MAIJA tulee vasemmalta.
Ehtoota.
MAIJASTIINA
Ehtoota. — Kuule, saatko sinä tuosta selvää?
MAIJA menee luo.
Onko se rooli?
MAIJASTIINA
On. — Kun siinä seisoo »ottiatuota»?
MAIJA ottaa kirjan.
Niinhän siinä seisoo!
MAIJASTIINA hämmentäen pataa.
Mikäs se sitten on, se ottiatuota?
MAIJA
Se on Tolari.
MAIJASTIINA
Olli vai?
MAIJA
Ollipa tietenkin!
MAIJASTIINA
Mitä se sitten sanoo siinä Maijalle?
MAIJA
Se sanoo paljonkin. He ovat pariskunta ja saavat kuuliaisia lapsia!
Minä osaan koko kirjan ulkoa.
MAIJASTIINA lakkaa hämmentämästä.
Herra hyvästi siunatkoon! — Lapsia?
MAIJA
Niin. Kaksi kääröä. Niin seisoo kirjassa.
MAIJASTIINA
Ja Priitalla sellainen rooli! — Mitä lapsia Priitta voi saada, vanha ihminen!
MAIJA
Eei — mutta kirjassa — — — Mitä sinä sanoitkaan?
MAIJASTIINA
Priitta ei siihen kykene! (Alkaa hämmentää pataa.)
MAIJA
Priitta on kuin luotu siihen!
MAIJASTIINA suuttuen.
Sellaiseen rooliin! — Ettet vähän häpeä!
MAIJA
Kah — Niin sanoi johtaja.
MAIJASTIINA
Sanokoon mitä sanokoon, mutta sen saamme nähdä! — Hämmennäppäs tuota pataa, ettei pala pohjaan. (Äkkiä.) Mitä sinä läksit?
MAIJA
Sitä vaan, että joko ne ovat käyneet?
MAIJASTIINA
Kutka?
MAIJA
Kah, Raila ja herra?
MAIJASTIINA
Ettäkö huoneita katsomassa? — Eivät ole käyneet. Kas niin. (Antaa kauhan.)
MAIJA
Kyllä ne sitten pian tulevat. (Menee hämmentämään.)
MAIJASTIINA
Tulkoot vaan! — Minä pistäännyn vähäin halkovajassa neuvottelemassa
Ollin kanssa, hän on siellä puita pienimässä. — Siinä on suola jo.
MAIJA
Kuulehan, Maija! Emäntä puhui, että te saatte eri huoneet, molemmat.
Mitä sinä sillä teet?
MAIJASTIINA
Eipä tiedä, vaikka tekisinkin! (Menee ovea kohti.)
MAIJA
Johtaja on ilman asuntoa. Tähän asti on hän pykälien mukaan saanut asua meillä, mutta huomenna ajaa emäntä hänet ulos. Luovuta sinä kamarisi hänelle.
MAIJASTIINA ovella. Tiukasti.
En. Ennen kuin asioista on tullut selvä. — Pyöritä pataa! (Menee vasemmalle.)
(Ruokakello soi.)
MAIJA
Ai! Ruokakello soi, eikä vielä astioitakaan ole pöydällä! (Juoksee kaapille, ottaa lautasia, veitsiä ja haarukoita ja asettelee niitä pöydälle.)
ALATALON ISÄNTÄ tulee vasemmalta. Noin 40 v. hoikka, pitkä mies työtamineissaan. Panee hattunsa naulakkoon.
Maijako se täällä emäntänä häärää?
MAIJA
Minähän tähän satuin! Stiinalla oli vähän asiaa ulos.
ISÄNTÄ istuutuu
No, teillä on pelto kuhilaissa. Joko pian joudatte meitä auttamaan?
MAIJA
Eiköhän. Ainakin Matti ja Eero joutavat.
ISÄNTÄ
Miksei Maija?
MAIJA
En minä tiedä, kun meillä on se johtajakin vielä — — —
ISÄNTÄ
Hm. En minä siitä esivallasta välitä. Ei siitä ole enää pellolle.
Hämmentää vain toistenkin työhalun niillä ryövärijutuillaan.
MAIJA
Hulluhan se vähän on. Vangitsi tässä muutama päivä sitten erään kerjäläispojan, mutta emäntä antoi hänelle selkään! (Nauraa.)
ISÄNTÄ hetken mietittyään.
Mikäs se on se johtaja, joka teillä asuu?
MAIJA
Johtajako? Kah, johtajapa tietenkin.
ISÄNTÄ
Niin, mutta mihin hän pystyy?
MAIJA
Tiatteriin — eikös isäntä sitä tiedä?
ISÄNTÄ
Tiedän, tiedän. Mutta minä tarkoitan työtä.
MAIJA
En minä tiedä. Hän on herra!
ISÄNTÄ
Herra! — Ja ilman asuntoa! — — Eikö hän ole vielä saanut asuntoa?
MAIJA
Ei. Lupasivat tulla tänään tänne.
ISÄNTÄ
Hm. En minä tiedä sellaisille herroille antaa asuntoa.
EMÄNTÄ tulee vasemmalta.
Kas, Maija!
MAIJA
Minä rupesin täällä emännäksi, kun Stiinalla oli asiaa ulos.
EMÄNTÄ menee uunin luo ja kohentaa tulta.
Siitä Railan Väinöstäkin uhkaa tulla tyhjäntoimittaja! (Puhaltaa uuniin.)
ISÄNTÄ
Kuinka niin?
EMÄNTÄ
Kas, sen herran kanssa se juoksee pitkin kylää ja viljavainioita.
MAIJA
He katselevat maita. (Menee hämmentämään vellipataa.)
EMÄNTÄ
Mitä tehnevät! Mutta töistä ei tule mitään pelloilla — Sirpit seisahtuvat ja työväki rupeaa seuraamaan heidän esimerkkiään.
ISÄNTÄ
Taitaa olla parasta, kun sanoo sille Railan Väinölle, että hän lähettää sen herransa sinne mistä on tullutkin!
EMÄNTÄ
Mitä hänestä < tänne hilasivatkaan!
