'Sotaisa ruhtinas' (U Uang) perusti pääkaupunkinsa Džou-dynastian alussa lähelle synnyinseutuaan, muutaman kilometrin päähän Si An Fu:sta. Sen nimi oli Kao Džing, tai pelkkä Kao (Hao, 'uuni'). Mutta jo hänen seuraajansa v. 1109 oli pakotettu sen siirtämään turvallisemmille seuduille. Ho-virran sivujoen Lo:n varrella Lo Jang:issa (Lo I), lähellä Šang-dynastian viimeistä pääkaupunkia ja nykyistä Ho Nan Fu:ta (Ho Nan-maakunnassa) löydettiin turvatumpi alue, jota todenteolla ruvettiin rakentamaan vasta 770, senjälkeenkuin Si An Fu oli pahanpäiväisesti ryöstetty.
III. Kiinan ensimmäinen suuruudenaika.
Ts'in ja Han-dynastiain aika, noin 200 e.Kr. 200 j.Kr.; 400 vuotta.
a) Ts'in-dynastia.
255-206 e.Kr.; 49 vuotta; 5 hallitsijaa.
Šzï Huang Ti, 221-209, 'Ensimmäinen Keisari' sekä ottamansa nimen puolesta että asiallisestikin. Usein liitetään hänen nimeensä dynastianimikin: Ts'in Šzï Huang Ti. Dynastianimi Ts'in ('hienoriisi') johtuu samannimisestä valtiosta Šen Si:n ja Kan Su:n rajamailta, josta tämän suvun hallitsijat olivat kotoisin. Ensimmäinen Keisari on Kiinan suuruuden varsinainen luoja, Kiinan muurin lopullinen rakentaja, sisäisen yhteyden ja ulkonaisen mahtavuuden aikaansaaja.
Nimi 'Kiina' (China) johtunee tämän hallitsijasuvun nimestä Ts'in (Ch'in); 'Kiina' merkitsee siis, kuvaavasti kylläkin, 'riisimaata'. Tämä nimi on kuitenkin kiinalaisille itselleen vieras, samoinkuin he pitävät Ensimmäistä Keisaria kauheimpana tyrannina mikä heidän maassaan on ollut, siitä syystä että tämä antoi vuonna 213 e.Kr. julistuksen kungfutselaisen kirjallisuuden hävittämisestä, ja julmalla tavalla tuhosi suuren osan Kiinan oppineista, 460 miestä. — Pääkaupunkinsa perusti Ensimmäinen Keisari lähelle Si An Fu:ta; sen nimi oli Kuan Džung. Tästä alkaa varsinaisesti tämän Kiinan historiassa tärkeimmän kaupungin historia. U Uang oli kyllä yrittänyt tänne sukunsa pääkaupunkia, mutta hänen jälkeläisillään ei ollut tarpeeksi valtaa eikä tarmoa säilyttääkseen tätä niin tärkeää strateegista paikkaa, liikennekeskustaa Kiinan ja Keski-Aasian välillä. Kaupunki on yhä Kiinan suurimpia (1 milj. asukasta) ja parhaiten varustettuja.
b) Han-dynastia.
206 e.Kr. — 221 j.Kr.; 427 vuotta; 26 hallitsijaa. Kao Tsu, 206-194, 'loistava alku', varsinainen nimi Liu Pang, Han-nimisen valtion ruhtinas Jangtse-virran haarajoen (Han) latvoilla, Šen Si-maakunnan etelä-osasta; Hankou:n kaupunki Kiinan keskellä on tämän joen suussa; siitä sen nimi Han K'ou, 'Han-virran suu'. Pääkaupungikseen Kao Tsu (Tsou) otti Ensimmäisen Keisarin rakentaman Si An Fu:n ('läntinen rauhan kaupunki'), jonka nimi oli nyt Dang An ('pitkäaikainen rauha'), myöskin Uei Nan ja Nui Szï. Nyt alkaa Kiinan varsinainen nousuaika. Ensi tehtäväkseen Kao Tsu käsittää klassillisen kirjallisuuden jätteiden kokoamisen. Hän toimittaa ensimmäisenä Kiinan keisarina uhrin Kungfutsen haudalla Si An Fu:sta kaukana olevassa Šan Tung:issa. — Tohtori Hermannin mukaan alkaa nyt rautakausi Kiinassa.
U Ti, 140-80, 'sotaisa keisari', karkoittaa edellisten hallitsijain aikana maata havitelleet hunnit ja kehittää kiinalaisten sotilasvallan huippuunsa. Valloitusretkillään tulivat kiinalaiset aina Rooman valtakunnan rajoille. 'Kuutta vapaata taidetta' viljellään ahkerasti; ne ovat: seremoniat, musiikki, ampumaurheilu, valjakkojen hoito, kirjoitus ja laskento (Lï, Jō, Šē, Y, Šū, Sou). Näitä harjoitettiin tiettävästi jo Kungfutsen aikanakin.
P'ing Ti, 1-6 j.Kr., 'rauhan ruhtinas'; omituinen yhteensattuma Kristuksen syntymän kanssa. Uang Mang:in kapina 9-23 j.Kr. Ajanlasku 60-vuotisiin jaksoihin mainitaan hänen ajaltaan. Paljon levottomuutta, kunnes joku hallitusta kannattavista sotapäälliköistä, Liu Hsin, saa ohjat käsiinsä, keisarina tunnettu nimellä Kuang U Ti, 25-58 j.Kr., 'loistoisa sotaisa keisari'. Pääkaupunki siirretään Lo Jang:iin (Ho Nan). Siitä tämän suvun nimi: Jälkimmäinen eli Itäinen Han-dynastia. Nykyinen maakuntajärjestelmä alkaa; 30 maakuntaa supistetaan 13:ksi.
Ming Ti, 58-76, 'valistunut keisari'; buddalaisuus tuodaan maahan. U Ti:n aikana on jo ensimmäisiä hindulaisia saarnaajia tullut Kiinaan.
Ling Ti, 168-190, 'sielukas keisari', antoi vuonna 175 hakkauttaa Viisi Kaanonia kivipatsaisiin keisarillisen korkeakoulun edustalle Ho Nan Fu:ssa. Tarkoitus oli taata niiden säilyminen näinä levottomina aikoina. Ensimmäinen kiinankielinen sanakirja, Sō Uen, on ilmestynyt v. 121 j.Kr. Tutkinto-järjestelmä on kehittynyt; se mainitaan ensi kerran vuodelta 132 j.Kr. Sivistysharrastukset kiinalaisille luonteenomaisina lienevät vähentäneet kansan sotilaallista tarmoa. —
Han-dynastia on kiinalaisten mielestä ensimmäinen varsinaisesti kiinalainen, senvuoksi 'Han' on tullut merkitsemään varsinaista 'kiinalaista' vastakohtana muille kansanroduille valtakunnan rajojen sisällä. 'Han-ren' (ren, ihminen) on yhä vielä parhaimpia kunnianimiä kiinalaisilla. Kiinalaisille luonteenomaista on myös että Han-dynastian aikana Kiinassa on esiintynyt kolme Kiinan suurinta valtiollista vehkeilijää. Yhden, Uang Mang nimisen, olemme jo maininneet edellisen Han-dynastian aikana esiintyneen. Jälkimmäisen Han-suvun lopulla esiintyy perätysten kaksi muuta, Tung Džō ja Ts'ao Ts'ao — kansainvaellusten ja seikkailujen aika tekee tuloaan.
C. KESKIAIKA.
Noin 200-1400 j. Kr.; 1200 vuotta.
I. Tatarien ensimmäinen valloituskausi.
Noin 200-600 j.Kr.; 400 vuotta.
a) 'Kolme Valtakuntaa'.
221-265 j.Kr.; 44 vuotta; 11 hallitsija.
Seikkailurikas ja sekava aika. Kolme valtakuntaa ovat Šū, Uei ja U, joista ensinmainittu väitti olevansa varsinainen vallanperillinen; se rajoittui pääasiallisesti Szï Ts'uan maakuntaan; Uei, Pohjois-Kiina; U, Etelä-Kiina, Jangtse-virta ylimalkaisesti rajana. Dž'eng Tu, Lō Jang ja Nan King pääkaupunkeina.
b) Džin-dynastia.
265-420; 155 vuotta; 15 hallitsijaa.
Tämä suku jakautuu vuoden 317 mukaan läntiseen ja itäiseen Džin-dynastiaan. Pääkaupungit Lo Jang ja Nan King. Džin, perustajan kotivaltion nimi Šan Si:ssa.
c) Nan Pē-dynastiat.
420-589; 169 vuotta; 27 hallitsijaa.
Kiinan hallitus karkoitettu Jangtse-virran varrelle (Nan King pääkaupunkina). Tatarit hallitsevat Pohjois-Kiinaa. Siitä nimi: Etelä- ja Pohjois-dynastiat. Etelässä oli neljä dynastiaa: Liu Sung, Ts'i, Liang ja Dž'en. — Pohjois-Kiinassa samaan aikaan viisi tatarilais-dynastiaa: Pohjois-, Länsi- ja Etelä-Uei, sekä Pohjois Ts'i ja Pohjois-Džou; yhteensä 386-589; 203 vuotta; 31 hallitsijaa.
II. Kiinan toinen suuruudenaika.
Sui- ja Tang-dynastioiden aika. Noin 600-900 j.Kr.; 300 vuotta.
a) Sui-dynastia.
589-618; 29 vuotta; 4 hallitsijaa.
Jälleen kansallisen kokoomuksen aika, samanluontoinen kuin
Ts'in-dynastian aika.
b) Tang-dynastia.
618-907; 289 vuotta; 22 hallitsijaa.
Muistuttaa monessa suhteessa Han-dynastian aikaa. Kirjallisuus ja taide kukoistavat, tutkintojärjestelmä vakaantuu, Han Lin akademia perustetaan, kirjapainotaito keksitään. Kiinan suurimmat runoilijat Lï Tai Pē ja Tu Fu esiintyvät. T'ang on tullut merkitsemään todellista kiinalaista kuten Han. Pääkaupunki on sama kuin Han-dynastian aikana, Si An Fu. Kristinusko, nestoriolaisuuden muodossa, tuodaan pääkaupunkiin v. 635.
III. Tatarien toinen valloituskausi.
Noin 900-1400 j.Kr.; 500 vuotta.
a) U Tai, Viisi dynastiaa.
907-960; 53 vuotta; 13 hallitsijaa.
Sotilasmielivallan aikaa. Nuo viisi sukua ovat: 'Jälkimmäisiä':
Liang, T'ang, Džin, Han, Džou.
b) Sung-dynastia.
960-1280; 320 vuotta; 18 hallitsijaa.
Jälleen kukoistaa Kiinan henkinen elämä, siitä huolimatta että 'Kultaiset tatari (Džin-ren) ovat anastaneet Pohjois-Kiinan ja pakottaneet Sung-hallituksen lähtemään Kai Fung Fu:sta (Ho Nan) ja asettumaan v. 1127 Nan King:iin. Siitä nimi Eteläinen Sung-dynastia. Kumpikin Sung noin 150 vuotta. Varsinkin eteläisen Sung-suvun aikana on Kiinan henkinen elämä vilkasta. Spekulatiivista ajattelua, omaperäisiä mielipiteitä. Klassillisen kirjallisuuden selitykset vakaantuvat. Tunnetuin selittäjä on Džu Hsi (1130-1200).
c) Yen_-dynastia_.
