Mutta ennättäisivätkö nämä liittolaiset sotanäyttämölle hyvissä ajoin auttamaan Heliumia? Tai tarvitsisiko Helium niitä?
Thurian muun miehistön mukana kuuli Carthoris huhut ja aprikoimiset. Heliumilaisten avuksi saapuvista kahdesta laivastosta, joista toinen tuli pohjoisesta ja toinen etelästä, ei kukaan tietänyt mitään, ja kaikki dusarilaiset olivat varmoja siitä, ettei mikään voisi nyt pelastaa Heliumin ikivanhaa valtaa, vaan että se suistuisi iäksi Barsoomin yläilmoista.
Myöskin Carthoris, niin harras Heliumin poika kuin olikin, tunsi, ettei edes hänen kotimaansa ihailtu laivasto kykenisi menestyksellisesti pitämään puoliaan kolmen suurvallan yhtyneitä voimia vastaan.
Thuria laskeutui Astokin palatsin katolla olevalle lentoasemalle. Prinssi ja Vas Kor poistuivat kiireisesti aluksesta ja menivät hissiin, joka veisi heidät palatsin alempiin kerroksiin.
Aivan sen vieressä oli toinen hissi, jota tavalliset sotilaat käyttivät. Carthoris kosketti Kar Komakia käsivarteen.
"Tule!" hän kuiskasi. "Olet ainoa ystäväni viholliskansan keskuudessa.
Tahdotko auttaa minua?"
"Kuolemaan saakka", vastasi Kar Komak.
He lähestyivät yhdessä hissiä. Sitä käyttämässä oli orja.
"Missä ovat lupalippunne?" kysyi hän.
Carthoris kopeloi taskuaan muka niitä etsien ja astui samalla hissikoriin. Kar Komak seurasi häntä, sulkien oven. Orja ei pannut koria liikkeeseen. Jokainen silmänräpäys oli tärkeä. Heidän täytyi päästä mahdollisimman pian Astokin ja Vas Korin perästä alas, jos he mielivät nähdä, minne ensinmainitut menivät.
Carthoris pyörähti äkkiä orjaan päin ja sinkosi hänet hissikorin vastaiseen seinään.
"Sido hänet ja pane hänelle kapula suuhun, Kar Komak!" huudahti hän.
Sitten hän tarttui käyttövipuun, ja hissi syöksyi huimaavan vinhasti alaspäin jousimiehen painiessa orjan kanssa. Carthoris ei voinut jättää käyttövipua auttaakseen toveriaan, sillä jos he olisivat hissin silloin kulkemaa vauhtia saapuneet pohjakerrokseen, niin he kaikki olisivat murskautuneet kuoliaiksi.
Nyt hän näki Astokin hissikorin katon alempaa viereisestä aukosta, ja hän hiljensi nopeuttaan. Orja alkoi kirkua.
"Vaienna hänet!" komensi Carthoris.
Hetkisen kuluttua lysähti hervoton ruumis lattialle.
"Hän on äänetön", virkahti Kar Komak.
Carthoris pysähdytti hissin äkkiä erään yläkerroksen kohdalle. Avattuaan oven hän tarttui orjan ruumiiseen ja työnsi sen käytävän lattialle. Sitten hän pamautti oven kiinni ja pani hissin jälleen liikkeeseen.
Uudelleen hän sai Astokin ja Vas Korin hissikorin katon näkyviinsä. Vähän ajan kuluttua se pysähtyi, ja seisautettuaan oman hissikorinsa hän näki miesten poistuvan eräästä takakäytävän ovesta.
NELJÄSTOISTA LUKU
Kulan Tithin uhraus
Toisen päivän aamuna sen jälkeen kun Ptarthin Thuvia oli teljetty Astokin, Dusarin prinssin, palatsin itäiseen torniin, istui neito turtuneen välinpitämättömänä, odottaen murhaajan saapumista.
Turhaan hän oli koettanut keksiä paon mahdollisuuksia, tarkastanut moneen kertaan oven ja ikkunat, lattian ja seinät.
Vankkoihin ersitelevyihin hän ei saanut edes naarmua; ikkunoiden sitkeä barsoomilainen lasi ei olisi murtunut muuten kuin voimakkaan miehen moukarin iskusta. Ovi ja lukko olivat järkkymättömiä. Pako oli mahdoton. Ja häneltä oli ryöstetty aseet, joten hän ei voinut kuolla ennen määräaikaa ja siten riistää murhaajilta sitä nautintoa, jonka hänen viimeisten hetkiensä näkeminen heille tuottaisi.
Milloin he tulisivat? Tekisikö Astok sen omin käsin? Thuvia ei uskonut, että hänellä olisi siihen rohkeutta. Hänellä oli pelkurin sydän — sen oli neito tietänyt jo siitä asti, kun hän oli ensi kerran kuullut isänsä hovissa silloin vierailevan Astokin kerskuvan, koettaen vaikuttaa häneen uljuudellaan.
Hän ei voinut olla vertaamatta Astokia erääseen toiseen mieheen. Ja keneen vertaa kihlattu morsian hyljeksittyä kosijaa? Sulhaseensako? Ja mittasiko Ptarthin Thuvia Dusarin Astokia käyttämällä mittapuunaan Kulan Tithia, Kaolin jeddakia? Hän oli kuoleman kynnyksellä; hänellä oli oikeus antaa ajatustensa kulkea minne tahansa; ja Kulan Tithistä ne olivat hyvin kaukana. Sensijaan väikkyi kookkaan ja solakan heliumilaisen kuva hänen mielessään tunkien sieltä pois kaiken muun.
Hän uneksi Carthorisin jaloista kasvoista, hänen rauhallisen arvokkaasta käyttäytymisestään, hymystä, joka kirkasti hänen kasvojaan, kun hän keskusteli ystäviensä kanssa, ja myhäilystä, joka väikkyi hänen huulillaan, kun hän taisteli vihollistensa kanssa — hänen virginialaisen isänsä taisteluhymystä.
