III
»Epäröin voisinko tulla sisään», sanoi Eteoneus. »Olisin mieluummin jäänyt kerrassaan tulematta.»
»Mikä nyt on hätänä?» sanoi Menelaos.
»Olemme saaneet uutisia», sanoi Eteoneus, »enkä haluaisi kertoa niitä».
»Kerro pian, Eteoneus», sanoi Helena; »älä anna meidän odottaa. Me jaksamme kyllä kestää uutiset, sekä hyvät että pahat!»
»Agamemnon on kuollut», sanoi Eteoneus.
»Menelaos!» huudahti Helena. Hän meni miehensä luokse ja jäi seisomaan hänen viereensä.
»Veljeni on kuollut!» toisti Menelaos.
»En olisi tahtonut tulla kertomaan sinulle sitä», sanoi Eteoneus.
»Kuka — kuinka hän kuoli?» kysyi Menelaos.
»Hänet tapettiin», sanoi Eteoneus. »Aigisthos surmasi hänet.»
»Ei missään tapauksessa!» sanoi Menelaos. »Se on erehdys. Aigisthos ei olisi voinut hetkeäkään pitää puoliaan veljeäni vastaan oikeassa taistelussa.»
»Ei, ei hän olisikaan voinut», sanoi Eteoneus, »mutta se ei ollutkaan oikea taistelu. Agamemnon meni sisälle taloon niinkuin kulkukauppias kertoi meille, ja koska hän luuli olevansa kotonaan täysin turvassa, riisui hän pois asevarustuksensa ja ripusti miekkansa naulaan. Sitten he surmasivat hänet.»
»He? Kutka he?» huusi Helena.
»Minusta oli kovin ikävä tulla kertomaan tällaisia uutisia», sanoi Eteoneus. »Jos olisin voinut lähettää sijastani jonkun toisen, olisin jäänyt paikalleni portin luokse.»
»Kerro meille kaikki», sanoi Menelaos. »Kuka surmasi veljeni?»
»Luullakseni oli Aigisthos pääsyyllinen», sanoi Eteoneus; »häntä Orestes nyt ajaa takaa ja kenties hän on jo kostanutkin sen teon hänelle. Sanansaattajan väitteen mukaan on Klytaimnestrakin sekaantunut juttuun.»
»Sisareni, sisareni! Tiesin sen!» huusi Helena.
»Mitä tiesit, Helena?» sanoi Menelaos.
»Tiesin sisimmässäni, että Klytaimnestra surmaisi hänet jonakin päivänä. Hän se onkin syyllinen, eikä Aigisthos! Eteoneus koettaa säästää minua, mutta olen varma siitä, että asianlaita on niin.»
»Helena», sanoi Menelaos, »sinulla ja minulla on ollut vaikeita hetkiä, ja minä olen sanonut sinusta kovia sanoja suoraan vasten kasvoja, mutta en usko, että sinun sisaresi voisi tehdä sellaista. En voi uskoa sitä naisesta, joka on niin lähellä meitä ja on sinun vertasi. Tämä murha on juuri sellainen, että se sopii raukkamaisen Aigisthoksen suunnittelemaksi. Jos Klytaimnestra olisi johtanut asioita, olisi murha suoritettu rohkeasti ja draamallisesti. Voin kuvitella kuinka hän tekisi sen julkisesti ja kerskailisi vielä siitä, mutta hän ei ollut tällaista pelkurimaista ansaa virittämässä. Veljeni! Hän sanoikin, että me emme enää koskaan tapaisi toisiamme!»
»Luultavasti isä on oikeassa», sanoi Hermione. »Tädilläni on vakinaisestikin peloittavan kiihkeä luonne, ja kun hän on suutuksissaan, niinkuin oli nyt Agamemnonille, on hän oikea raivotar Oresteen sanain mukaan. Tämä salamurha ei olisi miellyttänyt häntä, se olisi saanut varjoon hänen asiansa oikeudenmukaisuuden. Jos hän olisi aikonut surmata Agamemnonin, olisi se tapahtunut kuin julkisena mestauksena. Hän piti Agamemnonia lapsensa murhaajana, joka hän todella olikin, vai kuinka? Mutta Klytaimnestran asiaa ei suinkaan olisi parantanut se, että hän olisi iskenyt Agamemnonin kuoliaaksi takaa päin.»
»Klytaimnestran luonteessa on aina ollut jotakin sellaista, jota en ole voinut ymmärtää», sanoi Helena, »ja johon en ole koskaan voinut luottaa. Hän oli melko tunteellinen, ja häntä olisi voinut pitää lempeäluonteisena, mutta minulla on aina ollut se epämiellyttävä varmuus, että hän oli sisimmässään epäinhimillinen. Antaisin mitä tahansa, jos saisin kuulla, että hän ei surmannut Agamemnonia, mutta olen täysin varma siitä, että hän surmasi.»
»Jos hän olisi tehnyt sen teon», sanoi Menelaos, »olisivat ihmiset jo surmanneet hänet siitä kostoksi. Veljeni ei ollut maassaan koskaan sanan tavallisessa merkityksessä kansansuosiossa — mutta hänen miehensä olivat kiintyneet häneen, ja varmasti he olivat hänen lähettyvillään tuolla hetkellä. Minusta on ehdottoman selvää, että Aigisthos viritti ansan, ja sitten pantiin liikkeelle sellainenkin juttu, että Klytaimnestra auttoi häntä. Se on seuraus heidän sopimattomasta yhteiselämästään. Ihmiset otaksuvat tietysti Klytaimnestran suunnitelleen kaikki.»
»Sitäpaitsi on vielä yksi asia otettava huomioon», sanoi Hermione. »Klytaimnestra tietää, että tämä murha kostetaan jollakin tavoin. Orestes vaatii Aigisthokselta hirvittävän sovituksen, mutta jos Klytaimnestra olisi sekaantunut asiaan, olisi Oresteen rangaistava häntäkin — ehdottomasti kaikkia murhaajia. Klytaimnestra ymmärtää mihin sellainen teko johtaisi.»
»Orestes ei surmaisi äitiään», sanoi Menelaos, »muuten olen kanssasi yhtä mieltä. Minun mielestäni on Helena väärässä arvostellessaan sisartaan… Eteoneus, kertoiko sanansaattaja sinulle vielä yksityiskohtaisemmin asiasta?»
»En ole vielä selostanutkaan mitään yksityiskohtia», sanoi Eteoneus.
»Mainitsin vain päätapaukset.»
»Sinulla on siis enemmänkin kertomista?» sanoi Helena.
»Tarkemmin selostettuna tapahtui kaikki seuraavalla tavalla», sanoi Eteoneus. »Sanansaattaja kertoi, että Agamemnon meni sisään taloon, niinkuin kulkukauppiaskin oli maininnut, ja vähän ajan kuluttua lähti kansa pois, koska ei mitään huvituksia ollut odotettavissa. Sitten Klytaimnestra kutsutti heidät kaikki takaisin, tuli itse ulos ja piti heille puheen. Hän sanoi olleensa naapureitten kanssa niin erinomaisen hyvissä väleissä, ettei mikään estänyt häntä paljastamasta heille kaikkea peittelemättä. Hän sanoi juuri surmanneensa miehensä. He tiesivät luultavasti, että Aigisthos ja hän olivat eläneet yhdessä ja pitäneet itseään avioparina jumalain silmissä, jos jumalat olivat sitä huomanneet. Hän oli epäillyt, että Agamemnon palaisi — oikeastaan toivonutkin, että hän palaisi, sillä Agamemnon oli surmannut heidän tyttärensä, ja hänen, Klytaimnestran, pyhä velvollisuus oli — kuten varmasti kaikki läsnä olevatkin ymmärsivät — surmata lapsensa murhaaja. Hän toivoi kaikkien käsittävän, että hän oli tappanut Agamemnonin kostaakseen Iphigeneian puolesta eikä suojellakseen rakkaussuhdettaan Aigisthoksen kanssa. Tuo rakkaus oli itse asiassa saanut alkunsa epäsuorana seurauksena siitä, mitä Agamemnon oli tehnyt. Hän tunnusti, että lapsen puolesta kostaminen oli siitä syystä muuttunut hänelle vaikeammaksi, kun Agamemnon oli hänen laillinen puolisonsa, jota hän oli kerran rakastanut. Hän tunnusti myöskin täydellisesti vapautuneensa tunnonvaivoista sen tavan vuoksi, jolla Agamemnon oli palannut. Hän oli suorastaan tuonut Kassandran kotiinsa jalkavaimonaan. Klytaimnestra oli sen vuoksi opastanut Agamemnonin erääseen talon loukkoon, kehoittanut häntä lepäämään, ja kun hän oli riisunut aseensa, surmannut hänet. Mustasukkaisuuden puuskassa, jota hän nyt myönsi katuvansa, hän oli myöskin surmannut Kassandran. Nyt hän sanoi selvästi ymmärtävänsä, että tuo toinen murha oli tarpeeton, mutta silmänräpäyksessä oli vaikea harkita kaikkea. Hän toivoi ensiksikin heidän kaikkien tietävän, että hän oli tehnyt kaikki yksin ilman kenenkään apua, ja toiseksi, että hän oli ylpeä siitä ja ettei hänen tarvinnut millään puolustella itseään. Nyt hän aikoi ottaa Aigisthoksen lailliseksi puolisokseen. Hän ei ollut Agamemnonia surmatessaan ollenkaan turvautunut Aigisthoksen apuun, sillä riitahan ei suoraan sanoen koskenut hänen rakkausasioitaan, vaan hänen tytärtään. Aigisthos oli täysin syytön. Jos joku oli rikollinen, niin vain hän, Klytaimnestra, mutta hän oli taipuvainen uskomaan, että tämä viimeinen vaihe pyyhki rikollisuuden pois sen sijaan, että se itse olisi merkinnyt rikosta. Sanansaattajan mielestä se oli hyvä puhe», sanoi Eteoneus, »ja ensin se otettiinkin hyvin vastaan, mutta ihmiset alkoivat sitten lähemmin ajatellessaan huomata, että Klytaimnestran todellisena tarkoituksena oli suojella Aigisthosta ja suunnata rikoksen varjo sille taholle, jossa ei kosto ollut mahdollinen. Sanansaattajan tietämän mukaan saa Orestes ihmiset puolelleen, jos hänen onnistuu surmata Aigisthos, mutta jos hän epäonnistuu, asettuvat kaikki luultavasti Klytaimnestran puolelle — hän on nyt siellä lujasti tilanteen valtiaana.»
