NYT AIKA SEISOO
Nyt aika seisoo vaaka kourassansa ja punnitsee: on toisen vaakalaudan päällä kansa ja toisell' ovat kansan polkijat.
Ja niinkuin höyhenet on laudallansa
nagaikkamahtajat,
nuo konnain konnat, jotka konnuuttansa
ees' eivät häpee.
Mut vuoren raskas ompi kansan puoli,
tuon kärsineen,
mi väkivallan alla melkein kuoli
ja nääntyi nääntymistään.
On kansalla siis voima, voiman valta, ja muut' ei tarvis sen, kuin kerta nostaa päänsä ikeen alta ja itse itsensä vain tunnustaa.
ENNUSTUKSIA
"Pilkkuja on auringossa tulee tästä kuuma kesä". Elon alhon ahdingossa syntyy moni hellepesä.
Tulee tästä tuimat ajat,
päiväin menot vakavimmat;
nousee elon vapahtajat,
toden urhot ankarimmat.
Kun on päästy talven yli,
tiettään moni uusi juttu,
jahka aukee suven syli,
vaatii orja sarkanuttu.
Luodaan kohtaloa Suomen.
Onneton, ken kesken kaatuu!
Nousee orjalaumain huomen,
väkivalta maahan maatuu.
BELZATSAR JUHLII.
Belzatsar juhlii valtasalissansa humaltuneena portot karkeloi, päämiesten parvi kanssa valtijansa irstaana juo ja mässää, hekkumoi.
ja ilvehtijät näyttää taitoansa ja narrikuoron rietas laulu soi; mut surren seisoo Kaldeassa kansa ja aikakausi huutaa: Oi ja voi!
Ja juhlasalin seinään ihmekäsi kirjoittaa suitsuvaisin kypenin kuin luojan sormi salakirjaimin
näin: Mene, mene, tekel upharsin: tee, kuningas, jo loppu leikistäsi; sen kohta maksaa saat sa hengelläsi!
MEREN KÄYDESSÄ
Jumalauta, mi myrsky nyt meuraa, meri käy, meri soi, meri pauhaa. Nyt oikeutt' ei ole kellään levoss' olla ja nauttia rauhaa!
Kelle kallis on henki, häll' olkoon
käsi valmiina purjeiden nuoriin;
on myyty se mies, joka ei voi
nyt varmana tarttua ruoriin.
Meri pauhaa. Jättiläislaineet pian laivamme nieluhun hautaa, ellei joka ainoa meistä nyt taipumatont' ole rautaa!
VANHA JA UUSI VUOSI
Vanha vuosi vaipui viisaan lepoon, ruumisliinoinansa punaliput, kuolinkelloinansa sotasoitot, vihan villit, barrikaadein päältä, pauke pyssyin, jyske tykkein, joilla veljesverta viljoin vuodatetaan.
Laulaa hälle hautalauluansa satatuhat nälkään nääntynyttä, puolikuollut' turvatonta lasta; satatuhat onnetonta naista, joill' on kuolonkaipuu ainut auvo; satatuhat sortunutta miestä, joiden elinehto: työ ja leipä julki riistettihin raaoin käsin.
Veisaa kuolinvirttä vielä hälle ihmismeri, myrskyävä musta, joka tokeitansa vastaan nousee, vapautta vaatien ja ottain.
Hautakummullansa karkeloivat syyttä surmattujen synkät haamut, joit' on lukemattomihin asti.
Kyll' on kuorot, kyll' on hautamenot, ilman vertaa, ilman toivon varaa!
Aika synnyttää. Sen kohdust' astuu uusi vuosi vapauden aamuun, kamalaan ja kauhistuttavimpaan, verin hohtavaan ja valittavaan.
Tähtää tuhansien silmät siihen niinkuin vapahtajaan mailman kaiken, tuhansien vakavimmat toiveet vanhan sijaan syntynyttä kohtaa, vuottain siltä suruhun ja surmaan kaiken onnen tukea ja turvaa: elämisen oikeutta ylhää.
Huutaa hälle uudenajan lapset, riemurinnat, salamoivasyömet:
Terve, terve sulle, uusi vuosi, vapauden, valkeuden luoja orjuuden ja epätoivon yöhön! Terve, terve, terve, uusi vuosi!
OTA VASTAAN VALONJUHLA…!
Ota vastaan valonjuhla, köyhä kansa, kuten voit, vailla pöytäherkkuja ja joulupäivälahjoja, vailla työsi tulosta, min hädäss' ollen, muille loit, vailla levon lohtua ja vailla juhlatunnetta.
Ota vastaan, köyhä kansa, valonjuhla vakavin
kurjuudenkin kouristaissa täysin rinnoin riemuiten,
riemuiten, kun kohta loppuu elos orjuus katkerin,
kätkee kahle, alkaa viimein aika armas vapauden.
