Stenbäckin innostunut, kaunis vastaus vanhalle puutarhurille ei pyydä olla kääntymisen ja uudestisyntymisen salaisuuden määrittelemistä ja tieteellistä selvittämistä, koska "näitä asioita ei voida, niinkuin esimerkiksi muutamia filosofian totuuksia, ottaa, hyväksyä ja hyljätä", koska "valon täytyy tulla Jumalasta, ja ainoastaan nöyrä ja totuudelle altis mieli voi käsittää ja vastaanottaa sen". Hän ei esiinny teoloogina, vaan Kristuksen tunnustajana ja sen käytännöllisen kristillisyyden edustajana, jota vastaan vanhan puutarhurin kirjeet olivat tähdätyt. Näin ollen ei sovi kummastella, että ainakin yksi kohta vanhan puutarhurin kirjeissä jää häneltä miltei huomaamatta. Rosan kääntyminen teki hänet kerrassaan välinpitämättömäksi, miltei vihamieliseksi isän miellyttävälle, itsessään oikeutetulle toiminnalle. Ei käy kieltäminen, että moni herännyt varsinkin kääntymisensä alussa eksyi juuri tuohon ykspuolisuuteen. Väärin olisi sentähden uskonnolliseltakaan kannalta kieltää Runebergin tätä asiaa tarkoittavilta väitteiltä kaikkea arvoa, miten oikeutettu Stenbäckin huomautus, ettei vanha puutarhuri ensinkään ollut tytärtään ymmärtänyt, muutoin onkin. Tämä näkökohta, kristityn suhde maailmaan, ei sen turmelukseen, vaan sen luvallisiin toimiin ja ihanteellisuuteen, jää melkein kokonaan syrjään Stenbäckin vastauksessa. Ainoastaan yhdessä paikassa hän siihen koskee, lausuen: "Te ymmärrätte kai, ettei minun mielipiteeni voi olla, että kristinusko tekisi ihmisen sokeaksi Jumalan ihanalle maailmalle tai kieltäisi häntä myöskin iloitsemasta siitä" — "mutta" lisää hän heti "olla sydämmestään siihen kääntynyt, haudata itsensä siihen, löytää siitä paras ilonsa, lohdutuksensa, rauhansa ja huvinsa, eikä etsiä sitä, joka ylhäällä on, vaan sitä, joka maan päällä on, se ei saata koskaan olla kristinuskon mukaista, ja joka lehti Jumalan sanassa saarnaa ihan päinvastaista". Lisäys on yhtä oikeutettu huomautus vanhalle puutarhurille, kuin se on raamatun mukainen, mutta se siirtää lukijan heti takasin siihen piiriin, jossa vastaus alusta loppuun liikkuu, antamatta mitään selvitystä kirjoittajan mielipiteistä kysymyksessä olevassa asiassa. Yhtä vähän kuin Runeberg puhuu hengellisestä elämästä semmoisenaan, yhtä vähän antautuu Stenbäck vastauksessaan maallisen elämän alalle. Ja kuitenkin koskee kysymys, kuten olemme huomauttaneet, pääasiallisesti juuri kristityn suhdetta maailmaan, lähinnä hänen suhdettaan kauniiseen. Stenbäck ei tahallaan kierrä tätä vaikeaa kysymystä — hänen tapansa ei ollut kierrellä — mutta hän koskee siihen ainoastaan sivumennen, sentähden että hän pitää päätehtävänään vanhan puutarhurin loukkaavia hyökkäyksiä vastaan puolustaa sitä "surua, joka on Jumalan mielen mukainen", ja sitä "elämää, joka on kätketty Kristuksen kanssa Jumalaan". Mutta jos täytyykin myöntää, ettei Stenbäck tarpeeksi kohdista huomiotaan vanhan puutarhurin kirjeiden varsinaiseen alaan, vaan siirtää väittelyn yksinomaan hengellisen elämän piiriin, koko ajan liikkuen niin likellä keskipistettä kuin suinkin, on hänen kirjoituksensa kaikessa tapauksessa pidettävä elävän kristillisyyden mitä loistavimpana apologiiana. Ja juuri semmoista siihen aikaan tarvittiin. Kauniiseen muotoonsa nähden on tämä kirjoitus alallaan ensimmäisiä maailman kirjallisuudessa; tunnustuksen avonaista suoruutta jos pidetään silmällä, kestää se niinikään vertailua paraitten rinnalla. Että vallitseva katsantotapa oli vento vieras, vieläpä suoraan vihamielinen siinä esitetyille mielipiteille, ei suinkaan vähennä sen arvoa.
Runeberg vastasi "Borgå Tidningissä" ja vähän myöhemmin "Helsingfors Morgonbladissa". Maltillisesti ja arvokkaasti puolusti hän kantaansa, samalla kuin hän paljon perusteellisemmin, kuin vanhan puutarhurin kirjeissä, käsitteli ainettaan. Mutta kuinka puolueettomasti hän tahtookin antaa vastustajansa mielipiteille kaiken niille tulevan tunnustuksen, ei pääse hän tunkeutumaan Stenbäckin katsantotavan ytimeen. Jos myönnetäänkin, että hän ainakin osaksi oikein arvostelee heränneitten toisin ajattelevista lausumia jyrkkiä ja tuomitsevia arvosteluita, ei hän ota huomioon, ettei näiden vaikuttimena suinkaan aina ollut ylimielisyys ja tuomitsemisen halu, vaan ennen kaikkea se horjumaton, raamatun todistukseen perustuva vakuutus, ettei kääntymätön, maailman kanssa liitossa oleva ihminen voi Jumalan valtakuntaa periä. Millä mielellä Stenbäck ajatteli "maailman lapsia", näkyy seuraavista sanoista, joilla hän päättää vastauksensa vanhalle puutarhurille: "Nostakaa tekin vanhaa päätänne ylöspäin, ystäväni; älköön teidän katseenne olko kiinnitetty pimeään hautaan: tyttärenne ei lepää siellä, vaan hän lepää tuolla ylhäällä, Jumalan luona, ja löytäkää hänet sieltä". Liioitettu on sekin Runebergin vastauksessa löytyvä syytös, että heränneet itsekkäästi huolehtivat ainoastaan omaa autuuttaan, jättäen toisin ajattelevat oman onnensa varaan. Ylpeys on ihmisen perussynti. Heränneessäkin koettaa se valtaansa säilyttää. Kun mieli on kääntynyt hengellisiin, pyrkii ylpeys esille tällä alalla. Sen tahrasta on miltei kaikkia elävähenkisiä liikkeitä syytetty. Pietismi ei suinkaan ole poikkeuksena siitä, ei siihenkään nähden, että syytös monesti on ollut oikeutettu. Mutta jos tämä myönnetään, on toiselta puolen myöskin tunnustettava, että uskonnolliset liikkeet esiintyvät tuomiona vallitsevaa turmelusta ja uskonnollista leväperäisyyttä vastaan sekä että niiden oikeutetutkin vaatimukset, huolimatta siitä, missä hengessä ne esitetään, joutuvat semmoisen arvostelun esineiksi. Niin Suomen herännäisyyskin 19 vuosisadalla. Ei sovi kummastella, että se epäluuloisuus ja vastenmielisyys, jonka tämä liike kaikkialla maassa ensin herätti, tuli näkyviin myöskin vanhan puutarhurin kirjeissä sekä Runebergin Stenbäckin jyrkän vastalauseen johdosta kirjoittamassa puolustuksessa. Yksipuolisesti terottaen Jumalan immanensia, ei anna tämä puolustus mitään tunnustusta pietismin vastakkaisen käsityksen muodostamalle opille, ehdottomasti arvellen sen niin jyrkästi erottavan luojan luomakunnasta, että niiden välistä yhteyttä tuskin enää on olemassakaan. Jos väite ei olekaan aivan perusteeton, on se varmaan liioitettu eikä myönnä uudesti syntyneen ihmisen Kristuksen sovinnon kautta saavutetulle yhteydelle Jumalan kanssa sitä arvoa, joka sillä luonnollisen ihmisen tilaan verrattuna, raamatun mukaan on. Tämä puute haittaa seuraavaakin Runebergin muuten oikeutettua huomautusta Stenbäckille: "Te aitaatte autuuden alan niin ahtaitten rajojen sisään, että te, vertausta käyttääkseni, ikäänkuin sanotte verelle, joka juoksee suonissanne: pysy yksin sydämmessä; sydän on elämän lähde, ja sinä olet kadotuksen tiellä, jos liikut sen ulkopuolella. Oi, herrani, antakaa veren vapaasti liikkua suonissansa; se on palajava takaisin sydämmeen elämää ammentamaan, mutta se on myöskin virtaava siitä ulos elääksensä ja elähyttääksensä. Älkää sanoko, että ihminen inhimillisissä teoissaan, taiteen ja tieteen alalla toimien, on kadotuksen tiellä: nämäkin ovat samasta sydämmestä, uskonnosta, haarautuvia suonia; niissäkin tulee sen elää ja niiden kautta vuodattaa eloa ruumiiseen, joka ei ole yksinomaan sydäntä". Ja hyvin epämääräisesti määrittelee Runeberg kristityn elämää, kun hän esim. sitä kuvaa seuraavin sanoin: "Kristitty elää tosi elämäänsä uskossaan, rakkaudessaan, ajatuksissaan ja teoissaan. Valosasti uskominen, rikkaasti rakastaminen, oikein toimiminen — siinä se ijankaikkinen autuus, jota kristityn tulee etsiä, ja elävästi ihaillen oikean mukaisia ajatuksiaan ja tekojaan, unohtaa hän helposti ja suloisesti, että ne olivat hänen, nuo ajatukset ja teot. Ja tämä oman itsemme unohtaminen on se lempeä uhri, jonka oppimme vaatii meitä laskemaan korkeimman alttarille".
Kuten olemme huomauttaneet, ei Stenbäckin vastaus vanhan puutarhurin kirjeisiin ole mikään teolooginen selvitys heränneitten uskosta ja opista. Vaan ei hän silti jätä sanomatta, mihin hän väitteensä perustaa. Päinvastoin vetoaa hän tuon tuostakin raamattuun, tukien väitteensä Jumalan sanan todistuksilla. Runebergin kirjoitusten heikoin puoli on, ettei hän ensinkään käytä tätä todistamistapaa. Siten syrjäyttää hän sen auktoriteetin, jonka kuuliaisuuteen pietistit ehdottomasti tahtoivat taipua ja jonka hän itsekin tunnusti oikeaksi. Ja kuitenkin olivat esim. Vapahtajan sanat "katsokaa taivaan lintuja", "katsokaa kedon kukkasia" y.m. senkaltaiset raamatunlauseet hänelle niin lähellä tarjona tässä väittelyssä.
Stenbäck ei vastannut Runebergin toiseen kirjoitukseen. Epäilemättä sisälsi se paljon, jota hänellä oli syytä likemmin miettiä, ja ehkä olisi hän jossain kohden muodostanut esim. runoudesta käyttämiään jyrkkiä lauseitaan jos hän olisi jatkanut väittelyä. Vaan kantaansa hän ei muuttanut, eikä olisi yleisen mielipiteen herännäisyyttä vastaan yltyvä pilkka ja viha saanut häntä sitä salaamaan, jos hän uudelleen olisi käyttänyt kynäänsä maan suurinta runoilijaa vastaan. Mahdollisesti oli seuraava seikka syynä hänen vaitioloonsa.
Huhtikuussa v. 1838 kävi Stenbäckin ystävä K. K. von Essen pappiskokelaana Porvoossa. Eräässä tilaisuudessa syntyi hänen ja Runebergin välillä keskustelu vanhan puutarhurin kirjeistä ja Stenbäckin vastauksesta niihin, v. Essen lausui sen mielipiteen, että kumpikin oli ollut yksipuolinen, Runeberg kun terottamalla yksinomaan luonnonnaista elämää oli syrjäyttänyt varsinaisesti kristillisen alan, Stenbäck kun oli eksynyt vastakkaiseen suuntaan ja puolustanut askeetista kristillisyyttä. Runeberg ja von Essen sopivat silloin yhdessä kirjoittamaan selittävän lisäyksen kysymyksessä oleviin kirjoituksin. [Strömborg, Biografiska anteckningar om J. L, Runeberg IV. I. 183-184.] Tuuma jäi kuitenkin sikseen, kun viimemainitun äkkiarvaamatta täytyi matkustaa pois Porvoosta.