1280-1368; 88 vuotta; 9 hallitsijaa.
Koko Kiina ensi kerran vieraan heimon (mongolien) hallittavana.
Pääkaupunki Peking (Pē King Cambalu).
D. UUDEMPI AIKA.
Noin 1400-1900; 500 vuotta.
I. Kiinalaisten kolmas suuruudenaika.
Ming-dynastia.
1368-1644; 276 vuotta; 17 hallitsijaa.
Pääkaupungit: K'ai Fung Fu ja Nan King.
II. Mandžujen hallituskausi.
Ts'ing-dynastia.
1644-1912; 268 vuotta; 10 hallitsijaa.
Koko Kiina toistamiseen vieraan heimon (mandžujen) vallassa, ja kolme kertaa pitemmän ajan kuin ensi kerralla mongoleilla.
E. UUSI AIKA.
Min Kue', Tasavalta.
Tammikuun 1 p:stä 1912.
Kiinalaiset taas isäntiä omassa maassaan — toistaiseksi.
2.
KIINAN MAAKUNTIEN NIMET.
Helpottaaksemme varsinaisen Kiinan kahdeksantoista maakunnan (Šzï-Pā Seng) havainnollisempaa käsittämistä saakoon tässä sijansa seuraava esitys.
Panemme ensin merkille Himalaja-vuorilta lähtevän, maan läpi lännestä itään juoksevan 'Suurvirran' (Tā Kiang, Tā Džiang, 'suuri vesivoima'), jota mainitaan myöskin nimellä Jangtse Kiang (Jang Tzï Džiang, 'kirkasvetinen' tai 'Eteläinen Suurvirta'). Sitten seuraamme (Pohjois-Kiinassa) mutkikkaan ja oikullisen 'Keltaisen virran' (Huang Hō) uomaa. Nimensä se on saanut siitä, että sen vesi on lentohiekanpitoisen maaperän läpi virratessaan muuttunut ympäristönsä näköiseksi. Panemme vielä mieleen alkuperäisen jokien nimen Ts'uan. Täten on meillä erisuuruisia virtoja Kiang, Hō ja Ts'uan.
Etsimme nyt Kiinan merkillisimmän vuoren, 'Suurvuoren' (T'ai Šan), joka lienee maailman vanhin uhrivucri. Se on Keltaisen virran alajuoksun oikealla puolella. Vielä on opittava Kiinalle tärkein vuorensola, Šen (oikeastaan Šan; vain matalampi sävelkorko erottaa sen 'vuoresta'). Tämä vuorensola on Keltaisen virran suuren keskuskulman ulkopuolella, siinä missä se muuttaa eteläisen suuntansa itäänpäin. Sitten etsimme maan keskeltä, 'Suurvirran' keskijuoksun eteläpuolelta Kiinan tärkeimmän järven, 'Luolajärven' (Tung T'ing Hū). Olemme nyt oppineet vuoren, vuorensolan ja järven nimet kiinaksi: Šan, Šen ja Hū.
Nyt opimme ilmansuunnat. Kiinalaisille ovat itä ja länsi auringon nousu- ja laskusuuntina tärkeämpiä kuin pohjoinen ja etelä, joista pohjoinen on arvottomin, niin kuin luonnollista onkin. Luettelemme siis ilmansuunnat kiinalaisten tavoin: itä, länsi, etelä ja pohjoinen: Tung, Sï, Nan, Pē'. Esimerkkinä kiinalaisesta ajatusjuoksusta mainittakoon, että tärkeimmät ilmansuunnat, itä ja länsi (niiden tärkeyttä osoittaa kummankin korkea sävelkorkokin) perättäin lausuttuina 'itä-länsi' (tung-si) on yhtä kuin 'tavara'.
Nyt voimme ryhtyä tarkastelemaan Kiinan maakuntien nimiä. Täten tuo ensi katsannolta vaikea asia on tullut hyvinkin mielenkiintoiseksi. Me näet alamme ymmärtää mitä nuo nimet merkitsevät. Lähdemme Kiinan merkillisimmästä maakunnasta Šan Tung. Siinä on meillä heti tuttu nimi: 'Vuoresta (Suurvuori; T'ai Šan) itäänpäin oleva alue.' Sitten katsomme vanhan Kiinan muita alueita: Šan Si Vuoresta länteen oleva tienoo'; Šen Si, 'vuorensolasta länteen'; Hō Nan, 'Ho-virrasta etelään'; Hū Pē', 'järvestä pohjoiseen; Hū Nan, 'järvestä etelään'.
Meillä Suomessa on 'Kymmenen virran maa'. Kiinan suurin maakunta on 'Neljän virran maa', Szï Ts'uan, 'Suurvirran' latvoilla, jonka haaroja nämä neljä virtaa ovat.
'Suurvirrasta' on kolme maakuntaa saanut nimensä: Kiang Sū, viljava
Kiang; tässä maakunnassa on 'Suurvirran' suulla oleva Shanghai:n
(Šang Hai, 'merelle menopaikka') suuri kauppakaupunki, Džē Kiang
('Džē- ja Kiang-virtojen tienoo') sekä Kiang Sï (Kiang:in suulta
länteen).
Etelässä on kaksi 'avaraa' maakuntaa, Kuang Sï ('läntinen avara alue') ja Kuang Tung ('itäinen avara alue'). Jälkimmäisen maakunnan pääkaupunki Kanton (Canton) äännetään yleispuhekielen mukaan Kuang Džou Fu. 'Suurvirran' suun eteläpuolella olevien rannikkomaakuntien kielimurteet eroavat näet jyrkästi yleispuhekielestä (Kuan Hua).
Kiinan pitkällä rannikolla on vielä kaakkoisosassa 'onnen' (Fū) maakunta Fū Kien (Fū Džien, 'perustettu onni'). 'Rauhan' (An) maakunta An Huei (Ngan Hui, 'sulorauha') on Suuren Kiang:in alajuoksun varrella. Maan eteläosassa on köyhä Kuei Džou ('kallis saareke'; luultavasti sen vuoksi niin kallis, että alkuasukkaat ja varsinaiset kiinalaiset ovat siellä useita kertoja kapinoineet kaukaista keskushallitusta vastaan). Lounaisessa kulmassa on vuorinen Yin Nan ('pilvien eteläpuolella oleva' tai 'etelän pilvinen maakunta'). Luoteiskulmassa on Kan Sū, joka on saanut nimensä kahden huomattavan kaupunkinsa nimen mukaan.
Viimeiseksi tulemme siihen maakuntaan (Dži Li, 'oikea hallituspaikka'), jossa nykyinen 'pohjoinen pääkaupunki', Pēking, (Pē Džing) sijaitsee. 'Eteläinen pääkaupunki', Nanking, on Jangtsen varrella Kiang Sū:n maakunnassa. Pekingin virallinen nimi on: Šuen T'ien Fu, 'Taivasta tarkkaava kaupunki'.
3.
LÄHDEVIITTAUKSIA JA LISÄYKSIÄ.
(Teoksien nimet lyhennetty; kirjallisuusluettelossa täydellisemmin.)
Kiina Kungfutsen aikana.
[1] Williams, Middle Kingdom, 2:nen painos, II, s. 158 ss.
[2] Tschepe, Histoire du Royaume de Ou (1122-473 av J.-C.), Chang-hai 1896. Kungfutsen kirjoitus on käännetty (s. 49): "Hélas! hélas! Voici le tombeau du loi de Ou, Ki-tse, prince de Yen-ling!"
[3] Parker, Studies in Chinese Religion-teoksessaan mainitsee (ss. 40-42) samoin tästä mielenkiintoisesta seikasta.
[4] Broomhall, Chinese Empire, s. 164.
[5] Tschepe, Histoire du Royaume de Tch'ou (1122-223 av J.-C.), Shanghai 1903.
[6] Legge, Encyclopaedia Britannica'ssa.
[7] Grube, Geschichte der chinesischen Litteratur, esittää (s. 125 ss.) näytteitä Jangtsen mielenkiintoisista opetuksista.
[8] Grube, Litteratur, s. 129 ss.
[9] Giles, History of Chinese Literatuøe, s. 47.
[10] Martin, Lore of Cathay, s. 215 ss.
[11] Martin, Lore, s. 216.
[12] Martin, Lore, s. 217.
Kungfutsen elämän ulkonaiset piirteet.
[13] Douglas, Confucianism, ss. 25-64.
[14] Grube, Litteratur, s. 17 ss.
[15] Allan, Makers of Cathay, s. 1 ss.
[16] Hermann, Chinesische Geschichte, s. 22 ss. Parker, Studies-teoksessaan (s. 202) selvittelee kiinalaista ajanlaskua ja tulee johtopäätökseen, että Kungfutse oli noin 18-vuotias naimisiin mennessään.
Kungfutsen luonteenpiirteitä ja arvostelua.
[17] Williams, Middle Kingdom, I. s. 660 ss.
[18] Martin, Lore, s. 89.
Kungfutsen suku.
[19] Etupäässä on seurattu Parkein Studies-teosta, kirjoitusta The Family of Confucius, ss .176-197. Osittain myös Tschepe'n Heiligtumer-teosta.
Kungfutselaiset peruskirjat.
[20] Päälähteenä on käytetty: James Legge, Sacred Books of China, sarjajulkaisussa: Max Müller, Sacred Books of the East, vol. 3, 16, 27, 28, 39, 40, ja samantekijän Four Books, sekä alkuperäisiä kiinankielisiä teoksia. Grube'n ja Giles'in kirjallisuushistorioita on vertailtu.
[21] Baller, Sacred Edict, 2:nd Edition.
Kungfutselainen kouluopetus.
[22] Seurattu etupäässä Williams'ia (I. ss. 519-577) ja Martinaa (Lore, ss. 308-328).
Kungfutselainen siveysoppi.
[23] Enimmän saatu apua Martinan Lore-teoksesta, kirjoituksesta The ethical philosophy of the Chinese (ss. 205-229).
Kiinan kolme uskontoa.
[24] Smith, Proverbs, s. 74.
[25] Doré, Researches into Chinese Superstitions, I, s. 151 ss.
[26] Martin, Lore, s. 195. Useita muitakin ajatuksia on lainattu tähän samalta taholta. Martin ja Grube (Kultus und Religion der Chinesen) ovat tässä enimmän seurattuja.
Kiinalaisten vanha uskonto.
[27] Seurattu pääasiallisesti Grube'n Kultus und Religion-teosta, ss. 5-54. Vähemmän on ollut apua John Ross'in teoksesta 'The Original Religion of China'. Giles'in suppeaa teosta 'Religions of Ancient China' olen myös jossain määrin käyttänyt. Sitäpaitsi kirjoituksia Chinese Recorder'issa y.m.
Šang Ti-käsitteen synty.
[28] Tässä olen pääasiallisesti käyttänyt kiinankielisiä lähteitä. N. Söderblomin 'Gudstrons uppkomst' on antanut herätteitä.
[29] Söderblom, Das Werden des Gottesglaubens, s. 227.
[30] Söderblom, Das Werden, s. 229.
Kungfutsen palvonnan historiallinen kehitys.
[31] Esityksessä on seurattu etupäässä Albert Tschepe'n teosta "Heiligtümer des Konfucianismus in K'u-Fu und Tschou-Hien" ss. 6-15. Myöskin Parketin Studies-teoksesta olen löytänyt erinäisiä tiedonantoja.
