Synti

Elias Kålk (katsoo kummastuneena). Tämä on öykkärin kieltä! Te tiedätte, että tuomiokapitulin virkakirjan ovat pitäjän miehet vanhan kristillisen tavan mukaan oikeaksi tunnustaneet.

Laukkus Niin tekivät siinä uskossa, että naimisliiton kautta olisi jatkuva meidän keskuudessamme vaikuttanut pappissuku. Mutta pianpa paljasti karvansa Ilves-Kolkin poika: Petti nuoruudenkihlattunsa ja potki talostaan kuin kulkukoiran.

Elias Kålk (ylpeästi). Talonpoika ei ole minun sydämeni herra.

Laukkus Mutta meillä on tapa, että vasta sitten on pappi oikeaksi kirkkoherraksemme tunnustettu, kun kirkkoväärti ja kuudennusmiehet ovat hänet kättä lyömällä ja Pyhän kolminaisuuden nimeen keskuuteemme ottaneet. Minä olen kirkkoväärti ja kuudennusmiehistä vanhin, mutta en ole kuorissa Elias Kålkille kättäni tarjonnut. Eikä ole anottukaan.

Elias Kålk (nousten jäntevästä paikaltaan). Eikä anota vastakaan, vaan hengen ruoska minun kädessäni on teidät nöyryyttävä.

Laukkus Oikein. Ruoska oli isäsikin herruuden merkki. Niin istukin istuimellasi, istu kuin ruhtinas koreissa vaatteissa vääryyden kukkulalla. Mutta tiedä: kohta riepoitamme sinut istuimeltasi alas! Rikoksen ryönää on kertynytkin jo karpio täyteen.

Elias Kålk (hurjistuu, mittaa pitkin askelin huonetta oikealle ja sieltä jälleen vasemmalle). Vai niin! Niinkö mittaa talonpoika minun henkeäni karpiolla ja kapalla. (Tulee Ismaelin eteen, töykeästi.) Mitä seisot, poika, täällä?

Ismael (sanoja haparoiden). Piti pyytämäni — — huomispäiväksi äitiäni Pyhälle ehtoolliselle — —

Elias Kålk (lyhyesti). Siitä puhun erikseen äitisi kanssa. (Öhrnille.) Vie poika kotiin ja katso, että minun tahtoni talossa tapahtuu.

Taneli Öhrn (kumarrellen). Lähdetään, lähdetään. (Teeskennellen liikutusta.) Nöyrät terveiseni rakkaalle tyttärelleni, neitsyt Agnekselle — — hehheh.

Elias Kålk Mene. (Tulee Laukkuksen eteen; rintaansa lyöden.) Tämä kestää. Käykää kiinni miestä rinnuksiin.

Laukkus Polvesta polveen ovat tämän pitäjän papit saarnanneet Valpurin saatanan-messuja vastaan. Sinä renttuilit mukana.

Elias Kålk Ovat saarnanneet, mutta turhaan. Minä, minä astun juhlijain joukkoon ja puhdistan heidän menonsa. Minä tahdon näyttää teille, te riemulle saidat, että taivaan perillisten pitää jo täällä ajassa heleästi riemuitseman.

Laukkus Muille tuomiota, itsellesi evankeliumia.

Elias Kålk Evankeliumi on vain nöyrille luotu — Muuten: Viime Valpurin-yönä ainoastaan teinit ja eräät aateliset junkkarit herättivät pahennusta. Mitä muuta?

Laukkus (astuu ulko-ovelle, sinkoo sieltä hetken vaitiolon jälkeen). Olet huorintekijä! Se riittää.

Elias Kålk (harvakseen, kylmästi). Ja riitti keskustelu. Nyt alkaa teko. Huomisaamuna astuessanne kirkkoväärtin penkkiin olette näkevä, että paavillinen epäjumalan kuva, Neitsyt Maarian kuva, jonka eteen ukot ja akat kumarrellen ja niiaten uhrilahjoja kantavat, on poissa — —

Laukkus Se kuva on kansalle pyhä!

Elias Kålk Tänä iltana minä sen murskaan. Niin on paavillinen villitys lopussa. Samoin myöskin kaikki taikurit ja noidat joutuvat oitis tilille minun edessäni. Ja varokaa astumasta tielleni, sillä maallinen esivalta, kuninkaan vouti, on minun rinnallani.

Laukkus Herrojen huovit eivät ole ennenkään meidän niskojamme taivuttaneet. (Lähtee vasemmalle.)

Elias Kålk (Laukkuksen jälkeen). Mutta ovat taittaneet!

KAHDESTOISTA KOHTAUS.

Agnes (tulee oikealta, rientäen Kålkin luo). Kuulin kaikki — — Minne minä menen ja minne minä vaivun!

Elias Kålk (painaa Agneksen hurjana syliinsä). Minun syliini vaivu. Mitä tuimempi pään päällä helle ja salama, sitä huimempi vereni kierto. (Suutelee.) Hullunruohoa syönyt olen sinun parmailtasi — — joka yö tulen hullummaksi. (Vähän loitoten, hellästi.) Ja joka päivä tulet minulle kalliimmaksi.

Agnes Miksi he vainoovat meitä!

Elias Kålk Minä voitan heidät. Ja tiedä. Kun sitten anteeksiantoni virran heidän ylitsensä vuodatan, silloin sinut kaikkien kuullen kuulutan vaimokseni. Eikä kukaan ole sinua vähäksyvä.

KOLMASTOISTA KOHTAUS

Leena tulee vasemmalta.

Leena (ovelta, ankarasti). Kielletäänkö minua astumasta Herran armopöytään?

(Agnes väistyy oikeanpuoliselle ovelle.)

Elias Kålk (kävelee oikealle etualalle, kärsimättömänä puuskahtaen ). Täällä ollaanko markkinoilla! (Agnekselle.) Hae viittani tänne, lähden voudin luo.

(Agnes poistuu oikealle.)

Leena Vai tehdäänkö minulle kuin tehtiin Maalina Laurintyttärelle?

Elias Kålk Vaimo! Noidat naulitsevat itsellensä tuomion. Siksi on sinulta ollut kiellettynä jo ennen minua Pyhä ehtoollinen.

(Agnes tuo Kålkin viitan ja hatun ja auttaa viittaa hänen harteillensa.)

Leena (Kålkin itseänsä hitaasti vaatehtiessa). Ei ollut minulla maksaa viinirahoja kirkon säkkiin, siksi se minulta kiellettiin. Nyt on köyhälläkin ropo, vieläpä äyrinlantti lukkarille kouraan.

Elias Kålk Myönnän sinulle armonvälineet vasta sitten, jos tutkinto osoittaa sinut syyttömäksi noituuteen.

Leena (kamalan raivoisasti). Voi teitänne, herjaajat! Eikö ole sinulla, Kolkin poika, jo kylliksi päälläsi rikosta. Sinä murhasit poikani sielun ja oman rippilapsesi veit Herran ehtoollisella huoruuteen.

(Agnes pakenee pois oikealle.)

Elias Kålk Lähde pois, ettet enempi Herran kalkkia häpäise!

Leena Syljen minä sinun kalkkiisi, sioille heitän minä sinun öylättisi. Itse olet ne tahrannut.

Elias Kålk Oma suusi ryöhää julki, ettäs olet noita ja noidista kamalin!

Leena Mutta tiedätkö, kenen sielun sinä murhasit? — Et tietävän näy — — Miesparka ja raiska, nyt sen kuulet: Oman veljesi löit! Hoh — — jokos vapiset? Niin, se poika on sinun isäsi äpärä — — äpärä, ja sitä sinä tallaat. Vieläkös jatkat?

Elias Kålk (painettuaan hatun päähänsä, polkaisten jalkaa). Ja vaikka tuot ympäri pitäjää Kålkin äpärät kaikki, nyt tieltä pois!

