Puettuna lasketaan vainaja kuolienlauvalle, peitoksi pannaan katevaate, valkeata pellavaista kangasta, ja kuollut nostetaan sivulautsalle peräikkunan kohdalle, päin perään, pää pyhäinkuvan alle. Laudalle aseteltaessa itketään: [Seuraava itku samoin kuin vastaiset, ellei erittäin mainita, esittävät tyttären itkuja taatolle]:
Mintäh se on vetrehen hyväseni vierisijaset [makuusijat; vert. kuurtosijaset] verran aivosina huomenesvesalmoisina [aikaisena aamuna, vert. vesa = puunalku)] vestolautasien [veistetty lauta] peällä verran loajiteltu?
Mintäh se on kaunehen hyväseni katesijaset [kate = peitto, peite] yksien kaitojen lautojen peällä kajon loajiteltu kaksien kuivien lautshojen katkientahisilla [sivu- ja perälautsan yhtymillä] kallehien kultakoave ikonaisien [kultakuvaisten jumalankuvien] alla ta kallehien koatelitshasavusien [pyhänsavun] alla.
Niin alkaa kaihosikseni kaiholla vartuollani kajon loajittautuo, kun ei ole koko kaunehessa ikäsessäni näijen kajollisilla [kaltaisilla] katesijasilla kajon loajiteltu.
Onnakko kajon ylenemättömien katesijasien peällä kajon loajittelija kallehien koatelitshasavusien alla?
Niin se kamaloilta koavasteliutu [kuvastautuu], kaunis hyväseni, kaihosta vartuostani, jotta on kajon polvuhisilla Tuonelan katesijasilla kajon loajiteltu.
Anna valveuttelen [herättelen], vaimalan vartuoni, valkieta
hyvästäni vallan jälkimäiset [viimeiset] kertaset voimalojen
vetysieni [kyyneleitteni] kera!
Etkö voi, valkie hyväseni, miun vaimaloih eänisih [vaikeroiviin
ääniini, itkuihini] hotj valveuvuksennella [herätä] näijen
vallallisilla [laatuisilla] varsisijasilla?
Vai oletko vaimaloijen seämies olevaisissa varusteliutun ["Oletko vaimaloijen — — — varusteliutun" = oletko vihaisin sydämin asettautunut?] näijen vallallisilla varsisijasilla?
Ei ole, onnakko, valkie hyväseni vaimaloijen seämien olovuisissa varusteliutun näijen vallallisilla varsisijasilla.
Vain on valkie Spoassusen' vakautellun [asetellut] valkeijen ilmojen peältä valkien hyväseni valkevuot vallan yhettömiks alasvaluvien vahasauvasien [tuohuksien] alla.
Kaunis Spoassusen' on kajon loajitellun kaunehen hyväseni kallehuot kallehien pappien koatelitshasavusien alla ta kaksien lauttojen katkientahisilla kajon ylenemättömillä katesijasilla.
Ei voi, kaunis hyväseni, kaihon vartuoni kaihoih vetysih kajon yletä eikä kaihoja eänisieni vassen.
Mie jäin, kaiho vartuoni, kajon armottomiks kaunehien ilmojen peällä koalelomah kaikeks kauneheks ikäseksen' kaunehen hyväseni sulitta kallehuisitta.
4. ARKKUUNPANO.
Heti kun henki on paennut, lähdetään noutamaan arkuntekijää, krovun loatijaa [kropu, ven. grobj] — sekä pesijää —, jotakuta läheistä heimolaista naapurista. Omaiset eivät arkkua valmista eivätkä ota osaa muihinkaan toimiin vainajan hankkimiseksi hautaan, enempää kuin kuolinvaatteittenkaan ompelemiseen. Siitä olisi vainajalla paha mieli, omaiset kun muka halukkaasti toimittaisivat hänet hautaan.
Jotkut vanhat pohmolitshat [hurskaat, "jumalalliset" (ven. bogomolets)] ovat kyllä joskus jo eläessään laittaneet itselleen arkun. Niinpä Jyvöälahdessa oli Tshulein Olekseilla arkku jo kauan aikaa valmiina. Ukko riiputteli sitä nuorissa ulkona pirtin leveän räystään alla ja kävi joka juhlapäivänä pyhällä savulla "koatimassa". Samoin oli satavuotiaalla Miina-ukolla Vuonnisessa arkku kuolinhetkeä vartomassa. Itse olivat äijät kuolinkomeronsa valmistaneet, koska muka oman vaivan ala on otollisempi eikä tunnu niin vieraalta kodilta.
Arkku valmistetaan useasti podvalkka- [pirtin sintshin ylinen (ven. podvalj)] ja tshunalalauvoista [aitta sintshin perässä "mustan aitan" vieressä (ven. tshulanj)], ne kun ovat kuivia ja omia vaivanaloja. Mutta jos ei näitä ole eikä muitakaan lautoja eikä lainaksikaan saada naapureilta, niin mennään metsään, kaadetaan iso mänty ja siitä halotaan ja veistetään arkkulaudat. Varsinkin vanhaan aikaan, kun ei ollut piloja [saha (ven. pila)], laadittiin näin. Kirveellä veistetyt ja kaplilla [vuolin] silitetyt laudat vain vitsastettiin — näin tehtiin tavallisesti talvella, kun ei saanut tuohta — taikka tiukattiin lujasti tuohisiteillä. Nurkkiin vain pantiin sisäpuolelle pystyyn salmulauta, jonka ympäri kiristeltiin kiiloilla tuohi- taikka vitsasiteet. Joka nurkkaan iskettiin kolme neljä sidettä. Kantena oli vain tasainen lauta, ja se kiinnitettiin puunauloilla. Nyt tehdään arkunkansi harjalliseksi, se tehdään, kuten itkuvirressäkin sanotaan:
"solomoijen [harjakouru] keralliset ta viilojen [päätyseinän viistetty, kahtaalle kallistuva yläosa] keralliset visan assuntasijaset."
Sivuun oikealle puolelle silmien kohdalle sahataan pieni ikkuna, n. 10 x 10 sm, ja siihen sovitetaan lasipalanen. Siitä voi vainaja pitää silmällä ulkomaailmaa. Jotkut maalaavat arkun mustaksi, mutta tavallisesti on se maalaamaton, vain kirveen ja vuolimen jäljeltä. Arkku valmistetaan talvella tai vilulla ilmalla pirtissä, mutta suvella ulkona, vajojen edessä pihamaalla. Arkun laatijoille itketään:
"Mitä valmistelette, vallan olovat omakuntaseni ta valivot voalimaiset ['Omakuntasilla' ja 'vahvoilla voalimaisilla' tarkoitetaan arkun laatijoita sukulaisia ja poikia naapureista] näinä päivävarreksuisina valkiella hyväselläni, kuin että ole näihe loatusie valmistellun valkien hyväseni varsityöhysie?
Min oimullisie olkatyöhysie [Töitä, yleensä ulkotöitä. Pirttityöt ovat 'vallan kepiempie tupatyöhysie'] oimun loajitteletta, olovat oma-kuntaset omenat ottamaiset [= 'valivot voalimaiset']?
Niin outosikseni osutteloo onehella vartuollani, jotta onnakko orhiella hyväselläni oimun polvuhisie [ikuisia] Tuonelan ontturikotisie ['ontturi on kirikössä pyhä paikka, missä pappi on, missä ei riehkeä tehä' (ven. altarj = alttari)] oimun loajitellah.
Voikoa oksattomista oikeista oijuslautasista [suorista, suorasyisistä laudoista] oimun loajitella. jotta ei orheis syntysissä oksien nenissä ohahtelis [huokaelisi] orhie hyväseni, oimun puutuvaikäni [ikäloppu]. Kuin oli olovat aikasie orheijen ilmojen peällä, oimun vaikeijen ohkoaloksien [huokailujen ja kipujen] alla olevaisilla ohahteli.
Elköä, verran olovat omakuntaseni, venkkien [järvenlahden kauruma, lisämutka] pohjissa venynehistä vesilautasista vetrehellä hyväselläni verran polvuhisie [ikuisia] Tuonelan katesijasie verran loajitelko.
Voikoa veräjien [pukeilla ulkona kuivatut] peällä kuivanehet kepiet vestolautaset verran etshitellä vetrehellä hyväselläni verran polvuhisiks Tuonelan ikisijasiks, jotta ei pitäis vetrehen hyväseni vettynehissä verran assuntasijasissa vetrehis syntysissä verran koalella. Kun oli vetres hyväseni verran puutuvaikäni vetrehien ilmojen peällä verran olovat aikasie [pitkät ajat] vieronoijen eloksien ['Vieronoijen eloksien' = kovien kipujen] visan akkiloitshijaisena (tässä: kärsijänä).
Elköä, oimun olovat omakuntaseni, ovettomie olentosijasie [ovettomia arkkuja] orhiella hyväselläni oimun loajitelko! Voikoa ovien keralliset olentosijaset orheih syntysih oimun loajitella.
Elköä, innon olovat omakuntaset, ikkunattomie ikisijasie [ikkunattomia arkkuja] innon loajitelko ihalalla hyväselläni! Voikoa ikkunoijen keralliset ikisijaset ihaloih syntysih innon loajitella.