»Tietysti hän on», sanoi Helena. »Hän on epäilemättä suunnitellut sen kokonaan jo aikoja sitten, puheenkin. Hän ei jätä mitään sattuman varaan. Hän murhasi Agamemnonin. Minua ilahduttaa, että hän edes tunnusti tekonsa.»
»En voi sitä uskoa vieläkään», sanoi Menelaos. »Sehän on paljoa kauheampaa kuin olisin voinut kuvitellakaan!»
»Toivoisinpa voivani sanoa samaa», sanoi Helena, »mutta Klytaimnestralta voi sentään odottaa mitä tahansa. Minua surettaa, Menelaos, sekä sinun että itseni vuoksi. Minusta tuntuu siltä kuin minun sukuni pahaintekojen varjon pitäisi langeta minuun… Jos Klytaimnestra vain halusi elää Aigisthoksen kanssa, niin olisihan hän voinut karata hänen kerallaan ja jättää Agamemnonin rauhaan. Mutta istua kotona, syödä Agamemnonin ruokaa ja kuluttaa hänen omaisuuttaan tuon mihinkään kelpaamattoman Aigisthoksen kanssa — ja sitten kun Agamemnon palaa takaisin teeskennellä hellää tervetuliaistoivotusta, saada hänet turvalliselle mielelle ja sitten pistää hänet kuoliaaksi — kas se on juuri Klytaimnestran kaltaista.»
»Minua hämmästyttää, että voit olla noin kova sisartasi kohtaan», sanoi Menelaos. »Minä olen tietenkin samaa mieltä, mutta olisin odottanut sinun puolustavan häntä.
»Minulla on omat syyni», sanoi Helena.
»Eteoneus», sanoi Hermione, »luuletko, että Orestes selviää yksin
Aigisthoksesta?»
»Kysyin samaa sanansaattajalta», sanoi Eteoneus, »mutta hänellä ei ollut asiasta minkäänlaista mielipidettä. Aigisthoksesta ei tiedetä paljonkaan. Hän voi olla heikko mies, niinkuin näyttää, Klytaimnestran nöyrä varjo, tai sitten hän voi olla koko jutun alkusyy ja aiheuttaja. Sitä on hyvin vaikea sanoa.»
»Eikö sinun pitäisi mielestäsi lähteä häntä auttamaan, isä?» sanoi
Hermione.
»Lähden paikalla — päätin sen tässä meidän puhellessamme», sanoi
Menelaos.
»Minne sinä lähdet?» sanoi Helena.
»Menen auttamaan Orestesta, kun hän kostaa Aigisthokselle.»
»Ja Klytaimnestralle?»
»Varjelkoon! En!» sanoi Menelaos. »Klytaimnestran jätämme tunnonvaivojen rangaistavaksi. Mutta Aigisthos on minun käsitykseni mukaan pahan aiheuttaja sitäkin varmemmin, koska Klytaimnestra puolusti häntä niin pontevasti. Meidän on huolehdittava siitä, että hän saa vastata yllytyksestään. Tulen heti takaisin, niin että olen ajoissa vastaanottamassa Pyrrhosta.»
»Tuo Orestes tullessasi», sanoi Helena, »niin voidaan häät viettää viipymättä. Avioliitto sinun tyttäresi kanssa kohottaa taas alennustilasta tuon suvunhaaran, yhteiskunnallisesti nimittäin, ja haihduttaa tuon nuorukaisraukan mielestä hänen kauheat surunsa.»
»Sillä avioliitolla ei ole kiirettä», sanoi Menelaos.
»Ei tietenkään», sanoi Helena. »Mutta mitä aiot tehdä, jos nyt satut tapaamaan Klytaimnestran? Eiköhän se vain tunnu jokseenkin epämiellyttävältä, kun mielessäsi suunnittelet hänen rakastajansa surmaamista? Ja eiköhän tilanne ole vieläkin hankalampi sitten, kun olet toteuttanut aikeesi? Sinun pitäisi harkita asiaa joka puolelta, Menelaos. Tällä kerralla en pyydä sinua välttämään vaaraa tai naurunalaisuutta. Ajattelen vain sitä, että koska Agamemnon on poissa, täytyy sinun järjestäessäsi Hermionen avioliiton yksityiskohtia neuvotella asioista Klytaimnestran kanssa, joka nyt edustaa perhettä, ja sen vuoksi olisi ehkä viisainta pysytellä syrjässä koko jutusta — varsinkin koska Orestes näyttää voivan sietää äitinsä raivon.»
»Sitä minä en laisinkaan ymmärrä», sanoi Hermione. »Isä ei voi pysyä syrjässä tästä jutusta, äiti. Hän ei voi puhua Klytaimnestralle minusta tai mistään muustakaan muistamatta kuka surmasi Agamemnonin. Hän voi aivan hyvin lähteä nyt auttamaan Orestesta, ja minä voin mennä naimisiin ilman Klytaimnestran hyväksymistä — mitään ei tarvitse hänen kanssaan järjestää. Minä suorastaan en haluakaan hänen hyväksymistään. En aio ruveta hänen kanssaan minkäänlaiseen suhteeseen.»
»Et voi jättää anoppiasi huomioon ottamatta», sanoi Menelaos. »Iloitsen siitä, että ajattelet hänestä tuolla tavoin, mutta sinun on varmasti vaikea pysyä kannallasi sitten kun olet mennyt naimisiin hänen poikansa kanssa. Tiedätkö, Hermione, varmaankin olisi viisainta harkita vielä tilannetta. Pidän Oresteesta entistä enemmän ja niin edespäin, mutta avioliitossa on otettava sukulaisetkin huomioon. Avioliitto on peloittavan yhteiskunnallinen järjestelmä. Minä en tunne suorastaan minkäänlaista yhteiskunnallista vetovoimaa Klytaimnestraa kohtaan.»
»Isä, etkö sinä enää olekaan Oresteen ja minun puolellani?» sanoi
Hermione.
»En tietenkään», sanoi Menelaos, »mutta voithan sinä itsekin nähdä millä kannalla asiat ovat. Olisin voinut neuvotella avioliittoasi koskevista asioista Agamemnonin kanssa ja salata vastenmielisyyteni hänen vaimoaan kohtaan, mutta nyt on vaimo perheen päämies. Se muuttaa aika lailla asiaa. En voi ryhtyä neuvotteluihin naittaakseni tyttäreni veljeni murhaajan pojalle!»
»Veljesi pojalle!» sanoi Hermione.
»Kaikki tuo on aivan oikein», sanoi Menelaos, »mutta minä näen asian toiseltakin puolen. Mitähän jos antaisimme asian levätä jonkin aikaa. Oresteella on nyt joka tapauksissa muuta tekemistä, eikä asialla ole kiirettä.»
»Minä en voi hylätä Orestesta, jos se on tarkoituksesi», sanoi Hermione. »Minä olen sidottu häneen — olen vapaaehtoisesti lupautunut hänelle. En ole missään suhteessa muuttanut mieltäni. Kun hän on valmis ottamaan minut, olen hänen. Luulin sinun ymmärtävän sen, isä. Mieluummin menisin naimisiin, jos sinä antaisit siunauksesi, mutta joka tapauksessa menen naimisiin Oresteen kanssa. Soisin sinun auttavan häntä Aigisthosta vastaan — mutta luultavasti hän kyllä selviää yksinkin.»
»Tuo ei ole mielestäni oikein sopivaa tyttären puhetta isälle», sanoi Menelaos. »Sinun pitäisi kuunnella vanhempaisi neuvoa. Mekin olemme aikanamme totelleet vanhempiamme.»
»Minäkin kunnioitan sinun vanhempiasi», sanoi Hermione, »mutta sinä rikot minulle antamasi sanan vain siitä syystä, että Klytaimnestra surmasi Agamemnonin. Äiti on saanut sinut puolelleen, vaikka et itsekään sitä ymmärrä. Hän ja hänen sukunsa turmelisivat kyllä minun elämäni, jos vain sallisin.»
»Hermione», sanoi Helena, »tuo ei ole sopiva keskustelun sävy isäsi kanssa puhellessasi. Hän on aivan oikeassa — sinun pitäisi kunnioittaa vanhempiasi. Kysymys ei ole siitä, ansaitsevatko he sen huomaavaisuuden — kukaan ei ole antanut sinulle oikeutta arvostella sellaista asiaa. Siitä vain on kysymys, onko oma luonteesi kyllin hieno, jotta mieluummin puhut kohteliaalla tavalla… Ja minun tekee mieleni muistuttaa sinulle, että olen antanut täyden suostumukseni sinulle mennä avioliittoon Oresteen kanssa. Enhän pyytänyt sinulta muuta kuin että taipuisit vain näkemään Pyrrhoksen. Sekin on minusta nyt yhdentekevää. Mene vain naimisiin Oresteen kanssa, jos haluat, en minä siitä välitä. Sinä ja isäsi saatte järjestää sen asian.»
»Ainoa toimenpide, johon minä ryhdyn tässä jutussa», sanoi Menelaos, »on se, että lykkään kaikki tuonnemmaksi. Nyt lähden tekemään mitä voin auttaakseni poikaa. Katsokaamme sitten mitä voimme tehdä.»
»Voimme odottaa, niinkuin sanoit», virkkoi Hermione, »mutta minun täytyy toistaa, etten minä hyödy mitään odottamisesta. Olen tehnyt lopullisen päätökseni ja tunnen kuuluvani Oresteelle yhä varmemmin hänen onnettomuuksiensa vuoksi.»
»Voi, Hermione, miksi et voi suhtautua asiaan järkevästi?» sanoi Helena. »Isäsi auttaa nyt Orestesta, ja sen jälkeen, juuri tuon avun vuoksi, seuraa avioliitto aivan itsestään. Jos vain odotat, saat nähdä.»
»Hän ei saa nähdä mitään sen tapaista!» sanoi Menelaos, »ei ainakaan varmasti. Noilla kahdella asialla ei ole mitään yhteyttä keskenään. Jos luulisin niillä olevan, niin antaisin Oresteen hoitaa koko asian yksin! Hänen on parasta olla siinä käsityksessä, etten pidä itseäni ikipäiviksi häneen sidottuna, niinkuin Hermione väittää, vain siitä syystä, että autan häntä nyt kostamaan veljeni murhan!»
IV
»Etkö sinä siis luule hänen tekevän sitä?» sanoi Hermione. »Olen varma siitä, ettei hän tee sitä», sanoi Eteoneus. »Minusta on ikävä ajatella, että isäni on pelkuri», sanoi Hermione, »mutta vaikea on selittää miksi hän nyt jää kotiin. Eihän ainoastaan hänen veljenpoikansa tarvitse häntä. Murhattu mieshän on hänen oma veljensä, ja soveliaisuus jo vaatii häntä huolehtimaan siitä, että rikos kostetaan.»