Ja Ptarthin Thuvian, Barsoomin oikean tyttären, hengitys kävi kiihkeämmäksi ja sydämen sykintä rajummaksi, kun hän muisteli tätä myhäilyä, jota ei enää koskaan saisi nähdä. Päästäen pienen voihkauksen vaipui neito silkki- ja turkispeitteille, jotka oli viskattu sekavaksi läjäksi itäisen ikkunan alle, ja painoi kasvot käsiinsä.
Hänen vankeushuoneensa kohdalle oli käytävään pysähtynyt kaksi kiivaasti keskustelevaa miestä.
"Sanon sinulle vielä kerran, Astok", selitti toinen, "etten tee sitä, jollet sinä ole saapuvilla huoneessa."
Puhujan äänensävy ei kuulostanut lainkaan niin kunnioittavalta kuin kuninkaallista henkilöä puhuteltaessa olisi pitänyt. Toinen huomasi sen ja punastui.
"Älä koettele liiaksi sinua kohtaan tuntemaani ystävyyttä", ärisi hän.
"Kärsivällisyydelläni on rajansa."
"Nyt ei ole kysymys kuninkaallisista etuoikeuksista", vastasi Askor. "Sinä vaadit minua tekemään murhan puolestasi vastoin jeddakisi ankaraa määräystä. Sinulla, Astok, ei ole oikeutta käskeä minua. Pikemminkin pitäisi sinun ilomielin suostua kohtuulliseen pyyntööni, että sinun on oltava saapuvilla ja siten jakaa vastuunalaisuus kanssani. Miksi pitäisi minun ottaa koko syy niskoilleni?"
Nuorempi mies rypisti otsaansa, mutta meni lukitulle ovelle, ja kun se kääntyi auki, astui hän Vas Korin rinnalla huoneeseen.
Huoneen toisessa päässä istunut neito kuuli heidän tulonsa, nousi seisomaan ja kääntyi heihin päin. Hänen hienot kuparinväriset kasvonsa kalpenivat hieman, mutta katse oli rohkea ja rauhallinen, ja pienen, lujapiirteisen leuan ylpeä asento kertoi kaunopuheisesti hänen tuntemastaan halveksimisesta ja inhosta.
"Pidätkö vieläkin kuolemaa parempana?" kysyi Astok.
"Kuin sinua, pidän", vastasi neito kylmästi.
Dusarin prinssi katsahti Vas Koriin ja nyökkäsi päätään. Ylimys vetäisi esille lyhyen miekkansa ja meni huoneen poikki Thuviaa kohti.
"Käy polvillesi!" komensi hän.
"Mieluummin kuolen seisoallani", vastasi neito.
"Kuten tahdot", virkkoi Vas Kor, tunnustellen säilänsä kärkeä vasemmalla peukalollaan. "Nutuksen, Dusarin jeddakin nimessä!" hän huudahti ja syöksähti neidon luokse.
"Carthorisin, Heliumin prinssin nimessä!" kuului hiljaa ovelta.
Vas Kor pyörähti ympäri ja näki panthanin, jonka hän oli pestannut poikansa talossa, juoksevan lattian poikki itseään kohti. Mies sivuutti Astokin sähähtäen tälle: "Hänen jälkeensä sinä — kalot!"
Vas Kor kävi asentoon torjumaan hyökkäystä.
"Mitä merkitsee tämä kavallus?" hän kiljaisi.
Paljas miekka kädessään riensi Astok Vas Korin avuksi. Panthanin ja ylimyksen miekat kalahtivat vastakkain, ja jo ensimmäisistä sivalluksista huomasi Vas Kor saaneensa vastaansa mestarimiekkailijan.
Ennenkuin hän aavisti muukalaisen tarkoitusta, oli tämä hänen ja Ptarthin Thuvian välissä, puolustautuen molempien dusarilaisten miekkoja vastaan. Mutta hän ei taistellut puolustusasemassa olevan miehen tavoin. Hän oli aina hyökkäävänä puolena, ja vaikkakin hänen välkkyvä säilänsä pysyi poikkeamatta neidon ja tämän vihamiesten välillä, kykeni hän kuitenkin pakottamaan heitä peräytymään huoneessa sinne tänne, aina kehoittaen neitoa pysyttelemään likellä takanaan.
Vasta liian myöhään Vas Kor ja Astok oivalsivat mihin panthan pyrki. Vasta kun mies seisoi selin oveen päin, käsittivät he sen — heidät oli teljetty omaan vankilaansa, ja nyt voisi tunkeutuja surmata heidät mielensä mukaan, sillä Ptarthin Thuvia sulki parhaillaan miehen käskystä ovea, ensin otettuaan avaimen pois ulkopuolelta, mihin Astok oli sen tullessaan jättänyt.
Tapansa mukaan Astok huomattuaan, ettei vastustaja heti sortunut heidän miekkoihinsa, jätti uuvuttavan taistelemisen Vas Korin tehtäväksi. Ja kun hän nyt katseli panthania tarkasti, kävivät hänen silmänsä yhä laajemmiksi, sillä hän alkoi vähitellen tuntea Heliumin prinssin piirteet.
Heliumilainen pani Vas Korin ahtaalle. Ylimyksestä vuoti verta yli kymmenestä haavasta. Astok tajusi, ettei Vas Kor voisi enää kauan kestää muukalaisen peloittavan oikean käden taitoa.
"Rohkeutta, Vas Kor!" kuiskasi hän toisen korvaan. "Minulla on suunnitelma. Pidätä häntä vain hetkinen vielä, ja kaikki käy hyvin." Mutta lauseen loppua, "Astokille, Dusarin prinssille", hän ei virkkanut ääneen.