Voikoa, kajon olovat omakuntaseni, kamaijen [arkussa on kamoa, kamana, kuten huoneessakin] keralliset Tuonelan katesijaset kaheksien kultakaplisien keralla kaverrella kaunehien ilmojen peällä.
Eikö kaunis hyväseni kaunehista syntysistä koalelis kamaijen nenissä istujiks krassuinta-lintusiks [laululintusiksi, kuten 'västäräkki, peipponi, peäskyni'. Ven. krasivyj = kaunis, korea] kaunehie krassuinta-virtysie [kauniita lauluja] krassuiksentelomah [kauniisti laulamaan].
Mie, kaiho vartuoni, niistä hänen kallehuisie kajon silmittelisin hotj niillä aikasin.
Voikoa, kultaset omenat kuvoamaiset ta hyvin olovat omakuntaset, kuuritshoijen [Kuuritshat, naulat, joilla 'soloma' on harjalla isketty harjariukuun, piipottavat yli harjan. Sanotaan paikoin 'harakoiksi' (ven. kuritsa = kana)] keralliset Tuonelan kuurtosijaset kujin loajitella kuulu hyväselläni kuulu ilmojen peältä kujin puuvunta-aikasina.
Eikö kuulu hyväseni kuuritsoijen nenissä istujiks kummalintusiks kujertelomah kujin koalelis kuulu syntysistä.
Mie, kurja vartuoni, hotj niillä aikasin kuulu hyväseni kukkahuisie [kaunehuisia, kaunista, miellyttävää olentoa] kujin sihnittelisin, kun jäin, kurja vartuoni, kuulu hyväseni kukkahuisitta kujin koalelomah kuulu ilmojen peällä kaikeks kuuluks ikäseksen'."
Arkun pohjalaudaksi pannaan vainajan alle asetettu kuolinlauta. Sivulautain alareunoihin on naulattu pari kolme yli ulottuvaa poikkipuuta, joiden varaan sitten pohjalauta lasketaan. Pehmikkeiksi pannaan arkkuun lehtiä. Vastoista hakataan tyvet pois ja pehmeät latvalehvät silputaan hienoiksi ja levitetään arkkuun: peitoksi lasketaan jokin valkea vaate.
Sitten heti, kun arkku on valmis, nostetaan vainaja siihen ja arkku asetetaan pyhäinkuvan alle pirtin perälle sivulautsan viereen kahdelle skammille (rahille), pää perään päin. Vainajaa arkkuun laskettaessa taas itketään:
"Elköä, kujin olovat omakuntaset, kylmiä kynnyskertasih [huoneisiin] kyhän loajitelko kyllä hyvästäni näinä päiväkypenyisinä.
Niin äijiksi kyhelmäisikseni [mielipahoikseni] kyhän loajittautuo kyhelmällä vartuollani. Kyhän yhettömiks lietäneh kyhän puutumah kyllä hyväseni kylläsyöt [hyvät olennot], kun kylmiä kynnyskertasih kyhän loajitteletta.
Elköä, visan olovat omakuntaset, viilottomih [päädyttömiin, kattoharjattomiin] visan assunta-sijasih visan loajitelko vieslövän hyväseni vieslövyisie näinä päivävierennäisinä.
Niin viluilta viimoaloo ne visan assuntasijaset vieronasta
vartuostani.
Visan yhettömiks lietäneh vieslövän hyväseni vieslövyöt visan
puutumah vieslövien ilmojen peältä.
Elköä ovettomih olentosijasih oimun loajitelko orhieta hyvästäni
näinä päiväoprennaisina. Anna olovammat aikasie orhie hyväseni
orheijen ilmojen peällä oimun elostelisi. Vet tuloo äijät ikävien
opoalaiset [mielipahat, kaihoset] onehella vartuollani.
Elköä, kajon olovat omakuntaset, kaunehen hyväseni kallehuisie
näinä päiväkaunistoisina katottomih Tuonelan katesijasih kajon
loajitelko. Anna kaunis hyväseni kaunehien ilmojen peällä kajon
koaleloo.
Hos oli kaunis hyväseni, katoovaikäni [vanha] kajon vaikeijen
kaihojen eloksien [pitkien vaikeiden sairauksien] kannattelijani
[kärsijä], hotj toisin aikasin kaunehempie sanasie kajon loajitteli
kaiholla vartuollani.
Elköä, kajon olovat omakuntaset, kaunista hyvästäni kainoattomih kajon assuntasijasih kajon loajitelko näinä päiväkaunistoisina. Vet jeän, kaiho vartuoni, kajon armottomiks kaunehien ilmojen peällä koalelomah kaikeks kauneheks ikäseksen.
Ei jeä onehella vartuollani aijankana ainusie urohien [miespuolisten] armosanasien asettelijaisie koko armahassa ikäsessäni."
Vainajalle pannaan arkkuun mukaan käspaikka (pyyhinliina), oikeaan käteen, palanen muiloa pielukseen sekä suka (kampa) ja nästyyki (nenäliina) kormanoon (taskuun), naisille kainaloon. Näitä voi vainaja toisessa elämässä tarvita. Lapselle, "mikä on jo kukaistelija", pannaan mukaan leikkikaluja, pojille hevonen, reki, jousi, jura, tytöille vaatenukkeja, joilla he eläessään ovat "kukoistellun". Itkuvirressäkin kehoitellaan:
"Voi ilokukkaset itvomaisellani ihaloih syntysih innon loajitella."
Kun lapsi näin saa "perinnön" mukaansa, ei hänen ole sitten niin ikävä täältä lähteä. — Obraza pannaan vainajalle käsien varaan rinnalle. Sitä "suulassutah" kirkossa — kun vainaja sinne kannetaan — ja kalmismaalla se otetaan ja isketään hautapatsaaseen. Hopeata, esim, hopearistiä, ei saa panna arkkuun. Jos niin tehdään, ei kuollutta "moa suvaitse". Hänellä ei ole maassa sijaa eikä taivaassa, vaan hänen pitää rauhatonna huojua ja kulkea siksi kunnes hopea otetaan arkusta pois. — Peitoksi pannaan vainajalle valkea katevaate.
Ennen oli kyllä vanhoilla tapana kerätä talteen kaikki hiukset, jotka päätä sukiessa irtautuivat, sekä partajouhet, ja kaikki pantiin kasnah [kassaan]. Vanhat mummot säilyttelivät hiuksiaan lippaassa valkeassa värtsissä. [Hiukset ovat muuten vaarallisia säilytettäviä ja hoideltavia. Jos hiiri saa niitä pesäänsä, tulee niiden omistaja niin kivuloiseksi, ettei näe enää tervettä päivää; jos hiuksia joutuu järveen ja kala saa suuhunsa, koituu siitä semmoinen tuska omistajan vatsaan, että pitää koukerrella aivan kuin mato. Vaivasta ei pääse ennenkuin kala on joutunut hengiltä. Jos taas tuuli saa hiuksia lennätetyksi huojuvaan puuhun, tulee hiuksien omistajan mieli häilyväksi ja rauhattomaksi. Sentähden on parasta polttaa irtautuvat hiukset]. Sieltä ne pantiin mummolle arkkuun pielukseen pään alle, jotta tulisi kaikki matkaan eikä mitään jäisi maan päälle. Kuolleen partaa ei toki pidä ajaa enempää kuin elävänkään, sillä "se on yhennäköni, jos peän leikkoa, kun partajouhet leikkoa".
Omaiset varovat, etteivät vaatteetkaan pääse kuollutta koskettamaan. Jos kyynel putoaisi arkkuun, tulisivat itkijän silmät kipeiksi, niin kipeiksi, etteivät parantuisi, vaikka kävisi Tuli-Lapin tietäjissä. [Sieltä ne ovat Tuli-Lapista, missä Lappi elää, kaikki tiedot. Lappi kun on niin läpi-tulini tietäjä, niin siitä se on nimikin tullut, Tuli-Lappi. Se joka asian tietää, niin ettei ole päälle pääsijää, on läpitulinen tietäjä. Mironain Makarie oli käynyt Tuli-Lapissa]. Samoin tapahtuisi, jos kyyneleitä kirvottelisi arkun lastuille. Jos taas jonkun hiuksia joutuisi kuolleen arkkuun, rupeaisi siitä niiden omistaja kitumaan ja lopulta menisi auttamattomasti manalle koko ihminen.
Vainajan ylle arkkuun vältetään panna vierasta vaatetta taikka semmoista, mistä ei ole maksua suoritettu. Jos niin tekisi, joutuisi vainaja aina olemaan alatshi [alasti] tulevassa elämässä. Eikä niitä jälkeenpäin voi enää "maksaa" millään hinnalla. Niinpä pitääkin jo eläessään koettaa säästää sen verran, että voi omin varoin päästä hautaan.
Jos taas tahtoo tehdä toiselle pahaa, saattaa häneltä varastaa esineen, millä hän on vasta "työjellyn" (työskennellyt), niin että se vielä käden kosketuksilta on hikinen ja lämmin, ja sen työntää salaa arkkuun. Tällöin katoaa esineen omistajalta onni ja menestys. Mutta jos esinettä on ehtinyt jo "ves' lyyvä, vihma vikoa", ei sen avulla enää saata toiselta onnea riistää.