MAIJA
Kah, kun piti näytelmäseuraa saada kuntoon ja siihen tarvittiin johtaja.
ISÄNTÄ
Johtaja! — Eihän tuo edes tervehikkään, kun tulee vastaan.
MAIJA
Hän ei tunne isäntää.
ISÄNTÄ nousten
Eikä ole väliäkään!
OLLI tulee vasemmalta, sylys puita täynnä.
Herroja tulee, herroja tulee! (Viskaa puut uunin eteen.)
ISÄNTÄ
Ettäkö tulevat?
OLLI
Pihalla ovat, tarkastavat läävää, vasikoita ja kehuvat niitä niin riivatusti.
ISÄNTÄ
Annappas äiti se takki sieltä kaapista.
EMÄNTÄ
Aivanko sinä pyhätakkiin?
ISÄNTÄ
Ei ne herrat ymmärrä muuten toisia herroja! (Menee oikealle.)
EMÄNTÄ Ollille.
Missä Stiina?
OLLI
Aitassa! Survoo pyhähametta ylleen! Muuttaa toisen lakin päähänsä.
(Emäntä menee oikealle.)
MAIJA hädissään on hämmentänyt pataa kiivaasti.
Olli, hämmennäppäs tätä pataa, ettei pala pohjaan, minä juoksen Stiinaa auttamaan.
OLLI menee hämmentämään.
Käske se tänne! Sano, että nyt se asia ratkaistaan!
(Maija juoksee vasemmalle.)
OLLI polttaa jotenkin sormensa.
Äh — kun se räiskyykin ja on niin kuumaakin, kuin paholaisen kekäle!
(Hämmentää rajusti.)
(Raila ja Kallio tulevat vasemmalta. Kallio kesäpuvussa
ja keppi kädessä.)
RAILA huomaa Ollin.
No, jopa ovat, kun ovat Ollille pistäneet kauhan käteen!
OLLI nolona jättää kauhan.
Se oli — »ottiatuota», se Maija.
KALLIO jää katsomaan Ollia.
RAILA
Onko isäntä kotosalla?
OLLI
On, kamarissa.
KALLIO
Vai oli se — »ottiatuota», Maija, joka pisti kauhan käteen?
OLLI
Sehän se, siinä kiireessä. Ja eikä tuota ehtinyt edes ajatellakaan!
KALLIO
No, missä se Maija on?
OLLI
Niin — että, kumpainen Maija?
KALLIO
Onko niitä useampiakin?
OLLI
On. Meidän Maija ja majatalon Maija.
KALLIO
No, se teidän Maija?
OLLI
Se on »ottiatuota», aitassa. Kyllä se köhiä tulee.
KALLIO Railalle.
Ilmetty Tolarin tyyppi. »Ottiatuota» on jo hänellä veressä. Olisi Maija vaan yhtä hyvä.
RAILA
Minä epäilen sen Priitan onnistumista. Mutta sittenpähän nähdään!
OLLI tulee lakki kädessä hitaasti keskinäyttämölle.
Tuota — — — olisi sitä vähän — niin — kuin — asiaakin —?
KALLIO
Antaa kuulua vaan.
OLLI
— — Se on — — — että — se Maija — tuota se meidän, on — »ottiatuota» aika Maija?
KALLIO
Oo — Vai niin —?
OLLI
Se olisi kuin vakka ja kans', niinkuin herra sanoo, siihen tularin
Maijaksi?
KALLIO
Niinkö? No, sitten pitää hänen näytellä sitä!
OLLI
Mutta kun se on Pirkko nyt?
RAILA
Johtaja antoi hänelle Poropirkon kokeiltavaksi ja minä luulen, että se on aivan paikallaan.
OLLI
Ijankaikkinen vanha rapa!
/RAILA
Hidashan se Stiina on Maijaksi, jos on Pirkoksikin — ei hän pysty
Tolaria selkään antamaan.
OLLI
Sekö? — Tyynessä vedessä ne kalat kutee!
'''RAILA
Ei pidä paikkaansa tässä.
OLLI
Pitää. Suomalainen sananlasku ei koskaan valehtele.
RAILA
Taidat puhua kokemuksesta? (Nauraa.)
OLLI
Kokemusta tai ei. Mutta kun sanon lyö, niin kyllä se tyttö vaan lyö.
(Molemmat nauravat.)
ISÄNTÄ JA EMÄNTÄ Tulevat oikealta vähän pukeutuneina.
RAILA
Siinäpä talon väki onkin. Ehtoota!
MOLEMMAT.
Ehtoota!
RAILA
Me tulimme nyt, niinkuin puhe oli, katsomaan niiltä huoneita…?
KALLIO menee isäntäväkeä kohti, kuin tervehtimään.
RAILA esittää.
Johtaja Kallio ja talon isäntä ja emäntä.
(Tervehtivät kädestä.)
KALLIO
Niin. Olimme iltakävelyllä ja päätimme pistäytyä sisään toivottamaan onnea hyvän vuoden johdosta.
EMÄNTÄ
Kiitoksia vaan.
ISÄNTÄ
Kiitoksia, kiitoksia. — Paneppas, äiti kahvi tulelle…
KALLIO
Komeina rehoittaa maat ja minkälaiset maat? Silmänkanto-pellot! Oikein tekee hyvää niitä katsellessa.
ISÄNTÄ
Vieraat ovat hyvät ja istuutuvat.
KALLIO
Kiitos.
RAILA Kalliolle.
Hyvä alku! (Istuutuvat.)
ISÄNTÄ
Jaa — että johtaja tykkää on komeat maat —?
KALLIO
On. Kerrassaan komeat. Kiersimme ympäri kirkonkylää.
ISÄNTÄ
Kävittekö korven puolella?
RAILA
Emme aivan siellä asti — mutta olen puhunut kyllä johtajalle…
ISÄNTÄ
Siellä ne maat ovat. Tässä ovat vaan kotipellot.
KALLIO
Todellakin! Täyttyy sanoa, että jos muualla maailmassa jotain unohdetaan, niin täällä se monin kerroin korvataan. Tarkoitan työtä.
