Välittömästi seuraava lause historiakirjassa kuuluu:
In y Lou Tsung; Šuen koetti 'taivuttaa' uhreillaan Tsung:eja itselleen suopeiksi. Tässä on tuo pulmallinen Lou Tsung (Kuusi Tsung:ia). Edellä on esitetty eri olettamuksia. Tahtoisimme tässä pitää kiinni taaskin nimestä, Tsung. Mikä se on? Se on 'esi-isä'. Vain johdetussa merkityksessä sitä voidaan käyttää muihin tarkoituksiin. Rakenteeltaan Tsung merkitsee 'katon alla olevia henkiä', siis esi-isien temppelin henkiä. Kun me nyt sanomme, että Lou Tsung on 'kuusi esi-isää', niin tällä selityksellä ei näyttäisi olevan muuta vikaa kuin liian suuri yksinkertaisuus.
Joku ehkä tahtoisi huomauttaa, että Tsou on Historiakirjan termi esi-isistä. Myönnetään, että niin on, mutta väitetään, että myöskin Tsung on sitä. Ensimmäisessä kohdassa, missä asia tulee esille, käytetään sanaa Tsou; Uen Tsou on selitetty siinä merkitsevän esi-isien temppeliä, koska Šuen oli Uen Tsou:ssa ottamassa kanssahallitusta vastaan. Tämä juhlallinen valtikan luovutus tapahtui 'valistuneiden' (Uen) esi-isien ollessa tapahtuman todistajina. — Sitten seuraa tämä pulmallinen Lou Tsung. — Kun sen jälkeen Šuen palaa tarkastus- ja uhrimatkoiltaan valtakuntansa ääriltä, niin hän uhraa härän esi-isien temppelissä, I Tsou. Kiinalaiset selittävät, että I Tsou on sama kuin edellä ollut Ti Jao:n Uen Tsou. Uen ja I merkitsevät jotenkin samaa, Uen kirjallista, I käytännöllistä sivistystä. — Kun Jao vihdoin oli kuollut ja Šuen oli jäänyt yksin hallitsemaan, meni hän tekemään asiasta ilmoituksen Uen Tsou:ssa esi-isille. Näyttäisi siltä kuin Uen Tsou olisi ollut Jao:n, I Tsou hallitsija Šuen:in esi-isien temppeli.
Sen jälkeen tulee esi-isien temppeli esille seuraavasti. Ti (Šuen) sanoo: 'Kuule, Neljän Vuoren Vartija (s.o. pääministeri), kuka kykenee valvomaan kolmea (uskonnollista) toimitusta (Li)?' Siihen vastattiin: 'Pē I'. Silloin Ti sanoi; 'Niinpä kyllä. Kuule, Pē, sinä otat huolehtiaksesi järjestyksestä esi-isien temppelissä (Tsung). Aamuin illoin ole kunnioittava ja huolellinen, ole vilpitön!' Pē kumarsi maahan saakka ja tahtoi, että tämä tehtävä annettaisiin joko K'uei:lle tai Lung:ille. Ti vastasi: 'Niin kyllä, mutta mene sinä ja ole kunnioittava!' — Olemme kertoneet ylläolevan osoitukseksi kuinka tärkeänä esi-isien palvelusta jo näin varhaisena aikana pidettiin. Ylläolevien kolmen seremonian (San Li) on selitetty merkitsevän taivaan (T'ien Šen), maan (Ti Ts'i) ja ihmisten (Ren Kuei) henkien palvelusta. Kiinalaisessa selitysteoksessa käytetään kustakin erinimistä 'henki'-sanaa (Šen, Ts'i ja Kuei). Uskonnollisten toimitusten keskus oli esi-isien palvelus, koska kolmen Li:n valvoja määrättiin esi-isien temppelin vartijaksi, päivittäisten uskonnollisten menojen ohjaajaksi.
Tärkein aihe ylläolevan lainauksen tekemiseen Historiakirjasta oli meille kuitenkin esi-isien temppelistä käytetty sana Tsung. Pē I:n piti järjestää juuri tämä Tsung, jonka olemme edellä sanoneet merkitsevän esi-isää, mutta joka tässä yhteydessä merkitsee nähtävästi esi-isien palvelusta tai esi-isien temppeliä, kuten kiinalaiset asian selittävät. Onkin hyvin luultavaa, että Tsung-sana on alkuaan merkinnyt esi-isien temppeliä; siihen viittaa merkissä oleva 'katto' eli huone. Tästä paikasta ei pitäisi olla vaikea löytää selitystä edellä olevaan 'kuuteen Tsung:iin'. Ne kuusi Tsung:ia, joille Šuen uhrasi Šang Ti:n jälkeen, olivat meidän nähdäksemme siis kuusi esi-isää. Mahdoton ei olisi myöskään alkukielen mukaan ajatus, että kuusi Tsung:ia olivat kuusi esi-isien temppeliä. Ja se juuri lieneekin oikea ajatus, sillä varhaisessa kielenkäytössä merkitsee konkreettinen sana usein abstraktisempaa käsitettä, eikä päinvastoin. Nyt muistamme, että keisarillisessa esi-isien temppelissä oli seitsemän osaa, eli 'temppeliä', kuten niitä oikeastaan sanottiin. Lou Tsung olivat ehkä siis keisarillisen sukutemppelin kuusi pyhäkköä, joista edellä on ollut puhe, ja joissa kussakin oli yksi esi-isä.
Mikä on luonnollisempaa, kuin ajatus, että Šuen palasi takaisin esi-isien temppeliin, jossa hän oli suostunut ottamaan osaa hallitukseen, palasi ilmoittamaan asiasta mieskohtaisesti esi-isille, uhreilla näiden suosiota ja apua saadakseen vastuunalaiseen toimeensa. Pitäisimme luultavana, että Jao:n esi-isät tulivat Šuen:in esi-isiksi, niinkuin hallituskin siirtyi Jao:lta Šuen:ille. Myöhemmin näyttää Šuen rakentaneen omille esi-isilleen temppelin, jolla on vähemmän vaativa nimi (1 Tsou). Sen jälkeen mainitaan Šuen:in esi-isien temppeliä nimellä Šen Tsung, esi-isävainajien temppeli.
Jos Lou Tsung olivat Jao:n kuusi esi-isää, hänen sukutemppelinsä kuudessa eri pyhäkössä, niin silloin oli Šang Ti, — se, jolle Šuen ensin uhrasi — temmppelin peräseinällä oleva 'ensimmäinen hallitsija', kanta-isä. Šang Ti oli temppelin parhaassa, seitsemännessä pyhäkössä, selvästi erotettu muista esi-isistä. Kuten edellisestä muistamme, muuttuivat esi-isät temppelissä aina nuoremmiksi mutta kanta-isä pysyi paikoillaan. Šang Ti saattoi siis jo Šuen:in aikana olla hyvinkin kaukainen esi-isä. Kun katselemme taruajan hallitsijoita, niin huomaamme niitä olevan seitsemän. Jos nämä olisivat olleet suoraan alenevassa polvessa samaa sukua kaikki, niin Fu Hsi olisi ollut 'ensimmäinen hallitsija', — Jao näet vielä eli Šuen:in uhria toimittaessa. Nyt on juuri Fu Hsi se henkilö, josta kiinalaiset laskevat kansallisuutensa ja sivistyksensä alkavan. On ehkä mahdollista, että asianomainen temppeli oli saanut Fu Hsi:n mukaan nimen Uen, joka viittaa sivistysharrastukseen.
Varhaisimpana aikana ei hallitus liene kulkenut kuitenkaan perintönä, ennen kuin Y Suuresta alkaen, jolloin (2205 e.Kr.) alkoi ensimmäinen hallitsijasuku. Mutta siitä huolimatta on luultavaa, että hallitsijat pitivät edeltäjiään jossain määrin esi-isien arvossa. Se on sitä ymmärrettävämpää, jos asianomainen hallitsija eläessään aina määräsi seuraajan itselleen, kuten Jao ja Šuen tekivät, sillä sen kautta hallitsija joutui aina lapsen asemaan edeltäjäänsä nähden ja samalla koko hallitsijasarjan jälkeläiseksi, jonka oli pidettävä huolta kaikista hallitsijavainajista.
Šang Ti olisi siis ollut 'ensimmäinen hallitsija', ruhtinas, jonka vaikutus ulottui ensi kerran yli keltaisen heimon, ja joka yleisesti tunnustettiin kansan hyväntekijäksi, olkoon tämä sitten ollut Fu Hsi tai joku muu. Sitä mukaa kuin hänen seuraajainsa arvo kasvoi, sai myöskin 'ensimmäinen hallitsija' siitä osansa, joten hänestä lopulta tuli, ei vain koko kansansa kaitsija, vaan myöskin kaikkien vainajien päämies, jopa koko maailmankaikkeuden ohjaaja. Tulemme näkemään miten Kungfutsen arvo on samalla tavoin säännöllisesti kasvanut yli kahden vuosituhannen ajan.
Eläviä ihmisiä pidetään Šang Ti:n arvoisina. Laulujenkirjassa esim. sanotaan: "Niinkauankuin In-hallitsijasuku ei ollut kadottanut kansanjoukkojen suosiota, olivat sen ruhtinaat Šang Ti:n vertaisia." (P'ei Šang Ti; vert. Suuri Oppi X, 5). Kun siis Šang-suvun myöhemmillä ruhtinoilla oli kansan suosio puolellaan, olivat he arvossa 'ensimmäisen hallitsijan' (Šang Ti) vertaisia. Kultainen Keskitie (Džung Jung)-nimisessä teoksessa sanoo Kungfutsen pojanpoika K'ung Dži' iso-isästään: 'Hän oli Taivaan vertainen (P'ei T'ien)'. Ellei Šang Ti:lla olisi inhimillistä alkuperää, niin tuollaiset lauseparret olisivat käsittämättömiä.
Šang Ti ei koskaan esiinny maailman luojana. Se olisi käsittämätöntä. Ihmiskohtalojen määrääjäksi entinen hallitsija kyllä hyvin sopii, hän, joka jo eläessään on määrännyt monen ihmisen kohtalon.
N. Söderblom huomauttaa,[29] että Šang Ti-nimitys on säilynyt hallitsijasukujen vaihdoksista huolimatta. Se olisi muka käsittämätöntä, jos Šang Ti olisi ollut hallitsija. Šang Ti-nimitys on kyllä säilynyt, mutta mainittu tutkija itse esittää[30] kuinka sen käyttö harvenemistaan harvenee myöhemmässä kirjallisuudessa. Niinpiankuin hallitusistuin tuli perinnölliseksi, oli kullekin hallitsijalle 'ensimmäinen hallitsija' se hänen esi-isistään, joka hallitushuoneen oli perustanut. Sen vuoksi ei ehkä mielellään käytetty Šang Ti-sanaa, vaan korvattiin se mieluummin T'ien-sanalla.
Merkittävä on myös tosiasia, että ainoastaan hallitsijat uhrasivat
Šang Ti:lle, niinkuin omalle esi-isälleen konsanaan.
Vanha kiinalainen perintätieto kertoo, että Jao rakensi temppelin Šang Ti:lle. Historiakirjan vanhimmissa osissa ei lähemmin mainita, toimitettiinko uhri Šang Ti:lle taivasalla vai temppelissä. Senjälkeen kuin Šuen oli tehnyt nuo kuuluisat uhritoimituksensa, matkusti hän valtakuntansa rajavuorille ja toimitti niillä uhrin Taivaalle ja vuorille ja virroille. Uhri Taivaalle on kuitenkin esitetty merkillisesti; ei ole Šang Ti- eikä T'ien-sanaa siinä käytetty, pelkkä Ts'ai (polttouhri) vain, mutta kiinalaiset selittävät sen merkitsevän uhria Taivaalle. Šuen:in uhri Šang Ti:lle oli Lei, jossa ei mikään viittaa siihen, että sen piti tapahtua taivasalla, kuten myöhemmin uhrit Taivaalle toimitettiin.
