language: Finnish

TIES MIKÄ LIE!

Nelinäytöksinen huvinäytelmä

Kirj.

VILHO MALINEN

Jyväskylässä, K. J. Gummerus Osakeyhtiö, 1920.

HENKILÖT:

KALLIO, näyttelijä.
RAILA, nuorisoseuran esimies.
MAJATALON ISÄNTÄ.
MAJATALON EMÄNTÄ
MAIJA, heidän kasvattinsa.
ALATALON ISÄNTÄ.
ALATALON EMÄNTÄ.
MAIJASTIINA, heidän piikansa.
OLLI, heidän renkinsä.
MATTI, maalaispoliisi.
JUHLAVIERAITA, vanhoja ja nuoria.

Tapaus kansalaissodan jälkeisenä vuotena maaseudulta Suomessa.

ENSIMMÄINEN NÄYTÖS.

Näyttämö: vierashuone majatalossa. Yleisöstä katsoen perällä ja oikealla ovet. Vasemmalla ikkuna. Sen edessä pöytä kirjoitustarpeineen. Vasemmassa peränurkassa sänky vaatteineen. Keskinäyttämöllä keinutuoli. Oikealla perällä pesutelineet, seinällä peili ja pyyheliinoja. Ikkunassa' verhot, permannoilla kotikutoiset matot, sängyn päällä ryijy, seinillä majalan ilmoituksia, kartta, painotuote-tauluja y.m.

Väliverhon noustessa istuu majatalon isäntä, noin 50 v., matala, lihavahko mies, keinutuolissa puettuna pyhävaatteisiin. Emäntä, samoin noin 50 v., seisoo hänen luonaan puettuna työvaatteisiin. Hänellä on sirppi kädessä.

EMÄNTÄ

No, se on sitten kahdeksi kuukaudeksi oikein pestattu, niinkö?

ISÄNTÄ

Kahdeksi 'kuukaudeksi, niin sanoi Raila, nuorisoseuramme esimies.

EMÄNTÄ

Ja palkka?

ISÄNTÄ

Neljäsataa markkaa kuukaudessa ja asunto.

EMÄNTÄ

Siunatkoon! Sellainen raha! Ja mokomasta, kuin tiatterin opettamisesta!
No, on sille nuorisoseurammekin jo noussut höyry päähän!

ISÄNTÄ

Ei mitään. Ei mitään. Tarvitaan sitä mekin jos hekin, sanoi entinen mies — tiatteria nimittäin. Ei sitä aina jaksa pelloillakaan olla. Hyvä se on että tulee ja opettaa, sittenpähän nähdään, mihin näistä meikäläisistäkin on. Kultuuria se on kuulemma! Anna tulla vaan!

EMÄNTÄ

Tulkoon minun puolestani! Samahan se minusta on! Mutta olisi täällä tultu toimeen ilman mokomaa tyhjäntoimittajaakin.

ISÄNTÄ

Kesälomallehan hän oikeastaan tänne tuleekin, vaikka samalla opettaa tiatteriakin, kuulemma.

EMÄNTÄ

Kesälomalle! Ja neljäsataa markkaa kuukaudessa! Tavallisesti herrat maksavat kesälomastaan, eivätkä maksata. Hyvin epäilyttävä kesävieras! — Ja mihin hänet sitten panee, kiireimpänä elonaikana, kun ovat vielä niin ronkeliakin! Eihän niitä osaa edes palvellakaan!

ISÄNTÄ

Kah, tähän vaan. Ja mitä palvelukseen tulee, niin eiköpähän tuo ole tottunut kuten muutkin ihmiset. Eipä sitä viimeaikoina ole ollut kenelläkään, mistä ronklata. Ja koska tuo sieltä Helsingistä tänne tulee, niin eiköpähän tuo tietäne mitä varten tänne tulee!

EMÄNTÄ

Vielä ja mitä! Helsingistä se oli se kauppamatkustajagulassikin, vai mikä lie ollut, — mutta osasi vaan ronklata: »Leipä oli liian kovaa ja liha liian sitkeää!» Hävytön! Sanon minä, että nämä taiteilijat ovat niitä kaikkein pahimpia! Kun kuulemma kuorivat uuden perunankin!

ISÄNTÄ (Katsoen kelloaan).

Tähän aikaan sen postihevosen pitäisi saapua. Meneppäs äiti ja lähetä se Maija sieltä pellolta kahvia valvomaan. Minun ei sovi isäntämiehenä nyt puuttua taloustoimiin.

EMÄNTÄ

Tuleeko Raila tänne myöskin?

ISÄNTÄ

Tulee. Kuinkas muuten? Hän on herraa vastassa.

EMÄNTÄ

Niin. Eihän ne osaa edes omilla jaloillaankaan. Osas' se kauppagulassi edes majataloon, mutta tämä — — —

MATTI

Noin 30 v. tyhmännäköinen mies, työpuvussa, sirppi kädessä, ryntää sisään perältä.

Joko se on tullut?

ISÄNTÄ nousten ja katsoen kelloa.

Ei vielä, mutta pian kai.

MATTI

Ajattelin, jos menisin panemaan jo virkatakin ylleni?

ISÄNTÄ

Lieneekö se tarpeellista!

MATTI

On, on. Erikoinen pykälä parakraafissa seisoo: Elköön poliisi toimittako virkaansa ilman virkanuttua. Ja sitäpaitsi, onhan isäntäkin pukeutunut!

ISÄNTÄ

Niin, minä? Katsos, hän tulee Helsingistä ja minä olen majatalon isäntä.

MATTI

Siksipä juuri. Hän tulee Helsingistä ja minä olen virkaatekevä poliisi.

ISÄNTÄ

Minä tarkastan hänen passinsa. Mene sinä pellolle!

MATTI

Ei, Se on minun tehtävä.

EMÄNTÄ, joka oven luona on kuunnellut, astuu topakasti luo.

Joko sarake on taitettu?

MATTI

Ei vielä, kun — — — Maija on sen kimpussa paraillaan…

EMÄNTÄ

Maijan on tultava kahvinkeittoon ja sinun jouduttava pellolle!

MATTI

Mutta virka, hyvä emäni, virka?