»Ei hän ole pelkuri sanan tavallisessa merkityksessä», sanoi Eteoneus. »Äitisi neuvoi häntä luopumaan alkuperäisestä aikomuksestaan. Kuulithan heidän keskustelunsa. Kun Helena alkoi kehoittaa häntä lähtemään Oresteen avuksi, jotta hän voisi sitä pikemmin järjestää sinun avioliittosi, ja kun hän muistutti Menelaokselle, että tämän oli neuvoteltava Klytaimnestran kanssa yksityiskohtaisemmin asioista, ymmärsin, ettei Oresteen auttamisesta tulisi mitään eikä avioliitosta. Minä en kuulu äitisi sokeisiin ihailijoihin — ensi ja viime sijassa olen isäsi palvelija — mutta myöntää täytyy, että äitisi on aika taitava.»
»Se ei ole mikään riittävä syy isälle. Hän tietää, että voin järjestää avioliiton ilman hänen apuaankin.»
»Epäilen tokko hän voi jättää Klytaimnestran kokonaan huomioon ottamatta kostokysymyksessä», sanoi Eteoneus. »Eivätkö isäsi ja äitisi sinun mielestäsi väitelleet sitä puolta asiaa? He mainitsivat sen ohimennen, mutta eivät jatkaneet sen pitemmälle. Oikeuden mukaan pitäisi Klytaimnestran saada rangaistus miehensä murhaamisesta. Äitisi ei tahdo puolustaa sisartaan tai edes näyttää puolustavan, mutta sehän on selvä, ettei hän toivo miehensä tappavan hänen sisartaan. Se on kerrassaan hankala pulma. Orestes ei varmastikaan surmaa omaa äitiänsä, niin että jos jonkun on kostettava, joutuu se tehtävä Menelaoksen osalle. Millainen sekaannus siitä syntyisikään, jos hän palaisi kotiin ja kertoisi meille, että Agamemnonin haamu on asiaankuuluvalla tavalla rauhoitettu hänen murhaajainsa Klytaimnestran ja Aigisthoksen verellä? Luulisitko hänen ja Helenan voivan istuutua sen jälkeen rauhallisesti päivällispöytään ja ruveta keskustelemaan siitä, mitä talossa on tapahtunut isäsi poissa ollessa? Helena arvostelee sisartaan ankarasti, mutta Menelaos tietää kyllä, että hänen on paras olla kohottamatta kättään Klytaimnestraa vastaan.»
»Eteoneus, luuletko sinä, että Orestes on tarpeeksi vahva pitääkseen puoliaan Aigisthosta vastaan?»
»Yksin Aigisthosta vastaan kyllä, mutta jos Klytaimnestra auttaa rakastajaansa, saa Orestes olla varuillaan. Se yhdistelmä vei voiton Agamemnonistakin. Sitten on luullakseni toinen syy, jonka vuoksi Menelaos jää tänne kotiin. Vaikkapa he antaisivat Klytaimnestran olla aivan rauhassa, ei hän todennäköisesti palkitsisi sitä pysyttelemällä syrjässä tappelusta. Epäilemättä hän ilomielin pistäisi veitsen isäsi rintaan, jos tämä saapuisi epäystävällisissä aikeissa Aigisthoksen luokse. Heidän pitäisi ensin katkaista Klytaimnestran kaula ja sitten vasta alkaa käsitellä Aigisthosta.»
»Kuinka verenhimoinen sinä oletkaan, Eteoneus!» sanoi Hermione. »Sinä olisit voinut olla toinen Pyrrhos, jos vain olisit tahtonut.»
»Epäilen, että et tarkoita tuota kohteliaisuudeksi», sanoi Eteoneus.
»Mikä vika Pyrrhoksessa on?»
»Hän on raakalainen», sanoi Hermione. »Hän ei tunne pienintäkään tunnonvaivaa surmatessaan naisia. Olen suoraan sanoen sitä mieltä, että jos hän olisi Oresteen sijassa, tappaisi hän mieluummin Klytaimnestran ja antaisi Aigisthoksen jäädä vapaaksi.»
»Tuollaista käsityskantaa voi kyllä puolustaa», sanoi Eteoneus.
»Klytaimnestra on syyllinen ja nainen.»
»Senhän vuoksi hänet juuri pitäisikin säästää», sanoi Hermione.
»Tiedän kyllä, että tuo on hienoa uusimpain hyväin tapain mukaan», sanoi Eteoneus, »mutta minä en siihen usko. Naiset saavat aikaan eniten kommelluksia maailmassa, ja on totisesti heikkoutta säästää heidät rangaistuksesta. Muutenhan he tekevät aina mitä vain mieleen juolahtaa.»
»Sinä puhut tyhmyyksiä, Eteoneus, vaikka ymmärrät kyllä asian paremmin. Naisen elämähän on täynnä huolia ja suruja. On jo tarpeeksi kova kohtalo joutua naiseksi, mutta miehet tekevät heidän kohtalonsa vielä paljon kurjemmaksi.»
»Sitä minä en ollenkaan ymmärrä», sanoi Eteoneus. »Mikäli minä olen voinut tehdä huomioita, pitävät naiset miehistä ja kaikista heidän tavoistaan. Heitä miellyttää se, mikä miehissä on eläimellistä, ja he koettavat vielä yllyttääkin sitä puolta heissä. Kun joku nainen väittää minulle, että heidän kohtalonsa on kova, sanon minä vain: 'Vai niin', tai jotakin muuta sen tapaista, ja me olemme kumpikin tyytyväisiä. Se on kaikki vain keksittyä.»
»Et suinkaan väitä senkin olevan keksittyä, että Pyrrhos kohteli
Polyksenaa huonosti uhratessaan hänet isänsä haudalla?»
»Ei sen huonommin kuin niitä miehiä, jotka hän tappoi Troijan hävityksessä.»
»Mutta hehän voivat puolustautua!»
»Niinhän Polyksenakin voi.»
»Naiset eivät voi puolustautua miehiä vastaan», sanoi Hermione.
»Eivätkö!» sanoi Eteoneus. »Entä Klytaimnestra?»
»Se on erikoistapaus, enkä minä puhu sellaisista», sanoi Hermione.
»Se on kaikkein viimeisin tapaus», sanoi Eteoneus, »eikä se ole ainoa laatuaan. Kaikki naiset saavat aikaan huolta ja vaivaa ja sekaannusta.»
»En oikein usko Andromakhen olevan yhtä mieltä kanssasi», sanoi Hermione. »Pyrrhos vei hänet sotasaaliina kotiinsa, orjanaan, ja sen naisen, joka oli ollut Hektorin vaimo, oli pakko mukautua tuon murhaajan raakoihin hyväilyihin. Andromakhe kuuluu saavan lapsen.»
»Onko Andromakhe väittänyt hänen hyväilyitään raaoiksi?» kysyi Eteoneus. »Jos tuo asia on sinusta tärkeä, niin sinun pitäisi kysyä häneltä. Sinun ei pitäisi tosiaankaan puhua Pyrrhoksesta ennen kuin olet ottanut hänestä paremmin selvää. Kuinka sinä tiedät, ettei Andromakhe pidä hänestä? Sinä sanot, ettet tahdo mennä naimisiin Pyrrhoksen kanssa, koska hän on kohdellut Andromakhea huonosti. Sinä et näytä tietävän naisista paljonkaan, Hermione, ja varmastikin tiedät yhtä vähän miehistä. Todellinen syy siihen, minkä vuoksi sinun ei pitäisi mennä naimisiin Pyrrhoksen kanssa, on se, että Andromakhe olisi mustasukkainen sinulle. Hän kohtelisi sinua varmasti samalla lailla kuin Klytaimnestra Kassandraa.»
»Sinä et tiedä Andromakhesta sen enempää kuin minäkään», sanoi Hermione, »mutta vaikka olettaisimme sinun olevan oikeassakin, toistan vielä mitä olen sanonut, että naisilla ylimalkaan on hyvin kova kohtalo ja että miehet käyttäytyvät meitä kohtaan niin huonosti, että me menetämme kunnioituksemme heitä kohtaan.»
»Se on mahdotonta», sanoi Eteoneus. »Naista ei voi kohdella niin huonosti, että menettäisi hänen kunnioituksensa — jos nimittäin yhä osoittaa häntä kohtaan jonkinlaista mielenkiintoa.»
»Minusta näyttää siltä kuin sinä siis otaksuisit, että nainen on onnellinen, ehkäpä erittäin imarreltukin, jos joku sinun oivallisesta sukupuolestasi hakkailee häntä, pettää häntä ja hylkää hänet. Tuollaisista asioista kertyy monen naisen traagillinen historia, yhdentekevää, vaikka te miehet miten koetatte sulkea silmänne niiltä.»
»Minun ymmärtääkseni he eivät tavallisesti mielellään joudu hyljätyiksi», sanoi Eteoneus, »nimittäin niin kauan kun he pitävät miehestä. Kun he väsyvät häneen, ei hän voi hyljätä heitä liian nopeasti. Mutta tavallisesti, niinkuin sanoin, miellyttää teitä naisia huomaavaisuus. Mitä tulee sinun hahmottelemasi murhenäytelmän toisiin kohtiin, on se pelkkää harhakuvittelua. Naisia ei vietellä. Minä tiedän, mistä puhun. He kaipaavat miehiä, ja miehet kaipaavat heitä. Molemmat saavat mitä haluavat, ja minun ymmärtääkseni joutuvat miehet huonommalle puolelle.»
»Minulla ei ollut aavistustakaan siitä, että sinä olet tuollainen naisvihaaja», sanoi Hermione. »Olet niin kiihkeätunteinen! Olisin luullut kokemuksen kasvattavan lempeyttä.»
»En minä ole naisvihaaja», sanoi Eteoneus. »Minulla on vain sattumalta jonkin verran kokemusta siitä asiasta, josta puhut. Et voi kertoa minulle paljonkaan uutta naisista.»
»Minun tietääkseni et ole koskaan ollut naimisissa», sanoi Hermione.
»Tarkoitatko sillä, että minä en muka tiedä mitään naisista?» sanoi
Eteoneus. »Se vain todistaa minun viisauttani.»