Se, että Šang Ti:sta käytetään niin vähän antropomorfismia, on täydelleen sopusoinnussa sen kanssa, mitä kiinalaiset yleensä ovat vainajista vanhimpana aikana tienneet.
Kansanomainen nimitys T'ien Lao Jē eli Lao T'ien Jē merkitsee sanallisesti: 'Taivaan vanha isä', mutta Lao Jē (vanha isä) on tavallinen yhteiskunnan päämiesten arvonimi, aivan kuin pelkkää isää tai vanhempaa veljeä (Fu, Hsiung) käytetään kunnioituksen ja arvon ilmaisijoina. Vanha tapa oli myöskin kutsua paikkakunnan korkeinta virkamiestä (Kuan, mandariini) 'isän' nimellä. 'Kuinka onkaan iloittava ruhtinaistamme, kansan vanhemmista (isästä ja äidistä, Fū Mō)', kuuluu eräs Suuren Opin lainaus Laulujenkirjasta. Isä-nimitys, joka on omistettu Taivaalle ja Šang Ti:lle, sopii siis mainiosti 'ensimmäiselle hallitsijalle'.
Kaiken kaikkiaan näyttää meistä käsilläolevien lähteiden mukaan todennäköisimmältä, että niinkuin Kiinan keisari on ollut Taivaan poika (T'ien Tzï), hän on myöskin ollut Šang Ti:n poika, 'ensimmäisen hallitsijan' jälkeläinen hallitusistuimella, ja että siis Šang Ti on ollut ikivanhojen hallitsijain kanta-isä.
4.
KUNGFUTSEN PALVONNAN HISTORIALLINEN KEHITYS[31]
Historioitsija Szï-Ma Ts'ien (145-86 e.Kr.) kertoo, että ruhtinaat ja viisaat kunnioittivat Kungfutsea hänen eläessään, mutta kun hän oli kuollut, unohdettiin hänet. Tämä on kyllä totta, sikäli kuin on kysymyksessä Kungfutsea lähinnä oleva aika; mutta kuitenkin on tähän lisättävä, että se kunnioitus mitä Kungfutse eläessään sai osakseen, ei ollut mitään verrattuna siihen palvontaan, jota hän on saanut myöhemmin kuolemansa jälkeen.
Edellä on jo viitattu klassillisessa kirjallisuudessa tavattaviin Kungfutsea ylistäviin katkelmiin. Lukuunottamatta Suurta Oppia, on kaikissa 'Neljän Kirjan' teoksissa (Szï Sū) enemmän tai vähemmän ponnekkaita ylistyksiä Kungfutsen kunniaksi. Voiton muista vie Mongtse (Mencius 372-289 e.Kr.). Hän se on varsinaisesti Kungfutsen kunnioituksen alkuunpanija. Tämä loistava kirjailija oli se, joka Kungfutsen nosti alttarille, kuten Tschepe sanoo. Hänen aikanaan ei vielä kuitenkaan liene erikoista temppeliä Kungfutsea varten ollut, koskapa hän ei sanallakaan siihen suuntaan viittaa. Sen sijaan oli Kungfutsella varmaan silloin jo sielulaattansa ja varmaan hänelle myös uhrattiin juomauhreja, sillä nämä ovat ikivanhoja tapoja Kiinassa.
'Kevään ja Syksyn' kuuluisin selitysteos, Tsō Džuan, mainitsee kyllä, että Lu-valtion Ai Kung-herttua olisi heti Kungfutsen kuoltua kaivaten maininnut häntä neuvonantajakseen ja antanut hänelle korkeimman mahdollisen kunnianimen, 'isä', 'Isä Ni' (Ni Fu). Sama asia kerrotaan myöskin tuossa alkuperältään hämärässä 'Seremoniakirjassa' (Li Dži), mutta se lienee suoranainen lainaus edellisestä. Näiden perustuksella olettavat kiinalaiset oppineet, että jo pian tämän jälkeen olisi kolme huoneustoa Kungfutsen talosta muodostettu erikoiseksi temppeliksi hänelle. Tämä kaikki on kuitenkin epävarmaa, vaikka se on ollut Kungfutsen jälkeläisille mieluinen todiste suuren esi-isänsä arvon tehostamiseksi (esim. vuonna 1658 j.Kr.).
Pitkällisten kansalaissotien ja kapinain vuoksi, joita Kungfutsen päivistä jatkui vielä noin 300 vuotta, ei Kungfutsen palvonta voinut kehittyä paljon, ja jos sitä jossain muodossa olisi huomattavammin harjoitettukin, niin sen hävitti kaikkine muistoineen Ensimmäinen Keisari 3:nnen vuosisadan alussa e.Kr.
Kun sitten 200 paikkeilla e.Kr. vihdoinkin saatiin rauha maahan palautetuksi ja hallitus omamaisten miesten käsiin (206 e.Kr.), niin oli Kungfutsen kunnioitus ja palvonta itsestäänseuraava selviö. Tähän ryhdyttiin sitä suuremmalla innolla häntä äskettäin (213 e.Kr.) kohdanneen ennen kuulumattoman häväistyksen ja vainon vuoksi.
Han-hallitsijasuvun ensimmäinen keisari Kao Tsou (Liu Pang alkuperäiseltä nimeltään) matkusti hallituskautensa lähinnä viimeisenä vuonna (195 e.Kr.) etelästä päin Dž'y Fu:hun ja toimitti Kungfutselle täällä 'suuren eläinuhrin', T'ai Lao, johon kuului härkä, sika ja lammas. Sitäpaitsi hän nimitti silloisen K'ung-suvun päämiehen, joka oli yhdeksännen polven edustaja mestarin jälkeen, 'Kungfutsen uhripapiksi' tai uhrintoimittajaksi. — Nämä tiedonannot ovat todenperäisiä ja osoittavat, että jo noin 200 vuotta ennen ajanlaskumme alkua, ja noin 300 vuotta jälkeen Kungfutsen kuoleman, keisari itse asettuu Kungfutsen palvonnan etupäähän. Tästä ajasta alkaen kehittyy Kungfutsen palvonta säännöllisesti yhä suurempaan täydellisyyteen. Kansallisen mahtavuuden ja edistyksen aikoina kohoaa erikoisesti Kungfutsen arvovalta. Jokainen hallitsijasuku, vieläpä jokainen merkittävämpi keisari, kantaa kortensa tähän yhteiseen kekoon. Kungfutsen palvonnan historia on siis eräänlaista Kiinan sivistyshistoriaa, vieläpä mitä keskeisintä laatua. Siinä huomaa kansan elinhermon toimintaa.
Mahtavan Han-dynastian seuraavatkin hallitsijat tahtoivat luonnollisesti olla mukana korottamassa Kungfutsen ja hänen virallisten seuraajainsa arvovaltaa. Voimme siis päätellä, että pian täytyi Kungfutselle rakentaa oma temppeli — ellei sitä jo ollut olemassa. Paitsi sukulaisten toimittamaa uhripalvontaa, toimitettiin siinä myös uhreja koko valtakuntaa koskevien tapausten johdosta. Uhrin toimittajana oli joko keisari itse tai hänen määräämänsä. Kungfutsesta tuli siis sangen aikaisin koko valtakunnan suojelusjumala, jonka aseman hän on saanut pitää yli 2000 vuotta.
Itäisen Han-dynastian aikana (25-221 j.Kr.) käy kehitys samaan suuntaan. Suvun toinen keisari, buddalaisuuden maahan tuoja Ming Ti ('loistava hallitsija', 58-76), antaa hallituksensa toisena vuonna (59) määräyksen, että Kungfutselle on uhrattava kaikissa valtion kouluissa. Itse hän antoi hyvän esimerkin uhraamalla Viisaallemme — koiran. Tämä keisarillinen määräys on erittäin tärkeä ja kauaskantava. Kungfutse ei ole ainoastaan valtion suojelusjumala, vaan hän on myöskin kasvatustyön suojelija ja oikean opin ehdoton auktoriteetti. Tämän asemansa hän on saanut pitää lähes 1900 vuotta. — Vuonna 72, matkallaan valtakunnan itäosissa, toimitti sama keisari omassa persoonassaan suurenmoisen uhrin Kungfutselle Dž'y Fu:ssa. Hän järjesti samalla Kungfutsen 72 oppilaan sielutaulut ja uhrasi niille. Nämä Kungfutsen lähimmät oppilaat ovat siitä saakka säilyttäneet asemansa Kungfutsen seurassa. — Edellisen seuraaja hallitusistuimella, keisari Džang Ti (76-89), uhrasi hänkin täällä mieskohtaisesti Kungfutselle ja toimitti komean juhla-aterian 62:lle Kungfutsen miesperilliselle (vuonna 85). Hänen pojanpoikansa An Ti (107-126) kävi vuonna 123 Kungfutsea kumartamassa.
Tällaiset tiedonannot edellyttävät erikoisen temppelin olemassaoloa, vaikka sitä ei ole aikakirjoissa mainittu, ennenkuin vuodelta 152 kerrotaan, että komeasti puettu kunniavahti vartioi temppeliä sotamiehineen. Palkkiokseen hän sai 100 säkkiä riisiä. Kungfutsen temppeli käsitettiin siis kansallispyhätöksi, joka oli valtion suoranaisen valvonnan alaisena, ja jota valtion varoilla hoidettiin ja lakkaamatta kaunistettiin. Vuodesta 169 alkaen toimitettiin Kungfutselle samoja uhreja kuin 'Valtion Suojelushengille' ja 'Maanviljavuuden Suojelijoille'.
On helppo seurata Kungfutsen palvonnan kehitystä, sillä kiinalaiset historioitsijat ovat tarkoin merkinneet kaiken, mikä koskee Kungfutsea ja hänen kunnioitustaan.
On merkille pantava, että Kungfutsen kunnioitus ja palvonta kehittyi edelleen Han-dynastiaa seuraavana pitkänä ajanjaksona, kansalaissotien ja surkean epäjärjestyksen aikana (221-618). Milloin pyhättö tuli ryöstetyksi tai hävitetyksi, piti jokainen hallitus ensimmäisiin velvollisuuksiinsa kuuluvana sen uudelleen rakentamisen ja kaunistamisen. Samoin saivat Kungfutsen jälkeläiset lakkaamatta uusia armonosoituksia ja perinnöllisiä oikeuksia.
Vuodelta 445 mainitaan ensikerran, että Kungfutsen uhripalvonnan yhteydessä käytettiin musiikkia. Kiinalaiset oppineet olettavat kuitenkin yleisesti, että musiikkia viljeltiin jo Han-dynastian aikana Kungfutsen uhripalvonnassa. Tschepe huomauttaa, että se on hyvin mahdollista, koska kiinalaiset ammoisista ajoista ovat käyttäneet musiikkia kaikenlaisissa juhlatilaisuuksissa. Musiikki mainitaan erikoisesti tältä vuodelta sen vuoksi, että se nyt kenties tuli tarkemmin järjestetyksi ja määrätyksi. Kukaties Kungfutsen temppeleissä käytetty musiikki oli jäännöstä tuosta vanhasta, Kungfutsen aikuisesta musiikista, jolle omistetaan niin monia ihmetekoja. Se palautti ihmiset oikealle tielle, karkoitti himot sydämestä ja istutti jaloja hyveitä ihmisrintaan. Kungfutse itse piti musiikkia suuressa arvossa, hän teki pitkiä matkoja voidakseen kuulla sitä suurten mestarien esittävän, ja hän itse viljeli ja opetti sitä koko elämänsä ajan. On luonnollista, että Kungfutsea uhritilaisuuksissa kunnioitettiin laululla ja soitolla.