Paitse Stenbäckin kirjoitusta löytyy samalta ajalta toinenkin kirjallinen vastaväite Runebergin kysymyksessä olevassa väittelyssä lausumia mielipiteitä vastaan. Se on painettu "Helsingfors Tidningarin" N:o 65 (1838) lisälehdessä ja varustettu nimimerkillä (Juliu)s (Ber)gh. Alusta loppuun seisoen yksinomaan raamatun perustuksella, tarkastaa kirjoittaja Runebergin pietismiä vastaan tekemiä syytöksiä. Vastustajaansa säästämättä, näyttää hän mihin johtopäätöksiin hänen mielipiteensä vievät ja miten avara se taistelutanner on, jolle hän vaatii vastapuoluetta. Väitteensä tukee hän miltei lukemattomilla raamatunlauseilla. Nämä ovat hyvästi valittuja, ja Berghin monipuoliset tiedot muillakin aloilla sekä hänen rohkea tunnustuksensa lisäävät niiden todistusvoimaa, osoittaen että hän oli täysin oikeutettu sekaantumaan väittelyyn, vaan tästä huolimatta ei kirjoitus tee hyvää vaikutusta. Pääsyynä on liiaksi opettavainen esitystapa ja siihen liittyvä ylimielinen iva. Sitäpaitsi on stiili pitkäveteistä ja kankeaa, jollei sitä verratakaan Runebergin ja Stenbäckin kirjoitusten loistavaan muotoon. Oudolta tuntuu niinikään senkaltaisessa väittelyssä autuudenjärjestyksen eri asteiden luetteleminen, miten oikeutettua Runebergin esiintymiseen nähden ainakin muutamien uskonopillisten käsitteiden selvittäminen muutoin olikin. Kirjoitus päättyy otteella Tholuckin selityksestä Jesuksen vuorisaarnaan. — Odottamatonta on, että Porvoon tuomiokapituli, jonka tarkastettavaksi J. Fr. Bergh oli jättänyt tämän kirjoituksen, antoi lupaa sen painattamiseen. Pari viikkoa myöhemmin kieltäytyi se antamasta tätä lupaa "Muutama sana nykyajan merkkien johdosta" nimiseltä kirjoitukselta. Forsius, joka sitä, samoin kuin edellistäkin oli tarkastanut, oli siitä antanut seuraavan lausunnon: "Kirjoituksen tarkoitus on 'Helsingfors Morgonbladissa' joku aika sitten alkaneen, kääntymistä ja pyhitystä koskevan riidan uudistaminen — riidan, joka on käynyt katkeraksi ja yltynyt vaativaksi ylimielisyydeksi, mikä ei sovi maltilliselle Siionin muurien vartijalle". [Porvoon tuomiokapitulin arkisto.]
Runeberg ei vastannut Berghin kirjoitukseen. Tähän päättyikin Vanhan puutarhurin kirjeiden johdosta syntynyt väittely, jollei siihen kuuluvaksi lueta "Helsingfors Morgonbladissa" n:o 80 (lisälehti) s.v. löytyvää kirjoitusta, joka on kirjoitettu Berghin esiintymisen johdosta. Sen alla on nimimerkki C. (Gadolin [Aspelin, Lars Stenbäck 245.]). Asettuen välittävälle kannalle, koettaa kirjoittaja sovittaen toisiinsa yhdistää väittelyssä esiintyneet vastakkaiset mielipiteet.
III. Kalajoen herännäisyys 1836-1837.
Joulukuun 12 p:nä 1835 vihittiin Turussa papeiksi kaksi herännäisyyden vaiheissa sittemmin tunnettua miestä: Frans Oskar Durchman ja Lauri Herman Laurin. Molemmat määrättiin kirkkoherranapulaisiksi Kalajoelle.
Durchman oli syntynyt Kuivaniemellä helmikuun 13 p:nä 1813. Vanhempansa olivat Iin kappalainen Kustaa Durchman ja Briitta Maria Sarelius. Saatuaan päästötodistuksen Oulun koulusta, oli hän tullut ylioppilaaksi 1831. Laurin, joka oli syntynyt Pyhäjoella v. 1812, oli suorittanut ylioppilastutkinnon v. 1832. [Sukukirja, Suomen aatelittomia sukuja.]
Hupaista elämää tarjosi Kalajoen pappila varsinkin nuorille. Tuossa vieraanvaraisessa kodissa kävi paljon vieraita, ja usein oli nuoriso siellä tilaisuudessa tanssimaan ja muulla tavoin huvittelemaan. Laguksen, Malmbergin ja Holmströmin jyrkkä jumalisuus oli kyllä hieman häirinnyt iloa, mutta Frosteruksen uudet apulaiset näyttivät sitä innokkaammin aikovan ottaa osaa seuraelämään sekä pystyvän johtamaan huvituksia. Etenkin Durchmanista toivottiin paljon. Hän oli iloinen, harvinaisen vilkasluontoinen, puhelias ja kaikin puolin miellyttävä mies. Tavattoman kauniilla lauluäänellään lumosi hän kaikki. Sitäpaitsi osasi hän soittaa viulua ja oli hyvin altis pitämään huolta siitä, ettei tanssittaessa musiikkia puuttunut. Iloinen mies oli Laurinkin. Jos joku loukkaantuikin hänen terävistä sukkeluuksistaan, nauroivat niitä muut sitä makeammin.
Mutta muutaman kuukauden kuluttua "pilasi lahkolaisuus" kerrassaan nämäkin apulaiset. Durchman ei enää tahtonut soittaa tanssimusiikkia, ja kun häntä kärttämällä siihen vaadittiin, särki hän kaikkien hämmästykseksi viulunsa pirstaleiksi. Hän, samoin kuin Laurin, vetäytyi kokonaan pois seuraelämästä, liittyen heränneisiin ja käyttäen aikaansa lukemiseen ja saarnojensa valmistukseen. Yhä useammin nähtiin apulaisten huoneessa sielunsa tilasta huolehtivia ihmisiä, jotka, huolimatta siitä että Frosterus ei tuosta pitänyt, olivat tulleet kysymään neuvoa nuorilta "heränneiltä" papeilta. [Kert. (1896) J. Hemming sekä F. O. Durchmanin tytär Vendla Östring, joka isältään oli kuullut samaa.]
Tämän perinpohjaisen muutoksen olivat Laguksen ja Malmbergin esimerkki ja heidän valtaavat sekä julkiset että yksityiset puheensa saaneet aikaan. Varsinkin näkyy viimemainitun vaikutus Durchmaniin ja Lauriniin alusta alkaen olleen suuri. Kun maailman pilkka ja vihamielisyys tuntui tukalalta, ja epäilys valtasi noiden nuorten totuuden tunnustajain mielet, virkistyi toivo uudelleen, kun tapasivat Laguksen tai Malmbergin, ja kun posti heille toi "Tidningar i andliga ämnen". Turhaan koetti Frosterus leimata lahkolaisiksi ja hurmahenkisiksi Kalajoen herännäisyyden johtavia miehiä, ja turhaan purki hän vihaansa heränneitten sanomalehteä vastaan: [Laguksen kirje J. Vegeliukselle 5/10 3 (Väktaren 1893 n:o 11).] totuus oli voimallisempi.
Vakavasti ja hellästi johdattivat Lagus ja Malmberg näitä nuoria ystäviään totuuden taistelua käymään. Varsinkin kehottivat he heitä rukoillen kilvoittelemaan, jotta ei luonnollinen kiivaus pääsisi heissä sammuttamaan Hengen tulta. [Kert. (1896) J. Hemming.] Niinpä esim. kirjoitti Malmberg Laurinille, joka leikillisessä muodossa kirjoitetussa kirjeessä [Kirjeen omistaa lääninagronoomi K. O, Laurin.] oli hänelle kertonut omista ja Durchmanin väittelyistä Kalajoen pappilassa: "Kiitos nuijasodasta antamistasi tiedoista. Ne olivat ilahuttavia ja rakentavia. Jumala olkoon ylistetty, että hän näinä pimeyden aikoina hengellisesti kuolleessa Suomessamme saa muutamissakaan herättää intoa puolustamaan Herran asiaa. Viholliset ovat hyökänneet teidän kristillisyytenne kimppuun, joka on suitsevan kynttilänsydämmen kaltainen, vaan te olette uskaltaneet rynnätä heidän vanhaa Aatamiansa vastaan, joka on raivoavan tulipalon kaltainen. — — — Iloitsen voitostanne. Mutta kavahtakaa voiton tavallisia petollisia hedelmiä: ylpeyttä ja kevytmielisyyttä. Lienetkö puolustanut kristinuskoa pään tiedolla vaiko sydämmen vakaumuksella? Edellistä voidaan suuressa määrässä saavuttaa oman toiminnan kautta ja sitä on teeskentelijälläkin, vaan viimemainittua ei koskaan saavuteta muuten kuin perinpohjaisen kääntymisen kautta saatanan vallasta Jumalan tykö, pimeydestä valkeuteen. Perustuksessa on muutos tapahtuva. Miten on sen laita? Oletko saanut aikaan yhtä kauhean hävityksen itsessäsi kuin muissa? Oletko tuntenut murhetta hirveästä tilastasi? Älä suinkaan mene tuon kohdan sivu. Jos sen teet, tulee sinusta teeskentelijä eikä kristitty. Sinä silloin hetken aikaa loistat niinkuin virvatuli ja sammut ennenpitkää koko filistealaisen sotajoukon iloksi. Kaiva esille Aatami piilopaikoistaan. Jos hän huutaa, lyö sitä vihaisemmin. Olemme kyllin kauan varovasti tallettaneet käärmettä povessamme. Olisi kyllä aika ruveta etsimään sen päätä, meidän omaa tahtoamme, koska jo seisomme kauheasti haavoitetun armeijan eturivissä. Jos hän pärskyttää myrkkyä silmiin, niin että on vaikea nähdä, niin anna parannuksen kyynelten vuotaa; kyllä ne huuhtovat puhtaaksi kaikki. Ellei vihollinen tahdo väistyä, niin lyö kaksiteräisellä miekalla, Jumalan sanalla, kunnes hän on kokonaan teloittunut". [Kirje, joka on päivätty 14/4 36, löytyy suomennettuna Hengellisessä Kuukauslehdessä 1896, 11-12.]
Muiden kiusausten kera näkyy varsinkin epäilys Jumalan sanan totuudesta näihin aikoihin painaneen Laurinia. Tämän johdosta kirjoitti hänelle Malmberg: "Puhut kirjeessäsi talonpojan onnellisuudesta, hän kun uskoo evankeliumin puhtaasti. Joka puhtaasti uskoo, hän onkin todella ylistettävä. Älkäämme kuitenkaan romantillisten luulojemme mukaan pitäkö talonpoikaa onnellisempana, kuin hän on. Epäuskolla on kyllä sijansa hänenkin sydämmessään. Hän ei suinkaan hymyillen vaaraa sivuuta. Totta on, että meissä on tuhatkertaisesti enemmän kuonaa kuin hänessä. Me olemme kaiken elämämme ajan etsineet rikkautta, jollei rahoista, niin ainakin viisaudesta ja tiedosta. Meidän pyrintömme on käynyt ylöspäin, eikä alaspäin. Me olemme pyrkineet kasvamaan, vaan ei vähentymään. Me olemme rakentaneet väärälle pohjalle, jotta pääsisimme rakennuksemme huipulta hyppäämään taivaaseen. — — — Ja kun tuota, jota niin suurella vaivalla on rakennettu, pitäisi repiä alas ja ruveta pitämään vahinkona ja raiskana — onko ihme, että vanha Aatami valittaa? Mutta koskekoon kuinka kipeästi tahansa, niin anna mennä. — — — Pitkittäkäämme totuudessa, niin mekin Jumalan armolla pääsemme oikeaan". [Kirje päivätty 25/4 36 (Hengell. Kuukauslehti 1896, 15-16).]
