyttiin.
Tulomme perustuivat tulleihin, monopoleihin, veroihin ja valtion harjoittamiin liikkeisiin.
Kaikki maksujärjestelmät olivat teknillisesti rakennettavat niin yksinkertaiselle perusteelle kuin mahdollista. Mutkikkaammat ja samalla kohtuullisemmat järjestelmät olisivat olleet kerrassaan mahdottomat toteuttaa, koska oli puute harjaantuneesta henkilökunnasta, venäläisajalta kun ei ollut minkäänlaisia esikuvia olemassa ja väestö oli tottumaton semmoisiin. Tulojen pääpaino pantiin venäläisiin oloihin nojautuen tulleihin, välillisiin veroihin ja monopoleihin.
Tuontitulleja kantoivat rajalla Preussin finanssihallituksen virkamiehet mainitulle hallitukselle suoritettavaa korvausta vastaan. Armeijalle tulevista muonalähetyksistä ei tietysti otettu tullia. Tullit kohdistuivat vain niihin vähiin lähetyksiin, jotka olivat väestön kulutusta varten aiotut. Tästä lähteestä herui tuloja kylläkin niukasti. Vain selluloosalle määräsimme kohtuullisen vientitullin. Siitä ei paljoa lähtenyt.
Verot tuottivat paremmin. Kapteeni Tiesler perusti savukekauppamonopolin, jonka järjestely minusta näyttää olevan finanssiteknillisesti jäljentelyn arvoinen. Paloviina-, imellysaine-, suola- ja tulitikkukauppamonopolit järjestettiin likimain samoille perusteille.
Välittömistä veroista meidän täytyi ottaa käytäntöön summittaisesti porrastettu päävero, meillä kun ei ollut minkäänlaisia tukikohtia paremman henkilöverotuksen säätämiseksi.
Omaisuusveroja saatettiin voimaan maa- ja kiinteimistövero sekä ammattivero.
Väestö oli yleensä veroihin tyytyväinen. Verorasitus ei ollutkaan ankara. Koko rasitus, kunnalliset verot mukaan luettuina, nousi tällä alueella henkeä kohti vuodessa vain 19,50 Saks. markkaan, jota vastoin se ennen sotaa oli ollut 32,75 Saks. markkaa. Koiraveroon vain ei voitu tottua. Koirat olivat vesikauhuvaaran vuoksi käyneet maanvaivaksi ja tätä vastaan oli ryhdyttävä toimiin. Kun koiravero oli tuossa suhteessa tehtävänsä täyttänyt, lakkautettiin se.
Hallituksen harjoittamat liikkeet eivät aluksi tuottaneet sanottavia voittoja. Toiselta puolen siihen olivat syynä korkeat perustamiskustannukset ja korkea kuoletus, toiselta puolen se, ettei johtavana periaatteena Saksan taloudellisen saarron vuoksi voinut olla voittojen hankkiminen, vaan niin suuri tuotanto kuin suinkin.
Olen edellä esittänyt vain perusteet, lisää tulolähteitä hankittiin vähitellen. Tulos oli suotuisa. Tulokset riittivät maan hallitsemiseen ilman Saksan valtakunnan rahallista avustusta. Suurisuuntainen, mutta yksityiskohdissaan silti erinomaisen hieno työ oli suoritettu.
VIII.
Oikeudenkäyttö oli järjestetty Haagin maasota-asetuksen mukaisesti. Tämä vaati, että asukkaat yksityisasioissa oli tuomittava maan lakien mukaan. Oli sen vuoksi ensinnäkin saatava selville, mitkä lait yleensä olivat voimassa. Tämä ei ollut helppoa niissä sekavissa venäläisissä oloissa, jotka ennen sotaa tälläkin alalla vallitsivat. Kun laeista oli päästy selville, oli ne käännettävä saksaksi, jotta saksalaiset tuomarit saattoivat niiden mukaan tuomita. En luule, että mikään muu kuin Saksan kansa menettelisi näin perusteellisesti sodassa vallatussa maassa. Siitä huolimatta ovat viholliset propagandallaan voineet leimata meidät siihen määrään hunneiksi koko maailman edessä, että me olemme voimattomat sitä vastaan. Senaatinpresidentti Kratzenbergin levollinen selvyys on luonut erinomaista. Saksalainen tuomari on tuominnut täällä köyhissä, syöpäläisten vallassa olevissa liettualaisissa pikkukaupungeissa vieraiden lakien mukaan yhtä puolueettomasti ja yhtä vakavasti kuin Berliinissä omien lakiemme mukaan. Kuka kykenee tässä seuraamaan meidän esimerkkiämme?