ISÄNTÄ
Niin. Eihän sitä tyhjillä tappuroilla maailman läpi päästä.
KALLIO
Eipä ei — — —
ISÄNTÄ
No, johtaja on täällä tiatteria opettamassa?
KALLIO
Olen. Eilen aloitimme.
RAILA
Ja alulla ollaan — olisi vaan saatava asunto johtajalle.
ISÄNTÄ
Tosiaankin. Herrahan on ilman asuntoa?
KALLIO
Niin, ikävä kyllä… (Naurahtaa.)
ISÄNTÄ
Juu — — onhan se ikävää. Hm…
RAILA
Ajattelimme, kun teillä on pari huonetta joutavana, jos luovuttaisitte toisen niistä johtajalle?
ISÄNTÄ
Hm… onhan niitä huoneita. — Mitä sinä sanot, äiti?
EMÄNTÄ joka on järjestänyt pannun tulelle.
Mitäpä minä. Sinähän sen talon isäntänä tiedät.
KALLIO
Niin — Kyllä minä koetan olla mahdollisimman vähän vastuksina teille.
ISÄNTÄ
Hm… Voimmehan käydä katsomassa! (Nousee.)
RAILA
Pistäydytään katsomassa — jos johtaja niistä pitää…
KALLIO nousten.
Siinä suhteessa minä en ole vaativainen. (Menevät oikealle.)
EMÄNTÄ Ollille.
Juokse ulos ja käske Stiina sisälle. (Menee oikealle.)
OLLI On seisonut syrjässä koko ajan. Tajuaa asian.
— — Ottiatuota! (Aikoo ulos.)
MAIJASTIINA Tulee samalla vasemmalta — pyntättynä.
OLLI
Siinäpä sinä! Kuule, nyt ne vievät!
MAIJASTIINA
Minkä niin?
OLLI
Kah, kamarin, että jytisee!
MAIJASTIINA
No, puhuitko sinä niin kuin käskin?
OLLI
Puhuin ja johtaja sanoi, että sinun pitää saada se — —
MAIJASTIINA
No, anna sitten Viedä!
OLLI
Mutta Raila pakana sotki koko hyvät humalat!
MAIJASTIINA pelästyen.
Miten? Puhu!
OLLI
Sanoi, ettei sinusta muka ole.
MAIJASTIINA huudahtaen.
Minusta?
OLLI
Olet muka hidas ja mitä kaikkea!
MAIJASTIINA kävelee harmissaan.
Se maitovarsa!
OLLI
Etkä muka pysty minua antamaan selkään — — —
MAIJASTIINA äkkiä seisattuu.
Etten minä sinua pysty antamaan selkään?
OLLI vähän väistyen.
Sitähän minä sanoin, mutta siihen se vaan raukes.
MAIJASTIINA
No, etkö sinä voinut sanoa, että saat harva se päivä selkääsi?
OLLI väistyen yhä.
Kyllähän minä koetin.
MAIJASTIINA matkien.
Koetit! — (Kävelee.) Ja nyt ne ottavat kamarin ja sitten se on selvä.
OLLI
Selvähän se.
MAIJASTIINA
Ja emäntäkin lupaa ja sitten syö sanansa!
OLLI
Mikä niitä herroja jaksaa vastustaa!
MAIJASTIINA
Mutta olihan isäntä miehinen mies luvannut kamarit sinullekin!
OLLI
Lupasihan se. Mutta kun kehui maat ja mantereet, niin siihen toppas.
Oikein tulin minäkin liikutetuksi.
MAIJASTIINA seisten kädet lanteilla topakkana.
No, olette te! Tallukoita koko miehet! Sillä tavalla voivat tehdä kanssamme mitä haluavat.
OLLI
Voivathan ne…
MAIJASTIINA
Mutta se on stop nyt! (Lähtee kävelemään.)
OLLI hölmistyy.
— Häh?
MAIJASTIINA kääntyy ja polkee jalkaansa.
Stop että jytisee!
OLLI
Mitä tarkoitat?
MAIJASTIINA pui nyrkkiä Ollille.
Sanasta miestä ja sarvesta härkää! — (Lähtee kävelemään.) — — Vai hidas! Kylää minä näytän, mitä tyvenessä uipi, jahka se tulee!
OLLI tulee rohkeammaksi.
Sietää hän saada vähän saparoilleen, kun sotkee asiat!
MAIJASTIINA seisattuu Ollin eteen.
Ja sinun myöskin — omaasi et pysty puolustamaan!
OLLI
Kyllähän minä — — (väistyy.)
MAIJASTIINA
Tillittämään, kun herrat puhuu! Nahjus! (Menee kävelemään.)
OLLI harmistuneena.
Sehän se Rai — — —
MAIJASTIINA
Saapas, koko mies!
OLLI suuttuu.
Elä jumalista, Maija!
MAIJASTIINA asettuu eteen.
Panetko sinä vastaan, mitä?
OLLI
— — — »Ottiatuota»?…
MAIJASTIINA ottaa tukasta.
Tuossa sinulle »ottiatuota»!
OLLI suuttuneena.
Maija — »Ottiatuota»!!
MAIJASTIINA lyö molemmille korville.
Siinä, siinä! — Kaikki tässä, »ottiatuota»!!
RAILA. KALLIO. ISÄNTÄ. EMÄNTÄ. Ovat tulleet edellisen aikana oikealta.
RAILA
Siinäpä saa mies oikein tukevasti! (Nauraa.)
KALLIO
Saa, kuin Maijan kädestä tukkijoella.
ISÄNTÄ
No, joko sinua taas löylytetään?
EMÄNTÄ tulee luo.
Mistä sinä mies parka taas saat selkääsi?
OLLI raivostuneena häpeästä ja harmista nostaa nyrkkinsä uhkaukseen,
Maijalle.
»Ottiatuota»!
MAIJASTIINA
Tahdotko viedä! (Käy uhkaavasti kohti.)
ISÄNTÄ Emännälle.
Elä, elä päästä niitä yhteen!
EMÄNTÄ asettuu väliin.
Seis, Malja! — Mistä te taas riitelette?
MAIJASTIINA kääntyy selin.