Vas Kor ei aavistanut petosta ja nyökkäsi päätään. Hetkisen hänen onnistuikin pidättää Carthorisia puolustusasemassa. Sitten heliumilainen ja neito näkivät Dusarin prinssin juoksevan nopeasti huoneen toiseen päähän, painavan erästä kohtaa seinästä, mikä sai laajan levyn painumaan sisäänpäin, ja katoavan siten syntyneestä aukosta pimeään holviin.
Kaikki kävi niin ripeästi, että heidän oli mahdotonta ehtiä häntä estämään. Carthoris pelkäsi, että Vas Kor saattaisi samalla tavoin pujahtaa hänen käsistään tai Astok palata tuoden lisävoimia, ja kävi tuimasti vastustajansa kimppuun. Hetkisen kuluttua kierähti dusarilaisen ylimyksen ruumis päättömänä ersitelattialle.
"Tule!" huudahti Carthoris. "Emme saa hukata silmänräpäystäkään. Astok tulee pian takaisin mukanaan tarpeeksi väkeä nujertaakseen minut."
Mutta Astok ei ajatellutkaan sitä, sillä silloinhan olisivat palatsin juorukellot päässeet heti levittämään tietoa siitä, että Ptarthin prinsessa oli vankina itäisessä tornissa. Pian olisi puhe saapunut hänen isänsä korviin, ja vaikka hän sitten olisi koettanut kieroilla kuinka hyvänsä, ei hän olisi voinut selittelyillään saada tyhjäksi jeddakin toimituttaman tutkimuksen paljastamia tosiseikkoja.
Sensijaan Astok riensi hurjasti pitkin pitkää käytävää ehtiäkseen tornihuoneen ovelle, ennenkuin Carthoris ja Thuvia poistuisivat sieltä. Hän oli nähnyt neidon ottavan ovesta avaimen ja pistävän sen laukkuunsa, ja hän tiesi, että avaimenreikään ulkopuolelta tungettu tikarinkärki sulkisi heidät salakammioon siihen asti, kunnes kahdeksan elotonta taivaankappaletta kiertäisi jäähtyneen, kuolleen auringon ympärillä.
Astok juoksi minkä jaksoi tornihuoneelle vievään pääkäytävään. Ennättäisikö hän ovelle ajoissa? Entäpä jos heliumilainen olisikin jo tullut pois ja tupsahtaisi hänen eteensä käytävässä? Kylmät väreet kulkivat pitkin Astekin selkäpiitä. Häntä ei missään nimessä haluttanut joutua Carthorisin kamalan säilän eteen.
Nyt hän oli jo melkein ovella. Se oli käytävän seuraavan mutkan takana.
Ei, he eivät olleet vielä poistuneet huoneesta. Ilmeisesti pidätti Vas
Kor yhä heliumilaista!
Astok voi tuskin pidättyä virnistämästä ajatellessaan, kuinka ovelasti hän oli saanut ylimyksen petetyksi ja samalla kertaa päässyt hänestä eroon. Mutta kääntyessään mutkasta hän joutui vastakkain ruskeatukkaisen, vaaleaihoisen jättiläisen kanssa.
Tämä ei pysähtynyt kyselemään hänen tulonsa syytä, vaan karkasi pitkä miekka kädessään hänen kimppuunsa, niin että Astokin oli väistettävä kymmenkunta vaarallista iskua, ennenkuin voi livahtaa tiehensä ja paeta kiertoportaita alaspäin.
Hetkisen kuluttua ilmestyivät Carthoris ja Thuvia salakammiosta käytävään.
"Onko kaikki hyvin, Kar Komak?" tiedusti heliumilainen.
"Olipa onni, että jätit minut tänne, punainen mies", selitti jousimies. "Juuri äsken yllätin erään, joka näytti kovin kiihkeästi pyrkivän tälle ovelle — se oli hän, jota nimitetään Astokiksi, Dusarin prinssiksi."
Carthoris hymyili.
"Missä hän nyt on?" hän kysyi.
"Hän pääsi pakoon ja juoksi tuonne alaspäin", vastasi Kar Komak.
"Sitten meidän on kiiruhdettava!" huudahti Carthoris. "Hän tuo vartioston kimppuumme."
Kolmisin he riensivät pitkin koukertelevia käytäviä, joita myöten Carthoris ja Kar Komak olivat seuranneet dusarilaisten jälkiä niiden merkkien avulla, joita viimeksimainittujen sandaalit olivat jättäneet näiden harvoin käytettyjen käytävien lattialle laskeutuneeseen ohueen tomukerrokseen.
He pääsivät siihen huoneeseen saakka, jossa hissien ovet olivat, kohtaamatta vastarintaa. Mutta siellä oli kourallinen vartiosotilaita ja upseeri, joka huomattuaan että he olivat muukalaisia tiedusti, millä asioilla he liikkuivat Astekin palatsissa.
Taaskin täytyi Carthorisin ja Kar Komakin turvautua säiliinsä, ja ennenkuin he olivat saaneet raivatuksi itselleen tien hissille, oli ottelun melske varmaankin hälyttänyt koko palatsin, sillä he kuulivat huutoja ja kiitäessään nopeasti useiden kerrosten läpi lentoasemalle he näkivät aseistettuja miehiä juoksentelevan sinne tänne ottamaan selvää hälinän syystä.
Lentoasemalla lepäsi Thuria, jota vahti kolme sotilasta. Jälleen taistelivat heliumilainen ja lotharilainen kylki kyljessä, mutta taistelu oli pian lopussa, sillä Heliumin prinssi olisi yksinkin kyennyt selviytymään kenestä kolmesta dusasarilaisesta hyvänsä.
Tuskin oli Thuria kohonnut ilmaan, kun vähintään sata sotilasta syöksähti lentoasemalle. Heidän etunenässään oli Dusarin Astok ja nähdessään niiden molempien henkilöiden, joiden hän oli niin varmasti luullut olevan vallassaan, luisuvan hänen kynsistään, hän hyppi vimmoissaan raivosta, pudisteli nyrkkejään ja syyti heidän jälkeensä sadatuksia ja halpamaisia herjauksia.
