Suomalaiset Amerikassa

SUOMALAISET AMERIKASSA

Esitti

Akseli Järnefelt [Rauanheimo]

Helsingissä, Kustannusosakeyhtiö Otava, 1899.

Kansalaisilleni Amerikassa omistan tämän teoksen.

Tekijä.

SISÄLLYS:

Esipuhe.

Suomalaiset vanhimpain uutisasukkaiden joukossa.

  Ilmiö Ruotsin suuruuden ajalla. Etelämeren komppania. Ensimmäinen
  Amerikan kiihko. Uuden Ruotsin perustaminen. Loistoaika.
  Hollantilaisten alammaisuudessa. Englantilaisten voitto. Elintavat.
  William Pennin lausunto suomalaisista.

Siirtolaiset.

Siirtolaiset ja Amerikka. "Amerikan suomalaiset". Tilastoa suomalaisten siirtymisestä. Suomalaiset pioneerit. Alaskan siirtokunta. Varsinaisen siirtolaisuuden alku. Matkalla Amerikkaan.

Suomalainen asutus.

Amerikan suomalaisten lukumäärä.

New York.

  Siirtyvien ammatti. Maallepääsyn esteet. Siirtolaiskonttorit.
  Liikemiehet ja käsityöläiset. Merimiehet ja sotilaat. Naispalvelijat.
  Kirkko-, raittius- y.m. puuhat. New Jersey.

Uuden Englannin valtiot.

Maine. Kivimurtimot Rocklandin ympärillä. Monson. Selitys kivityöstä. New Hampshire. Vermont Massachusetts. Kiipin niemi. Kongressimies kertoo suomalaisista. Onko suomalaisella tunteita. Fitchburg. Nolo englanninkielen opetus. Worcester. Quincy. Rhode Island. Connecticut.

Pennsylvania.

Ohio.

  Suomalaiset Harborissa. Puuhat hengellisen hoidon järjestämiseksi.
  Kapakasta Kuntolaan. Fairport

Indiana.

Illinois.

Chicagon nopea edistys. Suomalaiset Chicagossa. Waukegan. De Kalb.

Michigan.

Ala- ja Ylä-Michigan. Kuparisaari. Calumet & Hecla. Seurakuntain kehitys Kuparisaarella. Palovakuutusyhtiö. Hancock. Käynti kuparikaivannossa. Ishpeming ja Negaunee Kaivannot. Menomineeränssi. Ironwood. Mielenvikaisuus. Vahvin työmies maailmassa.

Wisconsin.

Minnesota.

  Valtion tilasto ja suomalaiset. Cokaton kontri. Puimajuhla.
  Nurmijärvi. Duluth. New York Mills. Runeberg. Ely ja Tower.
  Mesabaränssi.

Dakota.

Maanviljelys preereillä. Savo. Lakota. Rolla. Mustat Kummut.

Montana.

  Valtion rikkaus. Butte. Yöllä intiaanien parissa.
  Belt ja Sand Coulee.

Wyoming.

Carbon. Hanna. Rock Springs. Käynti hiilikaivannossa.

Colorado.

Valtion luonto. Pilvien kaupunki. Tellunde. Suomalaisia kultakaivoksia.

California.

  Kultakuumeen aika. Paratiisillinen maa. Punapuut ja mahtava luonto.
  San Francisco. Rocklin, Fort Bragg. Käynti punapuumetsässä. Eureka.
  Ihana San Josén laakso.

Oregon ja Washington.

  Miellyttävä valtio. Columbiajoki. Suomalainen aarniometsän
  perkkaajana. Suomalaisten tulo Astoriaan. Monenlaista kalastusta.
  Yö kalaveneessä Columbialla. Suomalaisia erakoita. Carbonado.
  Suomalaiset suurviljelijät. Adams ja Centerville.

Alaska.

  Luonto ja ilmanala. Rikastumisen tilaisuuksia. Matka Klondikeen.
  Suomalaiset kultamailla.

Suomalaiset hajallaan eri valtioissa.

Syyt hajaantumiseen. Rahatonta kyytiä. Uutisasutuksen yritystä etelässä. Merimieslähetyksen asema Floridassa.

Canada.

  Luonto ja asema. "Canadan aika". Hiilikaivoksia Tyynen meren rannalla.
  Matka Canadan Pasificia pitkin. "Uusi Suomi". Port Arthur ja Fort
  William. Copper Cliff.

Ruotsinkieliset suomalaiset.

  Henkiset pyrinnöt vasta alussa. Ruotsinkieliset New Yorkissa,
  San Franciscossa, Massachusettsissa y.m.

Henkiset riennot.

Yhteispyrintöjen yleinen suunta. Hajaannusta ja yhtymistä.

Kirkolliset pyrinnöt.

  Seurakunnallisten rientojen kehitys eri paikoilla. Suomisynoodi.
  Amerikan suomalaisia pappeja. Synoodilaiset ja niiden vastustajat.
  Keskisuunta. Suomen merimieslähetyksen työ Amerikassa.

Kouluharrastukset.

Puuhat vasta pienellä alulla. Suomiopisto.

Raittiusriennot.

  Juoppous pääpaheena siirtolaisuuden alkuaikoina. Vaivanen kaikki
  kokee. Kehitystä parempaan päin. Raittiusaatteen heräys.
  Veljeysseuran perustaminen. Raittiustyö pääsee kukoistukseen.
  "Ystäväin Yhdistys". Itsenäisiä seuroja.

Työväenkysymys.

  Suomalaiset amerikkalaisissa ammattiyhdistyksissä.
  Omia työväenseuroja.

Naisten yhteispyrinnöt.

Naisen asema Amerikassa. Suomalaisetkin naiset alkavat tuntea uuden asemansa. Naisyhdistyksiä henkiseksi kohennukseksi ja jäsenten turvaamiseksi.

Sanomalehdistö ja valistustyö.

  Siirtolaislehtien toimitustapa. Ensimmäinen suomalainen sanomalehti
  Amerikassa. Sven Tuuva ja Sankarin Maine. Amerikan Suomalainen
  lehti. Uusi Kotimaa. Yhdysvaltain Sanomat. Amerikan Uutiset.
  Siirtolainen. Muita uutis- y.m. lehtiä. Paimen-Sanomia.
  Sanomalehtimieskokous. Lehtien sisältö. Kirjain kustannus.
  Kaunokirjallisuus. Loppulause.

Esipuhe.

Suurella osalla Suomen kansaa on tiedot Amerikan suomalaisista hyvin vajanaiset ja hämärät. Syynä tähän ei liene niin välinpitämättömyyskään, vaan siirtolaistemme oloja käsittelevien esitysten puute.

Tämän kirjan tarkoitus on toki edes vähän valaista tuon jotenkin lukuisan suomalaiskansan elämää ja oloja, joka on Amerikkaan siirtynyt ja siellä pyrkii edistymään niin hyvin aineellisella kuin henkisellä alalla, koettaen miten mahdollista sopeutua uusiin olosuhteisiin.

Samaa Väinön kansaa on Atlannin tuolla puolen, samasta pesäkunnasta lähteneitä. Suomen nimi on heidänkin suurimmalle osalleen hyvin rakas ja mielellään lukeutuvat meidän kansamme jäseniksi, vaikka toiselta puolen Amerikan ihmeellisen voimakas sulatusmylly koettaa heitä itseensä liittää.

Tarpeen olisi, että emämaassa suurempi huomio käännettäisiin Amerikan suomalaisiin, muistaen että siellä on veljiä ja sisaria kansastamme jo hyvin suuri joukko. Yhteys emämaan kanssa näin paremmin voisi ruveta säilymään ja se taas turvaisi kansallisuutemme säilymistä tuolla suurella eri kansallisuuksien kilpakentällä uudessa maailmassa.

Tutustuessa Amerikan suomalaisiin Suomen kansalla yleisesti on tilaisuutta tutustua itseensä, sillä noin mierolaisen tavoin joutuen vieraaseen maahan, missä ei toinen kansallisuus jouda paljon välittämään toisen nostamisesta, tullen outoihin oloihin, joissa ei ole entisiä, vuosisatojen kehittämiä järjestyksellisiä seurakunta- y.m. laitoksia pohjana, vaan siirtolaiskansan itsensä on kaikki rientonsa alusta pitäen muodosteltava ja kehitettävä, siellä Suomen nykyisellä kansallakin on tilaisuutta huomata mihin pystyy ja minne taipumukset viepi. Vierellä kulkee siellä muut kansallisuudet, toiset etempänä, toiset taampana. Se on kansallisuuksien kilpailua, voimannäytöstä, kyvynosoitusta; siinä myöskin voidaan nähdä kuinka syvälle järjestetyt olot ja vuosisatain kehitys on vaikuttanut kansaamme.

Suomen syväin rivien lapsi on kotimaassa elänyt parressaan, johon tälle on valmiina henkinen ruoka kannettu. Valmiina on ollut laitokset, joissa on saanut sieluansa ravita, ja on ollut koulujakin hengen ylennykseksi. Tuosta parresta on hän lähtenyt pois monenlaisten houkutusten vetämänä, on tullut vapauden laitumelle, missä hänen itsensä on ravintonsa haettava. Myöntää täytyy, että tuo on suuri olojen muutos kansamme syväin rivien lapselle.

Luulisipa uteliaisuudenkin vetävän Suomen emäkansan jäseniä katsomaan, miten siirtolainen suoriutuu uudessa asemassa, miten itse muodostelee olonsa Amerikan vapaassa maassa. Sen vuoksi lienee vajanainenkin esitys Amerikan suomalaisista tervetullut.

* * * * *

Paitsi persoonallisia havaintojani, joita tein toimiessani viidettä vuotta sanomalehtimiehenä Amerikan suomalaisten keskuudessa, olen tätä teosta varten kerännyt tietoja useista Amerikassa ilmestyneistä suomalaisista sanomalehdistä. Myöskin monet Amerikan suomalaiset kansalaiset ovat ystävällisesti auttaneet työtäni antamalla tietoja eri aloilta. Niistä kiitollisuudella mainitsen tässä seuraavat:

    Alex. Leinonen, Calumetissa, Mich., S. Ilmonen, Hancockissa,
    Mich., Alex. Pantti, Ishpemingissä, Mich., Tuomas Holkko,
    Harborissa, O., Pastori P. Airaksinen, Kiipillä, Mass.,
    Pastori Adolf Riippa, Astoriassa, Ore., Antero Havela, Rock
    Springsissä, Wyo., Fr. Lindgren, Stoningtonissa, Me., Antero
    Riippa, Brooklynissa, N. Y., K. Aug. Juusola, Elyssä, Minn.

