Synti

language: Finnish

SYNTI

Nelinäytöksinen draama

Kirj.

LAURI HAARLA

Helsingissä, Kustannusosakeyhtiö Otava, 1923.

HENKILÖT:

Elias Kålk, kirkkoherra.
Agnes, orpo.
Leena Pirjetantytär
Ismael, äpärä, edellisen poika.
Taneli Öhrn, köyhäinhuoneen hoitaja.
Geila, kirkkoherra-vainajan tytär.
Laukkus, kirkkoväärti.
Vänrikki Seidenberg, kuninkaan vouti.
Jere, riivattu. Kyläläisiä,
Veijareita ja teinejä.

Tapahtuu Suomessa noitavainojen aikana Valpurin-messun ja helluntain välillä.

Ensimmäinen näytös.

Köyhäinhuoneen yhteistupa. Oikealta taka-alalta vie ovi pihamaalle ja oikealla seinävieruspenkki sekä kaksi rinnakkaista ikkuna-aukkoa. Takaseinässä kaksi lähekkäin olevaa koppia — riivatun koppi lähellä ulko-ovea ja rangaistuskoppi vasemmanpuolisena — joiden ovissa on luukut sekä rautakanget ja teljet. Taka-alan vasemmanpuolisessa nurkassa harmaakivinen liesikiuas, jonka perustana on pari hirsikertaa ja jonka tulisijan päällys on laakeilla kivillä holvattu sekä mukulakivillä kateltu. Lähellä kiuasta matala jakkara. Vasemmalla on ovi köyhäinhuoneen hoitajan puolelle ja samalla seinällä etualalla pöytä penkkeineen. — Tuvan katto on pyöreähkön holvin muotoinen, joten sivuseinät ovat matalahkoja ja kiukaan yläpuolella olevasta räppänästä tulee valo viistosti tupaan. Uuninnurkalla törröttää karstainen päre. Pöydällä puisessa jalassa puoleksi palanut talikynttilä, koverrettu, lamppuna käytetty nauris sekä kaljatuoppi.

On lempeän kirkas Valpurin-messun aattoilta. Räppänästä ja ikkunoista tulvii runsaasti ilta-auringon punertavaa valoa.

ENSIMMÄINEN KOHTAUS.

Leena istuu rahilla lähellä oikeanpuolista seinäpenkkiä ja kehrää. Vieressä on kopassa lepeitä. Hän on heikkosilmäinen vanhahko nainen. Otsa on kurttuinen ja kovat kärsimysjuonteet suun ympärillä. Mutta tummanruskeat hiukset ovat vielä täydet ja puhtaat ja muistuttavat nuoruudenajan kiharaisesta tukasta. — Hänen yllään on sininen väljä röijy ja ruskehtava rynkkyhame.

Ismael, edellisen poika, on hintelä, pitkähkö nuorukainen, kasvoiltaan kalpea, silmänaluset tummat ja riutuneet. Mutta silmät ovat suuret ja puhtaat. Niiden ujo pelonalaisuus luo niihin alati väreilevän eloisuuden. Samaa todistavat herkät huulet ja nenän hieno muoto. Hänen hiuksensa ovat vaaleanruskeat ja pehmeänuntuvaiset, kuin kauan vuoteessa maanneen sairaan hiukset. Oikea jalka on nilkasta lievästi vaivainen, joten hän kulkee hieman onnahtaen ja käy ilman keppiä vain kotosalla liikkuessaan. — Pukuna on hänellä sinertävät, karkeasta kankaasta tehdyt housut ja punertava, haljastunut takki, joka on melkein kaulukseton, joten nuortea kaula on näkyvissä. Takissa on rivi tinanappeja kaulaan asti.

Ismael istuu oikeanpuolisella seinäpenkillä. Hänen vasemmalla puolellaan on hänen keppinsä penkkiä vastaan nojallaan ja penkillä juuri valmistuneet kehlo ja pieni pytty. Parhaillaan hän viimeistelee puukolla silitellen kauhaa. Hetken vaitiolo.

Ismael (nostaen kauhaa, ihastellen). Äiti, katso, äiti, kevyt kuin lintu! Ja kuin västäräkin häntä sen keikkuu varsi.

Leena (synkän väsyneesti). Aherrat turhaan, poika parka.

Ismael (iloiten yhä omaa iloaan). Ja pytty ja kehlo! (Ottaa kehlon molemmin käsin.) Silkkaa katajapuuta! Sen pohja paistaa kuin kuutamon naama. Katso, äiti — — kuin keltainen kulta!

Leena Vie kultasi piiloon, poloinen poika, tai itaroitsevat sen herrat itsellensä.

(Ismael vie kalut kiukaan taakse. Hetken vaitiolo.)

Leena (Ismaelin hommatessa kiukaan luona). Ei ruunun vaivaisten pidä kerjäämän eikä hyötymän kättensä töistä, niin ovat vääräneuvoiset lain tehneet ja säänneet.

Ismael (tullen äitinsä luo, iloisena). Sinne piilotin kiukaan koloon. Ja sitten — — riihen alle ne vien. (Salaperäisen innostuneesti.) On mulla siellä varpuluudat ja vispilät valmiit, on kavetta ja kapinetta monta, on kätkössä lujassa. — Ja sitten — — kun lauvantaina sairaista ja maahanpantavista pappilaan vien sanaa, nöyrästi kumarran ja anon, että saisin ne kaupata kylällä. Sittenkös sinulle ostan — — rohtoja ostan ja — —

Leena (keskeyttäen). Kirkkoherran käskystä on meidän herra kieltänyt vaivaistalolaiset kylää kiertämästä. Ano mitä anot, lupaa et saa.

Ismael Sapatinaatto jok'ainoa sinne vienyt olen viikkoiset sanomat, ja alavainen on ollut kirkkoherra aina. Hopeakannusta kerran herraskaljoja juotti! Ruokaa on antanut Geila-mamselli monet kerrat, eikä ole siitä kirkkoherra sanalla moittinut — —. Miksikäs ei sallisi minun, vaivaisen pojan, moniaita äyrinlantteja ansaita äitini avitteeksi?

Leena (syvällä katkeruudella). Minä tunnen Kolkit — — ne on ilvesten sukua.

TOINEN KOHTAUS.

Riivattu takoo raivokkaasti nyrkillään koppinsa ovea.

Leena (koko hahmoltaan kamalammaksi muuttuen, taaksensa katsomatta). Kuule, riivattu herää, kun kuulee Kolkista sanan. Aukaise luukku! Se taitaa virren ilveksistä.

(Ismael painuu pelästyneenä kiukaan luo.)

Leena Avaa, poika!

Ismael (kiukaan luota). Olet kamala, äiti!

Riivattu (alkaa jälleen takoa oveen, epäselvästi jollottaen). Kolkin herra, kolkko miesi.

(Leena nousee, menee luukkua kohti ja tempaa sen auki.)

Riivattu (käheästi nauraen). Kolkin herra, kolkko miesi — —

Leena (astuu takaisin luukun luota pari askelta, uhmaten ja kovana). Anna, riivattu, palsamin valua!

Riivattu

    Ilvesturkki, ilvesrinta,
    Peto ilvestä isompi.

Leena (säkeissä edelle kiirehtien.) Tallasi pyhimmät tarhat — —

Riivattu

     Tallasi pyhimmät tarhat,
     tahrasi tytärten aitat,
      hanhet Maarian halasi.

Leena Vietteli viattomimmat — —

Riivattu Vietteli viattomimmat. (Katoaa luukusta, joten ääni kuuluu seuraavassa kauempaa, mutta kaikuvasti.) Papin saatanat tulevat!

Ismael (kauhuissaan). Kristuksen tähden! (Menee nopeasti ja lyö luukun kiinni; äitiänsä lähestyen.) On riivattu raivossa kamala. (Istuutuu penkille.)

Leena Olkoon. Se on lääkettä katkeralle sielulle. — — Ja se riivaus on kirkkoherran synti ja syy! Joka saarna sen on synkkä kuin tuomionaatto. Lain moukarilla särkee järjet ja aivot. Ja kauhulla köyhien sydämet nääntää. Siitäkö lupia saisit — —

Ismael Mutta eihän ole se laulu kirkkoherrasta tehty.

Leena Ei, vaan sen isävainajasta, kuninkaan voudista. Mutta ilves se on poikakin luonnoltaan, jos liekin kaulassa liperit. (Vaitiolo.) Vai eikös ole minunkin päälleni tuomiota huutanut? — — Sinullekin lie omaa äitiäsi manannut, vaikka olet karttanut sitä minulle sanomasta? Sanopas suoraan.

Ismael (väristen, säikähtäneenä). Älä kysy, älä kysy!

Leena Kysyn mitä kysymän pitää. Noita-akaksi on äitiäsi syyttänyt, noidaksi on huutanut, katala. Poika, älä totuutta peitä.

Ismael (yhä kiusaantuneempana). Se sana on katkerampi kuolemata — — Sitä älä haudasta kaiva!

Leena Mutta manannut on kaikkinaista noituutta pelkäämään ja minuakin sillä tarkoittanut? Onko?