Keula suunnattuna huimaavan jyrkästi ylöspäin kiiti Thuria meteorin lailla taivasta kohti. Kahdestatoista kohdasta lähti nopealentoisia vartioaluksia ajamaan sitä takaa, sillä Dusarin prinssin palatsin lentoasemalla tapahtunut näytelmä ei ollut jäänyt huomaamatta.
Toistakymmentä laukausta raapaisi Thurian kylkeä, ja kun Carthoris ei voinut poistua ohjausvipujen luota, tähtäsi Ptarthin Thuvia aluksen pikatykkien suut vihollisia kohti, itse vaivoin pysytellen jyrkästi viettävällä, livettävällä kannella.
Lento oli uljasta ja samoin oli taistelu. Nyt oli yksi pariakymmentä vastaan, sillä uusia dusarilaisaluksia oli liittynyt takaa-ajoon. Mutta Dusarin prinssi Astok oli Thuriaa rakennuttaessaan rakennuttanut hyvin. Koko hänen isänsä laivastossa ei kellään ollut sitä nopeampaa lentokonetta. Ei ainoakaan alus ollut niin hyvin varustettu ja aseistettu.
Toinen toisensa jälkeen jäivät ahdistajat jälkeen, ja kun niistä viimeinenkin hävisi näkymättömiin, laski Carthoris Thurian keulan vaakasuoraan ja suuntasi aluksensa, vauhtivipu viimeiseen pykälään painettuna, kuolevan Marsin ohuen ilman halki itää ja Ptarthia kohti.
Ptarth oli kolmentoista ja puolen tuhannen haadin päässä — runsaasti kolmenkymmenen tunnin matka nopeimmallekin alukselle — ja Dusarin ja Ptarthin välillä saattoi olla puolet Dusarin laivastosta, sillä juuri tällä suunnalla oli se paikka, missä suuren, kenties parhaillaan käytävän ilmataistelun oli kerrottu tapahtuvan.
Jos Carthoris olisi täsmälleen tietänyt, missä sotaakäyvien kansojen laivastot olivat, niin hän olisi viipymättä kiiruhtanut sinne, sillä kun Thuvia palautettaisiin isälleen, olisi rauhan syntymisestä mitä parhaat toiveet.
He olivat lentäneet puolet matkasta näkemättä ainoatakaan sotalaivaa. Sitten Kar Komak kiinnitti Carthorisin huomiota kaukana olevaan alukseen. Se lepäsi laajan kuivuneen merenpohjan keltaisella sammalella, jonka yläpuolella Thuria kiiti.
Aluksen ympärillä näkyi parveilevan ihmisiä. Voimakkaalla kaukoputkella heliumilainen erotti, että ne olivat vihreitä sotilaita, jotka yhä uudelleen hyökkäsivät haaksirikkoisen ilmalaivan miehistön kimppuun. Aluksen kansallisuudesta hän ei niin kaukaa voinut saada selvää.
Heidän ei tarvinnut muuttaa Thurian suuntaa lentääkseen aivan taistelupaikan ylitse, mutta Carthoris ohjasi aluksensa muutamia satoja metrejä alemmaksi voidakseen nähdä selvemmin ja lähempää.
Jos alus oli ystävällisen kansan, ei hän voinut olla pysähtymättä ja suuntaamatta tykkejään sen ahdistajiin, vaikka hän ei katsonutkaan voivansa laskea maihin alustaan, jolla oli niin kallisarvoinen lasti, sillä eihän hänellä ollut tarjottavana avuksi muuta kuin kaksi miekkaa — minkä nojalla tuskin voisi panna vaaraan Ptarthin prinsessan turvallisuutta.
Tultuaan vahingoittuneen laivaa kohdalle he näkivät, ettei voinut kestää kuin muutamia minuutteja, ennenkuin vihreä lauma tunkeutuisi panssaroitujen rintasuojusten ylitse, ja tyydyttäisi hurjan verenhimonsa surmaamalla puolustajat.
"Olisi hyödytöntä laskeutua", selitti Carthoris Thuvialle. "Alus voi lisäksi olla dusarilainen — siinä ei ole merkkejä näkyvissä. Emme voi tehdä muuta kuin ampua vihreätä laumaa." Puhuessaan hän siirtyi tykin ääreen ja käänsi sen suun laivan kupeella hääriviä vihreitä sotilaita kohti.
Alhaalla olevasta aluksesta huomattiin Thuria ilmeisesti vasta silloin, kun sen ensimmäinen laukaus pamahti. Heti nostettiin sotalaivan keulaan vaakunalippu liehumaan. Ptarthin Thuvia pidätti henkeään ja vilkaisi Carthorisiin.
Vaakuna oli Kulan Tithin, Kaolin jeddakin — sen miehen, jolle Ptarthin prinsessa oli kihlattu!
Kuinka helppoa olisikaan heliumilaisen ollut jatkaa matkaansa ja jättää kilpakosijansa odottamaan kohtaloaan, jota oli mahdoton enää kauan torjua! Ei yksikään ihminen olisi voinut syyttää häntä pelkuruudesta eikä petollisuudesta, sillä Kulan Tith kävi sotaa Heliumia vastaan, ja lisäksi ei Thurialla ollut tarpeeksi väkeä viivyttämään vähäksikään aikaa kaikkien mielestä jo auttamattomasti menetetyn taistelun tulosta.
Mutta mitä teki Carthoris, Heliumin prinssi?
Tuskin oli heikko tuuli levittänyt vaakunalipun, kun Thurian keula suuntautui jyrkässä kulmassa maata kohti.
"Osaatko ohjata alusta?" kysyi Carthoris Thuvialta.
Neito nyökkäsi päätään.