Näiden sekä useampien muiden ystävällinen avunanto on kirjoittamisessa ollut suurena apuna.

Nurmes, Sariola, syyskuulla 1898.

Akseli Järnefelt.

Suomalaiset vanhimpain uutis-asukkaiden joukossa.

Vaikka tällä teoksella ei olekaan tarkoitus esittää Amerikan suomalaisten historiaa, näyttää kumminkin tarpeelliselta kertoa vähän suomalaisten vanhimmasta uutisasutuksesta uudella mantereella. Sehän ikäänkun ansaitsi suomalaisille oikeudellisen osuuden Amerikan myöhempään asuttamiseen muiden suurempain siirtolaiskansojen rinnalla. Suomalaiset uutisasukkaat Delawaressa kolmatta vuosisataa sitte, jolloin vielä intiaanit hallitsivat laajaa Amerikkaa metsästysmaanaan, ikäänkun ostivat hiellään, vaivallaan ja — häviämisellään oikeuden kansalaisilleen uuteen mantereeseen.

Omituisimpia ilmiöitä Ruotsin mahtavuuden ajalta oli Uuden Ruotsin uutisasutuksen perustaminen Delawarejoen varsille Amerikkaan 16-sataluvulla. Se on selvimpiä todisteita suurvaltaisuuden tunteen heräämisestä jalon Kustaa II Aadolfin kansassa. Mitkään muut kun laajentunut katsantokanta ja suuremmoiset uudet hankkeet eivät voineet tuota aatetta nostaa.

Alkuvaikutus tuohon tuumaan nousi kyllä vieraalta taholta, mutta
Ruotsi oli kypsynyt sen pilventakaisen puuhan vastaanottamiseen.
Nousevan suurvallan kunnianhimolle tarvittiin vaan pieni tyrkytys
ulkoapäin.

Hollantilainen Wilhelm Usselinx (Uxelius) oli kotimaisen kauppayhtiönsä palveluksessa käynyt hollantilaisissa uusissa siirtokunnissa Amerikassa ja oli ihastunut sikäläiseen luontoon ja maan viljavuuteen. Niihin aikoihin hollantilaiset juuri alkoivat uutisasutuksensa nykyisen New Yorkin kaupungin seuduilla.

Usselinx tuli Ruotsiin ja rupesi houkuttelemaan Kustaa Aadolfia perustamaan suurvaltansa merkiksi siirtokuntaa Amerikkaan sekä rupeamaan mahtavasti esiintymään merellä Espanjan ja Hollannin kilpailijana. Ruotsin kuninkaan hovi oli niinä aikoina toimipaikkana kunnianhimoisille ulkolaisille kiihottelijoille, jotka halusivat päästä uuden suurvallan hommissa vaikuttaviin asemiin. Usselinx oli yksi tuollainen. Ruotsi oli voitokkaissa taisteluissaan Venäjää, Puolaa ja Tanskaa vastaan herättänyt mailman huomiota. Usselinx ehdotti, että Ruotsin olisi tehtävä kauppasopimuksia kaukaisten maiden kanssa ja muodostettava ruotsalaisia siirtokuntia kristinuskon levittämiseksi, valtakunnan rajojen laajentamiseksi, valtiovaraston kartuttamiseksi ja kansan taakan keventämiseksi sekä kaikkien maailman kaupan etujen hankkimiseksi.

Ehdotukseen innostui nuori kuningas ja Usselinx sai v. 1624 valtakirjan muodostaa n.k. Etelämeren komppania, jonka etuoikeudet vahvistettiin kesäk. 14 p:nä 1626. Yhtiön hallinto tuli sijaitsemaan Gööteporissa ja siihen oli ulkomaalaisillakin lupa tulla.

Kuningas julisti kenelle tahansa Ruotsin valtakunnassa vapauden mennä Amerikkaan perustettavaan ruotsalaiseen siirtokuntaan. Asia herätti suurta innostusta. Kuningaskin merkitsi osakkeita yhtiöön. Kaikensäätyistä kansaa ilmaantui siirtolaistarjokkaiksi, kerrotaanpa kuninkaan äidin ja prinssi Juhana Kasimirinkin aikoneen matkaan.

Mutta innostus oli suurempi kun tarjona olevat voimat. Maa oli sotien kautta köyhtynyt. Kuningas, joka isänmaan alttarille oli uhrannut pöytähopeansakin, jätti nyt lunastamatta osakkeensa yhtiössä, samoin jäi enimmiltä muilta. Kuninkaalle ja kansalle tärkeämpi asia, avunanto Saksassa kärsiville uskonveljille, tukahutti Amerikankiihkon.

Etelämeren komppania kumminkin pääsi alkuun ja jatkoi tointaan. Usselinx oli väsymätön ja sankarikuninkaan kuoltua koetti mainion valtiokanslerin, Aksel Oxenstjernan kehoituksesta innostuttaa saksalaisia asiaan. Mutta Nördlingenin tappio lamautti protestanttien mielet Saksassakin.

Tiedot ovat hyvin hämäriä siitä saiko Usselinx todella ruotsalaista uutisasutusta alkuun Amerikassa. Kumminkin kerrotaan, että keväällä 1627 tuli Amerikkaan Delawarejoen suulle uutisasukkaita Ruotsista, Suomesta ja Liivin sekä Vironmaalta. Mahdollisesti nämä olivat irtolaisväkeä, jotka halusivat jossakin saada omaa maata.

Kumminkin olisi hukkaan kaikki nämä puuhat menneet (Etelämeren komppaniaa kohtasi monet onnettomuudet, muiden muassa espanjalaiset ja hollantilaiset anastivat sen parhaat laivat), ellei Oxenstjernan toimesta olisi kolme rikasta hollantilaista Samuel Blommaert, Peter Spiring ja Peter Minuit innostuneet asiaan. Viimemainittu oli ollut hollantilaisen siirtokunnan kuvernöörinä Amerikassa, vaan oli juonien kautta joutunut siitä toimesta pois sekä ruvennut toimimaan entisiä ystäviään vastaan.

Minuit sai uuden Amerikankiihkon Ruotsissa. Uutta retkikuntaa puuhattiin ja yllämainitut hollantilaiset lupasivat suorittaa puolet kustannuksista, ja toisen puolen kustansi "kolme Oxenstjernaa Ruotsin hallituksessa ja Klaus Flemming". Säännöt tehtiin siirtolaa varten ja kuningatar Kristiina ne vahvisti.

Kaksi Etelämeren komppanian laivaa, "Kalmarin avain" ja "Grip" varustettiin retkeä varten ja syksyllä 1637 lähti retkikunta liikkeelle Gööteporista. Mukana oli pappi, insinööri ja noin 50 perhettä siirtolaisia. Varmaa ei ole siitä oliko tässä retkikunnassa suomalaisia, mutta luultavaa on kumminkin, että siinä oli Vermlannin suomalaisia, jotka olivat saaneet kokea kovaa sortoa Ruotsissa ja siksipä olivat halukkaita muuttamaan.

Maaliskuussa 1638 saapui tämä retkikunta Delawarejoelle ja pian piti Minuit yhteisen neuvottelukokouksen ruotsalaisten ja intiaanien kanssa. Huomattavin intiaanipäällikkö kokouksessa oli Minquessa-intiaanien johtaja, soturivanhus Mitatsimint, joka ihastuneena ruotsalaisten lahjoihin möi kernaasti maata tulokkaille ja taivutti muitakin päälliköitä myymään. Ruotsalaiset maksoivat maista enemmän kun intiaanit älysivät tahtoakaan. Näin ostivat ruotsalaiset koko sen maa-alueen, joka on nykyisten Christiana Creekin ja Schuylkiljoen välillä. Ystävyys uutistulokkaiden ja intiaanien välillä vahvistettiin "ikuisiksi ajoiksi" eikä se koskaan pahemmin päässyt särkeytymään, mikä on merkillistä, sillä muut uutisasutukset Amerikassa olivat melkein alituisesti sotajalalla intiaanien kanssa.

Retkikunnan mukana tullut maanmittari, luutnantti Kling teki kartat ja asetti rajoille patsaat varustettuna kuningattaren nimimerkillä.

Nyt oli hyvä ja luja alku "Uuden Ruotsin" siirtokunnalla, mutta kun 30-vuotinen sota yhä piti Ruotsin huomiota kiinnitettynä siinä ja vaati varoja, ei muistettu valtameren takaisia. Onnettomuudeksi siirtokunnan hyvä turva Peter Minuit hukkui ja hänen sijalleen lähetetty uusi kuvernööri palasi pian takaisin vanhaan maahan.

Se toki oli hyvä asia, että intiaanit pitivät liittonsa ja olivat ystävällisiä, mutta hollantilaiset Uudessa Amsterdamissa (nykyisessä New Yorkissa) olivat koko ajan katsoneet karsain silmin ruotsalaisten siirtokuntaa ja yhä vielä katsoivat Uuden Ruotsin alueen oikeastaan heille kuuluvan. Jo heti ruotsalaisten tultua oli hollantilaisten kuvernööri Wilhelm Keift pannut vastalauseensa asettumiselle Delawarejoen varsille.

Mutta ruotsalaiset eivät säikähtäneet. Vaikka heillä ei ollutkaan muuta sotilaallista turvaa kun Minuitin rakennuttama pieni Kristiinalinna nykyisen Wilmingtonin kaupungin kohdalla, jossa varustuksessa oli vaan muutama tykki ja 24 miestä, eivät hollantilaiset uskaltaneet päälle tulla, sillä siihen aikaan olivat ruotsalaiset pelättyjä sankareita, johon asemaan uroteot pitkällisessä sodassa olivat heidät korottaneet.

Uutisasukkaat vähälukuisinakin edistyivät hyvin. He onnistuivat saamaan käsiinsä jotenkin huomattavan osan intiaanikauppaa. Siirtokunnassa vallitsi vilkas toimeliaisuus: huoneita rakennettiin, maata viljeltiin, siementä kylvettiin ja tupakkaa istutettiin. Viimemainittuun kasvatukseen pantiin hyviä toiveita, että se tulevaisuudessa muodostaisi siirtokunnan parhaan tulolähteen. Turkiskauppa ja kauppa Länsi-Intiassa antoi niinikään hyviä toiveita.