Kungfutsen palvonta hänen paikallistemppeleissään.
[32] Paitsi omia havaintojani, olen tässä käyttänyt etupäässä Grube'n 'Kultus und Religion'-teosta 66-73, sekä Tschepe'n 'Heiligtümer'-teosta, osittain myös Parker'n 'Studies'-teosta. Watters'in vanhempi teos 'A Guide to Confucian Tempels' ei ole ollut saatavissani.
Suuri Oppi johdatuksena kungfutselaiseen elämänkatsomukseen.
[33] Hyviä vihjeitä olen saanut Martinan Lore-teoksesta (s. 206 ss.).
[34] Smith, Proverbs, s. 41.
[35] Headland, China's New Day s. 9 ss.
[36] Headland, s. 18. Keisari Kuang Hsi antoi 27 uudistusjulistusta parin kuukauden kuluessa.
[37] Smith, China in Convulsion, 1. s. 152 ss.
[38] Smith, Convulsion, II. s. 547 s.
Suuri Oppi. Kungfutsen teksti.
[39] Sanallisesti: 'Ovi Hyveeseen'.
[40] Alkutekstissä on sanottu vain, että tie on siinä ja siinä, mutta imperatiivilla on ajatus tullut paljon painokkaammaksi.
[41] Keisarikunnaksi muuttui Kiina vasta kolmesataa vuotta Kungfutsen jälkeen, joten 'Taivaan Poika' oli itsevaltias hallitsija noin 2100 vuotta (221 e.Kr. — 1911 j.Kr.). Yhtä pitkän ajan sitä ennen (2357-221 e.Kr.) sai 'Taivaan Poika' tyytyä olemaan vain vasalliruhtinaiden nimellisenä päämiehenä. Kungfutsen aikana oli Taivaan Pojan merkitys jotenkin mitätön; häntä mainittiin tavallisemmin nimellä kuningas (Uang) eikä keisari (Huang Ti). Jälkimmäinen nimi tuli käytäntöön vasta vuodesta 221 e.Kr.
Suuri Oppi. Selityskirja.
[42] U Uang ja Uen Uang elivät kolmannen (Džou-) hallitsijasuvun alussa, noin 600 vuotta ennen Kungfutsea.
[43] In on huomattu henkilö Kiinan vanhimmassa historiassa. Tämä rohkea ja kansan parasta harrastava pääministeri ryhtyy merkilliseen toimeen saattaakseen huikentelevan hallitsijan tunnolliseksi. Hän erottaa tämän kaikista hallitustehtävistä ja pitää vartioituna hänen esi-isiensä hautojen läheisyydessä oppiakseen erittäinkin iso-isältänsä Dženg Tang:ilta oikeita hallitusperiaatteita ja menettelytapoja. Pääministerin teko osoittautui oivalliseksi. Kuningas muutti mielensä ja hänestä tuli kelpo hallitsija. — Tai Dia oli Šang-dynastian toinen kuningas. Hänen iso-isänsä Dženg Tang perusti tämän hallitsijasuvun syrjäyttämällä rappeutuneen Hsia-suvun (Kiinan ensimmäinen vallankumous, 1766 e.Kr.). — Huomaa tässä lausunnossa, kuten edellisessäkin, hieno kiinalainen kehoitus! Ylhäisempien ojentaminen on erikoisen vaikea asia maassa, missä vanhempien ja arvovallan kunnioitus on niin suuri, ja virheettömän maineen säilyttäminen ('kasvojen pelastaminen') yhtä tärkeä kuin elämä itse.
[44] Viittaus vielä vanhempaan aikaan, aivan Historiakirjan alkuun, sen ensimmäiseen sankariin. Jao ja hänen seuraajansa Šuen ovat saaneet korkeimman kunnianimen, mitä hallitsijoista käytetään, Ti, joka sana esiintyy Jumalan nimessä (Šang Ti) ja itsevaltiaan keisarin nimessä (Huang Ti). Šuen:in jälkeen Ti häviää käytännöstä, kunnes Džao Hsiang Uang v. 221 ottaa nimekseen Huang Ti, yksinhallitsija, keisari. Senvuoksi olemme Jao:lle ja Suen:ille omistetun Ti-nimen kääntäneet adjektiivisesti, 'jumalainen'. Niin suuri on näiden miesten maine, että on syntynyt sananlasku: 'Lukuunottamatta Jao:ta ja Šuen:ia ei ole ihmistä ilman virheitä'. — Kuten näkyy, viittaa Suuri Oppi yksinomaan ruhtinaiden maailmoihin. Teoksen henki on kuitenkin vallan toinen kuin Macciavellin 'Ruhtinaassa'.
[45] Sisäisen ihmisen pesoa tunnettiin tarvittavan päivittäin kuten kasvojen puhdistamista. Jos saamme täysin luottaa kiinalaisiin tiedonantoihin, niin 3700 vuotta sitten pidettiin ulkonaisesta ja sisäisestä puhtaudesta yhtä hyvää huolta kuin meidän päivinämme.
Taiteellisten metalliastioiden käyttö jä kirjoitustaito olivat käytännössä. — Dž'eng Tang:in pesumaljasta voimme päätellä, että noina varhaisina aikoina jo oli verrattain kehittynyttä tekniikkaa, oli merkittävää esteettistä makua, oli huomattavia hygieenisiä harrastuksia, oli intomielistä etiikkaa ja uskonnollisuutta, oli kirjoitus- ja lukutaitoa, — oli sanalla sanoen monipuolista kulttuuria.
[46] Historia on aikaisempi kuin runous. Laulujenkirja on vasta toisen ja kolmannen hallitsijasuvun ajalta. Kungfutse piti runoutta korkeimman henkisen kyvyn ilmauksena. Laulujenkirjassa on neljä pääosaa: 1) Kue' Fung, Heimovirsiä, 2) Hsiao Jā, Pieniä Juhlalauluja, 3) Tā Jā, Suuria Juhlalauluja ja 4) Sung, Kiitosvirsiä. Ensimmäinen osa sisältää mitä erilaisimpia kansanlauluja viidestätoista eri valtiosta. Toisen ja kolmannen osan lauluja esitettiin pienemmissä ja suuremmissa hovien juhlatilaisuuksissa. Kiitosvirsiä veisattiin vainajien kunniaksi. Kansanelämä, hovitavat ja uskonnolliset toimitukset ovat ne kolme elämänpiiriä, joita Laulujenkirja kuvastelee. Käsillä oleva lainaus on hovijuhlalaulujen tärkeämmästä kokoelmasta.
[47] Džou-valtio oli luoteisen Kan Su-maakunnan itä-oasssa. Myöhemmin sai tämän valtion mukaan kolmas hallitsijasuku nimensä.
[48] Alkuperäisessä tekstissä on Ts'in Min, rakasta kansaa.
[49] Ks. s. 394. 'Kuninkaanpelto' oli 1000 Li:tä läpimitaten s.o. noin 500 km.
[50] Tässä nuo sosiaalisen elämän kymmenen käskyä 'viiden suhteen' vaatimuksina. Seremoniakirjassa sanotaan tästä: "Mitkä ovat ne seikat, joita pidämme pätevinä. Isän hellyys ja pojan kunnioitus; vanhemman veljen sävyisyys ja nuoremman kuuliaisuus; aviomiehen oikeudentuntoisuus ja aviovaimon alistuvaisuus; vanhempien ihmisten lempeys ja nuorempien arvonanto; hallitsijan humaanisuus ja ministerin lojaalisuus. Näitä kymmentä (käskyä) pidetään pätevinä."
[51] Ts'i-virta oli Uei-virran sivuhaara Uei-valtiossa, joka sijaitsi Ho Nan-maakunnan pohjoisessa kulmakkeessa, Keltaisen virran alimutkan luoteispuolella.
[52] 'Pikkusielut' (Hsiao Ren, pieni ihminen) käytetään nykyisin perin halpamielisessä merkinnässä, jotenkin samoin kuin meillä huligaani-sanaa.
[53] Hallitusvirkamies on Kiinassa samalla tuomarikin. Kungfutse oli kuitenkin erikoisena oikeusministerinäkin Lu-valtiossaan.
[54] Tässä tuo valitettava vajaus tekstissä. Dengtse eli noin 1700 vuotta Kungfutsen jälkeen. Voimme arvata, ettei selitys ole Tsengtse:n mietelmien mukainen. Uuskungfutselaisuuden kerskuva sävy on vanhalle koululle vierasta. Kielikin poikkeaa hyvin huomattavasti Tsengtsem yksinkertaisesta tyylistä. Uuskungfutselaisuudessa on Li (järki) tullut vanhan koulun Kaitselmus (Tien Ming)-käsitteen tilalle.
[55] Tämä lause on alkukielellä erinomaisen rytmikäs ja suppea, joten se on yleisesti tunnettu kansan keskuudessa:
Ren Hsin-drï Ling, mo' pu' jiu Drï,
Tien Hsia-dr'ï U', mo' pu' jiu Li.
[56] Tässä taas sananlaskuntapainen siivekäs sana: Dž'eng y Džung, Hsing y Uai.
[57] Tsengtse:n nimen mainitseminen tässä osoittaa, ettei Suuren Opin Selityskirja, ainakaan nykyisessä muodossaan, ole Tsengtse:n kirjoittama. On luultavaa, että joku hyväntahtoinen käsi on jälestäpäin liittänyt tämän lauseen selityskirjaan.
[58] Ren mō drï ts'i Tzï-drï Ō'; mō' dr'ï ts'ï Miao-drï Sō'.
[59] Asiat ovat, ikävä kyllä, yhä vielä samalla kannalla.
[60] Vanhimmassa kirjallisuudessa käyttävät hallitsijat itsestään nimeä I' Ren, Yksi Mies l. Ihminen. Tuohon termiin voi liittyä, ei vain tavanmukaista kohteliasta vaatimattomuutta, vaan myös erikoisuuden piirre, koska 'yksi' (-) merkitsee myöskin kokonaisuutta ja täydellisyyttä.
[61] Džie Kuei ja Džou Hsin olivat Hsia ja Šang-hallitsijasukujen viimeiset hallitsijat, yleisesti tunnettuja siveettömistä ja julmista elämäntavoistaan.
— Kuten olemme huomanneet, tietää Historiakirja kertoa, että Šuen-ballitsijasta alkaen (2255 e.Kr.) polygamia oli suosittua hallitsijapiireissä. Siitä saakka se on ollut rikkaiden ja mahtavien etuoikeus. Jalkavaimot ja eunukit ovat näytelleet sangen huomattavaa osaa Kiinan historiassa. Joku haaremin helmi on ajoittain päässyt maan varsinaiseksi hallitsijaksi, hänen herransa ollessa vain miltei tahdoton välikappale valtijattarensa kädessä. Näillä kahdella surullisen kuuluisalla miehellä oli yhtä kuuluisat jalkavaimot. Edellisen nimi oli Mō Sï, jälkimmäisen T'ā Dži. Väkiviinasta laitetut lammet, joissa vieraiden annettiiin soudella pikku venheineen, ja maanalaiset palatsit aviollista elostelua varten ovat edellisen parin huomatuimpia saavutuksia. Tā Dži sai tyytyä maanpäälliseen 'Peurapalatsiin', mutta se oli sitä loisteliaampi. Jälkimmäinen pari on muutenkin etevämpi pahuudessaan. Vallan uskomattomia kerrotaan heistä — muun merkillisen ohessa seuraava tapaus. — T'ā Dži kävelee puutarhassaan. Hän huomaa joukon miehiä, nuorempia ja vanhempia, kahlaavan lähellä olevan virran poikki. Nuoremmat näyttävät kärsivän kylmästä enemmän kuin vanhemmat. Hänen ja kuninkaan välillä syntyy kiista siitä, mikä on syynä tähän. T'ā Dži väittää, että asia johtuu siitä, että nuoremmilla miehillä on enemmän ydintä heidän luissaan. Kuningas ei hyväksy tätä selitystä, ja, ratkaistakseen riidan, määrää, että joukko nuorempia ja vanhempia miehiä on otettava kiinni, heidän jalkansa katkottava ja luut tutkittava.