EMÄNTÄ

Täällä ei tarvita virkoja, eikä herroja — niillä ei eletä! Pellolle ja heti!

MATTI

Ottakoon lempo sinut, hirviö! (Menee perältä).

EMÄNTÄ

Ei tässä töittä kiireimpänä elonaikana yhden komeljanttarin takia jätetä seisomaan. Tarkasta sinä hänen passinsa, jos hänellä sellaista ollenkaan löytyy; minä menen perästä, muuten ne voivat kaikki sieltä yksitellen lähteä tiehensä.

MAIJA, nuori, punaposkinen, kaunis maalaistyttö, työvaatteissa, hame vyötäisille nostettuna, suuri tukka yhdellä palmikolla ja sirppi kädessä, tulee kiireesti perältä.

Nyt ne tulevat!

ISÄNTÄ

Pihallako jo?

MAIJA

Ei vielä, mutta pian ovat.

ISÄNTÄ

Näkyvätkö maantiellä?

MAIJA

Näkyvät. Raila pyörällä edellä.

EMÄNTÄ

Ja te kaikki siellä nyt töllistelette, kuin aftomobiiliä! Mars kahvinkeittoon sinä! Minä lähden lukemaan lakia ja tapoja. Onko tämä laitaa? Yhden tyhjän takia nousta koko kylä jaloilleen. Lupaa tämä huone sille. Ja jos ruokaa tahtoo, niin Maija antakoon, mutta ei tarvitse mitään ruveta laittamaan! Ensin se on mies tutkittava, ennenkuin ruoskittava — Ties mikä lie! (Menee perältä.)

MAIJA

Isäntä, kun sanovat, että ne ovat niin hienoja ne taiteilijat, niin eiköhän se kahvikin pitäne olla oikeista kahvista, rukiin erottaa niin hyvin.

ISÄNTÄ

Oikein, oikein. Keitä oikeista kahvista. Onhan hän kulttuurin edustaja ja nuorisoseuramme tuleva näyttämön johtaja.

MAIJA

Voi, voi! tiedättekö, minua niin pelottaa!

ISÄNTÄ

Mikä sinua nyt pelottaa?

MAIJA

Kun se Raila antoi minullekin roolin.

ISÄNTÄ

Lue sitten rooli päähäs, että osaat.

MAIJA

Kyllä minä sen osaan. Äsken juuri osasin; mutta ei se kuulemma ole sillä hyvä.

ISÄNTÄ

Juttele siitä johtajasi kanssa. Minä en ymmärrä tiatteria.

(Kulkuset helähtävät.)

MAIJA

Voi, nyt ne tulevat! (Juoksee oikealle.)

MATTI virkatakissa ja -lakissa ryntää sisään.

Ne tulevat! Ne tulevat!

ISÄNTÄ

No, mikä sinut — — —? Miks'et pysynyt pellolla?

MATTI

Emäntä siellä — ja minulla on virka.

ISÄNTÄ

Tässä mitään virkoja! — Seiso sitten ovella, minä käyn vierasta vastaan. (Menee perältä.)

MAIJA kurkistaa oikealta.

Joko ne tulevat?

MATTI on asettunut oven viereen

Pois, pois! — Jo.

MAIJA

Minkä näköinen hän on?

MATTI

Hirveä! — Pitkä, laiha, kaulukset ja keppi!

(Malja vetäytyy pois.)

ISÄNTÄ tulee perältä.

Olkaa hyvä, tänne, sisälle.

KALLIO taiteilijan tapaan puettu, laiha, hoikka, noin 28 v. herrasmies astuu sisään perältä kantaen pienempää käsilaukkua.

'Kiitän. Tämäkö huone?

RAILA noin 22 v. siististi puettu talonpoika, tulee kantaen suurempaa matkalaukkua.

ISÄNTÄ

Tätähän sitä ajateltiin.

RAILA

Niin, toistaiseksi. (Panee laukun syrjään.)

ISÄNTÄ

Olkaa hyvä ja istukaa.

KALLIO

Kiitän. (Riisuutuu.)

RAILA

Taisi olla väsyttävä matka?

KALLIO

No, olihan se. Neljä penikulmaa ja huonot rattaat, mutta läpäistyhän se on sekin. Perillä siis vihdoinkin ollaan! (Istuutuu.)

ISÄNTÄ

Kah, eiköhän. (Istuutuu.) No, mitä sinne pääkaupunkiin nyt kuuluu?

KALLIO

Mitäpä sinne erikoista. Samaa vaan mitä joka päivä lehdistä saamme lukea. Presidenttihän meillä nyt on.

ISÄNTÄ

Niin kuuluu, niin kuuluu.

KALLIO

Ja kaikki asiaankuuluvassa järjestyksessä: Suojeluskunta, poliisilaitos — niin, siinähän se on valtiollinen puoli.

MATTI astuen epävarmana luo ja rykäsee.

Hm… Minä olen virkasijainen… Se tuota on sairas, se meidän esivalta. Niin… Passin vuoksi minä…?

RAILA nousten, äkkiä luo.

Mene tiehes, pöllö!

MATTI

Mutta — virka — virka?

(Kallio aikoo ottaa passin.)

RAILA Kalliolle.

Antakaa olla, ei sillä mitään kiirettä ole.

MATTI

Mutta kun se on määräys!

RAILA

Kuuleppas Matti — Nakkilan tilalta on nähty liikuskelevan epäilyttävä henkilö, Liekkö karkulainen, tai mikä lie! Sinun pitäisi nyt joutua ottamaan asiasta selkoa. Nakkilan isäntä siitä puhui minulle.

MATTI

Mitä sinä sanot! Oikeinko totta? — Ehkä sama lurjus, jota kuulluutettiin kirkossa?

RAILA

Sama kai, mutta koeta joutua!

MATTI

Silloin on kiire. Minun täytyy joutua! (Kääntyy ovessa.) Mitähän, jos kävisi raudat tuvasta?

RAILA

Käy, käy ja helistimet, mutta joudu!

MATTI

Minä menen. — Sanokaa emännälle, jos hän kysyy minua, että menin vangitsemaan sitä karkulaista!