(Leena poistuu vasemmalle.)

(Elias Kålk syöksyy ovea kohti, muita kääntyy vielä katsomaan näyttämölle kuin Agnesta etsien. Sitten poistuu vasemmalle.)

Väliverho.

Kolmas näytös.

Näyttämö sama kuin ensimmäisessä näytöksessä. On helluntain aatto ja aamupäivä. Mutta köyhäinhuoneen tuvassa on valaistus koleata kuin kellarissa, sillä ikkuna-aukoista ja räppänästä tulee sisään vain pilvisen päivän valo. Kuitenkin: joskus kun aurinko pääsee paistamaan pilvien lomitse, valahtaa sisään täysi keväisen auringon tulva.

Vasemmalla pöydän luona, joka nyt on päittäin seinäpenkkiä vastassa, istuu meluava joukko: pöydän takana Taneli Öhrn ja pitkin penkkiä muutama teini ja veijari. Pöydällä on tinapullo, tuoppi ja muutamia tinaisia kannuja.

Peräseinän luona, aivan rangaistuskopin oven luona, kyyröttää jakkaralla Ismael, istuu liikahtamatta ja nojaa kuin nukkunut päätään kopin oveen.

ENSIMMÄINEN KOHTAUS.

II teini (joka istuu seinäpenkillä, kääntyy kannua nostaen I teinin puoleen humalaisen tavoin kangerrellen.) Kuulepas, sinä suupaltti Ruutpaltin poika, humautapas taas vähän löylyä sinne ylimmäiseen akanahuoneesees, jottas sillä kurin sitä ylenpalttista ruumenta ja törkyä siellä vähän kuivattaisit.

I teini (loilottaen). He-he, viinapuuhun hirtettynä Korpin Jussi roikkuu, alas maahan mulkoilee ja tuuliss', pilviss' koikkuu — — he-heh — —

II teini Minä olen suora — — ja selvä kuin talikynttilä, mutta Ruutpaltin poika on humalassa.

I teini (loiskauttaa itsensä penkin yli seisaalleen). Tämä poika on kirkkaassa latinassa! Mutta Hazazelin nimeen: veljellemme Taneli Öhrnille, joka kumppaninsa viinapuunsa ja viikunapuunsa alle kutsunut on, nyt juodaan kunnian ja kiitoksen malja. (Nostaen kannua.) Heh, naturalia medica!

Taneli Öhrn (kaikkien juotua). Ja nyt kannu kiinni nokkanne eestä, kiinni kuin taivahan portti. Ei yhtä naukkua enää. (Menee ja katsahtaa ikkuna-aukosta.) Käräjärahvasta alkaa vähitellen tulla. — — Viekää kannut ja pullot kamarin kaappiin. (Pari kolme seurasta kantaa pöydältä kannut ja pullot, vieden ne vasemmalle.) Mutta koettakaapas, juupelit, yhtä kannua varastaa. Senkin peevelit, koko ankkurin tullasitte viinaa Valpurin-yönä.

I teini Äläst' poika! Se on maksettu komiasti. Kukas lauloi sen lystillisen veisun siitä kauhiasta pelsepuupin sapatista eli Paapelin papista ja Patseepasta — — häh?

Taneli Öhrn (lyöden teiniä olalle). Sinä vekkuli kekkulin poika! Eihän siitä kaakinpuuhun panna. Mutta laulatapas sitä samaa laulua taas tuolla nurkkien takana käräjärahvaalle, se jotain tehdä taitaa.

I teini Oikein, pojat! Menepäs, sinä Kekkoisen sälli, mene portaille vahtiin ja tuo sana, kun näet papin tai voudin tulevan. Ja silloin: me pojat takatietä rahvaan joukkoon ja kielet kannasta irti, jotta pappi muistaa Muusain poikia jalkapuulla uhanneensa. — Heh, mars, sinä paakarin sälli, tai naamallas on tälli!

(I veijari poistuu oikealle.)

I teini (retkahtaa pöydän hio, jonne muutkin teinit jo ovat istuutuneet). Ja jos se mamsellin veli tähän pitäjään papiksi pääsee, niin antakoonkin meille kerjuukirjan, joka pätee, pätee Jerusalemista aina Peputsan kaupunkiin asti. Eik's niin, pojat? (Myöntymyksen rähinää teinien joukosta.)

Taneli Öhrn (lähestyy Ismaelia). Mitäs tämä lillipoika? Älä sure, kyllä se äitimuori siellä kopissa kestää. Eikä ole vielä tuomiota loppuun luettu ja lukematta on vielä Taneli-herran kommervenkit. (Kääntyy teinien puoleen, kuohahtaen.) Ette taida, Hazazelin pienet pirut, tietääkään, miksi minä pappia vihaan?

I teini Piruuttasi vihaat!

Taneli Öhrn Vihaan sieluni tähden! (Istuutuu oikealle seinäpenkille.) Kun Kålkin herra vei minulta minun rakkaimpani, niinkuin nyt vei Kålkin pappi pojalta tuossa, silloin minäkin — kuin nyt poikanen tuossa — Getsemanessa makasin. (Hiljaisemmin.) Kunnes sitten — — minä puulla päähän lyöty, minä rääsy ja raiska, läksin maantietä pitkin, kylästä kylään ja Turkuun saakka — — oppipojaksi.

I teini Ja siellä sinä olit silloinkin, kun tämä poika astui keltanokkain säätyyn! Ne taisivat sanoa sinua Renttu-Taneliksi, sillä alinomaa sinä katuvierillä humalassa nikottelit ja seiniä halasit. Ja tappelija! Sinä olit sällien puolella jehu.

Taneli Öhrn Olin ja renttukin olin. Itseäni ryötin ja ryvetin, sillä pilattu oli elämä multa! Ja monessa maassa ja sakissa olin jo niellyt maailman lokaa. (Hetken vaitiolo.) Niin, olin Ranskojen maassakin vuosia elänyt. Ja siellä oli siihen aikaan salaseuraisia lahkolaisia, Luciferiaaneiksi niitä nimitettiin, sillä he manasivat pahoja henkiä ja heillä oli samankaltaiset salaiset menot kuin temppeliherroilla kerran linnoissansa. — Heihin minä liityin, sillä tahdoin löytää ihmekeinot tullakseni kostamaan Kålkin herralle. Ja heidän seremonioissansa olen minä ristiä polkenut ja tallannut, kaikki nurinpäin kääntänyt, mikä on pyhää, päästäkseni Luciferin suosioon. Minä olen varastanut öylätit ja kalkit ja ne kourassa istunut verellä täytetyn kuopan reunalla — — tehdäkseni sieluni hinnalla sopimuksen, kirjan tarkan ja kamalan — —

I teini Pactum cum diabolo!

Taneli Öhrn Niin — — mutta se paktumi jäi tekemättä, sillä saatanaa ei tullut. Ja siitä minä tiedän, että puhe noituudesta on munkkien valhe ja noitavainot — narrinpeliä kaikki. Pojan äiti on noituuteen viaton! (Nousee, liikehtii Ismaelin luo ja ikäänkuin merkillistä aarretta hellästi silitellen, kiihkomielisesti.) Ja tämä poika, tämä Ismael poika! Kaikkien edesmenneitten polvien synnit hän kantaa. Eikä hän suutansa avaa — —

I teini Älä lallata, Taneli, poika kun poika!

Taneli Öhrn (yhä intohimoisemmin). Mitä tiedätte te, tolvanat, kärsimyksestä siitä. Minä tiedän, mutta en häntä pelastanut pimeästä kopista, sillä minä tahdoin kuulla hänen raivosta itkevän kuin itkin minäkin kerran. Mutta hän! Hän rukoili, sylissä kauhun hän rukoili. Tuo poika kesti siinä, missä minä murruin. Hän on ihanin narri ja viisain hullu!