Valtakunnan ollessa jakautuneena kahtia, kiinalaisten ja tatarien kesken, 'Pohjoiseen ja Eteläiseen Dynastiaan' (420-589) ollaan kummallakin alueella yhtä innokkaita Kungfutsen palvojia. Vuonna 450 tapahtuu, että silloinen Pohjois-Kiinan tatarilainen hallitsija uhraa härän Kungfutselle Kiinan kansallispyhäkössä, joka vastikään on saatu entistään ehommaksi. Tämä hallitsija oli nimeltään Tai U (424-452); hän oli silloin Šan Tung:issa valioitusretkellä. — Vuonna 576 antaa tatarilainen Pohjois-Kiinan hallitsija Hou Diu ('jälkiherra' 565-577) julistuksen, että Kungfutselaisuus on oleva valtion uskonto ja virallinen opinmuoto hänen hallituspiirissään. Taolaisuudelta ja buddalaisuudelta hän kielsi jyrkästi esiintymisoikeuden valtakunnassaan. Tämä on ensimmäinen julistus lajiaan Kiinassa.
Huomasimme edellä, että keisari (Ming Ti), joka toi buddalaisuuden Kiinaan, oli samalla innokas Kungfutsen palvoja. Tämä ei ole mikään sattuma tai ainoalaatuinen tapaus Kiinan historiassa. Päinvastoin. Pakanauskonnot ovat hyvin ymmärrettävistä syistä usein sangen suvaitsevaisia toisiaan kohtaan, niiltä kun näet useimmiten puuttuu varmoja oppimuodostuksia; uskonnollisuus on näille vain epämääräistä kunnioituksen tunnetta ja, voisimme sanoa, riippuvaisuuden tunnetta, niinkuin Schleiermacher uskonnon määritteli. Missä ikänä kunnioituksen ja palvonnan esine löytyy, sitä palvotaan. Kungfutselaisuudessa on sentään varmoja käsitteitäkin; sen vuoksi se ei ole yleensä kuitenkaan ollut yhtä suvaitsevainen taolaisuutta ja buddalaisuutta kohtaan kuin nämä kungfutselaisuutta kohtaan. Kungfutselaiset temppelit ovat puhdistetut buddalaisista epäjumalankuvista, milloin niitä on sinne päässyt tunkeutumaan. Sen sijaan on Kungfutse buddalaisuudessa asetettu vakituisesti korkeinpaan onnen paikkaan, Läntiseen Taivaaseen (Si T'ien). Buddalaisuus ei ole milloinkaan asettunut vihamieliselle kannalle kungfutselaisuutta kohtaan, mutta kungfutselaisuuden nimessä on silloin tällöin vainottu buddalaisuutta. Niinpä esimerkiksi Pohjois-Kiinan tatarilainen Pe Uei ('pohjoinen' Uei eli Toba)-dynastia (386-532), huolimatta intomielisestä buddalaisuudestaan, kuitenkin osoitti suurta kunnioitusta Kungfutselle. Tämä kungfutselaisuuden historiallinen asema osoittaa sen etevämmyyttä toisten uskontojen rinnalla. Siitä huolimatta ovat Kiinan sivistyneet, jotka varsinaisesti edustavat kungfutselaisuutta, usein yhtä hartaita buddalaisia.
Kungfutselaisuuden etevämmyys toisten uskontojen rinnalla osoittautuu myöskin siinä, että Kiinan suurimpina kukoistuksen aikoina on aina erikoisesti korostettu Kungfutsen kunnioitusta. Niin oli Kiinan ensimmäisenä suuruuden aikana Han-dynastian hallitessa noin kaksisataa vuotta kummallakin puolen ajanlaskumme alkua. Sama on asiaintila Kiinan seuraavana suuruuden aikana Tang-dynastian hallitessa (618-907). Suvun ensimmäinen keisari, hallitsijanimeltään sama kuin Han-dynastian perustaja, Kao Tsu ('loistava alku; alkuperäiseltä nimeltään Li Yen), painoi raskaalla kädellä alas buddalaisuuden ylenmääräistä rehoitusta, joka noina edellisinä sekasorron aikoina oli valtaan päässyt. Hän ei kuitenkaan sen sijaan korottanut Kungfutsea, vaan tämän ihaileman Džou Kung:in, Lu-valtion perustajan, herttua Dzou:n. Keisari antoi julistuksen, että kaikissa valtakunnan kaupungeissa oli rakennettava temppeleitä hänelle, ja, missä niitä jo oli, entuudestaan ne piti kaunistaa uuteen kuntoon.
Džou Kung:in palvelus oli kuitenkin ohimenevä ilmiö. Sillä jo Kao Tsu:n seuraaja Tai Tsung (627-650), jonka aikana valtakunta saavutti suurimman loistonsa, oli Kungfutsen intomielinen ihailija. Hänen kuuluisa lauseensa on: 'Kungfutse on kiinalaisille mitä vesi on kalalle.' T'ai Tsung:in 200,000 nidosta käsittävä keisarillinen kirjasto oli samoilla tienolla (Si An Fu, Šen Si), mistä oli lähtenyt 'Ensimmäisen Keisarin' julistus kaiken kirjallisuuden hävittämiseksi.
T'ang-dynastia on järjestänyt neljä luokkaa palvottavia kungfutselaisia pyhimyksiä tarkoin määrättyine arvoineen ja uhreineen, mutta ennen kaikkea se on korottanut itse Kungfutsen arvon palvonnan esineenä ja Kungfutsen kulttia ylipäänsä. Tämän hallitsijasuvun ajalta alkaa verovapauksien myöntäminen Kungfutsen suvulle hänen temppelinsä ja hautansa hoitamista varten.
Tällöin lienee alkanut myöskin veistokuvien käytäntöönotto Kungfutsen palvonnassa. Williams'in mukaan eräs Uei Dži-niminen oppinut tämän hallitsijasuvun alussa teki Kungfutsen ja hänen 72 oppilaansa kuvat ja käytti niitä jonkinlaisina opetusvälineinä koulussaan. Veistokuvien käyttö ei ole buddalaisuuden mukana Kiinaan tullut vaikka se on buddalaisuuden kautta suuresti lisääntynyt. Kungfutselaisissa temppeleissä ei yleensä käytetä kuvia, vaan ainoastaan nimilaattoja. Poikkeuksia kuitenkin on, ja erikoisesti on mainittava Kungfutsen sukutemppeli Dž'y Fu:ssa, jossa on useita jättiläiskuvia, kuten myöhemmin saamme nähdä.
Vuonna 705 antoi keisari määräyksen, että sadan perheen vuosiverot ja -tulot oli käytettävä Kungfutsen sukutemppelin ja siellä toimitettavien uhrien hyväksi. Tämä oli alku K'ung-suvun maa-alueiden omistamiseen. Vuonna 792 vapautettiin jälleen kolmekymmentä perhettä kaikista verorasituksista velvollisuudella huolehtia säännöllisesti temppelin ja sen puistikon puhtaanapidosta. Vuonna 725 vapautettiin viisi perhettä kaikista verovelvollisuuksista tarkoituksella pitää huolta Kungfutsen haudasta.
Tähän saakka on Kungfutsesta yksinään ollut mahtava veistokuva hänen sukutemppelissään Dž'y Fu:ssa. Vuonna 725 toimitutti keisari Kungfutsen kymmenelle parhaalle oppilaalle veistokuvat tähän temppeliin. Ne olivat tietysti paljon pienempää kokoa kuin mestarin oma kuva. Vuonna 740 annettiin keisarillinen määräys, että toisen ja kahdeksannen kiinalaisen kuun määrättynä päivänä (Kungfutsen syntymän ja kuoleman aikaan; huhti- ja syyskuussa) oli Kungfutselle toimitettava erikoisen arvokkaat uhri: Tämä määräys on ollut voimassa näihin päiviin saakka. Kautta maan on näinä määräpäivinä härkiä ja muita pienempiä eläimiä Kungfutselle uhrattu hänen temppeleissään, joita on jokaisessa virallisessa kaupungissa. Uhrin toimittajina ovat paikkakunnan korkeimmat viranomaiset. Valtion valvonnan alainen opettajisto on myöskin velvollinen ottamaan osaa uhritoimitukseen. Koulujen oppilaiden tulee polvistua Kungfutsen kuvan tai nimilaatan edessä.
T'ang-dynastiaa seuraavana viisikymmenvuotisena sotilasmielivallan aikana ei Kungfutsen kunnia sanottavasti kasva. Mutta kun Sung-hallitsijasuku (960-1280) saa taas jossain määrin turvatumman yhteiskunnallisen tilan syntymään ja kun silloin muutenkin ilmenee vilkkaita henkisiä virtauksia, niin Kungfutsenkin arvovalta saa siitä osansa. Kungfutsen sukutemppelin hoitoa varten tekevät keisarit suurisuuntaisia lahjoituksia. K'ung-suvulle ja sen suurimmalle miehelle myönnetään ennenkuulumattomia erikoisoikeuksia.
Heti Sung-dynastian ensimmäinen keisari Tai Tsu ('suuri alku'; omaa sukuaan Džao; kotoisin Kungfutsen esi-isien asuma-alueilta Sung-valtion lähettyviltä; siitä dynastian nimi Sung) antoi hallituksensa toisena vuonna (961) määräyksen, että julkisissa tutkinnoissa oppiarvon saaneiden tulee osoittaa kunnioitustaan Kungfutselle hänen temppeleissään heti tutkinnon jälkeen. Myöskin tämä säädös on ollut voimassa siitä alkaen näihin päiviin saakka.
Seuraavan keisarin (Tai Tsung) määräyksestä laitettiin v. 983 Kungfutsen temppeli Dž'y Fu:ssa mitä loisteliaimmaksi. Tämän hallitsijan seuraaja Džen Tsung (998-1023) osoittautui tämän dynastian keisareista kaikkein innokkaimmaksi Kungfutsen palvojaksi. Hän antoi mitä ankarimpia määräyksiä, että Kungfutsen temppelit kaikissa kaupungeissa oli pidettävä hyvässä kunnossa ja määrätyt uhrit hänelle niissä säännöllisesti toimitettava. Tähän saakka on kokonaan unhotettu Kungfutsen lähimmät sukulaiset. Džen Tsung korotti myöskin Kungfutsen isän, äidin ja vaimon palvottavien joukkoon. Kungfutsen pyhäkön hoitoa varten hän määräsi entisten lisäksi kymmenen perhettä, vapautettuina muista velvollisuuksista, kuten edellisetkin.
Tulvimalla tulee nyt Kungfutselle keisarillisia kunnianosoituksia, arvonimiä ja lahjoituksia. Kungfutsen nykyinen kunnianimi Drï Šeng ('viisaista parhain'), jota jo historioitsija Szï-Ma Ts'ien oli käyttänyt, tulee nyt Kungfutsen viralliseksi nimeksi. Keisari uudistaa kaikki Kungfutsen temppelin uhriesineet, lahjoittaa erään kallisarvoisen uhriastian temppeliin ja Kungfutsen suvulle 300,000 hopearahaa ja 300 kääröä silkkiä. K'ung-suvun päämies — 46:s polvi Kungfutsen jälkeen — saa Juhlamenoneuvoston varaesimiehen arvon ja kuusi suvun muuta jäsentä pääsee valtion korkeimpien arvohenkilöiden joukkoon. Keisarin määräyksestä rakentaa K'ung-suvun päämies vuonna 1008, suurentaen Kiinan kansallispyhäkköä, uuden temppelin sille paikalle, missä nytkin pyhäkön päärakennus on. Kymmenen vuotta myöhemmin sai K'ung-suvun päämies oikeuden juhlallisissa uhritoimituksissa käyttää keisarillista päähinettä — ellemme sanoisi kruunua — ja vastaavaa keisarillista juhlapukua.