Usein saivat Durchman ja Laurin isäntäväeltään ja muilta, säätyläisiltä niinkuin talonpojilta, kuulla "ylpeydestään" ja "tuomitsemishalustaan". Jos kohta he ehkä monestikin taitamattomalla esiintymisellä antoivatkin aihetta siihen, oli syytöksen varsinainen vaikutin tuota samaan totuuden sitkeää vastustamista, jota herännäisyyden kaikkialla täytyi kokea. Siitä kirjoittaa Malmberg samassa kirjeessä: "Mainitset kirjeessäsi, että synnin sokaisemat ihmiset väärinkäyttävät Jumalan pyhää sanaa vanhan Aataminsa puolustukseksi ja kuinka he varsinkin silloin, kun heille tahdotaan huomauttaa heidän sielunsa tilaa, useimmin väärinkäyttävät tuota: älkää tuomitko ettei teitä tuomittaisi". Viitaten raamattuun ja Nohrborgin saarnaan 4 sunn. kolm. ja arvellen, että viimemainitun sanat luultavasti tehdään turhiksi tuolla tavallisella "hän oli ihminen ja voi erehtyä", jatkaa hän: "Kyllä meitä sanotaan ylpeiksi, mutta kuitenkin on varmaa, ettei meidän n.s. puolueessa ole yhtäkään, joka pitäisi ymmärrystään ja kokemustaan kirkkomme etevimpäin opettajain valistusta korkeampana. Vastapuolue, joka väittää olevansa puhdasoppinen kirkko, tekee niin ja tahtoo kuitenkin kantaa nöyrän nimeä. — — — Meitä kielletään muita tuomitsemasta, mutta meitä saa jokainen tuomita. — — — Älkäämme vaietko lausumasta totuutta rakkaudessa, sillä jos me vaikenemme, pitää kivien huutaman. Meidän tulee rakkauden pakoittamina julistaa joka ihmiselle hänen syntinsä, ja voi meitä, ellemme sitä tee".
Varsinkin Malmbergiä koetti Frosterus sekä muut säätyhenkilöt Kalajoella tehdä epäluulon alaiseksi Laurinin ja Durchmanin silmissä. Se oli turhaa. Heidän ja hänen välillään syntynyt ystävyys kävi päivä päivältä yhä lujemmaksi. Saatuansa kuulla, että nimenomaan häntä Kalajoella pidettiin Laurinin ja Durchmanin viettelijänä ja miten häntä siellä kaikin tavoin koetettiin saattaa huonoon maineeseen, kirjoitti Malmberg viimemainitulle: "Älä piittaa, ystäväni, siitä mitä oppineet ja oppimattomat minusta tekevät. Eivät he kumminkaan koskaan arvaa minua kuvata niin kauheaksi, kuin itse tunnen olevani". [Tämäkin, 18/4 36 päivätty kirje löytyy suomennettuna Heng. Kuukauslehdessä 1896, 12-15.]
Vuosi 1836 oli Lagukselle raskas vuosi. Toukokuussa täytyi hänen saattaa hautaan vaimonsa, ja muutamia viikkoja myöhemmin kuoli häneltä kaksi lasta. Näiden tapahtumien sekä muiden kärsimysten johdosta kirjoittaa hän eräälle ystävälle: [J. Vegeliukselle 1/8 36 (Väktaren 1893, n:o 11)] "En voi kuvata sieluni tilaa näinä aikoina, kärsimyksiäni ja taistelujani. Ja mitä apua tämän kertomisesta olisikaan? Myötätuntoisinkin ystävä saisi siitä ainoastaan hämärän aavistuksen minua kohdanneista koetuksista. Ystävien ystävä on antanut minulle lohdutusta, ja antaa sitä joka päivä niin usein kuin sisälliset ja ulkonaiset sattumat repivät auki huonosti parantuneen haavan ja uudelleen vaativat esille kaipuutani. Jokapäiväisessä elämässä tapahtuu tuon tuostakin semmoista, joka on omiaan muistuttamaan entisyydestä ja särkevällä tavalla todistamaan, että nyt olen yksinäni maailmassa. Ne kyllä eivät saa minua hallita, sillä Jumalan armo estää sen, mutta sitä useammin ne käyvät minua tervehtimässä". Kirje päättyy seuraavilla sanoilla: "Monet unohtuneet tehtävät vaativat minua nyt kauvan laiminlyötyyn työhön. Jumala antakoon minulle armonsa ja henkensä, jotta voisin jotakin toimittaa Hänen kunniakseen ja hänen seurakuntansa hyväksi. Tämä olkoon jokapäiväinen, harras aamu- ja iltarukouksemme". Herra kuuli tämän rukouksen. Voimalla ja urhoollisuudella jatkoi Lagus taisteluaan herännäisyyden eturivissä. Kasvamistaan kasvoi liike Ylivieskassa, samoin kuin Kalajoella ja Nivalassa, miten kiivaasti Frosterus ja hänen hengenheimolaisensa koettivatkin sitä vastustaa. Seudun heränneet papit kävivät usein Laguksen pappilassa, missä seuroja ahkerasti pidettiin, ja melkein yhtä usein vieraili hän Malmbergin luona, puhuen tämän johtamissa seuroissa. [Kertonut (1896) J. Hemming.] Yhä likeisemmäksi kävi heidän suhteensa toisiinsa. Heidän ystävyytensä vaikuttimena oli rakkaus Herraan ja siihen suureen yhteiseen työhön, johon hän oli heidät kutsunut. Rakkaudella kantoivat he toinen toisensa kuormaa, kehottaen tukien toisiaan vaivoissa ja orjailematta nuhdellen, kun nuhde oli tarpeen. [Laguksen kirje J. I. Berghille 31/1 1852 (omistaa neiti M. Bergh).]
Kuten ennen (I osa, s. 298) on mainittu, herätti Paavo Ruotsalaisen maine alussa Laguksessa epäluuloa. Elokuussa 1836 tapasi hän ensi kerran tuon kuuluisan savolaisen. Paavo oli saapunut Pyhäjärvelle, minne Laguskin silminnähtävästi Malmbergin kehotuksesta samaan aikaan matkusti. Oli lauantai-ilta. Seudun heränneet olivat koolla lähellä kirkkoa sijaitsevassa kirkkomajassaan, missä Paavo asui. Lesceliuksen ja Schwartzbergin seuraamana lähti Lagus sinne. Vakavan vaikutuksen teki häneen kokoontunut väkijoukko, ja kauniisti kaikui heidän veisuunsa. Kun virsi oli loppuun veisattu, astui Paavo esille, nöyrästi pyytäen pappeja puhumaan kansalle. Lagus kieltäytyi, kehottaen sensijaan Ruotsalaista esittämään oppiansa. Yksinkertaisesti ja vakaasti, vaan samalla voimallisesti ja hellästi selvitti tämä nyt autuuden järjestyksen, kohdistaen kuulijakunnan huomion varsinkin vanhurskauttamiseen. Sen vertaista puhetta ei ollut Lagus milloinkaan kuullut. Kaikki hänen epäluulonsa katosivat, hän tunsi itsensä sangen mitättömäksi tuon Pyhän Hengen koulussa valistuneen talonpojan rinnalla. Paavo pyysi uudelleen Lagusta puhumaan, vaan tämä vastasi: "Missä te puhutte, siellä ei sovi minun esiintyä. Antakaa anteeksi että olen teitä epäillyt". [Kertoneet (1896) Rouva L. Veisell, J. Hemming, K. A. Malmberg y.m.]
Jälleen oli Lagus elämänsä taipaleella kohdannut oppimattoman talonpojan, jonka valistuksen rinnalla hänen tietonsa ja kokemuksensa supistuivat aivan pieniksi. Yhtä nöyrästi ja avosydämmisesti, kuin ensi kerralla, tunnusti hän sen nytkin, tunnusti elämänsä loppuun. Mainittu ilta muodostaa käänteen hänen sisällisessä elämässään. Vasta nyt hän käsitti elävän, hengen köyhyydessä syntyneen uskon luonteen ja erotuksen siitä kasvaneen pyhityksen ja tekopyhyyden välillä. [Akiander VI, 216-217.]
Myöskin Laguksen ulkonaiseen asemaan nähden oli tämä tilaisuus varsin tärkeä. Muutamien viikkojen perästä oli nim. piispantarkastus pidettävä Raahen rovastikunnassa, ja asianomaiset kirkkoherrat, etenkin Frosterus, joka oli lääninrovastina ja jonka pappilassa päätarkastus oli toimitettava, olivat selvin sanoin ilmoittaneet, etteivät siinä tilaisuudessa aikoneet lahkolaisia säästää [Laguksen ennen mainittu kirje J. Vegeliukselle 5/10 36.] Syyskuussa saapui arkkipiispa E. G. Melartin lehtori J. A. Edmanin kera Kalajoelle. Alusta alkaen kiinnittivät tarkastajat päähuomionsa heränneisiin pappeihin. Edman, joka oli kuunnellut Laguksen kuulustelua kirkossa, alkoi heidän pappilaan tultuaan hyvin ystävällisesti tiedustella hänen menettelytapaansa sielujen hoitamisessa. Tämä keskustelu kuitenkin keskeytyi, eikä sillä kertaa syntynyt mitään puhetta "lahkolaisuudesta", niinkuin Lagus oli toivonut. Vasta kolmantena tarkastuspäivänä otti arkkipiispa tämän kysymyksen esille rovastikunnan kirkkoherrojen kanssa pitämässään kokouksessa. Tämmöisissä tilaisuuksissa ei kappalaisilla ollut oikeutta esiintyä, ja siitäkin syystä olisi heränneitten pappien ollut vaikea puuttua keskusteluun, että Frosterus esitti syytöksensä Lagusta ja Malmbergiä vastaan salaperäisesti ja nimiä mainitsematta. Kaikki kuitenkin ymmärsivät, keitä hän nimenomaan tarkoitti. Myöskin "Tidningar i andl. ämnen" sai samassa kokouksessa ärtyneen rovastin suusta kuulla kunniansa. Mutta Frosteruksen hyökkäykset ja hänen kavalat salaviittauksensa, joita muut kirkkoherrat katseellaan ja käytöksellään kannattivat, [Kert. J. Hemming.] eivät voineet heränneitä pappeja lannistaa. Tuo päinvastoin herätti heissä innostusta ja rohkeutta. Iltapäivällä astui Lagus arkkipiispan huoneeseen, minne hetken kuluttua myöskin Malmberg saapui. [Laguksen yllämainittu kirje J. Vegeliukselle 5/10 36.] Melartin oli lempeä ja ystävällinen mies. Kyyneleet silmissä kuunteli hän Laguksen innostunutta ja suoraa tunnustusta ja hänen selvitystään lahkolaisuudesta syytettyjen pappien asemasta, heidän mielipiteistään ja opetustavastaan. Keskustelua kesti kauan. Kaksi kertaa tuli Frosterus huoneeseen sitä keskeyttääkseen, vaan hänen täytyi tyytyä siihen, että Melartin kummallakin kerralla kohteliaasti saattoi hänet ulos huoneesta. Muun ohessa kysyi Lagus, miten papin tulisi kohdella heränneitten pitämiä hartausseuroja. Empimättä kehotti arkkipiispa häntä ja Malmbergiä käymään näissä kokouksissa sanankuulijoitaan opettamassa. Herännyttä kansaa ei saisi — niin hän lausui — vainota eikä vihata, vaan neuvoa ja rakkaudella kohdella. Hän kehotti noita innostuneita pappeja jatkamaan työtään, jos heidän täytyisi sitä tehdä vaikka kunniansa ja hyvän maineensa menettämisen uhalla. Tämmöistä myötätuntoisuutta ei Lagus eikä Malmberg olleet voineet aavistaakaan saavansa kokea kirkon korkeimmalta edustajalta, varsinkin kun tiesivät, että tarkastus suurimmaksi osaksi aiheutui heitä vastaan tehdyistä syytöksistä. Miten vapaata keskustelu oli, näkyy siitäkin, että Lagus lopuksi pyysi Melartinia kirjallisesti hänelle ilmoittamaan, jos häntä tahi hänen ystäviään vastaan uusia syytöksiä tehtäisiin. Tämänkin pyynnön lupasi suosiollinen esimies täyttää. Yhtä myötätuntoisesti esiintyi Edman. Hänenkin kanssaan keskusteli Lagus yksityisesti, saaden häneltäkin mitä lämpimimpiä kehotuksia pelkäämättä jatkamaan työtään. [Laguksen kirje Vegeliukselle 5/10 36.] Tyhjään raukesivat siis sillä kertaa vastustajain tuumat. Sydän täynnä toivoa ja luottamusta, kirjoitti Lagus [Laguksen kirje Vegeliukselle 5/10 36.] J. Vegeliukselle, jonka rovastikunnassa samankaltainen tarkastus pian oli pidettävä: "Nyt on sinun vuorosi Lapväärtissä. Sinulla on oikeus esiintyä kokouksessa. Puolusta elävää kristillisyyttä, ja vastaukseksi kysymykseen lahkolaisuuden ehkäisemisestä ja kukistamisesta huomauta ainoastaan, että jokaisen papin tulee kääntyä ja tulla kristityksi".