Vielä oli majuri Altmann, Preussin opetusministeriön esittelijäneuvos, väestön hyvinvoinnin vuoksi suunnitellut koululaitoksen suuntaviivat. Ne oli ylevältä kannalta laadittu ja jokainen uskontunnustus ja jokainen kansallisuus sai niissä oikeudenmukaisesti osuutensa. Tässä, kuten kaikessakin, oli hyljättävä kaikki semmoinen, mikä saattoi vaikuttaa neulanpistopolitiikan tavoin. Koulua varten ei ollut opettajia. Nostoväkeen kuuluvia koulumiehiä otettiin avuksi. Perästäpäin on meitä moitittu siitä, että he vapaaehtoisesti kouluihin kerääntyneille lapsille puhuivat vain saksaa. Opettajat eivät valitettavasti osanneet muuta kieltä. Liettuan- ja puolankieltä puhuvia opetusvoimia oli käytettävissä vain aivan pieni määrä. Oppikirja-asiaankin kiinnitettiin huomiota; kuinka opetuskeinoilla voidaan kansallista tunnetta kasvattaa, sen osoittivat minulle useat puolalaiset oppikirjat. Niissä Danzig, Gnesen, Posen ja Wilno olivat puolalaisia kaupunkeja. Tämä seikka teki minuun yhtä syvän vaikutuksen kuin sekin johdonmukaisuus, jota Ranska osoitti kasvattaessaan nuorisoaan samalla tavalla kostosodan ajatukseen. Puolalaiset ja ranskalaiset ovat täten pitäneet itsessään vireillä voimakasta kansallistunnetta, jonka hedelmät he nyt saavat korjata. Me emme ole noudattaneet tämmöistä koulupolitiikkaa ja saamme nyt kärsiä siitä, ettei nuorisossamme ole vahvistettu voimallista kansallistunnetta. Moinen tunne on tarpeellinen, kun maan tulee suoriutua semmoisista vaikeuksista, joita me jälkeen vuoden 1914 ja varsinkin nyt olemme saaneet kokea. Tämän käsityksen hylkäävät kaikki ne, jotka asettavat ensi sijaan ihmisyysihanteen. Tämä on heidän kannaltaan ymmärrettävää. Mutta tosiasiain valta puhuu heitä vastaan niin kauan kuin eivät kaikki valtiot noudata samoja periaatteita. Kipeästi tarvitsisimme nyt voimakasta kansallistunnetta!
Eri uskontojen tunnustajia ei suinkaan estetty uskontoaan harjoittamasta. Menimme auliudessamme niin pitkälle, että hankimme juutalaisille vehnäjauhoja happamattoman pääsiäisleivän valmistamiseen.
Kuurinmaan evankelinen papisto oli kokonaan meidän puolellamme. Liettuan katolilaisen papiston kanssa saimme pian aikaan siedettävät välit. Puolalais-katolilainen papisto sitä vastoin oli meille vihamielinen. Tässä papiston kannassa kuvastui myös tavallaan väestön mieliala meitä vastaan, sillä erotuksella kuitenkin, että Liettuan papisto yleensä oli meitä kohtaan suosiollisempi kuin Wilnossa liettualaiset kansanvaltaiset ainekset, jotka epäselvissä pyrkimyksissään sangen pian joutuivat pettävälle pohjalle. Puolalainen papisto oli puolalais-kansallisen propagandan tuki. Venäläisen ruoskankin vallan alla se on toiminut mitä suurimmalla johdonmukaisuudella. Liettualaisia vastaan se jatkoi yhä taistelua, valkovenäläiset se jo oli nujertanut. Käsittämätöntä on, kuinka venäläiset ovat tätä sallineet. Venäläiset suvaitsivat sitä, että valkovenäläiset eivät saaneet kuulla Jumalan sanaa omalla kielellään, vaan puolaksi! Samoin kuin Itä-Galitsiassa ukrainalaisia, niin täällä heidän veljiään sorrettiin papiston avulla.
Koulun alalla puolalaiset ryhtyivätkin sangen pian toimiin, he tahtoivat saada Wilnoon yliopiston; minä en siihen suostunut.