Nämä kaikki seikat käsitti Ruotsin hallitus, ja kun tilaisuutta tuli, lähettikin se vihdoin siirtokunnalle apua. V. 1642 lähetettiin Ruotsista siirtokunnan avuksi uusia siirtolaisia kahdella laivalla. Ja mukana tuli uusi kuvernööri everstiluutnantti Juhana Printz, oikeudentuntoinen ja toimeensa sopiva mies. Laivat saapuivat Amerikkaan helmikuussa 1643 oltuaan matkalla viisi kuukautta.

Valoisammat ajat koittivat nyt siirtokunnan tulevaisuudelle. Seuraavat vuodet olivat kaunista edistyksen aikaa. Uusi Ruotsi oli kukoistuksessaan. Kirkkoja rakennettiin, sekä toimessaan harras ja tunnollinen ruotsalainen pappi Juhana Campanius harjoitti siunauksellista työtään siirtolaisten keskuudessa sekä intiaanien valistamiseksi. Uutisasutusta lavennettiin aina nykyiseen New Jerseyn valtioon Trentonin kaupungin tienoille asti. Mutta laajennus tähän suuntaan suututti yhä enemmän hollantilaisia. Tämä hollantilaisten viha oli melkein ainoa synkkä pilvi muuten onnellisen siirtokunnan taivaalla. Intiaanikauppa kävi hyvästi ja tavaroita, yksin maanviljelyksen tuotteitakin pystyttiin myymään englantilaisille, jotka kävivät Delawarejoen suulla ostoksiaan tekemässä.

Hollantilaisilla oli tähän aikaan Uudessa Amsterdamissa kuvernöörinä karski sotaherra Peter Stuyvesant, joka piti omatkin alustalaisensa ankarassa kurissa. Vahingoittaakseen Uuden Ruotsin siirtokuntaa ja tehdäkseen tyhjäksi tämän kukoistavan kaupan anasti hän hollantilaisten haltuun laajan Delawarelahden rannat. Näin lakkasi ruotsalaisten kauppa englantilaisten kanssa, mutta intiaanikauppa jäi entiselleen ja varsinkin ostettiin turkiksia Susquehanna-intiaaneilta.

Stuyvesant rakennutti ruotsalaiselle alueelle Kasimirlinnan ja asetti siihen varustusväkeä sekä kuletti 26 hollantilaista perhettä linnan ympärille uutisasukkaiksi. Mutta muihin suoranaisiin vihollisuuden osoituksiin eivät hollantilaiset vielä ryhtyneet.

Jos Printz olisi pysynyt kauvemman aikaa siirtokunnassa, olisi tämä ehkä edelleenkin saanut rauhassa elää. Mutta hän palasi v. 1653 takaisin Ruotsiin. Se etu Printzin palauksesta kumminkin oli, että hän sai hallituksen taaskin kääntämään huomiotaan siirtokuntaan. Se oli hyvin tarpeellista, sillä viiteen ja puoleen vuoteen ei ollut tullut tietojakaan, saatikka sitte apua emämaasta Uuteen Ruotsiin.

Nyt lähetettiin kaksi laivaa matkalle. Mukana oli uusi kuvernööri Johan Klaudius Rysingh, 60 sotilasta ja 150 siirtolaista. Tilan ahtauden takia jäi aikovia paljon Gööteporiin. Mukana tuli myös insinööri Pietari Lindström, joka teki Delawaren kartan ja pani säännöllisen perustuksen Kristinakaupungille.

Rysingh oli jäykkätuumainen ja sotaisa mies. Hän ei käyttänyt maltillisuutta hollantilaisia kohtaan, vaan ensi työkseen hävitti Kasimirlinnan. Mutta intiaaneja kohtaan oli hän säyseämpi. Suuri kokous pidettiin, jossa punanahat päällikkönsä Naomanin suosiollisuuden takia vahvistivat ystävyysliiton entistä lujemmaksi. Hollantilaiset olivatkin tuota ystävyyttä koettaneet särkeä uskotellen, että ruotsalaisten tultua on kuolevaisuus intiaanien kesken ollut tavallista suurempi.

Naoman kehoitti ruotsalaisia asettumaan Passyakjoen varsille, missä asui paljon intiaaneja. Ja erittäinkin suomalaiset kuuluvat siellä ostaneen helpolla maata ja laittaneen sinne asumuksiansa.

Mutta Kasimirlinnan hävittämisen kautta oli myös Uuden Ruotsin kohtalo ratkaistu. Stuyvesant tuli syyskuussa 1555 viidellä sotalaivalla ja 600 miehellä Delawarejoen suulle. Ensin valloitettiin pienempi ruotsalainen varustuspaikka, jota urheasti puolusti luutnantti Sven Skute. Sitte kahden viikon piirityksen jälkeen valloitettiin ruotsalaisten pääturvapaikka Kristiinalinna. — —

Silloin loppui Uuden Ruotsin itsenäisyys. Kustaa Aadolfin kaunis unelma ei päässyt tämän enempää toteutumaan. Apua oli tullut liian vähän emämaasta.

Mutta silti ei itse siirtokunnan historia vielä tähän lopu. Tuskin monta siirtolaista lienee muuttanut pois, vaan yleensä jatkettiin elämää entiseen tapaan. Hollantilaisille maksettiin veroa perheeltä vaan 6 floriinia vuodessa. Ruotsalaisen kuvernöörin sijaan tuli hollantilainen ylivouti. Ja ensimmäiseksi alivoudiksi asetettiin suomalainen Antti Jurgen.

Suomalaiset itse asiassa eivät mitään hävinneet valloituksen kautta. Heidän kansallisista tarpeistaan ei ennenkään mitään huolta pidetty. Nyt toki oli vihollisuus hollantilaisten kanssa lopussa ja siirtolaiset saivat turvallisemmin rauhassa edistyä.

Eivätkä hollantilaiset saaneet kauvan ylpeillä valloituksestaan. Yhdeksän vuotta Uuden Ruotsin valloituksen jälkeen valloittivat englantilaiset hollantilaisten siirtokunnan nykyisessä New Yorkissa ja sen mukana tulivat Uuden Ruotsinkin siirtolaiset kuulumaan Englannin vallan alle. Tämäkään valloitus ei pahentanut, pikemmin paransi siirtolaisten tilaa. Englantilaiset sallivat ruotsalaisten ja suomalaisten pitää täyden persoonallisen vapautensa, kielensä ja tapansa.

Ja kun englantilainen William Penn toi v. 1682 kveekarit Delawarejoelle ruotsalaisten ja suomalaisten luo sekä osteli näiltä ja intiaaneilta maata perustaen Philadelphian kaupungin, joka pyhitettiin veljelliselle rakkaudelle, vallitsi täysi sopu ja rauhallinen toimeliaisuus siirtolaisten kesken. Kaupunki alkoi kukoistaa nopeasti ja onnellisuus vallitsi koko ympäristössä.

Suomalaisten pääasuntopaikat olivat Philadelphian lähistössä, missä nytkin on paikannimiä sellaisia kun Finland, Lapland y.m. Kuten edellä on mainittu, heitä lienee tullut jo ensimmäisissä siirtolaislaivoissa Usselinxin ja Minuitin mukana. Mutta varsinkin tuli heitä Juhana Printzin matkassa sekä sitte melkein jokaisessa laivassa. Uutisasukkaat kun menestyivät hyvin, kirjoittelivat he kotipuolelleen houkuttelevia kirjeitä ja saivat yhä useampia muuttamaan. V. 1693 mainitaan suomalaisia olleen siirtokunnassa muutamia satoja ja elivät he vähän erillään ruotsalaisista intiaanien naapureina. William Penn on noista ensimmäisistä Amerikan suomalaisista antanut kauniin tunnustuksen, että he olivat rehellisiä, rotevia, ahkeroita, raittiita ja kelpo ihmisiä; he kunnioittivat esivaltaa, käyttäytyivät siivosti englantilaisia kohtaan ja olivat ystävällisiä. Ja Penn myös todistaa, ettei ne sukupuuttoon hävinneet, sillä harva uutisasukas löytyi, jolla ei ollut kolme, neljä poikaa ja yhtä monta tyttöä; muutamilla oli kuusi, seitsemän ja kahdeksankin poikaa.

Melkein samallaista elämää elivät kansalaiset uusissa oloissa kun vanhassakin maassa. Maata viljeltiin erinomaisella menestyksellä. Suomalaiset kutsuivatkin siirtolaansa paratiisiksi. Kansalaisemme kykenivät vuosittain myymään naapureilleen leipää, jyviä, jauhoja y.m. Metsässä oli riistaa ja järvissä kaloja. Intiaanit kun elivät mitä parhaimmassa ystävyydessä suomalaisten kanssa, ei metsästysmaista ollut puutetta. Ja suomalaiset vaimot ja tyttäret kotona kehräsivät, kutoivat ja valmistivat vaatteita. Rukin hyrinä ja kangaspuiden hilske tekivät elämän kotoisaksi kaukaisellakin maalla. Jokainen tuli hyvin toimeen. Paitsi kotoisia viljalajeja ruista, ohraa ja kauraa, viljeltiin myös nisua ja maissia, jota viimeksimainittua kutsuttiin intiaaniohraksi.

Pari ikävämpää kohtaa tunnetaan suomalaisten historiasta tuossa siirtokunnassa. Heti englantilaisen valloituksen jälkeen ilmestyi siirtokuntaan eräs Königsmarck-niminen vehkeilijä ja nosti kapinan uutta hallitusta vastaan. Hän sai suomalaisista monta puoluelaista. Kapinan kukistuttua ja sen johtajan tultua ajetuksi pois maasta, menettivät hänen puoluelaisensa tilansa ja niin tulivat kärsimään suurta vahinkoa.

Toisen häiriön teki eräs suomalainen, jota kutsuttiin nimellä Long Finn (Pitkä Suomalainen). Hän oli puhunut pahaa hallituksesta ja joutui sen vuoksi kiinni. Oikeudenkäynti asiassa toimitettiin ja Pitkä Suomalainen lienee saanut rangaistukseksi seisoa häpeäpaalussa sekä sitte raippoja. Tämä tapahtui v. 1690. Asiaa tutkiessa syntyi pula siitä, kun ei ymmärretty suomalaisia todistajia, jotka eivät osanneet muuta kieltä kun suomea. Kunnollista tulkkia ei löytynyt.

Nämä poikkeustapaukset eivät suomalaisten mainetta paljon pilanneet. Vapaudessaan elivät kansalaisemme yleensä omaa rauhallista elämäänsä. Ja kuten näkyy eivät he hevillä luopuneet kielestään. Sehän on suomalaisten tunnettu kansallinen ominaisuus, ja todistus siihen saadaan melkein kaikista suomalaisista siirtokunnista.

