OLLI haistelee ilmaa.
— Kun ei se vaan tuo ilma — — — on niin lämminkin ja pahaa tietävä.
MAIJASTIINA
Et pelkoa. Ja jos vähän sataakin, niin sen kestää.
OLLI
Kun ei se vaan tietäisi muuta…
MAIJASTIINA
Ettäkö valkean lykkäisi?
OLLI
Niin. Kuten tässä pari vuotta sitten. Tuollainen se silloinkin Oli' ja aamuilla oli maa valkoinen.
MAIJASTIINA
Ja kaikki meni, niin rukiit kuin kauratkin.
OLLI
Aina perunoihin asti. Ja viime vuonna myöskin. Puolet sadosta saatiin.
Kyllä se kehno on, kun kehnoksi kerkiää.
MAIJASTIINA
— Mutta olihan se sille Paavollekin, muistatko, siinä laulussa, mutta kun kärsimme ja teemme työtä, niin kaikki muuttuu hyväksi.
OLLI
Paavo parka. Siltä se meni kaikki aina siemenjyviin asti.
MAIJASTIINA
Mutta Paavo kaivoi ja voitti.
OLLI
Maija — sillä Paavolla oli muuten hyvä vaimo, muitta se epäili.
MAIJASTIINA
Niinihän se teki.
OLLI
Se luota epäili ja joutui epätoivoon.
MAIJASTIINA
Mutta minä en epäile.
OLLI
— Minä vaan tuota vertauksellisesti, niin, kuin kysyin — niin, että jos sattuisi?
MAIJASTIINA
Niin', minä en joudu epätoivoon.
OLLI
Niin — että vaikka petäjäistä sitten — — —?
MAIJASTIINA
Niin minä pistän uuniin ja leivon.
OLLI
Niin — en minä muuta…
MAIJASTIINA ihmetellen.
Milloin sinusta on tullut tuollainen?
OLLI
Minkämoinen?
MAIJASTIINA
Juhlallinen kuin ylkä?
OLLI
— — Sen se — »ottiatuota» — mitä sinä tarkoitat?
MAIJASTllNA
Kun puhut min kauniisti?
OLLI
— — Kim se — »ottiatuota» — Kun me — »ottiatuota» — mehän »ottiatuota» menemme naimisiin.
MAIJASTllNA
— Nyt se ottiatuota jää jo sinun veriisi! Oleppas tässä. Minä kutsun
Maijan ulos, että saamme puhua siitä roolista.
OLLI äkkiä.
Minä tulen sinne myöskin!
MAIJASTIINA varmasti.
Et. Odota täällä! (Katsoo ovelta.) — Maija!? — Maija!? — — — (Tulee takaisin.) Maija ei die vielä luhdissa. — Kuule — mene nukkumaan, minä puhun Maijan kanssa myöhemmin.
OLLI
— Tupaanko jo?
MAIJASTIINA
Tupaanpa tietysti! Isäntä arvellee, ties mitä vielä!
OLLI
— Mutta minä olisin — — —?
MAIJASTIINA
— Miltä sinä olisit?
OLLI
— — Maija, sinä et rakasta minua.
MAIJASTIINA ällistyneenä.
Mitä sinä nyt?
OLLI
Kun ajat pois, vaikka olen sulhanen.
MAIJASTIINA
Ole vouhkimatta, vanha mies! Täytyyhän sinun mennä maata.
OLLI
Mutta, minä en saa unta nyt!
MAIJASTIINA
Sekös sinulta unen vei, kun tavallisesti nukut kuin tukki.
OLLI rohkaistuen.
Minä tulen sinun luhtiisi, kun nyt kerran olemme kihloissakin.
MAIJASTIINA lyö kätensä yhteen.
Jestas tuota miestä. Ettet vähän häpee! (Polkasee jalkaansa.) — Maalta ja paikalta!
Olli pakenee nopeasti perälle. Maija menee luhtiin.
OLLI tulee kuitenkin takaisin.
Se sitten on »ottiatuota» — mitähän, jos pilkistäisi… (Aikoo mennä kurkkaamaan.)
MAIJASTIINA aukasee samalla oven.
— Mitä? Pääsetkö siitä!
Olli pakenee pois.
MAIJASTIINA
Katsos junkkaria! (Menee luhtiin takaisin.)
KARKULAINEN pilkistää ovella.
Mikä riivatun meteli täällä? Eihän tässä kristitty ihminen uskalla enää päätään kallistaa… — Oh — taas joku. (Vetäytyy takaisin.)
MAIJA tulee oikealta perältä kantaen kapsäkkiä.
Höh, hoh, kylläpä painaa! — Pian vaan luhtiin ja sitten herran 'luo.
(Nostaa kapsäkin luhdin luo.)
MATTI virkapuvussa oikealta.
Siinäpä sinä oletkin! — Mitä sinä retuutat siinä?
MAIJA
Kah! — Pyykkiä, senkin kiiltonappi!
MATTI
Mutta tuohan on kapsäkki?
MAIJA
Panin kapsäkkiin, kun ei sattunut muutakaan käteen.
MATTI
Minne sinä nostat sen — minä autan sinua! (Aikoo.)
MAIJA torjuen.
Ei! Kyllä minä itse saan! — - Mitä sinä läksit?
MATTI
Jaa — minulla on suuri uutinen kerrottava, mutta mennään tonne sisälle, siellä on parempi puhella.
MAIJA
— Mitä sinä meinaat mies?
MATTI
Tässä sattuu vaikka emäntä tulemaan.
MAIJA
Puhu tässä vaan, jos sinulla on jotain puhuttavaa!
MATTI
No, sama se. Esivalta Kukkonen on nyt jättänyt tämän ajallisen ja siirtynyt isiensä tykö. Hän kuoli tunti takaperin ja minä olen saanut tehtäväkseni saattaa tiedon piiriin vallesmannille.
MAIJA
Vai on Kukkonen kuollut!
MATTI
Kellistynyt on. Ja minä se olen, joka tästä lähtien kannan hien ja vaivan teidän turvallisuutenne takia.
MAIJA
Vai on kuollut Kukkonen! No, sinä tietysti iloitset hänen kuolemastaan!?