»Pilaksi tuo kaikki sopii oikein hyvin, Eteoneus, mutta se tosiasia, että sinä olet välttänyt minun sukupuoltani, ei todista sitä, että ymmärtäisit meidän tunteitamme ja niitä kärsimyksiä, joita kohtelu miesten taholta meille aiheuttaa.»
»Nähtävästi minun on puhuttava peittelemättä, jotta tässä keskustelussa päästäisiin johonkin tulokseen», sanoi Eteoneus, »enkä juuri usko sinun rupeavan pitämään minusta enemmän senjälkeen kun olen puhunut, mutta niin on asia, Hermione, että minä kuulun siihen vanhempaan ja karskimpaan sukupolveen, jota sinä halveksit. Ennenkuin ikä pakotti minut rupeamaan portinvartijaksi, oli minun käytökseni aikamme käsityskannan mukaan täysin moitteetonta, mutta sinusta se varmaankin tuntuisi — mitä sanaa nyt taas käytitkään sellaisesta — raakamaiselta. En ole välttänyt naisia. Ymmärsit minut väärin. Vältin vain avioliittoa.»
»Voi!» sanoi Hermione… »Minun täytyy valitettavasti myöntää, että monet miehet vieläkin viettävät sellaista elämää.»
»Niin, monet miehet», sanoi Eteoneus, »ja jotkut sinun sukuusi kuuluvat naisetkin».
»Eikö se ole sinun mielestäsi väärin?» sanoi Hermione. »Minulla on aina ollut se käsitys, että sinä et ole hyväksynyt äitini käytöstä.»
»En tosiaankaan ole», sanoi Eteoneus. »Kaikki syrjähypyt ansaitsevat rangaistuksen, jos yhteiskunnan on pysyttävä pystyssä, mutta ne ovat joka tapauksessa kuitenkin aivan luonnollisia. Usko minua, Hermione, en hämmästynyt vähääkään, kun äitisi karkasi. Naisilta voi odottaa mitä tahansa. Se minua vain ihmetytti, että isäsi antoi hänelle anteeksi.»
»Ajattelitko samoin hurjina nuoruudenpäivinäsi?» sanoi Hermione.
»Silloin kun opetit tyttöjä tekemään väärin?»
»Lorupuhetta», sanoi Eteoneus, »naisille ei voi opettaa mitään. Niin, aina olen ollut samalla kannalla. Väärä on väärää, mutta osa siitä on luonnollista. Minua olisi tietysti pitänyt rangaista, mutta minua ei rangaistu. Sen olisin kyllä ansainnut.»
»Minun ei sopisi kuunnella tuollaista puhetta», sanoi Hermione. »Olen kyllä tietänyt, että on olemassa miehiä, jotka ajattelevat tuolla tavoin, mutta en ole koskaan ennen tavannut niitä. Kylmät väreet käyvät pitkin ruumistani. Olen tuntenut sinut täällä syntymästäni alkaen, ja sinä olet huolehtinut niin hyvin meistä kaikista, ja kuitenkin sinulla on noin epäsiveellinen ajatustapa! En osannut aavistaakaan sitä.»
»Kun olen tarkannut tämän perheen elämää viime vuosina, olen tullut ajatelleeksi aika paljon siveellisyysasioita», sanoi Eteoneus. »Aikaisemmin suhtauduin maailmaan sellaisena kuin se oli ja tein mitä muutkin miehet tekivät — nimittäin ne, joita ihailin. Minun täytyy tunnustaa, etten ymmärrä uudenaikaisten tapain poikkeavan paljonkaan entisistä tai johtavan tyydyttävämpiin tuloksiin. Pysyn siinä käsityksessäni, että naiset ovat samanlaisia nyt kuin minunkin aikanani — ja miehet myöskin. Minua surettaa, että ihmiset koettavat ymmärtää heitä uusien periaatteitten mukaan. Sinä väität nyt, että minä olen epäsiveellinen, ja tunnet kylmänväreitä koko ruumiissasi. Ehkäpä. Mutta oikeastaan luulen sinun tuntevan suurta mielenkiintoa asiaa kohtaan, sillä muuten et olisi jäänyt kuuntelemaan. Sellaisia juuri olivat naiset ennenkin. Tiedätkö mitä me aina teimme taistelun jälkeen vallattuamme jonkin kaupungin? Sinun sukupolvesi pitää sellaista sivistymättömänä, mutta se oli täysin moitteetonta minun nuoruudessani, eikä kukaan valittanut. Me surmasimme miehet ja otimme naiset itsellemme. Useimmat tuntemistani naisista olen tavannut sellaisissa tilanteissa. Sinun mielestäsi tuonlaatuiset seikkailut ovat julmia naisille, vai kuinka? Mutta minä en joutunut koskaan tuollaisessa tilanteessa tapaamaan ainoaakaan tyttöä, joka olisi näyttänyt mainittavasti loukkaantuvan. Vastarinta oli aivan muodollista. Tavallisesti he juoksivat pakoon ja joutuivat uudelleen kiinni, jolloin heidät vietiin johonkin syrjäiseen paikkaan, ja — no niin, siinä kaikki. Minun mielestäni ei avioliitto poikkea sellaisesta paljonkaan muuten kuin hakkailun pitkäaikaisuudessa. Ja se oli täysin sallittua sodassa, sellaisena kuin sitä minun nuoruudessani käytiin. Naiset tiesivät etukäteen mitä heille tapahtuisi, jos heidän puolensa joutuisi tappiolle — he joutuisivat naimisiin vieraitten kanssa, mutta nämä olisivat voimakkaampia miehiä kuin entiset. Minulle on kerrottu, että Akhilleus ja jotkut nuorukaiset käyttäytyvät eri tavalla. Khryseis joutui vangiksi, mutta Akhilleus ei lähestynytkään häntä. Hänellä oli tietysti oikeus menetellä kuinka tahtoi, mutta minä en ymmärrä tuollaista käytöstä suinkaan entistä paremmaksi. Pyrrhoksella ja Agamemnonilla on vanhanaikuinen käsitys asiasta. Agamemnon oli suuri mies. Hän teki vain yhden erehdyksen.»
»Siis sinun mielestäsi, Eteoneus, oli Pariskin oikeassa?»
»En tahdo väittää hänen olleen väärässä», sanoi Eteoneus, »jos hän kerran halusi antautua niin suureen vaaraan. Muistathan, että he tappoivat hänet. Koko juttu olisi järjestynyt minun aikanani muuten samoin, paitsi että äitisi ei olisi palannut.»
»Et suinkaan tarkoita, että isän olisi pitänyt surmata hänet?»
»Onhan sellaista tapahtunut», sanoi Eteoneus. »Tietysti on vaikeaa keskustella tuosta periaatteesta tarkemmin, kun äitisi on täällä. En suinkaan keinottele nyt hänen henkeään vastaan, vaikka joudunkin ymmälle joka kerta hänet nähdessäni — tuntuu aivan kuin eläisi samassa talossa kuolleen henkilön kanssa.»
»Sanoppas minulle, Eteoneus — et suinkaan toivoisi, että Orestes tai isäni surmaisi Klytaimnestran?»
»Ei ainakaan Orestes. Olisi jumalatonta tappaa oma äitinsä. Asia olisi toisin, jos olisi kysymys hänen vaimostaan. Agamemnonin olisi pitänyt surmata Klytaimnestra. Se oli hänen erehdyksensä. Klytaimnestra oli uskoton.»
»Mutta mitä sanot sitten uskottomista miehistä?» sanoi Hermione. »Tunnustat eläneesi — minun arvosteluni mukaan — huonoa ja julmaa elämää, etkä ole koskaan yrittänytkään muuttua paremmaksi. Olet vain tullut liian vanhaksi kyetäksesi jatkamaan huonoa elämääsi. Miksei jollakin sinun hylkäämälläsi naisella olisi ollut oikeutta surmata sinua? Uskollisuutta ei pitäisi varata yksinomaan toiselle puolelle.»
»Sehän oli Klytaimnestran mielipide», sanoi Eteoneus. »Se nainen on merkillisen uudenaikainen ikäänsä nähden.»
»Ikäänsä nähden!» sanoi Hermione. »Sinä alat jo hoippua… hautaasi kohti, Eteoneus, noine eläimellisine mielipiteinesi, joiden vertaista en ole koskaan kuullut. Jos sinä olet samanlainen kuin Pyrrhos, ovat pahimmat epäilykseni hänen suhteensa saaneet vahvistuksen. Olen iloinen, että kuulun toiseen sukupolveen!»
V
»Olen tullut tervehtimään Helenaa», sanoi Kharitas.
»Hän ei ole kotona», sanoi Eteoneus. »Voinko minä toimittaa perille sinun asiasi?»
»Eikö ole kotona!» sanoi Kharitas. »Onko hän koskaan kotona? Tahtoisin tavata hänet henkilökohtaisesti. Oletko varma siitä, että hän on mennyt ulos? Hän ei ole ollut kotona kertaakaan minun käydessäni. Minun täytyy sanoa, että tämä näyttää jokseenkin merkilliseltä.»
»Varmasti hän on nyt poissa kotoa. Hän tulee pahoilleen, kun ei saanut tavata sinua.»
»Jos olisin siitä varma, tuntisin tyytyväisyyttä», sanoi Kharitas.
»Emäntäsi ei kohtele hyvin vanhoja ystäviään.»
»Hän on varmasti pahoillaan, kun kuulee sinun ajattelevan noin», sanoi
Eteoneus. »Sanon hänelle nämä sinun terveisesi heti, kun hän palaa.»
»Älä yritäkään mitään sellaista! Kunnioitan häntä hyvin suuresti. Muutenhan en olisikaan täällä. Mutta minusta on ikävää, että aikani menee hukkaan, kun en tavannut häntä kotona. Sain juuri kuulla Agamemnon raukkaa kohdanneesta rikoksesta ja halusin näyttää Helenalle, ettei suhteeni häneen muutu laisinkaan, vaikka hänen suvussaan tapahtuisi mitä tahansa. Tällaisena aikana hänen pitäisi minun mielestäni pysyä kotona. Nähtävästi hänelle on tullut oikein tavaksi olla poissa kotoa.»
»Sattui kovin ikävästi, että sait tehdä turhan kävelyretken», sanoi Eteoneus. »Helena panee varmasti arvoa sinun huomaavaisuuteesi. Hänellä on ollut viime aikoina paljon hommaa.»
»Kellä sitä ei olisi ollut, kun niin kauheita asioita tapahtuu toinen toisensa perästä! Suku on varmaankin asettunut Agamemnonin puolelle?»
»Mutta Agamemnonhan on kuollut», sanoi Eteoneus; »en ymmärrä mitä tarkoitat hänen puolelleen asettumisella.»