Ismael (kuin tuskaisena huokauksena). On.

Leena Siinä sekin kuultiin. Mutta turhaan pelkäät — — ei ne sellaiset maineet minua roviolla polta.

KOLMAS KOHTAUS.

I teini (tulee reppu selässä oikealta). Rauha taloon. (Katselee hakevasti ympärilleen.)

Ismael Rauha itsellesi.

Leena Mistä vieras on?

I teini (veijarimaisesti). Muusain kukkulalta tullaan, teinejä toiset ollaan, veijareita ja rakkareita ollaan toiset. Mutta Jerusalemin suutareita kaikki — — Onkos talossa Valpurin-kaljoja pantu?

Leena Tämä on vaivaisten huone — —

I teini (liioittelevin elein). Jota myös hospitaaliksi kutsua taitaan! (Menee vasemmalle pöydän hio ja ottaa käteensä kaljatuopin.) Oikein, pojat. Tuoppi on tyhjä kuin teinillä maha. Mutta — suojelusapostolimme Hazazelin kautta sen vannon — vielä tänäpänä olen minä ynnä veljeini kanssa viettävä Kaanaan häitä. Ergo?

Leena Mitä villitty riekut ja raakut?

I teini Ergo? (Osottaen vasemmanpuolista ovea.) Eikös kysyä sovi, mihin vie tämä ovi?

Leena (ryhtyen kehräämään, välinpitämättömästi). Sinne ei sinun ole menemistä.

I teini Niinmuodoin — — siis: Hospitaalin edesseisojan kamari?

Ismael (nousten penkiltä, hätääntyneenä). Se on Taneli-herran huone — — ei ole kotosalla.

I teini Vai Tanelin huone! Taneli? Mikäs sillä on liikanimi?

Leena Öhrniksihän sitä sanovat.

I teini Se Öhrnin Taneli? Se peruukkimaakari, käräjäniekka ja välskärinsälli, se Renttu-Taneli Turusta? Ergo! On talossa oltta ja viinaa. (Menee takaisin ulko-ovelle ja huijaa tovereilleen.) Hazazel!

Äänet ulkoa Hazazel! Hazazel!

I teini Silentium! (Tulee ovelta ja menee vasemmalle, ottaa pöydällä tuopin ja kumartaa pilaillen.) Cum permissu diaboli. (Poistuu vasemmalle.)

Ismael (hätääntyneenä). Mitä se aikoo? Juoksenko hakemaan herraa tänne?

Leena Ei kuulu meille. Ne on teinien metkut. Ja mistäpäs sen nyt löytäisit. Valpurin-messuja touhunnee — — lie Vappu-morsianta herrojen syötiksi hakemassa.

Ismael (joka on edellisen repliikin aikana istuutunut, hetken vaitiolon jälkeen yhä levottomana.) Mutta sillä on aikeita pahoja. Se ottaa sieltä olutta ilman lupaa ja — —

Leena Ottakoon. Eipähän meiltä ota. Ei nytkään ole koko päivänä kaljan tippaa tuoppiin pantu. Koko elämä vettä ja leipää, ei särvintä muuta kuin vaiva ja katkera mieli — —

Ismael Miksi saan minä peljätä alati. Joka kulkuria pelkään — — riivatun raivo on minulle jokapäiväinen kauhu ja kammo, ja kylällä herjaavat meitä.

Leena (liikutettuna, synkästi). Minun tähteni, poika parka — —

Ismael (nousten ja syöksyen polvilleen äitinsä luo). Ei, ei! Kaikki ne kestän — — mutta lupaa, äiti, lupaa minulle: älä kalliisti lunastettua sieluasi vihalla katkeroita, vaan siunauksin se vihan alta virvota pois.

Leena (puristaen poikaa syliinsä; hellän ja katkeran mielialan keskenään kamppaillessa). Sinua siunaan, poika! Joka hengenvedollani siunaan sinua. Itseäni kiroan, siitä synnistä kiroan, jonka tähden äpäränä synnyit tänne — — ja joka sinun hentoisan nilkkasi vaivaiseksi väänsi. Häpeän kauhusta sen väänsin syntymäsi hetkellä. Sinun edessäsi kaikki ovat syntiä tehneet. Mutta sinun ja minun se on yksin kärsittävä.

Ismael (taistellen hellällä riemulla vastaan). Ihana, äiti, on itkun pikarista juopua meidän, kun yhdessä juoda saamme.

Leena (Ismaelin hiuksia hyväillen). Se on ainoa lohtu, että sinun sielussasi ei virhettä ole — — Mutta puhtaan sydämesi tähden, ja äitisi tähden, he tulevat yhäti sinua lyömään ja tallaamaan.

Ismael (nousten seisalleen). Herjatkoot, mutta eivät tallaa meitä. Minä tiedän: me lähdemme kauaksi pois ja unohdamme nämä nurjat nurmet. Olen nikkari taitava kyllä. Tehdä taidan kalua kaikenlaista. Maailmalle mennään ja herroiksi eletään.

Leena Tulethan sinä sen puolesta toimeen vaikka maailmalla, sittenkun minussa, raihnaassa, ei enää taluttamista. Kyllin liekin jo kuoleman kouko sydänalassa kommerrellut — —

Ismael Et kuolla saa — — yksin on kauheata olla.

Leena Milläpäs tässä tervehtyisi. Ei ole sydämentipat eikä tinktuurat köyhän varalta välskärillä — —

Ismael (äänessä tuskaa). Älä jatka, äiti! Usko minua. Rohtoja hankin, kaupatuksi saan tavarat kaikki. (Kuin varman pelastuksen löytäen.) Mansikat kypsyvät kohta. Niitä kun tuokkosin kannan, niin tottapa paranet — —

NELJÄS KOHTAUS.

I teini (tulee vasemmalta, toisessa kädessä katajainen viina-ankkuri, jonka laskee penkille kädestään, ja toisessa äskeinen tuoppi, nokkelasti.) Tulipas kerran taas näpsän verran. Bibemus in nomine Jesu! (Juo; kääntyen Leenan puoleen.) Tässähän tätä olisi muillekin vaivaisille. (Lähestyy Leenaa.)

Ismael (hätäisenä). Älä juo, äiti! (Teinille.) Olet varastanut, mies.

I teini Minä viinoja varastan ja viinalla kurkkua karastan! Tänä yönä noita-akatkin saatanan sapattia ryyppää. Älä viinaa karta, maitoparta — — (Tunkien lähelle Ismaelia.) Juo! Tai vievät sun noita-akat Valpurin-yönä, vievät luudanvarrella Kyöpeliin. Ja sielläkös pojan viinaan syljetään, sammakon päistä öylätti koreasti leivotaan ja sitten sakramentti nurinpäin pojalle juotetaan. Jaa, kuulepas, poika! Ihan munsööri pelsepuupin tapaan ne siellä suuta suikkaavat pakaraan ja napaan. Ja sitten vasta — kuulepas, tiitiäisen poika — sitten vasta nahkasi helvetin peräseinään naulitaan. Ja tävyksistä — — pienen pojan pikkaraisista tävyksistä siellä noitasalvat keitetään, joilla Luciferus kavionsa rasvaa ja voitaa ja muutkin sorkkansa paikkaa ja hoitaa, kuten »Malleus Maleficarum» oikein opettaa ja sanoo — — juo, ipatilli, juo Marjanpojan maksun päälle. (Tyrkyttää tuoppia Ismaelille.)

Leena Herkeä jo siitä räkättämästä.

I teini Ho-hoo — — siinä se taitaakin olla tämän kylän noita-akka paras — —

Ismael (on siepannut keppinsä penkiltä, tällä kaikin voimin uhaten). Ihminen, älä kiusaa meitä! Etkö tiedä! Se sana on katkerampi kuolemaa — — Mene pois täältä!

I teini (ikkunoihin päin hoilaten). Hazazel! (Jättää tuopin pöydälle, mutta vie mukanaan viina-ankkurin. Lähtee.)

Äänet ulkoa (teinin avatessa ovea). Hazazel! (Ulkoa hetken meluamista.)

Ismael (on jäänyt seisomaan tuohtuneessa mielentilassa ja nyt teinin mentyä istuutuu penkille, rukousta hokien). Ole kiitetty Jumala — — ole kiitetty Jumala, kunnioittu kuulu Jesus, pyhitetty Pyhä Henki — — (Jää katsomaan rauhoittuneempana. Vaitiolo.)

Leena Missä on Agnes? (Ismaelin katse kirkastuu.) Hän vielä sinulle tänä iltana ilon hetket laittaa.