Sinä aikana, jonka minä hallintoa hoidin, me olimme eri kansallisuuksia kohtaan pääasiallisesti puolueettomat. Siinä, että pidimme liettualaisia ja puolalaisia tasa-arvoisina, näkivät viimemainitut puolalaisvihaa. Tiesin kyllä hyvin, ettei puhtaasti puolueettomalla politiikalla saa ketään ystäväkseen.
Tahallani pidättäydyin kansallisesta politiikasta, koska tämä voitiin toteuttaa vasta sen jälkeen, kun olimme selvittäneet suhteemme Puolaan. Valtakunnan hallitus ei ollut missään suhteessa tehnyt ratkaisevaa päätöstä ja pidättyväisyyteni oli siitä loogillinen seuraus. Maan koko tilaankin nähden oli poliittisten kysymysten sekoittaminen hallintoon liian aikaista. En sen vuoksi nähnyt olevan syytä pyytää valtiokanslerilta minkäänlaisia poliittisia ohjeita, annoin hänelle vain tiedon mielipiteistäni.
Kullakin kansallisuudella oli sanomalehtensä, joka tietysti oli sensuurin alainen. Saksankielisenä kuului ensi sija "Kownoer Zeitungille."
Sanomalehdistöä ja sensuuria varten minulla oli neuvonantajana kapteeni Bertkau. Suureen työkykyyn ja sanomalehtitekniikan hallitsemiseen hänessä yhdistyi itsenäinen ja kypsynyt valtiollinen arvostelukyky, ja hän oli minulle erittäin suureksi hyödyksi. Hän oli sitä ennen työskennellyt Ullsteinin kustannustoimistossa, kun taas "Kownoer Zeitungin" päätoimittaja, luutnantti Osman, kuului "Deutsche Tageszeitungin" aputoimittajiin. Lämpimän kansallistunteensa vuoksi hän oli mieleni mukainen mies.
Kaikille sanomalehdille annoin sen selvän ohjeen, että niiden piti käsitellä Saksan tapahtumia valtakunnan hallituksen hengessä.
Väestön en luonnollisestikaan voinut sallia ryhtyä valtiolliseen toimintaan. Se kiellettiin; kaikki kokouksetkin kiellettiin.
Olojen vaatimista liikennerajoituksista huolimatta sai väestö luvan kirjeenvaihtoon määrätyssä laajuudessa. Valtakunnan postiviraston avulla järjestin maapostin. Maksumerkkeinä käytettiin valtakunnan postimerkkejä, joihin oli erikoisesti painettu leima, että ne kuuluivat itärintaman ylipäällikön alueelle.
Ja vihdoin helpotimme liettualaisten ja juutalaisten yhteyttä heidän
Yhdysvalloissa olevain heimolaistensa kanssa.
Tyydytyksellä näimme, että olot maassa vahvistuivat ja sikäläinen elämä taas asettui säännöllisiin uriin. Saksalaisen järjestyksenrakkaus ja hänen käsityksensä terveyshoidon tärkeydestä teki tehtävänsä. Maamies ansaitsi enemmän kuin venäläisaikana. Kaupungeissa kauppa alkoi uudelleen.
Väestöä johdettiin levollisella varmuudella. Asetuin tervehtimispakkoa vastaan, jonka eräs armeija oli voimaan saattanut. Väestö on nyt älyävä, että olemme toimineet oikeuden ja kohtuuden mukaan.
IX.
Ne taloudelliset toimenpiteet, joihin vallatussa maassa ryhdyttiin, jäivät sotatoimien alueella sotajoukkojen huoleksi. Joukkojen vyöhykkeeseen syntyi etenkin paljon sahalaitoksia; paitsi lautain kulutusta, joka oli suuri, tarvittiin myös paljon lastuvillaa upseerien ja miesten vuoteisiin ja hevosille kuivikkeiksi. Asemasodan yksitoikkoisuudessa tuotti osallisuus talouselämän toimiin joukoille paljon iloa.