»Mutta eivätkö hän ja Klytaimnestra olleet riidassa?»
»En ole koskaan kuullut heidän vaihtaneen yhtään ainoata kovaa sanaa», virkkoi Eteoneus. »Voihan mies kuolla, vaikka ei olisikaan riidassa vaimonsa kanssa.»
»Tiedät kyllä mitä tarkoitan — Klytaimnestra oli uskoton hänelle.»
»Vai sitä sinä tarkoitat!» sanoi Eteoneus. »Niin, olen kuullut siitä, mutta epäilen lieneekö siinä perää. Agamemnonin kuolema tapahtui niin äkkiä, Klytaimnestra ei luultavastikaan ennättänyt avata hänelle sydäntään.»
»Agamemnonin täytyi tietää se!» sanoi Kharitas. »Minä olen kuullut, että hän yritti surmata vaimonsa, mikä olisi ollutkin aivan oikein, mutta Klytaimnestra huusi niin kovaa, että Aigisthos tuli apuun, ja yhdessä he tappoivat Agamemnonin.»
»Onhan tuo hyvä juttu, kun se vain olisi tosi», sanoi Eteoneus. »Kuka sen kertoi sinulle?»
»Se tuli välillisesti tästä talosta — eräs teidän palvelijanne kertoi sen minun palvelijalleni», sanoi Kharitas. »Toivoin saavani kuulla Helenalta kuinka asia todella oli.»
»Niin pian kun hän tulee kotiin», sanoi Eteoneus, »kerron hänelle, että sinä halusit saada tietää koettiko Agamemnon ensin tappaa hänen sisarensa vai hänen sisarensako surmasi Agamemnonin ilman muuta.»
»Voi, niinkö se tapahtuikin? En ollut kuullutkaan jutusta tuollaista muunnosta. Kuka sen kertoi, Eteoneus?»
»Muistaakseni täällä pistäytyi joitakin toisia ystäviä ennen sinua tänään. Me emme tiedä muuta kuin että Agamemnon kuoli vähän sen jälkeen kun oli palannut kotiin.»
»Hänen on varmasti täytynyt tietää kuinka Klytaimnestra oli käyttäytynyt, ja eikö Agamemnonilla ollutkin kiivas luonne, jos häntä suututettiin?»
»En tiedä», sanoi Eteoneus. »En koettanut koskaan päästä siitä selville hänen käydessään täällä. Olen aina pitänyt häntä hyvin huomattavana miehenä. Hänen vaimonsa oli myös merkillinen muutenkin kuin kauneutensa vuoksi.»
»Niin», sanoi Kharitas, »monet pitivät häntä paljon Helenaa kauniimpana. Se ero, jonka voi nähdä heidän elämässään ja kohtaloissaan, todistaa vain kuinka sattuman varassa maine ja menestys on. Jokainen on kuullut Helenan kauneudesta, harvat tiesivät Klytaimnestrasta. Helena vietti häpeällistä elämää toisen miehen kanssa, ja hänen puolisonsa on ottanut hänet takaisin luokseen — eikö se ole merkillistä? — ja Klytaimnestran sopimaton käytös on johtanut murhaan…»
»Sinä olet siis sitä mieltä, ettei hän surmannut Agamemnonia itsepuolustukseksi?»
»Moni seikka tukee sitä käsitystä, että murha tapahtui itsepuolustuksessa», sanoi Eteoneus, »mutta minä en vain tiedä kenenkään hyökänneen hänen kimppuunsa, enkä väitä sitäkään, että hän surmasi Agamemnonin. Sanon vain, että Agamemnon on kuollut. Halusitko jättää Helenalle vielä jotkin muut terveiset?»
»En ole vielä lähettänyt hänelle mitään terveisiä», sanoi Kharitas. »Sano hänelle vain, että kävin täällä tapaamassa häntä… Eteoneus, eikö sinun mielestäsi Menelaoksella ja hänen veljellään ole kummallinen käsitys vaimoistaan?»
»Heillä on ollut poikkeukselliset vaimot», sanoi Eteoneus, mutta en tiedä mitä heidän käsitystään oikein tarkoitat».
»Tarkoitan sitä, että he ovat merkillisen herkkäuskoisia. Sinä näytät arvelevan — ja varmaankaan ei kukaan tunne asiaa paremmin kuin sinä — ettei Agamemnon kotiin tullessaan epäillyt mitään. Kuinka kummallista!»
»Eihän siinä ole mitään ihmettelemistä. Vaimot ja miehet tietävät tosiaankin hyvin vähän toisistaan kotona ollessaan, ja he joutuvat kokonaan pois jäljiltä toisen ollessa matkalla. Sinä, esimerkiksi, et voi tietää onko miehesi uskollinen sinulle.»
»Kuinka uskallat puhua tuollaista, Eteoneus! Kerron tämän Menelaokselle — olet unohtanut asemasi. Mieheni on ehdottomasti uskollinen.»
»Olen valmis uskomaan sen», sanoi Eteoneus. »En tosiaankaan halua, että lähtisit kotiin ja surmaisit hänet minun huomautukseni vuoksi. Tietysti hän on uskollinen. Tahdon vain saada sanotuksi, että sinä et tiedä onko hän uskollinen vai ei. Sinun pitäisi ymmärtää kuinka Agamemnonin juttu oli. Hän luuli vaimoaan paremmaksi kuin tämä todella oli. Se on yleinen erehdys.»
»En ymmärrä miksi viitsin jutella kanssasi, Eteoneus — sinähän olet epäkohtelias ja julkea. Tulin tänne vain —»
»Helena on varmasti pahoillaan, kun ei ollut kotona nyt», sanoi Eteoneus. »Saanko lähettää yhden palvelijattaren saattamaan sinua päivänvarjon kanssa? Tänään on kuuma kävellä.»
»Kuuleppas, Eteoneus, ehkä sinä voit sanoa minulle — millainen ihminen tuo Adraste on, joka on aina Helenan seurassa?»
»Hän on Helenan lähin palvelijatar ja kerrassaan kaunis nainen. Helena tahtoo pitää vain kauniita palvelijattaria.»
»Minä tarkoitan tietysti hänen luonnettaan. Jokainenhan kyllä huomaa, että lapsi on hauskan näköinen. Onko hän luotettava ja vaaraton — suhteessaan miehiin?»
»Vaaratonko?» sanoi Eteoneus. »Ei missään tapauksessa. Varmasti hän tulee murskaamaan useampia sydämiä kuin kukaan ennen tuntemistasi naisista — Helenaa lukuunottamatta. Pidän hänestä paljon. Hän on yleisessä suosiossa, meidän vanhainkin keskuudessa. Pojallasi on hänestä myös hyvä käsitys — hän voisi kuvailla tytön sinulle luotettavammin kuin minä.»
»Sinä annat tukea pahimmille epäilyksilleni! Sitähän juuri pelkäsinkin,
Eteoneus. En salli poikani rakastua tuohon tyttöön! En voi!»
»Se on nyt kumminkin jo tapahtunut ilman sinuakin», sanoi Eteoneus.
»Poikasi on rakastunut häneen ja hän poikaasi. Se onkin suuri onni
Damastorille, sillä hän ei voisi löytää toista niin kaunista tyttöä,
joka huolisi hänestä.»
»Mutta tyttöhän on vain palvelijatar!» sanoi Kharitas.
»Poikasihan ei ole edes sitäkään», sanoi Eteoneus. »Hän on kiltti poika, mutta toistaiseksi aivan hyödytön, ja parasta mitä hänestä tiedän on että Adraste on rakastunut häneen. Mitä sinä suret? Anna heidän olla onnellisia.»
»Varmasti saa tyttö hänet hankaluuksiin», sanoi Kharitas. »Pojallani ei ole minkäänlaista kokemusta ja tyttö ei ole suotta elänyt Helenan seurassa. Hänellä on varmasti joitakin tarkoituksia poikani suhteen.»
»Olen nähnyt aikoinani melko paljon turmelusta», sanoi Eteoneus, »ja jotkut ovat sitä mieltä, että minäkin olen sitä osaltani lisännyt, mutta en ole tarpeeksi selvillä pirullisuudesta ymmärtääkseni kuinka tuo tyttö voisi johtaa poikasi hankaluuksiin. Jos minä olisin vastuussa tytöstä, pelkäisin poikasi vuoksi, mutta Adraste ei voi tehdä hänelle mitään pahaa.»
»Kyllä hän voi», sanoi Kharitas; »hän voi turmella poikani uran menemällä naimisiin hänen kanssaan».
»Tuossa on jonkin verran ajatusta», sanoi Eteoneus, »mutta eihän avioliitto aina ole ehdottomasti onnettomuudeksi. Poikasi noudattaa varmasti isänsä esimerkkiä ja rupeaa kuuliaiseksi aviomieheksi, ja siihen hänellä onkin täysi syy sellaisen vaimon saadessaan.»
»Sinä puhut aivan kuin asia olisi jo sovittu.»
»Se pitäisikin järjestää pian», sanoi Eteoneus. »Talossa huhuillaan, että he pitävät itseään miehenä ja vaimona, ja kun kaksi nuorta rakastavaista alkaa olla sitä mieltä, on asia jokseenkin selvä.»
»Tarkoitatko sinä, että he elävät yhdessä?»
»Sitä en voi todistaa», sanoi Eteoneus, »mutta niin arvelen, ja me kaikki hyväksymme sen — toisin sanoen olemme sitä mieltä, että Damastor on saanut kauniin vaimon.»
»Jopa nyt jotakin! Vai olette te tosiaankin sitä mieltä! Tyttö ei saa ikipäivinä enää nähdä häntä! Minä huolehdin siitä, ennen kuin tämä päivä on illaksi muuttunut. Lähetän poikani johonkin turvalliseen paikkaan, kunnes hän paranee. Arvasin alun pitäen mitä tapahtuisi, jos Helena saisi menetellä oman mielensä mukaan! Menelaoksella on paljon vastuullaan! Yksi monien sopimattomuuksien joukossa on, että sellainen poika houkutellaan tällaiseen taloon!»
»Kas vaan, nuo ovat kovia sanoja, jos todella itsekään ymmärrät mitä puhut!» sanoi Eteoneus. »Ei kukaan ole houkutellut poikaasi tänne. En saanut pidetyksi häntä poissa täältä, vaikka Helena kielsi päästämästä häntä tänne. Ja minun mielestäni sinä menettelet kerrassaan halpamaisesti, jos erotat heidät nyt. Poikasi hakkaili Adrastea ja sai hänet taipumaan itseensä, ja ehkäpä nyt on juuri sellainen ajankohta, jolloin Damastorin ei pitäisi hylätä häntä. Se ei olisi kunniallista menettelyä.»