Mutta näkymättömiin on sittekin Amerikan ensimmäisten suomalaisten kansallisuus hävinnyt. Heitä oli liian vähän kestämään pitempien aikojen kuluessa sulautumista. On arveluja siitä, että suomalaiset ensin sulautuivat ruotsalaisiin, mutta se on tuskin luultavaa. Mahdollisempi on ajatella että suomalaiset vähitellen sulautuivat amerikkalaisiksi, omistaen englanninkielen. Olihan amerikkalaisen sivistyksen pesäpaikka, Philadelphia niin lähellä vetääkseen puoleensa. Ulkonainen pakko ei sitä sulautumista tehnyt, vaan Amerikan vapaa yhteiskuntaelämä, joka on upottanut amerikkalaisuuteen paljon mahtavammat siirtolaiskansat, espanjalaiset ja hollantilaiset, ruotsalaisista puhumattakaan. Jos olisi suomalaista siirtolaisuutta jatkunut vielä 18 vuosisadallakin, olisi ehkä kansallisuus säilynyt uudempaan siirtolaisuuteen asti, mutta Suomen onnettomuudet, suuri nälänhätä, Iso viha y.m. panivat tukkeen ensimmäiselle Amerikankiihkolle.

Kumminkin niillä seuduilla Delawaressa ja Pennsylvaniassa, missä nuo vanhat suomalaiset asuivat, on nytkin hiljaista, itseensä sulkeutunutta, rauhallista ja jumalaapelkäävää kansaa, suuren vapaavallan parhaimpia kansalaisia. Kielikin on siellä vähän eroava yleisestä murteesta. Ja suomalaisia siellä muistetaan, sekä vähän ylpeilläänkin polveutumista vanhoista pohjoisista siirtolaisista. Kun suomalainen työmies nyt työnetsinnässään toisinaan sattuu niille tienoille, kohtelevat herttaiset asukkaat häntä melkein kun sukulaisenaan.

Hyvän todistuksen saivat ensimmäiset suomalaiset jalolta ja rehelliseltä William Penniltä. Nykyistenkin siirtolaisten on syytä pitää noita ensimmäisiä suomalaisia siirtolaisia esikuvinaan.

Siirtolaiset

Viimeisten Delawaren suomalaisten luut olivat jo aikoja sitte ehtineet vaaleta haudoissaan kun uusi, varsinainen siirtolaisuus alkoi Suomesta Amerikkaan. Erittäinkin viime vuosikymmeninä se on ollut hyvin mahtava, kymmeniä tuhansia Suomen kansan lapsia on siirtynyt tuohon vapaavaltioon, joka on kaikista Euroopan kansallisuuksista vienyt osansa ja väkiluvussaan huimaavasti kasvanut muiden kaikkien kustannuksella.

Amerikan suuruus ja mahti on kokonaan Euroopasta tulleiden siirtolaisten ja heidän jälkeläistensä luoma. Eturivissä tässä suhteessa ovat kulkeneet englanninkieliset kansat ja niinpä ovatkin englantilaisuudelle valloittaneet tuon suuren maan. Nykyään on englanninkieli yleensä Pohjois-Amerikassa vallitsevana ja ainoastaan vanhat ranskalaiset uutisasukkaat itäisessä Canadassa ovat huomattavammin ja pysyvämmin jaksaneet kielellistä omintakeisuuttaan säilyttää. Suuretkin siirtolaiskansat, kuten saksalaiset, ovat sulautuneet tuohon yleisamerikkalaisuuteen. Kumminkaan ei Amerikan kansan, joka on kokoonpantu niin monenlaisista eri aineksista, yhtenäisyys johdu niin paljon yhteisestä kielestä kuin yhteisistä vapaista laitoksista, joihin vastatullut siirtolainenkin niin pian ihastuu ja kiintyy.

Onhan saksalaiset esimerkiksi tunnetut kansallisesta ylpeydestään, mutta Amerikan sulatusmylly jauhaa ne pian yleisamerikkalaisiksi. Kotimaassa he eivät liene hyvinkään kiihkeitä vieraita kieliä suosimaan, mutta Amerikassa katsovat kunnia-asiakseen perehtyä kansan yleiseen kieleen, vaikka kyllä omallakin kielellään toimeen tulisivat. He ovat amerikkalaisia, tunnustaen maan kielen ja laitosten oikeudellisen aseman, mutta samalla kotielämässään ovat saksalaisia lukien omakielisiä sanomalehtiä ja kasvattaen lapsiaan saksa äidinkielenä.

Samoin tekevät muut kansallisuudet. Sen vuoksi ei siellä kieliriitoja sekoitu politiikkaan — entisinä aikoina mitä vähäsen on ollut, on ne pian unehutettu. Kukaan ei enää yritä väkivaltaa kansan yleistä kieltä vastaan.

Sitte vuoden 1820 on Yhdysvaltoihin mennyt siirtolaisia Englannista 2,7 milj., Irlannista 3,8 milj., Saksasta 5 milj., Itävalta-Unkarista lähes 1 milj., Skandinaaviasta 1,3 milj., Itaaliasta lähes 1 milj. j.n.e. Kuten näkyy on siis muukin, eikä pelkästään englanninkielinen aines suuresti edustettuna.

Amerikan suomalaisiltakaan kansallisuuteensa nähden ei siis ole mahdottomia toivominen. Heilläkin on kyllä omia kansallisia laitoksia, jotka isoksi osaksi ovat vasta alkukehityksessä, he säilyttävät kansallisuuttaan ehkä sitkeämmin kun monet muut siirtolaiskansat, mutta sittekin ovat he myös amerikkalaisia, suomalaisinakin lukevat enimmäkseen itsensä kuuluviksi tuon suuren vapaavallan kansaan, ottaen samat oikeudet ja velvollisuudet kun on muilla amerikkalaisilla. Vaikuttavin osa heistä ei ole enää vieras Amerikassa, s.o. he eivät ole suomalaisia vieraalla maalla, vaan ovat he "Amerikan suomalaisia", kansa itsessään. Heidän käsityskantansa on suureksi osaksi muodostunut toisenlaiseksi kun mikä on Suomen suomalaisilla. Ja sellaisina on heitä ja heidän kehitystään koetettava ymmärtää, niin he kumminkin itse toivovat.

Puhtaasti Suomen suomalaisena on enin osa siirtolaisiamme lähtenyt Amerikkaan. Harva lienee mennyt sinne jäämisen aikomuksella. Enimmäkseen on lähdetty ansaitsemaan parempia päiväpalkkoja kun mitä on ollut mahdollista Suomessa saada, on lähdetty rahoja kokoomaan voidakseen sitte paremmin tulla toimeen synnyinmaassa.

Sillä tarkoituksella työskentelee vieläkin suuri osa Amerikan suomalaisia. Heillä on hyvin monella perheet ja omaiset Suomessa ja ne ovat lujimmat siteet, jotka kiinnittävät kotimaahan. Mutta kuta useampia vuosia tulee Amerikassa työskennellyksi, sitä tutummaksi ja miellyttävämmäksi alkaa sen maan olot tulla. Kutsutaankin perhe Amerikkaan, ja vaikka vieläkin on tarkoitus hyvin rahoja ansaittua palata Suomeen takaisin, siirtyy se tuuma kumminkin vuodesta toiseen. On ruvettu Yhdysvaltain kansalaisiksi ja käytetään tuota oikeutta vaaleissa sekä niin perehdytään yleiseen kansalliselämään, joka on hyvin vilkasta Amerikassa.

Rahoja ansaitessa on työskennelty kaivannoissa tahi muissa töissä, missä runsaampi palkka maksetaan. Vihdoin saattaa siirtolainen panna vanhan päätöksensä toimeen ja lähtee Suomeen, joka niin rakkaana on mielessä väikkynyt.

Mutta palaavan siirtolaisen mielessä onkin Suomi jo paljon muuttunut, tullut vieraammaksi. Se on: hän itse on muuttunut. Vaikka hän on tullutkin vakavasti jäämisen aikomuksella, alkaa hänen mielensä tehdä takaisin. Hän kokoaa taas tavaransa, ja joukkonsa kera matkustaa uudelleen Amerikkaan jäädäkseen. Hän hankkii maatilan ja asettuu sitä viljelemään. Suomi on menettänyt ikipäiviksi kansalaisensa, ja siirtolaisen mielessä vieläkin väikkyy Suomi ihanana — muistojen maana, jossa hän ei kumminkaan enää voi viihtyä.

Tämä on monen Amerikan suomalaisen elämäntarina lyhykäisyydessään.

Suomalaisten luku maanviljelysseuduilla lisääntyy lisääntymistään, ja nyt jo löytyy kymmeniä tuhansia suomalaisia Amerikassa, jotka tunnustavat kyllä olevansa suomalaisia, mutta joille on Amerikka kotimaa. Suomella ei auta murehtiminen. Kaikessa köyhyydessään on se saanut ottaa osaa muiden Europan maiden kohtaloihin. Kaikki nuo samalla tavalla menettävät lapsiaan. Tässä on Suomi suhteellisesti paremmassa asemassa kun monet muut. Norjalaisia esimerkiksi lasketaan olevan Amerikassa melkein yhtä paljon kun Norjassa. Suomesta on vasta pieni prosentti siellä — vaikka tarvittu sekin olisi kotona.

Kuinka paljon on siis nykyään suomalaisia Amerikassa?

Vaikea on sitä tarkalleen sanoa, kun ei edes ole selvillä kuinka paljon sinne on mennyt. Paitsi Suomesta on Amerikkaan mennyt paljon suomalaisia pohjois-Ruotsista ja Ruijasta. Yhdysvaltain tilastollinen toimisto ilmoittaa, että vuodesta 1883 on sinne saapunut. Suomesta siirtolaisia seuraavasti:

v. 1883 723 v. 1888 2,231 v. 1893 6,651 1884 835 1889 2,027 1894 2,400 1885 555 1890 2,451 1895 2,437 1886 491 1891 5,281 1896 6,308 1887 1,822 1892 5,099 1897 3,066

Siis 15 viime vuoden kuluessa on Suomesta Yhdysvaltoihin saapunut 42,377 siirtolaista. Mutta tässä luvussa ei ole vielä ne, jotka ovat Canadaan saapuneet eikä nekään, jotka Canadan kautta ovat setä Samulin alueelle tulleet.