Ismael (nousee, riemastuneena). Agnes! Agnes on varmaan jo lähteelle juossut. (Kuuluu kaukaa raikuva torventoitotus, ensin yhden, sitten yhdessä useamman torven. Ismael jännittyy joka jäseneltään.) Kuule, kuule! Voudin kartanosta ne soittavat Valpurin-torvet. Nyt on Vappu-morsian löytty. Ja nuoret herrat ja junkkarit sen sanoman kaikille toitottavat. (Jälleen kuuluvat raikuvat torvet.) Se on soitto kuin urkujen helinä — — nyt nuoret neitseet ja rouvat kauniit rastisiljit ja silkkiharsot harteille heittää ja Valpurin-kulkue alkaa. — Onpas tässä lentimin lentänyt aika. Kukaties on Agnes jo vuotellut kauan. Meidän lähteen se tyttö on koristellut varmaan, on sinisin vuokoin ja valkoisinkin, ja itse vierellä istuu. Sieltä me yhdessä katselemme kokkoa kaukaa ja ympäri maailma seisoo kuin Herran kaupunki tyynine virtoinensa.

Leena (hymyillen). Mutta kiiruusti matkaan, poika. Keppi on penkillä.

Ismael (tehden lähtöä). Nyt ei keppiä tarpeen. Helmassansa Agnes jalkaani lämmittää, lähteestä terveyttä juon, ja silloin en ole nilkasta rampa. (Salaperäisesti.) Siinä lähteessä taika on varma — —

Leena Taitaapa olla. Ilostapa ihmiselle voimia kertyy.

Ismael Se on pyhä lähde. Kun siitä sanaa sanomatta ja riemulla juo, niin ihmeitä tekee. Agneksen kädestä juon. Hyvästi, äiti. (Lähtee ovea kohti.)

VIIDES KOHTAUS.

Geila tulee ulko-ovesta Ismaelia vastaan Hän on lähes 30-vuotias kaunisvartaloinen nainen. Mutta hänen kasvonsa: tarmokas leuka ja varsinkin korkea otsa, joka on kelmeästi päilyvä kuin öitä valvoneen ja paljon rukoilleen, eivät ole viehkeästi naiselliset, vaan ennen muuta selkeästi päättäväiset. — Hänen pukunsa on vaaleahko, mutta yksinkertainen. Hame on kupeilta vain lievästi pöyhistyvä.

Geila Jumalan siunausta teille.

Ismael (kumartaen ja Leenan nyökätessä mukana). Nöyrä siunaus itsellenne, mamselli Geila. (Poistuu oikealle.)

Geila (menee Leenan luo). Tulin ilmoittamaan raskaasta koettelemuksesta, joka nyt on sälytetty meidän harteillemme.

(Leena katsoo säikähtyneenä.)

Geila Mihin oli Isma menossa?

Leena Kolminaisuuden lähteellehän se — — Agnes kun siellä jo toveriksi vuotteli.

Geila Agnes ei ole siellä. Voudin kartanosta saattaa häntä parhaillansa tänne Taneli Öhrn, vaatettaakseen tytön Vappu-morsiameksi, kaikkien tanssitettavaksi. Ja se on voudin ja kirkkoherran työtä.

Leena Voi heitänsä, minkä tekivät! Mitä on Ismael sanova?

Geila Minä aavistan: Tämän kaiken pohja ja lähde on papin itsensä syntinen himo.

Leena (synkeästi). Polvesta polveen tekevät syntiä Kolkit. (Panee kopan penkin alle ja aikoo liikuttaa rukkia, Geila tulee avuksi ja vie sen kiukaan luo.) Kylläpäs ne nyt kuoleman pistokset kylkiluita repivätkin. (Istuutuu rahille.)

Geila (palaten kiukaan luola). Kun Herran armopöytään valmistui Agnes ja kävi pappilassa moniaat kerrat, silloin näin minä Kålkin silmien palavan.— — Mutta tämän pahennuksen olen minä paljastava ja Elias Kålkin on minulle viimeinkin tehtävä tiliä. (Istuutuu peräpenkille. Kirkonkellot alkavat soida. Vaitiolo.)

Leena (muistojensa vallassa). Pienellä kellolla aljetaan, mutta hätäkellolla päätetään. Kaksikymmentä ajastaikaa sitten olin Vappu-porttona minä ja synnytin voudille äpärän — —

Geila Ne soittavat Vappukulkuetta lähtöön.

Leena (nousee lähtöä tehden). Menen ja vuottelen Ismaa. En päästä poikaa tällaista kuulemaan. Ei tulisi ennenaikaista surua, jos hyvinkin saisitte vielä pannuksi esteen tytölle eteen.

KUUDES KOHTAUS.

Agnes tulee vasemmalta. Hän on nuori tyttö, mutta muodoiltaan kypsä ja hekumallinen. Hänellä on pehmeä, ruskea tukka, ja kuperan otsan ohauksilla se kiertää heleinä kiharoina. Silmät, hiilakansiniset ja aurinkoiset, katsovat tahtomattaankin houkutellen, ovat ne sitten iloiset tai pelosta säikähtyneet. Ja hänen jäsentensä hipiä on kellervän ruskea. — Hänen sininen pukunsa on väriltään haalistunut ja kehno. Nyt on rinnan kohdalta pari nappia poissa, joten puku on kuin reväisty auki ja kaulalla näkyy helminen ketju.

Hän tulee ovesta hätäisenä, kuin jotakuta paeten, ja kiirehtii, vasen käsi rinnan suojaksi nostettuna, kohti oikeanpuolista ovea, mutta pelästyy vastassa seisovaa Leenaa, pakenee jälleen vasemmalle etualalle ja jää siihen värjymään. — Kirkonkellojen soitto lakkaa. Ilta alkaa hämärtyä.

Leena Mihinkäs portolla kiire? Osaatpas hävetä!

Geila (nousee). Etkö sinä tiedä, kurja, että yhden yön kestää Vappuheilakan he taleissa prameus, sen jälkeen ne syö äitelän katumuksen koi, sen jälkeen ne riekaleiksi revitään ylenkatsein ja pilkoin.

Agnes Mikä olen minä vastaan seisomaan kuninkaan voutia, kirkkoherraa ja ylähäisiä muita — —

Leena Etkö sinä muista, valehtelija, että Ismael sinua lähteellä vuottaa.

(Agnes painuu kuin iskusta kokoon.)

Geila Kiertolaisten ja renkien kanssa saat tanssia helvetin polskaa, tulen yli renttujen kanssa käsikkäin hypellä, kunnes sitten — — sinun ruumiistasi juopuneet junkkarit heittävät arpaa.

Agnes En ole arvottavissa. Huomisaamusta menen kirkkoherralle palvelukseen ja täältä hornan loukosta pois.

Geila Enkös arvannutkin! Vielä suurempaan häpeään.

Agnes Piika kuin piika — —

Geila Ja jalkavaimo! (Istuutuu oikeanpuoliselle penkille lähelle ovea.)

Agnes(melkein itkien). Miksi te ruoskitte minua? — Kauniiksi sanoivat ja pyysivät — — kuningattareksi.

Leena (katkeralla ivalla). Vai kuningattareksi! Uhri sinä olet! Uhraavat köyhän, kun eivät muita saa. Ja ensi juhannusyönä pojat tuovat risut ja raaskut sen kuningattaren ikkunalaudalle.

SEITSEMÄS KOHTAUS.

Taneli Öhrn tulee vasemmalta. Hän on keski-ikäinen, ränsistynyt mies. Naama parraton ja rokonarpinen, ennen aikojansa vanhentunut. Tukka ohut ja ruosteenkarvainen. — Yllä säätyläispuku ja paidankaulus röyhellelty. Multa koko puku on nukkavieru ja kulunut, kotoisin jonkun aatelisen vanhasta vaatevarastosta. Päässä on suuri hattu.

Taneli Öhrn (ovesta tullessaan). Isaacaron et Lucifer! Akkakos täällä noituu. Hamua siitä hornan tuuttiin!

Leena Mitäpäs minä tässä. Mutta itsellensä papille olen minä totuuden sanova. (Poistuu oikealle.)

Taneli Öhrn (panee hattunsa pöydälle, palavissaan puhkuen). Huh — huh — — Satanim — — satanim — kylläpäs sinä juoksutit. Sopiikos se kuningattarelle? Harakka nauroi ja pienet pirut aidanseipäissä yski, kun variksensaappaissa — häh-häh — — kuningatar lippas. Sopiikos se semmoinen? — — Ja sopiikos tämä tämmöinen Egyptin pimeys, kun on ylkä jo tulossa. (Ryhtyy sytyttämään valoja.) Ja nyt ei polteta pärettä, vaan sytytettiinpä naurislamppu. (Viedessään sytytettyä naurislamppua uuninkorvalle.) He-he — — nyt suitsuta kupuas ja napaas — —. (Pieni vaitiolo.) Kun minun morsiameni kerran voudin hempukaksi puetettiin, niin sepäs oli toista maata. Kuin paholaisnainen, kuin Haeresis Dea — — se suoliansa väänteli ja heitteli häntää; se laahusta nosti, kenossa kaula ja kiilussa silmät se asteli tietä. Minä maantien varrella ojassa ja raivosta itkin. (Vaitiolo. Tuoksahtaa lähelle Agnesta.) Onko sulia tietoa, tyttö, mitä on raivosta itkeä? Se on nuoren ihmisen parku siitä, että oikeus kaikki on valhetta väärää, että on raiskattu sydän ja murhattu sielu. Se on nuoren ihmisen haaksirikko, se on iankaikkisen kadotuksen alku. — Soh-soh — — älä pelkää, tyttö. Tämä on hienoin näytös, mitä olen konsa maailmalla nähnyt. Ja katsos, juhlavaloja lisää — — (Sytyttää kynttilän.) Talikynttilä taivaan! — — Se on kainolle morsiamelle. Mitäs sanot? Hääsali hieno kuin Babylonin palatsi! — Mutta alta vaivaisryysyt pois! Ne on tämän talon omaa. Kaikki pois, apposen alasti. (Agneksen paetessa taka-alalle.) So-soh, so-soh, älä pelkää, sulhasen lahjat päälle pannaan, kuningatar-vaatteet. Käyn hakemassa.