Seuraava keisari Ren Tsung (Jen Tsung 1023-1063) antoi, kuten edellä on mainittu, K'ung-suvun päämiehelle nimen Jen Šeng Kung, 'Uhkuvan Viisauden Prinssi', joka hänellä yhä on. Tämä sivistysharrastuksistaan kuuluisa keisari, joka m.m. ensimmäisenä otti käytäntöön tuon Kiinassa niin suuresti suositun rinnakkaismietelauseiden (Tei Tzï) kirjoittamisen, lahjoitti Kungfutsen sukutemppelille tällaisen korkeanomakätisesti kirjoitetun paralleliseinäkoristeen, mikä on suurin ajateltavissa oleva kunnianosoitus. Tähän aikaan elää Kiinan toinen suuri historioitsija Szï-Ma Kuang, joka 354-nidosta käsittävässä historiateoksessaan koskettelee myöskin samoja asioita kuin Kungfutse Kevättä ja Syksyä-teoksessaan.
Keisari Džē Tsung (1086-1101) lahjoitti Kungfutsen sukutemppeliä varten lisää maa-alueita noin 2,500 hehtaaria. Tämän seuraaja Huei Tsung (1101-1125) on harras taolainen, mutta lisää runsaasti helmiä Kungfutsen kruunuun. Hän antaa kiinnittää Kungfutsen päähineeseen kaksitoista kuninkaallisten käyttämää tupsua, ja hänen vaatteisiinsa kaksitoista vertauskuvallista kuviota (embleemiä); hänen käsiinsä asetetaan ruhtinaallinen valtikka, kunniataulu, Džen Kuei, ja 24 keihästä pystytetään temppelin pääoven eteen. Täysin ruhtinaallinen hovi syntyy Kungfutsen sukutemppelin yhteyteen hoviherroineen ja kunniavahteineen. Pyhäkkö saa nykyisen nimensä Ta Dženg ('suuri täydellisyys').
Ei ole tarpeellista kuvailla yksityiskohtaisemmin Sung-dynastian kantamaa kunnioitusta Kungfutselle ja hänen suvulleen. Kungfutsen sukutemppeli ja hauta ovat yhtä lähellä kiinalaisten sydämiä kuin Europan ristiretkeilijöille Palestinan pyhät paikat samaan aikaan. Eivätkä vain keisarit osoita Kungfutselle kunnioitustaan. Koko maa on täynnä Kungfutsen ihailua ja ylistystä. Kungfutsen opetuksiin ja hänen toimittamaansa kirjallisuuteen syvennytään aivan uudella tavalla, klassillista kirjallisuutta tutkitaan ja tulkitaan intomielisesti. Tätä innostusta ei voi vähentää se seikka, että Pohjois-Kiina ja siellä olevat pyhät paikat joutuvat vieraiden raakalaisheimojen haltuun. Tähän aikaan, jolloin 'Uhkuvan Viisauden Prinssi' on 'Baabelin vankeudessa' Jangtse-virran eteläpuolella, elää täällä Hu Nan ja Kiang Si-maakunnissa Kiinan klassillisen kirjallisuuden suurin selittäjä Dzu Hsi (1130-1200) Koko aikakautta on vilkkaan Kungfutsen tutkimisen ja palvonnan vuoksi sanottu uus-kungfutselaisuuden ajaksi.
Mongoolilaisen Yen-dynastian (1280-1368) ajalta ei ole erikoisempaa mainittavana Kungfutsen palvonnan kehityksestä. Hallitsijasuvun perustaja Kublai Khān (Šzï Tsou, 'uuden maailman alku'), oli suvaitsevainen yleensä eri uskontoja kohtaan, mutta taikauskoista taolaisuutta hän piti vaarallisena ilmiönä ja määräsi sen kirjallisuuden hävitettäväksi, säästämällä kuitenkin peruskirjan, Tao Te Džing:in. Hänen suosionosoituksestaan Kungfutsen jälkeläisiä kohtaan on kerrottu edellä. Mongooliruhtinaat Kiinan hallitsijoina olivat yleensä suopeita Kiinan sivistystä ja Kungfutsea kohtaan, jolle annettiin mitä juhlallisin arvonimi.
Kotoinen Ming-dynastia (1368-1644), jonka kolmas keisari (Jung Lo') toimitti kuuluisan tietosanakirjan, 22,877-niteisen Jung Lo Ta Tien:in, oli niinikään kungfutselaisystävällinen. Kungfutse on jo niin kasvanut Kiinan henkiseen elämään, varsinkin Sung-dynastian aikana, että on mahdoton ajatella Kiinaa ilman Kungfutsea. Pari tapausta Kungfutsen palvonnasta tältä ajalta ansaitsee erikoisesti tulla mainituksi. Kun salama vuonna 1499 sytytti tuleen ja poltti poroksi Kiinan kansallispyhäkon, niin ei Lutherin vasarannaputukset Wittenberg'in linnankirkon ovella kahdeksaatoista vuotta myöhemmin järkyttäneet syvemmin Europan kansoja kuin tämä Taivaan vihan ilmaus Kiinan silloista 60:tta miljoonaa asukasta. Keisari Hung Drï (1488-1506) ymmärsi kunnianasiakseen saada tämän vaurion mahdollisimman pian korjatuksi. Neljässä vuodessa nousikin pyhäkkö entistään ehompana tuhkastansa, varustettuna kymmenellä jättiläiskivipylväällä, jotka lohikäärmekaiverruksineen yhä vielä kaunistavat pyhäkön päärakennuksen julkisivua. Mutta ikävä onnettomuus kohtasi temppeliä uudelleen muutamien vuosien kuluttua. Vuonna 1511 veivät rosvot pyhäköstä keisarilliset lahjoitukset ja muut kalleudet. Sen vuoksi antoi keisari Džen Te' (1506-1522) määräyksen, että Dž'y Fu:n kaupungin muureja oli laajennettava länteen päin niin paljon, että sen ulkopuolella tähän saakka sijainnut temppeli oli tuleva kaupungin muurien sisälle.
Mongoolikeisarin vuonna 1308 Kungfutselle antama kunnianimi
'Täydellisin, Viisain ja Oppinein Prinssi' muutettiin vuonna 1530
kuulumaan: Drï Šeng Hsien Szï: — 'Viisaista Parhain Entisaikojen
Opettaja', mikä on yhä vielä Kungfutsen kunnianimenä.
Kiinan viimeinen hallitsijasuku, mandžulainen Ts'in-dynastia (1644-1912) on yrittänyt, jos mahdollista, voittaa kaikki edeltäjänsä Kungfutsen kunnioittamisessa. Ei ainoastaan poliittinen viisaus, vaan myöskin todellinen sivistysharrastus on vienyt tämän vieraan suvun hallitsijoita kantamaan kortensa Kiinan yhteiseen kekoon. Tämän mahtavan hallitsijasuvun ensimmäinen keisari Šuen Drï muutti hallituksensa toisena vuonna Kungfutsen kunnianimen samaksi minkä mongoolit olivat hänelle antaneet, mutta erään seikkaperäisen selvityksen johdosta palautti sen jälleen (1658) Ming-dynastian aikana annettuun muotoon. Pian sen jälkeen teki sama keisari 10,000 punnan arvoisen lahjoituksen temppelin korjauksia varten. Pekingissä hän toimitti useampia uhreja Kungfutselle.
Suvun toinen keisari K'ang Hsi (1662-1723) on Kiinan suurimpia hallitsijoita, kuuluisan sanakirjan (K'ang Hsi Tzï Tien) toimittaja ja 'Pyhän Julistuksen' (Šeng Y) kirjoittaja. Vuonna 1670 hän toimitti uhrin Kungfutselle ja kävi tarkastamassa Kungfutsen temppeliä vuonna 1684. Kaikki mandžulaiset keisarit ovat osoittaneet yhtäläistä kunnioitusta Kungfutsea ja hänen jälkeläisiään kohtaan. Kun keisari astuu valtaistuimelle, käy hän itse kumartamassa Kungfutsen kuvan edessä Dz'y Fu:ssa, tai lähettää edustajansa sinne. Jos tulvat tai kuivuus tuottavat yleistä hätää, tai kulkutaudit ja muut onnettomuudet yllättävät kansaa tai keisarillista perhettä, niin ei milloinkaan unohdeta ilmoittaa siitä keisarillisen lähettilään kautta Kungfutselle apua pyytäen.
Seuraava keisari Jung Dženg (1723-1736) joutui ajattelemaan, eikö Kungfutsen esi-isiäkin olisi asetettava kunnioituksen esineiksi. Sung-dynastian aikana oli jo Kungfutsen isä korotettu palvottavien joukkoon nimellä Ts'i Šeng Kung ('Viisaan alkaja-prinssi'). Nyt päättelee Jung Dženg, että vielä ainakin neljä sukupolvea Kungfutsen esi-isiä on eristettävä muista kuolevaisista. Tämä tapahtuukin jo hänen hallituksensa ensimmäisenä vuonna. Kungfutsen viisi esi-isää suoraan ylenevässä sarjassa saa prinssin arvon kukin: Džao-Šeng, Y-Šeng, I-Šeng, Dz'ang Šeng ja Ts'i-Šeng: — 'Viisaan' (Kungfutsen) 'Alkoja, Kehittäjä, Jatkaja, Kirkastaja ja Avaaja'.
Seuraavana vuonna (1724) poltti salama toistamiseen Kiinan kansallispyhäkön Dž'y Fu:ssa. Keisari Jung Dženg sai mieluisen tehtävän sen uudelleenrakentamisessa. Kun pyhäkkö vihdoin kuusivuotisen ankaran työn jälkeen oli valmis (1730), lähetti keisari viisi poikaansa sen juhlalliseen avajaistilaisuuteen. Rakennustyössä käytettiin nyt ensikerran keisarillisia keltaisia tiilejä. Nykyinen Kungfutsen sukutemppeli on juuri tämä keisari Jung Dženg:in rakennuttama, ja se on siis lähes kaksisataa vuotta vanha. Jälkeenpäin on siihen tietysti tuotu yhtä ja toista koristusta lisäksi, koska on tullut tavaksi, että jokaisen keisarin tulee jättää joku merkittävä muisto pyhäkön kaunistamiseksi.
Mahtava keisari Ts'ien Lung (1736-1796) antoi (1744) määräyksen että kungfutselaiset temppelit ovat puhdistettavat buddalaisista papeista ja kuvista kautta koko valtakunnan. Sekä buddalaisuus että taolaisuus olivat hänen mielestään surkuteltavia harhaoppeja. Hän luopui kuitenkin aikeestaan rajoittaa niiden vaikutusvaltaa, arvellen, että se vain synnyttäisi lisää levottomuutta ja muuta pahaa. Huolimatta kunnioituksestaan Kungfutsea kohtaan hän piteli kovakouraisesti 'Uhkuvan Viisauden Prinssejä' samoin kuin taolaista 'paaviakin'.