Ei ole ihme, ettei kansa loppumattomiin saattanut kärsiä tällaisia tyranneja. Paljon oli kuitenkin niitäkin, jotka maineen ja vallan tavoittelussa olivat valmiita palvelemaan tällaisiakin herrojaan. Siitä huolimatta voitti lopulta vastustava aines. Niin puhkesi Kiinan kaksi ensimmäistä vallankumousta. Kumousmiehiä ovat Dž'eng Tang ja U Uang. Historiakirjan mukaan ovat nämä miehet mitä jaloimpien virikkeiden innoittamia, ja kumpikin heistä osoittautui yhtä kykeneväksi rauhan rakentavissa töissä. — Periaatteelliselta kannalta pidettiin hallitusta Jumalan säätämänä, Taivaan määräämänä. Mutta epäinhimillisellä toiminnallaan vetivät huonot kuninkaat päälleen Taivaan järkähtämättömän koston. Tämän tunteen elähyttämiä olivat molemmat vallananastajat. Seuraavat lainaukset Historiakirjasta valaisevat asiaa. Dž'eng Tang sanoo: — "Tulkaa, kansanjoukot, ja kuulkaa sanojani! Enhän minä, Pikku Lapsi, uskaltaisi ryhtyä kapinoimaan. Mutta Hsia-suvun syntejä on niin paljon, että Taivas on antanut määräyksen sen tuhoamiseen". "Hsia-suvun kuningas on suuresti syyllinen ja koska minä pelkään Jumalaa, niin en uskalla olla häntä kurittamatta."
U Uang sanoo: "Taivas ja Maa ovat kaiken olevaisen vanhemmat, ja ihminen on olioiden sielu. Etevin ja parhain ihmisten keskuudesta tulee muiden johtajaksi. Maan ensimmäisenä miehenä on hän kansalle vanhempien asemassa. Mutta nyt Šang-suvun hallitsija, Šou (Džou Hsin), ei kunnioita Taivasta ylhäällä, ja hän tuottaa turmiota kansalle alhaalla. Vajonneena viinaan ja aistillisiin nautintoihin ei hän häikäile käyttää mitä suurinta julmuutta. Hän rankaisee rikoksesta koko syyllisen sukua ja on tehnyt valtion virat perinnöllisiksi." — "Šang-suvun pahuus on täytetty. Taivas antaa määräyksen sen tuhoamiseen. Jos minä en tässä totteleisi Taivasta, niin minun rikokseni olisi yhtä suuri." — "Taivas säälii kansaa ja täyttää sen toiveet. — - — Viaton valittaa Taivaaseen. Siellä tunnetaan tuskamme. — — — Taivas rakastaa kansaa, ja hallitsijan tulisi tulkita Taivaan hyvää tahtoa kansalle — — — Taivas näkee niinkuin me näemme, Taivas kuulee niinkuin me kuulemme. — — —. Ylös, sankarit! — — — Yksin mielin, yksin sydämin! — — — Šou on katkaissut suhteensa Taivaaseen ja saattanut vihollisuuden itsensä ja kansan väliin. — — — Hän lyö laimin uhrit Taivaalle ja Maalle ja esi-isille. — — — Jumala ei kärsi kauemmin häntä. — — — Pankaa päättävästi täytäntöön Taivaan rankaisumääräys! Vanhat sanoivat: 'Joka tukee meitä, se on ruhtinaamme; joka sortaa meitä, se on vihaajamme'." Vasemmassa kädessään hän piti kultaista sotakirvestä ja oikealla kädellään hän heilutti valkoista lippua, sanoen: — — — "Nostakaa keihäänne, järjestäkää kilpenne! Me suoritamme Taivaan kostoa. — — — Uljaat mieheni! Olkaa rohkeita! — — — Niinkuin tiikeri, niinkuin pantteri, niinkuin karhu, niinkuin kiljuva karhu!"
[62] Tämä lause ilmaistaan kiinaksi neljällä 'kirjaimella': "I Hsiung, i Ti."
[63] 'Valtion neljän kulman' sanallinen vastine olisi 'neljä valtiota'. Varsinkin Laulujenkirjassa on tulkinnalle paljon tilaa.
[64] I In, pääministeri. Ks. I luku 2.
[65] Džu Hsi tulkitsee tämän: "Jos he poikkeavat harhateille, niin kansa heidät kukistaa", niinkuin Džie:n ja Džou:n.
[66] Tällä laululla tahdottiin innostaa kuningas Dz'eng:ia (1115-1078 e.Kr.) seuraamaan isoisänsä Uen Uang:in ja isänsä U Uang:in hyverikasta esimetkkiä. — Vuodesta 1401 alkaen mainittiin Šang-sukua, pääkaupungin muuton vuoksi, nimellä In. — Kiinan pääkaupunkia on muuteltu vanhana aikana ahkerasti. Tulvat ja raakalaisheimojen hyökkäykset vaativat tällaisia toimenpiteitä. Keltaisen virran keskijuoksun molemmin puolin eri paikoissa on valtaistuin ollut. Tärkein Kiinan pääkaupungeista on historiallinen Sï An Fū, Keltaisen virran ylämutkan länsipuolella Šen Ši-maakunnassa. Suurimpina kansallisen kukoistuksen aikoina on Sï An Fū ollut valtakunnan keskus. Sillä on ollut monta nimeä, esim. Kuan Džung, Uei Nan, Nui Szï, Jung Džou, Kuan Nui, Jang Hsing, An Si, Dž'ang An, Hsien Ning. Marco Polo sanoo sitä Kenjanfu:ksi. Eri nimet viittaavat usein pieniin paikanmuutoksiin. Muhamettilaiskapinassa 1868-70 piiritettiin kaupunkia turhaan kaksi vuotta. Elokuusta 1900 seuraavaan kevääseen — boksarimellakan jälkeen — oli Sï An Fū leskikeisarinnan pakopaikkana. — Peking (pohjoinen pääkaupunki) oli Džou-dynastian aikana Jen-valtion pääkaupunki nimellä Dži. Kaupunkia on sittemmin mainittu nimillä Y Džou, Džung Tu ja Jen Džing. Vuonna 1264 se tuli Kublai K'an:in toimesta koko maan pääkaupungiksi. Mongoolit nimittivät kaupungin uutta osaa nimellä Taidu eli Daitu, kiinalaiset Ta Tu ('Suuri Keskus). Peking:in varsinainen nimi oli Kublai:n aikana Cambaluc (K'an-baligh, K'an:in kaupunki). Marco Polo, joka saapui 'Kaanin Kaupunkiin' vuonna 1275, kuvailee kaupunkia palatseineen ja sikäläistä elämää sangen yksityiskohtaisesti (Yule & Cordier I, ss. 331-462).
[67] Tässä on yksi niitä paikkoja, joita on monin tavoin selitetty. Neljä merkkiä 'K'e p'ei Šang Ti' merkitsevät alkuaan: 'Jumalan arvoinen'. P'ei, seuratoveri, seuranpitäjä, jonkin arvoinen. K'e, johonkin kykenevä. Siis: 'kuninkaat kykenivät pitämään Jumalalle seuraa', tai: kuninkaat kykenivät kilpailemaan Jumalan kanssa. Džu Hsi:n ajatus on juuri tämä. Hän sanoo: 'Valtakunnan hallitsijoina he olivat Jumalan vertaisia.' Eräs vanhimpia selittäjiä, Dž'eng K'ang Dž'eng, sanoo: "Ennenkuiu he olivat kadottaneet kansan, he olivat hyveidensä vuoksi arvokkaita myöskin esiintymään Taivaan edessä, s.o., Taivas otti vastaan heidän uhrinsa." Lo Džung Fan sanoo: "He olivat Jumalan kaltaisia siinä, että he rakastivat kansaa niinkuin Jumala."
[68] Tē-džē, Pen-jē; Ts'ai-džē, Mo'-jē. Hyve: juuri; rikkaus: latva.
[69] Sanajärjestyskin osoittaa käsitteiden sekaannusta. Tässä yhteydessä on paljon sananlaskuntapaisia lyhyitä ja sattuvia mietelauseita, joita usein kuulee kansan suusta. Käsillä olevass lauseessa on ajatus, että ahne ruhtinas riistämisellään opettaa kansaa ryöstämään: Uai Pen, lei Mō'; Tsen(g) Min šzï Tō.
[70] 'Väärällä mammonalla' on Kiinassa helppo tehdä itselleen ystäviä. Lause kuuluu:
Ts'ai džy, tsē Min san;
Ts'ai san, tsē Min džy.
[71] Eräs toinen mietelause sanoo, että hyvän palkka on hyvä ja pahan palkka on paha. Tässä sanotaan, että palkka tulee samanlaisena takaisin kuin se ulos annettiin, pilkka sattuu omaa nilkkaan. Lause kuuluu:
Jen, Pei-ōr Ts'u-džē, i' Pei-ōr Ru';
Hō, Pei-ōr Ru'-džē, i' Pei-ōr Ts'u'.
[72] Ks. I luku I.
[73] X luku 12. Ts'u Šu, Ts'u-valtion Kirja, on osa suuremmasta historiallisten kirjojen kokoelmasta, jonka nimi on Kue' Y, Valtojen Selostuksia. Sisällykseltään se vastaa muihin valtioihin nähden Kungfutsen Kevättä ja Syksyä, joka kertoilee ainoastaan Lu-valtion tapahtumia. Ts'u-valtio oli Hu Pe-maakunnan lounaiskulmassa, Jangtse-virran yläjuoksun varrella. Nähtävästi kuului Ts'u-valtioon osia myöskin Hu Nan:in puolelta, Suomen Lähetysseuran työmailta. Kerrotaan että kun Ts'u (Ts'ou)-valtion lähetti oli Džin-valtiossa, niin häneltä kysyttiin, mitkä Ts'u-valtion tuotteista ovat arvokkaimpia. Lähetti vastaa: "Meillä ei pidetä tällaisia tavaroita arvokkaina. Arvokkaana meillä pidetään vain hyvettä ja hyviä miehiä." (A Tschepe, Histoire du Royaume de Ts'ou, 1122-223 av J.-C, Shanghai 1903.)