RAILA

Kyllä, kyllä! (Nauraa. Matti menee.) Nakkilassa on todettakin nähty liikuskelevan eräs tuntematon henkilö, mutta hyvin luultavaa on, että se on tavallinen kerjäläinen. Niitä tapaa tämän tästä täällä maaseudulla.

KALLIO

Eikä suotta. Onhan elintarvepula aivan huutava ympäri Suomea. Siinä suhteessa ei hallitus ole jaksanut vielä saada parannusta aikaan, vaikka toimiin on jo ryhdyttykin. Mutta luultavasti se ei kestä kauan. Muuten näyttää tämä teidän esivaltanne olevan innostunut poliisialalle!

ISÄNTÄ

Heh heh — Onhan se.

RAILA

Liikaakin. Ei kai siitä muuhun olekaan!

ISÄNTÄ

Ei ainakaan maanviljelykseen. Äiti sitä aina ajamalla ajaa pellolle!

RAILA

On näet heidän vanha renki, mutta sai rintamalla muonakuskina ollessaan hurjan halun heittää aurat ja kuokat ja ruveta poliisiksi. — Ja siihen sattuikin vielä tilaisuus, kun tämä meidän vanha poliisimme äkkiä sairastui vuoteenomaksi ja muita ei paikkakunnalla löytynyt, jotka olisivat halunneet astua hänen tilalleen.

KALLIO

Häntä siis lykästi!

ISÄNTÄ

Heh, heh. Lykästihän kehnoa! — Mutta äitiä ei lykästänyt. Menetti työmiehensä ja vieläpä kiireimpänä työaikana.

KALLIO

Niin, teillähän se on työ täällä ennen kaikkea.

RAILA

Sehän se on täällä. (Istuutuu.)

KALLIO

No, hyvä vuosi näyttää tulevan?

ISÄNTÄ

Kyllä, kyllähän sitä maamies taas.

RAILA

Tuleehan sitä viljaa ja muuta hyvää taas pitkästä aikaa. Ja sietää tullakkin! Laarit ovat tyhjät.

KALLIO

Niin, sota nieli kaikki.

ISÄNTÄ

Sehän se. No, milloinkas sitä aloitetaan sitä tiatterin harjoitusta?

KALLIO Railalle.

Niin, milloinka me päästään alkamaan?

RAILA

Ajattelimme, että jos huomenna kokoonnuttas sinne talolle keskustelemaan. Rooliakin on jo jaettu, mutta niitä sopii sitten vaihtaa ja ottaa pois, jos ei kelpaa.

KALLIO

Mitä kappaleilta on ajateltu?

RAILA

Tukkijokea nyt ensialuksi.

KALLIO

Vai niin. On siis lauluvoimia käytettävissä?

RAILA

Onhan niitä, ja täällä pidetään paljon laulusta.'

KALLIO

Aloitetaan vaan. Mutta asiasta toiseen: onko teillä hankittu minulle asuntoa?

RAILA

Jaa. Tässähän sitä olisi ensialuksi ja tiedossa on useampaan palkkaan.

KALLIO

Taloihin, vai?

RAILA

Niin. Alataloon ja Pöytyään.

KALLIO

Tapaako sellaisissa taloissa olla yksinäisiä huoneita? Ennen kaikkea tarvitsen sellaisen.

RAILA

Kyllä niissä on. Ja onhan varaa valita. Kyllä täällä asuntoja löytyy, jos vaan ei sillä nimellä muualla maailmassa ymmärretä muuta.

KALLIO

No, sehän on hyvä. Ehkä jo saamme tänään muuttaa?

RAILA

Miten vaan. (Nousee.) Kysyn heti puhelimella asian selväksi.

KALLIO

Onko heille puhelimet?

RAILA

Joka talossa täällä on puhelin. (Menee oikealle.)

KALLIO

Näyttää varakkaalta tämän puolen seutu?

ISÄNTÄ

Sellaista hyvinvoipaa paikkakuntaahan tämä on. Ja täytyyhän sitä jotain jäädäkkin, kun kerran tekee työtä. Sadan tynnyrin talojahan nämä vaan, ehkä parin varakkaimmat — — — nimittäin viljelysmaata.

KALLIO

No, te pidätte majataloa?

ISÄNTÄ

Pidänhän tuota, tai oikeammin äiti pitää. Täytyyhän sitä jonkun, kun kerran se on laki ja asetus. Talo se on minulla tuossa vähän matkan päässä ja äidillä toinen, vaikka se on kylmillä — työvoiman takia. Perintötaloja näet ja siellä ne ovat maatkin.

KALLIO

Ja tämä vielä?

ISÄNTÄ

Ettäkö tämä?

KALLIO

Niin. Talohan se on tämäkin talo?

ISÄNTÄ

Mitäs tämä. On kirkonkylässä, siksi tässä asutaan. Mutta jos herralla sattuu olemaan aikaa pistäytyä siellä maatalossa, niin siellä se on talo.

KALLIO

Vai niin… Katsoppas vaan… Kiitoksia — ainahan sitä sen verran aikaa saa… Mutta kesken kaiken — (Nousee.) Minulla on hirveä nälkä, voisikohan saada jotakin päivälliseksi?

ISÄNTÄ

Kah! Saahan sitä! Johan se on nälkä ja Helsingistä vielä kun tullaan.
(Nousee.) Sanon heti tuonne sisälle.

RAILA tulee oikealta. Isännälle.

Ilmoittivatko pöytyäläiset teille mitään asunnosta?

ISÄNTÄ

Kyllähän ne sanoivat, että eikö herra voi asua majatalossa, kun kuulemma heiliä on ahdasta.

RAILA

Ahdasta! Kahdeksan henkeä ja kymmenen huonetta!

ISÄNTÄ

Samaa sanoin minäkin ja muistutin myöskin pykälistä, jotka kieltävät samaa matkustajaa asumasta pitempää aikaa majatalossa.

KALLIO

Minkä vastauksen saitte?

RAILA

Emäntä siellä vaan oli kotona. Emäntä näkyi panevan vastaan, mutta isäntähän se asiat päättää.