Esityksemme Kungfutsen palvonnan historiallisesta kehityksestä on muodostunut läpileikkaukseksi koko Kiinan historiasta. Olemme huomanneet, kuinka läheisessä yhteydessä Kungfutsen palvonta on ollut valtakunnan yleisen tilan ja sen henkisten virtausten kanssa. Olemme panneet myöskin merkille, että kehittyipä olot miten tahansa, aina on Kungfutsen arvo vain kasvanut — keisarikunnan loppuun saakka. Vieläpä ensimmäinen tasavallan presidenttikin Yen Šzï K'ai (Juanshikai) yritti keisarikruunua tavoitellessaan asettaa kungfutselaisuuden etuoikeutettuun asemaan valtakunnassa. Yritys ei kuitenkaan onnistunut, ja voinemme sanoa, että se ei ole enää koskaan onnistuva. Kristinusko on saamassa kungfutselaisuuden entisen valta-aseman. Siitä huolimatta säilyy Kungfutsen kunnioitus kiinalaisissa, vaikka sen virallinen palvonta onkin päättynyt.
5.
KUNGFUTSEN PALVONTA HÄNEN PAIKALLISTEMPPELEISSÄÄN.[32]
a) Temppelit.
Kungfutselaiset temppelit, joita on jokaisessa virallisessa kaupungissa (kuten jo olemme maininneet) ovat kaikki saman kaavan mukaan rakennettuja. Niiden pääovi on aina etelään päin, kuten alttarikin. Kungfutsen sukutemppelin julkisivu Dž'y Fu:ssa on myöskin rakennettu eteläistä ilmansunntaa kohti, mutta se eroaa näistä muista temppeleistä, ei ainoastaan paljon juhlallisemman ulkoasunsa vuoksi, vaan myöskin siinä, että sinne on aseettu veistokuvia. Sielulaatta on kuitenkin sielläkin kuvan edessä, joten kuvaa itseään ei pidetä aivan samanlaisen kunnioituksen esineenä kuin tavallisia epäjumalankuvia. Kungfutselle ei ylimalkaankaan osoiteta samanlaista kiitos- ja rukouspalvontaa kuin buddalaisille jumalille. Kungfutsen palvonta on pääasiallisesti määrättyjen ylistysvirsien ja hymnien lukemista hänelle. Kahdesti kuukaudessa, uudenkuun ja täysikuun aikana, toimitetaan säännöllisesti Kungfutsen palvontaa, sekä sitäpaitsi kaksi kertaa vuodessa, keväällä ja syksyllä, juhlallisemmat uhri-toimitukset. Tarkastelemme nyt noita kaikkialla tavattavia Kungfutselaisia temppeleitä.
Niissä on vähintään kaksi toisistaan erillään olevaa osastoa. Kaikki temppelin eri osastojen, porttien ja ovien nimitykset, niin hyvin näissä maakuntatemppeleissä kuin suuressa sukutemppelissäkin, viittaavat vanhoihin sivistysmuistoihin ja ennen kaikkea Kungfutsen omaan aikaan. Temppelihuoneuston eteläinen seinä on nimeltään Hung Ts'iang (Hung-seinä). Hung oli Han-dynastian aikana valtion korkeakoulujen nimi. Muuri on väriltään punainen, koska se oli Džou-dynastian virallinen väri ja on yhä edelleen onnen väri Kiinassa. Tällaiset pikkuseikat osoittavat kiinalaisille luonteenomaista taipumusta historiallisten muistojen arvossapitämiseen. Ensimmäisen osaston nimi on P'an Kung. Tämä oli Džou-dynastian aikana vasallivaltioiden korkeimpien opetuslaitosten nimi. Näissä kouluissa kasvatettiin virkamiehistöä vuoden aikojen mukaan milloin käytännöllisesti milloin tietopuolisesti. Näiden koulujen välittömässä yhteydessä oli puoliympyrän muotoinen tekolampi, P'an Dr'ï, joka myöskin löytyy Kungfutsen temppeleissä. Lammen yli johtaa kaunis kaarisilta, jota kuitenkaan ei saa käyttää muut kuin keisari itse ja joku valiohenkilö, 'ensimmäinen oppineista' (Džuang Yen). Pihan taka-osan molemmin puolin ovat sivurakennukset, joista oikealla oleva on uhrimenoja johtavan hallitusvirkamiehen (mandariinin) juhlapukuun pukeutumista varten (Kuan T'ing). Tätä vastapäätä on vasemmalla uhrieläinten teurastuspaikka, Tsai Seng T'ing. Ensimmäisestä pihasta johtaa kolmiosainen kunniaportti takapihalle, varsinaiseen pyhäkköön. Kunniaportin keskimmäinen osa on taaskin vain ruhtinaallisten henkiöiden ja valio-oppineiden käytettävissä. Huomaamme kuinka suuret valtuudet oppiarvo Kiinassa antaa. Sivistyksensä nojalla voi halpasäätyisinkin nousta ruhtinaalliseen arvovaltaan. Kunniaportin keskiosan nimi on Tā Dž'eng Men, 'Suuren Täydellisyyden ovi'. 'Suuri Täydellisyys' on Kungfutsen sukutemppelin päärakennuksen nimi Dž'y Fu:ssa, samoinkuin se on näiden yleisten kungfutselaisten temppelien pyhimmän osaston nimi. Kunniaportin kautta, joka jakaa temppelialueen kahteen osastoon, tulemme nyt esikartanosta varsinaiseen pyhäkköön, jonka avointa keskustaa mainitaan nimellä Tan Dr'ï, 'Punainen Piha' — taaskin tuo merkitsevä väri. Tan Dr'ï oli Džou-dynastian aikana kuninkaallisen palatsin eteisen nimi. 'Punaisen Pihan' perällä on temppelin päärakennus Tā Dzeng Tien, 'Suuren Täydellisyyden Temppeli'.
Temppelin peräseinämän keskellä on joko jonkinlaisen kehyksen sisällä tai yksinkertaisella alttarin tapaisella korokkeella Kungfutsen nimitaulu, johon on merkitty: Drï-Šeng Hsien-Szï K'ung Tzï: — 'Viisaista Parhain Entisaikojen Opettaja Kungtse'. Nimitaulun edessä on erikoinen uhrialttari. Kungfutsen taulun molemmin puolin ovat hänen 'Neljä Seuralaistaan', Szï P'ei, joiden nimitaulut ovat hiukan pienempiä.
Kungfutsen oppilaat ja kungfutselaisuuden huomattavimmat edustajat ovat Kungfutsen sukutemppeliskä Dž'y Furssa, tuossa kungfutselaisuuden Pantheon'issa, ryhmitetyt neljään luokkaan, joista kuitenkin vain kaksi ensimmäistä luokkaa on sijoitettu temppelin päärakennukseen. Nämä kaksi luokkaa, puhtaimman kungfutselaisuuden edustajia, ovat saaneet sijansa Kungfutsen seurassa myöskin hänen paikallistemppeleissään. Ensimmäiseen luokkaan kuuluu vain neljä Kungfutsen parasta 'jäljennöstä', nuo yllämainitut 'Neljä Seuralaista' eli 'Toveria':
1. Jen Tzï (Jen Huei), Kungfutsen sukulainen ja ihmeoppilas; kunnianimi Fu' Šeng, 'Viisaan Toistaja'; kuoli nuorena, 32-vuoden ikäisenä; ei ole jättänyt jälkeensä kirjallisia tuotteita. Hänellä on myöskin oma temppelinsä Dž'y Fu:ssa, kotikaupungissaan, jonne hän myöskin on haudattu.
2. Tseng Tzï (Tsengtse), Kungfutsen parhaita oppilaita; kunnioituksen ja kuuliaisuuden tehostaja; siitä kunnianimi Tsung Šeng, 'Viisaan Kunnioittaja'. 'Suuri Oppi' (Tā Hsio), sen selittävä osa, on hänen kirjoittamansa. 'Seremoniakirjassa' (Li Dži) lienee myöskin hänen muistiinpanojaan. 'Kunnioituksenkirja' (Hsiao Džing) on laadittu hänen nimessään. Hänen paikkansa on Kungfutsen vieressä oikealla, sen sijaan, että Jen Huei:n nimitaulu on vasemmalla — ensimmäisellä sijalla.
3. Tzï Szï (K'ung Dži'), Kungfutsen pojanpoika ja etevä oppilas; 'Kultaisen Keskitien' (Džung Jung) kirjoittaja; kunnianimi Šū Šeng, 'Viisaan Kertoja'. Hänen paikkansa on Jen Huei:n jälkeen vasemmalla.
4. Mong Tzï (Mongtse), Kungfutsen innokas ihailija; ei kuulunut hänen varsinaisiin oppilaisiinsa; eli 372-289 e.Kr. Klassillisen kirjallisuuden suurin tyylitaituri. Kunnianimi Jā Šeng, 'Toinen Viisas'. Hänellä on myöskin oma temppelinsä kotikaupungissaan Tsou Hsien:issa.
Kungfutselaisten suurmiesten toiseen luokkaan kuuluu 'Kaksitoista Älyniekkaa' Šzï-ōr Džē'. Näiden kunnianimi on Hsien Hsien, 'Edesmennyt Hyveenharjoittaja'. Yksitoista näistä on Kungfutsen omia oppilaita. Kahdestoista on yli tuhat vuotta jälkeenpäin elänyt henkilö: —
1. Min Tzï (Mintse), kunnianimeltään Tzï Ts'ien. 2. Ruan Tzï (Jantse); Tzï Jung. 3. Tuan-Mu Tzï; Tzï Kung. 4. Džung Tzï; Tzï Lu. 5. Pu' Tzï (Pu Tzï); Tzï Hsia. 6. Jiu Tzï; Tzï Ro'. Nämä ovat temppelin itäseinustalla. Sen länsiseinustalla ovat seuraavat kuusi 'älyniekkaa': —
7. Ruan Tzï (Jantse); Pē Njiu. 8. Tsai Tzï; Tzï Ngo (Tzï O). 9. Ruan Tzï (Jantse); Tzï Jiu. 10. Jen Tzï (Jentse); Tzï Jiu. 11. Džuan Sen Tzï; Tzï Džang. 12. Džu Tzï (Džutse, Chutse, Chu Fu-Tzï); Džu Hsï.
Viimeinen näistä on uudemman kungfutselaisuuden huomatuin henkilö, klassillisen kirjallisuuden oikeaoppisten selitysten kunnioitettu kirjoittaja, tavallaan oikeaoppisen kungfutselaisuuden perustaja. Eli 1130-1200 j.Kr.
Kolmannen luokan kungfutselaiset ovat saaneet sijansa Punaisen Pihan molemmin puolin olevissa sivurakennuksissa, läntisessä (Hsi U) ja itäisessä (Tung U). Nämäkin ovat yleensä Kungfutsen omia oppilaita. Suuri joukko onkin täällä merkkimiesten tauluja, 36 kappaletta kummallakin puolella, siis yhteensä 72. Kaiken kaikkiaan on kungfutselaisessa paikallistemppelissä 88 mestarin opetuslasta.
b) Palvonta.
Tarkoin määrätyt uhrimenot ovat kummassakin suuressa palvontatilaisuudessa, keväällä ja syksyllä, aivan samat. Vieläpä niiden nimikin on sama: Ting Džï, 'Ting-Uhri'. Ting on määrätyn päivän nimi, jolloin uhri toimitetaan. Pääkaupungissa on uhrin toimittajana itse keisari tai hänen edustajansa. Maakuntien pääkaupungeissa on Kungfutsen palvonta korkeimman virkamiehen, maaherran, huolena. Muissakin kaupungeissa johtaa sikäläinen korkein hallitusvirkamies uhritoimituksia. Kungfutsen palvonta on siis kauttaaltaan ensi kädessä valtiollinen toimitus. Minkäänlaista papistoa ei kungfutselaisuudessa ole. Sen sijaan on buddalaisuudessa ja taolaisuudessa suuri joukko papillisia henkilöitä, miehiä ja naisia.