Jos sattuu paraillaan olemaan jokin kulkutauti liikkeellä, esimerkiksi "moru", ja on "tautihisia" talossa, otetaan suoloja, pyyhitään niillä sairaan kipeitä kohtia ja sanellaan
"Mäne alle kynnyshirren, alle kauhien katajan, tuonne kalman karsinah, manalaisen moaemäh!"
Sitten suolat, tautisuolat, sekä sairaan sijalta otettuja rikkoja pannaan valkeassa vaaterievussa arkkuun kuolleen vasemman kantapään alle ja sanotaan samat sanat kuin suoloilla pyyhittäessäkin. Näin tauti "porotetah" pois talosta kalman karsinaan, manalaisen maaemään. Jos taas joku kuolee "kulkijah tautih", haudataan hänet semmoisenaan, vaatteineen kaikkineen, ja niin kuolee se tautikin.
Pesijöille ja arkun tekijöille annetaan palkkioksi minkä niitäkin, sen mukaan mitä kukin haluaa: vaatetta, ruokaa taikkapa rahaakin. Pesijän palkka on maksettava, ennenkuin ruumis on ehtinyt kuivua pesun jäleltä. Sen perästä ei sitä enää saata suorittaa, silloin on se jo niin kallis, ettei sitä saata maksaa millään. Arkun laatijoita ja pesijöitä talossa syötetään ja juotetaan ja lopuksi sanellaan spassipot [kiitokset] itkuvirsin:
"Spassipot, vallan olovat omakuntaset, kun omat varsityöhyönnä vallan loajittelitta valmistelusien vaivasih ['Kun omat — — valmistelusien vaivasih' = kun omat työnne heititte kesken] ta valkiella hyväselläni Tuonelan vallan assuntasijasie vallan loajittelomah vallan olovan narotan sakonaisie myöten valivo kätysiennä keralla.
Spassipo, hyvin olovat omakuntaset, kujin omat avotyöhyönnä [omat osakkaat työt] asetteluisien kurjasih niiks aikasiks kujin loajittelitta, kujin kuulu hyväselläni kujin polvuhisie Tuonelan assuntasijasie loajittelitta.
Että kummien peähysie ['kummien peähysie' = pilkaten] kujin loajitellun; kujin olovan narotan sakonaisie myöten kujin loajittelitta kuulu hyväselläni kujin polvuhiset assuntasijaset."
4. RUUMIIN KOTONAOLOAIKA.
Kuollutta pidetään pirtissä kolmet sutkat, kolme vuorokautta. Kansi avoinna on arkku vainajineen rahien varassa pyhäsnurkassa, vain katevaate kuolleen peittona. Kansi on vieressä pystyssä sivu- tai peräseinää vasten.
Kuolintaloon kokoontuu naapureita, tuttavia ja sukulaisia vainajaa katsomaan. Jokainen kyläläinen ja vieras, joka tulee pirttiin, käy pyhällä savulla "koatimassa" vainajaa, ristii silmiään ja kumartaa kolme kertaa lattiaan saakka sanoen:
"Prosti milma, pokoiniekka kaikista reähistä, reähkähistä, muistetut ta i muistamattomat, tietyt ta i tietämättömät."
Kävijöitä syötetään ja juotetaan talossa varojen mukaan, heille annetaan mitä talossa sattuu olemaan: jos on pyhäaika, tarjotaan pyhäruokia, arkena taas arkiruokia. Vieraatkin tuovat mukanaan yhtä ja toista, sillä häihin ja lapsivaimolle ja vainajan läksiäisiin on tuotava kaikenlaisia jumalanhyviä. Ristiäidin on vielä vietävä kuolleelle ristilapselleen katevaate, muuten tämä tuonelassa tulee vastedes alastonna risti-äitiään vastaan.
Vainajan hyvälle tuttavalle itketään:
"Voi yksie urohien tuumasie tunnon yleneksennellä tuumaiksentelomah, tuvehen hyväseni tunnollini [samanikäinen hyvä tuttava].
Vet [kas], min tuvelmisista tunnon koaleli silma tunnon silmittelömäh niin tunnon rikenih kertasih, tuumaiksentelomah kaiken tunnollisie tuumasie, tuvehien ilmojen peällisie yksie urohien tukkutuumasie [joukkoarveluita, puheita, joita yhdessä pakinoidaan, tuumitaan].
Voi, sukie hyväseni, suimun yleneksennellä näinä päiväsulavuisina yksillä sulavilla suusoviettaisilla ['sulavilla suusoviettaisilla' = sovinnollisilla pakinoilla]. Vet olija yksillä sulavilla suusoviettaisilla suimun rikenih kertasih sukeijen ilmojen peällä oloaikaisina.
Eikö voi, paras hyväseni, panun yleneksennellä pakauttelomah parahan hyväseni panullista, kun siun panun assuntasijasih panun koaleli näinä päiväpatseroisina siun parahnisies silmittelömäh.
Ei voi, valkie hyväseni, vahveuvuksennella kenenkänä valkehuisie
[olentoa] vassen kokonaisina näinä päivävarreksuisina.
On valkie Spoassusen' vakautellun valkien hyväseni vallan
ylenemättömillä varsisijasilla.
Niin toivelen, vaimala vartuoni, jottei niin kuillana aikasin
['kuillana aikasin' = milloinkaan] liene vallan yleneksentelömäh
näijen vallallisilla varsisijasilla.
Olen, vaimala vartuoni, kaikkien loatusih valveutellun valkieta hyvästäni kokonaiset päivä varreksuiset eänien katkoalemattomien [katkeamattomien] vaimaloijen vetysieni keralla."
Vieläpä itkijä heittäytyy vieraalle kaulaan, kaulaan, ja jatkaa valitustaan:
"Elä, orhien hyväseni oimullini, vielä omattomiks otlessiu ['omattomiks otlessiu' = aivan vieraudu] näistä orhien hyväseni omista olentosijasista, jos orhie Spoassusen' on orhien hyväseni orheijen ilmojen peältä oimun puuvutellun.
Rupiele oimun rikenih kertasih ['rikenih kertasih' = useasti] näihin orhiesta hyväsestäni jeänehih olentosijasih oimun koalelomah, kun alamma orhien hyväseni omusitta oimun elossella näissä olentosijasissa.
Mie toivelen, oneh vartuoni, jotta orhie hyväseni niillä aikasin koaleloo omih olentosijasih.
Rupiele, armahan hyväseni aijallini ['armahan hyväseni aijallini' = taaton hyvä ikätoveri, samoin kuin edellä 'orhien hyväseni oimullini'] armassanasiks vassen ankehta varruttani, kuin alamma näissä armahan hyväseni assuntasijasissa armahan hyväseni armahaisitta aijan elossella.
Mie toivelen, ankeh vartuoni, jotta armassanani armas hyväseni on niillä aikasin asettelomassa armahien armosanasien keralla, kun armahan hyväseni aijallini asetteloo armahie armosanasie vassen ankehta varruttani.
Jos, valkien hyväseni vallallini, siun vallan assuntasijasih koalelen, vaimala vartuoni, vallan suurissa Tuonelan vaimalaisissani vajauttelomah siun valkevuisie vassen, voi, hotj vallan ainusien valkeijen sanasien kera vallan seäjellä.
Niin mie toivelen, vaimala vartuoni, jotta valkie hyväseni valkeijen sanasien keralla on vallan seätelömässä valkeista syntysistä.
Voi, armahan hyväseni aijallini, rupiele armahien armosanasien kera asettelomah ankehta varruttani, jos siun assuntasijasih kuillana aikasin koalelen, ankeh vartuoni.
Mie toivelen, niillä aikasin hotj armas hyväseni armahie armosanasie asetteloo ankehella vartuollani. Eikö hotj niillä aikasin ankehella vartuollani aijan suuret Tuonelan apieset alentelisi ankehista seänalasistani.
Rupiele, orhien hyväseni oimullini, opastelomah onehta varruttani kaiken oimullisilla olkatyöhysillä oimun koaleluaikasina. Vet en voi, oneh vartuoni, omista oimun nuoriikkaisista osratuumasistani ['nuorukkaisista osratuumasistani' = nuorista tyttöarveluistani] oivellella. Mie toivelen. jotta orhie hyväseni on niillä aikasin opastelemassa omilla olkatyöhysillä.
Rupiele, mairehen hyväseni manullini. kaiken manullisie mahtisie mahittelomah malkivoa varruttani, kun olen mairehen hyväseni mahtisien takana manun elossellun mairehien ilmojen peällä. Vet en voi, malkivo vartuoni, omista marjamahtisistani [tyttövoimistani] maltella [ymmärtää]. Mie toivelen, jotta mairissanani mairis hyväseni on niillä aikasin mahittelomassa mairehista syntysistä kaiken mairehillisih mahtisih."
Toiset sukulaisista, tuttavista ja naapureista, ketkä vain haluavat, jäävät vainajan taloon pimien yön valvontah. Ne kolme yötä, jotka ruumis on pirtissä, valvotaan kuolleen ääressä. Vainajaa ei saa jättää yksin koskaan, ei yöllä eikä päivällä, se kun saattaa nousta ylös ja tehdä vaikka mitä pahaa. Kerran entisaikaan oli vainaja jätetty yksinään, ja tämä oli noussut ja pureskellut orret ja laavusniekat, pöydät, lautsat ja skammit ja kaikki tuhannen rieskaksi ja pillan päreiksi — kuolleella kun on rautaiset hampaat. Sitten oli pureskelija jälleen mennyt arkkuunsa makaamaan.