I teini Ja Taneli-herra on pähkähullu ja juoppohullu! — — Mutta mitenkäs sinä sitten tulit kotopitäjääsi takaisin?

Taneli Öhrn (istuutuu oikealle). Olin rääsynä lähtenyt täältä, tulin takaisin riekaleena. Ja nöyränä selkä. Tulin voudin kirjuriksikin ja jotain aioin — — kostoa kai. Mutta minun sieluni oli hervonnut, en kyennyt enää muuhun kuin yhä syvemmälle syntiin vajottamaan sen miehen sielun ja lopulta riemuitsemaan niistä omantunnon tuskista, jotka riepoittivat kuolinvuoteella Kålkin herraa. — Kuitenkin: ei ollut täysi sekään riemu, sillä en uskonut enää, en saatanaan, en Jumalaan, en tuonpuoleiseen tuomioon. Ja kun se hautaan pantiin, oli kuin olisin kuollut sen miehen mukana. Olin sielulta tyhjä — — (Ponnahtaa seisaalleen.) Silloin, silloin tuli Kålkin poika! Minä näin hänen silmiensä palavan kuin oli isänkin palanut. Hänen himonsa syttyi. Minä näin koko kohtaloni syntyvän uudestaan. Minä autoin häntä. Ja nyt, nyt olemme me jyrkänteellä kaikki! (Eteensä tuijottaen.) Jos Leena Pirjetantytär palaa ja hänen poikansa murtuu pois, silloin on helvetti tyhjä ja taivas ja minun sieluni tyhjyys kamalampi kadotusta. Silloin on elämä vääryyden voitto, ja minä olen narriuttani kärsinyt vääryyden tähden. Mutta: jos sortuu synnintekijä maahan, silloin on Jumala ja Jumalan laki, että isäin pahat teot pitää kostettaman kolmanteen ja neljänteen polveen. (Istuutuu penkille, hiljaa lisäten.) Silloin on minun tyhjä sieluni täyttyvä elämällä — —

I teini (nousten). Ahaamen sano Kankaisten pappi. (Menee ja katsoo ikkuna-aukosta.) Ei näy tulevan käräjäherroja, mutta rahvasta nuhajaa nurkat täynnä. (Rähähtäen nauramaan.) Ja Kekkoisen poika tyttöparvessa nurkan takana — — virnuu poika ja liinannurkasta piiantumppua nykii — — hihih. Pojat, takatietä sakkiin ja kaikki kielet ja mielet pappia vastaan. (Teinit poistuvat vasemmalle.)

Taneli Öhrn jää hetkeksi penkilleen tuijottamaan. Nousee sitten ja poistuu vasemmalle.

Ismael (joka teinien mennessä on katsonut ympärilleen ja nyt jälleen Öhrnin jälkeen, vaipuu polvilleen rangaistuskopin oven eteen, valittaen). Äiti, äiti! Rukoile minun kanssani, äiti! (Kääntää, polvilleen jääden, kasvonsa näyttämöön päin.) Kuin talvella lintu olen sysätty viluun ja vaivaan. Tuolta tarjentelee pelko ja hätä, täältä kauhu ja pimeys. Tule, Jumala ja Pyhä Henki, tule hädän ahtaan alta auttajaksi. Sinun henkesi vuodatuksen päivä on läsnä. Mutta katso, me elämme kuitenkin pitkääperjantaita, olemme koko elinkautemme eläneet. Oi, tule ja auta meitä! Sytytä tuliset kielet, ja humahtakoon taivas, niin että rautaiset teljet ja kahleet meidän käsistämme pois kirpoavat. Synnytä ihme ja Helluntai, näytä kasvosi meille, anna pilvien pisaroida armoa meille. (Hetken vaitiolon jälkeen, suljetuin silmin, nopeasti hokien.) Ole kiitetty Jumala, kunnioittu kuulu Jesus, pyhitetty Pyhä Henki. (Avaa silmänsä, katsoo räppänää kohti, josta tulvahtaa koleaan huoneeseen täysi auringon valo, ponnahtaa seisaalleen, riemua täynnä.) Aurinko paistaa! Se on Jumalan merkki — — (Katsoo räppänästä taivaalle.) Noin näyttää hän kasvonsa meille ja loistaa armoa täynnä. (Tulee keskinäyttämölle.) Olen virvoitettu. (Valo räppänästä katoaa.)

TOINEN KOHTAUS.

Agnes (tulee kiireisesti oikealta, lähestyy Ismaelia). Ismael.

Ismael väistyy oikealle ja jää tuijottamaan valottomaan räppänäaukkoon.

Agnes (tullen aivan lähelle Ismaelia, koskien tätä arasti olkaan). Tulin sinua lohduttamaan — —

Ismael (värähtää, katsomatta Agnekseen). Älä koske minuun! (Menee kiireesti räppänän alle, kääntyy sieltä kuin tuomiten Agneksen puoleen.) Jumalan kasvot sinä peitit minulta!

Agnes Meni aurinko pilveen — — siellä on pilvinen ilma.

Ismael (kuin vapautuneena, tullen keskinäyttämölle, yhä katsomatta Agnekseen). Nyt tiedän — — minulle yksin ne paistavat tänne — — ja minun äidilleni, ei teistä kenellekään. Se oli armon merkki.

Agnes (parahtaen ). Isma, älä soimaa minua! Vain nöyrä olen hänelle — — niinkuin sydämeni sanoo. Voi, miksi te ette ole nöyriä hänelle! Nyt on hän ankara myrsky ja hänen kätensä rankaisee, kun ette itseänne nöyryyttäneet — — (Odottaa turhaan vastausta Ismaelilta.) Älä vaikene, Isma! Lupaa, että taivut anomaan armoa äitisi keralla. Sitä tahtoo hän vain. Ja silloin! Hän huomenna saarnaa anteeksiantoa hyvää. Oi, lupaa! — — (Tullen aivan lähelle ja lopulta innoissaan koskien Ismaelia olkaan.) Tiedätkös, hän on minulle päivät päästään kuin lempeä aamu, kun olen mieleltäni nöyrä — —

Ismael (tuskaisesti, ääntänsä koroittaen). Älä koske minuun! Olet minulle vaiva.

Agnes (joka on loitonnut taemmaksi, epätoivoissaan). Voi, mikä surkeuden valju sää!

KOLMAS KOHTAUS.

Elias Kålk (tulee oikealta, lyhyesti). Agnes, mitä täällä teet? — Rahvaan naama on synkeätä kyräilyä täynnä. Mene oitis pappilaan takaisin.

Agnes (pyytävästi). Tahtoisin olla lähempänä — — tähän naapuriin menisin, lukkarinlesken mökkiin.

Elias Kålk (levottoman kiireisesti). Niin — — sinne voit mennä. Mutta kiiruusti — — vouti on jo tulossa, käräjät alkavat. (Saattaa viimeisiä sanoja sanoessaan Agnesta ovelle.)

(Agnes poistuu oikealle.)

Elias Kålk (Ismaelille). Miksi seisot, poika, täällä?

Ismael (katsoen yhä katsomoon). Seison odottamassa Jumalan tuomiota.

Elias Kålk (raivostuen, jalkaa polkien). Älä raivostuta minua! (Osoittaa vasemmalle ovea.) Mene tuonne ja tule kun käsketään.

(Ismael poistuu vasemmalle.)

(Riivattu jyskäyttää samassa koppinsa ovea pari kertaa raivokkaasti.)

(Elias Kålk astuu vasemmalle etualalle, jää tuijottamaan, pöytään päin seisoen selin.)

NELJÄS KOHTAUS.