(Agnes lyyhistyy jakkaralle.)

Geila (nousten penkiltä). Onko vaivaisten hoitaja Taneli Öhrn ryhtynyt kirjurin ja välskärin ammatin lisäksi myöskin parittajaksi?

Taneli Öhrn (hetken hämmästyneenä, mutta nokkelasti selviten). Jaha, jaha — — säätyläisvieraita — — kunnia meille — —

Geila Etkö häpeä aiettasi?

Taneli Öhrn Eikös mamselli Geila häpeä sairastaa mustasukkaisuutta? Tosin on perin kummallista, että nuori kirkkoherra ei nai pappivainajan ainoata tytärtä, vaikka tapa senkaltainen on polvesta polveen ollut järki luonnollinen ja luonnolle sopiva.

Geila Minä olen paljastava tämän pahennuksen.

Taneli Öhrn Satanim — — sepäs sattui. Ja aatelkaas, jos seurakunta nousee rietasta pappia vastaan, voi teidän viraton veljenne herra pastori saada papinpaikan tässä jalossa pitäjässä, ja te pääsette kyyristelemästä liian kauniin Elias Kålkin kynnyksellä. Jos sitä haluatte — —?

Geila Minä haluan Elias Kålkin puhtaana elävän. Kuitenkin: turha puhua, minä lähden. Mutta muista, että tytöstä sinun on tili tehtävä tämän talon kaitsijalle kirkkoväärti Laukkukselle.

Taneli Öhrn Ja tämän talon ylimmäiselle kaitsijalle kirkkoherra Kålkille.

Geila (lähtiessään, pilotiksi itselleen). Niin, kirkkoväärtin luokse lähden.

Agnes (ottaa helmet kaulastansa ja ojentaa niitä Öhrnille). Herra ottakaa nämä, herra päästäkää minut. — — Ismael on lähteellä yksin. Sillä on itku ja hätä — — minut päästäkää.

Taneli Öhrn (lähelle mennen, houkutellen). Entäs nuori kirkkoherra? Se on kaunis ja komea — — kuin ruhtinas — —

Agnes Kirkkoherra — — se on kaiken herra. Sen on harteilla hopeainen risti. Kun kasvonsa kääntää pois hän alttaritauluun, on ylpeä olka — — ja seurakunta kuin karitsain joukko. Sen rintaristi on kultaa silkkaa, sitä ei silmillä katsoa saata — —

Taneli Öhrn Ja sen silmät — — ne on taivasta ja tulta — —

Agnes Ne polttavat alinomaa. Mutta unessa vain ne nähnyt olen.

Taneli Öhrn Hä-häh — — vai jo vieressä makasi! (Tapulista alkaa suurikello soida.) Se on suuri kello! Pappi on tulossa. Riisu, tyttö! Haen morsiusvaatteet. (Poistuu vasemmalle.)

Agnes (yksin hädässä). Mitä teen minä, mitä teen minä? (Avaa riipaisten pari nappia. Kauhistuu, painaa käsivartensa rinnoilleen ja lyyhistyy jakkaralle jälleen.) Mitä on minun tekeminen?

KAHDEKSAS KOHTAUS.

Elias Kålk tulee oikealta. Hän on noin 30-vuotias mies. Kasvoilta kalpea, silmillä tumma ja kulmilta musta. Ruskea tukka aaltoaa pitkinä kiharoina. — Korkea näädännahkalakki on hänellä päässä. Hartioilla on hieno samettipäärmeinen kauhtana, jonka vuori on ilveksennahasta. Komeasti röyhelletty hollantilainen paidankaulus pursuaa liiveistä. Koko vaatetus eroaa ylimyspuvusta vain siinä, että se on papillisen tumma.

Elias Kålk (katsoen lähellä Agnesta, tämän kasvoja ja olkaa, jolta hänen ohjaava kätensä on vetänyt vaatteita alemmaksi, hurmautuen). Minä tahdon nähdä sinut. Ja nyt minä näen — — Nyt minä näen sinun rintasi hipiän! (Painaa Agneksen syliinsä.) Ensi kerran, sinä öitteni tuska ja vaiva. (Suutelee, sen jälkeen hieman loitontuen.) Mitä aavistin, sen näen minä ihanampana vielä. (Lähestyy Agnesta, joka kuin haparoiden painuu pöydänviereiselle penkille.) Älä pakene multa! Olet rieska ja hunaja — —

Agnes Herra, tämä on synti — —

Elias Kålk (suoristaa itsensä, kuin totuutena singoten). Sinä olet synti, jonka Herra on sallinut minulle. (Kääntyen jälleen Agneksen puoleen.) Hän nosti sinut ryysyjen alta minun silmäini eteen, kun olin ruoskinut turhaan tätä ruumista kauan. — Kun olin turhaan valvonut yöt ja rukoellut Herran nasiirin puhdasta voimaa, silloin kun olin matona maassa, tulit noustessa päivän Pyhälle ehtoolliselle valmistaumaan. Olit silmiltä puhdas, olit hipiältä kuin kellervä aamu ja ohimollasi sininen suoni kuin lapsella viattomalla. Ja kuitenkin, kuin vaimo, kuin Bathseba itseänsä pesevä, niin olit ihana nähdä ja vietteleväinen. — Sen aamun jälkeen vieläkin kiduin epäilyksen tähden. Mutta kun viime juhannuksena sinulle sakramentin annoin, silloin — — oman ruumiini sinulle syötin ja oman vereni juotin.

Agnes (kuin pyhän pilkkaa kauhistuen). Se oli Herran Jesuksen totista ruumista ja pyhää verta korkeassa alttarin sakramentissa!

Elias Kålk Olet Herralta armo. Sen tunsin silloin, hetkessä pyhässä. (Riemullisesti katsoen Agnekseen.) Ja nyt tiedän: sinut itseeni vihkinyt jo olen, sinä synneistä puhtain.

Agnes Olen halpa ja taitamaton, senkaltaista en taida ymmärtää — —

Elias Kålk Olet ymmärtävä. Nyt kuin uskovainen usko. Ja olen vievä riemuun sinut, mun itse vihkimäni.

Agnes He sanovat sitä lankeemukseksi. Ja he peljättivät vihaisin sanoin.

Elias Kålk Ketkä peljättivät?

Agnes Leena Pirjetantytär ja mamselli Geila.

Elias Kålk Heitä älä pelkää. Heidän vihansa ja kaiken vihan alta olen minä sinut virvoittava. (Levittäen käsivartensa.) Tule käsivartteni suojaan! Minä tahdon: tule itse kuin karitsa paimenen turviin — —

Agnes (nousee penkiltä, mutta tuska hänet pidättää). Herra — — niin on vaikea olo — — niin on pyörryttävää — — (Varjostaa silmiä kädellään, katsoo kuin häikäistyneenä.) En katsoa saata, en nähdä voi — —

Elias Kålk Ja kuitenkin: noin sopertamalla sen selkeästi sanot. Nyt tiedän sen: olet minulle, Agnes, olet minulle Herran verellä valettu. (Aikoo lähestyä Agnesta.)

YHDEKSÄS KOHTAUS.

Taneli Öhrn (vasemmalta, oikealla käsivarrellaan värikkäitä juhlavaatteita ja vasemmassa kädessä morsiuskruunu). Ja lisäksi herrain kruunulla kruunattava. Se tosin on katinkultaa. Mutta jalot Böömin kivet sen vanteessa kiiltää — — teidän autuaasti nukkuneen isävainajanne lahjoittamat. Nähkääs — — esikoisoikeus syntiin-miten sanoisin — jus primae noctis — oli siihen aikaan kuninkaan voudilla, vaan ei papilla, joka saarnasi Valpurin-messuja vastaan — —

Elias Kålk Kiirehdi. Mene tyttö vaatettamaan. (Kävellen kärsimättömänä oikealle.)

Taneli Öhrn Katsokaas — jos sallitte jatkoa sanan — kirkkaitten kivien luku: se on kaksi kertaa kolmetoista. Niin monta Valpurinheilaa — nähkääs — hän armonajassa ennätti halata ja kunkin kunniaksi liitti kiven. Mikä harmonia! (Vavahtaa, tulee kasvoiltaan kamalan näköiseksi, käheästi.) Ja tuo yhdeksäs kivi. Se on silmä saatanan päästä! Kun se kiinni juotettiin, minä läksin muille maille. Tulin parturiksi, tulin välskäriksi, sitä ennen parittajaksi ja sen jälkeen — — parittajaksi.