Suomenpuolinen tilasto ilmoittaa, että esimerkiksi v. 1893 otti Suomesta passin Amerikkaan 9,117 henkeä, — ja onhan niitä kaikkina aikoina ollut passittakin menijöitä. Seuraavana vuonna (1894) otti Suomesta passin Amerikkaan 1,380 henkeä ja saapui yksistään Yhdysvaltoihin — 2,400 henkeä! Numerot valtameren molemmilla puolin eivät käy läheskään yhteen. Amerikan tilasto tässä ei käynekään kalenteri- vaan tilivuoden (heinäkuusta heinäkuuhun) mukaan.

Mutta muutto Amerikkaan, huolimatta tuostakaan vanhasta "Uuden Ruotsin" aikuisesta kiihkosta, johtuu paljon aikaisemmilta ajoilta kun v. 1883. Tiedetään, että jo aikaisin tällä vuosisadalla sortui yksi ja toinen Suomen kansalainen Amerikkaan. Joku merimies, kyllästyneenä merielämään, pysähtyi Amerikan satamakaupunkeihin, asettui sinne asumaan tahi mahdollisesti tunkeutui uutisasukkaana sisämaahan. Varsinaisten Amerikan pioneerien joukossa on tiettävästi ollut suomalaisiakin, samoin kun vieläkin jotkut kansalaisistamme elävät pioneerielämää tunkeutuen Amerikan saloille raivaamaan tietä viljelykselle. Myöskin Californian kultakuume on vetänyt jo aikaisin suomalaisiakin tuonne kaukaiseen länteen.

Näitä Amerikan uutisasukkaan monivaiheisessa elämässä harmaantuneita suomalaisia tavataan vieläkin paikoin tuolla mantereella. Kovaa elämän koulua ne ovat käyneet. Milloin ovat taistelleet intiaaneja, milloin erämaan petoja ja puutteita vastaan. Osaltaan ovat suomalaisetkin olleet tietä edistykselle raivaamassa. Ja näissä niin sanoaksemme urhoissa näkyy suomalaista sitkeyttä ja katajaisuutta vieläkin.

Yksi sellainen on Gustaf Wilson, Venäjän varakonsuli Portlandissa Oregonin valtiossa. Noin puolen vuosisataa sitte saapui hän New Yorkista laivalla San Franciscoon, joka siihen aikaan oli vaan pieni kylä. Hän on ollut noita kaukaisen lännen raivaajia, on kehityksen alusta saakka ottanut osaa sen kohtaloihin. Hän on muiden uutisasukkaiden keralla elänyt erämaassa keskellä villien joukkoja. Kokemuksesta on hänen muistossaan tuo julma sota, jonka intiaanit nostivat uutisasukkaita vastaan pitkin koko länsirannikkoa aina brittiläisiin rajamaihin asti. Intiaanit eivät säästäneet ketään, eivät uutisasukkaitten vaimoja ja lapsiakaan. Silloin saivat siirtolaiset kestää kovia aikoja, silloin kysyttiin urhokkaisuutta uutisasukkaan puolelta.

Nyt on Gustaf Wilson vanha ukko, mutta herttainen suomalainen luonteeltaan. Kansalaisilleen on hän tilaisuudessa olemaan suureksi avuksi, kun on ainoa suomenkieltä taitava Venäjän edustaja koko Amerikassa.

Vielä vanhempi Amerikan suomalainen on kansalainen William Lundell, joka elää varakkaana maanviljelijänä Massachusettsin valtiossa. Mutta vaikka hän saapuikin Amerikkaan lähes 70 vuotta sitte, ei hänen kokemuksensa ole niin monet kun ukko Wilsonin, sillä hän on elänyt kaiken aikaa raivatummissa oloissa. Vanhus Lundell, vaikka onkin naimisissa amerikkalaisen kanssa, puhuu vielä suomen- ja ruotsinkielet sujuvasti.

Myöskin Yhdysvaltain sisällisessä sodassa on ollut suomalaisia taistelemassa. Monta niitä ei enää liene elossa. Yksi niitä kumminkin on Peter Lahti Franklinissa, Minnesotassa, ja hän kantaa osanotostaan sotaan hallitukselta eläkettä 14 dollaria kuukaudessa.

Vielä on otettava huomioon eräs ryhmä suomalaisia aikaisempia siirtolaisia. Muistammehan, että "Suomen kansakoulujen isän" nimellä tunnettu, ansiokas Uno Cygnaeus oli nelisen vuotta pappina Alaskassa, missä oli suomalaisiakin, arvattavasti siirtyneet sinne Venäjän hallituksen toimesta, jolle tuo maa aikoinaan kuului. Myös on siellä ollut joku muukin suomalainen pappi. Tuolla jäisen Sitkan kaupungin seuduilla on ollut järjestyksessään toinen suomalainen siirtokunta Amerikassa. Sekin lienee melkein pohjineen hävinnyt. Suomalaisia lienee muuttanut pois venäläisten kera, sen jälkeen kun Yhdysvallat v. 1867 ostivat 7 1/2 miljoonalla dollarilla tuon rikkaan maan venäläisiltä. Nyt ei Sitkan suomalaisia paljon tunneta. Kumminkin niitä vieläkin on ja yhäkin pitävät suomea äidinkielenään. Sinne muuttaneiden suomalaisten Alaskassa syntyneitä täysi-ikäisiä jälkeläisiä on, jotka puhuvat selvää suomea, aivan kun olisivat Suomessa eläneet ja kasvaneet.

Mutta varsinainen suomalainen siirtolaisuus, joka siitä lähtien on katkeamatta jatkunut, voidaan laskea alkaneen vuosina 1867—68, jolloin katovuoden johdosta enemmälti suomalaisia perheitä rupesi menemään tuonne kaukaiseen lännen maahan, josta oli kuultu, ettei siellä halloja ole ja että siellä työntekijä hyvin tulee toimeen. Hyvät ajat olivat erittäinkin silloin Amerikassa. Sisällisen sodan jälkeen oli liike suunnattomasti vilkastunut, työpalkat olivat korkeat ja silloin alkoi suuremmassa määrässä pohjoislännen ja "Suuren lännen" uutisasutus. Hallituksen toimesta oli erinomaista viljelysmaata saatavana mainioilla ehdoilla, ja ilolla nähtiin, että maa tuli asutuksi siirtolaisuuden kautta.

Skandinaavialaiset olivat varsinaisen siirtolaisuutensa aikaisemmin alottaneet. Amerikan kiihko oli siellä jo ollut hyvän aikaa vallalla. Minnesota oli Amerikkaan aikovien siirtolaisten, maanviljelijäin silmämääränä. Sinne alkoi varsinaisten ruotsalaisten mukana mennä noita jo melkein ruotsalaistuneita Vermlannin suomalaisia, joita nyt elää jotenkin yhdessä joukossa Minnesotan Renvillekauntissa.

Vihdoin tarttui siirtolaisuuden halu suomalaisiin pohjois-Ruotsissa ja Norjassa. Ensimmältä enimmät Amerikkaan menevät suomalaiset siirtolaiset olivat sieltä kotoisin. Hyvin huomattavana osana Amerikan suomalaisista ovat nytkin nuo pohjois-Skandinaaviasta menneet suomalaiset ja heidän jälkeläisensä, sillä he muiden vanhempien suomalaisten kera muodostavat ydinosan "Amerikan suomalaisista". Luonnollisesti he helpommin omistivat uuden vapaavallan isänmaakseen ja perehtyivät oloihin, kun isänmaan käsite heillä ennestäänkin oli jakaantunut, olivathan he olleet suomalaisia vieraskielisessä maassa.

Täältä käsin Amerikan kiihko lienee päässyt Suomeen, ja kuten jo mainittiin alkoi siirtolaisuus huomattavammin tuon surkuteltavan nälkävuoden aikana. Samaan aikaan kun monista paikoin Itäsuomessa meni yhteensä tuhansia siirtolaisia Venäjälle parempia elämisen ehtoja etsimään, silloin Pohjanmaalta ensimmäiset siirtolaisjoukot painautuivat meren taakse Amerikkaan. Ja kun verrataan näitä kahta siirtolaisryhmää, täytyy myöntää, että paremmalle osalle ovat Amerikan suomalaiset päässeet. Sen sijaan kun Venäjälle menneistä suomalaisista verrattain harvat pääsivät nousemaan itsenäisempään taloudelliseen asemaan, jota vastoin monet sortuivat kurjuuteen, nuo Amerikan suomalaiset elävät yleensä hyvinvoipina maatiloillaan, joista useat ovat aivan suurviljelyksiksi nousseet.

Kun nyt suomalaiset saivat Amerikassa vakavamman jalansijan ja rupesivat tulemaan hyvin toimeen, oli luonnollista, että he kirjoittelivat tästä omaisilleen ja tuttavilleen Suomeen, ja niin rupesi siirtolaisuutta jatkumaan, vaikka ajat Suomessa paranivatkin eikä kaikilla enää olisi ollut niin tarpeellista muuttaa. Amerikka kumminkin kykeni etuisuuden puolesta voittamaan parhaatkin ajat Suomessa.

Ja siirtolaisuutta on jatkunut säännöllisesti. Toisina vuosina on Amerikkaan menevien luku ollut suurempi, toisinaan vähempi, riippuen ajoista ja työnsaantisuhteista tuossa maassa. On sanottu siirtolaisten aivan mielettöminä kiiruhtavan Amerikkaan, taudintapaisessa kiihkossa. Iso osa lähtevistä muka tulisi hyvin toimeen Suomessa lähtemättäkin. Saattaa niin olla, mutta lähtevällä on toivossa vielä parempi toimeentulo tai ansionsaanti. Onneaan lähtee kyllä kukin Amerikkaan etsimään, mutta harva ajattelematta, tarkemmin punnitsematta. Suhde aikain ja ansioiden välillä Amerikassa ja Suomessa näyttää olevan siirtolaistulvan mittarina. Työmiehelle on palkka Amerikassa aina suurempi kun Suomessa, huononakin Amerikan aikana. Mutta työnsaanti on toisinaan Amerikassa liikeseisauksien aikana hyvinkin huonoa. Niin oli laita tunnettuna paniikkiaikana, vuosina 1894—95. Silloin siirtolaisuuskin Suomesta väheni melkein kolmanneksi osaksi siitä mitä se oli edellisinä vuosina ollut. Kun taas republikaanipuolueen voitto viime presidentinvaalissa antoi toiveita paremmista liikeajoista Amerikassa, nousi siirtolaisuus Suomesta taas melkein entisilleen, mutta kun asetetut toiveet eivät näyttäneet ottavan toteutuakseenkaan, väheni siirtolaisuus, ei kumminkaan niin alas kun oli noina paniikkivuosina, sillä ajat olivat toki jonkun verran parantuneet. Järkeä siinä siis kyllä on siirtymisessä käytetty, eikä se ole ihmettä, sillä matka vieraaseen maahan, outoihin oloihin kurjissa kortteereissa siirtolaislaivoissa ei ole leikintekoa. Mutta tietysti löytyy kevytmielisestikin lähteviä.

