TOPPAKAHVIA

Yksinäytöksinen huvinäytelmä

Kirj.

PASI JÄÄSKELÄINEN

Hämeenlinnassa, Kustannusosakeyhtiö Kirja, 1926.

HENKILÖT:

ANTTI, talon isäntä, 24 v.
SIMPPA, renki, 50 v.
LIISA, piika, 22 v.
KUSTAAVA, n. 50 v.
POIKA.

Näyttämö.

Tavallinen maalaistupa.

LIISA (Askaroipi laulellen).

Minä se olen pikkuinen tyttö ja iloinen on mieli, laulan aamut, laulan illat, niinkuin satakieli. Tämä tyttö se lauleleepi äänellä hellällä, aamut, illat asteleepi mielellä keviällä.

(Ottaa hyssytellen askeleita.)

Minä se olen pikkuinen tyttö ja — —

SIMPPA (On tullut viime tahtien aikana halkosylen kanssa ja romahduttaa ne äkkiä lattialle.)

Loiskis, sanoi merimies, kun laiva kaatui!

LIISA (Säikähtää.)

Uiui jui uijui…! (Pitelee sydäntään.) Sinäkö tuhannen läskimaha siellä ihmisiä säikyttelet? (Lyö rääsyllä Simppaa.) Tuossa, tuossa, tuossa!

SIMPPA

Älä hyvä ihminen, älä, älä! Halkojahan minä tuon hyvän hyvyyttäni ja sinä pieksät kuin vierasta sikaa.

LIISA

No, kun aivan henkihieveriin säikäytät! Sietäisit vielä enemmän korvillesi.

SIMPPA

Minä panen vielä halot nurkkaan sievästi. (Hytkyttää kumarassa, kuten
Liisa äsken.) Minä se olen pikkuinen tyttö, pikkuinen tyttö, pik — —

LIISA (Pudistelee Simppaa ja pukkaa viimein nurkkaan.)

Etkö sinä vieläkään osaa olla ihmisiksi, häh?

SIMPPA

Älä puista, housut putoo, housut putoo, älä Liisa rakas!

LIISA

Kyllä minä sinusta pahat henget pudistan.

SIMPPA (Istuallaan lattialla.)

Kyllä se tuo naisen käsi niin rakkaasti kurittaa, ettei siitä osaa suuttuakaan. Lyöhän vielä kerta!

LIISA

Eiköhän tuo jo riitä. — Missä se isäntäkin nuhjustelee, kun ei tule syömään ja ruoka jäähtyy?

SIMPPA

Tuolla tunkion laidalla hän näkyi seistä turjottavan, mitä maailman toilauksia miettinee ja vunteeraillee.

LIISA

On siinä kaksi hyvää talon pitäjää, isäntä semmoinen pitkäpiimäinen nahjus ja renki pikilaiska!

SIMPPA

Laiska? En minä laiska ole, olen vain muuten lihava luonnostani, ja — —

LIISA

Kyllä minä sinun luonnon lihavuutesi tiedän! Laiskoittelee ja kun rahaa saapi, niin ostaa nisua ja toppakahvia särpää.

SIMPPA

Mutta isäntää et sen parempaa löydä, vaikka hakisit maistraatin kaupungista.

LIISA

Hyvänlaatuinenhan hän on eikä ole huono työmieskään. Mutta surku tulee, kun aika menee arvellessa, mitä milloinkin pitäisi tehdä ja työt jäävät takavetoon. Ottaisi edes itselleen emännän, joka vähän komenteeraisi!

SIMPPA

Kuule, Liisa, saanko joka aamu toppakahvit, jos toimitan sinut tähän taloon emännäksi?

LIISA

Joka aamu neljältä ylös ja hapanta piimää kurkkuun, tippavelliä päivälliseksi ja hölynpölyä illalliseksi.

SIMPPA

Ei sitten, ei sitten, mutta jos toppakahvista puhutaan, niin sitten on emännän paikka tiedossa. Minä näet olen semmoinen vanha puhemies.

LIISA

Siinä on minulla emännän toimittaja! Ei ole itselleenkään akkaa saanut, vaikka on yritellyt, ja sitten vielä muille intoilee toimittamaan.

SIMPPA

Mitä minusta! Sanassa sanotaan, että »sinun pitää pelkäämän ja rakastaman», ja minä olen aina vähän enemmän pelännyt. — Mutta kyllä minä sentään sinut ottaisin ummessa silmin, sillä sinä olet niin pulska ja tykövetävä — antaisinpa vaikka viisipenniä, jos oikein rakkaasti halaisit.