Pian saivat Kalajoen heränneet papit kuitenkin kokea, etteivät heidän vihamiehensä olleet lannistuneet tappiostaan. Mitä kummallisimpia huhuja levitettiin heistä, yltymistään yltyi viha. Sukulaiset ja entiset ystävät alkoivat yhä äänekkäämmin syyttää heitä harhaoppisuudesta ja jos kummoisista erehdyksistä. Niinpä sai esim. Malmbergin vaimo (1836) eräältä heidän vanhempainsa kodissa Ruovedellä oleskelevalta veljeltään kirjeen, joka yllin kyllin todistaa, miten huonossa maineessa Kalajoen herännäisyys muuallakin oli. Mitä siellä puhuttiin liikettä johtavista papeista, näkyy seuraavista Malmbergin vastauksesta [Konsepti löydetty N. K. Malmbergin papereista. Päivämäärä puuttuu, vaan hänen 6/6 37 päivätystä kirjeestään kälylleen Evelina Bergrothille (Heng. Kuukauslehti 1896, 31-32) käy selville, että se on kirjoitettu talvella 1836-37.] lainaamistamme otteista: "Lahkolaisiksi saattaa ainoastaan niitä sanoa, jotka eivät hyväksy Lutherin raamatunselityksiä ja hylkäävät tunnustuskirjat. Juuri niihin olen perustanut oppini, enkä raamatun jälkeen rakasta mitään muita kirjoja niin paljon kuin Lutherin kirjoituksia, sillä niissä on henkeä ja elämää. Niiden mukaan olen tutkinut oppiani ja elämääni, enkä ole huomannut tahallani poikenneeni niistä. Kuitenkin sinä ja moni muu, joka tuskin on nähnyt tunnustuskirjojemme kansiakaan, soimaa minua lahkolaiseksi. Mikä on syynä siihen? Se että väitän, että kristinopin vielä tänään tulisi olla yhtä voimallisen ja osoittaa vaikutustaan ihmisten sieluissa nyt, niinkuin menneinäkin aikoina. Kun ajanhenki vaatii, että pääasiallisesti terotetaan viisaustieteellistä moraalia ja kuolleita siveysopillisia sääntöjä, tahi kun saarnataan kristinuskoa, vaan niin varovasti, että vain ulkonaisen elämän pinta saataisiin vähän kiillotetuksi; kun kansaa kehotetaan parannukseen, vaan niin löyhällä tavalla, että farisealainen saa olla häiritsemättömässä rauhassa jokaisessa sydämmessä, ilman että näytetään, mistä parannuksen voima saadaan: onko ihme, että niitä sanotaan lahkolaisiksi, jotka eivät saata veisata samaa virttä. Voitko raamatusta tahi kirkkohistoriasta näyttää aikakautta, joka olisi hyväksynyt siinä ilmestyvää käytännöllistä kristillisyyttä?" — — — "Sanot meidän esittävän tunnettua totuutta väärässä muodossa. Sitä emme tee. Julistamme totuutta raamatun tavoin, emmekä pue sitä romanttiseen muotoon, johon nykyajan ihmiset ovat tottuneet ja joka kutkuttaa heidän korviaan". — — — "Sanot meidän kieltävän naisia kampaamasta hiuksiaan nutturalle. Tämäkin on väärä syytös. Toiset naisistamme pitävät hiuksiaan sillä tavoin, toiset antavat palmikkonsa vapaina riippua niskassa. Me emme määrää sitä emmekä tätä, varomme vain, etteivät heikot pahenisi. Jolla on herännyt omatunto, hän ei ole niin väkevä, kuin nuo nukkuvat henget, jotka suruttomuudessaan eivät pelkää taivasta eivätkä helvettiä, vaan hän pelkää joskus peikkojakin, ja semmoista tulee kohdella varovaisuudella". — — — "Tiedustelet, onko Evelina [Malmbergin käly, joka kesällä 1836 oleskeli Nivalassa.] körttiröijyyn ja mustilaishameeseen puettuna kuljeskellut meidän kanssamme Pidisjärven karjakujilla, sanoen että hänen maallinen onnensa on mennyttä kalua. Täällä ollessaan käytti hän semmoista pukua, kuin säätyhenkilöt ylimalkaan käyttävät. Mitä täkäläisten talonpoikien vaatteisiin tulee, olivat ne ennen aivan samanlaiset, kuin säätyläisten. Ne, jotka Jumalan armosta ovat päässeet näkemään turmeluksensa, — — — käyttävät nyt tavallista talonpoikaispukua". — — "Sanot meidän opettavan, ettei Jumalan armo ole kaikille syntisille altis. Niin ei ole kukaan meistä puhunut, vaan sitä kyllä olemme terottaneet, ettei järjestyksen Jumala anna syntejä anteeksi suruttomille ja uudestisyntymättömille". — — — "Kyllä meistä valehdellaan paljon enemmän, kuin sinä kirjeessäsi mainitset, vaikka kaikki ei vielä ole ehtinyt kuultavillesi". — — "Valheiden paraat ansarit ovat niiden pappien kodit, jotka saarnaavat kunniansa, aittansa ja kukkaronsa eduksi".
Samaan aikaan kuin Durchman ja Laurin liittyi Kalajoen heränneisiin pappeihin Jaakko Hemming, joka v. 1835 määrättiin Laguksen apulaiseksi. [Turun tuomiokapitulin arkisto.] Hänen aikuisemmista elämänvaiheistaan mainittakoon, että hän syntyi Oulussa 1809, tuli ylioppilaaksi 1827 ja vihittiin papiksi helmikuussa 1834. [Hengellinen Kuukauslehti 1896, 42.] Ensimmäisen vuotensa palveli hän Sievissä. [Turun tuomiokapitulin arkisto.] Ollen luonteeltaan tunnollinen ja vilkas, kehittyi hän Laguksen luona hyväksi saarnaajaksi ja seudun heränneitten pappien uskolliseksi asetoveriksi.
Haapajärvelläkin, missä heränneitten luku Nivalan ja Pyhäjärven läheisyydestä huolimatta vielä v. 1836 oli varsin pieni, alkoi seuraavan vuoden alussa vilkas seuraelämä, johon yhä lukuisammat liittyivät. Sikäläisen kappalaisen vaimo Margareetta Janson ja hänen sisarensa Laura Cajanus pitivät seuroja pappilassa, kooten niihin yhä enemmän ihmisiä "oikeauskoisten" vihan uhallakin. [Malmbergin kirje Evelina Bergrothille. 6/6 1837.] — Samaan aikaan syntyi vilkas liike myöskin Sievissä. Se kantoi samaa leimaa kuin Ylivieskan ja Nivalan herännäisyys, jonka vaikutuksesta se oli syntynyt.
Talvella 1837 ei Kalajoenvarren herännäisyys sanottavasti edistynyt, mutta sitä huomattavammin keväällä s.v. Silloin taipui muun ohessa Kotilan suuri kylä Nivalassa, joka niihin asti kiivaasti oli vastustanut liikettä, elävää kristillisyyttä suosimaan. Varsinkin nuorisossa oli muutos nähtävänä. Kilvan ylistivät pojat ja tytöt Jumalan suurta armoa. [Malmbergin vasta mainittu kirje Evelina Bergrothille.] Yhä voimallisempana kaikui Nivalan kirkossa Malmbergin ääni, kehottaen ihmisiä parannukseen ja julistaen evankeliumia kaikille synneistään murheellisille. Väsymättömällä ahkeruudella hoiti hän laumaansa. Jotta Nivalankin heränneet oppisivat veisaamaan Siionin virsiä, toimitti hän Kaisa Liisa Ojan, jolla oli erinomaisen kaunis lauluääni, Pyhäjärvelle veisuuta harjoittelemaan. [Kertonut (1896) Kaisa L. Oja.] Kun tyttö muutamien viikkojen perästä palasi kotia, huomattiin väleen, ei ainoastaan Nivalassa, vaan myöskin Ylivieskassa ja Kalajoella, ettei hän turhaan ollut opintomatkallaan käynyt. Näidenkin seutujen heränneitten veisuu soi näistä ajoista alkaen kauniisti, jos kohta ei niin tunteellisen hienosti kuin savolaisten. Hyvin luultavaa on myöskin, että ne Siionin virsien nuotit, jotka Durchman samana vuonna kirjoitti, [Tämän nuottivihon, joka on löydetty Laguksen papereista, omistaa rouva Leontine Malmberg.] ovat yhteydessä Kaisa Ojan Pyhäjärvellä käynnin kanssa. Samoin kuin Lagus, piti Malmberg huolta siitä, että heränneet kodeissaankin saivat hengellistä ravintoa. Kummallakin oli varastossa Renqvistin toimittamia kirjoja, joita he sekä möivät että lahjoittivat sanankuulijoilleen. Seuraavat numerot osoittavat, miten suuri menekki oli. Vuosina 1836-1837 ostettiin yksin Nivalassa: 68 kpl. "Arndtin totinen kristillisyys II", 24 "Seitsemän lapsen kääntyminen", 28 "Itsekoettelemus ja parannuksen neuvo", 3 Lutherin "Epist. postilla", 55 "Huutavan ääni korvessa", 8 "Salattu elämä", 10 "Ystävällinen varoitus", 22 "Varoitussana suruttomille syntisille", 24 "Päiväkirja" sekä joku määrä ruotsinkielisiä kirjoja. Samaan luetteloon [Malmbergin tili Renqvistille 1/3 38, joka on löydetty edellisen papereista.] kuuluu vielä kirjoja 120 riksin arvosta, joita ei erikseen mainita. Kirjat oli Renqvist toimittanut Malmbergille A. J. Malmgrenin ja ennenmainitun Jaakko Evelin kautta.