(Taneli Öhrn vasemmalta, käsissä kirjurin välineitä, jotka asettaa pöydälle alapäähän.)

(Riivattu jyskäyttää jälleen Öhrnin tullessa.)

Taneli Öhrn He-heh — — sitä Jere-poikaa, sekin on juhlatuulella tänään

Elias Kålk Se piti kytkettämän, kaularaudalla lyötämän seinään kiinni. Miksi ei niin ole tehty?

Taneli Öhrn Katsokaas, se sepän rakkari on kirkkoväärtin töissä. Se takoo kirkkoaitaan uutta portinlukkoa ja avainta ankaran suurta. Ei ole ollut aikaa — —

Elias Kålk (ärtyneesti). Riittää!

VIIDES KOHTAUS.

Vänrikki Seidenberg oikealta.

Seidenberg (Öhrnille, asteessaan Kålkia kohti). Käske lautamiehet sisään. (Kålkille.) Nyt on tuomio tarmolla lyötävä lukkoon. Rahvas rehentelee. Ja kirkkoväärti on uhannut nousta langettavaa tuomiota vastaan. Jos muut käräjämiehet kulkevat sen vanhan jäärän perässä ja jos syytetty ei nytkään tunnusta, silloin sinun on astuttava jyrkästi esiin, kirkon kaikella arvovallalla.

Elias Kålk Tiedän tehtäväni. Kuitenkin: en tule vaatimaan kuolemalla rankaisemista.

Seidenberg Rangaistuksen määrään nähden tee tahtosi mukaan. Mutta syytetty on rangaistukseen langetettava varoitukseksi niille, jotka napisevat kirkkoa ja kruununmiehiä vastaan. Ilman sitä on esivallan arvo mennyttä tässä pitäjässä. — Maarian kuvan repiminen oli tyhmä teko, se ärsytti kaikki.

Elias Kålk Se oli oikea teko!

KUUDES KOHTAUS.

Taneli Öhrn tulee takaisin oikealla ja siirtyy vasemmalle. Hänen jäljessänsä kirkkoväärti Laukkus sekä viisi muuta käräjämiestä, jotka istuutuvat oikeanpuoliselle penkille. Auki jätetystä ovesta näkyy käräjärahvasta.

Seidenberg Äsh — — tyhmä teko ei ole oikea teko. Tämä kansa on kömpelö karhu, mutta ärsytettynä kamala. (Katsahtaa käräjämiehiin päin.) On aika alkaa. (Istuutuu pöydän päähän.)

(Elias Kålk istuutuu voudin oikealle puolelle.)

Seidenberg Syytetty asetettakoon oikeuden eteen.

Taneli Öhrn avaa rangaistuskopin oven, päästää sieltä Leenan ja antaa, tultuaan pöydän luo, eräitä papereita Seidenbergille.

SEITSEMÄS KOHTAUS.

Leena tulee kopista, astuu keskinäyttämölle. Kohinaa ja levottomuutta oven suussa rahvaan joukossa.

Seidenberg (osaksi paperista lukien). Kruunun vaivainen Leena Pirjetantytär, joka on oikeuden eteen asetettu, syytettynä vikapääksi eriseuraisuuteen ja noituuteen, kuulkoot vielä kerran mitä todistajain kautta on ilmikäynyt. — Kylän vaimot ovat yhtäpitävästi kertoneet, että viime Kiirastorstai-iltana hämärissä on syytetyn ikkuna-aukosta nähty siniliekkinen soihtu, samankalttainen kummallinen virvaliekki, jollaisilla oppineet Jumalan miehet kertovat noitain Kyöpelinvuorella ylistävän pimeyden ruhtinasta ja pilkkaavan Kristuksen piinaa. Lisäksi: kaksi vuotta sitten pääsiäisaikaan on kylässä nähty, kuinka syytetty pimeän tullen on kulkenut poikansa Ismaelin kanssa Kirovuorta kohti, jossa rumain henkien tiedetään asuntoansa pitävän. Silloin olivat ympäri kylää harakat kamalasti nauraneet ja varikset maata laahaten lentäneet. Mutta musta koira oli kulkenut heidän edellänsä, ja syytetyn kasvot olivat olleet kuin petolinnun eli vampyyrin, josta kirjoissa luetaan. Tällä mainitulla helvetinkoiralla oli syytetty poikineen ratsastanut Hornaan viettämään saatanan sapattia, jossa seljittäin rinkiä tanssitaan, ristiä poljetaan ja alttarin sakramentti häväistään. Tämän todistaa se, että kenkään ei nähnyt syytetyn palaavan, mutta kuitenkin hän ja hänen poikansa olivat kotona aamun valjetessa. Ja samaa todistaa sekin, että syytetty on itse sielunpaimenen, tämän pitäjän kirkkoherran edessä, unohtaen hengellisen alamaisuutensa ja luottaen auttajansa pahanhengen voimaan, häväissyt imettäisin sanoin Herran Pyhää ehtoollista, öylättiä ja kalkkia, näin tehden itsensä syypääksi samaan rienaukseen kuin noitain sapatissakin tapahtuvan tietään. Niinmuodoin: syytetty on Hornan hengelle vihkinyt myös poikansa Ismaelin, jonka hän samoin, saatanan tahtoa totellen, on jo synnyttämisen hetkellä noitunut vaivaiseksi, mutta jota ei voida mistään syyttää nuoruutensa tähden. Ja vielä: Pojan kokonaan langettaakseen pois oikeasta uskosta on syytetty häntä vienyt öisin lähteitten reunalle pakanuutta ja noituutta harjoittamaan, ja on lähteitten luona odoteltu rumien henkien tulemista. Onpa pojalta löydetty noitakivi, eriskummainen, vaaleanharmaa, jonka syytetty on hankkinut hänelle merkiksi helvetin kuninkaan suosiosta. — Siis vielä kerran: Käsken sinua, Leena Pirjetantytär, vastaamaan, tunnustatko itsesi syypääksi näihin tekoihin, ja vannotan sinua kaikessa totuutta peittelemättä puhumaan. Vastaa.

Leena Niin totta kuin toivon autuasta kuolemaa, olen viaton kaikkeen siihen, mitä minusta on väärin todistettu.

Seidenberg Väitätkö siis kirkkoherra Kålkin väärin todistaneen, mitä on kuullut omin korvin?

Leena Kirkkoherra on väärin ymmärtänyt minun sanani. Olen sanonut sylkeväni siihen kalkkiin ja öylättiin, jolla vihitään nuoret tytöt huoruuteen, sillä se ehtoollinen ei ole Jumalasta, vaan juuri sitä pahanhengen palvelusta.

I teini (loilottaa lähellä ovea). Paapelin pappi ja Patseepa! (Hetken melua.)

Seidenberg Täällä älköön häirittäkö julkisen oikeuden istuntoa! Jahtivouti pitäköön siellä parempaa huolta järjestyksestä. (Istuutuu, Leenalle.) Siis: kiellätkö yhä sen kaiken, mistä naapurisi sinua syyttävät?

Leena (katkerasti). Kiellän. Meidän kurjuutemme syyttää heitä, siksi he pelkäävät meitä ja kohtelevat vihalla. Niin, siitä on syntynyt tämä parjaus katala.

Seidenberg Tämä on kovakorvaisuutta ja paatumusta! Se on raskauttava sinun tuomiotasi, jonka langettamiseksi vain käräjämiesten on vielä ajatuksensa julkilausuttava.