Siirtolaisuus käy etupäässä Pohjanmaalta ja muilta niiltä seuduilta, joista on jo ennen lähteneitä Amerikassa. Nuo antavat tietoja ajoista Amerikassa ja kertovat kokemuksistaan. Harvalle lähtevälle ovat ihan outoja Amerikan ilot ja kärsimyksetkin. Mutta itse tulevaisuus on kullekin outo, ja jos ensikertalaisen mielessä väikkyy ihania toiveita ja kuvitelmia, väkisinkin pakkautuu mieleen pelkoa ja hirvittävääkin. Että tällaista liikkuu kevytmielisenkin mielessä, sitä todistaa se, kun nuo juuri enimmäkseen koettavat lähtöhetkellä vaihtelevia ajatuksiaan väkijuomiin upottaa.

Koeta, lukija, asettua Amerikkaan menevän siirtolaisen asemaan, niin huomaat tokko tuo matkanteko aivan niin hauskaa on.

Jos ei sinulta jäisikään lähempiä omaisia, kuten vaimo ja lapset sekä vanhemmat, joita kyllä jää usealta siirtolaiselta, jää sinulta kumminkin koko läheinen omais- ja tuttavapiiri, johon kumminkin jotkut siteet sinua kiinnittävät, jääpi kotiseutu muistoineen. Jääpi myöskin suomenkieli, sillä tiedät että Amerikassa puhutaan toista kieltä eikä sinua ymmärretä. Mieleesi täytyy väkisinkin johtua ajatus: mitenhän minut siellä ymmärretään kun en yksinkertaisimpiakaan tarpeitani osaa selittää, mitenhän suoriudun "puhumattomana" edes matkalla, saatikka sitte perillä.

Ja kun Suomen rannat katoaa näkyvistä, katoaa myös ihanat toiveesi jos niitä olisi ollutkin. Siirtolaiskortteeri laivoissa herättää sinut elämän todellisuuteen. Kärsi noissa kurjissa kortteereissa merikivussa ja lähtösi ikävyydessä. Jos ei sinulla ole merikipua, on siellä toisilla ja tämä ei suinkaan elämän suloutta sinuun vaikuta. Laivan vaihtopaikoissa anna kulettaa itseäsi kun eläintä ja sittekin on aina pelko mielessä, että ehkä eksyt ja jäät yksinäsi selviämään oudolla seudulla vieraskielisessä maassa. Rahaa ei ole sinulla kun muutama markka, mitenhän selviät, jos ei kaikki kävisi aivan säännöllisesti. Mistäpä tiedät tokko tuokaan vieraskielinen kulettaja on rehellinen.

Joudut Atlannin laivaan. Joskin Suomen laivassa sait ruokaa, jonka ruuaksi tunsit, täällä on toisellaiset ruuat, joita et tunne ja jotka eivät tahdo mennä alas, vaikka nälkäkin olisi. Asemasi vaan huononee. Kielelläsi et tule ollenkaan toimeen. Ja sattuu myrsky suurella merellä, kun et ole moneen päivään nähnyt muuta kun vettä ja taivasta. Isokin laiva on kun leikkikalu ankaran luonnonvoiman käsissä. Ihme on, jos et kadu lähtöäsi. Amerikka alkaa mielessäsi yhä pelottavampana esiintyä.

Kun tulet New Yorkiin, on ensiksikin pelko mielessäsi, tokko sinua vähien rahojesi takia maalle lasketaan. Olet kuullut, että vähärahaisia palautetaan takaisin. Joutua takaisin, uudestaan tekemään sama matka!

Ja jättiläiskaupungin hyrinä sitte hämmentää koko mailman silmissäsi. Näet itsestään kulkevia vaunuja, aivankun paholainen niitä liikuttaisi, näet… näet paljon, niin että ajatuksesi seisahtuu. Miten selvitä tästä ja päästä johonkin ansioille? Jos on sinulla joku tuttava, on se tavallisesti Amerikan sisäosassa. Tästä on vielä pitkä matka. Sinä tiedät ja ehkä saat kokea, että New Yorkin satamassa kulkee kaikellaisia veijareita, jotka saattavat sinulle tehdä vaikka mitä vahinkoa.

Siirtolaiskonttorista sinut autetaan rautatieasemalle, jos on rautatiepiletti ostettuna. Jos ei ole, saat itse parhaasi mukaan koettaa päästä ansioille, ja se ei ole helppoa "puhumattomalle" maassa, jossa kukin välittää vaan hiukan muista kun itsestään. Ehkäpä kumminkin pääset jatkamaan matkaa rautatiellä. Sinut tuupataan vaunuun, jossa kuulet kieliä, mutta et niistä ymmärrä mitään. Menisihän se nyt kumminkin, kun tämä sama juna veisi sinut perille asti. Mutta mitäs vielä! Sinun tulee pari kolme kertaa vaihtaa junaa. Mitenhän niissä selviää?

Tulet vihdoinkin perille. Matkalla olit jo monta kertaa ajatellut, että tuskin perille ollenkaan pääset. Perin rääkkäytyneenä olet matkan päässä, mutta vaivoillesi ei siinäkään tule loppu. Nythän vasta on päästävä yrittämään saada Amerikan kullasta kiinni. Siinä saat monet vaikeudet kestää ennenkun töihin pääset.

Ei, "lystiä" ei ole Amerikan matka. Ja useimmat Amerikkaan lähtijät sen edeltäpäin tietävät. Kevyellä mielellä sitä matkaa ei voi tehdä.

Ja kumminkin vuosittain tuhannet suomalaiset ovat noita kärsimyksiä kärsimässä. Todellisuus matkalla on kärsimystä kysyvää, mutta vielä hirveämpää on pelko mielessä, että mitähän tästä vielä, tulee, mikä on minun kohtaloni. Olet kuullut kertomuksia tuhansista perikatoon joutuneista. Kyllä sinua on peloteltu tarpeeksi ja siis mielikuvituksessasi saatat kärsimyksen hetkillä oikein hirmukuvia luoda. Harvalla on se luonto, että vastoinkäymisissä voi lohduttaa mieltään niillä kultaisilla toiveilla, joita myös kullakin Amerikkaan lähtevällä on. — —

No-niin, olipa kärsimykset kuinka suuret tahansa ja olipa syyt Amerikkaan matkustamiseen mitkä tahansa, varma vaan on, että joka vuosi sinne joukko suomalaisia rientää ottaen vastaan kohtalon, mikä itsekullekin on suotu. Ja kun siirtolainen perehtyy Amerikan oloihin, kyllä se alkaa mennä. Elää sitä sielläkin, ja myöntää täytyy, että toimelias suomalainen työmies on saanut ja edelleenkin saa itselleen hyvän aineellisen toimeentulon.

Sitä mukaa kun siirtolaiset kullakin paikkakunnalla asuttuvat ja lisääntyvät, nousee heillä myös henkisiä pyrinnöitä, valmistelevat itse olonsa. He toimivat parhaan järkensä mukaan enintäin hyvin vähällä ennakkokokemuksella, usein ei ole kokemusta ensinkään. Suomessa ovat he kuuluneet seurakuntiin ja muihin järjestettyihin laitoksiin, mutta ne ovat heille olleet valmiina, täällä on heidän itsensä kaikki muodostettava alusta pitäen. Kun ajatellaan sitä Suomen kansaluokkaa, josta siirtolaiset ylipäänsä ovat, ei ole ihmeteltävä, vaikka ei kaikki laitokset ensi kerralla, eikä toisellakaan kunnollisia tule. Kokemus on ensiksi hankittava, ja Amerikan suomalainen se on "vaivanen, joka kaikki kokee".

Ottaen tämän huomioon voidaan paremmin ymmärtää Amerikan suomalaisia ja niitä puutteellisuuksia, mitä heidän keskessään vallitsee. Samalla voidaan oikein arvostella myös mitä hyvää heidän puuhissaan ilmenee.

Suomalainen asutus.

Suomalaisia on Amerikassa kaikissa valtioissa ja myös Canadan jokaisessa maakunnassa. Muutamissa valtioissa on heitä vaan jokunen, eksynyt sinne työnetsinnössään, mutta toisissa valtioissa on tuhansittain. Etelävaltiot eivät ole olleet oikein mieluisia, vaikka tuon tuostakin ovat suomalaiset sinne farmareiksikin (maanviljelijöiksi) yrittäneet. Ilmanala on siellä suomalaisten mielestä liian kuuma, ja monessa yrityksessä ovat onnistuneet hedelmättömiä maa-aloja saamaan. Mutta näyttää siltä, että tulevaisuudessa suomalaiset rupeavat etelässäkin menestymään.

Mieluisimmat asuntopaikat suomalaisille löytyy pohjoisvaltioissa, erittäinkin Michiganissa ja Minnesotassa. Ilmanala on siellä suomalaisille terveellistä ja enemmän vanhaa kotimaata muistuttavaa. On siellä vesiäkin johtamassa mieleen tuhatjärvien maata. Hedelmällistä on maa ja viljelykseen sopivaa.

Minnesotassa ja erittäinkin Michiganissa on suuria, mahtavia kaivantoja, joissa tuhannet suomalaiset ovat löytäneet joltisenkin ja verrattain pysyväisen ansiopaikan. Ylä-Michiganissa on Kuparisaaren mailman mainiot vaskikaivokset. Siellä on suomalaisten suurimmat pesäpaikat Calumetin ja Hancockin kaupungeissa. Kuparisaarelta hiukan etelään päin on mahtavia rautakaivosseutuja, joissa myöskin on vankkoja suomalaisasutuksia kuten Ironwood, Ishpeming ja sen naapurikaupunki Negaunee.

Minnesotassa on suomalaisten suurimmat maanviljelysseudut, jotka väkiluvultaan kilpailevat melkein Kuparisaaren paikkain kanssa. Siellä on Cokaton ja New York Millsin "farmikontrit" naapuriseutuineen, joissa tuhansittain kansalaisiamme elää nisun y.m. maanviljelystuotteiden kasvatuksella. Ja pohjoisessa osassa Minnesotaa, suuren Superiorjärven länsipuolella on suomalaisista rikas rautakaivantoseutu, n.k. "Mesabaränssi". Siellä on Elyn, Towerin, Virginian y.m. kaupungit suomalaisineen.