Pimeän yön valvonta on kallis (tärkeä) valvonta, niin kallis, että se, joka valvoo kolme pimeätä yötä kolmessa paikassa, pääsee "tsharsvah", kun taas sille, joka ei ole eläessään valvonut yhtään pimeätä yötä, ei tsharsvaa näytetä. [Ristityn pitäisi iässään ainakin kolme pimeätä yötä valvoa, olla apuna kolmeen lapsen synnytyksessä ja kolmella olla kummina.] Sekä miehet että naiset käyvät valvomassa, naisrahvas kuitenkin enemmän naisvainajaa. Pimeiden öiden valvontaan eivät tosin kykene muut kuin terveluontoiset henkilöt, se "toispuolehini" kun koettaa kovasti väsyttää valvojaa. Mutta nukkumaan ei saa ruveta. Mitään työtäkään ei valvottaessa tehdä, ei käsitöitäkään, ei myös meluta, leikkiä lasketa eikä naureta. Sillä "pokoiniekan pirtissä ei pitäis suu muhahtaa." Istutaan vain ja ristitään silmiä. Mutta puoliyön aikana ei pidä silmiä ristiä, sillä silloin on kaikki paha liikkeellä, illasta puoliyöhön saakka.
Pyhäinkuvain edessä, kuolleen pään yläpuolella, palaa tuohus ja pöydällä kyntteli, jos on pimeä aika. Ventshätuohus (vihkituohus), joka on vainajalla ventshätessä [Vihittäessä. Kumman tuohus ventshäämisaikana on lyhyemmäksi palanut, se kuolee ensin] ollut kädessä, on tavallisesti pyhäinkuvilla palamassa. Sitä on pidetty tallessa, poltettu hiukan ensimmäistä lasta ristittäessä ja nyt kuolintuohuksena se saa palaa loppuun.
Pimeän yön valvonnasta ei saa ottaa maksua, vaikka tarjottaisiinkin.
Mitään työtä ei pokoiniekkapirtissä koko aikana saa tehdä; ken raataa, hän lyhentää omaa ikäänsä. Toisissakaan huoneissa ei tehdä mitään suurempia töitä eikä koko talossa, sillä työn raadannalla ei silloin ole svjätenjöä, siunausta.
Tänä aikana jakavat perilliset keskenään vainajan jättämät vaatteet ja muut tavarat. Sillä ennen hautaan viemistä on kuolleen omaisuus jaettava. Jos tavarat jäävät jakamatta, niin
"kyllä on niistä puoli tuulen, toini tuiskun, kolmansi pahan pitäjän."
Niistä ottaa osansa ken ehtii, saa ja sattunee. Mutta vasta sen jälkeen, kun vainaja on pesty ja laskettu arkkuun, saa jakamispuuhiin ruveta. Tavarat pitää kaikki kantaa kuolleen pirttiin: "siitä heän näköy, jotta ne on joattu, kun ne joatah hänen itsheh aikana". Omaisuus jaetaan "verrotellen" ja sovitellen, miten paraiten osataan, toiselle tuo, toiselle tämä. Jos vainaja on eläessään jollekin jotain luvannut lahjaksi, on se hänelle annettava, jottei lupaaja pahastuisi.
Aamulla, huomeneksella, herätellään vainajaa, itkien valveillellah yksille teevesille yhteisen samovoarastolan, tee-pöydän, ääreen, johon hänelle on jätetty lyhjä sija teelaseineen. Itketään:
"Etkö voi, soavis hyväseni, soarnan yleneksennellä soarnan polvuhisilta Tuonelan sijasilta soarnan aivosina huomenes-soalostisien soarnan ylenentä-aikasina yksillä sakonovoiloilla [tavanmukaisilla (ven. zakon = laki)] samovoaravetysillä omien soahkunastolasies [ruokapöytien] peällä omien kahenloatusien soarnumaisies ['kahenloatusien soarnumaisien' poikien ja tyttärien] keralla ta i sammu vartuoni keralla. Vet kun kaiken aikasie olit soarnan ensimäisinä yksillä samovoaravetysillä omien soahkunastolasies peällä.
Niin sammulla vartuollani äijiksi sammusikseni soarnan loajittautuo näinä huomenessoalostisien soarnan ylenentäaikasina.
Etkö voi, soavis hyväseni, miun sammuih eänisieni soarnan yleneksennellä? Mie kun, sammu vartuoni, sammujen vetysieni keralla soarnan ylentelen.
Kaikki on, soavis hyväseni, siun soahkunastolaseskin sammujen vetysien valloissa näinä huomenessoalostisina.
Kaikki soarnumaises [lapsesi] ta i soarnajaisen [äitini] sammujen vetysien keralla soarnan koalellah näinä huomenessoalostisina, kun ei ole siun sulie soavehuisies näissä soarnan assuntasijasissa soarnan koalelomassa.
Etkö voi, kuulu hyväseni, kujin aivosien huomeneskuuroksuisien kujin ylenentä-aikasina kujin polvuhisilta Tuonelan kuuritshasijasilta [arkusta] kujin yleneksennellä yksillä kuumilla kunkkavetysillä [teevesille] omien kujin tovolnoisien [kylläisten] kunnivostolasies [arvopöytiesi, pyhien pöytiesi] peällä.
Mie kun, kurja vartuoni, kujin loajittelin kuumat kunkkavetyöt, kun olit kaikin aikasin kujin ensimäisinä omien kunnivostolasies peällä ta omien kahenloatusien kuvoamaisies [lapsiesi, sekä poikien että tyttärien] keralla ta i kaksien kujin olovien omakuntasies keralla ta i kurjan vartuoni keralla.
En voi, kurja vartuoni, kujinkana vähäsie kunkkavetysie kujin alennutella näinä huomenes-kuuroksuisina kunnivostolasies peällä, kun ei ole kuulu hyväseni sulie kukkahuisie omissa kunnivostolasissa yksillä kuuluilla kunkkavetysillä.
Etkö voi, kuulu hyväseni, hotj kujin vereksih ilmojen peällä puutuneihien [kadonneiden] kyynärpäijes varasih hotj kujin vähäsiks aikasiks miun kurjie eänisieni vassen [kurjan, vaikeroivan ääneni johdosta] kujin yleneksennellä, kun mie, kurja vartuoni, kurjien vetysieni kera siun kukkahuisies kujin ylentelen?
Kaikeks kuulu ikäsekseni lienöy kurjalla vartuollani näijen kujilliset kurjaset kujin akkiloitavaisiks.
En liene, kuulu hyväseni, koko kuulu ikäsessäni kujin yleneksentelömäh. kun ei voimin näinä huomeneskuuroksuisina kujin yleneksennellä miun kurjie eänisieni vassen yksillä kuumilla kunkkavetysillä.
On kuulu Spoassusen' kujin puuvutellun kuulu hyväseni sulat kukkahuot kuulu ilmasien peältä kujin yhettömiks.
Niin se lienöy kurjan vartuoni kurjat seänalaset [suuret mielipahat, sydänalaan koskevat] kuleksentelomah näistä kurjasista kurjien vetysien valtasista, niinkuin kuulu Spoassusen' kujin ankarimmat kuuroseähyöt [kuurosäät] kuleksenteloo toisin aikasin.
Niin lienöy sammun vartuoni sammut seänalaset sataiksentelomah [monia mielipahoja toisensa jälkeen] sammujen vetysien valtasissa, niinkuin soavehen Spoassusen' soarnan ankarimmat sajeseähyöt soarnan koaleloo."
Sitten taas samaan tapaan valveutellaan vainajaa murkinalle, "valjuskaverosille":
"Etkö voi, valkie hyväseni, valveuvuksennella yksillä valjuskaverosilla [ruoka-aterioille (ven. valenets = pieni nisuleipä)] näinä vallan auvosina huomenes-varreksuisina omien voalimaisies keralla ta i voalimaiseni keralla?
Emmä voi yksillä valjuskaverosilla valmisteliutuo kokonaisina huomenesvarreksuisina siun valkehuisittas.
Etkö voi, kaunis hyväseni, hotj kaitojen kalovehkätösies [kalvehtuneiden käsiesi] varasih kajon yleneksennellä omien kannikkastolasies peäh, hotj kajon vähäsiks aikasiks?
Ei voi kannettuises eikä kantajaiseni enkä kaiho vartuoni kajon loajittautuo siun kallehusittas näinä huomeneskaunistoisina kannikkastolasih [pöytään, jossa on leipäkannikoitakin].
Etkö voi, orhie hyväseni, hotj olkapeähysies varasih oimun yleneksennellä omien opinjastolasies [ruokapöytiesi (ven. obulnyj = ylellinen, runsas)] peällä yksillä opinjaverosilla [ruoka-aterioille] oimun aivosina huomenesoprennaisina omien kahenloatusien ottamaisies keralla ta orheih ilmoih seätelijäisiin ottajaiseni keralla?
Vet, ei voija siun omusittas, orhiesanani orhie hyväseni, oimun loajittautuo näinä huomenesoprennaisina. Kaikki ollah onehien vetysien valloissa kokonaiset huomenesoprennaiset.