LIISA

Menehän nyt halattava siitä hakemaan isäntää syömään ja joutukaa pian molemmat.

(Simppa menee.)

LIISA (Laulaa.)

Ilman kuuta ja aurinkoa mailma ois pimeä, ilman neitoin rakkautta poikain tulis ikävä!

(Laittaa ruokaa pöytään.) Eipä silti eikä senvuoksi, kyllä kai tässä sievä emännän paikka olisi mökin tytölle, eikä olisi anoppiakaan niskassa, ja mies on hyvänluontoinen eikä rumakaan. Onhan hän tosin vähän hitaanlainen, mutta jospa hän siitä hiukan vilkastuisi — ja sittenhän sitä saa emäntäkin isännöidä. — Niin, jospa minä hänet ottaisin, jospa hänet hyvinkin ottaisin. (Laulaa veitikkamaisesti.)

    Tähdet tuikkivat taivahalla, kuu on varsin vakava,
    kohta kapsaa kullan jalka tuolla oven takana.

No, eipä se kapsakaan! Missä ne nyt viipyvät? (Ovelta.) Syömään, huii, syömään, huiiii!

ANTTI

No, no!

SIMPPA

Huutaa kuin kukko aidalla.

LIISA

Että viimeinkin tulitte! Siinä on ruoka pöydällä, minä menen askareilleni.

(Menee. Toiset rupeavat syömään.)

SIMPPA

Pulska ihminen tuo Liisa ja hommakas, tulisi hänestä reima emäntä, vaikka tähän taloon.

ANTTI

Mikäpä niitä piikojaan.

SIMPPA

Naimaanko?

ANTTI

Niin.

SIMPPA

Tahtovathan ne sukulaiset siitä turista ja muukin maailma hölistä, kun isäntämies ottaa piika-ihmisen, ja muuten minä vain meinasinkin, että jos tämä Liisa olisi niinkuin talon tyttö, niin kelpaisikohan?

ANTTI

No, kelpaisipa tietenkin.

(Äänettömyys.)

SIMPPA

Akka se muuten pitäisi isännän ottaa.

(Äänettömyys.)

ANTTI

Niin, akkako?

SIMPPA

Ei se paraskaan palkkalainen ole oman emännän veroinen.

ANTTI

Ei, ei ole!

SIMPPA

Johan siitä on toista vuotta, kun äitinne kuoli, että johan tuo olisi aikakin.

ANTTI

Taitaisi olla.

(Äänettömyys.)

SIMPPA

Isäntä on tainnut jo ajatellakin jotakuta, kun siellä tunkiolla niin pitkään mietti.

ANTTI

En minä vielä hoksannut.

SIMPPA

Jos minä ryhtyisin hommiin —, lähtisiköhän tuosta toppakahvit niinkuin useampana aamuna, jos tähän emännän toimitan?

ANTTI

No, lähtisi varmaan!

SIMPPA

Olisi se niin huoletonta teillekin, kun olisi emäntä, ei tarvitsisi kuin vähän omia töitään ropsia.

ANTTI

Niinpä taitaisi — —

SIMPPA

Ja entä ne muut huvitukset.

ANTTI

Mitkä huvitukset?

SIMPPA

No halaukset, pusut ja —

ANTTI

Saakeli.

(Painaa rintaansa.)

SIMPPA

No, mikä nyt —?

ANTTI

Nielaisin kuuman puuron kurkkuuni, huh huh, ääh!

(Ryyppää piimää.)

SIMPPA

Tuolla Mäkitalossa on oikein sievä pyöreämuotoinen ja pystynenäinen tytön lepare, — eiköhän sopisi häntä sieltä korjata?

ANTTI

Sopisihan se —.

SIMPPA

Ja hän on semmoinen lirusilmä, että kelpaa sitä taputella.

ANTTI

Heh heh! Vai taputella!

SIMPPA

Jos saan panna asian alulle, niin hyvä tulee.

ANTTI (Ryyppää tuopista.)

Pane vain, pane vain! Menetkö sinä sinne heti?

SIMPPA

Taitaisi olla parempi, jos aluksi kirjoittaisi, niinhän ne herratkin tekevät. Ja kun hän kirjoittaa takaisin, niin saatatte pistäytyä pyhäiltana illan hämärtyessä häntä puhuttelemassa.

ANTTI

En minä kehtaa mennä. Eikö hän voisi tulla täällä käymään?

SIMPPA

No menkää sitten kirjoittamaan!

ANTTI

Ei minulta taida syntyä.