Laukkus (nousee). On kyllä nähty meidänkin pitäjässä, että saatanan valta on suuri, mutta se on tähän asti riehunut juuri niissä virkaherroissa, jotka kiskovat veroja väärällä punnuksella ja mitalla, ja jotka viettelevät tyttäriämme synnin tekoon. Nyt tahdotaan riivata tätä yhteistäkin kansaa, riivata isoilla ja pienillä piruilla. Mutta tämä ei käy kontoon. Minä ja muutkin tässä istuvat käräjämiehet seisomme sen kaltaista menoa vastaan. (Myöntymyksen sorinaa käräjämiesten joukosta.) Ja ilman tätä: minun on ihmeteltävä, miksi ei tuoda kuultavaksi syytetyn poikaa, jonka on väitetty joutuneen myöskin noituuden uhriksi.

Seidenberg Käräjämies Laukkuksen pitäisi tietämän vanha lain ja kansan käsitys, että veri on vettä sakeampaa, ja ettei siis pojan puhe syytetyn puolestakaan voi vaikuttaa oikeuden päätökseen.

Laukkus Tämä tietään kyllä, mutta se ei estä poikaa kuulemasta, jollei kenkään täällä pelkää viattoman pojan puhetta. Vaadimme syytetyn poikaa heti kuultavaksi.

(Seidenberg nyökkää Öhrnille, joka lähtee vasemmalle. Seuraa jännittävä odotus, jonka kuluessa Seidenberg ja Kålk keskustelevat hiljaa keskenään, samoin käräjämiehet.)

(Leena siirtyy taemmalle ja katsoo odottavana oveen.)

YHDESTOISTA KOHTAUS.

Ismael tulee vasemmalta Öhrnin seuraamana.

Seidenberg Ismael, sinun on nyt kerrottava omantuntosi ja oikeuden edessä, millä keinoin on sinun äitisi vietellyt sinua pahuutta ja pahoja henkiä palvelemaan.

Ismael (kirkkaasti). Joka päivä, joka hengenvedollansa on äiti minut siunannut Jumalan nimeen.

Seidenberg Mitäs varten sitten olet äidiltäsi saanut sen noitakiven, jonka hospitaalin edesseisoja on sinun kätköstäsi löytänyt?

Ismael Sen ihmekiven — — sen sain Agnekselta, kun kerran — — kauan sitten — istuimme lähteen luona kokkoa katselemassa. (Sorinaa käräjämiesten ja rahvaan puolelta.)

Seidenberg Mitä muuta olet lähteellä tehnyt?

Ismael Join Agneksen kädestä vettä — — sain siitä — silloin — — voimaa ja virvoitusta.

Laukkus Se letukkahan se näkyykin olevan tässä noita ja viettelijä. Me vaadimme jyrkästi, että Leena Pirjetantytär on oitis syyttömänä vapauteen päästettävä.

Elias Kålk (nousten, kaikuvalla äänellä). Minä vaadin Jumalan tuomiota! (Ympäri hämmästyneitä ilmeitä ja ihmetystä.)

(Riivattu jyskäyttää oveen pari kertaa.)

Elias Kålk Tämän pitäjän rahvas, vieläpä sen johtajat, ovat öykkärin tavoin asettuneet minua vastaan, kun olen laumani tahtonut erhetyksistä puhdistaa ja varjella — —

Laukkus (keskeyttäen). Joka puhdistaa, hän älköön itse riehuko synnissä petona.

Ääni (oven suusta). Oikein, oikein! (Melua.)

(Seidenberg nousee, jolloin melu nopeasti lakkaa.)

Elias Kålk Jumalan tuomio todistakoon teitä kaikkia ja syytettyjä vastaan.

Laukkus Ja mikä on tämä tuomio?

Elias Kålk Syytetty vietäköön rannalle, sidottakoon ja heitettäköön veteen. Jos oitis uppoaa, on syytön. Jos ei, on syyllinen ja noita, sillä puhdas vesi ei pidä saastaista sisällänsä. (Istuutuu.)

Leena (on edellisen repliikin aikana horjahtanut Ismaelin tuettavaksi, tälle). Olen heikoksi tullut, en kestä sitä!

Laukkus Sellainen teko on ihmisen rääkkäämistä. Se on sairaalle vaimolle kuoleman tuomio, vaan ei Jumalan todistus.

Elias Kålk Se on vanha tapa, sen pitäisi tapojen patriarkalle kelvata.

Laukkus Lie muualla tapa, ei meillä. Emmekä hyväksy sitä.

(Riivattu jyskäyttää jälleen. Syntyy täysi hiljaisuus. Kaikkien kasvoilla neuvoton ilme.)

Ismael (jonka katse on ollut kiintyneenä kopin oveen, Leenalle). Nyt tiedän! (Irtautuu äidistään.) Sen lähetti Jumala. Älä pelkää, nyt tiedän — — (Astuu esille, intomielisesti.) Antakaa minun se tehdä! Minä noudan totuuden ilmi! (Kaikki katsovat Ismaelia ihmeissään.) Minä astun riivatun koppiin, ja jos olen noidasta syntynyt poika, hän minut maahan lyököön ja tallatkoon. Tämä sallikaa!

Taneli Öhrn (ponnahtaa ylös, haltioituneena). Sallikaa!

I teini (joka on tunkeutunut ovesta näkyville, huijaa korkealla äänellä). Se sallitaan! Pojat, sallitaan.

Äänet (oven luota). Se sallitaan — — sallitaan!

Laukkus (nousee ja vaatii hiljaisuutta; Ismaelille). Tahdotko tämän vapaasta tahdostasi tehdä?

Ismael Tahdon. Ja siihen on oikeus minulla! Sillä koko elämäni olen minä kärsinyt siitä sanasta, joka on katkerampi kuolemata. Jos takaisin tulen ilman virhettä ja vikaa, on Jumala tahtonut meidät sen alta vapahtaa. (Räppänästä alkaa aurinko paistaa tulvien takaa päin Ismaelia kohti.)

Laukkus Oikein puhuttu, poika. Ja niin on se oleva. (Kålkille ja Seidenbergille.) Kirkolla ja esivallalla ei voi olla mitään tätä käräjämiesten ja käräjärahvaan tahtoa vastaan.

Elias Kålk (hetken vaitiolon jälkeen, katkonaisesti ja synkästi). Syytetyn ruumiillisen raihnauden tähden myönnyn siihen. (Jälleen hetken vaitiolo.)

Seidenberg (Öhrnille). Avatkaa ovi.

(Taneli Öhrn lähtee käskyä täyttämään.)

Leena (tarttuen hädässä Ismaeliin). Älä lähde, älä lähde, Ismael, se on raivohullu ja kamala.

Ismael (on kääntyessään äitinsä puoleen äkännyt räppänästä auringonvalon, iloisena). Katso, tuolla Jumalan kasvot on jälleen! — Koko elämäni peljännyt olen — — nyt ei pelkoa mitään! Nyt on armo ja rauha — — (Lähtee puoliksi avattua ovea kohti, hokien:) Armo ja rauha — — armo ja rauha-(Astuu koppiin, jonka oven Öhrn lyö kiinni. Pitkä vaitiolo ja täysi hiljaisuus. Käräjämiehet ja Kålk ovat nousseet ja kuuntelevat jännittyneinä.)

Seidenberg (Kålkin taas istuutuessa, jännityksestä kumealla äänellä). Avatkaa — — luukku.

(Taneli Öhrn avaa sen hitaasti. Jälleen vaitiolo ja hiljaisuus.)

Riivattu (korkealla ja väräjävällä äänellä). Armo ja rauha! (Vaitiolo.) Ja taivaan kristallikruunu on sinulla päässä!

Ismael Sinulle armo ja rauha — —

Riivattu (vaitiolon jälkeen yhä korkeammalla äänellä). Tuhatvuotiset synnit on poissa! (Jälleen vaitiolo.)

Ismael (avaa oven ja astuu esiin jääden seisomaan aurinkojuovan kohdalle; kuin lapsellisesti ihmetellen) Hän polvistui ja otti siunauksen minulta — —

Taneli Öhrn (kuin ilmestystä katsoen). Jumala on ja Jumalan laki. — Pappi tuomitsi väärin!