Ei mistään.
OLLI
— — Kun se oli, tuota — — —
MAIJASTIINA kääntyy ja karjasee.
— Häh! — Kahden asia ja kolmannelle korvapuusti!
Kaikki jäävät katsomaan.
RAILA purskahtaa nauramaan.
Hyvä, hyvä!
KALLIO nauraa.
Siinäpä vasta Maija!
ISÄNTÄ
Se on se meidän Maija.
EMÄNTÄ
Rauhoitu nyt Maija. Huomaa, että täällä on vieraitakin.
MAIJASTIINA
Olkoon! — Asia on meidän kahden.
ISÄNTÄ
On parasta, ettemme sotkeudu heidän riitoihinsa. Maija ei siedä lakia poljettavan.
MAIJASTIINA
Ei siedäkkään, kuten te — ja moni muu! (Katsoo emäntään.)
EMÄNTÄ
Mitä sinä nyt — —?
OLLI kopeloi tukkaansa.
»Ottiatuota» kun kaikki hiukset 'lähtevät.
KALLIO tulee luo ja taputtaa Maijastiinaa olalle. Hymyillen.
En ole pitkään aikaan nähnyt noin rivakkaa Maijaa.
MAIJASTIINA
— — — Elkää taputtako.
KALLIO nauraen.
Aijotko minuakin panna saparoille?
Raila nauraa myös.
MAIJASTIINA
— Ei sitä tiedä. Minä en siedä makeiltavan. Täällä maalla ollaan suoria, kuin honka, eikä luikerrella — (Näyttää sormellaan.) Noin ikään. Te olette kyllä herra ja viisas opettaja, mutta tarvitaan sitä muutakin kuin tiatteria ja kokemusta rakkauvessa.
EMÄNTÄ
No, no, Maija…
MAIJASTIINA
Jaa, jaa, emäntä. Te olette opettanut ja kasvattanut minua biplian ja esikuvien kautta ja minä olen se miksi olette minut tehnyt. Niin oli isänikin ja niinpä oli äitini. Kaikki olemme olleet yhtä perhettä ja onnellisia olemme olleet.
EMÄNTÄ
Mutta, mikä Sinulla on, Maija?
MAIJASTIINA
Minä sanon vaan, mikä on totta.
ISÄNTÄ
Mistäs tässä oikeastaan on kysymys, Olli?
OLLI
— Niin — tuota — kun — Maija sanoi — —
MAIJASTIINA
Mitä minä sanoin? Pistätkö sinä syyn minun niskoilleni?
OLLI
E ei — tuota — Kun te isäntä — — —
MAIJASTIINA keskeyttää.
Ette ole mikään isäntä!
ISÄNTÄ hölmistyneenä.
— Häh —?
OLLI
Niin. Palvelluthan sitä minäkin olen aina kehdosta asti ja ollaanhan siitä työtä tehty ja — tuota — mutta —
MAIJASTIINA
Mutta kun herrat tulee, silloin se on stop
Kallio menee Railan kanssa puhelemaan jostakin asiasta.
EMÄNTÄ
— Mikä stop? Selvitä Stiina?
MAIJASTIINA
Piika on piika vaikka Olisi kuinka perheen jäsen!
OLLI ymmärtää asian.
Ja renki on renki, vaikka olisi kuinka — — »ottiatuota» — —
ISÄNTÄ vähän suuttuneena.
Teistä ei saa selvää pirukaan!
MAIJASTIINA
Ei siihen pirua tarvita, herrakin piisaa!
RAILA tulee isännän luo.
Antakaa olla! Aikansa riitelevät niin selviävät! — No — se on sitten selvä, se asia? Te luovutatte sen toisen kamarin johtajalle?
ISÄNTÄ
Niin — eihän siinä minulla mitään ole sanomista — jos luulette itse, että se on sopiva?
KALLIO
Kyllä minä olen tyytyväinen siihen.
RAILA
No, niin, asia on siis selvä. Me käymme nyt kapsäkit majatalosta ja johtaja muuttaa sisään.
ISÄNTÄ
Niin, niin — — vai mitä sinä sanot, äiti?
EMÄNTÄ
Mitäpä minä. Sinähän olet pää talossa ja tiedät mitä teet.
RAILA Kalliolle nauraen.
Siinä sen nyt kuulette. Isäntä se laarit lukkoon lyö. No, hyvästi nyt siten!
KALLIO
Niin. Hyvästi, taikka paremmin näkemiin! (Menevät vasemmalle.)
ISÄNTÄ
Hyvästi, hyvästi! (Kääntyy vaimonsa puoleen.) — Vai mitä sinä sanot, äiti?
EMÄNTÄ
Mitäpä minä. Sinähän se olet pää. (Menee hellan luo.)
ISÄNTÄ
Eihän sitä viitsinyt oikein kieltääkään.
EMÄNTÄ
Eihän sitä ilennyt — Kas, kun kahvi unohtui tarjoamatta.
OLLI
Ei. Lähden tästä jonnekkin kävelemään.
(Aikoo ulos, mutta Maijastiina, joka on kiukkuisena kuunnellut edellisten keskustelua, ei jaksa enää hillitä itseänsä, vaan huutaa koomillisen kiukkuisella äänellä katsoen isäntää päin naamaa. Päääää! Kaikki hölmistyvät ja jäävät katsomaan.)
MAIJASTIINA samoin, ensin katsoen isäntää ja sitten emäntää.
Päää! — Päää!
EMÄNTÄ kauhulla.
Mitä sinä Stiina?
MAIJASTIINA samoin kaikille kolmelle.
Pää! Pää! Pää!
ISÄNTÄ
— Mitä sinä määit kuin pässi?
MAIJASTIINA
Itse olette pässi!
EMÄNTÄ
— Hyvä isä, — Stiina!?
MAIJASTIINA
Siinä toinen pässi!
OLLI
Mutta Stiina — — —?
MAIJASTIINA
Siinä kolmas päissä! Kolme sarvipässiä! Onko tämä laitaa! Varakkaan
Alatalon väki on saanut sarvet päähänsä ja herrat keritsevät villoja.