Minua elähytti sama tunne ja olin tyytyväinen, kun saatoin isänmaatani auttaa muillakin aloilla kuin tähän saakka. Osalleni oli tullut erinomaisen viehättävä työ, joka vaati suuressa määrin huomiotani. Opin tuntemaan oivallisia ihmisiä ja sain vaikuttaa useilla aloilla, jotka siihen saakka olivat olleet minulle vieraat. Suurta tyydytystä minulle tuotti, että herrat sotilashallinnon jäsenet osoittivat minulle rajatonta luottamustaan. Minun tahtoni imeytyi koko hallintotoimeen ja sai siitä luomisen iloa. Meitä elähytti se tunne, että me työskentelimme vieraalla pohjalla Saksan tulevaisuuden hyväksi. Etenkin Kuurinmaalla tahdoimme valmistaa alaa saksalaiselle siirtolaisuudelle. Kielsin maan myynnin saadakseni täten perustuksen terveelle maa- ja siirtolaispolitiikalle ja ehkäistäkseni maakeinottelun. Minun mielessäni oli tällöin samanlaiset määräykset, jotka laivastomme oli hyvällä menestyksellä toteuttanut Kiautshoussa.
Se mitä itärintaman ylipäällikön hallinto oli saanut aikaan tuona lyhyenä kautena elokuun alkuun 1916, jolloin maasta lähdin, pysyy kulttuurityönä. Se oli vapaata iskusanoista, käytännöllisestä toiminnasta sitä rikkaampaa.
Se kaunis lahja, jonka hallintoalalla palvelevat herrat myöhemmin antoivat minulle Plessissä, on aina johtava mieleeni tämän ajan, jolloin minun keskellä sotaa oli suotu rakentaa.
Tämä työ ei mennyt hukkaan, se on ainakin sodan aikana hyödyttänyt kotimaata, armeijaa ja maata itseäänkin. Onko sitten maankamaraan jäänyt siemeniä, jotka myöhemmin antavat hedelmiä, se on kovalle kohtalollemme kysymys, johon vain tulevaisuus voi vastata.
TAISTELU JA AHDINKO ITÄRINTAMALLA
X.
Samalla kuin itärintaman ylipäällikön toimipiirissä tehtiin hiljaista työtä armeijan ja vallatun alueen hyväksi, jatkoivat sotatapaukset kulkuaan.
Menestyksemme Serbiaa ja Montenegroa vastaan olivat marras- ja joulukuussa 1915 aiheuttaneet neljännen Isonzon taistelun ja joulun aikaan samana vuonna Itävalta-Unkarin rintaman eteläosaa vastaan venäläisten hyökkäyksen, jota kesti aina tammikuuhun 1916 saakka. Molemmat päättyivät siten, että liittolaisemme torjui vihollisen täydellä menestyksellä.
Molempien ylimpäin armeijanjohtojen oli nyt tehtävä päätöksensä vuoden 1916 sotaretkeä varten. Molemmat yrittivät päästä hyökkäyksen avulla ratkaisuun. Saksan ylin armeijanjohto aikoi hyökätä Verduniä vastaan, Itävalta-Unkarin armeijan ylikomento Tirolista Italiaan.
Koko itärintaman täytyi tämän vuoksi luovuttaa pois joukkoja ja ryhtyä torjumaan varmuudella odotettavia venäläisten hyökkäyksiä. Verdun oli strateegisesti oikein valittu hyökkäyskohdaksi. Tämä linnoitus oli aina ollut erittäin arka hyökkäysaukko meitä vastaan ja se uhkasi tavattomasti selkäpuolen yhteyksiämme, kuten syksy 1918 oli mitä räikeimmin osoittava. Jos olisi onnistunut valloittaa edes Maasin oikean rannan varustukset, niin olisi sekin meille ollut täysi menestys. Strateeginen asemamme länsirintamalla ynnä joukkojemme taktilliset elinehdot St. Mihielin kaaressa olisivat suuressa määrin parantuneet. Hyökkäys alkoi helmikuun 21:senä ja varsinkin ensi päivinä se joukkojemme loistavain ominaisuuksien vuoksi menestyi erinomaisesti; mutta se tehtiin kapealla alalla ja jotenkin pian pysähtyi. Maaliskuun alussa oli maailmalla vielä eheänä vaikutus saksalaisten voitosta Verdunin edustalla.
Itävalta-Unkarin armeijan hyökkäyksen Tirolista Ylä-Italiaan piti tapahtua vasta huhtikuun lopussa ja toukokuun alussa. Tirolin huonojen rautatieolojen vuoksi täytyi valmistuksiin ryhtyä jo sangen varhain. Jotta hyökkäys Verduniä vastaan kävisi mahdolliseksi, täytyi saksalaisen itärintaman lähettää länteen raskasta tykistöä. Ylin armeijanjohto oli muuten kutsunut taas takaisin Serbiasta sinne lähetetyt divisioonat. Itävalta-Unkarin armeijan ylikomento taas oli heikontanut tuntuvasti itärintamaa Italian rintaman hyväksi.