Ääniä (ensin käräjämiesten ja sitten kuin lyhyenä kaikuna rahvaan joukosta). Väärin — — väärin!

Elias Kålk (nousee, kääntyy katsomoa kohti, itsekseen). Jumalani — — tämä ei ole totta. Sinun tahdostasi en voinut erehtyä. (Muiden puoleen kääntyen.) Tämä ei ole totta! Kuka tahansa voi sinne mennä. Sen näytän teille! ( Syöksyessään kohti koppia.) Avatkaa!

(Taneli Öhrn avaa oven ja — Kålkin mentyä — lyö sen sekä luukun lujasti kiinni. Hetken vaitiolo. Sitten alkaa kuulua kumea melske: jysähdyksiä seinään, jymähdyksiä lattiaan ja raivokkaan kamppailun tuoksinaa. Kunnes äkkiä ovi sinkoaa auki ja kuuluu kamala karjahdus.)

(Elias Kålk syöstään runneltuna esiin, käy hoiperrellen pari askelta ja kaatuu keskinäyttämölle maahan.)

Taneli Öhrn on heti lyönyt oven takaisin kiinni ja teljet eteen. Hetken kammo ja vaitiolo.

Seidenberg (poistuessaan kiireisesti oikealle). Syytetty on vapaa.

(Käräjämiehet poistuvat samoin, Laukkus viimeisenä.)

Seidenberg (ulkona). Käräjärahvaan on hajottava. Syytetty on vapaa!

I teini (läheltä ovea). Pojat, tulkaa tänne. (Kurkaten ja tullen sisään, mutta ovenpuolelle jääden.) Pappi on matkalla helvettiin! Ja lähtövirsi, nyt se laulettiin! (Teinit, ryhmänä ovesta näkyen, laulavat kuorossa räikein äänin.)

    Ja kun alkoi se pelsepuupin sapatti,
     hän Kyöpelin kissoja kauhiast' tapatti.
    Ne patahan heitti ja niitä näitä
    myös sisiliskon ja sammakon päitä,
    näät Kyöpeliin oli tulossa häitä.
    — Tuli vieraita luudanvarrella, vuohella,
     mut ensinnä Paapelin pappi ja Patseepa.

Elias Kålk (makaa maassa vavahdellen, alkaa laulun kuuluessa nousta ja katselee harhaillen ympärilleen, kunnes ponnahtaa pystyyn loppusäettä laulettaessa ja hyökkää ovelle). Te teette saatanan minusta! Ulos, ulos! (Teinit pakenevat, mutta jatkavat ulkona loppusäkeiden laulamista, joka kuitenkin kuuluu nopeasti loittonevan. Kålk horjuu takaisin, lysähtää pöydän viereen penkille.)

KYMMENES KOHTAUS.

Agnes (oikealta, rientäessään Kålkia kohti). Ne sulkivat tien, en päässyt sisään! (Polvistuen, kuin hakien Kålkin maahan tuijottavaa katsetta.) Mitä ovat he sinulle tehneet?

Elias Kålk He tekivät saatanan minusta ja pakenivat pois — —

Agnes Mutta minä ole luonasi alati.

Elias Kålk (painaa Agneksen pään ohimoitansa vastaan). Tunnusta näitä ohimoita! Ne lyövät häpeästä. — — Minun aivoni valuvat pois! Ja päässä on helvetin tyhjyys — —.

Agnes (suudellen Kålkin kasvoja). Minä suutelen — — suutelen, kunnes sun otsasi kirkastuu — —

Elias Kålk (painaa Agneksen rintaansa vasten). Lähemmäksi — — tule lähemmäksi! (Vaitiolo.) Ja ihanan itsesi voima mun vuodata rintani lävitse. Sen tunnen taas: Olet ihme ja terveys minulle — — (Nousee voimakkaana.) Olet sallittu mulle. Ja juuri siksi olen voittava kuitenkin.

YHDESTOISTA KOHTAUS.

Laukkus (oikealta). Lie tarpeen tulla sekin sanomaan, että meillä on nyt uusi seurakunnan paimen. Kirkkoherran poika on ollut tykönäni jo pari päivää ja saarnaa kirkossa huomenna, helluntaina, jolloin tunnustamme hänet oikeaksi kirkkoherraksemme. Elias Kålkin on parasta lähteä tästä pitäjästä.

Elias Kålk Huomenna, helluntaina, minä aioin evankeliumia saarnata teille. Mutta nyt! Se on oleva tuomiopäivä, tulella ja hengellä olen minä kurittava teidät. Ja te! Varokaa nousemasta tuomiokapitulia vastaan — — Minä tulen ja virkani hoidan.

Laukkus Sopii tulla, mutta meillä on tapana kirkon aidan yli heittää hyljätty pappi.

Elias Kålk (voittoisasti). Tiedättekö, että siitä teosta voidaan tuomita kuolemaan.

Laukkus Ja kuitenkin heitetään. (Poistuu oikealle.)

Elias Kålk Ja minä saarnaan kuitenkin.

Väliverho.

Neljäs näytös.

Kirkkoaidan portinedusta. Matala, sammaltunut kiviaita kulkee vasemmalta etualalta lähtien näyttämön vasenta puolta, joten vasemman taka-alan nurkkaus on jo kirkon piiriä. Oikealta etualalta taas kulkee tie kirkkomäkeä ylös. Tien kohdalla on muurissa kulmaus ja tässä portti, kohtisuorasti katsomoon. Kirkkoaidan ja tien takana on metsää: ylempänä heleätä koivikkoa, alempana petäjäistä ja synkempää. Koko näyttämö viettää jyrkänpuoleisesti oikeata etualaa kohti. On synkästi pilvinen helluntaiaamu.

ENSIMMÄINEN KOHTAUS.

(I teini seisoo portin pylväskivellä ja puhuu, nuoranpätkää käsissään heiluttain, vasemmalle päin kääntyneenä kirkkorahvaalle, josta muutama mies näkyy aidan takaa. Muut teinit ja veijarit ovat oikealla taka-alalla, mikä kivellä istumassa mikä loikoilemassa.)

I teini (rahvaan sorinan vaiettua). Ja vieläkin kuulkaa, sillä tämä poika se taluttaa taitaa, jos tarpeen lie laviata tietä tai kaitaa. Minä se vasta olen saarnaniekka, kieli on mulla kuin hengenmiekka ja — — kourassa ojennusnuora. (Rähisevää naurua vasemmalla.) Ja juur' tällä nuoralla hirtetään nyt Paapelin pappi ja Patseepa — —

II teini Apulaisen liperit taitaa tienata Ruutpaltin poika.

I teini Ettekö ole kuulleet, miten hän eilen itsestänsä huusi: minä olen saatana, minä olen antikristus! Niin hän huusi. Ja nyt te kyselette itse tykönänne: Mitä merkitsee tämä kauhia huuto? Te kysytte, ettekä ymmärrä. Mutta minä sanon sen teille. Kontrahti! Kontrahtikirjan on tehnyt pappi Luciferuksen kanssa. Ja tämä merkitsee: Pappi aikoo murhata kuninkaan, polttaa kristityt roviolla ja jokikisen sielun tästä pitäjästä — niin, jok'ainoan, lukkarin sielusta loiseen saakka — hän aikoo langettaa pahan hengen uskoon ja helvettiin. Tämän hän on luvannut siinä kamalassa kirjassa ja saanut siltä vanhalta kehnolta rikkautta ja valtaa ja Kyöpelin vuorelta noidista hekumallisimman, sen, jonka kanssa hän nyt pahennusta herättää. Ja yhdessä he — — niin pappi kuin noita — ovat kiusatun Ismaelin ytimistä keitelleet lemmenjuomaa ja noitasalvaa ja pyhää poikaa pimeässä kopissa piinanneet — kuten tämä marttyyri on itse unessa huutanut julki monet kerrat.