SIMPPA

No kyllä minulta! Minähän tuolle räätälillekin toimitin emännän aina Helsingistä saakka — ja aivan rakkailla kirjeillä, niin että kyliä minä sen tempun osaan. — Menenkö tuonne kamariin kirjoittamaan, ettei Liisa saa tietää?

ANTTI

Mene vain! Kuule, muista sanoa häntä neiti Mäkitaloksi!

SIMPPA

No, kyllä minä »neitittelen». Jokiperä niiden oikea sukunimi on.
(Ovelta,) Pannaanko oikein rakkaasti?

ANTTI

Heh, no pannaan vain.

SIMPPA

Pannaanko pusustakin?

ANTTI

En minä semmoisia temppuja kuitenkaan osaa.

(Simppa menee.)

ANTTI

Niin se tuo Simppa naima-asioita hommaa kuin muutakin työtä, vaikka minusta sellainen tuntuu niin kovin hankalalta. Miksi sitä miesten sitten pitää aina aloittaa? Kyllä kai minäkin osaisin jonkun verran jatkaa, kun akkaväki alkuun panisi. — Lirusilmä — taputella — miksikäs ei taputella!

(Silmät kiinni matkii taputtelemista.)

LIISA (Tulee.)

No, mitä tahtia se isäntä siinä lyöpi?

ANTTI (Hätäännyksissään.)

Minä vain taputtelen — taputtelen.

LIISA

Mitä? Taputtelette?

ANTTI

Tuota, lasken, kuinka monta lehmää meillä on.

(Matkii sormilla laskemista.)

LIISA

Onhan niitä kahdeksan, mutta tokkohan ne laskemalla enenevät. — Mihin
Simppa on joutunut?

ANTTI

Mihin lienee mennyt, en tiedä.

LIISA

Saisitte pitää tuota renkiänne paremmin silmällä, hän on semmoinen luihake — tekee työtä milloin viitsii ja puhua höllöttää puita ja heiniä, ettei tarvitsisi paksua ruumistakaan rasittaa. Kyllä minä semmoista renkiä kuskaisin, jos kerran palkan maksaisin.

ANTTI

Eivät ne kuulu tähän aikaan mitkään rengit tekevän työtä.

LIISA

Miksi sitten pitää renkiä —?

ANTTI

No, kun sen äiti-vainaja otti — ja kyllä minä häntä kuskaankin.

LIISA (Nauraa.)

Paraskin kuskaaja!

ANTTI

Ei siitä sinun tarvitse huolehtia! Minähän tässä —

LIISA

— Isäntä olen!

ANTTI

Niin juuri!

LIISA (Naurahtaa ja rupeaa laulamaan astioita pestessään.)

Ei ole tytöllä surua, kun hällä on monta heilaa, hei hei ja heijuvei, kun hällä on monta heilaa. Iitalla aina kamarissaan hän kasvojansa peilaa, hei hei ja heijuvei, hän kasvojansa peilaa.

Ei ole tytöllä surua, kun työtä tehdä jaksaa, hei hei ja heijuvei, kun työtä tehdä jaksaa! Kekrinä koreat huivit saa, kun isäntä palkan maksaa, hei hei ja heijuvei, kun isäntä palkan maksaa!

ANTTI (Katsoo Liisaan suopeasti. Its.)

Taputella!

(Naurahtaa.)

LIISA (Laulaa.)

Ei ole tytöllä suremista, pian se vuosi loppuu, hei hei ja heijuvei, pian se vuosi loppuu. Sitten tulee kullan kanssa pappilahan hoppu, hei hei ja heijuvei, pappilahan hoppu!

ANTTI

Korea ääni tuolla Liisalla!

LIISA

Laulaa täytyy, että paremmin aika kuluu.

ANTTI

Mistä sinulla noita uusia lauluja aina riittää?

LIISA

Eihän ne laulut laulamalla lopu, virret veisaten vähene!

ANTTI

Ja kullan lauluja se aina laulaa, vaikka lieneekö tuota Liisalla sellaista otusta olemassakaan?

LIISA (Veitikkamaisesti.)

Minäpä pian saan!

ANTTI

Mistä?

LIISA (Veitikkamaisesti.)

Ei ole kaukana, ei ole kaukana!

ANTTI

Vai ei ole kaukanakaan. (Its.) Nyt ne vievät hänet.

LIISA

Eihän tuota ole vielä isännälläkään.

ANTTI

Jospa minäkin, tuota —

SIMPPA (Tulee paperi kädessä, pistää sen äkkiä selkänsä taakse.
Veisailee.)