ISÄNTÄ

Joo! Kyllä se niin on, että isäntä —

KALLIO

Ei, ei, ei! Ilman emännän lupaa minä en uskalla tulia isännän taloon.

RAILA

Ei se aivan niin ole täällä. Emännät täällä kyllä paljon mekastavat, mutta isäntä se laarit lukkoon lyö. Niin ettei se mitään tee, jos emäntä vastaan panee, kyliä siitä heltyy, kun tiukkaa.

KALLIO

Mahdollista kyllä, mutta minä en ole tottunut tiukkaamaan. Mitä hän sanoi syyksi?

RAILA

Kun ei muka tunneta. Ties mikä lie j.n.e. Tällaiset syyt voi vierittää harteiltaan persoonallisella esiintymisellä.

KALLIO

Mutta mainitsittehan äsken, että teillä on toinenkin paikka tiedossanne? Jos sieltä heltyisi emännän luvalla?

RAILA

Aivan oikein: Alataloon. Niin. Kyliä meillä asuntoja on, olkaa aivan huoletta! Minä kysyn sieltä. (Menee oikealle.)

ISÄNTÄ menee keinutuoliin istumaan.

Se on sellaista täällä maalla, että vieras on aina vieras. Ennen se oli toista, mutta nykyaikana —

KALLIO harmistuneena.

Annetaan vieraan kuolla nälkään, tai tuulettaa itseään pellolla!
Jumalan kiitos, että tällä kertaa ollaan majatalossa! Kävelee hetkisen.
— Niin, sitä ruokaa jos isäntä voisi toimittaa. Vakuutan, että minulla
on nälkä.

ISÄNTÄ nousten nopeammin.

Aivan oikein! Sitä ruokaahan minun piti — — — Heti ilmoitan.

MAIJA tulee oikealta tuoden kahvia tarjottimella.

Tässä olisi kahvia?

ISÄNTÄ

Vie herralle, vie herralle, hänellä on nälkä! (Maija vie kiireesti herralle.) Ja nouda sitten uusia perunoita pellosta! Pyöräytä läskiä pannulla! Käy aitasta paksua piimää ja kiepauta juustokimpale pöydälle!

KALLIO ottaa kahvia Maijalta, hymyilee.

Vieläkin se on sitä vanhaa ja voimakasta, se piimä?

ISÄNTÄ

Mistäs se täällä olisi heikontunut? Tykkääkös herra kaurapuurosta?

KALLIO

Jos se on samallaista kuin Helsingissä, niin en.

ISÄNTÄ

Minkälaista se siellä on?

KALLIO seiväsputinkia!

ISÄNTÄ Maijalle.

Pistä puuro tulelle heti. Herra saa tynnyrin rukiita joka seipäästä, jonka löytää minun putingistani.

MAIJA panee tarjottimen pöydälle.

Uskallankohan minä?

ISÄNTÄ

Häh? Miksi et uskaltaisi?

MAIJA

Kun emäntä sanoi, ettei mitään saa laittaa, ainoastaan vain kylmää ruokaa?

KALLIO panee kupin pöydälle, jää ihmetellen kuuntelemaan.

Minulleko?

MAIJA

Niin. Emäntä sanoi. (Hämmentyy.)

ISÄNTÄ

Lempo soi, minä se olen isäntä! Tee, kuten käskin, ja muista että se olen minä, joka laarit lukkoon lyön!

EMÄNTÄ tulee kiireesti perältä ilman sirppiä.

Ei tästä päivästä mitään tule! Ei niitä saa tänään mihinkään! Yksin renkipoikakin on saanut roolit ja nyt niitä luetaan heti kun silmä välttää. (Huomaa vieraan.) — Vai niin. Tuoko se nyt on?

ISÄNTÄ

Se, se se on.

EMÄNTÄ

Vai se se nyt on… Kovin on laihakin, raukka. (Menee luo.) Oletteko saanut mitään suuhunne?

KALLIO hölmistyneenä.

En, en — — — ettette vaan ole talon emäntä?

EMÄNTÄ

Kyllä se minä olen.

KALLIO

Jaha — nimeni on Kallio — terveisiä Helsingistä. (Tarjoaa kättä.)

EMÄNTÄ tervehtää.

Terve, terve! No, siellä Helsingissä on kuulemma hyvin huonoa sen ruuan saanti?

KALLIO

On — on — hyvin huonoa — nälkää näkevät — — —

EMÄNTÄ

Siltä se näyttää. Teillä on siis nälkä…?

KALLIO

Minullako? Niin — — (Ei oikein tiedä mitä vastaisi emännälle.)

ISÄNTÄ

Annoin Maijalle juuri määräykset.

EMÄNTÄ isännälle.

Joudan itse tällä kertaa. No, kahvia te olette jo saanut, huomaan ma!
(Maijalle.) Vie kahvitarjotin pois.

KALLIO

Tässä — (Antaa tarjottimen.)

EMÄNTÄ Maljalle.

Ja käy sitten perunat konttoorista!

ISÄNTÄ Maljalle.

Ja läski ja piimä — mutta joudu!

EMÄNTÄ lujasti isännälle.

Sanoin jo, että joudan itse tällä kertaa! (Menee Maijan kanssa oikealle.)

KALLIO katsoo emännän jälkeen.

Koko lailla tukeva ihminen… (Isännälle.) Kyllä kai se niin taitaa olla, että emäntä se laarit lukkoon lyö — vai mitä isäntä?

ISÄNTÄ

Se on tuo äiti niin tottunut niihin pykäliin majatalon pitäjänä. Hänen hallussaan on näet ollut tämä homma jo pitemmän aikaa. Minä siellä maatalossa…

KALLIO

Niin, niin — Ja kun se on tarpeeksi suuren välimatkan päässä täältä, niin ei teillä mitään hätää ole!

ISÄNTÄ

Kah, onhan sinne kuusi kilometriä.

KALLIO

No, sittenhän! — — — (Naurahtaa.)

RAILA tulee oikealta.

Näyttää siltä, kuin emännille olisi pistänyt pirut mieleen. Sieltäkin oli isäntä eloa korjaamassa ja emäntä sanoi, että tarvitsee se Maijastiina ja Ollikin eri huoneet, nuoria kun ovat.