Kummallekin hyökkäykselle täytyi sitten käydä niin, ettei ensimmäistä menestystä voitu voimain puutteen vuoksi edelleen kehittää. Verdunin luona ei ehkä olisi aivan paljon tarvittu, jotta olisi päästy meille edes johonkin määrään edulliseen päätökseen, hyökkäys kun sentään oli taktillisesti rajoitettu.
Hyökkäys Italiaa vastaan sen sijaan suurena sotatoimena oli sitä laatua, että sen todellinen menestyminen edellytti jo alunpitäen tuntuvasti enemmän voimia kuin yleensä oli käytettävänäkään. Tämä tunne lieneekin ollut syynä siihen, että itärintamaa niin tuntuvasti heikonnettiin, vaikka se venäläisten melkoisen ylivoiman vuoksi epäilemättä oli vaarallista, siinäkin tapauksessa, että Italiassa olisi saatu ratkaiseva voitto. Näyttää siltä, kuin venäläisten talvihyökkäyksen onnellinen torjuminen olisi saanut Itävalta-Unkarin pitämään itseään turvattuna.
Olisiko molempain ylimpäin armeijanjohtojen ollut mahdollista joko ryhtyä toisiin sotatoimiin taikka tehdä Italiaa vastaan yhteinen hyökkäys, sitä en voi arvostella. Sodan ratkaisua ei missään tapauksessa ollut mahdollinen saavuttaa Italian rintamalla. Ratkaisu oli lännessä, Ranskassa. Siellä saatoimme esiintyä kyllin voimallisina vasta kun venäläinen oli nujerrettu. Ajatukseni suuntautuivat Romaaniaan. Siitä riippui, kummalle puolelle vaaka kallistui. Sen aikeista oli päästävä selvyyteen. Jos se olisi meihin liittynyt, vaikkapa vain painostuksestakin, olisi samalla Venäjän armeijan sivusta ratkaisevasti kierretty. Täällä oli mahdollinen saada suuria aikaan. Jos taas Romaania meidän painostuksemme johdosta kääntyi ententen puolelle, niin sittenhän tiesimme, miten meidän oli meneteltävä. Saatoimme toimia ilman ajan hukkaa ja joukoilla, jotka meillä silloin oli paikalla.
Balkanilla ja Vähän-Aasian sotanäyttämöillä neliliitto oli puolustuskannalla. Ainoastaan Bagdadin eteläpuolella kenraalisotamarsalkka v. der Goltz valmisteli iskua englantilaisia vastaan Kut-el-Amaran luona.
Turkin asema oli melkoisesti parantunut ententen luovuttua
Gallipolin-yrityksestään.
Mitä entente aikoi tehdä 1916, ennenkuin Ranskan armeijan täytyi keräytyä Verdunin luo, siitä minulla ei ole tietoa. Näytti siltä, että se itse valmisteli kaikilla rintamilla suuria hyökkäyksiä, niinkuin luonnollista olikin.
Venäläisten etenemisellä Armeeniassa, josta oli keväällä 1916 seurauksena Trapezuntin ja Erzerumin valloitus, ei ollut strateegista merkitystä. Venäläisillä oli turkkilaisiin verraten suuri ylivoima ja edullinen asema.
Englantilaisten toimenpiteet Persiassa, Mesopotamiassa ja Siinain niemellä eivät myöskään tarkoittaneet Turkin armeijan tuhoamista, vaan ainoastaan paikallisia valloituksia brittiläiselle maailmanvallalle.
XI.
Saksan hyökkäys Verduniä vastaan sai Italian armeijan maalisk. 5:ntenä ryhtymään Isonzon hyökkäykseen. Tämä tapahtui siis paljon ennen Itävalta-Unkarin suunnittelemaa hyökkäystä ja jäi jälleen tuloksettomaksi.
Venäjänkin armeija astui näyttämölle.
Hyökkäys, jonka venäläiset maaliskuun jälkipuoliskolla tekivät itärintaman ylipäällikön varustuslinjoja vastaan, ei suinkaan ollut pelkkä kevennysyritys. Se oli taistelua ratkaisusta ja siksi jo alunpitäen suunniteltukin. Käskyt, joita löydettiin, puhuvat vihollisen karkoituksesta valtakunnan alueelta.