MATTI
Iloitsen, minä? Mitä sinä Maija? Minä luonnollisesti iloitsen siitä, että hänen vaellusaikansa on loppunut — sillä sanotaanhan sanassakin, ei patsaat eikä napaa, vaan vahva virta vapaa. — Niin suuri on maailma.
MAIJA
Kunhan sinä et iloitsisi vaan muusta?
MATTI
En, en — kuule, Maija… Minä olen tässä tuuminut, että nyt kun minä olen koko poliisikin, enkä vaan virkaatekevä — — (Lähentelee.)
MAIJA
Niinhän tuota kuulut olevan.
MATTI
Niin — ja kun minulla nyt on koko palkkakin, eikä vaan virkaatekevän —
— (Lähentelee.)
MAIJA kääntyy äkkiä.
'Mitä — sinä tarkoitat?
MATTI
— Maija. Tahdotko kuulla erään laulun, jonka minä osaan?
MAIJA
Ei tässä ole aikaa viisuja kuunnella. (Aikoo luhtiin.)
MATTI
— Ei, ei, elä! — Kuule!
MAIJA
Sano pian nyt! Minulla ei ole aikaa!
MATTI
Maija — — —? Minä olisin sinua kysynyt rouvaksi minulle?
MAIJA
— Poliisin rouvaksi!?
MATTI
Niin, katso. — (Polvistuu Maijan eteen.) Minä olen tässä tomussa ja tuhassa edessäsi ja kosin sinua — kaunis kukkanen, laakerioksa ja ihanin ruusu? Sano minulle nyt, jos tullet rouvaksi?
MAIJA on äkkiä jäänyt kuuntelemaan.
Joku tulee! Pian pois!
MATTI
Voi pakana! (Hyppää ylös.) Kuka — missä?
MAIJA on katsonut oikealle.
Se on emäntä! Tiehes heti!
MATTI
— Kuule — minä tulen sinun luhtiisi siksi aikaa?
MAIJA
Minun luhtiini! Ei sinne mahdu, sinne tulee herra!
MATTI hölmistyy.
— Herra? — Mikä herra?
MAIJA
Herra, herra — johtaja! (Työntää häntä pois.) — Pian pian, emäntä on jo likellä! (Ottaa laukun ja vie sen luhtiin.)
MATTI
Herra, Maijan luhtiin? — Kas vaan? — Mutta siitä ei tule mitään!
(Vilkaisee oikealle.) Perhanan akka! (Törmää aittaan.)
MAIJA tulee luhdista ilman kapsäkkiä.
Stiina nukkuu. — Mutta ensin on saatava emäntä pois, ennenkuin ajan hänet ylös.
EMÄNTÄ tulee oikealta.
— Kuule, oletko nähnyt Mattia?
MAIJA
Kyllä, hän oli äsken täällä, mutta hän meni pois.
EMÄNTÄ
Missä riivatussa se mies juoksentelee! Olisi kerrankin virka-asioita ja miestä ei löydy mistään. — Mitä hän täällä teki?
MAIJA
Tuli ilmoittamaan, että Kukkonen on 'kuollut.
EMÄNTÄ
Kas vaan, hän jo tietää sen. — Niin, minulle soitettiin juuri äsken, että Kukkonen on päässyt pois tästä ajallisesta. — Vai hän — että hän sen tietää jo! Niin no — kun juoksentelee kuin syötävä, niin saahan sitä jotain korviinsa. — Puhuiko hän mistään muusta?
MAIJA
Puhuihan se — (Nauraen.) Muun muassa kosi minua!
EMÄNTÄ raivostuen.
— Sen sakramenskattu! Ja mitä sinä vastasit —?
MAIJA
En mitään. En minä huoli hänestä!
EMÄNTÄ
Oikein, lapseni… Sinä olet viisas tyttö. — Minä sille riivatulle annan kyllä — mitä kuuluu! — Hullu se on! — Oppikoon ensin työtä tekemään, mokomakin! — Kas niin, käy nukkumaan- vaan. Huomenna puhumme tästä asiasta enemmän. (Menee vasemmalle.)
MAIJA
Ja nyt herran luokse, nopeaan! (Juoksee oikealle.)
KARKULAINEN tulee varovaisesti aitasta, katselee ympärilleen ja pui nyrkkiä Matille aittaan.
— Senkin kekäle! — Minkäs tekisit nyt, jos tulisin ja pistäisin puukon kurkkuusi. Hävytön — virkamies ja varkaissa ihmisten aitoissa! Mutta nytpä olet koreasti sidottu ja minä käyn tekemässä asianomaisen raportin. — Ja muista, jos et pysy koreasti siellä, niin tulen ja murhaan sinut! (Panee oven kiinni.) — — Saakeli, kun saa keskellä yötä lähteä taivaltamaan, herra ties minne! (Menee varovaisesti vasemmalle.)
(Kallio ja Maija tulevat hetken perästä oikealta.)
MAIJA
Herra on hyvä, 'täältä on luhti. (Menee luhtia kohden.)
KALLIO torjuen.
Annahan olla vielä. Minä mietin vielä. — Raitis ilma, luulen, tekee hyvää sekä sinulle että minulle. — Ja siksi toiseksi- tunnen pääni olevan aivan sekaisin. — — (Istuutuu väsyneesti.)
MAIJA vilkuu ympärilleen.
Olisi vähän kiire, — saattaisi joku tulla!
KALLIO
Kas vaan — pelkäät siis? (Terottavasti.) Niin, niin, kun on paha omatunto, niin pelkää…
MAIJA
Enhän minä muiden takia, mutta emännän. Stiinan kanssa me kyllä asiasta sovimme.
KALLIO
Mitä lempoa Stiinalla on tämän asian kanssa tekemistä! Vai onko hän uskottusi?
MAIJA
On.
KALLIO
Luonnollisesti. Kun tekee syntiä, niin on hyvä olla joku, jolle voi puhua. Sitten on parempi olla. — Eikö totta?
MAIJA ei oikein ymmärrä.
— Oo — o — on…?
KALLIO matkien.
— Oooon! (Katsoo ihmetellen hieman ivallisena tyttöön. Sinä siis hyvällä omallatunnolla otat minut vuoteeseesi nukkumaan?)
MAIJA
Kyllä. Aivan hyvällä. Tulkaa nyt vaan rauhallisena.