Koko orhien ikäseni piettävät tuli opoalaiset, kun ei ole orhien
hyväseni omusie yksillä opinjaverosilla.
Ei kuillana aikasin koko orhiessa ikäsessäni ole enämpi orhien
hyväseni omusie yksillä opinjaverosilla."
Vainajan tilasta sekä hänen pirtissä olonsa aikana tapahtuneista seikoista voidaan todeta ja ennustaa tulevia kuolemantapauksia sekä muita seikkoja. Niinpä jos vainaja on pitemmän aikaa sulana eikä jäykisty, vaatii hän toisia vainajia jälkeensä. Samoin myös, jos kuoltua hänen silmänsä jäävät raolleen; vasen avoimeksi jäänyt silmä kutsuu naishenkilöä, oikea taas miespuolista. Jos kuolijassa hengenlähdön jälkeen, pesemisen päätyttyä, tavataan täi, joka mataa jalkoihin päin, kuolee talosta pian toinenkin henkilö, mutta jos syöpäläinen yrittää päähän päin, ei kuolema ole niin lähellä. Toisinaan tuohuksien tuli kuolinpirtissä häilää ja liehuu aivan omia aikojaan. Silloin muka anhelit liikkuvat vainajan ympärillä.
Joskus ilmestyy kuoliotalon pihalle pikkuisia lintuja [harmaita pieniä lintuja niinkuin "punaskarja", pulmusparvi]. Silloin ovat muka toiset vainajat tulleet tuolta ilmalta ottamaan vainajaa vastaan.
Jos joku pelkää kovasti vainajaa, kehoitetaan häntä nipistämään kuolleen vasenta kantapäätä kolmesti taikka kohottamaan kolmesti arkkua. Se karkoittaisi pelon. Mutta kovin arkaluontoisen ei pidä mennä sitä tekemään, eipä katsomaankaan vainajaa, sillä hän voisi silloin pelästyä ja saada ikuisen kalman. Lapsia ei uskalleta laskea kuolleen lähelle.
Mutta jos sattuu ukonilma nousemaan, kun ruumis on pirtissä, aletaan sitä kiireesti toimittaa hautaan, vaikkei kolmea vuorokautta vielä ole kulunutkaan. Ikkunat kuolleen kohdalla peitetään silloin vaatteella ja ikkunalaudalle lasketaan jokin kulunut rauta-ase — veitsi, keritsimet, vasara tai viikatteen kappale — ja kulunut viikatteen liippakivi. Mutta sittenkin voi ukkonen toisinaan vainajan panna, jopa niin, että hän halkieu ja rupieu vuotamah. [Ukonilmalla ei muuten pitäisi kenenkään olla pitkällään, ukkonen kun silloin helpommin iskee].
5. VARAUTUMINEN VAINAJAA VASTAAN.
Sitä pirttiä, missä vainaja on kuollut ja sitten kolme yötään levännyt, on jälkeenkinpäin varoen käytettävä. Kuuteen viikkoon ei siinä saa mitään iloa pitää eikä meluta. Ei myöskään saa pirttiä koko sinä aikana jättää puustaksi, tyhjäksi: vainaja voisi silloin palata sinne takaisin ja saada aikaan pahaa.
Mutta varsin vaarallisia ovat ne esineet, jotka ovat hengenlähdön aikana taikka heti sen jälkeen koskettaneet vainajaa, vieläpä jotkut semmoisetkin, jotka eivät ole kosketuksissakaan olleet. Niistä näet pelätään kalman tarttuvan.
Kaikki vainajan alla olleet vuodeoljet, kuolentarikat, sekä huonot vaatteet on ennen kuolleen hautaamista poltettava, samoin pesurikat, pesuvastat ja pesuripakot (rievut), vieläpä arkkua laadittaessa syntyneet lastutkin. Kaikki ne kannetaan loitos järven rantaan lietteelle taikka metsään alangoille, missä ei ole tapana liikuskella, ja sytytetään palamaan. Talvella ne poltetaan järven jäällä. Järven lietteelle taikka metsäalangolle, missä kalmajätteitä on poltettu, ei uskalleta mennä kävelemään. Moni on niistä paikoista saanut kuolemantaudin ja mennyt manalle, kun ei ole tästä taudista päästäjää. — Pirtin lattiasta, niin kauan kuin se on ruumiin jäleltä pesemättä, saattaa myös kalma tarttua, jos siinä kävelee paljain jaloin.
Ruumiin pesuvesi viedään ulos ja kaadetaan maahan semmoiseen paikkaan, missä ei voida liikkua, esim, jonkin huoneen salvoksen alle. Pesentäsaippuaa ei saa enää tavallisiin pesuihin käyttää; jos sillä pesisi itsensä, alkaisi vapisuttaa, niin ettei mikään jäsen pysyisi alallaan. Toiset pistävät sen kuolleen mukaan, mutta toiset panevat talteen taikavälineeksi, jolla voidaan aiheuttaa pahaa. Samoin myös sillä neulalla, jolla vainajan kuolinvaatteita on ommeltu, saatetaan tehdä pahaa, etenkin, jos sillä on ommeltu kolmet kuolijan verhot. Tytöt voivat pistää sen salaa tungettelevan nuorukaisen vaatteisiin, ja siitä tungettelijan luonto lankeaa; tuntuu kuin olisi aina "moa peällä". Se rihmakin, joka on jäänyt vaatteita ommeltaessa, on poltettava. Jos sillä ompelisi vaatteensa, saisi siitä itseensä tuskan, ikäänkuin kalman.
Ne kuolleen vaatteet, jotka ovat kuoleman hetkellä olleet vainajan yllä ja ovat liian hyviä poltettaviksi, viedään ulos ja pestään. Ensin ne huuhdotaan kolmessa vedessä, ja vesi aina kaadetaan maahan; sen jälkeen ne vasta virutetaan järvessä. Pestyä vaatteet asetetaan aidan nurkille kuivumaan ja ne saavat siellä tuulettua kuusi nedälie (viikkoa).
Monet varat on tehtävä, kun lähdetään viemään kuollutta pirtistä pois.
Sille sijalle, jossa arkku on ollut, heitetään heti kylmää vettä ja suolaa ("ruotshin-suolaa"), lisäksi vielä jokin rauta-esine: hiilihanko tai uhvatta, keittokoukku tai patahanko. Skammit, rahit, jotka ovat olleet arkun alla, polkaistaan kylelleen, jotta talossa ei vasta heti surma vierailisi. Vainaja viedään ulos jalat iellä-päin ja kun on ovesta päästy, ei lasketa sisään eikä uloskaan ketään, ennenkuin pirtin ovea on yhteen kyytiin kolmasti paiskattu hyvin kovasti kiinni. Sitten ei manan matkalainen voi palata takaisin. Kuollutta ulos vietäessä ei saa pirtin ikkunasta katsoa jälkeen. Siitäkin voi vainaja myöstyä takaisin. Ulkona taas, kun kuollutta tuodaan vastaan, ei saa katsoa vastaantulijaan, vaan pitää kääntyä takaisin päin ja "prostiutua". Sitten saa kyllä katsoa jälkeen. Ellei näin menetellä, hinkautuu kalma ja silmät tulevat kipeiksi.
[Silmiä, joihin kalma on hinkautunut, pestään vedellä, vesi viedään kolmen tien haaraan ja manataan:
"Mäne, kalma, karsinah, kylmä, kylmäh kyläh, alla kylmän kynnyshirren, alla kauhien katajan, karvoista emo- (t. iso-) kapehen, emon tuoman ruumehesta, vaimon kantaman ihosta, vaivasesta vartalosta!"]
Vaikka tuntematontakin vainajaa tuodaan vastaan, on prostiuduttava.
Sillä "kuollehelle kuninkaskin lakkiah nostaa".
Koko sinä aikana, jonka vainaja on pirtissä, ei pirtin lattiaa kertaakaan lakaista eikä muutenkaan siivota. Mutta heti kun kuollut on viety pois, lakaistaan lattia, pyyhitään vastoilla, ja rikat viedään ulos ruumiin jälkeen ja poltetaan samalla rantalietteellä, missä vuoileoljetkin. Tällöin manataan:
"Kaikki ruhkat myötähäs, kaikki pahat matkahas! Siipines, sulkines, luines, lutehines, ynnä ytimines, mäne myötä möykkyines!"
Silloin on vainaja "hieritty pois siltä paikalta eikä se enää siitä takaisin tule". [Samoin häiden aikana ei myöskään pirttiä lakaista. Vasta häiden loputtua lakaistaan, ja rikat työnnetään morsiamen jälkeen, jottei hän ikävöisi entiseen kotiinsa.] Lakaisemisen jälkeen lattia vielä pestään vihkolla, ja kolikalla (luudalla) vettä valelemalla lykätään. Kuolentasijalle lattiaan isketään kolme rautanaulaa, jottei sillä sijalla ketään varauttaisi. Jollei rautanauloja lyötäisi, kummittelisi kuolinpaikka, niin ettei kukaan voisi siihen panna pitkäkseen.
Viimeksi savustetaan pirtti katajoilla. Hinkalolle (arinalle) työnnetään katajia palamaan, ja palavalla havulla tulitellaan ympäri pirttiä, eniten kuolinsijoja, niin että huone tulee savua täyteen. Näin kalmanhaju kaikkoaa kuolinpirtistä, ja paholainenkin pelkää katajaa, kun se palaessaan rätisee.