[74] X luku 13. Džin-valtion herttua Uen sai monta kovaa kokea. Kerran hänen isänsä ajoi hänet maanpakoon Ts'in-valtioon. Kun sitten hänen isänsä kuoli ja Uen hankkiutui osoittamaan lapsenkunnioitustaan vainajaa kohtaan, — tapa vaati surupuvun kantamista ja julkisesta elämästä eristäytymistä —, niin Ts'in-valtion Mu (Mou)-herttua tarjoutui auttamaan häntä jälleen hallitusistuimelleen. Tähän hyväntahtoisuuteen vastaa herttua Uen:in eno, ukko Fan: "Se, mitä Uen pitää tärkeänä, ei ole hallitusistuin, vaan lapsenkunnioituksen täyttäminen isäänsä kohtaan." — Herttua Uen pysyi vanhempien kunnioituksen selvällä tiellä huolimatta siitä, että hänen isänsä oli käyttäytynyt julmasti häntä kohtaan ajamalla poikansa maanpakoon, ja huolimatta siitä, että suurin maallinen mahtiasema, hallitusistuin, oli hänelle tarjona. Tällaista tekoa pidetään Kiinassa erittäin maineikkaana. — Džin-valtio oli Šan Si-maakunnan etelä-osassa.
[75] Ts'in-valtio oli Šen Si-maakunnan etelä-osassa. Tämän valtion mukaan on neljäs hallitsijasuku saanut nimensä, samoin johtunee tästä myöskin 'Kiina'-nimitys. — Tämä verrattain pitkä lainaus on tehty Historiakirjan viimeisestä luvusta, jonka nimi on Ts'in Šzï, Ts'in-valtion vala. Nousevan Ts'in-valtion päämies tässä puhuu. Valtion pääkaupunki Ts'in Džou, oli nykyisen Kan Su-maakunnan rajalla. Ts'in ja Džin-valtiot liittoutuivat vuonna 631 tehdäkseen yhteisen rynnäkön hallitsevan Džou valtion silloista pääkaupunkia, Dž'ang An:ia (Si An Fu) vastaan. Yritys ei kuitenkaan vielä onnistunut. Ts'in-valtion herttua jätti silloin kolme virkamiestänsä Dž'ang An:iin. Nämä miehet pääsivät ystävällisiin suhteisiin sikäläisen hallituksen kanssa samalla toimien Ts'in-herttuan vakoilijoina. Pari vuotta myöhemmin ilmoitti eräs heistä Ts'in-valtioon, että hänelle on uskottu yhden portin vartioiminen kaupungissa, ja jos Ts'in tahtoo, voi se muitta mutkitta päästä kaupungin herraksi. Ts'in-valtion herttua — Mu nimeltään — neuvottelee asiasta ministeriensä kanssa. Parhaat heistä varoittavat herttuaa käyttämästä petosta. Herttua ei kuitenkaan kuule neuvoa, vaan lähettää seuraavana vuonna suuren sotajoukon valloittamaan Dž'ang An:ia. Sotajoukko kuitenkin tuhotaan ja kolme päällikköä vangitaan. Vangitu päälliköt vapautetaan ja lähetetään kapinoivan Mu-herttuan luo, jotta hän saisi tyydyttää vihaansa näitä epäonnistuneita käskyläisiään kohtaan mestauttamalla ne. Sitä ei herttua Mu kuitenkaan tee, vaan osoittautuu päinvastoin erittäin ystävälliseksi päälliköilleen ja omistaa syyn sotaretken epäonnistumiseen kokonaan itselleen. Hän nimittäin ei kuullut vanhojen ja kokeneiden neuvonantajainsa varoituksia, vaan oman turhamaisuutensa tähden ja nuorien ja kokemattomien neuvosta ryhtyi tähän onnettomaan yritykseen. — Esilläoleva lainaus on osa puheesta, jonka herttua Mu piti hävinneille sotapäälliköilleen hoviväkensä läsnäollessa. Lainaus ei ole täysin tarkka, mutta silti asiallisesti oikea. Puheensa alkaa herttua seuraavasti: — "Ah, herrani! Kuulkaa minua ilman kuiskeita! Minä ilmoitan juhlallisesti teille tärkeimmän kaikista totuuksista. Sen sanoivat jo isät ennen meitä: 'Ihmiset yleensä rakastavat mukavuutta. Nuhdella muita, se ei ole vaikeaa, mutta ottaa oikealla mielellä vastaan muiden nuhteita — se on vaikeaa.' Sydämeni suru on, että päivät ja kuukaudet ovat menneet menojaan, enkä tiedä palaavatko ne jälleen saadakseni tilaisuuden menetellä oikein." — Hän päätti puheensa tehostamalla asemansa tärkeyttä: "Valtion rappeutuminen ja täydellinen tuho voi tyystin riippua yhdestä miehestä. Koko valtion maine ja rauha voi myöskin riippua yhdestä miehestä." — (A. Tschepe, Histoire du Royaume de Ts'in, 777-207 av. J.-C., Shanghai 1908).
[76] Yhteinen nimi raakalaisheimoille — tässäkin käytetty — on Szï I, Neljä I:tä, ylimalkaisesti viitaten neljään pääilmansuuntaan. Seremoniakirja määrittelee nämä vanhaa Kiinaa ympäröivät raakalaisheimot seuraavasti: — "Idässä olevia heimoja mainittiin nimellä I. Niillä oli pitkä tukka ja kirjaeltu ruumis. Muutamat näistä söivät ruokansa keittämättä. Etelässä olevia heimoja mainittiin nimellä Man. He tatuoivat otsansa, ja niiden jalkaterät olivat kääntyneet sisäänpäin toisiansa vastaan. Muutamat näistäkin söivät ruokansa raakana. Lännessä olevia mainittiin nimellä Rung. Niiden tukka oli hajallaan ja he käyttivät pukineinaan eläinten nahkoja. Muutamat näistä eivät käyttäneet ravinnokseen jyväviljaa. Pohjoisessa olevia mainittiin nimellä Ti' (T'i'). Ne käyttivät pukuinaan eläinten nahkoja ja lintujen höyheniä ja asuivat luolissa. Muutamat näistäkään eivät käyttäneet viljaa ravinnokseen." Näiden sanamerkkien kokoonpanosta voi tehä jonkinlaisia johtopäätöksiä eri heimojen elämäntapoihin nähden. I-heimot olivat taitavia jousen käyttäjiä, metsämiehiä, koska heidän nimens merkitsee 'suurta jousta.' Man-merkissä ilmenee 'mato' ja 'silkki'. Tästä voi tehdä sen johtopäätöksen, että etelässä asuvat villit heimot jo tunsivat silkkiäismadon hoidon ja silkin viljelyksen. Lännen Rung-heimot käyttivät aseinaan keihästä, sillä tämä merkki esiintyy heidän nimessään. Lännen heimoilla oli toinen nimi Ts'iang. Tässä merkissä ovat eri osina 'lammas' ja miehen 'jalat' Tämän voisi ajatella merkitsevän sitä, että nämä heimot harjoittivat lammasten hoitoa ('lampuri'), tai että he oliva kiinalaisten mielestä jonkinlaisia hirviöitä, joilla oli lampaan pää ja miehen jalat, muistuttaen kreikkalaisia taruja. Nämä 'vuohimiehet tai 'lammaspaimenet' ovat jossain määrin pohjoisessa asuvien Ti-heimojen kaltaisia, joiden nimessä esiintyy koira, — paimenen ja metsästäjän toveri. — Seremoniakirjassa kerrotaan, että kaikki nämä neljä pääryhmää olivat niin erilaisista aineksista koottuja, etteivät he edes ymmärtäneet toistensa puhetta — omassa keskuudessaan, jonka vuoksi heillä oli erikoisia virkamiehiä tulkkeina. — Tatariheimojen suurta merkitystä vanhana aikana kuvaa ne monet nimetkin, joita heille annettiin: Ta' Ta Huei He, Hsiung Nu, T'ou' Džye', Hsūin Tzï, Miao Tzï j.n.e. (Martin, Lore ss. 409-426).
[77] Keskusvaltio, Džung Kue', tarkoitti nähtävästi liittovaltioiden aikana ensi kädessä sitä valtiota, jolla oli heegemonia, johtoasema muihin nähden. Mutta Džung Kue'-nimitystä käytetään tavallisimmin — myöskin tekstissämme — koko Kiinasta, ympärillä olevien raakalaiskansojen vastakohtana. Sen merkitys on silloin sama kuin Tien Hsia, Taivaan alus. Uudempi käsitys maailmasta on viime aikoina vähentänyt jälkimmäisen sanan käyttöä, mutta Džung Kue näyttää säilyttävän käytäntönsä edelleen. Sananlaskuissa ja vakiintuneissa lauseparsissa säilyy T'ien Hsia. Näiden rinnalla käytetään mielellään nimitystä Džung Hua Kue', Loistoisa Keskusvaltio, ja usein pelkkää Džung Hua (Loistoisa Keskus)-nimitystä. Keisarikunnan viime aikoina, mandžulaisen Ts'ing (puhdas)-suvun hallitessa, oli Kiinan virallinen nimi: Ta Ts'ing Ti Kue, Suuren Ts'ing-dynastian Keisarikunta l. Suuri Ts'ing-monarkia. Yleisemmin käytettiin kuitenkin pelkkää Ts'ing Ts'ao (Ts'ing-dynastia)-nimitystä. Hallitus on niin tärkeä Kiinassa, että koko valtakunnan virallinen nimi on muuttunut aina uuden hallitsijasuvun mukaan. Varsinaista Kiinaa, erotettuna alusmaista, mainitaan nimellä Szi-Pā Sen, Kahdeksantoista maakuntaa. Tasavallan virallinen nimi (vuodesta 1912) on Džung Hua Min Kue, Loistoisa Keskustasavalta eli tarkemmin: Keskinen Loistoisa Kansanvaltio. 'Loistoisa' (kukkaisa), Hua, merkitsee yksinäänkin Kiinaa ja kiinalaista ja on katsottava Kiinan hienoimmaksi nimeksi. Hua Ren ja Hua Min (Hua-kansa) on kiinalaisten tavallinen nimitys itsestään. Hua johtunee ensimmäisestä hallitsijasuvusta, jonka nimi oli Hsia, Kesä, ja jolla nimellä myöskin kiinalaiset itseään mainitsevat. Kaksi viimemainittua nimeä yhdistetään yhdeksi: Hua Hsia, Kukkaisa Kesämaa. Kungfutsen aikoihin — ja yhä vieläkin — käyttävät kiinalaiset itsestään nimeä Li Min, Tummatukka kansa (niinkuin muinaiset babylonialaiset). Kristuksen aikoihin eläneen mahtavan, aitokiinalaisen hallitsijasuvun mukaan mainitsevat kiinalaiset itseään nimellä Han, jota käytetään rinnan Hua-sanan kanssa, mutta ainoastaan adjektiivina 'kiinalainen'. Hyvin tavallisia ovat nimet Han Ren (Han-kansa) ja Han Tzï (Hantse) Viimemainitusta on tullut suomenkielelle nimitys 'Haanin Pojat', joka kuitenkin on harhaanviepä; Han-pojat olisi oikeampi nimitys tai sitten 'hannilaiset'. [Han-joki, Hankou (Hanjoen suu)-niminen kaupunki ja sitä vastapäätä oleva rautateollisuuskaupunki Han Jang (Hanjoen päivänpuoli) Kiinan keskustassa ovat Kaikki 'kiinalaisia'.] Han-sanaa käytettiin viimeisen hallitsijasuvun aikana varsinkin hallitsevan mandžulaisen heimon vastakohtana. Han-merkki oli sitten vallankumouksellisten yhteinen tunnus. 