KALLIO
En! En tule — kuuletko — vielä.
MAIJA
Miksi ei? (Jää katsomaan ihmetellen.)
KALLIO
— Se on minun asiani! — — — Mitä sinä siinä tuijotat?
MAIJA pelästyy.
— E — e — en miltään. — Antakaa anteeksi!
KALLIO tulee luo.
— Anteeksi..
KALLIO hymähtää harmistuneena.
MAIJA
Niin, kun minä en osaa olla, niinkuin pitäisi.
KALLIO
Se vielä puuttuisi, että osaisit! — — Ja muuten, minä olen hermostunut kaikesta, joten haluan hieman raitista ilmaa!
MAIJA
Minä ymmärrän.
KALLIO
Etkä ymmärrä. (Nousee kävelemään. Pysähtyy Maijan eteen.) En minä siksi ole hermostunut, että minut kuskattiin pellolle, vaan — — (Kävelee.)
MAIJA
Vaan mistä sitten?
KALLIO
Siinäpä se. Sinä et ymmärrä miltään — — — Sinun tähtesi!
MAIJA
Sitä minä en tiennyt.
KALLIO
Kuinka vanha sinä olet?
MAIJA
— Kahdeksannellatoista.
KALLIO
Ja minä Olen kaksikymmentäkahdeksan, ymmärrätkö! (Kävelee.)
MAIJA
— En.
KALLIO perältä.
Minä olen kaksikymmentäkahdeksan vuotta ja minulla on tunteita!
MAIJA
Minä uskon.
KALLIO tulee luo.
Mutta minulla on periaatteita myöskin!
MAIJA
Mitä ne ovat?
KALLIO
— Vakaumuksia! (Kävelee.)
MAIJA
Minä ien tiennyt.
KALLIO
Mitä sinä sitten tiedät! — — — Sinä luulet varmaan, että minä olen samanlainen kuin muutkin miehet. Mutta siinä sinä erehdyt! — — — Vaikka minä olenkin tunneihminen, niin pystyn kuitenkin hillitsemään itseäni!
MAIJA
— Sehän on hyvä… (Katsoo häneen.)
KALLIO
— Niin onkiin! — Minua 'ei järkytä mikään. Minulla on 'raudankova tahto! — — — Katso vaan, en minä säpsähdä! — Minä voin taistella, vaikka ölisit kuinka kaunis — tarkoitan — — — minä yleensä voin taistella kauneutta vastaan! — — taota — — ei, ei, kauneutta vastaan, vaan kauneuden puolesta — — — mitä sinä tuijotat siinä?
MAIJA
Herra on sairas.
KALLIO suuttuu.
Minä olen terve kuin pukki! (Hillitsee itsensä. Paussi.) Niin, minä en todellakaan ole terve. Minä olen hermostunut ja väsynyt. — Se akka siellä majatalossa ja — kaikki! — — — Niin. (Tulee hänen luokseen.) Maija… Katsoppas minua nyt suoraan äimiin! — — — (Maija katsoo.) Noin, noin… Minä uskon, että sinä olet hyvä tyttö. — Niin — Minä uskon sen. (Hengittää raskaasti.) Ja — — ja — että sinulla on hyvät tarkoitukset — minä tiedän — — —
MAIJA katsoo häneen ihmeissään suu auki.
KALLIO mieltyy häneen yhä enemmän. Näpsäyttää sormellaan hänen huulensa kiinni.
Kun toinen puhuu, ei saa pitää suutansa auki, se on rumaa. — Annappas kun katson sinua oikean. (Katsoo pitkään, ei voi vastustaa kiusausta, vaan suutelee häntä kuin lasta.)
MAIJA väristen vetäytyy pois, pelon sekainen ilme kasvoilla.
KALLIO vähän hämmästyneenä itsekin rohkeudestaan.
— No? (Lempeästi.) Mitä nyt?
MAIJA väräjävällä äänellä.
— Nyt ei herra tehnyt oikein?
KALLIO säpsähtää.
— Minä! (Selvittää.) Minä — en suudellut sinua, niinkuin suudellaan — Minä sinua — isällisesti? Minä — ymmärrätkö? — Minä en tarkoittanut pahaa! (Häpeästä harmistuneena.) Jos sinä tyttö ajattelut minua huonona, niin — —!?
MAIJA
— Enhän minä, huonoja — mutta, minua ei ole kukaan ikinä suudellut — Ja se oli niin — — en minä tiedä — — (Pitelee poskiaan.)
KALLIO
On kai sinua isäsi suudellut?
MAIJA
Isä kuoli jo pienenä…
KALLIO
No, äiti sitten?
MAIJA
Äiti kuoli myöskin.
KALLIO
Mutta kenen luona sinä asut? Kasvatusvanhempain?
MAIJA
— Ei he koskaan…
KALLIO'
Sitten se ei ole minun syyni. Minä olen oppinut maalimailla, että saa suudella, kun siinä ei ole mitään rumaa.
MAIJA tulee luo.
Te suutelette sitten, niinkuin isä suutelee?
KALLIO
Tietysti, etkö sitten tuntenut?
MAIJA
— En minä ehtinyt, hämmästyin niin. Suudelkaa minua nyt uudestaan, niin minä kuuntelen. (Tarjoaa huulensa.)
KALLIO pelästyy.
— Ei, ei, ei! (Pakenee häntä.) En minä enään osaa —
MAIJASTIINA tulee samalla luhdin ovelle.
Oliko täällä ketään?
KALLIO itsekseen.
Jumalan kiitos!
MAIJA juoksee häntä vastaan.
On, minä! — Kuule, meidän täytyy nyt mennä sinun luhtiisi nukkumaan — herra jäi ilman asuntoa ja meidän täytyy luovuttaa minun luhtini hänelle!
MAIJASTIINA
Vai niin. Odota, kun saan hameen ylleni. (Menee takaisin luhtiin.)
KALLIO on kääntynyt hämmästyneenä kuuntelemaan.
Stiinan kanssako sinä olet nukkunutkin?
MAIJA
Niin, kesäajat. On niin hauska kun on toveri.
KALLIO
Niinpä kyllä! Ja nyt?