"Koetan ottaa elossa olevat kaolilaiset alukseemme", jatkoi Carthoris. "Sekä Kar Komakin että minun on hoideltava tykkejä, sillä aikaa kun he tarttuvat nousuköysistöön. Pidä keula pyssytulta vastaan. Etupuolen panssarit kestävät sitä paremmin, ja samalla ovat potkurit suojassa."
Hän riensi kajuuttaan Thuvian ryhtyessä ohjaamaan. Hetkistä myöhemmin putosivat nousuköydet riippumaan Thurian pohjasta, ja aluksen kummastakin kupeesta laahautui kaksitoista lujaa, solmuista nahkahihnaa. Samalla kertaa näkyi keulassa merkki:
"Valmistautukaa nousemaan alukseemme!"
Kaolilaisen sotalaivan kannelta kajahti riemuhuuto. Carthoris, joka tällöin palasi kajuutasta, hymyili surumielisesti. Hän valmistautui tempaamaan kuoleman kidasta sen miehen, joka oli hänen ja hänen rakastamansa naisen välissä.
"Hoida vasenta keulatykkiä, Kar Komak!" komensi hän jousimiestä, mennen itse oikeanpuoliselle keulatykille.
Nyt he tunsivat vihreiden sotilaiden ammuksien terävät räjähdykset lujatekoisen Thurian panssaroituja kylkiä vasten.
Heillä oli joka tapauksessa perin heikot toiveet. Millä hetkellä hyvänsä voivat työntävien säteiden säiliöt saada vuodon. Kaolilaisen laivan miehistö taisteli elpynein toivein. Keulassa seisoi Kulan Tith, uljaasti taistellen urheain sotilaittensa kanssa torjumassa hurjia vihreitä miehiä.
Thuria painui yhä alemmaksi toisen aluksen kohdalle. Kaolilaiset järjestäytyivät upseeriensa johdolla valmiiksi nousemaan Thuriaan. Mutta silloin laukaisivat vihreät sotilaat äkkiä pyssyistään murhaavan tuhoisan kuulasateen rohkeasti lähestyvän aluksen kylkeen.
Se painui heti haavoittuneen linnun lailla maata kohti ja kallistui pahasti. Thuvia käänsi keulan ylöspäin, koettaen välttää uhkaavaa tuhoa, mutta hän sai vain heikennetyksi tärähdystä, kun lentokone syöksyi maahan kaolilaisten laivan viereen.
Nähdessään Thurian kannella vain kaksi sotilasta ja yhden naisen päästivät vihreät raakalaiset hurjan riemuhuudon, kun taas kaolilaisten laivasta kuului valitusta.
Edelliset käänsivät' nyt huomionsa tulokkaisiin, sillä he oivalsivat voivansa pian nujertaa heidät ja sitten heidän aluksensa kannelta ampua toista paremmin miehitettyä laivaa.
Heidän hyökätessään kajautti aluksensa komentosillalla seisova Kulan Tith varoitushuudon, osoittaen samalla osaavansa antaa täyden arvon sille teolle, joka oli saattanut pienemmän aluksen niin pahaan pulaan.
"Kuka", hän huusi, "uhraa henkensä palvellakseen Kulan Tithiä? Ei ikinä ole koko Barsoomissa ylevämmin uhrauduttu!"
Vihreä lauma kiipesi parhaillaan Thurian laidalle, kun sen keulasta hulmahti Carthorisin, Heliumin prinssin vaakunalippu vastaukseksi Kaolin jeddakin kysymykseen. Pienellä aluksella ei kellään ollut aikaa tarkata, minkä vaikutuksen tämä ilmoitus teki kaoIliaisiin, sillä heidän täytyi kiinnittää koko huomionsa siihen, mitä heidän omalla kannellaan tapahtui.
Kar Komak seisoi hoitelemansa tykin takana, silmät levällään tuijottaen hyökkääviä vihreitä sotilaita. Nähdessään sen Carthoris tunsi rinnassaan tuskaisen pistoksen. Oliko sittenkin tämä mies, jota hän oli pitänyt niin rohkeana, hädän hetkellä yhtä vento raukka kuin Jav ja Tariokin?
"Kar Komak — mies!" kiljaisi hän. "Karkaise mieltäsi! Muista Lotharin merenkulkijain kunniapäiviä! Taistele! Taistele, mies! Taistele niin, ettei kukaan ihminen ole ikinä siten taistellut! Enää emme voi muuta toivoa kuin kuolla ase kädessä."
Kar Komak kääntyi heliumilaiseen päin tuikea hymy huulillaan.
"Miksi taistelisimme?" hän huomautti. "Noin hirveätä ylivoimaa vastaan? On toinen keino — parempi keino. Näetkö?" Hän osoitti kannen alle vievien portaiden aukkoa kohti.
Vihreitä miehiä oli jo kourallinen päässyt Thurian kannelle, kun Carthoris vilkaisi lotharilaisen osoittamaan suuntaan. Näky, jonka hänen katseensa kohtasi, pani hänen sydämensä sykkimään riemusta ja huojennuksesta — Ptarthin Thuvia voi vielä pelastua! Sillä alhaalta tulvasi virtanaan jättiläiskokoisia jousimiehiä, tuimia ja pelottavia. Ne eivät olleet Tarion ja Javin, vaan jousimiesten odwarin jousimiehiä — rajuja, taistelunhimoisia sotilaita.
Vihreät sotilaat pysähtyivät hetkeksi hämmentyneinä ja ällistyksissään, mutta vain hetkeksi. Päästäen sitten kauhistuttavan sotahuudon he karkasivat näiden aavistamattomien uusien vihollisten kimppuun.
Nuolituisku pysähdytti heidän ryntäyksensä. Pian ei Thurian kannella ollut vihreitä villejä, muita kuin kaatuneet, ja Kar Komakin jousimiehet hyppivät aluksen laidalta maahan ahdistamaan siellä raakalaisia.