TOINEN KOHTAUS.

Laukkus tulee oikealta.

I teini (jatkaa ). Turhaanko teki tämä David ja Daniel — turhaanko teki hän suuren ihmeen? Ei! Vaan siksi, että noita pitää roviolla poltettaman ja Koljatti lyötämän maahan.— — (Rahvas meluaa.)

Laukkus (menee portin luo). Lopeta, poika, äläkä kirkonmenoa häiritse.

(I teini hyppää alas ja menee oikealle.)

Laukkus Pitäjän miehet ja vaimot menkööt kirkkoon, sillä meidän oikea kirkkoherramme on sakastissa sisarensa keralla. Vain käräjämiehet jäävät minun kanssani tänne, ja meille vain on tuleva vastuu siitä, mitä tapahtuu. Kun pahentaja on pois karkoitettu, annan kellotapuliin merkin ja jumalanpalvelus alkaa. Niinpä on parasta kunkin teistä lähteä kirkkoon. (Rahvas kuuluu poistuvan. Laukkus astuu portista ja kääntyy nojaamaan siihen. Käräjämiehet kokoontuvat hänen taaksensa.)

Laukkus Ja luulenpa miehen lannistuneen, jos on itseensä mennyt ja tekojansa muistanut.

I käräjämies Eipä taida sellainen nenä lähteä miehestä hevillä.

Laukkus Jos ei hevillä, niin kovalla lähtee. Se on nyt yksin meitä vastaan, sillä vouti on luopunut papin asiaa ajamasta.

I teini (juoksee kiireesti oikealta, kuiskaavalla äänellä). Ne tulevat, mäessä tulevat. (Teinit ja veijarit katoavat oikealle taka-alalle.)

Laukkus (vääntää kirahtaen portin lukkoon ja ottaa avaimen käteensä). Pannaanpa portti lukkoon, niin ymmärtänee kääntyä takaisin. Jos ei, tulemme näkyville. (Katoaa vasemmalle, samoin käräjämiehet.)

KOLMAS KOHTAUS.

Kålk ja Agnes oikealta.

Elias Kålk Miksi eivät vieläkään soita papinkelloja?

Agnes (surumielisesti). Niitä eivät meille soita.

Elias Kålk Mutta niiden soittaman pitää. (Äänessä ärtyvä ja syyttävä sävy.) Vai pelkäätkö kulkea rinnallani?

Agnes Minne sinä menet, sinne minäkin tulen, vaikka kadotuksen pohjaan veisit minut. (Äkkiä irtautuen, kuin parahtaen.) Mutta heitä minut pois, sillä minä olen sinulle risti.

Elias Kålk Sinä olet minulle koettelemus. Ja kun sinut alttarille kannan, silloin suo Herra minulle voiton.

Agnes (katsellen ympärilleen, äänessä kammo). Miksi on näin hiljaista täällä? Ei ihmistä ketään — —

Elias Kålk (synkän tarmokkaasti). He pelkäävät minua. Ne elukat — — ne lymyyvät ukkosen edellä, sillä he tuntevat minun saarnani tulon, sen myrskyn ja jylinän. Nyt on maahan nöyrryttävä! He tuntevat sen. Tule! (Astuu portille ja koettaa sitä turhaan avata. Palaa etualalle Agneksen luo; hiljaisella äänellä, mutta raivokkaasti.) Se oli sittenkin lukossa. (Suuttuen ilmiliekkiin, karjahtaen.) Mutta — — sen aueta täytyy! (Astuu taas portin luo, vihan vimmassa huutaen.) Esiin! Esiin te, jotka väijytte salassa!

NELJÄS KOHTAUS.

Laukkus tulee vasemmalta käräjämiehet mukana.

Laukkus (portin takaa avainta kohottaen). Takaisin sinä, joka häiritset helluntairauhaa!

Elias Kålk Tuo avain tänne tai vastuusi on oleva ankara.

Laukkus Tämä ei tästä kourasta lähde, sillä kirkko on pitäjän, ei sinun eikä kapituliherrain.

Elias Kålk Avain tänne! (Syöksyy samalla vasemmalle kirkkoaidan yli.)

Laukkus (jääden yhä portin taakse seisomaan, käräjämiehille). Miehet, heittäkää takaisin! (Käräjämiehet katoavat. Ja samassa alkaa kuulua ankaraa rytyä ja painiskelua. Agnes on heti kamppailun vasemmalla alettua siirtynyt pelästyneenä oikealle. Mutta silloin hyökkäävät teinit ja veijarit sekä oikealta että taka-alalta hänen kimppuunsa, raahaavat hänet nopeasti taka-alalle ja sitovat hänet nuoren koivun kylkeen kiinni.)

Agnes Auttakaa, auttakaa!

I teini (sidottuaan Agneksen). Risuja, pojat, risuja tänne! (Pari teiniä juoksee oikealle, tuoden pian sylyksen risuja.) Puntti ruutia rinnan päälle ja lähtöryyppy kurkkuun! Ja sitten, sinä herranterttu — — sitten tulisissa vaunuissa helvettiin.

(Elias Kålk tulee vasemmalta lyötynä ja hoiperrellen ja hänen perässään raivostuneet käräjämiehet. Teinit rientävät sulkemaan Kålkilta tien, ja tämä huomaa samassa Agneksen.)

Elias Kålk (syöksyessään Agneksen luo). Agnes.

I teini (juosten joukkoineen Kålkin perässä, käräjämiehille:) Tänne, miehet! (Teinit ja käräjämiehet muodostavat raivokkaan ryhmän Kålkin ja Agneksen ympärille, niin että näistä ei paljoa näy. Teinit taempana, jotta niistäkin tuskin muuta näkyy kuin huitovat käsivarret. Käräjämiehet edessä.)

I teini Lyökää pappi maahan! (Koko joukon nyrkit nousevat iskuun.) Lyökää, lyökää, jotta pienet pirut ympäri sinkoo!

Elias Kålk kaatuu nyrkkien alla maahan.

Agnes (näkymättömissä). Kristuksen tähden, he surmaavat hänet!

Laukkus (portin luota). Miehet, malttakaa! Mitä tehtävä on, sen kohta sanon.

I teini No sitten lauletaan! Pojat, arkkiveisusta toinen värssy! Kuulepas, sinä Patseepa, tätä. (Teinit laulavat kuorossa, räikeästi ja rähisevästi.)

    Ja siell' oli luiden liikunto, kähinä,
     oli liekkien räiske ja tulikiven sähinä.
    Ja hornan kalliot kaikui ja jyski,
    kun helvetin kuningas kavioillansa ryski.
    Mut pienet pirut ne nurkassa yski.
    Ja helvetin polskaa synnin vuorella
     nyt tanssivat Paapelin pappi ja Patseepa.

VIIDES KOHTAUS.

Taneli Öhrn ja Ismael äitiänsä taluttaen tulevat laulun aikana oikealta. Pysähtyvät.

Taneli Öhrn (laulun loputtua). Mikä on tämä meteli? (Miesten ryhmä tulee lähemmäksi ja hajoaa siten, että tulee näkyviin sidottu Agnes ja kivelle lyyhistyneenä Kålk.)

I teini (Ismaelille). Tuomitse antikristus ja noita! (Myöntymyksen sorinaa teinien ja käräjämiesten joukosta.) Katso, siellä se makaa, joka piinasi sinua, ja haaskana roikkuu se kavala nainen — —

Agnes (kuin kaukaa pyytäen). Ismael!