Kesäkuussa 1837 meni Lagus naimisiin kauppias H. W. Widmarkin lesken Albertina Charlotta Gananderin kanssa. [Sukukirja, Suomen aatelittomia sukuja.] Täten sai hän jonkunmoisen omaisuuden ja vapautui taloudellisista huolistaan, jotka sitä ennen olivat häntä painaneet. [Kert. K. A. Malmberg.] Nautittuaan virkavapautta kaksi kuukautta, [Turun tuomiokapitulin arkisto.] jolloin hän matkusti Suupohjaan sekä Tukholmaan, missä kaupungissa hän persoonallisesti tutustui muutamiin sikäläisen herrnhutilaisen veljeskunnan jäseniin, [Akiander VI, 267.] ryhtyi hän elokuussa innolla ja voimalla jälleen virkaansa hoitamaan. Ollen hyvin mieltynyt lukemiseen, seurasi hän tarkkaan Jumalan valtakunnan vaiheita myöskin ulkomaalla, semminkin Ruotsissa. Varsinkin oli hän innostunut lähetystoimen virkistymisestä, ja jo siihen aikaan mietti hän usein keinoja asian edistämiseksi Suomessa. Hän kirjoitti siitä heränneitten sanomalehdessä ja puhui siitä tuon tuostakin ystävilleen. [Kert. J. Hemming.] Samaa todistamassa oli myöskin hänen etehisensä seinään kiinnitetty säästölaatikko, jonka kylkeen oli kirjoitettu: "Hamasta auringon koitosta sen laskemiseen asti pitää minun nimeni suureksi tuleman pakanain seassa, sanoo Herra Zebaoth". [Kalajoen käräjien pöytäkirjat.] Tämä kehotus rahojen keräykseen tarkoitti kuitenkin miltei yksinomaan Laguksen omaa huonekuntaa. Samankaltaisen laatikon oli myöskin Malmberg samaa tarkoitusta varten hankkinut Nivalan pappilan etehisen seinään. Se oli varustettu kirjoituksella; "Kukin sydämmensä ehdon jälkeen, ei ylönmielten eikä vaatien, sillä iloista antajaa Jumala rakastaa". [Kalajoen käräjien pöytäkirjat.]
Leviämistään levisi liike myöskin Kalajoen emäseurakunnassa. Kummallista kyllä, salli Frosterus apulaistensa pitää seuroja pappilassa. Syynä tähän näennäiseen myötätuntoisuuteen oli luultavasti Melartinin vasta pidetyssä tarkastuksessa lausumat mielipiteet. Paitsi pappilassa, pidettiin seuroja muutamissa talonpoikaistaloissa sekä tervahovinhoitaja D. J. Roosin ja hänen vaimonsa Elisabetin, o. s. Sovelius, kodissa. Muun ohessa todisti viimemainitun talon etehisessä oleva säästölaatikko, jonka laitaan oli kirjoitettu: "Älkää hyvin tekemistä ja jakamista unhottako, sillä senkaltaiset uhrit kelpaavat Jumalalle". — — —. "Mutta kun sinä almua annat, niin älköön vasen kätesi tietäkö, mitä oikea kätesi tekee" sikäläisen liikkeen likeistä suhdetta Nivalan ja Ylivieskan pappeihin.
Samoinkuin Laguksen ja Malmbergin saarnat alkuaikoina olivat kantaneet laillisuuden leimaa, olivat Laurin ja Durchmankin Kalajoella ollessaan ankaria lainsaarnaajia. Niinpä esim. viimemainittu pääsiäispäivänä Kalajoen kirkossa pitämässään aamusaarnassa lausui: "Minkäkaltainen olet, ihminen? Olet syntynyt synnissä, olet rikkonut kasteesi liiton, olet väärin käyttänyt autuuden välikappaleet, olet vaeltanut jumalattomien retkillä, olet ylenkatsonut Herran pyhän sanan, olet häväissyt niitä, jotka sitä julistavat, olet seurannut omaa lihaasi ja maailman houkutuksia, olet ryöttänyt itsesi kaikissa synneissä — Jumala tietää mitä kaikkea oletkaan tehnyt. Mutta useimmat teistä vastaavat: jos johonkuhun olenkin vikapää, niin en suinkaan kaikkeen. Jumala auttakoon sinua tätä ajattelemaan! — — — Ja minkäkaltainen sinä olet, joka sanot itseäsi kristityksi, millainen seurakunnan jäsen, millainen kristitty? Sinä vastaat: ei minua ole vielä mistään pahasta hätyytetty. Minä käyn usein kirkossa, veisaan ja rukoilen niinkuin muutkin, kuuntelen tarkasti pappia, käyn oikein Herran ehtoollisella, maksan ulostekoni, elän hiljaisesti ja siivosti, teen jokaiselle oikein, autan köyhiä ja rakastan ystäviäni. Tuo on oikein tehty, ystäväni, vaan ajatteletko myös, miten tätä teet. En, vastaan minä sinun puolestasi. Tavan ja näön vuoksi kuljet kirkossa, veisaat ja rukoilet niinkuin muutkin, ilman hartautta, ilman kiivautta, kuuntelet pappia, mutta vähän siitä, ymmärrätkö mitään, kun vain jaksat odottaa, kunnes odotettu amen tulee. Kirkosta riennät kotia, mutta vielä pistäyt tiesi varrella olevaan kapakkaan. Siellä tapaat ystäväsi ja naapurisi ja siellä pidät iltarukouksesi juomisella, kiroilemisella ja tappelemisella". [Kuuluu F. O. Durchmanin saarnakonsepteihin, jotka rouva Vendla Östring on tekijän käytettäväksi antanut.] Muuten on huomattava, että Durchmanin alkuaikoina pitämät saarnat monesti ovat otteita Nohrborgin postillasta sekä muista samanhenkisistä saarnakirjoista. Senkääntähden konsepteissa ylimalkaan ei tavata niin kiivaita sanoja, kuin hän seurapuheissa käytti. Luultavasti menetteli Laurinkin saarnojaan valmistaessaan samaan tapaan, miten hyvät saarnalahjat hänelläkin oli. Kummallakin, etenkin Durchmanilla, oli sointuva ääni ja jo heidän elävä esitystapansa ja voimallinen paatoksensa vaativat välinpitämättömimmätkin sanankuulijat saarnaa tarkasti seuraamaan. Viikko viikolta kehittyivät nämä miehet yhä etevämmiksi saarnaajiksi, joiden puhetta yhä suuremmat kansanjoukot riensivät kuulemaan. Kun he eksyivät ykspuoliseen saarnatapaan, nuhtelivat ja neuvoivat heitä rakkaudella Lagus ja Malmberg. [Akiander VI, 276.]
Kunnioituksella ja hellällä rakkaudella liittyi Kalajoenvarren herännyt kansa niihin paimeniin, joiden suusta he olivat kuulleet herätyksen ja evankelisen lohdutuksen voimallista sanaa. Seurat, joita tähän aikaan säännöllisesti pidettiin ei ainoastaan sunnuntaina, vaan myöskin lauantai-iltoina, kävivät yhä elävähenkisemmiksi ja niihin kokoontui yhä enemmän väkeä. Usein ruokki Lagus pappilassaan näitä vieraitaan [Kalajoen käräjien pöytäkirjat.] ja suurta vieraanvaraisuutta osoitti heille myöskin Malmberg, [Kertoneet (1896) Nivalan vanhimmat heränneet.] vaikka hänen varansa olivat paljon pienemmät. Pääasiana oli kuitenkin hengellinen ravinto. Sitä ei milloinkaan puuttunut, jos muut varastot joskus loppuivatkin. Yhtä vähän kuin Ylivieskan kansa oli Nivalan seurakunta menneinä aikoina oppinut suuria papiltaan vaatimaan. Sikäläinen kappalainen Kl. F. Alan oli niin juoppo, että hän erotettiin virastaan 1835. [Turun tuomiokapitulin arkisto.] Miten rakastettu Malmberg Nivalassa oli, nähdään siitäkin, että Matti ja Erkki Sorvala y.m. talonpojat v. 1837, jolloin seurakunnan kappalaisenvirka oli täytettävä, pyysivät häntä neljännelle vaalisijalle. Tätä pyyntöä ei tuomiokapituli voinut ottaa huomioon, vaan määräsi hänen sensijaan kappalaisenapulaiseksi Lapualle toukokuun 1 p:stä 1838. Jo viime mainitun vuoden alusta siirtyivät myöskin Laurin ja Durchman uusille työaloille. Edellinen määrättiin kirkkoherranapulaiseksi Ylitornioon, viimemainittu armonvuodensaarnaajaksi Ylihärmään. [Sukukirja, Suomen aatelittomia sukuja.] Pian nähtiin kuitenkin nuo kaivatut opettajat jälleen Kalajoella. Yhtyen Lagukseen he silloinkin tulivat Herrastaan todistamaan, vaikka heidän saarnatuolinsa tällä kertaa oli syytettyjen penkki käräjähuoneessa.
IV.
Kalajoen käräjät (1838-1839).
Helmikuun 6 p:nä 1838 päivätyssä virkakirjeessä ilmoitti Salon kihlakunnan kruununvouti K. A. Hårdh Oulun läänin kuvernöörille Kalajoen pitäjässä syntyneistä "yhteiskunnan rauhaa sekä yleistä viihtymistä häiritsevistä seikoista", jättäen hänen päätettäväkseen, mihin toimenpiteisiin asian johdosta olisi ryhdyttävä. Kirjelmä johtui Kalajoen pitäjän alaosan nimismiehen Niilo Sandmanin ilmiannosta. Viimemainittu oli nim. Hårdhille ilmoittanut, että: säästölaatikoita varojen keräämistä varten pakanalähetyksen hyväksi löytyi Ylivieskan pappilassa, tervahovinhoitaja Roosin asunnossa Kalajoen markkinapaikalla ja apulaisten huoneessa Kalajoen pappilassa sekä Sandmanin hankkiman tiedon mukaan myöskin Pidisjärven pappilassa. "Näihin säästölaatikkoihin oli suuri osa köyhimmistä talonpojista, varsinkin naiset, uhranneet arvokkaimman omaisuutensa, niinkuin kultaa, hopeaa, silkkivaatteita, päähineitä y.m.;" [Kalajoen käräjien pöytäkirjat.] Satoihin nousevia kansanjoukkoja kokoontui, milloin missäkin talossa pitäjässä veisaamaan Siionin virsiä ja lukemaan monenkaltaisia kirjoja, joista etenkin Huutavan ääni korvessa on mainittava. "Ne, jotka ovat ottaneet osaa näihin kokouksiin, luulevat itsensä heränneiksi ja uudestisyntyneiksi, ylönkatsovat kanssakristittyjään, laiminlyövät työnsä y.m.s." — Myöntäen, että seurojen ja säästölaatikkojen "tarkoitus kyllä voi olla hyvä", huomauttaa Hårdh virkakirjeensä lopussa edellisten laittomuudesta sekä siitä, että "moni perin köyhä väärän innostuksen valtaamana on uhrannut ainoan arvokkaan omaisuutensa", vaatimatta asianomaisilta mitään tiliä. Kuvernööri ilmoitti asiasta prokuraattorille, joka maaliskuun 23 p:nä päivätyssä kirjelmässä määräsi, että "kanne oli nostettava niitä henkilöitä vastaan, jotka Kalajoen pitäjässä olivat panneet toimeen luvattomia hartauskokouksia tahi näissä kokouksissa olleet saapuvilla". Kantajaksi määrättiin maafiskaali Erkki Julius Berg, sekä tuomiokapitulin asiamieheksi Lohtajan kirkkoherra K. K. Elfving.
Asia oli ensi kerran tutkittavana heinäkuun 6-9 p:nä 1838. Tuomariksi oli hovioikeus määrännyt K. F. Grönbergin. Käräjät pidettiin Pahikkalan talossa Kalajoella. Tilaisuuteen oli haastettu Malmberg, Lagus, Hemming, Laurin, tervahovin hoitaja Roos vaimoineen sekä 22 talonpoikaa eri osista pitäjää. Sitäpaitsi kantaja vaati edesvastausta myöskin maanmittari K. H. Hårdhille ja tämän vaimolle Amanda Sofia Hårdhille sekä kauppiaan leskelle Katarina Soveliukselle siitä, että olivat käyneet Roosin kodissa pidetyissä seuroissa. Ensin kuulusteltiin syytettyjä pappeja. Nämä myönsivät kaikki pitäneensä kodeissaan hartausseuroja, joihin ihmisiä lauantai- ja sunnuntai-iltoina kirkkomatkoillaan oli kokoontunut, sekä häissä, ristiäisissä y.m. juhlatilaisuuksissa seurakuntalaistensa luona, väittäen voimassa olevien asetusten ei ainoastaan myöntävän, vaan käskevänkin pappia kaikissa tarjona olevissa tilaisuuksissa opettamaan ja neuvomaan sanankuulijoitaan autuuden asiassa. Jyrkästi vastustaen syyttäjän väitettä, että hartauskokoukset olisivat aikaansaaneet häiriöitä seurakunnassa, huomauttivat he että ne päinvastoin olivat vaikuttaneet paljon hyvää, ne kun silminnähtävästi olivat edistäneet raittiutta, siveyttä, ahkeruutta ja muita hyviä tapoja kaikissa kodeissa, joissa joutohetkiä käytettiin Jumalan sanan viljelemiseen, veisuun ja rukoukseen. Mitä säästölaatikkoihin tuli, myönsivät Malmberg, Lagus ja Laurin kodeissaan niillä etupäässä kotiväeltään koonneensa varoja lähetystoimen edistämiseksi Vaikkei heillä siihen ollutkaan suoranaista lupaa esivallalta, eivät voineet he käsittää siinäkään menetelleensä väärin, koska englantilaiset lähetyssaarnaajatkin olivat saaneet Suomessa koota varoja samaan tarkoitukseen ja maassa hyväksytyt sanomalehdet olivat kehottaneet kansalaisia siten edistämään pakanalähetyksen kallista asiaa. Jyrkästi kielsivät he vaatineensa ketään laatikkoihin rahoja tahi muuta omaisuutta panemaan.