Utan toisensa jälkeen riensi esiin Thurian uumenista heittäytyäkseen onnettomien vihreiden miesten kimppuun. Kulan Tith ja hänen kaolilaisensa seisoivat silmät pystyssä ja sanattomina hämmästyksestä nähdessään näitä outoja, rajuja sotilaita tulvivan tuhansittain pienen aluksen sisuksista, mihin niitä ei hevin olisi voinut sopia yli viidenkymmenen.
Vihdoin eivät vihreät miehet voineet enää kestää ylivoimaisten vastustajiensa hyökkäystä. He alkoivat aluksi hitaasti peräytyä pitkin keltaista tasankoa. Jousimiehet ajoivat heitä takaa. Thurian kannella seisova Kar Komak vapisi kiihkosta.
Hän kiljui unholaan vaipuneiden aikojensa hurjaa sotahuutoa minkä keuhkot kestivät. Hän kajautteli rohkaisu- ja komentosanoja taisteleville utaneilleen, kykenemättä sitten miestensä hyökätessä kauemmaksi Thuriasta hillitsemään taistelu-intoaan.
Hän hyppäsi aluksen laidan yli maahan ja liittyi jousimiestensä jälkijoukkoon, rientäen muiden mukana kuivuneelle merenpohjalle ahdistamaan pakenevaa vihreätä laumaa.
Vihreät sotilaat olivat juuri katoamaisillaan muinaisen saaren muodostaman matalan kohoaman taakse länteen. Heidän kintereillään kiitivät menneen ajan nopsat jousimiehet, ja Carthoris ja Thuvia erottivat heidän joukostaan yhä lähemmäksi eturivejä tunkeutuvan Kar Komakin valtavan vartalon, joka heilutti korkealla aseenaan olevaa lyhyttä torkvasilaismiekkaa ja hoputti väkeään pakenevan vihollisen kimppuun.
Kun viimeisetkin olivat kadonneet kohoaman taakse, kääntyi Carthoris puhuttelemaan Ptarthin Thuviaa.
"He ovat opettaneet minulle yhden seikan, nämä Lotharin haihtuvat jousimiehet", hän lausui. "Suoritettuaan tehtävänsä he eivät jää vaivaamaan isäntiään läsnäolollaan. Kulan Tith ja hänen sotilaansa ovat täällä turvanasi. Toimintani on todistanut, että aikomukseni ovat olleet kunnialliset. Hyvästi!" Hän kävi polvilleen neidon jalkojen juureen ja nosti huulilleen kappaleen hänen varushihnojaan.
Thuvia ojensi kätensä, laskien sen eteensä kumartuneen pään tuuheille tummille hiuksille.
"Minne aiot mennä, Carthoris?"
"Kar Komakin, jousimiehen, mukaan", vastasi hän. "Siellä saan taistella ja unohtaa."
Neito nosti kädet silmilleen, ikäänkuin peittääkseen jonkun voimakkaan houkutuksen katseiltaan.
"Olkoot esi-isäni minua kohtaan lempeitä", hän huudahti, "jos sanon, mitä en saisi sanoa! Mutta en voi nähdä sinun heittävän elämääsi hukkaan, Carthoris, Heliumin prinssi. Jää tänne, päällikköni! Jää — minä rakastan sinua!"
Takaa kuului yskäisy, ja molemmat pyörähtivät ympäri. Tuskin kahden askelen päässä heistä seisoi Kulan Tith, Kaolin jeddak.
Pitkään aikaan ei kukaan virkkanut mitään. Sitten Kulan Tith selvitti kurkkuaan.
"Tahtomattanikin kuulin kaikki puheenne", hän virkkoi. "En ole hullu pysyäkseni sokeana teidän keskinäiselle rakkaudellenne. Enkä myöskään ole sokea sille korkealle kunniantunnolle, joka sai sinut, Carthoris, panemaan vaaraan omasi ja Thuvian hengen pelastaaksesi minut, vaikka luulitkin juuri sen teon riistävän itseltäsi mahdollisuuden pitää hänet itseäsi varten.
"Enkä voi olla antamatta arvoa hyveelle, joka sulki huulesi lausumasta rakkauden sanoja tälle heliumilaiselle, Thuvia, sillä tiedän juuri äsken kuulleeni ensimmäisen tunnustuksesi hänelle. En tuomitse sinua. Pikemminkin olisin tuominnut sinua, jos ilman rakkautta olisit mennyt avioliittoon minun kanssani.
"Ota takaisin vapautesi, Ptarthin Thuvia", hän huudahti, "ja lahjoita se sinne, mihin sydämesi jo on sidottu, ja kun kultaiset renkaat on kiinnitetty kaulaanne, niin saatte nähdä, että Kulan Tithin miekka kohoaa ensimmäisenä solmiamaan ikuista ystävyyttä Heliumin uutta prinsessaa ja hänen kuninkaallista puolisoaan kohtaan!"
MARS-ROMAANEISSA KÄYTETTYJEN NIMIEN JA ERIKOISSANOJEN LUETTELO
Aaanthor. Muinaisen Marsin autio kaupunki.
Ad. Marsilainen mitta, jalka.
Apti. Napaseudun hirviö. Tavattoman iso valkoturkkinen otus, jolla on kuusi raajaa. Niistä neljällä, lyhyellä ja tanakalla jalalla, se liikkuu jäätiköllä ja lumella. Kaksi raajaa, jotka ulkonevat sen lavoista kahden puolen pitkää, vankkaa niskaa, päättyy valkoisiin, karvattomiin käsiin, joilla peto tarttuu saaliiseensa. Sen pää ja kita muistuttavat virtahepoa, paitsi että alaleuasta kaartuu kaksi valtavaa sarvea, loivasti alas ja eteen päin. Sen kaksi isoa silmää ulottuu laajoina soikeina läikkinä keskeltä päälakea kahden puolen päätä sarvien juurelle saakka, niin että nämä aseet todellisuudessa pistävät esiin silmien alaosista. Itse silmät ovat muodostuneet monista tuhansista pikkusilmistä. Kullakin tällaisella on oma luomensa, ja apti voi mielensä mukaan sulkea niistä niin monta kuin haluaa. (Marsin sotavaltias.)