Elias Kålk Vaikene! Tee tehtäväsi.

Taneli Öhrn (Agnekselle). Katsos, morsian, Hollannin kangasta kauhtana hieno, Intian silkkiä punainen vuori. Ja entäs: kärpännahkapäärmeet — — (Katsoo Kålkiin ja lisää kiirehtien.) Käydäänpäs tänne.

Agnes (torjuen). En tahdo niitä! He sanovat: saan tanssia kaikkien kanssa ja kaikki he koskevat minuun.

Elias Kålk Kenkään ei ole koskeva sinuun. Et askelta tanssi. Vain kunniapaikalla istut. Nyt on muuttuva juhlan vietto. Mene, älä pelkää. (Itsekseen.) Kuin sadussa kuningatar olet sinä minulle tuleva.

KYMMENES KOHTAUS.

Oikeanpuolisen oven takaa alkaa kuulua ääniä.

Ismael Missä on Agnes?

Agnes (kauhistuen.) Ismael — — (Pakenee vasemmalle Taneli Öhrnin ohjaamana.)

Leena (Ismaelin avatessa ovea). Älä mene sinne — — älä mene!

Ismael Älä estele, äiti — — (Tullessaan sisään.) Missä on Agnes?

Elias Kålk (istuutuen penkille vasemmalle). Mitä Agneksesta, poika?

Ismael Ei lähteellä ollutkaan — — en juoda voinut — — se ei tautiin auta, kun ei Agnesta lähellä. Ja sitten — — harakka nauroi ja ennusti surua — —

Elias Kålk (tyynesti). Poika, pakanainko lähteestä parannusta etsit?

Ismael Se on pyhä lähde, Pyhän Kolminaisuuden lähde. Se taatusti auttaa, kun sanaa sanomatta ja riemulla juo — — Mutta — — Agnesta olen haussa — — jos lie mitä askareita tullut herran luona — — (Aikoo kiireesti vasemmalle.)

Elias Kålk Sinne älä mene. Kuka on sinulle senkaltaista opettanut, että on lähteessä taika?

Ismael Sen on sanonut äiti — — kaikki sen sanovat. Ja vuodesta vuoteen on jalka sen voimasta vahvistunut.

Elias Kålk Etkö tiedä, että kaikkinainen noituus on pahasta hengestä?

Ismael (käyden hämilleen ja pelästyen). Tiedän — — se on saarnassa sanottu.

YHDESTOISTA KOHTAUS.

Leena (tulee vasemmalta, jää oven luo seisomaan). Kuulin oven taakse, mitä kirkkoherra puhui, ja tulin sanomaan, että poika on jätettävä rauhaan syytöksiltä ja manauksilta. (Ismaelille.) Hae kotvan aikaa Agnesta vielä — — jos olisi riihen luona tai kaivolla näkyisi.

(Ismael poistuu oikealle.)

Elias Kålk Vaimo, sinussa on riivauksen henki.

Leena Ja tuolla kopissa on riivattu, jonka teki mielipuoleksi kirkkoherran alinomainen saarna tuomiosta ja helvetin piinasta. Niin, täällä ollaan riivatuita, mutta muissa on riivauksen syy.

Elias Kålk Älä etsiskele muiden vikoja, vaan omiasi katsele ja muista.

Leena (synkkänä ja uhkaavasti). Sairaaksi olen silmäni katsonut niihin. Mutta voi niitä, jotka pahentavat yhden näistä pienemmistä. Ja voi sitä sananpalvelijaa, joka päivällä Jerusalemia rakentaa, mutta yöllä Babylonin pitoja pitää, neitseet raiskaa ja himojansa palvelee — —

Elias Kålk (nousten, tuimasti vihastuneena). Vaimo, sido kielesi kiinni. Se on hornan henki, se on messua mustaa. Mene pois täältä!

Leena (avaten lähtiessään riivatun luukun). Saman on riivattu sanova. Jere! Herää ja nouse. Lain nuijalla pappi rusikoitse. (Poistuu oikealle.)

Riivattu (painaen kasvonsa luukusta näkyviin). Rusikoitse — — rusikoitse. Tallasi pyhimmät tarhat, tahrasi tytärten aitat, hanhet Maarian halasi — — hahhahhah — —

Elias Kålk (yhä seisoen vasemmalla etualalla). Sinä haudasta lähtenyt mies, mene hautaasi takaisin!

Riivattu On saatana Jumalan apina — — pappi on apinan apina. — — hähhäh.

Elias Kålk (syöksyy kohti luukkua ja lyö sen kiinni. Hetken vaitiolo. Kävelee synkkänä pöydänviereisen penkin luo ja lyyhistyy polvilleen sen viereen). Herra, sinä tiedät, että olen nääntyä kieltäymykseen, että olen pätsissä palanut. Sinä tiedät, että rakkauteni on hurja kuin Kalman pyörre ja sieluni totinen kuin kuoleman edessä. Muserra minut, jos väärin teen, nosta minut, jos olet sallinut riemua minulle.

KAHDESTOISTA KOHTAUS.

Vappukulkue tulee. Kuuluu läheltä raikuvia torven toitotuksia. Kålk vavahtaa, nousee vapautuneempana seisaalleen. Kulkueen esilaulaja laulaa ulkona, muun joukon toistaessa loppusäkeet:

    Jo Jumala talven ja pimeän löi,
    ja maailma viheriöi.
    Nyt on Valpurin yö, nyt on riemujen yö
     ja riemuisa kristityn sielu.

    Hei, humala kiertävi riukuaan,
    juo mettinen hunajataan.
    Nyt on Valpurin yö, nyt on riemujen yö
    ja riemuisa kristityn sielu.

    Tulenpatsahat kummuilla hulmuaa
    ja ympäri tanssia saa.
    Nyt on Valpurin yö, nyt on riemujen yö
     ja riemuisa kristityn sielu.

    Oi, kuningatar, tule kunniaan,
    tule, morsian, riemuitsemaan.
    Nyt on Valpurin yö, nyt on sulhasten yö
     ja riemuisa kristityn sielu.

Elias Kålk (avaa laulun aikana vasemmanpuolista ovea.) Kiirehtikää. (Liikehtii laulun loputtua oikealle etualalle, riemukkaana lausuillen.) Nyt on Valpurin yö, nyt on riemujen yö — —

KOLMASTOISTA KOHTAUS.

Agnes tulee vasemmalta Vappu-morsiameksi puettuna: päässä kruunu, yllä helakkavuorinen turkiskauhtana ja uumilta pöyhistyvä juhlahame.

Taneli Öhrn (kiirehtii Agneksen jäljessä keskinäyttämölle, hänen ympärillään häärien.) Myskiä ja hajuvettä on priiskoitettava vielä. (Kaataen pullosta.) Noin — — noin — — Ja manteliöljyä sormille hienoisille. (Kaataa toisesta pullosta hänen käsilleen. Katsellen työtään elehtien ja ihaillen.) Noin — noin — satanim — satanim — —! Oi, nainen, sinä toivottava onnettomuus — — oi, Haeresis Dea!

Elias Kålk (ihaillen katseltuaan, vaimennetuin äänin, mutta intohimoisesti). Olet ihana nähdä.

Agnes siirtyy vasemmalle.

NELJÄSTOISTA KOHTAUS.

Vänrikki Seidenberg, kuninkaanvuoti, suurikokoinen ja värikkään komeasti puettu mies tulee oikealla ja ovesta kurkistelee uteliaita kasvoja. Ulkoa remuamisia.

Seidenberg (käyden rehevänä keskinäyttämölle). He — hei, kuulkaapas, mikä riemu ja remu! (Huomaa Agneksen, etääntyy oikealle, käsiään rennosti levittäen.) Ahaa — — tjaa — — totta jumaliste! Koko voutikauteni mehevin morsian siinä on pyntättynä. (Elias Kålkille.) Heheh, sinä herranpoika! Pannaanpas veikkaa sata sarkkaa olutta ja viinaa!

Ääni ulkoa Morsian ulos! Morsian ulos! (Huuto sekaantuu remuun.)

Seidenberg Morsian ulos! Kiire on pojilla. (Katsahdettuaan ikkunasta.) No, pentele, juhlariuku on nostettu pystyyn, ja samassa syttyy kummulla huikea kokko. (Viittaa Agnesta lähtemään.) Mars, mars! (Siirtyy vasemmalle.)

(Agnes lähtee Kålkiin katsoen ovea kohti.)

VIIDESTOISTA KOHTAUS.

Ismael tulee vastaan ovesta. Agnes perääntyy askelen säikähtyneenä.

Ismael Agnes! (Painautuen ovipieleen, hiljaisesti.) Mitä ovat he sinulle tehneet?

Agnes (katsomalla Ismaeliin, teennäisen iloisesti). He ovat minut — — vaatettaneet — —

Ismael (siirtyen taka-alalle). Mihin vievät he sinua?

Agnes Kokolle vain — — on kiire Valpurin-kokolle meillä. (Aikoo lähteä.)