Maaliskuun alusta saakka meille saapui tietoja hyökkäyksestä, jota suunniteltiin Wilnoa vastaan. Smorgonin itäpuolelle huomattiin koottavan joukkoja. Todennäköistä oli, että Smorgonin—Wilnon suunta oli kysymyksessä. Väinänlinnasta ja Jakobstadtistakin saapui tietoja, että hyökkäystä valmisteltiin. Ryhdyttiin vastatoimiin. Näytti siltä, että alku vielä oli melko kaukana. Päätin sen vuoksi lähteä kahdeksi päiväksi Berliiniin perheasioissa ja Preussin prinssin Joakimin häihin; prinssi oli syksystä 1914 ollut esikuntamme uskollinen jäsen. Olin siellä maaliskuun 11 ja 12 päivän ja sain sinne tietoja, joiden mukaan hyökkäys näyttikin alkavan tuota pikaa. Tuntui rauhoittavalta, kun jälleen olin saapunut takaisin Kownoon.
Jo 16 p:nä venäläinen aloitti rumputulensa, ei kuitenkaan Smorgonin luona, kuten olimme odottaneet, vaan Wishnjew- ja Narotshjärvien kannasta kohti, Swentzjanyn—Postawyn kapearaiteisen radan kahden puolen ja Väinänlinnan lounaispuolella. Tykistötaistelu oli voimakkaampi kuin itärintamalla koskaan ennen oli ollut ja sitä jatkui 17:ntenäkin päivänä. 18:ntena alkoivat jalkaväen hyökkäykset ja niitä jatkui keskeytyksin maaliskuun loppuun saakka.
Venäläisten aikomus oli katkaista pohjoinen siipemme Kownon suunnalla ja samalla tehdä toisaallakin hyökkäys, joten se saataisiin järkkymään. Jälkihyökkäyksellä se sitten oli Niemenin pohjoispuolitse työnnettävä rannikkoa kohti. Suunnitelma oli suurenmoinen.
Katkaisemisen piti alkaa sillä, että rintamastamme leikattaisiin pois kappale molempain hyökkäysten avulla järvikannaksen ja Postawyn väliltä Swentzjanyn suunnassa. Rintamakappale oli leveä ja hyvin valittu. Meillä ei olisi ollut niin paljoa reservejä, että olisimme voineet sen jälleen sulkea. Ja kun rautatieyhteys Narotsh-järven kanssa oli niin huono — rataa vasta parhaillaan rakennettiin — oli niiden lisäksi vaikea päästä taistelutantereelle. Jos vain aukko saatiin tehdyksi, seurasi jatko itsestään, tie Kownoon päin oli vapaa.
Hyökkäykset kauempana pohjoisessa olevaa rintamaa vastaan tehtiin Dryswjaty-järven eteläpuolella Widsyn luona ja niiden lähtökohtana oli pääasiallisesti Väinänlinnan ja Jakobstadtin sotavarustukset.
Maaliskuun 18:nnen ja 21:sen päivän välisellä ajalla oli 10:nnen armeijan asema arveluttava, venäläisen ylivoima mieslukuun nähden valtava. 21 p:nä venäläinen saavutti järvikannaksella menestyksen, joka tuntui meihin kipeästi, ja Postawyn länsipuolellakin sen rynnäkkö saatiin vain vaivoin pysäytetyksi. Maa oli pehmennyt, vesi, joksi lumi oli sulanut, oli suoperäisellä seudulla kokoontunut lammikoiksi, tiet olivat kerrassaan pohjattomat. Apujoukot, joita 10:nnen armeijan ylikomento ja me kaikella kiireellä toimitimme hätään, pääsivät Wilnon—Väinänlinnan radalta soilla kahlaten vain hitaasti etenemään. Suunnaton jännitys valtasi kaikki, miten nyt oli käyvä. Mutta venäläinen, jonka hyökätessään oli kuljettava vielä pahemman maan poikki kuin mitä meidän asemillamme ja niiden selkäpuolella oli, uupui. Kun venäläisten hyökkäys 26 p:nä saavutti uudelleen huippukohtansa, olimme me pääasiassa jo päässeet ahdingosta.