EMÄNTÄ
Stiina! Nyt minä suutun!
MAIJASTIINA
Suuttukaa vaan!
ISÄNTÄ
Muista paikkas raamatussa, jossa sanotaan: »kunnioita isäntäväkeäsi».
MAIJASTIINA
Enkö ole sitä tehnyt? Mutta minulla ei ole enää isäntäväkeä! Tahdon kahdenkymmenen vuoden palkkani ja lähden tieheni!
EMÄNTÄ putoaa tuolille.
Herra siunaa!
ISÄNTÄ aivan ällistyneenä.
Mitä — sinä — sa — —?
MAIJASTIINA
Menen kaupunkiin ja rupean herroille piijaksi. Ne ne tässä kuitenkin rikeeraa ennemmin taikka myöhemmin!
EMÄNTÄ
Stiina — — Miten on järkesi laita?
MAIJASTIINA
Hyvin. Mutta miten on lupauksen laita?
EMÄNTÄ
Minkä lupauksen?
MAIJASTIINA
Unohdettu luonnollisesti! Kenelle luvattiin kamarit? Kenen piti mennä naimisiin?
EMÄNTÄ
Voi, Stiina kulta, kun — — —
MAIJASTIINA
— Kun herrat — niin — — ja minä olen vaan piika…
OLLI havahtuu.
— Jaa. Mitä sanoo isäntä?
ISÄNTÄ
— Että mitä?
OLLI
— Siitä asiasta, josta puhuttiin pellolla, niistä kamareista?
ISÄNTÄ
Kah, kah, kun nuo — — —
MAIJASTIINA
Ja te olette isäntä ja pää!
OLLI
Sanasta miestä ja sarvesta härkää! Minä vaadin myöskin palkkani ja seuraan sinua Maija.
MAIJASTIINA
— Oh! (Vaipuu Ollin syliin.)
ISÄNTÄ suuttuu.
Tästäpä vasta soppa syntyy!
EMÄNTÄ
Johan minä sanoin, että vie se sen kuin viekin!
ISÄNTÄ huomaa pyhätakkinsa.
Ja vielä pyhätakissa? (Riisuu sen ja viskaa maahan.) Ja sen seitsemän seppää!
EMÄNTÄ
Elä hyvä mies takkiasi! (Ottaa takin ylös.)
ISÄNTÄ
Sanoinhan minä, että »ties mikä lie»!
EMÄNTÄ
Puhui kuin synti!
ISÄNTÄ
Ja pani pääni sekaisin kuin Haminan kaupungin.
EMÄNTÄ
Ja nyt Olli ja Stiina ikänsä talossa palvelleet lähtevät maailmalle…
ISÄNTÄ
Ei askeltakaan! Yhteen molemmat ja vihille — ei niitä kamareita vielä luvattu — arveltiin vasta.
EMÄNTÄ
Niin todellakin, ei niitä vielä luvattu — katseltiin vasta.
ISÄNTÄ
Sen seitsemän, kun touhusivat, ja touhusivat, ettei kerennyt edes ajatellakaan. — Ensi pyhänä kuulutuksiin molemmat ja sitten häät! Ja ne pitää olemankin eri häät!
EMÄNTÄ
No, oletteko nyt tyytyväisiä, lapset?
MAIJASTIINA nöyrästi.
— Mitäs se emäntä.
OLLI
Kah, tietystihän me — — —?
MAIJASTIINA
Antaako emäntä anteeksi?
EMÄNTÄ
Totta — tietysti — (Halaa Stiinaa.)
OLLI nöyrästi isännälle.
Niin — tuota — minäkin tässä taisin sanoa jotain — niin, että — — —?
ISÄNTÄ
— Mitäs se Olli nyit! (Taputtaa olalle.) Kaikki on hyvin.
(Kallio ja Majatalon Maija tulevat edellisen aikana. Kalliolla pieni käsilaukku ja paltto käsivarrella ja Maijalla suuri kapsäkki.)
KALLIO huomaa sovinnon.
Ooo! Täällä on rauha ja rakkaus ylimmillään! Onnittelen, onnittelen! — (Maijalle.) Jätä siihen vaan, kyllä minä sen siitä saan. Niin. Näin me nyt tulemme.
EMÄNTÄ menee isännän luo ja rykäisee siinä merkitsevästi.
ISÄNTÄ katsoo häneen ja rykäisee myöskin.
Niin. — Niinpä näkyy. — (Rykäisee.) Mutta siinä äskeisessä taisi tulla pieni erehdys — tuota — — —
EMÄNTÄ
Me täällä maalla emme kerkiä kaikkia järjestää silmänräpäyksessä, niin kuin te siellä kaupungissa. Asia on näet niin, että kamarit oli jo luvattu näille nuorille, vaikk'ei sitä siinä hytäkässä muistettu sanoa. He ovat nyt kihloissa ja pian ovat he sitten naimisissa. (Nuorelle parille.) Jos sitten menemme katsomaan niitä kamareita. (Menee oikealle päin.)
ISÄNTÄ
Juu! (Nuorelle parille.) Jos sitten menemme! (Seuraa emäntää.)
OLLI
— »Ottiatuota» — (Menee perästä.)
MAIJASTIINA Kalliolle.
Niin, meidän ne kamarit on. Ja kuten herra on nähnyt, niin pystyn minä Maijaakin pelaamaan, eikä vaan ijankaikkisia vanhoja piikoja! (Menee oikealle.)
KALLIO on ällistyneenä katsellut heidän jälkeensä. Tajuaa asian ja putoaa istumaan.
MAIJA säälien.
Herra parka!
KALLIO hypähtää ylös.
Tekevätkö nämä ihmiset minusta pilkkaa, vai mitä he meinaavat? Minähän ne oikeastaan minua pitävät! — (Kävelee suuttuneena.) Ei, tästä täytyy tulla loppu! Sen täytyy piisata jo! Hullu, kun lähetän sen Railankin pois — Olisin edes hänelle saanut kiukkuni viskata! (Huomaa Maijan.) Mitä sinä tuijotat siinä?
MAIJA
Nyt on herra ilman asuntoa.
KALLIO huutaa.