Ismael (asettuen ovelle Agneksen lähelle). Älä lähde! Älä lähde, Agnes.

Seidenberg Mitäs se poika — — Pois tieltä!

Ismael (suuressa hädässä). Älä lähde! Agnes!

Seidenberg (kovasti ja raa'asti). Ovelta pois!

(Ismael painuu taka-alalle.)

(Agnes poistuu oikealle.)

Seidenberg (lähtiessään jäljessä). Koppiin se penikka. (Poistuu. Ulkoa kuuluu tervehdyshuutoja morsiamelle.)

(Elias Kålk poistuu heti Seidenbergin jäljessä. Taneli Öhrn avaa rautatelkiä kolistellen rangaistuskopin ovea. Ulkoa kuuluu pari torventörähdystä. Kulkue lähtee.)

KUUDESTOISTA KOHTAUS.

Leena (tulee oikealta, menee Ismaelin luo). Tule nukkumaan, poika — — tule siitä nukkumaan.

Ismael Agnes — — Mitä he ovat hänelle tehneet?

Leena Mikä lie Vappu-morsian — — kukaties piankin palannee — — (Jää kauhistuneena tuijottamaan kopin avattuun oveen.)

Ismael Vappu-morsian? Minä tiedän, minä tiedän mitä se on. Se on synti! (Syöksähtää keskinäyttämölle päätänsä pidellen.) Tämä on synti Pyhää Henkeä vastaan! (Jää tuijottamaan.)

Väliverho.

Toinen näytös.

Kirkkoherran työhuone pappilassa. Oikealla seinämällä, etualalla, jäykkätekoinen, matalahko kirjoituspulpetti, jossa on laatikko ja pari lokeroa. Sen kannella on kirjoitusneuvoja. Ja sitä korkeampi kynttiläjalusta on sen vasemmalla puolella. Korkea selustainen, päällystetty nojatuoli on pulpetin edessä. Samalla seinällä, taka-alalla, on ovi, joka vie toisiin huoneisiin. Huoneen perällä on kirjavin peittein peitelty kokoonlykättävä vuode ja sen lähettyvillä raudoitettu, maalattu arkku sekä pari matkavakkaa. Taka-alan oikeanpuolisessa nurkassa on harmaakivinen uuni, jonka takka suippenee yläosaltaan ulkoilmaan johtavaksi savutorveksi. Taka-alan vasemmassa nurkassa on seinään korkeahkolle lyöty nurkkakaappi, josta ovea avatessa näkyy joukko kirjoja. Vasemmalla etualalla on seinävieruspenkki seinää peittävine ryijyineen. Taempana samalla seinällä on ovi eteiseen. Takaseinässä, lähellä katon rajaa, on lasi-ikkuna, joka on jaettu pieniin lyijypuitteisiin ikkunaruutuihin. Seiniä koristaa kaksi vaskipiirrosta, jotka kuvaavat Davidia ja Kustaa II Adolfia, sekä muotokuvamaalaus Geilan isästä: lempeäsilmäisestä harmaahapsisesta vanhuksesta. Ovet ovat matalia ja kynnykset korkeita. Lattialla raitaisia mattoja.

On kulunut Valpurin-messusta muutama päivä ja nyt on lauantai. Huoneessa on kirkkaan kevätiltapäivän valaistus. Mutta pieniruutuisen ikkunan tähden on vasemmanpuolisella seinällä ja nurkkapaikoissa varjoisa katve. Sensijaan on kirjoituspöytä nojatuoleineen ja vuoteen edusta sangen voimakkaasti valaistu.

ENSIMMÄINEN KOHTAUS.

Elias Kålk istuu nojatuolissa polvillaan suurikokoinen postilla. Hän on liivisillään, peräseinällä vuoteen pääpuolessa naulassa on hänen takkinsa.

Elias Kålk (lukee). Niinkuin myös Pyhästä ehtoollisesta puhuu Armon Apostoli Paavali, joka Corinthiläisille näin sanoo: Minä olen sen Herralta saanut, jonka minä myös teille annoin — — (Lakkaa, lukemasta, lyhyen vaitiolon jälkeen kuin muistellen.) Niin — — Herralta sain minä vereni viinin ja voiman — — ja hänelle sen annoin. Hän otti sen vavisten kuin kyynelejuoman — — ja kuin pilvestä pisaroivan armon, niin otti hän sen — — niin nöyrästi autuaana. (Lukee edelleen, yhä riemullisempana.) Pyhä Bernhardus neuvoo meitä seuraavaisilla sanoilla: Ihminen, jos sinä tahdot jo maan päällä autuas olla, niin aina mielessäs pidä ne katkerat ja haikiat asiat, jotka sinun Lunastajas on kärsinyt sinunkin tähtes, ettäs sen hengellisen morsiamen kanssa taitaisit sanoa: Minun ystäväni on minun Mirrhami-Kimppuni, joka minun rinnoillani riippuu — — (Hetken vaitiolo; miettiväsi!) Jo maan päällä autuas olla — — (Innostuen.) Nyt senkin ymmärrän! Hän on minulle minun sydämeni sinetti, joka kaikki pahat aivoitukset lukitsee pois. (Nousten.) Sinä mirrhami-kimppu! Lujasti sinut rintaani painan ja sinut, koko seurakuntani Herralle hoidan. (Menee taka-alalle ja panee kirjan nurkkakaappiin.)

TOINEN KOHTAUS

Agnes, jonka yllä on nyt soma keltainen kotipuku, tulee ovesta oikealta ja kiirehtii Elias Kålkin luo, joka on juuri kääntyneenä kaappiin päin.

Agnes (tarttuu Kålkin käsivarteen). Minä pelkään siellä — — sinne tuli teinejä meluava joukko.

(Elias Kålk ottaa Agneksen käsivarsiensa väliin.)

Agnes Ja mamselli Geila vartioi joka askeltani ja silmillänsä vainoo.

Elias Kålk (vieden Agneksen keskinäyttämölle). Yhäkö pelkäät? Ja minun sieluni on taivaan holvi! Käy sateenkaari ja liitonmerkki sen rannasta rantaan ja alla on viherjä maa. (Vetää Agneksen puoleensa ja vie hänet nojatuolin luo polviensa eteen.) Sinä olet se viherjä maa — — Ken sinun kumpujasi aikoo häväistä, sen minä poroksi poltan.

Agnes Mutta ethän Ismaelille pahaa tahdo? Nyt on lauantai ja tänään tulee hän talolta tietoja tuomaan. Ole hänelle hyvä.

Elias Kålk Agnes, ne huolet minulle heitä. (Vetää Agneksen jälleen puoleensa.) Koko itsesi minulle heitä.

Agnes (antautuvana). Kuin yrttikartanossa nämä päivät olen elänyt täällä. Tämä on ihmettä minulle. Ja sinä olet minulle herra. — —

Elias Kålk (hyväillen). Noin — — noin voivu ja vaivu — — sinut suutelen hukkumaan. Sinun hipiäsi alla on siniset virrat — — ne tahdon jälleen nähdä! Noin, noin — — varjosta olkapään käy siniset virrat — — päin elämän kumpuja juoksevat harhaillen — — ja ympäri hämärä yö.

Agnes (melkein ilakoiden). Sinä mahtava herra, miksi suu teletkin niin korkealta. Näin maasta ja alahalta ei vastustella voi — — (Suutelevat.)

Elias Kålk Sinut nostan ja kannan! (Nousee ja kantaa Agneksen käsivarsillaan vuoteelle, vuoteen yli kumartuen ja aikoen suudella.) Agnes.

Agnes (nousten istualleen). Ei, ei, he tulevat tänne! Siellä on silmiä pahoja — —

Elias Kålk Pelko pois. Sinut suutelen lepoon ja tyyneyteen. (Kumartuu suutelemaan Agnesta otsalle.)

KOLMAS KOHTAUS.

Geila tulee oikealta, pysähtyy ovelle. Kålk suoristautuu. Agnes nousee istualleen sängyssä, peittää käsillään kasvonsa ja painuu kokoon häpeästä ja pelosta. Vaitiolo, jolloin Kålk ottaa takkinsa naulasta ja vetää sen yllensä.

Geila (etääntyen ovella, Agnekselle). Pois täältä! (Kålkille.) Elias Kålk, saata forsiasi ulos.

(Agnes on päässyt ylös ja pakenee oikealle.)

Geila Näinkö kirkkoherra Kålk puhdistaa seurakuntansa tuomiopäivän tulemiseksi?

Elias Kålk (itseänsä vaivoin hilliten). Minkä teit, se saattoi tapahtua vain siksi, että olemme kerran leikkineet voutilan ja pappilan pihamailla yhdessä.

Geila Ja siksi on nyt meidän välillämme tehtävä tiliä. Muistatko, kun nuorukaisena läksit Turkuun, tahdoit tulla tämän kansan Gideoniksi, joka oli lyövä jumalattomat. Ja sinä inhosit isäsi elämää. Mutta nyt sinä harjoitat samaa jumalatonta haureutta.