Ah, mik' onpi elom’ tääll’, tuska vaiva tuskan pääll’, työ ja — —

LIISA

Mitä se nyt muka veisaapi?

SIMPPA (Katsoo ulos ikkunasta.)

Onkohan Mäkitalon karja tuolla vainiossa, vai —?

LIISA

Ja sotkevat suovat. (Ulos mennessään.) Tulkaa tekin ajamaan!

SIMPPA

Ei huolita mennä, minä vain toimitin Liisan pois tästä tieltä. — No, mitä tästä nyt sanotaan? (Lukee kirjettä.) »Neiti Kustaava Jokiperä! Täten saan lähestyä teitä tämän lumivalkean paperin avulla ja mustalla kirjoituksella, ja ilmoitan, että minä olen sydämestäni teitä paljon ajatellut ja tulisin ensi lauvantai-iltana teitä katsomaan, kun en muuten tule toimeen, ja antakaa vastaus, jos sopii, sillä minua kovin vaivataan teidän ylitsenne. Sydämen kunnioituksella Antti Porhankangas.» — No, miltä tuntuu?

ANTTI

Eiköhän se ole hyvä?

SIMPPA

Minä arvelin vielä panna, että: Minun luuni musertuvat jokapäiväisestä itkusta, ja — —

ANTTI

Pannaan se toisella kertaa.

SIMPPA

Tässä on sitten kuori ja siinä nimi: Neiti Kustaava Jokiperä.

ANTTI

Jos pantaisiin siihen kuoreen että: Talon tyttö.

SIMPPA

Ei siihen sovi enää, ja totta kai se hänelle menee, kun siinä kerran nimi on.

ANTTI

Kuka tämän viepi?

SIMPPA

Minä käsken tuon Pikkulan pojan juoksuttamaan. Hän siellä pian hilpaisee.

ANTTI

Kuule! Jos annettaisiin vielä vähän aikaa olla viemättä — jos tässä miettisi vielä —

SIMPPA

Mitä se hautomalla paranee, sillä aikaa vievät toiset tytön — kyllä semmoisella on miehiä tarjona, jos kuinka monta — minä juoksutan heti.

    (Täyttää ovella Liisaa vastaan, joka tarttuu Simppaa
    niskasta ja yrittää lyödä.)

LIISA

Eihän siellä mitään ollut! Senkin hämärähaukka, kun minulle sellaiset jalkavaivat laitoit! — Ja mihin hänellä nyt semmoinen kiire oli — ei ainakaan työhommiin?

ANTTI

Taisi tulla —-

LIISA

Mikä tulla?

ANTTI

Mahatauti.

LIISA

Taisi vain minua pelätä, kun juoksutti tyhjää —

ANTTI

Miksi se Liisa pitää tuota Simppaa niin pelon alla?

LIISA (Hymyillen.)

No, pelkääkö isäntäkin minua?

ANTTI (Ujosti, mielissään.)

Eheen, en minä toki pe-pe-pe pelkää. Entä Liisa minua?

LIISA

Kyllä minä pikkuisen pelkään.

ANTTI

Miksi? — Enhän minä —

LIISA

Kun isäntä on aina niin hiljainen, niin tulee ajatelleeksi, että jos se on hyvinkin suutuksissaan.

ANTTI

En minä Liisalle milloinkaan — (Katsoo Liisaa silmiin, sitten pois.)
Täytyykin tästä lähteä töihin.

(Menee.)

LIISA (Jälkeen.)

Tulkaahan sitten kahville! Mitähän ne nyt oikein hommaavat, nuo miehet? Jotakin erikoista niillä on. Kunhan ei vain tuo Simpan ketkale pyörisi puhemiehen hommissa! Kyllä hän tuon isännän saa houkutelluksi jos minkälaisiin kauppoihin. Olisi se surkeata, jos noin hyvänluontoinen mies saisi pahan akan. Pitäisiköhän tuolle Simpalle sittenkin luvata ne toppakahvit, jos hän toimittaa minut tähän emännäksi? Hui, eikö mitä, kyllä tämmöinen tyttö ukon kettaran saa omin nokkinensakin!

(Laulaa.)

Eikä tältä tytöltä sulhasta viedä, vaikk on toisen orja, hei hei ja heijuvei, vaikk on toisen orja. Kyllä hän aina omansa korjaa, joll on varsi norja, hei hei ja heijuvei, joll on varsi norja.

SIMPPA (Tulee.)

Onpa sillä Liisalla nyt imelä-säkki nenän alla!

LIISA

Sattui olemaan, alahan sinäkin mennä töihisi siitä leukailemasta, isäntä jo meni.

