Syksyä

Runokokoelma kuvaa syksyn tunnelmia ja maaseudun rytmejä: pellot, suot, muuttolinnut ja kuihtuvat kukat luovat maisemia, joissa korostuvat menetys ja muutos. Myöhemmät runot kääntyvät sisäänpäin käsittelemään yksinäisyyttä, eristäytymistä, katumusta ja uudistumisen himoa vaikeuksien keskellä. Kokoelman toisissa osissa vuorottelevat kaipaus ja hellät pohdinnat äitiydestä, siunaamisesta ja arjen lohdutuksesta, ja teokset päättyvät varovaiseen kääntymiseen kevään ja henkisen sovituksen toivoon. Tekstit yhdistelevät luontokuvauksia, henkilökohtaista tunnustusta ja hartautta usein haikeassa mutta sitkeässä sävyssä.