Astok. Dusarin prinssi.
Banth. Barsoomin leijona. Raju petoeläin, joka asustaa muinaisen Marsin kuivuneita meriä reunustavilla matalilla kukkuloilla. Se on melkein karvaton; vain sen paksua niskaa peittää tuuhea, jäykkä harja. Sen pitkää notkeata ruumista kannattaa kymmenen jäntevää jalkaa; sen tavattomassa kidassa on useita rivejä pitkiä, neulamaisia torahampaita; kita ulottuu kauas pienien korvien taakse. Sillä on isot, ulkonevat, vihreät silmät. (Marsin jumalat.)
Bar Comas. Warhoonien jeddak. (Marsin prinsessa.)
Barsoom. Mars.
Ben-vanhus eli setä Ben. Kirjoittajan kamaripalvelija (neekeri).
Carter, John. Marsin sotavaltias.
Carthoris. Heliumin prinssi, John Carterin ja Dejah Thorisin poika.
Dak Kova. Warhoonilais-jed (myöhemmin jeddak.)
Darseen. Kameleonttimainen matelija.
Dator. Ensisyntyisten päällikkö tai ruhtinas.
Dejah Thoris. Heliumin prinsessa.
Djor Kantos. Kantos Kanin poika, Heliumin viidennen utanin padwar.
Dor. Taivaan laakso.
Dotar Sojat. John Carterin marsilaisnimi, joka on johdettu kahden hänen ensimmäiseksi surmaamansa päällikön lisänimistä.
Dusar. Marsilainen kuningaskunta.
Dwar. Kapteeni.
Ersile. Kivilaji.
Ensisyntyiset. Mustaihoinen rotu, mustat rosvot.
Esi-isien katu. Katu Heliumissa.
Kar Komak. Lotharilaisten jousimiesten odwar.
Gozava. Tars Tarkasin puoliso-vainaja.
Gur Tus. Kymmenennen utanin dwar.
Haad. Marsilainen penikulma.
Hal Vas. Dusarilaisen ylimyksen Vas Korin poika.
Hastor. Eräs Heliumin kaupunki.
Hekkador. Thernien isän arvonimi.
Helium. Dejah Thorisin isoisän valtakunta.
Hortan Gur. Torkvasin jeddak.
Hor Vastus. Padwar Heliumin laivastossa.
Horz. Autio kaupunki; Barsoomin Greenwich, pituusasteiden alkukohta.
Illal. Eräs Okarin kaupunki.
Iss. Manalan joki. (Marsin prinsessa.)
Issus. Kuoleman jumalatar, joka asustaa unohdetun Kuolemanjärven rannalla. (Marsin jumalat.)
Jed. Kuningas.
Jeddak. Keisari
Jeddaksen portti. Eräs Heliumin portti.
Kab Kadja. Eteläisten warhoonien jeddak.
Kadar. Vahti.
Kalot. Koira, suunnilleen Shetlannin ponin kokoinen. Otuksella on kymmenen lyhyttä jalkaa. Pää muistuttaa hieman sammakon päätä, mutta kidassa on kolme riviä pitkiä, teräviä hampaita. (Marsin prinsessa.)
Kalksus. Vas Korin komentama kuljetusristeilijä.
Kantos Kan. Padwar Heliumin laivastossa.
Kaol. Kuningaskunta Marsin itäisellä pallonpuoliskolla.
Kaor. Tervehdyssana.
Karad. Marsin päiväntasaajan aste.
Kasvi-ihmiset. Dorin laaksossa asuva rotu; pituus on kolmesta kolmeen ja puoleen metriin; kädet ovat hyvin lyhyet, niiden rakenne samanlainen kuin norsun kärsän; nikamainen ruumis on karvaton ja aavemaisen sininen; ainoan, ulkonevan silmän ympärillä ainoastaan on leveä, valkea juova; silmäterä, kehä ja silmämuna ovat kalmankalpeat. Nenänä on sileän naaman keskellä oleva rosoreunainen, tulehtunut pyöreä reikä, joka muistuttaa äsken saatua, vielä vuotamatonta kuulanhaavaa. Päässä ei ole suuta. Koko pää kasvoja lukuun ottamatta on takkuisten kahdestakymmenestä kahteenkymmeneen viiteen sentimetriin pitkien, sysimustien hiusten peitossa. Kukin hius on paksun onkimadon vahvuinen. Vartalo ja raajat ovat samanlaiset kuin ihmisellä, mutta hirviömäisen isot; jalat lähes metrin pituiset, latteat ja leveät. Otukset syövät siten, että liikuttavat omituisia kämmeniään pitkin nurmikkoa, katkovat hennot kasvit partaveitsimäisillä kynsillään ja imevät ne kummassakin kämmenessä oleviin suihinsa. Vankka, noin puolentoista metrin pituinen häntä on tyvestä aivan pyöreä, mutta suippenee latvaltaan litteäksi, ohueksi levyksi, joka suorakulmaisesti laahautuu maata pitkin (Marsin jumalat.)
Komal. Lotharilaisten jumala, tavattoman iso banth.
Korad. Muinaisen Marsin autio kaupunki. (Marsin prinsessa.)
Korus. Dorin laakson Unholan järvi.
Kulan Tith. Kaolin jeddak. (Marsin sotavaltias.) Kymmenes arvoluokka.
Pyhien thernien arvoaste.
Lakor. Eräs thern.
Larok. Dusarilainen sotilas, lukkoseppä.
Lorkvas Ptomel. Tharkilainen jed. (Marsin prinsessa.)
Lothar. Unohdettu kaupunki.
Marentina. Okarilainen ruhtinaskunta
Matai Shang. Thernien isä. (Marsin jumalat.)
Mors Kajak. Pien-Heliumin jed.