Minä tiedän sen! (Kävelee.) Kaikenlaisten kanssa sitä pitää joutuakin tekemisiin! — Ne suoraan halveksivat minua!? Pitävät itseänsä sen piimänsä voimalla herra ties minä! — — Ja minä heille puhun, pidän esitelmiä, innostan ja toivon hyviä viljavuosia. — (Lähtee kävelemään.) Katovuoden heille rukoillen!
MAIJA
Vienkö minä tämän kapsäkin takaisiin majataloon?
KALLIO ei jaksa hillitä itseään.
— Vie se helv—tiin! — (Selvittäen.) Mitenkä minä majataloon voin mennä takaisin, kun tulin emännällesi sanoneeksi sellaista, jota en kaikille sano. — Pellolle, taivasalle sen saat viedä! (Kävelee.)
Oikealta kuuluu laulu.
Sävel: (Jo joutui armas aika.)
Jo kirkas päivä koittaa, yö pitkä mennyt on. Ja herran armo koittaa ain' asti lepohon. Ajalla maan ja vaivan — — — — — — — — —
KALLIO on pysähtynyt ja kuunnellut kolme säettä.
— — Mitä, mitä ne laulavat siellä?
MAIJA viattomasti.
Jo kirkas päivä koittaa…
KALLIO kiukuissaan.
— Mikä kirkas nyt koittaa, musta yö! (Kävelee edestakaisin.)
(Laulu on hiljennyt, kuuluu hyminää.)
MAIJA
Täällä maalla on tapana, jos omasta väestä joku kihlautuu, tai joku muu tapaus sattuu perheessä, jolla on merkitystä, kokoontua suureen saliin ja laulaa joku kaunis laulu.
KALLIO
Eikö niitä saleja sitten muulloin käytetäkkään?
MAIJA
Ei. Ainoastaan erikoistapauksissa.
KALLIO
Kaunis tapa! Mutta saisivat he liittää vierasvaraisuudenkin tapoihinsa — se on myöskin kaunis tapa!
MAIJA
Kyllä tiedämme, mutta viime aikoina on tapahtunut sellaista, ettemme tiedä, ketä uskoa ja ketä ei. On sanantapa: »Jos annat paitasi, niin elä ole varma, etteivät he tahdo nahkaasikin.»
KALLIO on hämmästyneenä katsellut tyttöä.
— — Kuka sinä olet, tyttö?
MAIJA
— Minä olen vain Maija.
KALLIO
Niin, niin. — Viimevuotiset tapaukset ovat todellakin järkyttäneet ihmisten luottamusta.
MAIJA
Ennen aina koristettiin suuri sali vieraita varten. Sytytettiin kattokruunu palamaan ja kutsuttiin vieras sisälle. — Vieraita varten ne suuret salit ovat. Ei oma väki niissä asu.
KALLIO istuutuu.
Niinkö?
MAIJA
Oma väki asuu tuvissa, sivuhuoneissa ja luhdeissa. — Näittekö niitä kahta suurta sänkyä salissa?
KALLIO
Joiden päällä oli suuret komeat ryijyt — näin?
MAIJA
Ne ovat talon vierassänkyjä.
KALLIO
Vai niin. Niin no — voinhan minä mennä pellollekin yöksi. — Kiitos neuvoistasi, tyttö ja — — (Istuutuu raskaasti pää käsiensä varaan.)
Vaitiolo.
MAIJA tulee luo.
— Itkettekö, herra?
KALLIO
En. — Minä suren.
MAIJA
Mitä, herra?
KALLIO
Sitä, mitä teille on tehty. Ryöstetty jotain sellaista, jota on vaikea saada takaisin.
MAIJA
No, ei sentään. Minä uskon, esitä aikaa voittaen kaikki vielä tulee entiselleen. Teillä pitää olla vaan kärsivällisyyttä meidän kanssamme.
KALLIO menee tytön luo ja puristaa hänen kättään
Kiitos, tyttö. (Aikoo kääntyä, mutta kääntyy takaisin.) Kuule, kuka sinä olet? — (Muistaa.) — Niin, niin. Maijahan sinä olet. (Katsoo silmiin ja silittää hänen päätään.) Yksi Suomen omista Maijoista. — Katsos, Maija, minulla on kärsivällisyyttä. (Ottaa laukun ja palttoon, jotka oli jättänyt penkille.) Minä lähden nyt…
MAIJA
Minne herra aikoo lähteä?
KALLIO väsyneesti.
En tiedä… jonnekkin!
MAIJA
— Jos herra tulisi minun luhtiini toistaiseksi nukkumaan?
KALLIO hämmästyy niin, ettei usko korviaan.
Mitä sinä sanot —?
MAIJA
Minun luhtiini, niin. Pääsette minun sänkyyni, se on kyllä puhdas ja siisti.
KALLIO
— Tarkoitatko sinä, että — — —?
MAIJA
— Kah, tarkoitan, tietysti. — Eikö herra ymmärrä?
KALLIO
— Ymmärrä? En, en ymmärrä…?
MAIJA
Sepä nyt merkillistä. (Jankkaa.) Luhtiin, luhtiin — sänkyyn — minun sänkyyni?
KALLIO suuttuu.
— Minä en tule sinun sänkyysi! (Viskaa kaikki käsistään pöydälle ja lähtee kiivaasti kävelemään.)
MAIJA viattoman hämmästyneenä.
Mitä se herua nyt?
KALLIO hetken perästä seisahtuu tytön eteen.
Kuinka sinä voit minulle sellaista edes ehdottaakaan? Etkö sinä ymmärrä, että se toukkaa minun siveellistä — — (Kääntyy pois.) Ja niin kaunis tyttö vielä — uh — (Kävelee. — — — Hetken perästä.) Mene tiehes, tiehes!
MAIJA
— Olenko minä tehnyt jotain pahaa?
KALLIO
Ja sellaista sinä vielä kysyt? (Menee kiivaasti luo.) — Sinä olet — — — (Ei voi sanoa mitään. Hengittää vaikeasti ja kävelee.) — — Etkö sinä nyt ymmärrä, etten minä voi tulla sinun luhtiisi maata?