MAIJA
Nyt me menemme hänen luhtiinsa, 'että te pääsette minun luhtiini.
KALLIO
Menetkö sinä myös?
MAIJA
Tletysti. Kuinkas sitten?
KALLIO
Ei ei — minä vaan muuta. Sehän on itsestään selvä asia! (Häpeää, sivuun.) — Ooo — minkälainen aasi minä olen ollut.
MAIJASTIINA tulee pukeutuneena.
Herralle taisi käydä vähän ohrasesti siellä meillä? Jäitte ilman asuntoa! No, onhan nyt vielä kesäaika ja luhdissa on kyllä hyvä asua.
KALLIO
Jos vaan sen sallitte?
MAIJASTIINA
Kah, salinhan minä. Ja olisinhan minä luovuttanut kamarinkin, mutta siinä tuli hieman väärää ajatusta. Sen Pirkon takia se kaikki tuli.
KALLIO
Minkä Pirkon?
MAIJASTIINA
No, kun herra tykkäsi, ettei minulla ole kokemusta ja antoi sen Pirkon, — vaikka Maija minä oikeastaan olen!
KALLIO
Voi, peijakas! Senkö takia te siis? No, nyt minä ymmärrän. — Oikein, oikein. Maija te olette ja Maijan te saatte. Heti ensi tilassa tapahtuu roolin vaihto.
MAIJASTIINA
Sitten tässä tuleekin eri käänne asioissa. Mutta, onko vamma sitten, että sen saan?
KALLIO
Epäilettekö? Minä samoin jo, että sen saatte.
MAIJASTIINA
Sitten ei muuta! Hyvää yötä nyt tällä kertaa. — Tule Maija.
MAIJA
Hyvää yötä, herra…? (Hiljaa.)
KALLIO
Elähän vielä, Maija. Anna minulle kätesi? (Maija antaa.) — Hyvää yötä,
Maija…!
MAIJA
— Hyvää yötä, herra! (Hiijaa. Menee hiljaa Stiinan jälkeen.)
KALLIO katsoo hetken hänen jälkeensä.
Jumalani, millainen lapsi! — (Menee ajatuksissaan perälle katsomaan hänen jälkeensä. Samalla aukeaa aitan ovi ja Matti ryömii sieltä ulos kädet ja jalat sidottuina, suukapula suussa.)
KALLIO hämmästyy.
Mikäs olio siinä on? (Tuntee Matin ja huomaa asian.) Sehän on paikkakunnan poliisi ja aivan onnettomassa tilassa. (Ottaa suukapulan pois häneltä.) Miten olette tuohon tilaan päässyt?
MATTI irvistelee pahasti.
— Avatkaa — avatkaa — kädet —
KALLIO
Hah, hah — kädet ja jalat sidottuina, kuin vaarallisemmankin pahantekijän. (Auttaa kädet vapaiksi.) Selvittäkäähän nyt tapaus… Vai oletteko menettänyt puhelahjannekin?
MATTI kamalasti häpeästä harmistuneena.
Enkä selvitä! (Irroittaa itse jalkansa.) Oletteko nähnyt erästä epäilyttävän näköistä roikaletta tässä lähitaloilla?
KALLIO
En, en — ottamatta huomioon teitä — sillä tämä kaikki on todellakin epäilyttävää.
MATTI
Elkää irvistäkö! Tässä on vakava paikka kysymyksessä. Ettekö nähnyt erään roikaleen tulevan ulos tuosta aitasta?
KALLIO
En, en — paitsi teidät! (Nauraa.)
MATTI suuttuneena.
Sieltä tuli ulos eräs toinenkin!
KALLIO
Häntä minä en ole nähnyt. — Hänkö se teidät sitoi?
MATTI
Se on minun asiani! — Ehkä te olette salaliitossa hänen kanssaan. Jaa… — Se oikein nauraa, joka viimeksi nauraa. Tietäkää, minä olen nyt koko poliisi, enkä vaan virkaatekevä — näyttäkää minulle passinne, heti.
KALLIO
Hah hah — Mene suolle passinasi!
MATTI
— Passinne, mies!
KALLIO
Se on tarkastettu jo ja sen tarkasti emäntänne silloin, kun te olitte vielä puoli poliisia. (Nauraa ja menee luhtiin.)
MATTI
Katsoppas vaan — niin menee Maijan luhtiin, kuin omaansa! (Menee ovelle ja koputtaa.) Maija, Maija — odotappas, kun kantelen, Maija!
OLLI tulee perältä. Jää mykkänä katsomaan.
Matti! Jukolavit!
MATTI
— Olli'! — Oili, tule tänne, tänne pian! (Kuuntelee ovella.)
OLLI tulee reippaasti luo ja ottaa Mattia niskasta kiinni.
Sinä sakramenskatun esivalta! Minun Maijani luoma yöjalassa! (Nostaa hänet ilmaan ja painaa permantoon takaisin.) Tiedätkö sinä, että Maija on minun! minun! — sinä kiiltonappi! Ja että kuka minun Maijaani lähentelee, se saa tuntea tätä! (Antaa Matille selkään aika tavalla.)
MATTI rimpuilee ja koettaa selvittää, mutta ei saa mitään selvitettyä.
KALLIO
Tulee luhdista paitahihasillaan.
Mikä elämä täällä? Miksi te sitä raukkaa noin löylytätte?
OLLI jää silmät selällään katsomaan Kallion päälle.
MATTI saa samalla tilaisuuden ryömiä voihkien syrjään.
KALLIO
Antaa tuon jo olla, minä luulen, että hän on saanut tänä iltama jo aivan tarpeekseen!
OLLI
— Mistä te paitahihasillanne siihen?
KALLIO
— Tulinko? Tuosta luhdista. Olin juuri aikeissa ruveta levolle, niin kuulin nujakkanne.
MATTI huutaa syrjästä.
Siinä se mies on, joka oli Maijasi luona, enkä minä!
KALLIO
Minkä Maijani?
OLLI alkaa käsittää.
Tulitteko te tuosta luhdasta? Osoittaa luhdin ovea.
KALLIO
Kah — tulinpa tietenkin — mistä minä olisin sitten tullut?
OLLI
— Se on minun morsiameni luhti!
KALLIO
Maija sanoi taas, että se on hänen luhtinsa.