SIMPPA

Kyllä kynnetään, kunhan hevoset ovat haukanneet. (Panee lavitsalle mahalleen maata.) Saat muuten koettaa pysytellä hyvissä väleissä minun kanssani, ettet joudu pois talosta kesken vuotta.

LIISA

Noo — miten niin?

SIMPPA

Jos emäntä laittaa pois — kun ei tarvita.

LIISA

Emäntä? Mistä tähän nyt emäntä kopataan ja kuka sen koppaa?

SIMPPA

Kun tämmöinen mies rupeaa hommiin, niin kyllä akka lähtee isännälle, että ropsahtaa.

LIISA

Kuka se on sitten vaalissa?

SIMPPA

Ennätät sen vielä kuulla.

LIISA (Uhkaa jollakin kaukalolla Simppaa.)

Sano — tai läiskähtää!

SIMPPA (Hyppää ylös.)

Älä, hyvä tyttöseni!

LIISA (Uhkaa edelleen.)

Sanotko?

SIMPPA

Mäkitalosta.

LIISA

Vai Mäkitalosta! Johan nyt jotakin, kun toisen morsiamen viette.

SIMPPA

Morsiamenko?

LIISA

Niin, niin. Toisesta pitäjästä kuuluu sulhanen olevan. Tytöt tiesivät.

SIMPPA

Voi turkin punainen ja myöskin sininen, kun hänelle jo kirjoitetuinkin!?

LIISA (Nauraa.)

Voi Simppa raukka, kyllä se kirje nyt joutaa pellon ojaan.

SIMPPA (Its.)

Olisikohan sitten ollut parempi koettaa tienata Liisalta ne toppakahvit?

LIISA (Ilkkuen.)

No, miltä puhemiehestä nyt tuntuu?

SIMPPA

Eihän tuosta oikein selvää saa.

POIKA (Tulee hengästyneenä.) Hän sanoi tulevansa tänne heti! — Antakaa nyt se 10 penniä!

SIMPPA

Kuka?

POIKA

Se ihminen.

SIMPPA

Sekö tyttö, jolle kirjeen veit?

-POIKA

Niin, niin! Antakaa nyt 10 penniä!

SIMPPA

Ahaa, Liisa, eipähän tyttö olekaan toisen oma? Ja vaikka olisikin, niin kun tämä poika kirjoittaa, niin kyllä tepsii. Kun minä sille räätälillekin, — ei, pitää mennä isännälle sanaa viemään. Pane, Liisa, pannu tulelle ja heti.

(Katoaa.)

LIISA

No, nyt se on valmis.

POIKA

Raato, kun ei antanutkaan sitä 10 penniä, vaikka lupasi. (Huutaa.)
Kuulkaa, kuulkaa!

LIISA

Ole hiljaa, minulta saat sen 10 penniä. Kuka otti vastaan kirjeen?

POIKA

Mäkitalon veräjän pielessä kun on se mökki, ja se Kustaava oli ulkona ja kysyi, että kenelle minä kirjettä vien; ja kun minä näytin, niin se luki siitä päällekirjoituksen, että Kustaava Jokiperä, ja sanoi sen olevan hänelle ja kysyi vielä, että kuka sen laittoi, ja minä sanoin, että Simppa.

LIISA

Entäs sitten?

POIKA

Sitten se avasi sen kirjeen ja tuli hyvin hyvilleen, ja käski sanoa täällä, että hän tulee ihan paikalla. Antakaa nyt se 10 penniä.

LIISA

Tuosta saat 15 ja tuossa vielä nisunkin. — Tökäle! — Kursi nyt tiehesi, etteivät saa tarkempia tietoja, ennenkuin morsian tulee. (Poika menee.) No, nyt siitä vasta hyvä tuli! Mäkitalon sukulaisihminen, se vanha piika, on saanut tuon kirjeen. Totta heillä on sama sukunimi. — Nyt minä Simpalle toppakahvit annan, vieläpä kahdenlaisen leivän kanssa. (Laulaa.)

Eikä tältä tytöltä sulhasta viedä, ja — —

Mutta jos hän ei sittenkään minua ota. — Hyh, mitä vielä — ottaa kyllä!
Ja kiittääkin, kun saa!

(Simppa ja Antti tulevat.)

SIMPPA

Kyllähän minä jo sanoin, että hyvä tulee, kun minä kerran, — menkää nyt, isäntä, vähän vaatteita muuttamaan, kyllä minä sanon, milloin alkaa näkyä.

(Antti menee.)

SIMPPA (Ylpeästi.)