Ainoastaan yksi niistä lukuisista todistajista, jotka kantaja oli haastattanut näihin käräjiin, Daniel Kuona, todisti seurojen pitäjiä ja niissä kävijöitä vastaan. Hän väitti heränneitten halveksien kohtelevan muita. Muuta moitittavaa ei kuitenkaan hänkään pystynyt heitä vastaan esiintuomaan. Useat muut sitävastoin todistivat, että seurat olivat vaikuttaneet paljon hyvää seurakunnassa. Varsinkin Malmbergin, Laurinin ja Durchmanin nimet mainittiin usein. Suurinta huomiota näkyvät herättäneen muutamien todistajain kertomukset Matti Niemen talossa Nivalassa joulukuun 22-23 päivinä pidetyistä seuroista. Paitsi paljon oman pitäjän kansaa sekä vieraita Iisalmelta ja Pyhäjärveltä oli tässä tilaisuudessa ollut saapuvilla Durchman ja Paavo Ruotsalainen, jotka Malmbergin kera olivat puhuneet kokoontuneelle kansanjoukolle. Niinikään todistettiin, että Ruotsalainen myöskin kesällä 1837 oli käynyt Nivalassa, silloinkin esiintyen puhujana seuroissa. Tämän johdosta määräsi oikeus, että Durchman ja Paavo Ruotsalainen olivat haastettavat niihin käräjiin, joissa juttu uudelleen tulisi käsiteltäväksi.
Tähän päättyivät ensimmäiset käräjät. Paljon oli syytettyjen pappien näinä päivinä täytynyt kärsiä. Pilkaten kohtelivat heitä liikkeen ulkopuolella olevat talonpojat eivätkä säätyläisetkään voineet salata iloaan siitä, että vihdoinkin oli ryhdytty lahkolaisuudelle salpoja rakentamaan. [Kert. J. Hemming.] Ei saata kummastella, että heidän, samoinkuin syytteenalaisten talonpoikien esiintyminen oli hyvin varovaista, eikä sitä, etteivät he sanallakaan iskeneet kaikin puolin ala-arvoisen syyttäjänsä menettelyyn, vaikkei tilaisuutta siihen suinkaan puuttunut. Asia oli uusi vielä ja siksi tavatonta laatua, etteivät he näy ehtineen asemaansa täysin perehtyä.
* * * * *
Tulisella kiireellä jouduttivat asianomaiset jutun jatkumista. Vaikka Durchman asui Vaasan ja Paavo Ruotsalainen Kuopion läänissä, määrättiin seuraavat käräjät alkaviksi elokuun 6 p:nä. Seurauksena siitä olikin, ettei viimemainittu ehtinyt saada haastetta. Durchman sitävastoin saapui tilaisuuteen, samoinkuin 35 talonpoikaa, miehiä ja naisia, Kalajoen pitäjästä, jotka uuttera syyttäjä ennen haastettujen lisäksi oli oikeuteen vetänyt.
Ennenkuin varsinainen kuulustelu alkoi, tiedusteli Elfving, oliko tutkimuksen alaisissa seuroissa kuulusteltu katkismusta ja olivatko nämä kuulustelut kantaneet toista leimaa, kuin siihen asti tavalliset ja asetuksissa määrätyt. Kysymykseen vastasi Lagus. Hän myönsi, että seuroissa oli pidetty katkismuskuulusteluja, vaan lausui sen varman vakuutuksen, ettei asianomaisten pappien menettelytapa tässäkään kohden, niinkuin myöskin edelliset pöytäkirjat osoittivat, ollut ristiriidassa voimassa olevien määräysten kanssa.
Tämän jälkeen esitti Berg kanteensa Durchmania vastaan: hän oli esiintynyt hartausseuroissa, ja hänenkin asunnossaan oli nähty säästölaatikko rahankeräystä varten pakanalähetyksen hyväksi. Puolustuksessaan esitti Durchman samoja näkökohtia, kuin Malmberg, Lagus ja Laurin ennen olivat julki lausuneet, lisäten ainoastaan, että hänen säästölaatikossaan, jonka hankkimisella hänkin oli toivonut saavansa pienillä varoillaan edistää pakanalähetystä, hänen muuttaessaan pois Kalajoelta oli löytynyt: 20 kp. ass., 1: 44 Ruotsin riksirahaa, messinkinen tahi kultainen korvarenkaan osa, terässolkia, huuliharppuja sekä muita esineitä, joita hän ei muistanut. Sitäpaitsi olivat muutamat lahjoittaneet vaatteita samaan tarkoitukseen käytettäviksi. Rahat, samoinkuin nuo muut pienet lahjoitukset, oli Durchman muuttaessaan pois paikkakunnalta jättänyt tervahovinhoitaja Roosille.
Parastansa oli Berg koettanut, saadakseen niin raskauttavia todistuksia kuin suinkin syytettyjä vastaan. Varsinkin näkyy Laurinin ja Durchmanin syyllisyyden toteennäyttäminen olleen hänen fiskaalitoimensa silmämääränä. Tietysti olivat nuo nuoret, innostuneet papit, koettaessaan taivuttaa Kalajoen raakaa ja jumalatonta kansaa Jumalan sanan kuuliaisuuteen, joskus esiintyneet taitamattomastikin ja kiivailla sanoilla kiihoittaneet vastustajansa vihaan ja kostonhimoon. Ei ollut vaikea löytää todistajia siihen, varsinkin kun nimismies Sandman, jonka tahtoa talonpojat olivat tottuneet kaikissa noudattamaan, haikailematta toimi Bergin apuna. Niinpä todistivat muutamat todistajat, että Durchman eräissä ristiäisten johdosta pidetyissä seuroissa olisi moittinut vanhempia siitä, että nämä kummeiksi useimmiten kutsuivat jumalattomia henkilöitä sekä kastetta toimittamaan suruttomia pappeja. Muuan toinen väitti, että hän toisessa tilaisuudessa olisi halveksien puhunut "meidän rovastista" sekä lausunut: "Lohtajan rovastilla on kyllä hyvät lahjat, mutta hän on kiroilija ja hänen elämänsä on moitittavaa". Kerran Alavieskassa käydessään — niin todisti kolmas — olisi hän lausunut: "Teillä Alavieskalaisilla on kauan ollut huonoja pappeja. Nyt on teillä hyvä tarjona, jos vain ymmärrätte valita". Kuvaava on talollisen Olli Helanderin todistus, jonka mukaan Durchman eräissä joulukuun 10 p:nä 1836 Antti Isokäännän talossa pitämissään seuroissa olisi puhunut seuraavaan tapaan: "Kristinuskon valo on nykyaikana niin suureen pimeyteen kätkettynä, ettei se miespolviin ehtine valistustaan levittää. Muinoin oli kansa puettuna vuohennahkoihin ja asui vuorten rotkoissa, mutta se etsi hengellistä valoa. Nyt se korskailee silkissä ja kattuunissa, jotka vaatteet perkele levittää purjeiksi ja, itse asettuen peräsimeen, ohjaa niiden omistajat helvettiin. Nykyajan ihmiset tahtovat olla jumalisia niin salaisella tavalla, ettei itse Jumalakaan mahtane tietää, koska ja josko he pääsevät taivaaseen". Sama todistaja kertoi Laurinin sanotussa tilaisuudessa puhuneen seurojen laillisuudesta, puolustaen niitä muun ohessa myöskin sillä että arkkipiispa Kalajoella vasta pitämässään tarkastuksessa olisi kehottanut pappeja niihin saapumaan ja niitä johtamaan. Tämän yhteydessä olisi Laurin niinikään lausunut: "Toista on nimismies sanonut, mutta aivan sokea on perkele ollut, kun hän semmoista valetta on ruvennut levittämään". Hyvin raskauttavalta kuului asianomaisten korvissa myöskin seuraava, todistajaksi kutsutun Lauri Karjalan kertomus. Durchmanin kera oli Laurin marraskuun 12 p:nä 1837 pitänyt seuroja S. K. Niskalan Kalajoella omistamassa talossa. Molemmat olivat ankarasti moittineet seudun asukasten jumalattomuutta. Etenkin oli Laurin hyökännyt niitä vanhempia vastaan, jotka olivat kieltäneet lapsiaan seuroissa käymästä, verraten heitä "kähiseviin käärmeisiin". Niinikään oli hän muka lausunut, etteivät ne 50 vuoden ikäiset ihmiset, jotka eivät siunaa itseään aamulla noustessaan eivätkä levolle mennessään rukoile, enää ole pelastettavissa. Kärjälä kertoi Laurinilta turhaan kysyneensä, missä paikassa raamattua niin sanotaan. Tämän kertomuksen vakuuttivat muutamat muut todistajat aivan oikeaksi. Yksi heistä todisti sitäpaitsi, että Laurin kiivaasti oli vaatinut Kärjälää poistumaan, kehottaen häntä menemään krouviin. — Samat todistajat sekä heidän lisäksi muutamat muutkin, joilta Berg asiaa tiedusteli, sanoivat seuroja vahingollisiksi, "koska ne olivat synnyttäneet eripuraisuutta kodeissa". Samaa mielipidettä kannatti Elfvingkin, joka Durchmanin hänestä lausumien, yllämainittujen sanojen johdosta jätti oikeuden harkittavaksi, voitaisiinko pitää noita muka kristillisen tiedon edistämiseksi toimeenpantuja kokouksia hartautta synnyttävinä ja hyödyllisinä, niissä kun ihmisten kunniaa ja hyvää mainetta tuolla tavoin oli solvattu.
Näitä ja muita heitä vastaan lausuttuja syyttäviä todistuksia torjui varsinkin Laurin sattuvasti ja asiallisesti. Ei sovi kummastella, että hän sitä tehdessään joskus eksyi käyttämään ivallisiakin sanoja. Kun esim. eräs todistaja kertoi pappilan palvelijan "siivotessa Durchmanin huonetta, vetäneen auki tämän piironkilaatikon ja näyttäneen todistajalle siinä löytyviä vanhoja naisten myssyjä, pieniä kenkiä, solkia y.m. esineitä", kysyi Laurin, "milloin todistaja siten oli tyydyttänyt sopimatonta uteliaisuuttaan". Kärjälää myönsi hän kyllä vaatineensa poistumaan Niskalassa pidetyistä seuroista sekä kehottaneensa häntä menemään "luvalliseen kokoukseen krouviin", vaan sen hän sanoi tehneensä siitä syystä, että asianomainen sanotussa tilaisuudessa, niinkuin myöskin toiset todistajat todistivat, oli päissään. Sekä Laurin että Durchman kielsivät milloinkaan nuhdelleensa ja neuvoneensa seuroihin saapuneita niin, kuin heistä oli todistettu. Vastustajien kantaa kuvaa muun ohessa sekin, että Laurin piti tarpeellisena pyytää saada sanasta sanaan pöytäkirjaan otetuksi, mitä hän oli tarkoittanut puheessaan "kääntymättömien 50 vuoden ikäisten" hengellisen tilan vaarasta. Jyrkästi kielsi Durchman seurapuheissa arvostelleensa Elfvingiä tahi muita pappeja. Mitä hän yksityisesti mahdollisesti oli tuohon tapaan joskus lausunut, sitä ei hän sanonut muistavansa. Tämän johdosta ja koska useat todistajat olivat vetäneet esiin paljon semmoistakin, jota syytetyt papit olivat yksityisissä keskusteluissa saattaneet lausua, huomautti Laurin, että prokuraattori oli jättänyt oikeuden tutkittavaksi, mitä seuroissa oli tapahtunut, vaan ei vaatinut sitä tutkimaan Durchmanin eikä muiden yksityisiä puheita ja keskusteluja.