MATTI matkien.
Maija sanoi. — Maija sanoi! Ryntää päälle vaan, Olli ja anna herralle selkään!
OLLI alkaa julmistua.
— Herra!!!
KALLIO
Elkää kuunnelko tuota hupsua — teidän Maijanne on —
MATTI huutaa väliin.
— Hänen Maijansa nyt, Olli. Sinulla ei ole enään mitään tekemistä sen asian kanssa.
OLLI Huomaa pitkän halon aivan vieressään. Sylkäsee kouriinsa, tempaa halon.
Vai on se niin.
KALLIO huomaa vaaran ja lähtee äkkiä karkuun oikealle.
OLLI katsoo ällistyneenä hetken.
— »Ottiatuota!» (Lähtee nopeasti perään.)
MATTI päästää vahingoniloisen naurun ja huutaa jälkeen.
Ota kiinni! Ota herra kiinni!
EMÄNTÄ tulee vasemmalta keppi kädessä.
Mikä jumalaton elämä täällä on keskellä yötä?
ISÄNTÄ hänen jälkeensä.
Mitäs sinä Matti huudat kuin hullu!
MATTI katsoo vähän aikaa. Huomaa kepin. Juoksee nopeasti luhtiin.
EMÄNTÄ
Vai siiliä tavalla, Matti! (Nostaa hameensa ja juoksee luhdin ovelle.)
Kiinni! Avaa heti ovi, Matti! Kuuletko, heti auki! Maija. Maija, Marja!
Matti on luhdissasi!
KALLIO tulee oikealta hikisenä juosten ja aikoo luhtiin.
Hyvä Jumala! Ihmisiä! (Lähtee nopeasti juoksemaan vasemmalle.)
EMÄNTÄ
Herra siunaa! Kuka se oli?
OLLI ryntää halko olalla näyttämölle, huomaa mihin Kallio juoksi.
— Ottiatuota! (Lähtee sen karjastuaan perästä.)
Väliverho.
NELJÄS NÄYTÖS.
Avara pihamaa Alatalossa. Oikealla talon seinämä ovella ja ikkunalla varustettuna. Vasemmalla puutarha ja aita. Perällä joko niitty tai peltomaisema;, suuri veräjä tai portti ja maantie. Portin molempiin pylväisiin on sidottu ruiskimput. Talossa vietetään elojuhlaa ja tanssitaan. Aina kun ovi aukeaa, kuuluu sieltä viulun soittoa ja tanssi-hälinää.
Olli ja Maijastiina tulevat talosta hikisinä ja hengästyneinä.
OLLI
Huh, huh — — Kyllä sinä Stiina olet sentään aika tanssimestari!
MAIJASTIINA
— Tietysti. Eikö sitten saisi?
OLLI
Juu, juu… Mutta kun tuota olemustakin on sinussa vähän niinkuin riskinpuoleisesti, niin luulisihan häntä vähempikin piisaavan.
MAIJASTIINA
Eipä tuota elojuhlaakaan ole kuin kerran vuodessa, jos häntä silloin vaikka tanssinkin.
OLLI
Jaa jaa — tanssii. Mutta sinä et tanssikkaan, sinä laukkaat.
MAIJASTIINA
— Mitä teen?
OLLI
Häh? — Laukkaat — niinkuin hevonen, heh…
MAIJASTIINA
Se oli hyppypolkka! Ja eiäkä sinä minun tanssiani arvostele, kun kerran itse hypit kuin surviainen.
OLLI
— — Survi — — — Sanoitko sinä surviainen.
MAIJASTIINA
Samoin ja sanon vieläkin.
OLLI
Soo-oh — — — mutta eläppäs räkytä siinä sinä Maijastiina, vaan jätä surviaiset ja sarviaiset ja tule tänne penkille istumaan. (Menee penkille.) Jaa-ah… Se on sitten elojuhla-ilta. Mutta milloinkas ne ovat ne meidän häät, Stiina?
MAIJASTIINA
Kun kiirein aika ohi, sanoi emäntä, ja vastahan meidät on kerta kuulutettukin.
OLLI
Vieläkö sitä kuuluttaakin pitää useammin?
MAIJASTIINA
Tietystä! — Ei, mutta minun on jouduttava tupaan uutista laitamaan.
Istu sinä täällä ulkona, kun kerran et tanssia halua.
OLLI
Jaa, ettäkö uutispuurolle? Onkos se jo aika? Niin. Siitä uutisestahan se on se herrakin laulanut aina siitä kilpajuoksusta asti.
MAIJASTIINA
Siitäkö, kun meinasi rukiin polkea?
OLLI
Ilman armoa, niin. Mutta silloin minä huusin »anna nyt kinttusi seista, ei sitä sentään Jumalan viljaa poljeta!» Ja seisattuihan se. Muita jo oli herra märkänä!
MAIJASTIINA
Sen arvaa.
OLLI
Vaikka olin tuota minäkin Ja siinä se rauha tehtiin ja erehdys selvitettiin, rukiin reunassa. Ja siinä sitä minäkin sitten sanoin, ettei se leikin leipä tule — niin että jos herrakin meinaa täällä elää, niin pellolle sitä olisi tultava.
MAIJASTIINA
Ja herra tuli.
OLLI
Tuli se. On se leikannut, kyntänyt ja tappurissa ollut kuin muutkin.
Osaa se työtä tehdä, jos osaa tiatteritkin pelata. Osaa se.
MAIJASTIINA
Minusta se sanoi, että olin paras Maija, minkä hän moneen vuoteen oli nähnyt.
OLLI
Ja minä olin kuulemma paras »ottiatuota». Heh, heh. Lysti herra se on..
MAIJASTIINA
Mutta nyt se loppuu sekin. Herra lähtee huomenna Helsinkiin. Ja sitten alkaa meillä samallainen aika kuin ennen herraa, — sillä erotuksella vain, että nyt me olemme kihloissa.
OLLI
Mutta usko taikka elä, niin ilman herraa emme olisi vielä tuota — ottiatuota.
MAIJASTIINA
Se on totta se. Herran ansioksi se on tämä luettava. Mutta tiedätkö mitä?
OLLI
Häh?
MAIJASTIINA
Maijasta on tullut vähän kummallinen viime aikoina.