No, Liisa!

LIISA

No, Simppa!

SIMPPA

Joko toppakahvit on keitetty?

LIISA

Aivan heti ja oikein monenlaisen leivän kanssäs'
Pistetäänkö vähän pippuriakin joukkoon?

SIMPPA

Ei pitäisi noin koppavasti puhua, koska emännöimisesikin taitaa olla mennyttä kalua.

LIISA

Sinäkö sen lopetat?

SIMPPA

Tässä on semmoinen poika, joka uusia hommaa ja ajaa vanhat tiehensä!

LIISA

Mitä isäntä siihen sanoo?

SIMPPA

Se sanoo: Amen. (Kamariin.) Liisa täällä ei usko, vaikka minä sanon, että hänen emännöimisensä loppuu.

ANTTI (Kamarista.)

Kyllähän se taitaa — taitaahan se —

SIMPPA

Siinä sen nyt kuulet! Parasta olisi ollut olla hyvissä väleissä Simpan kanssa.

LIISA (Taputtaa Simppaa olalle.)

No, tokko sitä nyt niin huonoissa väleissä on oltukaan, Simppa kulta? Minäkin menen vähän vaatteita muuttamaan ja tuon nisua lisää, että puhemies saa »topata».

(Menee.)

SIMPPA

Aina sillä turkasella on viimeinen sana, vaikka minäkin olen jokseenkin hyvä suustani. No, kärsitäänhän vähän aikaa. (Kamariin.) Joko isäntä pian alkaa joutua?

ANTTI (Tulee verkatakki kädessä.) Peloittaakin vähän tämä naimishomma — jos miellyttääkin. Olisi se tyttö edes yhtä tuttu kuin tuo Liisa, että uskaltaisi jotakin puhua.

SIMPPA

Mitä siitä liiasta tiskuteeraamisesta on. Taputtaa vain vähän ja iskee silmää, niin se on tarpeeksi alussa.

ANTTI

Enkä minä osaa suudellakaan.

SIMPPA

Ei ne talonpoikaiset sellaisesta välitäkään — ja kyllä luonto tikanpojan puuhun vetää!

ANTTI (Hyvillään.)

Taitaa tuo vetää.

SIMPPA

No, vetääpä hyvinkin. Ja sitä vartenhan se puhemies on, että hän kaikki kankeat paikat oikoo ja selvittelee. Kun minä hommasin akan sille räätälillekin, niin kyllä siinä sai kynää pyörittää ja kieltä laulattaa jos miten päin, mutta hyvä tuli lopuksi ja niin tulee tästäkin. Pankaa vain takki päällenne! Minulla ei ole tämän parempia ketineitä, jollen paitaani käännä, että tulisi puhdas puoli päällepäin.

ANTTI

Tuolla kamarissa on se metsänhoitajan huutokaupasta ostettu halkihäntä takki. Sopisikohan se?

SIMPPA (Menee. Kamarissa.)

Tämähän se vasta sopiikin.

(Tulee, päällään takki, jonka pitää näyttää hyvin hullunkuriselta.)

ANTTI

Näyttääpä se sopivan.

(Liisa tulee.)

SIMPPA

No, Liisahan on aivan parhaisiinsa pukeutunut, ikäänkuin olisi omat kihlajaiset.

LIISA

Ka, Simppahan se on, ja kun minä luulin Singerin asiamieheksi. Niinhän se puhemies on komea kuin ensimmäinen sunnuntai Loppiaisesta. Niin, ei se ihminen tiedä, milloin kihlajaiset tulee — eikö niin, isäntä?

ANTTI

Ei näy tietävän.

(Kustaava tulee.)

KUSTAAVA (Noin 50-vuotias ja puhelias. Antti ja Simppa istuvat,
Liisa puuhaa hellan luona.)

Päivää!

LIISA ja SIMPPA

Päivää!

LIISA

Vieras on hyvä ja istuutuu!

KUSTAAVA (Käypi ensin isäntää, sitten Simppaa kättelemässä, istuutuu.
Äänettömyys.)

SIMPPA

No, mihin se Kustaava on menossa, vai tännekö oli asiaa?

KUSTAAVA (Hymyilee.)

Vielä siinä muka kyselee!

(Simppa katsoo kummissaan Kustaavaan. Äänettömyys.)