»Millaisessa äänensävyssä te tämän talon ihmiset puhuttekaan minulle — tekö muka opetatte kunniallisuutta!» sanoi Kharitas. »Menettelikö Helena kunniallisesti tuodessaan tuon tytön minun kotiini ja lähettäessään hänet puutarhan toiseen päähän puhelemaan Damastorin kanssa? Niin hän teki, ja siitä kaikki alkoi, ihan minun silmäini edessä! Oliko se kunniallista —»
»Jos sinä näit heidän rakkautensa alkavan omalla alueellasi ja omain silmäisi edessä», sanoi Eteoneus, »niin sinun on täytynyt tietää siitä kaiken aikaa ja sen vuoksi olet poikasi kanssa vastuussa kaikesta mitä hän on tehnyt. Tämä talo on aivan sellainen kuin pitääkin — nyt. Olen aivan liian vanhanaikainen hyväksymään sitä, mitä täällä tapahtui jonkun aikaa sitten, mutta kaikessa pääasiassa olen tämän talon kannalla nyt. Nuoret rakastuvat nykyään aivan samoin kuin ennenkin, ja muutamat vanhat ovat unohtaneet millaista se on. Jos nyt toimitat poikasi pois, niin olet totisesti halpamaisin nainen, mitä olen tavannut pitkän elämäni aikana, ja minä olen nähnyt kaikenlaisia naisia!»
»Nyt olet mennyt liian pitkälle», sanoi Kharitas. »Kun mieheni kuulee kuinka olet puhunut minulle, on hänellä jotakin sanomista Menelaokselle.»
»Se riippuu siitä, päästänkö minä hänet sisään», sanoi Eteoneus, »mutta voihan hänen poikansa neuvoa hänelle kuinka päästään taloon takatietä — palvelijain huoneitten kautta!»
Neljäs osa
KUOLEMA JA SYNTYMINEN
I
»Kharitas lähetti miehensä tänne valittamaan sinun puhetapaasi, Eteoneus», sanoi Menelaos. »Mielipahakseni on minun huomautettava, ettei se ole ainoa moite, jonka olen viime päivinä saanut kuulla sinusta. Näin kohtalokkaana aikana, jolloin tiedät minulla jo ennestäänkin olevan raskaita huolia, tuntuisi minusta luonnolliselta, että sinä koettaisit välttää sopimatonta käytöstä. Sanoin haluavani puhella kanssasi; mutta nyt kun olet täällä, en tosiaankaan tiedä mitä oikein sanoisin. Olet ollut palvelijani vuosikausia. Sinä olit talossa ainoa henkilö, johon tiesin ehdottomasti voivani luottaa. Mutta viime kuukausina on kielesi useampia kertoja saanut pahennusta aikaan. Itse mainitsit väitelleesi Oresteen kanssa, ja minun täytyi lausua paheksumiseni siitä, että tahdoit keskustella vaimostani. Nyt täällä on käynyt paras naapurimme ja kertonut sinun viimeksi moittineen hänen vaimoaan. Mitä oikein on tapahtunut, Eteoneus? Ja mihin minun pitäisi ryhtyä sinun suhteesi?»
»Ei minua mikään vaivaa, Menelaos», sanoi portinvartija, »ei muu kuin vanhuus. En luule vuosien paljonkaan muuttaneen luonnettani, mutta jos sinä olet toista mieltä, pitäisi sinun erottaa minut. Niinä aikoina, jolloin käytökseni ei antanut moittimisen aihetta, jäivät ovesi ulkopuolelle vain tavalliset matkustajat, ja niiden sisäpuolella ei sattunut mitään poikkeuksellisia tapauksia. Nyt on sinunkin myönnettävä, että meillä käy merkillisiä vieraita, ja me saamme outoja uutisia, ja se mitä tässä talossa tapahtuu on uutta, tai ainakin sen pitäisi olla uutta minun monien kokemusteni joukossa. En usko oikein, että muka olen alkanut puhua varomattomammin. Luultavasti olisin käyttänyt aivan samanlaisia sanoja neljäkymmentä vuotta takaperinkin, jos silloin olisi sattunut samanlaisia tapauksia.»
»En pidä siitä, että vetoat ikääsi», sanoi Menelaos, »enkä tahdo ajatellakaan sinun eroamistasi. Tiedän erittäin hyvin, että olisi mahdoton korvata sinua kenelläkään toisella nykyisessä toimessasi. Nuoremmat palvelijat ovat nykyjään vain palvelijoita — heitä ei mikään sido isäntäväkeen. Mutta vaikka oletkin minulle hyvin välttämätön ja vaikka pidänkin sinua suuressa arvossa, täytyy sinun ymmärtää kuinka vaikeaan tilanteeseen joudun, kun ihmiset tulevat valittamaan. Ihmiset ovat jo muutenkin saaneet tarpeeksi arvostelemisen aihetta minun talostani. Veljeni kuolema yhä vain lisää sitä. Jollen pitäisi sinua niin suuressa arvossa, erottaisin sinut hetkeäkään epäröimättä. Mutta nyt sen sijaan kysyn sinulta avomielisesti, mitä sinä tekisit minun sijassani.»
»No, jos minä olisin sinun sijassasi», sanoi Eteoneus, »niin aloittaisin kertomalla tarkemmin mitä Kharitas oikein kanteli sinulle.»
»Hänen miehensä, ei Kharitas», sanoi Menelaos.
»Aivan niin, ymmärrän kyllä», sanoi portinvartija.
»Hän sanoi, että sinä loukkasit hänen vaimoaan, kun tämä tuli käymään Helenan luona. Ensinnäkään et päästänyt häntä sisään. Sitten vastasit hänen kysymyksiinsä hyvin ivallisesti. Ja kaiken päällisiksi sanoit, että Kharitas on halpamaisin nainen, mitä olet tavannut, ja että luulit jo ennen tavanneesi pahimmat sitä lajia.»
»Tuo on lähempänä totuutta kuin olisi voinut odottaa vihaisen naisen suusta», sanoi Eteoneus, »etenkin kun ajattelen, että kuulen sen sinulta, joka olet kuullut sen hänen mieheltään, joka ei tietänyt asiasta mitään muuta kuin mitä Kharitas oli hänelle kertonut. Kharitas kysyi, oliko Helena kotona. Minä sanoin, ettei hän ollut. Sitä hän tarkoittaa sillä, että minä en päästänyt häntä sisään. Hän onkin itse asiassa oikeassa. Helena käski minun sanoa, ettei hän ole kotona, vaikka kuka tahansa tulisi häntä tapaamaan, mutta sitäpaitsi hän käski minun huolehtia siitä, ettei Kharitas pääse kynnyksen ylitse, ja Kharitas epäileekin asian olevan niin. Hän sanoi Helenan vakinaisen poissaolon alkavan näyttää merkilliseltä. Minä tein niinkuin oli käsketty, Menelaos, ja tein sen sitäkin tunnollisemmin, koska en ole mikään vaimosi ihailija ja koska hänen käskynsä eivät siis tuota minulle varsinaista iloa.»
»Jollei Helena halunnut tavata Kharitasta», sanoi Menelaos, »niin ei sinua tosiaankaan sovi moittia. Mutta miksi Helena ei tahtonut ottaa häntä vastaan — mainitsiko hän jonkin syyn?»
»Mainitsi», sanoi Eteoneus; »hän sanoi, että hänen oli mahdotonta kuunnella uteliaitten naapurien puhelevan veljesi kuolemasta ja hänen sisarensa osuudesta asiaan, ja hän oli varma siitä, että Kharitas tulisi niin pian kuin huhu oli levinnyt».
»Hm!» sanoi Menelaos. »Hänen vaiteliaisuutensa on hänelle kunniaksi.
Hän näyttää tuntevan Kharitaksen.»
»Hän tuntee oman sukupuolensa. Epäilen, ettei hän olisi muutenkaan tahtonut tavata Kharitasta», sanoi Eteoneus. »Minun ymmärtääkseni hän vain pitää tuota murhaa uskottavimpana syynä, mitä hänellä on ollut pitkiin aikoihin Kharitaksen pitämiseksi loitolla. Aikaisemmin hän on antanut minulle saman määräyksen toisista syistä. Tämä viimeinen on kaikkein paras.»
»Mitähän heidän välillään on tapahtunut?» sanoi Menelaos. »He olivat ennen aikaan ystäviä, ja Kharitas on sen lajin naisia, jollaisen kanssa soisin Helenan seurustelevan — hän on vakava, järkevä ja täysin luotettava.»
»Helena ei ole koskaan ilmaissut minulle mielipidettään Kharitaksesta», sanoi portinvartija, »mutta en oikein usko hänen pitävän Kharitasta järkevänä tai luotettavana».
»Mitä hän sitten arvelee hänestä?»
»Kerran hän sanoi, että Kharitas on kunnioitusta nauttiva.»
»Edes sen verran!» sanoi Menelaos.
»Helena ei tarkoittanut sitä kohteliaisuudeksi», sanoi Eteoneus. »Hän oli sitä mieltä, että Kharitas noudattaa soveliaisuuden vaatimuksia.»
»Sehän on kohtelias arvostelu nykyaikana», sanoi Menelaos. »Mitä ihmettä tuo nainen sitten itse on?»
»Kumpi?»
»Minun vaimoni.»
»Niin, samaahan minä kysyin sinulta, kun palasit Troijasta», sanoi Eteoneus, »ja sinä suutuit minulle. Jos nyt siis tahtoisit sanoa minulle, kuinka —»
»Me olemme joutuneet pois varsinaisesta keskustelunaiheestamme», sanoi Menelaos. »Olet nyt puolustautunut ensimmäistä syytöstä vastaan. Mitä sanot noista ivallisista huomautuksista?»
»Tein kyllä sellaisia», sanoi Eteoneus. »Tuo nainen kieltäytyi lähtemästä pois. Hän tahtoi kuulla siitä surkeasta jutusta minulta, jollei kukaan muu halunnut puhella hänen kanssaan. Lausuin hänelle muutamia kertoja jäähyväiset mallikelpoisen kohteliaasti, mutta hän riippui minussa kiinni kuin iilimato, ja varmaankin tulin vastanneeksi vähän terävästi, kun koetin olla ilmaisematta hänelle mitään asiallista ja kiusaannuin hänen kysymyksistään.»
»Muistatko mitään sanojasi?»