Kyläläiset toimittavat kaikki nämä pesu- ja varaustyöt. Lopuksi on heidän itsensäkin puhdistauduttava. Heillä on pesuhommissaan ollut yllään huonot vaatteet, semmoiset, joita ei muissa toimissa käytetä. Ne riisutaan pois, peseydytään ja pukeudutaan puhtaisiin vaatteisiin. Sitten vielä savustaudutaan katajankatkussa taikka poltetaan vaateriepua arinalla, ja siitä nousevassa savussa pidetään käsiä ja vaatteita.
Aina ei kuollutta osata niin toimittaa pois pirtistä, ettei hän palaisi takaisin. On usein sattunut, että kuollut on vielä kalmistostakin kulkenut kotonaan peloittelemassa ja kummittelemassa. Niin oli esim. Rotioni Huotari, vanha vuonnislainen patvaska ja tietäjä, kulkenut kotonaan, kävellyt huoneissa ja ryskänyt ovissa ja kysellyt rahojaan. Kummittelija voidaan karkoittaa siten, että isketään kolmasti pirtin kynnykseen kirveen hamaralla [sama temppu tehdään, jos vainaja pirtistä ulos kannettaessa "jyventäytyy", niin että on kovin raskas kantaa], taikka taas häädetään korennolla tantereelle, heitetään vielä korento jälkeen ja uhkaillaan:
"Tule toini kerta, soat paremman kyyvin! Pisy tilallas, minne olet viety, missä olet olija! Ei ole tänne työn tekuo, eikä tilankana tarpehella! Männyt on männyn, jälkeh jeänehet elää!"
Joskus voi vainaja ilmestyä kotitanhuilleen oikein näkyväisenä hoamunakin. Silloin pitäisi olla suvikkovarsan suitset — varsan joka ei ole vielä ollut reen edessä; kun lyö niillä haamua, niin tämä katoaa. Jos taas vainaja on niin itsepintainen, ettei sitäkään säiky, pitää tehdä leppäni jousi ["Leppä on lemmon lessyttäjä, hoapa on piessan puu."] ja ampua sillä leppäni pulikka vainajan vasempaan kantapäähän. Vielä on käytävä kalmistossa lyömässä viisi leppänoaklaa (naulaa) vainajan kropnitshaan, hautakammioon, kaksi jalkopuoleen, kaksi käsien kohtaan sivuihin ja yksi pääpuoleen. Lyötäessä sanotaan:
"Pisy paikallas, mihin olet pantu!"
Voipa kuollut pistäytyä entiseen kotiinsa ihan ilmihaamussaankin ja elellä kuin eläessään: tehdä talon työtä, maata naisensa vieressä, käydä naapurissa vieraissa. Mutta jos hän nauraa tai vihastuu, niin hänellä näkyy rautahampaat, ja siitä hänet tunnetaan tuonelan asukkaaksi.
Hyvin helposti saattavat manalaiset tulla tyhjäksi jätettyyn pirttiin — jos kuoleman jälkeisillä viikoilla on erehdytty jättämään pirtti asumattomaksi. Silloin häädetään manalaiset kirveellä ja korennolla pois ja manataan:
"Manalaiset moatukkah, kalmalaiset koatukkah pois elävien imehnisten sejasta! Teät on pois hieritty elävien kirjoista!"
6. HAUTAANSAATTO.
Kun ruumista on pidetty kolme vuorokautta pirtissä, saatetaan se kalmismoahan.
Jo aamulla aikaisin ovat hauvankaivajat lähteneet hautausmaalle haudan tekoon. Hautaa ei näet saa kaivaa yöksi avoimena olemaan. Ei myöskään saa jättää kaivettua hautaa yksikseen; jos hauta tulee valmiiksi, ennenkuin kuollut tuodaan siihen, pitää jonkun jäädä sen luo vartioimaan. Arat henkilöt eivät uskalla jäädä, mutta rohkealuontoiset eivät pelkää, kun asettavat pari lapiota ristiin haudan yli. — Kun haudankaivajat lähtevät työhönsä, itketään heille:
"Elköä viluilla pohjolan viimapuolusilla visan loajitelko vieslöveä hyvästäni Tuonelan vierisijasilla [tark. hautaa] näinä päivävierennäisinä.
Voikoa lämpimillä puolusilla vieslövie ilmasie visan loajitella, jotta ei vieslövän hyväseni pitäis vieslövis syntysis viluilla viimapuolusilla kaiken aikasin visan koalella.
Elköä, kyhän olovat omakuntaset, kylmillä kyytäpuolusilla [kyytäilma = pohjoinen tuima viima] kyhän asetelko kyllä hyvästäni kyhän polvuhisilla kylkisijasilla [ikuisilla makuusijoilla], jotta ei pilaisi kyllä hyväseni kyhän alituisista [alituisesti, aina] kyytäpuolusilla kyllä ilmasie kyhän koalella kuulu syntysissä.
Voikoa lämpymillä puolusilla kyllä ilmasie kyhän asetella, jotta ei niistä tulis kyhelmäiset [suuret mielipahat] kyhelmällä vartuollani kaikeks kyllä ikäseksen' kyhän alenneltavaisiks.
Voikoa, oimun olovat omakuntaset, oikiella puolella orhien Spoassusen Otavatähtösie ['oikiella — — — Otavatähtösie' = suvipuolelle Otavaa] orhien hyväseni olentosijaset oimun loajitella orheih syntysih näinä päiväoprennaisina.
Eikö orhie Spoassusen' orhieta hyvästäni orheis syntysissä oikiella puolella Otavatähtösie oimun asettelis oimun eloistelomah. Kun oli osien alla ['osien alla' = hyväosainen, varakas] ilmojen peällä koalelijaini, jotta ei orhie Spoassusen' orheis syntysissä osattomih osaeloksih ['osattomih osaeloksih' = huonoille osille] oimun otplahoslovis [asettelisi] orhieta hyvästäni."
Kuolleen kantajiksi rupeavat ketkä vain ovat saapuvilla. Nuoret kantavat nuoria, vanhat vanhoja, miehet miehiä, jopa naiset naisia, tytöt tyttöjä. Mutta läheiset sukulaiset eivät ota kantamiseen osaa. Siitä vainaja taas olisi pahoilla mielin, luulisi, että "he niin suvaitshisivat hänen moah mänövänsä". Myöskään ne, jotka ovat heikkoluontoisia ja pelkäävät, eivät mene kantamaan; jotkut eivät uskalla mennä vainajaa kaimoamahkana, saattamaankaan. Niinpä esim, raskaana olevat vaimot pysyvät pois koko kuolinkulkueesta. Vainajan leski kyllä saattaa miestään kalmistoon, jos kykenee.
Jo aamupäivällä on ruumis saatettava kalmistoon, ennen puoltapäivää. Iltapäivällä, sen jälkeen, kuu päivä kääntyy luoteelle [länteen], ei vainajaa enää saa panna hautaan, sillä jälkeen puolen päivän haudatulle ei näytetä päivää tuonelassa, vaan vainaja saa olla ainaisessa pimeydessä. Muuten ei kalmistoonkaan saa iltapäivällä mennä, eikä sitä uskalletakaan tehdä. Sillä kalmiston asukkaille on iltapäivällä annettava rauha. Häiritsijälleen, puolenpäivän jälkeen kävijälle, ne voivat suuttua, jopa saattaa hinkautuman, ellei kävijä osaa väkeä asettaa.
Ennen hautausmaalle lähtöä on jo toimitettu lähtöstola, katettu pöytä, jossa on syötäviä kaikenkaltaisia, teetä ja kahviakin, jollakulla viinaakin. Mutta ennen kalmistossa käyntiä ei pöydän antimia nautita.
Arkkua kannetaan orrella. Arkun kumpaankin pääpuoleen sidotaan nuorat ja nuoriin mutkat, joihin pujotetaan orsi arkun pituussuuntaan. Orsi on niin pitkä, että kuusi henkeä voi yhtaikaa olkapäillään olla kantamassa, kolme kumpaisestakin päästä. Arkkua matkaan laiteltaessa itketään:
"Min vallallisilla vasrityöhysillä [töihin, ulkotöihin] valmisteleka valkieta hyvästäni, vallan olovat omakuntaseni ta valivot voalijaini lapset, kuin että ole näihe loatusie eloksie koko valkiessa ikäsessäni minkänä vallallisilla varsityöhysillä valmissellun?
Min tunnollisilla tuontatiehysillä [kauppamatkoille, ansiotöihin] tunnon loajitteletta tuvista hyvästäni, tunnon olovat omakuntaseni ta tuomekset [pojat] tuuvittajaini lapset, kuin että ole näihe loatusie koko tuvehessa ikäsessäni tunnon loajitellun?
Niin alkoa äijiksi tuhmasikseni tunnon loajittautuo turtivolla
vartuollani. Onnakko tulemattomilla Tuonelan tuontatiehysillä
tunnon loajitteletta tuvista hyvästäni tunnon jälkimäiset
kertaset."