Riemuitse, vaikk' onkin luonas murhe musta niinkuin yö, riemuitse, vaikk' onkin vielä tovin osas onneton, riemuitse, näät kohta taukoo epätoivon turha työ, kohta, kohta ihmislapsi, orja ollut, vapaa on!
SAIRASTA VÄKEÄ
Meidän elämämme juurta kalvoi koi ja se koi oli jäytävä orjuus, oli nälkä ja puute ja kurjuus, ja siks emme yhtään kerskata voi, että olisimme tervettä ainesta.
Me olemme sairasta väkeä, mut emme toki niin perinpohjin, kuin kiskurit niskaimme päällä, jotka hillittömyytensä ohjin ovat kurjista kurjimmat täällä.
Meidän tulinen tuska on karkaissut, ja me tahdomme terveeksi tulla. Mut ensin me murskaamme kuolomme kyyn ja ensin me poistamme piinamme syyn vihankuumalla kamppailulla.
VELJET RAUTATIELLÄ…
Veljet rautatiellä: terve teille, jotka löitte miehen kättä meille. Terve teille, joill' on vankka voima, elon ankaruuden aateloima; terve teille, joill' on korkein valtti, kun ei enään auta sana, maltti!
Terve teille, joit' on tuhatluvut, kokonaiset polvet, suuret suvut. Liitittehän renkaan ketjuhumme, renkaan sellaisen, mi taistelumme — jok' on teidänkin — vie varmaan voittoon: mailman köyhälistön aamunkoittoon!
ETTÄ KERTAKIN!
Että kertakin sanamme täytimme ja kertakin voimamme näytimme ja kertakin olimme jotain; että kertakin herjamme kostimme ja kertakin niskamme nostimme alta sorron ja sortajan otain!
Tämä tietää aamua yöstämme, se tietää tulosta työstämme ja se tulevat päivämme takaa; se toivottomuutemme lopetti ja orjain joukolle opetti: ole valveilla, vaan älä makaa!
MEILL' ON NIIN.
Meill' on niin katkera kamppailu, meill' on niin ankara koitto ja sentään melkein kullekin vaan on kurjuuskuolema voitto.
Työn orjat! Kiskurit kahleita
yhä ylpeenä yllemme takoo.
Työn orjat! Murheemme synkät syyt
yhä raadantatiellämme sakoo.
Polot veljet ja siskot! Kohtalo tää
on osammeviejien luoma,
on tunnottomimpien ihmisien
ja vääryyttä suosijain suoma.
Siks emme sitä enempää sietää saa, vaan tehkäämme suora jo siitä, ja jos tahdomme kahleemme katkaista, niin sana ei yksin riitä!
ORJATTARET
Ken on kärsinyt enimmän, ken on huollut huutavimmin, ken on murheen mustan maljan juonut pohjahan peräti?
Ken on työssä orjan ollut yöt ja päivät pääksytysten ajast'ajat ankarimmat, vuossadat pitkät ja pimeät?
Ken on ollut orjan orja, vanki vangitun vapahan?
Ajan aallot vyöryy vimmatusti, laineet lyövät, ihmismeri meuraa, laho kaatuu, mätä maahan murtuu, kuona kuluu kullan kirkastuissa, helmet nousee vaahtopäiden päällä, syvyyksien aarteet aukeavat. Katkoo kahleitansa kurjat orjat, väkivallan vainoyöhyt vaipuu, uuden-ajan armas aamu seestyy.
Nousevat orjat, ja orjattaretko jäis orjuutehensa, vaill' elonriemuja, vaill' onnea nautintojen? Ei, ei! Pantakohon tasan velvollisuus sekä oikeus, kuormaa kantakohon puoleksi nainen ja mies.
Yhdessä, yhdessä nouskohon nainen ja mies sopusoinnuin, ei eri arvoin, ei, tallaten toistansa ei. — Työ elinehtona ihmisen on ja se eellehen olkoon, mutt' toki työn tulos täys' tulkohon naisellekin
TYÖHÖN
Työhön, kurjat Kullervoiset, työhön, Marjatat matalat, jo on kyllin kyynelöity, jo on viljalti vavistu, surtu elon suurta yötä, voihkattu osoa orjan.
Älköhön enempi olko, toinen toisen porraspuuna, astinlautana alinna!
TAISTELULAULU
Silloin kuin on kuumana rauta, moukari heilukohon! Elämä on eessämme, takanamme hauta; vaikea väistyä on.
Satojentuhanten kurjuus yltyy
yhäti ympäri maan,
onneton on se, ken taistohon kyltyy,
sortuen sorrontaan.
Silloin kuin on kuumana rauta, moukari heilukohon. Muu kuin taistelu meit' ei auta, taistelu taikamme on!