KALLIO

Ketkä nämä Maijastiina ja Olli sitten ovat?

RAILA

Talonväkeenhän ne kuuluvat, vaikka sukua ovat renki ja piika.

KALLIO

Vai niin. (Istuutuu.) Minut aijotaan sitten jättää majataloon asumaan?

RAILA

Ei, ei. Kyllä me asunnon hankimme. Kun menemme yhdessä Alatalon isännän puheille, niin kyllä sieltä lohkeaa.

KALLIO

En minä rupea »tiukkaamaan», asun sitten ennen vaikka täällä.

EMÄNTÄ tulee oikealta tuoden päiväkirjaa.

Tässä olisi päiväkirja, johon Olisi kirjoitettava kaikki mikä on passissanne. Joko olette sen näyttänyt?

KALLIO

En!

EMÄNTÄ

No, mieheni saa sen tarkastaa! Muuten majatalon säännöt kieltävät pitämästä samaa matkustajaa luonaan enempää kahta vuorokautta. Niin, että tiedätte sen.

KALLIO nousten äkkiä.

Minä tiedän sen! Ja luultavasti en viivy täällä muutamaa tuntiakaan!
(Kävelee hermostuneena.)

EMÄNTÄ

Sitä parempi meille! Emme ole juuri tottuneetkaan vieraisiin!

KALLIO

Siltä se näyttää, mutta tällä kertaa saatte luvan tottua! — Joko ruoka pian tuodaan?

EMÄNTÄ

Tuodaan kun keretään! (Menee oikealle. Päiväkirja jää pöydälle.)

KALLIO Railalle.

Milloin täältä lähtee ensimmäinen postihevonen rautatietä kohti?

RAILA

— — Ensi torstaina — — muitta — —?

KALLIO

Voiko täältä saada kyytiä mistään asemalle?

RAILA

Pahoin pelkään, että kaikilla on hevoset eloa korjaamassa.

KALLIO menee kiivaasti oikealle ja tyrkkää oven auki.

Hevonen valjaisiin tunnin sisällä!

EMÄNTÄ tulee ovelle.

Majatalon hevoset eivät ole palanneet kyydistä ja omat ovat eloa korjaamassa. (Menee takaisin.)

(Isäntä nousee ja poistuu kuin varkain oikealle.)

KALLIO

Näyttää siitä, kuin olisi pakko pysähtyä toistaiseksi.

RAILA

Aijoitteko sitten — —?

KALLIO hermostuneesti.

Tietysti aijoin! En suinkaan voi pellolle asustautua.

RAILA

Tyyntykäähän toki. Tietysti teille asunto hankitaan, kun se on kerran luvattukin.

KALLIO

En minä väkisin mihinkään tunkeudu!

RAILA päättävällä äänellä

Odottakaa hetkinen, minä käyn vielä puhelimessa. Ja se on ihme jos en minä nyt onnistu! (Menee oikealle.)

KALLIO kävelee muutaman kerran edestakaisin.

Mitähän ne oikein ajattelevat minusta! (Istuutuu.)

MAIJA tulee kantaen tarjottimella ruokia: kylmiä perunoita, silakoita, kovaa leipää ja maitoa. Seisattuu ovelle.

Tässä olisi ruokaa…

KALLIO

Jaha! Tuokaa se tänne, tänne!

MAIJA tuo nopeasti, aivan kuin pelästyneenä, ja asettaa sen pöydälle.

KALLIO

Kas niin. Sillä tavalla, tyttöseni. Mikä sinun nimesi on? — — Mutta tässäkö kaikki?

MAIJA

Puuro tulee kohta…

KALLIO

Mutta entäs läski? — Ja perunat — nämähän ovet kylmiä, piru vie! ijankaikkisia vanhoja — ja mikä tämä on? (Heiluttaa kuivaa silakkaa hännästä.)

MAIJA onnettomana.

Silakka…

KALLIO

Silakka! Kas vaan, en ollut enää tunteakaan silakkaa! Mutta piimä — missä on se vanha voimakas piimä, jota isäntä lupasi?

MAIJA

Piimä… Niin sitä ei ole…

KALLIO

Ja isäntä sanoi, että sitä on?

MAIJA

Niin, kyllä sitä on aitassa…

KALLIO

Kas vaan. On ja ei ole. Mitä se semmoinen on! Käy nopeasti piimä aitasta! — Missä isäntä on?

MAIJA

Läksi maatalolle.

KALLIO

Mikä hänet sinne lennätti!

MAIJA

En minä tiedä.

KALLIO

Kaunis isäntä! No, mene ja nouda piimä aitasta — ja läski myöskin.
(Maija juoksee ovelle.) Ja muista — juusto puuttuu myöskin!

(Maija menee perältä.)

KALLIO ottaa leipää ja etsii voita.

Saakeli! Tyttö on unehuttanut voin! (Koputtaa veitsellä tarjottimeen.)
Hei! hei! Emäntä!

RAILA tulee oikealta harmistuneena.

Hyvin kävi. Heillä ei ole puhelin kunnossa.

KALLIO

Vai niin. Niin, niin tietysti. Kun luvattiin piimää, juustoa ja ties mitä kaikkea, ja tuodaan — herra ties mitä kaikkea!

RAILA

Joko ilmoititte sisälle?

KALLIO

Johan minä olen ilmoitellut. Emäntä, emäntä! (Hakkaa tarjottimeen.) —
Vai ei ole kunnassa.

RAILA

Ei. Mutta menemme katsomaan. Varovaisuuden vuoksi minä käyn sentään tässä likellä erään johtokunnan henkilön puheilla. Heillä on kamani ollut jo pitemmän aikaa kylmillä; niin että on varalta, jos yhdestä epäonnistutaan. Tulen kohta takaisin. Hyvää ruokahalua! (Menee perältä.)

KALLIO

Kiitos. (Katsoo tarjottimeen ja sitten kiukkuisesti oveen.) Emäntä, emäntä! (Juo maitoa odottaessa.)

EMÄNTÄ tulee, tuoden puurovatia.

Tässä on puuroa!