OLLI
Kuinka niin?
MAIJASTIINA
Kuutamolla se haaveilee ja sirkkojen ääntä kuuntelee. Olenpa tavannut hänet pari kertaa itkemässäkin.
OLLI
Soo-oh? No, mitä hän sitten itkee?
MAIJASTllNA
Sitä hän ei sano — enempää kuin muutakaan puhu. Hän on tullut hyvin hiljaiseksi ja vaiteliaaksi. Aivan varmaan hänellä on suuri suru.
OLLI
Se on surkeaa, että on niin surkeaa. Maija on ollut paras Katri, sanoi henna, minkä hän oli nähnyt. (Muistaa jotain.) Nyt minä tiedän!
MAIJASTllNA
Mitä sinä tiedät?
OLLI
Minä tiedän miksi Maija suree.
MAIJASTllNA
No, miksi?
OLLI
Se on herran tähden, kun herra matkustaa pois!
MAIJASTllNA
Ole nyt! Herra nyt Maijasta — ja tietäähän Maija, mikä herra on.
OLLI
Mutta niin se vaan on — Kun tulin ulkoa, niin oli kaksi tuolla nurkan takana. Ja silloin oli kuutamo ja kuitenkin sanoivat he, että on niin pimeä, että täyttyy tunnustella. Ja huomaa, Maija — herralla oli käsi Maijan kädessä.
MAIJASTllNA
Vai niin. Ilmankos hän viipyy usein iltasin ulkona. Vai niin.. Vai herroja hän tavoittelee! Saa nähdä mitä tuosta vielä tulee!
MAIJA tulee talosta.
Emäntä kutsuu Stiinaa.
MAIJASTllNA
Heti tulen.
MAIJA menee perälle.
MAIJASTllNA
Tule, Oili! (Molemmat menevät katsoen pitkään Maijaa.)
(2 nuorta tyttöä tulee talosta nauraen ja puhellen. . Soitto taukoaa.)
I:NEN TYTTÖ huomaa Maijan.
No, Maija! Miksi et ole ollut mukana tanssimassa?
MAIJA
En minä nyt…
I:NEN TYTTÖ
Miksi et? Sinähän osaat tanssia.
MAIJA
Ei haluta.
II:NEN TYTTÖ
Mikä sinulla on? Olet niin kummallinen.
MAIJA
Ei mikään… Antakaa olla…
I:NEN TYTTÖ
Suretko jotain! Sano mailille niin me koetamme neuvoa.
MAIJA
Ette te voi neuvoa… Antakaa olla…
II:NEN TYTTÖ
Elähän myit, Maija… Ainahan sitä toinen voi jotain.. (Soitto alkaa.)
Nyt se aikaa taas… Tule mukaan, Maija!
MAIJA
En tule… Olen täällä. (Menee portista ulos maantielle ja kävelee hiljaa vasemmalle.)
II:NEN TYTTÖ I:lle.
Sepä nyt kummallinen. Mikähän hänellä oikein on?
I:NEN TYTTÖ
Sitä olen minäkin ajatellut. Istuu nurkassa vaan, eikä tanssi ja nyt lähtee yksin kävelemään.
II:NEN TYTTÖ
Hänellä on surua — aivan varmasti. Koko viime viikon on hän ollut tuollainen. — Ei mutta peli on menossa. Mentihin!
(Lähtevät taloon. Kallio ja Olli tulevat samalla talosta.
Kaksi tyttöä tulee oikealta perältä.)
OLLI
Tännehän se tuli. — Hei, tytöt!
I:NEN TYTTÖ
Mistä kysymys?
OLLI
Tuota… Oletteko nähneet Maijaa?
I:NEN TYTTÖ
Eikös se tuvassa ole?
OLLI
Ei tuota — en minä sitä, vaan sitä toista Maijaa — Majatalon Maijaa?
II:NEN TYTTÖ
Tuonne maantielle meni! (Juoksevat sisään.)
OLLI
Jaha — — (Menee portille ja huutaa.) Maija!
KALLIO
Menkää te tupaan, minä puhelen hänen kanssansa täällä. (Menee portista vasemmalle.)
MAIJASTIINA huutaa ovelta.
Oili!
OLLI
Juu, juu — minä tullen!
MAIJASTIINA
Nyt se alkoi juuri ja emäntä pyörittää pataa.
OLLI
No, joko se taas kerkesi. Eihän se riivattu enää muuta teekkään kun vinguttaa sitä viuluaan. Ettei se vaan ole taas sitä lentävää.
MAIJASTIINA
Oli mitä oli — tule nyt vaan.
OLLI
Kunpa siitä edes elävänä selviäisi.
(Menevät taloon. Kallio ja Maija tulevat perältä.)
KALLIO
Mitä sinä mietit, Maija?
MAIJA
En minä mitään — muuten vaan…
KALLIO
Ne huomasivat siellä sisällä ettet sinä ollut joukossa, ja niin täytyi minun lähteä sinua noutamaan…
MAIJA
Minä — minä en tahtoisi olla siellä nyt?.
KALLIO
— Etkö? Voitko pahoin?
MAIJA
— Eeen, mutta minä en muuten vaan! Minua ei haluta.
KALLIO tulee Maijan luo.
— Oletko lukenut sen runon, jonka sinulle eilen annoin?
MAIJA
Olen.
KALLIO
Ymmärrätkö sen myös?
MAIJA
— En tiedä, jos minä kaikkea…
KALLIO
Niin, katsos — - Pitääksemme kauniina ja puhtaana jotain, on parempi, että se säilyy käsin koskemattomana. Ja kun minä huomenna jo lähden, niin tahtoisin, että sinä sen ymmärtäisit ennen lähtöäni.
MAIJA
Kyllä minä sen ymmärsin. Me emme tapaa enää koskaan toisiamme.
KALLIO
Kyllä me tapaamme, mutia vain ajatuksissa — joka aamu ja joka ilta.
MAIJA
Niin, niin…
KALLIO
Ja silloin meillä säilyy jotain oikein kaunista.
MAIJA
Niin kai ja surullista. Mutta minä en ymmärrä — miksi sen täytyy olla niin — miksei se voisi olla toisinkin? Minun mielestäni se ei ole aivan oikein. Minusta tuntuu niinkuin te olisitte tehnyt väärin minua kohtaan.