Hyvissä ajoin ennen varsinaisten juhlallisuuksien alkamista järjestetään pyhäkkö juhla-asuun. Koko juhlajärjestys, kaikkia yksityiskohtia myöten, on edeltäpäin tarkoin määrätty, vieläpä kirjallisesti ja piirustustenkin avulla esitetty. Kungfutsen nimitaulun eteen asetetaan taiteellinen uhriastia palavine suitsutuspuikkoineen. Sen molemmin puolin palaa suuri soihtu. Kolme pöytää järjestetään näiden eteen uhriesineiden asettelua varten. Keskimmäisellä pöydällä on useita maljakkoja täynnä kaikenlaista maanhedelmää, sekä suuri joukko viinalla täytettyjä pikareita. Sivupöydille asetetaan valmista ruokaa maljakkoihin ja kuppeihin. Temppelin keskelle, valkoisen silkkikäärön eteen, tuodaan uhrieläimet: — suuri härkä keskelle ja lammas ja sika sen oikealle ja vasemmalle puolelle, kaikki teurastettuina.
Varsinainen uhrin toimittaja, korkein paikkakunnan virkamies, on kolme päivää valmistautunut juhlatoimitusta varten ja vetäytynyt kokonaan pois julkisesta elämästä. Varhain juhlapäivän aamuna, jo ennen auringonnousua, hän saapuu suuren seurueensa kanssa temppelin esipihaan. Hän pukeutuu määrättyyn uhripukuun, jota säilytetään täällä hänen pukeutumishuoneessaan. Sen jälkeen johtaa seremoniamestari hänet 'Punaisen Pihan' koilliskulmaan pesemään käsiään vartavasten asetetussa maljakossa. Tällä välin ovat kaikki saattueeseen kuuluvat virkamiehet asettuneet kukin edeltäpäin määrätylle paikalleen.
Nyt ovat siis kaikki valmistukset tehdyt, nyt alkaa itse pyhä toimitus. Siinä on kolme osaa: —
1. Ing Šen, 'hengen vastaanotto'.
2. Hsien, uhritoimitus, ja
3. Sung Šen, 'hengen hyvästely'.
Viimeisen osan välittömässä yhteydessä tapahtuu uhriesineiden poissiirtäminen, Ts'ē Džuan.
Kumealla jyminällä, ruutipaukkujen polttamisella ja meluavalla musiikilla alkaa juhlatoimitus. Uhrintoimittaja astuu pyhäkköön henkeä vastaanottamaan. Kun hän on saapunut Kungfutsen taulun ääreen, laskeutuu hän polvilleen, asettaa siihen tuohuksensa ja painaa kolme kertaa päänsä maahan. Tämä kumartelu uusitaan kolmeen otteeseen. Hänen siinä Kungfutsen henkeä vastaanottaessaan esitetään pyhäkön edessä olevalla korokkeella tähän tarkoitukseen edeltäpäin määrätty ylistyslaulu soittokoneiden säestyksellä.
Nyt alkaa kolmiosainen uhritoimitus (Hsien) läsnäolevalle hengelle. Ensikerralla asetetaan silkki ja viina keskimmäiselle pöydälle, molemmilla seuraavilla kerroilla sivupöydille. Jokaiseen asetteluun liittyy kolmikertainen kumarrus maahan asti, K'o T'ou, kuten henkien vastaanotossakin tapahtui. Samoin esitetään jokaisen uhrin aikana määrätty hymni, johon liittyy jonkinlainen vertauskuvallinen tanssi.
Laulajina ja soittajina käytetään uhritoimituksessa 50 miestä, jotka ovat jakautuneet kahteen osastoon, kummallakin oma johtajansa. Tanssijoina esiintyy 36 poikasta, jotka nekin ovat jakautuneet kahteen ryhmään. Laulajat ja soittajat ovat pyhäkön edustalla olevalla korokkeella, tanssi tapahtuu sen edessä pihamaalla. Kun nyt ylistyshymnejä lauletaan, niin nuo pojat, ollen pukeutuneina mahdollisuutta myöten Kungfutsen aikuisella tavalla ja pitäen vasemmassa kädessään huilua ja oikeassa fasaaninsulkaa, koettavat liikkeillään kuvannollisesti ilmaista laulussa esiintyviä sanoja. Kun esim. laulumiehet laulavat: 'Puhdas uhriviini on jo valmis', niin nuo pojat uhrin valmiutta osoittaakseen tekevät syvän kumarruksen. Samoin he koettavat huilulla ja sulalla, asettelemalla niitä eri asentoihin, kuvata laulussa esiintyviä kirjoitusmerkkejä. Vain kaikkein yksinkertaisimmat merkit voidaan tällä tavoin kuvata. Sellaisia ovat esim. Šang, Hsia, Ting; ylös, alas ja päivännimi Ting.
Juhlallisuudet päättyvät hengen hyvästelyyn (Sung Šen). Sitä ennen siirretään uhriesineet pois (Tsē' Džuan), viina juodaan, silkki poltetaan ja uhrieläinten liha jaetaan alempien virkamiesten kesken. Juhlallisuuksissa toiminut ylimmäinen virkamies kumartelee Kungfutsen hengelle hyvästiksi hänen nimitaulunsa edessä samalla tavalla kuin häntä vastaanottaessaankin, jonka jälkeen hän jättää temppelin juhlallisen saattueen seuraamana.
Samanlaisia menoja toimitetaan muidenkin nimitaulujen edessä alempien virkamiesten toimesta, vaikka tietysti vähemmän juhlallisella tavalla.
IV
SUURI OPPI
1.
SUURI OPPI JOHDATUKSENA KUNGFUTSELAISEEN ELÄMÄNKATSOMUKSEEN[33]
Kungfutselaisista teoksista olemme valinneet Suuren Opin yleiskatsauksellisen esityksemme keskustaksi, koska sillä on useita edellytyksiä tähän.
Ensinnäkin se on hyvin suppea, pieni vihkonen vain, jonka lukeminen ei rasita ketään. Sitten se itse ilmaisee olevansa johdatus kungfutselaisuuteen. Kaikki tärkeimmät käsitteet tulevat tässä esiin. Edelleen on teos muodolliselta asultaan parhaita ja järjestelmällisimpiä.
Varsinainen teksti, jota yleisesti pidetään Kungfutsen itsensä kirjoittamana, on hyvin lyhyt, sisältäen vain 205 sanamerkkiä, mutta siinä on kosketeltu hyvin laajakantoisia kysymyksiä ja viehättävällä tavalla. Kymmenen lukua sisältävä selityskirja, jossa yksityiskohdittain tarkastellaan varsinaisen tekstin väitteitä, kulkee yleisesti Kungfutsen oppilaan Tsengtsen nimellä, mutta asiaa ei ole täysin todistettu. Teokseen liittyy sitäpaitsi klassillisen kirjallisuuden oikeaoppisen selittäjän Džu Hsi:n huomautuksia, ja eräs aukko on täytetty Džu Hsi:n opettajan Dengtse:n selityksillä. Suuressa Opissa on siis ainakin neljän miehen kynän jälkiä. Paitsi Džu Hsi:ta, joka eli noin 1700 vuotta Kungfutsen jälkeen, on moni muukin klassillista kirjallisuutta selittänyt, mutta nämä selitykset eivät käännöksessä tule suoranaisesti esille.
Kielen puolesta on Suuri Oppi kirjava. Siinä on lainauksia kaikkein vanhimmista teoksista, Historiakirjasta ja erittäinkin Laulujenkirjasta, siinä on Kungfutsen ja hänen aikansa tyyliä ja vihdoin 12:nnen vuosisadan kehittyneempiä kielinäytteitä. Sananlaskuja ja mietelauseita on teoksessamme runsaasti. Muutamia itse teoksessa mainitaan sananlaskuiksi, jotka siis Kungfutsen aikana elivät kansan suussa. Toiset mietelauseet ovat Suuresta Opista siirtyneet jokapäiväiseen käytäntöön.[34] Edellistä lajia ovat esim. seuraavat: "Isä ei ymmärrä poikansa pahuutta, eikä hän ymmärrä laihonsa hyvyyttä." "Yksi sana sotkee seikan, yksi mieskin määrää kansan (I Jen fen Szï, i Ren ting Kue)." Jälkimmäistä lajia ovat esim. "Esineillä on juuret ja latvat, asioilla on loppu ja alku." "Rikkaus kaunistaa huoneen, hyve kaunistaa ihmisen (Fu' ruen U' Tē ruen Šen)." "Hyve on juuri, rikkaus on latva."
Sitäpaitsi on teoksessamme paljon sananlaskun tapaisia suppeita mietelauseita, jotka kääntäessä kadottavat niin paljon mehustaan. Sellaisia ovat esim. I Šen fā Ts'ai, i Ts'ai fā Šen, jossa kummankin lauseen sanat ovat samoja, mutta sanojen järjestys vain erilainen. Lauseella on tahdottu kuvata rikkauksien oikeata käyttöä: toinen kohottaa omaa arvoaan tavarain oikean käytön kautta, toinen taas kohottaa rikkauttaan laskemalla omaa arvoaan. Lause "Väärin tullut tavara, väärin myöskin menee, pahoin puhutut sanat pahoina myöskin palaavat" on kiinaksi lausuttu hyvin lyhyesti ja sattuvasti. — I Džia Ren, i Kue hsing Ren; i Džia Rang, i Kue hsing Rang: "Yksi ainoa koti rakas, koko valtio hyverikas; yksi koti kohtelias, koko piirin tavat parhaat." Vielä näyte Suuren Opin proosasta: Šang lao Lao, ōr Ming hsing Hsiao; Šang džang Džang, ōr Ming hsing Ti. (Kun hallitsija pitää vanhoja vanhoina, niin kansassa herää vanhempien kuuliaisuus; kun hallitsija pitää iäkkäitä iäkkäinä, niin kansassa herää nuoremman veljen alistuva mieli.) Merkkien luku lauseessa vaihtelee 1-6. (On kokonaisia teoksia, joissa jok'ikinen lause on kolmi- tai nelimerkkinen.) Kielellisinä kaunistuskeinoina käytetään alku-, loppu- ja keskisointuja, 'tyhjien' ja 'täysien' sanojen taitehikasta vuorottelua, eripitkien lauseiden sääntöperäistä kertaamista, iskusanan säännöllistä uudistamista, vastakohtien tarkkaa järjestelyä j.n.e. Suuren Opin kieli on yleensä tyypillistä klassillisen kirjallisuuden kieltä, ainoastaan Mongtse on vielä taitehikkaampaa, mutta samalla helppotajuisempaa. Mongtsen kielen kauneus on sen suuripiirteisyydessä, kuvarikkaudessa, plastillisuudessa.
Suuri Oppi on, kuten kaikki Kungfutsen toimittamat teokset, ensi kädessä eetillistä sävyä. Lähtökohtana on valtakunnan hallitsemisen vaikea kysymys ja hallitsijan persoona. Erikoisen aiheen tällaisten kysymysten käsittelyyn antoi vanhan Džou-hallitsijasuvun (1122-255 e.Kr.) heikot hallitsijat, liittolaisvaltioiden keskinäinen kinastelu, ympärillä asuvien raakalaiskansojen alituiset hyökkäilemiset ja yleinen epävarma, jopa kurjakin valtiollinen ja yhteiskunnallinen tila. Sivistyneiden huomio on sitäpaitsi Kiinassa aina kääntynyt hallituskysymyksiin. Opinnot ovat aina tarkoittaneet ensi kädessä hallitusvirkoihin pääsyä.