KALLIO

Hyvä on — mutta voi puuttuu pöydästä ja oikea piimä!

EMÄNTÄ

Te helsinkiläiset olette tottuneet ronklaamaan, mutta minä huomautan jo heti alussa, että täällä maalla se ei käy päinsä. Täällä ollaan totuttu tekemään työtä ja syömään mitä kulloinkin on. Ja jos aiotte täällä viihtyä, niin saatte luvan oppia heti nämä alkeet. Maassa maan tavalta tai maasta pois! (Menee oikealle.)

KALLIO nousee harmistuneena, kuin aikoen lähettää hyvän sanatulvan hänen jälkeensä, mutta malttaa mielensä.

Herra armahda! Liian tukeva hän on minun mittailtavakseni! Ihanaa väkeä! (Istuutuu ja vilkasee vielä ovelle.) Minut raahataan tänne satojen virstojen takaa, luvataan asunnot, luvataan piimää ja kun tulee aika, niin ei anneta mitään! Haukutaan suut, silmät, korvat täyteen ja neuvotaan maasta pois! (Käypi ruuan kimppuun ahneesti.

MAIJA tulee perältä, kantaen piimävatia — vilkuu arasti oikealle.

Tässä olisi, herra — — —

KALLIO kääntyy.

Vihdoinkin! Tänne, tänne, tänne!

MAIJA juoksee luo.

KALLIO

Kas niin. Sillä tavalta. Ja nyt käy läski, juusto ja voi, niin olet kiltti!

(Maija juoksee perälle.)

KALLIO maistaa piimää.

Oikein! (Maistaa.) Tämä on sitä oikeaa, vahvaa ja voimakasta… (Syöpi.)

EMÄNTÄ tulee tuoden voita.

Tässä sitä nyt on, kun keretään niin tuodaan. Ei täällä serveerata lentokoneella.

KALLIO syöpi hyvällä ruokahalulla.

Hyvä on!

EMÄNTÄ

Kylläpä sillä raukalla on nälkä, mutta — — (Huomaa piimä-vadin.) Mitä, eikös se ole piimää?

KALLIO

On, on ja hyvää piimää onkiin!

EMÄNTÄ

Kerma päällä — aivan kuorimatonta vielä? Mistä olette sen saanut?

KALLIO pitäen vadista kahdella kädellä kiinni.

Mitä piruja se teille kuuta! Suokaa edes ruokarauha ihmisille!

EMÄNTÄ

Kyllä, kyliä, hyvä herra… (Menee oikealle.)

MATTI tulee perältä taluttaen pientä kerjäläispoikaa.

Tässä se nyt on —

KALLIO

Tänne, tänne, pian, ennenkuin emäntä tulee! (Kääntyy oveen päin.)

MATTI taluttaa pojan luo.

Ei se sentään ollut tämän vaarallisempi.

KALLIO katsoo häntä.

Mikä niin?

MATTI

Kah, karkuri-Jamen — — —?

KALLIO

Juokse hiiteen pöllö ja vie tuo kakara mukanasi!

EMÄNTÄ tulee oikealta.

Joko päiväkirja on kirjoitettu?

KALLIO

Ei vielä! — Ja antakaa minulle ruokarauha, senkin tomppelit!

EMÄNTÄ huomaa Matin.

Siinähän sinä olet! Mihin sinä pellolta karkasit?

MATTI

Kah, kun karkurilainen — se suuri lurjus — sanottiin liikuskelevan
Nakkilassa, niin minä —

EMÄNTÄ

Niin sinä heti tietysti! No, löysitkös karkulaisen?

MATTI

Löy — sin — hän tuon pojan — — —?

EMÄNTÄ

Tuon lapsen? Kuule, missä sinun järkesi on?

RAILA tulee perältä.

Ei! Nyt alan minäkin jo hermostua! Heillä vuotaa katto!

KALLIO

Vuotaako heillä katto?

RAILA

Vuotaa ja sitäpaitsi he ovat sijoittaneet sinne porsaita!

KALLIO

— — — Porsaita!

MAIJA tulee perältä kantaen juustoa, mutta kun huomaa sisälläolijat, niin pelästyy, pudottaa juuston ja juoksee ulos.

EMÄNTÄ huomaa Maijan ja juuston putoamisen, huutaa jälkeen.

Maija! Maija hoi, juusto putos! (Ottaa juuston ylös ja jää katsomaan Kallioon.) Vai niin. Vai siltä tavalla! Nyt minä ymmärrän, mistä te piimää saitte. Odottakaa hetkinen! (Menee oikealle.)

KALLIO

Nyt on piru irti! Kuulkaa. Minä vuokraan sen huoneen…?

Väliverho.

TOINEN NÄYTÖS.

Näyttämönä suuri tupa. Vasemmalla ja oikealla ovet. Perällä ikkuna, joka on auki ja josta on näköala pihalle. Oikealla peränurkassa hellauuni. Vasemmalla peränurkassa kangaspuut. Samalla puolella etunäyttämöllä puusänky, joka päivisin käy sohvasta. Oikealla seinämällä suuri astiakaappi. Samalta puolella suuri ristikkojalkainen lankkupöytä. Pitkin seiniä leveät penkit. Tupa tekee avaran ja nykyaikaisen vaikutuksen.

Alatalon emäntä häärää ikkunan luona laittaen vasikan juomaa kahteen ämpäriin.

Maijastiina kiertää kauhalla suurta pataa, joka on tulella.

EMÄNTÄ noin 40 vuotias, hoikka, terve ihminen.

Vai jo ne sinutkin saivat!

MAIJASTIINA noin 30-vuotias tyypikäs ja voimakkaan näköinen maalaispiika.

Poropirkkohan minä.

EMÄNTÄ

Mikä se sellainen on?

MAIJASTIINA niistää käden selällä nenäänsä.

Ijankaikkinen vanha krapa!

EMÄNTÄ

No, miten se johtaja sinut sellaiseen rooliin pisti?

MAIJASTIINA

Sanoi, eriä se on edellytyksiä, vai mitä se on ja että se sopii minulle kuin vakka ja kans — —

EMÄNTÄ jatkaa.

Ja lapsaus päälle!