KALLIO
Kuinka niin, selitä?
MAIJA avonaisesti.
En minä osaa selittää. Minusta vain tuntuu…
KALLIO ottaa Maijaa kädestä.
Rakastatko sinä sitten minua niin paljon?
MAIJA
Rakastan ja vielä enemmänkin.
KALLIO syleilee häntä nauru suupielessä.
Maija! Minun herttainen Maijani! Minun kallis Maijani! Minun suuri lapseni!
MAJATALON ISÄNTÄ tulee talosta.
Soo-o, soo-o. — Ja siinä vielä keskellä pihamaata. Jos eukko sattuu näkemään, niin ottaa teidät lempo.
KALLIO
Kyllä tämän saa jo vaimonnekin nähdä. Kutsukaa hänet vaan tänne.
MAJATALON ISÄNTÄ
Soo, soo… Vai on se jo siellä asti… No, kutsutaan sitten eukko.
(Menee sisälle.)
MAIJA
Minä en uskalla emännän nähden. Miksi te hänet kutsuitte?
KALLIO
Minulla on hänelle asiaa nyt, ja se koskee meitä molempia. Mutta voithan sinä hetkeksi mennä syrjään, jos haluat, minä puhun hänen kanssaan kahden.
MAIJA
Minä menen luhtiin — tulkaa minua sieltä noutamaan.
KALLIO
Kyliä. (Maija menee perälle.)
MAJATALON EMÄNTÄ tulee talosta vakavana.
Missä Maija on?
KALLIO
Hän tulee kohta. Minulla olisi emännälle muuten asiaa, jos emäntä tahtoisi olla hyvä ja kuunnella.
MAJATALON EMÄNTÄ
Vai niin. Mutta ensin on minun tavattava Maijaa. — Minne hän meni?
KALLIO
Luhtiin meni.
MAJATALON EMÄNTÄ
Hyvä. Odottakaa minua täällä, palaan pian. (Menee perältä.)
RAILA tulee talosta.
No, herra Kallio. Ettekö aio tanssia ollenkaan? Siellä yksi ja toinen kyselee teitä.
KALLIO
Kuulkaapas! Istukaapas tänne penkille hetkiseksi, Minulla on teille tärkeää asiaa.
RAILA
Taitaapa ollakkin, koska olette noin vakavan näköinen. (Istuutuu luo.)
KALLIO
On hyvin tärkeää… Mitä luulette — olisiko mahdollista saada täältä vuokralta maata? Ajattelin jos rupeaisin maata viljelemään?
RAILA hämmästyneenä.
Kah, miksikäs ei? Onhan täällä taloja, jotka ovat jo pitemmän aikaa olleet huonolla hoidolla ja joiden omistajat mielihyvällä antavat niitä hoidon alle. Mutta aijotteko todellakin tehdä sellaisen käänteen elämässänne? Entäs taiteenne?
KALLIO
Se saa jäädä! Ja voimmehan perustaa tänne oman teatterin, jos sitä välttämättä tarvitsemme! Vai kuinka?
RAILA
Aivan oikein. Odottakaa vähän. Asia pannaan heti alulle. (Aikoo oikealle.)
ALATALON ISÄNTÄ tulee oikealta.
No, tännekös se Railakin aikoo jäädä? Yks' toisensa jälkeen!
RAILA
Kuulkaapas isäntä! Teillähän on talo ylämaassa melkein kuin oman onnensa nojassa, eikö totta?
ALATALON ISÄNTÄ
Onhan se, talo ylämaassa?
RAILA
No niin, siinä on mies, joka hoitaa sen. Sopikaa vuokrasta vaan ja herra Kallio rupeaa maanviljelijäksi.
ALATALON ISÄNTÄ
Ohoh! Mutta tiatteri? Mitenkäs sen kanssa käy?
KALLIO
Pelaamme tiatteria aina sen jälkeen kuin työltä joudamme.
ALATALON ISÄNTÄ
Sehän on miehen puhetta! Siihen minä yhdyn. Työn jälkeen tiatteri ja huvi. Asia on valmis. Sopimukset voimme kirjoittaa huomenna täällä. Tuohon käteen.
KALLIO
Selvä! (Lyövät kättä.)
RAILA
Sanasta miestä ja sarvesta härkää!
ALATALON EMÄNTÄ tulee tuvasta.
Pian nyt, isä, polkka on menossa!
ALATALON ISÄNTÄ
Kuuleppas äitiseni. Tässä on Ylätalon tuleva hoitaja! Löimme kättä juuri ja herra Kallio rupeaa Ylätalon maita viljelemään. No, mitäs sanot, äiti?
ALATALON EMÄNTÄ tulee luo.
Mitäpä minä, sinähän sen tiedät. Onneksi olkoon vaan! (Puristaa Kallion kättä.) Mutta yksinkö te alatte sitä ruveta hoitamaan?
RAILA
Todellakin! Sellainen talo kaipaa emännän!
ALATALON ISÄNTÄ
Juu… Ilman emäntää tokko siitä tulee mitään!
KALLIO
Olkaa huoletta; Se on jo katsottu.
RAILA
Katsottu! Ja tästä kaikesta me emme tiedä mitään! Saako tuvan kysyä, kuka hän on? Ehkä joku hienohelmainen suurmaailman nainen?
ALATALON EMÄNTÄ
Tietysti — joku sivistynyt hieno neiti!
ALATALON ISÄNTÄ
Juu — mutta silloin siitä hoidosta ei tule mitään! Sellainen hienohelma ja tunkio eivät sovi yhteen. Läkähtyyhän se lilja, kun läävään joutuu. (Naurua.)
KALLIO nauraen.
Minä luulen, ettei minun liljani läkähdy. — Ja luulenpa vielä, että hän pystyy maatöihin yhtä hyvin, kuin meistä kuka tahansa.
RAILA
Oo! — Kun ei vaan sitten olisi Pukkilan Kaisa, sillä ainoastaan hän voi näillä mailla lyödä miehet laudalta! Mutta silloin säälin teitä, herra Kallio!
KALLIO nauraen.
Pelkään, että ilman minua te ette arvaa, kuka hän on.