'Han' merkitsee varsinaisia kiinalaisia, erotettuina kaikista muista heimoista, joita valtakunnan rajojen sisällä asuu. Hän ilmaisee kiinalaisen kansallistuntoa, Hua sen sijaan valtiollista 'loistoa'. Melkein yhtä mielellään kiinalaiset mainitsevat itseään toisen kansallisen kukoistuskauden hallitsijasuvun (T'ang, n. 600-900 j.Kr.) mukaan nimellä T'ang Ren, T'ang-kansa, 'T'angilaiset'. — On omituista ja osoittaa ulkomaalaisten perin huonoa Kiinan tuntemusta, ettei yksikään kiinalaisten käyttämistä maansa ja kansansa nimityksistä ole tullut länsimailla käytäntöön, vaan sen sijaan nimet, joilla kiinalaiselle on mitä epämieluisin kaiku. Itse 'Kiina'-nimitys on sellainen. Samoin myöskin muut länsimailla käytetyt nimet, jotka juontavat juurensa keskiajalta. Ehkä kaikkein loukkaavin kiinalaiselle on nimitys Cathay (Khata), joka Keski-Aasian kansojen välityksellä on tullut länsimaille ja jota yhä esim. englantilaisessa kirjallisuudessa ahkerasti Kiinasta käytetään. Venäjän kieleen on samasta juuresta tullut nimitys Khitai; jota slaavilaiset miltei yksinomaan käyttävät Kiinasta. Nämä nimitykset johtuvat eräästä ehkä tunguusilaista alkuperää olevasta tatariheimosta (Ts'i Tan, Khitan), joka vuonna 907 valloitti Pohjois-Kiinan ja hallitsi sitä pari sataa vuotta, dynastianimenään Liao. Cathay oli alkuaan Pohjois-Kiinan nimi; samoihin aikoihin (Sung-dynastian hallitessa) mainittiin Etelä-Kiinaa nimellä Manzi, myöskin Machin (Mahachin)-nimellä. Cathay ja Manzi-nimiä vastaa kreikkalaisperäinen Seres, jolla nimellä kaukaisen idän suurta silkkimaata mainittiin, sikälikuin sitä maitse tunnettiin, ja Sinae, jolla nimellä Kiinaa mainittiin, sikälikuin sen yhteyteen meritse tultiin. Seres ja Sinae ajateltiin eri valtakunniksi kuten myöhemmin Cathay ja Manzi. Profeetta Jesajan 49, 12 mainitsema Siniminmaa tarkoittanee samaa kuin Sinae. 'Taivaan valtakunnaksi' on Kiinaa länsimailla myöskin joskus sanottu, ei kuitenkaan täydellä oikeudella. 'Taivaan alus' (T'ien Hsia) olisi kai läheisin sitä vastaava termi. Kiinan keisari on kyllä 'Taivaan Poika' (T'ien Tzï), mutta T'ien Kue'-nimitystä ei kiinalaisilla ole. Sitä lähentelee sentään nimi Tien Ts'ao, Taivainen dynastia, samanlainen yleisnimi kaikiksi ajoksi Kiinalle kuin esim. edellä huomauttamamme Ts'ing Ts'ao-nimitys viimeisen hallitsijasuvun aikana. T'ien Ts'ao lienee lähinnä aiheuttanut puheen 'Taivaan valtakunnasta'. Yhtä hyvällä syyllä voidaan Kiinaa sanoa Lohikäärmeen valtakunnaksi, sillä tämä 'vanha mato' (Lung) oli keisarikunnan aikana valtakunnan virallinen symbooli, keisariuden tunnusmerkki. Keisarin palatsi oli Lung Lou, valtaistuin Lung Uei (eli T'ien Uei!) keisarin persoona Lung T'i, hänen silmänsä Lung Jen, hänen pukunsa Lung I, hänen kätensä Lung Džao, hänen käsikirjoituksensa Lung Pi' ja hänen lapsensa Lung Tzï. 'Lohikäärmeen lento' merkitsi keisarin astumista hallitusistuimelle, ja keisarin kuolema ilmaistiin sanomalla, että hänen Majesteettinsa nousi lohikäärmeen selkään ja ratsasti taivaaseen. Nimitys 'Kiina' (China) on hämäräperäinen. Kaksi erilaista selitystä on tämän sanan synnystä; toinen viittaa pohjoiseen, toinen etelään. Edellä (ss. 398 ja 454) on huomautettu, että Ts'in hallitsijasuvusta johtunee 'Kiina'-nimitys. Toinen mielipide vakuuttaa, että 'China' on ikivanha malajilainen sana, joka tuli ensin merkitsemään Kiinan etelärannikkoa, myöhemmin koko Kiinaa. Suurimmat auktoriteetit (Richthofen ja Yule) ovat tämän tulkinnan kannalla. Eihän liene aivan mahdoton sekään olettamus, että eri lähteistä johtuneet sanat olisivat osuneet yhteen. Ensi kerran esiintyy Chin-sana ajanlaskumme alussa länsimailla. Ptolemeus tekaisee siitä 'sini', joiden pääkaupunki on Sinā Sinarum. Tätä tietä lienee sinologia tullut merkitsemään Kiinan tieteellistä tutkimusta. Marco Pololla tavataan Cathay ja Manzi-sanojen ohella kerran Chin-nimitys, jota hän käyttää Etelä-Kiinasta. Chin voi olla myöskin persialainen sana ja edellämainittu Machin (Maha-chin) voi merkitä Suur-Kiinaa. Vuonna 1539 ilmenee täydellinen 'China'-muoto Kaarle V:nnen kartalla. — Japaninkielestä lienee Kiinan kirjakieleen tullut harvemmin käytetty 'China'-sanaa muistuttava Dži Na-nimitys. Tässä käytetyt merkit eivät ensinkään viittaa Ts'in-dynastiaan. (Yule & Cordier, The Book of Marco Polo I, ss, 11-12; II, ss. 142-144 ja 265. — Richthofen, China I, s. 436 ss. — Tiessen, China I, s. 88 ss.)
[78] Mong Hsien Tzï oli Lu-valtion ministerinä vähää ennen Kungfutsen syntymää. Kansan suussa lienevät säilyneet nämä hänen kansan parasta tarkoittavat sanansa. Tämä oli samaa tunnettua sukua kuin filosoofi Mongtse, jonka ajatuksia tämän ministerin puheet suuresti muistuttavat. — Vanhan tavan mukaan antoi herttua virkaanasettamalleen miehelle vaunut ja neljä hevosta. Siten tahdottiin hänet varjella ahneudesta. Jäitä käyttivät korkeat virkamiehet hautajaisissa ja uhritoimituksissa. Pohjois-Kiinassa voitiin jäitä 'leikata', niinkuin lausunto kuuluu.
[79] Tässä taas yksi noita Kiinan monia mietelauseita, joilla on valittu muoto ja syvä sisällys, 'kultainen omena hopeamaljassa', siivekäs sana, jonka voi kuulla usein kansan huulilta. Kiinan kielellä se kuuluu: 'Pu i Li uei Li, i I uei Li'. Sen voisi kääntää myös: 'Voittoa emme pidä voittona, oikeus on meidän voittomme'. Kuten tavallisesti, puuttuu tästäkin lauseesta subjekti. Ja, sen pahempi, puuttuu näiltä suurilta sanoilta liian räikeästi subjektia ihmiselämässäkin.
[80] Giles, Religions of Ancient China, s. 7 s.
[81] Richthofen, China I, sisältää perusteellisen esityksen vanhan Kiinan laajenemisesta ja useita hyviä karttoja, ss. 338, 364.
[82] Hermann, Geschichte, ss. 9, 15.
[83] Pott, Sketch, s. 16.
[84] Martin, Lore, s. 397.
[85] Historiakirjan kiinankielisen selitysteoksen mukaan.
[86] Grube, Religion und Kultus, s. 3.
[87] Kukin vyöhyke oli 500 Li:tä läpimitaten.
KIRJALLISUUTTA.
Pitkiä teosten nimeä on lyhennetty ja vain viimeiseen painokseen on viitattu.
Alabaster, E., Notes and Commentaries on Chinese Criininal Law, London 1899. — Auf der Heide, Katolische Missionsgeschichte von China, Steyl 1897. — Allan, C.W., The Makers of Cathay, Shanghai 1909. — Allier, Les Troubles de la Chine et les Missions Cretiennes, Paris 1902. — — Ball, J.D., Things Chinese, Hongkong 1903. Asiahakemisto. — The Chinese at Home, London 1911. — Baller, F.W., A Mandarín Primer, Shanghai 1911. — — The Sacred Edict (Pyhä Julistus), Shanghai 1907. The Fortunate Union, Shanghai 1911. — Bashford, J.W., China, An Interpretation, New York 1917. Kenties paras yleisesitys. — Beach, H.P., Down on the Hills of T'ang, N. Y. 1898 Presentation of Christianity in Confucian lands, N. Y. 1919. — Beal, S, Buddha's Leben und Wirken, Leipzig 1894. Buddhism in China, N. Y. 1884. Hyvä opas. — Beckingsale, J., Pomegranate, London 1910. Elämäntarina. — Beresford, C., Break up of China, London 1899. — Bettus, y.m., Some Aspects of Chinese Life and Thought, Shanghai 1918. — Bitton, W.N., Regeration of New China, London 1914. Lähetystyön kannalta. — Blakeslee, G.H., y.m., China and the Far East, N. Y. 1910. Esitelmiä. — Bland & Backhouse, China under the Empress Dowager, Philadelphia 1910. — Bland, J.O.P., Recent Events and Present Policies in China, Philadelphia 1912. — Bohnhof, H., Die Mandschurei und die Ussuri-Provinzen, Helsinki 1903. — Boulger, D.C., A History of China, London 1881-84, lyhennetty 1893. — Bretschneider, E., Botanicon Sinicum, Shanghai 1890-95. 3 osaa. — Brinkley, F., Japan and China, History, Arts and Literature, Boston 1903. 12 nid. — Broomhall, M., The Chinese Empire, General and Missionary Survey, London 1907. — — Islam in China, L. 1910. — — Jubilee Story of the China Inland Mission, Shanghai 1915. — — Martyred Missionaries of China Inland Mission, London 1901. — Brown, A.J., New Forces in old China, N. Y. 1904 — The Chinese Revolution, N. Y. 1912. — Bruce, L., The Taiping Rebellion in China, London 1907. — Burton, M.E., Education of Women in China, N. Y. 1911. Noteable Women in Modern China, N. Y. 1912. — Bushell, S.W., Chinese Art, London 1907. — Bönner, China's Urkundenbuch und Liederbuch, 1910. — Cantle & Jones, Sun Yat Sen and the Awakening of China, N. Y. 1912. — Carruthers, D., Unknown Mongolia, 1913. — Chaffers, W., Marks and Monograms on Pottery Porcelain, 1912; Handbook 1914. — Chalfant, F.H., Early Chinese Writing, 1914. — Chalmers, The Structure of the Chinese Characters, Aberdeen 1882 & 1913. — Chang Chih-tung, China's Only Hope, N. Y. 1900. — Chavannes, E., Les Memoires Historiques de Se-ma Ts'ien, Paris 1895-1907. — — Les Documents Chinois découverts par Aurel Stein, Paris 1915. — — La Peinture et Sculpture Chinoise, Paris 1914. — China Centenary Missionary Conference Report, N. Y. 1907. — Chen Huan-Chang, The Economic Principles of Confucius and his School, N. Y. 1912. — Coliectanea Constitutionum Sanctea Sedis, Hongkong 1898. Katolilaisten käsikirja. — Collins, W.F., Mineral Enterprise in China, London 1918. — Conrady, Sprache, Schrift und Litteratur der Chinesen, 1902. — — China's Kultur und Litteratur, Leipzig 1903. — Cornaby, W.A., The Call of Cathay, London 1911. China under the Searchlight, London 1901. — — Couling, S., The Encyclopaedia Sinica, Shanghai 1918. — Couvreur, S., Les Quatre Livres, Chinois, Français et Latin; Ho Kien Fou 1895. — — Li Ki (Seremoniakirja), S:a 1899. — Crow, E., The Travellers' Handbook for China, Shanghai 1916. — David, A., Socialisme Chinois; Le Philosophe Meh Ti (Mētse), Lcndres 1907. — Davids, T.W.R., Buddhism, its History and Literatuøe. Luentosarja 1894-5. — De Groot, J.J.M., Religion in China, N. Y. 1912. Kenties paras johdatus Kiinan uskontoihin. — — Die Chinesen (Religionsgeschichte von de la Saussaye), Tübingen 1905. — — Secretarianism and Persecution in China, Amsterdam 1903-4. Le Code du Māhāyāna en Chine, Amsterdam 1893. — — Les fêtes annuellement célébrées ä Emoui (Amoy), Paris 1886. — De Harlez, C., Shen-sien-shu, Le Livre des Esprits et des Immortels, Bruxelles 1893. — — Textes Taoistes, Paris 1891. — Le Yih-king (Ennekirja). — De Lacouperie, T., The Languages of China before the Chinese, London 1887. — Dennet, T., The Democratic Movement in Asia, N. Y. 1918. — De Mailla, Histoire Générale de la Chine, ou Tong-Kien-Kang Mou, Paris 1777-83. 