MAIJASTIINA

Häh?

EMÄNTÄ

Niin, minä sanoin vaan, että se on lapsaus, niinkuin joskus sanotaan.

MAIJASTIINA

Kyllähän minä sanoin, että menisi se nuorikin vielä — mutta — — —
(Hämmentää.)

EMÄNTÄ

Mitä mutta?

MAIJASTIINA

Kysyi häntä josko on kokemusta.

EMÄNTÄ

Missä niin?

MAIJASTIINA

Kah, rakkauvessapa tietenkin.

EMÄNTÄ

No, oliko?

MAIJASTIINA

Mitäs se emäntä — milloin tässä sellaiseen olisi aikaa!

EMÄNTÄ

Ja sinä sanoit, ettei ole aikaa?

MAIJASTIINA

Niinhän tuota tulin sanoneeksi, ja siihen se sitten raukes. Sanoi, ettei se ilman kokemusta käy.

EMÄNTÄ

Rakastaminenko?

MAIJASTIINA

Tarvitaan vähintäin vuoden kokemus.

EMÄNTÄ jääden katsomaan.

Sen se riivattu valehteli!

MAIJASTIINA

Suutuin minäkin jo. Vai vuoden! Ja jos se vielä olisi päästellyt, niin olisin kai jo minäkin sanonut, ettei siihen mitään vuotta tarvita. Sen verran sitä on minullakin kokemusta. — Ja sitten se lykkäsi Poropirkon — siihen tukkijokeen.

EMÄNTÄ

No, entäs toiset?

MAIJASTIINA

Niin, toisetko?

EMÄNTÄ

Niin, Olli esimerkiksi? Mitä hän sai?

MAIJASTIINA

Joku tulari, vai mikä se lie ollut! Katkismusta se joutuu tavaamaan, kuulemma.

EMÄNTÄ

Sitten se on paikallaan.

MAIJASTIINA

Onhan se. Ollilla kun se on se ijankaikkinen pää.

EMÄNTÄ nostaa ikkunasta ämpärin pihalle ja huutaa:

Vasu, vasu, vasu, vasu, vasu!

(Kuuluu vasikkojen ammuntaa ja laukkausta ikkunan luo.)

MAIJASTIINA

Olli se otti vaan ja sanoi, että voipihan sitä koettaa.

EMÄNTÄ ottaa toisen ämpärin ja nostaa sen myöskin ulos.

Vasu, vasu, vasu, vasu!

MAIJASTIINA

Sitä se vaan, kun ei pysty puhumaan oikein.

EMÄNTÄ ikkunassa.

Hidashan se on, Olli. — Vasu, vasu, vasu. (Viimeiset hyväilevällä äänellä.)

MAIJASTIINA

Mutta ei siinä kuulemma tarvitse paljon puhuakaan! Silloin tällöin vaan!

EMÄNTÄ

Sitten se on paikallaan.

MAIJASTIINA

Ja rakkauttakin kuulemma on. Oppii rakastamaan.

EMÄNTÄ tulee Ikkunasta korjaamaan jätteitä työstään.

Siitä kai ei tule mitään!

MAIJASTIINA

Niin no, minähän sen tiedän jos kukaan. Oikein hytkäytti, kun kuulin.
Ja nauroi se Ollikin.

EMÄNTÄ

Eikö sanonut mitään?

MAIJASTIINA

Vilkasihan se minuun, että mitä minä muka siihen, ja päästi sitten hevosen naurun… (Nauraa.)

EMÄNTÄ

Sen arvaa. (Nauraa.)

MAIJASTIINA

Mutta paikallaan se on sekin. Siitenpähän oppii sitäkin, jos tässä vielä joskus sitä tarvittaisiin.

EMÄNTÄ on korjannut viimeiset. Tulee Maijastiinan luo.

Niin, sitä minä olen tuuminutkin. Tuossa on kaksi kamaria teille, jos niin kuin menisitte yhteen. Puhuin siitä isänkin kanssa ja hän oli samaa mieltä.

MAIJASTIINA keskeyttää työnsä ja jää katsomaan.

Kyllähän minä, mutta se Olli — kun ei saa sanaa suustaan, toljottaa vaan. Ja eikähän se nuorelle tytölle kuulu aloittaa.

EMÄNTÄ

Kiireittä sitä kuitenkin on pitäminen. Raila juoksee ja hosuu kuin vimmattu sen asuntonsa kanssa. Jäätte pian ilman asuntoa!

MAIJASTIINA

No, eikös sitä voi sitten niinkuin ennenkin?

EMÄNTÄ

Ei voi. Nuoret ihmiset — ja kun kerran on tilaa…

MAIJASTIINA

Mutta piisaisihan se yksikin.

EMÄNTÄ

Eikä piisaa. Käiksi täytyy olla. Koko ikänne olette taloon tehneet työtä — olisihan ikuinen häpeä, jos en osaa rakennuksesta teille luovuttaisi. Ja siksi toiseksi, tämä on päätetty asia isän ja minun välillä ja koettakaa suoriutua naimisiin.

MAIJASTIINA

Mutta kun se ei kosi?

EMÄNTÄ

Kosi sinä sitten! Taikka minä sen teen!

MAIJASTIINA

Ei, ei emäntä. Se ei oikein sovi. Antakaa sen nyt ensin oppia rakkautta, kun on kerran opettajakin.

EMÄNTÄ

Mutta jos opettaja vie oppilailtaan katon?

MAIJASTIINA

— Eihän — — mitenkä hän — — mitä se emäntä nyt meinaa?

EMÄNTÄ

Tänä iltana ovat uhanneet tulia katsomaan ja vie se sen, jos ette ajoissa pidä puolianne! (Olli tulee vasemmalta.) Laitakin vaan asiat kuntoon. Minä menen panemaan vasikat läävään. (Menee vasemmasta ovesta.)

OLLI noin 30 v. tyypikäs, hidasluonteinen, matala maalalsrenki — on pannut hatun naulaan ja istuutunut puusohvalle.

MAIJASTIINA on katsellut häntä koko ajan, mutta kun Olli vilkaisee häneen, pelästyy hän yht'äkkiä ja rupeaa kiivaasti pyörittämään kauhalla pataa.