Elias Kålk Olen tekevä tiliä Jumalani kanssa, en sinun, joka kuohut vihaa. — Minäkin voisin muistella, että pappilan nuori Geila suuteli minua lähteissäni. Miten voivat nyt nuo samat huulet vääntyä vihasta?

Geila (istuutuu vasemmalle seinäpenkille). Minä saatoin sinua matkalle kuin nuorta sankaria, ja minun oli suloista rukoilla sinun puolestasi. Mutta Turusta et käynyt kertaakaan kotona. Ja tietoa mitään antamatta matkasit yliopistoihin Saksanmaalle. Silloin minun sydämeni liekki lepatti tyhjää ilmaa, riutui vuosikaudet, kunnes kuulin, että olit astunut sotapapiksi kuninkaamme armeijaan. Silloin minä rukoilin itselleni vain sielun rauhaa ja sinulle iankaikkista elämää. Oliko tämäkin rukoukseni turha, vai myötkö senkin hekumaan?

Elias Kålk (on istuutunut edellisen repliikin aikana nojatuoliin). Sen kaiken ajan sinä asuit minun rintani vuoren alla kuin pieni elävä siemen, joka vuotti itämisaikaa, ja sinä painoit paljon siinä päätöksessäni, että otin tuomiokapitulilta vastaan tämän seurakunnan. Mutta kun tulin, olit muuttunut ja kutistunut yhtä pieneksi kuin ympärilläsi nämä lukkarinlesket ja kartanoitten neitseet. Olit muuttunut liian paljon.

Geila (syvästi loukattuna). Sinun tähtesi oli murheen myrsky minun kasvoni rusikoinut! Isket väärin! Miksi et antanut itsestäsi tietoa mitään?

Elias Kålk Se siemen oli heikko. Ei ollut se elämään luotu. Nyt sen tiedän. Toisin on tahtonut elämä, ja toista, ihanampaa ja hurjempaa, on minun luontoni vaatinut aina.

Geila (masentuen). Lienet oikeassa — — Tullessasi tänne en enää mitään itselleni toivonut enkä toivo. (Nousten penkiltä.) Mutta yhtä vaadin! En salli sitä nisupeltoa, jonka isäni (viitaten seinälle kuvaan), tämä lempeäsilmäinen vanhus, raivasi korpeen, en salli sitä rumennettavan riettauden ohdakkeilla, sillä tiedä: olen ollut vähäiseltä osaltani mukana sitä istuttamassa; se on minulle kallis ja ainoa perintö.

Elias Kålk (terävästi). Tahdotko siis, että puetan itseni lammasnahkaliiviin ja sarkatakkiin, tarjoan pitäjän juopoille ryypyn kerrallaan ja kerään mielistellen lempeyden mainetta. Vai onko minun yökuntien isänniltä kerjättävä oravannahkoja puolen timperiä talolta, tynnyri olutta ja viljaa karpio kerrallaan. Sitten saarnastuolista kiiteltävä ja manttaalin mukaan siroteltava ruumissaarnaan koreita sanoja? Silloin kai olisin rahvaan mies, kuin oli arvoisa isäsi?

Geila Luuletko tuhoavasi minulta uskon isäni työhön kuin tuhosit elämäni? Erehdyt!

Elias Kålk Ryyppy paloviinaa ja annos löyhäpäistä evankeliumia särpimeksi — se on ollut tämän seurakunnan sielunhoitoa. Ja se oli kaikille mukava. Mutta nyt pitää tämän kansan pois kääntymän hengen velttoudesta ja laiskuudesta, sen tahdon.

NELJÄS KOHTAUS.

Ismael tulee vasemmalta keppi kädessä, vaivalloisesti ja yhä riutuneempana.

Geila (pidättäen vastauksensa Kålkille menee Ismaelia vastaan). Ismael, menepäs vielä kotvan ajaksi eteisen puolelle. — Onko äitisi mukana?

Ismael On. Aitan portailla istuu.

Geila (saattaessaan Ismaelia). Pian haen sinut sisään sieltä. (Tulee takaisin etualalle.) Nyt on minulla vain viimeinen kysymys: Lähetätkö Agneksen palvelukseen kirkkoväärtille, joka on valmis ottamaan hänet taloonsa, muuten on seurakunta nouseva sinua vastaan?

Elias Kålk Siis salaliitto! Sitäkö varten, että sinun viraton veljesi saataisiin tänne vanhaa pappissukua ja vanhaa unimessua jatkamaan.

Geila Hän on ottava takaisin perintönsä ja esikoisoikeutensa, jos Elias Kålk sen myö porton hekumasta. Mitä vastaat?

Elias Kålk Sinun veljesi voi löytää papinpaikan Karjalan erämaista, ei täältä, hengen viljelyksen rintamailta.

Geila Lähteekö Agnes tästä talosta vai ei?

Elias Kålk (osoittaen ovea). Tästä talosta lähtee mamselli Geila ja ottaa muistoksi isänsä kuvan.

Geila Näin irroittaa Herra sydämeni viimeisetkin juuret sinusta ja synnistä. (Poistuu vasemmalle.)

VIIDES KOHTAUS.

Ismael tulee vasemmalta, Kålkin mennessä nojatuoliin ja jäädessä synkkänä tuijottamaan.

Elias Kålk (Ismaelille, tämän jäädessä ovensuuhun). Käy tännemmäksi — — ja istumaan. (Nousee, menee oikealle ja kutsuu ovea avaten.) Agnes, Agnes.

KUUDES KOHTAUS.

Agnes (oikealta, Kålkille). Hän pihan yli kulki kuin vainaja hiljaa. Hän jonnekin läksi?

Elias Kålk Hän läksi tästä talosta pois.

Agnes Jumalan kiitos. — — Ja Isma on tullut! (Ismaelia läheten.) Isma, rauha sinulle.

(Ismael avaa huulensa kuin vastatervehdystä sanoakseen, mutta sanoja ei kuulu.)

Elias Kålk (Agnekselle). Hae juomista pojalle ja pane ruokaa tuvan puolelle.

Agnes Ne teinit siellä tuvassa remuavat ja rettelöivät. Väen-väkisten tahtovat kirkkoherran puheille, vaikka sanoin, että oli odoteltava. (Ismaelille.) Istu, Isma, nopsasti juomat haen.

SEITSEMÄS KOHTAUS.

I teini tulee oikealla kumarrellen. Agnes poistun oikealle. Elias Kålk siirtyy olkapäitä kohauttaen nojatuoliin.

I teini (lähestyen, Kålkille). Virtuksen nimeen, arvon herra. Kuin nälkäkurjet erämaan santaa, niin saavat tätä pitäjätä kiertää Heliconin pojat. Nämä Jussit ja Junnut — paitsi kirkkoväärti ja moniaat syrjäkyläläiset — eivät niin kapakalan päätä pistä teinille pussiin, vaan vaativat kirkkoherran kerjuulupaa.

Elias Kålk Sitä ette saa. Te vedätte mukananne silmänkääntäjiä, tempuntekijöitä ja veijareita ja alennatte kansan silmissä koko hengen työn ja hengenmiesten arvon. Kukin teistä lähteköön kotopitäjäänsä takaisin.

I teini Mutta mitäs kotomatkalla maaruun pannaan, kun on aprakka lopussa?

Elias Kålk Ja viime Valpurin-yönä oli teidän menonne villitty: Se oli viinan löyhkä ja rähinä. Pitäjästä pois tai jalkapuuhun häpeämään.

I teini Ahaa, ei ole luultu, vaikka on paljonkin kuultu. On kuultu Kålkin herrasta korea veisu, ja nyt, nyt tehdään toinenkin veisu — — oikea arkkiveisu pitää kohta tästä papista laulettaman ympäri pitäjää — — Agnes tulee oikealta hopeakannu kädessä, aikoo kohti Ismaelia.

I teini (harppaa oikeanpuoliselle ovelle, Agnesta osoittaen). Ja papin Patseepasta! (Loilottaen.) Paapelin pappi ja Patseepa! (Katoo oikealle, josta alkaa samassa, kuulua hoilaamista ja meluamista.)

Elias Kålk (natisee, vihan vimmassa). Ne rentut ja koirat! (Syöksyy oikealle, jossa lyhyen hetken kuluttua melu vaikenee.)

Agnes (joka on painautunut taka-alalle, hiljaisuuden tultua Ismaelille). Isma, tässä on simaa — — oikein kyllälti juo.

Ismael En tahdo juoda.

Agnes (sisäistä hätäänsä peitellen). Mutta tupaan tulet? Yhdessä atrioimme!

Ismael En tahdo syödä.