Ei yksikään pystynyt muuta todistamaan kuin että heränneet seuroissaan aina olivat noudattaneet siivoa ja hiljaista käytöstä. Varsinkin Malmbergin johtamissa seuroissa oli järjestys ollut erinomainen. Viimemainittua vastaan näissä käräjissä tähdätty syytös kohdistuikin miltei yksinomaan hänen vaimonsa lähetystoimen hyväksi vastaanottamiin lahjoituksiin ja lahjoittajille antamiin neuvoihin tavarain rahaksi muuttamiseksi. Myöntäen todistukset oikeiksi, puolusti Malmberg toimenpiteitään tässä kohden pääasiassa samoilla perusteilla, kuin hän Laguksen ja muiden kera jo ensi käräjissä oli esiintuonut.
Paljon huolta tuottivat Bergille useimpain todistajain hartausseuroista ja heränneistä esiintuomat myötätuntoiset ja kiittävät lausunnot. Tuon tuostakin vaati hän edesvastausta monelle heistäkin. Täten joutui muiden samanmielisten todistajain kera näissä käräjissä syytteen alaiseksi maanmittari Hårdhin apulainen J. V. Högman, joka, vaikkei hän ymmärtänyt suomea, oli ollut saapuvilla monissa seuroissa, ruotsinkielisestä kirjasta seuraten veisuuta. Huomattavan tunnustuksen hartausseurojen tuottamasta siunauksesta julki lausui talollinen Matti Stenbäck, joka, vaikka hän ainoastaan yhden kerran oli käynyt seuroissa Ylivieskan pappilassa, todisti, että "kaikki Laguksen sekä yksityiset että julkiset opetukset olivat olleet tosi hyödyksi seurakuntalaisille niin hengellisessä kuin maallisessa suhteessa". Vielä merkillisempi on E. Kaarlenkasken todistus Nivalassa pidetyistä seuroista. Kyläkuntansa järjestysmiehenä oli hän tarkoin huomannut, että kaikenkaltaiset paheet ja rikokset seurojen kautta huomattavassa määrässä olivat vähentyneet ja melkein kerrassaan lakanneet. Peittelemättä lausui hän sen mielipiteen, että perheissä mahdollisesti syntynyt eripuraisuus johtui siitä, että "toiset pelkäävät Jumalaa, toiset ovat siitä pahoillaan". Vastaukseksi syytöksiin heränneitten muita kohtaan osoittamasta ynseydestä ja ylpeydestä kertoi hän, miten eräälle sillalle kokoontuneet poikaset hänen käräjiin matkustaessaan olivat pilkanneet hänen vaatteitaan sekä pelikortit kirjoinaan veisanneet muutamaa Siionin virttä, jonka sanat he osasivat ulkoa.
Kantaansa salaamatta esiintyi heränneitten vastustajana myöskin rovasti Elfving. Muun ohessa kysyi hän, olivatko syytteen alaiset papit, niinkuin säädetty on, joka vuonna kirkoissaan julistaneet tammikuun 12 p:nä 1726 päivättyä kun. plakaattia. Muitten myönnytykseen, etteivät sitä olleet tehneet, lisäsi Malmberg: "Koska kirkkoherra Tohtori Frosterus-vainaja, jota yleisesti kunnioitettiin ja arvossa pidettiin, ei kuuluttanut mainittua plakaattia, vaikka hän kyllä tiesi, että kysymyksessä olevia seuroja pidettiin, niin hän silminnähtävästi ei pitänyt näitä laittomina eikä moitittavina".
Selvään näkyy pöytäkirjoista, miten heränneitten vastustajien viha päivä päivältä kasvoi. Heitä vastaan näissä käräjissä tehdyt syytökset ja niitä kannattavien todistajain lausunnot ovat rohkeammat, kuin edellisellä kerralla. Mutta samassa määrässä kasvoi myöskin syytettyjen luottamus totuuden voimaan ja sen lopulliseen voittoon. Suruttomat hämmästyivät ja syyttäjät puivat voimattomina nyrkkiään, kun käräjienkin aikana Siionin virsien säveleet iltasin kaikuivat läheisistä asunnoista, vieläpä käräjätalon pihaltakin. [Kertoneet seudun vanhimmat heränneet.] Ehkä joku heistä ymmärsi, mitä Lagus tarkoitti, kun hän eräänä iltana käräjätalosta asuntoonsa kävellessään lausui: "Tuon virren kaiku on kuuluva läpi aikojen". [Kertonut (1896) J. Hemming y.m.]
* * * * *
Seuraavat käräjät alkoivat syyskuun 25 p:nä Kärjän talossa. Niistä ei kuitenkaan sen enempää tullut, kun tuomariksi määrätty A. J. Roos tervahovinhoitaja Roosin sukulaisena ilmoitti olevansa jäävillinen juttua käsittelemään.
* * * * *
Eräänä helmikuun päivänä 1839 saapui Nivalan pappilaan muutamia vieraita Savosta, niiden joukossa Paavo Ruotsalainen. Nilsiän nimismies oli kahdesti etsinyt häntä, haastaaksensa hänet Kalajoen käräjiin, vaan Paavo oli kummankin kerran matkoilla eikä vielä nytkään tiennyt, että hänkin oli joutunut maafiskaali Bergin huomion esineeksi. Saatuaan Malmbergilta kuulla asiasta, lähti hän tämän seurassa Kalajoelle, missä juttu helmikuun 19 p:nä uudelleen oli otettava esille Anttilan talossa pidettävissä käräjissä. Tilaisuuteen saapuivat kaikki edellisissä käräjissä saapuvilla olleet paitsi Laurin, joka asiaansa ajamaan oli valtuuttanut tervahovinhoitaja Roosin, sekä uusia syytettyjä ja uusia todistajia. Pormestari G. Gummeruksen sijaan, joka oli pyytänyt vapautusta tästä tehtävästä, oli hovioikeus tuomariksi määrännyt K. Kihlgrénin.
Pöytäkirjoihin otettavaksi jätti Roos oikeudelle Laurinin puolesta pitkän, varsinkin 1726 vuoden konventikkeliplakaatin määräyksiä perusteellisesti käsittelevän selvityksen, jonka nojalla viimemainittu pyysi päästä vapaaksi kaikesta edesvastauksesta. Etenkin Bergiä hän siinä pahasti pitelee, eikä jää Sandmankaan osattomaksi hänen asianomaisille antamistaan sutkauksista. Kuvatkoot muutamat otteet, miten Laurin arvosteli tehtäviään pappina sekä syyttäjiensä kantaa ja toimenpiteitä: "Olen aivan aiheettomasti vedetty oikeuteen ja syytetty luvattomista kokouksista hartautta toimittaessa (olagliga sammankomster vid förrättande af andaktsöfningar), niinkuin haaste sanasta sanaan kuului". — — — "Samankaltaisia uskonnollisia kokouksia kuin nämä syytteenalaiset ovat, pidettiin monen vuoden kuluessa Tohtori Frosterus-vainajan eläessä. Siitä eivät paikkakunnan kruununpalvelijat voineet olla tietämättömiä, mutta ilmoitus asiasta tehtiin vasta muutama päivä T:ri Frosteruksen kuoleman jälkeen". — — — "Joskin syyttäjä silminnähtävästi ei ole koettanut selvittää itselleen 1726 vuoden asetuksen sisältöä, vaan on kohdistanut huomionsa ainoastaan tuohon 200 hopeataalerin helisevään uhkasakkoon, ja joskin jutun käsittelyssä pitkäksi venynyt aika on tarjonnut hänelle tilaisuutta vakavammin miettimään asiaa — miten on hän sittenkään saattanut uskoa, että lainsäätäjä olisi määrännyt ankaran rangaistuksen kaikista uskonnollisista seuroista ilman poikkeuksetta, kun miltei kaikki kapakkaseurat ovat sallittuja". — — — "Yhtä järjetöntä ja vastoin kaikkia voimassa olevia asetuksia kuin se on, että yksityisen kodin isäntä 200 taalerin sakon uhalla olisi kielletty kutsumasta luoksensa muutamia ystäviä juomaan kupin kahvia eli teetä sekä kuulemaan hyväksytyn uskonnollisen kirjailijan selityksiä seuraavan sunnuntain tekstiin, tahi että muutamat ystävät saman sakon uhalla olisivat kielletyt valmistautumasta p. ehtoollisen oikeaan nauttimiseen pitämällä yhteistä hartaushetkeä ja yhdessä veisaamalla ehkä samaan aikaan, kuin verrattomasti lukuisammat ihmisjoukot muistutuksetta pitävät 'seuroja' Venuksen ja Bakkuksen kunniaksi ravintolassa tahi yksityisen kodissa, ääneen laulaen ja usein tyhjentäen lasinsa ja maljansa — yhtä paljon järkeä vailla on syyttäjän hanke paikkakunnan kihlakunnanoikeuteen haastaa seurakunnassa toimivia pappeja vastaamaan 'luvattomista kokouksista hartautta toimitettaessa' ja vastoin kaikkea järjellisyyttä koettaa näihin virkamiehiin sovelluttaa rangaistus-määräyksiä, jotka yksinomaan tarkoittavat muiden henkilöiden estämistä opettajatoimeen sekaantumasta". — Tähän lausuntoon yhtyivät, mikäli se heitä koski, Lagus, Malmberg, Durchman ja Hemming. Suullisesti he sitäpaitsi selittivät, etteivät yhtyneet Laurinin Bergiä vastaan tekemään hyvitys-vaatimukseen, "koska he olivat vakuutetut siitä, ettei viimemainittu ollut syypää tähän oikeudenkäyntiin eikä siihen uskonnon vainoon, jonka alaisiksi he olivat joutuneet".
Paavo Ruotsalaista ahdistettiin varsinkin hänen esiintymisestään ennen mainituissa Matti Niemen talossa joulukuun 22-23 päivinä pidetyissä seuroissa. Oli todistettu, että hän oli lukenut, vieläpä puhunutkin sinne kokoontuneelle lukuisalle kansanjoukolle. Sen hän myönsikin, sanoen tahtoneensa antaa isännälle, jonka luona hän oli nauttinut paljon hyvää, mitä hänellä oli antaa. Matkansa Nivalaan kesällä 1837 sanoi Ruotsalainen aiheutuneen hänen ja Malmbergin vanhasta tuttavuudesta, lisäten että heillä oli paljon yhteisiä asioita, "joita ei jokaiselle vieraalle ihmiselle voi kertoa ja selvittää".