Sekasortoiseen tilaan toivotaan apua entisten aikojen tarkastelusta. Kaukaisimpaan muinaisuuteen kääntyy profeetan katse neuvoa ja valaistusta hakien. Vanhojen aikojen ihailussaan lienee Kungfutse kuvannut nuo entiset kultaiset ajat ehkä liiankin hyviksi, kuten moralisoivassa esityksessä helposti tapahtuu. Kiinalaiset ovat kuuluja vanhanihailustaan ja -kunnioituksestaan, mutta Kungtutse on suurin konservatisti, oikea antikvaristi, ja kungfutselaisuuden lipun alla on vanhan ja vanhojen kunnioitus tehostetuimmassa muodossaan säilynyt.
Suuren Opin Selitysteoksessa on kuitenkin kosketeltu myöhäisempääkin aikaa, tullen lopulta aivan Kungfutsen edeltäjiin Lu-valtiossa (Šan Tung:issa). Esimerkkeinä käytetyt historialliset henkilöt ovat lähes kahden tuhannen vuoden ajalta ennen Kungfutsea. Kaikki tärkeimmät vanhan Kiinan merkkimiehet esiintyvät Suuressa Opissa: Ti Jao, Ti Šuen, Tā Y, Dž'eng T'ang, Uen Uang, U Uang, Džou Kung y.m.
Kirjan tarkoitus olisi otsikon mukaan kolminainen: 1) hallitsijan jaloimpien hyveiden huomatuiksi saattaminen, 2) senmukainen vaikutus kansaan ja 3) jatkuva eläytyminen parhaimpaan hyvään. Ensimmäinen ja viimeinen voidaan kuitenkin supistaa yhteen, hallitsijan itsekasvatukseen, joten Suuren Opin kaksi pääajatusta ovat 1) hallitsijan itsekasvatus ja 2) rakkaus kansaan. Nämä kaksi puolta tulevat selvästi esiin kiinalaisessa Suuren Opin Taulukossa.
Nämäkin ovat erottamattomassa yhteydessä keskenään, hallitsijan hyveellisyys näet vaatii häntä rakastamaan kansaa, niinkuin isä lapsiaan; häntähän sanotaankin 'kansan isäksi', ja isän hyve on Lempeys, Tzï. Hallitsijan hyve ei kuitenkaan ole Tzï, vaan Ren, joka rakkauden ohella sisältää oikeudenmukaisuuden. Hyveiden luettelossa olemme Ren-sanan kääntäneet 'Ihmisyys'-sanalla. Toiselta puolen kansa myöskin kunnioittaa ja seuraa hallitsijaansa, niinkuin lapsi isäänsä. Suuri Oppi todistelee, kuinka hallitsija voi viedä koko kansan mukanaan joko hyvään tai pahaan, ennen kaikkea antamansa esimerkin voimalla.
Kun hallitsija 'harjoittaa ja omistaa' kaikkia hyveitä, niin hänestä tulee se, mikä hänen pitääkin olla, Šeng, Täydellinen Viisaus, hyveiden ruumiillistunut ilmaus, koko kansan esikuva. Tämä 'sisäinen viisaus', ei ainoastaan pane omistajaansa alati 'kirkastumaan hyveissä', ja lakkaamatta 'pelolla ja vavistuksella' ponnistelemaan 'parhaimpaan hyvään', vaan se ilmaiseikse myöskin ulospäin todellisena 'kuninkuutena', Uang, rakkautena kansaan, johon hänen hyveellisyytensä ja esikuvansa vaikuttavat kerrassaan uudestiluovasti.
Kirjan johtava aate on siis yksin Hyve, Tē. "Ruhtinas pitäköön huolta hyveistänsä. Kun hänellä on hyveitä, on hänellä miehiä. Kun on miehiä, on myös maata. Kun on maata, on myös käyttövaroja." "Hyve on juuri, rikkaus latva." Hyve-sana, Tē, merkitsee 'suoraa sydäntä' ja (uudempi merkin muoto) 'suoran sydämen mukaista vaellusta'. Džu Hsi sanoo Suurta Oppia johdatukseksi siveysoppiin. Tämä moraalifilosofia ei kuitenkaan ole niin paljon filosofoivaa kuin käytännöllistä laatua. Voimakas eetillinen paatos on teokselle ominaista.
Hyveen harjoituksessa erotetaan seitsemän eri piiriä, jotka ovat ikäänkuin kehässä, sulkien toinen toisensa. Lueteltuina suurimmasta pienimpään ne ovat seuraavat: Suurisänmaa (T'ien Hsiā), valtio (Kue'), perhe (Dzia), yksilö (Šen, ruumis), tunne-elämä (Hsin, sydän), tahtoelämä (I, tarkoitus, ajatus) ja tietoelämä (Drï).
Isänmaan rauha riippuu yksityisvaltioiden hyvästä järjestyksestä; valtiot taas niiden kotien hyvistä tavoista; kodit yksityishenkilöiden, varsinkin perheen pään, itsekasvatuksesta; itsekasvatus edellyttää tunteiden ja halujen hillitsemistä, 'sydämen ojentamista'; sydämen ojentamiseen tarvitaan tahtoa ja valpasta ajatustensa vartioimista, varsinkin yksinäisyydessä; asiain olemukseen tunkeutuvat laajat tiedot auttavat parhaiten tahtoa oikealle tolalle; tietojen laajentaminen on ensi kädessä olevaisen älyllistä tarkastelua.
Ensimmäinen asia on siis tunkeutua olevaisen ytimeen (Ke' U'). Tämä sisältää, ei vain olevaisen järkiperusteiden tutkimista, vaan myöskin kirjallisuuteen, historiaan ja ihmisluontoon tutustumista, kuten taulukosta käy ilmi. U' merkitsee olevaista yleensä; Ke': saavuttaa, rajoittaa, vaikuttaa, uudistaa; raja, kehä, malli, äly. Ke' U': älyllisesti tarkastella olevaista, eritellä, filosofoida. Tällaisen intellektuaalisen luonnontarkastelun, olevaisen olemukseen ja ytimeen tunkeutuvan silmäyksen, yhdessä ihmiselämän ja historian tuntemuksen kanssa, pitäisi vaikuttaa se ihme, että meissä syntyy hyvä tahto, puhdas ja vilpitön mieli. Tieto sellaisenaan ohjaa meitä hyvään.
Tärkeässä kohdin siis kungfutselaisuus ratkaisevasti asettuu intellektualismin kannalle. Tämän mukaan olisi viisaus suurin hyve. Sillä mitä viisaampia me olemme, sitä parempia me olemme myöskin. Mitä enemmän meillä on tietoja, sitä enemmän meillä on hyvää tahtoa. Mitä enemmän me niin hyvin yksityiskohdissaan kuin yleispiirteissään tunnemme sekä nykyisyyttä että menneisyyttä, sitä enemmän meillä on mahdollisuuksia menetellä oikein, ja sitä enemmän on takeita, että me myöskin tahdomme menetellä oikein. Ei ole suotta kiinalaisessa hyveiden taulukossa asetettu Viisautta keskustaan.
Tästä tiedon palvomisesta on ollut lyhyt matka tietäjien palvontaan. Tietomiehillä ja viisailla on puolittain jumalien asema Kiinassa. He ovat 'taivaisen järjestyksen' tuntijoita ja edustavat sitä maan päällä. Keisari on viisaista ensimmäinen, Šeng. Hän korkeanomakätisesti tutkii tohtoreita ja antaa joka kolmas vuosi yhdelle onnelliselle korkeimman mahdollisen oppiarvon, Džuang Yen. Kungfutse on viisautensa kautta kohonnut ruhtinasten rinnalle ja kaikkien oppineiden, vieläpä keisarienkin jumalaksi. Mutta jok'ikinen 'lukumies' (Tou Šu Ren eli Uen Szï) on hänkin jonkinlaisen palvonnan esineenä. Opettaja asetetaan viimeisenä arvovaltojen joukkoon, jossa neljä muuta ovat Taivas, Maa, Ruhtinas ja Vanhemmat. Tämä viisimerkkinen taulu asetetaan usein talon peräseinälle ja sen edessä toimitetaan palvontaa kuten epäjumalille konsanaan. Tien, Ti, Džyin, Ts'ing, Szï, nämä viisi arvovaltaa, ovat aito kungfutselainen kokoomus; taivas ja maa, perhe ja valtio, viisaus ja hyve on siinä kudottu erottamattomaksi kokonaisuudeksi, seikka, joka on niin ominaista kungfutselaisuudelle. Ei kuitenkaan vain opettajan nimi ole palvonnan esine, vaan opettaja itse tietysti myöskin saa oppilailtaan samanlaistak ohtelua. Polvilleen on oppilaan ollut langettava mestarinsa edessä, ja opettajalla on ollut oikeus menetellä oppilaansa kanssa niinkuin hän on tahtonut.
On pantava merkille, että Suuren Opin Selityskirjasta puuttuu juuri tämä tärkein kohta. Emme saa tietää, miten Kungfutsen oppilas ja aikalainen tämän luonnontarkastelun (Ke' U') on selittänyt, sillä vanhoista käsinkaiverretuista bambulaatoista ovat tätä asiaa käsittelevät liuskat ajan vieriessä ja vainojen ja hävitysten myrskyissä tyystin kadonneet. Arvaa sen, miten suurena vahinkona kiinalaiset tätä pitävät. Vajaa paikka on täytetty miehen selityksillä, joka eli yli puolitoista tuhatta vuotta myöhemmin.
Džu Hsi:n opettajan Dž'engtse:n mukaan on Ke' U' jatkuvaa vaarinottoa kaikista esiin tulevista asioista. Sen edellytyksenä on ihmisluonnon taipumus tiedoitsemiseen, ja toiselta puolen on kaikessa olevaisessa aina jotain järjellistä. Kuitenkin tämä järjellisen havaitseminen, joka tapahtuu siirtymällä tunnetusta tuntemattomaan ja läheisestä kaukaisempaan, vaatii pitkäaikaisia ponnistuksia; sitä ei saada valmiina lahjana. Mutta jos meillä on kärsivällisyyttä tarpeeksi, pyrkiäksemme aina vain eteenpäin, viimeiseen päätekohtaan saakka, niin eräänä kauniina päivänä teemme vihdoin tuon suuren löydön: Me havaitsemme omaavamme laajakantoisen ja läpikotaisen katsauksen koko maailmankaikkeuteen. Silloin on sielunelämämme sellaisenaan ja monine suhteineen olevaiseen, kaikki tyynni valaistua. Olevaisen muoto ja sisällys, ydin ja kuori, kaikki on selvää. Lopputulos on siis jonkinlainen intuitio, maailmankaikkeuden kokonaisnäkemys.
Kungfutsen aikoihin esitti Sokrates länsimailla samanlaisia väitteitä tiedon perustavasta merkityksestä siveelliselle elämälle. Samalla tavoin tahtoi hänkin 'synnyttää' horjumattomia siveellisiä käsitteitä ja niiden mukaista toimintaa pelkän tietokyvyn avulla.