Agnes (hädässä). Isma, oletko sinäkin vihainen? — — Hyvä olin sinulle sisar. Ja nyt olen parempi vielä! (Ottaa Ismaelia kädestä ja vetää häntä mukanaan etualalle.) Tule istumaan kanssani ja haastelemaan —

Ismael (jääden seisomaan Agneksen istuessa seinäpenkillä.) Älä revittyä sydäntä paikkaa. Makeat simat ja kielesi hunaja ei ole lääkettä minulle, sillä minun rakkauteni on ristille lyöty. Koko Valpurin-yön ja Valpurin-päivän olen minä istunut pimeässä kopissa rautatelkien takana ja nähnyt pahan hengen. Se oli musta, siniset siivet sen harteilla lepatti ja vyöllä oli käyrät viikattimet. Se tuli kuin rosvo ja kavioilla ruhtoi maahan. Sitten — — se veti terävin kynsin selkärankaa pitkin edes ja takaisin — — se irvisti hampain. Ja sen naama oli kirkkoherran naama. Ja sinä — —

Agnes (kauhistuneena). Se oli painajaisunta, ei valveilla nähty!

Ismael (melkein huutaen). Se oli helvetin ruhtinas. Ja sinä itse! Sinä vieressä hekotit ja nauroit — —

Agnes (nousee). Älä — — älä, älä jatka!

Ismael Älä kiellä! Sen näin — — olit pahan hengen portto ja aljo! Ja minä olin uhriteuras — — (Astuu Agnesta kohti.)

Agnes (paeten taka-alalle kauhussa). Kristuksen tähden! Hän on mielipuoli — —

Ismael (lysähtää penkille). Minä olen kiusattu poika, jonka ytimistä lemmenjuomia keitellään. (Jää tuijottamaan eteensä.)

I teini (taustalta). Paapelin pappi ja Patseepa! (Melua. Pari kolme kiveä heitetään peräseinään ja yksi niistä särkee ikkunan.)

KAHDEKSAS KOHTAUS.

Elias Kålk tulee oikealta melun vielä kuuluessa, mutta vähitellen hiljetessä.

Agnes (itku kurkussa). Ne heittivät kivillä seinään ja ikkunankin rikki!

Elias Kålk (puoliksi itsekseen). Minä aavistan: ne nousevat meitä vastaan kaikki. Tämä on vasta kielten myrkkyisten kähinä — — (Yltyen raivoon.) Mutta — sen vannon, te ulkokullatut — omaan myrkkyynne pitää teidän kuoleman.

Agnes Minä pelkään — — minä pelkään. Isma on kuin vainaja kalvas. Sen on silmissä syytös! Ja sinulla — — sinä vannot kuolemaa.

Elias Kålk (lempeästi). Sinä heikkouskoinen! Ymmärrä, tyttö, sinut tahdon pitää. Minä tahdon elää! Siksi on taistelu tarpeen. Ja sinä, sinä rauhassa emännöitse. Ennenkuin on yö, on ympäri hiljaisuus ja riemu meillä. Tule, sinut askareillesi saatan.

Agnes (kuiskaten). Lupaa minulle: mitä ikänä pyytää Isma, salli hänelle. (Poistuvat oikealle.)

Ismael (kavahtaa seisaalleen, katsellen pelokkaana ympärilleen ). He kuiskivat täällä — — he kiertävät varkain. (Istuutuu jälleen rahille. Vaitiolo.) On kuin olisi kiirastorstai-ilta. Niin on raskaan äänetöntä. Ei rukki pyöri, ei mylly käy, ei kierrä mikään ratas, ettei lisääntyisi Kristuksen piina. (Joutuu tuskaan, käsiään ojentaen.) Ja älköön kiertäkö konsaan, ettei liikahtaisi tuskien lähde minun rinnassani.

YHDEKSÄS KOHTAUS.

Taneli Öhrn tulee vasemmalla, kurkkailtuaan ympärilleen lähestyy Ismaelia.

Ismael (ponnahtaa pystyyn, huomaamatta vielä Öhrniä) Minun tuskaini verinen lähde! Se oli päilyvä kerran — — nyt on se verinen kuoppa ja rannalla rutaa.

Taneli Öhrn (koskettaa Ismaelia olkaan). Missä on pappi?

Ismael (äkkiä). Mene pois minun tyköäni; syyttömästi minä pimeässä istuin. Minä lähden täältä. (Aikoo Öhrnin ohi.)

Taneli Öhrn (painaa Ismaelia rahille istumaan). Soh-soh, syyttömästi ihan. Herrat sen tekivät. Minä olen ystävä paras. Kukas sinulle kirkkoväärtiltä hankki luvan kapineita myödä? Oletko sen jo papille sanonut?

Ismael Miksi pitää minun se kirkkoherralle sanoman? En uskalla sanoa! — — Se on helvetin kuningas — — se ruhtoo ja silpoo — — (Yhä kauhistuneempana.) Tai äitini roviolle lyöttää!

Taneli Öhrn Sanottavaksi sen tahtoo äitisikin. Ja poika, älä totuutta pelkää. Eikös ole sitä äitisi alati opettanut?

Ismael (kirkastuen). Niin, et peljätä saa, vaan totuutta pitää sinun puhuman — —. Niin on sanonut äiti — —

Taneli Öhrn Niin on sanonut — — ja sinuun, poika, pappi ei hevillä koske, kun saa kuulla, mitä olet sukua.

Ismael (itsekseen, valoisasti). Nyt tunnen tien. Niinkuin Jumala sanat antaa, niin tahdon haastaa.

Taneli Öhrn (liikehtien ja käsiään hykerrellen). Satanim — — satanim — —

KYMMENES KOHTAUS.

Elias Kålk tulee oikealta.

Taneli Öhrn (kumarrellen). Kunnian herra, nöyrimmästi — —

Elias Kålk (mennen nojatuoliin). Asioitako?

Taneli Öhrn Tulin kirkkoväärtin kautta, ja siellä seisoi suolapatsaana neitsyt Geila, ja nurkasta nurkkaan mittasi kirkkoväärti lattiaa. Löi viimein romuluisen nyrkkinsä pöytään ja lähti sonnustautumaan — luulen — vieraisille — — häh-häh — —

Elias Kålk kääntyy Ismaelin puoleen.

YHDESTOISTA KOHTAUS.

Kirkkoväärti Laukkus tulee seuraavan repliikin aikana vasemmalta. Hän on vanhus, hiuksilta karkea hakoniska ja harmaa. Harmaa on myös leukaperiä kiertävä parta. Mutta ylähuulessa ei ole partaa lainkaan, joten leveä ohuthuulinen suu ja jykevä leuka tulevat ilmeikkäästi näkyviin. Ruumiiltaan hän on jykevä. Puku talonpoikainen. — Hän astuu pari askelta keskemmälle. Mutta kun ei Kålk katsahdakaan tulijaan, jää hän paikalleen uhkaavana seisomaan.

Elias Kålk (Ismaelille). Niin, kuolema ei liene tällä viikolla käynyt taloja. Mutta mitä on sairautta ollut, siitä nyt olisi sinun tieto annettava.

Ismael (jääden se isälleen). Viime Valpurin-aamuna varhain täältä pois temmattiin Maalina Laurintytär, vanha vaimo, joka halusi sielunsa lunastukseksi viimeistä rippiä ja Pyhää ehtoollista, mutta ei saanut, koska kirkkoherra vietti Valpurin-juhlaa.

Elias Kålk (kavahtaa seisalleen, mutta hillitsee itsensä ja istuutuu jälleen, lyhyesti). Mitä muuta?

Ismael Jere, riivattu, on ennestäänkin raivokkaampi. Väänsi toissapäivänä hoitajan käden, joka ojensi luukusta ruokaa — — väänsi sen sijoiltaan. Ja sitten — — se on yötä päivää henkien riivaama, huutaa useasti kirkkoherran nimeä ja manaa (ikäänkuin omana syytöksenään singoten) iankaikkiseen kadotukseen.

Elias Kålk Se pitää lyötämän rautoihin ja kytkettämän seinään kiinni.

Ismael Minun äitini on sairaana valvoskellut. Mutta kun möin nikkaroimani kapistukset — — kirkkoväärtin luvalla — —

Elias Kålk Kirkkoväärtin luvalla?

Laukkus (jäykästi). Niin, minun luvallani.

Ismael Ja ostin prinssin keltaisia tippoja ja pyysin kirkkoväärtin emännältä rieskaleipää, on vaiva lievittynyt.

Elias Kålk Etkö tietänyt, että minun käskystäni olisi Taneli-herra antanut lääkkeet?

Ismael (katsoen Öhrniin). Sitä en tietänyt. (Siirtyy seuraavan keskustelun aikana lähelle ulko-ovea.)

Taneli Öhrn (johon Kålk katsoo kysyvästi). Ei ole ollut sellaista tapana näihin asti.

Elias Kålk Se on ja on oleva tapana. Armollisen kuninkaamme asetukset tässä suhteessa olen lukenut köyhäinhuoneen hoitajalle ja teille, kirkkoväärti. Tonttiäyreillä ja kolehtituloilla on kaikkinainen ylläpito ja hoito annettava vaivaisille. Mutta — se teidän on tiedettävä — kerjuu, ihmisen alennus ja häpeä, kuin myöskin kaupustelu on ankarasti kielletty. Kirkkoväärti on sallinut kerjuuta omassa talossaan ja antanut lupia, jotka kuuluvat yksin kirkkoherralle.

Laukkus (järeästi). Ei ole tämän pitäjän yhteinen kansa nostanut vielä ketään kirkkoherrakseen.