Jo edellisissä käräjissä olivat sekä Lagus että Malmberg todistajilta oikeuden edessä kysyneet, oliko heidän opetuksensa milloinkaan ollut ristiriidassa evankelisen tunnustuksen kanssa. Syynä tähän tiedusteluun oli se, että Berg Malmbergiä vastaan jo jutun alussa esiintuomassaan kanteessa muun ohessa oli syyttänyt häntä harhaoppisuudesta. Nyt kysymyksessä olevissa käräjissä veti Malmberg esiin tämän pöytäkirjoihin otetun syytöksen, vaatien oikeutta velvoittamaan Bergiä tarkemmin ilmoittamaan, mitä harhaoppisuutta hän olisi levittänyt. Vaikkei yksikään todistaja ollut viitannutkaan siihen, että Malmbergin oppi olisi poikennut kirkon tunnustuksesta, ja vaikka Elfvingkin antoi sen lausunnon, että hän, mikäli todistajain lausunnoista voitaisiin päättää, tässä suhteessa oli syytön, ei Berg peruuttanut syytöstään. Eikä pitänyt tuo puhdasoppisuutta harrastava syyttäjä itseään velvollisena "tarkkaan ilmoittamaan, mitä harhaoppisuutta Malmberg oli koettanut levittää". Miehen kantaa kuvaa niinikään seuraava tähän kieltäytymiseen liittyvä perustelu: "Koska kanne sisältää, että Malmberg on pitänyt luvattomia kokouksia hartauden harjoittamista varten sekä että hän näissä tilaisuuksissa saarnaamisella ja lukemisella on koettanut houkutella ja vietellä niihin kokoontuneita vääräoppiseen ja nurjaan käsitykseen oikeasta evankelisesta opista sekä muihin eksyttäviin luuloihin uskonnosta, niin pidätän itselleni oikeuden jutun lopussa, kun tutkimus kaikissa kohden on suoritettu loppuun, saada tässä suhteessa esiintuoda ne kanteet, joihin tutkimus on antanut aihetta". Malmberg uudisti vaatimuksensa, johon oikeus, asiaa harkittuaan, antoi sen päätöksen, "ettei se, asian silloiseen tilaan nähden, voinut velvoittaa syyttäjää antamaan tarkempia tietoja". Tätä päätöstä vastaan ilmoitti Malmberg tyytymättömyyttä.
On helppo käsittää, minkä vaikutuksen tämä kohtaus teki Malmbergiin ja hänen sorretuihin virkaveljensä. Jos Laurin olisi ollut tilaisuudessa saapuvilla, olisi hän tuskin voinut äänetönnä kuunnella Bergin selitystä ja oikeuden sen johdosta julistamaa päätöstä. Saatuansa tietää asiasta, kirjoitti hän eräälle Ruotsissa oleskelevalle tuttavalle, jonka kanssa hän oli kirjeenvaihdossa: [Tähän kirjeenvaihtoon kuuluvista Laurinin kirjeistä on Nordisk Kyrkotidning kirjoitukseensa "Huru ser det ut i Finland?" (1840, n:o 1 — 2) lainannut pitkiä otteita.] "Joka persoonallisesti tuntee sekä syyttäjän että Malmbergin, joka viimemainittu Jumalalta on saanut sen lahjan, jota jokapäiväisessä puheessa nimitetään hyväksi tajuksi, sekä paljon hengellistä viisautta, mutta toinen ulkonaisessakin suhteessa on sortunut juoppouteen ja muihin siitä johtuviin paheisiin, jota paitsi hänellä ei ole rahtuakaan sivistystä, jonka avulla olisi voinut oppia edes katkismuksen, niin ei voi pitää syyttäjän toimenpiteitä Malmbergiä vastaan kummempina, kuin jos hän olisi ruvennut sotaan kuun asukkaita vastaan. Herra, jonka tiet ovat ihmeelliset ja käsittämättömät, vaan samalla hyvyys ja totuus, on johtanut asiat niin, että vainoojamme hurjassa vihassaan ovat hyökänneet sotatantereelle, jolla heidän voimansa osoittautuvat heikommiksi kuin millään muulla". Samankaltaiseen vertailuun, mikäli kysymys koskee syyttäjäin sivistyskantaa ja heidän käsitystään hengellisistä asioista, vaatii varsinkin Kalajoen yläpiirin nimismiehen V. Sundströmin virkakumppanilleen Sandmanille helmikuun 10 p:nä lähettämä kertomus Nivalan herännäisyysliikkeestä. Se luettiin syytettyjen pappien vaatimuksesta helmikuun 19 p:nä 1839 oikeudessa ja otettiin pöytäkirjoihin. Sekä kieli että lauserakennus on niihin määrin ala-arvoista, että kirjoitusta on mahdoton suomentaa. [Alkuperäisessä muodossaan kuuluu kirjoitus: "Utan det mig vetterligen höga öfverhetliga författningar sådant tillåta; äro till beskaffenheten följande. 1:o att en sektisk andaktsöfning utspritt sig häri Pidisjärvi kapell Församling bestående af sig såkallade upplyste eller nyfödde Biografer — som äro skilde från annat Folk, så man som qvinkön uti kläder med en långskörtig hvardmans eller ylle Tröija liknande mera en Karakavjacka för männerne, men en kofta för qvinfolket; ingen hufvudbonad hafva qvinfolket, än att kring hufvudet bindes en svart eller hvit dålig halsduk; och männerna bruka gråa vardmansmössa utan skjärm, som mera liknar en kalott, hvilken drägt gifvit anledning mot dem som ej åtföljt deras antagne mode, till förvitelse och stridigheter dem emellan. 2) Deras andakts-öfning består uti ett flitigt läsande i andeliga böcker, deribland i synnerhet, en ropandes röst i öknen, och sjungande ur en bok Sijons sånger, utom andre dertill lämpade visor m.m. och från hvilken andakt ej någon får dem afbryta, till något annat angeläget förrättande, ja fast elden vore löst på taket öfver dem än mindre annat förefallande sysslomål. 3) Dertill sammanskockas gemenligen, hvarje Lördags eftermiddag å Prestgården till gemensamt samqväm från alla tracter i Kapellet, utom de som äro från längre orter, här sig inställa hvilka och sedan deras vägkost blifvit förtärd eller förskingrad fallit på tiggeri hos andra till en misslynt last och mén. 4) Dessutom pläga de 4 ombyteliga ställen i Byalaget i andeligt afseende församla sig att sin Guda andakt använda, på söcknedagar i veckan — men om andakten af eller tilltagit därigenom i sitt rätta förhållande, har jag ej någon pålitlig kännedom än att å den dagen en ansenlig tid gåt förlorat för dem sig af slike flemmatici folk betjenat; måst sig därmed åtnöija. 5) Uti karaktärs Byggningen i Farstuvan framför sidan af dörren till salen är af Herr Interims Predikanten N. G. Malmberg inrättad, med grön oljofärg sirligen målad så kallad sparbössa af träd; och dera tecknade ofvanskrift i afseende, att tjena Hedningar till omvändelse i Christna Läran, dit de lätt tänkande qvinnokönet, en framför det andra hasta att uppoffra sin reelaste egendom. Såsom silkes dukar — Bindmössor, stycken — Kattuns klädningar, Guldringar m.m. som i sparbössan upptages, hvilket derefter till penningar förvandlas, är efter den underrättelse och kännedom jag äger ett sådant förhållande dermed härstädes: ock anser jag nödigt härom göra Herr Krono Befallningsmannen underrättad i afseende å sakens nuvarande skick vidtagande vidare åtgärd som dertill kan föranleda".] Myönnettävä on kuitenkin, että Sundström oli siksi typerä mies, ettei hän näihin puuhiin olisi ryhtynyt, ellei hänen virkaveljensä Kalajoella olisi häntä siihen yllyttänyt. Niinkuin myöhemmin huomattiin, oli Sandman vainon varsinainen alkuunpanija. Hän oli tottunut talonpoikia komentamaan eikä mitenkään voinut kärsiä herännäisyyden synnyttämää uutta katsantotapaa, joka uhkasi hävittää hänen parhaat tulolähteensä ja riistää häneltä sen virkamiesarvon, jonka turvissa hän niihin asti niin vapaasti oli kansaa sortanut. [Kert. J. Hemming y.m.]
Muutamien pappien näitä käräjiä varten antamista papintodistuksistakin näkyy, miten vähän heränneitten pitämien kokouksien arvoa tunnettiin. Niinpä todistaa esim. Kalajoen v.t. kirkkoherra E. R. Alcenius Laguksesta, Hemmingistä, Roosista y.m., että "heidän suhteensa yleensä ei mitenkään ole muuta muistutettavaa kuin jonkunlainen uskonnollinen suvaitsemattomuus, joka on vaikuttanut, että ovat sulkeutuneet itseensä ja siihen piiriin joissa on samanmielisiä, josta minun ajatukseni mukaan nuo isommat kansankokoukset sunnuntaisin, joista he ovat syytetyt, aiheutuvat". Sitävastoin todistaa Ylitornion v.t. kirkkoherra K. A. Castren Laurinista, että hän "sekä opissa että elämässään on esiintynyt niin, kuin arvokkaan ja uutteran uskonnonopettajan sopii", sekä Lapuan kirkkoherra I. D. Alcenius, että Malmberg "tarkan, perusteellisiin opintoihin perustuvan jumaluusopillisen sivistyksen ohessa aina on osoittanut vakaata kristillistä käytöstä". Mitä viimemainittuun todistukseen tulee, on huomattava, että Malmberg luultavasti oli senlaatuista pyytänyt, häntä kun Berg oli syyttänyt harhaoppisuudesta. Näissäkään käräjissä ei kuitenkaan syntynyt kysymystä tästä asiasta. Ainoa oppia koskeva todistus oli ennen esiintyneen Yrjö Vasankarin väite, että Durchman eräässä ristiäistilaisuudessa muka olisi lausunut: "Kutsutaan jumalattomia kummeja ja annetaan jumalattomien pappien kastaa lapset, joiden sielut siten syöstään kadotukseen". Durchman vastasi: "Semmoisia hullutuksia en koskaan ole voinut lausua". Renki K. Borgman todistikin hänen sanoneen: "Kun on suruttomat vanhemmat, suruttomat opettajat ja suruttomat kummit, niin ei kaste tuosta voimaansa menetä, mutta kun lapsi sitten kasvaa suruttomien vanhempien luona, niin se itse pilaa kasteensa liiton".
Mitä tarkimpia tietoja säästölaatikoista oli Berg koettanut hankkia. Kiusallisen pieniin seikkoihin iski hän huomionsa, tehden mitä loukkaavimpia salaviittauksia. Kantokirjuri J. D. Molander vaati edesvastausta Durchmanille siitä, että tämä muka olisi eräältä hänen holhotiltaan pakoittamalla houkutellut silkkihuivin; Laguksesta ja Malmbergista oli huhuttu, että he laatikoillaan olivat koonneet rahoja omaan kukkaroonsa, palvelustytöt kertoivat mitä tavaroita olivat nähneet Durchmanin vaatelaatikossa y.m. y.m. Vaikka kaikki syytökset todistettiin vääriksi, ja vaikka Lagus ilmoitti omasta ja muiden säästölaatikkojen omistajien puolesta paitsi Laurinin Tukholmaan Kokkolan postikonttorin kautta lähettäneensä kaikki Kalajoella lähetystoimen hyväksi kootut rahat, joista tarkat tilit oikeudelle jätettiin, ei otettu huomioon syytettyjen esitystä, että tämä kysymys hartausseuroihin kuulumattomana heti ratkaistaisiin. Senkin pyynnön hylkäsi oikeus, että lähetystoimen hyväksi lahjoitetut vaatteet y.m. vähäpätöiset esineet, jotka kaikki olivat Laguksen ja Roosin hallussa ja joista kukin asianomainen oli antanut mitä täydellisimmät luettelot, saataisiin myydä huutokaupalla, "jotta ne eivät pilaantuisi". Lagus ja Roos määrättiin niitä hoitamaan "korvaamisen uhalla, jos mitään pilaantuisi". Tämän päätöksen alle he tyytymättömyyttä ilmoittamatta alistuivat. Toista mieltä oli Laurin, joka, saatuaan asiasta kuulla, ruotsalaiselle tuttavalleen kirjoitti: "Suurella mielipahalla olen kuullut, että virkaveljeni toistaiseksi ovat tehneet säästölaatikkonsa hyödyttömiksi. Semmoinen oli minunkin mielipiteeni, kunnes huomasin, että sen vaikuttimena oli ihmispelko. Nyt kun Herra on valaissut minua oikein käsittämään asiaa, olen kehottanut tunnettuja ja tuntemattomia panemaan roponsa säästölaatikkooni, siten edistääkseni pakanain pelastusta. Näiden toimenpiteiden kautta, joita kertomusten mukaan on yhteiskunnan ylimmissä piireissä rumilla väreillä kuvattu, toivon pian voivani lähettää muutamia riksejä Tukholman lähetysseuralle". [Nordisk Kyrkotidning 1840, n:o 2.]