Olisi odottanut, että siveellisen pyrkimyksen viimeinen rengas olisi yhdistetty henkimaailmaan, jumalaan, mutta siihen ei ole viittaustakaan varsinaisessa tekstissä, — ellei tahtoisi nähdä tuohon U'-sanaan sisältyvän myöskin henkiolentoja. Sitä emme tiedä, kun alkuperäinen selitys puuttuu. Joka tapauksessa olisi U'-hun sisältyvä jumala-aate hyvin panteististä laatua. Voinemme sanoa, että tässä taas tulee ilmi tuo Kungfutsen suuri pidättyväisyys uskonnollisiin kysymyksiin nähden. Varsinaisessa tekstissä ei esiinny sanaakaan jumalasta, tai edes jumalallisesta maailmanjärjestyksestä (T'ien Ming), ainoastaan Taivaan Poika (T'ien Tzï) mainitaan. Selityskirjassa esiintyy sen sijaan sekä Šang Ti että Tien Ming.
Kungfutse tahtoo uskollisesti pysyä siinä piirissä, minkä hän täysin tuntee. Ihmiselämän ja yhteiskuntajärjestyksen kuvaajana hän on omalla alallaan. Täytyy antaa tunnustusta Kungfutselle näiden asiain käsittelystä. Tuo yhteiskuntarakenteen kudos, joka Suuressa Opissa esiintyy, osoittaa toiselta puolen verrattain kehittyneitä oloja, toiselta puolen se todistaa kirjoittajansa taitavaa sommittelua.
Kaikkein tärkeimpiä puolia tässä sommittelussa on taito, millä koko rakenne on saatu niin tiiviiksi ja tukevaksi. Erityisesti on ihailtava sitä tapaa, millä yksityinen ja yleinen, käytännöllinen ja siveellinen, tieto ja hyve ovat toisiinsa liitetyt erottamattomaksi kokonaisuudeksi. Taivaan Pojasta alkaen aina alimpaan rahvaaseen asti on yksilöiden itsekasvatus (Siu Šen), haluihin, tahtoon ja tietoon nähden, selvästi perustuksena sekä yksityisen itsensä elämälle että perheelle, valtiolle ja koko isänmaalle. Tätä yhtä, itsekasvatusta, jok'ikinen pitäköön kaiken juurena.
Kun luonnontarkastelun kautta tietopiiri on täysin avartunut (Drï Drï), niin samalla on tahto tullut hyväksi (Dž'eng I) ja halut ja tunteet hallituiksi, niin, koko sydän on ojennettu (Dženg Hsin). Kun näin on ihminen kasvatettu (Siu Šen), niin samalla on saatu edellytykset hyvälle järjestykselle kodissa (Ts'i Džia) perustus valtion hyvälle hallitukselle (Drï Kue) ja taattu rauha Taivaan alla (P'ing T'ien Hsiā).
Suurisänmaan sisäinen rauha on siis kungfutselaisuuden korkein onni. Tässä taas tuo Yleismieli (Kung), jota edellä sanoimme kungfutselaisen etiikan olennaiseksi piirteeksi. Se ei kuitenkaan ulotu keltaisen heimon ulkopuolelle. Ei-kiinalaisiin suhtaudutaan kuten juutalaiset, kreikkalaiset ja roomalaiset barbaareihin. Mitään taivaista tai kuolemantakaista onnea ei myöskään tavoitella; maallinen paratiisi on silmämääränä, Kiina on oleva Taivaan valtakunta maan päällä, T'ien Hsiā.
Ei ole mikään sattuma, että Suuren Opin varsinaisen tekstin niin tärkeässä esityksessä johdonmukaisesti pidättäydytään kaikesta siitä, mitä me sanomme uskonnolliseksi. Suuri Oppi kuvastelee tarkoin Kungfutsen uskonnollista kantaa, jota olemme sanoneet eräänlaiseksi agnostisismiksi, tietämättömyytensä tunnustamiseksi yliaistillisiin kysymyksiin nähden. "Henkiä sopii palvella, mutta muuten on niistä pysyttävä loitolla", tämä kuvaa niin sattuvasti Kungfutsen kantaa.
Selityskirjan kanta uskonnollisiin kysymyksiin nähden ei ole niin puhtaasti pidättyväinen. Mainitsimme jo, että sekä Šang Ti että T'ien Ming tulevat siinä esille, mutta, — se otettakoon huomioon — ainoastaan lainauksina vanhimmista teoksista, Historiakirjasta ja Laulujenkirjasta. Edellisestä otettu lainaus kuuluu: Dž'eng T'ang (1766-1753 e.Kr.) "tarkkasi ja tutkisteli Taivaan selviä lakeja (T'ien ming Ming)". Vielä on toinenkin lainaus Historiakirjasta, jossa esiintyy Ming-sana (X, 11), jonka olemme kääntäneet 'kohtaloksi'. Laulujenkirjan lainaus puhuu Šang Ti:sta: "Niinkauankuin In-suku ei ollut kadottanut kansan suosiota, olivat sen (hallitsijat) Šang Ti:n vertaisia (X, 5)."
Järkähtämätöntä uskoa Kaitselmukseen (T'ien Ming), vieläpä Šang Ti:nkin korkeimpana jumalana, voimme pitää täysin kungfutselaisena, vaikka Kungfutse itse ei mielellään näistä asioista puhu. Hänkin kuitenkin otti uskollisesti osaa aikansa uskonnollisiin menoihin, vieläpä hän juuri suureksi osaksi ne järjestikin, ja hänen järjestystään yhä noudatetaan jumalanpalvelusmenoissa. Li oli Kungfutselle erittäin rakas, ehkäpä yhtä rakas kuin Tē:kin (hyve).
On selviä todisteita olemassa, että Kungfutse uskoi vaikeissa tilanteissa kohtalonsa kokonaan riippuvan Taivaasta ja että ihmiset eivät voineet tehdä hänelle mitään ilman Taivaan sallimusta. Tähän vakaumukseen hän on tullut siveellisen vaelluksensa perustuksella ja sen tehtävän tähden, jonka hän on ymmärtänyt omakseen. Sillä Taivas palkitsee ja siunaa hyvää, mutta rankaisee pahaa. "Hyvällä on hyvä palkka, pahalla on paha palkka": Šan jiu šan Pao, O jiu o Pao. Ja sekä palkinto että rankaisu saadaan tässä elämässä; osittain se tulee suoraan meidän osaksemme, osittain saavat meidän jälkeläisemme joko hyvää tai pahaa meidän tähtemme osakseen, — varsinkin pahaa, siinä tapauksessa, että me itse emme ole rangaistusta rikoksistamme kärsineet. Jälkeläisiin kohdistuvaa Taivaan palkintoa tai rangaistusta sanotaan nimellä Yen Pao, kaukainen palkanmakso. Asianomaiseen yksilöön kohdistuvaa kuolemantakaista palkintoa tai rangaistusta ei kungfutselaisuus tunne.
Jonkinlainen jumalanpelko, korkeamman maailmanjärjestyksen kunnioitus, on siis siveellisen vaelluksen perimmäisenä vaikuttimena. Viisauden korkein aste on tämän jumalallisen maailmankaitselmuksen ymmärtämistä ja hyve varsinaiselta olemukseltaan on sopusointuista vaellusta 'taivaisen järjestyksen' kanssa.
SUUREN OPIN TAULUKKO.
Tässä on kungfutselaisuuden perinnäiset perusopetukset. Joka seuraa tätä oppia, hänellä on myötäinen elämä ja rauhainen kuolema. Tämä taulukko on laadittu asetettavaksi työtuolin oikealle puolelle, muistutukseksi niinkuin vanhoilla oli apunaan kehoituspiirroksia vöissään ja pesumaljakoissaan. Sillä:
Taivainen järjestys on kehitetty Suuressa Opissa suurimpaan täydellisyyteensä. Tästä seuraa että: —
Sikäli kuin tähän oppiin syvennytään se tekee hyväksi yksityishenkilön: se antaa hänelle sisäisen viisauden. Ja: Sikäli kuin tätä oppia sovelletaan, se tekee hyväksi koko isänmaan: se opettaa ulkoista kuninkaallisuutta. Yleisinä ohjeina ovat seuraavat kaksi sääntöä: Puheissasi noudata taivaista järkeäsi!
Teoissasi mukaudu ihmisluonnon mukaan!
Motto: Taivaan Pojasta alkaen, aina kansanjoukkoihin asti, tätä yhtä, itsekasvatusta, jok'ikinen pitäköön kaiken juurena.
I. SISÄINEN VIISAUS: KIRKASTU HYVEISSÄ!
1. Olevaisen älyllinen tarkastelu.
Tutustu perusteellisesti klassillisiin kirjoihin ja historiaan. Tee tutkimuksia menneisyydestä ja nykyisyydestä. Opi tuntemaan ihmisluonto. Tutki kaiken olevaisen järkiperusteita!
2. Tiedon täydellistyttäminen.
Tee ero luonteen ja kohtalon suhteen. Pidä aina erillään oikeus ja etu. Ymmärrä mikä on oikea oppi. Hylkää harhakäsitykset!
3. Tahdon tekeminen hyväksi.
Älä petä itseäsi! Anna oikea arvo kunnioituksen ja pelon tunteille.
Pidä silmällä alkuaiheita. Hoida huolella sydäntäsi!
4. Sydämen ojentaminen.
Pidä kiinni keskitiestä. Vaali oikeata mielialaa. Varo vääriä haluja.
Kavahda kaikkea haitallista!
5. Itsekasvatus.
Varo puhetta ja käytöstäsi. Ilmaise oikea ylevyytesi. Opettele sävyisyyttä ja kunnioitusta. Omaa antaumusta ja uskollisuutta!
II. ULKOINEN KUNINKUUS: RAKASTA KANSAA!
6. Kodin kunnossapitäminen.
Kunnioitusta vanhemmille! Ystävyyttä vanhempien ja nuorempien veljien
kesken. Muistuta miehen ja vaimon avuja. Valitse huolella ystäväsi.
Erota tarkoin eri sukupuolet. Huolehdi sääntöjen noudattamisesta.
Valvo kasvavan polven kasvatusta. Kavahda kaikkea puolueellisuutta.
Elä sovussa sukulaisten kanssa. Ole ahkera ja säästäväinen!
7. Yksityisvaltion hyvä hallitus.
Tutustumista järjestöjen hoitoon! Yhtenäisyyttä politiikassa! Kunnioita Taivasta ja esi-isiä! Huomaa kykyjen erilaisuus. Rakasta kansaa! Tehosta kansanvalistustyötä. Huolehdi lain ja oikeuden käytöstä!
8. Isänmaan rauhoittaminen.
Sotataitoa tarvitaan! Oikeudenmukaisuutta palkinnoissa ja rankaisuissa. Laajasydämisyyttä lausunnoissa. Säästäväisyyttä valtiovarojen käytössä. Taitoa lakien laadinnassa!
Kaikessa muista kultaista sääntöä:
PYSÄHDY VASTA PARHAASSA HYVÄSSÄ!
* * * * *
Yksityisiä siveyssääntojä ei johdeta niin paljon kaitselmuksesta kuin yksilön suhteesta yhteiskuntaan ja maailmankaikkeuteen. Tämän ilmaisee niin selvästi nuo niin sanoaksemme kungfutselaisuuden kymmenen käskyä, joiden kautta yksilön suhde yhteiskuntaan on mitä tarkimmin määrätty. Nämä kymmenen käskyä johdetaan yhtä monesta erilaisesta yhteiskunnallisesta asemasta, jotka parittain yhdistetään toisiinsa ja näin saadaan Viisi Suhdetta, U Luen, jotka muistuttavat viittä perushyvettä (Viittä Vakiota, U Dz'ang). Nämä viisi suhdetta ovat:
Valtiollinen, Džyin Dž'eng, ruhtinas ja ministeri; isällinen, Fu Tzï, isä ja poika; veljellinen, Hsiung Ti, vanhempi ja nuorempi veli; aviollinen, Fu Fu, mies ja vaimo; ja toverillinen, P'ong Jiu, toveri ja ystävä.