MAIJA
Kuinka niin? Kun tulette vaan!
KALLIO huomaa jotakin.
— Ai, siellä on kaksi sänkyä. Niinkö?
MAIJA
Ei. Kyllä siellä on vaan yksi sänky, muita se on hyvin leveä, niin että kyillä te mahdutte siihen.
KALLIO suuttuu.
— Sinä, sinä — ooh, kuinka siveetöntä! Minä sinut tyttö annan kasvatuslaitokseen — minä — valkonauhan — — — hulluksi tässä tulee!
MAIJA
Miksi minä sinne? Onko se joku tiatterin oppikoulu?
KALLIO vaipuu penkille.
— Tiatterin oppikoulu! (Hypähtää hänen luokseen.) Oletko sinä noin tyhmä, vai teetkö sinä pilkkaa minusta? Entäpä, jos minä tulenkin sinun luhtiisi? Ja sitten saat pitkän nenän — — (On hyvin kysyvän näköinen.) Sinä — sinä — — — Ymmärrätkö sinä ollenkaan minua, tyttö?
MAIJA viattomana.
Tervetuloa vaan!
KALLIO koomillisen raivostuneena.
Ja sitten saat pitkän nenän! Sinä, sinä — ymmärrätkö sinä ollenkaan mitä minä puhun?
MAIJA hädissään.
Ymmärrän.
KALLIO
Herra Jumalia, kuinka paatunut!
MAIJA melkein itkien.
Miksi herra on minulle vihainen? Mitä minä olen tehnyt?
KALLIO
Sinä olet pirstonut minun ajatuksistani kaikki, mikä on ollut sinusta kaunista, puhdasta ja siveellistä. Sinä olet täyttänyt sydämmeni surulla ja sinä olet saanut minut epäilemään itse puhtauttakin. Tiedätkö sinä, miksi sitä maailmassa sanotaan, sitä sellaista tilannetta, johon sinä minua ehdotat?
MAIJA
Nukkumiseksi.
KALLIO huutaa.
Hävytön!
MAIJA
Miksi herra huutaa? Minä en ymmärrä enää mitään! Minä tarjoan herralle yösijaa ja herra vaan suuttuu. — Mitä herra luulee minun tarkoittavan sillä, että tarjoan oman vuoteeni herran käytettäväksi.
KALLIO vihaisesti.
— Mitäkö luulen? (Hämmentyy.) — — — Ettäkö — mitä luulen? — (Selvittää.) — Minä luulen, että — että, minä en enää itsekkään tiedä, mitä minä luulen! (Kävelee harmissaan.)
MAIJA
Herralla on ollut niin paljon vastoinkäymisiä, että herra on kohta sairas. Te puhuttekin jo aivan sekaisasti.
KALLIO
Luonnollisesti! Vähemmästäkin jo sairastuu! Vai luuletko sinä kenenkään hermojen kestävän tällaista ijankaikkisesti.
MAIJA
Sitten on parasta, että herra tulee levolle — nukkuminen virkistää.
KALLIO terävästi.
No, niin. Minä tulen. Mutta jos sinä — — —? (Katsoo silmiin tyttöä ja vaikenee. Tempaa sitten suuttuneena tavaransa ja huutaa koomillisen kiukkuisena.) No, tule sitten!!! (Menee vasemmalle.)
MAIJA tempaa kapsäkin ja retuuttaa sitä perästä.
Väliverho.
KOLMAS NÄYTÖS.
Näyttämö: Suuren talon takapihamaa. Perällä suuri ruispelto. (Pienemmillä näyttämöillä sen voi ajatella vasemmalle ja perälle vaan metsää tai niittyä.) Oikealla perällä »vilja-aitta», lännempänä »luhti». Vasemmalla »aitan-seinämä», jossa pari ovea. Vieressä kyntö- ja äestyskoneita. Luhdin luona kumollaan puuastioita ja penkki.
Ruispellon vieressä aita.
Tyyni elokuun ilta. Silloin tällöin karjankellojen kajahdusta ja ruisrääkän ääntä. Hämärä. Taivaalla punainen punerrus.
KARKULAINEN Tulee oikealta risaisissa vaatteissa ja pussi selässä, istuutuu luhdin luo penkille ja ottaa voileivän pussistaan, alkaen syödä.
Kyllä se on sentään suurta, kun on hyvä omatunto — silloin ei epäile mitään. Näiden rehellisten ihmisten keskuudessa minustakin alkaa tulla rehellinen. — Minä jo kerjään. Vaikka rehellinenhän minä olen ollut aina. Silloinkin kun olin herra ja johdin hallitusta, vaikka se menikin sitten päin honkia. Enkä minä ymmärrä, kuinka minä olen tullutkin niin riivatun rohkeaksi. Kuolemantuomio ja elinkautinen vankeus niskassa ja minä melkein pyydän yösijaa taloissa. Toivottavasti minä sentään pysyn aisoissa; sillä ei sitä tiedä liikaa luottaa ihmisten rehellisyyteen. Kun vaan saisi tämän jalkapatikka-matkan onnelliseen loppuun ja löytäisi itsensä Ruotsista, niin vähät muusta. Sitten sitä taas voi hypätä jaloilleen, ottaa ohjat käsiinsä ja huutaa alas, mikä ei miellytä. Ihanat unelmat! Ja tuhatta kilometriä on taivallettavana! Mitenkäs se sanookaan runoilija: »Käyn päivällä viitassa virttyneessä. Käyn juhlapukuun kun yö on eessä». Niin — kun lasken pääni viljalaarin pehmoiselle patjalle, niin voiko muuta kuvitellakaan, kuin hyvinvointia. Siellä ei kukaan minua häiritse yöllä paitsi mahdollisesti tavallinen varas ja hänen kanssansa minä kyllä voin tavata seitsemättä käskyä. Ja päivisin minä kerjään ja jatkan matkaani. — Käyn päivällä viitassa virttyneessä. Käyn juhlapukuun kun yö on eessä. (On lopettanut syöntinsä. Menee vilja-aittaan.)