OLLI Hetken perästä.

Jokos se illallinen pian?

MAIJASTIINA

— Johan se. (Paussi.)

OLLI miettii hetken.

— — — Eikös sinun nimesi ole Maija?

MAIJASTIINA hölmistyy.

— Häh? — Mitä sinä nyt?

OLLI

— Niin vaan, kun siinä kirjassakin on Maija.

MAIJASTIINA

Missä kirjassa?

OLLI

Kah — tukkipojassa!

MAIJASTIINA

Onko siinä Maija?

OLLI

On ja aika Maija onkin!

MAIJASTIINA

Vai niin. Mitä se siinä tekee?

OLLI

Sen tularin kanssa se siinä — —

MAIJASTIINA

Ettäkö ihan — — -?

OLLI

Sen kanssa se. (Ottaa kirjan poveltaan.) Ja tulari laittaa sille kengätkin…

MAIJASTIINA keskeyttää työnsä.

Elähän nyt ihmeitäsi Ja mitä se vielä — —?

OLLI

Opettaa sille katkismusta, juottaa sille kahvia ja myötäänsähän se sen ympäriltä häärää.

MAIJASTIINA

Voi sun sentään! — Annappas kun katson. (Menee kiireesti luo ja ottaa
Ollilta kirjan.)

OLLI

Ja naimisiin ne lopulta — — —

MAIJASTIINA

Naimisiin! — — — Kuule, kuka sen sai?

OLLI

Priittahan sen sai…

MAIJASTIINA huudahtaa.

Priitta! — Hänestä ei siihen ole!

OLLI äkkiä.

Sitähän minäkin! — että, kyllä — herra nyt erehtyi.

MAIJASTIINA

Priitta! — kun on laihakin vielä!

OLLI

Sitähän minä — laihahan se…!

MAIJASTIINA

Priitta! — juuri ja juuri, että itse osaa lukea!

OLLI

Niin mitenkä hän sitten toista?

MAIJASTIINA

Ja minulle lykkää vanhan kravan ja sanoo, että kokemusta — —! Nyt minä suutun! (Menee ja pyörittää kiivaasti pataa.)

OLLI

Sitä minä tässä olen tuominnut, että muutettava se rooli on — — —

MAIJASTIINA

Sellainen rooli! — Herra saa itse pelata Pirkkonsa!

OLLI

Niin. Sanottava siitä on. Ja muutettava se rooli on.

Minä ajattelin —? — — Vai mitä sinä ajattelet?

MAIJASTIINA

Minäkö? Suuttuneena. — Minä ajattelen —? — — van mitä sinä ajattelet?

OLLI

Niin — tuota — että, kun sinun nimesi on Maija?

MAIJASTIINA

Niinhän se on.

OLLI

Ja sen Maijan nimi on Maija?

MAIJASTIINA huomaa viittauksen

— Tarkoitatko, että — —?

OLLI

Niin… Eikös se ole oikeus ja kohtuus, että Maija on Maija…?

MAIJASTIINA kainosti.

On!…

OLLI

Niin minä tässä tuumin.

MAIJASTIINA jättää padan. Äkkiä.

Mutta se herra?

OLLI

Siinä se on niksi. Kun sanoi kehno siinä esipuheessaan, ett'ei hän siedä vastaan hankottelemasta.

MAIJASTIINA äkkiä huudahtaen.

Mutta nyt minä tiedän!

OLLI

Häh?

MAIJASTIINA

Hänen on pakko, jos ei tahdo jäädä taivasalle!

OLLI

Kuinka niin?

MAIJASTIINA

Herralla ei die kattoa päänsä päällä. Tänään on viimeinen päivä, kun hän saa asua majatalossa. Ja tänään hän tulee tänne huonetta katsomaan!

OLLI

No, no?

MAIJASTIINA

Me emme anna hänelle huonetta! Meillä on kaksi kamaria, sanoi emäntä, mutta me emme anna hänelle mitään!

OLLI huomaa

Heh! Sepä sattui! Niin meillähän on — isäntä puhui sitä samaa tuolia pellolla — niin, meillähän on, mutta —

MAIJASTIINA keskeyttäen.

Me emme anna! — (Menee hämmentämään.) — Miltä sinä tykkäät, jos minusta tulee Maija?

OLLI

— Kah, kah — mitäpäs minä!

MAIJASTIINA

Minä rupean heti tutkimaan! Mitä, katkismustako se opettaa?

OLLI

Katkismusta.

MAIJASTIINA

Ja sen minä osaan, kuin isä meidän. Ja kahviako? — Sitähän sinä latkit, kuin vasikka! — Ja rakka — — - niin, kokemusta minulla myöskin on.

OLLI

— Mutta naimisiin?

MAIJASTIINA

Häh?

OLLI

Niin — Ne menevät naimisiin?

MAIJASTIINA

Menkööt! Luuletko sitten, etten minä pysty naimisiin!

OLLI

Kah, kah — — —?

MAIJASTIINA

Vaikka kymmenen kanssa, jos niikseen tulee!

OLLI

Mitäs sinä — turkkilainenhan kymmenen kanssa…?

MAIJASTIINA

No mitäs sinä sitten! — Käy puita sisään eläkä toljota, kuin ijänikuinen kanto!

OLLI

Kah, käynhän minä vähemmälläkin. (Ottaa hattunsa.)

MAIJASTIINA

Ja pane ruokakello soimaan samalla!

OLLI

Saatanhan minä panna. (Menee vasempaan.)

MAIJASTIINA

Vai en minä pystyisi naimisiin! Sepähän nähdään: (Hämmentää toisella kädellä pataa ja pitää toisella kädellään kirjaa avoinna.) Mitäs tässä nyt seisoo? Lukee. »Ottiatuota» — Jaha. (Hämmentää ja lukee.) »Minä olen ottiatuota. Minä en ole ottiatuota». — Hm — (Kohentaa tulta. Lukee.) »Maija. Se on ottiatuota, eikä ole ottiatuota. Mitähän se meinaa.» — Samaa voisin minäkin kysyä. (Hämmentää pataa.)