Sitten otetaan orsi olkapäille ja lähdetään kantamaan. Ovesta vietäessä prostiudutaan (pyydetään anteeksi) vainajan puolesta. Hän on ehkä eläessään ovissa pahoin sanoin liikuskellut. sentähden on anteeksi aneltava. Se toimitetaan itkusanoin:
"Prostikkoa [antakaa anteeksi] valkieta hyvästäni nämä omat vallan assuntasijaset vallan jälkimäiset kertaset!
Et tiijä, valkeijen ilmojen peällä oloaikasina, on niin vallallisien vaimaloijen sanojen ['vaimaloijen sanojen' = kirosanojen] keralla vallan koalellun omissa vallan assuntasijasissah.
Elköä kiirähäisistä [kiireesti] kirasta [armollinen, hyvä]
hyvästäni omista kiran assuntasijasistah kiran koalatelkoa!
Anna ois kiras hyväseni omissa kiran assuntasijasissah omien
kiiromaisieh keralla kiran olovammat aikasie.
Voikoa aikoja alennellen ['aikoja alennellen' = hitaasti]
assutella armasta hyvästäni omista assuntasijasistah aijan
polvuhisilla Tuonelan tiehysillä.
Anna visan olovammat aikasie ['visan — — — aikasie' = kauan
aikaa] omissa visan assuntasijasissah omien viihyttämäisieh
keralla visan koalelis.
Vet, tuloo viihyttämäisilläh visan suuret ikävien vieronaiset hänen vieslövyisieh kuin jeähäh visan armottomiks vieslövien ilmojen peällä visan koalelomah."
Samoin prostiudutaan sintshissä;
"Prostikkoa vetristä hyvästäni nämä omat vestokattoset [veistetyistä laudoista tehdyt katot], sadoin verskoin vejetyt [sadoin verskoin vedetyt = monista laudoista laaditut], verran jälkimäiset kertaset!
Et tiijä on vetrehien ilmojen peällä oloaikasina min visallisien vieronoijen sanojen [vieronoijen sanojen = kirosanojen] keralla visan koalellun näitä vestokattosie visan loajitellessah."
Ulos vietäessä lasketaan arkku kolmannelle kynnykselle, vajan kynnykselle. Vainajalla voisi olla paha mieli, jos häntä kulotettaisiin vallan kiireesti, pysähtymättä. Täällä taas vajoilla, sintshin edessä olevilla katosrappusilla, pyydetään proskenietä (anteeksi):
"Prostikkoa valkieta hyvästäni omat vajovieryöt vallan jälkimäiset kertaset valkeijen ilmojen peällä oloaikasina!
Et tiijä, on omilla vajovierysilläh min vallallisien vaimaloijen sanojen keralla vallan koalellun valkeijen ilmojen peällä oloaikasinah."
Sitten taas pihamaalle päästyä:
"Prostikkoa loatu hyvästäni nämä lastupihaset [pihalla on tavallisesti kaikenlaisia lastuja, varsinkin syrjäpuolessa veisto- ja pinopaikalla] loavun jälkimäiset kertaset, kun loatu syntysih loavun koalellah!
Et tiijä, min laittojen sanojen ['laittojen sanojen' = kirosanojen] kera on loavun koalellun omilla lastupihasillah loatu ilmojen peällä oloaikasinah."
Arkku viedään kantamalla hautausmaalle asti, ellei kalmisto ole varsin kaukana, — se onkin tavallisesti kylän laidassa. Välillä vain käytetään ruumista kirikössä, jossa arkku keritetään nuorista, lasketaan lattialle papin käsiteltäväksi ja sitten taas toimituksen päätyttyä uudestaan nuoritetaan ja otetaan kanto-orteen, jonka jälkeen lähdetään hautausmaata kohden. Mutta ne, jotka asuvat etempänä, tuovat vainajansa talvella hevosella ja reellä. Silloin sidotaan vempeleeseen valkea vaate ja hevosen kaulaan asetetaan kello, mistä nähdään, että siinä viedään vainajaa. Sillä kelloissa ei muuten saa ajella.
"Tshillissä [pieni tiuku] mieholah, kellossa Tuonelah".
sekä:
"Tshipi tshillissä ajaa,
kuoloma ajaa kulkusessa"
sanotaan. Kellona käytetään isoa hevosen tai lehmän kelloa. Kun vainaja on viety kelloissa, ei hän palaa enää takaisin, sillä
"Kerta on kelloissa viety,
ei tule takaisin enää."
Ajeltaessa istuvat vainajan lähimmät sukulaiset arkun kannella jalkapuolessa, pääpuolessa ei saa istua, vainajalla kun on pyhäinkuva ryntäillä. Miestä hautaan saatettaessa istuu vaimo arkun kannella, ja isän tai äidin arkulla istuvat tavallisesti lapset. Jos taas on järvimatkaa kalmistolle, viedään arkku kesällä veneellä. Tällöin asetetaan kaksi venettä rinnakkain yhteen, koska pelätään, että vainaja voi vesillä heittäytyä kovin painavaksi; toiseen veneeseen lasketaan arkku ja kumpaistakin soudetaan ulkolaidalta.
Vainaja voi joskus heittäytyä hyvin painavaksi, jyventäytyö niin jykieksi, ettei saadakaan liikkeelle. Jotkut painavat niin paljon, että pitää olla neljä, viisi kantomiestä orren kummassakin päässä. Ennen vanhaan oli Nokeuksessa suurtietäjä, Noki-Jussi, heittäytynyt niin painavaksi, että oli pitänyt monella hevosella vedättää kalmistoon, ja hautaan laskettaessa oli arkku pudonnut pohjaan, niin että koko hautausmaa oli tärähtänyt. Vainajan näin "jyventäytyessä" pitää vasemman jalan kantapäällä taaksepäin "potata" (potkaista) arkun pääpuolta kolme kertaa taikka yhtä monesti paukauttaa kirvespohjalla, jopa oikein vihapäissään. Silloin kaikkoavat painajaiset ja muut pahat vintiöt. "Jyventäytyvän" vainajan on kovin vaikea lähteä täällä toiseen elämään, siksi hän heittäytyy niin painavaksi. Vainaja saattaa myös "jyventäytyä", jos jälkeen puolenpäivän lähdetään ruumista viemään.
Jos kuollutta hautaan saatettaessa sattuu sade- tai pyryilma, on se hyvä merkki: vainaja viedään silloin "tsarsvah", koska jumalat näin "jälet kallah". Ken kuollutta pelkää, voi vainajaa hevosella vietäessä katsoa hevosen jalkojen välitse arkun yli, sitten ei enää peloita.
Vainajan pihasta lähdettäessä prostiudutaan nurmilla:
"Prostikkoa vieslöveä hyvästäni omat viikatehvainivoiset visan jälkimäiset kertaset vieslövih syntysih visan assutteluaikasina!
Et tiijä, min visallisien vieronoijen sanojen [kirosanojen] kera on visan koalelluh omilla viikatehvainivoisillah omien viihyttämäisieh keralla."
Ja taas peltojen laitoja kuljettaessa:
"Prostikkoa kyllä hyvästäni omat kylvöpeltosieh laitaset kyhän jälkimäiset kertaset kyllä syntysih kyhän assutteluaikasina!
Et tiijä, on kyllä ilmojen peällä oloaikasina min kyhällisien kyhelmöijen sanojen ['kyhelmöijen sanojen' = kirosanojen] keralla kyhän koalellun omilla kylvöpeltosillah.
Prostikkoa valkien hyväseni omat vakopeltoset vallan jälkimäiset kertaset!
Et tiijä, min vallallisien vaimaloijen sanojen kera on vallan koalellun omien vakopeltosieh peällä valkeijen ilmojen peällä oloaikasinah."
Vainajaa kuljetetaan samoja polkuja ja samoja kylän kujasia myöten, joita rahvas tavallisesti liikkuu. Etumaisena kannetaan ristiä ja arkun kantta — jotkut läheiset miessukulaiset ovat niitä kantamassa —, niiden jälessä arkkua, ja perässä käyvät kaimoajat, saattajat, miehet ja poikaset edellä, naisrahvas jälessä [naiset eivät saa milloinkaan kulkea edellä], sukulaiset etupäässä. Astutaan rinnakkain "kuin kuolienkaimoajat" ainakin. Kaikki, jotka vain pääsevät, liittyvät ruumissaattoon. Sillä niin monta kuin kaimaat tuonelaan, niin monta tulee siellä sinua vastaan ottamaan, kun sinne kerran joudut. Jos et ole ketään kaimannut, niin ei kukaan tule sinua vastaankaan tuonelan porteilla.
Kujasia käytäessä anellaan jumalan ilmoiltakin anteeksi:
"Prostikkoa kuulu hyvästäni kaikki kuulu ilmojen alustaiset kujin jälkimäiset kertaset, kukali lienöy kuulu ilmojen alustaisie kuleksennellun kuulu ilmojen peällä oloaikasinah!
Et tiijä, on min kujillisien kurjien sanasien ['kurjien sanasien' = kirosanojen] kera kujin koalellun kuulu ilmoja myöten."
Naapurien aitoperiä [aitojen vieriä] astuskeltaessa valitellaan:
"Voi suojauvuksennella [piilottautua], sukie hyväseni, näihe
suventamien [naapurien] suimun assuntasijasih ta i suimun
olovien omakuntasien [naapurien] suimun assuntasijasih, jottei
sukeih syntysih suimun assuteltais siun sulavuisies näinä
päiväsuoveroisina!