12 nid. — Dingle, E.J., Across China on Foot, Shanghai 1911. Kuvakirja. — Doolittle, J., Social Life of the Chinese, N. Y. 1867. Lähdekirja. — Doré, H., Recherches sur la Superstitions en Chine, Shanghai. Englanniksi 1914-19. Loistojulkaisu. — Douglas, R.K, China (historiaa), London 1899, N. Y. 1901. — — Europe and the Far East 1506-1912, Cambridge 1904. — — Confucianism and Taoism N. Y. 1906. — Du Bose, H.C., The Dragon, Image and Demon, London 1886. Kolme uskontoa. — Duran, L., Raw Silk, A Practical Handbook and Study, 1913. — Dvorak, Confucius und seine Lehre, Münster 1895. — Eddy, G.S., Students of Asia, London 1916. Kokemuksia evankelioimistyöstä. — Edkins, J., Religion in China, L. 1893. — — Chinese Currency, Shanghai 1901. — — China's Place in Philology, L. 1871. — Edwards, E.H., Fire and Sword in Shansi, Edinburgh 1902. — Elgin, (Lord), Mission to China and Japan 1857-61. — Eitel, E.J, Handbook for the Student of Chinese Buddhism, 1909. Lähdekirja. — Encyclopaedia Britannica, 9:s pain. Legge'n, Giles'in y.m. kirjoituksia. — Encyclopaedia of Missions, 2 pain. N. Y. 1904 — Faber, E., Lehrbegriff des Konfucius, Elberfeld 1872. — — Quellen zu Konfucius, Elb. 1873. Lehrbegriff des Mencius, Elb. 1877, Werke des Licius, Eib. 1877. Taolaisuutta. Lehre des Micius (Mìtse), Elb. 1877. China in historischer Beleuchtung, Berlin 1895. — — Faber & Kranz, Chronologica! Handbook of the History of China, Shanghai 1902. — Farjenel, F., La Morale Chinoise, Paris 1906. — Favier, A., Peking, Histoire et Description. Loistojulkaisu. — Fisher, D.W., C.W. Mateer ('in elämä), Philadelphia 1911. — Forsyth, R.C., The China Martyrs 1900, London 1904. Forsyth, y.m., Shantung, the Sacred Province of China, Shanghai 1912. — Foster, A., A Collection of Chinese Proverbs, Hankow 1913. Džen Kuang. — Franke, Ackerbau und Seidengewinnung in China. Rechtsverhältnisse am Grundeìgentum in China, Leipzig 1903. Ostasiatische Neubildungen, Hamburg 1911. — Gabelentz, G.v.d., Konfucius und seine Lehre, Leipzig 1888. — — Chinesische Grammatik, Leipzig 1881. — — Thai-Kih-Thu, des Tschou-Tsi (Džu Hsi), Dresden 1876. — Gamewell, M.N., New Life Currents in China, N. Y. 1919. — Gascoyne-Cecil, W., Changing China, London 1910. — Geiger, Die grosse Lehre, München 1896. — Geil, E., The Great Wall of China, N. Y. 1909. Vähemmän asiallinen. — — Eighteen Capitals of China, 1912. — Getty £ Deniker & Getty, The Gods of Northern Buddhism, 1915. — Gibson, J.C., Mission Problems, 1902 — Giles, H.A., Biographical Dictionary, London 1898. On saksaksi. 2000 elämäkertaa. — — A History of Chinese Literatuøe, London 1901. Religions of Ancient China, London 1905. Introduction to the History of Chinese Pictorical Arts, London 1905. — — Sun Tzu, L. 1910. Chuang Tzu, L. 1889. — — Confucianism and its Rivals, L. 1914. — — Strange Stories from a Chinese Studio, Shanghai 1916. P'u Sung Ling'in Liao Džai. 144 kertomusta. — Gilmour, J., Among the Mongols. — Glover, A.E., Thousond Miles of Miracle, London 1900-05. On ruotsiksi ja saksaksi. — Gorer & Blacker, Chinese Porcelains and Hard Stones. Loistoteos. — Gould, Mythical Monsters, London 1886. — Gray, J.H., China, London 1878. 2 nid. — Grill, J., Lao-tzse's Buch, Tübingen 1910. — Grube, W., Geschichte der chinesischen Litteratur, Leipzig 1902. Paras alallaan. — — Religion und Kultus der Chinesen, Leipzig 1910. Oivallinen opas. — — Die Chinesische Philosophie (Die Kultur der Gegenwart), Berlin 1913. — Haegehalz, W., Korea und die Koreaner, Stuttgart 1913. — Hackman, H., Der Buddhismus, 1906, englanniksi 1909. 'Kypsä hedelmä'. — Handman, R., Kristinusko ja buddalaisuus, Jyväskylä 1905. — Hart, R., These of the land af Sinim, London 1901. — Hastings, J., Encyclopaedia of Religion and Ethics, alkaen 1910. — Havret, H., La stèle chrétienne de Si-ngan fou, Shanghai 1895-02, 3 osaa. — Hawkins, H.B., Geography of China, Shanghai 1911. — Headland, I.T., Court Life in China, N. Y. 1909. Home Life in China, 1914. |China's New Day, 1912. — Hedin, S., Transhimalaja, Helsinki 1910. Seikkailuja Tiibetissä, Porvoo 1906. — Henke, F. G., The Philosophy of Wang Yang-ming, London 1916. — Hermann, H., Chinesische Geschichte, Stuttgart 1912. — Hertslet, G.E.P., Treaties and Regulations between China and Foreign Powers, 1908. — Hirth, F., The Ancient History of China, N. Y. 1900. — — Scraps from a Collectors Notebook, 1905. — Hobson, R.L., Chinese Pottery and Porcelain, 1914. Loistoteos, 2 nid. — Holcombe, C., The Real Chinaman, N. Y. 1895. — — The Real Chinese Question, N. Y. 1900. — Hopkins, L.C., Chinese Writing of the Chow Dynasty, 1910. — Jefferys & Maxwell, The Deseases of China, Philadelphia 1910. — Johansen, A.M., Everslasting Pearl, London 1913. — John, G., A Voice from China, London 1907. — Joly, H.B., Hung Lou Meng; A Dream of Red Chamber. "Punaisen pirtin uni", kiinalainen novelli. — Jones, A.G., Desultory Notes on Chinese Etiquette, Shanghai 1906. — Julien, S., Histoire et Fabrication de la Porcelaine Chinoise. — Kaila, E., Uskonnonhistoriallisia luentoja, Jyväskylä 1908. — Karlgren, B., Ordet och Pennan i Mittens Rike, Stockholm 1918. — Kenelly, M., Nanking, the Old Southern Capital, Shanghai, — Kina, 25 ár i, Svenska Missionsförbund, Stockholm 1915. — Kiinasta, kuvauksia, Jyväskylä. — King, F.H., Farmers of Forty Centuries, 1911. — The (New) Educational System of China, 1911. — Kiong, S. Quelques mots sur la Politesse Chinoise, Shanghai 1906. — Kranz, P., Welterlösungsreligion ist Erfüllung des Konfuzianismus, Berlin 1899. — Krausse, A., China in Decay, 1898. — Ku Hung Ming, The Discourses and Sayings of Confucius, Shanghai 1898. — Kuo, P.W., The Chinese System of Public Education, Shanghai 1918. Paras alallaan. — Kürschner, China, Leipzig 1902. — Lanning, G., Wild Life in China, Shanghai 1911. — Laur, F., Siège de Peking. — Le Gall, S., Le Philosophe Tehon Hi (Džu Hsi), Shanghai 1894. — Legge, J., The Chinese Classics, Chinese Text with a Translation etc., Shanghai 1865-93. 8 nid. Suurin saavutus alallaan. Suurin osa sisältyy Max Müllerin julkaisuun "Sacred Books of the East", London 1875-91. — — Life and Works of Mencius, London 1877. — — Life and Works of Confucius, L. 1892. Religions of China, L. 1880. A Record of Buddhistic Kingdoms. Fā Hsien:in matkat 399-414 j.Kr. — Lehmann, E., Textbuch zur Religionsgeschichte, Leipzig 1912. — Lessing & Othmer, Lehrgang der nordchinesischen Umgangssprache. — Lewis, R E., Educational Conquest of the Far East, N. Y. 1903. — Li Hung Chang, Memoirs of, by J.W. Foster, 1913. — Li Shih Chin: Pen-tsao, or Chinese Herbal, 1597. Suurteos. — Li Ung Bing, Outlines of Chinese History, Shanghai 1914. — Little, A.J., Through the Yang-Tse Gorges, London 1899. — — The Land of Blue Gown, L. 1902. — Lockhart, J.H.S., Collection of Chinese Copper Coins, Shanghai 1915. 