Paljon suomalaisia on asettunut viljelemään maata molempien Dakotavaltioitten aavoille preereille, joissa kyllä ei suurtenkaan maa-alojen perkkaus viljelykselle ole vaikeata, mutta joissa kuivuus tahtoo haitata kasvullisuutta ja sitä koetetaan korjata paljomaksavalla keinotekoisella kastelulla. Siellä on Frederickin, Savon, Lakotan y.m. suomalaiset maanviljelysseudut.

Ja Etelä-Dakotan länsiosassa on Mustien Kumpujen (Black Hills) rikkaat kultakaivannot, joissa myöskin koko joukko suomalaisia ansaitsee verrattain hyviä päiväpalkkoja.

Jos jatkamme matkaa lännemmäs, on edessämme Wyomingin valtio ja sen naapurit Montana sekä Colorado. Kaikissa näissä on lukuisasti suomalaisia. Wyomingissa kansalaiset ovat hiilikaivantoseuduilla kuten Rock Springsin, Hannan, Carbonin y.m. kaupungeissa. Montanassa on myös suomalaisista rikkaat hiiliseudut Belt, Sand Coulee ja Red Lodge, mutta kaivaa siellä suomalaiset jalometallejakin Butte Cityssä sekä muualla. Colorado on kullasta, hopeasta ja muusta metallista rikas valtio, kuten Montanakin. Siellä on paljon noita kaivannoita, ja suomalaisia tavataan enimmän Leadvillen sekä Telluriden kaupungeissa.

Idaho, mormoonivaltio Utah ja Nevada ovat myös jaloista metalleista rikkaat maat, mutta suomalaisia niissä ei hyvin paljon ole. Toista on Tyynenmeren rantaan ulettuvien valtioiden Californian, Oregonin ja Washingtonin laita. Suomalaisia on jokaisessa noissa valtioissa tuhansittain. Lännen erinomainen ilmanala ja maan rehevä kasvullisuus on vaikuttanut sen, että siellä moni kansalaisemme menestyksellä viljelee maata ja elää tyytyväisenä. Siellä on Hockinsonin, Centrevillen, Adamsin ja monet muut suomalaiset maanviljelysseudut. Paljon on suomalaisia Fort Braggin y.m. seuduilla Californiassa kaatamassa jättiläispunapuita, Rocklinissa kivitöissä ja San Franciscosta lähtevinä merenkävijöinä.

Oregonissa on tunnettu suomalaisten pesäpaikka Astoria mahtavan Columbiavirran suulla. Kansalaisemme siellä ansaitsevat kesäisin jotenkin hyvin pyytämällä joesta lohta, jota sitte kannuihin pantuina syödään yli koko maapallon. Rohkeutta ja tarmokkuutta kysyy tuo kalastus ja monta uhria on ahnas Columbia niellyt.

Washingtonin valtiossa on myös jalon metallin kaivoksia, mutta suomalaisia työskentelee enemmän Carbonadon hiilikaivoksessa.

Jos vielä katselemme Yhdysvaltain alueita kaukana lännessä niin tapaamme suomalaisia jotenkin lukuisasti Alaskassa etupäässä kullankaivamishommissa.

Palataksemme taas itään kulemme suuren, Englannille kuuluvan alueen, Canadan kautta. Jo Tyynen meren rannalla siellä tapaamme suomalaisia Wellingtonin ja Nanaimon hiilikaivoksissa, sitte läpeensä pitkin Canadan Pacificrautatien vartta joko kaivoksissa tai rautatien töissä. Lähestyessä itää tulemme suurempiinkin suomalaispaikkoihin kuten Port Arthurissa, Sudburyn kuparikaivoksilla y.m. Myös maanviljelijöinä on suomalaisia Canadassa.

Setä Samulin itävaltioissa on suuriakin suomalaisia pesäpaikkoja. Ashtabula Harbor on vanhin suomalainen asutusseutu Ohiossa. Siellä samoinkun Fairportissa y.m. on laivanlastaus päätyönä kansalaisillamme. Illinoisissa ja Indianassa on suomalaisia tehdas- ja kaivostöissä. Massachusetts on idän suomalaisten enimmän asuttu seutu. Kansalaisiamme on siellä kivitöissä ja tehtaissa. Kivityöt antavat suomalaisille elatusta myös Mainen, Vermontin ja Connecticutin valtioissa. Pennsylvaniassa on kansalaisiamme hiilikaivannoissa, samoin Länsi-Virginiassa. Suuressa New Yorkin kaupungissa on paljon suomalaisia käsityöläisinä.

Tarkoitukseni on seuraavilla lehdillä johtaa lukijata tarkemmin katselemaan noita suomalaisten eri asumaseutuja.

Nyt vielä koettakaamme tehdä jonkunlainen lasku suomalaisten luvusta eri valtioissa. Tarkkaa laskua siitä on mahdoton saada, vaan summittainen, erään paljon matkustaneen Amerikan suomalaisen kanssa tekemäni luettelo on seuraava:

    Minnesota …… 25,000 henkeä.
    Michigan ……. 22,000 "
    Canada ……… 10,000 "
    Dakota ……… 8,000 "
    Massachusetts .. 7,000 "
    California ….. 7,000 " Oregon ……… 6,000 "
    Washington ….. 6,000 "
    Montana …….. 4,000 "
    New York ……. 4,000 "
    Ohio ……….. 3,500 "
    Wyoming …….. 3,000 "
    Wisconsin …… 3,000 "
    Pennsylvania … 3,000 "
    Illinois ……. 2,000 "
    Colorado ……. 1,500 "
    New Jersey ….. 1,000 "
    Alaska ……… 1,000 "
    Maine ………. 500 "
    Connecticut …. 500 "
    Indiana …….. 400 "
    Utah ……….. 300 "
    Idaho ………. 300 "
    Vermont …….. 200 "
    New Hampshire .. 200 "
    Muut valtiot … 2,000 "

Tämän laskun mukaan on suomalaisia Amerikassa siis vähän yli 120,000. Toiset arvelevat että suomalaisten luku Amerikassa nousee tuskin 100,000:een, mutta löytyy niitäkin jotka väittävät kansalaisiamme olevan aina 200,000 asti. Jos otamme lukuun Suomen ruotsalaiset siirtolaiset ja merimiehet, niin kohtuullisin lasku lienee 125,000, vaikka yllä esitetyt numerot eri valtioihin nähden eivät aivan paikkaansa pitäisikään.

Käykäämme nyt katselemaan suomalaisia valtioittain ja pesäpaikoittain.

New York.

New Yorkin valtio, Keisarivaltio (Empire State) on väkirikkain ja huomattavin kaikista Uniooniin kuuluvista valtioista. Ja sen sydän on jättiläiskaupunki New York, joka täyttää Hudsonjoen suulla olevan Manhattansaaren ympäristöineen. Väkiluku Suuressa New Yorkissa nousee nykyään lähemmäs 3 1/2 miljoonaan.

New Yorkin kaupunki on Amerikan portti. Suuren Lännen asujamet sanovat, että se on vaan puoleksi amerikkalainen. Enin osa siirtolaisista astuu ensiksi maalle New Yorkissa. Ainoastaan vähempi määrä kulkee Bostonin, Philadelphian, Baltimoren tai muiden maallenousupaikkain kautta. Esimerkiksi v. 1897 saapuneista 230,832 siirtolaisesta nousi maalle New Yorkissa 180,556, Bostonissa 13,333, Philadelphiassa. 10,930, Baltimoressa 6,215 j.n.e.. Kun vuonna vuotuisenaan tuollainen suuri joukko siirtolaisia (muutamina vuosina on se paljon suurempi) kulkee New Yorkin kautta, näkee Amerikan suuruuden ensiksi siinä, ei ole kumma että New Yorkia on totuttu pitämään Amerikan pääkaupunkina, ja onkinhan se sitä paitsi suurin.

Suomalaisista siirtolaisista on minulla käsillä Yhdysvaltain hallituksen tilasto tilivuodelta 1895 (heinäk. 1 p:stä 1894 kesäk. 30 p:ään 1895). Silloin saapui siirtolaisia Suomesta New Yorkin satamaan 2,145, Bostoniin 242 ja Philadelphiaan 50. Myöskin on tässä tietoja samana vuonna Canadan satamien kautta saapuneista suomalaisista siirtolaisista. Heitä saapui sieltä 204.

Kun on tässä tullut käsille Yhdysvaltain hallituksen siirtolaistilasto vuodelta 1895, tekee tuosta mieli tähän, vaikka onkin pieni syrjähyppäys aineesta, ottaa myös muutamia muita tietoja suomalaisista siirtolaisista mainitulta vuodelta.

Saapuneista kansalaisistamme sinä vuonna oli henkilöitä alle 15 vuoden 259, henkilöitä 15—40 ikävuosien välillä 2,109 ja yli 40 vuoden olevia 69. Sukupuoleen nähden oli siirtolaisista 1,309 miestä ja 1,128 naista.

Ammattiin katsoen oli mainittuna vuonna saapuneista suomalaisista siirtolaisista:

    Pappeja ……………………………. 1.
    Soittotaiteilijoita …………………. 6.
    Lääkärejä ………………………….. 1.
    Kirjanpitäjiä ………………………. 1.
    Leipureja ………………………….. 3.
    Läkkiseppiä ………………………… 4.
    Kirjansitojia ………………………. 1.
    Puuseppiä ………………………….. 14.
    Kauppapalvelijoita ………………….. 3.
    Ompelijattaria ……………………… 2.
    Insinöörejä ………………………… 6.
    Lämmittäjiä ………………………… 2.
    Koneenhoitajia ……………………… 4.
    Merimiehiä …………………………. 60.
    Muurareja ………………………….. 3.
    Mekaanikkoja ……………………….. 1.
    Kaivantomiehiä ……………………… 2.
    Maalareita …………………………. 2.
    Sahureja …………………………… 1.
    Suutareja ………………………….. 4.
    Kivenhakkaajia ……………………… 2.
    Räätälejä ………………………….. 9.
    Tynnyrintekijöitä y.m. käsityöläisiä ….. 2.
    Ajureita …………………………… 1.
    Maanviljelijöitä ……………………. 33.
    Kalastajia …………………………. 1.
    Työmiehiä (laborers) ………………… 772.
    Palvelijoita ……………………….. 396.
    Ilman ammattia (lapset, vaimot y.m.) … 1,100.