Mie, surento vartuoni, hotj toisin aikasin käisin siun sulavuisies
suimun silmittelömäs suventamien suojapuolusista [piilopaikoista].
Voi, armas hyväseni, asetteliutuo salapuolusih [salaisin puolin]
aikomien [naapurien] aitovierysillä, hotj ei armahih syntysih
siun armahuisies assuteltais näinä päiväarveksuisina!
Mie, ankeh vartuoni, hotj aikomien aitojen alasin puolusin [aitojen vierillä piilotellen] kävisin siun armahuisies aijan silmittelömässä hotj toisin aikasin."
Mutta saateltaessa lasta, joka eläessään on jo kyennyt ulkona juoksentelemaan, prostiudutaan:
"Prostikkoa nämä kujavieryöt kuvoamaistani kujin jälkimäiset
kertaset!
Et tiijä, on kummakukkasieh kera kujin koalellun näillä
kujavierysillä [kujavieret].
Voi soarnumaisen salmojen [nurkkien] suojasih salauvuksennella [piilottautua], jottei soavehih syntysih soarnan assuteltais näinä päiväsoalostisina!
Mie, sammu vartuoni, siun soavehuisies salapuolusista soarnan
silmittelisin.
Prostikkoa aikomien aitovieryöt aikomaistani aijan jälkimäiset
kertaset!
Et tiijä, on aikomaiseni näillä aitovierysillä aijan koalellun,
hos aijan vähäset aikaset ilmojen peällä assuksenteli."
Naapurien ikkunoin alatse vainajaa vietäessä valitellaan:
"Elköä kylkipuolusin [ohitse käyden, pysähtymättä] kuletelko kuulu hyvästäni kuvoamien kujin assuntasijasista tai omien kujin olovien omakuntasien kujin assuntasijasista!
Voikoa kuletella kuvoamien kujin assuntasijasih kujin jälkimäiset kertaset!
Vet, kujin rikenih kertasih kuulu ilmojen peällä oloaikasina näissä kuvoamien kujin assuntasijasissa kuleksenteli kutsuvierahaisena.
Elköa aitojen alasin puolin armasta hyvästäni assutelko aikomaisien
assuntasijasista tai olovien omakuntasien assuntasijasista!
Voikoa aikoja alennellen assutella armasta hyvästäni armahih
syntysih!"
Saapuvaa hautajaissaattoa kohti ei kylän ikkunoistakaan saa katsoa eikä saaton jälkeenkään, jollei lähdetä saattamaan. Ikkunalle, sille puolelle, josta kuollutta kuletetaan, asetetaan jokin rautakapine, jottei vainajasta kalma hinkautuisi.
Arkkua kuletetaan hiljalleen, kuollutta ei pidä kiireesti viedä maahan. Joka veräjällä, mistä mennään, pysähdytään ja suitsutetaan, joka talon pihallakin, jonka läpi käydään, seisahdutaan, lasketaan arkku maahan ja suitsutetaan. Teiden risteykseen jos joudutaan, pysähdytään niinikään ja suitsutetaan. Kun vainaja on siitä kulkenut monet kerrat ennen, niin siinä heitellään hyvästit sekä tielle että tien kävijöille. — Jälelleen eivät saattajat saa katsoa; jos katsoo, niin vainaja ikävöi pahemmin kotiin. [Samoin, jos pitkälle matkalle lähtiessä katsoo taakseen, tulee kovemmin koti-ikävä.]
Kun hautajaissaatto saapuu rantaan — jos nimittäin on venematkaa —, prostiudutaan venevalkamoilla:
"Prostikkoa valkieta hyvästäni omat venevalkamoisetki vallan jälkimäiset kertaset, kun on vallan rikenih kertasih näihih venehvalkamoisih vallan koalellun vallan myöhäsien iltavarreksuisien vaivunta-aikasinakin [auringon laskeutuessa, yön joutuessa].
Et tiijä, on min vallallisien vaimaloijen sanasien kera vallan koalellun omissa venehvalkamoisissah, kun on vakavien valtavetysien [järvien] peältä omilta varsityöhysiltäh vallan koalellun vallan myöhäsien iltavarreksuisien vaivunta-aikasina omih venehvalkamoisih, kun oli omilla varsityöhysilläh vaivuksennellun [väsynyt] ta voatehuksennellun [uupunut], kun oli valkie hyväseni vaipuva ikäni [ikäloppu].
Kun sitten päästään vesille, niin sielläkin anellaan anteeksi:
Prostikkoa nämä vieslövän Spoassusen viljavetyötkin [kalavedetkin], kun visan jälkimäiset kertaset vieslövän Spoassusen viljavetysie vieslövih syntysih visan assutellah näinä päivävierennäisinä!
Et tiijä, on vieronoijen sanojen kera visan koalellun näijen viljavetysien peällä, kun on visan rikenih kertasih näijen viljavetysien peällä visan koalellun.
Prostikkoa kaunehen Spoassusen kaunehet karivetyöt [kariset, karirantaiset vedet] kaunista hyvästäni kajon jälkimäiset kertaset, kuu kaunehih syntysih kaunehie karivetysie kajon koalatellah kaheksikoarisilla vesien kannatuksilla! [Veneillä. Voi veneissä muuten olla enemmänkin kuin kahdeksan kaarta.]
Vet on kajon rikenih kertasih kaunis hyväseni niitä kaunehie karivetysie myöten kaheksikoarisilla vesien kannatuksilla koalellun kaunehien ilmojen peällä oloaikasinah.
Et tiijä, on min kaihojen [pahojen] sanojen kera seäjellyn kaunehen
Spoassusen karivetysien peällä.
Prostikkoa kuulu hyvästäni kuulu Spoassusen kuvasvetyöt kujin jälkimäiset kertaset, kun kuulu syntysih kuvasvetysie myöten kujin assutellah kuusikoarisilla vesien kuplatuksilla! [Veneillä, jotka 'kupluavat' veden pinnalla.]"
Veneestä pois astuttaessa itketään:
"Prostikkoa kaunehempiosasien [parempiosaisien, onnellisempien] kannettuisien kaheksikoariset vesien kannatuksuot kajon jälkimäiset kertaset!
Prostikkoa voalimien venehvalkamoisetkin vallan jälkimäiset
kertaset, kun valkeih syntysih vallan assutellah valkieta hyvästäni
vallan jälkimäiset kertaset!
Voikoa, tunnon olovat omakuntaseni, yksillä tukkusilla ['yksilllä tukkusilla' = yhteen joukkoon] tunnon koalella tuvista hyvästäni tuvehih syntysih tunnon assuttelomah!"
Entiseen aikaan oli tapana soittaa kuolinkelloja, svonie, koko ajan kun kuollutta kannettiin kotoa kalmistoon, kunnes ruumis saatiin hautaan peitetyksi. Nykyään aletaan soittaa vasta sitten kun kirkosta lähdetään, ja soittajina, on läheisiä sukulaisia, joko miehiä taikka naisia. Kelloja soitetaan sen takia, että sanoma kuuluisi taivaaseen. Soittoa "käsetäh" (käsketään) itkuvirsin:
"Voikoa, vallan olovat omakuntaseni, vaskipankasie voakahutella [kelloja liikutella, 'vaskipankasie' = kelloja] vallan jälkimäiset kertaset, jotta vallan olova narotakuntani [heimokuntani (ven. narod = kansa)] niistä kaikki vaimalaisikseh vallan silmittelis, jotta valkieta hyvästäni nyt valkeih syntysih vallan koalatellah vallan jälkimäiset kertaset valkeijen ilmojen peältä.
Voikoa, kujin olovat omakuntaseni, kuusikielisie kultapankasie kutvahutelia [heilautella] näinä päiväkuuroksuisina, jotta kaikki kuulu narotakuntani niistä kummasikseh kuuloistelis, jotta kuulu hyvästäni kuulu ilmojen peältä kujin koalatellah kuulu syntysih kujin jälkimäiset kertaset."
Kuolinkellojen "kutvahellessa" muistetaan myös niitä vainajan omaisia, jotka ovat niin etäisien matkojen takana, etteivät ole voineet saapua vainajaa kalmistoon saattamaan, eivätkä monesti ole ennättäneet saada edes sanomaakaan. Niinpä kehoitetaan svonijoita [soittajia]:
"Voikoa, kujin olovat omakuntaseni, kultapankasie kutvahutella! Anna kuvoamaiseh niistä kuuloistelis, jotta kuulu hyvästäh kuulu syntysih näinä päiväkuuroksuisina kujin assutellah. Eikö niistä hotj kummasikseh kujin silmittelis?
Voikoa, kajon olovat omakuntaseni eli kalevat kantajaini lapset, kaheksikielisie ilokanteluisie [kelloja] kajahutella näinä päiväkaunistoisina! Eikö kajon olovan tshoarisen kansakuntasissa koalelija kannettuiseh ['kajon olovan tshoarisen — — — kannettuiseh' tarkoittaa keisarin sotaväessä palvelevaa poikaa] niistä kaihosikses katshahtelisi, jotta kaunehen hyväseh kallehuisie näinä päiväkaunistoisina kaunehih syntysih kaunehien ilmojen peältä koalatellah.