Mustat rosvot. Kookasta, yli satakahdeksankymmentä sentimetriä pitkää kansaa; kasvot säännölliset ja kauniit, silmät kaunismuotoiset ja suuret, hieman kapeat ja siksi viekkaannäköiset; niiden kehä on sysimusta, kun taas itse silmämuna on hohtavan valkoinen; iho on kiilloitetun ebenholtsin väristä. (Marsin jumalat.)
Notan. Zodangan hovipsykologi.
Nutus. Dusarin jeddak.
Odwar. Komentaja, kenraali.
Oikeamielisyyden armoistuin. Heliumin oikeussalissa.
Okar. Keltaisen kansan maa.
Omad. Yksiniminen mies.
Omean. Maanalainen järvi.
Orluk. Musta- ja valkeaviiruinen napaseudun hirviö.
Otz-vuoret. Dorin laaksoa ja unohdettua Korus-järveä ympäröivät vuoret.
Padwar. Luutnantti.
Palkkion ja Koston temppeli. Heliumissa.
Panthan. Onnensoturi, vaeltava ritari.
Parthak. Zodangalainen, joka toi John Carterille ruokaa Zat Arrasin vankiholviin. (Marsin jumalat.)
Phaidor. Matai Shangin tytär. (Marsin jumalat.)
Pimalia. Upea, kukkiva kasvi.
Prinssi Soran. Ptarthin laivaston ylipäällikkö.
Ptarth. Marsilainen kuningaskunta.
Ptor. Kolmen zodangalaisveljeksen sukunimi.
Pyhät thernit. Uskonnollinen arvonimi.
Sab Than. Zodangan prinssi. (Marsin prinsessa.)
Sajad. Marsilainen mitta, tuuma.
Sak. Hypätä.
Salensus Oli Okarin jeddak. (Marsin sotavaltias.)
Saran Tal. Carthorisin hovimestari.
Sarkoja. Vihreä marsilaisnainen.
Sator Throg. Kymmenennen arvoluokan pyhä thern.
Shador. Omeanin saari, jota käytettiin vankilana.
Sillan. Korus-järvessä elävä limainen matelija.
Sith. Herhiläisen muotoinen hirviö; naama karvaton; koko suunnilleen yhtä suuri kuin Hereford-härän; kita hyvin iso; ruumiin takaosassa voimakas myrkkypistin, verkkomaiset silmät peittävät päästä kolme neljäsosaa, joten otus näkee samalla kertaa kaikkiin suuntiin. (Marsin sotavaltias.)
Skeel. Kova marsilainen puulaji.
Sola. Nuori vihreä marsilaisnainen.
Solan. Salensus Ollin palatsin virkailija.
Sompus. Puulaji.
Sorak. Punaisten marsilaisnaisten sylieläin, noin kissan kokoinen.
Sorapus. Kova puulaji.
Sorav. Eräs Salensus Ollin upseeri.
Tal. Marsilainen aikamitta, sekunti.
Tal Hajus. Tharkin jeddak.
Talu. Marentinan kapinallinen ruhtinas.
Tan Gama. Warhoonilainen sotilas.
Tardos Mors. Dejah Thorisin isoisä, Heliumin jeddak.
Tario. Lotharin jeddak.
Tars Tarkas. Vihreä sotilas, tharkilaispäällikkö.
Thabis. Issuksen ylipäällikkö.
Than Kosis. Zodangan jeddak. (Marsin prinsessa.)
Thark. Erään vihreän marsilaisheimon kaupungin nimi.
Thernien isä. Uskonnollisen lahkon ylipappi.
Thoat. Vihreiden marsilaisten ratsu; korkeus lapojen kohdalta kolme metriä; jalkoja neljä paria; leveä ja litteä häntä, latvasta paksumpi kuin juuresta, ojentuu suoraksi eläimen juostessa; kita halkaisee turvan kuonosta pitkään, tanakkaan kaulaan saakka; otus on aivan karvaton, tumman saven värinen, erittäin sileä ja kiiltävä; vatsa on valkea, ja jalkojen väri vaihtuu asteittain lapojen ja lautasten saven väristä sorkkien kirkkaaksi keltaiseksi; jaloissa on raskaat, kaviottomat anturat. (Marsin prinsessa.)
Thar Ban. Vihreiden torkvasilaisten jed.
Thorian. Alempien thernien päällikkö.
Throxus. Viidestä valtamerestä suurin.
Thurdit. Torkvasilaisille vihamielinen vihreä heimo.
Thuria. Lähempi kuu.
Thurid. Mustaihoinen dator.
Thuvan Dihn. Ptharthin jeddak.
Thuvia. Ptarthin prinsessa.
Toivon kuori. Heliumin oikeussaliin vievä kuori.
Torith. Ensisyntyisten vedenalaisen lammikon vahtiupseeri.
Torkar Bar. Kaolilainen ylimys, Kaolin viertotien dwar.
Torkvas. Vihreä heimo.
Totuuden jalusta. Heliumin oikeussalissa.
Turjun. Carthorisin valenimi.
Ulan. Satamiehinen sotilasosasto.
Vas Kor. Dusarilainen ylimys.
Warhoon. Eräs vihreän kansan yhdyskunta, vihamielinen Tharkille.
Woola. Barsoomilaisen kalotin nimi.
Xat. Marsilainen aikamitta, minuutti.
Xavarian. Heliumilainen sotalaiva.
Xodar. Eräs ensisyntyisten dator.
Yersted. Ensisyntyisten vedenalaisen päällikkö.
Zad. Eräs tharkilainen sotilas.
Zat Arras. Zodangan jed.
Zitidar. Mastodontin kokoinen vetojuhta.
Zilhad. Issuksen vahtisotilaiden dator. (Marsin jumalat.)
Zodanga. Heliumia vastaan sotivan punaisen kansan kaupunki.
Zode. Marsilainen aikamitta, tunti.