Tästä näkyy suunnilleen mistä luokasta suomalaisten siirtolaisten enemmistö on. Esimerkin vuoksi mainitsen, että samana vuonna saapuneista tanskalaisista siirtolaisista oli opettaja- ja virkamiesalalla 25, käsityöläisiä 564 ja kovantyön tekijöitä (maanviljelijöitä, työmiehiä ja palvelijoita) 1,318. Skotlantilaisista oli opettaja- ja virkamiesalalta 65, käsityöläisiä 1454 ja kovantyöntekijöitä 1,213. Olen nämä ottanut vertaukseen sen vuoksi, kun näillä ja suomalaisilla oli kovantyöntekijäin luku melkein yhtä suuri.

Tästä jo nähdään, että Suomesta käsityöläisten siirtolaisten luku on suhteellisesti pienempi kun muista siirtolaismaista. Sen vuoksi suomalaiset siirtolaiset ylipäänsä luetaan Amerikassa "laborers", kovantyöntekijäin luokkaan. Kansallisuutemme sivistyksen maineelle suuressa vapaavallassa se ei ole eduksi. Ja tämä selittää senkin, että suomalaisia on verrattain vähän edullisemmissa asemissa, työnjohtajina y.m.

Mutta eräässä toisessa suhteessa Yhdysvaltain hallituksen julkaisema tilasto asettaa suomalaiset hyvin edulliseen valoon — niinikään sivistyskysymyksessä. Tilaston mukaan ovat suomalaiset siirtolaiset ensimmäisten joukossa siinä suhteessa, että ne osaavat lukea. Saapuneista siirtolaisista tällä alalla olivat portugalilaiset kehnoimmassa asemassa. Heistä nimittäin oli 67,35 prosenttia luvuntaitamattomia. Itaalialaisista oli sellaisia 52,93, unkarilaisista 37,69, venäläisistä 36,42, kreikkalaisista 25,18, belgialaisista 15,22, turkkilaisista 14,79, espanjalaisista 8,71 ja irlantilaisista 7,27. Kaikki nämä kansat sekä monet muutkin ovat jälellä suomalaisista, joiden joukossa löytyi vaan 3,58 prosenttia luvuntaitamattomia. Ranskalaisten, englantilaisten, hollantilaisten, skotlantilaisten, saksalaisten, sweitsiläisten ja skandinaavien prosenttiluku on vielä pienempi. Tanskasta saapuneista siirtolaisista oli vaan 0,49 prosenttia luvuntaitamattomia.

Tutkimukset kaikkien näiden tietojen selville saamiseksi toimitetaan siirtolaisten maallenoususatamassa, etupäässä laivalinjojen antamien luettelojen mukaan. Yhdysvalloissa on parhaillaan tekeillä laki, jonka mukaan kaikki lukua ja kirjoitusta taitamattomat siirtolaiset estetään pääsemästä maalle. Suomalaisia ei tämä laki tule niin kovin koskemaan kun etelä- ja itäeurooppalaisia kansoja. Mutta kyllä muutamilta meikäläisiltäkin estyy sitte pääsö Amerikkaan. Palautetut siirtolaiset lähetetään kulettavien laivalinjojen kustannuksella takaisin.

Nykyään estetään maahan tulemasta ainoastaan ne siirtolaiset, jotka ovat hömmelöitä (idiootteja), mielipuolia, köyhiä (s.o. sellaisia, joilla joko maalle astuessaan ei ole joku summa rahaa tahi joista päätetään, etteivät he pysty saamaan elatusta maassa), rikollisiksi tuomittuja ja n.k. kontrahtityömiehiä (sellaisia, joita on ulkomailta kontrahdilla palkattu ja kutsuttu johonkin työhön). Viimemainittu kysymys on jotenkin kierä ja saattaa oudon siirtolaisen usein pulaan. Kun siirtolaiselta kysytään: Onko Teillä edeltäpäin määrätty, varma työpaikka tiedossa? tekee useimman mieli vastata myöntävästi, arvellen että niin kaiketi varmemmin maalle pääsee, kun ei ole "kruunulla" pelkoa siitä, että joutuu häntä elättämään. Mutta myöntävä vastaus on paha loukkauskivi vaikuttamaan sen, että siirtolainen työnnetään takaisin laivaan ja viedään entisille asumasijoilleen. Usein saa tulkki tässä tapauksessa olla apuna asiaa oikaisemassa.

Tuo laki kontrahtityömiehistä tuntuu omituiselta, mutta sen tarkoitus on estää työnteettäjiä kulettamasta halpapalkkaista työväkeä ulkomailta. Näin on tahdottu turvata amerikkalaista työmiestä.

Siirtolaistilasto vuodelta 1895 osoittaa, että ainoastaan 2 suomalaista siirtolaista palautettiin Yhdysvaltain satamista, toinen köyhänä ja toinen kontrahtityömiehenä. Esimerkin vuoksi mainittakoon, että samana vuonna palautettiin itaalialaisia 731 ja venäläisiä 599.

Kun nyt siirtolainen onnellisesti on päässyt kaikista kyselmyksistä ja tutkimuksista, jotka tavallisesti toimitetaan New Yorkin satamassa olevalla Ellissaarella, paitsi tänä vuonna, jolloin entisen palaneen siirtolaismajan sijalle ei vielä uutta ehditty rakentaa, pääsee hän vapaana astumaan vapaan maan kamanalle. Ja useimmiten siirtolainen tällöin on vapaampi kun taivaan lintu, vapaa lentämään minne tahansa, mutta ilman kotia, ilman pesää.

Monet on mahtaneet olla suomalaistenkin siirtolaisten mietteet astuessa New Yorkin eteläpäässä olevaa Patteripuistoa sen varrella löytyviin siirtolaiskonttoreihin. Kysymys: mikä on oleva kohtaloni Amerikassa? lienee noussut useamman mieleen.

Siirtolaismatkustus on kokonaan n.s. laivalinjain käsissä. Suomalaisille tätä nykyä tunnetuimmat ja enimmän käytetyt laivalinjat ovat Cunard-, Walkean Tähden, Amerikan, Ankkuri- ja Thingvallalinjat. Näillä kaikilla on komeita laivoja kulkemassa Euroopan ja Amerikan välillä. Ennen kulkivat suomalaiset enimmäkseen n.k. Breemenlinjalla, jonka lähtöpaikka Euroopasta oli Breemenin satama Saksassa, mutta kun sen suomalaisen asiamiehen G. A. Grönlundin johtama siirtolaisyhtiö teki konkurssin ja kun sittemmin laivalinjat yhteisessä kokouksessaan tekivät sopimuksen, ettei Keski-Euroopan linjat kuleta matkustajia Pohjoismaista, lakkasi suomalainen siirtolaisuus Saksan kautta kokonaan.

Harvoja siirtolaispilettejä, eli "tikettejä", niinkun Amerikan suomalaiset niitä nimittävät, ovat laivalinjat itse kumminkaan suorastaan myyneet suomalaisille. Piletinmyynti on ollut erityisten siirtolaistoimistojen hallussa, joita on itsekullakin kansallisuudella. Paitsi piletin myyntiä toimittavat nuo siirtolaistoimistot myös siirtolaisten rahalähetyksiä vanhaan maahan. Miljoonia markkoja kulkee näiden toimistojen kautta vuosittain Suomeen. Saadakseen paremman ansion rahalähetyksestä toimittavat nämä sen siten, että ostavat Amerikan dollareilla Englannin puntia ja lähettävät tällaisia pankkiosoituksia Suomen pankkeihin. Näin voivat he maksaa Amerikan dollarista 5 mk. 10 penniä ja enemmänkin sekä sittekin voivat tehdä voittoa.

Suomalaisille huomattavin siirtolaistoimisto on nykyisin Hornborg & C:o, jonka johtajana on hra Aksel Hornborg. Tämä on Suomen Höyrylaivaosakeyhtiön asiamies Amerikassa ja sen takia sekä kun Saksan linjat eivät enää kuleta suomalaisia matkustajia on sen hallussa suomalaisen siirtolaismatkustajaliikkeen enemmistö. Toinen yhtiö, joka myös huomattavassa määrässä toimii suomalaisten keskuudessa on skandinaavialainen S. Nielsen & C:o, jolla liikkeellä on suomalaisiakin palvelijoita. Nämä molemmat toimistot ovat Statekadulla Patteripuiston varrella.

Suomalaisten rahalähetyksen kotimaahan hoitanee nyt enimmäkseen vanha pankkihuone C.B. Richard & C:o, jonka liike on New Yorkin suurimmalla liikekadulla Broadwaylla vähän ylempänä siirtolaistoimistoja. Nyt voidaan katsoa rahalähetyksen ainakin tältäpuolen olevan turvallisissa käsissä. Niin ei ole aina ollut. Satoja tuhansia markkoja ovat suomalaiset siirtolaiset ja heidän omaisensa menettäneet entisten siirtolaisyhtiöiden konkursseissa. Enimmän häviötä on suomalaisille tullut skandinaavialaisen "American Emigrant C:n" sekä suomalaisen G.A. Grönlundin johtaman siirtolaisyhtiön konkursseissa. Monen hiellä ja vaivalla kootut rahat hupenivat näissä vararikoissa. G. A. Grönlund oli aikanaan suomalaisen siirtolaisliikkeen huomatuin ja suosituin johtaja. Melkein koko siirtolaismatkustajaliikkeemme oli hänen hallussaan, ja hän ilmoitti lähettävänsä siirtolaisten rahoja Suomeen vuosittain 6 miljoonaa markkaa. Tämä erinomainen menestyksensä houkutteli häntä liian suuriin yrityksiin, ja noita varten lienee hän käyttänyt jossakin määrin kansalaistemme rahoja. Mutta kun tuli yleinen paniikkiaika v. 1893, eivät hänen yrityksensä menestyneet ja seurauksena oli konkurssi. Grönlund poistui Amerikasta kansalaistensa tuomitsemana ja seikkaili sitte Ruotsissa, Suomessa ja Afrikassa. Nyt kuuluu hän olevan liikehommissa St. Louisin kaupungissa Missourin valtiossa Amerikassa. Suomalaiset eivät ole vielä unehuttaneet sitä katkeruutta, jonka hänen yhtiönsä konkurssi vaikutti. Siirtolaiset olivat tottuneet suosimaan Grönlundia m.m. sen takia, kun hän maksoi dollarista aina niinkin korkean kurssin kun S.mk. 5:15 ja ehkä enemmänkin, eivätkä ottaneet huomioon, että sitä ei Grönlund voinut maksaa muuten kun heidän kustannuksellaan. Grönlundin vararikosta puhuivat aikoinaan amerikkalaisetkin lehdet laajalti ja kutsuivat miestä "Suomalaiseksi Napoleoniksi", joka oli kärsinyt Waterloonsa.