Scholtzin armeijaryhmän ja 8:nnen armeijan asema oli yhtä vaikea. Widsyn luona täytyi henkihusaaribrigaadin laajoihin asemiin hajoitettuna torjua vihollisen joukkorynnäköt. Se teki sen loistavasti. Kauempana pohjoisessa Väinänlinnan luona vihollisen hyökkäykset olivat erikoisen itsepintaiset. Vanhimmistakin ikäluokista muodostetut divisioonat taistelivat yhtä alttiisti kuin heidän nuoremmat toverinsa heidän rinnallaan.
Jakobstadtin luona rintama oli erikoisen ohuesti miehitetty, mutta siellä seisovat länsipreussiläiset rykmentit tekivät velvollisuutensa. Vihollisen hyökkäykset raukesivat.
Jo maaliskuun lopulla venäläisten hyökkäys alkoi laimentua. Se tukahutettiin "suohon ja vereen", kuten silloin liioittelematta sanottiin. Venäläisten tappiot olivat erinomaisen suuret. Meidän vielä hyvin harjoitetut urheat joukkomme, joilla oli riittävä luku upseereja, olivat osoittaneet etevämmyytensä huonosti harjoitetun venäläisen armeijan massataktiikkaa vastaan. Taistelevain joukkojen rasitukset olivat maata peittävän syvän vesikerroksen ja kylmänkostean sään vuoksi sangen suuret.
Itärintaman ylipäällikön linjat olivat ensimmäisestä suuresta puolustustaistelusta suoriutuneet hyvin.
Ylemmälle johdolle tämmöinen taistelu on vain näennäisesti vähemmän jännittävä kuin hyökkäystaistelu; tosiasia on, että se vielä enemmän koskee hermoihin. Ylemmän johtajan tulee tyytyä siihen, että hän saa ajoissa reservit paikalle; sitä varten tietenkin tulee ensin olla reservejä. Niitäpä on vaikea toimittaa, kun ylikomennon on pakko kaiken aikaa elää kädestä suuhun, kuten meidän laitamme oli. Ei ole helppo päättää, miten reservejä on siirrettävä, niin kauan kuin ei vihollisen hyökkäyssuunnasta olla ehdottomasti selvillä, ja kuitenkin niitä on siirrettävä, muutoin ne tulevat liian myöhään. Ja lisäksi on sangen vaikea vaatia alemmalta johdolta reservien luovutusta, niinkauan kuin se itse uskoo joutuvansa hyökkäyksen alaiseksi. Luottamussuhde, jossa everstiluutnantti Hoffmann ja minä olimme armeijan ylikomentojen kysymyksessä oleviin viranomaisiin, sai aikaan, että nämä vakavat kysymykset ratkaistiin ilman kahnauksia armeijain onneksi.
Huhtikuun alussa kaikki asettui.
Huhtik. 28:ntena 10:s armeija valloitti oivallisesti valmistetulla, suurilla tykistövaroilla tuetulla hyökkäyksellä maaliskuun taistelussa Wishnjew- ja Narotsh-järvien välillä menetetyn alueen takaisin. Se oli itärintamalla ensimmäinen taistelu, jossa käytimme länsirintamalla tavaksi käyneitä tykistötaistelukeinoja. Tulos oli hyvä.
Varustausimme siihen, että venäläinen jatkaisi rintamallamme suurhyökkäystään.
Armeijat järjestettiin ja reservit erotettiin. Ylimmän armeijanjohdon toimesta saimme Itävalta-Unkarin armeijan rintamalta saksalaisia divisioonia. Toukokuun kuluessa näytti olevan odotettavissa uusia hyökkäyksiä Riian siltavarustuksesta ja Smorgoninkin seuduilta. Ryhmityimme sen mukaan, ajattelimme hyökkäystä itsekin. Sen johdosta, että meillä oli niin heikot voimat, täytyi meidän rajoittua paikalliseen hyökkäykseen Riian luona, päämääränä meille hankaluutta tuottavan siltavarustuksen valloitus.
Toukokuun lopulla kävi Hänen Majesteettinsa luonamme. Keisari kävi kaikkialla itärintaman ylipäällikön alueella. Kenraalisotamarsalkka ja minä seurasimme häntä matkoilla. Kävimme Mitaussakin. Saksalaisia vaikutelmia, jotka siellä sain, en unohda milloinkaan. Kaikki herrat, jotka ensi kertaa kävivät Baltikumissa, saivat saman vahvan vaikutelman: siellä on kappale kotimaatamme.