Ismael (vavahtaa, siirtyy vasemmalle etualalle). Jumalani, mitä tahtovat he minulta. (Voimakas auringonvalo alkaa ja lisääntyy vasemmalla tulvien. Miesten joukko vetäytyy taemmaksi, joten Kålk ja Agnes peittyvät näkyvistä.)

Taneli Öhrn (haltioituen). Tuli toinen ihme. Ensi kerran, nyt ensi kerran on muuttunut maailma tämä. Heikko on mahtavampi mahtavaa — — ja viaton tuomitsee! (Toisiin kääntyen.) Hän yksin voi tuomita oikein, hän tuomitkoon.

Laukkus (portin luota). Ismael, sido tai päästä, olet vastuusta vapaa sen olen yksin ottava harteilleni.

Ismael (läheten äitiään). Äiti, mitä on minun tehtävä nyt?

Leena (katkerasti). Ruoskikoot heitä, kyllä ovat muillekin tuskia tuoneet — —

Ismael (etääntyy erilleen). Ei, ei! Mikä olen minä tuomitsemaan. On kirkkoon kiire, menemme Pyhälle ehtoolliselle — —. (Ottaa äitiään kädestä ja aikoo portille, mutta pysähtyy ja jää katsomaan kohti kirkasta auringon juovaa.)

Laukkus (tulee portista Ismaelin luo). Ismael, kuule mitä puhun sinulle vielä. Kun tulit, kamppailin itseni kanssa, sillä en tietänyt mitä oli tehtävä. He löivät papin maahan, mutta kielsin surmaamasta, en kestänyt sitä. Tosin pappi ja nainen ovat häväisseet tämän seurakunnan, ja senkaltaisesta rienauksesta, mitä Kolkin poika on täällä harjoittanut, ovat seurakunnat pappinsa tapattaneetkin. Ja minun oikeuteni laki sanoo, että he ovat vikapäät rangaistukseen. Mutta mikä tässä on meidän kaikkien sielulle hyväksi, sitä olen itseltäni kysellyt turhaan. Minun vanha sydämeni on käynyt heikoksi, enkä löydä oikeata vaakaa. Mutta sinä, Ismael-poika, sinä olet lähellä Jumalaa. Niinpä sinä, sinä punnitse ja mittaa, sinä nouda meille oikea neuvo.

Ismael (kuin pyhää näkyä katsoen). Näen auringosta sen — — näen sen, että yksi vain on tuomio oleva. (Oikealle miesten puoleen kääntyen.) Hakekaa lähteestä vettä ja virvoittakaa lyötyä miestä.

(II teini rientää oikealle ja palaa nopeasti lakillaan vettä tuoden.)

Ismael (kirkkoväärtille). Vain yksi on tuomio. Minut, joka olen koko elämäni kärsimysten paareilla maannut, minut nosti keskeltä hätää ihmeellinen armo ja poisti kaiken hädän. Minulla ei voi olla muuta kuin yksi tuomio ja totuus. (Kaikille.) Tahdotteko sen täyttää? (Myöntymyksen sorinaa.) Minä olen saanut peljätä ikäni kaiken, mutta taivaallinen voima nosti minut eilen rauhaan ja pelottomuuteen. Armon kautta on minulla tämä rauha. — Muistakaa: Minä olen ollut piinattu ihmiselämän rumuuden tähden: eilen ensi kerran oli ikuinen kauneus läsnä. Se yksin on sielujen pelastus. — Ja katsokaa! Olen taluttamassa äitiäni Herran armopöytään, jonka ääressä hänen sydämensä katkeruus on kyyneleinä vuotava pois. Kuinka olisi minulla muuta kuin yksi tuomio ja totuus? Se on se sama, joka kirkasti hetkeksi riivatunkin sielun: se on armo ja rauha. (KäräjämiehiIle ja teineille.) Siirtykää pois! Minä tahdon nostaa, kenet olette lyöneet maahan. (Käräjämiehet ja teinit siirtyvät syrjään, teinit taka-alalle, josta he yksitellen kokonaan katoavat.)

Ismael (Kålkille). Tule, veljeni, sinuun ei kenkään koske.

(Elias Kålk tulee syvästi mietteissään oikealle etualalle, josta Öhrn ja Leena siirtyvät keskemmälle ja vähitellen vasemmalle.)

KUUDES KOHTAUS.

Geila (tulee vasemmalta portista, lähestyy Laukkasta). En voinut jäädä sinne. Mitä on tapahtunut? (Keskustelevat.)

Ismael Ja minä tahdon Agneksen päästää! (Menee Agneksen luo, päästää tämän siteistä ja johtaa esiin.)

Taneli Öhrn (puoliksi itsekseen, puoliksi Leenalle). Tämä on kurjan elämäni ensimmäinen kevät.

Leena Ja katkeruuden kouran hän kirvoitti pois minun sydämeni ympäriltä. (Ismaelille, tämän tullessa; käsiään ojentaen.) Poikani, sinä vuodatit lievityksen palsamin minun sydämeeni jälleen.

Ismael (iloisesti). Se syntyi, äiti, uudestaan ja sen mukana koko meidän elämämme. Koko maailma muuttuu sydämien kautta!

Elias Kålk (puoliksi itsekseen, mutta paikoitellen Ismaelille ja kaikille tarkoittaen). Veljeni, sinun henkesi on minun henkeäni korkeampi. Nyt ymmärrän: en tehnyt siinä väärin, että tahdoin puhdistaa tämän seurakunnan, en siinä, että Jumalalta riemua rukoilin. Siinä synnin tein, että loukkasin viattomuutta, loukkasin sinua. — Nyt tiedän, miten on minun syntini tuomittava. Sen itse teen! Lähden papiksi Karjalan erämaihin. Siellä minut puhdistakoon yksinäisyys ja korpi — — ja kärsimys — — siitä, että sinä, Agnes, olet — — luotani poissa.

Agnes (kauhistuneena ). En tahdo jäädä tänne! Täällä on vastassa häpeä — —

Elias Kålk Odota pääsinpäivää. Kun on täytetty omassatunnossani laki: kärsimyksestä kärsimys, kun olen rakkautemme kirkastanut, silloin sinut Herra antaa ilman murhetta minulle. Sinut haen ja sinne kauaksi vien — —

Agnes Nyt minut vie! Ennemmin kadotus kuin sinusta ero.

Elias Kålk Ero ja yksinäisen ikävä on tarpeen meille molemmille.

Geila (tulee Agneksen luo). Agnes, suostu siihen. Ei kenkään ole sinua täällä sormella osoittava. Minä tahdon sinua suojella. — Minunkin sieluni rukoili kerran väärin: se kuivui ja kuoli. Mutta nyt, nyt herää se jälleen! Usko minua, tahdon hyvää. Tule minun luokseni, pappilaan. Ja nyt, tule kerallani kirkkoon. (Vetää lievästi vastustelevan Agneksen vasemmalle porttia kohti.)

Elias Kålk (Agnekselle, joka taistelee yhä tuskan ja nöyrtymyksen välillä). Niin, lähde, Agnes. Pääsinpäivä on tuleva.

Laukkus (viitaten vasemmalle tapuliin päin). Jumalanpalvelus alkaa!

Elias Kålk Hyvästi, Agnes, ja kaikille rauha. (Viittaa Agnekselle viipyvin katsein hyvästiksi ja poistuu oikealle.)

Geila Lähtekäämme, Agnes. (Johtaa Agnesta porttia kohti.)

Ismael (etualalla, yksin). Ole kiitetty Jumala, kunnioittu kuulu Jesus, pyhitetty Pyhä Henki. (Väliverhon hitaasti sulkeutuessa kaikki kääntyvät porttia kohti, ja kuuluu pari kirkonkellon kumahdusta.)

Väliverho.