2067 erilaista rahaa 2600 vuoden ajalta. — Lutschewitz, W., Das neue China und das Christentum, Berlin 1913. — — Revolution und Mission in China, Berlin 1912. — MacCormick, F, The Flowery Republic, N. Y. 1913. Paras esitys vallankumouksesta. — MacGillivray, D., A Century of Protestant Missions in China 1807-1907, Shanghai 1907. — — A Half Century Among the Siamese and the Laos, 1913. — Mac Gowan, J., Imperial History of China, 1906. Kiinalaisten lähteitten mukaan. Lights and Shadows of Chinese Life, 1909. Chinese Folk Lore, London 1910-11. — — Men and Manners in Modern China. N. Y. 1912. Kiitetty. — — How England Saved China, 1913. — Mackay, G.L., From Far Formosa, N. Y. 1895. — Maier-Hugendubel, M., Schi tshing, Bilder aus dem chinesischen Volks- und Missionsleben, Stuttgart 1913. — Mannerheim, C.G.E., A Visit to the Sarö and Shera Yögurs, Helsinki 1911. — Martin, W.A.P., A Cycle of Cathay, N. Y. 1896. — — The Lore of Cathay, or Intellect of China, London 1901. — — The Siege in Peking, 1900. — — The Awakening of China, N. Y. 1907. — — Hanlin Papers (of the Chinese). — — Chinese Education, 1909. — — Chinese Legends and Poems. — Mayers, W.F., Chinese Readers Manual, Shanghai 1911. Korvaamaton. — Medhurst, Tao Te King, Chicago 1905. Ehkä parhain lukemattomista käännöksistä. — Menzies, A., Maailman uskonnot, Porvoo 1910. Suom. — Michie, A., The Englishman in China, London 1899, 2 osaa. — Miner, Two Heroes of Cathay, N. Y. 1903. Boksarimellakkain ajoilta. — Mootz, H., Die chinesische Weltanschauung, Mong dse, Strassburg 1912. — Morse, H.B., The Trade and Administration of the Chinese Empire, N. Y. 1913. Edustavin alallaan. — — The International Relations of Chinese Empire, Shanghai 1910-19, 3 osaa. Lähdekirja. — Mott, J.R., y.m., The Continuation Conferences in Asia 1912-13, N. Y. 1913. — Moule, A.E., New China and Old, Observations of Thirty Years, London 1902. The Chinese People, A Handbook, 1914. — — Haif a Century in China, L. 1911. — Münsterberg, Chinesische Kunstgeschichte, 1913, 2 osaa. — Möller, Die Wirren in China, Berlin 1900. — Mäkinen, A., Kiinan kansa ja sen tarpeet, Helsinki 1906. — — Nyström, E.T., The Coal and Minerál Resources of Shansi Province, 1912. — — Det nya Kina, Stockholm. — Ogava, K, The Imperial City of Peking, Tokyo 1913. Loistoteos — — Decorations of the Imperial Palaces in Peking. — Osgood, E.A., Breaking Down Chinese Walls, N. Y. 1908. Lääkärilähetyksestä. — Overlach, T.W., Foreign Financial Controle in China, N. Y. 1919. — Parker, E.H., China, Her History, Diplomacy and Commerce, London 1917. — — Ancient China Simplified, L. 1908. — — John Chinaman, L. 1909. Studies in Chinese Religion, L. 1910. — — China, Past and Present, L. 1903. — Paul, C.T., The Call of China, Indianapolis 1919. — Pietilä, A.J., Zarathustra, Buddha, Kristus, Helsinki 1911. — Pitcher, P.W., In and about Amoy, Shanghai 1911. — Plath, J.H., Konfucius und seine Schiller, Munchen 1867. — Pott, F.L.H., A Sketch of Chinese History, Shanghai 1915. fThe Emergency in China, N. Y. 1913. — Pumpelly, R., Reminiscences, N. Y. 1918. Yllättävää. — Pälsi, S., Mongolian matkalta, Helsinki. — Ramstedt, G.J., Das schrift mongolische und die Urga-mundart, Helsinki. — Rawlinson, F., y.m., Progressive Ideals of Christian Work in China, Shanghai 1919. — Reeve, Timothy Richard; Missionary, Statesman and Reformer. — Reid, G., Sources of aniiforeign Disturbances in China, Shanghai 1903. — Reinsch, P.S., Intellectual and Political Currents in the Far East, N. Y. 1911. — Reischaufer, A.K., Studies in Japanese Buddhism, N. Y. 1917. — Research in China, Suurisuuntainen kokoelmajulkaisu, Washington. — Richard, L., Geographie de l'empire de Chine, Shanghai 1905. Kenties yhä etevin alallaan. — Richard, T., Conversation by the Million, Shanghai 1907. — — Calendar of the Gods in China. — — A Guide to Buddhahood. Awakening of Faith in the New Buddhism. — — A Mission to Heaven. Si Jiu Dzi:n käännös. New Testament of Higher Buddhism. — Richter, J., Mission und Evangelisation in Orient (Allg. ev. Miss.-gesch. II), Gütersloh 1908. — Richthofen, F.v., y.m., China, Ergebnisse eigener Reisen und Studien, Berlin 1877-1912, 5 vankkaa osaa. Kenties perusteellisin maantieteellinen tutkimus. — Ross, E.A., The Changing Chinese, N. Y. 1911. — Ross, J., History of Korea, y.m., Paisley 1880. — — The Manchus; or The Reigning Dynasty of China. — — The Original Religion of China, London 1909. — — The Origin of the Chinese People, L, 1916. — — Mission Methods in Manchuria, 1908, — Rowntree, The Imperial Drug Trade. Oopiumikauppa. — Rudd, C., Chinese Poems, London 1912. — Rudd, H.F., Chinese Moral Sentiments before Confucius, Shanghai 1915. — Russel, N., Gleenings from Chinese Folklore, N. Y. 1915. — Saeki, P.Y., The Nestorian Movement in China, London 1917. Perusteellisin tutkimus alallaan. — Sargeant, A.J., Anglo-Chinese Commerce and Diplomacy. — Saunders, K. J, The Story of Buddhism, London 1916. Vertaileva tutkimus. — Scarborough, W., Collection of Chinese Proverbs, Shanghai 1875. — Schiele, F.M., y.m., Die Religion in Geschichte und Gegenwart, Tübingen 1909-13. Kiinan uskonnot verrattain suppeasti. — Schlatter, W., Die Chinesische Fremden- und Christenverfolgung, Basel 1901. — Schiteper, Die Expedition Seymour. Pekingin pelastus 1900. — Schulze, O., Lebensbilder aus der chinesischen Mission, Basel 1905. — Schütz, L.H., Die hohe Lehre des Confucius, oder die Kunst weise zu regieren, Frankfurt 1909. — Shaw, N., Chinese Forest Trees and Timber Supply, 1914. — Seymour, E.H., My Naval Career and Travels. Pekingin pelastus 1900. — — Sjöblom, H., Kiina ja lähetystyö Kiinassa, Helsinki 1907. — Smith, A.H., Chinese Characteristics, N. Y. 1894, 10 painosta. Käännetty saksaksi. — Proverbs and Common Sayings from the Chinese, Shanghai 1902. — — Village Life in China, London 1900. — — China in Convulsion, L. 1901, 2 osaa. — — Uplift of China N. Y. & London 1914. Käännetty saksaksi (1909) ja ruotsiksi (1917). — — A Manual for Young Missionaries, Shanghai 1918. — Smith, F.P., Chinese Materia Medica. — Soothill, W.E., The Analects of Confucius, Shanghai 1910. Etevä. — — Three Religions of China, N. Y. 1913. Parhaita johdatuksia. — — A Typical Mission in China, N. Y. 1906. — Soulie, G., Essai sur la Littérature Chinoise, 1912. — Spielmann, C., Die Taiping-Revolution in China, Halle 1900. — Starr, F., Korean Buddhism, Boston 1919. Ansiokas. — Steele, J., I-Li or Book of Etiquette and Ceremonial, London 1918. Seremoniakirjan osa. — Stein, M.A., Ruins of Desert Cathay, 1911, 2 osaa. — Strauss, V.v. Lao-tse's Tao-Te-King, Leipzig 1870. Etevä käännös. — Schiking, Das Liederbuch, Heidelberg 1880. — Suzuki, History of Chinese Philosophy, 1914. Kenties paras alallaan. — Söderblom, N., Gudstrons uppkomst, Stockholm 1914. Šang Ti ja T'ien. — — Maailman uskonnot, Helsinki 1910. — — Tiele's Kompendium der Religionsgeschichte, Berlin 1912. — Takajama, S., Buddan elämäntarina. Suom., Helsinki 1904. — Tatchell, W.A., Medical Mission in China, London 1909. — Taylor, H., Hudson Taylor and the China Inland Mission, 1919. — — One of China's Scholars, London. — — Pastori Hsi. Suom. Helsinki. — Tchang, M., Synchronismes Chinois. Chronologie complìte. 2357 e.Kr. — 1904 j.Kr., Shanghai 1905. Paras ajanlaskuopas. — Thompson, Griffith John, London 1907. — Tiessen, E., China, Berlin 1902. — Tobar, J., Inscriptions Juives de K'ai-fong fou, Shanghai 1909. — Tschepe, A., Heiligtümer des Konfucianismus in Kü-Fu und Tschou-Hien, Jentschoufu 1906. — Underwood, H.G., The Call of Korea, N. Y. 1908. — — With Tommy Topkins in Korea, N. Y. 1905. Lapsentajuinen. — Ussing, H., Evankeliumin voittokulku kautta maailman, Jyväskylä, 1905. — Waddell, L.A., Buddhismin Thibet or Lamaism, London 1895. — Variétés Sinologiques. Arvokas sarjajulkaisu. Shanghai, 1892 alkaen. — Warneck, G., Ev. Missionslehre, Gotha 1897-03. Paljon Kiinaa. — — Abriss einer Geschichte der protest. Mission, Berlin 1903.. — Watters, T., Guide to Confucian Temples, 1879, — — Essays on the Chinese Language, Shanghai 1889. — Weale, B.L.P., The Truth about China and Japan, Shanghai 1919. Kiinan ja Japanin suhteita. — — Manchu and Moscovite, London 1907. — — The Re-Shaping of the Far East, L. 1905, 2 osaa. — Webster, Kan Ying Pien, Shanghai, Taolaisuutta. — Wei, F.C.M., The Political Principles of Mencius, Shanghai 1916. — Werner, E.T.C., China of the Chinese, London 1919. — — Descriptive Sociology of the Chinese. — Wherry, C.M., Islam and Christianity in India and the Far East, N. Y. 1907. — Wieger, L., Rudiments. Suurisuuntainen, ensyklopedinen yritys. Ilmestynyt m.m.: Textes Historiques (Shanghai 1903), Textes Philosophiques (1906), Morale et Usages Populaires (Ho Kien Fu, käännetty englanniksi) ja kaksiosainen teos Kiinan sanamerkeistä (myös englanniksi). — Wilhelm, R., on suunnitellut yhtä laajaperäisen kokoelmajulkaisun saksankieliselle lukijakunnalle ilmestynyt m.m. Gespräche des Kungfutse (Jena 1914). Tao Te King (1911), Dschuang Dsi (1912), Liä Dsi (1912). — Williams, S.W., The Middle Kingdom, N. Y. 1883, 2 osaa. Lähdekirja. — Williamson, A., Journeys in North China, London 1870, 2 osaa. — Wilson, E.H., A Naturalist in Western China, Eleven Years of Travel, 1914. Runsaasti kuvia ja karttoja. — Wisdom of the East-sarjassa on suuri joukko helppotajuisia ja -hintaisia teoksia Kiinan uskonnon ja filosofian alalta. — Wolf, M., Kritiske Tider in China's Historie, Kristiania 1913. — World Missionary Conference Report, Edinburgh 1910, 9 nid. Kiinasta paljon. — Vuorinen, A., Matkahavainnoita Kiinasta, Helsinki 1908. Wurm, P., Handbuch der Religionsgeschichte, Stuttgart 1904. — Wylie, A., Notes on Chinese Literatuøe, Shanghai 1867. Yhä arvokas. — Yule & Cordier, Travels of Marco Polo, London 1903, 2 osaa. Cathay and the Way thither, Mediaeval Notices of China, L. 1913-16, 4 nid. Arvokas lähdekirja. — Zottoli, A., Cursus Litteraturae Sinicae, Shanghai 1879-82, 5 nid. Monipuolinen kirjallisuusnäyte alkuteksteineen ja latinankielisine käännöksineen.