»En ainakaan tarkasti. Myönnän olleeni verraten ärtyinen… Aivan oikein, hän tahtoi tietää eikö Klytaimnestra surmannut miestään itsepuolustukseksi. Muistan sanoneeni, että esittäisin tämän kysymyksen Helenalle niin pian kuin hän saapuisi kotiin. Hän kyllä tietäisi, koettiko hänen sisarensa mies surmata vaimonsa, mutta onnistumatta, vai surmasiko Klytaimnestra miehensä omasta aloitteestaan. Jotakin tähän tapaan. Muistan kuinka suuttuneelta Kharitas näytti.»
»Tuo kuulostaa julkealta, ja olen varma siitä, että et esitä sitä minulle niin ankarassa muodossa kuin alkuperäisesti olet sen lausunut.»
»Menelaos, olisiko sinulla minun käytöksestäni parempi käsitys, jos jaarittelisin naapureitten kanssa sinusta ja sukulaisistasi? Se on minun yksityinen mielipiteeni, mitä ajattelen Klytaimnestrasta ja sinun vaimostasi — muistaakseni sinäkin olet väittänyt niin. Suoraan sanoen ei sellaisesta puheleminen Kharitaksen kanssa kuulu minuun asemaani. Hän tahtoi välttämättä puhella, en päässyt mitenkään eroon hänestä. Sehän on selvä, että hän oli tyytymätön minun peräti vältteleviin vastauksiini. Hänen paheksumisestaan olisin pelastunut vain kertomalla hänelle kaikki uutiset. Toivottavasti sanoit hänen miehelleen, ettei hänen vaimollaan ollut oikeutta kysellä sinun asioitasi palvelijoiltasi? Alan olla sitä mieltä, että Helena oli jalomielinen sanoessaan Kharitasta kunnialliseksi!»
»Siirtykäämme nyt kolmanteen syytteeseen», sanoi Menelaos. »Haluaisin päästä eroon tästä asiasta — meidän on vielä puheltava muustakin. Sanoitko häntä halpamaisimmaksi naiseksi, mitä olet tavannut?»
»Varmasti hän on», sanoi Eteoneus, »mutta jätin hänelle pakotien vapaaksi. Hän sanoi lähettävänsä poikansa pois sellaiseen paikkaan, jossa meidän talon huonot tavat eivät voisi häntä turmella, ja minä sanoin, että jos hän nyt erottaisi Damastorin Adrastesta, olisi hän halpamaisin nainen, mitä olen tavannut, ja lisäsin, että minun naistuntemukseni on suuri.»
»Mutta miksi hän puhuu poikansa toimittamisesta pois meidän talosta?» sanoi Menelaos. »Eihän hän asu täällä.»
»Vai ei asu. Tämähän on ainoa paikka, jossa hän asuu.»
»Tarkoitatko, että hän on täällä nyt?»
»Joka ainoan hetken, jonka suinkin voi, hän viettää täällä», sanoi Eteoneus. »Helena kielsi minua päästämästä häntä sisään, mutta häntä ei saa pidetyksi poissa, vaikka me rakentaisimme viidenkymmenen jalan korkuisen muurin talon ympärille.»
»Näin monimutkaista juttua en ole koskaan kuullut!» sanoi Menelaos. »Kotini näyttää olevan piiritystilassa. Meidän ainoana kunnianhimonamme näyttää olevan torjua Kharitaksen perhe loitommalle. Miksi Helena tahtoi pitää poikaa poissa talosta?»
»Tietysti Adrasten vuoksi.»
»Mitä sinä oikein puhut?… Aivan niin, nyt muistan!… Helena pelkäsi tytön rakastuvan Damastoriin.»
»Sellainen vaara oli olemassa», sanoi Eteoneus.
»Luuletko vaaran nyt olevan ohitse?» sanoi Menelaos.
»En suinkaan!» sanoi portinvartija. »Onnettomuus on jo tapahtunut.
Tyttö saa pian lapsen.»
»Laupiaat jumalat!» huudahti Menelaos. »Minun talossani? Lapsen?… Se on pöyristyttävää!… Onko tässä talossa ainoaakaan ihmistä, joka ei olisi häpeäksi yhteiskunnalle? Sehän on suorastaan epäsiveellistä! Eikö Helena voinut estää sellaista?»
»Hän yritti kyllä — se oli hänen tarkoituksensa koettaessaan pitää poikaa poissa talosta», sanoi Eteoneus, »mutta tiedäthän sinä, Menelaos, kuinka käy, kun kaksi nuorta on rakastunut toisiinsa. Olethan itsekin ollut kerran nuori.»
»En koskaan!» sanoi Menelaos. »En siinä merkityksessä. En voi ymmärtää sitä näkökantaa, vaikka tunnenkin kyllä ihmisiä, jotka pitävät sitä oikeana. Jos se on oikein, niin mikä sitten on väärin?»
»No, jos he olisivat naimisissa ja vaimo karkaisi toisen miehen kanssa kotoaan, niin sitä väittäisin vääräksi», sanoi Eteoneus. »Ja jos mies antaisi hänelle anteeksi ja ottaisi hänet takaisin kotiin tai ottaisi hänet takaisin antamatta hänelle anteeksi, niin sitä sanoisin vääräksi tai ainakin hyvin vakavaksi erehdykseksi. Mutta nämä nuoret ihmiset rakastavat toisiaan eikä kummallakaan ole paljonkaan merkitystä ilman rakkautta. Olin huolissani Oresteen ja Hermionen vuoksi peläten, että heidän kävisi samoin. Enkä tosiaankaan kunnioita Orestesta suurestikaan sen vuoksi, että hän on osoittanut pelkoni turhaksi. Asia olisi ollut vakava, jos sellaista olisi tapahtunut niin tärkeälle tytölle kuin Hermionelle, kun sinä olit nimenomaan pyytänyt minua pitämään huolta hänestä, mutta haluaisinpa tietää mitä haittaa siitä on, vaikka nuo kaksi ovatkin tehneet niin luonnollisen teon. Helena ei pidä siitä sen vuoksi, että hänestä poika ei ole kyllin hyvä Adrastelle. Kharitas on vihainen, koska hänen mielestään tyttö ei ole tarpeeksi hyvä Damastorille. Minä kallistun näistä kahdesta paremminkin Helenan puolelle, mutta oikeastaan he ovat molemmat väärässä.»
»Ja tuolle tytölle siis syntyy lapsi — minun talossani!»
»Niin, ja Kharitas lähettää poikansa pois, jotta hän ei voisi naida tyttöä eikä edes sattumalta nähdä omaa lastaan», sanoi Eteoneus. »Sitä sanon tarpeettoman halpamaiseksi.»
»Minun täytyy ottaa selvä mitä asiassa voi tehdä», sanoi Menelaos.
»Nyt ei voi tehdä muuta kuin odottaa», sanoi Eteoneus.
»Kyllä varmasti!» sanoi Menelaos. »Lapsi voi syntyä jossakin muualla. Minun taloni tulee mainiosti toimeen jonkin aikaa ilman uutta häväistysjuttua, ja minusta on vastenmielistä ajatella millä tavoin sellainen tapaus vaikuttaisi tyttäreeni. Mutta palatkaamme nyt sinuun, Eteoneus. Sinua vastaan on tehty toinenkin valitus, ja vapaat mielipiteesi Adrasten suhteen tukevat sitä pilkulleen. Jouduit hiljattain keskustelemaan Hermionen kanssa. En voi uskoa sinun sanoneen kaikkea mitä hän väittää, mutta luotan häneen ehdottomasti, kun hän sanoo, että se on totta. Puhuit hänelle miesten ja naisten suhteesta, — oli sekin aihe! Kerroit hänelle kuinka sopimattomasti miehet kohtelevat naisia sekä millä tavoin naiset suhtautuvat miesten lähentelyihin ja ehdotuksiin, ja todistaaksesi, että tunsit asian, josta puhuit, kerroit hänelle omista nuoruudenhullutuksistasi. Hermione sanoi, ettei hän ole koskaan kuullut kenenkään puhuvan niin ajatuksia herättävistä seikoista, ja hän on hyvin järkytetty.»
»Minä kerroin hänelle kuinka me tavallisesti kohtelimme naisia sodassa», sanoi Eteoneus, »ja vihjasin hyvin hienotunteisesti, että naiset olivat siihen hyvin tyytyväisiä. En lausunut hänelle sanaakaan, joka ei olisi ollut täysin sopiva, enkä tavuakaan, joka ei olisi totta.»
»Mutta nykyäänhän ei nuorille tytöille kerrota tuon tapaisia tosiasioita, Eteoneus. Hermione on elänyt suojatuissa oloissa, ja minä toivon hänen säilyttävän nuoruuden viattomuuden mahdollisimman kauan.»
»Mutta, Menelaos, tuohan on aivan liian ankaraa! Enkö minä sanonut sinulle Troijasta palatessasi, että Hermionen pää oli täynnä uusia aatteita, ja etkö muka itsekin ollut kannattavinasi uusia aatteita? Silloin oli Hermionella viimeinen mahdollisuus viettää suojattua elämää, ja luultavasti oli jo silloinkin liian myöhäistä pitää häntä tietämättömyydessä. Sinun käsityksesi hänen ajatustavastaan on yhtä sukupolvea liian vanha. Minä olen kasvanut niinä karkeatapaisina aikoina, jotka sinäkin voit muistaa, jos vain koetat. Luulet Hermionen kuuluvan siihen seuraavaan aikakauteen, jolloin lapset löydettiin kaalinkuvusta. Mutta hän ei kuulu. Hänen sukupolvensa alkaa taas lähestyä sekä älyllisessä että siveellisessä suhteessa jonkinlaista karkeampaa katsantotapaa ja herätä jonkinlaiseen velvollisuudentuntoon. Se ei ole terveellistä, enkä minä pidä siitä. Terve ihminenhän ymmärtää missä tarkoituksessa eri sukupuolet on luotu. Ei siinä ole mitään mietiskelemisen syytä. Pääsitkö selville, kuinka minä johduin keskustelemaan sellaisista asioista suojatun tyttäresi kanssa? Hän antoi itse aiheen siihen puhelemalla Pyrrhoksesta — hän sanoi, että Pyrrhos on täydellinen raakalainen naisasioissa, ja todisti sen sanomalla, että Pyrrhos elää Andromakhen kanssa. Niinkuin näet, oli tyttäresi tuntenut asiaa kohtaan niin suurta mielenkiintoa, että oli ottanut tuon jutun selville. Hermione oli vakuutettu siitä, että miehet ovat tavallisesti sydämestään turmeltuneita ja viettelevät naisia. Kaikesta päättäen hän oli pohtinut tuota asiaa aika paljon ja uskoi kaikki uudenaikaiset harhakuvittelut tosiksi. Mistä hän ne lieneekin saanut, minä ainakin olen syytön. Olisin voinut kertoa hänelle paljon enemmän kuin todella kerroin. Ihailen nyt oikein vähäpuheisuuttani, enkä tunne vähimmässäkään määrin puhuneeni sopimattomia. Juttelin vain raakamaisuudesta, niinkuin hän sitä nimitti miesten sotaseikkailuissa, Aiaksen ja Kassandran juttujen tapaisista asioista, joita et itsekään pitänyt niin pahana. En sanallakaan maininnut millä tavoin naiset käyttäytyvät rauhan aikoina. En edes kaukaa vihjannut siihen, että jos keskinkertaisen miellyttävä mies hyväksyisi kaikki naisilta saamansa houkutukset, jäisi hänelle hyvin vähän aikaa itseään varten. Sanoin vain, että ainoat henkilöt, jotka voisivat todistaa Pyrrhoksen raakuudesta, ovat asianomaiset naiset sekä että jollei ihmisluonto ole pohjia myöten muuttunut, ovat nuo naiset olleet kiintyneitä häneen. Siinä on suunnilleen kaikki mitä sanoin — vetoamalla sanaini todistukseksi omiin kokemuksiini.»