KUSTAAVA

Pitäneekö tässä sitten minun puhe aloittaa. Hiljainenhan se on tämä isäntä ollut aina — mutta kun minä sain äsken kirjeen isännältä, 'missä hän ilmoitti tahtovansa minua emännäksi, niin tulin heti puheille. Mitä se venyttelemisestä paranee, ja kun tämäkin talo on ollut jo vuoden päivät emännättä, niin minä arvelin, että kyllä siinä saa olla joku, joka pitää silmällä, ja kyllä minä saatan jäädä vaikka paikalla tänne emännöimään. Otin jo vähän kapineitakin mukaani ja keretäänhän sitä sittenkin pappilassa käydä ja muut asiat suorittaa, kun kerran isäntä kirjoitti, että —

(Antti ja Simppa ovat suu auki kuunnelleet.)

SIMPPA (Keskeyttää.)

Mikä isäntä?

KUSTAAVA

Tuo tuossa.

(Osoittaa isäntää.)

SIMPPA

Se nyt on vale, se!

KUSTAAVA

Vai vale! Mikä tämä on? (Näyttää kirjettä.) Rustaava Jokiperä, aivan selvästi. Neiti Rustaava Jokiperä.

SIMPPA

Vai sinä sen tuhannen nuottakota menet valtaamaan toisten kirjeet! Onko sinun nimesi Jokiperä?

KUSTAAVA

On, minähän olen Mäkitalon isännän serkku ja sama on nimikin.

SIMPPA (Keskeyttää.)

No pitihän sinun arvata, että se oli talon tyttärelle. Kuka hullu sinulle kirjoittaisi!

ANTTI

Olisi sittenkin pitänyt panna että: Talon tyttö.

KUSTAAVA

Herra jee — hänhän on ollut kihloissa jo monet viikot Kumpumäen rikkaan pojan kanssa. En kai minä osannut arvellakaan, että häntä tarkoitetaan, kun ei ollut osoitteessa, että talon tyttö. Ja minua kai se on isäntä tarkoittanutkin, vaikka se tuo Simppa vääristelee, eikö niin?

ANTTI

Taputellako, e-ei!

SIMPPA

Kuulehan nyt, Rustaava, näethän itsekin, että tässä on erehdys tapahtunut. Parasta on, ettet ajattele koko asiaa. Ollaan kaikki hiljaa, etteivät ihmiset saa vettä myllyynsä ja rupea pilkkaamaan sinua.

KUSTAAVA

Minuako? Että vielä puhut! Tukit nokkasi joka asiaan kuin hyväkin mestari ja saat paljasta sotkua aikaan, mokomakin väkäleuka! Onko tämä minun syyni? (Nyyhkyttää:.) Olisi tuosta nyt saanut tulla tosikin. Tämä oli jo seitsemästoista yritys — hoh hoo!

SIMPPA

Kuule, Rustaava, sovitaan pois! — Sinulla on mökki ja minä olen vielä reipas mies, lyödään ryysyt yhteen ja tästä tulee kihlajaiset niinkuin oli tarkoitettukin.

KUSTAAVA

En minä nyt sentään niin tarpeessa ole, että tuommoisen variksenpelättimen ottaisin! (Pui nyrkkiä.) Ja vielä minä tästä sinua tanssitan, senkin sihteeri, muista se! Hyvästi!

(Pois. Äänettömyys.)

SIMPPA

Meni kuin ukonilma.

ANTTI

Jos se vielä pistää tulen nurkkaan.

(Ulos. Äänettömyys.)

LIISA

No, tule nyt, Simppa, toppakahville!

SIMPPA

Sinuahan minä hänelle aivan ensiksi toimittakin — mutta hän muka ihmisten vuoksi talon tyttöjä — —

LIISA

Kunpa saisit nyt ensin itsellesikin, mutta et saanut nytkään, vaikka yritit.

SIMPPA

Muuten minä vain hätäpäissäni. Ei ollut toki sallittu tällä kertaa.

LIISA

Minäkin lähden tästä tavaroitani keräilemään, koska te isännän kanssa arvelitte minun joutuvan pois.

SIMPPA

Älä hemmetissä, mikä tässä sitten neuvoksi tulee!

LIISA

En kehtaa toistakaan käskyä odottaa, pitää lähteä ensimmäisellä.

(Menee kamariin naureskellen.)

SIMPPA

No nyt se myrkyn lykkäsi! — Isäntä panee pian minun syykseni Liisan poismenon ja hyvässä lykyssä suuttuu! Hyvästi nyt sitten toppakahvit ja muut! Millä tuon Liisan pidättäisi? Minusta hän ei huoli ukokseen, koska en Kustaavallekaan kelvannut. Isännän hän kyllä ottaisi, kun vain isännän pään saisi kääntymään. Minusta on vähän tuntunut, että hänellä on hyvä silmä Liisaan. Jos minä uhkaan mennä Liisan kanssa naimisiin, niin hän piankin tulee vähän mustasukkaiseksi ja saa ehkä suunsa auki sen verran, että kosii. Liisa ei kuitenkaan minun puheellani rupea millekään. — Nyt täytyy olla viisas.