RAILA
Samoin pelkään minäkin. Mutta tulkaa nyt nopeasti avuksi — aivanhan tukahdutatte meidät uteliaisuuteemme.
KALLIO
No niin, minä sanon — mutta elkää hämmästykö valintaani. Tyttö, jonka olen valinnut, on — — (Majatalon emäntä ja Maija tulevat samalla perältä. Majatalon emäntä on ankaran näköinen. Maija alistuvan ja nöyrän näköinen. Majatalon isäntä tulee tuvasta.)
MAJATALON EMÄNTÄ
Ehkä herrasväki olisi hyvä ja siirtyisi vähän tuvan puolelle, minulta ja isällä olisi tärkeää asiaa tälle herra Kalliolle.
RAILA
Mutta meillä on myöskin tärkeää asiaa. Te tulitte sen juuri keskeyttämään!
MAJATALON EMÄNTÄ
Minulla on tärkeämpää! Asia koskee kasvattitytärtäni Maijaa ja tätä herra Kalliota tässä.
(Kaikki hämmästyvät paitsi Kallio.)
RAILA huudahtaen.
Nyt minä tiedän! Tulkaa sisään, isäntä ja emäntä, minä tiedän kaikki!
Kaikki kolme menevät perältä.
MAJATALON EMÄNTÄ astuu Kallion luo.
Minä tiedän kaikki. Maija on puhunut minulle. Mitä te oikein meinaatte? Ensin te panette lapsen pään pyörälle ja sitten aiotte livistää tiehenne! (Kallio aikoo vastata.) Olkaa vaiti! Luuletteko, etten minä ole sitä huomannut? Onhan tyttö ollut jo pitemmän aikaa kuin pöhkönä. Niin, niin, minun silmäni eivät petä. — Ei Maija kylläkään itsestään ole mitään kertonut. Minä pakoitin hänet siihen. Ja sitten hän ojentaa minulle tällaisen paperin ja sanoo — lukekaa — niinkuin minä mokomaa roskaa ymmärtäisin, enempää kuin hänkään! Te olette kuulemma sen hänelle antanut! Ja tämän takia hän on sitten onneton! Mikä tämä sitten on, selvittäkää!
KALLIO hymyillen.
Se on runo.
MAJATALON EMÄNTÄ matkien.
Runo! Mikä runo? Mitä te siinä sitten sanotte?
KALLIO kertaa säkeitä:
Ja välille kuin silta sais ja matkan puolentais. Ja joka aamu, Ilta, niin me noustals taivaisiin.
MAJATALON EMÄNTÄ
Ja tuollaista te syötätte lapselle, jonka pään olette pannut sekaisin. Luuletteko, että hän on niin tyhmä, ettei ymmärrä, mitä te siinä ajatte takaa. Ymmärtäähän hullukin, ettei taivaaseen nousta, kuin kerran ja sekin kuoltua. Naimisiin teidän on noustava, eikä taivaisiin. Ja senkin täytyy tapahtua tässä ajallisessa, eikä tulevaisessa, ja ennenkuin livistätte Helsinkiin.
KALLIO
Te annatte siis meille siunauksenne.
MAJATALON EMÄNTÄ
Minkä? — Siunauksenko? —
KALLIO
Niin?
MAJATALON EMÄNTÄ ei vieläkään käsitä.
Mihin sitten — taivaaseenko?!
KALLIO
Nyt heti tällä hetkellä. (Menee Maijan luo.) Tahdotko tulla vaimokseni Maija jo täällä ajallisessa elämässä? Se tulevainen näyttää niin kovin epävarmalta.
MAIJA
Tahdon, herra…
MAJATALON ISÄNTÄ
Mitäs sinä nyt sanot, äiti?
MAJATALON EMÄNTÄ
Minä en todeltakaan käsinä. Luulin sen riivatun panevan vastaan ja tavallista lujemmin. (Kalliolle.) Se on siis varma, että otatte Maijan jo täällä ajallisessa?
KALLIO
Me otamme molemmat toisemme jo täällä ajallisessa.
MAJATALON EMÄNTÄ menee tupaan ja tyrkkää oven auki.
Jos väki olisi hyvä ja tulisi heti tänne!
MAJATALON ISÄNTÄ
Olet sinä äiti — heh, heh!
KALLIO
Eiköhän olisi hyvä lähettää hakemaan pappi samalla?
MAJATALON ISÄNTÄ
Niin äiti, pappi myöskin! Heh, heh!
Vieraat tulevat tuvasta.
MAJATALON EMÄNTÄ
Aivan oikein. Mene heti talliin, pane musta puihin ja aja pappilaan!
MAJATALON ISÄNTÄ pelästyy.
Häh?
MAJATALON EMÄNTÄ
Ja jos ei meinaa ottaa kuuluutusta vastaan, niin muistuta, että huomenna teurastetaan pari lihavan puoleista sikaa — kyillä ottaa.
KALLIO nauraen.
Ehkä sentään jätämme kuulutuksille panon meidän kahden asiaksi, emäntä?
MAJATALON ISÄNTÄ
Niin äiti'. Eiköhän se olisi parasta.
MAJATALON EMÄNTÄ
Mitä sitten puhut!
RAILA hymyillen.
No, mistäs täällä nyt on kysymys?
MAJATALON EMÄNTÄ astuu esiin.
Kysymys ei ole enemmästä eikä vähemmästä, kuin kasvattityttäreni Maijan ja johtaja Kallion kihlautumisesta. (Isännälle.) Puhu sinäkin jotain puolestasi.
MAJATALON ISÄNTÄ astuu esiin.
Niin. Siinähän se; He ovat nnäät päättäneet Ottaa toisensa jo täällä ajallisessa ja ennenkuin herra livistää Helsinkiin.
RAILA
Onnittelen, onnittelen! (Puristaa molempain kättä.) Turhaan ette morsiantanne äsken kehunut!
ALATALON ISÄNTÄ tulee onnittelemaan.
No, Maija ei navettaan läkähdy, siitä voin panna niskani pantiksi.
ALATALON EMÄNTÄ onnitellen.
Saipa Ylitalo nyt hoitajan, johon voi luottaa.
OLLI ryntää esiin.
»Ottiatuota» — tuota! (Onnittelee nauraen.)