»Tämä on peräti merkillistä», sanoi Menelaos. »Helena kertoi hänelle samanlaisia juttuja eräänä päivänä, kun satuin keskeyttämään heidän puhelunsa. Onkohan vaimoni pannut tällaisia ajatuksia lapsen päähän!»
»En luule vaimosi sanoneen hänelle, että Pyrrhos on raakalainen», sanoi Eteoneus. »Jos hän puhui Hermionelle samaa kuin minä nyt juuri sinulle, on hän luultavasti ensimmäinen nainen, jonka olen koskaan kuullut lausuneen rehellisesti mielipiteensä tästä asiasta. Mutta Hermione ja minä juttelimme silloin tällöin Oresteesta, niinkuin muistat, ennen sinun kotiinpaluutasi, ja silloin hän alkoi tuoda julki tämäntapaisia mielipiteitä. Nyt on jo liian myöhäistä toivoa tapaavansa maailmassa enää sellaista viattomuutta kuin sinä toivoit, Menelaos. Jokainen haluaa tietää kaikki — ja ainakin puhella kaikesta. Ja muuten, ellei Hermionella itsellään olisi taipumusta tällaiseen käsityskantaan, oppisi hän sen Oresteelta. Minähän sanoin sinulle, että tuolla nuorukaisella on huono vaikutus häneen.»
»Huomaan erään aukkopaikan todisteluissasi», sanoi Menelaos. »Jos siinä ei ole mitään moitittavaa, vaikka sinä puhelet peittelemättä nuoren tytön kanssa, niin miksei Oresteen sitten sopisi olla yhtä suorasanainen samoista asioista puhellessaan? Sinunhan täytyisi pitää Oresteesta — hänhän on sinun kaltaisesi mies.»
»En pidä hänestä laisinkaan», sanoi Eteoneus. »Kun puhelen Hermionen tai kenen muun kanssa tahansa, koetan puhua vain sellaista, mitä olen kokemuksesta oppinut. Siinä on toivoakseni todellisen elämän tuntua. Se juuri järkytti Hermionea. Jos puhelen naisista, koska olen ollut jokseenkin tuttavallisissa väleissä monen naisen kanssa, pitää Hermione minua turmeltuneena. Mutta jos Orestes, jolla ei ole mitään kokemusta asioista, käsittelee samaa aihetta, pitää Hermione häntä viisaana. Hölynpölyä! Muista minun sanani. Menelaos, Oresteella on likainen mielikuvitus ja vaarallinen luonne. Myönnän, että hän on erikoisen täsmällinen ja tarkka käytösasioissa, mutta sehän merkitseekin oikeastaan samaa. Hänen tapaisensa henkilöt tahtovat keskustella kaikesta, mutta eivät kuitenkaan tiedä mitään. Jos mies elää kuin pyhimys ja ajattelee kuin pyhimys, suostun sanomaan häntä pyhimykseksi. Mutta jos hän hautoo asioita, joilla ei ole mitään yhteyttä hänen elämänsä kanssa, en usko hänen elämäntapojensa kauankaan pysyvän moitteettomina. Tärkeintä on, että ihminen menettelee johdonmukaisesti. Minä epäilen Orestesta ja Kharitasta ja — suoraan sanoen tytärtäsikin.»
»Jollei äänessä ja kasvonpiirteissä voisi huomata muutamia eroavaisuuksia», sanoi Menelaos, »voisin luulla Helenan nyt puhelevan minulle. En uneksinutkaan ennen, että sinulla oli elämästä samanlaiset mielipiteet kuin hänellä.»
»Toivottavasti minulla ei sentään ole», sanoi Eteoneus. »Vaimosi ei ole vähimmässäkään määrin minun ihanteeni. Hänen syytään on suurimmaksi osaksi kaikki se onnettomuus, joka on kohdannut meitä.»
»Yhdentekevää pidätkö hänestä vai et», sanoi Menelaos, »mutta joka tapauksessa puhut hyvin samoin kuin hän. Tarkoitan nimittäin, että sanasi tuntuvat olevan katkelma hänen selityksistään. Sinähän tiedät, että hän pitää vilpittömyyttä tärkeimpänä ominaisuutena, ja hänen elämänsä on ollut aivan täynnä lemmenseikkailuja. Sinäkin näytät lämpimästi puolustavan vilpittömyyttä, ja tyttäreni on aivan masentunut kuultuaan sinun paljastavan monien rakkausjuttujen elävöittämää entisyyttäsi. Nyt alan ymmärtää minkä arvoista tuo vilpittömyys on.»
»Tuo voi kaikki pitää paikkansa minun suhteeni», sanoi Eteoneus, »mutta sinä et ymmärrä vaimoasi. Ikäväkseni täytyy minun väittää, että hän on liian taitava sinun rinnallasi. En ole nähnyt sen etevämpää juonittelua kuin hänen sanansa koettaessaan estää sinua lähtemästä Oresteen avuksi. Vain pari vihjausta Klytaimnestrasta ja siitä hankaluudesta, jonka avioliiton järjestäminen aiheuttaisi, jos sinä sekaantuisit Aigisthoksen murhaan, ja niin sinä tosiaankin tukahdutit vaistomaisesti heränneen päätöksesi lähteä kostamaan veljesi kuolemaa! Sitten vain pari vihjausta siitä, että veljesi murhaaja tulisi tyttäresi häihin, ja niin sinä päätit vastustaa koko avioliittoa. Tuo nainen saa aikaan mitä vain haluaa. Niin kauan kuin te kumpikin elätte, kiertää hän sinut pikku sormensa ympäri. Eniten moittisin hänessä sitä kykyä, jonka avulla hän saa ihmiset tuntemaan, että he ovat väärässä ja hän oikeassa. Useimmilla naisilla on se kyky, mutta hänellä se on oikein taidetta. Varmaan hän sai Priamoksenkin uskomaan, että hän oli Troijaan tullessaan tehnyt melkoisen henkilökohtaisen uhrauksen sekä että kaupunki oli hänelle suuressa kiitollisuudenvelassa. Minulle hän ei selitä mitään — luultavasti hän aavistaa, etten pidä hänestä, mutta kun hän luo minuun tuon ihmeellisen katseensa, olen varma siitä, että hän on valmis antamaan minulle anteeksi heti kun vain pyydän.»
»Antamaan anteeksi mitä? sanoi Menelaos.
»Siinäpä se juuri on! Mitä?» sanoi Eteoneus. »Minä en ole tietääkseni tehnyt mitään pahaa. Mutta vaimollasi on nyt tuollainen tapa. Me muut olemme aina väärässä, eikä siinä ole mitään järjestelmää. Hän on hyvin vihainen Klytaimnestralle, joka ei ole ollut tarpeeksi säädyllinen, ja Kharitasta hän taas ei hyväksy sen vuoksi, että se nainen on liian sovinnainen!»
»Niin», sanoi Menelaos, »eikä hän pidä Oresteesta hänen sukunsa vuoksi, mutta tuo Adraste on aina ollut Helenan lähettyvillä, ja nyt on Adraste saattanut itsensä häpeään».
»Minun on myönnettävä olevani Helenan kanssa samaa mieltä kahdessa viimeksimainitussa kohdassa», sanoi Eteoneus. »En pidä itsekään Oresteesta, ja Adraste on kerrassaan oivallinen tyttö — miellyttävimpiä naisia, mitä voi koskaan tavata.»
»Minä en häntä todennäköisesti tapaakaan», sanoi Menelaos. »Olen tietänyt hänen olevan talossa, mutta en koskaan kiinnitä paljonkaan huomiota naispalvelijoihin. Nyt ajan hänet pois talosta ja puolustan kotiani mahdollisimman pontevasti tältä viimeiseltä häväistysjutulta. Minne minun olisi paras lähettää hänet, Eteoneus?»
»Jättäisin sen asian Helenan huolehdittavaksi», sanoi Eteoneus; »hän varmasti keksii parhaan mahdollisen paikan».
»Mutta Helenahan ei tahdo lähettää häntä pois», sanoi Menelaos. »Olisi oikein hänen kaltaistaan pitää tyttö täällä ja tehdä hänestä oikea sankaritar!»
»Se on hyvin luultavaa», sanoi Eteoneus. »Minun nuoruudessani kohtelivat miehet naisia, etenkin vaimojaan, ankarasti. He vain määräsivät mitä heidän oli tehtävä ja mitä tekemättä jätettävä, ja tottelemattomuus merkitsi selkäsaunaa. Jos Hermione on sinun puolellasi, voisit koettaa tuon menetelmän tehoa Helenaan. Mutta en neuvoisi sinua ryhtymään mihinkään Adrasten jutussa ilman vaimosi lupaa, jollet tosiaankin ole valmis ottamaan käytäntöön tuota vanhanaikuista todistelutapaa.»
»Puhun asiasta Helenan kanssa ja lähetän tytön pois», sanoi Menelaos. »Kiitän sinua huolenpidostasi, Eteoneus, mutta saan kyllä vielä itsekin pidetyksi järjestyksen talossani. En tarvitse sinun neuvojasi vaimoni ojentamiseksi. Saat nähdä, että Adraste lähtee.»