MAJATALON EMÄNTÄ ja MAJATALON ISÄNTÄ tulevat oikealta, katsellen ruispeltoa.
ISÄNTÄ
Mitä luulet äiti — ilmassa on jotakin?
EMÄNTÄ
Petolliseltahan se näyttää.
ISÄNTÄ
Kun ei tuota peltoa ehtinyt ylös ottaa!
EMÄNTÄ
— Mitä tässä muutakaan on ehtinyt!
ISÄNTÄ lohduttaen.
No, no. Nythän siitä pahasta on päästy. Huomenna leikkaamme. Esivalta ja Eero voivat mennä Alataloon elonkorjuuseen, me toiset revimme tämän. Kun se kerran tuo Luoja on antanut niin paljon ylös, niin antaa se vielä tämänkin.
EMÄNTÄ
Jos ei sille pistä piru mieleen!
ISÄNTÄ
No, no äiti… Muista, että olemme kokonaan hänen vallassaan ja että herra ottaa ja herra antaa — —
EMÄNTÄ
— Muitta mitä sanot, jos hän antaa sen komelianttarin meille takaisin!
ISÄNTÄ
— Johtajanko?
EMÄNTÄ
Johtajanpa tietenkin. Kysyin äsken Alatalosta, antoivatko herralle asuntoa ja sieltä vastattiin, että ei!
ISÄNTÄ
Sitten pistän minä mustan puihin ja lähden maatalolle takaisin. Hänen kanssansa minä en tule toimeen.
EMÄNTÄ
Sinä pysyt täällä. Kyllä minä hänestä selviän. Olen varustautunut jo.
ISÄNTÄ
Sitä epäilen. Tämä ei ole kauppa-gulassi, eikä kerjäläinenkään.
EMÄNTÄ
Vaikka hän olisi itse paholainen, niin selviän! — Minä en rupea herroja palvelemaan. Olen riippumaton nainen, vaikka olenkin maalais-emäntä! Onko tämä laitaa: »Piimää, emäntä — Juustoa, emäntä — Kirnumaitoa, kuulkaas. — Kokomaitoa, pyydän», ja senkin seitsemän lajia, — niin, ett'ei enää muutta saa, kuin yksi ihminen olla häntä passaamassa! — Ei! Pellolle, Malja! Ei tässä ole aikaa jonnin joutaviin. Ja herua jos pistää nenänsä minun talooni, niin teen siitä plinin!
ISÄNTÄ
No, no, no, no — äiti…
EMÄNTÄ
Ja sinulla on velvollisuuksia vaimoasi kohtaan. Aamusta iltaan raadan, ja sinä vaan siellä miestesi kanssa. Minun luonani on sinun paikkasi! Kalpaan minäkin muuta, kuin ainaista raatamista!
ISÄNTÄ
No, no — minä jään. Minä jään.
EMÄNTÄ
Ja siihen on vielä Maija. Alitalossa on Stiina ja Olli otettu perheeseen, ensi pyhänä kuulutetaan. Meillä on myöskin velvollisuuksia kasvatuslastamme kohtaan.
ISÄNTÄ
Mutta eihän hänellä ole sulhastakaan, jos ei tuota esivaltaa siksi lasketa.
EMÄNTÄ
— Mattiako? — Tavoitteleeko se sitten Maijaa?
ISÄNTÄ
Kah, sitähän se. Puhui siitä vielä minullekin — että mitä minä muka siihen.
EMÄNTÄ
Ja sinä tietysti vaan kuuntelit?
ISÄNTÄ
Kah, mitäpä minä muutakaan osasin — kun se vetosi vielä virkaansakin.
Taitaisihan se pystyä eukkonsa elättämään.
EMÄNTÄ
Ei kysymykseenkään! — Koko kylä jo nauraa hänelle ja hänen hommilleen. Pitäköön virkansa ja menköön matkaansa. Täällä ei tarvita vetelehtijöitä!
ISÄNTÄ
Niin no, sitähän minäkin siinä ajattelin — että antaa sen nyt touhuta.
Maijalle se lupasi asiasta puhua.
EMÄNTÄ
Ja minä kun tapaan Matin, niin annan minä hänelle ympäri korvia, mutta en Maijaani. Minä se Maijalle miehen hankin ja minä se myötäjäisetkin annan. Korven talon saa hän, mutta sulhasella pitää myöskin olla jotain.
ISÄNTÄ
Niin, onhan tuota mistä antaa. Se korven kolkkakin on jäänyt huonolle hoidolle työvoimanvähyyden takia… No no, kun hyvä vävy tulee —
EMÄNTÄ
Ja se tulee! Mutta sinun on pysyteltävä enemmän kotosalla että minä pääsen liikkumaan. Työt voit järjestää miestesi kesken. Korvella on vanhoja talollisia ja sieltä se vävy tulee. Vai Matti! Ottakoon sen karkulaisen kiinni, jota kirkossa kuuluutettiin ja näyttäköön mikä mies hän on!
ISÄNTÄ
Siinä olisi Matilla kova pähkinä purtavana.
EMÄNTÄ
Ja vielä kovempi tulee korvella! Järjestän hänen käännettäväkseen Korven maat. Kunhan kääntää siellä puolen sataa tynnyrin-alaa maata, niin eiköhän halut karkoa.
ISÄNTÄ
— Olet sinä äiti — 'heh, heh… (Menee oikealta.)
EMÄNTÄ
Kehuu, kehuu! Jos siitä edes kerran tullisi jotain mutta kun se aina supistuu — - (Menee perästä.)
KARKULAINEN tulee varovaisesti aitasta.
Olin kuulevinäni ääniä. — Keitä jumalattomia vielä näin myöhällä liikkeellä on? (Tarkastaa seutua ja huomaa oikealla jotain.) — Aa, majatalon väkeä. — Menkööt hornan kattilaan ja antakoot ihmisille yörauhan! (Menee takaisin aittaan.)
OLLI ja MAIJASTIINA Tulevat vasemmalta pitäen toisiaan kädestä.
OLLI
— Sinä sitten menet luhtiin?
MAIJASTIINA
Niin, Olli. Aamulla on noustava aikaiseen viljan kimppuun.