Kesäkuun alussa juhlimme menestystä, joka Saksan laivastolla oli ollut Skagerrakin taistelussa; sekin oli tämän sodan suurtöitä ja puolueettomain valtain kantaan sillä oli vaikutusta. Valitettavasti masensi menestyksen tuottamaa iloa tapausta koskeva tiedonanto, joka ensin ilmoitti tappiot pienemmiksi, sitten suuremmiksi.
XII.
Olin lämpimällä harrastuksella seurannut sotalaivastomme toimia. Siihen oli rauhan aikana kiinnitetty suuret varat. Sen oli nyt armeijan rinnalla täysipätöisenä taistelutekijänä oteltava voitosta ja suojeltava meitä Englannin kuristusyritykseltä. Englannin osanotto sotaan tiesi meille sitä, että taistelua Englannin historiallisten traditioitten mukaisesti käytäisiin keskusvaltain koko väestöä vastaan, pitämättä lukua voimassa olevasta kansainoikeudesta ja inhimillisyyden laeista. Alunpitäenkin oli selvää, etteivät risteilijämme voisi pitää vallassaan avointa valtamerta. Välimeren-divisioona lähti Konstantinopoliin. Itä-Aasiassa ja Tyynellä merellä menetti risteilijä-eskaaderimme tukikohtansa, kun japanilaiset ryhtyivät toimiin Kiautshouta vastaan, jonka varusväki puolusti urhoollisesti tätä menetettyä asemaa. Eskaaderin täytyi palata kotimaan satamiin. Coronelin taistelu marrask. 1:senä ja Falklandin saarien jouluk. 3:ntena 1914 olivat risteilijä-eskaaderin voitto, ahdinko ja loppu; ne täyttävät jokaisen saksalaisen sydämen ylpeydellä ja syvällä haikeudella. Risteilijämme ja apuristeilijämme ovat miinoillaan saastuttaneet vihollisen vedet ja silloin tällöin tehneet valtameren viholliselle epävarmaksi. Saksalaisen uhkarohkeuden ne saattoivat suureen kunniaan, ratkaisevaa ne eivät voineet saada aikaan. Siitä huolimatta eivät niiden teot ole menneet hukkaan. Nekin rohkaisevat saksalaista.
Bosporissa oli Välimeren-divisioona enimmäkseen tuomittu toimettomuuteen ententen luovuttua hyökkäyksestä Konstantinopolia vastaan. Vihollisen ylivoima Mustalla merellä ja Välimerellä oli suuri. Itävalta-Unkarin laivastolta puuttui toimintahalua. Kun Italia oli julistanut sodan, se teki vain vähäpätöisiä partioretkiä sen itärannikolle.
Itämerellä olivat voimasuhteet semmoiset, että saksalaisen kauppalaivaliikkeen jatkaminen oli mahdollista. Tällä oli sodankäyntiin nähden erittäin suuri merkitys, malmia kun voitiin tuoda Ruotsista. Pitämällä Itämeren vapaana laivasto on täyttänyt osan tehtävästään ja samalla tehnyt itärintaman ylipäällikölle mahdolliseksi yhteyden aikaansaamisen Saksan Itämeren-satamain ja Libaun välillä, mikä oli mitä tärkeintä tarveaineiden lähetyksen vuoksi Kuurinmaalla oleville joukoillemme. Itämeren länsiosa jäi laivastollemme harjoituskentäksi.
Sotalaivastomme pääosa oli Pohjanmerellä, tukikohtanaan Elben suu, Helgolanti ja Wilhelmshaven. Meidän olisi sodan alussa tullut aivan erikoisesti pyrkiä sillä taisteluun, kuten suuramiraali Tirpitzkin tahtoi, vaikkei hän saanut tätä tahtoaan toteutumaan. Vain sillä tavalla olisimme voineet tehdä tyhjiksi vihollisen toimenpiteet, joista emme voineet itsellemme muodostaa selvää kuvaa. Jälkeen 1910 ja 1911 vuosien Englannin laivastoharjoituksien merkit viittasivat siihen, että Englanti suunnitteli laajaa saartoa. Tämä ei ollut kansainoikeuden kanssa sopusoinnussa ja se voitiin toteuttaa vain sillä ehdolla, että puolueettomat vallat, etenkin Yhdysvallat, olivat sitä kohtaan suopeat.