ANTTI (Tulee,)

Siellä se jo mennä viuhtoo.

SIMPPA

Nyt se Liisakin tekee poislähtöä.

ANTTI

No, miksi?

SIMPPA

Kun minä vähän häntä moitin ja kun tekin sanoitte, että hän joutaa pois.

ANTTI

Oliko sinun pakko häntä moittia ja enhän minä sitä tarkoittanut. Voi hyvänen aika, miten tässä nyt naisväettä tullaan aikaan?

SIMPPA

Jos minä menisin naimisiin hänen kanssaan, ja me jäätäisiin tähän?

ANTTI

Liisako sinut ottaisi? Älä houraa!

SIMPPA

Kuka sen tietää!

ANTTI

Ja sitten on hän niin iloinenkin, että ikäväkin häntä taitaisi tulla.

SIMPPA (Pukkaa Anttia kylkeen.)

Häntä sopisi taputella.

ANTTI

Sanopas muuta! Liisaa minä olen katsellutkin, mutta kun aina sanotaan, että talon tyttöjä, — talon tyttöjä —

SIMPPA.

No, talollinen hänestä kai sitten tulee, jos hän kerran taloon emännäksi joutuu.

ANTTI

Niin totta vie tuleekin! Rupeapas hänelle puhemieheksi, tai minulle häntä tai, tuota, hänelle minua!

SIMPPA

En minä enää uskalla, kovin on ollut onneton tämä päivä!

ANTTI

Ehkä minä itsekin Liisaa uskaltaisin!

SIMPPA

Mainiosti! Minä menen pois.

(Menee.)

ANTTI (Kynsii korvallistaan. Liisa rykäisee takana. Isäntä hätkähtää.)

LIISA (Nyytti kädessä.)

Hyvästi nyt vain, isäntä, ja kiitoksia paljon!

ANTTI

Mihin se Liisa nyt?

LIISA

Enpä minä kehtaa enää täällä olla, kun kerran pois toimitettiin ja isäntäkin tuntui myöntävän.

ANTTI

Enhän minä oikein siinä hoksannut, mitä se Simppa toimitti, myönsin vain.

LIISA

Hyvästi!

(Yrittää mennä.)

ANTTI (Surkeasti.)

Liisa, älähän mene!

(Liisa palaa.)

LIISA

No?

ANTTI

Eikö sinun sopisi jäädä oikeaksi emännäksi tähän, oikein minun omaksi emännäkseni?

LIISA

Mutta enhän minä ole talon tyttö!

ANTTI

Sinä olet satakertaa parempi. (Surkeasti.) En minä huoli talon tytöstä, enkä kuvernöörinkään tytöstä. Anna anteeksi, rakas Liisa, minun tyhmyyteni ja jää tähän, jos vain minä sinulle kelpaan!

LIISA (Hiljaa.)

Kelpaat kyllä.

(Antaa kättä.)

ANTTI (Katsoo Liisaa.)

Joko minä saan sinua taputella?

LIISA (Syliksi.)

Saat.

(Antti taputtelee.)

SIMPPA (Tulee.)

Jopahan luonto on vetänyt tikanpojan puuhun!

(Rykäisee.)

ANTTI

Liisa ei lähdekään täältä pois, hän jää tähän oikein emännäksi.

SIMPPA

No, se on lystiä! Enkö minä kaikkein ensimmäiseksi huomauttanutkin
Liisasta isännälle?

ANTTI

Siitä saatkin monet toppakahvit.

SIMPPA

Taitaa ollakin kihlapannu vielä lämpimänä?

ANTTI

Ei sitten muuta kuin ruvetaan juomaan!

LIISA

Minä noudan nisua lisää.

(Kamariin.)

ANTTI

Minä tulen mukaan.

SIMPPA

Kylläpä se isännän kielikin nyt laulaa! (Tirkistelee ovenraosta kamariin.) Ja näyttää se osaavan hm — hm —

(Antti ja Liisa tulevat.)

ANTTI

No, nyt juodaan kihlakahvit, ilokahvit ja toppakahvit senvuoksi, ettei
Liisa mennytkään pois, vaan jäi taloon —

LIISA

Enhän minä oikein aikonutkaan, hi hi hi hi!

(Kaikki nauravat.)

Väliverho.